Vastauksia kysymyksiin huostaanotosta ja kustannuksista

TV-toimittaja oli kiinnostunut haastattelemaan minua lastensuojelusta. Vastaukseni hänen useisiin kysymyksiinsä saattavat kiinnostaa myös sinua – tässä ne.

Miksi lasten ja nuorten huostaanotot kasvavat Suomessa?

Ainakin kaksi asiaa vaikuttavat
• Ensiksi: Lapset ja perheet eivät näytä saavan riittävän tehokasta apua ja tukea, josta johtuen elämäntilanne vain vaikeutuu ja ollaan tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvata lapsen kehitys ja terveys huostaanottamalla hänet.
• Lain mukaan kun lapsen kehitys ja terveys on VAKAVASTI VAARANTUNUT, on lapsi otettava huostaan. Viime vuosina on otettu entistä enemmän huostaan yläasteikäisiä ja nuoria, ja taustalla on itsetuhoista elämää päihteineen, rikoksineen, koulunkäynnin laiminlyöntiä, ongelmia läheisissä ihmissuhteissa.
• Usein kyse on vanhempien vakavasta päihde- tai mielenterveysongelmasta, näihin liittyvästä lapsen kaltoinkohtelusta, hoidotta jäämisestä ja väkivallasta. Mikäli vanhempi ei kykene kuntoutumaan siinä määrin, että pystyy huolehtimaan lapsestaan, on lapsella oikeus päästä huostaan.
• Toiseksi: Erilainen lasten ja nuorten pahoinvointi ja elämisen ongelmat myös kasautuvat samalle perheelle niin, että tehokkaista kuntoutustoimista huolimatta, vanhemmat eivät aina kuntoudu: on köyhyyttä, työttömyyttä, katkeilevia ihmissuhteita, päihde- ja mielenterveysongelmia, jaksamattomuutta ongelmien parissa. Ja tällöin yhteiskunnan on turvattava lapsen kehitys ja terveys. Näissä tilanteissa on todennäköistä, että lapsi/nuori tarvitsee hyvin pitkään, jopa aikuisuuteen asti sijaishuoltoa – lapsella on myös oikeus kiintyä sijaishuollon aikuisiin ja siihen sijaiskotiin, missä hän on kasvanut vuosia, eikä ole lapsen edun mukaista jatkuva epävarmuus missä hän saa kasvaa.

Onko avohuolto riittävästi resursoitu?

• Lastensuojelun avohuolto on todella riittämättömästi resursoitu: esimerkiksi sosiaalityöntekijällä saattaa olla samaan aikaan 40-60-80 lapsen asiat hoidettavana – hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä auttamaan jokaista lastensuojelussa asiakkaana jo olevaa lasta ja perhettä.
• Myös tilanteissa, joissa joku on lapsesta huolissaan ja on tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys, ei monessakaan kunnassa lapsen tilannetta ehditä selvittämään lain määräajassa ”viipymättä mutta viimeistään 3 kk kuluessa”. Kuopion kaupunki jo sai valtiolta uhkasakkopäätöksen kun kaupunki ei ehdi tekemään lastensuojelutarpeen selvityksiä määräajassa. Ns. jononpurkurahaa ei kunnissa ole lastensuojeluun tähän mennessä ohjattu, vaikka tilanne on aivan sama kuin terveydenhuollon hoitotakuussa, jossa jonojen purkuun on satsattu iso määrä rahaa.
• Se, ettei avohuoltoa resursoida kunnolla, on yltäkylläisen yhteiskuntamme etiikan kannalta todella väärin. Lapsi ja perhe, joka on vihdoin päässyt viimesijaisen lastensuojelun asiakkaaksi, myös tukea oikeasti tarvitsee. Kynnys asiakkuuteen pääsemiseen on korkea, eli ne jotka ovat asiakkaina, apua myös tarvitsevat. Ja keskeisin auttava asia on tietenkin se, että työntekijällä olisi oikeasti AIKAA lapsen ja perheen tukemiseen (viikossa on kuitenkin vain 37.5 työtuntia)
• Toki sosiaalityöntekijä ei tänä päivänä aivan yksin työskentele perheen kanssa, mutta hän on se, joka lain mukaan vastaa siitä, että lapselle ja perheelle järjestyy tukitoimia. Avohuollon tukitoimia ei asiakasmäärien suuresta kasvusta johtuen ole tarjota riittävästi, oli sitten kyse perhetyöntekijän tuesta perheen kotiin tai lapsen tarvitsemasta terapiasta.
• Avohuoltoon tietenkin kannattaisi satsata, sillä sen tehtävä on myös ehkäistä huostaanottoja. Ja avohuolto on taloudellisesti järkevää.

Huostaanoton pitää olla viimesijainen keino. Miten hyvin tämä pätee käytännössä?

• Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
• On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
• Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
• Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa määriteltyjä tukitoimia, taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.

Esiintyykö sitä, että lapsia ei ole huostaanotettu säästösyistä?

• Tätä en suomalaisessa päätöksenteossa usko kuitenkaan tapahtuvan, mistä kertonee myös jatkuvasti kasvaneet huostaanottojen määrät ja kustannukset.
• Kunnissa ja sen sosiaalityössä toimitaan eettisesti vastuullisella tavalla, eikä lasta joka tarvitsee huostaanottoa, jätetä ottamatta huostaan kunnan talousarviosta johtuen. Meillä on vahva lastensuojelulaki ja perustuslaki, joka ohjaa käytännön työtä.
• Viime kädessä viranomainen voi joutua vastuuseen heitteillejätöstä, mikäli lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kehityksensä ja terveytensä on lain tarkoittamalla tavalla vakavasti vaarantunut.

Mitkä ovat huostaanoton kustannukset Suomessa?

• Vuonna 2008 lastensuojelun laitos- ja perhehoito maksoi yhteensä kunnille 544 miljoonaa euroa, mikä oli 64 Me enemmän kuin edellisenä vuonna. Kun asiakasmäärät ovat koko ajan kasvaneet, on näin tehnyt myös kustannukset.
• Yhden lapsen hoitovuorokausikustannukset voivat olla ammatillisessa hoidossa 4500-7500 e/kk eli 55 000 - 90 000 euroa vuodessa, ja sijaisperhehoidossa noin 2000e/ kk eli noin 24 000 e vuodessa.
• Näillä summilla tehtäisiin aika paljon tehokasta avohuollon tukityötä. Muutama kunta on onnistunutkin kääntämään kustannuskehityksen suunnan satsaamalla tehokkaaseen perhekuntoutukseen ja perhetyöhön ja erilaiseen intensiiviseen räätälöityyn tukeen. Tästä hyötyvät lapset ja perheet.

Maksavatko kunnat kaikki kustannukset - vai tuleeko tähän valtionosuuksia?

• Lastensuojelu on 100 % kuntien vastuulla olevaa työtä, mutta toki kunnat saavat oman tilanteensa mukaan laskennallista valtionosuutta, jossa yhtenä laskentakriteerinä on huostaanottojen määrä. Valtion rahoituspotti valtionosuuksien määränä kunnille on kuitenkin kaikkinensa vuosien kuluessa kovasti laskenut.

Voidaanko rahat kanavoida muuhun?

• Kunnalla on yksi kassa, johon kaikki tulot tulevat ja kunta päättää mihin rahat käytetään, ei ole mitään ns. korvamerkittyä rahaa eikä normeja siitä, että minkä verran rahaa pitää käyttää lastensuojeluun. Laki sanoo, että lastensuojelua on oltava kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan.

Miten henkilökunnan pätevyys ja pitkäaikainen sitoutuminen työhön voidaan taata?

• Lain mukaan jokaiselle lastensuojelun asiakaslapselle on nimettävä oma sosiaalityöntekijä, jolla on myös lain edellyttämä kelpoisuus. Maassa on kuntia, joissa ei ole yhtään pätevää työntekijää, kuntia joissa iso osa viroista hoidetaan muodollisesti epäpätevillä ”valesosiaalityöntekijöillä”. Sosiaalityöntekijöitä tulisikin kouluttaa nykyistä huomattavasti enemmän.
• Sosiaalityön suuri ongelma on myös suuri vaihtuvuus, joka ilman muuta vaikuttaa kuinka pitkäjänteisesti lapsen asiakasprosessia kyetään hoitamaan. Hyvin hoidettu sosiaalityö takaa laadun ja pitää myös kustannukset kurissa. Ja huonosta laadusta voi aiheutua suuriakin laaduttomuuskustannuksia, ja se voi olla lapsen ja perheen elämän kannalta tosi huono asia.
• Työolosuhteet on keskeinen tekijä työntekijöiden saatavuudelle ja pysyvyydelle: kohtuullinen määrä asiakkaita, erilainen työnohjauksellinen ja konsultatiivinen tuki vaikeassa työssä onnistumiseksi, kohtuullinen palkka sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä ja saada lisäkoulutusta. Aivan perusasioita, jotka eivät nyt ole kunnossa.
• Yleensä henkilöstö tykkää lastensuojelutyöstä, työ on palkitsevaa. Kyse ei siis ole siitä, vaan työolosuhteista ja työn tukijärjestelmien puutteista, miksi henkilöstö on kovin vaihtuvaista eikä myöskään hakeudu lastensuojelutyöhön.

Usein sosiaalityössä puhutaan ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä. Toteutetaanko tätä?

• Kyllä lasten ja nuorten erilaisia kasvuolojen ongelmia ilman muuta pyritään oikeasti ehkäisemään ennalta.
• Hyvät peruspalvelut, mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja turvalliset ihmissuhteet ovat parasta ehkäisyä lapsen ja nuoren arjessa. Tätä myös todella paljon tehdään. Olen listannut ehkäisevän lastensuojelun toimintaesimerkkejä 2009 julkaistussa oppaassa kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien seurannasta ja arvioinnista.
• Kun lapsen ja nuoren arkiset kasvuolot sisältävät tänä päivänä hyvinkin monenlaisia riskejä, on koko ajan tarve tehostaa ennaltaehkäisevää työtä ja skarpata siinä, millaiset uhat ja riskit ovat tätä päivää. Kymmenen vuotta sitten ei esim. sähköinen verkko ollut minkäänlainen uhka lapsen elämälle, ja nyt on vakiotoimi perheissä se, että netissä on lapsilukko.

Kasvuolojen turvallisuus ei ole enää itsestään selvyys meilläkään. Tarvitaan monenlaista yhteistyötä ja kumppanuutta. Lapset raportoivat erilaisissa kyselyissä yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Paljon on vielä tehtävää turvallisen lapsuuden varmistamisessa jokaiselle lapselle ja nuorelle.