Vetoomus kansanedustajille: sosiaalialan ammattihenkilölakiin järkeä

Sosiaalialan ammattihenkilölaki tulee voimaan 1.3.2016, mutta jo nyt hallitus on valmistelemassa lakiin muutoksia.

Miksi näin? Osa kansanedustajista lienee saanut - mm. kansanedustaja Outi Mäkelä teki asiassa kirjallisen kyselyn, johon ministeri Rehula vastasi (linkki artikkelin lopussa), kunnista viestiä miten suuria vaikeuksia on saada sosiaalityöntekijän vakansseihin sijaiseksi yliopistojen sosiaalityön maisteriopiskelijoita (joiden pitäisi tietenkin opiskella). Niinpä Rehula on esittämässä nyt ammattihenkilölakiin muutosta, jolla sosiaalityöntekijän sijaisuutta (12§) voisi tilapäisesti korkeintaan vuoden kerrallaan, opiskelijan lisäksi, hoitaa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut sosionomi (ylempi AMK).

Tässä siis rinnastetaan sosiaalityön opiskelijan osaaminen samaan kategoriaan sosiaalityön maisteritason tutkinnon jo ammattikorkeakoulussa suorittanut alan asiantuntijakonkari.

Muistutuksena teille, että sosionomi ylempi AMK -tutkinnon suorittaneella on jo sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto, vähintään kolme vuotta alan työkokemusta sekä lisäksi ylemmän korkeakoulututkinnon opinnot (sama maisteritason 300 op kuin yliopistosta valmistuvilla) - minimissään sosiaalialan ydinosaamista siis 8 vuotta. Useammalla on minimiä pidempi ja monipuolisempi työura. Tämä käy ilmi Sirppa Kinoksen kyselystä.      

Kinoksen kyselyn (12.12.2015 muistio) mukaan sosionomi ylempi AMK-tutkintoa parhaillaan opiskelevien työura jo ennen ylempi AMK-tutkinnon opiskelua on ollut hyvin monipuolinen erilaisissa sosiaalialan asiakastyön tehtävissä, useimmiten lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Noin 40 % oli työskennellyt vastuuasemassa ja esimiestehtävissä (siis AMK-tutkinnon suorittaneina). Sosiaalialan työkokemuksen määrä oli keskimäärin yli 7 vuotta jo ennen ylempi AMK-tutkinnon aloittamista. Ylempi AMK-opintonsa aloittaneet olivat hyvin vahvasti kiinnittyneet sosiaalialan työtehtävissä jatkamiseen - sosiaalityöntekijöiden pysyvyyshän on huono erityisesti kuntatyössä ja vaihtuvuus heikentää asiakastyön laatua ja vaikuttavuutta.  

Sirppa Kinoksen kysely vahvistaa tietoa, jonka mukaan sosiaalityöhön ja sosiaalialan eri asiakastyön tehtäviin suuntaavan ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on vahva sosiaalialan sisältöosaaminen ja pitkä käytännön työkokemus. On perusteetonta vähätellä heidän osaamistaan myös sosiaalityöntekijän tehtäviin. He ovat motivoituneita toimimaan sosiaalialan erilaisissa asiakastyön ja sen johtamisen tehtävissä. Siten heille tulee antaa oikeus hakea laillistamista myös sosiaalityöntekijän tehtäviin.

Erikoista hallituksen esityksessä (linkki lopussa) on se, että sosiaalityöntekijän sijaisuuden lisäksi sosionomi ylempi AMK-tutkinto antaisi kuitenkin kelpoisuuden alan erityistehtäviin kuten lastenvalvoja ja sosiaaliasiamies, mutta ei siis perus-sosiaalityöntekijän tehtävään. Vastaavan koulukuraattorin tehtävään sen sijaan ylempi AMK-tutkinto ei antaisi edelleenkään pätevyyttä. Eihän tällaisissa osaamisen vaatimuksissa ole nykytyöelämän näkökulmasta mitään järkeä!  

Hallituksen esitys ei perustu edelleenkään minkäänlaiseen puolueettomaan tosiasiatietoon siitä, millaista osaamista ammattikorkeakoulun sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on toimia sosiaalityön tehtävässä.  Varsinaisessa ammattihenkilölain (2015) esityksestä osaamisen kuvaustieto (ja mahdollinen vertailu) puuttui kokonaan, eikä sitä ole tässä muutosesityksessäkään.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE esitti lausunnossaan samaa mitä esitettiin jo täsmälleen vuosi sitten kun ammattihenkilölakia valmisteltiin kiireellä ja ei-avoimesti. Samaa salamyhkäisyyttä on myös nyt valmistelussa, sillä muutokset viedään sosiaalialan vanhan kelpoisuuslain kumoamisesityksen yhteydessä -sivulauseen omaisesti (ks.lakiesitys, ja sen sivu 4, jonka mukaan kyse teknisistä… ”tai sisällöllisiä muutoksia, joilla väljennettäisiin tehtävissä edellytettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Jäljempi, kuten myös edellä mainittujen kelpoisuutta koskevien säännösten kumoaminen, mahdollistaisi tarkoituksenmukaisten tehtävärakenteiden ja työnjaon kehittämisen”.

Ammattihenkilölain 7 § tulee muuttaa muotoon: Sosiaalityöntekijän laillistamista voi hakea sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suorittanut.

Kummastakin opintopolusta valmistuville maistereille löytyy osaamisprofiiliin sopivia sosiaalityön työtehtäviä.  

Tästä päättämisen ei pitäisi olla vaikeaa eduskunnalle, kun joka tapauksessa ammattihenkilölakiin tehdään nyt useita muutoksia. Päätösten tulisi perustua tosiasioihin osaamisesta ja asiakkaiden ja työelämän tarpeista.

---------------------------     

Tässä linkki: lausunnolla olleeseen luonnokseen hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. 

Tässä linkki: Outi Mäkelän kirjalliseen kysymykseen ja Rehulan vastaukseen. 

Tässä Linkki: Sosiaalialan valtakunnallinen AMK-verkoston Innokylässä oleviin sivuihin, josta löytyy mm. Sirppa Kinoksen kyselysta laadittu muistio. 

Tässä linkki: lähes samaan aikaan 2015 helmikuulla kansanedustajille kirjoittamani avoin kirje samasta asiasta blogissani.

Asiakkaille räätälöitävien erityispalvelujen hankintaan ei pitäisi soveltaa lainkaan hankintalakia

Tarjosin alla olevaa kommenttia HS mielipidepalstalle, jossa se ei ole ilmestynyt.

Uudistuva hankintalaki ei tuo ratkaisua Kortesalmen ja Röykän (HS 30.12.2015) kuvaamiin hankinnan ongelmiin olipa kyse mielenterveyskuntoutujien, kehitysvammaisten tai lastensuojelun palveluista, varsinkin silloin kun palvelu on käytännössä heidän kotinsa. Kodistaan ei pitäisi joutua muuttamaan kilpailutuksen johdosta. 

Palvelut kilpailutetaan kirjavin kriteerein, kilpailutusprosessi vie runsaasti resursseja ja on lyhytjänteistä, asiakkaan vastuutyöntekijän rooli palvelunhankinnassa on heikko. Tärkein mittari palvelussa onnistumiselle on asiakkaan hyvinvointi, mikä tieto ei kuitenkaan ohjaa markkinoiden toimintaa.

Miksi emme siirtyisi hankintamalliin, jossa jokainen palveluntuottaja pääsee palveluntoimittaja-rekisteriin, kun täyttää vaatimukset tuottajana ja ko. palvelun osalta. Kaikille maksetaan sama maksu samasta palvelusta - laatu ratkaisee. Jatkuvia kilpailutuksia ei enää tarvittaisi. Asiakkaan vastuutyöntekijä etsii toimittaja-rekisteristä asiakkaan tarpeisiin soveltuvan palvelun. Lisätarpeista neuvotellaan. Toiminta ohjautuu kansallisten laatu- ja vaikuttavuusvaatimusten mukaan. Palvelua kehitetään asiakastyön vaatimusten mukaan pitkäjänteisessä kumppanuudessa.   

Yksi varteenotettava palvelun järjestämisen tapa on myös henkilökohtainen budjetointi-malli, jossa asiakas on palveluvalintojen tekijänä (ks. HS 30.11.2015 Rousu, Hakoma).

Sirkka Rousu, HT, yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulu

Tässä linkki 30.12.2015 HS vieraskynäartikkeliin: Sosiaalialan hankinnoissa keskityttävä tavoitteisiin.  

Sosiaalihuoltolaki ei sisällä mahdollisuutta valita asiakasyksikköä -toisin kuin terveydenhuoltolaki

Lakikoulutuksissamme osallistujat kysyvät asioista, joita laki ei sisällä. Yksi on se, voiko kuntalainen valita missä sosiaalitoimen asiakaspisteessä asioi ja kenen kanssa asiakkuuttaan hoitaa.

Terveydenhuoltolaissahan kuntalainen voi valita missä terveyskeskuksessa asioi ja voi myös vaihtaa hänelle osoitettua lääkäriään. Valinnan voi tehdä oman kunnan sisällä olevista terveysasemista tai valita voi myös minkä tahansa toisen kunnan alueella sijaitsevan terveyskeskuksen. Terveydentilansa hoitoa voi hakea paikoin myös muista maista. Sosiaalitoimen asiakkuudessa tällaisia valintamahdollisuuksia ei ole.

Sosiaalihuollon palveluja tarvitseva hakee palvelunsa kotikunnastaan tai oleskelukunnastaan, jos työn, opiskelun tai muun vastaavan syyn johdosta oleskelee muualla kuin kotikunnassaan. Kiireellisen avun saa tietenkin siinä kunnassa missä kulloinkin on. Ja jos esimerkiksi laitoshoidon tarve on pidempi kuin 14 vrk, hoidon järjestämisestä sovitaan kotikunnan kanssa.  

Sosiaalihuoltolain mukaan asioimispaikkaansa ei siis voi valita kunnan sisällä vaan on asioitava siinä toimipisteessä, joka on osoitettu - tyypillisimmin asuinalueellaan sijaitsevassa toimipisteessä. Jos asioimista varten on osoitettu tietty sosiaalitoimen viranhaltija, niin hänen kanssaan on asioita hoidettava. Tämä tuli selväksi myös erään kunnan asiakasasiassa, jota käsittelimme hallinto-oikeudessa, jonka asiantuntijajäsen olen.  

Tosin sosiaalihuoltolain mukaan työntekijä ja asiakas käyvät keskustelun omatyöntekijän tarpeesta, mutta sen kuka tämä työntekijä on, päättää sosiaaliviranomainen. Omatyöntekijäksi voidaan pyrkiä löytämään sosiaalihuollon ammattihenkilö, jolla mahdollisesti on jo kontakti asiakkaan kanssa. Ideaalia olisi, että omatyöntekijänä toimisi se, jolla on juuri tämän asiakkaan asioiden kannalta tarvittavaa osaamista.

Lastensuojelulain asiakkuudessa lapselle nimetään aina vastuusosiaalityöntekijä. Lapsella ja hänen perheellään voi lisäksi olla omatyöntekijä. Lapsiperheiden palvelutarpeisiin pitäisi pääosin pystyä vastaamaan sosiaalihuoltolain mukaisin palveluin. Ja sosiaalihuoltolaissa (13§) on erityinen asema lapsella ja hänen perheellään, joilla on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut. Ja ne on järjestettävä tarvittavassa laajuudessa niinä vuorokauden aikoina, joina niitä tarvitaan. Palvelujen on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatukssessa ja huolenpidossa. Terveydenhuoltolakiin on lisätty vastaavankaltaiset pykälät lapsen oikeudesta saada terveydenhuoltopalvelut viipymättä - nopeammikin kuin hoitotakuun määräajat. silloin kun lapsen lastensuojelun tarve liittyy erityisesti terveydenhoitoon.  

Jos asiakas haluaa vaihtaa asioimispaikkaansa tai asioitaan hoitavaa työntekijää, hänen tulee saada kirjallinen päätös omatyöntekijästä tai vastuutyöntekijästä - sosiaalitoimen asioimispaikasta ei sinänsä käsittääkseni voi edes valittaa.

Päätöksestä voi sitten hakea oikaisua kunnan sosiaalihuollosta vastaavalta päätöksentekoelimeltä, ja jos siihen ei ole tyytyväinen niin sitten voi valittaa hallinto-oikeuteen. Näin hankalaksi asiakkaan valinnanvapaus on tältä osin tehty.

Tällaisen ei pitäisi olla nykyaikana enää tarpeen -aikoinaan kun asiakkaan asiakirjat olivat paperilla, niin voi jotenkin ymmärtää -mutta silloinkin asiakkuus pystyttiin vaihtamaan tai pysyttämään samana esim. muuton yhteydessä, kun asiakassuhteen kannalta se oli tarpeen. Nythän kaikki asiakirjat ovat kunnan sosiaalitoimessa sähköisenä, joten asioipa asiakas missä pisteessä tahansa -esimerkiksi työpaikkansa lähellä olevassa, asiakirjat ovat saatavilla missä tahansa asioimispisteessä (käyttöoikeudet pitää toki työntekijälle antaa). Olen aikoinaan ollut myös sosiaalitoimen asiakastietojärjestelmän (ATJ) suunnittelijana ja useiden vuosien ajan ATJ-asiantuntijaryhmissä kehittäjänä, joten hiukan ymmärrystä on näistäkin.

Miksi siis sosiaalitoimen asiakkaan valinnanvapaus on näin rajoitettua?