Valtaa ja luottamusta asiakkaille ja asiakastyöntekijöille

 

Lainaan aluksi pitkän koosteen Simon Duffyn kahdesta Suunta-kolumnista 1. ja 8.2.2021, sillä juuri tätä haluan kommentoida tässä puheenvuorossani. 

”Ratkaisevaa on, millaisiksi henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmät on suunniteltu ja millaisiin arvoihin ne perustuvat. Henkilökohtainen budjetointi on vain työväline; järjestelmä olemme me, ihmiset, työskentelemässä yhdessä, käyttäen tätä työkalua. Jos henkilökohtaisen budjetin avulla ei voi muuta kuin valita, käyttääkö tätä vai tuota palvelutarjoajaa, järjestelmä on pääosin epäonnistunut. Henkilökohtainen budjetointi toimii, jos se auttaa ihmisiä osallistumaan, olemaan aktiivisia ja luovia omissa yhteisöissään. Siinä ei kehitetä uutta hallintojärjestelmää vaan sitoudutaan yhdessä edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa, valinnanvapautta ja aktiivista kansalaisuutta kaikille. Jos siis haluamme, että ihmisten olisi helpompi rakentaa itselleen hyvä elämä, joudumme kovasti miettimään, miten luodaan toimivia palvelujärjestelmiä, jotka ovat riittävän joustavia ja yksinkertaisia toimiakseen hyvin monenlaisten ihmisten monenlaisissa tilanteissa.  

Palvelujärjestelmästä täytyy tehdä myös hallinnon ja veronmaksajien kannalta toimiva: pitkällä aikavälillä tehokas, kohtuuhintainen ja houkutteleva. Jos järjestelmän sanotaan olevan joustava, mutta siinä on paljon sääntöjä ja rajoituksia, kuinka ottaisin riskin ja muuttaisin mitään? Melkein kaikki sosiaalipalveluiden työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin ja toimia luovasti ja kannustavasti asiakkaan tasaveroisena kumppanina. Työntekijät joutuvat kuitenkin mukautumaan jäykkärakenteisiin, rajoittaviin järjestelmiin niin, että lopulta voi näyttää siltä, kuin ongelma olisi työntekijöissä eikä järjestelmässä. On luotava sellainen järjestelmä, joka saa työntekijät loistamaan ja kannustaa heitä onnistumaan. Tehokkuus saadaan aikaan sillä, että palvelujen käyttäjät voivat panostaa omaan yhteisöönsä, omaan elämäänsä ja sellaisiin tukiin, jotka oikeasti palvelevat heitä. Luodaan järjestelmä, jossa kaikkia kohdellaan reilusti ja jonka säännöt kaikki ymmärtävät. Varmistetaan, että kaikki hyötyvät parannuksista ja säästöistä.”  

Ollaanko organisaatioissa valmiita jakamaan valtaa?

Viisaita sanoja Simonilta. Nostaisin esille monissa tutkimuksissa todetun suomalaisen yhteiskunnan keskeisen vahvuuden - luottamuksen. Kun kerran luotetaan, niin miten järjestelmä suhtautuu valtaan.  Kysynkin, uskallammeko antaa todellista valtaa asiakastyöhön. Uskallammeko organisaatioissa aidosti luottaa asiakkaana olevan ihmisen ja hän läheistensä sekä työntekijän kykyyn löytää kunkin ihmisen tarpeisiin ja elämän tavoitteisiin sopivia ratkaisuja? - tämä kysymys riippumatta siitä, käytetäänkö henkilökohtaista budjetointia tai jotain muuta tapaa järjestää asiakkaan palvelutarpeisiin soveltuvaa tukea.  

Suomalainen yhteiskunta ja hyvinvointijärjestelmä perustuvat luottamukseen. Keskeinen lähtökohta sote-lainsäädännössä on tarvelähtöisyys - universaalien palvelujen ohella. Ihmisen tarpeiden tulisi siten ohjata palveluapparaatin toimintaa. Tämä edellyttää hyvää vuoropuhelua ihmisten kanssa heidän tarpeistaan. Lainsäädäntömme mukaan ihmisellä on itsemääräämisoikeus ja sitä tulee kunnioittaa.  

Sote-alan koulutusorganisaatiot tuottavat alansa osaajat. Ammatillisuuteen kuuluu autonomia ja myös vastuu asiakkaiden tarpeiden kuulemisesta ja asiakkaan kanssa ratkaisuvaihtoehtojen löytämisestä. Miten organisaatiot hyödyntävät ammattilaisen kyvykkyyttä olla ratkaisemassa yhdessä asiakkaan kanssa hänen tarpeisiinsa ja hyvinvoinnin tavoitteisiin soveltuvaa tukea ja apua? Olemmeko rakentaneet sääntöjen ja raja-aitojen järjestelmän, jossa asiakkaan kanssa toimivilla alansa osaajilla on heikot mahdollisuudet kukoistaa ja yltää parhaimpaansa?   

Voisiko järjestelmä ja siinä toimivat johtajat ja päättäjät luottaa asiakkaaseen ja työntekijään, että he löytävät kulloinkin soveltuvat ratkaisut? Kun puhutaan rahasta ja henkilökohtaisesta budjetin käytöstä, olen satavarma, että asiakas ja työntekijä huolella miettivät miten kaikkein viisaimmin budjettiraha saataisiin riittämään ja että rahan käytöllä vahvistettaisiin ihmisen hyvinvointia ja toimintakykyä arjessa. Uskaltaisin tähän luottaa, varsinkin Suomessa, jossa alalle koulutetuilla ammattilaisilla on korkea ammattieettinen sitoutuminen ja laaja ymmärrys myös yhteiskunnan voimavarojen käytöstä mahdollisimman fiksusti. Ja kun yhdenvertaisuus on tärkeä arvo ja tavoite, se tarkoittaa juuri sitä, että kukin saa tarpeidensa mukaan, ei sitä, että kukaan ei saisi enemmän kuin toinen - jos tarpeet ovat erisuuruisia.  

Pois holhoavasta toimintatavasta

Peräänkuulutan tarvetta poisoppia turhasta ihmisiä holhoavasta toimintatavasta. Vastuu ja valta sinne, missä paras osaaminen on. Näin ajatellaan nykyjohtamisesta palkituissa organisaatioissa. Ja yleisestikin vallalla olevissa johtamisopeissa, joissa ammattilaisten ja asiakastiimien itseohjautuvuutta vahvistetaan, mikä merkitsee myös valtaa vastuun ohella. Johtamisopeissa myös korostuu kyky toimia resilientisti. Asiakastyössä tarvitaan ihmisten erilaisiin tarpeisiin joustavasti rakentuvia ratkaisuja, eikä niitä synny ellei sitä mahdollisteta organisaatioissa. Henkilökohtainen budjetointi olisi yksi hyvä väline resilientille organisaatiolle. Veikkaan, että tällainen järjestelmä olisi kustannustehokas ja vaikuttava. Ja vaikuttavuushan on yhteiskunnallisen toiminnan tärkein tavoite.  

Suomalainen sosiaalihuolto on edelleen järjestelmä- ja organisaatiolähtöinen, jossa palveluja toimeenpanevat organisaatiot määrittävät mikä on ihmiselle kulloinkin se tuki ja palvelu, jota on valittavissa. Millainen valta ihmisellä itsellään on vaikuttaa häntä koskeviin ratkaisuihin?  

Lainsäädäntömme on kirjoitettu ammattiala- ja palvelukohtaiseksi, ei ihmislähtöisesti, vaikka lakien sisällössä korostetaankin asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeutta ja tarvelähtöisyyttä. Toisin on Skotlannissa, jossa jo lain nimi viestii asiakkaana olevan ihmisen asemasta ohjata sitä, miten hän tarvitsemansa tuen järjestää.  

 ”The Scottish Parliament passed the Social Care (Self-directed Support) (Scotland) Act 2013 so people who are eligible for social care support can get greater choice and control over these services.”

Asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen suomalaisissa käytännöissä on pitkälti vielä järjestelmän ja työntekijän ”taskussa”. Ihmisten osallisuuden vahvistuessa, vähenee järjestämä- ja asiantuntijajohtoisuus.  

Ihmiskohtainen palvelujen ja tuen integraatio  

Kirjoitin Kainuun Sanomiin kehitysjohtaja Maritta Pikkaraisen kanssa Avain kansalaisuuteen - hankkeen päättyessä organisaation rajoista, jotka estävät tai hankaloittavat ihmislähtöistä työskentelyä. Silloin kun ihmisellä on tarve moniin palveluihin, tulisi näistä muodostua arkea ja toimintakykyä tukeva integroitu tuen kokonaisuus, esimerkiksi ikäihmisen kotona asumisen tai erityistä tukea tarvitsevan lapsiperheen tuki. Kyse ei aina ole vain sote-palveluista, vaan sosiaalista hyvinvointia edistävistä erilaisten yhteisöjen ja vertaisryhmien kautta syntyvästä arjen tuesta.  

Tuen kokonaisuus on erilainen riippuen ihmisen tarpeista, voimavaroista ja tarjolla olevista mahdollisuuksista. Jotta palveluista muodostuisi ihmisen ja hänen perheensä tarpeisiin vastaava integroitu palvelukokonaisuus, pitäisi soten palvelutyö ja siinä yhteisvastuu organisoida niin, että tämä mahdollistuu. Erilaisten hallinnollisten raja-aitojen ja “siilojen” sijaan tarvitaan joustavasti toimivia monialaisia vastuutiimejä. Asiakkaan tiimi muodostuu hänen palveluissaan mukana olevista toimijoista. Kyse on toiminnallisesta tuen integraatiosta.  

Ihminen oman elämänsä asiantuntija  

Sote-palvelujärjestelmässä tulisi ymmärtää, että ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija. Hän tuntee omat tarpeensa ja voimavaransa sekä tietää millaisesta tuesta ja avusta hän kulloinkin hyötyisi. Ihmisen tarve ymmärretään usein palveluna, jota hänelle tarjotaan sellaisena, jota palvelujärjestelmässä “sattuu olemaan palveluhyllyllä”. Elämäntilanteiden muutoksissa palvelujärjestelmä ei jousta, eikä mahdollista yksilöllistä tuen muotoilua.  

Lähtökohtaisesti ihminen toimii vastuullisesti, ja sitä edistää kokemus siitä, että häneen luotetaan. Palvelujärjestelmässä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen on päähenkilö omassa asiakkuudessaan. Hänellä on valtaa ja vastuuta oman elämänsä ratkaisuissa. Ilman ihmisen omaa motivaatiota, hoidon ja tuen vaikuttavuus jää vähäiseksi. Motivaatio syntyy kokemuksesta, että ihminen on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänen näkemyksensä otetaan aidosti häntä koskevissa palvelupäätöksissä huomioon. Ensikontakti määrää paljon: ihmisen tarpeeseen on fiksua vastata sote-organisaatiossa nopeasti. Jos ensikontaktissa asiakkuuspolku ohjautuu ihmisen tarpeiden mukaan eteenpäin, syntyy työn vaikuttavuudelle ja kustannustehokkuudelle hyvät edellytykset. Tarvitaan uudenlaista ihmislähtöistä asiakasohjauksen toimintatapaa.  

Ihmislähtöisen toimintalogiikan mukainen palvelujärjestelmä tuottaa terveys- ja hyvinvointihyötyä sekä veronmaksajien kannalta paremman tuloksen. Toimintamallin kokonaisvaltainen muutos vaatii rohkeutta päättäjiltä, alan ammattilaisilta ja asiakkailta.  

Kuten Simon Duffy Suunta-blogissa toteaa, meillä Suomessa on mahdollisuus ottaa opiksi muiden maiden kokemuksista. Käydessämme Skotlannissa opintomatkalla, kysyin asuinalueen sosiaalijohtajalta, mihin asiakas saa budjettiaan käyttää ja mihin ei. Sain vastauksen: budjettia ei saa käyttää uhkapeleihin eikä laittomaan toimintaan, budjettia pitää käyttää ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Ja sitä me seuraamme. Meillä asiakastulos on ihmisen hyvinvointi ja sitä me mittareilla mittaamme.  

Uskallammeko olla Suomessa näin joustavia ja antaa valtaa ihmiselle ja hänen tukenaan toimiville?  Organisaatiot voivat toimia toisinkin - lait eivät estä vallan jakamista.  

Sirkka Rousu, hallintotieteiden tohtori, sosiaalityöntekijä ja johtamisen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu  

Kirjoittaja toimi Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen projektipäällikkönä 2016-2019 www.henkilokohtainenbudjetointi.fi. Metropolia Ammattikorkeakoulu toimii kehittämiskumppanina Essoten Sopiva HB-hankkeessa.   

Hän on kotikuntansa kuntavaltuutettu sekä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän (Keusote) valtuuston valtuutettu, yhtymähallituksen ja yksilöjaoston jäsen. Keusote oli STM:n henkilökohtaisen budjetoinnin palvelusetelikokeilussa mukana, kuten on myös meneillään olevassa Vammaispalvelujen HB-hankkeessa. Kuntayhtymässä on käytössä HB-toimintamalli.  

Blogiteksti on julkaistu 1.3.2021 Suunta - henkilökohtaisen budjetoinnin keskuksen blogina https://suunta.fi/vallan_jakaminen/ . Lisäksi teksti on julkaistu Metropolia Ammattikorkeakoulun Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogissa. (tulossa)

Lisätietoa

Duffy Simon. Suunta-blogi 1.2.2021. Miten henkilökohtainen budjetointi tukee palvelujen käyttäjiä ja perheitä? https://suunta.fi/duffyn-blogi-1/

Duffy Simon. Suunta-blogi 8.2.2021. Henkilökohtainen budjetointi: hyvän järjestelmän periaatteet. https://suunta.fi/hb_jarjestelman_periaatteet/

Ihamäki Katja 2018. Asiakaslähtöisyyden ytimessä sosiaali- ja terveystoimessa. Julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2018. Henkilökohtainen budjetointi - yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen ensimmäisen toimintavuoden kokemuksia ja havaintoja. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 52-78. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/146228

Artikkelit julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -kehittämishankkeen (2016-2019) tulokset ja kehittämisehdotukset sekä yhteenveto hankkeesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/167272   

Rousu Sirkka, Ihamäki Katja, Ojanen Mia 2019. Monipuolistuvat palvelut ja osallistava asiakkuusprosessi. 31-49.  

Rousu Sirkka & Pekonen Elina (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi - ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. 74-90.  

Pikkarainen Marita & Rousu Sirkka 2019. Näkökulma: Soten palvelujärjestelmässä tarvitaan vallankumous. Kainuun Sanomat 25.6.2019. Saatavana https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/nakokulma-soten-palvelujarjestelmassa-tarvitaan-vallankumous-165775325/  

Uusitalo Kaisa 2020. "Viisaus ei asu esimiehen päässä", todettiin sote-yhtymässä – ja siitä käynnistyi kokonaisen työkulttuurin jättimuutos. Yle-uutiset/Työelämä-artikkeli: 7.9.2020. Saatavana https://yle.fi/uutiset/3-11525700  

Tammeaid Marika & Virtanen Petri 2020. Yhdessä ohjautuvan tiimin rakentaminen. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahasto ITLA, blogi 28.8.2020. Saatavana https://itla.fi/yhdessa-ohjautuvan-tiimin-rakentaminen/  

Martela, Frank Jarenko, Karoliina (toim.) 2017. Itseohjautuvuus: Miten organisoitua tulevaisuudessa? Alma Talent. 

Filosofian Akatemia - johtamisen blogit https://filosofianakatemia.fi/blogi/  

 

Sosiaalihuoltolaki ei sisällä mahdollisuutta valita asiakasyksikköä -toisin kuin terveydenhuoltolaki

Lakikoulutuksissamme osallistujat kysyvät asioista, joita laki ei sisällä. Yksi on se, voiko kuntalainen valita missä sosiaalitoimen asiakaspisteessä asioi ja kenen kanssa asiakkuuttaan hoitaa.

Terveydenhuoltolaissahan kuntalainen voi valita missä terveyskeskuksessa asioi ja voi myös vaihtaa hänelle osoitettua lääkäriään. Valinnan voi tehdä oman kunnan sisällä olevista terveysasemista tai valita voi myös minkä tahansa toisen kunnan alueella sijaitsevan terveyskeskuksen. Terveydentilansa hoitoa voi hakea paikoin myös muista maista. Sosiaalitoimen asiakkuudessa tällaisia valintamahdollisuuksia ei ole.

Sosiaalihuollon palveluja tarvitseva hakee palvelunsa kotikunnastaan tai oleskelukunnastaan, jos työn, opiskelun tai muun vastaavan syyn johdosta oleskelee muualla kuin kotikunnassaan. Kiireellisen avun saa tietenkin siinä kunnassa missä kulloinkin on. Ja jos esimerkiksi laitoshoidon tarve on pidempi kuin 14 vrk, hoidon järjestämisestä sovitaan kotikunnan kanssa.  

Sosiaalihuoltolain mukaan asioimispaikkaansa ei siis voi valita kunnan sisällä vaan on asioitava siinä toimipisteessä, joka on osoitettu - tyypillisimmin asuinalueellaan sijaitsevassa toimipisteessä. Jos asioimista varten on osoitettu tietty sosiaalitoimen viranhaltija, niin hänen kanssaan on asioita hoidettava. Tämä tuli selväksi myös erään kunnan asiakasasiassa, jota käsittelimme hallinto-oikeudessa, jonka asiantuntijajäsen olen.  

Tosin sosiaalihuoltolain mukaan työntekijä ja asiakas käyvät keskustelun omatyöntekijän tarpeesta, mutta sen kuka tämä työntekijä on, päättää sosiaaliviranomainen. Omatyöntekijäksi voidaan pyrkiä löytämään sosiaalihuollon ammattihenkilö, jolla mahdollisesti on jo kontakti asiakkaan kanssa. Ideaalia olisi, että omatyöntekijänä toimisi se, jolla on juuri tämän asiakkaan asioiden kannalta tarvittavaa osaamista.

Lastensuojelulain asiakkuudessa lapselle nimetään aina vastuusosiaalityöntekijä. Lapsella ja hänen perheellään voi lisäksi olla omatyöntekijä. Lapsiperheiden palvelutarpeisiin pitäisi pääosin pystyä vastaamaan sosiaalihuoltolain mukaisin palveluin. Ja sosiaalihuoltolaissa (13§) on erityinen asema lapsella ja hänen perheellään, joilla on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut. Ja ne on järjestettävä tarvittavassa laajuudessa niinä vuorokauden aikoina, joina niitä tarvitaan. Palvelujen on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatukssessa ja huolenpidossa. Terveydenhuoltolakiin on lisätty vastaavankaltaiset pykälät lapsen oikeudesta saada terveydenhuoltopalvelut viipymättä - nopeammikin kuin hoitotakuun määräajat. silloin kun lapsen lastensuojelun tarve liittyy erityisesti terveydenhoitoon.  

Jos asiakas haluaa vaihtaa asioimispaikkaansa tai asioitaan hoitavaa työntekijää, hänen tulee saada kirjallinen päätös omatyöntekijästä tai vastuutyöntekijästä - sosiaalitoimen asioimispaikasta ei sinänsä käsittääkseni voi edes valittaa.

Päätöksestä voi sitten hakea oikaisua kunnan sosiaalihuollosta vastaavalta päätöksentekoelimeltä, ja jos siihen ei ole tyytyväinen niin sitten voi valittaa hallinto-oikeuteen. Näin hankalaksi asiakkaan valinnanvapaus on tältä osin tehty.

Tällaisen ei pitäisi olla nykyaikana enää tarpeen -aikoinaan kun asiakkaan asiakirjat olivat paperilla, niin voi jotenkin ymmärtää -mutta silloinkin asiakkuus pystyttiin vaihtamaan tai pysyttämään samana esim. muuton yhteydessä, kun asiakassuhteen kannalta se oli tarpeen. Nythän kaikki asiakirjat ovat kunnan sosiaalitoimessa sähköisenä, joten asioipa asiakas missä pisteessä tahansa -esimerkiksi työpaikkansa lähellä olevassa, asiakirjat ovat saatavilla missä tahansa asioimispisteessä (käyttöoikeudet pitää toki työntekijälle antaa). Olen aikoinaan ollut myös sosiaalitoimen asiakastietojärjestelmän (ATJ) suunnittelijana ja useiden vuosien ajan ATJ-asiantuntijaryhmissä kehittäjänä, joten hiukan ymmärrystä on näistäkin.

Miksi siis sosiaalitoimen asiakkaan valinnanvapaus on näin rajoitettua? 

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki hyväksyttiin 12.3.2015: keskeiset alan tutkinnot ovat jatkossa laillistettuja

Sosiaalihuollon keskeiset ammatit (sosiaalityöntekijä ja sosionomi sekä geronomi) ovat jatkossa laillistettuja ammatteja. Tutkinnon suorittaneen tulee hakea Valvira:lta laillistamista, jotta voi toimia laillistamista edellyttävissä työtehtävissä. Työnantaja voi tarkistaa henkilön oikeuden toimia ko.työtehtävässä rekrytoidessaan henkilöstöä. Nimikesuojattuna tutkintoja tulee olemaan sosiaali- ja terveysalan lähihoitaja-tutkinto, siitä päättää lain voimaantulon jälkeen Valtioneuvosto.

Työnantajat määrittävät millaista osaamista eri työtehtävissä tarvitaan ja millaisella koulutuksella työtehtävää voi hoitaa. Uuden sosiaalihuoltolain myötä uskon, että kunnissa on suuri tarve jatkaa ns.tehtävärakenneuudistuksia, jossa haetaan optimaalinen osaaminen ja tutkinto, jolla voi toimia eri tehtävissä. 

Paine sosiaalityöntekijöiden saatavuuteenhan tulee lisääntymään, sillä ammattihenkilölain myötä sosiaalityöntekijän sijaistaminen on jatkossa mahdollista vain sosiaalityön maisteri-opiskelijalle (12§). Jatkossa ei enää kokenut sosionimi AMK-tutkinnon suorittanut voi toimia määräaikaisestikaan sijaisena, eikä myöskään maisteritason sosiaalityön tutkinnon suorittanut sosionomi ylempi AMK.

Silloin kun asiasta on erikseen lainsäädännössä säädetty, voi tiettyjä työtehtäviä ja asiakaskohtaisia päätöksiä tehdä vain laissa mainittu viranhaltija. Lastensuojelulain osalta sosiaalityöntekijä toimii lapsen vastuutyöntekijänä ja hän voi päättää lasta koskevat asiat siten kuin lastensuojelulaissa ja jatkossa myös sosiaalihuoltolaissa määrätään. 

Sosiaalihuoltolain mukaisesti erityistä tukea tarvitsevan lapsen palvelutarpeen arvioinnin tekee sosiaalityöntekijä. Lapsella voi olla myös erillinen omatyöntekijäkin. Lapsiperheen palvelujen ja tuen tarve selvitetään sosiaalihuoltolain mukaisesti, ja tuki myös järjestetään sosiaalihuoltolain mukaan myös tilanteissa, joissa lapsella on erityisen tuen tarve ja arvioidaan tuki pystyttävän järjestämään ilman lastensuojelun asiakkuutta. Vain silloin kun on lapsi tarvitsee erityisesti lastensuojelulain mukaisia tukitoimia, sovellettavaksi tulee lastensuojelulaki. Lakien tuomia muutoksia olen käsitellyt jo aiemmin blogeissani.  

Ammattihenkilölaki tulee voimaan 1.1.2016. Kritisoin lain kehnoa valmistelua ja puutteellista taustaselvittämistä jo aiemmin: voit lukea tuon blogikirjoitukseni tästä. 

Julkaisin ammattihenkiölaista myös postauksen Sosiaalialan uudistuva osaaminen -Metropolian blogissa. Siihen kokosin myös linkit hyväksyttyyn lakiin sekä lain kuulemistilaisuuden lausuntoon ja kuvaukseen sosionomi ylempi AMK-tutkinnosta. 
Voit lukea tuon postauksen tästä. 

Sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain keskeisistä muutoksista kirjoitin tässä postauksessa.
  

Hyvä kansanedustaja: sosiaalihuollon ammattihenkilölaki kannattaisi myös siirtää seuraavalle eduskunnalle uuteen valmisteluun

Surullinen ja turhauttava uutispäivä!  -onneksi töissä oli kivaa.

Sote-lakiesitys jää kalkkiviivoille, mutta heikosti valmisteltu sosiaalihuollon ammattihenkilölaki-esitys etenee eduskunnan tämänpäiväisen 5.3.2015 valiokuntamietinnön perusteella hyväksyttäväksi. (linkki mietintöön tekstin lopussa)

Ammattihenkilölakiesityksen valmistelussa on katsottu vain peräpeiliin ja laki rakentuu yli 10 vuotta vanhan sosiaalihuollon kelpoisuuslain pohjalle täydellisesti unohtaen, että tässä välissä on ammattikorkeakouluissa vuodesta 2005 lähtien koulutettu satoja sosiaalityöhön suuntautuneita ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, jotka varmasti ovat osaavia ja päteviä toimiakseen myös sosiaalityöntekijän tehtävissä -toki he sijoittuvat hyvin myös muihinkin töihin.

Lakiesitys edennee ensi viikolla 9.3.2015- täysistuntoon hyväksyttäväksi.
Jos kukaan kansanedustajista ei esitä ja äänestytä lain 7 § muutosta, niin tältä osin eduskunta hyväksyy lain hallituksen esittämässä muodossa. Lakiesityksen muutama muukin kohta vaatisi perusteellisempaa arviota, esim. sijaistamispykälä ei varmasti helpota työvoimapulaa ja hankaloittaa asiakastyötä.

Itse toivoisin, että lakiesityksen annettaisiin raueta ja ammattihenkilölaki valmisteltaisiin kunnolla uudelleen, nythän valmistelun tulos on yksittäisen virkamiehen luomus.

Tässä valmistelussa pitäisi tehdä kunnollinen arvio mm. sosiaalityön tehtävissä (sosiaalihuoltolain 15 §) vaadittavasta osaamisesta ja siitä millaisella ylemmän korkeakoulututkinnon koulutuksella Suomessa nykyisin tuotetaan tämä osaaminen. Nythän lain valmistelussa ei ole ollut minkäänlaista selvitystä siitä, millaista osaamista yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sosiaalityön ylemmmän korkeakoulututkinnossa tuotetaan.

Ja valmistelutyö pitää tehdä OKMn ja STMn sekä korkeakoulujen ja työelämän yhteistyönä. 

Sote-valiokunnan mietinnössä ei edes vaivauduta kommentoimaan valiokunnassa kuultujen asiantuntijoiden esittämiä näkemyksiä. Kiire on ollut valiokunnan sihteereillä. Lue mietintö tästä.

---------

Sote-lakia on väännetty vuositolkulla ja lisää vuosia valmisteluun vielä tulossa. Monia sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnallisia uudistuksia on jäänyt odottamaan rakenteellisia ratkaisuja. Uudistukset ovat aivan välttämättömiä.

Sote-uudistuksen ja rakenteiden tulisi kuitenkin lähteä väestöryhmien tarpeiden pohjalta. Jos näin tehtäisiin, niin sellaiset palvelut kannattaisi saattaa yhteisen johtamisen piiriin, jotka toimivat saman väestöryhmän palveluissa. Nyt "täydelliseen palvelujen integraatioon" ajetaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa, kun esim. lasten, nuorten ja perheiden osalta inegrointi pitäisi tapahtua erityisesti koulun ja päivähoidon toiminnan kanssa, toki neuvola ja kouluterveydenhuolto ymv. on tärkeä olla mukana samassa lapsiperhepalvelujen toiminnossa. Samoin aikuisten palvelujen osalta, suurempi integroinnin tarve on työvoimahallintoon ja koulutukseen, kuin yksin terveydenhuoltoon.

Puhun siis ns. elämänkaari-ajattelusta, jota olen ollut jo Kuntaliiton töissäni edistämässä -taisi olla PARAS-hankkeen aikana kun ensimmäisen artikkelin tästä kirjoitin v.2006.

Ja sosiaalihuollon toiminnassa järjestöt ja paikallisyhteisöt -yhteistyön pitäisi olla keskiössä. Toki sosiaalihuollossakin on keskitettäviä erityispalveluja, mutta suurin osa ihmisen sosiaalisesta ja arkisesta hyvinvoinnista on paikallisyhteisöissä.

Saa nähdä mihin suuntaan edetään.

Vapaus valita toisin -ajankohtaisseminaarissa tehdään ensimmäisiä  uusia sote-tiekarttoja?

Sote – himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin

Maanantaina 9.3.2015 klo 16 – 18.00

Paasitornin Karl LIndahl-salissa, Paasivuorenkatu 5

Ennen kuin nykyinen eduskunta jää maaliskuussa vaalitauolle, tiedetään eduskunnan kanta sote-lakiesitykseen.

Ohjelma:

·         Tervetuloa: Kaarin Taipale, kaupunkitutkija ja VVT:n puheenjohtaja

·         Valmisteilla olevan sote-uudistuksen keskeiset piirteet, Markku Pekurinen, tutkimusprofessori

·         Sote-uudistus ja sosiaaliset oikeudet, professori Juhani Lehto

·         Julkinen vai yksityinen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannossa, erikoistutkija Heikki Taimio

Keskustelua ja seminaaria luotsaa Jouko Kajanoja, yhteiskuntapolitiikan dosentti

Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.

Toimin Vapaus valita toisin -yhdistyksen hallituksessa. Lue lisää tästä

Sosiaalialan - mukaan lukien lastensuojelu, ammattihenkilölaki tuo laillistamisprosessin ja määrittää osaamista

Sosiaali- ja terveysministeriössä on yksittäisen virkamiehen toimesta kirjoitettu lakiehdotusta ammattihenkilölaiksi, joka toisi laillistamisprosessin myös sosiaalialalle ja määrittää joidenkin tehtävien osalta ne tutkinnot, joilla ko.tehtävää on kelpoinen hoitamaan.

Valmisteluprosessi on toteutunut hyvin virkamiesvetoisesti eikä tietoa valmisteluteksteistä ole ollut saatavilla, muutamia kuulemisia on ollut. Valmistelutyössä ei ole ollut monipuolista työryhmätyöskentelyä. Näin ei kannattaisi lakeja enää nykymaailmassa laatia.

Kuten aiemmissa blogikirjoituksissani olen kertonut, sosiaalihuoltolaista siirrettiin asioita säädettäväksi tällä ammattihenkilölailla.

Sosiaalialan ammattikorkeakoulujen verkostoa kuultiin STM:n tilaisuudessa 10.11.2014. Julkaisen verkoston kannanoton tekstin myös tässä - lausunto on lähetetty eri tahoille huomioonotettavaksi mm. eri työnantajaorganisaatioille. Teksti on siis julkinen ja mieluusti sitä saa levittää.

Julkaisen tässä lyhennelmän, johon koottiin kehittämisehdotukset. Koko lausunto löytyy verkoston sivuilta. Kansiosta dokumentit.

Oman päätyöni näkökulmasta keskeistä on, että sosionomi ylempi AMK-tutkinnon tuottama sosiaalityön sekä johtamisen osaaminen vihdoin tunnustetaan - tätä ei lakiluonnoksessa ole. Siksi on taisteltava.

Sosiaalialan AMK–verkosto                                                                                                               11.11.2014

SOSIAALIALAN AMMATTIKORKEAKOULUVERKOSTON KEHITTÄMISEHDOTUKSET HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSEEN LAIKSI SOSIAALIHUOLLON AMMATTI-HENKILÖISTÄ JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISEKSI

Laillistamisesta säätäminen on tarpeen

Sosionomien ammatinharjoittamisoikeuden periaatteista (laillistetut ammattihenkilöt) sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöiden ohjauksesta ja valvonnasta ja ammattieettisistä velvoitteista säätäminen ehdotetulla tavalla on kannatettavaa. Samoin pidämme tärkeänä ammattieettisistä velvollisuuksista säätämistä laki-luonnoksen mukaisesti.

Sosionomikoulutusten vetovoima ja läpäisyaste ovat erinomaisia. Sosionomit (AMK) ja (ylempi AMK) myös työllistyvät valtakunnallisesti hyvin koulutustaan vastaaviin sosiaalihuollon tehtäviin ja työelämän palaute heidän osaamisestaan on positiivista. Sosionomikoulutuksen valtakunnallisuus, laatu ja volyymi vastaavat hyvin myös tulevaisuuden työelämän tarpeisiin.

Sosiaalityöntekijäpula ja kelpoisuus sosiaalityöntekijäksi myös ammattikorkeakoulun ylemmällä korkeakoulututkinnolla

Ammattihenkilölailla on taattava tasavertaiset mahdollisuudet hakea laillistamispäätöstä sekä ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut (sosionomi ylempi AMK) että yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut (ks. lakiluonnoksen 7 §), silloin kun korkeakoulututkinnon painopiste on ollut sosiaalityön opinnoissa. Kuten lakiluonnoksen 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, niin laillistamishakemuksen liitteistä ilmenisi hakijan mahdollinen pätevyys sosiaalityöntekijäksi.

                                

Ammattikorkeakouluverkosto ei esitä tätä mahdollisuutta niille ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneille, joilla tutkinnon sisältö on painottunut esimerkiksi johtamiseen ja kehittämiseen tai terveyden edistämiseen

Perustelut:

1.    Menettely on hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden suuntainen ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Se tuo työmarkkinoille samantasoista (EQF 7) osaamista sosiaalityön viitekehyksestä kuin yliopistojen sosiaalityön maisteritutkinnot, mutta soveltavan tutkimuksen sekä työelämälähtöisen kehittämistyön orientaatioilla. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Sosionomin (ylempi AMK) osaaminen kohdentuu esimerkiksi juuri sellaisiin osaamistarpeisiin, joita tulevan sosiaalihuoltolain (HE 164/2014 vp) sosiaalityön säännöksessä (15 §) sosiaalityöntekijöiltä edellytetään.

2.    Menettelyn käyttöönotto edustaisi proaktiivista ja joustavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaan pohjautuvaa asiakas- ja työmarkkina-keskeistä toimintaa sote-alan tuleviin suuriin työvoimatarpeisiin vastaamisessa alan ammattilaisten eläköityessä, resurssien niukentuessa ja palvelutarpeiden kasvaessa. Ratkaisu lisäisi työnantajien mahdollisuuksia päättää siitä, mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin rekrytoidaan jo nyt sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot. Koska tällä hetkellä jo palkataan sosiaalityöhön myös ammattikorkeakouluista valmistuneita, niin on välttämätöntä, että uusi lainsäädäntö reagoi positiivisesti näihin rekrytointitarpeisiin. Henkilöstö- ja tehtävärakenteiden kehittämisen tueksi tarvitaan lainsäädännön ohjausta myös tässä asiassa.

3.    Monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto on EQF 6 -tasolle sijoittuva bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin.  Yhdenvertaisesti myös suomalaisten em. sosiaalityöhön soveltuvien ylempien AMK-tutkintojen suorittaneiden henkilöiden tulee voida hakea Suomessa oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Näin ollen ei myöskään yliopistoille opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (1040/2013) säädetty velvollisuus järjestää sosiaalityön koulutusta voi sulkea pois mahdollisuutta säätää sosiaalityön teorialle ja tutkimukselle pohjautuvien ja sosiaalityöhön menetelmiin painottuvien suomalaisten sosiaalialan ylempi AMK-tutkintonimikkeen haltijoille oikeutta hakea laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin.

4.    Ammattihenkilölakiluonnoksen 12 §:ssä ehdotetaan sosionomeille mahdollisuutta toimia määräaikaisena sosiaalityöntekijän sijaisena. Jos tämän katsotaan olevan mahdollista, niin silloin myös ne sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltijat, joiden opintojen sisällöt ovat tosiasiassa sosiaalityön opintoja ja joilla on myös runsaasti alan työkokemukseen perustavaa osaamista, tulisi luonnollisesti oikeuttaa hakemaan laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin.

Sosiaalityöntekijäpula ja muodollisesti pätevän ammattihenkilön sijaistaminen

Lakiluonnoksessa ehdotetun sijaan esitämme, että sosiaalityöntekijäksi opiskelevat sekä sosiaalityöhön soveltuvaa ylempää AMK-tutkintoa opiskelevat henkilöt voivat tiettyjen opintojen suorittamisen jälkeen toimia sosiaalityöntekijän sijaisina ja sosionomiopiskelijat sosionomin sijaisina. Näin ollen 12 §:n säännös on kirjoitettava uudelleen tämän selkeän myös terveydenhuollon ammattihenkilölakiin (559/1994 2 §) sisältyvän mallin mukaisesti.

Hallinnolliset ja ammatilliset johtotehtävät

Sosiaalihuollon kelpoisuuslain 10 §:n 1, 2 ja 4 momentin säännösten mahdollisen kumoamisen vuoksi ammattihenkilölakiin tarvitaan oma säännös sosionomien ja geronomien (AMK ja ylempi AMK) erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Säännöksen tulee sisältää ylempi AMK-tutkintojen soveltuvuus sekä hallinnollisiin että ammatillisiin johtotehtäviin ja lisäksi sekä AMK- että ylempi AMK-tutkinnon suorittaneiden soveltuvuus vastata asiakastyön ohjausta sisältävistä johtotehtävistä. Mikäli nämä muutokset eivät ole mahdollisia, niin tällöin nykyisen kelpoisuuslain 10 §:n 1, 2 ja 4 momentit on säilytettävä voimassa.

Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)

Kuntoutuksen ohjaaja (AMK) -tutkintonimikkeen jättäminen pois sosiaalihuollon ammattihenkilölaista asettaa tutkinnon suorittaneiden korkeakoulutettujen ammatti-henkilöiden suuren joukon ja sitä parhaillaan suorittavat opiskelijat hyvin epäselvään asemaan sosiaali- ja terveysalan työmarkkinoilla. Huolimatta siitä että parhaillaan on käynnissä STM:n ja OKM:n kuntoutukseen liittyvä selvityshanke, niin kuntoutuksen ohjaaja (AMK) -tutkintonimikkeen laillistamisesta olisi säädettävä osana sosiaalihuollon ammattihenkilölakia. Mikäli myöhemmin ilmenee tarve laillistamisen säätämisestä jonkun muun lain yhteydessä, voitaneen tällainen muutos lainsäädäntöön tehdä tulevaisuudessa.

Jaana Manssila                                                 Päivi Niiranen-Linkama                                    puheenjohtaja                                                    varapuheenjohtaja                      

Metropolia Ammattikorkeakoulu                       Mikkelin Ammattikorkeakoulu                           jaana.manssila@metropolia.fi                           paivi.niiranen-linkama@mamk.fi   

Puh. 0400 578 274                                                    Puh. 040 848 6905                                                                                                                                                       

Hallitus antoi esitykset sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain muutoksista eduskunnalle 18.9.2014

Ammattikorkeakoulun opetuskiireet ja OK-talon rakentamisen loppusuora on pitänyt kiireisenä. Hallitus antoi lakiesitykset 18.9.2014. Esityksiin sisältyy jonkin verran rahaa lakien toimeenpanoon.

Molemmista laeista on siirretty sosiaalialan ammattihenkilöiden tehtävä- ja työnjakoja koskevat asiat muuhun lainsäädäntövalmisteluun. STM:ssä on käytännössä yhden naisen (Pirjo Sarvimäki) valmistelussa sosiaalialan ammattihenkilö-lain kirjoittaminen. Tähän lakiin kirjoitettaisiin esim. millä osaamisella sosiaalityöntekijöiden sijaisuuksiin voidaan ottaa henkilö, lausunnolla olleessa luonnoksessa Ls.laiksihan oli kirjoitettu, että sijaisena voi toimia vain sosiaalityön maisteriopiskelija, sijaisena ei voisi toimia enää sosiaalialan AMK-tutkinnosta valmistunut tai sosionomi Ylempi AMK-tutkinnosta valmistunut ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut.

Samoin ammattihenkilölain piiriin siirrettiin säädettäväksi millaisella osaamisella sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi tehdään, ja muutkin alan eri ammattinimikkeiden työnjakoihin liittyvät kysymykset.

Ammattihenkilölain valmistelun tulisi olla avointa ja verkostoivaa, jolloin saadaan erilaiset perusteet mukaan keskusteluun. Nyt näin ei vielä ole - miksi?

Sosiaalihuoltolaki ja lastensuojelulain muutokset kannattaa nyt lukea huolella, ja pyrkiä vaikuttamaan niiden sisältöön eduskunnan valiokunnissa. Palaan lakien lastensuojelullisiin yksityiskohtiin lähemmin vielä blogissani.

Klikkaa tästä STM:n sivuille.

Ja tässä STM 18.9.2014 tiedote 

Lastensuojelun tutkimus, kehittäminen ja erikoistumiskoulutus mukaan sote-lain valmisteluun

Valmisteilla olevassa sote-laissa tullaan säätämään myös miten valtio osallistuu alan tutkimuksen, kehittämisen ja erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Tällä hetkellä esimerkiksi terveydenhuollon tutkimusta ja lääkäreiden erikoistumiskoulutusta rahoitetaan valtion toimesta. Sosiaalialalta vastaavat säädökset ja rakenteet puuttuvat, lukuunottamatta vuoden 2001 alusta lähtien perustettuja sosiaalialan osaamiskeskuksia, jotka saavat perustoimintaansa pienen valtionosuuden. Osaamiskeskusten toiminta on ollut erityisen merkityksellistä, mutta kehittämistyön pitkäjänteisyys on jatkuvasti vaakalaudalla kun pääosa toiminnasta rahoitetaan ulkopuolisella lyhvtkestoisella hankerahoituksella.

Vaikuttavuustietoa ja erityisosaamista tarvitaan lastensuojelussakin

Kuitenkin esimerkiksi sosiaalialan toiminnan vaikuttavuudesta tarvittaisiin jatkuvasti tutkimustietoa niin lastensuojelun, sosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön kuin vammais- ja vanhustenhuollon asiakastyöstä. Alan kehittämishankkeissa tehdään jatkuvia ihmiskokeita erilaisilla tukitoimilla ja muilla interventioilla. Kehittämishankkeissa ei kuitenkaan tuoteta tutkimustietoa siitä, miten palveluilla ja erilaisilla tukitoimilla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja elämään.    

Vuosien ajan on peräänkuulutettu myös osaamista esimerkiksi lastensuojelutyöhön, kuitenkaan erikoistumiskoulutusta ei ole millään tavalla organisoitu ja rahoitettu. Erityisosaamista vaativaan lastensuojelutyöhön tulee voida erikoistua ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen.  

Myös sosiaalialalle tutkimus- ja opetuskeskukset sekä lastensuojelun erityisosaamisen keskus

On itsestään selvää, että sosiaalialan tulee olla tasavertaisessa asemassa terveydenhuollon kanssa alan tutkimuksen, kehitystyön ja erikoistumiskoulutuksen voimavaroissa. Kirjoitettavana olevassa sote-laissa tulee olla pykälät, joilla muodostetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä sote-alan käytäntötyön ja sen opetuksen tutkimus- ja opetuskeskukset.

Tällaiset tutkimus- ja opetuskeskukset pitää olla kullakin viidellä sote-alueella ja mahdollisesti niiden filiaalipaikkakunnilla. Tutkimus- ja opetuskeskukset verkottuvat alueensa kuntien ja muiden sosiaalialan palveluja tuottavien kanssa. Erikoitumiskoulutus organisoidaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Käytännön erikoistuminen tapahtuu esimerkiksi sovittujen TK-kuntien lastensuojelutyössä tai niiden vastuulla toimivien sijoitettujen lasten hoitoyksiköissä.

Edellisessä jo roskiin menneessä sote-lakiesityksessä mainittiin, että kullekin sote-erityisvastuualueelle perustettaisiin esimerkiksi lastensuojelun erityisosaamisen keskus. Näin voitaisiin kirjoittaa uuteenkin sote-lakiesitykseen.

Mutta kaikkien osaamista ei huolittasi mukaan

Olen ollut viime aikoina eri foorumeilla mukana keskusteluissa, joissa yliopistojen sosiaalityön professorit rajaavat ammattikorkeakoulut pois sote-lain tutkimus- ja opetuskeskuksen ja erikoistumiskoulutuksen virallisesta rakenteesta. Heidän mielestään niiden tulee olla yliopistollisia keskuksia, ja laissa ei pitäisi mainita ammattikorkeakouluja.

Tosiasia kuitenkin on, että valtaosa sosiaalialan ammattilaisista koulutetaan ammattikorkeakouluissa, ja joissa voi suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Näiden tutkintojen opettajista ja yliopettajista iso osa on saanut tutkijakoulutuksen (tohtori tai lisensiaattitutkinto). On sosiaalialan tutkimusosaamisen haaskaamista, mikäli tällainen opetus- ja käytäntötutkimuksen osaaminen jätetään sote-alueen rakenteista pois.

Hyvinvointia ja terveyttä edistävä & ongelmia ja sairauksia ehkäisevä   

Kun pääosa sosiaalialan työstä tehdään kunnissa lähellä ihmistä, on tärkeää, että sote-lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan sote-alan keskeisimpänä päämääränä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävä sekä ongelmia ja sairauksia ehkäisevä toiminta. Laissa tarvitaan porkkanoita, joilla kunnat ovat motivoituneita jatkossakin kehittämään perusterveyden- ja sosiaalihuollon, peruskoulun, päivähoidon, liikunnan, nuorisotyön ja arkikulttuurin toimijoiden yhteistyötä kansalaisten kanssa. Yksi tällainen porkkana voisi olla suunniteltu ”sairastavuuskerroin”, jonka mukaan kunta maksaa sote-alueelle sitä enemmän mitä heikommin se huolehtii kuntalaistensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Raha kun tuntuu aina puhuvan päättäjille.

Pientä ja suurta sosiaalipolitiikkaa ihmisille

Tämä kolumni on julkaistu 19.12.2013 Ahjo-lehdessä

 

Olen istunut muuttolaatikoiden keskellä ja inventoinut elettyä arkea. Jo aikuistuneiden lasten vauva-ajasta alkaen on kertynyt paljon pieniä tavaroita. Yksi sellainen oli isoveljen puukäsitöissä tekemä ulko-oven avaimen apulaite ekaluokkaa käyvälle pikkusiskolle. Leirillä saadut ansioviirit kertoivat lasten yhteisöjen huippuhetkistä ja voimavaroista. Näistä ei voi luopua.

Siltoja rakentava yhteisöllisyys yhdistää Helsingin Sanomien Matti Kalliokosken mukaan ihmisiä ideologisista, uskonnollisista, etnisistä ja muista taustoista riippumatta. Se perustuu jaettuihin vuoropuhelun kokemuksiin ja yhdessä sovittuihin yhteisön toimintasääntöihin. Synnyttyään se on lähes poikkeuksetta positiivista laatua. Positiivisuus on mahdollisuuksien näkemistä, ratkaisukeskeisyyttä, tavoitteellisuutta ja toivoa. Se on kehityksen ja hyvinvoinnin perusta.

Muuttolaatikoiden keskellä oli hyvä tunnistaa, että elämässämme on ollut paljon siltoja rakentavia arjen yhteisöjä. Arvokkuutta kokenut tunnustaa arvokkuuden myös muissa, kuten Pekka Himanen esittää Kestävän kasvun mallissaan. Siinä päämääränä on arvokas elämä ihmisen, yhteiskunnan ja globaalin maailman yhteisöissä.

Dosentti Sakari Möttösen mukaan pieni sosiaalipolitiikka rakentuu ihmisten yhteisöissä. Se on keskeisesti kohtaamista ja kuulluksi tulemista, mutta myös kuntien lähipalvelujen saatavuutta ja oikeudenmukaisuuden kokemusta. Pieni politiikka on toimintaa. Se rakentaa perustan luottamukselle, että myös suuri politiikka kuuntelee ihmisten tarpeita. Suuri sosiaalipolitiikka on lainsäädäntöä, järjestelmiä ja rakenteita. Sen uskottavuus, legitimiteetti, on pienen politiikan varassa.

Viimeisten vuosien keskustelua on hallinnut suuri politiikka. Sitä on ruokittu kovin myös mediassa, jossa uutiskynnystä harvoin läpäisee pienen politiikan ilot ja onnistumiset. Kuten toimittaja Riikka Venäläinen kuvaa, tällaiset uutiset voisivat parantaa maailmaa vähentämällä pelkoa, voimattomuutta ja toivottomuutta.

Tarvitsemme suurta ja pientä sosiaalipolitiikkaa. Ratkaisevinta ei kuitenkaan hyvin tulosten aikaansaamisessa ole se, millainen sote-hallinto meillä on. Hyvät hallintorakenteet toki edistävät ja tukevat fiksujen käytännön ratkaisujen syntymistä. Näin on esimerkiksi Etelä- Karjalan sote-kuntayhtymässä. Johtaja Timo Salmisaari vakuuttaa, että mielenterveyshoito ja päihdepalvelut ovat parantuneet ja rahaa säästynyt. Ihmiset saavat apua silloin kun sitä tarvitsevat ja siellä missä ihmisten omat yhteisöt ovat.

Toiminnan tehokkuus on ymmärrystä ja dialogia asukkaiden kuntayhteisöjen pienen politiikan ja suuren politiikan sote-rakenteiden kesken. Pieni politiikka on paikallista ja aina erilaista. Siksi sote-rakenteiden tulee mukautua alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin. Miten tämä viesti saadaan perille maan hallitukselle ja ministeriöille?

Sirkka Rousu, hyvinvointipolitiikan yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta
-----------------------------------------------------------

Päätin neljän vuoden kolumnisti-jaksoni Ahjo-lehdessä, joka on Metallityöväenliiton 150 000 jäsenen lehti. Olen kirjoittanut erilaisista hyvinvointiteemoista, perheväkivallasta, lasten hyvinvoinnista, parisuhteesta, työhyvinvoinnista, palvelujen saatavuudesta, sote-uudistuksesta ja monesta muusta.  

Tämänpäiväinen kolumniaihe sattui sopivasti samaan teemaan, sillä tänään julkaistiin sote-järjestämislakia valmistelleen työryhmän ehdotukset  - se suuri sosiaalipolitiikka.

Laitan tähän linkeiksi

- Huoltaja-säätiön Bruno Sarlin seminaariaineiston, josta mm. Möttösen Sakarin esitys löytyy.

- STM:n sote-järjestämislakityöryhmän esityksen

- Ahjo-lehden kolumnipalstalle