Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastensuojelun laatu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastensuojelun laatu. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. syyskuuta 2019

Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelusta, sen laadusta ja vaikuttavuudesta?



Kuva: Sirkka Rousu

Lastensuojelu on ikkuna yhteiskunnalliseen todellisuuteen: mitä ikkunasta näkevät avunsaajat; lapset, nuoret, perheet ja lastensuojelutyötä tekevät? Entä päätöksentekijät ja kansalaiset? 

Mikä toimii hyvin ja on auttanut? Mitkä ovat heidän kokemuksensa onnistumisesta? Entä yhteiskunnan mekanismeista?

Tämä onnistumisesta kertova tutkimus- ja kokemustieto on edelleen pitkälti näkymätöntä tietoa.

Vallitsevasta negatiivisesta puheesta huolimatta, kaikki ei ole kuitenkaan lastensuojelussa pielessä - hyvin moni lapsi, nuori ja perhe tulee autetuksi ja hyötyy tukitoimista. 





Yhteiskunta käyttää reilun miljardin jokaisena vuonna lasten ja perheiden tukipalveluihin. Avohuollollisen tuen piirissä on noin 55 000 ja sijoitettuna vajaat 19 000 lasta ja nuorta. Tiedon tuottaminen siitä, miten työssä onnistutaan, on yhteiskunnallinen velvollisuus. Samoin tiedossa oleviin lastensuojelun epäkohtiin ja puutteisiin pitää saada ratkaisut.

Lapsi, nuori ja perhe hyötyvät siitä, että yhteiskunnassa lastensuojelua johdetaan ja kehitetään monipuoliseen lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja lastensuojelutyön kannalta relevanttiin tietoon perustuen. Mitä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tiedetään lastensuojelusta ja erityisesti sen onnistumistekijöistä ja tähän vaikuttavista mekanismeista, joihin voimavaroja tulisi myös kohdentaa?

Lastensuojelun toimintaan tulee voida luottaa: luottamuspula voi johtaa avunpyytämisen estymiseen ja tuensaamisen viivästymiseen. Lapsi, nuori ja perhe tarvitsevat lähiyhteisöjen ja kansalaisyhteiskunnan lähitukea. Sen näkyväksi tekeminen, että lastensuojelussa myös onnistutaan suojelemaan ja turvaamaan lapsen ja nuoren hyvinvointi, edistää yhteisöjen ja kansalaisten ja kanssatoimijoiden luottamusta lastensuojeluun, ja näin tukee yhteistyötä lapsen ja perheen hyväksi.

  • Löytyykö onnistumisen kokemuksista ja niiden näkyväksi tekemisestä uusia näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun, luottamuksen vahvistumiseen sekä lastensuojelun ja sosiaalityön laadun ja vaikuttavuuden kehittämiseen? 

Olen käynnistänyt apuraha-tutkimuksen, jossa selvitetään millaisia onnistumistarinoita lastensuojelun asiakkaat ja henkilöstö kertovat.

Tutkimusta teemme yhteistyössä neljän master-tason tutkinnon opinnäytetyöntekijän  kanssa. Mukana tutkimusryhmässä on paljon erilaista lasten ja perheiden sekä lastensuojelutyön työkokemusta. Mukana ovat Tiina Harju, Katri Horuz, Johanna Stauffer, Katriina Sysmäläinen ja ryhmän vetäjä Sirkka Rousu.

Tarkastelemme eri näkökulmista yhteistä pääkysymystämme: Millaiset seikat ja tekijät liittyvät lastensuojelutyössä onnistumiseen? Pohdimme kysymystä ehkäisevän lastensuojelun (Sosiaalihuoltolain mukainen työ perheiden kanssa), lastensuojelun avohuollon, sijaishuollon ja jälkihuollon, työntekijöiden työn sekä johdon & päätöksenteon näkökulmista. Millaisia yhdistäviä tai erottavia tekijöitä onnistuneiksi koettuihin tarinoihin liittyy?

Oletuksenamme on, että osa lapsen ja perheen elämänmuutokseen liittyneistä onnistumistekijöistä on arjen elämismaailmassa myönteisesti vaikuttaneita tekijöitä ja osa auttamisjärjestelmän tukitoimien vaikutuksia, eivätkä yksittäiset tukitoimet ole sinänsä ratkaisevia vaan erilaisten asioiden muodostama kokonaisuus.

Aloitimme tutkimusilmiön ja keskeisten käsitteiden keskustelulla sekä katsauksilla ”mitä  aiheesta jo tiedetään” - tämä vaihe on meneillään. Olemme tehneet alustavaa keskinäistä työnjakoa. Olemme luoneet yhteisen pilvityötilan ja keskusteluryhmän. Seuraavaksi rakennamme täsmälliset tutkimussuunnitelmat, jossa päätämme empiirisen aineiston hankinnasta ja metodeista. Metodisena ratkaisuna toteutunee grounded theoryn mukainen lähestymistapa.   

Alustavasti olemme ajatelleet, että tutkimusaineistona olisi avoin nettikysely, jonka keskeinen sisältö on elämäntarinallinen vapaa kerronta ja onnistumiseen vaikuttaneita tekijöitä erittelevä vastaajan pohdinta. Kyselyn rakenne olisi erilainen asiakkaille ja työntekijöille. Tutkimuskutsun levittämisessä toivomme, että voimme tehdä yhteistyötä eri yhteistyökumppanien, kuten lastensuojelujärjestöjen ja kuntien kanssa. Ja toki erilaiset some- ja mediakanavat pyrimme hyödyntämään.  Aineistoa voidaan myös täydentää haastatteluilla ja yhteistutkimisen työpajoilla. Tavoitteena on rikas aineisto.

Tutkimustulokset on tavoite julkistaa marraskuussa 2020 - mahdollisesti juhlittaessa Lapsen oikeuksien päivää 20.11.2020.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tämä on tutkimushankkeen ensimmäinen blogi. Kirjoitamme työskentelyn etenemisestä jatkossakin.

Sirkka Rousu, Onnistumisen tekijät - tutkimusryhmä

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelun laadusta ja vaikuttavuudesta?


Olen hakenut usemman kerran apurahoja tutkimukseen, jonka keskiössä olisi lastensuojelun onnistumiseen liittyvien tekijöiden jäsentäminen. Kilpailu rahoituksesta on aina kovaa. Niinpä olin yllättänyt, kun sähköpostiviestillä säätiön asiamies kysyi haluaisinko puhua apurahansaajien juhlassa. Olin siis saanut apurahan ja sen aihepiiristä haluttiin minun puhuvan muillekin. Toki tähän suostuin.

Tässä 27.5.2019 puheeni Niilo Helanderin säätiön apurahajuhlassa. Teen tarkemman tutkimuksen toteutussuunnitelman kesällä ja syksyllä haen siihen kumppaneita - lisää tietoa asiastaa myöhemmin.

Kuva: Matias Uusikylä

Lämmin kiitos tästä mahdollisuudesta puhua apurahansaajana.

Omassa tutkimuksessani pohdin -  Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelun laadusta ja vaikuttavuudesta?  

Olen hyvin suuren perheen nuorimmaisia. Olen saanut perheeltäni kannustusta opiskeluun. Opiskelu on mahdollistunut suomalaisessa yhteiskunnassa myös taloudellisesti köyhän perheen nuorelle. Aloitin sosiaalityön opinnot Tampereen yliopistossa ilman ylioppilaspohjaa, ja jatkoin toisen yliopistotutkinnon opiskelua lastensuojelun asiakastyön, omien lasten kasvattamisen ja kodin rakentamisen ohella - valmistuen pitkän opintopolun päätteeksi hallintotieteen tohtoriksi tutkien lastensuojelun tuloksellisuuden arviointia organisaatiossa.

Työn ohella erilainen opiskelu, kuten ammatillisen opettajan opinnot, sekä tutkimus- ja kehittämistyö on jatkunut läpi elämän. Uteliaisuus ja kiinnostus oppia ymmärtämään maailmaa, ihmistä ja toimintamme vaikutuksia sekä koettua asiakastyön laatua, on osa arkeani edelleen. Koen, että on tärkeää myös laittaa kiertoon minulle kertynyttä tietoa ja osaamista - siksi mm. kirjoitan Lastensuojelija-blogia.

Kannan vastuuta ja huolta päätöksenteon laadusta, myös kotikuntani päätöksentekijänä. Oikeudellisesti ja inhimillisesti kestävien päätösten tulisi perustua vahvasti tietoon ja toimintaa tulisi johtaa erilaista tietoa hyödyntäen. Keskeinen tiedontuottaja on ihminen ja hänen kokemuksensa, myös silloin kun hän on yhteiskunnallisen tuen ja palvelujen tarvitsijana esimerkiksi lastensuojelussa. 

Lastensuojelun epäonnistumisen tarinat nousevat jatkuvasti yleiseen keskusteluun. Sen sijaan tiedämme aika vähän siitä, millaiset seikat ja tekijät kertovat onnistuneesta lastensuojelusta. Lastensuojelun avohuollon asiakkuudessa oli vuonna 2017 noin 56 000 lasta ja nuorta, lisäksi sijaishuollossa oli noin 18 000 lasta ja nuorta, heistä yhteiskunnan vastuulleen ottamia huostaanotettuja lapsia oli noin 12 000 - uskallan arvioida, vaikka kunnollista tutkimustietoa ei tästä olekaan, että lastensuojelu myös onnistuu auttamaan ja tukemaan perhettä sekä suojelemaan lasta ja nuorta hoidon laiminlyönniltä ja kaltoinkohtelulta. Lastensuojelun toiminnassa havaitut puutteet pitää tietenkin korjata.

Onnistumistarinoiden esille saaminen tuo lisää ymmärrystä ja tietoa lastensuojelun laatuun ja vaikutuksiin liittyvistä tekijöistä sekä siitä, mitä olisi tarpeen tehdä lasten ja perheiden tueksi jo varhaisemmassa vaiheessa, kun tuen tarve ilmenee. Onnistumisesta kertovaa tietoa tarvitaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edellytysten parantamisessa sekä lastensuojelun laatua ja vaikuttavuutta vahvistavien toimien kehittämisessä.

Epäonnistumisesta kertovien uutisten pohjalta myös vanhemmat, lapset ja nuoret, jotka itse tarvitsisivat apua ja tukea, muodostavat käsitystä lastensuojelun toiminnasta: uskallanko hakea apua, jos lastensuojelu toimii, kuten mediassa kerrotaan?

Lastensuojelun onnistumistarinoiden esille nostaminen luo myös luottamusta tämän päivän lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen siitä, että he voivat saada apua ja tukea lastensuojelusta. Lastensuojelua kohtaan tunnetaan pelkoa, joka voi viivästyttää avun hakemista.

Yhteiskunnan tulee tietää, miten se onnistuu lastensuojelun tehtävässään. Lastensuojelun ja perheiden kuntoutuksen yhteiskunnalliset kustannukset ovat vuodessa noin miljardi euroa. Lastensuojelusta vastuussa olevat ovat tilivelvollisia myös toiminnan kustannus-vaikuttavuudesta. Yhteiskunta kantaa tiedontuottamisen vastuunsa heikosti.

Tietoa lastensuojelusta tuotetaan tietenkin osana asiakastyötä, mutta tietoa vaikutuksista ei saada tietojärjestelmistä raportoitua. Yhteiskunta vastuutehtävästään huolimatta, ei ole perustanut lastensuojelututkimukselle rakennetta, tutkimusohjelmaa ja perusresurssia.

Lapsiasiavaltuutettu ja monet lastensuojelutahot ovat ehdottaneet monien vuosien ajan, että lastensuojelun tutkimusta varten tarvitaan pitkäjänteinen tutkimusohjelma, sille tutkimusta organisoiva rakenne ja yhteistyöverkosto sekä perusresurssi, jolla tuotetaan jatkuvaluontoisesti monenlaista tietoa lastensuojelusta, myös onnistumisesta. Säätiöiden rahoitusrooli on nykyisin keskeinen, mutta on liian sattumanvaraista millaisiin tutkimuksiin kulloinkin saa eri säätiöistä rahoitusta. Näin ei voi olla yhteiskunnan vastuulla olevassa tehtävässä.

Oman tutkimushankkeeni tuloksia tullaan hyödyntämään nyt vielä suunnitteluvaiheessa olevassa tutkimushankkeessa, jossa kehitettäisiin lastensuojelun laadun ja vaikutusten seurantamallia organisaatioiden johtamisen ja toiminnan kehittämisen perustaksi. Lastensuojelusta vastaavien organisaatioiden nykyisistä seurantamalleista puuttuvat onnistumista kuvaavat mittarit.   

Onnittelut kaikille apurahasaajille - Kiitos!

Juhla oli Ritarihuoneella, jossa seiniä peitti aatelissukujen reliefit. 

Itse sain presidentilta 6.12.2018 oman ritarimerkkini.  



lauantai 6. lokakuuta 2018

Lastensuojelun katsastusasema osaksi laadun valvontaa ja kehittymistä. Onnistumisesta kertovia tietoja ei edelleenkään kerätä. Jälkihuollon toimivuus.



Lastensuojelun sijaishuollon valvonta tarvitsee lisäresursseja sekä valvontatoimien kehittämistä, tästä kirjoittivat Antti Kääriälä ja Heikki Hiilamo (HS 3.10.2018 vieraskynäartikkelissaan).

Olen 3.10. tarjonnut HS:n mielipidepalstalle artikkelin innottamaa kommenttia - tässä hiukan tarjotusta lehtijutusta muokattuna väliotsakkeineen.  

Mielestäni Suomessa tarvittaisiin myös kokonaan lastensuojelujärjestelmästä riippumatonta ulkoista valvontaa. Voitaisiinko se rakentaa autojen katsastusmallin mukaan? Olemme tehneet tästä ehdotuksen LapsiArvi-julkaisussa (2009). Ehdotus on ollut tuolloin myös valtion tiedossa.

Millainen olisi lastensuojelun katsastusasema? 


Siinä jokainen sijaishuoltoyksikkö tarkastetaan vuosittain, ja vikalistan mukaan pitää tehdä jälkitarkastus puutteiden korjaamisesta. Kun esim. lastenkodin toiminta alkaa, vaaditaan käynnistämistarkastus. Mikäli toiminta muuttuu oleellisesti, tehdään muutoskatsastus. Katsastusmaksut maksaa luonnollisesti yksikön omistaja, kuten autonkatsastuksessakin. 

Yhteiskunta varmistaa säädöksillä, että katsastusasemalla on työhönsä lastensuojelun osaaminen. Lisäksi katsastusaseman tarkastuksen tulee perustua yhteiskunnan määrittämiin toiminnan laadun kriteereihin, kuten autojenkin osalta. Tarkastustiedot rekisteröidään valtakunnalliseen rekisteriin, josta saadaan ajantasaista tietoa valvonnan tuloksista. 

Sijaishuoltoyksikön tarkastustulos pitää löytyä yksikön julkisista tiedoista, esimerkiksi ”Auditoitu sijaishuoltoyksikkö 2018 - viisi tähteä”. Tämä myös kannustaa yksikköä kehittämään toimintaansa.

Tämänkaltainen katsastustoiminta olisi toimintaa kehittämään kannustavaa ja kehittymistä tukevaa, varsinkin jos oma toiminta saa tähdistöasteikolla aluksi vain muutaman tähden. Toki viiden tähden ylläpitokin vaatii jatkuvaa laadun varmistusta ja kehittymistä.

Ehdotuksia tiedonkeruuseen: Miten lastensuojelu onnistuu tehtävässään?


HS-artikkelissa peräänkuulutettiin myös tietoa sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja elämässä pärjäämisestä. Miten lastensuojelu onnistuu tehtävässään? 

Vieläkään tällaista tietoa Suomessa ei systemaattisesti kerätä, vaikka tästäkin on tehty vuosikymmenten kuluessa monia kehittämisehdotuksia ja niistä on julkaistu oppaita mm. Lastensuojelun onnistumisen arviointi (Rousu&Holma 2004) ja LapsiArvi -lastensuojelun laadun perusvaatimukset (Holma 2009). 

Olen myös väitöstutkimuksessani 2007 tehnyt ehdotuksen millaista tietoa tarvitsemme lastensuojelun tuloksellisuuden arvioimiseksi. Toimintaa on vaikea kehittää ilman asiallista tietoa. Yksittäistapauksista ei voi tehdä yleistyksiä lastensuojelutyöstä - näin valitettavasti mediassa tapahtuu. Tarvitaan analysoitua koottua asiakastietoa, ja sitä syntyy jokaisesta lapsesta lastensuojelun asiakastietoihin. 

Huonosti hoidettu jälkihuolto voi tehdä tyhjäksi siihen asti saavutetun


Kääriälä ja Hiilamo nostivat esille myös jälkihuollon ja sijoitettuina olleiden nuorten tulevaisuuden, mikäli esimerkiksi nuoren opiskelupolku jää peruskoulun varaan. "Lastensuojelun pitää tukea itsenäistä elämää" - heidän artikkelinsa otsake.

Sijoitettuna olleen lapsen ja nuoren jälkihuollon puutteet eivät tue nuoren tarvitsemalla tavalla häntä elämässä eteenpäin. Jälkihuollon kehittämistarpeet ovat olleet vuosien ajan myös yhteiskunnan tiedossa. Olisiko tältäkin osin asiat tarpeen laittaa parempaan kuntoon?

Kirjallisuutta:

Rousu & Holma: Lastensuojelupalvelujen onnistumisen arvointi (2004). Julkaisu on yksi kirja neljän kirjan sarjasta: muissa käsitellään lastensuojelupalvelujen tuottamista (2003), lastensuojelupalvelujen laadunhallintaa (2004) ja lastensuojelupalvelujen kustannuksia (2004). Julkaisut löytyy edelleen Kuntaliiton verkkokaupasta maksuttomina sähköisinä julkaisuina.

Holma (2009): LapsiArvi-kriteerit: perusvaatimukset lastensuojelupalvelun laadulle. Opas laadun arviointiin ja kehittämiseen. Tämä löytyy samoin maksutta Kuntaliiton verkkokaupasta.

LapsiArvi-hankkeessa tuotettiin myös lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laadintaan ja seurantaan ja arviointiin kaksi opasta (Rousu 2009). Kokemustiedon keruuseen kyselylomakkeet eri-ikäisten lasten vastattavaksi (myös alle kouluikäisille) sekä excell-luettelo tiedoista, joita tarvitaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa.   

Sirkka Rousu, HT, sosiaalityöntekijä, yliopettaja, hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntija

lauantai 22. syyskuuta 2018

Valtion toimenpidelistasta lastensuojelun sijaishuollon parantamiseksi


Lastensuojelusta on jälleen käyty laajaa keskusteltua. Teemat eivät ole vuosien myötä vaihtuneet. Myös parantamisehdotukset on toistettu. Jotain tarttis tehdä: Valtion tulisi kantaa vastuu ehdotusten toimeenpanosta ja niiden resursoinnista koko maassa - vaikka kunnat lastensuojelusta käytännössä vastaavat ja niidenkin toimenpiteitä tarvitaan.

Aulikki Kananoja on Eerika-lapsen kuoleman (2012) johdosta laaditun Toimiva lastensuojelu (2013) kehittämisraportin jälkeen valjastettu tekemään lisää ehdotuksia - taustalla uuteen toimeksiantoon oli lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden suuret asiakasmäärät (2017) ja työvoimapula. Ainakin julkisuudessa esillä olleissa kunnissa tehtiin tuolloin päätöksiä mm. henkilöstölisäyksistä, palkkatasosta ja työssä tarvittavasta tuesta sekä lisättiin henkilöstöä myös palveluihin, joilla voitaisiin ehkäistä lastensuojelun tarvetta.

Tuore väitöstutkimus (väitöstilaisuus tulossa 28.9.) kertoo työhyvinvoinnista: ”Lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä esiintyi merkittävästi enemmän työuupumusta ja sekundääritraumatisoitumista verrattuna niihin sosiaalityöntekijöihin, joiden työhön ei kuulunut lastensuojelutehtäviä, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava YTM Andreas Baldschunin väitöstutkimus. Eri sosiaalityöntekijäryhmien kokonaistyöhyvinvointi, yleinen terveydentila ja myötätuntotyytyväisyys olivat kuitenkin samaa tasoa. Tutkimuksen perusteella korkean työhyvinvoinnin merkittävimmät tekijät liittyvät työpaikan muutosten hyväksymiseen, oman työajan hallinnointiin, hyvään yhteishenkeen sekä mahdollisuuteen osallistua työhön liittyviin päätöksiin. Esimiehet toimivat näiden tekijöiden tärkeänä välittäjänä organisaation ja työntekijän välillä.” Linkki tutkimukseen.

Kananoja on laatinut jo kaksi väliraporttia, ja kolmas on vielä tulossa. Tuoreimmassa raportissa hän laati tiekartan lastensuojelusta osana valtion maakuntaa, jonka vastuulle siirrettäisiin myös lastensuojelu. Lakeja ei vielä ole maakunnista eikä sote:sta, eduskunta päättänee asiasta vuoden lopulla. (ks. Rousu 2018 AATOS-julkaisu). Linkki ensimmäiseen raporttiin. Linkki Tiekarttaan.

Lasten ja perheiden muutosohjelmassa (LAPE) on paneuduttu ansiokkaasti myös lastensuojelun kysymyksiin monissa raporteissa (ks. Rousu 2018). Myös ns. yhdyspintateemaan on tuotettu yhteistyössä sivistystoimen kanssa ehdotus - sillä vaikka sote-tehtävät ja lastensuojelutyö siirtyisikin maakuntiin, on lapsen arki kuitenkin kotikunnassaan. Siksi maakunnan lastensuojelun yhteistyö kunnan päivähoidon, koulun, liikunnan, nuorisotyön, kulttuurin ja järjestöjen toimijoiden kanssa pitää rakentaa tavallaan uudelleen tällä kunnan ja maakunnan yhteisellä työskentelyalueella - yhdyspinnalla. Linkki yhdyspintaraporttiin.

Sijaishuollossa olevien nuorten kokemukset kohtelustaan


Tuorein lastensuojelun iso keskustelu (syyskuu 2018) on liittynyt sijoitettujen koulukodissa asuvien nuorten kokemaan kohteluun, joka tuli ilmi Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Maija Sakslinin yllätystarkastuskäyntien raporteista (julkaistu 6.8.2018). Myös Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on toistuvasti vaatinut toimenpiteitä ja jokaisen sijoitetun lapsen ja nuoren kuulemisen ja osallisuuden parantamista. Lastensuojelulain rajoitustoimenpiteiden käyttö vaatii kussakin tilanteessa aina perustellun yksilöidyn esim. laitoksen johtajan hallinnollisen päätöksen, jolla esim. rajoitetaan nuoren liikkumista tai puhelimenkäyttöä. Nuorten kokemukset koulukodin arjesta ja rajoitusten toteuttamisesta vaativat puuttumista käytössä olleisiin toimintatapoihin. Kasvatuksellisten rajojen ja lain tarkoittamien rajoitustoimenpiteiden raja on vaikea. Linkki apulaisoikeusasiamiehen määräykseen yllätystarkastuksista ja niiden tarkastusraportit.

Elina Pekkarinen ja Susanna Hoikkala kirjoittivat sijaishuollon kehittämistarpeista Helsingin Sanomien Vieraskynässä 19.9.2018:  ” Epäkohdat paljastavat useita ohjaukseen, valvontaan, kilpailutukseen, työkulttuuriin ja lasten kohtaamisen liittyviä ongelmia, jotka on ratkottava kiireellisesti.” Lasten sijaishuoltoa pitää parantaa.  Lasten ja nuorten kuuleminen sekä heidän näkemystensä huomioon ottaminen on erittäin tärkeää.” Linkki artikkeliin

Itse vastasin 19.9.2018 Facebook-keskustelussa näin: ”Hyvin kirjoitettu - KIITOS!. Mutta kuka ryhtyisi toimenpiteisiin? Selvityksiähän on tehty ja tiekartttoja (eri nimillä) vuosikymmenten ajan. Asiat ovat menossa valitettavasti esim. valvontatoiminnan osalta ehkä nykyistäkin huonompaan suuntaan (pääpaino omavalvonnassa)? Sijaishuollon ns. palvelumarkkinat ovat muotoutuneet nykyisenkaltaisiksi reilun 20 vuoden kuluessa kun kunnat ovat lopettaneet omaa toimintaansa kuvitellen että se on toimivampaa ja halvempaa, ja nyt jo noin 80 % on yksityistä tuotantoa palvelussa, jonka pitäisi pääosin olla julkisen toimijan omaa palvelua. TARVITAAN JÄRJESTELMÄN MUUTOSTA, JA SEN TEKEMISEKSI (jälleen) LAINMUUTOKSIA? Kuka tästä oikeasti ottaisi vastuun - olen lopen tuskastunut näiden samojen asioiden jatkuvaan esittämiseen vuodesta toiseen. Ministerit ehtivät vaihtua aina alta pois. … Pitäisi tehdä Lastensuojelun sijaishuollon palvelujen markkinaselvitys, ja toimenpide-ehdotukset järjestelmän korjaamiseksi... ja sen tarvitsemat lakimuutokset...rakenteitakin pitää muuttaa, väheksymättä sisällön ja osaamisen parantamistarpeita ja niitä koskevia muutoksia, kuten kansallisia laatukriteereitä, moniammatillista osaamista, joka perustuu erikoistumiseen lastensuojelun, ml terveydenhoito.... Tarvittaisiin kansallinen tahtotila tehdä kokonaisvaltaisempi reformi, ja toimeenpanna se. Mistä valtion tahtotila?”

Marjo Alatalo vastaa minulle: ”Rakenteilla ja järjestelmätason ratkaisuilla on ilmeinen yhteys myös siihen, miten sisältöjen kehittämisessä voidaan edetä, vai kuinka? Jos nykyinen rakenne on nähtävästikö lähinnä sisällöllistä laatua heikentävä mekanismeiltaan, sitä tulisi muuttaa? Ei liene mitenkään varmaa, että nykytilanteessa hyvätkään tutkimusperustaiset käytännöt tai niiden kehittämiseksi tehdyt aloitteet tuosta vaan tulevat vallitseviksi tai huomioiduksi, siis jos ei tuon suuntaista muutosta tai tutkimuksellista kehittämistoimintaa jollakin tavoin rakenteiden kautta edistetä, tai - ohjata (riittävän pitkäjännitteisesti ja strategisesti)? Eli, molempi parempi?”

Valtion tahtotila lastensuojelun ja sijaishuollon parantamiseksi löytyi?


Ministeri Saarikko ryhtyi vihdoin toimiin. Hän esitti 20.9.2018 tiedotustilaisuudessa laajan toimenpide-listan, joihin hallitus ryhtyy heti. Tahdon uskoa, että valtio vihdoinkin myös toimeenpanee listaamansa asiat, sillä samoja ehdotuksia on toistettu jo monissa raporteissa ja tarkastuksissa vuosien kuluessa. Pitää varmistaa myös, että seuraava hallitus jatkaa myös niiden toteuttamista!

Täytyy ensin kehua Saarikkoa: hän oli erittäin hyvin sisäistänyt asiat ja esiintyi erinomaisesti, kannusti ja loi luottamusta ja varoitti leimaamasta lastensuojelua - lastensuojelun avulla monen lapsen ja nuoren elämä on kohentunut ja pelastunut. Hän myös kiitti menneisyystutkimuksen (huhtikuu 2016, kirjoitin asiasta neljä blogitekstiä) käynnistänyttä tuolloista ministeriä Maria Guzeninaa. Valtion anteeksipyyntötilaisuus oli 22.11.2016, mutta siellä ei luvattu varsinaisesti muita toimenpiteitä kuin LAPE-ohjelma).

Nyt Saarikko lupaa hallituksen toimina alla olevaa, mukana omat kommenttini:

-          Lisää rahaa valvontaan jo ensi vuoden budjettiin.
o   Kommentti: Pitäisi huomata, että iso osa nykyvalvonnasta on kuntien vastuulla - entä niiden toimintaresurssit? Käsittääkseni ne ovat aika niukat: lapsesta vastaava työntekijä valvoo sijoittamansa lapsen tilannetta ja aikaresurssit lasta kohden ovat hyvin niukat, lisäksi ko.yksityistä yksikköä on velvollinen valvomaan sekä yksikön sijaintikunta että hankintasopimuksen tehnyt kunta (SR).

-          Lakimuutos, että aina yksikön tarkastuksessa on kuultava aina myös sijoitettuja lapsia.
o   Kommentti: Lain mukaan lapsia on jo nyt aina kuultava, miksi siis ei ole näin tehty tarkastuksissa? (SR).

-          Valvontatyön sisällöllinen kehittäminen mm. valvontamallilla ja lomakkeistolla, jota kehitetty ja valvontakulttuurin muuttaminen.
o   Kommentti: Valtio on painottamassa jatkossa nimenomaan kunkin yksikön omavalvontaa. Haavoittavien asiakasryhmien osalta tarvitaan aina järjestelmästä kokonaan ulkopuolista valvontaa. Suunnitteilla olevassa LUOVA-virastossa asiat eivät ehkä tältä osin kohene. (SR)

-          Sijaishuollon valtakunnalliset laatukriteerit laaditaan ja kriteerit ovat toiminnan arvioinnin pohjana.
o   Kommentti: Rousu 2018 julkaisuun olen listannut miten jo 1990-luvulta alk. on vaadittu valtakunnallisia kriteereitä ja niitä on myös laadittu eri projekteissa, mutta niitä toimivaltainen valtion instanssi ei ole vahvistanut kansallisiksi ja velvoittaviksi. (SR).

-          Sijaishuollon valtakunnallinen rekisteri.
o   Kommentti: Tätä on myös vuosien/vuosikymmenten ajan ehdotettu. Kun valvontavastuu hajautuu monelle, pitää olla rekisteri, johon kirjautuu yksikön perustiedot ja tarkastuskäynnit. (SR).

-          Tutkimuksellisen perustan vahvistaminen.
o   Kommentti: Vaativaa erityisasiantuntemusta edellyttävää lastensuojelutyötä ei voi tehdä ilman tutkimusperustaa. Lastensuojelusta tarvittavasta tiedosta ja tiedonkeruun ja tutkimuksen parantamisehdotusten historiasta mm. Tarja Heino 2016 Huostaanotto-kirjassa. Konkreettisia ehdotuksia on tehty! (SR).

-          Kouluterveyskyselyyn sijoitettujen lasten osalta lisäkysymyksiä.
o   Kommentti: Jo edellisellä kouluterveyskyselykierroksella analysoitiin erikseen niiden lasten vastaukset, jotka eivät asu kotonaan -  nyt tämä vakiinnutetaan, ja kysymyksiä ilmeisesti täsmennetään. (SR).

-          Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskukset (uuteen maakunta - ja sote-lakeihin sisältyvinä) vaativan lastensuojelutyön joustavana tukena (LAPEssa ollut kehitteillä).
o   Kommentti: Jos maakuntia ja niiden sote-liikelaitoksia ei tule, pitäisi vastaava OT-keskus perustaa vähintään jokaiselle ERVA-alueelle, mieluiten laajemmin koko maahan. Tärkeintä olisi kuitenkin varmistaa riittävä lastensuojelun erityisosaaminen kaikille lastensuojelussa toimiville ammattiryhmille - tämä pitäisi olla perusvaatimus lastensuojelussa työtä tekeville (SR).

-          Laajapohjainen asiantuntijatyöryhmä laatimaan sijaishuoltoa koskevien lakisäännösten muutosta mm. rajoitustoimenpiteiden selkiyttäminen, ja muuta.
o   Kommentti: Juuri päättynyt (16.9.) lausuntokierros asiakas- ja potilaslaista, johon sisältyy lastensuojelunkin rajoitustoimet. Onko vaativa sijaishuoltotyö hallinnollista rajoitustoimenpiteistä päättämistä, kasvatukselliset perusteet rajoittaa? (SR).

-          Koulukoteja koskien yhteistyön lisääminen valtion (5) ja yksityisten (2) kesken, asiantuntijatyön vahvistaminen näissä, kuten henkilöstörakenne ja erityisosaaminen.
o   Kommentti: Koulukotien toimintaa on kehitetty vuosien kuluessa, yhteistyötä tarvitaan, myös resursseja ja erityisosaamista. (SR).   

-          Järjestöjen rooli sijoitettujen lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamisessa merkittävää - tämän työn hyödyntäminen. Pesäpuu ryn pitkäjänteinen kehittämistyö lasten ja nuorten osallisuuden ja kuulemisen osalta sai julkisen maininnan Saarikolta.
o   Kommentti: Järjestöt ovat todella tehneet paljon tässä. Kehitetyt asiat eivät leviä ilman resursseja muualle käyttöön (koulutusta ja viestintää). On hienoa kun on saanut olla mukana perustamassa Pesäpuuta ja toimia sen hallituksessa. (SR).

-          Kuulemiseen liittyvä THL:n tutkimushanke: tavoitteena kokonaiskuva kohtelusta ja kokemuksista, myös hyvien asioiden esille nostamista, epäkohtien ja kaltoinkohtelun ohella. Varmistetaan lasten psykososiaalinen tuki tutkimuksen yhteydessä, ja myös valvonnan yhteydessä lasta kuultaessa. Tutkimus koko sijaishuoltoa koskeva, ei vain koulukodit.
o   Kommentti: Tärkeää myös, että perhehoidossa olevat lapset tässä mukana, samoin julkisesti omistetut yksiköt. Jo olemassa oleva lainsäädäntöhän edellyttää lapsen ja nuoren kuulemista aina häntä koskevissa ratkaisussa. Miten tämä varmistetaan joka päivä? (SR)

Saarikko vastasi tiedotustilaisuudessa kysymyksiin: ”Lasten äänen ja kokemusten kuuleminen on oltava lastensuojelun toiminnan arkea koko ajan. Apua lapsille ja perheille on saatava jo ennen lastensuojelua.

Annika Parsson: Meillä on hyvä laki, mutta rajat normaaliin kasvatukseen liittyviin rajoihin ja rajoittamistoimiin pitää selkeyttää. Rajoitustoimenpiteiden ennaltaehkäisyä lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelmilla arjessa. Henkilöstön osaaminen rajoittamisessa. Valvontatyössä aina lapsen kuuleminen.

Saarikko vielä lisäsi: Lasten ja perheiden tukea pitää parantaa, ja lastensuojelua laajemminkin. Lastensuojelun ja esim. koulun ja muiden toimijoiden yhteistyötä pitää parantaa. Ollaan heräämässä siihen, miten lapsen ja perheen kokonaistukiketju toimii,  joka johtaa lopulta lastensuojelutoimiin. Kaikki ei Saarikon mukaan ole kilpailuttamisen tuottamaa ongelmaa, voidaan tehdä suorahankintoja (…ja toki kunta itse voi tuottaa, SR). Palvelutuottajakenttä on muuttunut valtavasti, tästä pitäisi tietää enemmän Saarikon mukaan. (tarvittaisiin markkinaselvvitys, SR)


Kirjoittanut Sirkka Rousu


perjantai 30. kesäkuuta 2017

Sote-malli uusiksi - tämä on myös lastensuojelun kannalta hyvä asia. Tahto tehdä toisin -kirjan artikkelista.

Loppukevään vähäinen vapaa-aika on mennyt lastensuojelua koskevan kirja-artikkelin kirjoittamiseen. Pyyntö kirjoittamiseen tuli huhtikuun alussa ja käsikirjoitus piti jättää alunperin jo toukokuun alussa, mutta saimme siihen hiukan lisäaikaa kustantajalta.

Ajattelin kirjoittaa lyhyemmin, mutta lopulta siitä tuli reilun 50 s. pituinen, ehkä joudun lyhentämään.

Tarkastelin artikkelissa lastensuojelun kulttuurista muutosta. Tällaiset muutokset vakiintuvat yleensä pitkän ajanjakson kuluessa, ja otin aikaperspektiiviksi v.1983 lastensuojelulain voimaantulon ja tarkastelin kehitystä ihan viime päiviin asti. Kulttuurisiin muutoksiin pyritään yleensä kehittämistyössä ja siksi näkökulmani oli lastensuojelun kehittäminen: millaisia tavoitteita ja aikaansaannoksia näytti syntyneen ja missä ollaan nyt. Kun olen itse ollut keskeisissä kansallisissa kehityshankkeissa mukana, oli tarkastelu myös autoetnograafinen omaa kokemustani ja taustatietoja hyödyntäen - pääosa lähteistä löytyi omasta kirjahyllystä ja sähköisistä arkistoista. Tarkastelin myös referoidusti toukokuussa 2017 julkaistuja LAPE-raportteja - ne ikäänkuin vahvistivat sen, että hyvin samat asiat ovat edelleen lastensuojelun agendalla - osa niistä onkin sellaisia, että ne vaativat jatkuvaa huomiota.

LAPE-raporteissa puhutaan myös samoista ongelmista, joihin ei ole saatu ratkaisuja edes talouden hyvinä aikoina. Ymmärrän että ilkeisiin yhteiskunnallisiin ja ihmisten elämän ongelmiin ei saadakaan lopullisia ratkaisuja  - silloinhan lastensuojelua ei enää tarvittaisikaan. Mutta kun edes työolosuhteisiin ei saada korjauksia, ja ne ovat kuitenkin pääosin rahalla korjattavissa - teenkin mm.johtopäätöksen, että lastensuojelu on marginaalin asemassa kun resurseja pitäisi kohdentaa, vaikka paljon on mediassa retorista poliitikkopuhetta ilman oikeaa tahtotilaa korjata edes ne helpot ongelmat. ...kirjan nimi muuten on Tahto tehdä toisin. Päättäjiltä se pääosin on puuttunut, hyviä kuntaesimerkkejä toki on toisin tekemisestä.

Olen tekstissä kommentoinut myös sote-muutosta, ja nyt perustuslakivaliokunnan 29.6.2017 lausunnon perusteella onneksi joihinkin lakiesityksen valuvikoihin on pakko hallituksen tehdä muutoksia. Lastensuojelua tarvitsevien asiakkaiden kannalta toiminta olisi entisestään pirstoutunut. Moni asiakas olisi tippunut maakunnan liikelaitoksen ja erilaisten yhtiöiden väliin. Valinnanvapausesityksen tausta-aineistoissa oli jonkin aikaa esimerkkidia, miten tällaisessa tarpeessa olevan lapsiperheen palvelupolku toteutuisi -ehdimme siitä käydä kriittistä keskustelua facebookissa, ja esimerkki olikin hetken päästä poistettu 9.5.2017 julkaistusta diasarjasta (se oli siis hyvä huono esimerkki).

Luonnostelen artikkelissa myös Uuden Lastensuojelun tavoitteita ja sisältöä jo toukokuussa 2013 blogissa julkaisemani tekstin pohjalta.

Tällaisella sisällysluettelolla tarjosin tekstiäni kustantajalle, muutama hyvä kuviokin on: