Näytetään tekstit, joissa on tunniste osaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste osaaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. syyskuuta 2018

Valtion toimenpidelistasta lastensuojelun sijaishuollon parantamiseksi


Lastensuojelusta on jälleen käyty laajaa keskusteltua. Teemat eivät ole vuosien myötä vaihtuneet. Myös parantamisehdotukset on toistettu. Jotain tarttis tehdä: Valtion tulisi kantaa vastuu ehdotusten toimeenpanosta ja niiden resursoinnista koko maassa - vaikka kunnat lastensuojelusta käytännössä vastaavat ja niidenkin toimenpiteitä tarvitaan.

Aulikki Kananoja on Eerika-lapsen kuoleman (2012) johdosta laaditun Toimiva lastensuojelu (2013) kehittämisraportin jälkeen valjastettu tekemään lisää ehdotuksia - taustalla uuteen toimeksiantoon oli lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden suuret asiakasmäärät (2017) ja työvoimapula. Ainakin julkisuudessa esillä olleissa kunnissa tehtiin tuolloin päätöksiä mm. henkilöstölisäyksistä, palkkatasosta ja työssä tarvittavasta tuesta sekä lisättiin henkilöstöä myös palveluihin, joilla voitaisiin ehkäistä lastensuojelun tarvetta.

Tuore väitöstutkimus (väitöstilaisuus tulossa 28.9.) kertoo työhyvinvoinnista: ”Lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä esiintyi merkittävästi enemmän työuupumusta ja sekundääritraumatisoitumista verrattuna niihin sosiaalityöntekijöihin, joiden työhön ei kuulunut lastensuojelutehtäviä, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava YTM Andreas Baldschunin väitöstutkimus. Eri sosiaalityöntekijäryhmien kokonaistyöhyvinvointi, yleinen terveydentila ja myötätuntotyytyväisyys olivat kuitenkin samaa tasoa. Tutkimuksen perusteella korkean työhyvinvoinnin merkittävimmät tekijät liittyvät työpaikan muutosten hyväksymiseen, oman työajan hallinnointiin, hyvään yhteishenkeen sekä mahdollisuuteen osallistua työhön liittyviin päätöksiin. Esimiehet toimivat näiden tekijöiden tärkeänä välittäjänä organisaation ja työntekijän välillä.” Linkki tutkimukseen.

Kananoja on laatinut jo kaksi väliraporttia, ja kolmas on vielä tulossa. Tuoreimmassa raportissa hän laati tiekartan lastensuojelusta osana valtion maakuntaa, jonka vastuulle siirrettäisiin myös lastensuojelu. Lakeja ei vielä ole maakunnista eikä sote:sta, eduskunta päättänee asiasta vuoden lopulla. (ks. Rousu 2018 AATOS-julkaisu). Linkki ensimmäiseen raporttiin. Linkki Tiekarttaan.

Lasten ja perheiden muutosohjelmassa (LAPE) on paneuduttu ansiokkaasti myös lastensuojelun kysymyksiin monissa raporteissa (ks. Rousu 2018). Myös ns. yhdyspintateemaan on tuotettu yhteistyössä sivistystoimen kanssa ehdotus - sillä vaikka sote-tehtävät ja lastensuojelutyö siirtyisikin maakuntiin, on lapsen arki kuitenkin kotikunnassaan. Siksi maakunnan lastensuojelun yhteistyö kunnan päivähoidon, koulun, liikunnan, nuorisotyön, kulttuurin ja järjestöjen toimijoiden kanssa pitää rakentaa tavallaan uudelleen tällä kunnan ja maakunnan yhteisellä työskentelyalueella - yhdyspinnalla. Linkki yhdyspintaraporttiin.

Sijaishuollossa olevien nuorten kokemukset kohtelustaan


Tuorein lastensuojelun iso keskustelu (syyskuu 2018) on liittynyt sijoitettujen koulukodissa asuvien nuorten kokemaan kohteluun, joka tuli ilmi Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Maija Sakslinin yllätystarkastuskäyntien raporteista (julkaistu 6.8.2018). Myös Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on toistuvasti vaatinut toimenpiteitä ja jokaisen sijoitetun lapsen ja nuoren kuulemisen ja osallisuuden parantamista. Lastensuojelulain rajoitustoimenpiteiden käyttö vaatii kussakin tilanteessa aina perustellun yksilöidyn esim. laitoksen johtajan hallinnollisen päätöksen, jolla esim. rajoitetaan nuoren liikkumista tai puhelimenkäyttöä. Nuorten kokemukset koulukodin arjesta ja rajoitusten toteuttamisesta vaativat puuttumista käytössä olleisiin toimintatapoihin. Kasvatuksellisten rajojen ja lain tarkoittamien rajoitustoimenpiteiden raja on vaikea. Linkki apulaisoikeusasiamiehen määräykseen yllätystarkastuksista ja niiden tarkastusraportit.

Elina Pekkarinen ja Susanna Hoikkala kirjoittivat sijaishuollon kehittämistarpeista Helsingin Sanomien Vieraskynässä 19.9.2018:  ” Epäkohdat paljastavat useita ohjaukseen, valvontaan, kilpailutukseen, työkulttuuriin ja lasten kohtaamisen liittyviä ongelmia, jotka on ratkottava kiireellisesti.” Lasten sijaishuoltoa pitää parantaa.  Lasten ja nuorten kuuleminen sekä heidän näkemystensä huomioon ottaminen on erittäin tärkeää.” Linkki artikkeliin

Itse vastasin 19.9.2018 Facebook-keskustelussa näin: ”Hyvin kirjoitettu - KIITOS!. Mutta kuka ryhtyisi toimenpiteisiin? Selvityksiähän on tehty ja tiekartttoja (eri nimillä) vuosikymmenten ajan. Asiat ovat menossa valitettavasti esim. valvontatoiminnan osalta ehkä nykyistäkin huonompaan suuntaan (pääpaino omavalvonnassa)? Sijaishuollon ns. palvelumarkkinat ovat muotoutuneet nykyisenkaltaisiksi reilun 20 vuoden kuluessa kun kunnat ovat lopettaneet omaa toimintaansa kuvitellen että se on toimivampaa ja halvempaa, ja nyt jo noin 80 % on yksityistä tuotantoa palvelussa, jonka pitäisi pääosin olla julkisen toimijan omaa palvelua. TARVITAAN JÄRJESTELMÄN MUUTOSTA, JA SEN TEKEMISEKSI (jälleen) LAINMUUTOKSIA? Kuka tästä oikeasti ottaisi vastuun - olen lopen tuskastunut näiden samojen asioiden jatkuvaan esittämiseen vuodesta toiseen. Ministerit ehtivät vaihtua aina alta pois. … Pitäisi tehdä Lastensuojelun sijaishuollon palvelujen markkinaselvitys, ja toimenpide-ehdotukset järjestelmän korjaamiseksi... ja sen tarvitsemat lakimuutokset...rakenteitakin pitää muuttaa, väheksymättä sisällön ja osaamisen parantamistarpeita ja niitä koskevia muutoksia, kuten kansallisia laatukriteereitä, moniammatillista osaamista, joka perustuu erikoistumiseen lastensuojelun, ml terveydenhoito.... Tarvittaisiin kansallinen tahtotila tehdä kokonaisvaltaisempi reformi, ja toimeenpanna se. Mistä valtion tahtotila?”

Marjo Alatalo vastaa minulle: ”Rakenteilla ja järjestelmätason ratkaisuilla on ilmeinen yhteys myös siihen, miten sisältöjen kehittämisessä voidaan edetä, vai kuinka? Jos nykyinen rakenne on nähtävästikö lähinnä sisällöllistä laatua heikentävä mekanismeiltaan, sitä tulisi muuttaa? Ei liene mitenkään varmaa, että nykytilanteessa hyvätkään tutkimusperustaiset käytännöt tai niiden kehittämiseksi tehdyt aloitteet tuosta vaan tulevat vallitseviksi tai huomioiduksi, siis jos ei tuon suuntaista muutosta tai tutkimuksellista kehittämistoimintaa jollakin tavoin rakenteiden kautta edistetä, tai - ohjata (riittävän pitkäjännitteisesti ja strategisesti)? Eli, molempi parempi?”

Valtion tahtotila lastensuojelun ja sijaishuollon parantamiseksi löytyi?


Ministeri Saarikko ryhtyi vihdoin toimiin. Hän esitti 20.9.2018 tiedotustilaisuudessa laajan toimenpide-listan, joihin hallitus ryhtyy heti. Tahdon uskoa, että valtio vihdoinkin myös toimeenpanee listaamansa asiat, sillä samoja ehdotuksia on toistettu jo monissa raporteissa ja tarkastuksissa vuosien kuluessa. Pitää varmistaa myös, että seuraava hallitus jatkaa myös niiden toteuttamista!

Täytyy ensin kehua Saarikkoa: hän oli erittäin hyvin sisäistänyt asiat ja esiintyi erinomaisesti, kannusti ja loi luottamusta ja varoitti leimaamasta lastensuojelua - lastensuojelun avulla monen lapsen ja nuoren elämä on kohentunut ja pelastunut. Hän myös kiitti menneisyystutkimuksen (huhtikuu 2016, kirjoitin asiasta neljä blogitekstiä) käynnistänyttä tuolloista ministeriä Maria Guzeninaa. Valtion anteeksipyyntötilaisuus oli 22.11.2016, mutta siellä ei luvattu varsinaisesti muita toimenpiteitä kuin LAPE-ohjelma).

Nyt Saarikko lupaa hallituksen toimina alla olevaa, mukana omat kommenttini:

-          Lisää rahaa valvontaan jo ensi vuoden budjettiin.
o   Kommentti: Pitäisi huomata, että iso osa nykyvalvonnasta on kuntien vastuulla - entä niiden toimintaresurssit? Käsittääkseni ne ovat aika niukat: lapsesta vastaava työntekijä valvoo sijoittamansa lapsen tilannetta ja aikaresurssit lasta kohden ovat hyvin niukat, lisäksi ko.yksityistä yksikköä on velvollinen valvomaan sekä yksikön sijaintikunta että hankintasopimuksen tehnyt kunta (SR).

-          Lakimuutos, että aina yksikön tarkastuksessa on kuultava aina myös sijoitettuja lapsia.
o   Kommentti: Lain mukaan lapsia on jo nyt aina kuultava, miksi siis ei ole näin tehty tarkastuksissa? (SR).

-          Valvontatyön sisällöllinen kehittäminen mm. valvontamallilla ja lomakkeistolla, jota kehitetty ja valvontakulttuurin muuttaminen.
o   Kommentti: Valtio on painottamassa jatkossa nimenomaan kunkin yksikön omavalvontaa. Haavoittavien asiakasryhmien osalta tarvitaan aina järjestelmästä kokonaan ulkopuolista valvontaa. Suunnitteilla olevassa LUOVA-virastossa asiat eivät ehkä tältä osin kohene. (SR)

-          Sijaishuollon valtakunnalliset laatukriteerit laaditaan ja kriteerit ovat toiminnan arvioinnin pohjana.
o   Kommentti: Rousu 2018 julkaisuun olen listannut miten jo 1990-luvulta alk. on vaadittu valtakunnallisia kriteereitä ja niitä on myös laadittu eri projekteissa, mutta niitä toimivaltainen valtion instanssi ei ole vahvistanut kansallisiksi ja velvoittaviksi. (SR).

-          Sijaishuollon valtakunnallinen rekisteri.
o   Kommentti: Tätä on myös vuosien/vuosikymmenten ajan ehdotettu. Kun valvontavastuu hajautuu monelle, pitää olla rekisteri, johon kirjautuu yksikön perustiedot ja tarkastuskäynnit. (SR).

-          Tutkimuksellisen perustan vahvistaminen.
o   Kommentti: Vaativaa erityisasiantuntemusta edellyttävää lastensuojelutyötä ei voi tehdä ilman tutkimusperustaa. Lastensuojelusta tarvittavasta tiedosta ja tiedonkeruun ja tutkimuksen parantamisehdotusten historiasta mm. Tarja Heino 2016 Huostaanotto-kirjassa. Konkreettisia ehdotuksia on tehty! (SR).

-          Kouluterveyskyselyyn sijoitettujen lasten osalta lisäkysymyksiä.
o   Kommentti: Jo edellisellä kouluterveyskyselykierroksella analysoitiin erikseen niiden lasten vastaukset, jotka eivät asu kotonaan -  nyt tämä vakiinnutetaan, ja kysymyksiä ilmeisesti täsmennetään. (SR).

-          Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskukset (uuteen maakunta - ja sote-lakeihin sisältyvinä) vaativan lastensuojelutyön joustavana tukena (LAPEssa ollut kehitteillä).
o   Kommentti: Jos maakuntia ja niiden sote-liikelaitoksia ei tule, pitäisi vastaava OT-keskus perustaa vähintään jokaiselle ERVA-alueelle, mieluiten laajemmin koko maahan. Tärkeintä olisi kuitenkin varmistaa riittävä lastensuojelun erityisosaaminen kaikille lastensuojelussa toimiville ammattiryhmille - tämä pitäisi olla perusvaatimus lastensuojelussa työtä tekeville (SR).

-          Laajapohjainen asiantuntijatyöryhmä laatimaan sijaishuoltoa koskevien lakisäännösten muutosta mm. rajoitustoimenpiteiden selkiyttäminen, ja muuta.
o   Kommentti: Juuri päättynyt (16.9.) lausuntokierros asiakas- ja potilaslaista, johon sisältyy lastensuojelunkin rajoitustoimet. Onko vaativa sijaishuoltotyö hallinnollista rajoitustoimenpiteistä päättämistä, kasvatukselliset perusteet rajoittaa? (SR).

-          Koulukoteja koskien yhteistyön lisääminen valtion (5) ja yksityisten (2) kesken, asiantuntijatyön vahvistaminen näissä, kuten henkilöstörakenne ja erityisosaaminen.
o   Kommentti: Koulukotien toimintaa on kehitetty vuosien kuluessa, yhteistyötä tarvitaan, myös resursseja ja erityisosaamista. (SR).   

-          Järjestöjen rooli sijoitettujen lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamisessa merkittävää - tämän työn hyödyntäminen. Pesäpuu ryn pitkäjänteinen kehittämistyö lasten ja nuorten osallisuuden ja kuulemisen osalta sai julkisen maininnan Saarikolta.
o   Kommentti: Järjestöt ovat todella tehneet paljon tässä. Kehitetyt asiat eivät leviä ilman resursseja muualle käyttöön (koulutusta ja viestintää). On hienoa kun on saanut olla mukana perustamassa Pesäpuuta ja toimia sen hallituksessa. (SR).

-          Kuulemiseen liittyvä THL:n tutkimushanke: tavoitteena kokonaiskuva kohtelusta ja kokemuksista, myös hyvien asioiden esille nostamista, epäkohtien ja kaltoinkohtelun ohella. Varmistetaan lasten psykososiaalinen tuki tutkimuksen yhteydessä, ja myös valvonnan yhteydessä lasta kuultaessa. Tutkimus koko sijaishuoltoa koskeva, ei vain koulukodit.
o   Kommentti: Tärkeää myös, että perhehoidossa olevat lapset tässä mukana, samoin julkisesti omistetut yksiköt. Jo olemassa oleva lainsäädäntöhän edellyttää lapsen ja nuoren kuulemista aina häntä koskevissa ratkaisussa. Miten tämä varmistetaan joka päivä? (SR)

Saarikko vastasi tiedotustilaisuudessa kysymyksiin: ”Lasten äänen ja kokemusten kuuleminen on oltava lastensuojelun toiminnan arkea koko ajan. Apua lapsille ja perheille on saatava jo ennen lastensuojelua.

Annika Parsson: Meillä on hyvä laki, mutta rajat normaaliin kasvatukseen liittyviin rajoihin ja rajoittamistoimiin pitää selkeyttää. Rajoitustoimenpiteiden ennaltaehkäisyä lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelmilla arjessa. Henkilöstön osaaminen rajoittamisessa. Valvontatyössä aina lapsen kuuleminen.

Saarikko vielä lisäsi: Lasten ja perheiden tukea pitää parantaa, ja lastensuojelua laajemminkin. Lastensuojelun ja esim. koulun ja muiden toimijoiden yhteistyötä pitää parantaa. Ollaan heräämässä siihen, miten lapsen ja perheen kokonaistukiketju toimii,  joka johtaa lopulta lastensuojelutoimiin. Kaikki ei Saarikon mukaan ole kilpailuttamisen tuottamaa ongelmaa, voidaan tehdä suorahankintoja (…ja toki kunta itse voi tuottaa, SR). Palvelutuottajakenttä on muuttunut valtavasti, tästä pitäisi tietää enemmän Saarikon mukaan. (tarvittaisiin markkinaselvvitys, SR)


Kirjoittanut Sirkka Rousu


perjantai 18. syyskuuta 2015

Myös lastensuojeluun tarvitaan erityiset pätevyysvaatimukset kuten nyt on turvakodeilla

Turvakotien henkilöstöltä tullaan jatkossa edellyttämään asetuksen mukaista koulutusta, erityisosaamista ja perehtyneisyyttä eli työkokemusta. Valtioneuvosto antoi tällaisen asetuksen 13.5.2015. Asetus (598/2015) tuli voimaan 1.6.2015.

Turvakodin vastuuhenkilöllä on oltava sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:ssä säädetty kelpoisuus sekä alan perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä.

Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevillä tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä. Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevät saavat tarvittaessa toimia turvakodin vastuuhenkilön sijaisina.
Lasten kanssa työskentelevillä tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä erikoistuneisuus traumatisoituneiden lasten kanssa työskentelyyn.
Turvakotipalvelun tuottajan tulee laatia henkilöstön koulutussuunnitelma yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhteensovittaa koulutuksen valtakunnallista yhtenäisyyttä. Lisäksi turvakodin on järjestettävä henkilöstölleen tarpeellinen turvallisuuskoulutus.
Siirtymäsäännöksiä 2019 asti
Turvakodin vastuuhenkilönä 1 päivänä tammikuuta 2015 toiminut, korkeakoulututkinnon suorittanut, jolla on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa, säilyttää kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019. Tuki- ja ohjaustyössä 1 päivänä tammikuuta 2015 toimineet säilyttävät myös kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019, jos he ovat saaneet turvakotipalveluntuottajan koulutuksen lähisuhdeväkivallan pitkäjänteiseen kriisityöhön, he ovat perehtyneitä lähisuhdeväkivallan kriisityöhön ja heillä on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa.

Myös lastensuojelutyöhön tarvitaan erityisvaatimukset

Vastaavanlainen asetus tulee saada myös lastensuojeluun: työ on vaativaa, se edellyttää erityisosaamista ja erikoistumista sekä työkokemusta eli perehtyneisyyttä juuri lastensuojelutyöhön. Erikoistumiskoulutuksen tulisi sisältää sekä teoriaa että työskentelyä kokeneemman kollegan kanssa rinnalla työtä tehden. Tällaista työkoemusta tulisi olla vähintään vuosi tai pari, mieluimmin kolme vuotta. 
Lastensuojelun asiakastyössä toimivilla työntekijöillä on sekä korkeakoulutason koulutustaustaa (AMK tai kandidaatti) ja ylemmän korkeakoulututkinnon koulutustaustaa (ylempi AMK tai maisteri). Kummallakin koulutustasolla tulee vaatia erikoistumisopinnot ja työkokemus. 
Erikoistumiskoulutusten suunnittelua varten on haettavissa OKM:n avustusta. Sellaista pitää hakea myös lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. 

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vielä on aikaa muuttaa lastensuojelulakia ennen kuin kiireellistä sijoitusta koskeva säännösmuutos tulee voimaan 2016

Lastensuojelulain kiireellistä sijoitusta koskeva säännös tulee voimaan tammikuussa 2016. Jatkossa vain välitön vakava vaara voi olla perusteena kiireelliselle sijoitukselle. Nykyisen säännöksen mukaanhan lapsi tai nuori (alle 18 v.) voidaan sijoittaa silloin kun hän on muutoin kiireellisen sijoituksen tai sijaishuollon tarpeessa.

Kiireellisten sijoitusten määrät on vuosittain kasvaneet, ja pääosa sijoituksista tehdään muun kiireellisen syyn perusteella.

Lakimuutoksen vaikutusten ennakkoarviointiin (esim. hallituksen lakiesityksen tekstissä) ei ole riittävästi paneuduttu. Kuntaliiton lastensuojelun asiantuntija Aila Puustinen-Korhonen ja lakimies Sami Uotinen tarkastelevat kiireellistä sijoitusta Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla 11.7.2015. Heidän mukaansa kiireellistä sijoitusta ei tule vaikeuttaa lainsäädännöllä.

Heidän mukaan sosiaalityöntekijät jäävät keinottomiksi tilanteessa, joissa lapsi tai nuori ei ole välittömässä vaarassa, mutta kasvuolot ovat hyvin huolestuttavat tai nuori itse vaarantaa elämänsä. Jos 12 v.täyttänyt lapsen tai vanhemmat vastustavat tarvittavia avohuollisia tukitoimia, ei apua voida väkisin antaa. Jos kuitenkin tilanne on niin huolestuttava (vaikkakaan ei välitöntä vaaraa ole), on ryhdyttävä valmistelemaan huostaanottoa. Ja jos edelleen 12v. täyttänyt lapsi ja/tai vanhemmat vastustavat huostaanoton valmistelua, siirtyy päätös siitä hallinto-oikeudelle. Päätös asiaan tulee vasta kuukausien kuluttua. Mitä sosiaalityössä voidaan odottaessa tehdä lapsen tai nuoren ja perheen tueksi? - ei mitään, jos osapuolet vastustavat. Näissä tilanteissa joissa on kuitenkin vakava huoli lapsen tai nuoren terveydestä ja kehityksestä, ei siis kuitenkaan jatkossa voitaisin toteuttaa kiireellistä sijoitusta, kun välitön vakava vaara puuttuu.

En usko, että ministerit ryhtyvät muuttaamaan lastensuojelulakia tältä osin, vaikka ko.säännös ei ole vielä tullut edes voimaan. Suuri riski on kuitenkin olemassa sille, että kiireellisen sijoituksen edellytysten kiristäminen heikentää lastensuojelun mahdollisuuksia suojella lasta.

Lue tästä Puustinen-Korhonen ja Uotisen artikkeli. 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvä kansanedustaja, koulutamme sosiaalityön osaajia myös lastensuojelutyöhön

Eerikan tapauksesta syytettynä olevien ammattilaisten oikeuskäsittelyn yhteydessä on oltu huolissaan myös lastensuojelutyöntekijöiden virassa toimivien pätevyydestä sekä suuresta vaihtuvuudesta ja sosiaalityön työvoimapulasta. Monia parannustoimia tarvitaan kunnissa, mutta yksi liittyy lainsäädäntöön.    

Meillä on edelleen siis suuri sosiaalityön työvoimapula mutta silti sosiaalityöhön ammattikorkeakoulussa koulutetut maisteritason osaajat eivät saisi vieläkään pätevyyttä Suomessa - jos hallituksen ammattihenkilölaki-esitykseen ei tehdä nyt muutosta.  

Käytännön sosiaalityössä voidaan hyödyntää molemmista koulutusputkista valmistuneiden ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osaamista. Tavallaan verrannollinen tilanne on päivähoidossa: Lastentarhanopettajan tehtävissä toimii sekä kasvatustieteen kandeja että LTO-opinnot tutkinnossaan suorittaneita sosionomeja -monipuolisesta tutkinto-osaamisesta hyötyvät lapset ja perheet, ja työvoimapula olisi melkoinen ilman sosionomi-taustaisia lastentarhanopettajia.  

Sosiaalialan AMK-verkosto oli perjantaina 13.2.2015 kuultavana eduskunnassa (linkki lausuntoon on blogin lopussa).

Sosiaalityöhön suuntaavan sosionomi (ylempi AMK) tutkinnon tuottaman osaamisen ja työmarkkina-aseman kuvaamiseksi laadimme myös esitteen, joka löytyy myös Valtakunnallisen sosiaalialan AMK-verkoston nettisivuilta (ks. linkki lopussa).

——————————————————————-

Hyvä kansanedustaja


Käsittelyssänne on sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (HE 354/2014 vp), johon tulisi tehdä muutos koskien oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä.  

Jo vuosien ajan käydyssä keskustelussa virheellisesti väitetään, että hyväksymällä sosiaalityöhön suuntautuvalle sosionomi ylempi AMK-tutkinnolle kelpoisuus sosiaalityöntekijän tehtäviin, madallettaisiin koulutusvaatimuksia - tästähän ei ole lainkaan siis kyse. Yliopiston sosiaalityön maisteritutkinto ja sosionomi ylempi AMK-tutkinto ovat molemmat ylempiä korkeakoulututkintoja sosiaalityön alalla ja tuottavat osaamisen sosiaalityön tehtäviin. Tämän perustelen alla olevasti.   

Virkamiestyönä valmisteltu lakiesitys sivuuttaa nyt täysin sosiaalityöhön suuntaavan ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osaamisen hyödyntämisen työmarkkinoilla. On erikoista, että tässä taloudellisessa tilanteessa on varaa edelleen jättää huomioimatta useiden satojen jo sosiaalityöhön koulutettujen osaaminen, varsinkin kun sosiaalityön työvoimapula on suuri.

Sen sijaan 7 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 30) kuvataan sosiaalityön yliopistokoulutuksen kehittämistä, joka perustuu vuosittaisiin eduskunnan myöntämiin ylimääräisiin joululahjamäärärahoihin, joilla koulutetaan muiden yhteiskuntatieteiden aineiden opiskelijoita sosiaalityöhön.

Kuten tiedätte, ylempi AMK -tutkinto on kaksiportaisessa korkeakoulujärjestelmässämme samantasoinen (EQF 7) ylempi korkeakoulututkinto kuin yliopistojen maisterin tutkinnot. Lakiesitys ei kuitenkaan ota lainkaan huomioon, että jo vuodesta 2005 lähtien on myös ammattikorkea-kouluissa voinut suorittaa sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän korkeakoulututkinnon. Täydellisestä sivuuttamisesta kertoo sekin, että hallituksen esityksessä ei edes kuvata sosiaalialan ylempi AMK -tutkinnon laajuutta ja sen tuottamaa osaamista. Lakiesitys siirtää uuteen lakiin sosiaalihuollon henkilöstön vanhan kelpoisuuslain sisällön, joka ei vastaa tämän ajan eikä tulevaisuuden tarpeisiin. 

Muutos tulisi tehdä lakiesityksen 7 §:n säännökseen sosiaalityöntekijän tehtävään laillistamisesta:

….harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia laillistettuna ammattihenkilönä henkilölle, joka on suorittanut Suomessa sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.  

Sosiaalityön tehtävissä tarvittava osaaminen 

Sosiaalityöhön suuntaava ylempi AMK -tutkinto tuottaa uudessa sosiaalihuoltolaissa (1301/2014 tarkoitetun sosiaalityön (15 §) osaamisen sekä osaamisen ammatillisiin ja hallinnollisiin johtotehtäviin (HE sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 9 §).
                                
Sosiaalityön osaaminen kertyy kahdeksan vuoden ajanjaksolla:
-       sosiaalityöhön suuntaavat opinnot AMK-tutkinnossa (3,5 vuoden opinnot ja niihin kuuluvat työelämäharjoittelut, 210 op),
-       tutkinnon suorittamisen jälkeen karttunut vähintään kolmen vuoden sosiaalialan työkokemus sekä
-       sosiaalityöhön suuntaavat opinnot ylempi AMK-tutkinnossa (1,5 - 2 vuotta, 90 op).

Ylemmän korkeakoulututkinnon opintojen laajuus on siten ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa sama eli 300 op. Sosionomi ylempi AMK -tutkinto tuottaa osaamista niin asiakastyöhön ja sen koordinointiin ja organisointiin, hallintoon ja johtamiseen kuin myös suurten sosiaalityön rakenteiden ja ilmiöiden kokonaisuuksien hallintaan ja tutkimukselliseen kehittämiseen. Tämän esitämme sosiaalialan valtakunnallisessa AMK-verkostossa valmisteilla olevassa tutkinnon osaamisen ja työmarkkinoille sijoittumisen kuvauksessa (valmistuu vielä helmikuussa -15).

Sisäinen ristiriita lakiesityksessä: sijaiseksi kelpaa lähes millä osaamisella tahansa


Esityksessä sijaisuussäännös (12 §) ja säännös oikeudesta harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia (7 §) ovat keskenään ristiriitaisia. 

Lakiesitys avaa mahdollisuuden toimia tilapäisesti sosiaalityöntekijänä muille soveltuvan (ei siis edes sosiaalialalle suuntaavan) korkeakoulututkinnon suorittaneille (12§), mutta ei mahdollista laillistamisen hakemista sosiaalityön osaamisen tosiasiassa hallitseville sosiaalityöhön suuntaavan ylempi AMK – tutkinnon suorittaneille sosionomeille (7 §).

Tällaista ristiriitaa on vaikea hyväksyä tilanteessa, jossa sosiaalityöntekijöinä työskentelee runsaasti epäpäteviä henkilöitä muulla kuin sosiaalialan koulutuksella. 

Muussa maassa suoritetulla tutkinnolla kuitenkin mahdollisuus hakea laillistamista  - suomalaisella tutkinnolla ei!


Kuten lakiesityksen taustoituksesta ilmenee monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto sijoittuu EQF 6 -tasolle ja on bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot, voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin.
Miksi Suomessa suoritetulla sosiaalityöhön suuntautuneella ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneella ei ole mahdollisuutta toimia sosiaalityötekijänä? 

Ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on hyvä osaaminen ammatillisiin ja hallinnollisiin johtotehtäviin (sosiaalityöntekijän erityiset velvollisuudet, HE 8 §)

Minimissään kahdeksan vuoden sosiaalityöhön suuntaava AMK-opintopolku sisältää johtamisopintoja sekä hallinnollisiin ja esimiestehtäviin liittyvää käytännön harjoittelua. Sosiaalityöhön suuntaavassa sosionomi ylempi AMK-tutkinnossa johtamisopintojen määrä vaihtelee eri ammattikorkeakouluissa. Tavallisimmin niitä karttuu 15 - 30 op, jonka lisäksi opiskelijan master-opinnäytetyö (30 op) voi kohdentua johtamiseen.

Tämän lisäksi heillä on jo AMK-tutkinnossa suoritettuja johtamisopintoja. Useilla on myös jo työelämän esimiestyökokemus. Toisin kuin yliopistojen sosiaalityön maisterin opinnoissa, on sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneella hyvä osaamispohja johtamis- ja hallintotehtäviin.

Työelämä ja asiakkaat hyötyvät


Muutosesitys tukee hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden toteutumista ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Yliopistojen tieteellisen ja ammattikorkeakoulujen soveltavan tutkimuksen ja työelämälähtöisen kehittämistoiminnan orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Laillistamisasiakirjojen liitteistä käy ilmi tutkinnon tarkempi sisältö. 

Ehdotettu ratkaisu lisäisi mahdollisuuksia ratkaista sosiaalityön työtehtävän kannalta joustavasti mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin rekrytoidaan jo nyt sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot.

Sosiaalityöhön suuntaava sosionomi ylempi AMK- tutkinto tuottaa sosiaalityön osaamisen

Lakiesitys on valmisteltu ministeriössä virkamiehen toimesta ilman riittävää avointa keskustelua lainsisällöstä ja kiireellä, mm. lausunnon antamiseen annettiin viikko aikaa (24.11.-2.12.). Vasta tuolloin 24.11.2014 oli ensimmäistä kertaa edes saatavilla lain valmisteluaineisto. Kuulemistilaisuutta (ma 10.11.) varten oli käytettävissä muutamaa päivää aiemmin toimitettu puutteellinen raakaversio lakiesityksestä, mm. tuolloin vielä kokonaan ilman vaikutusarviointeja. 


Ammattihenkilölakiesitys ei siis vielä kymmenen vuoden jälkeenkään (tutkinto on ollut virallinen osa koulutusjärjestelmää v.2005 lähtien) tunnusta sosionomi ylempi AMK-tutkinnon tuottamaa osaamista eikä käytännössä tutkinnon olemassa oloakaan. 

Tämä ei voi olla järkevää koulutuspolitiikkaa ja yhteiskunnan resurssien käyttöä. 
Toivon, että lakiesitystä muutetaan 7 §:n osalta.


Annan mielelläni asiassa lisätietoja, helmikuussa 2015

Sirkka Rousu
yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu
sirkka.rousu@metropolia.fi, p. 040 714 5157 

Katso: Valtakunnallisen sosiaalialan AMK-verkoston lausunto 13.2.2015 asiaan.

Katso: Esite "Sosionomi (ylempi AMK) -maisteritason tutkinto. Käytännöllistä viisautta ja ammatillista sosiaalityön asiantuntijuutta". Esite tästä.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Lastensuojelun sosiaalityön tekemisen tapaan tarvitaan muutosta: tässä 1.1.2015 Rousun Lastensuojelija-blogin pohjalta facebookissa käytyä keskustelua.

  • Katri Luukka, Outi Rousu, Mikko Lund ja 16 muuta tykkäävät tästä.
  • Jukka Vinnurva Kiitos Sirkka arvostuksen osoituksestasi työtämme kohtaan. Olen kaikin voimin pyrkinyt olemaan provosoitumatta entistä työtäni ja ammattiani sivuavista kysymyksistä. Vaikeinta itsekurin kannalta on ollut lastensuojelun tila ja siitä käytävä keskustelu,johon törmää sitä seuraamattakin. Aila-Leena Matthies tiivistänee tilanteen hyvin.

    Kun viittasit aluepohjaiseen sosiaalityöhömme, kokonaisvaltaisempaan työotteeseen ja yhteisöllisiin työtapoihimme, alan helposti taas innostua. Tältä työtavalta katosi kuitenkin pohja, kun asiakkaita ja asukkaita lähellä olevia alueellisia toimistoja purettiin ja ryhdyttiin keskittämään (suurissa kaupungeissa) sekä kokonaisvaltainen sosiaalityön työote pilkottiin ja
    eriytettiin. Palattiin samaan tilanteeseen mikä oli 1970-luvulla.

    Lastensuojelun hyvien käytäntöjen edellytyksiä ovat lisäksi työntekijän kyvykkyys rakentaa asiakassuhdetta yhteistoiminnallisena subjektina siten, että vaikeissakin ratkaisuissa niiden kohteena olevat ihmiset voivat säilyttää arvokkuutensa.Tähän liittyy myös asuinalueiden muidenkin kuin virallisten resurssien käyttö, joihin yhdyskuntayö / yhteisölliset työtavat tuovat lisää vaikuttavuutta ja ulottuvuuksia. Tällä tavalla sosiaalityöntekijät myös viranomaisina voivat saavuttaa laajemmin alueensa asukkaiden luottamuksen.Ja kun asukkaat ja asiakkaat kokevat, että sosiaalityöntekijät ovat heidän puolellaan, helpottuvat
    asiakaskohtaisetkin prosessit huomattavasti. Työntekijöillä on kasvot, heidät tunnetaan.

    Samalla tavalla luottamuksen (=sosiaalisen pääoman) luominen
    alueella kaikkien muiden julkisen alan työntekijöiden kesken on välttämätöntä. Se ei etene eikä kehity vain palavereita pitämällä, vaan yhteisten konkreettisten asiakasprosessien kautta, jossa työprosessia laajennetaan ja yhteistoiminnallinen subjekti, jossa on useita toimijoita, pyrkii yhdessä ongelman ratkaisemiseksi asetettuun tavoitteeseen. Tällainen työskentelytapa on usein paljon suoraviivaisempaa, rehellisempää ja avoimempaa kuin pilkottuihin ja muodollisiin vastuisiin sidottu yhteisyö.

    Aluepohjaisesti yhteen pelaava tiimi kasvaa parhaimmillaan avoimeksi,
    rohkeaksi ja sallivaksi, jolloin se ei pelkää virheitä, ei kilpaile eikä
    kadehdi, vaan iloitsee niin onnistumisista, kuin epäonnistumisistakin, joista voi oppia. Itse asiassa tämähän on normaalia kasvamista ihmisinä. Epäilen, että me vieraannumme yhä enemmän tästä mahdollisuudesta yhteiskunnan hiearkistumisen,eriytymisen ja koventumisen myötä. Eläkeläisenä olen nyt hyvin kiitollinen kaikille niille asiakkaille, asukkaille, työtovereille ja yhteistyökumppaneille, joiden kanssa sain kasvaa Hervannan työvuosinani. Enkä suinkaan aina ollut helppo työkaveri.
  • Jukka Vaattovaara · Käyttäjän Jukka Vinnurva kaveri
    Asiaa Kaima taas ... Kaikki niin kuin kirjoitit ...
  • Kaija Tuuri Olethan Sirkka laittanut tuon Twitteriin.Mitä,jos synnytettäisiin keskustelua sosiaalityön muutoshaasteista oikein tosissaan

    Yhteisötyöotteen perään on huudettava.Toimistokeskeinen ajattelu vaatii kriittistä tarkastelua tässä ajassa?
    Jukka Vinnurva voisi minun ja Eeva-Liisa Bromanin ja muutaman muun kanssa kirjoittaa yhteisötyöstä vaikka oppikirjan tämän päivän sosionomeille ja miksei aikuisosiaalityön tekijöillekin.Surettaa nykymeno,vaikkauusi lakiluonnos entistäkin enemmän haastaa yhteisölliseen työotteeseen.

    Lastensuojelun ehkäisevä työ ei pidä olla lastensuojelupalveluissa,vaan kuten nyt ollaan suuntaamassa lapsiperhepalveluja neuvolaan ja päivähoitoon lähelle luonnollisia kohtaamisia.Sitten tarvitaan toki erityispalveluja ja jalkautuvaa perhetyötä.Mutta on tärkeää,että lapsen etu pysyy ykkösenä.
  • Kaija Tuuri Olemme uuden kulttuurin äärellä kokemusasiantuntijakeskustelu nostaa esiin uusia haasteita sosiaalityössä.

    Kontulassa (2010-2012)Roottori-projektissa järjestimme joitakin yhteisiä yhteisötyövalmennuksia niin asukkaille kuin työntekijöille.Huomasin sen mahdollisuudet.Buberista olen koko urani ajan tykännyt.Äsken katsoin Syke-sarjan jakson.Se muistutti elävästi työntekijöiden haavoittuvuudesta aivan samojen uhkien äärellä kuin potilaiden tai palvelujen käyttäjien.
  • Kaija Tuuri Elikkä laki on nyt sitten voimassa.Kyllä keskustelua tarvitaan.Meillä Jpäässä on lapsiperhepalvelut koottu saman johdon alle .Minusta tuntuu,että se on ollut hyvä päätös.

    Matalan kynnyksen paikkoja ja avoimen päivähoidon paikkoja tulisi lisätä.Pelotta pitäisi olla ihmisten keskellä tukemassa eikä tornitalossa vahtimestarien valvomissa tiloissa.
  • Hanna Heinonen Samaa mieltä Sirkka siitä, että tarvittaisiin laajaa keskustelua. Kyse on kulttuurisesta muutoksesta, joka pitäisi toteuttaa ja se ei onnistu ilman tuota laajaa keskustelua!
  • Tiina Turkia Keskustelussa tulee olla mukana selkästi: mikä pitää muuttua ja miten. Hyvä analyyttinen keskustelu ei johta mihinkään jos ei muutu teoiksi.
  • Petteri Paasio Kylläpä oli tervävä ja viisas tuo Aila-Leena Matthiesin artikeli. Ja menestystä Sirkalle kehittäistyöhän Akaassa. Olen erityisen ylpeä Elina Anttilasta (sanoo ex pomo).
  • Sirkka Rousu Hei kommentaattorit ja kiitos. Pohdin tuota joukkoisttamiskeskustelun organisointia, jonka voisin toteuttaa ohjauksessani meidän ylemmän AMK.tutkinnon opiskelijoiden oppimistehtävänä. Opiskelijaryhmässä on paljon hyvin kokeneita lastensuojelun ammattil...Näytä lisää
  • Tarja Heino Hyvää yhteisöllistä uutta vuotta! Vuoden alussa julkaistaankin sopivasti yhteisöllistä sosiaalityötä ja myös lastensuojelutyötä koskeva kirja


Tässä linkki SirkkaRousu facebook:iin.