Ristiriitaista yhteiskuntapolitiikka: toisaalta halutaan vähentää lastensuojelun tarvetta, mutta samalla murennetaan lapsiperheiden tukea ja taloutta

Olen ollut järkyttynyt, turhautunut, suuttunut nykyisen hallituksen päätöksistä murentaa lapsiperheiden ja lasten kehitykselle tärkeiden palvelujen voimavaroja. 

Hallitusohjelma on täynnä ristiriitaisuuksia: ohjelman tavoitteena on esim. lapsivaikutusten arvioinnin kehittäminen, mutta samainen hallitus ei tee omista päätöksistään minkäälaisia vaikutusten ennakkoarviointia. Hallitus käynnistää lapsiperhepalvelujen muutosohjelman ja satsaa siihen noin 40 miljoona euroa neljän vuoden ajalla, kun sama hallitus vähentää monien lapsiperheille tärkeiden peruspalvelujen resursseja sadoilla miljoonilla euroilla. 

Asiakasmaksuja korotetaan vaivihkaa valtioneuvoston asetuksella, ei suinkaan kustannusten nousua vastaavasti, vaan peräti 30 %. Ns.pakkolakien vaikutukset kohdistuvat julkisen sektorin palveluammatteihin, naisiin, perheisiin... lastensuojelun TARVETTA halutaan vähentää tehostamalla varhaista tukea perheille. 

Hallituksen päätökset lisäävät myös eriarvoisuutta, vaikka juuri sitä halutaan vähentää: jokainen kunta päättää esim. asiakasmaksujen korotuksista, päivähoidon lapsiryhmien koosta - joissakin toimitaan fiksusti eikä tehdä lyhytnäköisiä "säästöpäätöksiä", luulenpa että suurin osa kunnista leikkaa minkä laki vain sallii välittämättä vaikutuksista. 

Nämä supistukset eivät voi olla vaikuttamatta lastensuojelun tarpeeseen: tarve tulee kasvamaan, ei vähenemään.  

•  suurentuvat päivähoitoryhmät
• lapsen oikeus päivähoitoon supistuu
• suurentuvat luokkakoot kouluissa
• koulun kerhojen väheneminen
• kouluavustajien väheneminen
• aamu- ja iltapv.toiminnan niukkeneminen ja maksujen korottaminen 
• perheissä tehtävä tukityö, ja kotipalvelu eivät ole riittävää perheiden tarpeisiin
• tukihenkilötoiminnan niukkuus
• perheiden taloudellisen aseman heikentyminen, työttömyys, maksujen korotukset.

Kestämätöntä ja moraalitonta yhteiskuntapolitiikkaa.

Lapsiperhepalvelut Raisiossa -opintokäynnillä vuoden 2015 Lastensuojeluteko-palkinnon saajan toimintaan

Kävimme yhdessä Akaan kaupungin henkilöstön, johdon ja päättäjien kanssa ottamassa oppia Raision perhepalveluista. Opintokäynti liittyi Akaan lapsiperhepalvelujen kehittämistyöhön, jossa toimin kehittämisen sparraajana. Oppaana meillä oli Raision perhepalvelujen johtaja Mikko Hulkkonen, perhevalmentaja Mirva Maine ja perhekuraattori Minna Lehtinen.

Raisio sai vuoden 2015 Lastensuojeluteko-palkinnon innovatiivisuudesta, jolla lapsiperheille on tehty mahdollisimman helpoksi pyytää itse apua. Esimerkkeinä tästä ovat perhevalmentajan lainaamismahdollisuus kirjastosta ja nettisivustolla oleva Pyydä apua -yhteydenotto, johon saa vastauksen seuraavan arkipäivänä. Paljon muutakin Raisiossa on toki tehty. Päättäjillä oli rohkeutta siunata ajatus: ”piikki on auki” avopalvelukustannuksiin sen mukaan mitä tarvitaan.

Investoinnit mahdollisimman varhaisen ja oikea-aikaisen tuen saamiseen, ovat vähentäneet kokonaiskustannuksia noin miljoonalla kolmen vuoden ajanjaksolla ja sijoitettujen lasten määrä suhteessa alle 18-lasten määrään on vähentynyt noin 1,5 %:sta nykyiseen noin 0.8 %:iin. Kun perhe, lapsi ja nuori on saanut apua viiveettä, ilman jonotuksia, on se ollut myös vaikuttavaa asiakkaidenkin arvioimana. Usein avuksi on riittänyt yksi tai muutama perhetapaaminen lapsen, nuoren ja perheen arkiympäristössä.

Perinteisissä palveluissa, kuten perheneuvolassa käännettiin jonotus toisin päin: uudelle asiakkaalle aika tarjotaan viiveettä. Ensimmäinen tapaaminen usein jo rauhoittaa tilannetta ja perheen kanssa yhdessä priorisoidaan tarvittavia tukiratkaisuja. Yllätyksellistä on ollut, että useille perheille riittää nopeasti saatu ensikäynti ja optiona mahdollisuus lisäkäynnistä.

Raisiossa on panostettu erityisesti perhepalvelujen brändäämiseen ajatuksella, että on fiksua hakea apua. Ja apua saa viiveettä ja ratkaisuhakuisesti. Kun perhe itse on ajoissa liikkeellä, löytyvät ratkaisut usein helpommin ja kevyemmillä tukitoimilla. Palvelemalla paremmin ja ajoissa, saadaan vaikutuksia. On fiksua myös antaa asiakkaille palvelulupaus. Positiivinen leviää siinä missä negatiivinenkin kuva.

Lapsiperheen lisäksi on myös työntekijöille luotu vastaava Pyydä työpariksi - palvelu. Jalkautuviin palveluihin on tulossa lisähenkilöstöä tälle vuodelle mm. perhevalmentaja, kodinhoitaja, alakoulujen psykiatrinen sairaanhoitaja sekä palveluohjaaja. Yhteisiä työmenetelmiä on koulutettu kaikkien käyttöön, kuten Lapsi puheeksi -menetelmä, jota voidaan käyttää mm.kouluissa ja päivähoidossa. Raisiossa pyritään myös ”yhden asiakassuunnitelman -toimintamalliin”, ja hyvään palvelujen koordinoimiseen. Toiminta onkin jo pitkälti uuden sosiaalihuoltolain periaatteiden mukaista. Lastensuojelun piirissä on ne, jotka lain mukaan ovat juuri lastensuojelullisen tuen tarpeessa.     

Keskeisiä havaintojani Raision onnistumisesta:

-        tietoa avun mahdollisuuksista tulee tarjota ymmärrettävällä tavalla ja kielellä

-        avun pyytämisen oltava helppoa

-        apua tarjotaan viiveettä ilman jonotusta

-        apua saa siellä missä sitä on luontevaa saada: jalkaudutaan, verkostoidutaan yhteistyöhön  

-        avuksi kehitetään juuri sitä, mikä tuntuu luontevalta ratkaisulta pulmiin: kuten on toteutettu esimerkiksi pop up-palveluina lapsille ja nuorille läksyvalmennus, yhteisöllistä aluetoimintaa mm. maahanmuuttajien perheiden parissa koulujen ja päivähoidon lasten ja perheiden tarpeisiin, perheklinikka-toimintaa, ja erilaisia ryhmiä.

Kehitysprosessin onnistumiseen vaikuttaneita tekijöitä ovat:

-        kaikille yhteinen toimintakenttä ja tarina: ”jotta jokainen lapsi voisi kasvaa turvallisessa kodissa”

-        yksinkertainen yhteinen strategia: ”yhdessä oikeaan aikaan”, miten oma työni liittyy yhteiseen tarinaan  

-        johtamiseen ja johtamisen kautta tukea: tiimiajattelua, luottamusta, yhteistä työtä

-        tekemällä ja rohkeasti kokeilemalla myös uusia keinoja käyttöön

-        joustavuus

-        työn organisoiminen asiakkaiden tarpeiden mukaan

Kehitys Raisiossakin jatkuu mm. moniammatillinen perhevalmennusklinikka-toimintaa edelleen kehitetään yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Myös perhetyötä ollaan kehittämässä edelleen, samoin perheiden ja lasten tukea erotilanteissa tulee vankistaa, ja pohditaan lastensuojelutyössä nyt käytössä olevan tiimijaon perusteita.

Palkinto meni kyllä oikeaan osoitteeseen! -kiitos Mikko, Minna ja Mirva opastuksestanne. Ja saimme luvan myös laittaa heille lisäkysymyksiä "pyydä apua"-periaatteella.        

Kyse on resursseista ja päättäjien kyvystä: ei käytetä Eerika-nimeä kun puhutaan sosiaalihuoltolaista

Laitoin tällaisen palautteen Demokraatti-lehdelle, joka sen julkaisi 3.10.2014.

Palaute lehdelle ja poliitikoille "Eerika"-laki-nimityksen käytöstä. 

Tällainen lain nimitys on vastenmielistä, varsinkin kun sosiaalihuoltolain sisällöllä ei ollut mitään tekemistä Eerika-lapsen menehtymisen syihin. 

Myös uutisoinnissa virheellisesti hypetetään lain murroksellisuutta: ihan kuin tässä päivitetyssä sosiaalihuoltolaissa olisi aivan uutena asiana perheiden mahdollisuus saada (ilman lastensuojelun asiakkuutta) kotipalvelua, kun sitä on ollut oikeus LAIN mukaan saada jo yli 30 vuotta sitten (1983) voimaan tulleen (ja vielä voimassaolevan) sosiaalihuoltolain perusteella.

Laki ei siis ole voinut taata palvelun saatavuutta tähänkään asti. Asiassa on kyse resursseista ja palvelujärjestelmälle asetetuista tavoitteista, jotka ovat päättäjien vastuulla. Edelleenkin. Päämäärä ongelmien ennalta ehkäisystä sisältyy samoin jo ”vanhaan” sosiaalihuoltolakiin, toki uudistetussa laissa tavoitteiden ilmaisu on saatettu vastaamaan elettävää aikaa.

Tulevaisuus näyttää kuinka hyvin todellisuudessa perheet, lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tuen silloin ja siten kuin olisi vaikuttavan työn näkökulmasta järkevää. Uusien sote-alueiden ja -tuottajaorganisaatioiden päättäjien ja johtajien osaaminen ja asenteet ratkaisevat. 

Asiakastyössä toimivien tehtävänä on tuottaa tietoa hyvinvoinnin muutoksista sekä asiakastyön ja palvelujen vaikutuksista. Tiedon näkyväksi saamisessa on kovasti vielä työtä.

Yksi askel siihen olisi, kun ministeriö velvoittaisi asiakastietojärjestelmiä myyvät yritykset sisällyttämään ohjelmiinsa jo useita vuosia sitten laaditut sosiaalihuollon valtakunnalliset asiakastiedon määritykset, joihin sisältyy myös asiakastyön vaikuttavuuteen liittyvien seurantatietojen dokumentointi. Näin saataisiin asiakastyössä onnistumisesta seurantatietoa päätöksenteon tueksi.

Sirkka Rousu, sosiaalialan yliopettaja, lastensuojelun erityisasiantuntija, hallintotieteiden tohtori

Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun on uudistuttava: sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain muutosehdotukset tukevat kehitystä oikeaan suuntaan

Lasten, nuorten ja perheiden - mukaan lukien lastensuojelu - palvelujärjestelmä tarvitsee ison reformin. Sen keskeinen idea on saada tarvittava tuki ja apu lapselle, nuorelle ja hänen perheelleen silloin kun sitä tarvitaan ja siten kuin sitä tarvitaan.

Tätä keskeistä tavoitetta edistää lastensuojelulain ja sosiaalilhuoltolain kesällä lausunnolla olleet muutosehdotukset.

Kesäkuussa Kuntaliiton Aila Puustinen-Korhonen ja Lastensuojelun Keskusliiton Hanna Heinonen kirjoittivat Hesarissa huolestaan, että lakiesitykset uhkaavat jättää lastensuojelun marginaaliseen asemaan palveluissa, kun varhaisen tuen palvelut perheille siirtyisivät sosiaalihuoltolakiin yleisiksi palveluiksi, jotka tulee taata kaikille niitä tarvitseville.  Juuri näin pitääkin olla - lastensuojelulain ja sen kautta saatavien palvelujen tulee olla erityisiä palveluja, jotka kohdentuvat vain juuri niitä tarvitseville.

Lainsäädännöllisesti näin olisi pitänyt tehdä jo 30 vuotta sitten kun vuoden 1983 ansiokasta lastensuojelulaki laadittiin. Muutos olisi voitu tehdä vuoden 2007 Ls.lakia uudistettaessa. Olin tuolloin monissa keskusteluissa, joissa mielipiteet jakaantuivat sen suhteen tulisiko koko lapsiperheväestöä koskevat yleiset palvelut sekä lapsipolitiikkaa ja sen mukaisia kunnan Lasu-suunnitelmia koskevat pykälät kirjoittaa esim. sosiaalihuoltolakiin (tai erityiseen lapsiperhepalvelut kokoavaan lakiin) ja säätää lastensuojelulaissa vain erityisen suojelun tarpeessa olevien lasten ja nuorten ja heidän perheidensä erityistuesta. Näin ajattelen edelleen.

Meillä on nyt vuoden 1983 Ls.laista asti (joka on pääperiaatteiltaan samansisältöinen v.2007 laissa) pitkä käytännön kokemus siitä, ettei lastensuojelulain ohjausvoima ole riittänyt muuttamaan lapsiperheiden palvelujärjestelmää vastaamaan perheiden oikea-aikaisesta tuesta, vaan perheet ajautuvat lastensuojeluun silloinkin kun tuki pitäisi järjestää ilman lastensuojelun väliintuloa.

Suomessa lakien ohjausvoima toimintaan on yleensä suuri, mutta tässä se ei ole toiminut.

On tietenkin selvää, että tulee menemään edelleen vuosia, jotta vinoutunut lapsiperheiden tuen palvelujärjestelmä toimii tavoitteen mukaisesti - ja lain tulee sitä osaltaan edistää. Lain lisäksi tarvitaan paljon kehitystyötä yhdessä kaikkien lapsiperheiden kanssa toimivien kanssa. Tällaisia radikaaleja palvelujärjestelmän reformeja on mm. Matti Rimpelä vaatinut (ja on laatinutkin reformia koskevan kokeilusuunnitelman).    

Lain valmistelija Lotta Hämeen-Anttila vastasikin Hesarissa 1.7.2014. Samoin teki Leo Nyqvisti 4.7.2014.
Lastensuojelua tulee kehittää ja uudet lakiesitykset vievät kehitystä oikeaan suuntaan. Riskit lakimuutoksen toimeenpanossa toki tulee ymmärtää ja niitä torjua suunnitelmallisesti. Uudet lakipykälät vaativat toimeepanon kansallista ohjausta ja kehittämisrahoitusta toimijoille.

STM on kutsunut asiantuntijoita 13.8.2014 keskusteluun lakimuutoksista ja saaduista lausunnoista. Olen menossa.

Tässä linkki Puustinen-Korhonen & Heinonen artikkeliin.

Tässä linkki Lotta Hämeen-Anttilan vastaukseen.

Tässä linkki Leo Nyqvistin kirjoitukseen.

Tässä linkki Sirpa Seppäsen artikkeliin Varhaislapsuudessa annettu tuki on tehokasta.

Kunnallinen lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikka uusissa sote-rakenteissa

Sote-laki tulee muuttamaan kuntien roolia ja vastuuta myös lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvointityössä. Jatkossa kunta toimii sote-palvelujen tuottajana siten kuin sote-alueen järjestäjäkuntayhtymä sopii kunnan kanssa. Ja saattaapa olla, että sote-järjestäjätaho ei ehkäpä tee tuottajasopimuksia ihan jokaisen alueen palveluntuottaja-organisaation kanssa erikseen, vaan sopimus syntyy kuntien muodostaman yhteisen sote-palvelujen tuottajaorganisaation kanssa. Näin ainakin silloin kun kunnan väestömäärä on pieni. Tarvitaan laajemmat hartiat vastata myös sote-palvelujen tuottamisesta käytännössä.  

Palveluntuottaja-sopimukseen tullee sisältymään sosiaali- ja terveyspoliittiset linjaukset ko. kunnan tai kuntien yhteisen sote-tuottajaväestöalueen toiminnasta: miten ehkäisevä sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan ja millaisia palveluja ja palveluyksikköjä alueella toimii. Sote-tehtäviä ja palveluja lasten, nuorten ja perheiden osalta ovat mm. äitiys- ja lastenneuvola, perheneuvolat, kouluterveydenhuolto, lastensuojelu, lapsiperheiden perhetyö ja kotipalvelu.

Kunnan tai kuntien yhteisen sote-tuottajaorganisaation toimintaa ohjaamaan perustettaneen päätöksentekoelimeksi sote-tuottaja -lautakunta ja mahdollisesti sen alaisuuteen yksilöasioita käsittelevä viranomaisjaosto.
Päätöksentekoelimen tehtävänä on laatia mm.

·         kunnan tai kuntien yhteisen väestöalueen hyvinvointisuunnitelma ja -kertomus esitettäväksi sote-alueelle (ja tiedoksi kunkin kunnan valtuustoille),

·         vastata myös muista eri lakien edellyttämistä suunnitelmista, esim. lastensuojelulain mukainen suunnitelma,

·         ohjata ja kehittää palveluntuotantoa siten kuin sote-järjestäjäalueen kanssa on sovittu,

·         tuottaa tietoa väestönsä hyvinvoinnin tilasta, tarpeista ja palvelujen toimviuudesta,

·         vastata henkilöstöstä sekä

·         asiakasta koskevista yksilöpäätöksistä.

Keskeinen tehtävä on huolehtia yhteistyöstä ja toimintamalleista niiden toimintojen kanssa, joista jatkossakin vastaavat kunnat. Kunnan tehtäväksihän jää edelleen varhaiskasvatus, päivähoito, peruskoulu, nuorisotyö, liikunta, vapaa-ajan ja kulttuurin toiminta. Käytännön yhteistyö myös järjestöjen, seurakuntien, muiden yhteisöjen ja yritysten kanssa on järjestettävä.

Jatkossa kunnat voivat toki organisoida toimintansa myös ns. elämänkaarimallin mukaan, jossa esimerkiksi lasten, nuorten ja perheiden palveluista, mukaan lukien sote-palvelujen tuottaminen, vastaakin lasten ja nuorten hyvinvointilautakunnat. Näin tämän väestöryhmän palveluja voidaan edelleen johtaa ja kehittää kokonaisuutena.

Lastensuojelun näkökulmasta uusi sote-laki tulee antamaan edellytykset lastensuojelutyön laadun kehittämiseksi ja osaavan henkilöstön saamiseksi. Lastensuojelun palvelut ja tuki on jatkossakin lähipalvelua lapselle ja perheelle.

Lastensuojelun tutkimus, kehittäminen ja erikoistumiskoulutus mukaan sote-lain valmisteluun

Valmisteilla olevassa sote-laissa tullaan säätämään myös miten valtio osallistuu alan tutkimuksen, kehittämisen ja erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Tällä hetkellä esimerkiksi terveydenhuollon tutkimusta ja lääkäreiden erikoistumiskoulutusta rahoitetaan valtion toimesta. Sosiaalialalta vastaavat säädökset ja rakenteet puuttuvat, lukuunottamatta vuoden 2001 alusta lähtien perustettuja sosiaalialan osaamiskeskuksia, jotka saavat perustoimintaansa pienen valtionosuuden. Osaamiskeskusten toiminta on ollut erityisen merkityksellistä, mutta kehittämistyön pitkäjänteisyys on jatkuvasti vaakalaudalla kun pääosa toiminnasta rahoitetaan ulkopuolisella lyhvtkestoisella hankerahoituksella.

Vaikuttavuustietoa ja erityisosaamista tarvitaan lastensuojelussakin

Kuitenkin esimerkiksi sosiaalialan toiminnan vaikuttavuudesta tarvittaisiin jatkuvasti tutkimustietoa niin lastensuojelun, sosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön kuin vammais- ja vanhustenhuollon asiakastyöstä. Alan kehittämishankkeissa tehdään jatkuvia ihmiskokeita erilaisilla tukitoimilla ja muilla interventioilla. Kehittämishankkeissa ei kuitenkaan tuoteta tutkimustietoa siitä, miten palveluilla ja erilaisilla tukitoimilla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja elämään.    

Vuosien ajan on peräänkuulutettu myös osaamista esimerkiksi lastensuojelutyöhön, kuitenkaan erikoistumiskoulutusta ei ole millään tavalla organisoitu ja rahoitettu. Erityisosaamista vaativaan lastensuojelutyöhön tulee voida erikoistua ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen.  

Myös sosiaalialalle tutkimus- ja opetuskeskukset sekä lastensuojelun erityisosaamisen keskus

On itsestään selvää, että sosiaalialan tulee olla tasavertaisessa asemassa terveydenhuollon kanssa alan tutkimuksen, kehitystyön ja erikoistumiskoulutuksen voimavaroissa. Kirjoitettavana olevassa sote-laissa tulee olla pykälät, joilla muodostetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä sote-alan käytäntötyön ja sen opetuksen tutkimus- ja opetuskeskukset.

Tällaiset tutkimus- ja opetuskeskukset pitää olla kullakin viidellä sote-alueella ja mahdollisesti niiden filiaalipaikkakunnilla. Tutkimus- ja opetuskeskukset verkottuvat alueensa kuntien ja muiden sosiaalialan palveluja tuottavien kanssa. Erikoitumiskoulutus organisoidaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Käytännön erikoistuminen tapahtuu esimerkiksi sovittujen TK-kuntien lastensuojelutyössä tai niiden vastuulla toimivien sijoitettujen lasten hoitoyksiköissä.

Edellisessä jo roskiin menneessä sote-lakiesityksessä mainittiin, että kullekin sote-erityisvastuualueelle perustettaisiin esimerkiksi lastensuojelun erityisosaamisen keskus. Näin voitaisiin kirjoittaa uuteenkin sote-lakiesitykseen.

Mutta kaikkien osaamista ei huolittasi mukaan

Olen ollut viime aikoina eri foorumeilla mukana keskusteluissa, joissa yliopistojen sosiaalityön professorit rajaavat ammattikorkeakoulut pois sote-lain tutkimus- ja opetuskeskuksen ja erikoistumiskoulutuksen virallisesta rakenteesta. Heidän mielestään niiden tulee olla yliopistollisia keskuksia, ja laissa ei pitäisi mainita ammattikorkeakouluja.

Tosiasia kuitenkin on, että valtaosa sosiaalialan ammattilaisista koulutetaan ammattikorkeakouluissa, ja joissa voi suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Näiden tutkintojen opettajista ja yliopettajista iso osa on saanut tutkijakoulutuksen (tohtori tai lisensiaattitutkinto). On sosiaalialan tutkimusosaamisen haaskaamista, mikäli tällainen opetus- ja käytäntötutkimuksen osaaminen jätetään sote-alueen rakenteista pois.

Hyvinvointia ja terveyttä edistävä & ongelmia ja sairauksia ehkäisevä   

Kun pääosa sosiaalialan työstä tehdään kunnissa lähellä ihmistä, on tärkeää, että sote-lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan sote-alan keskeisimpänä päämääränä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävä sekä ongelmia ja sairauksia ehkäisevä toiminta. Laissa tarvitaan porkkanoita, joilla kunnat ovat motivoituneita jatkossakin kehittämään perusterveyden- ja sosiaalihuollon, peruskoulun, päivähoidon, liikunnan, nuorisotyön ja arkikulttuurin toimijoiden yhteistyötä kansalaisten kanssa. Yksi tällainen porkkana voisi olla suunniteltu ”sairastavuuskerroin”, jonka mukaan kunta maksaa sote-alueelle sitä enemmän mitä heikommin se huolehtii kuntalaistensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Raha kun tuntuu aina puhuvan päättäjille.

Lapsiperheiden arkeen muutoksia hyvään ja huonoon suuntaan

Hallituksen budjetti- ja rakennemuutoslinjaukset 29.8.2013 tulevat vaikuttamaan lapsiperheiden arkeen. Yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, joten vaikutuksista voi tehdä vain jossittelevia arvioita.

Se, että kotihoidon tuen käyttö jaetaan vanhempien kesken, on yleisellä tasolla hyvä suuntaus kehittää lastenhoidossa isien roolia, ja isien työpaikkojen kautta myös työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen käytäntöjä. Hyvää lienee sekin, että pitkään kotona kotihoidontuella olevat naiset saataisiin välillä työelämään - niin, jos niitä työpaikkoja sitten olisi minne mennä. Huonoa on se, että hallitus ei luota perheiden omiin valintoihin. Jokaisen perheen elämäntilanne on yksilöllinen ja vanhemmat tietävät parhaiten mikä ratkaisu heille sopii. Miten muutos vaikuttaa yksinhuoltajien ja yrittäjien kotihoidontukeen, sitä ryhdytään vasta selvittämään.

Suomessa tarvittaisiin lasten varhaiskasvatusjärjestelmästä, kotihoidon tuesta ja pienten lasten perheiden muista tukipalveluista uudenlainen kokonaisuus, joka on perustuu perheiden valintoihin ja ottaa huomioon perheen elämäntilanteen. Ei ole hyvä, että järjestelmät pakottavat yhdenlaiseen muottiin. Aika moni laaja työryhmä on istunut näidenkin asioiden äärellä vuosien varrella. Päätökset vain ovat jääneet puuttumaan. Nyt tehty linjaus on yksittäinen toimenpide.  

Kokopäivähoito-oikeuden rajoittamisen vaikutukset ovat arvailussa. Tässäkin asiassa olisin luottanut siihen, että perheet itse tietävät lastensa ja perheensä tarpeet. Perheillä ei aina ole myöskään tarjolla vaihtoehtoja kokopäivähoidon sijaan. Jokaisen lapsen tulisi päästä jatkossakin varhaiskasvatuksen piiriin omien tarpeidensa mukaan.

Suomessa pitäisi siirtyä maksuttomaan varhaiskasvatukseen esim. Ruotsin mallin mukaan jokaisella lapsella on oikeus tietty viikkotuntimäärä (taitaa olla noin 4-5 tuntia päivässä) maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Peruskoulukin on maksuton, miksei varhaiskasvatus. Investointi varhaislapsuuteen on ehdottomasti kansankunnan tulevaisuuden kannalta parasta. Lukuisat ja lukuisat tutkimukset osoittavat tämän investoinnin merkityksen taloudellisesti että inhimillisesti.  

Esikoulun pakollisuus lienee vain muodollinen ratkaisu, sillä lähes kaikki lapset ovat jo esikoulussa. Kuntien kannalta pakollisuus saattaa tosin merkitä sitä, että lasten kuljetuskustannukset ja muut oheiskulut lisääntyvät.

Minusta lapsella pitäisi olla oikeus myös aamu- ja iltapäivätoimintaan, ja toiminnan laatutaso pitäisi varmistaa. Toiminta voisi olla osa lapsen kokonaiskoulupäivää - hengittävä ja joustava, sopivasti oppitunteja ja sopivasti liikuntaa ja muuta toimintaa osana turvallista koulupäivää, olisi kehitys, johon pitäisi edetä. Lea Pulkkisen kokeiluista tehdyt tutkimukset osoittavat myönteiset vaikutukset lapsille ja perheille, opettajille ja kokonaiskustannuksille.

Oppivelvollisuusiän nostamisessa pitäisi löytää jokaisen nuoren kannalta joustava ja yksilöllinen ratkaisu. Ei ole mielekästä istuttaa koko ikäluokkaa yhtä vuotta lisää peruskoulun penkillä. Nuoren oikeus omanlaiseen jatkopolkuun tulee olla pääperiaate. Myös lapsilisää pitäisi saada aina 18-vuotiaaksi asti. !7-vuotiaat nuoret eivät saa käytännössä mitään taloudellista tukea asuessaan kotona (eikä taida kotoa poissa-asuvatkaan saada kun vanhempien tulot vaikuttavat opintorahaan). Jos ei lapsilisää voida myöntää, niin toinen vaihtoehto on taata jokaiselle nuorelle opintoraha.

Loistavaa oli hallituksen linjaus, jolla vihdoinkin työtön voi ansaita 300e kuukaudessa ilman että tämä tulo vähentää ansiosidonnaista päivärahaa. Kyllä tällaista linjausta on odotettukin. Samoin asumistuen osalta, leikkuri ei heti alenna asumistukea vaan ansaita saa 400 e ja vasta kuuden kuukauden jälkeen tuen määrä arvioidaan.

Kuntien kannalta hallituksen linjaukset ovat aika rajuja. On vielä epäselvää, mitkä kuntien tehtävät valtio aikoo siirtää kunnilta pois. Lopetetaanko näiden (mitä ovatkaan) tehtävien hoito kokonaan, vai siirtyykö vain vastuu niiden järjestämisestä kunnilta pois. Aika paljon pitää tehtävät vähentyä, jotta niiden vaikutukset ovat miljardiluokkaa.

Kuntien valtionosuuksia aiotaan siis leikata hurjasti edelleen - valtion maksuosuudethan ovat vähentyneet vuosien varrella jo aika minimiin. Joissakin kunnissa verotuksen tasausjärjestelmän vuoksi, ei käytännössä saada enää valtionosuuksia muutoinkaan. Monet kuntapoliitikot, kuten minäkin, ovat peräänkuuluttaneet julkisen vallan kokonaistaloudellista tarkastelua. Liian usein käy niin, että valtio säästää ja kunnat (julkisen vallan toinen osapuoli) joutuvat nostamaan siitä syystä veroja ja maksuja. Ei hyvältä näytä.

Metropolihallintoa tervehdin ilolla, samoin kaupunkiseutujen kehittämistä. Pakkoa siinä ei silti kannata käyttää. Suomessa on tehty meneillään olevaa kuntauudistusta vajaa kahdeksan vuotta (Paras-hanke käynnistyi keskustan ministeri Hannes Mannisen johdolla). Monia kuntaliitoksia on syntynyt ja myös sote-yhteistoiminta-alueita, joilla kunnat hoitavat asioita yhdessä. Monissa maissa homma on hoidettu tarkastelemalla samalla myös valtion aluehallintoa ja muutokset on pantu ripeästi toimeen. Näin olisi meilläkin pitänyt jo vuosia sitten tehdä.

Sote-uudistuksen osalta hallitus vihdoin linjasi, että aletaan valmistella nykyisen sote-järjetelmän rahoitusmallin remonttia. Hienoa, tästä sote-rakenneuudistuksen olisi pitänyt käynnistyä. Parempi myöhään….

Kaiken kaikkiaan hallitus sai lopulta aikaiseksi juonellisen rakenneohjelman, yksittäisten temppujen sijaan, kuten asiaa analysoitiin aamun Hesarin pääkirjoituksessa (31.8.2013).  

Tässä linkki Valtioneuvoston 29.8.2113 tiedotteeseen. Tiedotteessa on pähkinänkuoressa hallituksen linjaukset.

Tässä linkki Valtioneuvoston rakennepoliittiseen ohjelmaan 29.8.2013.

Lasten, nuorten ja äitien mallimaa Suomi

Kolumni on julkaistu Metalliliiton Ahjo-lehdessä 6.6.2013.

”Ihan kuin olisi ollut jossain satuhetkessä”

Suomea hehkutettiin jälleen mallimaaksi kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy vieraili Suomessa. Hän aikoo ehdottaa EU:n työllisyyspakettia esikuvanaan meidän nuorisotakuumme. Pelastakaa Lapset järjestön vertailuraportin mukaan Suomi on esikuva ja maailman paras maa myös äideille. Äiti-indeksin mittareina olivat tytön tai naisen riski kuolla raskauteen tai synnytykseen, alle 5-vuotiaiden lasten kuolleisuus, lasten koulutustaso, maan tulotaso ja naisten poliittinen asema. Suomessa tilanne on erinomainen kaikilla kriteereillä mitattuna. Lapsuuteen, nuoruuteen ja naisiin kohdistuvat kansantalouden investoinnit näyttävät olevan kannattavia.

Näin arvioivat myös professorit Jorma Sipilä ja Eva Österbacka valtionvarainministerille tehdyssä selvityksessä. Varhaiskasvatus ja lasten kouluvalmiuksien tukeminen ovat parhaimpia keinoja edistää lapsen ja nuoren hyvinvointia ja ehkäistä ongelmien syntymistä ja niistä aiheutuvia  kustannuksia.

Varhaiskasvatus on erityisesti huono-osaisten perheiden osalta hyvin kustannustehokasta perhepolitiikkaa. Investointi varhaiskasvatukseen ei ainoastaan tasoita lasten välisiä eroja mahdollisuuksissa, vaan myös varhaiskasvatuksen tuotto arvioidaan korkeaksi. Kuitenkin parhaillaan Suomessa keskustellaan päivähoito-oikeuden rajaamista lapsilta, joiden vanhempi on syystä tai toisesta kotona.

Myös kotihoidossa oleville lapsille kannattaa antaa mahdollisuus varhaiskasvatukseen ja vertaisryhmän toimintaan. Tutkijat muistuttavat, että lapsen kotihoito voi olla sekä hyvää että huonoa. Kun lapsen kotiolot ovat huonot, on erityisen tärkeää lapsen päästä päivähoitoon, ja myös kokopäiväisesti vaikka vanhempi olisi kotona. Lisäksi näiden lasten perheet tarvitsevat myös muuta tukea vanhemmuuteen.

Koulu on lasten kasvun ja kehittymisen kannalta myös erityisen merkityksellinen. Tutkimuksissa on osoitettu, millaisiin elämänkulkuihin - ja kustannuksiin - päädytään, mikäli lapsi on jäänyt ilman riittävää tukea koulunkäyntiinsä. Heikoista kasvuoloista koulua käyvien lasten tuki on erityisen tärkeää.

Lapsia, nuoria ja perheitä tukevia palvelut ovat tutkijoiden mukaan sosiaalisia investointeja, joilla ehkäistään lasten, nuorten ja perheiden ongelmia. Näin vältetään korjaavista toimenpiteistä syntyviä suuria kustannuksia lastensuojelusta, lasten ja nuorten mielenterveyshoidosta ja erityisopetuksesta. Perheet tarvitsevat tukea arkeen. On hienoa, että entistä useampi työnantaja ilmoittaa olevansa perheystävällinen työpaikka. Laskelmien mukaan on kannattavampaa maksaa esimerkiksi lastenhoitaja työntekijän kotiin, kuin palkata sijainen sairaan lapsen vanhemmalle. Tällaiset työsuhde-edut ovat Väestöliiton mukaan yleistymässä.

Satsaukset varhaislapsuuteen, koulunkäyntiin ja nuorten työllistymiseen ovatkin talouden kestävyyden kannalta kannattavia. Suomi kelpaa esikuvaksi muille maille. ”Ihan kuin olisi ollut jossain satuhetkessä”, totesi Rompuyn tilaisuuden osanottaja. Pidetään esikuvista huolta.

 Sirkka Rousu, kirjoittaja on hyvinvointipolitiikan yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulussa.

VM:n selvitys: Varhaiskasvatus ja koulunkäynnin tuki ehkäisee lasten ongelmia

Professorit Jorma Sipilä ja Eva Österbacka arvioivat, että varhaiskasvatus ja lasten kouluvalmiuksien tukeminen, ovat parhaimpia keinoja edistää lapsen ja nuoren hyvinvointia ja ehkäistä ongelmien syntymistä. Oikeilla ja oikea-aikaisilla palveluilla ja tukitoimilla edistetään lasten ja nuorten tasavertaisia mahdollisuuksia hyvään elämään. 

Varhaiskasvatus on erityisesti huono-osaisten perheiden osalta hyvin kustannusvaikuttavaa perhepolitiikkaa. Tutkijat toteavat, että investointi varhaiskasvatukseen ei ainoastaan tasoita lasten välisiä eroja mahdollisuuksissa, vaan myös varhaiskasvatuksen tuotto arvioidaan korkeaksi. Parhaillaan Suomessa keskustellaan päivähoito-oikeuden rajaamista sellaisilta lapsilta, joiden vanhempi on syystä tai toisesta kotona. Näin ei kannattaisi menetellä, sillä korkealaatuinen päivähoitomme on yksi lasten hyvinvoinnin kulmakivi.

Myös kotihoidon piirissä oleville lapsille kannattaa järjestää mahdollisuus hyvin toteutettuun varhaiskasvatukseen ja vertaisryhmään osallistumiseen. Sipilä ja Österbacka muistuttavat, että lapsen kotihoito voi olla sekä hyvää että myös huonoa. Ja kun lasten kotiolot ovat huonot, lapselle on erityisen tärkeää päästä päivähoitoon, ja myös kokopäiväisesti vaikka vanhempi olisi kotona. Toki näiden lasten perheet tarvitsevat myös muuta tukea ja tukea vanhemmuuteen. Päivähoito ei voi olla ainut tukikeino, mutta lapselle se on tärkeä. Kun lapsi on vain kotihoidossa, voi olla ettei lapsen ja perheen huono tilanne tule kenenkään tietoon.      

Kouluyhteisö on lasten kasvun ja kehittymisen kannalta myös erityisen merkityksellinen. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, millaisiin elämänkulkuihin - ja kustannuksiin - päädytään, mikäli lapsi on jäänyt ilman riittävää tukea koulunkäyntiin. Heikoista kasvuoloista koulua käyvien lasten tuki on erityisen tärkeää. Nykykouluissa työskentelee terveydenhoitajia, kuraattoreita ja psykologeja. Useissa kunnissa on saatu erinomaisia tuloksia kouluissa toimivista merkkareista, jotka ovat mielenterveyden ja tunnetaitojen ammattilaisia. He työskentelevät koko kouluyhteisön hyväksi. Monen lapsen ongelmien taustalla löytyy tunne-elämän vaikeuksia.   

Tutkijat pohtivat selvityksessään sitä, millaisia lapsia, nuoria ja perheitä tukevia palveluita voidaan pitää sosiaalisina investointeja. Niihin panostamalla ehkäistään lasten, nuorten ja perheiden ongelmia. Näin voidaan välttää suurempia kustannuksia korjaavista toimenpiteistä, kuten lastensuojelusta, lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista ja erityisopetuksesta. Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet monista syistä johtuen, mutta myös siksi että lapsen ja perheen arjessa ei ole saatavilla oikea-aikaista ja oikeanlaista tukea peruspalveluissa. Lapset joutuvat hakeutumaan lastensuojelun asiakkaiksi saadakseen tukipalveluja. Tämä ei ole kustannusvaikuttavaa politiikkaa.

Viime viikolla (8.4.2013) jätetty selvitys tehtiin valtionvarainministeri Urpilaisen (SDP) toimeksiannosta. Satsaukset varhaislapsuuteen ja koulunkäyntiin on julkisen talouden kestävyyden kannalta kannattavaa myös kansainvälisen tutkimuksen mukaan. Tutkijat peräänkuuluttavat politiikkaa, joka perustuu nykyistä parempaan tietoon eri palvelujen vaikuttavuudesta lasten ja nuorten sekä perheiden elämään. Tällaista tietoa tarvitaan myös kuntien päätöksenteossa. Hyvin perustellun politiikan tueksi tarvittaisiin kansallinen tutkimusohjelma, jossa tuotetaan tietoa myös toiminnan kustannusvaikuttavuudesta.

Sipilän ja Österbackan selvityksessä pohditaan erityisesti sitä, miksi lastensuojelun tarve on lisääntynyt. Lastensuojelusta ei ole saatavilla tutkimus- ja tilastotietoa, eikä nykyisen tiedon perusteella voida syistä tehdä muuta kuin yleisiä päätelmiä. Siksi he nostavatkin vahvasti esille tarpeen saada lisää erilaista ja monesta näkökulmasta tuotettua tietoa sekä tutkimusta. Tiedon puute pitää korjata, sanovat tutkijat.

Tässä linkki valtionvarainministeriön tiedotteeseen ja

Sipilän ja Österbackan selvitykseen. 

 

Miksi nuori surmaa ? - sisäasiainministeriön selvitys

Sisäasianinministeriö julkaisi joulun alla (19.12.2012) selvityksen, joka saattoi jäädä huomaamatta. Asia kyllä uutisoitiin hyvin TV:ssä ja radiossa mm.Tarja Mankkisen hyvät haastattelut.

Tässä selvityksen kuvausteksti SM:n sivuilta sekä lopussa linkki raporttiin.

Ihmisen (lapsen, nuoren aikuisen) sosiaalisten suhteiden laatu tai turvallisten ja rakentavien sosiaalisten suhteiden puuttuminen kokonaan on tulevaisuuden yksi suurimmista hyvinvoinnin sekä valtioiden uhkista. Jokaisella lapsella, nuorella ja myös hänen vanhemmallaan tulee olla turvallisia ihmissuhteita. Tästä pitää pitää huolta. Kirjoitin aiheesta tuolloin väitöstutkimukseni lectiopuheessa (pidetty 7.12.2007), sillä Jokelan koulusurma oli tapahtunut kuukautta (7.11.2007)aiemmin. Lectiossani toivoin, että koulusurma olisi ollut käynnistämässä välttämättömiä muutoksia lasten ja nuorten hyvinvointityössä ja -politiikassa, jotta tällaiset surmat eivät toistuisi. Toisin kävi. Muistan Jokelan uutispäivän myös henkilökohtaisesti siitä, kun juuri surman tapahtuma-aikaan pidimme II sisäisen turvallisuusohjelman Arjen turvallisuus-valmisteluun liittyvää kokousta, joka käsitteli lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen keinoja.   

SM:n selvityksen kuvaus:
"Suomessa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana nuorten tekemiä vakavia henkirikoksia, jotka ovat saaneet laajaa julkisuutta ja herättäneet paljon huomiota. Tapaukset ovat järkyttäneet yhteiskuntaa laajasti. Tämän selvityksen tarkoituksena on koota yhteen mahdollisia syitä nuorten tekemiin joukkosurmiin ja muihin vakaviin väkivallan tekoihin olemassa olevan tiedon pohjalta.

Selvityksen tavoitteena on luoda kokonaiskuva siitä, mitkä tekijät yhdistävät tekoja ja millaiset seikat niitä erottavat toisistaan. Yhteistä selvityksessä tarkasteltaville teoille on niiden suunnitelmallisuus sekä nimenomainen surmaamistarkoitus jo tekoa edeltävässä suunnittelussa. Kokonaiskuvan perusteella voidaan kehittää vakavien väkivallantekojen varhaista tunnistamista ja ennalta ehkäisyä. Selvitys perustuu julkisesti saatavilla olevaan tietoon. Tekijöitä koskevat tiedot on saatu pääasiassa esitutkintapöytäkirjojen julkisista versioista, tutkintalautakuntien raporteista sekä akateemisesta tutkimuksesta.

Joukkosurmia voidaan tarkastella sekä teko- ja tekijälähtöisesti että yhteiskunnallisia syitä analysoimalla. Tämän selvityksen ensimmäisessä osassa verrataan tarkasteltavia tapauksia tekijöihin ja tekoihin liittyvien piirteiden perusteella. Vertailussa esitetään, miksi kyseinen piirre on aiemman tiedon valossa merkityksellinen seikka selvitettäessä syitä surmatekoon. Tällaisia piirteitä tekijän osalta ovat esimerkiksi hänen perhesuhteensa, koulumenestyksensä ja päihteiden käyttönsä. Teon osalta tarkasteltavia piirteitä ovat muun muassa tekijän suhde uhreihin ja tekovälineeseen sekä tekijän motiivi. Tässä osassa esitetään myös, miten mainitut piirteet tyypillisesti ilmenevät nuorilla väkivallantekijöillä. Selvityksen toisessa osassa keskitytään yksilön ja yhteiskunnan välissä oleviin tekijöihin, joilla voi olla nuorten tekemää suunnitelmallista väkivaltaa edistävä tai hillitsevä vaikutus. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa koulukiusaaminen, väkivaltaviihde sekä perhekasvatuksen merkitys. Kolmannessa osassa tarkastellaan sellaisia yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, joiden vaikutuksesta useampi nuori voi ajautua vastaavanlaisiin väkivallantekoihin."

SM:n tiedotteesta:
"Miksi nuori surmaa -selvityksen tulokset osoittavat, että nuorten tekemien vakavien väkivallantekojen ennalta estämiseen tarvitaan kaikkien viranomaisten, järjestöjen ja potentiaalisten tekijöiden lähipiirin toimenpiteitä.
Nuorten, syrjään vetäytyvien, koulukiusattujen ja kostoa suunnittelevien miesten kanssa pitäisi saada aikaan ennen kaikkea keskusteluyhteys ennen kuin on liian myöhäistä. Selvityksen mukaan yhteistä teoille on niiden suunnitelmallisuus sekä nimenomainen surmaamistarkoitus jo tekoa edeltävässä suunnittelussa.
Miksi nuori surmaa -selvityksessä käydään läpi kahdeksan nuorten tekemää suunnitelmallista henkirikosta vuosina 1989–2012. Selvityksen tiedot on koottu pääasiassa esitutkintapöytäkirjoista, tutkintalautakuntien raporteista sekä akateemisesta tutkimuksesta. Selvitykseen on koottu mahdollisia syitä nuorten tekemiin joukkosurmiin ja muihin vakaviin väkivallantekoihin. Hallitus päätti selvityksen tekemisestä 30.5.2012.

Nuori joukkosurmaaja suunnittelee tekoaan pitkään ja yksityiskohtaisesti

Miksi nuori surmaa -selvityksessä tarkasteltavat nuorten tekemät vakavat väkivallanteot poikkeavat monella tavalla perinteisestä suomalaisesta väkivallasta. Tekijä on usein suunnitellut tekoa yksityiskohtaisesti ja huolellisesti, alkoholi ei ole merkittävä taustatekijä ja teoilla on yhteyksiä kansainvälisiin malleihin. Tekoihin on etsitty myös yhteiskunnallisia syitä, kuten yhteisöllisyyden vähenemistä ja syrjäytymisen lisääntymistä.

Selvitykseen koottujen joukkosurmien ja muiden vakavien väkivallantekojen tekijät ovat kaikki olleet nuoria poikia tai miehiä, iältään 14–23-vuotiaita. Suuri osa tekijöistä on yksinäisiä tai syrjään vetäytyviä. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyneisyys näyttääkin olevan merkittävä riskitekijä vakavalle suunnitelmalliselle väkivallalle. Selvityksessä mukana olevissa kolmessa koulusurmassa (Raumanmeri, Jokela, Kauhajoki) teoille on tyypillistä pitkä suunnittelu- ja valmisteluaika, puolesta vuodesta useisiin vuosiin. Koulusurmaajia oli myös kiusattu koulussa pitkään.

Joukkosurmaajilla tai vakaviin väkivallantekoihin syyllistyneillä nuorilla ei ole yhtenäistä perhetaustaa. Usean teon taustalla on kosto. Koston kohteen konkreettisuus vaihtelee ennalta valituista uhreista kouluyhteisöön yleisesti sen mukaan, minkä tekijä kokee ”syyllisenä”. Suuri osa tekijöistä mielsi tai ymmärsi jäävänsä kiinni teosta.

Tilastojen perusteella Suomi on länsieurooppalaisissa vertailuissa varsin väkivaltainen maa. Eritoten henkirikosten määrä suhteessa väkilukuun on suuri. Tilastojen mukaan nuorten 18–20-vuotiaiden tekemän väkivallan määrä on kasvanut viime vuosina, kun samanaikaisesti kaikkien henkirikosten määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun."
Tässä linkki selitysraporttiin.

Syrjäytymisen ehkäisy on aloitettava varhain kaikissa arjen kehitysympäristöissä

THL julkaisi 2.1.2013 - suora lainaus tiedotteesta.

"Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy on aloitettava varhain. Lasten tilanne pitäisi myös ottaa huomioon aina, jos vanhemmilla on ongelmia.

Näin suositellaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimusraportissa. Tutkimuksessa on seurattu kaikkia kyseisenä vuonna Suomessa syntyneitä 60 069 lasta sikiökaudelta vuoden 2008 loppuun saakka eli tutkittavat ovat tällä hetkellä 25-vuotiaita.

Seurannasta selviää, että hyvinvointi eriytyy. Hyvinvointiongelmat, kuten kouluttamattomuus, mielenterveys- sekä toimeentulo-ongelmat, kasautuvat. Joka viidennellä vuonna 1987 syntyneellä ei ole toisen asteen koulutusta, ja joka viides ikäluokasta on käyttänyt psykiatrian erikoissairaanhoidon palveluita tai psyykenlääkkeitä ennen aikuisikää. Noin joka neljäs vuonna 1987 syntynyt on kärsinyt toimeentulo-ongelmista tai jäänyt kiinni rötöstelystä.

Sosioekonominen ja alueellinen eriarvoisuus on tämän päivän Suomessa huomattavan suurta, esimerkiksi toimeentulotukeen on Lapissa joutunut turvautumaan 36 prosenttia ikäluokasta, kun Pohjanmaalla osuus on 13 prosenttia.

Tulokset kertovat myös ongelmien ylisukupolvisuudesta eli periytymisestä sukupolvelta toiselle. Lasten ja nuorten hyvinvointi eriytyy voimakkaasti heidän vanhempiensa koulutuksen ja sosioekonomisen aseman mukaan. Lisäksi vanhempien terveydelliset ja taloudelliset ongelmat heijastuvat lasten myöhempään hyvinvointiin. Pahoinvointikin periytyy, joskin siihen vaikuttavat lapsuudenkodin lisäksi yhteiskunnan arvot ja asenteet, jotka myös siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään. Hyvinvoinnin tukeminen on aloitettava varhain ja siihen on satsattava aidosti. Lasten tilanne pitäisi ottaa huomioon aina, jos vanhemmilla on ongelmia. Koska hyvinvointi rakentuu arjessa, on oleellista, että eri kehitysympäristöt kuten päivähoito, koulu ja harrastukset tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia ja vahvistavat suojaavia tekijöitä.

Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimuksessa on yhdistetty aiempaa monipuolisemmin suomalaista rekisteritietoa eri sosiaali- ja terveyspalveluiden käytöstä, koulutuksesta ja rikollisuudesta. Se myös antaa mahdollisuuden selvittää paremmin hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin syntytekijöitä ja -mekanismeja. Seurannan tulokset perustuvat viranomaisrekistereihin ja palveluiden käyttöön, joten tutkimus ei kerro suoraan esimerkiksi lasten ja nuorten sairastavuudesta, vaikka antaakin luotettavaa tietoa heidän hyvinvoinnistaan."

Tästä pääset lukemaan tutkimuksen

Elämän riskeissä poiskäännyttäminen jättää heitteille

Artikkeli on julkaistu Metalliliiton Ahjo-lehdessä 20.12.2012

 

Kun terveyskeskuksessa pidetään terveenä ja vain laiskana, mutta työvoimatoimistossa työkyvyttömänä, tarkoittaa se yhteiskunnan ulkopuolelle putoamista, kuvaa naiskirjoittaja Anne Määtän syksyllä tarkastetussa väitöstutkimuksessa, jonka aineistona oli 194 ihmisen kertomukset sosiaaliturvan väliinputoamiskokemuksista.

Sosiaaliturvan tulisi tarjota jokaiselle turvaa elämän riskitilanteissa, kuten työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, lapsen syntymän tai huoltajan menetyksen johdosta. Sosiaaliturvajärjestelmää on rakennettu pitkän ajan kuluessa ja siitä on tullut hyvin pirstaleinen. Järjestelmä vuotaa ja kokonaan sosiaaliturvan ulkopuolelle voi joutua kuka tahansa lyhytkestoisesti, mutta myös toistuvasti ja pitkäkestoisesti. Tuhansia elää ruoanjakopisteiden ja seurakunnan diakonia-avustusten varassa.  

Väliinputoamisen riskiryhmiin kuuluvat myös velkaantuneet, rahavaikeuksiin joutuneet yrittäjät ja mielenterveyshäiriöistä kärsivät henkilöt. Sosiaaliturvan ulkopuolelle jäämisestä kertoivat myös taiteilijat, tutkijat ja pienituloiset maanviljelijät. Heidät oli määritelty yrittäjiksi, jolloin he eivät olleet oikeutettuja työttömyysturvaan eivätkä yritystoiminnan vuoksi toimeentulotukeen. Järjestelmä määrittää ihmisten yksityistä arkea ja vaikuttaa mm. puolisojen välisiin suhteisiin: etuuksien vuoksi voidaan joutua muuttamaan erilleen kun puolison tulojen takia ei saada työmarkkinatukeakaan.

On käytävä monella luukulla ja täytettävä monenlaisia papereita: katkaistava opintotuki opintotukitoimistossa, haettava sairauspäivärahaa ja asumistukea Kelasta sekä toimeentulotukea sosiaalitoimistosta, jos sitä saa. Kuka jaksaa tällaista, kun on oikeasti sairas, kirjoittaa nuori opiskelija. Erityisen heikko tilanne on työelämän alussa olevilla vajaakuntoisilla nuorilla.  

Määttä kuvaa myös poiskäännyttämisen kehää, jossa instituutiot ja viranomaiset luokittelevat, erottelevat ja valikoivat yksilöitä sopiviksi järjestelmään. Kehän sulkeuma tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö määritellään työttömäksi työnhakijaksi, vaikka työtä ei todellisuudessa ole tarjolla. Käännyttäminen tarkoittaa henkilön tai hänen käyttäytymisensä muokkaamista paremmin järjestelmän toimintalogiikkaan soveltuvaksi. Esimerkiksi työttömästä tehdään yrittäjä, ja näin parannetaan henkilön työmarkkinakelpoisuutta. Siirräntä tarkoittaa vaikeuksiin joutuneen ihmisen siirtämistä jonkin toisen tahon tai omaisen vastuulle. Siirräntä on usein ”luukuttamista”, eli tuenhakija joutuu kielteisen päätöksen seurauksena asioimaan usean eri tahon kanssa saadakseen tukea. Viranomaiset eivät tehneet yhteistyötä. Poiskäännyttämisen viimeinen ja vaikein muoto on torjunta, jossa haavoittuvassa tilanteessa oleva jätetään oman onnensa tai epävirallisen avun varaan. Jotkut kirjoittajat olivat apua hakiessaan kokeneet kaikki poiskäännyttämisen muodot. Pirstaloitumisen seurauksena kokonaiskuvaa avuntarvitsijan tilanteesta ei synny mihinkään.

Poliitikot tietävät ongelmat, mutta päätöksiä sosiaaliturvan uudistamiseksi ei saada aikaan. Perustulo olisi hyvä ratkaisu. Pienimpien etuuksien ja tulojen verottamatta jättäminen olisi toinen hyvä ratkaisu. Tarvittaisiin sosiaaliturvaetuuksien kokonaisuudistus. Sen lisäksi tarvitaan ammattilaisten apua ja yhteistyötä, sillä kasaantuneita ja pitkittyneitä ongelmia ei ratkaista pelkästään rahalla. Hyvinvointivaltion turvaverkot pitää kunnostaa. Päätöksiä poliitikot!

Sirkka Rousu, kirjoittaja on Metropolia ammattikorkeakoulun hyvinvointipolitiikan yliopettaja