Kuntaliitto ja STM ovat yhteistyötahojen asiantuntijoiden kanssa laatineet luonnoksen kansalliseksi lastensuojelun laatusuositukseksi. Sitä voi kommentoida vielä 17.12.2010 asti lastensuojelun käsikirjassa.
Kannattaa tutustua ja antaa palautetta.
Klikkaa tästä käsikirjaan.
lauantai 11. joulukuuta 2010
Sosiaalityöntekijä on tuloksellinen
Antti Väisänen valmistelee ymmärtääkseni väitöskirjaansa, jonka aihe liittyy lastensuojeluun ja kustannuksiin. Hän puhui THL:n CHESS:n sosiaalitaloutta käsittelevässä seminaarissa 25.11.2010. Hänen yksi välijohtopäätöksensä käy ilmi nettisivuilta löytyvistä dioista. Hän pohdiskeli sosiaalityöntekijöiden määrän suhdetta lastensuojelun sijoituksiin (dia 11.), ja toteaa, että sosiaalityöntekijöiden suhteellisen määrän kasvu laskee kodin ulkopuolelle sijoitettujen osuutta kunnassa: 10 000 asukkaan kunnassa yhden sosiaalityöntekijän lisääminen vähentäisi sijoituksia 1.8 prosenttiyksikköä.
Omassa väitöskirjassani esitin väitteen, että jokainen sosiaalityöntekijä, joka voi paneutua asiakkaansa elämäntilanteeseen lapsen ja perheen tarpeiden mukaan, kykenee säästämään lastensuojelun viimesijaisissa kustannuksissa - paneutuva lastensuojelutyö on tuottava investointi. Siksi kuntien OIKEASTI olisi kannattavaa lisätä sosiaalityöntekijöiden määrää, jotta jokainen sossu voisi tehdä paneutuvaa työtä kunnollisissa työolosuhteissa ja tuella.
Jo monissa kunnissa on osoitettu, että lisäämällä perheiden erilaista tukea esim.perhetyön resursseilla, niin lapset ja heidän perheensä ryhtyvät kummasti kuntoutumaan ja kunnalle syntyy säästöä.
Näin kannattaisi toimia kaikissa kunnissa.
Olemme valmistelemassa aihepiiriin liittyvää valtakunnallista kehittämishanketta, jossa mm. näihin asioihin syntyy johtamisen käytännön työvälineitä. Kohta lisää tästä hankkeesta.
Klikkaa Antti Väisäsen diat tästä.
Omassa väitöskirjassani esitin väitteen, että jokainen sosiaalityöntekijä, joka voi paneutua asiakkaansa elämäntilanteeseen lapsen ja perheen tarpeiden mukaan, kykenee säästämään lastensuojelun viimesijaisissa kustannuksissa - paneutuva lastensuojelutyö on tuottava investointi. Siksi kuntien OIKEASTI olisi kannattavaa lisätä sosiaalityöntekijöiden määrää, jotta jokainen sossu voisi tehdä paneutuvaa työtä kunnollisissa työolosuhteissa ja tuella.
Jo monissa kunnissa on osoitettu, että lisäämällä perheiden erilaista tukea esim.perhetyön resursseilla, niin lapset ja heidän perheensä ryhtyvät kummasti kuntoutumaan ja kunnalle syntyy säästöä.
Näin kannattaisi toimia kaikissa kunnissa.
Olemme valmistelemassa aihepiiriin liittyvää valtakunnallista kehittämishanketta, jossa mm. näihin asioihin syntyy johtamisen käytännön työvälineitä. Kohta lisää tästä hankkeesta.
Klikkaa Antti Väisäsen diat tästä.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Lastensuojelu tilastojen valossa 2009
Lastensuojelu 2009
Lainaus THL:n sivuilta: Pitkään jatkunut sijoitettujen ja huostaan otettujen lasten määrä kääntyi lievään laskuun. Kiireellisten sijoitusten määrä kuitenkin lisääntyi edelleen.
Vuoden 2009 aikana huostassa olevien lasten määrä väheni neljä prosenttia. Kiireellisten sijoitusten määrä kasvoi 17 prosenttia. Huostaanotto alkoi useimmiten kiireellisenä sijoituksena. Uusista huostaanotoista oli kiireellisten sijoitusten osuus kolme neljäsosaa. Huostassa olevista lapsista vajaa viidesosa oli tahdonvastaisesti huostaan otettuna. Vastaavaan väestöön suhteutettuna oli 16 vuotta täyttäneiden, huostassa olleiden lasten osuus muita ikäryhmiä selvästi suurempi, kaksi ja puoli prosenttia.
Kaikkiaan kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli yli 16 000 lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta on sijoitettujen kokonaismäärä vähentynyt puolitoista prosenttia. Sijoitettujen lasten määrässä kirjattiin laskua nyt ensimmäisen kerran sitten vuoden 1991 jälkeen, jolloin valtakunnallinen, vuosittainen lastensuojelutietojen keruu aloitettiin.
Lähes puolet huostassa olevista lapsista on sijoitettuna perheisiin. Laitoshuollon osuus on suurin silloin kun tarkastellaan kaikkia kodin ulkopuolelle, myös lyhyempiä aikoja sijoitettuina olleita lapsia sekä nuoria. Kodin ulkopuolelle sijoitetuista on poikia enemmän kuin tyttöjä. Kodin ulkopuolisia sijoituksia ei ollut lainkaan 15 kunnassa.
Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden kokonaismäärä jatkoi edelleen kasvuaan vuonna 2009. Asiakasmäärissä oli nousua noin viisi prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 70 700 lasta ja nuorta.
Sivuillani on suora linkki tilastotiedostoon THL:n sivuille.
Lainaus THL:n sivuilta: Pitkään jatkunut sijoitettujen ja huostaan otettujen lasten määrä kääntyi lievään laskuun. Kiireellisten sijoitusten määrä kuitenkin lisääntyi edelleen.
Vuoden 2009 aikana huostassa olevien lasten määrä väheni neljä prosenttia. Kiireellisten sijoitusten määrä kasvoi 17 prosenttia. Huostaanotto alkoi useimmiten kiireellisenä sijoituksena. Uusista huostaanotoista oli kiireellisten sijoitusten osuus kolme neljäsosaa. Huostassa olevista lapsista vajaa viidesosa oli tahdonvastaisesti huostaan otettuna. Vastaavaan väestöön suhteutettuna oli 16 vuotta täyttäneiden, huostassa olleiden lasten osuus muita ikäryhmiä selvästi suurempi, kaksi ja puoli prosenttia.
Kaikkiaan kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli yli 16 000 lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta on sijoitettujen kokonaismäärä vähentynyt puolitoista prosenttia. Sijoitettujen lasten määrässä kirjattiin laskua nyt ensimmäisen kerran sitten vuoden 1991 jälkeen, jolloin valtakunnallinen, vuosittainen lastensuojelutietojen keruu aloitettiin.
Lähes puolet huostassa olevista lapsista on sijoitettuna perheisiin. Laitoshuollon osuus on suurin silloin kun tarkastellaan kaikkia kodin ulkopuolelle, myös lyhyempiä aikoja sijoitettuina olleita lapsia sekä nuoria. Kodin ulkopuolelle sijoitetuista on poikia enemmän kuin tyttöjä. Kodin ulkopuolisia sijoituksia ei ollut lainkaan 15 kunnassa.
Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden kokonaismäärä jatkoi edelleen kasvuaan vuonna 2009. Asiakasmäärissä oli nousua noin viisi prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 70 700 lasta ja nuorta.
Sivuillani on suora linkki tilastotiedostoon THL:n sivuille.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Lastensuojelun kehittämisosaaminen?
En tiedä, onko viisasta ottaa tähän kantaa julkisesti. Otan nyt kuitenkin. Mielestäni lastensuojelun kehittämispäällikön tehtävään tarvittaisiin nimenomaan lastensuojelun sosiaalityön koulutus ja työskentelykokemus kunnan lastensuojelun sosiaalityössä? Mutta jälleen on käymässä niin, että lastensuojelun kehittämiseen katsoo valitseva valtion organisaatio pätevämmäksi psykologin järjestötyöstä. Minua kismittää. Ei niin, etteikö ko.psykologi olisi muutoin loistava työssään - siitä ei ole kyse. Jospa joskus tulee sekin päivä, että terveydenhuollon kehittämispäällikön tehtävään valitaan sosiaalityön ammattilainen.
Lastensuojelu seuraavassa hallitusohjelmassa
Tapaamme keskiviikkona lastensuojeluteeman parissa kansallisia vaikuttajia. Omat toivomukseni seuraavan hallituksen ohjelmaan ovat:
1. hallituksen on vähennettävä tehokkaasti lapsiperheköyhyyttä
- lastensuojelun asiakaslapset ja perheet ovat köyhiä
- lastensuojelu niittää sitä, mitä muilla yhteiskunnan sektoreilla kylvetään tai jätetään tekemättä. Liian monen lastensuojelun asiakkaana olevan perheen ahdingon taustalla on aineellinen köyhyys.
2. hallituksen on varmistettava ehkäisevän lastensuojelun tukitoimien saatavuus eri-ikäisten lasten ja heidän perheidensä tarpeiden mukaan, kuten kynnyksettömiä palveluja esim. perhekeskus-toimintamallin mukaan, varhaista perhetyötä jo neuvolasta ja päivähoidosta, vanhemmuuden vertaistukea, tukea oppimisvaikeuksiin
3. käynnistetään erityinen kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelma vuonna 2011 annettavan kansallisen lastensuojelun laatusuosituksen toimeenpanemiseksi:
- lastensuojelun sosiaalityö on kiistatta kriisissä, jonka ratkaisemiin tarvitaan
monia keinoja. Lastensuojelutyön kokonaislaatu ja vaikuttavuus on ratkaisevasti riippuvainen lastensuojelun SOSIAALITYÖN laadusta. Sosiaalityöntekijä vastaa lapsen asiakasprosessista ja johtaa sitä.
- annetaan lisää aloituspaikkoja yliopistoihin ja yl amk-tutkintoon, jotta saadaan riittämään kelpoisia sosiaalityöntekijöitä (yl amk –tutkinto on antanut v.2005 lähtien pätevyyden maisterikelpoisuutta edellyttäviin virkoihin)
- synnytetään järjestelmällinen erikoistumiskoulutus-malli, jolla varmistetaan riittävä erityisosaaminen juuri lastensuojelun sosiaalityöhön. Lastensuojelun sosiaalityö vaatii erittäin korkeaa erityisosaamista.
- kansallisella tasolla turvataan käytännön asiakastyön vaatima tuki: mm. antamalla lastensuojelun asiakastyön dokumentaatiota koskeva STM:n asetus ja kehittämällä kaikkiin keskeisiin asiakasprosessin mukaisiin tehtäviin yhdenmukaiset lomakesisällöt ja ohjeistukset. Näin varmistetaan oikeusturva ja edistetään työn tasalaatuisuutta.
- kunnissa kehitetään kaikilla tavoilla sosiaalityön työolosuhteita: vähemmän asiakkaita per työntekijä, työn vaativuutta vastaava palkkaus, tiimi- ja parityö, sekä lähityön muu tuki.
Näillä päästäisiin jo pitkälle.
1. hallituksen on vähennettävä tehokkaasti lapsiperheköyhyyttä
- lastensuojelun asiakaslapset ja perheet ovat köyhiä
- lastensuojelu niittää sitä, mitä muilla yhteiskunnan sektoreilla kylvetään tai jätetään tekemättä. Liian monen lastensuojelun asiakkaana olevan perheen ahdingon taustalla on aineellinen köyhyys.
2. hallituksen on varmistettava ehkäisevän lastensuojelun tukitoimien saatavuus eri-ikäisten lasten ja heidän perheidensä tarpeiden mukaan, kuten kynnyksettömiä palveluja esim. perhekeskus-toimintamallin mukaan, varhaista perhetyötä jo neuvolasta ja päivähoidosta, vanhemmuuden vertaistukea, tukea oppimisvaikeuksiin
3. käynnistetään erityinen kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelma vuonna 2011 annettavan kansallisen lastensuojelun laatusuosituksen toimeenpanemiseksi:
- lastensuojelun sosiaalityö on kiistatta kriisissä, jonka ratkaisemiin tarvitaan
monia keinoja. Lastensuojelutyön kokonaislaatu ja vaikuttavuus on ratkaisevasti riippuvainen lastensuojelun SOSIAALITYÖN laadusta. Sosiaalityöntekijä vastaa lapsen asiakasprosessista ja johtaa sitä.
- annetaan lisää aloituspaikkoja yliopistoihin ja yl amk-tutkintoon, jotta saadaan riittämään kelpoisia sosiaalityöntekijöitä (yl amk –tutkinto on antanut v.2005 lähtien pätevyyden maisterikelpoisuutta edellyttäviin virkoihin)
- synnytetään järjestelmällinen erikoistumiskoulutus-malli, jolla varmistetaan riittävä erityisosaaminen juuri lastensuojelun sosiaalityöhön. Lastensuojelun sosiaalityö vaatii erittäin korkeaa erityisosaamista.
- kansallisella tasolla turvataan käytännön asiakastyön vaatima tuki: mm. antamalla lastensuojelun asiakastyön dokumentaatiota koskeva STM:n asetus ja kehittämällä kaikkiin keskeisiin asiakasprosessin mukaisiin tehtäviin yhdenmukaiset lomakesisällöt ja ohjeistukset. Näin varmistetaan oikeusturva ja edistetään työn tasalaatuisuutta.
- kunnissa kehitetään kaikilla tavoilla sosiaalityön työolosuhteita: vähemmän asiakkaita per työntekijä, työn vaativuutta vastaava palkkaus, tiimi- ja parityö, sekä lähityön muu tuki.
Näillä päästäisiin jo pitkälle.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Lastensuojelun työkalupakki: Toimiva lapsi ja perhe –perheneuvonpito
Kuten tiedämme, moni lapsi tarvitsee lastensuojelun tukitoimia kun vanhemmalla on vakava mielensairaus. Tutkimusten mukaan mielenterveyden häiriöt ja koulutuksellinen ja sosiaalinen syrjäytyminen siirtyvät helposti vanhemmilta lapsille. Lastenpsykiatri ja tutkimusprofessori Tytti Solantaus on keskeinen vaikuttaja Toimiva lapsi- ja perhe hankkeen työmenetelmien kehittäjänä ja tutkijana. Perustavoitteena on auttaa vanhempia auttamaan omia lapsiaan. Menetelmän avulla avataan keskustelua vanhemman sairaudesta tai muista ongelmista ja näin tuetaan perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta ja ongelmanratkaisua sekä vahvistetaan lasta suojaavia tekijöitä.
Työmenetelmät ovat jo monien työntekijöiden käytössä sairaanhoitopiireissä ja mielenterveystoimistoissa. Menetelmät tukevat myös lapsen ja perheen kanssa toimivien mielenterveys- ja lastensuojelutyön yhteistyötä. Kaikkien lastensuojelun työntekijöiden työkalupakissa menetelmät eivät vielä ole, mutta se olisi tarpeen.
Työmuodot ovat edelleen kehittymässä ehkäisevän lastensuojelun käyttöön ja leviämässä nyt myös kouluihin ja päivähoitoon, jotka voivat omilla toimillaan tukea lasta. Kunnille on kehitetty toimintamalli, miten kannattaa toimia kun lapsen isä tai äiti kärsii vakavasta mielensairaudesta. Menetelmä sopii myös lapsille, joiden vanhemmalla on esimerkiksi päihdesairaus. Perheneuvonpito on yksinkertainen toimintatapa yhdessä käsitellä lapsen arkea tukevia pieniäkin asioita. THL:n kanssa yhtä jalkaa myös Omaiset mielenterveystyön tukena yhdistys kouluttaa kuntien työntekijöitä ja edelleen kehittää menetelmiä ehkäisevän lastensuojelun toimijoiden (päivähoito, koulut jne.) käyttöön. Olen itse saanut olla mukana Uudenmaan yhdistyksen nykyisen ehkäisevän lastensuojelun kuntahankkeen ”Paula-projekti” ohjausryhmässä. Mukana on myös Tytti ja STM:stä lasten ja perheiden palveluista ja LapsiKASTE-hankkeesta vastaava Riitta Viitala. Hieno kokemus ja loistavaa työtä.
Klikkaa tästä THL:n Toimiva lapsi ja perhe-sivulle.Klikkaa tästä Omaiset mielenterveystyön tukena yhdistyksen sivuille.Klikkaa tästä Paula-projektin sivulle.
Työmenetelmät ovat jo monien työntekijöiden käytössä sairaanhoitopiireissä ja mielenterveystoimistoissa. Menetelmät tukevat myös lapsen ja perheen kanssa toimivien mielenterveys- ja lastensuojelutyön yhteistyötä. Kaikkien lastensuojelun työntekijöiden työkalupakissa menetelmät eivät vielä ole, mutta se olisi tarpeen.
Työmuodot ovat edelleen kehittymässä ehkäisevän lastensuojelun käyttöön ja leviämässä nyt myös kouluihin ja päivähoitoon, jotka voivat omilla toimillaan tukea lasta. Kunnille on kehitetty toimintamalli, miten kannattaa toimia kun lapsen isä tai äiti kärsii vakavasta mielensairaudesta. Menetelmä sopii myös lapsille, joiden vanhemmalla on esimerkiksi päihdesairaus. Perheneuvonpito on yksinkertainen toimintatapa yhdessä käsitellä lapsen arkea tukevia pieniäkin asioita. THL:n kanssa yhtä jalkaa myös Omaiset mielenterveystyön tukena yhdistys kouluttaa kuntien työntekijöitä ja edelleen kehittää menetelmiä ehkäisevän lastensuojelun toimijoiden (päivähoito, koulut jne.) käyttöön. Olen itse saanut olla mukana Uudenmaan yhdistyksen nykyisen ehkäisevän lastensuojelun kuntahankkeen ”Paula-projekti” ohjausryhmässä. Mukana on myös Tytti ja STM:stä lasten ja perheiden palveluista ja LapsiKASTE-hankkeesta vastaava Riitta Viitala. Hieno kokemus ja loistavaa työtä.
Klikkaa tästä THL:n Toimiva lapsi ja perhe-sivulle.Klikkaa tästä Omaiset mielenterveystyön tukena yhdistyksen sivuille.Klikkaa tästä Paula-projektin sivulle.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Tukihenkilötyö: tärkeää ehkäisevän ja kuntouttavan lastensuojelun toimintaa
Kaustisen Ev. Opistolla marraskuun 9.-11.11. on lastensuojelun tukihenkilö- ja tukiperhekoulutus (osallistujille ilmainen).
Lisätietoja Kaustisen opistosta.
Monet järjestöt tuottavat erinomaista tukihenkilö- ja tukiperhetyötä lapsille, koko perheelle ja nuorille.
Lisätietoja Kaustisen opistosta.
Monet järjestöt tuottavat erinomaista tukihenkilö- ja tukiperhetyötä lapsille, koko perheelle ja nuorille.
Ehkäisevä ja perhettä kuntouttava lastensuojelutyö on aina kannattava investointi
Keski-Suomalaisessa julkaistiin hyvä kolumni, jonka linkin laitan tässä jakeluun muillekin.
lauantai 23. lokakuuta 2010
Lastensuojelu ja huostaanotto
Tulkoon kaikille selväksi, että olen sitä mieltä ettei yhtäkään lasta saa ottaa huostaan, ellei lapsen tilanne sitä edellytä.
• Lastensuojelun on käytettävä kaikkia lastensuojelulle käytettäväksi yhteiskunnan toimesta annettuja keinoja (resursseja), joilla lapsen ja hänen perheensä elämäntilanne voisi muuttua paremmaksi, niin ettei lapsen kehitys ja terveys ole enää vaarassa.
• Erilaisilla nettikeskustelupalstoilla kommentoidaan blogikirjoituksiani ja halutaan muille keskustelijoille uskotella jotain, mitä en ole kirjoittanut blogeihini.
• Sinnikkäästi väitetään myös, että kunta hyötyisi taloudellisesti huostaanotoista. Näin ei ole, eikä tällainen seikka milloinkaan voi perustella kenenkään lapsen ottamista pois vanhemmiltaan yhteiskunnan huostaan. On myös perustettu face book-ryhmä kunnallisen lastensuojelun mielivaltaa vastaan.
• Väitetään myös, että huostaanottoa tarjotaan ainoana tukikeinona lapselle /nuorelle ja perheelle. Jos näin on, niin tällaiset lastensuojelun asiakkuudet pitäisi joka ikinen tutkia ylempien oikeusviranomaisten toimesta oma-aloitteisesti. Näin laittomasti ja osaamattomasti Suomessa ei voi olla.
Suomi on oikeusvaltio, eikä lastensuojelu toimi mielivaltaisesti. Jotta mielivaltaa ei koskaan ilmenisi, tulee yhteiskunnan varmistaa se, että lastensuojelussa osaaminen on korkealaatuista ja käytettävissä on erilaisia lapsen ja koko perheen tukemisen keinoja ja resursseja, niin että yhtäkään lasta ei tarvitsisi ottaa huostaan. Olen yli 32 -vuotisen asiakastyöni aikana kuitenkin nähnyt, että meillä on myös niin vakavasti päihde- ja mielenterveyssairaita vanhempia, jotka eivät pysty lainkaan huolehtimaan lapsestaan. Näillä lapsilla on oikeus päästä pysyvästi huostaan tai adoptiolapseksi, niin että lapsi voi elää tavallista lapsuutta ja nuoruutta. En voi ymmärtää, että suljetaan silmät tällaiselta tosiasialta. Lastensuojelun tehtävä on turvata näiden lasten henki ja elämä.
• Lastensuojelun on käytettävä kaikkia lastensuojelulle käytettäväksi yhteiskunnan toimesta annettuja keinoja (resursseja), joilla lapsen ja hänen perheensä elämäntilanne voisi muuttua paremmaksi, niin ettei lapsen kehitys ja terveys ole enää vaarassa.
• Erilaisilla nettikeskustelupalstoilla kommentoidaan blogikirjoituksiani ja halutaan muille keskustelijoille uskotella jotain, mitä en ole kirjoittanut blogeihini.
• Sinnikkäästi väitetään myös, että kunta hyötyisi taloudellisesti huostaanotoista. Näin ei ole, eikä tällainen seikka milloinkaan voi perustella kenenkään lapsen ottamista pois vanhemmiltaan yhteiskunnan huostaan. On myös perustettu face book-ryhmä kunnallisen lastensuojelun mielivaltaa vastaan.
• Väitetään myös, että huostaanottoa tarjotaan ainoana tukikeinona lapselle /nuorelle ja perheelle. Jos näin on, niin tällaiset lastensuojelun asiakkuudet pitäisi joka ikinen tutkia ylempien oikeusviranomaisten toimesta oma-aloitteisesti. Näin laittomasti ja osaamattomasti Suomessa ei voi olla.
Suomi on oikeusvaltio, eikä lastensuojelu toimi mielivaltaisesti. Jotta mielivaltaa ei koskaan ilmenisi, tulee yhteiskunnan varmistaa se, että lastensuojelussa osaaminen on korkealaatuista ja käytettävissä on erilaisia lapsen ja koko perheen tukemisen keinoja ja resursseja, niin että yhtäkään lasta ei tarvitsisi ottaa huostaan. Olen yli 32 -vuotisen asiakastyöni aikana kuitenkin nähnyt, että meillä on myös niin vakavasti päihde- ja mielenterveyssairaita vanhempia, jotka eivät pysty lainkaan huolehtimaan lapsestaan. Näillä lapsilla on oikeus päästä pysyvästi huostaan tai adoptiolapseksi, niin että lapsi voi elää tavallista lapsuutta ja nuoruutta. En voi ymmärtää, että suljetaan silmät tällaiselta tosiasialta. Lastensuojelun tehtävä on turvata näiden lasten henki ja elämä.
tiistai 28. syyskuuta 2010
Vaikuttavaa lastensuojelua
Työ- ja luottamustehtävät ovat pitäneet minut kiireisenä.
Keskustelu lastensuojelusta on jatkunut vilkkaana. Vaikuttavuudesta käydään parhaillaan keskustelua Lastensuojelun laatupäivien maakunnallisissa seminaareissa, joiden teema on Vaikuttavaa lastensuojelua. Kuten Kelan tutkimusyksikön tuoreesta julkaisusta voidaan todeta, mitä pidemmälle lapsen ongelmat ovat saaneet kehittyä ennen sijoitusta ja mitä vanhemmaksi lapsi on kasvanut ongelmien keskellä, sitä vaikeampaa ja tuloksettomampaa jo syntyneiden vahinkojen korjaaminen on (Kela 2010, Perhepiirissä - klikkaa tästä; aiheesta myös Helsingin Sanomien pääkirjoitus 13.9.2010, klikkaa tästä).
Varhainen tuen saatavuus on tärkeää. Useimmiten ihminen itse hakeutuu hakemaan apua, ja erilaista matalan kynnyksen palvelua tulisikin olla saatavilla. Olisi oikeampi suunta se, että lisäämme tämänkaltaisia palveluja ja tehostamme monialaisten yhteistyöverkostojen toimintaa lapsen ja nuoren lähiyhteisöissä? Kuin se, että hyvää tarkoittavan varhaisen puuttumisen argumenteilla vahvistamme kontrolliyhteiskunnan kehitystä, jossa erilaisia ammattilaisten huolia lapsista ja nuorista rekisteröidään tietojärjestelmiin ja kun on kertynyt tarpeeksi monta huolta, niin punainen lippu heilahtaa järjestelmässä. Eettistä punnintaa tarvitaan ja myös vaihtoehtoisten yhteistyömuotojen kehittämistä – esimerkiksi aikuisten jalkautumista lasten ja nuorten pariin.
Lapsi ja hänen perheensä hyötyy siitä, että tukea ja apua on saatavana niin intensiivisesti kuin on tarve ja niin kauan kuin on tarve ja silloin kun on tarve. Jos perheen ja lasten tukemiseksi on tarpeen järjestää esim. useiksi vuosiksi perhetyöntekijän tuki perheeseen, ja se tuki riittää siihen, että lapsen kehitys ja terveys voidaan turvata, niin näin pitäisi myös olla mahdollisuus tehdä. Jos lapsi tarvitsee erityistä tukea oppimisvaikeuksiinsa, niin riittävää tukea kannattaa järjestää. Jos nuoren elämässä on moninaisia ongelmia ja elämänhallinta hukassa, niin intensiivinen tuki hänen omissa arkisissa elämisen yhteisöissään tehoaa. Useat kansainväliset tutkimukset vahvistavat sen, että tehokas, paneutuva, intensiivinen ja moninainen tuki perheelle, on kannattava investointi. Sen sijaan Suomessa yleensä annetaan lusikalla vaikka kauhalla pitäisi.
Nykyisen lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimet ovat aina ensisijaisia. Ne tulisi aina myös järjestää sen mukaan, miten lapsen, nuoren ja perheen vastuusosiaalityöntekijä on yhdessä heidän kanssaan niitä arvioineet tarvittavan ja niistä hyötyvän. Nämä asiat on lain mukaan myös kirjattava lapsen asiakassuunnitelmaan. Silti tarvittavia tukitoimia ei aina kunta järjestä, ja siksi hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jolla tätä lakivelvoitetta vielä tehostettaisiin (ks. edellinen blogini ja siinä olevat linkit). Lastensuojelun laatupäivien esitykseni mm. Kuopiossa 23.9.2010 löydät klikkaamalla tästä).
Keskustelu lastensuojelusta on jatkunut vilkkaana. Vaikuttavuudesta käydään parhaillaan keskustelua Lastensuojelun laatupäivien maakunnallisissa seminaareissa, joiden teema on Vaikuttavaa lastensuojelua. Kuten Kelan tutkimusyksikön tuoreesta julkaisusta voidaan todeta, mitä pidemmälle lapsen ongelmat ovat saaneet kehittyä ennen sijoitusta ja mitä vanhemmaksi lapsi on kasvanut ongelmien keskellä, sitä vaikeampaa ja tuloksettomampaa jo syntyneiden vahinkojen korjaaminen on (Kela 2010, Perhepiirissä - klikkaa tästä; aiheesta myös Helsingin Sanomien pääkirjoitus 13.9.2010, klikkaa tästä).
Varhainen tuen saatavuus on tärkeää. Useimmiten ihminen itse hakeutuu hakemaan apua, ja erilaista matalan kynnyksen palvelua tulisikin olla saatavilla. Olisi oikeampi suunta se, että lisäämme tämänkaltaisia palveluja ja tehostamme monialaisten yhteistyöverkostojen toimintaa lapsen ja nuoren lähiyhteisöissä? Kuin se, että hyvää tarkoittavan varhaisen puuttumisen argumenteilla vahvistamme kontrolliyhteiskunnan kehitystä, jossa erilaisia ammattilaisten huolia lapsista ja nuorista rekisteröidään tietojärjestelmiin ja kun on kertynyt tarpeeksi monta huolta, niin punainen lippu heilahtaa järjestelmässä. Eettistä punnintaa tarvitaan ja myös vaihtoehtoisten yhteistyömuotojen kehittämistä – esimerkiksi aikuisten jalkautumista lasten ja nuorten pariin.
Lapsi ja hänen perheensä hyötyy siitä, että tukea ja apua on saatavana niin intensiivisesti kuin on tarve ja niin kauan kuin on tarve ja silloin kun on tarve. Jos perheen ja lasten tukemiseksi on tarpeen järjestää esim. useiksi vuosiksi perhetyöntekijän tuki perheeseen, ja se tuki riittää siihen, että lapsen kehitys ja terveys voidaan turvata, niin näin pitäisi myös olla mahdollisuus tehdä. Jos lapsi tarvitsee erityistä tukea oppimisvaikeuksiinsa, niin riittävää tukea kannattaa järjestää. Jos nuoren elämässä on moninaisia ongelmia ja elämänhallinta hukassa, niin intensiivinen tuki hänen omissa arkisissa elämisen yhteisöissään tehoaa. Useat kansainväliset tutkimukset vahvistavat sen, että tehokas, paneutuva, intensiivinen ja moninainen tuki perheelle, on kannattava investointi. Sen sijaan Suomessa yleensä annetaan lusikalla vaikka kauhalla pitäisi.
Nykyisen lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimet ovat aina ensisijaisia. Ne tulisi aina myös järjestää sen mukaan, miten lapsen, nuoren ja perheen vastuusosiaalityöntekijä on yhdessä heidän kanssaan niitä arvioineet tarvittavan ja niistä hyötyvän. Nämä asiat on lain mukaan myös kirjattava lapsen asiakassuunnitelmaan. Silti tarvittavia tukitoimia ei aina kunta järjestä, ja siksi hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jolla tätä lakivelvoitetta vielä tehostettaisiin (ks. edellinen blogini ja siinä olevat linkit). Lastensuojelun laatupäivien esitykseni mm. Kuopiossa 23.9.2010 löydät klikkaamalla tästä).
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Miksi lapsiperhe ei saa apua ilman lastensuojelun asiakkuutta, eikä aina silloinkaan.
Kesätauko takana.
Helsingin Sanomat on viime aikoina useissa kirjoituksissaan käsitellyt lastensuojelua. Pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg ihmetteli 1.9.2010, miksi lapsiperhe ei saa tukea ja apua ilman, että perhe kirjataan lastensuojelun asiakkaaksi. Hän kysyy, eikö kunnissa ole havahduttu siihen, että lapsiperhettä on myös taloudellisesti järkevämpää auttaa silloin kun ongelmat ovat pieniä ja helposti korjattavissa. Artikkelissa myös kerrotaan joidenkin kuntien jo kohentaneen lapsiperheiden tarvitsemia tukipalveluja.
Lapsiperheiden tulee tietenkin saada tukea ilman, että heidän tulee olla lastensuojelun asiakas, esimerkiksi perheen tulisi saada kotipalveluja sosiaalihuoltolain mukaan (ei siis lastensuojelulain mukaan). Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain mukaan kunnan tulee järjestää, ei vain lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua, vaan myös ehkäisevää lastensuojelua kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan (11§: ”Kunnan on huolehdittava siitä, että ehkäisevä lastensuojelu sekä lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää)”.
(klikkaa tästä niin pääset Lindbergin artikkeliin ” Lastensuojelua tarjotaan univaikeuksiinkin”)
Kuntien 2008 käyttötalousmeno-tilaston mukaan kunnat käyttivät lastensuojelun laitos-ja perhehoitoon sekä muihin perheiden palveluihin yhteensä yhden miljardin (1 miljardi euroa) verran rahaa. Aika iso summa.
Hallitus on antamassa eduskunnalle lastensuojelulain muutosesitystä (36§ avohuollon tukitoimet), jolla halutaan varmistaa se, että lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle ja perheelle myös järjestetään asiakassuunnitelmaan kirjatut tukitoimet ja palvelut, jotka lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on yhdessä lapsen ja perheen kanssa arvioinut heidän tarvitsevan. Näinhän olisi pitänyt olla jo muutoinkin, mutta ilmeisesti edes silloin kun lapsi on jo lastensuojelun asiakkaana ja hänen /perheen on arvioitu tarvitsevan avohuollon tukitoimia, niitä ei silti ole sosiaalityöntekijän kirjauksista huolimatta kunnassa järjestetty – ja tässähän ei ole tietenkään mitään järkeä. Varsinkin kun samaan aikaan halutaan vähentää lasten sijoituksia ja huostaanottoja, ja jotta näin voisi käydä, niin lapsen ja perheen tulee saada TEHOKASTA tukea viimeistään avohuollon tukitoimena (ja kaikkein järkevintä olisi pyrkiä kokonaan ehkäisemään lastensuojelun asiakkuuden syntyminen huolehtimalla ehkäisevistä perheiden tukipalveluista). Tämä esitys ei siis paranna niiden perheiden asemaa, jotka eivät (vielä) ole lastensuojelun asiakkaana. Tämän esityksen toivotaan parantavan sosiaalityöntekijän mahdollisuutta saada tosiasiallisesti järjestymään ne tukipalvelut, jotka jo lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi/nuori ja perhe tarvitsee. Tämä lakiesitys on ollut kommentoitavana lastensuojelun käsikirjassa.
Klikkaa tästä lastensuojelun käsikirjaan.
Toivottavasti mahdollisimman moni kunta toimii järkevästi. Kuntaliitto lähetti kunnille laajan kyselyn aihepiiristä – saa nähdä mikä tilanne on kunnissa tällä hetkellä palvelujen järjestämisessä.
Klikkaa tästä Kuntaliiton sivuille, josta löydät kyselylomakkeen.
Helsingin Sanomat on viime aikoina useissa kirjoituksissaan käsitellyt lastensuojelua. Pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg ihmetteli 1.9.2010, miksi lapsiperhe ei saa tukea ja apua ilman, että perhe kirjataan lastensuojelun asiakkaaksi. Hän kysyy, eikö kunnissa ole havahduttu siihen, että lapsiperhettä on myös taloudellisesti järkevämpää auttaa silloin kun ongelmat ovat pieniä ja helposti korjattavissa. Artikkelissa myös kerrotaan joidenkin kuntien jo kohentaneen lapsiperheiden tarvitsemia tukipalveluja.
Lapsiperheiden tulee tietenkin saada tukea ilman, että heidän tulee olla lastensuojelun asiakas, esimerkiksi perheen tulisi saada kotipalveluja sosiaalihuoltolain mukaan (ei siis lastensuojelulain mukaan). Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain mukaan kunnan tulee järjestää, ei vain lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua, vaan myös ehkäisevää lastensuojelua kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan (11§: ”Kunnan on huolehdittava siitä, että ehkäisevä lastensuojelu sekä lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää)”.
(klikkaa tästä niin pääset Lindbergin artikkeliin ” Lastensuojelua tarjotaan univaikeuksiinkin”)
Kuntien 2008 käyttötalousmeno-tilaston mukaan kunnat käyttivät lastensuojelun laitos-ja perhehoitoon sekä muihin perheiden palveluihin yhteensä yhden miljardin (1 miljardi euroa) verran rahaa. Aika iso summa.
Hallitus on antamassa eduskunnalle lastensuojelulain muutosesitystä (36§ avohuollon tukitoimet), jolla halutaan varmistaa se, että lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle ja perheelle myös järjestetään asiakassuunnitelmaan kirjatut tukitoimet ja palvelut, jotka lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on yhdessä lapsen ja perheen kanssa arvioinut heidän tarvitsevan. Näinhän olisi pitänyt olla jo muutoinkin, mutta ilmeisesti edes silloin kun lapsi on jo lastensuojelun asiakkaana ja hänen /perheen on arvioitu tarvitsevan avohuollon tukitoimia, niitä ei silti ole sosiaalityöntekijän kirjauksista huolimatta kunnassa järjestetty – ja tässähän ei ole tietenkään mitään järkeä. Varsinkin kun samaan aikaan halutaan vähentää lasten sijoituksia ja huostaanottoja, ja jotta näin voisi käydä, niin lapsen ja perheen tulee saada TEHOKASTA tukea viimeistään avohuollon tukitoimena (ja kaikkein järkevintä olisi pyrkiä kokonaan ehkäisemään lastensuojelun asiakkuuden syntyminen huolehtimalla ehkäisevistä perheiden tukipalveluista). Tämä esitys ei siis paranna niiden perheiden asemaa, jotka eivät (vielä) ole lastensuojelun asiakkaana. Tämän esityksen toivotaan parantavan sosiaalityöntekijän mahdollisuutta saada tosiasiallisesti järjestymään ne tukipalvelut, jotka jo lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi/nuori ja perhe tarvitsee. Tämä lakiesitys on ollut kommentoitavana lastensuojelun käsikirjassa.
Klikkaa tästä lastensuojelun käsikirjaan.
Toivottavasti mahdollisimman moni kunta toimii järkevästi. Kuntaliitto lähetti kunnille laajan kyselyn aihepiiristä – saa nähdä mikä tilanne on kunnissa tällä hetkellä palvelujen järjestämisessä.
Klikkaa tästä Kuntaliiton sivuille, josta löydät kyselylomakkeen.
torstai 3. kesäkuuta 2010
Tutkimus: Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö – tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaistyö
Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusraportti:
Näytön löytäminen haasteena lapsiin kohdistuvissa väkivaltarikoksissa
26.05.2010
Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten eteneminen rikosprosessissa päättyy usein siihen, ettei epäillystä rikoksesta saada riittävästi näyttöä. Poliisiammattikorkeakoulun julkaiseman tutkimuksen mukaan riittävän todistusaineiston kerääminen vaatii viranomaisten yhteistyöltä erityisen paljon, ja todistusaineiston keräämisessä onnistutaan vaihtelevasti.
Tutkimusraportissa Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö – tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaistyö tarkasteltiin rikosprosesseja ja tapausten selvittämiseen liittyvää viranomaisyhteistyötä kolmella eri paikkakunnalla.
Noin kolmannes tutkimukseen osallistuneiden kuntien alueilla vuonna 2007 poliisin tietoon tulleista lapseen kohdistuneista väkivalta- tai hyväksikäyttöepäilyistä eteni rikosilmoituksen kirjaamisesta tuomioistuinkäsittelyyn. Suurin syy tapausten käsittelyn katkeamiseen oli riittävän näytön puute.
- Tutkintamenetelmien ja yhteistyön kehittäminen poliisin, syyttäjän, lääkärin ja sosiaaliviranomaisten välillä on tarpeen, jotta lapsiin kohdistuvissa rikoksissa saataisiin riittävästi näyttöä. Tutkimukseen osallistuneiden viranomaisten toiminta vaihteli selvästi eri paikkakunnilla ja eri viranomaisten välillä, tutkijat Noora Ellonen ja Sanna-Mari Humppi kertovat.
Lapsen kuuleminen on tärkeintä ja vaikeinta
Oikeudenkäynnin kannalta tärkein todistusaineisto lapseen kohdistuneen väkivaltarikoksen selvittämisessä on lapsen henkilökohtainen kuuleminen. Lapsen kuuleminen tehdään jo poliisin esitutkinnan aikana.
- Lapsen kuuleminen edellyttää usein erityisiä taitoja. Se on paitsi tärkein, myös yksi vaikeimmin saatavista todistusaineistoista, kertoo tutkija Sanna-Mari Humppi.
Poliisi voi tarvittaessa käyttää lapsen kuulemiseen tai muun todistusaineiston keräämiseen muiden viranomaisten asiantuntija-apua esimerkiksi pyytämällä asiantuntijalausuntoja. Tutkimus osoittaa, että varsinaisen asiantuntijalausunnon painoarvo oikeudessa on kuitenkin hyvin vähäinen, jos lapsen kuulustelukertomusta ei ole. Asiantuntijalausuntojen roolia rikosprosessissa tulisikin tutkimuksen mukaan selventää, sillä niiden hankkiminen usein myös hankaloittaa prosessia.
Viranomaisten resurssipulan takia asiantuntijalausuntoa voidaan joutua odottamaan jopa vuosi, jolloin venyvät myös oikeusprosessit ja siten lapsen mahdollisesti tarvitsema terapia tai pysyvät lastensuojelulliset toimenpiteet.
- Viranomaisprosessit ovat joskus lapsen kannalta sietämättömän hitaita. Prosessien kesto jopa uhkaa vakavasti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen vaadetta siitä, että lapsen edun tulisi olla viranomaisten toiminnan lähtökohtana tapausten selvittämisessä, tähdentää tutkija Noora Ellonen.
Viranomaiset kaipaavat koulutusta
Tutkimuksessa haastateltiin viranomaisia lapsiuhritapausten selvittämisestä. Haastatteluissa keskeisimmiksi keinoiksi kehittää tapausten selvittämistä nousivat resurssien ja koulutuksen lisääminen sekä tutkinnan keskittäminen tietyille asiantuntijoille.
Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvää koulutusta kaivattiin ennen kaikkea poliisien ja lääkäreiden peruskoulutukseen.
Yhtenä esimerkkinä tutkinnan keskittämisestä tutkimuksessa nostetaan esiin pohjoismainen Lastentalo (Barnhus) -malli. Lastentalo-mallissa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä tutkivat viranomaiset toimivat saman katon alla. Tutkimus tukee mallin käyttöön ottoa myös Suomessa.
Tutkijoiden mukaan muista Pohjoismaista tulisi ottaa mallia myös suhtautumisessa uhriin.
- Rikoksesta epäillyn oikeusturva saa Suomessa viranomaisten päätöksissä paljon painoarvoa. Uhrin näkökulman huomioimisessa olisi meillä paljon kehitettävää, tutkija Sanna-Maria Humppi toteaa.
Tutkimus on sisäasiainministeriön ja oikeusministeriön rahoittama, ja se on osa Poliisiammattikorkeakoulun kolmivuotista Lapset väkivallan uhreina -tutkimusta.
Julkaisu on luettavissa verkkojulkaisuna ja tilattavissa painettuna Poliisiammattikorkeakoulun www-sivuilla olevasta verkkokirjakaupasta.
Klikkaa tästä Poamk:n sivuille, josta tämän uutisen välitin.
Näytön löytäminen haasteena lapsiin kohdistuvissa väkivaltarikoksissa
26.05.2010
Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten eteneminen rikosprosessissa päättyy usein siihen, ettei epäillystä rikoksesta saada riittävästi näyttöä. Poliisiammattikorkeakoulun julkaiseman tutkimuksen mukaan riittävän todistusaineiston kerääminen vaatii viranomaisten yhteistyöltä erityisen paljon, ja todistusaineiston keräämisessä onnistutaan vaihtelevasti.
Tutkimusraportissa Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö – tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaistyö tarkasteltiin rikosprosesseja ja tapausten selvittämiseen liittyvää viranomaisyhteistyötä kolmella eri paikkakunnalla.
Noin kolmannes tutkimukseen osallistuneiden kuntien alueilla vuonna 2007 poliisin tietoon tulleista lapseen kohdistuneista väkivalta- tai hyväksikäyttöepäilyistä eteni rikosilmoituksen kirjaamisesta tuomioistuinkäsittelyyn. Suurin syy tapausten käsittelyn katkeamiseen oli riittävän näytön puute.
- Tutkintamenetelmien ja yhteistyön kehittäminen poliisin, syyttäjän, lääkärin ja sosiaaliviranomaisten välillä on tarpeen, jotta lapsiin kohdistuvissa rikoksissa saataisiin riittävästi näyttöä. Tutkimukseen osallistuneiden viranomaisten toiminta vaihteli selvästi eri paikkakunnilla ja eri viranomaisten välillä, tutkijat Noora Ellonen ja Sanna-Mari Humppi kertovat.
Lapsen kuuleminen on tärkeintä ja vaikeinta
Oikeudenkäynnin kannalta tärkein todistusaineisto lapseen kohdistuneen väkivaltarikoksen selvittämisessä on lapsen henkilökohtainen kuuleminen. Lapsen kuuleminen tehdään jo poliisin esitutkinnan aikana.
- Lapsen kuuleminen edellyttää usein erityisiä taitoja. Se on paitsi tärkein, myös yksi vaikeimmin saatavista todistusaineistoista, kertoo tutkija Sanna-Mari Humppi.
Poliisi voi tarvittaessa käyttää lapsen kuulemiseen tai muun todistusaineiston keräämiseen muiden viranomaisten asiantuntija-apua esimerkiksi pyytämällä asiantuntijalausuntoja. Tutkimus osoittaa, että varsinaisen asiantuntijalausunnon painoarvo oikeudessa on kuitenkin hyvin vähäinen, jos lapsen kuulustelukertomusta ei ole. Asiantuntijalausuntojen roolia rikosprosessissa tulisikin tutkimuksen mukaan selventää, sillä niiden hankkiminen usein myös hankaloittaa prosessia.
Viranomaisten resurssipulan takia asiantuntijalausuntoa voidaan joutua odottamaan jopa vuosi, jolloin venyvät myös oikeusprosessit ja siten lapsen mahdollisesti tarvitsema terapia tai pysyvät lastensuojelulliset toimenpiteet.
- Viranomaisprosessit ovat joskus lapsen kannalta sietämättömän hitaita. Prosessien kesto jopa uhkaa vakavasti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen vaadetta siitä, että lapsen edun tulisi olla viranomaisten toiminnan lähtökohtana tapausten selvittämisessä, tähdentää tutkija Noora Ellonen.
Viranomaiset kaipaavat koulutusta
Tutkimuksessa haastateltiin viranomaisia lapsiuhritapausten selvittämisestä. Haastatteluissa keskeisimmiksi keinoiksi kehittää tapausten selvittämistä nousivat resurssien ja koulutuksen lisääminen sekä tutkinnan keskittäminen tietyille asiantuntijoille.
Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvää koulutusta kaivattiin ennen kaikkea poliisien ja lääkäreiden peruskoulutukseen.
Yhtenä esimerkkinä tutkinnan keskittämisestä tutkimuksessa nostetaan esiin pohjoismainen Lastentalo (Barnhus) -malli. Lastentalo-mallissa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä tutkivat viranomaiset toimivat saman katon alla. Tutkimus tukee mallin käyttöön ottoa myös Suomessa.
Tutkijoiden mukaan muista Pohjoismaista tulisi ottaa mallia myös suhtautumisessa uhriin.
- Rikoksesta epäillyn oikeusturva saa Suomessa viranomaisten päätöksissä paljon painoarvoa. Uhrin näkökulman huomioimisessa olisi meillä paljon kehitettävää, tutkija Sanna-Maria Humppi toteaa.
Tutkimus on sisäasiainministeriön ja oikeusministeriön rahoittama, ja se on osa Poliisiammattikorkeakoulun kolmivuotista Lapset väkivallan uhreina -tutkimusta.
Julkaisu on luettavissa verkkojulkaisuna ja tilattavissa painettuna Poliisiammattikorkeakoulun www-sivuilla olevasta verkkokirjakaupasta.
Klikkaa tästä Poamk:n sivuille, josta tämän uutisen välitin.
Kuopio vältti uhkasakon palkkaamalla henkilöstöä
Kerroin helmikuun blogissani Kuopion saamista uhkasakoista. Kaupungin piti kesäkuuhun mennessä saada lastensuojelutarpeen selvitysten määräajat lainmukaisiksi välttääkseen uhkasakot. Onneksi näin tapahtui. Lapsen oikeuteen saada lastensuojelutarpeensa selvitettyä lain edellyttämässä palvelutakuun määräajassa, tulee suhtautua vähintään yhtä suurella vakavuudella kuin terveydenhuollon hoitotakuuseen. Lapsen lastensuojelun tarve pitää selvittää viipymättä (lain mukaan) tai viimeistään 3 kk kuluttua, mikä on aika pitkä aika sellaiselle lapselle, jonka asiat eivät ole hyvin.
Savon Yle raportoi alla olevan uutisen:
Kuopion kaupunki on saanut toimeentulotukihakemusten käsittelyjonon jälleen lainmukaiseksi. Itä-Suomen aluehallintovirasto vaati kaupungilta toimia sekä toimeentulohakemusten että lastensuojeluilmoitusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi.
Henkilöstölisäysten ansiosta ruuhkat on saatu purettua. Lastensuojelun perustettiin kuusi määräaikaista sosiaalityöntekijän virkaa. Toimeentulotukihakemusruuhkan purkamiseksi palkattiin kolme määräaikaista etuuskäsittelijää.
Toimien ansiosta Kuopio välttää aluehallintoviraston asettamat uhkasakot. Käsittelyaikoja koskevien määräysten noudattamatta jättäminen olisi tuonut kaupungille yhteensä 370 000 euron sakon.
Toimeentuloasiassa uhkana oli 125 000 euron ja lastensuojeluasiassa 245 000 euron sakko.
Savon Yle raportoi alla olevan uutisen:
Kuopion kaupunki on saanut toimeentulotukihakemusten käsittelyjonon jälleen lainmukaiseksi. Itä-Suomen aluehallintovirasto vaati kaupungilta toimia sekä toimeentulohakemusten että lastensuojeluilmoitusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi.
Henkilöstölisäysten ansiosta ruuhkat on saatu purettua. Lastensuojelun perustettiin kuusi määräaikaista sosiaalityöntekijän virkaa. Toimeentulotukihakemusruuhkan purkamiseksi palkattiin kolme määräaikaista etuuskäsittelijää.
Toimien ansiosta Kuopio välttää aluehallintoviraston asettamat uhkasakot. Käsittelyaikoja koskevien määräysten noudattamatta jättäminen olisi tuonut kaupungille yhteensä 370 000 euron sakon.
Toimeentuloasiassa uhkana oli 125 000 euron ja lastensuojeluasiassa 245 000 euron sakko.
torstai 27. toukokuuta 2010
Turhista ja tekemättömistä huostaanotoista
FS-TV:n Spotlight käsitteli asiallisesti ja hyvin 26.5.2010 huostaanottoteemaa, johon myös minua oli haastateltu (30.4.2010 blogissani julkaissuista teemoista). Ohjelmassa kuvattiin muutaman nuoren elämäntilanne, joissa heidän huostaanottonsa oli toteutettu, vaikka siihen ei nuoren itsensä ja hänen vanhempansa tai hallinto-oikeuden mukaan olisi ollut lastensuojelulain mukaisia perusteita. Lapset ja heidän vanhempansa kokivat, ettei heitä myöskään oltu kuultu siten, että he olisivat ymmärtäneet miksi huostaanotto toteutettiin. Ainakin yhdessä ohjelmassa esitellyistä tapauksista lapsi oli otettu kiireellisesti huostaan (olen käsitellyt kiireellisen huostaanoton perusteita ja –prosessia blogissani 21.3.2010).
Näin ei tietenkään koskaan pitäisi tapahtua, että lapsi otetaan turhaan huostaan.
Se on inhimillisesti ja taloudellisesti väärin. Pitkässä TV-haastattelun nauhoituksessa toin esille alla olevan asian, jonka myös kirjoitin blogissani 30.4.2010 (tätä otosta haastattelustani ei oltu otettu mukaan ohjelmaan):
- Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
- On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
- Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
- Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa räätälöityjä tukitoimia. Taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.
Kerroin TV-ohjelmaan otetussa haastattelupätkässä, että omaan pitkään työkokemukseeni ei sisälly tietoa turhista huostaanotoista. Ihmettelin ääneen myös sitä, että miksi kalliiseen huostaanottoon ryhdyttäisiin, jos lasta ja perhettä voidaan auttaa halvemmin avohuollon tukitoimin. (ja toisaalta juuri tuo kohta haastattelussa, oli se, joka otettiin toivomuksestani nauhalle uudestaan, mutta toimittaja oli ohjelmaan ottanut kuitenkin sen pätkän, jonka olin toivonut poistettavan ja käytettävän uutta ottoa, no, tällaista tämä on. Eipä silti, ihan hyvä ohjelma oli).
Tarvitaan tutkittua tietoa turhista huostaanotoista
Turhista huostaanotoista tarvitaan tarkempaa tutkimustietoa, jotta tämänkaltaiset oikeusturvan loukkaukset voidaan ehkäistä! Kuten tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa päätökset on tehty, onko ne tehty esim.sellaisen sosiaalityöntekijän toimesta, joka on työhönsä pätevä ja kokenut, kuinka paljon asiakkaita työntekijällä on samaan aikaan asiakkaana – toinen Spotlight-ohjelman asiantuntijahaastateltava kuvasi, että sosiaalityöntekijällä ei pitäisi olla enempää kuin 8-12 asiakasta, ja todellisuudessa niitä on voinut olla 40-60-80 asiakasta.
Tiedän, että hallinto-oikeuden päätöksistä voidaan poimia sellaiset huostaanottopäätökset, joita oikeus ei ole vahvistanut ja nämä analysoimalla päästäisiin tutkimaan tällaisten tapausten taustat. Näin päästäisiin kiinni siihen, miksi tällaiset päätökset ovat syntyneet. Hiitolan & Heinosen hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008 (THL, raportti 46/2009, 7, 33) raportin mukaan vuoden 2008 aineistossa oli 22 sellaista huostaanottoa, jotka oikeus hylkäsi. Tämä oli 4,5 % kaikista huostaanottohakemuksista. Yhteensä hallinto-oikeuksissa ratkaistiin 981 huostaanottoa koskevaa asiaa. Päätökset koskivat 600 lasta. Raportissa ei voitu tutkia näiden tapausten lastensuojeluprosessia, jonka kautta vasta selviäisi miksi näin oli tapahtunut. Tämän perusteella voitaisiin tehdä niitä korjausliikkeitä, ettei tällainen enää toistu. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?
Turhat huostaanotot onneksi ovat harvinaisia ja taustalla vaikuttanee lastensuojelun työolosuhteet, osaamisen, lähituen ja konsultaation puutteet eli lastensuojelutyön laadun ongelmat. Niiden korjaaminen vaati erilaisia RESURSSEJA - niin se vain on.
Tekemättä jäävät huostaanotot
Entäpä kun lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kasvuolosuhteensa olisivat kuinka vakavasti vaarantuneet? Kuntia usein moititaan - enemminkin kuin turhista huostaanotoista - siitä, että lasta ei oteta huostaan kunnan taloustilanteesta johtuen. Tämänkin väitteen todentumiseksi tarvittaisiin tutkimusta! Itse olen ainakin jo väsynyt vastaamaan tähän väitteeseen, jonka tosiasiapohjaa ei tutkimuksin osoiteta. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?
Pysyvyyden teemastakin olisi hyvä saada kunnon tutkimusta … tutkimustiedon lisäämisen tarpeita on lastensuojelussa paljon.
Miksi yhteiskunta, joka ottaa lasten elämän vastuulleen, ei ole kiinnostunut ottamaan selvää siitä, miten tässä työssä onnistutaan ja millaisin edellytyksiin siinä voidaan onnistua! Vähän kyllästyttää tämänkin turha vaahtoaminen.
Näin ei tietenkään koskaan pitäisi tapahtua, että lapsi otetaan turhaan huostaan.
Se on inhimillisesti ja taloudellisesti väärin. Pitkässä TV-haastattelun nauhoituksessa toin esille alla olevan asian, jonka myös kirjoitin blogissani 30.4.2010 (tätä otosta haastattelustani ei oltu otettu mukaan ohjelmaan):
- Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
- On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
- Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
- Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa räätälöityjä tukitoimia. Taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.
Kerroin TV-ohjelmaan otetussa haastattelupätkässä, että omaan pitkään työkokemukseeni ei sisälly tietoa turhista huostaanotoista. Ihmettelin ääneen myös sitä, että miksi kalliiseen huostaanottoon ryhdyttäisiin, jos lasta ja perhettä voidaan auttaa halvemmin avohuollon tukitoimin. (ja toisaalta juuri tuo kohta haastattelussa, oli se, joka otettiin toivomuksestani nauhalle uudestaan, mutta toimittaja oli ohjelmaan ottanut kuitenkin sen pätkän, jonka olin toivonut poistettavan ja käytettävän uutta ottoa, no, tällaista tämä on. Eipä silti, ihan hyvä ohjelma oli).
Tarvitaan tutkittua tietoa turhista huostaanotoista
Turhista huostaanotoista tarvitaan tarkempaa tutkimustietoa, jotta tämänkaltaiset oikeusturvan loukkaukset voidaan ehkäistä! Kuten tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa päätökset on tehty, onko ne tehty esim.sellaisen sosiaalityöntekijän toimesta, joka on työhönsä pätevä ja kokenut, kuinka paljon asiakkaita työntekijällä on samaan aikaan asiakkaana – toinen Spotlight-ohjelman asiantuntijahaastateltava kuvasi, että sosiaalityöntekijällä ei pitäisi olla enempää kuin 8-12 asiakasta, ja todellisuudessa niitä on voinut olla 40-60-80 asiakasta.
Tiedän, että hallinto-oikeuden päätöksistä voidaan poimia sellaiset huostaanottopäätökset, joita oikeus ei ole vahvistanut ja nämä analysoimalla päästäisiin tutkimaan tällaisten tapausten taustat. Näin päästäisiin kiinni siihen, miksi tällaiset päätökset ovat syntyneet. Hiitolan & Heinosen hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008 (THL, raportti 46/2009, 7, 33) raportin mukaan vuoden 2008 aineistossa oli 22 sellaista huostaanottoa, jotka oikeus hylkäsi. Tämä oli 4,5 % kaikista huostaanottohakemuksista. Yhteensä hallinto-oikeuksissa ratkaistiin 981 huostaanottoa koskevaa asiaa. Päätökset koskivat 600 lasta. Raportissa ei voitu tutkia näiden tapausten lastensuojeluprosessia, jonka kautta vasta selviäisi miksi näin oli tapahtunut. Tämän perusteella voitaisiin tehdä niitä korjausliikkeitä, ettei tällainen enää toistu. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?
Turhat huostaanotot onneksi ovat harvinaisia ja taustalla vaikuttanee lastensuojelun työolosuhteet, osaamisen, lähituen ja konsultaation puutteet eli lastensuojelutyön laadun ongelmat. Niiden korjaaminen vaati erilaisia RESURSSEJA - niin se vain on.
Tekemättä jäävät huostaanotot
Entäpä kun lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kasvuolosuhteensa olisivat kuinka vakavasti vaarantuneet? Kuntia usein moititaan - enemminkin kuin turhista huostaanotoista - siitä, että lasta ei oteta huostaan kunnan taloustilanteesta johtuen. Tämänkin väitteen todentumiseksi tarvittaisiin tutkimusta! Itse olen ainakin jo väsynyt vastaamaan tähän väitteeseen, jonka tosiasiapohjaa ei tutkimuksin osoiteta. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?
Pysyvyyden teemastakin olisi hyvä saada kunnon tutkimusta … tutkimustiedon lisäämisen tarpeita on lastensuojelussa paljon.
Miksi yhteiskunta, joka ottaa lasten elämän vastuulleen, ei ole kiinnostunut ottamaan selvää siitä, miten tässä työssä onnistutaan ja millaisin edellytyksiin siinä voidaan onnistua! Vähän kyllästyttää tämänkin turha vaahtoaminen.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Lapsen kasvuolojen pysyvyyden turvaaminen ja palvelumarkkinat
Turvattomissa oloissa kasvaneelle lapselle on erityisen tärkeää varmistaa kasvuolojen pysyvyys, ihmissuhteiden jatkuvuus ja turvallisuus sekä elämän ennustettavuus. Tätä jokainen lapsi tarvitsee tavalliselta lapsuudelta, mutta tätä erityisen kovasti tarvitsee lastensuojelun asiakaslapsi.
Tähän aiheeseen pureuduttiin eilen 17.5.2010 lastensuojelun vaikuttajafoorumilla. Lue foorumin tiedote tästä linkistä. Foorumilla julkaistiin aihetta käsitellyt julkaisu, joka on maksutta saatavana lapsiasiavaltuutetun sivuilta, ja jonne linkki löytyy em. foorumitiedotteen sivuilta. Julkaisu on kirjoittajiensa tiivis (35s.) punnittu puheenvuoro, joka perustuu tutkimustietoon ja käytännön pitkäaikaiseen kokemukseen. Puheenvuoro on keskustelun herättäjä ja tulemme koostamaan foorumin työskentelystä toimenpidelistan, jota viemme eteenpäin. Minusta vaikutti siltä, että pysyvyys-teema kolahti foorumin osanottajiin. Meitä puhutti kysymys: Miten lastensuojelu kykenee varmistamaan lastensuojelun lapsille tavallisen turvallisen lapsuuden ja sen suhteellisen pysyvät kasvuolot? Miten lastensuojelu on tässä tähän mennessä onnistuneet – mitä siitä tiedämme? Emme juuri mitään! Tiedontuottamisen tarve on huutava.
Pysyvyyden tulisi olla erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kriittinen menestystekijä. Kun suurin osa sijaishuollosta – siis lapsen kodista - tuotetaan yksityisten palveluntuottajien toimesta, tulisi pysyvyyden olla myös keskeisin peruslaadun kriteeri kun kunta hankkii palveluja. Palveluntuottajan tulisi kyetä kuvamaan erityisesti se, miten yksikkö kykenee varmistamaan lapsen kasvuolojen pysyvyyden. Olen ollut eilen 17.5. Ylen radion ja TV:n haasteltavana lastensuojelupalvelujen markkinoiden nykytilasta ja tulevasta kehityksestä. Kirjoitan aiheesta myös Sosiaalitieto-lehteen pyydetyn artikkelin – ilmestynee kesän lopulla.
Sen verran jo nyt kommentoin, että lapsen kasvuolojen pysyvyydelle muodostaa suuremman riskin se, että nimenomaan sijaishuollon palvelut tuotetaan markkinaehtoisesti, sillä pörssiyhtiön sijoittajat voivat milloin tahansa lopettaa tuotannon tai yksityiset pienyritykset voivat samoin joutua taloudellisten tai henkilökohtaisten syiden vuoksi lopettamaan yrityksensä. Miten tällöin käy sijoitetun lapsen elämän pysyvyyden? Riski on myös järjestötuottajien sijaishuoltopalveluissa, sillä nekin toimivat kuntien ostojen varassa, ja niiden hiipuminen voi merkitä järjestöjen tuottamien sijaishuoltopalvelujen alasajoa ja lapsen pysyvyyden romuttumista. Riskiksi voi osoittautua myös se kun suuryritys ostaa pienyritykset pois markkinoilta ja lopputuloksena on alan palvelutarjonnan monopolisoituminen. Ja tämä riski voi osoittautua myös kunnille kalliiksi.
Kunnan pitäisi itse tuottaa pääosa sijaishuollon palveluista
Minulla on monta muutakin hyvää syytä ajatella niin, että kuntien pitäisi itse pääosin tuottaa nimenomaan sijaishuolto tai hankkia ne suorahankintana kunkin lapsen tarpeiden mukaisesti yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ja yrityksiltä. Tähän suuntaan saatamme kunnissa olla jo menossakin. Kunnat ovat laatimissaan lakisääteisissä (Ls.laki 12§) suunnitelmissa ottaneet kantaa lastensuojelupalvelujen tuottamiseen ja näyttää siltä, että kunnat ovat kehittämässä nyt omaa tuotantoa ja yhteistyötuotantoa toisten kuntien kanssa. Viisasta.
Ja kaikkein viisainta olisi tietenkin lastensuojelupolitiikka, jossa painopiste on ehkäisevässä lastensuojelussa ja tehokkaassa lastensuojelun avohuollon työssä – näin yhä vähemmän lapsia tarvitsee lastensuojelun sijaishuoltoa.
Kirjallisuutta aiheen piiristä
Kasvuolojen pysyvyyden varmistamista korostimme kollegani kanssa laatimissamme vuonna 2003-2004 julkaistuissa lastensuojelun neljässä kirjassamme. Kirjat on saatavana maksutta Kuntaliiton kirjakaupan sivuilta (pdf-julkaisut: hakusanalla Rousu). Tätä ennen sen olimme jo kirjoittaneet vuonna 1999 lastensuojelun laadun perusteita käsitelleessä julkaisussamme.
Toteutimme samaisen kollegan kanssa ensimmäisen lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulun vuonna 2004 osana Harava-hanketta. Samalla ”koulunpenkillä” opiskelivat noin 8 kk oppimisjaksolla palvelujen hankkijat, tuottajat ja palvelujen valvojat. Opiskelimme yhteistä kieltä, jolla hankintaprosessi nimenomaan lastensuojelussa toimisi. Osto- ja myyntikoulun raporttikin on maksutta saatavana sivuiltamme.
Tähän aiheeseen pureuduttiin eilen 17.5.2010 lastensuojelun vaikuttajafoorumilla. Lue foorumin tiedote tästä linkistä. Foorumilla julkaistiin aihetta käsitellyt julkaisu, joka on maksutta saatavana lapsiasiavaltuutetun sivuilta, ja jonne linkki löytyy em. foorumitiedotteen sivuilta. Julkaisu on kirjoittajiensa tiivis (35s.) punnittu puheenvuoro, joka perustuu tutkimustietoon ja käytännön pitkäaikaiseen kokemukseen. Puheenvuoro on keskustelun herättäjä ja tulemme koostamaan foorumin työskentelystä toimenpidelistan, jota viemme eteenpäin. Minusta vaikutti siltä, että pysyvyys-teema kolahti foorumin osanottajiin. Meitä puhutti kysymys: Miten lastensuojelu kykenee varmistamaan lastensuojelun lapsille tavallisen turvallisen lapsuuden ja sen suhteellisen pysyvät kasvuolot? Miten lastensuojelu on tässä tähän mennessä onnistuneet – mitä siitä tiedämme? Emme juuri mitään! Tiedontuottamisen tarve on huutava.
Pysyvyyden tulisi olla erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kriittinen menestystekijä. Kun suurin osa sijaishuollosta – siis lapsen kodista - tuotetaan yksityisten palveluntuottajien toimesta, tulisi pysyvyyden olla myös keskeisin peruslaadun kriteeri kun kunta hankkii palveluja. Palveluntuottajan tulisi kyetä kuvamaan erityisesti se, miten yksikkö kykenee varmistamaan lapsen kasvuolojen pysyvyyden. Olen ollut eilen 17.5. Ylen radion ja TV:n haasteltavana lastensuojelupalvelujen markkinoiden nykytilasta ja tulevasta kehityksestä. Kirjoitan aiheesta myös Sosiaalitieto-lehteen pyydetyn artikkelin – ilmestynee kesän lopulla.
Sen verran jo nyt kommentoin, että lapsen kasvuolojen pysyvyydelle muodostaa suuremman riskin se, että nimenomaan sijaishuollon palvelut tuotetaan markkinaehtoisesti, sillä pörssiyhtiön sijoittajat voivat milloin tahansa lopettaa tuotannon tai yksityiset pienyritykset voivat samoin joutua taloudellisten tai henkilökohtaisten syiden vuoksi lopettamaan yrityksensä. Miten tällöin käy sijoitetun lapsen elämän pysyvyyden? Riski on myös järjestötuottajien sijaishuoltopalveluissa, sillä nekin toimivat kuntien ostojen varassa, ja niiden hiipuminen voi merkitä järjestöjen tuottamien sijaishuoltopalvelujen alasajoa ja lapsen pysyvyyden romuttumista. Riskiksi voi osoittautua myös se kun suuryritys ostaa pienyritykset pois markkinoilta ja lopputuloksena on alan palvelutarjonnan monopolisoituminen. Ja tämä riski voi osoittautua myös kunnille kalliiksi.
Kunnan pitäisi itse tuottaa pääosa sijaishuollon palveluista
Minulla on monta muutakin hyvää syytä ajatella niin, että kuntien pitäisi itse pääosin tuottaa nimenomaan sijaishuolto tai hankkia ne suorahankintana kunkin lapsen tarpeiden mukaisesti yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ja yrityksiltä. Tähän suuntaan saatamme kunnissa olla jo menossakin. Kunnat ovat laatimissaan lakisääteisissä (Ls.laki 12§) suunnitelmissa ottaneet kantaa lastensuojelupalvelujen tuottamiseen ja näyttää siltä, että kunnat ovat kehittämässä nyt omaa tuotantoa ja yhteistyötuotantoa toisten kuntien kanssa. Viisasta.
Ja kaikkein viisainta olisi tietenkin lastensuojelupolitiikka, jossa painopiste on ehkäisevässä lastensuojelussa ja tehokkaassa lastensuojelun avohuollon työssä – näin yhä vähemmän lapsia tarvitsee lastensuojelun sijaishuoltoa.
Kirjallisuutta aiheen piiristä
Kasvuolojen pysyvyyden varmistamista korostimme kollegani kanssa laatimissamme vuonna 2003-2004 julkaistuissa lastensuojelun neljässä kirjassamme. Kirjat on saatavana maksutta Kuntaliiton kirjakaupan sivuilta (pdf-julkaisut: hakusanalla Rousu). Tätä ennen sen olimme jo kirjoittaneet vuonna 1999 lastensuojelun laadun perusteita käsitelleessä julkaisussamme.
Toteutimme samaisen kollegan kanssa ensimmäisen lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulun vuonna 2004 osana Harava-hanketta. Samalla ”koulunpenkillä” opiskelivat noin 8 kk oppimisjaksolla palvelujen hankkijat, tuottajat ja palvelujen valvojat. Opiskelimme yhteistä kieltä, jolla hankintaprosessi nimenomaan lastensuojelussa toimisi. Osto- ja myyntikoulun raporttikin on maksutta saatavana sivuiltamme.
torstai 13. toukokuuta 2010
Lapsen etu myös kirkon ohjenuorana?
Viime päivinä on mediassa keskusteltu lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä eri uskontokunnissa. Hyväksikäytön kohteeksi on joutunut lapsia myös Suomen valtakirkon piirissä. Lastensuojelijana en voi hyväksyä minkäänlaisia verukeselityksiä, joilla oikeutettaisiin lapsiin kohdistuva rikos, sen salailu ja peittely.
Kirkon tulisi olla uskottava arvoyhteisö, jonka toimintaa ohjaa lapsen etua vaalivat eettiset toimintaperiaatteet. Myös kirkon tulee toiminnassaan sitoutua lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen noudattamiseen ja myös tiedossa olevien epäkohtien poistamiseen.
Minun oikeustajuuni ei mahdu se, että lastensuojelulaki vesittää ilmoitusvelvollisuuden ja antaa kirkolle erivapauden tulkita ilmoitusvelvollisuutta rippiin ja sielunhoitoon liittyvissä asioissa. Vain rikoslain ns. törkeän rikoksen suunnittelu murtaa salailun. Lastensuojelulakia tulee muuttaa. Samoin kirkkolakia tulee muuttaa niin, että lapsen hyväksikäyttö ja lapseen kohdistuva muu vastaava pahoinpitely ei ole milloinkaan salassa pidettävä asia. Kirkon itsensä tulee toimia aloitteellisesti kirkkolain muuttamiseksi. Olisi jo aika toimia eikä vain puhua.
Alla lainaukset
– Lapsen oikeuksien sopimuksesta ja linkki sopimukseen.
– lastensuojelulaista ja linkki lakiin
– ev.lut.kirkon ohjeistuksesta lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuudesta ja linkki julkaisuun
– linkki Helsingin Sanomien vieraskynä 13.5.2010: Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”.
Lapsen oikeuksien sopimus
” 19 artikla: Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.
Tällaisten suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi.” - katso tästä koko lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi on v.1991 lailla hyväksynyt (linkki on Unicef:n sivuille).
Suomen lastensuojelulain (25§) mukaan … ”Seurakunnan tai muun uskonnollisen yhteisön palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.” - katso tästä koko lastensuojelulaki (linkki Finlex:iin).
Kirkko ja lastensuojelutyö ohjeistuksessa todetaan seuraavasti: ”Poikkeuksena pappien ja lehtoreiden ehdottomaan rippisalaisuuteen on tilanne, jossa joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan suunnitteilla. Vaikka siis papin ja lehtorin rippisalaisuutta ei voi murtaa, se väistyy rikoslain 15 luvun 10 §:n 1 momentissa mainituissa tilanteissa. Pykälässä tulee esille lukuisa joukko rikoksia, joita ilmiantovelvollisuus koskee. Lastensuojelun näkökulmasta olennaisimmat ovat raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö,
murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen.” (Kirkkohallitus 2007, päivitetty 1.4.2008, s.17). – katso linkki ev.lut.kirkon sivuille.
Helsingin Sanomien vieraskynä-artikkeli 13.5.2010. Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”. Linkki Hesariin.
Kirkon tulisi olla uskottava arvoyhteisö, jonka toimintaa ohjaa lapsen etua vaalivat eettiset toimintaperiaatteet. Myös kirkon tulee toiminnassaan sitoutua lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen noudattamiseen ja myös tiedossa olevien epäkohtien poistamiseen.
Minun oikeustajuuni ei mahdu se, että lastensuojelulaki vesittää ilmoitusvelvollisuuden ja antaa kirkolle erivapauden tulkita ilmoitusvelvollisuutta rippiin ja sielunhoitoon liittyvissä asioissa. Vain rikoslain ns. törkeän rikoksen suunnittelu murtaa salailun. Lastensuojelulakia tulee muuttaa. Samoin kirkkolakia tulee muuttaa niin, että lapsen hyväksikäyttö ja lapseen kohdistuva muu vastaava pahoinpitely ei ole milloinkaan salassa pidettävä asia. Kirkon itsensä tulee toimia aloitteellisesti kirkkolain muuttamiseksi. Olisi jo aika toimia eikä vain puhua.
Alla lainaukset
– Lapsen oikeuksien sopimuksesta ja linkki sopimukseen.
– lastensuojelulaista ja linkki lakiin
– ev.lut.kirkon ohjeistuksesta lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuudesta ja linkki julkaisuun
– linkki Helsingin Sanomien vieraskynä 13.5.2010: Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”.
Lapsen oikeuksien sopimus
” 19 artikla: Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.
Tällaisten suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi.” - katso tästä koko lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi on v.1991 lailla hyväksynyt (linkki on Unicef:n sivuille).
Suomen lastensuojelulain (25§) mukaan … ”Seurakunnan tai muun uskonnollisen yhteisön palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.” - katso tästä koko lastensuojelulaki (linkki Finlex:iin).
Kirkko ja lastensuojelutyö ohjeistuksessa todetaan seuraavasti: ”Poikkeuksena pappien ja lehtoreiden ehdottomaan rippisalaisuuteen on tilanne, jossa joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan suunnitteilla. Vaikka siis papin ja lehtorin rippisalaisuutta ei voi murtaa, se väistyy rikoslain 15 luvun 10 §:n 1 momentissa mainituissa tilanteissa. Pykälässä tulee esille lukuisa joukko rikoksia, joita ilmiantovelvollisuus koskee. Lastensuojelun näkökulmasta olennaisimmat ovat raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö,
murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen.” (Kirkkohallitus 2007, päivitetty 1.4.2008, s.17). – katso linkki ev.lut.kirkon sivuille.
Helsingin Sanomien vieraskynä-artikkeli 13.5.2010. Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”. Linkki Hesariin.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Vastauksia kysymyksiin huostaanotosta ja kustannuksista
TV-toimittaja oli kiinnostunut haastattelemaan minua lastensuojelusta. Vastaukseni hänen useisiin kysymyksiinsä saattavat kiinnostaa myös sinua – tässä ne.
Miksi lasten ja nuorten huostaanotot kasvavat Suomessa?
Ainakin kaksi asiaa vaikuttavat
• Ensiksi: Lapset ja perheet eivät näytä saavan riittävän tehokasta apua ja tukea, josta johtuen elämäntilanne vain vaikeutuu ja ollaan tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvata lapsen kehitys ja terveys huostaanottamalla hänet.
• Lain mukaan kun lapsen kehitys ja terveys on VAKAVASTI VAARANTUNUT, on lapsi otettava huostaan. Viime vuosina on otettu entistä enemmän huostaan yläasteikäisiä ja nuoria, ja taustalla on itsetuhoista elämää päihteineen, rikoksineen, koulunkäynnin laiminlyöntiä, ongelmia läheisissä ihmissuhteissa.
• Usein kyse on vanhempien vakavasta päihde- tai mielenterveysongelmasta, näihin liittyvästä lapsen kaltoinkohtelusta, hoidotta jäämisestä ja väkivallasta. Mikäli vanhempi ei kykene kuntoutumaan siinä määrin, että pystyy huolehtimaan lapsestaan, on lapsella oikeus päästä huostaan.
• Toiseksi: Erilainen lasten ja nuorten pahoinvointi ja elämisen ongelmat myös kasautuvat samalle perheelle niin, että tehokkaista kuntoutustoimista huolimatta, vanhemmat eivät aina kuntoudu: on köyhyyttä, työttömyyttä, katkeilevia ihmissuhteita, päihde- ja mielenterveysongelmia, jaksamattomuutta ongelmien parissa. Ja tällöin yhteiskunnan on turvattava lapsen kehitys ja terveys. Näissä tilanteissa on todennäköistä, että lapsi/nuori tarvitsee hyvin pitkään, jopa aikuisuuteen asti sijaishuoltoa – lapsella on myös oikeus kiintyä sijaishuollon aikuisiin ja siihen sijaiskotiin, missä hän on kasvanut vuosia, eikä ole lapsen edun mukaista jatkuva epävarmuus missä hän saa kasvaa.
Onko avohuolto riittävästi resursoitu?
• Lastensuojelun avohuolto on todella riittämättömästi resursoitu: esimerkiksi sosiaalityöntekijällä saattaa olla samaan aikaan 40-60-80 lapsen asiat hoidettavana – hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä auttamaan jokaista lastensuojelussa asiakkaana jo olevaa lasta ja perhettä.
• Myös tilanteissa, joissa joku on lapsesta huolissaan ja on tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys, ei monessakaan kunnassa lapsen tilannetta ehditä selvittämään lain määräajassa ”viipymättä mutta viimeistään 3 kk kuluessa”. Kuopion kaupunki jo sai valtiolta uhkasakkopäätöksen kun kaupunki ei ehdi tekemään lastensuojelutarpeen selvityksiä määräajassa. Ns. jononpurkurahaa ei kunnissa ole lastensuojeluun tähän mennessä ohjattu, vaikka tilanne on aivan sama kuin terveydenhuollon hoitotakuussa, jossa jonojen purkuun on satsattu iso määrä rahaa.
• Se, ettei avohuoltoa resursoida kunnolla, on yltäkylläisen yhteiskuntamme etiikan kannalta todella väärin. Lapsi ja perhe, joka on vihdoin päässyt viimesijaisen lastensuojelun asiakkaaksi, myös tukea oikeasti tarvitsee. Kynnys asiakkuuteen pääsemiseen on korkea, eli ne jotka ovat asiakkaina, apua myös tarvitsevat. Ja keskeisin auttava asia on tietenkin se, että työntekijällä olisi oikeasti AIKAA lapsen ja perheen tukemiseen (viikossa on kuitenkin vain 37.5 työtuntia)
• Toki sosiaalityöntekijä ei tänä päivänä aivan yksin työskentele perheen kanssa, mutta hän on se, joka lain mukaan vastaa siitä, että lapselle ja perheelle järjestyy tukitoimia. Avohuollon tukitoimia ei asiakasmäärien suuresta kasvusta johtuen ole tarjota riittävästi, oli sitten kyse perhetyöntekijän tuesta perheen kotiin tai lapsen tarvitsemasta terapiasta.
• Avohuoltoon tietenkin kannattaisi satsata, sillä sen tehtävä on myös ehkäistä huostaanottoja. Ja avohuolto on taloudellisesti järkevää.
Huostaanoton pitää olla viimesijainen keino. Miten hyvin tämä pätee käytännössä?
• Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
• On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
• Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
• Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa määriteltyjä tukitoimia, taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.
Esiintyykö sitä, että lapsia ei ole huostaanotettu säästösyistä?
• Tätä en suomalaisessa päätöksenteossa usko kuitenkaan tapahtuvan, mistä kertonee myös jatkuvasti kasvaneet huostaanottojen määrät ja kustannukset.
• Kunnissa ja sen sosiaalityössä toimitaan eettisesti vastuullisella tavalla, eikä lasta joka tarvitsee huostaanottoa, jätetä ottamatta huostaan kunnan talousarviosta johtuen. Meillä on vahva lastensuojelulaki ja perustuslaki, joka ohjaa käytännön työtä.
• Viime kädessä viranomainen voi joutua vastuuseen heitteillejätöstä, mikäli lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kehityksensä ja terveytensä on lain tarkoittamalla tavalla vakavasti vaarantunut.
Mitkä ovat huostaanoton kustannukset Suomessa?
• Vuonna 2008 lastensuojelun laitos- ja perhehoito maksoi yhteensä kunnille 544 miljoonaa euroa, mikä oli 64 Me enemmän kuin edellisenä vuonna. Kun asiakasmäärät ovat koko ajan kasvaneet, on näin tehnyt myös kustannukset.
• Yhden lapsen hoitovuorokausikustannukset voivat olla ammatillisessa hoidossa 4500-7500 e/kk eli 55 000 - 90 000 euroa vuodessa, ja sijaisperhehoidossa noin 2000e/ kk eli noin 24 000 e vuodessa.
• Näillä summilla tehtäisiin aika paljon tehokasta avohuollon tukityötä. Muutama kunta on onnistunutkin kääntämään kustannuskehityksen suunnan satsaamalla tehokkaaseen perhekuntoutukseen ja perhetyöhön ja erilaiseen intensiiviseen räätälöityyn tukeen. Tästä hyötyvät lapset ja perheet.
Maksavatko kunnat kaikki kustannukset - vai tuleeko tähän valtionosuuksia?
• Lastensuojelu on 100 % kuntien vastuulla olevaa työtä, mutta toki kunnat saavat oman tilanteensa mukaan laskennallista valtionosuutta, jossa yhtenä laskentakriteerinä on huostaanottojen määrä. Valtion rahoituspotti valtionosuuksien määränä kunnille on kuitenkin kaikkinensa vuosien kuluessa kovasti laskenut.
Voidaanko rahat kanavoida muuhun?
• Kunnalla on yksi kassa, johon kaikki tulot tulevat ja kunta päättää mihin rahat käytetään, ei ole mitään ns. korvamerkittyä rahaa eikä normeja siitä, että minkä verran rahaa pitää käyttää lastensuojeluun. Laki sanoo, että lastensuojelua on oltava kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan.
Miten henkilökunnan pätevyys ja pitkäaikainen sitoutuminen työhön voidaan taata?
• Lain mukaan jokaiselle lastensuojelun asiakaslapselle on nimettävä oma sosiaalityöntekijä, jolla on myös lain edellyttämä kelpoisuus. Maassa on kuntia, joissa ei ole yhtään pätevää työntekijää, kuntia joissa iso osa viroista hoidetaan muodollisesti epäpätevillä ”valesosiaalityöntekijöillä”. Sosiaalityöntekijöitä tulisikin kouluttaa nykyistä huomattavasti enemmän.
• Sosiaalityön suuri ongelma on myös suuri vaihtuvuus, joka ilman muuta vaikuttaa kuinka pitkäjänteisesti lapsen asiakasprosessia kyetään hoitamaan. Hyvin hoidettu sosiaalityö takaa laadun ja pitää myös kustannukset kurissa. Ja huonosta laadusta voi aiheutua suuriakin laaduttomuuskustannuksia, ja se voi olla lapsen ja perheen elämän kannalta tosi huono asia.
• Työolosuhteet on keskeinen tekijä työntekijöiden saatavuudelle ja pysyvyydelle: kohtuullinen määrä asiakkaita, erilainen työnohjauksellinen ja konsultatiivinen tuki vaikeassa työssä onnistumiseksi, kohtuullinen palkka sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä ja saada lisäkoulutusta. Aivan perusasioita, jotka eivät nyt ole kunnossa.
• Yleensä henkilöstö tykkää lastensuojelutyöstä, työ on palkitsevaa. Kyse ei siis ole siitä, vaan työolosuhteista ja työn tukijärjestelmien puutteista, miksi henkilöstö on kovin vaihtuvaista eikä myöskään hakeudu lastensuojelutyöhön.
Usein sosiaalityössä puhutaan ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä. Toteutetaanko tätä?
• Kyllä lasten ja nuorten erilaisia kasvuolojen ongelmia ilman muuta pyritään oikeasti ehkäisemään ennalta.
• Hyvät peruspalvelut, mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja turvalliset ihmissuhteet ovat parasta ehkäisyä lapsen ja nuoren arjessa. Tätä myös todella paljon tehdään. Olen listannut ehkäisevän lastensuojelun toimintaesimerkkejä 2009 julkaistussa oppaassa kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien seurannasta ja arvioinnista.
• Kun lapsen ja nuoren arkiset kasvuolot sisältävät tänä päivänä hyvinkin monenlaisia riskejä, on koko ajan tarve tehostaa ennaltaehkäisevää työtä ja skarpata siinä, millaiset uhat ja riskit ovat tätä päivää. Kymmenen vuotta sitten ei esim. sähköinen verkko ollut minkäänlainen uhka lapsen elämälle, ja nyt on vakiotoimi perheissä se, että netissä on lapsilukko.
Kasvuolojen turvallisuus ei ole enää itsestään selvyys meilläkään. Tarvitaan monenlaista yhteistyötä ja kumppanuutta. Lapset raportoivat erilaisissa kyselyissä yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Paljon on vielä tehtävää turvallisen lapsuuden varmistamisessa jokaiselle lapselle ja nuorelle.
Miksi lasten ja nuorten huostaanotot kasvavat Suomessa?
Ainakin kaksi asiaa vaikuttavat
• Ensiksi: Lapset ja perheet eivät näytä saavan riittävän tehokasta apua ja tukea, josta johtuen elämäntilanne vain vaikeutuu ja ollaan tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvata lapsen kehitys ja terveys huostaanottamalla hänet.
• Lain mukaan kun lapsen kehitys ja terveys on VAKAVASTI VAARANTUNUT, on lapsi otettava huostaan. Viime vuosina on otettu entistä enemmän huostaan yläasteikäisiä ja nuoria, ja taustalla on itsetuhoista elämää päihteineen, rikoksineen, koulunkäynnin laiminlyöntiä, ongelmia läheisissä ihmissuhteissa.
• Usein kyse on vanhempien vakavasta päihde- tai mielenterveysongelmasta, näihin liittyvästä lapsen kaltoinkohtelusta, hoidotta jäämisestä ja väkivallasta. Mikäli vanhempi ei kykene kuntoutumaan siinä määrin, että pystyy huolehtimaan lapsestaan, on lapsella oikeus päästä huostaan.
• Toiseksi: Erilainen lasten ja nuorten pahoinvointi ja elämisen ongelmat myös kasautuvat samalle perheelle niin, että tehokkaista kuntoutustoimista huolimatta, vanhemmat eivät aina kuntoudu: on köyhyyttä, työttömyyttä, katkeilevia ihmissuhteita, päihde- ja mielenterveysongelmia, jaksamattomuutta ongelmien parissa. Ja tällöin yhteiskunnan on turvattava lapsen kehitys ja terveys. Näissä tilanteissa on todennäköistä, että lapsi/nuori tarvitsee hyvin pitkään, jopa aikuisuuteen asti sijaishuoltoa – lapsella on myös oikeus kiintyä sijaishuollon aikuisiin ja siihen sijaiskotiin, missä hän on kasvanut vuosia, eikä ole lapsen edun mukaista jatkuva epävarmuus missä hän saa kasvaa.
Onko avohuolto riittävästi resursoitu?
• Lastensuojelun avohuolto on todella riittämättömästi resursoitu: esimerkiksi sosiaalityöntekijällä saattaa olla samaan aikaan 40-60-80 lapsen asiat hoidettavana – hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä auttamaan jokaista lastensuojelussa asiakkaana jo olevaa lasta ja perhettä.
• Myös tilanteissa, joissa joku on lapsesta huolissaan ja on tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys, ei monessakaan kunnassa lapsen tilannetta ehditä selvittämään lain määräajassa ”viipymättä mutta viimeistään 3 kk kuluessa”. Kuopion kaupunki jo sai valtiolta uhkasakkopäätöksen kun kaupunki ei ehdi tekemään lastensuojelutarpeen selvityksiä määräajassa. Ns. jononpurkurahaa ei kunnissa ole lastensuojeluun tähän mennessä ohjattu, vaikka tilanne on aivan sama kuin terveydenhuollon hoitotakuussa, jossa jonojen purkuun on satsattu iso määrä rahaa.
• Se, ettei avohuoltoa resursoida kunnolla, on yltäkylläisen yhteiskuntamme etiikan kannalta todella väärin. Lapsi ja perhe, joka on vihdoin päässyt viimesijaisen lastensuojelun asiakkaaksi, myös tukea oikeasti tarvitsee. Kynnys asiakkuuteen pääsemiseen on korkea, eli ne jotka ovat asiakkaina, apua myös tarvitsevat. Ja keskeisin auttava asia on tietenkin se, että työntekijällä olisi oikeasti AIKAA lapsen ja perheen tukemiseen (viikossa on kuitenkin vain 37.5 työtuntia)
• Toki sosiaalityöntekijä ei tänä päivänä aivan yksin työskentele perheen kanssa, mutta hän on se, joka lain mukaan vastaa siitä, että lapselle ja perheelle järjestyy tukitoimia. Avohuollon tukitoimia ei asiakasmäärien suuresta kasvusta johtuen ole tarjota riittävästi, oli sitten kyse perhetyöntekijän tuesta perheen kotiin tai lapsen tarvitsemasta terapiasta.
• Avohuoltoon tietenkin kannattaisi satsata, sillä sen tehtävä on myös ehkäistä huostaanottoja. Ja avohuolto on taloudellisesti järkevää.
Huostaanoton pitää olla viimesijainen keino. Miten hyvin tämä pätee käytännössä?
• Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
• On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
• Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
• Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa määriteltyjä tukitoimia, taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.
Esiintyykö sitä, että lapsia ei ole huostaanotettu säästösyistä?
• Tätä en suomalaisessa päätöksenteossa usko kuitenkaan tapahtuvan, mistä kertonee myös jatkuvasti kasvaneet huostaanottojen määrät ja kustannukset.
• Kunnissa ja sen sosiaalityössä toimitaan eettisesti vastuullisella tavalla, eikä lasta joka tarvitsee huostaanottoa, jätetä ottamatta huostaan kunnan talousarviosta johtuen. Meillä on vahva lastensuojelulaki ja perustuslaki, joka ohjaa käytännön työtä.
• Viime kädessä viranomainen voi joutua vastuuseen heitteillejätöstä, mikäli lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kehityksensä ja terveytensä on lain tarkoittamalla tavalla vakavasti vaarantunut.
Mitkä ovat huostaanoton kustannukset Suomessa?
• Vuonna 2008 lastensuojelun laitos- ja perhehoito maksoi yhteensä kunnille 544 miljoonaa euroa, mikä oli 64 Me enemmän kuin edellisenä vuonna. Kun asiakasmäärät ovat koko ajan kasvaneet, on näin tehnyt myös kustannukset.
• Yhden lapsen hoitovuorokausikustannukset voivat olla ammatillisessa hoidossa 4500-7500 e/kk eli 55 000 - 90 000 euroa vuodessa, ja sijaisperhehoidossa noin 2000e/ kk eli noin 24 000 e vuodessa.
• Näillä summilla tehtäisiin aika paljon tehokasta avohuollon tukityötä. Muutama kunta on onnistunutkin kääntämään kustannuskehityksen suunnan satsaamalla tehokkaaseen perhekuntoutukseen ja perhetyöhön ja erilaiseen intensiiviseen räätälöityyn tukeen. Tästä hyötyvät lapset ja perheet.
Maksavatko kunnat kaikki kustannukset - vai tuleeko tähän valtionosuuksia?
• Lastensuojelu on 100 % kuntien vastuulla olevaa työtä, mutta toki kunnat saavat oman tilanteensa mukaan laskennallista valtionosuutta, jossa yhtenä laskentakriteerinä on huostaanottojen määrä. Valtion rahoituspotti valtionosuuksien määränä kunnille on kuitenkin kaikkinensa vuosien kuluessa kovasti laskenut.
Voidaanko rahat kanavoida muuhun?
• Kunnalla on yksi kassa, johon kaikki tulot tulevat ja kunta päättää mihin rahat käytetään, ei ole mitään ns. korvamerkittyä rahaa eikä normeja siitä, että minkä verran rahaa pitää käyttää lastensuojeluun. Laki sanoo, että lastensuojelua on oltava kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan.
Miten henkilökunnan pätevyys ja pitkäaikainen sitoutuminen työhön voidaan taata?
• Lain mukaan jokaiselle lastensuojelun asiakaslapselle on nimettävä oma sosiaalityöntekijä, jolla on myös lain edellyttämä kelpoisuus. Maassa on kuntia, joissa ei ole yhtään pätevää työntekijää, kuntia joissa iso osa viroista hoidetaan muodollisesti epäpätevillä ”valesosiaalityöntekijöillä”. Sosiaalityöntekijöitä tulisikin kouluttaa nykyistä huomattavasti enemmän.
• Sosiaalityön suuri ongelma on myös suuri vaihtuvuus, joka ilman muuta vaikuttaa kuinka pitkäjänteisesti lapsen asiakasprosessia kyetään hoitamaan. Hyvin hoidettu sosiaalityö takaa laadun ja pitää myös kustannukset kurissa. Ja huonosta laadusta voi aiheutua suuriakin laaduttomuuskustannuksia, ja se voi olla lapsen ja perheen elämän kannalta tosi huono asia.
• Työolosuhteet on keskeinen tekijä työntekijöiden saatavuudelle ja pysyvyydelle: kohtuullinen määrä asiakkaita, erilainen työnohjauksellinen ja konsultatiivinen tuki vaikeassa työssä onnistumiseksi, kohtuullinen palkka sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä ja saada lisäkoulutusta. Aivan perusasioita, jotka eivät nyt ole kunnossa.
• Yleensä henkilöstö tykkää lastensuojelutyöstä, työ on palkitsevaa. Kyse ei siis ole siitä, vaan työolosuhteista ja työn tukijärjestelmien puutteista, miksi henkilöstö on kovin vaihtuvaista eikä myöskään hakeudu lastensuojelutyöhön.
Usein sosiaalityössä puhutaan ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä. Toteutetaanko tätä?
• Kyllä lasten ja nuorten erilaisia kasvuolojen ongelmia ilman muuta pyritään oikeasti ehkäisemään ennalta.
• Hyvät peruspalvelut, mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja turvalliset ihmissuhteet ovat parasta ehkäisyä lapsen ja nuoren arjessa. Tätä myös todella paljon tehdään. Olen listannut ehkäisevän lastensuojelun toimintaesimerkkejä 2009 julkaistussa oppaassa kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien seurannasta ja arvioinnista.
• Kun lapsen ja nuoren arkiset kasvuolot sisältävät tänä päivänä hyvinkin monenlaisia riskejä, on koko ajan tarve tehostaa ennaltaehkäisevää työtä ja skarpata siinä, millaiset uhat ja riskit ovat tätä päivää. Kymmenen vuotta sitten ei esim. sähköinen verkko ollut minkäänlainen uhka lapsen elämälle, ja nyt on vakiotoimi perheissä se, että netissä on lapsilukko.
Kasvuolojen turvallisuus ei ole enää itsestään selvyys meilläkään. Tarvitaan monenlaista yhteistyötä ja kumppanuutta. Lapset raportoivat erilaisissa kyselyissä yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Paljon on vielä tehtävää turvallisen lapsuuden varmistamisessa jokaiselle lapselle ja nuorelle.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Lastensuojelun vaikuttajafoorumi 17.5.2010
Vaikuttajafoorumi toteutetaan kutsuseminaarina Kuntatalolla yhteistyössä Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahasto ITLA:n, Lapsuudentutkimuksen seuran, Kuntaliiton, Lastensuojelun Keskusliiton ja Lapsiasiavaltuutetun kanssa. Teemana on lastensuojelun vaikuttavuus. Paneudumme erityisesti siihen, miten lastensuojelu kykenee turvaamaan lapsille mahdollisuuden pysyviin kasvuolosuhteisiin ja ns. tavalliseen lapsuuteen. Toisena teemana on lastensuojelun yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Tilaisuudessa julkaistaan myös professori Tarja Pösön ja perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhosen puheenvuoro lapsen kasvuolojen pysyvyyden turvaamisesta lastensuojelussa. Puheenvuorossa ehdotetaan myös parannauskeinoja.
Kunnan lastensuojelulla on kahtalainen perustehtävä.
Ensimmäinen tehtävä koskee kaikkia kunnassa asuvia lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan ja on luonteeltaan yleinen ja yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen. Lastensuojelulain mukaan kunnan toimielimen on seurattava ja edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Kunnan on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista. Tämä tarkoittaa huolenpitoa lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja erilaisten tunnistettujen riskien, esimerkiksi lapsiin kohdistuvan ja perheväkivallan vähentämisestä. Kunnan on myös tuettava kaikkien kunnassa asuvien lasten kasvatustyötä sekä vanhemmuutta. Ehkäisevällä lastensuojelulla kunnan tulee edistää ja turvata lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukea vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Lastensuojelun yleisen tehtävän keinoin vähennetään lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ja muiden erityispalvelujen tarvetta, jotka saattavat olla yksisukupolvisia. Keskeinen kysymys on, millaiseen tietopohjaan perustuen kunnassa seurataan yhteiskunnallisen lastensuojelutehtävän vaikuttavuutta ja miten esimerkiksi päätöksentekijät arvioivat tässä tehtävässä onnistumisesta.
Toinen lastensuojelun perustehtävä on erityinen ja lapsi- ja perhekohtainen. Lastensuojelun tehtävä ei ole vain tuottaa lastensuojelutarpeen selvityksiä, avohuollon tukitoimia, huostaanottoja sekä sijais- ja jälkihuoltoa, sillä nämä ovat välineitä ja keinoja perustehtävälle. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ydintehtävä on turvata niiden lasten ja nuorten kehitys ja terveys, joiden kasvuolosuhteet ovat vaarantuneet tai vakavasti vaarantuneet ja joiden vanhemmat eivät ilman lastensuojelun tukea kykene tavallista lapsuutta ja nuoruutta heille turvaamaan. Lastensuojelu ottaa huostaan otetun sijoitetun lapsen ja nuoren osalta myös vastuun tästä.
Vastaavalla tavalla keskeinen kysymys on, mitä tietoa kunnan lastensuojelu tuottaa lapsi- ja perhekohtaisesta työstä ja miten lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta kunnassa arvioidaan? Miten tästä raportoidaan johdolle, päättäjille, yhteistyökumppaneille, asiakkaille ja kuntalaisille? Asiakasvaikuttavuustietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä. Tämä tieto jää pääosin nykyisin kokoamatta ja hyödyntämättä. Ilman osaamista ja asiakastietojärjestelmän apuvälineitä tiedonkeruu ei voi toteutua. Lastensuojelutyön ohjaamiseksi, johtamiseksi ja kehittämiseksi, tarvitaan nimenomaan asiakasvaikuttavuudesta kertovaa tietoa.
Kunnan lastensuojelulla on kahtalainen perustehtävä.
Ensimmäinen tehtävä koskee kaikkia kunnassa asuvia lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan ja on luonteeltaan yleinen ja yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen. Lastensuojelulain mukaan kunnan toimielimen on seurattava ja edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Kunnan on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista. Tämä tarkoittaa huolenpitoa lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja erilaisten tunnistettujen riskien, esimerkiksi lapsiin kohdistuvan ja perheväkivallan vähentämisestä. Kunnan on myös tuettava kaikkien kunnassa asuvien lasten kasvatustyötä sekä vanhemmuutta. Ehkäisevällä lastensuojelulla kunnan tulee edistää ja turvata lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukea vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Lastensuojelun yleisen tehtävän keinoin vähennetään lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ja muiden erityispalvelujen tarvetta, jotka saattavat olla yksisukupolvisia. Keskeinen kysymys on, millaiseen tietopohjaan perustuen kunnassa seurataan yhteiskunnallisen lastensuojelutehtävän vaikuttavuutta ja miten esimerkiksi päätöksentekijät arvioivat tässä tehtävässä onnistumisesta.
Toinen lastensuojelun perustehtävä on erityinen ja lapsi- ja perhekohtainen. Lastensuojelun tehtävä ei ole vain tuottaa lastensuojelutarpeen selvityksiä, avohuollon tukitoimia, huostaanottoja sekä sijais- ja jälkihuoltoa, sillä nämä ovat välineitä ja keinoja perustehtävälle. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ydintehtävä on turvata niiden lasten ja nuorten kehitys ja terveys, joiden kasvuolosuhteet ovat vaarantuneet tai vakavasti vaarantuneet ja joiden vanhemmat eivät ilman lastensuojelun tukea kykene tavallista lapsuutta ja nuoruutta heille turvaamaan. Lastensuojelu ottaa huostaan otetun sijoitetun lapsen ja nuoren osalta myös vastuun tästä.
Vastaavalla tavalla keskeinen kysymys on, mitä tietoa kunnan lastensuojelu tuottaa lapsi- ja perhekohtaisesta työstä ja miten lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta kunnassa arvioidaan? Miten tästä raportoidaan johdolle, päättäjille, yhteistyökumppaneille, asiakkaille ja kuntalaisille? Asiakasvaikuttavuustietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä. Tämä tieto jää pääosin nykyisin kokoamatta ja hyödyntämättä. Ilman osaamista ja asiakastietojärjestelmän apuvälineitä tiedonkeruu ei voi toteutua. Lastensuojelutyön ohjaamiseksi, johtamiseksi ja kehittämiseksi, tarvitaan nimenomaan asiakasvaikuttavuudesta kertovaa tietoa.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Turvallisuustyö on ihmisten sosiaalisen turvallisuuden parantamista
Työkiireitä ja matkoja –siksi vasta nyt blogin äärellä.
Olin Suomen sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmän kanssa tutustumassa brittien sisäiseen turvallisuustyöhön ja erityisesti terrorisminvastaiseen työhön. Jos pähkinänkuoreen tiivistää matkan pääviestin on se tämä: terrorismin vastainen työ on pitkälti sosiaalipolitiikka ja työtä ihmisten erilaisten yhteisön kanssa.
Ns. kovan ytimen turvallisuusviranomaiset (poliisi, raja jne) olivat 2007 Englannissa tapahtuneet ison terroriteon jälkeen todenneet, että terrorismin uhkaa ei kyetä torjumaan lisäämällä heidän panostaan (jota toki sitäkin on tehty). Britit ovat tehneet täyskäännöksen politiikassaan ja käynnistäneet v.2007 erittäin hyvin johdetun ja resursoidun koko maan ja kaikki viranomaiset ja keskeisimmät yhteistyötahot mukaan kytkevän turvallisuusohjelman, jonka suurimmat paukut ovat paikallistason yhteisöissä (pääosin maahanmuuttajayhteisöjä) tehtävässä työssä, lapsi- ja nuorisotyössä, perhetyössä (kasvatuksessa), kouluissa, työllisyyden ja asumisen kysymyksissä, kumppanuudessa ja kommunikaation parantamisessa.
Ohjelmalla on erityinen ja erinomainen viestintästrategia, joka lähtee siitä, että päättäjät puhuessaan turvallisuusasioista ihmisille käyttävät sellaista kieltä, joka rakentaa yhteistyötä ja vähentää vastakkainasettelua sekä lisää yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta. Kyttäysyhteiskunnan sijaan rakennetaan luottamusta. Erityisen paljon panostetaan kommunikaatioon mm. moskeija-organisaatioiden ja niiden sekä paikallisyhteisöjen johtajien kautta. Näin tuetaan yhteisöjen omia toimintakeinoja. Yhteistyösopimuksiin sisältyy esimerkiksi humanitaariseen paikallistyöhön tarkoitettuja määrärahoja.
Ohjelmalla oli laaja indikaattori-lista, jonka mukaan ohjelman toteutumista seurataan ja arvioidaan ja tutkitaan. Tulossa olevat vaalit ratkaisevat kuinka ohjelman jatkolle käy. Oli hienoa huomata, että sosiaalipolitiikka oli palannut sille kuuluvaan tehtävään myös yhteiskunnan turvallisuuden takaamisessa.
Lastensuojelun tila on mitä suurimmassa määrin riippuvainen yhteisöjen ja yhteiskuntien sosiaalisesta turvallisuudesta ja rauhasta. Siksikin oli hienoa havaita, että lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön sekä vanhemmuuteen satsattiin niin paljon. Lastensuojelun tila puolestaan ennakoi ko. yhteiskunnan tulevaisuuden menestymistä. Suomen tulee toimia turvallisuuden lisäämiseksi maailman valtioiden ja yhteisöjen kanssa sekä huolehtia omasta kotouttamistyöstä vastuullisesti.
Olin Suomen sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmän kanssa tutustumassa brittien sisäiseen turvallisuustyöhön ja erityisesti terrorisminvastaiseen työhön. Jos pähkinänkuoreen tiivistää matkan pääviestin on se tämä: terrorismin vastainen työ on pitkälti sosiaalipolitiikka ja työtä ihmisten erilaisten yhteisön kanssa.
Ns. kovan ytimen turvallisuusviranomaiset (poliisi, raja jne) olivat 2007 Englannissa tapahtuneet ison terroriteon jälkeen todenneet, että terrorismin uhkaa ei kyetä torjumaan lisäämällä heidän panostaan (jota toki sitäkin on tehty). Britit ovat tehneet täyskäännöksen politiikassaan ja käynnistäneet v.2007 erittäin hyvin johdetun ja resursoidun koko maan ja kaikki viranomaiset ja keskeisimmät yhteistyötahot mukaan kytkevän turvallisuusohjelman, jonka suurimmat paukut ovat paikallistason yhteisöissä (pääosin maahanmuuttajayhteisöjä) tehtävässä työssä, lapsi- ja nuorisotyössä, perhetyössä (kasvatuksessa), kouluissa, työllisyyden ja asumisen kysymyksissä, kumppanuudessa ja kommunikaation parantamisessa.
Ohjelmalla on erityinen ja erinomainen viestintästrategia, joka lähtee siitä, että päättäjät puhuessaan turvallisuusasioista ihmisille käyttävät sellaista kieltä, joka rakentaa yhteistyötä ja vähentää vastakkainasettelua sekä lisää yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta. Kyttäysyhteiskunnan sijaan rakennetaan luottamusta. Erityisen paljon panostetaan kommunikaatioon mm. moskeija-organisaatioiden ja niiden sekä paikallisyhteisöjen johtajien kautta. Näin tuetaan yhteisöjen omia toimintakeinoja. Yhteistyösopimuksiin sisältyy esimerkiksi humanitaariseen paikallistyöhön tarkoitettuja määrärahoja.
Ohjelmalla oli laaja indikaattori-lista, jonka mukaan ohjelman toteutumista seurataan ja arvioidaan ja tutkitaan. Tulossa olevat vaalit ratkaisevat kuinka ohjelman jatkolle käy. Oli hienoa huomata, että sosiaalipolitiikka oli palannut sille kuuluvaan tehtävään myös yhteiskunnan turvallisuuden takaamisessa.
Lastensuojelun tila on mitä suurimmassa määrin riippuvainen yhteisöjen ja yhteiskuntien sosiaalisesta turvallisuudesta ja rauhasta. Siksikin oli hienoa havaita, että lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön sekä vanhemmuuteen satsattiin niin paljon. Lastensuojelun tila puolestaan ennakoi ko. yhteiskunnan tulevaisuuden menestymistä. Suomen tulee toimia turvallisuuden lisäämiseksi maailman valtioiden ja yhteisöjen kanssa sekä huolehtia omasta kotouttamistyöstä vastuullisesti.
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Lapsen edun turvaaminen
Lapsiasiavaltuutetun työtä edistävä lapsiasianeuvottelukunta otti kantaa 11.3.2010 kokouksessaan kahteen lastensuojelua koskevaan asiaan: toinen koski yksin maahan tulleiden turvapaikkaa hakevien lasten edun arviointia ja toinen adoptiomahdollisuuksien selvittämistä lapsen huostaanoton sijasta. Aloitteet oli valmistellut neuvottelukunnan lastensuojelujaosto, jonka puheenjohtajana toimin.
Lastensuojelun asiantuntemus on välttämätön turvapaikkaprosessissa
Lapsiasianeuvottelukunta korostaa eri ministeriöille tehdyssä aloitteessa, että yksin maahan tulevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita pitää kohdella ensisijaisesti lapsina. Heillä on samat lapsen oikeudet erityiseen suojeluun kuin Suomessa asuvillakin lapsilla ja heitä tulee kohdella yhdenvertaisesti muiden ilman vanhempien turvaa olevien lasten kanssa. Siksi lastensuojelun asiantuntemusta turvapaikka-asioiden hoidossa pitää vahvistaa. Vähemmistövaltuutetun toimiston laatima tuore Annika Parsonsin selvitys osoittaa, että ulkomaalaislain periaatteista huolimatta lapsen etu ei toteudu turvapaikkaprosessissa ja palveluissa. Neuvottelukunta katsoo, että lastensuojelulain sisältämä lapsen edun (4§) määritelmä tulee ottaa ohjenuoraksi myös ulkomaalaislain mukaisessa toiminnassa ja lapsen etu tulee myös todellisuudessa arvioida.
Lastensuojeluviranomaisten rooli ja tehtävät turvapaikanhakijalasten palveluissa näyttävät olevan epäselviä sekä maahanmuuttopäätöksiä valmisteleville valtion viranomaisille että kunnan viranomaisille. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan viranomaisten toiminnassa tulee ottaa huomioon ensisijaisesti lapsen etu. Lastensuojeluviranomaisten rooli sekä tarvittavat yhteistoimintamallit valtion ja kuntien kesken tuleekin pikaisesti selkeyttää samalla kun muutoksia turvapaikan hakijoiden vastaanottoa ja kotouttamista koskevaan lainsäädäntöön parhaillaan valmistellaan. Lapsen etu tulee aina olla päätösten perustana.
Pikaista selvittämistä kaipaa myös se, olisiko Suomessakin perusteltua siirtyä Ruotsin tai Norjan tapaiseen toimintamalliin ja lainsäädäntöön lasten aseman turvaamisessa. Ruotsin mallissa lasten vastaanotto on eritytetty aikuisten vastaanotosta ja Norjan mallissa alle 15-vuotiaiden maahan tulleiden lasten vastaanotosta vastaa kokonaisuudessaan lastensuojelu.
Myös yksin Suomeen tulleiden alaikäisten turvapaikan hakijoiden ja pakolaislasten osalta tulee arvioida adoption mahdollisuus esimerkiksi tilanteissa, joissa perheen yhdistämismahdollisuutta ei ole.
Yksin Suomeen tulleita lapsia tuli viime vuonna reilu 500 lasta. Kyse on siis hyvin pieni lasten määrä, jotka ovat tulleet yleensä erittäin haavoittavista oloista. Nämä lapset tarvitsevat huolenpitoa ja tukitoimia, ja Suomella on varaa arvioida näiden lasten tilanne asiantuntevasti.
Lue tuore selvitys asiasta: Annika Parsons 2010. Lapsen edun toteutuminen turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Vähemmistövaltuutetun toimiston julkaisuja 6-2010.
Linkki lapsiasianeuvottelukunnan kannanottoon.
Lapsella on oikeus pysyviin kiintymyssuhteisiin: avoin adoptio lastensuojelussa
Lapsiasianeuvottelukunta esittää kotimaisten adoptioiden nykyistä laajempaa käyttöä lasten pysyvien kiintymyssuhteiden turvaamiseksi. Lakiin tulisi kirjata ns. avoin adoptio, joka mahdollistaisi lapselle sekä tärkeiden pysyvien ihmissuhteiden säilymisen että yhteyden biologisiin vanhempiin. Neuvottelukunta esittää, että valmisteilla olevassa uudessa adoptiolaissa säädettäisiin ns. avoimesta adoptiosta, jossa sijaishuollossa olevan lapsen siteet biologiseen sukuun säilytetään. Avoin adoptio on viime vuosina yleistynyt joissakin maissa, mutta Suomessa sitä käytetään harvoin eikä siitä myöskään tiedetä riittävästi sosiaalityössä. Lastensuojelun osaamista olisikin vahvistettava, jotta lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pystyisi arvioimaan, milloin adoptio on lapsen edun mukaista, ja osaisi tarvittaessa saattaa prosessin vireille.
Kotimaisia adoptioita on vuodessa noin 50 lapsen osalta. Huostaanotettuna on vuosittain noin 10 000 lasta. Osa näistä lapsista on aikuisikään asti lastensuojelun huostassa kun paluumahdollisuutta biologisten vanhempien hoitoon ei ole. Lastensuojelun tehtävä olisi turvata näille lapsille pysyvät ja vakiintuneet kasvuolot, ja keinona tässä tulisi olla huollon siirto ja adoptio, ja vasta viimesijainena keinona lapsen huostassapito aikuisikään asti. Tämä on ollut lastensuojelulain johtoajatus jo v.1983 lakia laadittaessa.
Avoimessa adoptiossa mahdollistetaan lapselle sekä tärkeiden pysyvien ihmissuhteiden säilyminen että yhteyden säilyminen biologisiin vanhempiin. Tämä vahvistaisi etenkin pitkään sijaishuollossa olleiden huostaanotettujen lasten edun toteutumista, mutta myös hieman vanhempina adoptoitujen lasten, joilla on vielä elävät yhteydet juuriinsa.
Ns. itsenäiset adoptiot ulkomailta
Lapsiasianeuvottelukunta on kiinnittänyt huomiota myös ulkomailla toteutettuihin ns. itsenäisiin adoptioihin, joihin ei ole haettu Suomessa palveluja eikä adoptiolautakunnan lupaa . Tätä mahdollisuutta tulisi uudessa laissa rajoittaa, koska lapsen etua voidaan näissä tapauksissa arvioida vasta jälkikäteen. Myös adoptioprosessia on vaikeampi valvoa ja selvittää, onko lapsi lapsikaupan uhri.
Pelastakaa Lapset ry:n Kohtaaminen-hanke parantaa lastensuojelun valmiuksia adoptiomahdollisuuksien arvioimisessa. Nelivuotisen hankkeen (2010-2013) tarkoituksena on kehittää ja laajentaa kotimaista adoptiotyötä avoimen adoption suuntaan. Päämääränä on selvittää, mitä avoimella adoptiolla tarkoitetaan, miten sitä voisi toteuttaa ja minkälaisen mahdollisuuden se voisi tuoda lastensuojelun perhehoitoon ja sijaishuoltoon laajemminkin. RAY:n tuella käynnistetyssä hankkeessa kehitetään lapsen syntymävanhempien kanssa tehtävää sosiaalityötä, kuullaan aikuisia adoptoituja ja koulutetaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä adoptio-osaamisessa.
Hienoa, että tällainen hanke on käynnistynyt ja sosiaalityön osaamista kehitetään.
Pelastakaa lapset ry:n artikkeli ”Adoptio antaisi lapselle pysyvän kodin” julkaistiin Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 26.3.2010. Artikkelin kannanotot ovat samansisältöisiä lapsiasianeuvottelukunnan kannanototon kanssa.
Linkki lapsiasianeuvottelukunnan kannanottoon.
Linkki Pelastakaa Lapset ry:n hankkeeseen.
Linkki HS vieraskynä-artikkeli 26.3.2010.
Lastensuojelun asiantuntemus on välttämätön turvapaikkaprosessissa
Lapsiasianeuvottelukunta korostaa eri ministeriöille tehdyssä aloitteessa, että yksin maahan tulevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita pitää kohdella ensisijaisesti lapsina. Heillä on samat lapsen oikeudet erityiseen suojeluun kuin Suomessa asuvillakin lapsilla ja heitä tulee kohdella yhdenvertaisesti muiden ilman vanhempien turvaa olevien lasten kanssa. Siksi lastensuojelun asiantuntemusta turvapaikka-asioiden hoidossa pitää vahvistaa. Vähemmistövaltuutetun toimiston laatima tuore Annika Parsonsin selvitys osoittaa, että ulkomaalaislain periaatteista huolimatta lapsen etu ei toteudu turvapaikkaprosessissa ja palveluissa. Neuvottelukunta katsoo, että lastensuojelulain sisältämä lapsen edun (4§) määritelmä tulee ottaa ohjenuoraksi myös ulkomaalaislain mukaisessa toiminnassa ja lapsen etu tulee myös todellisuudessa arvioida.
Lastensuojeluviranomaisten rooli ja tehtävät turvapaikanhakijalasten palveluissa näyttävät olevan epäselviä sekä maahanmuuttopäätöksiä valmisteleville valtion viranomaisille että kunnan viranomaisille. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan viranomaisten toiminnassa tulee ottaa huomioon ensisijaisesti lapsen etu. Lastensuojeluviranomaisten rooli sekä tarvittavat yhteistoimintamallit valtion ja kuntien kesken tuleekin pikaisesti selkeyttää samalla kun muutoksia turvapaikan hakijoiden vastaanottoa ja kotouttamista koskevaan lainsäädäntöön parhaillaan valmistellaan. Lapsen etu tulee aina olla päätösten perustana.
Pikaista selvittämistä kaipaa myös se, olisiko Suomessakin perusteltua siirtyä Ruotsin tai Norjan tapaiseen toimintamalliin ja lainsäädäntöön lasten aseman turvaamisessa. Ruotsin mallissa lasten vastaanotto on eritytetty aikuisten vastaanotosta ja Norjan mallissa alle 15-vuotiaiden maahan tulleiden lasten vastaanotosta vastaa kokonaisuudessaan lastensuojelu.
Myös yksin Suomeen tulleiden alaikäisten turvapaikan hakijoiden ja pakolaislasten osalta tulee arvioida adoption mahdollisuus esimerkiksi tilanteissa, joissa perheen yhdistämismahdollisuutta ei ole.
Yksin Suomeen tulleita lapsia tuli viime vuonna reilu 500 lasta. Kyse on siis hyvin pieni lasten määrä, jotka ovat tulleet yleensä erittäin haavoittavista oloista. Nämä lapset tarvitsevat huolenpitoa ja tukitoimia, ja Suomella on varaa arvioida näiden lasten tilanne asiantuntevasti.
Lue tuore selvitys asiasta: Annika Parsons 2010. Lapsen edun toteutuminen turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Vähemmistövaltuutetun toimiston julkaisuja 6-2010.
Linkki lapsiasianeuvottelukunnan kannanottoon.
Lapsella on oikeus pysyviin kiintymyssuhteisiin: avoin adoptio lastensuojelussa
Lapsiasianeuvottelukunta esittää kotimaisten adoptioiden nykyistä laajempaa käyttöä lasten pysyvien kiintymyssuhteiden turvaamiseksi. Lakiin tulisi kirjata ns. avoin adoptio, joka mahdollistaisi lapselle sekä tärkeiden pysyvien ihmissuhteiden säilymisen että yhteyden biologisiin vanhempiin. Neuvottelukunta esittää, että valmisteilla olevassa uudessa adoptiolaissa säädettäisiin ns. avoimesta adoptiosta, jossa sijaishuollossa olevan lapsen siteet biologiseen sukuun säilytetään. Avoin adoptio on viime vuosina yleistynyt joissakin maissa, mutta Suomessa sitä käytetään harvoin eikä siitä myöskään tiedetä riittävästi sosiaalityössä. Lastensuojelun osaamista olisikin vahvistettava, jotta lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pystyisi arvioimaan, milloin adoptio on lapsen edun mukaista, ja osaisi tarvittaessa saattaa prosessin vireille.
Kotimaisia adoptioita on vuodessa noin 50 lapsen osalta. Huostaanotettuna on vuosittain noin 10 000 lasta. Osa näistä lapsista on aikuisikään asti lastensuojelun huostassa kun paluumahdollisuutta biologisten vanhempien hoitoon ei ole. Lastensuojelun tehtävä olisi turvata näille lapsille pysyvät ja vakiintuneet kasvuolot, ja keinona tässä tulisi olla huollon siirto ja adoptio, ja vasta viimesijainena keinona lapsen huostassapito aikuisikään asti. Tämä on ollut lastensuojelulain johtoajatus jo v.1983 lakia laadittaessa.
Avoimessa adoptiossa mahdollistetaan lapselle sekä tärkeiden pysyvien ihmissuhteiden säilyminen että yhteyden säilyminen biologisiin vanhempiin. Tämä vahvistaisi etenkin pitkään sijaishuollossa olleiden huostaanotettujen lasten edun toteutumista, mutta myös hieman vanhempina adoptoitujen lasten, joilla on vielä elävät yhteydet juuriinsa.
Ns. itsenäiset adoptiot ulkomailta
Lapsiasianeuvottelukunta on kiinnittänyt huomiota myös ulkomailla toteutettuihin ns. itsenäisiin adoptioihin, joihin ei ole haettu Suomessa palveluja eikä adoptiolautakunnan lupaa . Tätä mahdollisuutta tulisi uudessa laissa rajoittaa, koska lapsen etua voidaan näissä tapauksissa arvioida vasta jälkikäteen. Myös adoptioprosessia on vaikeampi valvoa ja selvittää, onko lapsi lapsikaupan uhri.
Pelastakaa Lapset ry:n Kohtaaminen-hanke parantaa lastensuojelun valmiuksia adoptiomahdollisuuksien arvioimisessa. Nelivuotisen hankkeen (2010-2013) tarkoituksena on kehittää ja laajentaa kotimaista adoptiotyötä avoimen adoption suuntaan. Päämääränä on selvittää, mitä avoimella adoptiolla tarkoitetaan, miten sitä voisi toteuttaa ja minkälaisen mahdollisuuden se voisi tuoda lastensuojelun perhehoitoon ja sijaishuoltoon laajemminkin. RAY:n tuella käynnistetyssä hankkeessa kehitetään lapsen syntymävanhempien kanssa tehtävää sosiaalityötä, kuullaan aikuisia adoptoituja ja koulutetaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä adoptio-osaamisessa.
Hienoa, että tällainen hanke on käynnistynyt ja sosiaalityön osaamista kehitetään.
Pelastakaa lapset ry:n artikkeli ”Adoptio antaisi lapselle pysyvän kodin” julkaistiin Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 26.3.2010. Artikkelin kannanotot ovat samansisältöisiä lapsiasianeuvottelukunnan kannanototon kanssa.
Linkki lapsiasianeuvottelukunnan kannanottoon.
Linkki Pelastakaa Lapset ry:n hankkeeseen.
Linkki HS vieraskynä-artikkeli 26.3.2010.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Lastensuojeluviranomaisen toiminta kiireellisissä sijoituksissa
Kirjoitin pyynnöstä 16.3.2010 Turun Sanomille siitä, miten laki ohjaa lastensuojelun käytännön työtä lapsen tarvitessa kiireellistä sijoitusta. Turussa oli jo useita päiviä käyty keskustelua kaksoiskansalaisuuden omaavan lapsen sijoituksesta ilman, että lukijoille oli selvennetty kiireellisen sijoituksen perusteita. Julkaisen artikkelini blogissani nyt.
*********
Suomalaista lastensuojelutyötä ohjaa vahvasti lainsäädäntö. Lastensuojeluviranomaisten tulee noudattaa työssään monia lakeja, kuten asiakkaan oikeuksista annettua lakia (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista L 812/2000), hyvään hallintoa ja oikeusturvaa hallintoasioissa koskevaa lakia (Hallintolaki 6.6.2003/434) sekä yhdenvertaisuutta edistävää ja syrjinnän kieltävää lakia, jonka mukaan viranomaistoiminnassa ei saa syrjiä ketään esimerkiksi etnisen, kansallisen alkuperän tai kansalaisuuden vuoksi (Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21). Lastensuojeluviranomaisten tulee kaikessa käytännön asiakastyössään noudattaa suomalaisen oikeusvaltion lakeja ja toimintaperiaatteita.
Lastensuojelulain (L417/2007) mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista (2§). Lastensuojelun erityinen tehtävä on varmistaa lapsen kehitys ja terveys silloin, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä (34§) tai jos
puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa
lapsen terveyttä tai kehitystä (40§). Lapsen ja perheen tilanne on arvioitava huolella. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (4§).
Lapsen kiireelliseen sijoitukseen (38§) voidaan joutua turvautumaan, jos lapsi on välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tehtävä selvitys lapsen tilanteesta. Selvityksessä arvioidaan lapsen kasvuolosuhteita, huoltajien tai muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sekä lastensuojelutoimenpiteiden tarvetta. Lapsen kiireellisen sijoituksen tarve on oltava selvä. Useimmiten kiireellisessä sijoituksessa syynä on lapsen kaltoinkohtelu, hoidon laiminlyönti, heitteillejättö, pahoinpitely tai vastaava vakava syy. Syynä voi olla myös vanhemman vakava äkillinen onnettomuus tai sairaus. Lapsi tai nuori voi myös omalla käyttäytymisellään vaarantaa oman terveytensä ja kehityksensä. Näissä tilanteissa on kyse esimerkiksi itsetuhoisuuudesta tai vakavasta päihteiden käytöstä. Kiireellinen sijoitus on vakava puuttuminen ihmisten elämään sekä yksityisyyteen ja näin ollen siitä säädetään lastensuojelulaissa tarkoin.
Päätöksen kiireellisestä sijoituksesta tekee ns. kelpoisuuslain mukaan ammatillisesti pätevä sosiaalityöntekijä. Ennen päätöstä on selvitettävä lapsen, vanhemman, huoltajan sekä muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavan henkilön mielipide ja käsitys tilanteesta. Tämän tarkoituksena on päästä selville esimerkiksi siitä, miten lapsen hoito voidaan väliaikaisesti järjestää muulla tavoin tai mihin lapsi tulisi sijoittaa. Kiireellistä sijoitusta koskeva päätös on aina perusteltava. Perusteluista on ilmettävä se, mitkä ovat ne välttämättömät syyt tai se välitön vaaratilanne, joka edellyttää päätöksen tekemistä. Kiireellinen sijoitus on oikeusvaikutuksiltaan verrattavissa huostaanottoon, joten edellytykset kiireelliselle sijoituspäätökselle ovat tiukat. Puuttuminen ihmisen yksityiselämän suojaan edellyttää huolellista arviointia.
Kiireellisen sijoituksen aikana lastensuojeluviranomaisilla on oikeus päättää lapsen asioista toimenpiteen tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Yleensä tämä merkitsee päätöstä lapsen olinpaikasta, hoidosta, välttämättömästä terveydenhuollosta ja lapsen yhteydenpidosta. Mikäli kiireellisen sijoituksen aikana joudutaan rajoittamaan yhteydenpitoa, siitä on tehtävä perusteltu erillinen päätös. Lastensuojeluviranomaisella on viime kädessä kokonaisvaltainen vastuu lapsen hoidon ja huollon järjestämisestä. Kiireellisen sijoituksen aikana on lapsen asioista neuvoteltava huoltajien ja vanhempien kanssa sekä pyrittävä muutoinkin hyvään yhteistoimintaan päätettäessä lapsen asioista.
Kiireellisen sijoituksen enimmäiskestoaika on sosiaalityöntekijän päätöksellä 30 päivää. Huoltajan ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostuessa kiireellisen sijoituksen jatkamiseen ja huostaanottopäätöksen valmistelemiseen, on määräaika 60 päivää (1.3.2010 muuttunut määräaika). Tänä aikana on tehtävä jokin seuraavista toimenpiteistä: päätös kiireellisen sijoituksen lakkaamisesta, päätös huostaanotosta, päätös kiireellisen sijoituksen määräajan jatkamisesta tai hakemus huostaanotosta hallinto-oikeudelle. Kiireellinen sijoitus päättyy kun peruste kiireelliselle sijoittamiselle lakkaa, ja sosiaalityöntekijä arvioi, että lapsi voi palata turvallisesti kotiin.
Vuoden 2008 aikana huostaanotettuina tai kiireellisesti sijoitettuina oli kaikkiaan 11 804 lasta, mikä on 1,3% alle 18-vuotiaiden lasten määrästä. Sijoitetuista lapsista kiireellisesti sijoitettiin 2 410 lasta. Suostumukseen perustuva huostaanotto koski 7 966 lasta ja tahdonvastainen huostaanotto 2 171 lasta. Lastensuojelutilastossa sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisiin sijoituksiin että huostassa olleiden määrään, mikäli lapsi kiireellisen sijoituksen jälkeen päätetään huostaanottaa. (Lastensuojelu 2008. Suomen virallinen tilasto. www.thl.fi)
Lastensuojelutyötä ohjaa ja tukee kaikille avoin nettikäsikirja. www.lastensuojelunkasikirja.fi. Käsikirjassa kuvataan myös miten kiireellinen sijoitus valmistellaan.
*********
Suomalaista lastensuojelutyötä ohjaa vahvasti lainsäädäntö. Lastensuojeluviranomaisten tulee noudattaa työssään monia lakeja, kuten asiakkaan oikeuksista annettua lakia (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista L 812/2000), hyvään hallintoa ja oikeusturvaa hallintoasioissa koskevaa lakia (Hallintolaki 6.6.2003/434) sekä yhdenvertaisuutta edistävää ja syrjinnän kieltävää lakia, jonka mukaan viranomaistoiminnassa ei saa syrjiä ketään esimerkiksi etnisen, kansallisen alkuperän tai kansalaisuuden vuoksi (Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21). Lastensuojeluviranomaisten tulee kaikessa käytännön asiakastyössään noudattaa suomalaisen oikeusvaltion lakeja ja toimintaperiaatteita.
Lastensuojelulain (L417/2007) mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista (2§). Lastensuojelun erityinen tehtävä on varmistaa lapsen kehitys ja terveys silloin, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä (34§) tai jos
puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa
lapsen terveyttä tai kehitystä (40§). Lapsen ja perheen tilanne on arvioitava huolella. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (4§).
Lapsen kiireelliseen sijoitukseen (38§) voidaan joutua turvautumaan, jos lapsi on välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tehtävä selvitys lapsen tilanteesta. Selvityksessä arvioidaan lapsen kasvuolosuhteita, huoltajien tai muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sekä lastensuojelutoimenpiteiden tarvetta. Lapsen kiireellisen sijoituksen tarve on oltava selvä. Useimmiten kiireellisessä sijoituksessa syynä on lapsen kaltoinkohtelu, hoidon laiminlyönti, heitteillejättö, pahoinpitely tai vastaava vakava syy. Syynä voi olla myös vanhemman vakava äkillinen onnettomuus tai sairaus. Lapsi tai nuori voi myös omalla käyttäytymisellään vaarantaa oman terveytensä ja kehityksensä. Näissä tilanteissa on kyse esimerkiksi itsetuhoisuuudesta tai vakavasta päihteiden käytöstä. Kiireellinen sijoitus on vakava puuttuminen ihmisten elämään sekä yksityisyyteen ja näin ollen siitä säädetään lastensuojelulaissa tarkoin.
Päätöksen kiireellisestä sijoituksesta tekee ns. kelpoisuuslain mukaan ammatillisesti pätevä sosiaalityöntekijä. Ennen päätöstä on selvitettävä lapsen, vanhemman, huoltajan sekä muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavan henkilön mielipide ja käsitys tilanteesta. Tämän tarkoituksena on päästä selville esimerkiksi siitä, miten lapsen hoito voidaan väliaikaisesti järjestää muulla tavoin tai mihin lapsi tulisi sijoittaa. Kiireellistä sijoitusta koskeva päätös on aina perusteltava. Perusteluista on ilmettävä se, mitkä ovat ne välttämättömät syyt tai se välitön vaaratilanne, joka edellyttää päätöksen tekemistä. Kiireellinen sijoitus on oikeusvaikutuksiltaan verrattavissa huostaanottoon, joten edellytykset kiireelliselle sijoituspäätökselle ovat tiukat. Puuttuminen ihmisen yksityiselämän suojaan edellyttää huolellista arviointia.
Kiireellisen sijoituksen aikana lastensuojeluviranomaisilla on oikeus päättää lapsen asioista toimenpiteen tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Yleensä tämä merkitsee päätöstä lapsen olinpaikasta, hoidosta, välttämättömästä terveydenhuollosta ja lapsen yhteydenpidosta. Mikäli kiireellisen sijoituksen aikana joudutaan rajoittamaan yhteydenpitoa, siitä on tehtävä perusteltu erillinen päätös. Lastensuojeluviranomaisella on viime kädessä kokonaisvaltainen vastuu lapsen hoidon ja huollon järjestämisestä. Kiireellisen sijoituksen aikana on lapsen asioista neuvoteltava huoltajien ja vanhempien kanssa sekä pyrittävä muutoinkin hyvään yhteistoimintaan päätettäessä lapsen asioista.
Kiireellisen sijoituksen enimmäiskestoaika on sosiaalityöntekijän päätöksellä 30 päivää. Huoltajan ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostuessa kiireellisen sijoituksen jatkamiseen ja huostaanottopäätöksen valmistelemiseen, on määräaika 60 päivää (1.3.2010 muuttunut määräaika). Tänä aikana on tehtävä jokin seuraavista toimenpiteistä: päätös kiireellisen sijoituksen lakkaamisesta, päätös huostaanotosta, päätös kiireellisen sijoituksen määräajan jatkamisesta tai hakemus huostaanotosta hallinto-oikeudelle. Kiireellinen sijoitus päättyy kun peruste kiireelliselle sijoittamiselle lakkaa, ja sosiaalityöntekijä arvioi, että lapsi voi palata turvallisesti kotiin.
Vuoden 2008 aikana huostaanotettuina tai kiireellisesti sijoitettuina oli kaikkiaan 11 804 lasta, mikä on 1,3% alle 18-vuotiaiden lasten määrästä. Sijoitetuista lapsista kiireellisesti sijoitettiin 2 410 lasta. Suostumukseen perustuva huostaanotto koski 7 966 lasta ja tahdonvastainen huostaanotto 2 171 lasta. Lastensuojelutilastossa sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisiin sijoituksiin että huostassa olleiden määrään, mikäli lapsi kiireellisen sijoituksen jälkeen päätetään huostaanottaa. (Lastensuojelu 2008. Suomen virallinen tilasto. www.thl.fi)
Lastensuojelutyötä ohjaa ja tukee kaikille avoin nettikäsikirja. www.lastensuojelunkasikirja.fi. Käsikirjassa kuvataan myös miten kiireellinen sijoitus valmistellaan.
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Kustannusvaikuttavaa lastensuojelutarpeen selvitystyötä
Kuopion saama uhkasakko herättää keskustelua. Tänään sunnuntaina Helsingin Sanomat (Kotimaa, Minna Pölkki) selvitti, että lastensuojelutarpeen selvittämisajat ja lastensuojeluilmoitusten tutkinta-ajat venyvät myös muissa kunnissa, kuten Helsingissä, Espoossa, Keravalla, Tuusulassa, Lohjalla. Aluehallintovirastot tulevat STM:n hallitussihteeri Lotta Silvennoisen mukaan selvittämään lähiaikoina alueidensa kaikkien kuntien tilanteen. Henkilöstön alimitoituksesta on vihdoin päästävä eroon (ks. aiemmat blogikirjoitukseni).
Lastensuojelutyötä voitaisiin myös organisoida uudella tavalla, esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvitys-tiimi voisi kyetä tukemaan jo selvitysvaiheessa perheitä niin, että lastensuojelun asiakkuus päättyy tehtyyn selvitykseen. Ja mikäli lapsi ja perhe tarvitsisi edelleen tukea (mutta ei siis lastensuojelun erityispalvelua), tulisi tuki järjestyä peruspalveluissa lapsen arkiyhteisössä.
Tiimin tulisi olla moniammatillinen. Lastensuojelutarpeen selvitystyössä sosiaalityöntekijän työparina voisi olla sellainen työntekijä, joka on lapsen tai nuoren elämässä jo muutoinkin mukana. Tämä vaatii yhteistyömallien kehittämistä esimerkiksi koulujen, nuorisotoimen, neuvolan, päivähoidon, perheneuvolan yms. lapsialan henkilöstön kanssa. Tiimin erityisosaaminen karttuu niin, että pystytään paremmin arvioimaan missä tilanteessa tarvitaan ns. pitkän kaavan mukainen selvitysvaiheen työskentely ja missä tilanteessa voidaan selvityspäätös tehdä ns.lyhyen kaavan mukaan – tällainen arviointiosaaminen tehostaa lastensuojelutyötä ja vähentää kustannuksia.
Tiimin vaikuttavuus/tulosmittarina voisi olla 1) mahdollisimman monen selvitysasiakkaan asiakkuuden päättyminen selvitykseen sekä 2) asiakkaan antama arvio siitä, että hän kokee saaneensa riittävän tuen eikä enää tarvitse lastensuojelun tukitoimia. Tällaisen selvitystiimin työ olisi kustannusvaikuttavaa.
Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Merikallio kirjoitti aiheesta Savon Sanomissa. Lue artikkeli tästä linkistä.
Lastensuojelutyötä voitaisiin myös organisoida uudella tavalla, esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvitys-tiimi voisi kyetä tukemaan jo selvitysvaiheessa perheitä niin, että lastensuojelun asiakkuus päättyy tehtyyn selvitykseen. Ja mikäli lapsi ja perhe tarvitsisi edelleen tukea (mutta ei siis lastensuojelun erityispalvelua), tulisi tuki järjestyä peruspalveluissa lapsen arkiyhteisössä.
Tiimin tulisi olla moniammatillinen. Lastensuojelutarpeen selvitystyössä sosiaalityöntekijän työparina voisi olla sellainen työntekijä, joka on lapsen tai nuoren elämässä jo muutoinkin mukana. Tämä vaatii yhteistyömallien kehittämistä esimerkiksi koulujen, nuorisotoimen, neuvolan, päivähoidon, perheneuvolan yms. lapsialan henkilöstön kanssa. Tiimin erityisosaaminen karttuu niin, että pystytään paremmin arvioimaan missä tilanteessa tarvitaan ns. pitkän kaavan mukainen selvitysvaiheen työskentely ja missä tilanteessa voidaan selvityspäätös tehdä ns.lyhyen kaavan mukaan – tällainen arviointiosaaminen tehostaa lastensuojelutyötä ja vähentää kustannuksia.
Tiimin vaikuttavuus/tulosmittarina voisi olla 1) mahdollisimman monen selvitysasiakkaan asiakkuuden päättyminen selvitykseen sekä 2) asiakkaan antama arvio siitä, että hän kokee saaneensa riittävän tuen eikä enää tarvitse lastensuojelun tukitoimia. Tällaisen selvitystiimin työ olisi kustannusvaikuttavaa.
Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Merikallio kirjoitti aiheesta Savon Sanomissa. Lue artikkeli tästä linkistä.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Miksi tarvitaan KUNNAN lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelma?
• RAHA: ilman pelastusohjelmaa, lastensuojelun kustannukset jatkavat kasvuaan
• TEHOTTOMUUS: Lapset, nuoret ja heidän perheensä eivät saa apua ja tukea niin, että riippuvuus palveluista vähenisi (ylisukupolvisuus)
• VAIKUTTAVUUS: Asiakasvaikuttavuus heikkenee johtuen alati vaihtuvista sosiaalityöntekijöistä, joiden osaaminen ja työn laatu vaikuttaa kaikkien muidenkin asiakasprosessissa mukana olevien mahdollisuuksiin onnistua lapsen ja perheen tukemisessa (prosessivirheet ja huono laatu kostautuvat lasten elämässä)
• HENKILÖSTÖPULA: lastensuojelutyö ei houkuttele koulutettua ja osaavaa sosiaalityöntekijää hakeutumaan ja kiinnittymään kunnan lastensuojelutyöhön suurten asiakasmäärien, psyykkisesti kuormittavan työn ja puutteellisten työolosuhteiden ja työn tukijärjestelmien sekä palkan kehnouden vuoksi.
• KOKONAISTALOUDELLISUUS: Kunnan on joka tapauksessa hoidettava lakisääteinen työ, jolloin on kustannustehokasta huolehtia lastensuojelutyön edellytyksistä, sillä kaikki kustannukset – myös tehottomuudesta, osaamattomuudesta ja palvelujen toimimattomuudesta – johtuvat kustannukset ovat kunnan kustannuksia.
Lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelmalla kustannusvaikuttavuutta lisää
1. Palkataan lisää sosiaalityöntekijöitä ja lasketaan asiakkaiden määrä per sosiaalityöntekijä sellaiselle tasolle, joka antaa mahdollisuuden työskennellä erilaisessa elämäntilanteessa olevien lasten, nuorten ja perheiden kanssa heidän tarpeidensa mukaan riittävän paneutuvasti.
2. Laitetaan työn tukijärjestelmät kuntoon: työnohjaus, konsultaation saanti, lähiesimiehen tuki, täydennys- ja erikoistumiskoulutus, oman työn kehittäminen, moniammatilliset toimintamallit.
3. Nostetaan palkkaus vastaamaan vaativan työn sisältöä.
4. Varmistetaan, että yhteistyötä edellyttävät asiakastyön toimintamallit ovat toimivia: esim. väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden lasten ja nuorten hoidon toimintamalli, päihde- ja mielenterveysongelmaisten vanhempien kuntoutus, nuorten intensiivihoidon mallit jne.
5. Huolehditaan, että palveluvalikoima vastaa asiakkaiden muuttuvia tarpeita ja tehdään tarvittavat kehittämistoimet niin avohuollon tukitoimien, sijaishuollon ja jälkihuollon osalta kuin myös vanhempien kuntoutuspalvelujen osalta niin, että vanhemmilla on todellinen mahdollisuus kuntoutua.
6. Ohjataan ja johdetaan eri toimijoiden yhteistyötä: kunnan tasolla, palvelujen johtamisen tasolla ja asiakastyön tasolla tarvitaan horisontaaliset yhteistyörakenteet.
7. Edellytetään, että asiakastyön vaikutuksista raportoidaan johdolle ja päättäjille säännöllisesti. Ollaan kiinnostuneita työn vaikutuksista ja kehitetään toimintaa sen perusteella. Mutta ensin tulee asiakastyön vaikuttavuuden seuranta- ja arviointijärjestelmä panna kuntoon.
Näihin kuntatalkoisiin kutsun kuntapäättäjät mukaan. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Kuntaliitto järjestää toukokuun 17.päivä kutsutilaisuuden ns. Vaikuttaja-foorumin, jossa pureudumme lastensuojelun vaikuttavuusteemaan.
Asiakastyön vaikuttavuuden seurannan ja arvioinnin kehittämistalkoot tulee käynnistää jokaisessa kunnassa. Tässä työssä autan mielelläni.
• TEHOTTOMUUS: Lapset, nuoret ja heidän perheensä eivät saa apua ja tukea niin, että riippuvuus palveluista vähenisi (ylisukupolvisuus)
• VAIKUTTAVUUS: Asiakasvaikuttavuus heikkenee johtuen alati vaihtuvista sosiaalityöntekijöistä, joiden osaaminen ja työn laatu vaikuttaa kaikkien muidenkin asiakasprosessissa mukana olevien mahdollisuuksiin onnistua lapsen ja perheen tukemisessa (prosessivirheet ja huono laatu kostautuvat lasten elämässä)
• HENKILÖSTÖPULA: lastensuojelutyö ei houkuttele koulutettua ja osaavaa sosiaalityöntekijää hakeutumaan ja kiinnittymään kunnan lastensuojelutyöhön suurten asiakasmäärien, psyykkisesti kuormittavan työn ja puutteellisten työolosuhteiden ja työn tukijärjestelmien sekä palkan kehnouden vuoksi.
• KOKONAISTALOUDELLISUUS: Kunnan on joka tapauksessa hoidettava lakisääteinen työ, jolloin on kustannustehokasta huolehtia lastensuojelutyön edellytyksistä, sillä kaikki kustannukset – myös tehottomuudesta, osaamattomuudesta ja palvelujen toimimattomuudesta – johtuvat kustannukset ovat kunnan kustannuksia.
Lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelmalla kustannusvaikuttavuutta lisää
1. Palkataan lisää sosiaalityöntekijöitä ja lasketaan asiakkaiden määrä per sosiaalityöntekijä sellaiselle tasolle, joka antaa mahdollisuuden työskennellä erilaisessa elämäntilanteessa olevien lasten, nuorten ja perheiden kanssa heidän tarpeidensa mukaan riittävän paneutuvasti.
2. Laitetaan työn tukijärjestelmät kuntoon: työnohjaus, konsultaation saanti, lähiesimiehen tuki, täydennys- ja erikoistumiskoulutus, oman työn kehittäminen, moniammatilliset toimintamallit.
3. Nostetaan palkkaus vastaamaan vaativan työn sisältöä.
4. Varmistetaan, että yhteistyötä edellyttävät asiakastyön toimintamallit ovat toimivia: esim. väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden lasten ja nuorten hoidon toimintamalli, päihde- ja mielenterveysongelmaisten vanhempien kuntoutus, nuorten intensiivihoidon mallit jne.
5. Huolehditaan, että palveluvalikoima vastaa asiakkaiden muuttuvia tarpeita ja tehdään tarvittavat kehittämistoimet niin avohuollon tukitoimien, sijaishuollon ja jälkihuollon osalta kuin myös vanhempien kuntoutuspalvelujen osalta niin, että vanhemmilla on todellinen mahdollisuus kuntoutua.
6. Ohjataan ja johdetaan eri toimijoiden yhteistyötä: kunnan tasolla, palvelujen johtamisen tasolla ja asiakastyön tasolla tarvitaan horisontaaliset yhteistyörakenteet.
7. Edellytetään, että asiakastyön vaikutuksista raportoidaan johdolle ja päättäjille säännöllisesti. Ollaan kiinnostuneita työn vaikutuksista ja kehitetään toimintaa sen perusteella. Mutta ensin tulee asiakastyön vaikuttavuuden seuranta- ja arviointijärjestelmä panna kuntoon.
Näihin kuntatalkoisiin kutsun kuntapäättäjät mukaan. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Kuntaliitto järjestää toukokuun 17.päivä kutsutilaisuuden ns. Vaikuttaja-foorumin, jossa pureudumme lastensuojelun vaikuttavuusteemaan.
Asiakastyön vaikuttavuuden seurannan ja arvioinnin kehittämistalkoot tulee käynnistää jokaisessa kunnassa. Tässä työssä autan mielelläni.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Lastensuojelun vaikuttavuus kiinnostaa vihdoinkin
Perjantain 19.2.2010 TV:n ja radion uutislähetyksissä kerrottiin, kuinka Oulun kaupunki aikoo säästää vuositasolla noin miljoona euroa ryhtymällä satsaamaan perheiden kunnolliseen kuntoutukseen niin, että noin sata lapsen kodin ulkopuolelle tehtyä sijoitusjaksoa voitaisiin saada vähentymään vuodessa. Vaikka keskeinen tavoite on kustannussäästöjen aikaansaaminen kunnan lastensuojelubudjettiin, muutosta kuitenkin perusteltiin muulla tavoin. Pirilä kertoi TV-haastattelussa, että Oulussa on alettu kyseenalaistamaan lapsen sijoituksen vaikuttavuus erityisesti lapsen kehitykseen. Tämä on erityisen hyvä perustelu, sillä lapsi tarvitsee pysyvyyttä arjen kasvuolosuhteisiin ja kiintymyssuhteisiin. Lisäksi kaupunki panostaa voimakkaasti sijaisperheissä tapahtuvan sijaishuollon kehittämiseen ammattimaisen laitoshuollon sijaan. Lapset, joiden vanhemmat eivät tukitoimista huolimatta kuntoudu kyetäkseen huolehtimaan lapsen elämästä, hyötyvät siitä, että sijoituspaikka ei ole laitos, vaan perhe. Lapsen tarpeiden mukaan tulisi valita joko ns. maallikkosijaisperhekoti tai ammatillinen perhekoti, jossa vanhemmat asuvat ja elävät lastensa kanssa tavanomaista perheen elämää.
Olen vakuuttunut, että lastensuojelun asiakasperheille ja heidän lapsilleen räätälöidyt – myös intensiiviset kuntouttavat – erilaiset avohuollon tukitoimet ovat taloudellisesti erittäin perusteltuja sekä vaikuttavia. Useat tutkimukset myös kertovat, että lapsi hyötyy pysyvästä perheessä kasvamisesta, ja siksi sijaishuollossa perhekotihoidon kehittäminen on tärkeää.
Ilman sosiaalityötä ei vaikuttavuus kuitenkaan parane
Toivovasti Oulussa ja muissakin kunnissa ymmärrettäisiin lisäksi se, että hommasta ei tule mitään, ellei lapsen asiakasprosessista vastaavalla sosiaalityöntekijällä ole mahdollisuutta oikeasti paneutua kunkin lapsen ja perheen elämäntilanteeseen! Ilman sosiaalityöntekijää ei kuntoutuksesta tule mitään eikä myöskään ilman sosiaalityön tukea perhekotikaan pärjää. Tästä vaatimuksesta olen kirjoittanut jo aiemmissa blogeissani mm. kertoessani Kuopion kaupungin saamasta lastensuojelun sosiaalityön uhkasakosta.
Vaikuttavaa lastensuojelua – tutustu väitöskirjaani
Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointia käsittelevän väitöskirjani löydät tästä polulla http://acta.uta.fi/ ja hakusana Rousu. Tutkimukseni on kattava kuvaus lastensuojelusta ja siitä, mitkä tekijät aikaansaavat sen, että lastensuojelu voi olla tuloksellista – sekä vaikuttavaa että kustannustehokasta.
Tutkimukseeni sisältyy myös ehdotukset siitä, miten kunnan päätöksentekijät voisivat tehdä mahdollisimman viisaita lastensuojelun resursseja ja kehittämisen suuntaa koskevia päätöksiä, silloin kun heillä on relevanttia tietopohjaa lastensuojelusta. Olen myös listannut, mitä tietoja päättäjä tarvitsee päätöksen perustaksi. Tässä noin 11 tiedon listauksessa on mukana myös lastensuojelun vaikuttavuutta koskevat seurantatiedot. Tätä tietopohjaa kehittelemme parhaillaan lastensuojelun vaikuttavuuden seuranta- ja arviointijärjestelmäksi, joka olisi osa kunnan tavanomaista johtamisen vuosikiertoa.
Lastensuojelun laatupäivät syksyllä 2010 – teemalla Vaikuttavaa lastensuojelua
Vaikuttavaa lastensuojelua –teemalla toteutetaan myös 8 seminaarin maakunnallinen sarja syksyllä 2010
Olen vakuuttunut, että lastensuojelun asiakasperheille ja heidän lapsilleen räätälöidyt – myös intensiiviset kuntouttavat – erilaiset avohuollon tukitoimet ovat taloudellisesti erittäin perusteltuja sekä vaikuttavia. Useat tutkimukset myös kertovat, että lapsi hyötyy pysyvästä perheessä kasvamisesta, ja siksi sijaishuollossa perhekotihoidon kehittäminen on tärkeää.
Ilman sosiaalityötä ei vaikuttavuus kuitenkaan parane
Toivovasti Oulussa ja muissakin kunnissa ymmärrettäisiin lisäksi se, että hommasta ei tule mitään, ellei lapsen asiakasprosessista vastaavalla sosiaalityöntekijällä ole mahdollisuutta oikeasti paneutua kunkin lapsen ja perheen elämäntilanteeseen! Ilman sosiaalityöntekijää ei kuntoutuksesta tule mitään eikä myöskään ilman sosiaalityön tukea perhekotikaan pärjää. Tästä vaatimuksesta olen kirjoittanut jo aiemmissa blogeissani mm. kertoessani Kuopion kaupungin saamasta lastensuojelun sosiaalityön uhkasakosta.
Vaikuttavaa lastensuojelua – tutustu väitöskirjaani
Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointia käsittelevän väitöskirjani löydät tästä polulla http://acta.uta.fi/ ja hakusana Rousu. Tutkimukseni on kattava kuvaus lastensuojelusta ja siitä, mitkä tekijät aikaansaavat sen, että lastensuojelu voi olla tuloksellista – sekä vaikuttavaa että kustannustehokasta.
Tutkimukseeni sisältyy myös ehdotukset siitä, miten kunnan päätöksentekijät voisivat tehdä mahdollisimman viisaita lastensuojelun resursseja ja kehittämisen suuntaa koskevia päätöksiä, silloin kun heillä on relevanttia tietopohjaa lastensuojelusta. Olen myös listannut, mitä tietoja päättäjä tarvitsee päätöksen perustaksi. Tässä noin 11 tiedon listauksessa on mukana myös lastensuojelun vaikuttavuutta koskevat seurantatiedot. Tätä tietopohjaa kehittelemme parhaillaan lastensuojelun vaikuttavuuden seuranta- ja arviointijärjestelmäksi, joka olisi osa kunnan tavanomaista johtamisen vuosikiertoa.
Lastensuojelun laatupäivät syksyllä 2010 – teemalla Vaikuttavaa lastensuojelua
Vaikuttavaa lastensuojelua –teemalla toteutetaan myös 8 seminaarin maakunnallinen sarja syksyllä 2010
lauantai 13. helmikuuta 2010
Lastensuojelun asiakasjonot uhkasakolla lyhyemmiksi
Itä-Suomen aluehallintovirasto määräsi 9.2.2010 Kuopiolle 245 000 euron uhkasakon, joka lankeaa ellei kunta saa lastensuojelutarpeen selvityksiä tehtyä jatkossa lain määräämässä maksimiajassa. Lisäksi käsittelemättä oli 255 lastensuojeluilmoitusta, joiden määräaika oli ylittänyt 7 päivän käsittelyajan. Kuopio ei ole valitettavasti ainoa kunta, jolla asiat eivät ole kunnossa. Lastensuojelutarpeen selvitys tulisi tehdä lain mukaan viipymättä, mutta viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Tämä aika on monesti liian pitkä lapselle tai nuorelle, joka tarvitsee apua. Entiset lääninhallitukset ovat tehneet selvitykset siitä, kuinka lastensuojelulain uudet palvelutakuun määräajat toteutuvat, eikä tilanne koko maankaan näkökulmasta näytä hyvältä. Kyse on sosiaalityöntekijöiden vähyydestä ja liian suurista asiakasmääristä. Terveydenhuollolle on syydetty paljon jonojen purkurahaa ja kunnat maksavat melkein mitä vaan, että saavat lääkäreitä, vaikka aivan samanlaisessa tilanteessa ollaan sosiaalilainsäädännön palvelutakuuaikojen suhteen. Vertaisin tilannetta lääkäripulaan: jos terveyskeskuksessa ei ole lääkäreitä, ei sieltä tule ulos myöskään parantuneita ihmisiä. Jos sosiaalityöntekijöitä ei ole, niitä on liian vähän, tai ne vaihtuvat koko ajan, tai ovat ns. ”valesosiaalityöntekijöitä”, eli eivät kelpoisia työhönsä, niin lastensuojelun tilanne ei kohene.
Kuopio aikoo välttyä uhkasakolta palkkaamalla lisää sosiaalityöntekijöitä ja kehittämällä toimintaa. Määräaika näille umpeutuu 30.6.2010.
Tarjosin mielipide-artikkelia Helsingin Sanomiin tästä samasta aiheesta viikko sitten, mutta sitä ei ole julkaistu. Voit lukea sen nyt blogistani.
Kuopio aikoo välttyä uhkasakolta palkkaamalla lisää sosiaalityöntekijöitä ja kehittämällä toimintaa. Määräaika näille umpeutuu 30.6.2010.
Tarjosin mielipide-artikkelia Helsingin Sanomiin tästä samasta aiheesta viikko sitten, mutta sitä ei ole julkaistu. Voit lukea sen nyt blogistani.
Investoinnit lastensuojelun sosiaalityöhön säästäisivät
Mitä paremmin arkinen kasvuympäristö edistää ja tukee lapsen ja nuoren kehitystä, sitä vähemmän tarvitaan viimesijaista lastensuojelua - lastensuojelu on kaikkien lasten hyvinvointia ja suojelua. Tämä on keskeinen lastensuojelupoliittinen johtoajatus lastensuojelulaissa sekä kunnissa meneillään olevissa lasten, nuorten ja perheiden palveluja kehittävissä hankkeissa. Jokainen kunta ottaa kantaa lakisääteisessä valtuuston hyväksymässä suunnitelmassa siihen, miten lasten ja nuorten hyvinvointityötä sekä lastensuojelua toteutetaan ja kehitetään. Tämänsuuntaista kehitystä on peräänkuulutettu useissa Helsingin Sanomien artikkeleissa ja mielipidekirjoituksissa: jo lapsuudessa ja nuoruudessa näkyvien hyvinvointierojen syntyminen tulisi ehkäistä, painopisteen tulisi olla ehkäisevässä lastensuojelussa sekä riittävän tehokkaissa avohuollollisissa ja koko perhettä kuntouttavissa tukitoimissa.
Kunnissa on havahduttu myös kustannuksiin: lastensuojelun perhe- ja laitoshoitoon ja eräisiin perhepalveluihin käytettiin v.2008 yksi miljardi kuntien talous- ja toimintatilaston mukaan. Lasten, nuorten ja perheiden tarpeita ja palvelujen toimivuutta arvioidaan kunnissa kokonaisvaltaisemmin, kehitetään yhteistyötä ja pohditaan keinoja tukea lasta ja nuorta jo peruspalveluissa. Tämä on välttämätöntä, mutta ei riittävää. Myös niiden lasten ja nuorten lastensuojelun laatu on varmistettava, jotka jo ovat lastensuojelun asiakkaina ja joiden elämästä yhteiskunta kantaa vastuun. Kriittinen tekijä on lapsen asiakastyöstä vastuussa oleva sosiaalityöntekijä. Mikäli sosiaalityöntekijällä ei ole todellisia mahdollisuuksia hoitaa asiakastyötään lasten ja perheiden tarpeiden edellyttämällä tavalla, ei lastensuojelun kustannukset alene.
Kunnissa tulisi ymmärtää, ettei sosiaalityöntekijä mitenkään kykene saamaan parannusta lapsen ja perheen elämäntilanteeseen, mikäli hänellä on samanaikaisesti 40-60 lasta asiakkaana. Yhtä sosiaalityöntekijää kohden asiakkaita on liikaa niin, että ketään ei ehkä ehditä auttaa kunnolla. Tarvitaan lisää sosiaalityöntekijöitä ja heille perusedellytykset hoitaa työnsä. Sosiaalityöntekijöitä ei myöskään valmistu yliopistoista tarpeeksi. Työvoimapula on jatkunut jo vuosia. Lastensuojelutyö tulisi tehdä tiimissä, jossa on esimerkiksi sosiaaliohjaajia ja perhetyöntekijöitä. Uskallan luvata, että investoinnit henkilöstöön tulevat koitumaan todellisiksi säästöiksi ja bonuksena lastensuojelun asiakkaat hyötyvät.
Kunnissa on havahduttu myös kustannuksiin: lastensuojelun perhe- ja laitoshoitoon ja eräisiin perhepalveluihin käytettiin v.2008 yksi miljardi kuntien talous- ja toimintatilaston mukaan. Lasten, nuorten ja perheiden tarpeita ja palvelujen toimivuutta arvioidaan kunnissa kokonaisvaltaisemmin, kehitetään yhteistyötä ja pohditaan keinoja tukea lasta ja nuorta jo peruspalveluissa. Tämä on välttämätöntä, mutta ei riittävää. Myös niiden lasten ja nuorten lastensuojelun laatu on varmistettava, jotka jo ovat lastensuojelun asiakkaina ja joiden elämästä yhteiskunta kantaa vastuun. Kriittinen tekijä on lapsen asiakastyöstä vastuussa oleva sosiaalityöntekijä. Mikäli sosiaalityöntekijällä ei ole todellisia mahdollisuuksia hoitaa asiakastyötään lasten ja perheiden tarpeiden edellyttämällä tavalla, ei lastensuojelun kustannukset alene.
Kunnissa tulisi ymmärtää, ettei sosiaalityöntekijä mitenkään kykene saamaan parannusta lapsen ja perheen elämäntilanteeseen, mikäli hänellä on samanaikaisesti 40-60 lasta asiakkaana. Yhtä sosiaalityöntekijää kohden asiakkaita on liikaa niin, että ketään ei ehkä ehditä auttaa kunnolla. Tarvitaan lisää sosiaalityöntekijöitä ja heille perusedellytykset hoitaa työnsä. Sosiaalityöntekijöitä ei myöskään valmistu yliopistoista tarpeeksi. Työvoimapula on jatkunut jo vuosia. Lastensuojelutyö tulisi tehdä tiimissä, jossa on esimerkiksi sosiaaliohjaajia ja perhetyöntekijöitä. Uskallan luvata, että investoinnit henkilöstöön tulevat koitumaan todellisiksi säästöiksi ja bonuksena lastensuojelun asiakkaat hyötyvät.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Punaisella olevat huolikäyrät
Helsingin sanomissa on ollut viimeisen viikon aikana useita hyvin laajoja artikkeleita koskien lastensuojelua. Lähes joka päivä on ollut myös hyvin perusteltuja mielipidekirjoituksia. Duodecin järjesti kaksipäiväisen 2-3.2.2010 laajan konsensusfoorumin nuorten hyvin- ja pahoinvoinnista. Tutkimusten mukaan erot hyvin ja huonosti voivien nuorten välillä ovat kasvaneet. Erot ovat näkyvissä usein jo lapsuudessa. Nuorten pahoinvoinnin taustalla on perheen vaikeuksia ja mm. vanhempien vakavia päihde- ja mielenterveysongelmia. Nämä sekä vanhempien työttömyys ja köyhyys lisäävät riskiä sairastua ja syrjäytyä. Nuoret eivät saa riittävästi tukea koulunkäyntiinsä ja terveyserot kytkeytyvät usein myös elämäntapoihin. Heikosti peruskoulussa pärjäävät lapset nukkuvat liian vähän, harrastavat vähän liikuntaa, syövät useammin reseptilääkkeitä, tupakoivat ja kokevat terveytensä huonommaksi, kuin paremmin koulussa pärjäävät. Konsensusfoorumin osanottajat kehottivat käynnistämään laajan kansanterveysliikkeen lasten ja nuorten terveyden kohentamiseksi sekä pienempiä luokkakokoja kouluun ja koulussa saatavan tuen lisäämistä. Näihin kannanottoihin voin yhtyä. Jo usean vuoden ajan on lastensuojelussa sijoitettujen nuorten määrä kasvanut - hyvä kysymys onkin, millaista nuorisolastensuojelutyö on tämän päivän Suomessa.
Seuraavan päivän Hesarissa uutisoitiin hallituksen juuri antamaa nuorisolain muutosesitystä, jolla halutaan lisätä etsivää nuorisotyötä sekä laajentaa ja tiivistää eri toimijoiden moniammatillista yhteistyötä nuorten elämänuran tukemiseksi. Nuorisotyön kautta pitäisi käynnistyä myös nuorten tukitoimet nykyistä tehokkaammin. Toimenpide-esitykset ovat samansuuntaisia lastensuojelulakiin jo sisältyvien tehtävien kanssa, ja siksi käytännön työssä tulee yhteistyöstä sopia huolellisesti.
5. ja 6.2.2010 oli Hesarin mielipidepalstalla myös erittäin hyvät kirjoitukset lastensuojelusta; molemmissa toivottiin, että ehkäisevää lastensuojelua ja riittävän tehokasta avohuollollista tukea myös koko perheelle lisättäisiin. Kirjoittajien mukaan lastensuojelutyön painopistettä tulee muuttaa, sillä lähes kaikki resurssit menevät nyt sijaishuoltoon. Laitoin Hesarille tähän keskusteluun myös oman mielipiteeni – saa nähdä julkaistaanko. Puhun siinä siitä, miksi lastensuojelun sosiaalityöhön pitää nyt myös satsata, jotta kustannukset saadaan vähenemään ja painopiste muuttuu toiseksi.
Punaisella olevat huolikäyrät:
– Olen erityisen huolissani lapsiköyhyydestä: köyhiksi luetuissa perheissä asuvien lasten osuus eli lapsiköyhyysaste on kasvanut nopeammin kuin koko väestön köyhyysaste: v.2005 lasten köyhyysaste oli 11,9 % eli 128 000 lasta asui kotitalouksissa, joiden tulot jäivät suhteellisen köyhyysrajan alapuolelle, kun luku v.1990 oli 4,9 %. Ja lastensuojelun asiakkaathan ovat perinteisesti köyhempiä.
– Olen huolissani kuntien palveluleikkausten vaikutuksista koululaisten mahdollisuuksiin saada oppimisvaikeuksiinsa tukea kun luokkakoot suurenevat eikä oppilashuoltohenkilöstöä eikä erityisopetusta ole niin paljon kuin sitä tarvittaisiin.
– Olen huolissani rajusti kasvaneesta nuorisotyöttömyydestä, joihin valtiovalta ei tunnu riittävällä vakavuudella heräävän.
– Olen huolissani nuorten kasvaneista mielenterveyden ongelmista sekä väkivaltaisten toimintamallien omaksumisesta yhä nuorempien ikäryhmissä.
– Ja olen huolissani lasten ja heidän vanhempiensa kotouttamisesta.
Näissä huolikäyrät ovat kasvaneet jo pidempään ja monilta osin näyttävät jo punaista.
Siksikin olen näistä huolissani, sillä nämä johtavat lastensuojelun asiakkaiden määrän lisääntymiseen entisestään.
Seuraavan päivän Hesarissa uutisoitiin hallituksen juuri antamaa nuorisolain muutosesitystä, jolla halutaan lisätä etsivää nuorisotyötä sekä laajentaa ja tiivistää eri toimijoiden moniammatillista yhteistyötä nuorten elämänuran tukemiseksi. Nuorisotyön kautta pitäisi käynnistyä myös nuorten tukitoimet nykyistä tehokkaammin. Toimenpide-esitykset ovat samansuuntaisia lastensuojelulakiin jo sisältyvien tehtävien kanssa, ja siksi käytännön työssä tulee yhteistyöstä sopia huolellisesti.
5. ja 6.2.2010 oli Hesarin mielipidepalstalla myös erittäin hyvät kirjoitukset lastensuojelusta; molemmissa toivottiin, että ehkäisevää lastensuojelua ja riittävän tehokasta avohuollollista tukea myös koko perheelle lisättäisiin. Kirjoittajien mukaan lastensuojelutyön painopistettä tulee muuttaa, sillä lähes kaikki resurssit menevät nyt sijaishuoltoon. Laitoin Hesarille tähän keskusteluun myös oman mielipiteeni – saa nähdä julkaistaanko. Puhun siinä siitä, miksi lastensuojelun sosiaalityöhön pitää nyt myös satsata, jotta kustannukset saadaan vähenemään ja painopiste muuttuu toiseksi.
Punaisella olevat huolikäyrät:
– Olen erityisen huolissani lapsiköyhyydestä: köyhiksi luetuissa perheissä asuvien lasten osuus eli lapsiköyhyysaste on kasvanut nopeammin kuin koko väestön köyhyysaste: v.2005 lasten köyhyysaste oli 11,9 % eli 128 000 lasta asui kotitalouksissa, joiden tulot jäivät suhteellisen köyhyysrajan alapuolelle, kun luku v.1990 oli 4,9 %. Ja lastensuojelun asiakkaathan ovat perinteisesti köyhempiä.
– Olen huolissani kuntien palveluleikkausten vaikutuksista koululaisten mahdollisuuksiin saada oppimisvaikeuksiinsa tukea kun luokkakoot suurenevat eikä oppilashuoltohenkilöstöä eikä erityisopetusta ole niin paljon kuin sitä tarvittaisiin.
– Olen huolissani rajusti kasvaneesta nuorisotyöttömyydestä, joihin valtiovalta ei tunnu riittävällä vakavuudella heräävän.
– Olen huolissani nuorten kasvaneista mielenterveyden ongelmista sekä väkivaltaisten toimintamallien omaksumisesta yhä nuorempien ikäryhmissä.
– Ja olen huolissani lasten ja heidän vanhempiensa kotouttamisesta.
Näissä huolikäyrät ovat kasvaneet jo pidempään ja monilta osin näyttävät jo punaista.
Siksikin olen näistä huolissani, sillä nämä johtavat lastensuojelun asiakkaiden määrän lisääntymiseen entisestään.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Asiakkaaksi päässeet lapset, nuoret ja perheet saavat apua lastensuojelusta, ylilyöntejäkin kuvataan
Helsingin Sanomat (HS 1.2.2010 Kotimaa, A 6, Päivi Repo) kertoi tänään siitä, millaisia vastauksia lehti sai pyyntöönsä kertoa huostaanottokokemuksista. Vastaajat kuvaavat, kuinka vaikeaa on päästä lastensuojelun asiakkaaksi, vaikka avun tarve olisi suurikin. Usein tarvitaan monen eri tahon huolenilmaisuja. Aikaa saattaa kulua niin, että ongelmat ovat ehtineet pahentua jo pitkään. Joskus lapsi/nuori hakee itse apua, eikä hän tule aina avuntarpeessaan kuulluksi. Varhainen tuki jää saamatta. Toisaalta on myös ylireagointia, jossa lastensuojelun tukitoimet on käynnistetty silloin, kun siihen ei olisi ollut perusteita. Kokemuksia oli myös siitä, miten ”taistelujen jälkeen pääsin huostaanoton piiriin 14-vuotiaana”.
Mitä laki sanoo asiasta?
Lapsella on nuorella on oikeus saada lastensuojelun avohuollollisia tukitoimia, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä, taikka jos lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään ja kehitystään. Kunnalla on tällöin velvollisuus ryhtyä avohuollon tukitoimien järjestämiseen viipymättä (34§).
Kunnalla on velvollisuus ottaa huostaan ja järjestää lapsen sijaishuolto lapsen tarpeiden mukaisesti, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat VAKAVASTI vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä tai lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään ja kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään (40§).
Viisaampaa lastensuojelupolitiikkaa kuntiin
Tutkimuksin ja useilla tilastoilla on osoitettu, että kunnan lastensuojelussa ei ole tarpeeksi sosiaalityöntekijöitä nykyisiin asiakasmääriin nähden, ja näin lapsi, nuori ja perhe ei saa apua edes silloin kun avun tarve on ilmeinen. Aina myöskään ei ole osaamista arvioida lapsen ja nuoren avuntarve. Monissa kunnissa sosiaalityön vakansseissa ei ole lainkaan työntekijää, tai työntekijöillä ei ole lain edellyttämää kelpoisuutta työhönsä. Tämä tulee väistämättä kunnalle kalliimmaksi kuin se, että lastensuojelulla olisi kunnolliset perusedellytykset hoitaa tehtävänsä niin kuin pitää. Laskelmien mukaan yhden lapsen syrjäytyminen tavallisesta elämänkulusta maksaa kaikkinensa yhden miljoonan euron verran.
Siksi viisasta lastensuojelupolitiikkaa olisi lisätä satsauksia sosiaalityöhön. Väitän edelleen, että investoimalla lastensuojelun sosiaalityöhön saadaan kunnissa aikaan todellisia kustannussäästöjä. Väitin näin myös väitöskirjassani ”Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi” (Rousu 2007, http://acta.uta.fi./teos.php?id=11017). Valtion olisi pikimmiten lisättävä myös sosiaalityön maisteriopintojen aloituspaikkoja, sillä yliopistoista ei edes valmistu riittävästi sosiaalityöntekijöitä tarpeeseen nähden. Kerroin näistä ajatuksistani myös Turun Sanomille, jossa ollaan parhaillaan laatimassa artikkelia sosiaalityöntekijätilanteesta kunnissa.
Kirjoitan blogissani myöhemmin siitä, millaisista syistä johtuen nykyisin ollaan lastensuojelun asiakkaana. Samoin kirjoitan siitä, millainen lastensuojelun pelastusohjelma pitäisi kunnissa laatia. Ja kirjoitan siitä, että asiakkaaksi vihdoin päässeet kokevat saaneensa myös apua. Palaan näihin.
Mitä laki sanoo asiasta?
Lapsella on nuorella on oikeus saada lastensuojelun avohuollollisia tukitoimia, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä, taikka jos lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään ja kehitystään. Kunnalla on tällöin velvollisuus ryhtyä avohuollon tukitoimien järjestämiseen viipymättä (34§).
Kunnalla on velvollisuus ottaa huostaan ja järjestää lapsen sijaishuolto lapsen tarpeiden mukaisesti, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat VAKAVASTI vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä tai lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään ja kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään (40§).
Viisaampaa lastensuojelupolitiikkaa kuntiin
Tutkimuksin ja useilla tilastoilla on osoitettu, että kunnan lastensuojelussa ei ole tarpeeksi sosiaalityöntekijöitä nykyisiin asiakasmääriin nähden, ja näin lapsi, nuori ja perhe ei saa apua edes silloin kun avun tarve on ilmeinen. Aina myöskään ei ole osaamista arvioida lapsen ja nuoren avuntarve. Monissa kunnissa sosiaalityön vakansseissa ei ole lainkaan työntekijää, tai työntekijöillä ei ole lain edellyttämää kelpoisuutta työhönsä. Tämä tulee väistämättä kunnalle kalliimmaksi kuin se, että lastensuojelulla olisi kunnolliset perusedellytykset hoitaa tehtävänsä niin kuin pitää. Laskelmien mukaan yhden lapsen syrjäytyminen tavallisesta elämänkulusta maksaa kaikkinensa yhden miljoonan euron verran.
Siksi viisasta lastensuojelupolitiikkaa olisi lisätä satsauksia sosiaalityöhön. Väitän edelleen, että investoimalla lastensuojelun sosiaalityöhön saadaan kunnissa aikaan todellisia kustannussäästöjä. Väitin näin myös väitöskirjassani ”Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi” (Rousu 2007, http://acta.uta.fi./teos.php?id=11017). Valtion olisi pikimmiten lisättävä myös sosiaalityön maisteriopintojen aloituspaikkoja, sillä yliopistoista ei edes valmistu riittävästi sosiaalityöntekijöitä tarpeeseen nähden. Kerroin näistä ajatuksistani myös Turun Sanomille, jossa ollaan parhaillaan laatimassa artikkelia sosiaalityöntekijätilanteesta kunnissa.
Kirjoitan blogissani myöhemmin siitä, millaisista syistä johtuen nykyisin ollaan lastensuojelun asiakkaana. Samoin kirjoitan siitä, millainen lastensuojelun pelastusohjelma pitäisi kunnissa laatia. Ja kirjoitan siitä, että asiakkaaksi vihdoin päässeet kokevat saaneensa myös apua. Palaan näihin.
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Lastensuojelun asiakasmäärien kehitys huolestuttaa
Miten kunnat huolehtivat lasten ja nuorten hyvinvointipalveluista ja lastensuojelun tukitoimien saatavuudesta? Varsinkin nyt kun kuntien talous on tiukoilla, kannattaisi investoida ongelmia ehkäisevään työhön perheissä ja lapsen arkisissa kasvuyhteisöissä kuten kouluissa ja päivähoidossa, nuorisotyössä. Ja niiden lasten, nuorten ja perheiden tehokkaaseen auttamiseen, jotka jo ovat huolipalvelujen – kuten lastensuojelun asiakkaana. Lastensuojelun sosiaalityön laatu ja työntekijän mahdollisuus paneutua jokaisen lapsen ja nuoren sekä perheen tukemiseen on ratkaisevaa. Siksi minä satsaisin kunnissa erityisesti lastensuojelun sosiaalityöhön. Sosiaalityöntekijän täytyy olla ihmeiden tekijä, mikäli samanaikaisesti kykenee auttamaan 60-80 asiakasta – ei taida montaa minuuttia viikkotyöajasta riittää kullekin asiakaslapselle ja perheelle. Tälle asialle pitää tehdä jotain! Tarvitaan valtion, kuntien ja kansalaisyhteiskunnan toimia.
Viimeisen viidentoista vuoden ajan kaikkien ns. ongelma/huolipalvelujen käyttömäärät ja tästä johtuen myös kustannukset ovat kasvaneet kunnissa suuresti. Pahoinvointi myös kasaantuu ja eriarvoisuus lasten ja nuorten kesken on lisääntynyt. Myös alueelliset erot ovat palvelujen saatavuudessa ja käytössä olleet suuret.
Vuoden 2008 lastensuojelutilaston mukaan lastensuojelun asiakasmäärät ovat edelleen kasvaneet edellisestä vuodesta:
* Avohuollon asiakkaana oli 67 347 lasta ja nuorta, jossa kasvua edellisestä vuodesta 8 %. Suhteessa alle 18-vuotiaiden lasten määrään oli eniten lastensuojelun avohuollon asiakkaita kaupunkimaisissa kunnissa 7,1 %, taajaan asutuissa 5,0 % ja maaseutumaisissa kunnissa 4,1 % alle 18-vuotiaista.
* Vuoden lopussa sijoitettuna oli 16 608 lasta ja nuorta, kasvua 3 % edellisestä vuodesta. Kasvu on jatkunut vuosittain 2-5 %. Kaupunkimaisissa kunnissa sijoitettujen lasten määrä on 1,5 % alle 18-vuotiaista, taajaan asutuissa 0,9 % ja maaseutumaisissa kunnissa 0,8 % alle 18-vuotiaista.
Vuoden 2008 kuntien talous- ja toimintatilaston mukaan kunnat käyttivät yhden (1) miljardin vuodessa lastensuojelun laitos- ja perhehoitoon ja perheiden tukeen. Kuntien nykyinen taloustilanne vaikuttaa varmasti kustannuskehitykseen jatkossa, mutta mihin suuntaan, jää nähtäväksi.
Kansallisella tasolla on käynnissä lukuisia hankkeita, joilla pyritään ehkäisemään ongelmia ja kääntämään kehityksen suuntaa. Tavoitteena on sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa KASTE-ohjelmassa että hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikka-ohjelmassa se, että lastensuojelun sijoitettujen lasten määrä eli lastensuojelun tarve vähenee ja lapsen ja nuoren syrjäytymiskehitys ei jatkuisi. Tarpeen vähenemiseen vaikuttavat monet yhteiskunnalliset tekijät ja elämäntapamme. Yksi keskeinen kehitykseen vaikuttava taho on kunta, sen palvelut sekä yhteistoiminta lapsen, nuoren ja perheen kasvuyhteisöissä mukana toimivien kanssa. Monissa kunnissa ollaankin kokoamassa lasten, nuorten ja perheiden palveluja asiakaslähtöisemmiksi palvelukokonaisuuksiksi. Seuraan kehitystä ja raportoin siitä blogissani.
Viimeisen viidentoista vuoden ajan kaikkien ns. ongelma/huolipalvelujen käyttömäärät ja tästä johtuen myös kustannukset ovat kasvaneet kunnissa suuresti. Pahoinvointi myös kasaantuu ja eriarvoisuus lasten ja nuorten kesken on lisääntynyt. Myös alueelliset erot ovat palvelujen saatavuudessa ja käytössä olleet suuret.
Vuoden 2008 lastensuojelutilaston mukaan lastensuojelun asiakasmäärät ovat edelleen kasvaneet edellisestä vuodesta:
* Avohuollon asiakkaana oli 67 347 lasta ja nuorta, jossa kasvua edellisestä vuodesta 8 %. Suhteessa alle 18-vuotiaiden lasten määrään oli eniten lastensuojelun avohuollon asiakkaita kaupunkimaisissa kunnissa 7,1 %, taajaan asutuissa 5,0 % ja maaseutumaisissa kunnissa 4,1 % alle 18-vuotiaista.
* Vuoden lopussa sijoitettuna oli 16 608 lasta ja nuorta, kasvua 3 % edellisestä vuodesta. Kasvu on jatkunut vuosittain 2-5 %. Kaupunkimaisissa kunnissa sijoitettujen lasten määrä on 1,5 % alle 18-vuotiaista, taajaan asutuissa 0,9 % ja maaseutumaisissa kunnissa 0,8 % alle 18-vuotiaista.
Vuoden 2008 kuntien talous- ja toimintatilaston mukaan kunnat käyttivät yhden (1) miljardin vuodessa lastensuojelun laitos- ja perhehoitoon ja perheiden tukeen. Kuntien nykyinen taloustilanne vaikuttaa varmasti kustannuskehitykseen jatkossa, mutta mihin suuntaan, jää nähtäväksi.
Kansallisella tasolla on käynnissä lukuisia hankkeita, joilla pyritään ehkäisemään ongelmia ja kääntämään kehityksen suuntaa. Tavoitteena on sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa KASTE-ohjelmassa että hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikka-ohjelmassa se, että lastensuojelun sijoitettujen lasten määrä eli lastensuojelun tarve vähenee ja lapsen ja nuoren syrjäytymiskehitys ei jatkuisi. Tarpeen vähenemiseen vaikuttavat monet yhteiskunnalliset tekijät ja elämäntapamme. Yksi keskeinen kehitykseen vaikuttava taho on kunta, sen palvelut sekä yhteistoiminta lapsen, nuoren ja perheen kasvuyhteisöissä mukana toimivien kanssa. Monissa kunnissa ollaankin kokoamassa lasten, nuorten ja perheiden palveluja asiakaslähtöisemmiksi palvelukokonaisuuksiksi. Seuraan kehitystä ja raportoin siitä blogissani.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Sirkka Rousu kirjoittaa Lastensuojelija-blogia
Olen Sirkka Rousu, lastensuojelun ja lapsipolitiikan erityisasiantuntija. Olen avanut tämän blogin kertoakseni ajatuksiani siitä, miten lastensuojelumme toimii, kehittyy ja mitä lapset ja perheet tarvitsevat lastensuojelulta. Haluan olla tukemassa kunnan lastensuojelusta vastaavia - kunnat ovat suurten haasteiden edessä. Haluan kannustaa jokaista ihmistä toimimaan lapsen edun mukaisesti omassa elämässään. Haluan vaikuttaa yhteiskunnallisiin edellytyksiin, joiden varassa lastensuojelu toimii. Tavoitteena tulee olla, että jokainen tukea ja apua tarvitseva lapsi, nuori ja perhe myös sitä saisi.
Kirjoitan silloin tällöin, pyrin esittelemään tutkimus- ja muuta tietoa lastensuojelusta, markkinoin yhteistä vastuuta lastensuojelusta ja kiihotan osallistumaan lastensuojelun kehittämiseen - kukin omalla panoksellaan.
Kirjoitan silloin tällöin, pyrin esittelemään tutkimus- ja muuta tietoa lastensuojelusta, markkinoin yhteistä vastuuta lastensuojelusta ja kiihotan osallistumaan lastensuojelun kehittämiseen - kukin omalla panoksellaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)