Sosiaalihuoltolaki ei sisällä mahdollisuutta valita asiakasyksikköä -toisin kuin terveydenhuoltolaki

Lakikoulutuksissamme osallistujat kysyvät asioista, joita laki ei sisällä. Yksi on se, voiko kuntalainen valita missä sosiaalitoimen asiakaspisteessä asioi ja kenen kanssa asiakkuuttaan hoitaa.

Terveydenhuoltolaissahan kuntalainen voi valita missä terveyskeskuksessa asioi ja voi myös vaihtaa hänelle osoitettua lääkäriään. Valinnan voi tehdä oman kunnan sisällä olevista terveysasemista tai valita voi myös minkä tahansa toisen kunnan alueella sijaitsevan terveyskeskuksen. Terveydentilansa hoitoa voi hakea paikoin myös muista maista. Sosiaalitoimen asiakkuudessa tällaisia valintamahdollisuuksia ei ole.

Sosiaalihuollon palveluja tarvitseva hakee palvelunsa kotikunnastaan tai oleskelukunnastaan, jos työn, opiskelun tai muun vastaavan syyn johdosta oleskelee muualla kuin kotikunnassaan. Kiireellisen avun saa tietenkin siinä kunnassa missä kulloinkin on. Ja jos esimerkiksi laitoshoidon tarve on pidempi kuin 14 vrk, hoidon järjestämisestä sovitaan kotikunnan kanssa.  

Sosiaalihuoltolain mukaan asioimispaikkaansa ei siis voi valita kunnan sisällä vaan on asioitava siinä toimipisteessä, joka on osoitettu - tyypillisimmin asuinalueellaan sijaitsevassa toimipisteessä. Jos asioimista varten on osoitettu tietty sosiaalitoimen viranhaltija, niin hänen kanssaan on asioita hoidettava. Tämä tuli selväksi myös erään kunnan asiakasasiassa, jota käsittelimme hallinto-oikeudessa, jonka asiantuntijajäsen olen.  

Tosin sosiaalihuoltolain mukaan työntekijä ja asiakas käyvät keskustelun omatyöntekijän tarpeesta, mutta sen kuka tämä työntekijä on, päättää sosiaaliviranomainen. Omatyöntekijäksi voidaan pyrkiä löytämään sosiaalihuollon ammattihenkilö, jolla mahdollisesti on jo kontakti asiakkaan kanssa. Ideaalia olisi, että omatyöntekijänä toimisi se, jolla on juuri tämän asiakkaan asioiden kannalta tarvittavaa osaamista.

Lastensuojelulain asiakkuudessa lapselle nimetään aina vastuusosiaalityöntekijä. Lapsella ja hänen perheellään voi lisäksi olla omatyöntekijä. Lapsiperheiden palvelutarpeisiin pitäisi pääosin pystyä vastaamaan sosiaalihuoltolain mukaisin palveluin. Ja sosiaalihuoltolaissa (13§) on erityinen asema lapsella ja hänen perheellään, joilla on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut. Ja ne on järjestettävä tarvittavassa laajuudessa niinä vuorokauden aikoina, joina niitä tarvitaan. Palvelujen on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatukssessa ja huolenpidossa. Terveydenhuoltolakiin on lisätty vastaavankaltaiset pykälät lapsen oikeudesta saada terveydenhuoltopalvelut viipymättä - nopeammikin kuin hoitotakuun määräajat. silloin kun lapsen lastensuojelun tarve liittyy erityisesti terveydenhoitoon.  

Jos asiakas haluaa vaihtaa asioimispaikkaansa tai asioitaan hoitavaa työntekijää, hänen tulee saada kirjallinen päätös omatyöntekijästä tai vastuutyöntekijästä - sosiaalitoimen asioimispaikasta ei sinänsä käsittääkseni voi edes valittaa.

Päätöksestä voi sitten hakea oikaisua kunnan sosiaalihuollosta vastaavalta päätöksentekoelimeltä, ja jos siihen ei ole tyytyväinen niin sitten voi valittaa hallinto-oikeuteen. Näin hankalaksi asiakkaan valinnanvapaus on tältä osin tehty.

Tällaisen ei pitäisi olla nykyaikana enää tarpeen -aikoinaan kun asiakkaan asiakirjat olivat paperilla, niin voi jotenkin ymmärtää -mutta silloinkin asiakkuus pystyttiin vaihtamaan tai pysyttämään samana esim. muuton yhteydessä, kun asiakassuhteen kannalta se oli tarpeen. Nythän kaikki asiakirjat ovat kunnan sosiaalitoimessa sähköisenä, joten asioipa asiakas missä pisteessä tahansa -esimerkiksi työpaikkansa lähellä olevassa, asiakirjat ovat saatavilla missä tahansa asioimispisteessä (käyttöoikeudet pitää toki työntekijälle antaa). Olen aikoinaan ollut myös sosiaalitoimen asiakastietojärjestelmän (ATJ) suunnittelijana ja useiden vuosien ajan ATJ-asiantuntijaryhmissä kehittäjänä, joten hiukan ymmärrystä on näistäkin.

Miksi siis sosiaalitoimen asiakkaan valinnanvapaus on näin rajoitettua? 

SH-lain ja lastensuojelulain pohjalta muodostuu erilaisia lapsi-määrittelyjä ja sen mukaisia oikeuksia

Olen työtehtävissäni nyt kouluttanut urakalla kuntien sote-alan henkilöstöä uuteen sosiaalihuolto- ja lastensuojelulainsäädäntöön. Myös uusi perhehoitolaki tuli voimaan 1.4.2015, ja monta muuta lakimuutosta. Yksi suuri muutos liittyy alla olevaan määrittelyyn.

Myös kansalaiset ja asiakkaat tarvitsisivat koulutusta uudesta lainsäädännöstä!

Sosiaalipalvelujen näkökulmasta meillä on tavallaan kolmen kategorian lapsia: 1) "tavallisia" lapsiperheen lapsia, joissa perhe tarvitsee esimerkiksi kotipalvelua, perhetyötä tai muita lapsiperheelle tarkoitettuja ns. yleisiä sosiaalipalveluja.

Sitten meillä on SH-lain tarkoittamia 2) erityisen tuen lapsia, joiden kasvuolot ovat vaarantuneet tai vaarantumassa taikka lapsi/nuori itse vaarantaa terveytensa ja kehityksensä - nämä lapset olivat aiemmin lastensuojelulain tarkoittamien avohuollon tukitoimien piirissä olevia asiakkaita. Nyt erityisen tuen tarpeessa olevaksi asiakkaaksi määritellyn lapsen palvelutarvetta selvitetään SH-lain mukaisesti sosiaalityöntekijän toimesta ja mikäli lapsen ja hänen perheensä tuen tarpeisiin riittää SH-lain tarkoittamat palvelut, toteutuu asiakkuus sosiaalihuoltolain mukaisena.

Erityisen tuen tarpeessa olevalle lapselle tehdään palvelutarpeen arvioinnin pohjalta asiakassuunnitelma, lapselle nimetään omatyöntekijä ja lapsella on vahvat oikeudet saada tarpeellisia tukitoimia (erityisen tuen päätöksillä 1.1.2016 alkaen). Omatyöntekijä voi olla muukin sosiaalihuollon ammatillisen koulutuksen saanut, mutta tällöin hänen kanssaan pitää työskennellä asiakastyötä tekevä sosiaalityöntekijä, joka myös tekee lasta koskevat palvelupäätökset.

Ja sitten meillä on vielä 3) lapsi-asiakkuus: ne lapset, jotka tarvitsevat nimenomaan lastensuojelun asiakkuutta ja niitä tukitoimia, jotka ovat saatavilla erityisesti lastensuojelun asiakkuudessa oleville, kuten tehostettua perhetyötä, avohuollon erilaisia tukitoimia, myös kiireellisenä, perhekuntoutusta, kiireellisen sijoituksen, huostaanoton. sijaishuollon ja jälkihuollon.

Laki ei ole tyhjentävä. Lainsäädännön luettelemien sosiaalipalvelujen tai lastensuojelun palvelujen lisäksi kunta voi ja pitääkin räätälöidä jokaiselle lapselle ja perheelle sellaista tukea, jota he tarvitsevat. Jos sitä ei ole kunnan "palveluhyllyllä" saatavana, niin sellaista pitää sitten kehittää ja järjestää. SH-laki korostaa voimakkaasti, kuten luonnollisesti myös lastensuojelulaki, että asiakkaan ja lapsen edun tulee toteutua palvelun saatavuudessa.

Samanaikaisesti tuli voimaan myös terveydenhuollon lakimuutoksia, jotka takaavat lapselle ja hänen vanhemmilleen välttämättömät terveydenhuollon palvelut viipymättä, kun tuen tarve johtuu riittämättömistä terveydenhuollon palveluista - palvelut tulisi siten järjestää riippumatta hoitotakuusäännösten aikarajoista lapsen tarpeiden mukaisesi.

Vaikka esim. perhekuntoutus mainitaan palveluna, johon lastensuojelun asiakkaana olevalla perheellä on oikeus, voidaan perhekuntoutusta järjestää myös SH-lain mukaisen erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen perheelle esimerkiksi kotiin tapahtuvana perhekuntoutuksena tai polikliinisesti toteutuvana perhekuntoutuksena, jossa perhe menee kuntoutuspäivän jälkeen illaksi, yöksi ja vk.lopuksi kotiinsa. Sen sijaan perhekuntoutus, jossa perhe on sijoitettuna ympärivuorokautiseen perhekuntoutuslaitokseen, on lähinnä tarkoitettu lastensuojelulain tarkoittamille asiakkaille.

Lisää "laki-uutisia" myöhemmin.