Lastensuojelu erkaantuu kokonaan kunnista - jos hallituksen sote-uudistus toteutuu

On jonkin aikaa kulunut siitä kun olen kirjoittanut Lastensuojelija-blogiini. Aktiivisemmin olen nyt blogannut kuntavaalien johdosta valtuutetun blogiini ja paikallislehtien palstoille.

Lisäksi käynnistynyt valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitämme henkilökohtaista budjetointia yhdeksi sote-palvelujen järjestämismalliksi, tahtoo viedä aikaa vapaaltakin. Toki seuraan aktiivisesti lastensuojelua ja sen kehittämistä - tietoa tarvitsen sekä opettajan työssäni että hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijana.   

Sote-uudistusta ja lakiehdotuksia on perustellusti kritisoitu - ehdotettu malli on sekava, pirstaloi nykyisestäänkin jo pirstoutunutta palvelutuotantoa entisestään, yhdenvertaisuus ei kohene eikä eriarvoisuus parane (oikeastaan päinvastoin), kustannukset eivät vähene, vaan uhkana on kasvu. Olen ollut puhumassa sote-uudistuksesta monille kohderyhmille ja valmistelemassa lausuntoa mm.valinnanvapauslaki-ehdotuksesta, ja tietenkin päättämässä myös kotikuntani lausunnosta. 

Valinnanvapauslain vaikutusarvioinnissa ja myös oikeudellisessa tarkastelussa (erillinen STM:n muistio 15.2.2017) nostetaan esille hyvin monia riskejä ja uhkia, joihin lakiehdotus johtaisi.

Minä, moni asiantuntija ja alan tutkija, on kysynyt, mihin analyysiin perustuen Suomessa tarvitaan totaalisesti uusi sote-malli, joka ulkoistaa ja yksityistää julkiset sote-palvelut meidän veronmaksajien rahoilla. Se, mikä toimii hyvin, sitä ei kannata rikkoa. Se, missä on parantamisen varaa, se muutettakoon. Suomi tuottaa kansainvälisten vertailujen mukaan maailman korkeatasoisinta hoitoa, hoivaa ja palveluja erittäin kustannustehokkaasti. Ja EVA:n tuoreen arvo- ja asennekyselyn mukaan julkisten palvelujen laaja ulkoistaminen ei saa kannatusta.    

Kansalaisen valinnanvapauden lisääminen ei ole huono asia! Tapa millä vapautta laajennetaan on oltava järkevä ja sen pitää aidosti lisätä asiakkaan valinnanvapautta, ei palveluntuottajan - tiedän, tiedän …laki on kirjoitettu tietenkin niin, että asiakas valitsee, mutta millaisella prosessilla tämä valinta tosiasiallisesti toteutuu!  Yksi relevantti tapa laajentaa asiakkaan tosiasiallista vapautta oman elämänsä kannalta tarvittavien palvelujen ja tuen valintaan, on henkilökohtainen budjetointi, ja erityisesti sosiaalialan asiakkaille, mutta toki esimerkiksi jotain pitkäaikaisairautta potevallekin. Kuten kansainväliset esimerkit osoittavat.  

Suunniteltu sote-uudistus tulee nykyisestäänkin hajauttamaan sosiaalialan työn: suoran valinnan sote-keskuksessa ei nimestään huolimatta ole saatavilla sosiaalialalta juuri muuta kuin neuvonta ja ohjaus, ja senkin osalta on pelkoa, että tehtävää ei hoitaisi sosiaalialan ammattilainen.

Pääosa sosiaalialan palveluista tultaisiin siirtämään maakunnan (valtion) palveluliikelaitokseen. Siellä otettaisiin käyttöön sisäinen tilaaja-tuottaja-malli. Se tarkoittaa, että maakunnan pitää (pakko)yhtiöittää kaikkien niiden palvelujen tuottaminen perustamilleen yhtiöille, jos näissä palveluissa on markkinoilla jo olemassa olevaa tarjontaa. Esimerkiksi kotipalvelu, kotihoito, perhetyö, sijaishuolto jne. palvelut pitää yhtiöittää. Näin maakunnan (valtion) yhtiöt ovat markkinoilla samassa asemassa kuin muutkin, kuten Attendo, Mehiläinen, Terveystalo ja muut yritykset. Kunnat eivät kuitenkaan saa oikeutta perustaa sote-yhtiötä! Esimerkiksi me olemme valmistelleet kuuden Keski-Uudenmaan sote:a, mutta me emme saa perustaa kuntien omistamaa yhtiötä - lakiin perustuvia esteitä tälle ei ole, kyse tahdosta ”siivota” kunnat pois sote-palveluista. Suomen kunnat ja kuntayhtymät ovat kuitenkin pääosin onnistuneet sote-tehtävissäään.

Viranomaistehtävät ja päätökset hoidetaan maakunnan palveluliikelaitoksen työnä. Näin esimerkiksi lastensuojelun perustyö jakaantuu kahteen organisaatioon: palveluliikelaitos tekee viranomaistyötä ja tilaa palveluja erilaisilta yhtiöiltä - toki nytkin ostetaan paljon lastensuojelun tukipalveluja ja sijaishuoltoa.  

Uudellamaalla on 1,6 miljoonaa asukasta ja tulevan maakunnan palvelukseen siirtyisi töihin reilut 50 000 työntekijää. He työskentelisivät varmaankin edelleen kunnissa toimivissa yhtiön/yhtiöiden toimipisteissä, mutta päätöksenteko, resurssien kohdentaminen ja palveluverkosta päättäminen siirtyvät valtion maakunnalle. Maakunnan valtuusto valittaisiin meilläkin yhdellä vaalipiirillä, mikä merkitsee sitä, että suurin osa maakuntavaltuutetuista on Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta. Vaikuttaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoon jää olemattomaksi.

Sosiaalihuolto on koko sote-uudistuksen ajan ollut marginaalissa, sitä se on uudistuksen jälkeenkin. Esimerkiksi Sitra julkaisi 2015 tutkimuksen, jonka mukaan 10 % käyttää noin 80 % sote-kustanuksista, ja noista 10 %:sta oli 64 %:a sosiaalihuollon asiakkaita.

Ja lastensuojelu erkaantuu kokonaan kunnista. Kuitenkin lasten ja nuorten hyvinvointi rakentuu kunnallisilla areenoilla, päivähoidossa, koulussa, nuorisotyössä ja ihmisten arjessa. Toiminta irtaantuu myös järjestöjen ja yhteisöjen paikallisesta lasten hyvinvointitoiminnasta. Hallituksen LAPE-hanke yrittää rakentaa siltaa kuntien ja maakuntien lasten ja perheiden hyvinvointityölle. Olen skeptinen, ainakin Uudellamaalla tämä on todellinen haaste. Muissa maakunnissa onnistumisen todennäköisyys on parempi. 

Vaihtoehtoisempi sote-uudistus: 

- pystytetään maakunnat (joita on tulossa kyllä liian monta pieneen Suomeen),

- kehitetään palvelujen tuottamista erilaisin kokeiluin (kuten nyt esim. tämä HB-malli), otetaan opiksi kokeiluista ja laajennetaan kokemusten myötä koko maahan

- lisätään hallitusti yksityisten palvelujen hyödyntämistä, kuitenkin aina niin että yksityinen täydentää julkista sote-tuotantoa, tässäkin kokeilut on paikallaan ja niiden kokemusten myötä laajennetaan.  Yksityiset palveluntuottajat listataan kelpoiseksi palveluntuottajaksi, kun täyttää ehdot. Tämä vähentää typerää kilpailuttamista, ja parantaa myös tuottajien asemaa.  

- kehitetään järjestöjen kanssa yhteistyötä: arjen hyvinvointi kun syntyy usein lähiyhteisöissä.

Lue lisää Henkilökohtainen budjetointi-hankkeestamme.

Lue lisää LAPE-hankkeesta. 

Lue lisää Pääkaupunkiseudun LAPE-hankkeesta Lapsen paras -yhdessä enemmän. 

Lue lisää Uudenmaan LAPE-hankkeesta Yhdessä olemme enemmän. 

  

Sosiaalihuoltolaki ei sisällä mahdollisuutta valita asiakasyksikköä -toisin kuin terveydenhuoltolaki

Lakikoulutuksissamme osallistujat kysyvät asioista, joita laki ei sisällä. Yksi on se, voiko kuntalainen valita missä sosiaalitoimen asiakaspisteessä asioi ja kenen kanssa asiakkuuttaan hoitaa.

Terveydenhuoltolaissahan kuntalainen voi valita missä terveyskeskuksessa asioi ja voi myös vaihtaa hänelle osoitettua lääkäriään. Valinnan voi tehdä oman kunnan sisällä olevista terveysasemista tai valita voi myös minkä tahansa toisen kunnan alueella sijaitsevan terveyskeskuksen. Terveydentilansa hoitoa voi hakea paikoin myös muista maista. Sosiaalitoimen asiakkuudessa tällaisia valintamahdollisuuksia ei ole.

Sosiaalihuollon palveluja tarvitseva hakee palvelunsa kotikunnastaan tai oleskelukunnastaan, jos työn, opiskelun tai muun vastaavan syyn johdosta oleskelee muualla kuin kotikunnassaan. Kiireellisen avun saa tietenkin siinä kunnassa missä kulloinkin on. Ja jos esimerkiksi laitoshoidon tarve on pidempi kuin 14 vrk, hoidon järjestämisestä sovitaan kotikunnan kanssa.  

Sosiaalihuoltolain mukaan asioimispaikkaansa ei siis voi valita kunnan sisällä vaan on asioitava siinä toimipisteessä, joka on osoitettu - tyypillisimmin asuinalueellaan sijaitsevassa toimipisteessä. Jos asioimista varten on osoitettu tietty sosiaalitoimen viranhaltija, niin hänen kanssaan on asioita hoidettava. Tämä tuli selväksi myös erään kunnan asiakasasiassa, jota käsittelimme hallinto-oikeudessa, jonka asiantuntijajäsen olen.  

Tosin sosiaalihuoltolain mukaan työntekijä ja asiakas käyvät keskustelun omatyöntekijän tarpeesta, mutta sen kuka tämä työntekijä on, päättää sosiaaliviranomainen. Omatyöntekijäksi voidaan pyrkiä löytämään sosiaalihuollon ammattihenkilö, jolla mahdollisesti on jo kontakti asiakkaan kanssa. Ideaalia olisi, että omatyöntekijänä toimisi se, jolla on juuri tämän asiakkaan asioiden kannalta tarvittavaa osaamista.

Lastensuojelulain asiakkuudessa lapselle nimetään aina vastuusosiaalityöntekijä. Lapsella ja hänen perheellään voi lisäksi olla omatyöntekijä. Lapsiperheiden palvelutarpeisiin pitäisi pääosin pystyä vastaamaan sosiaalihuoltolain mukaisin palveluin. Ja sosiaalihuoltolaissa (13§) on erityinen asema lapsella ja hänen perheellään, joilla on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut. Ja ne on järjestettävä tarvittavassa laajuudessa niinä vuorokauden aikoina, joina niitä tarvitaan. Palvelujen on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatukssessa ja huolenpidossa. Terveydenhuoltolakiin on lisätty vastaavankaltaiset pykälät lapsen oikeudesta saada terveydenhuoltopalvelut viipymättä - nopeammikin kuin hoitotakuun määräajat. silloin kun lapsen lastensuojelun tarve liittyy erityisesti terveydenhoitoon.  

Jos asiakas haluaa vaihtaa asioimispaikkaansa tai asioitaan hoitavaa työntekijää, hänen tulee saada kirjallinen päätös omatyöntekijästä tai vastuutyöntekijästä - sosiaalitoimen asioimispaikasta ei sinänsä käsittääkseni voi edes valittaa.

Päätöksestä voi sitten hakea oikaisua kunnan sosiaalihuollosta vastaavalta päätöksentekoelimeltä, ja jos siihen ei ole tyytyväinen niin sitten voi valittaa hallinto-oikeuteen. Näin hankalaksi asiakkaan valinnanvapaus on tältä osin tehty.

Tällaisen ei pitäisi olla nykyaikana enää tarpeen -aikoinaan kun asiakkaan asiakirjat olivat paperilla, niin voi jotenkin ymmärtää -mutta silloinkin asiakkuus pystyttiin vaihtamaan tai pysyttämään samana esim. muuton yhteydessä, kun asiakassuhteen kannalta se oli tarpeen. Nythän kaikki asiakirjat ovat kunnan sosiaalitoimessa sähköisenä, joten asioipa asiakas missä pisteessä tahansa -esimerkiksi työpaikkansa lähellä olevassa, asiakirjat ovat saatavilla missä tahansa asioimispisteessä (käyttöoikeudet pitää toki työntekijälle antaa). Olen aikoinaan ollut myös sosiaalitoimen asiakastietojärjestelmän (ATJ) suunnittelijana ja useiden vuosien ajan ATJ-asiantuntijaryhmissä kehittäjänä, joten hiukan ymmärrystä on näistäkin.

Miksi siis sosiaalitoimen asiakkaan valinnanvapaus on näin rajoitettua?