Valtaa ja luottamusta asiakkaille ja asiakastyöntekijöille

 

Lainaan aluksi pitkän koosteen Simon Duffyn kahdesta Suunta-kolumnista 1. ja 8.2.2021, sillä juuri tätä haluan kommentoida tässä puheenvuorossani. 

”Ratkaisevaa on, millaisiksi henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmät on suunniteltu ja millaisiin arvoihin ne perustuvat. Henkilökohtainen budjetointi on vain työväline; järjestelmä olemme me, ihmiset, työskentelemässä yhdessä, käyttäen tätä työkalua. Jos henkilökohtaisen budjetin avulla ei voi muuta kuin valita, käyttääkö tätä vai tuota palvelutarjoajaa, järjestelmä on pääosin epäonnistunut. Henkilökohtainen budjetointi toimii, jos se auttaa ihmisiä osallistumaan, olemaan aktiivisia ja luovia omissa yhteisöissään. Siinä ei kehitetä uutta hallintojärjestelmää vaan sitoudutaan yhdessä edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa, valinnanvapautta ja aktiivista kansalaisuutta kaikille. Jos siis haluamme, että ihmisten olisi helpompi rakentaa itselleen hyvä elämä, joudumme kovasti miettimään, miten luodaan toimivia palvelujärjestelmiä, jotka ovat riittävän joustavia ja yksinkertaisia toimiakseen hyvin monenlaisten ihmisten monenlaisissa tilanteissa.  

Palvelujärjestelmästä täytyy tehdä myös hallinnon ja veronmaksajien kannalta toimiva: pitkällä aikavälillä tehokas, kohtuuhintainen ja houkutteleva. Jos järjestelmän sanotaan olevan joustava, mutta siinä on paljon sääntöjä ja rajoituksia, kuinka ottaisin riskin ja muuttaisin mitään? Melkein kaikki sosiaalipalveluiden työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin ja toimia luovasti ja kannustavasti asiakkaan tasaveroisena kumppanina. Työntekijät joutuvat kuitenkin mukautumaan jäykkärakenteisiin, rajoittaviin järjestelmiin niin, että lopulta voi näyttää siltä, kuin ongelma olisi työntekijöissä eikä järjestelmässä. On luotava sellainen järjestelmä, joka saa työntekijät loistamaan ja kannustaa heitä onnistumaan. Tehokkuus saadaan aikaan sillä, että palvelujen käyttäjät voivat panostaa omaan yhteisöönsä, omaan elämäänsä ja sellaisiin tukiin, jotka oikeasti palvelevat heitä. Luodaan järjestelmä, jossa kaikkia kohdellaan reilusti ja jonka säännöt kaikki ymmärtävät. Varmistetaan, että kaikki hyötyvät parannuksista ja säästöistä.”  

Ollaanko organisaatioissa valmiita jakamaan valtaa?

Viisaita sanoja Simonilta. Nostaisin esille monissa tutkimuksissa todetun suomalaisen yhteiskunnan keskeisen vahvuuden - luottamuksen. Kun kerran luotetaan, niin miten järjestelmä suhtautuu valtaan.  Kysynkin, uskallammeko antaa todellista valtaa asiakastyöhön. Uskallammeko organisaatioissa aidosti luottaa asiakkaana olevan ihmisen ja hän läheistensä sekä työntekijän kykyyn löytää kunkin ihmisen tarpeisiin ja elämän tavoitteisiin sopivia ratkaisuja? - tämä kysymys riippumatta siitä, käytetäänkö henkilökohtaista budjetointia tai jotain muuta tapaa järjestää asiakkaan palvelutarpeisiin soveltuvaa tukea.  

Suomalainen yhteiskunta ja hyvinvointijärjestelmä perustuvat luottamukseen. Keskeinen lähtökohta sote-lainsäädännössä on tarvelähtöisyys - universaalien palvelujen ohella. Ihmisen tarpeiden tulisi siten ohjata palveluapparaatin toimintaa. Tämä edellyttää hyvää vuoropuhelua ihmisten kanssa heidän tarpeistaan. Lainsäädäntömme mukaan ihmisellä on itsemääräämisoikeus ja sitä tulee kunnioittaa.  

Sote-alan koulutusorganisaatiot tuottavat alansa osaajat. Ammatillisuuteen kuuluu autonomia ja myös vastuu asiakkaiden tarpeiden kuulemisesta ja asiakkaan kanssa ratkaisuvaihtoehtojen löytämisestä. Miten organisaatiot hyödyntävät ammattilaisen kyvykkyyttä olla ratkaisemassa yhdessä asiakkaan kanssa hänen tarpeisiinsa ja hyvinvoinnin tavoitteisiin soveltuvaa tukea ja apua? Olemmeko rakentaneet sääntöjen ja raja-aitojen järjestelmän, jossa asiakkaan kanssa toimivilla alansa osaajilla on heikot mahdollisuudet kukoistaa ja yltää parhaimpaansa?   

Voisiko järjestelmä ja siinä toimivat johtajat ja päättäjät luottaa asiakkaaseen ja työntekijään, että he löytävät kulloinkin soveltuvat ratkaisut? Kun puhutaan rahasta ja henkilökohtaisesta budjetin käytöstä, olen satavarma, että asiakas ja työntekijä huolella miettivät miten kaikkein viisaimmin budjettiraha saataisiin riittämään ja että rahan käytöllä vahvistettaisiin ihmisen hyvinvointia ja toimintakykyä arjessa. Uskaltaisin tähän luottaa, varsinkin Suomessa, jossa alalle koulutetuilla ammattilaisilla on korkea ammattieettinen sitoutuminen ja laaja ymmärrys myös yhteiskunnan voimavarojen käytöstä mahdollisimman fiksusti. Ja kun yhdenvertaisuus on tärkeä arvo ja tavoite, se tarkoittaa juuri sitä, että kukin saa tarpeidensa mukaan, ei sitä, että kukaan ei saisi enemmän kuin toinen - jos tarpeet ovat erisuuruisia.  

Pois holhoavasta toimintatavasta

Peräänkuulutan tarvetta poisoppia turhasta ihmisiä holhoavasta toimintatavasta. Vastuu ja valta sinne, missä paras osaaminen on. Näin ajatellaan nykyjohtamisesta palkituissa organisaatioissa. Ja yleisestikin vallalla olevissa johtamisopeissa, joissa ammattilaisten ja asiakastiimien itseohjautuvuutta vahvistetaan, mikä merkitsee myös valtaa vastuun ohella. Johtamisopeissa myös korostuu kyky toimia resilientisti. Asiakastyössä tarvitaan ihmisten erilaisiin tarpeisiin joustavasti rakentuvia ratkaisuja, eikä niitä synny ellei sitä mahdollisteta organisaatioissa. Henkilökohtainen budjetointi olisi yksi hyvä väline resilientille organisaatiolle. Veikkaan, että tällainen järjestelmä olisi kustannustehokas ja vaikuttava. Ja vaikuttavuushan on yhteiskunnallisen toiminnan tärkein tavoite.  

Suomalainen sosiaalihuolto on edelleen järjestelmä- ja organisaatiolähtöinen, jossa palveluja toimeenpanevat organisaatiot määrittävät mikä on ihmiselle kulloinkin se tuki ja palvelu, jota on valittavissa. Millainen valta ihmisellä itsellään on vaikuttaa häntä koskeviin ratkaisuihin?  

Lainsäädäntömme on kirjoitettu ammattiala- ja palvelukohtaiseksi, ei ihmislähtöisesti, vaikka lakien sisällössä korostetaankin asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeutta ja tarvelähtöisyyttä. Toisin on Skotlannissa, jossa jo lain nimi viestii asiakkaana olevan ihmisen asemasta ohjata sitä, miten hän tarvitsemansa tuen järjestää.  

 ”The Scottish Parliament passed the Social Care (Self-directed Support) (Scotland) Act 2013 so people who are eligible for social care support can get greater choice and control over these services.”

Asiakkaana olevan ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen suomalaisissa käytännöissä on pitkälti vielä järjestelmän ja työntekijän ”taskussa”. Ihmisten osallisuuden vahvistuessa, vähenee järjestämä- ja asiantuntijajohtoisuus.  

Ihmiskohtainen palvelujen ja tuen integraatio  

Kirjoitin Kainuun Sanomiin kehitysjohtaja Maritta Pikkaraisen kanssa Avain kansalaisuuteen - hankkeen päättyessä organisaation rajoista, jotka estävät tai hankaloittavat ihmislähtöistä työskentelyä. Silloin kun ihmisellä on tarve moniin palveluihin, tulisi näistä muodostua arkea ja toimintakykyä tukeva integroitu tuen kokonaisuus, esimerkiksi ikäihmisen kotona asumisen tai erityistä tukea tarvitsevan lapsiperheen tuki. Kyse ei aina ole vain sote-palveluista, vaan sosiaalista hyvinvointia edistävistä erilaisten yhteisöjen ja vertaisryhmien kautta syntyvästä arjen tuesta.  

Tuen kokonaisuus on erilainen riippuen ihmisen tarpeista, voimavaroista ja tarjolla olevista mahdollisuuksista. Jotta palveluista muodostuisi ihmisen ja hänen perheensä tarpeisiin vastaava integroitu palvelukokonaisuus, pitäisi soten palvelutyö ja siinä yhteisvastuu organisoida niin, että tämä mahdollistuu. Erilaisten hallinnollisten raja-aitojen ja “siilojen” sijaan tarvitaan joustavasti toimivia monialaisia vastuutiimejä. Asiakkaan tiimi muodostuu hänen palveluissaan mukana olevista toimijoista. Kyse on toiminnallisesta tuen integraatiosta.  

Ihminen oman elämänsä asiantuntija  

Sote-palvelujärjestelmässä tulisi ymmärtää, että ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija. Hän tuntee omat tarpeensa ja voimavaransa sekä tietää millaisesta tuesta ja avusta hän kulloinkin hyötyisi. Ihmisen tarve ymmärretään usein palveluna, jota hänelle tarjotaan sellaisena, jota palvelujärjestelmässä “sattuu olemaan palveluhyllyllä”. Elämäntilanteiden muutoksissa palvelujärjestelmä ei jousta, eikä mahdollista yksilöllistä tuen muotoilua.  

Lähtökohtaisesti ihminen toimii vastuullisesti, ja sitä edistää kokemus siitä, että häneen luotetaan. Palvelujärjestelmässä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen on päähenkilö omassa asiakkuudessaan. Hänellä on valtaa ja vastuuta oman elämänsä ratkaisuissa. Ilman ihmisen omaa motivaatiota, hoidon ja tuen vaikuttavuus jää vähäiseksi. Motivaatio syntyy kokemuksesta, että ihminen on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Hänen näkemyksensä otetaan aidosti häntä koskevissa palvelupäätöksissä huomioon. Ensikontakti määrää paljon: ihmisen tarpeeseen on fiksua vastata sote-organisaatiossa nopeasti. Jos ensikontaktissa asiakkuuspolku ohjautuu ihmisen tarpeiden mukaan eteenpäin, syntyy työn vaikuttavuudelle ja kustannustehokkuudelle hyvät edellytykset. Tarvitaan uudenlaista ihmislähtöistä asiakasohjauksen toimintatapaa.  

Ihmislähtöisen toimintalogiikan mukainen palvelujärjestelmä tuottaa terveys- ja hyvinvointihyötyä sekä veronmaksajien kannalta paremman tuloksen. Toimintamallin kokonaisvaltainen muutos vaatii rohkeutta päättäjiltä, alan ammattilaisilta ja asiakkailta.  

Kuten Simon Duffy Suunta-blogissa toteaa, meillä Suomessa on mahdollisuus ottaa opiksi muiden maiden kokemuksista. Käydessämme Skotlannissa opintomatkalla, kysyin asuinalueen sosiaalijohtajalta, mihin asiakas saa budjettiaan käyttää ja mihin ei. Sain vastauksen: budjettia ei saa käyttää uhkapeleihin eikä laittomaan toimintaan, budjettia pitää käyttää ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Ja sitä me seuraamme. Meillä asiakastulos on ihmisen hyvinvointi ja sitä me mittareilla mittaamme.  

Uskallammeko olla Suomessa näin joustavia ja antaa valtaa ihmiselle ja hänen tukenaan toimiville?  Organisaatiot voivat toimia toisinkin - lait eivät estä vallan jakamista.  

Sirkka Rousu, hallintotieteiden tohtori, sosiaalityöntekijä ja johtamisen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu  

Kirjoittaja toimi Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen projektipäällikkönä 2016-2019 www.henkilokohtainenbudjetointi.fi. Metropolia Ammattikorkeakoulu toimii kehittämiskumppanina Essoten Sopiva HB-hankkeessa.   

Hän on kotikuntansa kuntavaltuutettu sekä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän (Keusote) valtuuston valtuutettu, yhtymähallituksen ja yksilöjaoston jäsen. Keusote oli STM:n henkilökohtaisen budjetoinnin palvelusetelikokeilussa mukana, kuten on myös meneillään olevassa Vammaispalvelujen HB-hankkeessa. Kuntayhtymässä on käytössä HB-toimintamalli.  

Blogiteksti on julkaistu 1.3.2021 Suunta - henkilökohtaisen budjetoinnin keskuksen blogina https://suunta.fi/vallan_jakaminen/ . Lisäksi teksti on julkaistu Metropolia Ammattikorkeakoulun Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogissa. (tulossa)

Lisätietoa

Duffy Simon. Suunta-blogi 1.2.2021. Miten henkilökohtainen budjetointi tukee palvelujen käyttäjiä ja perheitä? https://suunta.fi/duffyn-blogi-1/

Duffy Simon. Suunta-blogi 8.2.2021. Henkilökohtainen budjetointi: hyvän järjestelmän periaatteet. https://suunta.fi/hb_jarjestelman_periaatteet/

Ihamäki Katja 2018. Asiakaslähtöisyyden ytimessä sosiaali- ja terveystoimessa. Julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2018. Henkilökohtainen budjetointi - yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointihankkeen ensimmäisen toimintavuoden kokemuksia ja havaintoja. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 52-78. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/146228

Artikkelit julkaisussa: Rousu Sirkka (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointi -kehittämishankkeen (2016-2019) tulokset ja kehittämisehdotukset sekä yhteenveto hankkeesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta https://www.theseus.fi/handle/10024/167272   

Rousu Sirkka, Ihamäki Katja, Ojanen Mia 2019. Monipuolistuvat palvelut ja osallistava asiakkuusprosessi. 31-49.  

Rousu Sirkka & Pekonen Elina (toim.) 2019. Henkilökohtainen budjetointi - ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. 74-90.  

Pikkarainen Marita & Rousu Sirkka 2019. Näkökulma: Soten palvelujärjestelmässä tarvitaan vallankumous. Kainuun Sanomat 25.6.2019. Saatavana https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/nakokulma-soten-palvelujarjestelmassa-tarvitaan-vallankumous-165775325/  

Uusitalo Kaisa 2020. "Viisaus ei asu esimiehen päässä", todettiin sote-yhtymässä – ja siitä käynnistyi kokonaisen työkulttuurin jättimuutos. Yle-uutiset/Työelämä-artikkeli: 7.9.2020. Saatavana https://yle.fi/uutiset/3-11525700  

Tammeaid Marika & Virtanen Petri 2020. Yhdessä ohjautuvan tiimin rakentaminen. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahasto ITLA, blogi 28.8.2020. Saatavana https://itla.fi/yhdessa-ohjautuvan-tiimin-rakentaminen/  

Martela, Frank Jarenko, Karoliina (toim.) 2017. Itseohjautuvuus: Miten organisoitua tulevaisuudessa? Alma Talent. 

Filosofian Akatemia - johtamisen blogit https://filosofianakatemia.fi/blogi/  

 

Lastensuojelu erkaantuu kokonaan kunnista - jos hallituksen sote-uudistus toteutuu

On jonkin aikaa kulunut siitä kun olen kirjoittanut Lastensuojelija-blogiini. Aktiivisemmin olen nyt blogannut kuntavaalien johdosta valtuutetun blogiini ja paikallislehtien palstoille.

Lisäksi käynnistynyt valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitämme henkilökohtaista budjetointia yhdeksi sote-palvelujen järjestämismalliksi, tahtoo viedä aikaa vapaaltakin. Toki seuraan aktiivisesti lastensuojelua ja sen kehittämistä - tietoa tarvitsen sekä opettajan työssäni että hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijana.   

Sote-uudistusta ja lakiehdotuksia on perustellusti kritisoitu - ehdotettu malli on sekava, pirstaloi nykyisestäänkin jo pirstoutunutta palvelutuotantoa entisestään, yhdenvertaisuus ei kohene eikä eriarvoisuus parane (oikeastaan päinvastoin), kustannukset eivät vähene, vaan uhkana on kasvu. Olen ollut puhumassa sote-uudistuksesta monille kohderyhmille ja valmistelemassa lausuntoa mm.valinnanvapauslaki-ehdotuksesta, ja tietenkin päättämässä myös kotikuntani lausunnosta. 

Valinnanvapauslain vaikutusarvioinnissa ja myös oikeudellisessa tarkastelussa (erillinen STM:n muistio 15.2.2017) nostetaan esille hyvin monia riskejä ja uhkia, joihin lakiehdotus johtaisi.

Minä, moni asiantuntija ja alan tutkija, on kysynyt, mihin analyysiin perustuen Suomessa tarvitaan totaalisesti uusi sote-malli, joka ulkoistaa ja yksityistää julkiset sote-palvelut meidän veronmaksajien rahoilla. Se, mikä toimii hyvin, sitä ei kannata rikkoa. Se, missä on parantamisen varaa, se muutettakoon. Suomi tuottaa kansainvälisten vertailujen mukaan maailman korkeatasoisinta hoitoa, hoivaa ja palveluja erittäin kustannustehokkaasti. Ja EVA:n tuoreen arvo- ja asennekyselyn mukaan julkisten palvelujen laaja ulkoistaminen ei saa kannatusta.    

Kansalaisen valinnanvapauden lisääminen ei ole huono asia! Tapa millä vapautta laajennetaan on oltava järkevä ja sen pitää aidosti lisätä asiakkaan valinnanvapautta, ei palveluntuottajan - tiedän, tiedän …laki on kirjoitettu tietenkin niin, että asiakas valitsee, mutta millaisella prosessilla tämä valinta tosiasiallisesti toteutuu!  Yksi relevantti tapa laajentaa asiakkaan tosiasiallista vapautta oman elämänsä kannalta tarvittavien palvelujen ja tuen valintaan, on henkilökohtainen budjetointi, ja erityisesti sosiaalialan asiakkaille, mutta toki esimerkiksi jotain pitkäaikaisairautta potevallekin. Kuten kansainväliset esimerkit osoittavat.  

Suunniteltu sote-uudistus tulee nykyisestäänkin hajauttamaan sosiaalialan työn: suoran valinnan sote-keskuksessa ei nimestään huolimatta ole saatavilla sosiaalialalta juuri muuta kuin neuvonta ja ohjaus, ja senkin osalta on pelkoa, että tehtävää ei hoitaisi sosiaalialan ammattilainen.

Pääosa sosiaalialan palveluista tultaisiin siirtämään maakunnan (valtion) palveluliikelaitokseen. Siellä otettaisiin käyttöön sisäinen tilaaja-tuottaja-malli. Se tarkoittaa, että maakunnan pitää (pakko)yhtiöittää kaikkien niiden palvelujen tuottaminen perustamilleen yhtiöille, jos näissä palveluissa on markkinoilla jo olemassa olevaa tarjontaa. Esimerkiksi kotipalvelu, kotihoito, perhetyö, sijaishuolto jne. palvelut pitää yhtiöittää. Näin maakunnan (valtion) yhtiöt ovat markkinoilla samassa asemassa kuin muutkin, kuten Attendo, Mehiläinen, Terveystalo ja muut yritykset. Kunnat eivät kuitenkaan saa oikeutta perustaa sote-yhtiötä! Esimerkiksi me olemme valmistelleet kuuden Keski-Uudenmaan sote:a, mutta me emme saa perustaa kuntien omistamaa yhtiötä - lakiin perustuvia esteitä tälle ei ole, kyse tahdosta ”siivota” kunnat pois sote-palveluista. Suomen kunnat ja kuntayhtymät ovat kuitenkin pääosin onnistuneet sote-tehtävissäään.

Viranomaistehtävät ja päätökset hoidetaan maakunnan palveluliikelaitoksen työnä. Näin esimerkiksi lastensuojelun perustyö jakaantuu kahteen organisaatioon: palveluliikelaitos tekee viranomaistyötä ja tilaa palveluja erilaisilta yhtiöiltä - toki nytkin ostetaan paljon lastensuojelun tukipalveluja ja sijaishuoltoa.  

Uudellamaalla on 1,6 miljoonaa asukasta ja tulevan maakunnan palvelukseen siirtyisi töihin reilut 50 000 työntekijää. He työskentelisivät varmaankin edelleen kunnissa toimivissa yhtiön/yhtiöiden toimipisteissä, mutta päätöksenteko, resurssien kohdentaminen ja palveluverkosta päättäminen siirtyvät valtion maakunnalle. Maakunnan valtuusto valittaisiin meilläkin yhdellä vaalipiirillä, mikä merkitsee sitä, että suurin osa maakuntavaltuutetuista on Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta. Vaikuttaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoon jää olemattomaksi.

Sosiaalihuolto on koko sote-uudistuksen ajan ollut marginaalissa, sitä se on uudistuksen jälkeenkin. Esimerkiksi Sitra julkaisi 2015 tutkimuksen, jonka mukaan 10 % käyttää noin 80 % sote-kustanuksista, ja noista 10 %:sta oli 64 %:a sosiaalihuollon asiakkaita.

Ja lastensuojelu erkaantuu kokonaan kunnista. Kuitenkin lasten ja nuorten hyvinvointi rakentuu kunnallisilla areenoilla, päivähoidossa, koulussa, nuorisotyössä ja ihmisten arjessa. Toiminta irtaantuu myös järjestöjen ja yhteisöjen paikallisesta lasten hyvinvointitoiminnasta. Hallituksen LAPE-hanke yrittää rakentaa siltaa kuntien ja maakuntien lasten ja perheiden hyvinvointityölle. Olen skeptinen, ainakin Uudellamaalla tämä on todellinen haaste. Muissa maakunnissa onnistumisen todennäköisyys on parempi. 

Vaihtoehtoisempi sote-uudistus: 

- pystytetään maakunnat (joita on tulossa kyllä liian monta pieneen Suomeen),

- kehitetään palvelujen tuottamista erilaisin kokeiluin (kuten nyt esim. tämä HB-malli), otetaan opiksi kokeiluista ja laajennetaan kokemusten myötä koko maahan

- lisätään hallitusti yksityisten palvelujen hyödyntämistä, kuitenkin aina niin että yksityinen täydentää julkista sote-tuotantoa, tässäkin kokeilut on paikallaan ja niiden kokemusten myötä laajennetaan.  Yksityiset palveluntuottajat listataan kelpoiseksi palveluntuottajaksi, kun täyttää ehdot. Tämä vähentää typerää kilpailuttamista, ja parantaa myös tuottajien asemaa.  

- kehitetään järjestöjen kanssa yhteistyötä: arjen hyvinvointi kun syntyy usein lähiyhteisöissä.

Lue lisää Henkilökohtainen budjetointi-hankkeestamme.

Lue lisää LAPE-hankkeesta. 

Lue lisää Pääkaupunkiseudun LAPE-hankkeesta Lapsen paras -yhdessä enemmän. 

Lue lisää Uudenmaan LAPE-hankkeesta Yhdessä olemme enemmän. 

  

Lastensuojelua koskevia tuoreita tutkimuksia ja kehittämistä

Lastensuojelun kehittämisen tueksi on THL:n HuosTa-projektissa kesän alussa julkaistu muutamia tutkimusraportteja. Useamman kuntapilotin kanssa on tuotettu tietoa sijoittamisen syistä, palvelujen saatavuudesta ja myös niiden kustannuksista - vihdoinkin käytettävissä on tällaista tietoa. Kiitos erityisesti Tarja Heinolle ja muille laajassa tutkimuksessa mukana olleille.

Lastensuojelusta puhutaan edelleen, sen ongelmista ja resurssien puutteista, mutta lisääntyvästi myös asiakkaiden kokemukset ja ehdotukset lastensuojelun kehittämiseksi ja osallisuuden lisäämiseksi ovat päässeet esille medioissa erityisesti monien kehittämishankkeiden toimesta. Lapsen läheisten kanssa tehtävää työtä on kehitetty nyt erityisesti Pesäpuun Lähemmäs-hankkeessa: hankkeen päätösseminaari oli syyskuulla ja julkaistuna on mm. ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyö läheisten kanssa tehtävän työn esteistä ja edellytyksistä (Päivi Muranen, sain olla hänen työnsä ohjaavana opettajana). Myös esimiehille julkaistiin opas läheistyöstä.

Äskettäin olleilla Lastensuojelun päivillä LSKL julkaisi sijaishuoltoa koskevan selvityksen: sen mukaan yhdenvertaisuus ei toteudu lapsen sijaishuollon tarpeen arvioinnissa. Tämänkaltaista näen kyllä myös hallinto-oikeuden käsittelyssä olevissa asioissa.

Olen odottanut keväällä julkaistun Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen pohjalta valtion toimenpiteitä, se anteeksipyyntö olisi pitänyt esittää jo tuolloin. Myös jonkinlaisen lupauksen antaminen jatkotoimista lastensuojelun kehittämiseksi olisi ollut tarpeen. Näitä vielä odotellaan.

Hallituksen vuoden alussa lanseeraama Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelma LAPE on koonnut verkostoja kehittämään myös lastensuojelua. Itse en ole muiden töiden johdosta pystynyt nyt osallistumaan, mutta tiedän, että esim. sijaishuollon, myös perhehoidon ja sen valvonnan kehittäminen olisi työn alla - valvonnan puutteethan olivat menneisyys-selvityksessäkin yksi iso ongelma. LAPE-ohjelmaan sisältyy myös osaamisen kehittämistä koskevia tavoitteita - niiden eteenpäin viennissä olen korkeakouluverkoston kanssa mukana.

Omat työkiireeni ovat liittyneet valtakunnallisen kehittämishankkeen käynnistämiseen. Kehitämme erilaisille kohderyhmille, mm. lapsiperhepalvelujen asiakkaille mahdollisuutta valita henkilökohtainen budjetointimalli (HB). Asiakassuunnitelmaan ja tarpeisiin pohjautuen asiakas itse päättää mistä ja mitä tukipalveluja hankkii omaa elämäntilannettaan parhaiten tukemaan. HB mallin kehittämisessä meitä kiinnostaa erityisesti, mitä siitä seuraa kun asiakas itse on valintojensa ratkaisija. Miten asiakasohjautuva toimintamalli toimii ja mitä se edellyttää? Voit lukea lisää hankkeesta Metropolian nettisivuilta (hankkeen omat sivut vielä työn alla).

Tämä postaus on nyt vain informatiivinen, lue lisää edellä mainituista teemoista.

THL:n HuosTa-hankkeen tuloksiin liittyvä uutistiedote
THL:n julkaisut
- Lastenkodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset 2016. Päätulokset.
- Lastensuojelun kustannukset ja palvelujen hinnat, työpaperi 2016.

LSKL:n 27.9.2016 julkaisema Rajapinnoilla. Lapsen erityisten tarpeiden huomioiminen sijaishuoltopaikkaa valittaessa  raportti    

Pesäpuun Lähemmäs-hanke: Materiaaleihin tästä. 

LAPE-hankkeen sivuille tästä, katso sieltä mm.materiaalit.

Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointimalli -esittely tästä.

Asiakkaille räätälöitävien erityispalvelujen hankintaan ei pitäisi soveltaa lainkaan hankintalakia

Tarjosin alla olevaa kommenttia HS mielipidepalstalle, jossa se ei ole ilmestynyt.

Uudistuva hankintalaki ei tuo ratkaisua Kortesalmen ja Röykän (HS 30.12.2015) kuvaamiin hankinnan ongelmiin olipa kyse mielenterveyskuntoutujien, kehitysvammaisten tai lastensuojelun palveluista, varsinkin silloin kun palvelu on käytännössä heidän kotinsa. Kodistaan ei pitäisi joutua muuttamaan kilpailutuksen johdosta. 

Palvelut kilpailutetaan kirjavin kriteerein, kilpailutusprosessi vie runsaasti resursseja ja on lyhytjänteistä, asiakkaan vastuutyöntekijän rooli palvelunhankinnassa on heikko. Tärkein mittari palvelussa onnistumiselle on asiakkaan hyvinvointi, mikä tieto ei kuitenkaan ohjaa markkinoiden toimintaa.

Miksi emme siirtyisi hankintamalliin, jossa jokainen palveluntuottaja pääsee palveluntoimittaja-rekisteriin, kun täyttää vaatimukset tuottajana ja ko. palvelun osalta. Kaikille maksetaan sama maksu samasta palvelusta - laatu ratkaisee. Jatkuvia kilpailutuksia ei enää tarvittaisi. Asiakkaan vastuutyöntekijä etsii toimittaja-rekisteristä asiakkaan tarpeisiin soveltuvan palvelun. Lisätarpeista neuvotellaan. Toiminta ohjautuu kansallisten laatu- ja vaikuttavuusvaatimusten mukaan. Palvelua kehitetään asiakastyön vaatimusten mukaan pitkäjänteisessä kumppanuudessa.   

Yksi varteenotettava palvelun järjestämisen tapa on myös henkilökohtainen budjetointi-malli, jossa asiakas on palveluvalintojen tekijänä (ks. HS 30.11.2015 Rousu, Hakoma).

Sirkka Rousu, HT, yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulu

Tässä linkki 30.12.2015 HS vieraskynäartikkeliin: Sosiaalialan hankinnoissa keskityttävä tavoitteisiin.  

Lopetetaan lastensuojelupalvelujen kilpailuttaminen - henkilökohtaista budjetointimalliakin voisi kehittää ja kokeilla !

Jos lastensuojelun lapselle, nuorelle tai perheelle hankitaan palveluja, tulisi se aina toteutua juuri heidän tarpeidensa mukaan.

Lastensuojelun palvelumarkkinoilla on tapahtunut samaa kehitystä kuin muissakin sote-palveluissa: isot yritykset ostavat pienet yrittäjät pois jaloista, ala monopolisoituu, kilpailussa pärjää se, joka ilmoittaa halvimman hinnan, palvelut kilpailutetaan kirjavin kriteerein, pienyrittäjä ei mitenkään kykene osallistumaan kymmeniin kilpailutusprosesseihin vuosittain, jokaisen kunnan/kuntaryppään kilpailutusasiakirjat ovat erilaisia, yhteisöjen kuten järjestöjen mahdollisuudet pärjätä kilpailussa ovat heikentyneet, ja kilpailutusprosessi valvontoineen vie runsaasti resursseja... laatu- ja kustannustietoisuus...

Olen kirjoittanut lastensuojelun palvelumarkkinoista ja hankintatyöstä, valvonnasta jne. lukuissa postauksissa. Yhä vakuuttuneempi olen siitä, ettei tässä ole mitään järkeä. Hankintalain soveltamisen piiristä pitää irrottaa asiakaskohtaista räätälöintä edellyttävät erityispalvelut. EU:n kilpailua koskevat säännökset eivät edellytä Suomessa käytössä olevaa hankintatapaa. Katsokaapas miten vaikkapa muissa Pohjoismaissa toimitaan.

Lastensuojelupalvelut tulisi hankkia (ellei kunta/kuntayhtymä niitä itse tuota) pääosin suorahankintana tai neuvottelumenettelyllä.

Valmisteilla oleva hankintalaki-uudistus ei poista havaittuja ongelmia, ja tätä lakiuudistusta saamme odottaa vielä ensi kevääseen (jotakin parannuksia siellä olisi tulossa).

Siirrytään palveluntuottaja-rekisteri malliin

Miksi emme siirry kokonaisuudessaan malliin, jossa jokainen palveluntuottaja pääsee palveluntoimittaja-rekisteriin, mikäli täyttää asetetut vaaitukset: organisaationa ja palvelun osalta. Kaikille maksettaisiin sama maksu samasta palvelusta ja sen palvelutasosta -laatu tällöin ratkaisee. Minkäänlaisia kilpailutusprosesseja ei enää tarvittaisi. Kun asiakas tarvitsee jotain palvelua, asiakkaan vastuutyöntekijä etsii palveluntoimittaja-rekisteristä parhaan mahdollisen asiakkaan tarpeisiin soveltuvan palvelun ja tekee sitä koskevat sopimuksen. Jos lapsella, nuorella tai hänen perheellään on palvelusta poikkeavia lisätarpeita, niistä neuvotellaan palveluntuottajan kanssa.

Palveluntuottajien tulee kyetä täyttämään vaadittavat kansalliset laatu- ja muut vaatimukset, jotka pitäisi siis laatia kansallisesti ja niiden tulisi ohjata käytännön asiakastyötä.

Yksi varteenotettava palvelun järjestämisen tapa voisi olla myös henkilökohtainen budjetointi-malli. Se ei ihan kaikissa tilanteissa ole varmaankaan soveltuva (vastentahtoiset päätökset), mutta monissa tilanteissa se voisi toimia.

Henkilökohtainen budjetointi-mallista Kauppalehti julkaisi 26.11.2015 artikkelimme, samoin Helsingin Sanomat 30.11.2015 (linkit lopussa).

Henkilökohtainen budjetointi-malli myös lapsiperheiden palveluihin 

Sote:n valinnanvapauskeskusteluissa on jäänyt kokonaan vaille huomiota henkilökohtaisen budjetoinnin malli, jossa asiakkaan valinnanvapaus toteutuu laajimmin, ja joka on hyvin kustannusvaikuttava.

HB-mallissa asiakkaan kanssa kartoitetaan hänen palvelutarpeensa. Asiakas laatii yhdessä tukihenkilönsä / lähipiirinsä kanssa tukisuunnitelman. Tukisuunnitelma sisältää ne palvelut ja palvelujen järjestämistavat, joilla asiakas itse katsoo tulevansa autetuksi. Budjettisumma pohjautuu palvelutarpeen arvioinnin ja tukisuunnitelman tavoitteisiin.

Budjettisumman puitteissa asiakas päättää mitä palveluja tai hoitoa hän käyttää ja mistä palvelut hankkii, julkisten palvelujen ohella suoraan yrityksiltä, yhteisöiltä ja myös lähiverkostolta. HB-mallin valinneet voivat joustavasti rakentaa omaa hyvinvointiaan ja arkeaan tukevia palvelu- ja hoitoratkaisuja. HB-palvelunkäyttäjinä voivat olla erilaiset asiakkaat, kuten pitkäaikaissairaat, erilaista kuntoutusta tarvitsevat tai vammais-, vanhus- tai lapsiperhepalveluja tarvitsevat. HB-mallin voi monissa maissa valita osana terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen lainsäädäntöä.  

Kustannusten osalta kyse ei ole lisämäärärahoista asiakaspalveluihin, vaan jo muutoinkin budjetoitujen määrärahojen käyttämistä asiakkaan itsensä päättämällä tavalla tukisuunnitelmaan perustuen. HB-mallin kustannukset ovat olleet eri maissa pääosin pienemmät kuin vastaavat viranomaisehtoisesti järjestetyt palvelut. Ongelmitta ei ole selvitty: kaikilla ihmisillä ei ole riittävää tietoa palveluvalintojen tekemiseksi ja taitoa hallita omaa budjettiaan. Myös palvelujen löytäminen ja vertailu vaatii harjaantumista. Tämä vaatiikin kehittämistä. Myös yritysten pitää osata tarjota palvelunsa suoraan asiakkaan ostettavaksi.    

Asiakkaat voivat käyttää budjettiaan maksukortilla esimerkiksi Hollannissa. Tämä olisi tietenkin oltava myös Suomessa mahdollista, toisin kuin verottajamme tulkitsee. Asiakas tarvitsee myös teknisen asiointiyhteyden omaan tukisuunnitelmaan, palvelutarjottimeen, budjettiin ja palvelujen käyttöönsä.

Suomessa on ollut vasta pienimuotoisia kokeiluja. Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä Eksote oli mukana vammaispalvelujen Tiedän mitä tahdon-kokeilussa. Kokemukset ovat olleet myönteisiä: asiakkaat olivat tyytyväisiä ja järjestivät luovalla ja omiin palvelutarpeisiinsa soveltuvalla tavalla palvelunsa. Kustannukset eivät kasvaneet. Asiakkaan rooli muuttui palvelujen kohteesta aktiiviseksi omien palvelujensa asiantuntijaksi.

HB-toimintamalli on toiminut asenteiden muuttajana työntekijöille, asiakkaille, asiakkaiden lähiomaisille ja palvelujärjestelmästä vastaaville sekä yksityisille palveluntuottajille. Suomen sote-lainsäädännöstä HB-järjestämistapa kuitenkin vielä puuttuu. HB-malliin perustuvaa toimintatapaa tulisi rohkeasti kokeilla erilaisilla asiakasryhmillä, jotta HB:n toimivuudesta saadaan tietoa osaksi valinnanvapauslainsäädäntöä. Eri maissa on erilaisia HB-hallinnointimalleja, myös yritys- ja yhteisövastuisia.

Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu

Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä

Klikkaa tästä HS 30.11.2015 artikkeliimme.