sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Tuusulan Jokelan ampuminen kymmenen vuotta sitten - huomioita tapahtumasta lectiossani kuukautta myöhemmin 2007

Pidin väitöstutkimukseni lection 7.12.2007 kuukausi Jokelan ampumisesta.
Julkaisen lection tässä blogissani. Investoidaan lapsiin! 

------------------------------------------------------------------------------------------------ 

Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, arvoisat kuulijat 7.12.2007

Ottamatta sinänsä kantaa Tuusulan Jokelan koululla 7.11.2007 tapahtuneeseen inhimillisesti käsittämättömään tragediaan ja siihen johtaneisiin seikkoihin, kuvastaa tapahtunut kuitenkin sitä yhteiskunnallista todellisuutta, jossa lapsemme tänä päivänä elävät – todellisuutta, joka 18-vuotiaalle nuorelle surmatyön tekijälle oli lopulta vain vihan täyttämä maailma, johon ei kuulunut empatia ja sosiaalinen välittäminen, ei toivo eikä kumppanuus elämää eteenpäin myönteisesti rakentavien yhteisön jäsenten kanssa. Tapahtunut muistuttaa meitä varhaisen puuttumisen ja -tuen tärkeydestä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi ja osallistua kriittisinekin näkemyksineen. Yhteiskunnan – siis lapsen kasvuyhteisöjen, perusviestin tulee olla välittäminen ja kaikkien yhteisön jäsenten suojelu. Lapsella on aina erityinen oikeus suojeluun perustuslakimme, lapsen oikeuksien sopimuksen sekä lastensuojelulain mukaan. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee kasvuun ja kehitykseensä hänestä välittäviä ja huolta pitäviä aikuisia ja tavallista arkista elämää.

Lastensuojelu on yksi ikkuna todellisuuteen, jossa elämme. Mitä ikkunasta näkyy? Pieni katkelma erään lapsen lapsuudesta:

”Hei, kerro millaista siellä on asua? Vaikea sanoa, onko muille kertominen siitä, millaista on asua lastenkodissa, auttanut minua itseäni. Minä muutin sinne kun olin 7 vuotta vanha. Sitä ennen vanhempani olivat eronneet ja minä ja sairas sisareni olimme muuttaneet äidin luo. Veljet jäivät isän luo. En ole ihan varma mitä minusta tiedettiin siinä vaiheessa, kun ovi avattiin ja minut toivotettiin tervetulleeksi. Minä tulin sieltä, missä vanhempien ero oli väkivaltainen ja riitaisa. Missä lapsia ei säästetty vanhempien loukkauksilta, halveksunnalta ja lyönneiltä. Siellä minua ei koskaan säästetty niin kuin lastenkodissa, kaikelta siltä, joka kuului aikuisten maailmaan. Mitä sitten tapahtui? Lyhyesti sanottuna, minut raiskattiin kun olin 5 vuotta, hakattiin ensimmäisiä kertoja samoihin aikoihin. Tämä jatkui ja paheni pelon sekaisella elämällä alkoholistien keskellä, jotka yötä päivää viettivät rietasta elämää äitini kanssa, minun kotonani, minun lelujeni seassa. Minä hoidin sisareni sydänlääkkeiden oton useana päivänä, koska syytin itseäni jo valmiiksi siitä, että hän kuolee, jos en pidä hänestä huolta. Kaikki tämä ja vähän enemmänkin on selvänä kuvana mielessäni. Olisin halunnut puhua näistä asioista, jos olisin osannut. Toisinaan mietin, että miten tässä nyt pitäisi olla, kun oikeastaan mikään ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että kaikki on ihan hyvin ja olen turvassa.

Nimimerkki Kuutamotytön tarina on yksi lastensuojelulasten elämäntarinoista, jotka Marjatta Bardy, Johanna Barkman ja Tarja Janhunen kokosivat vuonna 2000. Kuutamotytön tarina on kokonaisuudessaan luettavissa väistökirjani sivuilta.

Kuutamotytön elämäntarina kertoo siitä, mikä lastensuojelussa on keskeistä: ensiksikin sen merkityksestä, että lastensuojeluntyöntekijöillä on taito kohdata lapsi ja toimia lapsen kanssa vuorovaikutuksessa, sillä vuorovaikutus lapseen on tärkein mekanismi, jolla ”rikkimennyt” lapsi voi tervehtyä ja näin kehittyä ja kasvaa kuten lapsen kuuluu saada kasvaa. Toiseksi tarina kuvaa niitä rankkoja lapsen kasvun olosuhteita, joilta lasta tulisi aina suojella, ja ellei lasta suojele hänen vanhempansa, on lastensuojeluviranomaisten tehtävänä suojella lasta. Tämänkaltaisten kasvuolojen ongelmien vähentämiseen ja ennaltaehkäisemiseen tarvitaan koko yhteiskunnan toimia ja vastuunkantoa – kyse on lastensuojelun vaikuttavuudesta. Kolmanneksi tarina kuvaa suomalaisen lastensuojelun palvelujärjestelmää ja sen sijaishuollon laitospainotteisuutta, vaikka lapsi ei Kuutamotytönkään mielestä kuulu lastenkotiin, vaan perheeseen.  Palvelujärjestelmän tehtävänä on varmistaa, että lasta ja hänen perhettään voidaan tehokkaasti tukea ja auttaa heille räätälöidyllä kuntouttavilla tukitoimilla. Mutta lapsella on myös oikeus tulla huostaan otetuksi, kun lapsen olosuhteet eivät esimerkiksi vanhempien useista kuntoutumisyrityksistä huolimatta parane.
Kuutamotyttö päättää oman tarinansa sanoihin:

 … Sitä se on. Asumista lastenkodissa. Elämää päivä toisensa jälkeen. Joku sanoo, että ihan tavallista lapsen elämää. Minä sanon, että tavallinen lapsi ei kuulu lastenkotiin. Lapsen elämä kuuluu lähelle aikuista, joka antaa turvaa ja tukee kaikessa loppuun asti. Niinkin, että jos oma äiti puuttuu, voi joku toinen nainen saada kunnian olla vaikka lapsen mummo. Sitähän se ihana elämä on, että on se lapsuus ja sitten nuoruus ja aikuisuus. Kaikki kuitenkin alkaa lapsuudesta, lapsuudenkodista, jonne voi aina palata kun maailma potkii. Kaikki muut paitsi minä.

Miten tuotetaan tavallinen lapsuuden arki niille lastensuojelun lapsille, joilta se puuttuu ja joilla ei ole ollut syystä tai toisesta, mahdollisuutta saada kasvaa ja kehittyä kuten lapsen ja nuoren kuuluu?  Tämä – siis tavallisen lapsuuden ja arjen tuottaminen lapsille, joilta se puuttuu - on lastensuojelun ydintehtävä ja keskeisin työn vaikutuspäämäärä. Miten lastensuojelusta vastaavat organisaatiot tässä tehtävässään onnistuvat? Miten tätä organisaatiossa seurataan ja arvioidaan? Voidaanko ja miten tässä ydintehtävässä onnistumista mitata?

Tämän ydintehtävän lisäksi, lastensuojelulla on myös toinen laaja tehtäväkokonaisuus, jossa onnistumista lastensuojelusta vastaavan organisaation tulee seurata ja arvioida. Lastensuojelulain mukaan kunnan tehtävänä on kunnassa asuvien kaikkien lasten turvallisten kasvuolojen edistäminen, ongelmien ehkäiseminen ja kasvuolojen puutteiden vähentäminen sekä lapsen vanhempien ja muiden lasten kasvatuksesta huolehtivien tukeminen. Myös näissä tehtävissä onnistumista tulee organisaation seurata ja arvioida sekä myös asettaa tälle työlle tavoitteet, jotka saavat perustelunsa lasten ja perheiden tarpeista ja toimintaympäristön haasteista. Siksi organisaation tulee olla selvillä lasten maailman todellisuudesta ja eri tavoin koota sellaista tietoa, joka auttaa organisaatiota kehittämään toimintaansa lasten tarpeiden ja toimintaympäristön muutosten edellyttämällä tavalla.

Kunta vastaa lastensuojelusta, mutta tässä työssään hyödyntää paljon lapsen ja perheen ulottuvilla jo olevia erilaisia voimavaroja, palveluja ja toimijoita kuten järjestöjen työtä. Suomalaisessa lastensuojelussa järjestöjen ja muiden lasten parissa toimivien voimavarojen merkitys on erityisen suuri niin ehkäisevässä työssä kuin vaativan tason kuntouttavassa työssä. Lastensuojelun yksi keskeinen toimintaperiaate onkin se, että lapsen ja perheen tukeminen tapahtuu sekä tavanomaisten peruspalvelujen toiminnalla, että tarvittavalla tavalla kullekin lapselle ja perheelle räätälöidyillä erityisillä tukitoimilla.

Uusi 1.1.2008 voimaan tuleva lastensuojelulaki asettaa nykyistä lakia tiukemmat velvoitteet kunnalle:
Kunnan on lain 11 §:n mukaan huolehdittava siitä, että ehkäisevä lastensuojelu sekä lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. …Lastensuojelun on oltava laadultaan sellaista, että se takaa lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa avun ja tuen.

Lain 12 § velvoittaa kunnan tai kuntien yhteistyössä laatimaan suunnitelman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelma on lain mukaan hyväksyttävä valtuustossa ja tarkistettava vähintään kerran neljässä vuodessa ja otettava huomioon talousarviota ja –suunnitelmaa laadittaessa.

Lastensuojelulaissa käytetyt sanat ja verbit tarkoittavat lastensuojelun tuloksellisuuden seurannan ja arvioinnin näkökulmasta sitä, että kunnan on tuotettava tietoa mm. lasten hyvinvoinnista ja palvelujärjestelmän toimivuudesta, varmistettava lastensuojelun laatu ja taattava lastensuojelun vaikuttavuus sekä myös säännöllisesti seurattava ja arvioitava lasten suojelun ja lapsen suojelun toteuttamista, ja myös varattava voimavarat vuosittaisiin talousarvioihin.

Lastensuojelua ei voi kehittää vain tietämällä, kuinka monta asiakasta lastensuojelussa on ja kuinka moni heistä on avohuollon palvelujen piirissä tai sijoitettuna lastenkotiin. Jos sitä, mitä organisaation lastensuojelun tehtävät ovat ja miten näitä tehtäviä toteutetaan, ei ole organisaatiossa kuvattu, lienee mahdotonta arvioida tällaisen näkymättömän toiminnan tuloksellisuutta puoleen tai toiseen.
 
Tutkimuksessa kuvataan laajasti lastensuojelua, sen olemusta ja nykytilaa, lastensuojelun arvioinnin kehityspolkuja sekä saatavilla olevan tutkimustiedon valossa myös lastensuojelun tuloksellisuutta.  Tutkimustani luonnehtiikin deskriptiivinen ote, joka on perusteltua ilmiön haltuunottamiseksi ja jäsentämiseksi myös muille tutkijoille jatkotutkimuksen pohjaksi. Mitä lastensuojelu on? Lastensuojelu on nimensä ja lastensuojelulle annettujen perustehtävien mukaisesti sekä kaikkien lasten erilaista suojelua että lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun asiakkaana olevan yksittäisen lapsen suojelua. Lasten ja lapsen suojelu on olemukseltaan aina monitoimijaista, verkostoivaa ja voimavaroja etsivää, jossa tavoitteena on lasten ja asiakkaana olevan lapsen kehityksen ja terveyden turvaaminen. Lasten ja lapsen suojelua on ollut ehkä vaikea siksikin kuvata, kun lastensuojelu on samanaikaisesti yleistä, hyvin monille ammattialoille kuuluvaa tehtävää, jossa jokainen määrittää lastensuojelua oman työnsä viitekehyksessä kouluissa, neuvoloissa, päivähoidossa, nuorisotyössä jne.. 

Lastensuojelu on samanaikaisesti erityistä, ns. viimesijaista lastensuojeluviranomaisen työtä, joka tehtävä ei kuulu millekään muulle yhteiskunnan organisaatiolle. Se on myös samanaikaisesti ehkäisevää ja korjaavaa, ja se on pakkoa ja vapaaehtoista. Siinä toisaalta suojataan lasta omilta vanhemmiltaan, ja toisaalta työskennellään tiiviisti yhteistyössä vanhempien ja perheen kanssa elämänolosuhteiden muuttamiseksi niin, että lapsen kehitys ja terveys eivät vaarannu ja lapsi voisi elää turvallisesti omassa kodissaan. Lastensuojelu on työskentelyä vakavien yhteiskunnallisten ja yksilöiden elämänongelmien kanssa ja työskentelyä monien ristikkäisten intressien jännitteessä. 

Tämä merkitsee vaativaa haastetta lastensuojelutyön osaamiselle ja yhteistyölle sekä henkisesti kuormittavassa työssä jaksamiselle. Vaikeuksissa jo elävän lapsen ja perheen auttaminen perustuu inhimilliseen ja paljon (työ)aikaa vaativaan työpanokseen, joka tuottavuuskeskustelussa tulee ottaa huomioon. Vakavia hälytysmerkkejä on ollut nähtävissä jo useiden vuosien ajan ja Jokelan surmatyö on merkki siitä, että lasten ennaltaehkäisevään suojeluun, mutta myös lapsen viimesijaisen lastensuojelutyön voimavaroihin on yhteiskunnassa herättävä. Lastensuojelu on kuitenkin ikkuna tarkastella hyvinvointia, sen vajeita ja lasten ja perheiden palvelujärjestelmän kokonaistoimivuutta.

Mitkä ovat keskeisimmät tekijät, jotka vaikuttavat lastensuojelutyön tuloksellisuuteen? Kun niistä ollaan organisaatiossa paremmin selvillä, voidaan tuloksellisuuden seuranta ja arviointikin kohdentaa relevantteihin tekijöihin. Tutkimuksessa organisaation tuloksellisuus-käsite ymmärretään kokoavaksi yläkäsitteeksi, joka koostuu kolmesta peruselementistä; organisaation lastensuojelutoiminnan taloudellisuudesta, tuottavuudesta ja vaikuttavuudesta, joka on lastensuojelutyön kannalta tärkein elementti, jossa onnistumista on erityisen perusteltua seurata ja arvioida. Organisaatiossa tarvitaan eri näkökulmista tuotettua tietoa tuloksellisuuden arvioimiseksi, kuten tietoa asiakkaista ja niistä vaikutuksista, joita asiakkaiden elämässä on muutoksina nähtävissä, tietoa henkilöstön osaamisesta ja jaksamisesta ja tietoa asiakasprosesseista ja niiden toimivuudesta. Lastensuojelun keskeisin tehtävä on tuottaa sellaisia vaikutuksia, jotka edistävät lasten kasvua ja kehitystä. Vaikutukset syntyvät aina jonkinlaisen prosessin kautta, ja siksi on hyvä tunnistaa minkälaiset tekijät prosessissa aikaansaavat näitä vaikutuksia eli mitkä ”lääkkeet tepsivät” halutulla tavalla, ja mitkä ovat peräti vahingollisia. Muutokset lapsen elämässä syntyvät usein monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta, jossa asiakkaan oma panos on merkittävä. 

Paitsi käytettyjen tuen menetelmien tehosta, on organisaatiossa järkevää olla selvillä myös erilaisten menetelmien kustannuksista niin, että käytettäisiin hyviä mutta myös valittavista vaihtoehdoista esimerkiksi taloudellisimpia menetelmiä. Lastensuojelussa suurimmat resurssit ovat lapsen lähipiirissä ja näiden lapsen ns.luomuverkostojen voimavarojen saaminen lapsen ja perheen tueksi on myös kustannustehokasta, esimerkiksi läheisneuvonpitomenetelmä on taloudellinen ja tuottava tapa saada lapsen läheiset auttamaan lasta ja hänen perhettään. Samoin päihteitä rankasti käyttävien raskaana olevien naisten mahdollisimman varhainen ja intensiivinen hoito ja tuki, voi vähentää tai jopa kokonaan ehkäistä erittäin huomattavia myöhempiä FAS-vauvan hoidosta syntyneitä kustannuksia inhimillisten kärsimysten ohella. Myös monet muut vaikuttaviksi ja kustannuksiltaan tehokkaiksi osoitetut menetelmät kuten intensiivinen ja häiriöspesifinen vauvaperhetyö ja monimenetelmällinen, nuoren arjen verkostot mukaan ottava ja paneutuva nuorisolastensuojelutyö, ovat esimerkkejä sekä taloudellisesta että vaikuttavasta lastensuojelusta. Paljon on myös kokemustietoa siitä, kuinka lastensuojelusta vastaavan sosiaalityöntekijän työ vaikuttaa koko lapsen hoidon ja tuen prosessiin ja siinä toimivien muiden, kuten sijaishuollon mahdollisuuksiin onnistua lapsen auttamisessa. 

Organisaatiolle olisi ehkä taloudellisinta lisätä panostuksia sosiaalityöhön, jos sosiaalityöntekijä voi näin paneutua asiakkaan elämäntilanteen kuntouttamiseen silloin, kun muutokset siihen olisivat vielä aikaansaatavissa mahdollisesti kevyemmillä ja luomuverkostojen voimavaroja lapsen ja perheen tueksi hyvin mobilisoivilla auttamisen keinoilla. Sijaisperheiden sosiaalityön tuottavuuden tunnusluvut voisivat olla nykyistä paremmat, mikäli suurin osa sijaisperheiden tukemistyötä tekevän sosiaalityöntekijän työajasta ei kuluisi junassa matkalla eri puolille Suomea. Edellä on vain esimerkkejä siitä, miten lastensuojelussakin voidaan tuloksellisuutta arvioida. Näitä ja myös lastensuojelun vaikutuksia voidaan kuvata yksinkertaistenkin seurantamittareiden avulla (esimerkkejä käyttökelpoisista seurantatiedoista on koottu tutkimuksen 6. liitteeseen).

Asiakasvaikutus-tavoitteen yksinkertaista muotoilua edustaa esimerkiksi tavoite ”Lastensuojelun avopalvelujen asiakkaana olevien lasten elämäntilanne paranee lastensuojelun tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen asiakkuus alkoi”. Tämän vaikutustavoitteen tavoiteltava tasona voisi (sosiaalityön nykytilanne huomioon ottaen) pitää esimerkiksi 60 %:ssa lapsen tilanne kohenee (ei siis huonone) verrattuna asiakkaaksitulotilanteeseen. Vastaavasti lastensuojelun palveluja tuottavan yksikön vaikutustavoitteen voisi muotoilla ”Asiakkaana olevien lasten elämäntilanne paranee lastensuojelun tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen asiakkuus hoitoyksikössä alkoi”. Tämän vaikutustavoitteen tavoiteltava tasona voi palveluja tuottavan organisaation osalta edellyttää esimerkiksi, että ” Lapsen tilanne kohenee 80% :ssa verrattuna asiakkaaksitulon tilanteeseen”.

Tavoitteen mittaamiseksi voidaan samoin määritellä hyvin yksinkertainen asiakaskohtainen mittari, joka kuvaa ainakin sitä suuntaa, mihin asiakkaan osalta on edetty. Esimerkiksi jokaisen asiakkaan osalta vähintään kerran vuodessa, tai ainakin aina asiakkuuden päättyessä, dokumentoidaan arvio, missä määrin lapsen elämäntilanne on muuttunut verrattuna alkutilanteeseen tai asetettuihin tavoitteisiin nähden: nollasta neljään (0-4) asteikolla dokumentoidaan onko lapsen elämäntilanne muuttunut erittäin hyvään suuntaan (4), hyvään suuntaan (3), edennyt jonkin verran (2), tilanne pysynyt ennallaan (1), tilanne huonontunut (0). Samaan dokumentaatioon voidaan liittää yhteistyössä asiakkaan kanssa myös arvioivia mainintoja siitä, mitkä tekijät ovat olleet vaikuttamassa edistymiseen tai tilanteen huonontumiseen. Näistä tekijöistä voisi aika ajoin koota esimerkiksi asiakasotoksia ja pyrkiä arvioimaan niitä mekanismeja, jotka näyttävät aikaansaavan edistymistä lapsen elämässä – onnistumista edistävät mekanismithan voivat löytyä myös ihmisten omista ns.luomuverkostoista, mutta varmaan myös toteutuneista asiakastyön tukitoimista. Sekä vaikuttaviksi arvioiduista että huonosti vaikuttaviksi arvioiduista tekijöistä voidaan oppia. Näin saadaan myös esille jopa haitalliset tukimenetelmät.

Hyviin tuloksiin lastensuojelussa liittyy organisaation kestävä arvopohja ja vahva tietoisuus perustehtävistä sekä kannustava ja kehittämään osallistava johtaminen, joka varmistaa, että henkilöstöllä on mahdollisuus niin paneutuvaan työskentelyyn kuin asiakkaan tarpeet edellyttävät. Asiakastyössä vuorovaikutuksen laatu ja ihmissuhteiden jatkuvuus ovat keskeisimpiä onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Henkilöstön ammatilliset taidot, kyky yhteistyöhön ja sitoutuminen ”asiakkaan juttuun” sekä kyky esimerkiksi sosiaalityössä työskennellä myös asiakkaana olevan lapsen kanssa on tärkeää. Myös parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon, mukaan lukien kokemustieto, perustuvat asiakkaan tarpeisiin räätälöidyt hoito- ja palvelumenetelmät sekä palvelu- ja tukiprosessien jatkuvuus on tärkeää. Keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä on yhdessä asiakkaan kanssa laadittu tavoitteellinen hoito- ja palvelusuunnitelma ja sen yhteinen prosessoiva arviointi. Nämä hyviin tuloksiin lastensuojelussa liittyvät tekijät ovat päteviä, ei vain tutkimuksen tapausorganisaatioiden lastensuojelussa, vaan lastensuojelutyöhön missä tahansa organisaatiossa. Keskeiset tekijät ovat monilta osin yleispäteviä muillakin ihmisten elämään liittyviä ongelmia hoitavilla aloilla.

Lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät koottiin tutkimustulosten pohjalta kriittisiksi menetystekijöiksi, jotka ovat merkityksellisiä kaikissa lastensuojelutehtäviä toteuttavissa organisaatiossa. Nämä muodostavat eräänlaisen lastensuojelun strategisen kartan perusaihion. Tutkimuksessa nousi esille viisi lastensuojelun tuloksellisuuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää. Kussakin ryhmässä on 3-4 tekijää. Menestystekijäryhmistä kolme on perusedellytyksiä ylipäätään sille, että lastensuojelussa voitaisiin onnistua – olla tuloksellisia. Kuten sanotaan ”ei voi kauhalla ammentaa, jos lusikalla annetaan”, niinpä kohtuulliset edellytykset lastensuojelutyölle on vain yksinkertaisesti varmistettava. 

Nämä perusedellytysten kolme kriittistä menestystekijäryhmää ovat: 1) vankka asiakaslähtöinen organisaatio, 2) osaaminen vastaa lastensuojelun ajankohtaisia vaatimuksia, ja 3) toimintaprosessit edistävät asiakkaan voimavaraistumista. Ja kaksi vaikuttavuuden kriittistä menestystekijäryhmää ovat: 4) nimenomaan asiakas kokee elämänlaatunsa kohentuneen ja 5) lapsen ja nuoren kasvun riskiolosuhteet vähenevät, ja näin lastensuojelun pitkän aikavälin toiminta on kustannusvaikuttavaa. Näihin tekijöihin tulisi siten organisaatioissa kiinnittää erityistä huomiota voimavaroja käytettäessä ja toisaalta voimavaroilla saatavia tuloksia arvioitaessa. Kuitenkin nämä lastensuojelun kannalta keskeiset tekijät usein puuttuvat niiden seurantatietojen ja mittareiden joukosta, joiden perusteella organisaatioissa arvioidaan tuloksellisuutta.

Tuloksellisuuden arvioinnin lähtökohtana on luonnollisesti arvioitavan kohteen sekä sen nykytilan tunteminen. Kun lastensuojelun tuloksellisuutta arvioidaan, tulee lastensuojelu ja sen tuloksellisuus näin myös näkyvämmäksi kaikille arviointiin ja arvioinnissa tarvittavan tiedon tuottamiseen osallistuville. Tuloksellisuuden arviointi on osa eri osallisten tilivastuullisuuden toteuttamista; organisaation päätöksentekijöiden, jotka vastaavat varojen käytöstä; johtajien, joiden tulee kehittää organisaation palvelujärjestelmää ja palveluprosesseja vastaamaan parhaimmalla ja kustannustehokkaimmalla tavalla lapsen ja perheen tarpeisiin sekä asiakastyötä tekevien, joiden tulee (voida) käyttää parhaaseen olemassa olevaan tietoon perustuvia tukitoimia asiakastyössään. Organisaation tulee tuntea ne tekijät, jotka vaikuttavat lasten kasvuoloihin ja lastensuojelutarpeen syntymiseen, ja näin myös yksittäisen lapsen ja perheen kohdalla. Lapsi ei ole palveluterminologian mukaan vain lastensuojelun asiakas ja asiakkaan roolissa, vaan lastensuojelun ratkaisuilla vaikutetaan koko hänen ja hänen perheensä elämään. Siksi lapsen tulee saada parasta mahdollista, oikea-aikaista ja -laatuista tukea ja apua.

Keskeinen kysymys tutkimuksessani on, miten lastensuojelun tehtäviä hoitava organisaatio ohjaa, johtaa ja kehittää lastensuojelutehtäviään sekä seuraa ja arvioi tuloksellisuutta näissä? Lastensuojelun tuloksellisuuden arvioimiseksi tarvitaan tietoa. Kun myönteisten vaikutusten aikaansaaminen lasten hyvinvointiin on vahvasti riippuvainen siitä, miten lasten, nuorten ja perheiden muissa palveluissa onnistutaan, tarvittava arvioinnin tietopohja onkin jo laaja.

Tiedämme, että lastensuojelun asiakasmäärät ovat reilussa 10-vuodessa yli kaksinkertaistuneet ja vuoden 2006 lopussa avohuollollisen tuen piirissä on noin 60 000 lasta ja nuorta (mikä on noin 5,4 %  alle 18-vuotiaiden määrästä) ja sijoitettuna pois vanhempiensa hoidosta on vajaa 16 000 lasta (mikä on 1,2 %  alle 18-vuotiaiden määrästä). Ja heistä on laitoshoidossa kuten lastenkodeissa on noin 49 %, perhehoidossa 35 % ja muunlaisessa hoidossa 16 %. Nuorten huostaanottojen määrä on erityisen suuresti lisääntynyt, mikä ei ole lainkaan yllättävää yhteiskunnallisen todellisuuden kehittymisen näkökulmasta – palvelujärjestelmälle tämä tuntuu olevan yllätys, sillä nuorten auttamiseen ei tunnu olevan hyviä keinoja.  

Keskustelu tuloksellisuudesta – mitä se on ja miten sitä mitataan, arvioinnista ja tuloksellisuuden arvioinnin merkityksestä organisaatioiden ohjaamisessa ja johtamisessa, on ollut viimeiset parikymmentä vuotta kestoteemoja hallintotieteen piirissä. Tasapainoisen johtamisen BSC-tulokselli­suusarvioinnin mittariston soveltaminen on aktivoinut keskustelua myös monissa organisaatioissa. Tutkimuksessa olen kuvannut tuloksellisuuden arvioinnin merkityksen kehitystä erityisesti organisaation menestyksellisen ohjaamisen, johtamisen ja kehittymisen näkökulmasta. Toisin kuin hallintotieteessä, on lastensuojelussa ja sen organisaatioissa arvioinnin keskustelua käyty pääosin aivan eri näkökulmasta kuin hallintotieteen piirissä. Arviointikeskustelu on liittynyt enemmän siihen, miten esimerkiksi asiakastyössä arvioidaan vanhempien kyvykkyyttä huolehtia lapsestaan ja vähemmän siihen, miten lastensuojelun organisaatioissa seurataan ja arvioidaan lastensuojelutyössä onnistumista. Lastensuojelun asiakasmäärien jo vuosia jatkunut kasvu ja tätä myötä myös kustannusten kasvu sekä ongelmat henkilöstön pysyvyydessä, ovat olleet aktivoimassa keskustelua myös lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnin kehittämisestä.

Organisaatio tarvitsee toimintaa ohjatakseen paitsi tietoa tuloksellisuudesta, myös sellaisen prosessin, jolla tietoa tulkitaan. Tuloksellisuuden arvioinnilla tutkimuksessa tarkoitetaan sitä kokonaisjärjestelmää, jolla organisaatiossa tuotetaan tällaista monipuolista tietoa, analysoidaan ja tulkitaan sitä sekä tehdään päätelmiä toiminnasta. Prosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin kerättävän tiedon laatu.

Tulosten pohjalta hahmottuvassa lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnissa korostuu: 1) toimiva vuorovaikutus eri osallisten kesken, 2) osallistumisen mahdollisuus, 3) prosessuaalisuus, jatkuvuus – tunne, että ollaan samassa veneessä kohti sovittua päämäärää, 4) onnistumisen (so. tuloksellisuuden) erilainen arviointi on osa perustyötä, 5) tuloksellisuuden arvioinnilla on yhteys lastensuojelun perustehtävään, 6) moniäänisyys ja kokemustieto ovat vahvasti läsnä tietoperustassa, 7) organisaation arvoperusta ja asiakaseettinen vastuu, 8) erityisesti oman työn vaikutusten arviointiin kootaan palautetietoa ja 9) kokonaisonnistumisen arviointi hyödyttää lasten ja nuorten hyvinvointityön kehittämistä.

Mitä tutkimuksen tapausorganisaatioiden tuloksellisuuden arvioinnin käytänteiden analysoinnin pohjalta on pääteltävissä? Kaikissa tutkimuksen tapausorganisaatioissa arviointi oli pääosin erilaisilla vuoropuhelufoorumeilla hyvin toteutuvaa keskustelua ja yhteistä tulkintaa erityisesti kokemustiedon pohjalta. Tämä keskustelukulttuuri oli lastensuojelutehtäviä hoitavien organisaatioiden ehdoton vahvuus. Nimesin tämänkaltaisen tuloksellisuuden arvioinnin ohjaamis- ja johtamistavan ”sosiaaliseksi vaistoksi”.
Sosiaalinen vaisto on organisaation jäsenten yhteisöllistä kyvykkyyttä luotsata omaa ja yhteistä toimintaa, elettävässä ajassa ja organisaation muistissa olevan kokemustiedon pohjalta käytävien tulkintakeskustelujen avulla.

Sosiaalisella vaistolla kuvaan kokemustiedon ohjaamaa informaalista toimintatapaa, jolla organisaatio paikantaa omaa tilannettaan, asiakaspalvelutyössä onnistumista, tunnistelee/haistelee tulossa olevia haasteita, odotuksia ja tarpeita työlle, ja näin pyrkii korjaamaan ja kehittämään toimintaa vaistottujen kehitystarpeiden suuntaisesti.

Tämä sosiaalinen vaisto toimia kulloinkin organisaation perustehtävässä menestymisen kannalta parhain päin, on osa organisaatiossa toimivien jäsenten – niin johdon kuin asiakastyötä tekevän henkilöstönkin – yhteistä toimintakulttuuria. Sosiaalinen vaisto on elämänviisaiden kokeneiden ihmisten hyvää kykyä keskustella, analysoida, arvioida ja ryhtyä kehittämistoimiin. Sosiaalinen vaisto toimintatapana kokoaa paljon erilaista nopeaa tietoa ja hidasta kokemustietoa keskusteltavaksi ja analysoitavaksi erilaisilla foorumeilla monenlaiset vuorovaikutteiset foorumit ovat ”vahvin lenkki” lastensuojelun tehtäviä toteuttavissa organisaatioissa.

Merkityksellisen ’tässä ja nyt -tiedon’ (nopean tiedon) ohella organisaatioiden sosiaalisen vaiston toimintatapaan sisältyy olennaisena ja hyvin vahvana osana ’hidas tieto’, jonka voidaan ajatella kuvastavan organisaatioissa olevaa yhteistä muistia, joka vaistonvaraisesti ja näkymättömästi ohjaa organisaatiossa työskentelevien toimintaa sekä johtamista.

Organisaatioon eri puolilta kerääntyvä monipuolinen kokemustieto on keskeisimpiä tiedonmuotoja, jonka perusteella lastensuojelun tehtäviä toteuttavissa organisaatioissa päätellään toiminnan tila ja tarpeet kehittämistoimille. Kokemustieto on keskeisin tiedonmuoto myös yksilökohtaisen asiakastyön onnistumisen arvioinnissa. Tämä asiakaskohtainen, historiaan eli aiempiin asiakaskokemuksiin pohjautuva palautetieto ’kiirii’ erilaisia avoimia keskustelukanavia pitkin mm. lähijohdolle ja sieltä edelleen suullisena erilaisille foorumeille keskusteltavaksi kuten työyksikköihin, hoito-osastoille, yhteistyötapaamisiin, johtoryhmään jne. ja osin jo ainakin kertovassa sanallisessa muodossa dokumentoituna. Kokemustieto kiirii organisaation sisällä, mutta kokemuspalautteet kantautuvat myös organisaation ulkopuolelta ns. puskaradion tavoin organisaatioiden eri jäsenten tietoon, ja päinvastoin organisaation sisältä ulospäin.

Sosiaalisen vaiston mukaiseen organisaation toimintatapaan näyttää liittyvän vain sen verran erilaisia toiminta-, seuranta- yms. järjestelmiä, kuin on aivan välttämätöntä juuri tälle organisaatiolle.

Voisivatko sosiaalisen vaiston ohjaamat lastensuojeluorganisaatiot pärjätä perustehtäviensä toteuttamisessa vielä paremmin, mikäli organisaation tuloksellisuuden seuranta- ja arviointi saisi tukea järjestelmällisemmästä ja monipuolisemmasta tiedonkeruusta ja arviointia tukevista järjestelmistä? Vaikka hyvin suuretkin organisaatiot ovat tähän asti kyenneet tämän vahvan sosiaalisen vaiston pohjalta ymmärtämään omaa tilannettaan ja suullisen yksilökohtaisen kokemustiedon perusteella riittävästi vakuuttautumaan toiminnassa onnistumisesta ja tämän pohjalta sitten tekemään jatkuvaa kehitystyötä, tarvitaan kuitenkin nykyisessä toimintaympäristössä suunnitellumpaa ja monipuolisempaa tiedonkeruuta ja sen pohjalta systemaattista organisaation toimintaa tukevaa arviointia.

Kun toimintaympäristön muutokset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lastensuojelussa olleet ja näyttävät tulevaisuudessakin olevan suuria ja nopeita, tarvitaan jäsennellympää kokemustiedon koontia ja sen rinnalle myös erilaista ns. faktatietoa asiakkaista, toimintaympäristöstä, tuloksista ja erityisesti asiakasvaikutuksista. Asiakashyötyjen ja vaikutusten laajemman ja monipuolisemman seurannan kautta, voisi lisääntyä ymmärrys siitä, minkälaiset hoitoyhteisöt ja hoito- ja tukitoimet, sosiaalista pääomaa vahvistavat työnmuodot ja yhteiskunnan toimintarakenteisiin liittyvät muutokset, vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointia edistävästi ja mitkä taas eivät. Lastensuojelun asiakastyöhön on kehittynyt paljon uudenlaisia työotteita ja -menetelmiä, joiden toimivuutta ja vaikutuksia kuvaava seurantatieto on välttämätöntä toiminnan kehittämiseksi ja toisaalta turhien ”ihmiskokeiden” välttämiseksi tai minimoimiseksi.

Sosiaalisen vaiston mukainen tuloksellisuuden arviointi ollee merkityksellinen myös muilla tehtäväalueilla, ei vain lastensuojelussa.

Toivottavasti tutkimuksen tulokset voivat olla osaltaan tukemassa lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnin kehittämistä organisaatioissa niin, että olemassa oleva, mutta nyt yksittäisten asiakkaiden ja heidän työntekijöidensä tiedoksi asiakasdokumentteihin pitkälti piiloon jäävä tuloksellisuus nousee näkyväksi tiedoksi.
--------------------
Tiivistelmä tutkimusasetelmasta
Tutkimuksen tehtävänä oli sen selvittäminen, mitä tuloksellisuus lastensuojelutyössä on ja miten sitä arvioidaan. Tutkimuskysymykset olivat: Mitkä ovat tuloksellisuuden keskeisimmät tekijät lastensuojelutyössä? Miten tuloksellisuutta ja erityisesti vaikuttavuutta sen keskeisenä osana seurataan ja arvioidaan? Mitä tietoa arvioinnissa käytetään?  Miten arviointi on mukana lastensuojeluorganisaation ohjaus-, johtamis- sekä kehittämistyössä? Kysymyksiä selvitettiin tutkimalla tarkemmin kuuden lastensuojelutehtäviä hoitavan organisaation tuloksellisuuden arvioinnin käytänteitä sekä käyttämällä aineistona lastensuojelutyössä mukana olevien sekä lastensuojelua johtavien käsityksiä lastensuojelun tuloksellisuuden tekijöistä.

Tapaustutkimusaineisto on koottu kaupungin, kunnan, yhden kuntayhtymän ja kolmen lastensuojelupalveluja tuottavan valtakunnallisen järjestön asiakirja-aineistoista sekä organisaatioiden johdon teemahaastatteluista ja moniasiantuntijaisista focus group-haastatteluista.

Tutkimukseni on vahvasti empiirinen. Aineiston analysointi on toteutettu vaiheittain laadullisin metodein pyrkien tutkimuskohdetta ymmärtävään tulkintaan. Tapausorganisaatioiden tuloksellisuuden arvioinnin tilaa peilattiin tuloksellisuudesta annettuihin valtakunnallisiin suosituksiin asetelmalla: miten organisaatiossa on ja miten pitäisi suositusten mukaan olla. Jokaisella organisaatiolla on yleensä omanlainen organisaatiokulttuuri, vuorovaikutuksen tavat ja sisäiset järjestelmät organisaation toiminnan ohjaamiseksi ja johtamiseksi. Sillä, minkälaisia nämä ovat, arvioin olevan merkitystä organisaation tuloksellisuudelle ja sen arvioinnille. Organisaatioiden tilaa peilattiin näiden kolmen ulottuvuuden avulla. Organisaatioiden tuottaman aineiston ja laaditun lastensuojelun kuvauksen perusteella, määritettiin lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät. Aineiston sisällön analyysissä ajattelun tukena toimivat myös saatavilla olleet luonnokset lastensuojelun tuloksellisuusketjuksi. Jokaiselle tutkimuksen organisaatiolle laadittiin kaksi organisaation tilannetta arvioivaa raporttia. Näistä 12 raportista on koostettu tämä tutkimusraportti. On syytä korostaa, ettei tutkimuksessa ole vertailtu mukana olevien organisaatioiden tuloksellisuutta eikä ylipäätään kuvata sitä, kuinka tuloksellisia nämä organisaatiot olivat. Tällainen asetelma olisi vaatinut erilaisen aineiston. Myöskään tutkimuksessa ei tutkittu sitä, kuinka tuloksellista lastensuojelutyö on.


Väitöskirja on ilmestynyt myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 682, Tampereen yliopisto 2007. ISBN 978-951-44-7174-2, ISSN 1456-954X. http://acta.uta.fi. 
Ja saatavana Kuntaliiton Acta-julkaisusarjasta.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lastensuojelututkimukselle rahaa: eduskunnan 100-vuotislahja lapsille ITLA-säätiön toimintaresurssia lisäämällä


Olen kirjoittanut useaan kertaan tarpeesta synnyttää lastensuojelututkimuksen vakiintuneet rakenteet ja tutkimuksen perusrahoitus. 

Ehdotin mm. 20.11.2016 STM:n Anteeksipyyntötilaisuuden jälkeen, että valtio osoittaisi vihdoin tässä vastuunsa. 

Yksi ehdotukseni oli, että vahvistettaisiin esimerkiksi jo olemassa olevaa ITLA-säätiötä, joka on perustettu Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi vuonna 1987 ja jonka perustehtävänä on edistää mm. lastensuojelututkimusta - ITLA:lta on puuttunut vain raha, toisin kuin Itsenäisyyden juhlavuoden 1967 sisarsäätiö Sitra:lla. Ja ITLA on jo STM:n eli valtion omistuksessa yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

Nyt ITLA:n pääomittaminen näyttäisi toteutuvan eduskunnan 100-vuotislahjana suomalaisten lasten ja perheiden hyvinvoinnille - lue lisää tästä uutisesta.

Eduskunnan päätös edellyttää toki ITLA:n toiminnan ja hallinnon kehittämistä. 

Lastensuojelututkimus toivottavasti on keskeinen osa uuttakin toimintaa. Tutkimuksen perusrakenteiden kannattaa olla verkostomaiset: THL yhteistyössä ITLA:n ja korkeakoulujen sekä sosiaalialan osaamiskeskusten kanssa voisi muodostaa ytimen, ja käytännön TKI-toiminta toteutuisi sote-toimijoiden kanssa (mitä ne tulevaisuudessa sitten ovatkaan). Tutkimuksen perusrahoituksella pitäisi tuottaa jatkuvaluonteisesti tietoa yhteiskunnan vastuulla olevan lastensuojelun toimivuudesta, laadusta ja vaikuttavuudesta ja lastensuojelun asiakkaana olevien lasten hyvinvoinnista.  - lue lisää ITLA:sta.

Vaikuttavuuden tutkimus ja osaaminen

Olen kirjoittanut lastensuojelusta jonkusen kirjan ja artikkelin - viimeisimmät julkaistaan nyt syksyllä 2017, toinen Tahto tehdä toisin kirjassa  ja toinen pitkä artikkeli muodostaa noin 100 sivuisen kirjan Metropolian Taito-sarjaan. Tässä tulen kuvaamaan lastensuojelun kulttuurista muutosta noin 35 vuoden perspektiivillä - asiat ovat toki kehittyneet, mutta hyvin hitaasti. Tavoiteltavan kulttuurisen muutoksen vakiintuminen näyttää vievän vuosikymmeniä.

Hiukan tuskastunut olen esimerkiksi vaikuttavuus-teeman osaamisen kehittymiseen (Reino Salon  väitöstutkimus jo 1956). 

Oman väitöstutkimukseni (2007, tosin tutkimusaineisto kerättiin jo vuosina 1999-2001) jälkeen olen vienyt teemaa monilla foorumeilla eteenpäin (löydät linkin väitöstutkimukseeni Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi -näkymätön tuloksellisuus näkyväksi tästä): 
  • Mäntsälä-Pornaisten perusturvan Futuriikki-hankkeessa kehitimme kunnan lastensuojeluun vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimallin (valmistui 2011, ja lukija varmaan tietää että Mäntsälä on nyt koko Suomen yksi esimerkkikunta mitä saadaan aikaiseksi lasten palvelujen kehittämisellä), 
  • Kuntaliiton töissä kehitimme lastensuojelun laadun määrittelyn osana vaikuttavuuden teemaa (mm.LapsiArvi-julkaisu Holma 2009) ja 
  • nostimme Lastensuojelun laatupäivien 2010 pääotsakkeeksi vaikuttavuuden. Lastensuojelun laatupäivät jalkautuivat noin kuuteen eri maakunnassa pidettyyn kaksipäiväiseen maksuttomaan seminaariin, jossa esiteltiin aiheen piiristä ajankohtaisia TKI:n tuloksia ja verkostoiduttiin. Tässä tiivistelmä avauspuh.vuorostani. 
  • Vaikuttavan lastensuojelun näkökulma oli vahva myös valtakunnallisessa lastensuojelun laatusuosituksessa. 
  • Kuntaliitto jatkoi lastensuojelun vaikuttavuus-mittarin kehittämistä (kehitetty mittari julkaistaan nyt syksyllä 2017 -seuraa Kuntaliiton uutisointia).
  • Äsken ilmestyneen Kuntalehden välissä jaettiin jo tutuksi tullut Uudistuva Lastensuojelu -lehti (SOS-lapsikylät), jonka keskiössä oli vaikuttavuus. - tästä pääset sen nettiversioon.
Vaikuttavuustutkimus eri näkökulmista, ml tieto, miten lapsen hyvinvointi on kehittynyt lastensuojelun asiakkuuden aikana, on toivottavasti keskeinen ja vakiintunut tutkimusalue esim. ITLA:n toiminnassa. Vaikuttavuustutkimuksen osaamista tulee myös parantaa - ehkä tässä pitäisi itsekin edelleen jatkaa työtä.

Jokaisessa lastensuojelun asiakkuudessa syntyy tietoa tämän lapsen ja hänen perheensä tilanteesta, hyvinvoinnista ja asioista jotka ovat näihin vaikuttaneet. Asiakastietojärjestelmistä pitäisi saada raportteina ulos rakenteellista tietoa jokaiselle työntekijälle, työtiimille ja lastensuojelusta vastaavalla organisaatiolle, sen johdolle ja päättäjille. 

Yksi kokonaiskehikko tähän on tuo Futuriikki-hankkeessa kehittämämme Lastensuojelun vaikuttavuuden seurannan ja arvioinnin malli - tästä siihen. (voi olla, että edellyttää google-tiliä).

Tarvitsemme tiedolla johtamista.


Sirkka Rousu, 22.10.2017

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Sote-malli uusiksi - tämä on myös lastensuojelun kannalta hyvä asia. Tahto tehdä toisin -kirjan artikkelista.

Loppukevään vähäinen vapaa-aika on mennyt lastensuojelua koskevan kirja-artikkelin kirjoittamiseen. Pyyntö kirjoittamiseen tuli huhtikuun alussa ja käsikirjoitus piti jättää alunperin jo toukokuun alussa, mutta saimme siihen hiukan lisäaikaa kustantajalta.

Ajattelin kirjoittaa lyhyemmin, mutta lopulta siitä tuli reilun 50 s. pituinen, ehkä joudun lyhentämään.

Tarkastelin artikkelissa lastensuojelun kulttuurista muutosta. Tällaiset muutokset vakiintuvat yleensä pitkän ajanjakson kuluessa, ja otin aikaperspektiiviksi v.1983 lastensuojelulain voimaantulon ja tarkastelin kehitystä ihan viime päiviin asti. Kulttuurisiin muutoksiin pyritään yleensä kehittämistyössä ja siksi näkökulmani oli lastensuojelun kehittäminen: millaisia tavoitteita ja aikaansaannoksia näytti syntyneen ja missä ollaan nyt. Kun olen itse ollut keskeisissä kansallisissa kehityshankkeissa mukana, oli tarkastelu myös autoetnograafinen omaa kokemustani ja taustatietoja hyödyntäen - pääosa lähteistä löytyi omasta kirjahyllystä ja sähköisistä arkistoista. Tarkastelin myös referoidusti toukokuussa 2017 julkaistuja LAPE-raportteja - ne ikäänkuin vahvistivat sen, että hyvin samat asiat ovat edelleen lastensuojelun agendalla - osa niistä onkin sellaisia, että ne vaativat jatkuvaa huomiota.

LAPE-raporteissa puhutaan myös samoista ongelmista, joihin ei ole saatu ratkaisuja edes talouden hyvinä aikoina. Ymmärrän että ilkeisiin yhteiskunnallisiin ja ihmisten elämän ongelmiin ei saadakaan lopullisia ratkaisuja  - silloinhan lastensuojelua ei enää tarvittaisikaan. Mutta kun edes työolosuhteisiin ei saada korjauksia, ja ne ovat kuitenkin pääosin rahalla korjattavissa - teenkin mm.johtopäätöksen, että lastensuojelu on marginaalin asemassa kun resurseja pitäisi kohdentaa, vaikka paljon on mediassa retorista poliitikkopuhetta ilman oikeaa tahtotilaa korjata edes ne helpot ongelmat. ...kirjan nimi muuten on Tahto tehdä toisin. Päättäjiltä se pääosin on puuttunut, hyviä kuntaesimerkkejä toki on toisin tekemisestä.

Olen tekstissä kommentoinut myös sote-muutosta, ja nyt perustuslakivaliokunnan 29.6.2017 lausunnon perusteella onneksi joihinkin lakiesityksen valuvikoihin on pakko hallituksen tehdä muutoksia. Lastensuojelua tarvitsevien asiakkaiden kannalta toiminta olisi entisestään pirstoutunut. Moni asiakas olisi tippunut maakunnan liikelaitoksen ja erilaisten yhtiöiden väliin. Valinnanvapausesityksen tausta-aineistoissa oli jonkin aikaa esimerkkidia, miten tällaisessa tarpeessa olevan lapsiperheen palvelupolku toteutuisi -ehdimme siitä käydä kriittistä keskustelua facebookissa, ja esimerkki olikin hetken päästä poistettu 9.5.2017 julkaistusta diasarjasta (se oli siis hyvä huono esimerkki).

Luonnostelen artikkelissa myös Uuden Lastensuojelun tavoitteita ja sisältöä jo toukokuussa 2013 blogissa julkaisemani tekstin pohjalta.

Tällaisella sisällysluettelolla tarjosin tekstiäni kustantajalle, muutama hyvä kuviokin on:





lauantai 1. huhtikuuta 2017

Lastensuojelua kehitetään Hackneyn mallin kokemusten pohjalta

Lasten ja perheiden palvelujen kehittämisessä tapahtuu Suomessa paljon hyvää. Lastensuojelua halutaan kehittää mm.Hackneyn mallin mukaan, 

Kohti suomalaista systeemistä lastensuojelun toimintamallia

THL julkaisee viisi raporttia suomalaisen lastensuojelun kulttuurin muutoksen tueksi, josta juuri on julkaistu ensimmäinen raportti: Kohti suomalaista systeemistä lastensuojelun toimintamallia. Keskeisiä periaatteita ja reunaehtoja. (toim. Lahtinen & Raivio & Männistö). 

Raportin on kirjoittanut monitoimijainen ammattilaisten ja asiakkaiden työryhmä. Esiteltävä suomalainen sovellus Hackneyn mallista tarjoaa vaihtoehdon lastensuojelun sosiaalityön kokonaisvaltaiseen kulttuurin muutokseen ja ihmissuhdetyön palauttamiseen lastensuojelutyön ytimeen. Linkki raporttiin tästä 

Maanantaina 3.4. käynnistyy ensimmäinen Systeeminen lastensuojelu -kouluttajakoulutus Helsingissä, jonka THL järjestää lastensuojelua kehittävien maakuntien tueksi. Koulutuksessa opitaan systeemisen työotteen hyödyntämistä lastensuojelutyössä sekä sen kouluttamista lastensuojelun työntekijöille. Lisäksi rakennetaan visio omalle alueelle sopivasta lastensuojelun systeemisestä työotteesta.

Huostaanotto vertailevassa tarkastelussa
Miten päätöksiä lasten huostaanotoista tehdään Norjassa, Englannissa, Suomessa ja Kaliforniassa ja miltä suomalainen käytäntö näyttää vertailevassa tarkastelussa?
Tutkimuksen tuloksista kerrotaan lastensuojelun toimijoille suunnatussa seminaarissa Tampereen yliopistossa tiistaina 23.5.2017 klo 10.15-16.30.
Neljän maan huostaanottopäätöksentekoa tarkasteleva tutkimus Legitimacy and Fallibility in Child Welfare valottaa sitä, miten Norjassa, Suomessa, Englannissa ja Kaliforniassa tehdään päätöksiä lasten ottamisesta huostaan ja varmistetaan se, että huostaanottopäätös tehdään hyvin ja oikein. Sosiaalityöntekijöille ja tuomioistuinten päätöksentekijöille – ja myös kansalaisille – suunnattuja kyselyaineistoja on luettu tutkimuksessa rinnan päätöksentekoa ohjaavan normiston kanssa. Vertaileva tarkastelu tuo huostaanottopäätöksenteosta näkyviin asioita, joihin muuten ei ehkä kiinnitettäisi huomiota.
Tilaisuudessa kuullaan monitieteisen tutkimushankkeen tutkijoita: professori, tutkimushankkeen johtaja Marit Skivenes (University of Bergen), professori Jonathan Dickens (University of East-Anglia), professori Jill Berrick (University of California, Berkeley) ja professori Tarja Pösö (Tampereen yliopisto). Englanninkielisten esitysten lomassa ja lopuksi käydään keskustelua havaintojen annista suomalaisen lastensuojelun näkökulmasta: missä olemme onnistuneet ja mitä pitäisi tehdä toisin?
Tilaisuuteen toivotetaan tervetulleiksi erityisesti lastensuojelun työntekijät, päätöksentekijät ja kehittäjät.
Ilmoittautumiseen tästä  
Pesäpuu ry kehittää
Oletko jo tilannut itsellesi Pesäpuu ry:n uutiskirjeen - kannattaa. Tässä linkki Pesäpuun etusivulle, jossa tilauslinkki 



sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Lastensuojelu erkaantuu kokonaan kunnista - jos hallituksen sote-uudistus toteutuu

On jonkin aikaa kulunut siitä kun olen kirjoittanut Lastensuojelija-blogiini. Aktiivisemmin olen nyt blogannut kuntavaalien johdosta valtuutetun blogiini ja paikallislehtien palstoille.
Lisäksi käynnistynyt valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitämme henkilökohtaista budjetointia yhdeksi sote-palvelujen järjestämismalliksi, tahtoo viedä aikaa vapaaltakin. Toki seuraan aktiivisesti lastensuojelua ja sen kehittämistä - tietoa tarvitsen sekä opettajan työssäni että hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijana.   

Sote-uudistusta ja lakiehdotuksia on perustellusti kritisoitu - ehdotettu malli on sekava, pirstaloi nykyisestäänkin jo pirstoutunutta palvelutuotantoa entisestään, yhdenvertaisuus ei kohene eikä eriarvoisuus parane (oikeastaan päinvastoin), kustannukset eivät vähene, vaan uhkana on kasvu. Olen ollut puhumassa sote-uudistuksesta monille kohderyhmille ja valmistelemassa lausuntoa mm.valinnanvapauslaki-ehdotuksesta, ja tietenkin päättämässä myös kotikuntani lausunnosta. 

Valinnanvapauslain vaikutusarvioinnissa ja myös oikeudellisessa tarkastelussa (erillinen STM:n muistio 15.2.2017) nostetaan esille hyvin monia riskejä ja uhkia, joihin lakiehdotus johtaisi.
Minä, moni asiantuntija ja alan tutkija, on kysynyt, mihin analyysiin perustuen Suomessa tarvitaan totaalisesti uusi sote-malli, joka ulkoistaa ja yksityistää julkiset sote-palvelut meidän veronmaksajien rahoilla. Se, mikä toimii hyvin, sitä ei kannata rikkoa. Se, missä on parantamisen varaa, se muutettakoon. Suomi tuottaa kansainvälisten vertailujen mukaan maailman korkeatasoisinta hoitoa, hoivaa ja palveluja erittäin kustannustehokkaasti. Ja EVA:n tuoreen arvo- ja asennekyselyn mukaan julkisten palvelujen laaja ulkoistaminen ei saa kannatusta.    

Kansalaisen valinnanvapauden lisääminen ei ole huono asia! Tapa millä vapautta laajennetaan on oltava järkevä ja sen pitää aidosti lisätä asiakkaan valinnanvapautta, ei palveluntuottajan - tiedän, tiedän …laki on kirjoitettu tietenkin niin, että asiakas valitsee, mutta millaisella prosessilla tämä valinta tosiasiallisesti toteutuu!  Yksi relevantti tapa laajentaa asiakkaan tosiasiallista vapautta oman elämänsä kannalta tarvittavien palvelujen ja tuen valintaan, on henkilökohtainen budjetointi, ja erityisesti sosiaalialan asiakkaille, mutta toki esimerkiksi jotain pitkäaikaisairautta potevallekin. Kuten kansainväliset esimerkit osoittavat.  

Suunniteltu sote-uudistus tulee nykyisestäänkin hajauttamaan sosiaalialan työn: suoran valinnan sote-keskuksessa ei nimestään huolimatta ole saatavilla sosiaalialalta juuri muuta kuin neuvonta ja ohjaus, ja senkin osalta on pelkoa, että tehtävää ei hoitaisi sosiaalialan ammattilainen.

Pääosa sosiaalialan palveluista tultaisiin siirtämään maakunnan (valtion) palveluliikelaitokseen. Siellä otettaisiin käyttöön sisäinen tilaaja-tuottaja-malli. Se tarkoittaa, että maakunnan pitää (pakko)yhtiöittää kaikkien niiden palvelujen tuottaminen perustamilleen yhtiöille, jos näissä palveluissa on markkinoilla jo olemassa olevaa tarjontaa. Esimerkiksi kotipalvelu, kotihoito, perhetyö, sijaishuolto jne. palvelut pitää yhtiöittää. Näin maakunnan (valtion) yhtiöt ovat markkinoilla samassa asemassa kuin muutkin, kuten Attendo, Mehiläinen, Terveystalo ja muut yritykset. Kunnat eivät kuitenkaan saa oikeutta perustaa sote-yhtiötä! Esimerkiksi me olemme valmistelleet kuuden Keski-Uudenmaan sote:a, mutta me emme saa perustaa kuntien omistamaa yhtiötä - lakiin perustuvia esteitä tälle ei ole, kyse tahdosta ”siivota” kunnat pois sote-palveluista. Suomen kunnat ja kuntayhtymät ovat kuitenkin pääosin onnistuneet sote-tehtävissäään.

Viranomaistehtävät ja päätökset hoidetaan maakunnan palveluliikelaitoksen työnä. Näin esimerkiksi lastensuojelun perustyö jakaantuu kahteen organisaatioon: palveluliikelaitos tekee viranomaistyötä ja tilaa palveluja erilaisilta yhtiöiltä - toki nytkin ostetaan paljon lastensuojelun tukipalveluja ja sijaishuoltoa.  

Uudellamaalla on 1,6 miljoonaa asukasta ja tulevan maakunnan palvelukseen siirtyisi töihin reilut 50 000 työntekijää. He työskentelisivät varmaankin edelleen kunnissa toimivissa yhtiön/yhtiöiden toimipisteissä, mutta päätöksenteko, resurssien kohdentaminen ja palveluverkosta päättäminen siirtyvät valtion maakunnalle. Maakunnan valtuusto valittaisiin meilläkin yhdellä vaalipiirillä, mikä merkitsee sitä, että suurin osa maakuntavaltuutetuista on Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta. Vaikuttaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoon jää olemattomaksi.

Sosiaalihuolto on koko sote-uudistuksen ajan ollut marginaalissa, sitä se on uudistuksen jälkeenkin. Esimerkiksi Sitra julkaisi 2015 tutkimuksen, jonka mukaan 10 % käyttää noin 80 % sote-kustanuksista, ja noista 10 %:sta oli 64 %:a sosiaalihuollon asiakkaita.

Ja lastensuojelu erkaantuu kokonaan kunnista. Kuitenkin lasten ja nuorten hyvinvointi rakentuu kunnallisilla areenoilla, päivähoidossa, koulussa, nuorisotyössä ja ihmisten arjessa. Toiminta irtaantuu myös järjestöjen ja yhteisöjen paikallisesta lasten hyvinvointitoiminnasta. Hallituksen LAPE-hanke yrittää rakentaa siltaa kuntien ja maakuntien lasten ja perheiden hyvinvointityölle. Olen skeptinen, ainakin Uudellamaalla tämä on todellinen haaste. Muissa maakunnissa onnistumisen todennäköisyys on parempi. 

Vaihtoehtoisempi sote-uudistus: 
- pystytetään maakunnat (joita on tulossa kyllä liian monta pieneen Suomeen),
- kehitetään palvelujen tuottamista erilaisin kokeiluin (kuten nyt esim. tämä HB-malli), otetaan opiksi kokeiluista ja laajennetaan kokemusten myötä koko maahan
- lisätään hallitusti yksityisten palvelujen hyödyntämistä, kuitenkin aina niin että yksityinen täydentää julkista sote-tuotantoa, tässäkin kokeilut on paikallaan ja niiden kokemusten myötä laajennetaan.  Yksityiset palveluntuottajat listataan kelpoiseksi palveluntuottajaksi, kun täyttää ehdot. Tämä vähentää typerää kilpailuttamista, ja parantaa myös tuottajien asemaa.  
- kehitetään järjestöjen kanssa yhteistyötä: arjen hyvinvointi kun syntyy usein lähiyhteisöissä.


Lue lisää LAPE-hankkeesta. 

Lue lisää Pääkaupunkiseudun LAPE-hankkeesta Lapsen paras -yhdessä enemmän. 

Lue lisää Uudenmaan LAPE-hankkeesta Yhdessä olemme enemmän. 

  

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Järjestöt vauhdittavat lastensuojelututkimusta. THL tarkastelee blogissaan vastuu ja valtakysymyksiä lastensuojelussa.

Kirjoitin edellisessä blogitekstissäni lastensuojelututkimuksen edellytysten parantamisesta. Keskustelin asiasta STM:n Anteeksipyyntötilaisuudessa erään järjestöjohtajan kanssa, Hän veikin asian keskusteltavaksi muiden järjestöjohtajien kanssa. He julkaisivat yhteisen kannanoton 13.12.2016.

Tässä linkki kannanottoon. 

Kannanotto ei yksin riitä - tarvitaan päätöksiä. Olisi hienoa mikäli 100-vuotinen Suomi, esimerkiksi Eduskunta kohdentaisi perusrahoituksen ja perustaisi lastensuojelututkimuksen pysyvän insituution.

Vaikuta tahollasi kansanedustajiin. Itse pyysin Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen käynnistänyttä silloista ministeri, kansanedustaja Maria Guzeninaa vaikuttamaan ratkaisun saamiseksi.

Aiheen tiimoilta THL:n blogipalstalla Juhani Eskola, Tarja Heino ja Päivi Petrelius tarkastelevat yhteisartikkelissaan vallan ja vastuun tasapainoa lastensuojelussa. Vastuu asianmukaisista resursseista ja työoloista on aina päätöksentekijöiden, nykyisin kunnissa. Yhteiskunta kollektiivisesti vastaa siitä, että lapset eivät ole eriarvoisessa asemassa - nythän näin on. Valta ja vastuu kunkin lapsen kohtaamisesta on lastensuojelussa lapsen asiasta vastaavalla työntekijällä. Tällä työllä tulee olla asianmukaiset toimintaresurssit ja osaaminen.

Tästä THL:n blogiin. 

Vuosittaiset lastensuojelun valtakunnalliset tilastot julkaistiin joulun alla. Hienoinen laskusuuntaus mm. sijoituksissa ja huostaanotoissa. Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi edelleen - mikä on sekä huono että hyvä asia, mikäli se merkitsee että lapsi ja perhe saa apua.

Kun vuoden 2015 aikana sosiaalihuoltolain yhteydessä myös lastensuojelun monia säännöksiä muutettiin niin, että perheiden pitäisi saada apua ilman lastensuojelun asiakkuuttaakin, pitäisi lastensuojelun tilastoja lukea rinnan SH-lain tilastojen kanssa. Tosin asiakastietojärjestelmistä ei monissakaan kunnissa saada ulos tietoa palvelutarpeen arvioinneista ja perheiden tuesta.

Tässä linkki LSKL:n uutiseen Lastensuojelun tilastoista.  

Tässä linkki THL:n Lastensuojelun tilastot sivuille.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Lastensuojelun menneisyys: valtion anteeksipyyntö kaltoinkohdelluilta. Lastensuojelua tulee myös tutkia ja valvoa - LOS juhla 20.11.2016



Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen (julkaistiin jo 6.4.2016) perusteella Anteeksipyyntö-tilaisuuden Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016 Finlandia-talolla.

Tilaisuus oli koskettava. Myös menneisyys-tutkimuksen käynnistänyt kansanedustaja Maria Guzenina piti puheen. Samoin sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten puheenvuorot liikuttivat tunteita.


Anteeksipyyntö tuli kovin myöhään, eikä valtio ole lupaamassa kaltoinkohdelluille korvauksia tai mahdollisuuksia saada kunkin yksilön tarvitsemaa erityistä tukea, kuten vertaisryhmiä, terapiaa.


Anteeksipyynnön lisäksi tarvitaan myös lastensuojelun valvontaa. Meiltä puuttuu kokonaan ns. järjestelmästä riippumaton valvontainstituutio, kuten monissa maissa on nimenomaan haavoittuneiden asiakasryhmien, kuten lastensuojelu, valvontaan perustettu. Nykyiset valvontakäytännöt ja mekanismit ovat puutteellisia. Suurin osa sijaishuollosta toteutuu nykyisin yksityisten yritysten toimesta.




-    Lastensuojelua tulee tutkia: säännöllisesti tuotettua tietoa tarvitaan erityisesti siitä, kuinka onnistutaan niiden lasten terveyden ja kehityksen turvaamisessa, jotka otetaan yhteiskunnan huostaan. Tutkimustietoa tulee tuottaa jatkuvaluontoisesti ja tutkimukselle tarvitaan pysyvät rakenteet ja tutkimusinstituutio. Lastensuojelun kehittämisen tulee myös perustua tutkimukseen. 

-    Vastaavankaltainen menneisyys-tutkimus tarvitaan myös vuosien 1983-2010 ajan sijaishuollosta. Toimin 1980-luvun taitteessa erityislastenkodin johtajana. Lastensuojelussa myös monien lasten osalta onnistutaan varmistamaan lapsen kehitys ja terveys. Tästä tosin emme juurikaan tiedä.

Ensi vuonna on Suomen 100-vuotisjuhlavuosi. ITLA -Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö perustettiin (Sitran ohella) kun aiemmin juhlittiin pyöreitä vuosia 1987. ITLAn keskeinen tehtävä on lastensuojelututkimuksen edistäminen. 


Valtiovalta voisi vastuun eleenä perustaa 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pysyvän lastensuojelututkimuksen rakenteen ja varmistaa sille perusrahoituksen, jota voisi kohdentaa esim. pääomittamalla ITLA:aa. Toisin kuin Sitralla, ei ITLAlla ole juurikaan rahaa! ks. lisää tästä

Kun Roosa-nauhapäivänä yritykset ja kansalaiset keräävät rahaa syöpätutkimukselle, niin voisiko ITLA käynnistää vuosittaisen kansalaiskeräyksen? - tässä olisi minusta ideaa, sillä kansalaiset tietävät nykyisin lastensuojelusta ja tarpeista enemmän kuin aikoihin ja voisivat hyvinkin lahjoittaa säännöllisesti rahaa tutkimukseen. 


THL:ssä päättyi 2015 Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushanke, jota rahoitettiin mm. kansanedustajien kohdentamilla valtion budjetin "joululahjarahoilla"). LasKe-Tut -hanke järjesti mm. historiassaan toiset monitieteiset lastensuojelun tutkimuspäivät marraskuussa 2015. Siellä julkaistiin ehdotus Lastensuojelun tutkimuksen strategiaksi ja tutkimustoiminnan organisoinnista valtakunnallisesti ja alueellisesti, esimerkiksi Kansallinen THL:n johtama tutkimuksen verkosto, esimerkiksi Nuorisotutkimus-verkoston kaltaisesti. Alueelliset verkostot syntyisivät alueen yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, osaamiskeskusten ja keskeisten kaupunkien ja yhteistyötahojen kanssa - ehkäpä tuleva sote-itsehallinto-organisaatio olisi sen kotipesä. 


Yllä olevia asioita olen jo aiemmin ehdottanut eri blogeissani mm. Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen yhteydessä. Nyt yritän osaltani vauhdittaa tutkimustoiminnan rahoitusta ja organisointia, jotta asia saataisiin vihdoin alulle (ehkä taas kansanedustajien "joululahjarahoilla"). Olen lähettänyt asiasta aloitteen myös kansanedustajalle.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Lapsen elämäntilanteen ja tuen tarpeiden arvioinnin lapsikeskeiseksi kehittämiseksi -lue THLn tuoreesta julkaisusta. Valtion anteeksipyyntö kaltoinkohdelluilta luvassa.

Lastensuojelun, ja sosiaalihuollon työntekijöiden yksi keskeisin taito on kyetä arvioimaan lapsen elämäntilanne ja tuen tarpeet niin, että lapsen etu voi toteutua kaikissa ratkaisuissa.

Lapsen tilannetta ja tarpeitahan arvioidaan v.2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain mukaan aina kun lapsen vanhemman palvelujen ja tuen tarvetta arvioidaan. Useimmiten arvioinnin jälkeen perheen tukipalvelut järjestyvät yleisten perhe- ja sosiaalipalvelujen avulla. Joissain tilanteissa arviointiin kutsutaan osallistumaan myös lastensuojelutyöntekijä.

Arvioinnin tulisi olla yhteistyötä perheen vanhempien ja lasten kanssa, jossa esimerkiksi vanhempi itse muodostaa itsestään, perheen tilanteesta ja lapsen tarpeista kokonaiskäsityksen. Perhettä tulee auttaa itse arvioimaan omaa tilannettaan. Erinomainen työmalli tässä on esimerkiksi Perhearviointi-menetelmä, jota kouluttaa mm. Mielenterveysseura - kävimme opettajina oppimassa menetelmää ja olemme menossa tutustumaan sen käyttöön myös Englantiin tammikuulla. Suomessa menetelmän käyttösuositus on työstää asioita perheen kotona, eli kotikäyntejä, ja keskeistä on myös yhteinen avoin dokumentointi, menetelmä-opas sisältää runsaasti erilaisia harjoitteita ja välineitä työskentelyyn.

Lue lisää perhearviointi-menetelmästä. 

THL on julkaissut yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n, LasSe-hankkeen ja Turun yliopiston kanssa laajan työpaperin (33/2016) Lapsen elämäntilanteen ja tuen tarpeiden lapsikeskeinen, monitoimijainen arviointi. Tietoa lastensuojelun kehittämisen tueksi. - Loistavaa!

Kasperin (Kasvatus ja perheneuvontaliitto) kokemusasintuntija Mareena Heinonen julkaisun esipuheessa toteaa, että meiltä Suomessa puuttuu yhteinen käsitys siitä, mikä on riittävän hyvää lapsuutta (ja tätä kautta mitä se edellyttää riittävänä vanhemmuutena, sirkan kommentti). Ja toisaalta Mareena toteaa, että yhteistä käsitystä ei ole siitäkään, millaiset tilanteet ovat riittävän pahoja, jotta asiaan pitää puuttua. Lastensuojelussa keskeisin kipukohta ja vaikeus liittyy siihen, että vanhemmalla, ja lapsella/nuorella, saattaa olla eri käsitys siitä, mitä kunkin lapsen tilanteessa on hyvää lapsuutta ja mitä se edellyttää esimerkiksi vanhemmuudelta ja kodin olosuhteilta. Julkaisun eri artikkeleissa peilataan nykytilannetta monenlaiseen tietoon perustuen.

Julkaisun tavoitteena on käydä keskustelua ja kehittää arviointia. Mareena kysyy lopuksi, miten laadukkaan arvioinnin elementit siirretään käytäntöön. Yksi vastaus tähän on koulutus ja yhteiskehittäminen, jossa lastensuojelun asiakkaat (lapset, nuoret ja vanhemmat) ovat mukana, Myös edellä kuvattu Perhearviointi-menetelmä auttaa perheenjäseniä itse tunnistamaan ja arvioimaan vahvuuksiaan ja elämäntilannettaan, työntekijän tuella. Koulutukseen kannattaa satsata.

Lue lisää: tässä linkki julkaisuun.  

Valtio ilmoitti, että lastensuojelun menneisyystutkimukseen perustuen valtio pyytää anteeksi kaltoinkodelluilta. Tämä toteutuu lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016 Finlandiatalon tilaisuudessa. Käsittääkseni tilaisuus on avoin, johon voi ilmoittautua, ks. alla oleva linkki.

Tässä linkki tähän 20.11. tilaisuuteen.






tiistai 4. lokakuuta 2016

Lastensuojelua koskevia tuoreita tutkimuksia ja kehittämistä

Lastensuojelun kehittämisen tueksi on THL:n HuosTa-projektissa kesän alussa julkaistu muutamia tutkimusraportteja. Useamman kuntapilotin kanssa on tuotettu tietoa sijoittamisen syistä, palvelujen saatavuudesta ja myös niiden kustannuksista - vihdoinkin käytettävissä on tällaista tietoa. Kiitos erityisesti Tarja Heinolle ja muille laajassa tutkimuksessa mukana olleille.

Lastensuojelusta puhutaan edelleen, sen ongelmista ja resurssien puutteista, mutta lisääntyvästi myös asiakkaiden kokemukset ja ehdotukset lastensuojelun kehittämiseksi ja osallisuuden lisäämiseksi ovat päässeet esille medioissa erityisesti monien kehittämishankkeiden toimesta. Lapsen läheisten kanssa tehtävää työtä on kehitetty nyt erityisesti Pesäpuun Lähemmäs-hankkeessa: hankkeen päätösseminaari oli syyskuulla ja julkaistuna on mm. ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyö läheisten kanssa tehtävän työn esteistä ja edellytyksistä (Päivi Muranen, sain olla hänen työnsä ohjaavana opettajana). Myös esimiehille julkaistiin opas läheistyöstä.

Äskettäin olleilla Lastensuojelun päivillä LSKL julkaisi sijaishuoltoa koskevan selvityksen: sen mukaan yhdenvertaisuus ei toteudu lapsen sijaishuollon tarpeen arvioinnissa. Tämänkaltaista näen kyllä myös hallinto-oikeuden käsittelyssä olevissa asioissa.

Olen odottanut keväällä julkaistun Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen pohjalta valtion toimenpiteitä, se anteeksipyyntö olisi pitänyt esittää jo tuolloin. Myös jonkinlaisen lupauksen antaminen jatkotoimista lastensuojelun kehittämiseksi olisi ollut tarpeen. Näitä vielä odotellaan.

Hallituksen vuoden alussa lanseeraama Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelma LAPE on koonnut verkostoja kehittämään myös lastensuojelua. Itse en ole muiden töiden johdosta pystynyt nyt osallistumaan, mutta tiedän, että esim. sijaishuollon, myös perhehoidon ja sen valvonnan kehittäminen olisi työn alla - valvonnan puutteethan olivat menneisyys-selvityksessäkin yksi iso ongelma. LAPE-ohjelmaan sisältyy myös osaamisen kehittämistä koskevia tavoitteita - niiden eteenpäin viennissä olen korkeakouluverkoston kanssa mukana.

Omat työkiireeni ovat liittyneet valtakunnallisen kehittämishankkeen käynnistämiseen. Kehitämme erilaisille kohderyhmille, mm. lapsiperhepalvelujen asiakkaille mahdollisuutta valita henkilökohtainen budjetointimalli (HB). Asiakassuunnitelmaan ja tarpeisiin pohjautuen asiakas itse päättää mistä ja mitä tukipalveluja hankkii omaa elämäntilannettaan parhaiten tukemaan. HB mallin kehittämisessä meitä kiinnostaa erityisesti, mitä siitä seuraa kun asiakas itse on valintojensa ratkaisija. Miten asiakasohjautuva toimintamalli toimii ja mitä se edellyttää? Voit lukea lisää hankkeesta Metropolian nettisivuilta (hankkeen omat sivut vielä työn alla).

Tämä postaus on nyt vain informatiivinen, lue lisää edellä mainituista teemoista.

THL:n HuosTa-hankkeen tuloksiin liittyvä uutistiedote
THL:n julkaisut
- Lastenkodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset 2016. Päätulokset.
- Lastensuojelun kustannukset ja palvelujen hinnat, työpaperi 2016.

LSKL:n 27.9.2016 julkaisema Rajapinnoilla. Lapsen erityisten tarpeiden huomioiminen sijaishuoltopaikkaa valittaessa  raportti    

Pesäpuun Lähemmäs-hanke: Materiaaleihin tästä. 

LAPE-hankkeen sivuille tästä, katso sieltä mm.materiaalit.

Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointimalli -esittely tästä.