Sosiaalialan - mukaan lukien lastensuojelu, ammattihenkilölaki tuo laillistamisprosessin ja määrittää osaamista

Sosiaali- ja terveysministeriössä on yksittäisen virkamiehen toimesta kirjoitettu lakiehdotusta ammattihenkilölaiksi, joka toisi laillistamisprosessin myös sosiaalialalle ja määrittää joidenkin tehtävien osalta ne tutkinnot, joilla ko.tehtävää on kelpoinen hoitamaan.

Valmisteluprosessi on toteutunut hyvin virkamiesvetoisesti eikä tietoa valmisteluteksteistä ole ollut saatavilla, muutamia kuulemisia on ollut. Valmistelutyössä ei ole ollut monipuolista työryhmätyöskentelyä. Näin ei kannattaisi lakeja enää nykymaailmassa laatia.

Kuten aiemmissa blogikirjoituksissani olen kertonut, sosiaalihuoltolaista siirrettiin asioita säädettäväksi tällä ammattihenkilölailla.

Sosiaalialan ammattikorkeakoulujen verkostoa kuultiin STM:n tilaisuudessa 10.11.2014. Julkaisen verkoston kannanoton tekstin myös tässä - lausunto on lähetetty eri tahoille huomioonotettavaksi mm. eri työnantajaorganisaatioille. Teksti on siis julkinen ja mieluusti sitä saa levittää.

Julkaisen tässä lyhennelmän, johon koottiin kehittämisehdotukset. Koko lausunto löytyy verkoston sivuilta. Kansiosta dokumentit.

Oman päätyöni näkökulmasta keskeistä on, että sosionomi ylempi AMK-tutkinnon tuottama sosiaalityön sekä johtamisen osaaminen vihdoin tunnustetaan - tätä ei lakiluonnoksessa ole. Siksi on taisteltava.

Sosiaalialan AMK–verkosto                                                                                                               11.11.2014

SOSIAALIALAN AMMATTIKORKEAKOULUVERKOSTON KEHITTÄMISEHDOTUKSET HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSEEN LAIKSI SOSIAALIHUOLLON AMMATTI-HENKILÖISTÄ JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISEKSI

Laillistamisesta säätäminen on tarpeen

Sosionomien ammatinharjoittamisoikeuden periaatteista (laillistetut ammattihenkilöt) sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöiden ohjauksesta ja valvonnasta ja ammattieettisistä velvoitteista säätäminen ehdotetulla tavalla on kannatettavaa. Samoin pidämme tärkeänä ammattieettisistä velvollisuuksista säätämistä laki-luonnoksen mukaisesti.

Sosionomikoulutusten vetovoima ja läpäisyaste ovat erinomaisia. Sosionomit (AMK) ja (ylempi AMK) myös työllistyvät valtakunnallisesti hyvin koulutustaan vastaaviin sosiaalihuollon tehtäviin ja työelämän palaute heidän osaamisestaan on positiivista. Sosionomikoulutuksen valtakunnallisuus, laatu ja volyymi vastaavat hyvin myös tulevaisuuden työelämän tarpeisiin.

Sosiaalityöntekijäpula ja kelpoisuus sosiaalityöntekijäksi myös ammattikorkeakoulun ylemmällä korkeakoulututkinnolla

Ammattihenkilölailla on taattava tasavertaiset mahdollisuudet hakea laillistamispäätöstä sekä ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut (sosionomi ylempi AMK) että yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut (ks. lakiluonnoksen 7 §), silloin kun korkeakoulututkinnon painopiste on ollut sosiaalityön opinnoissa. Kuten lakiluonnoksen 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, niin laillistamishakemuksen liitteistä ilmenisi hakijan mahdollinen pätevyys sosiaalityöntekijäksi.

                                

Ammattikorkeakouluverkosto ei esitä tätä mahdollisuutta niille ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneille, joilla tutkinnon sisältö on painottunut esimerkiksi johtamiseen ja kehittämiseen tai terveyden edistämiseen

Perustelut:

1.    Menettely on hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden suuntainen ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Se tuo työmarkkinoille samantasoista (EQF 7) osaamista sosiaalityön viitekehyksestä kuin yliopistojen sosiaalityön maisteritutkinnot, mutta soveltavan tutkimuksen sekä työelämälähtöisen kehittämistyön orientaatioilla. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Sosionomin (ylempi AMK) osaaminen kohdentuu esimerkiksi juuri sellaisiin osaamistarpeisiin, joita tulevan sosiaalihuoltolain (HE 164/2014 vp) sosiaalityön säännöksessä (15 §) sosiaalityöntekijöiltä edellytetään.

2.    Menettelyn käyttöönotto edustaisi proaktiivista ja joustavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaan pohjautuvaa asiakas- ja työmarkkina-keskeistä toimintaa sote-alan tuleviin suuriin työvoimatarpeisiin vastaamisessa alan ammattilaisten eläköityessä, resurssien niukentuessa ja palvelutarpeiden kasvaessa. Ratkaisu lisäisi työnantajien mahdollisuuksia päättää siitä, mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin rekrytoidaan jo nyt sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot. Koska tällä hetkellä jo palkataan sosiaalityöhön myös ammattikorkeakouluista valmistuneita, niin on välttämätöntä, että uusi lainsäädäntö reagoi positiivisesti näihin rekrytointitarpeisiin. Henkilöstö- ja tehtävärakenteiden kehittämisen tueksi tarvitaan lainsäädännön ohjausta myös tässä asiassa.

3.    Monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto on EQF 6 -tasolle sijoittuva bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin.  Yhdenvertaisesti myös suomalaisten em. sosiaalityöhön soveltuvien ylempien AMK-tutkintojen suorittaneiden henkilöiden tulee voida hakea Suomessa oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Näin ollen ei myöskään yliopistoille opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (1040/2013) säädetty velvollisuus järjestää sosiaalityön koulutusta voi sulkea pois mahdollisuutta säätää sosiaalityön teorialle ja tutkimukselle pohjautuvien ja sosiaalityöhön menetelmiin painottuvien suomalaisten sosiaalialan ylempi AMK-tutkintonimikkeen haltijoille oikeutta hakea laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin.

4.    Ammattihenkilölakiluonnoksen 12 §:ssä ehdotetaan sosionomeille mahdollisuutta toimia määräaikaisena sosiaalityöntekijän sijaisena. Jos tämän katsotaan olevan mahdollista, niin silloin myös ne sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltijat, joiden opintojen sisällöt ovat tosiasiassa sosiaalityön opintoja ja joilla on myös runsaasti alan työkokemukseen perustavaa osaamista, tulisi luonnollisesti oikeuttaa hakemaan laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin.

Sosiaalityöntekijäpula ja muodollisesti pätevän ammattihenkilön sijaistaminen

Lakiluonnoksessa ehdotetun sijaan esitämme, että sosiaalityöntekijäksi opiskelevat sekä sosiaalityöhön soveltuvaa ylempää AMK-tutkintoa opiskelevat henkilöt voivat tiettyjen opintojen suorittamisen jälkeen toimia sosiaalityöntekijän sijaisina ja sosionomiopiskelijat sosionomin sijaisina. Näin ollen 12 §:n säännös on kirjoitettava uudelleen tämän selkeän myös terveydenhuollon ammattihenkilölakiin (559/1994 2 §) sisältyvän mallin mukaisesti.

Hallinnolliset ja ammatilliset johtotehtävät

Sosiaalihuollon kelpoisuuslain 10 §:n 1, 2 ja 4 momentin säännösten mahdollisen kumoamisen vuoksi ammattihenkilölakiin tarvitaan oma säännös sosionomien ja geronomien (AMK ja ylempi AMK) erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Säännöksen tulee sisältää ylempi AMK-tutkintojen soveltuvuus sekä hallinnollisiin että ammatillisiin johtotehtäviin ja lisäksi sekä AMK- että ylempi AMK-tutkinnon suorittaneiden soveltuvuus vastata asiakastyön ohjausta sisältävistä johtotehtävistä. Mikäli nämä muutokset eivät ole mahdollisia, niin tällöin nykyisen kelpoisuuslain 10 §:n 1, 2 ja 4 momentit on säilytettävä voimassa.

Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)

Kuntoutuksen ohjaaja (AMK) -tutkintonimikkeen jättäminen pois sosiaalihuollon ammattihenkilölaista asettaa tutkinnon suorittaneiden korkeakoulutettujen ammatti-henkilöiden suuren joukon ja sitä parhaillaan suorittavat opiskelijat hyvin epäselvään asemaan sosiaali- ja terveysalan työmarkkinoilla. Huolimatta siitä että parhaillaan on käynnissä STM:n ja OKM:n kuntoutukseen liittyvä selvityshanke, niin kuntoutuksen ohjaaja (AMK) -tutkintonimikkeen laillistamisesta olisi säädettävä osana sosiaalihuollon ammattihenkilölakia. Mikäli myöhemmin ilmenee tarve laillistamisen säätämisestä jonkun muun lain yhteydessä, voitaneen tällainen muutos lainsäädäntöön tehdä tulevaisuudessa.

Jaana Manssila                                                 Päivi Niiranen-Linkama                                    puheenjohtaja                                                    varapuheenjohtaja                      

Metropolia Ammattikorkeakoulu                       Mikkelin Ammattikorkeakoulu                           jaana.manssila@metropolia.fi                           paivi.niiranen-linkama@mamk.fi   

Puh. 0400 578 274                                                    Puh. 040 848 6905                                                                                                                                                       

Lastensuojelu puhuttaa. Lastensuojelun osaamisen ja tutkimuksen keskukset ja yhteistyöverkosto.

On ollut ilahduttavaa, että lasten ja perheiden tarpeista ja myös lastensuojelusta puhutaan nyt niin kovin. Tosin jälleen hyvin surullisten inhimillisten tragedioiden myötä. Keskustelu toivottavasti merkitsee myös sitä, että asioiden tilaa myös parannetaan. Tarvittaisiin niin monia muutoksia, ja monen asian osalta on kyse ihan muilla (kuin lastensuojelun) areenoilla tarvittavista parannuksista.

Keskustelussa on tuotu esille hyviä kunta- ja toimintaesimerkkejä. Ja lisää näitä tarvitaan.
Kun uusien sote-rakenteiden linjaukset on pääosin tiedossa, tulee varmistaa päätösten toimeenpanossa kunnissa, että uusi palvelurakenne edistää myös lastensuojelutyötä.

Nyt pitäisi huolehtia, että jokaiseen sote-järjestämisalueen kuntayhtymään syntyy alueellinen lastensuojelun osaamisen ja tutkimuksen keskus. Tähän käytetään ja kohdennetaan niitä voimavaroja, joita kunnilta kerätään sote-järjestelmän rahoittamiseksi. Myös sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämisresurssointi tulee saattaa uusissa rakenteissa tasavertaiseen asemaan terveydenhuollon kanssa.

Tällainen keskus kokoaa tiiviin yhteistyökumppanuuden käytännön asiakastyön, alan ammattilaisia kouluttavien korkeakoulujen (AMK:ien ja yliopistojen opetus) sekä sosiaalialan osaamiskeskusten kehittämistyön ja soveltavan tutkimuksen kesken.

Tällaisella perusrakenteella voidaan tuottaa myös lastensuojelun erikoistumiskoulutus, jollainen tarvitaan kaikille jotka työskentelevät lastensuojelussa. Sen suunnittelu tulisi käynnistää pikimmiten. Lupaan olla aloitteellinen tässä.

Tällainen osaamisen ja tutkimuksen keskus pystyy tuottamaan jatkuvasti erilaista tietoa myös lastensuojelun vaikuttavuudesta. Alueellinen lastensuojelun osaamisen ja tutkimuksen keskus myös kokoaa eri toimijat säännölliseen vuoropuheluun kokemusten ja tiedon jakamiseksi, ja uusien oivallusten synnyttämiseksi. Alueellinen lastensuojelun Oppimisverkosto siis.

Tämän lisäksi tarvitaan kansallinen yhteistyörakenne - verkosto, joka varmistaa ja tukee lastensuojelutyön kehittymistä ja käytännön tutkimusta. Se voisi syntyä THL:n vastuulle, joka jo ylläpitää Lastensuojelun käsikirjaa ja muutoinkin kokoaa alan toimijoita yhteistyöareenalle.

THL vastaisi yhteistyössä alueellisten lastensuojelun osaamisen ja tutkimuksen keskusten kanssa siitä, että meillä on kansallinen lastensuojelun tutkimuksen ja kehittämisen ohjelma. Sen toteuttamiseksi pitäisi saada myös jonkinlainen perusrahoitus, ja muuta rahoitusta voi hakea erilaisista rahoituskanavista. Tällä hetkellähän meillä ei ole mitään tällaista, mikä on suorastaan häpeällistä näin suuren yhteiskunnallisen vastuutehtävän kyseessä ollen. THL voisi siis koordinoida sekä koota verkoston säännölliseen kansalliseen vuoropuheluun, myös kansainväliseen vuoropuheluun. Jospa meistä olisi opittavaakin joskus muissa maissa.

Jotain tämänkaltaista meidän ehkäpä pitäisi lähteä rakentamaan - vai?

                                                 ******
Sote-mallista käytiin hyvää keskustelua Huoltajasäätiön Bruno Sarlin seminaarissa viime viikolla 20.11.2014. Tilaisuudessa puhunut dosentti Sakari Möttönen olisi tehnyt kaksi korjausliiketta: Sakari arvioi, että Suomessa ei tarvittaisi lainkaan sote-järjestämiskuntayhtymiä? Eikö nyt perustettavat 19 sote-tehtäviä hoitavaa tuotantokuntayhtymäa voi vastata myös järjestämisvastuusta?

Toinen iso kysymys liittyi sosiaalihuollon asemaan uudistuksessa sekä täydelliseen sote-integraatioon. Möttönen ja professori Juhani Lehto esittivät perustellut argumentit sille, miksi sosiaalihuollon olisi järkevää jäädä kuntien toiminnaksi (muutamia erityispalveluita luk.ottamatta)p ja miten sosiaalihuollon eri tehtävissä tarvitaan paljon enemmän integraatiota väestön kannalta esimerkiksi koulutoimeen, työvoimatoimeen, nuorisotyöhön, päivähoitoon, kulttuuuriin, liikuntaan ja muihin kuntatehtäviin - miksi kirurgian ja toimeentulotuen pitää olla samassa organisaatiossa?

Juhani Lehto osoitti puheenvuorossaan täydellisen sote-integraation ongelmallisuuden. Monissa kunnissa on onnistuttu rakentamaan väestölähtöisiä ns.elämänkaari-ajatteluun perustuvia integroituja palveluja, niin että esimerkiksi lasten, nuorten ja perheiden asioita hoitavat tahot ovat samassa integroidussa palveluprosessissa, samoin ikäihmisten osalta. Tällä tavoin integroituja toimintamalleja tarvitaan lisää!

Ja vielä yksi suuri orngelma, jonka sote-laki nyt tuo tullessaan liittyy järjestämisen ja tuottamisen erottamiseen: tilaaja-tuottajamallistahan ollaan monissa kunnissa jo kokemusten pohjalta luopumassa, ja nyt valtio rakentaa TILTU-mallin koko valtakuntaan? - toivottavasti kokemuksen pohjalta sitten voidaan tältäkin osin tehdä myöhemmin korjausliikkeitä.

Ja sote-uudistuksen toimivuutta tietenkin pitää arvioida: seurantatutkimuksessa pitää tuottaa tietoa sote-järjestämiskuntayhtymien tarpeellisuudesta ja myös tästä Tiltu-mallista.

Saas nähdä, mitä tulee. Mutta nyt rakentamaan lastensuojelun osaamisen ja tutkimuksen keskusta.

Ensimmäiset Lastensuojelun monitieteiset tutkimuspäivät -upeaa. Lastensuojelun resurssit Vantaalla ja muualla.

Syyskuussa osallistuin Lastensuojelun tutkimuspäiville, jotka lienevät historiassa ensimmäiset. Lastensuojelua tarkasteltiin / "piiritetttiin" monesta näkökulmasta ja monitieteisesti. THL.n ko.vastuualueen päällikkö jo lupaili tämänkaltaiselle tutkimuspäivälle jatkoakin. Upeaa.

Lastensuojelun tuloksellisuus teema oli myös keskusteluissa: miten tuottaa näkyväksi se, mitä asiakkaana olevan lapsen ja perheen osalta ollaan saatu aikaan. Miten erityisesti asiakaskohtaisesta arvioinnista syntynyttä tietoa voitaisiin kirjata myös tietojärjestelmiimme niin, että saadaan koottua tilastollistakin tietoa asiakastyön vaikuttavuudesta. Itse muistutin, että Tikesos sosiaalihuollon tietojärjestelmähankkeessa on vuosia sitten laadittu määritykset, miten tieto kirjattaisiin. Näitä määrityksiä ei vain ohjelmistotalot ole tietojärjestelmiimme toteuttaneet. Siihen tarvittaisiin esim. STM:n määräys. Keskustelua vauhditti Mikael Leiman ja Tuija Kotiranta.

Päivillä puhuttiin myös nuorten syrjäytymisestä, ja ainakin itse vakuutuin siitä, että meidän pitäisi paljon enemmän kiinnittää huomiota sosiaalisten suhteiden merkityksen ymmärtämiseen, ja myönteisten suhteiden tukemiseen. Ihmiselle on niin tärkeää tulla tunnistetuksi myönteisesti omissa arkiyhteisöissään. Harry Lunabba ja Riikka Korkiamäki alustivat session loistavasti.

Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushanke päivittää facebook-sivuillaan lastensuojelun tutkimuskeskustelua - loistavaa palvelua. Päivitykset löytyy jatkossa facebook-sivujen lisäksi Lastensuojelun käsikirjan Tutkittua -teemasta.

Tässä linkki Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushankkeen facebook-sivuille.

Lainsäädännön eteneminen   

- Sosiaalihuoltolain aikataulutus ja kustannukset puhuttavat: Kuntaliitto ja monet muut haluaisivat sosiaalihuoltolain, ja siihen liittyvien lastensuojelulain muutosten tulevan käsiteltäväksi eduskunnassa ja lain voimaan samalla aikataululla kuin sote-laki. Kustannuksissa hiertää arviot lain toimeenpanon vaikutuksista esim. kotipalvelun määrärahoihin.

Tässä linkki Kuntalehden keskusteluihin.

- STM antoi vihdoin myös Perhehoitolaki-esitysluonnoksen lausunnoille (olen jo Kuntaliitossa ollessani ollut työryhmässä lakimuutoksia ja perhehoidon kansallista ohjelmaa laatimassa ja nykyisessä työssäni olen ollut jo vuodesta 2011 alk.). Lastensuojelun osalta, esim. Pesäpuun lausunnossa, olisi tarpeen erityisesti varmistaa, että lapsen perhehoito voi toteutua pitkäjänteisenä.

Tässä linkki Perhehoitolaki-esityksen luonnokseen STM.n sivuilla. 
Tässä linkki Pesäpuun lausuntoon. 

Lastensuojelun resurssikeskustelua

- Hesarissa käydään parhaillaan keskustelua lastensuojelun sosiaalityön resrusseista, esimerkkinä artikkelissa oli nyt Vantaa.

Sosiaalityöntekijöiden työtaakka on tietenkin aivan kohtuuton. Työntekijöiden vaihtuvuus on erityisen huono asia juuri lastensuojelun asiakkaiden elämän kannalta. Vähäisten virkojen ohella, sosiaalityöntekijöiden viroissa olevista myös iso osa on muodollisesti epäpäteviä: kun yiopistosta valmistuneet maisterit eivät hakeudu lastensuojelutyöhön tai eivät siinä pysy, aiheuttaa se jatkuvan rekrytointiruletin, sillä avoimeen virkaan voidaan ottaa vain määräajaksi ns. epäpätevä, joka siis vaihtuu näin koko ajan.

Suomessa kuitenkin ammattikorkeakouluissa on koulutettu vuodesta 2002 lähtien yliopiston sosiaalityön maisteritasoa vastaavia ylemmän korkeakoulututkinnon Sosionomi (Ylempi AMK) tutkinnon suorittaneita. Heillä on osaaminen ja motivaatio pysyä asiakastyössä, olen sen heitä kouluttavana nähnyt. Osa heistä toimii siis nyt epäpätevinä määräaikaisissa viroissa, mutta asiakastyön kannalta he ovat varmasti osaavia ja päteviä työssään.

Miksi heitä ei vihdoin jo voitaisi määritellä myös virallisesti kelpoisiksi sosiaalityöhön?   Parhaillaan Pirjo Sarvimäki STM:ssä on laatimassa sosiaalihuollon ammattihenkilölakia - sen valmistelutyö pitäisi nostaa myös avoimeksi, jota se ei nyt ole.

Tietenkään kaikki Sosionomi (Ylempi AMK) tutkinnon suorittaneista eivät hakeudu sosiaalityöntekijän virkoihin, mutta niille, jotka haluavat sosiaalityöntekijän tehtävässä toimia, pitäisi mahdollistaa olla ihan virallisestikin kelpoisia siihen.

Resurssit eivät yksin lastensuojelun laatua paranna: tarvitaan reformi, joka uudistaa lapsiperheiden tukipalveluja kokonaisuutena - sitä työtä mitä lapsen ja perheen kanssa muutkin ammattilaiset ja toimijat tekevät, tarvitaan osaamista parantavaa täydennys- ja erikoitumiskoulutusta, tarvitaan uudenlaista toimintakulttuuria ja toimintamalleja.... ainoastaan sosiaalityön resursseja lisäämällä lastensuojelun laatu ei parane.

Tässä linkki Hesarin Lastensuojelun keskusteluun. Suojeleeko lastensuojelu lasta vai äitiä?

Tässä linkki myös Vantaan lastensuojelua koskevaan ihan toisenlaiseen artikkeliin Kuntalehden sivuilla. Vantaa yhteistyössä Iceheartsin kanssa!

Rauhanpalkinto: Lapsen oikeudet! 

- Ilouutinen oli Rauhanpalkinnon saaminen sinnikkäille lapsen oikeuksien edistäjille!



-

Kyse on resursseista ja päättäjien kyvystä: ei käytetä Eerika-nimeä kun puhutaan sosiaalihuoltolaista

Laitoin tällaisen palautteen Demokraatti-lehdelle, joka sen julkaisi 3.10.2014.

Palaute lehdelle ja poliitikoille "Eerika"-laki-nimityksen käytöstä. 

Tällainen lain nimitys on vastenmielistä, varsinkin kun sosiaalihuoltolain sisällöllä ei ollut mitään tekemistä Eerika-lapsen menehtymisen syihin. 

Myös uutisoinnissa virheellisesti hypetetään lain murroksellisuutta: ihan kuin tässä päivitetyssä sosiaalihuoltolaissa olisi aivan uutena asiana perheiden mahdollisuus saada (ilman lastensuojelun asiakkuutta) kotipalvelua, kun sitä on ollut oikeus LAIN mukaan saada jo yli 30 vuotta sitten (1983) voimaan tulleen (ja vielä voimassaolevan) sosiaalihuoltolain perusteella.

Laki ei siis ole voinut taata palvelun saatavuutta tähänkään asti. Asiassa on kyse resursseista ja palvelujärjestelmälle asetetuista tavoitteista, jotka ovat päättäjien vastuulla. Edelleenkin. Päämäärä ongelmien ennalta ehkäisystä sisältyy samoin jo ”vanhaan” sosiaalihuoltolakiin, toki uudistetussa laissa tavoitteiden ilmaisu on saatettu vastaamaan elettävää aikaa.

Tulevaisuus näyttää kuinka hyvin todellisuudessa perheet, lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tuen silloin ja siten kuin olisi vaikuttavan työn näkökulmasta järkevää. Uusien sote-alueiden ja -tuottajaorganisaatioiden päättäjien ja johtajien osaaminen ja asenteet ratkaisevat. 

Asiakastyössä toimivien tehtävänä on tuottaa tietoa hyvinvoinnin muutoksista sekä asiakastyön ja palvelujen vaikutuksista. Tiedon näkyväksi saamisessa on kovasti vielä työtä.

Yksi askel siihen olisi, kun ministeriö velvoittaisi asiakastietojärjestelmiä myyvät yritykset sisällyttämään ohjelmiinsa jo useita vuosia sitten laaditut sosiaalihuollon valtakunnalliset asiakastiedon määritykset, joihin sisältyy myös asiakastyön vaikuttavuuteen liittyvien seurantatietojen dokumentointi. Näin saataisiin asiakastyössä onnistumisesta seurantatietoa päätöksenteon tueksi.

Sirkka Rousu, sosiaalialan yliopettaja, lastensuojelun erityisasiantuntija, hallintotieteiden tohtori

Kunnat ja valvontaviranomaiset avainasemassa (palveluasumisen) lastensuojelun palvelumarkkinoiden kehittämisessä

Jotkut ehkä tietää ja muistaa, että olen ollut vuosien ajan kehittämässä lastensuojelupalvelujen laatua ja hankkimisen & myymisen osaamista. Tupu Holman kanssa olemme vieneet läpi 8 kk oppimisprosesseja, joissa on opeteltu tilaamista, tuottamista ja laadun varmistusta. Kirjoitimme 2003-2004 näistä myös neljä kirjaa, jotka taitavat olla edelleen kunnat.net- verkkokaupasta maksutta sähköisinä kirjoina saatavana (osana LASSO lastensuojelun laadun kehittämishanketta).  Osto- ja myyntikouluista kirjoitimme myös raportin, jossa kuvasimme koulutuskonseptin ja kokemuksemme (palaute oli kiittävää). Tämäkin raportti löytynee kunnat.net-sivustolta maksutta.

Viimeisin yhteinen tuotos syntyi LapsiARVI-hankkeessa 2009, jossa Tupu kirjasi tulokset lastensuojelupalvelujen laadun perusvaatimuksista, ns. LapsiARVI-kriteerit. Tämäkin julkaisu on maksutta saatavana kunnat.net-sivuston verkkokaupasta. Tuossa (ja aiemmissakin) kirjassa tuomme esille myös valvonnan kehittämisideoitamme. Aiemmissa blogeissani olen antanut loistavaa palautetta Valvivan kunnille antamista  lastensuojelun valvontaohjelmista ja omavalvontasuunnitelmien ohjeista (käytännössä laatukäsikirjan-sisältöisiä).

Järjestimme myös muutamina vuosina (taisi olla noin 2006/2007) lastensuojelun palvelumarkkinoiden osaamisen ja laadun kehittämiseksi valtakunnallisia konsensuskokouksia, joissa muotoilimme hyvän hankintaprosessin toimintakriteerit/linjaukset. Linjaukset saattavat löytyä edelleen kunnat.net-sivustolta.

Tammikuussa 2014 Kuntalehdessä kirjoitimme yhdessä Tuija Åstedtin kanssa kuntien hankintaosaamisesta erityispalveluissa, esimerkkinä tietenkin lastensuojelu.

Lastensuojelupalvelujen hankintaosaaminen ja hankintamenettelyt, sopimukset jne. kaikki kaipaavat edelleen kehittämistä varsinkin käyttäjäasiakkaan näkökulmasta, mutta myös palvelujen tuottajan näkökulmasta (pienten tuottajien asema markkinoilla esimerkiksi, markkinoiden monopolisoituminen pörssiyhtiöille ei ole kenenkään etu, sijaishuoltopalvelut pitäisi tuottaa mieluiten julkisen vallan omana toimintana ja avohuollon erilainen tukipalvelu kannattaa ostaa...).

Siksi oli niin ilahduttavaa lukea Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen pohjalta tehtyjä kehittämisehdotuksia. Vaikka ne kiinnittyvät palveluasumista koskevaan alueeseen, voisi ihan samanlaiset parantamisehdotukset koskea lastensuojelupalveluja.

Lainaus tiedotteesta:

"Kunnat ja valvontaviranomaiset vaikuttavat omilla toimillaan merkittävästi palveluasumisen hankintamarkkinoiden toimivuuteen, todetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) laatimassa Erityisryhmien palveluasumisen kilpailuolosuhteet ja kilpailun edistäminen -selvityksessä. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) toimeksiannosta toteutettu selvitys sisältää kahdeksan toimenpide-ehdotusta markkinoiden toimivuuden edistämiseksi:

1. Päätöksenteon ja toiminnan läpinäkyvyyttä tulisi parantaa.Palvelujen rahoittajien, järjestäjien ja tuottajien erilaiset toimintakulttuurit ja läpinäkyvyyden puute haittaavat tällä hetkellä toimivien kilpailuolosuhteiden rakentumista.
2. Hoivapalveluja tarjoavien yritysten liiketoimintaosaamista tulisi kehittää.  Erityisesti tulisi tukea pienten palveluyritysten yrittäjyysosaamista.
3. Pienten yritysten pärjäämistä tarjouskilpailuissa tulisi edistää uudenlaisilla yhteistyömalleilla. Kuntien tapa soveltaa hankintalainsäädäntöä ja kilpailuttaa palvelut suosii tällä hetkellä suuria toimijoita. Pienten palvelutuottajien osaamista esimerkiksi yhteistarjousten teossa tulisi edistää.
4. Kuntien hankintaosaamista tulisi kehittää. Monet epätarkoituksenmukaisista ja kilpailua rajoittavista menettelyistä johtuvat selvityksen mukaan siitä, ettei kunnissa kiinnitetä riittävästi huomiota palveluntuottajien tasapuoliseen ja syrjimättömään kohteluun.
5. Palveluasumiseen kohdistuvaa kuntien strategista osaamista tulisi kehittää. Palveluasumisen järjestämiseen liittyvien kuntastrategioiden yhteys kuntien elinkeinopolitiikkaan on selvityksen mukaan heikko. Toimivan kilpailun näkökulmasta on tärkeää, että markkinoilla toimivat palvelujentuottajat tuntevat investointipäätöksiä tehdessään kuntien strategiset valinnat. Lyhytjänteisesti tehdyt hankintapäätökset kasvattavat kustannuksia ja johtavat epätarkoituksenmukaisten kilpailua rajoittavien sidosten syntymiseen.
6. Palvelusetelin hyödyntämisedellytyksiä tulisi parantaa.Palvelusetelin laajempi hyödyntäminen palveluasumisessa edistäisi tuottajien välistä kilpailua ja pienten toimijoiden osallistumista palvelujen tuotantoon. Palveluseteliä tulisi voida käyttää myös ARA-rahoitteisissa kohteissa.
7. Palveluasumisen valvontasäännösten soveltamista tulisi yhtenäistää.  Erityisryhmien palveluasumista koskevan sääntelyn suuri määrä ja monimutkaisuus edellyttävät nykyisin elinkeinonharjoittajilta sellaista asiantuntemusta, jota löytyy lähinnä vain suuremmilta palveluntuottajilta. Säännöksiä sovelletaan lisäksi vaihtelevasti.  ARA-rahoituksen ehdoksi asetettuja sääntöjä ei tulisi soveltaa sellaisenaan muihin palveluasuntojen rakennuttajiin; esteettömien ja turvallisten asuntoja rakentamisen perustaksi löytyy ohjeita muualtakin kuin ARAn säännöistä.
8. Julkisiin ja yksityisiin asumispalvelujen tuottajiin kohdistuvia valvontakäytäntöjä tulisi yhdenmukaistaa.  Yksityisen sektorin toimijoita valvotaan selvityksen mukaan aktiivisemmin kuin julkisen sektorin toimijoita. Valvontamenettelyjen taustalla vaikuttavista eriarvoisuutta ylläpitävistä ja luovista toimintatavoista tulisi päästä eroon, jotta kaikki palveluntuottajat olisivat säännösten ja valvonnan suhteen tasavertaisessa asemassa.

KKV:n selvitys liittyy TEM:n vuonna 2011 käynnistämään Hyvinvointiohjelma – HYVÄ -ohjelmaan, jonka tavoitteena on hoito- ja hoivapalvelualan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen Suomessa. Osa toimenpide-ehdotuksista koskee myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAa ja muita viranomaisia sekä alalla toimivia yrityksiä.

• Tutustu Erityisryhmien palveluasumisen kilpailuolosuhteet ja kilpailun edistäminen -selvitykseen
• Lue myös KKV:n tiedote 25.4.2014: Lupa- ja valvontakäytäntöjen epäyhtenäisyys haittaa yritysten edellytyksiä toimia markkinoilla

Lisätietoja selvityksestä: 
erikoistutkija Helena Tuorila, p. 029 505 3653, etunimi.sukunimi@kkv.fi

Lisätietoja HYVÄ-ohjelmasta:
kehitysjohtaja Ulla-Maija Laiho, p. 029 506 4907, etunimi.sukunimi@tem.fi

Laitan tähän linkin, josta pääsette lukemaan KKV:n tiedotteen

ja selvityksen ja ehdotukset (12.9.2014).
 

Lapsen etu vanhempain tapaamisissa

Olen saanut viestiä siitä, miksi lapsen ja vanhemman tapaamisia järjestetään vaikka lapsi oirehtii kovasti ennen tapaamisia, tapaamisissa ja jälkeen tapaamisen. Sijaisperheen välittämää tietoa lapsen oirehdinnasta ei kuulla, tai ainakaan sen perusteella yhteydenpitoon ei tehdä muutoksia vastuusosiaalityöntekijän toimesta. Varsinkin sijoitetun lapsen läheisten toimiessa sijaisperheenä, on sijaisperheellä lapsen vanhemman toiminnasta enemmän tietoa, käytännössä koko elämän ajalta.

Yhteydenpito vanhempaansa on lapsen oikeus, mutta tämän oikeuden käytännön toteuttamista tulee arvioida aina lapsen edun näkökulmasta. Kun yhteydenpito aiheuttaa lapselle jatkuvia ja vakaviakin oireita lapsen turvallisuuden kokemukseen ja psyykkiseen kehitykseen, tulisi yhteydenpitoa ja sen rajoittamista aina harkita.

Hallinto-oikeuden käsittelyssä on jatkuvasti yhteydenpidon rajoituspäätöksiä, mikä osoittaa osaltaan lapsen edun arvioinnin vaativuutta. Lapsesta 24 h huolta pitävien sijaisvanhempien tieto yhteydenpidon vaikutuksista lapseen pitää tietenkin ottaa vahvasti huomioon. Kyse ei ole vanhemman oikeudesta pitää yhteyttä lapseen, vaan päinvastoin. Kun yhteydenpito selvästi vaurioittaa lapsen kehitystä, tulee yhteydenpitoa rajoittaa ja tehdä asianmukaiset ja perustellut rajoituspäätökset.

Tästä aiheesta olisi varmaan tarpeen järjestää myös täydennyskoulutusta. Tietoa voisi tuottaa nykyistä enemmän myös esim. opinnäytetöillä lapsen ja vanhemman yhteydenpito-käytännöistä ja niiden vaikutuksista lapseen.

Hallitus antoi esitykset sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain muutoksista eduskunnalle 18.9.2014

Ammattikorkeakoulun opetuskiireet ja OK-talon rakentamisen loppusuora on pitänyt kiireisenä. Hallitus antoi lakiesitykset 18.9.2014. Esityksiin sisältyy jonkin verran rahaa lakien toimeenpanoon.

Molemmista laeista on siirretty sosiaalialan ammattihenkilöiden tehtävä- ja työnjakoja koskevat asiat muuhun lainsäädäntövalmisteluun. STM:ssä on käytännössä yhden naisen (Pirjo Sarvimäki) valmistelussa sosiaalialan ammattihenkilö-lain kirjoittaminen. Tähän lakiin kirjoitettaisiin esim. millä osaamisella sosiaalityöntekijöiden sijaisuuksiin voidaan ottaa henkilö, lausunnolla olleessa luonnoksessa Ls.laiksihan oli kirjoitettu, että sijaisena voi toimia vain sosiaalityön maisteriopiskelija, sijaisena ei voisi toimia enää sosiaalialan AMK-tutkinnosta valmistunut tai sosionomi Ylempi AMK-tutkinnosta valmistunut ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut.

Samoin ammattihenkilölain piiriin siirrettiin säädettäväksi millaisella osaamisella sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi tehdään, ja muutkin alan eri ammattinimikkeiden työnjakoihin liittyvät kysymykset.

Ammattihenkilölain valmistelun tulisi olla avointa ja verkostoivaa, jolloin saadaan erilaiset perusteet mukaan keskusteluun. Nyt näin ei vielä ole - miksi?

Sosiaalihuoltolaki ja lastensuojelulain muutokset kannattaa nyt lukea huolella, ja pyrkiä vaikuttamaan niiden sisältöön eduskunnan valiokunnissa. Palaan lakien lastensuojelullisiin yksityiskohtiin lähemmin vielä blogissani.

Klikkaa tästä STM:n sivuille.

Ja tässä STM 18.9.2014 tiedote 

HS: Lastensuojelulain uudistus aiheuttaa painetta - niin pitääkin!

STM:n 13.8. asiantuntijoiden kuulemistilaisuudessa Säätytalon pyören pöydän ympärillä saimme tietää yleisellä tasolla millaista palautetta ja muutosehdotuksia lausuntokierroksella oli tullut. Hyvänä pidettiin mm.palvelutarpeen arviointia ja perheiden palvelujen saatavuutta ilman lastensuojelun asiakkuutta, ja mm. omatyöntekijän nimeämistä. Koska hallituksen lakiesitystä ei vielä ole, STM pyysi ettemme kirjoita keskeneräisestä valmistelusta. Siksi kirjoitan tässä yleisellä tasolla asioista.

Kuten lausunnolla olleessa lakiehdotuksessa oli, kiireelliseen sijoitukseen on tulossa tiukennuksia. Kiireellisen sijoituksen prosessia pitääkin täsmentää, sekä vahvistaa asiakastyön osaamista sekä muuttaa toimintakäytäntöjä. Haastetta kerrakseen, jotta yksikään lapsi ei jäisi ilman kiireellistä apua varsinkin tilanteessa, jossa on selkeä huostaanoton tarve, jonka valmistelun kuluessa lapsen turvallisuus tulee voida taata. Kiireellisen sijoituksen ehtona/edellytyksenä voisi olla, esim. että lapsen tilanteessa on tarve rajoitustoimenpiteisiin, tai tarve väliaikaismääräykseen lapsen hoidosta ja huollosta.

Oikea-aikaisesti saatavien tukipalvelujen ohella on tärkeää tehdä läheisten kanssa tavoitteellista ja suunnitelmallista yhteistyötä, joka alkaa jo asiakkuuden alussa, kun lapsen ja perheen tilannetta selvitetään. Lapsella ja perheellä tulisi mielestäni olla oikeus aina saada toteutettua läheisten kanssa tehtävä tilannekartoitus ja tukitoimien suunnitelma. Asiakkuuden alussa pitää jo selvitttää miten läheiset ovat olleet mukana lapsen ja perheen elämässä ja miten voivat olla mukana toimimassa lapsen hyväksi. Viranomaiselle tulisi antaa velvoite siitä, että asiakastyöntekijä tukee myös käytännössä läheisten ja lapsen välistä yhteistyötä - aina toki huomioiden lapsen etu. Monissa maissa on asiakkaalla ihan lakisääteinen oikeus saada järjestettyä läheisneuvonpito.

Yksi haaste jatkossa on SH-lain ja LS-lain yhteensovittaminen käytännössä, jotta lapsi ja perhe aidosti voisi saada tarvitsemansa tuen yleisenä sosiaalihuollon palveluna (lapsiperhepalveluna). Hyviä toiminamalleja tarvitaan siitä, miten palvelutarpeen arvointi kannattaa tehdä, jossa myös lasten tarve tulee arvioitua, ja milloin siirrytään lastensuojelulain tarkoittamaan selvitykseen.

Lapsiperheen tuen tarpeen selvittäjän tulee olla lasten ja lapsiperheiden tuen asiantuntija, mutta varhaisen tuen asiakkaita ei kannata laittaa ylikuormitettujen sosiaalityöntekijöiden päättymättömän pitkään jonoon? Keskeistä olisi, että palvelutarpeen arvioinnista käynnistyy samantien tarvittavat tukipalvelut.

SH-laissa ei pidä määritellä miten kunnissa organisoidaan käytännön asiakastyö ja millaisella osaamisella ja tehtävänimikkeellä mitäkin käytännön työtä tehdään - jos sellaista pitää ylipäätään määritellä, niin se pitää tehdä kelpoisuuslaissa tai vastaavassa. Kunnissa on kehitetty esimerkiksi ns. yhden oven lapsiperhepalveluja, jossa sovitut osaavat työntekijät selvittävät perheen tukipalvelujen tarvetta ja asiakas pääsee tarvitsemiensa palvelujen piiriin nopeasti ja joustavasti - esimerkiksi lapsi- ja perhetalot, perhekeskukset. Tässä on kovasti vielä kehitettävä kunnissa, lupaavia hyviä käytännön toteutuksia jo on mm. moniammatillisista lapsiperhepalvelujen tiimeistä.

Lakiterminologia on myös tärkeää: asiat tulisi sanottaa edistämään uudenlaista lapsi- ja perhekulttuuria. Esimerkiksi PALVELUtarpeen arvioinnin sijaan pitäisi puhua lapsen ja perheen TUEN tarpeiden arvoinnista. Kuten ex-lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoi: Lapselle palvelut ovat ihmisiä" - miten siis saada lapselle kohtaavien aikuisten aikaa ja tukea.

On hyvä, että lapselle/ asiakasperheelle nimetään omatyöntekijä, joka työskentelee heidän kanssaan. Roolitus lastensuojelussa asiakasprosessista vastaavan vastuutyöntekijän ja omatyöntekijän kanssa on hyvä olla selkeä.

Helsingin Sanomat raportoi 29.8.2014 Helsingin lastensuojelupalvelujen johtajan huolen lakimuutosten aikataulusta, lakihan on hallituksen budjettiriihen mukaan nyt menossa vauhdilla eteenpäin. Laille on annettu jopa nimi "Eerika-laki" korostamaan lain keskeistä päämäärää taata varhainen tuki lapselle, siten että lapsi tulee oikeasti myös kohdatuksi ja kuulluksi ja hänen tarpeensa selvitetään.

Hallitus satsaa hiukan rahaa lain toimeenpanoon ja lain sisäänajo-koulutukseen, ja laki tulee voimaan 1.1.2015. Helsinki kantoi huolta siitä, että asiakastyötä ei ehditä organisoimaan lain edellyttämällä tavalla siihen mennessä. Ei varmasti ehditäkään, mutta nyt on korkea aika aloittaa - jotkut kunnathan ovat muutokset jo tehneet ilman lakiakin. Lain ihanteiden ja tavoitteiden toteuttaminen vaatii aina pitkän ajanjakson.

Tarvitsemme kokonaan uudenlaisen lapsi- ja perhekulttuurin toimintaamme ohjaamaan, ja sen mukaisesti kehitettyä asiakastyötä. Kyse on isosta reformista, ja siihen meneee jokunen vuosi. Tavoitetila on kirjattu lakiin. Tästä eteenpäin! (olen kirjoittanut mm. reformista jo monissa aiemmissa blogeissani).

Tästä voi lukea vaikkapa tuon Hesarin jutun. 

Ja kannustusta myös Helsingille (Sisko on vanha kollegani, hän tuurasi minua yhden virkavapaavuoden sosiaalipäivystyksen johtavana sossuna).

Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun on uudistuttava: sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain muutosehdotukset tukevat kehitystä oikeaan suuntaan

Lasten, nuorten ja perheiden - mukaan lukien lastensuojelu - palvelujärjestelmä tarvitsee ison reformin. Sen keskeinen idea on saada tarvittava tuki ja apu lapselle, nuorelle ja hänen perheelleen silloin kun sitä tarvitaan ja siten kuin sitä tarvitaan.

Tätä keskeistä tavoitetta edistää lastensuojelulain ja sosiaalilhuoltolain kesällä lausunnolla olleet muutosehdotukset.

Kesäkuussa Kuntaliiton Aila Puustinen-Korhonen ja Lastensuojelun Keskusliiton Hanna Heinonen kirjoittivat Hesarissa huolestaan, että lakiesitykset uhkaavat jättää lastensuojelun marginaaliseen asemaan palveluissa, kun varhaisen tuen palvelut perheille siirtyisivät sosiaalihuoltolakiin yleisiksi palveluiksi, jotka tulee taata kaikille niitä tarvitseville.  Juuri näin pitääkin olla - lastensuojelulain ja sen kautta saatavien palvelujen tulee olla erityisiä palveluja, jotka kohdentuvat vain juuri niitä tarvitseville.

Lainsäädännöllisesti näin olisi pitänyt tehdä jo 30 vuotta sitten kun vuoden 1983 ansiokasta lastensuojelulaki laadittiin. Muutos olisi voitu tehdä vuoden 2007 Ls.lakia uudistettaessa. Olin tuolloin monissa keskusteluissa, joissa mielipiteet jakaantuivat sen suhteen tulisiko koko lapsiperheväestöä koskevat yleiset palvelut sekä lapsipolitiikkaa ja sen mukaisia kunnan Lasu-suunnitelmia koskevat pykälät kirjoittaa esim. sosiaalihuoltolakiin (tai erityiseen lapsiperhepalvelut kokoavaan lakiin) ja säätää lastensuojelulaissa vain erityisen suojelun tarpeessa olevien lasten ja nuorten ja heidän perheidensä erityistuesta. Näin ajattelen edelleen.

Meillä on nyt vuoden 1983 Ls.laista asti (joka on pääperiaatteiltaan samansisältöinen v.2007 laissa) pitkä käytännön kokemus siitä, ettei lastensuojelulain ohjausvoima ole riittänyt muuttamaan lapsiperheiden palvelujärjestelmää vastaamaan perheiden oikea-aikaisesta tuesta, vaan perheet ajautuvat lastensuojeluun silloinkin kun tuki pitäisi järjestää ilman lastensuojelun väliintuloa.

Suomessa lakien ohjausvoima toimintaan on yleensä suuri, mutta tässä se ei ole toiminut.

On tietenkin selvää, että tulee menemään edelleen vuosia, jotta vinoutunut lapsiperheiden tuen palvelujärjestelmä toimii tavoitteen mukaisesti - ja lain tulee sitä osaltaan edistää. Lain lisäksi tarvitaan paljon kehitystyötä yhdessä kaikkien lapsiperheiden kanssa toimivien kanssa. Tällaisia radikaaleja palvelujärjestelmän reformeja on mm. Matti Rimpelä vaatinut (ja on laatinutkin reformia koskevan kokeilusuunnitelman).    

Lain valmistelija Lotta Hämeen-Anttila vastasikin Hesarissa 1.7.2014. Samoin teki Leo Nyqvisti 4.7.2014.
Lastensuojelua tulee kehittää ja uudet lakiesitykset vievät kehitystä oikeaan suuntaan. Riskit lakimuutoksen toimeenpanossa toki tulee ymmärtää ja niitä torjua suunnitelmallisesti. Uudet lakipykälät vaativat toimeepanon kansallista ohjausta ja kehittämisrahoitusta toimijoille.

STM on kutsunut asiantuntijoita 13.8.2014 keskusteluun lakimuutoksista ja saaduista lausunnoista. Olen menossa.

Tässä linkki Puustinen-Korhonen & Heinonen artikkeliin.

Tässä linkki Lotta Hämeen-Anttilan vastaukseen.

Tässä linkki Leo Nyqvistin kirjoitukseen.

Tässä linkki Sirpa Seppäsen artikkeliin Varhaislapsuudessa annettu tuki on tehokasta.

Olen käynyt keskusteluja muutamista lastensuojelulain muutosehdotuksista. 

Monien mielestä kiireellisen huostaanoton kriteereistä ei pitäisi poistaa tätä ... muu kiireellisen sijoituksen tarve -perustetta. Perusteluna esitetään mm. että kun lapsen elämäntilanne ei ole kohentunut vahvoista perheen ja lapsen tukitoimista huolimatta, ja asianosaiset vastustavat huostaanottoa. Huostaanottopäätöksen vahvistumisprosessi vie tällaisissa tilanteissa hyvin pitkän ajan (yleensä 4-6 kuukautta), jolloin on välttämätöntä turvata lapsen elämäntilanne kiireellisen sijoituksen keinoin. Tämä on tietenkin oltava mahdollista jatkossakin.

Kiireellisten sijoitusten osalta tarvittaisiin laajempaa tietoa siitä, miksi niiden määrä on noussut niin suuresti. Voiko kaikki selittyä sillä että nuorten tilanne olisi niin kriisiytynyt? Mielestäni ei.

Onko kyse lastensuojelun toimintatavoissa tapahtuneista muutoksista, työntekijöiden osaamisesta vai mistä?  Kiireellisen sijoituksen pykälän perusteethan ovat olleet käytännössä samanlaiset jo vuodesta 1983, ja kuitenkin vasta 2000-luvun lopulla kiireell.sijoitusten määrä lähti jyrkkään ja nopeaan nousuun.  

Miksi kiireell.sijoitukset ovat lisääntyneet niin suuresti, millaisissa tilanteissa päätökset tehdään, keitä nämä lapset ja nuoret ja heidän perheensä ovat... monia kysymyksiä, joista pitäisi tietää enemmän. Luulisin, että on kyse myös lastensuojelun osaamisesta, ja toisaalta myös siinä, että ei haluta ottaa minkäänlaisia riskejä lapsen tilanteessa, ja saatetaan jopa ylireagoida. 

Esitettyä lakimuutosta tulee siis arvioida vielä uudelleen lausuntojen pohjalta. 

Toinen keskusteluja herättänyt muutosehdotus liittyy sosiaalityöntekijän sijaisena toimimiseen. Käytännön realiteetti on, ettei yksinkertaisesti sijaisuuksiin riitä sosiaalityön opiskelijoita. Opiskelijoiden määrä on pieni ja heidän päätyönsä on opiskella, eikä olla kokopäiväisesti ja pitkäaikaisesti työssä. 

Lakiehdotus toivottavasti vauhdittaa tavoitteen mukaisesti kuntien sosiaalityön tehtävärakenteiden ja kelpoisuuksien muuttamista. Lausuntojen pohjalta tämäkin ehdotus tulee arvioida uudestaan. Myös kelpoisuuslaki tulee muuttaa vastaamaan nykytodellisuutta, jossa sosiaalityön osaajiksi koulutetaan mm. ylempi AMk-tutkinnon suorittaneet.