Lastensuojeluilmoitusten vähenemisestä arvioita

Helsingin Sanomat julkaisi 12.10.2015 uutisen Kuusikko-kuntien lastensuojeluraportin tiedoista. Raportti on päivätty 12.6.2015.

Lastensuojelilmoitusten määrät ovat vähentyneet aiemmista vuosista kuuden suurimman kaupungin tilastoisssa viime vuonna. Uutisessa haastellut esittivät arvioita siitä, mistä määrän väheneminen voisi johtua - tutkittua tietoa asiasta ei ole: Hanna Heinonen arveli mm. että perheet osaavat itse pyytää apua ja sitä myös saisivat jo ennenkuin ongelmat pahenevat, joilloin perheen tilanteesta yleensä joku muu tekee ilmoituksen. Sisko Lounatvuori arvioi, että lapaisperhepalveluissa oltaisiin menossa nyt oikeaan suuntaan kun perheet saavat apua, ja siksi ilmoitusten määrät vähenevät.

Kuusikko-raportin mukaan myös kiireellisten sijoitusten määrät olisivat vähentyneet, samoin kokonaisasiakasmäärät. Myös sijoitettujen lasten määrät vähenivät.

Vaikka lastensuojeluilmoitusten vähenemiseen vaikuttavat varmasti monet asiat (myös tilastotekniset ja kirjaamiseen liittyvät asiat), ja vaikka tutkittua tietoa ei ole vähenemisen selityksistä, olisi uskottavaa kuitenkin se, että lapsiperhepalvelujen saatavuuden ja osaamisen parantuminen vaikuttaisi lastensuojeluilmoituksia vähentävästi.

Esimerkiksi kun neuvoloissa, kouluissa, päivähoidossa, nuorisotyössä ja muissa lapsen ja nuoren sekä perheen arkeen kuuluvissa toiminnoissa on osaamista ja menetelmiä tukea lasta ja perhettä vaikkapa elämän kuormittavassa tilanteessa, vähentää se tarvetta raskaammille palveluille. Kun Lapsi puheeksi -menetelmään koulutettiin laajasti henkilöstöä, väheni lastensuojeluilmoitusten määrä, näin todettiin Lasten Kaste -hankkeiden verkostotilaisuudessa käyneen Pohjois-Suomessa.

Pidän edellä mainittuja käsityksiä lastensuojeluilmoitusten vähenemiseen vaikuttaneista asioista uskottavina.

Tässä linkki Helsingin Sanomien artikkeliin.

Tässä Linkki Kuusikko-raporttiin lastensuojelusta 2014.

Tässä linkki Lapsi puheeksi -menetelmästä Posken sivuilla.

Tässä linkki Toimiva lapsi ja perhe -menetelmäperheen Lapsi puheeksi -lokikirja Mielenterveysseuran sivuilla.

Kansalaiskeräys käyntiin lastensuojelutkimukselle? Sipilän kärkihankkeena olevaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaan mukaan myös lastensuojelututkimus.

Sipilän hallitus käynnistää useita kärkihankkeita, joista yksi on lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (linkki tekstin lopussa).

Muutosohjelman tarve on tullut esiin tutkimuksissa ja selvityksissä sekä aloitteissa, kuten esim. Lapsi- ja perhepalvelujen yhteensottava johtaminen- THL:n tutkimus- ja kehittämishankkeen julkaisema opas, Maria Kaisa Aulan toimikauden lapsiasianeuvottelukunnan aloitteet lapsi- ja perhepolitiikan koordinaation parantamiseksi, lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseksi, kansallisten lapsi-indikaattoreiden kehittäminen, lapsiperhepalvelujen muutosohjelma-aloite. Olen saanut olla mukana edellä mainituissa aloitteissa ja hankkeissa.

Kärkihankkeen tarve on nyt vieläkin suurempi, kun hallitus samaan aikaan vähentää resursseja.  

Muutosohjelman konkreettista sisältöä valmistellaan. Muutosohjelman tavoitteena on STM.n sivuilta löytyvän tekstin mukaan (linkki lopussa):

Suora lainaus:

1.     Muutosohjelmassa mallinnetaan palvelujen uusi kokonaisuus. Valtakunnallista muutostyötä tuetaan kuntakokeiluilla ja kohdistetuilla käynnistysavustuksilla.

2.     Muodostetaan uudistusta ohjaava ja toimeenpaneva koordinaatiorakenne. Vahvistetaan johtamista, henkilöstön osaamista ja monialaista yhteistyötä muutostyön kaikilla tasoilla.

3.     Luodaan alueelliset osaamis- ja tukikeskukset erityisen tuen ja avun tarpeessa oleville, vaikeasti oireileville lapsille ja nuorille. Keskuksissa yhdistetään lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyö, lastensuojelun erityisosaaminen sekä lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen asiantuntemus.

4.     Mallinnetaan ja otetaan käyttöön lapsi- ja perhevaikutusten arviointi. Kärkihankkeen muutostyötä tuetaan kehittämällä väestölähtöistä budjetointia.

5.     Luodaan näyttöön perustuvien tuen ja hoidon menetelmien ”työkalupakit” ammattilaisille. Perustetaan valtakunnallinen vastuutaho, jonka vastuulla on uusien menetelmien näytön arviointi ja levittäminen siten, että menetelmät saadaan laajasti kuntien ja ammattilaisten käyttöön.

6.     Luodaan uusia, vanhemmuutta tukevia matalan kynnyksen palveluja mm. digitaalisia palvelumahdollisuuksia hyödyntäen. Otetaan valtakunnallisesti käyttöön kaikille lapsiperheille suunnattu perhekeskusmalli, joka kokoaa julkisten matalan kynnyksen palvelujen yhteyteen myös järjestöjen, seurakuntien ja vertaistuen palvelut. 

Suora lainaus päättyy.  

Harmillisesti tekstissä ei ole suoranaisesti lastensuojelun kehittämiseen liittyvää mainintaa. Eerikan menehtymisen johdosta tehtiin lukuisia selvityksiä ja aloitteita. Aulikki Kananojan johtaman ryhmän julkaisema Toimiva lastensuojelu -raportti käynnistikin mm. THL:ssä kohta päättyvän Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushankkeen, jonka järjestämänä oli nyt historiassaan toiset monitieteiset tutkimuspäivät 8-9.10.2015. Siellä julkaistiin ehdotus lastensuojelun tutkimuksen strategiaksi ja toiminnan organisoinniksi. 

Jos mistä, niin lastensuojelusta tarvitaan tutkittua tietoa! 

... mutta se ei synny ilman tutkimusrahoitusta ja jonkinlaista institutionaalista rakennetta sekä kansallisesti että alueellisesti. Tällainen rakenne voisi olla verkostomainen: kansallinen THL:n johtama tutkimuksen verkosto esimerkiksi Nuorisotutkimus-verkoston kaltaisesti. Alueelliset verkostot syntyisivät alueen yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, osaamiskeskusten ja keskeisten kaupunkien ja yhteistyötahojen kanssa - ehkäpä tuleva sote-itsehallinto-organisaatio olisi sen kotipesä. 

Voisiko lastensuojelututkimuksen kehittäminen ja sen perusrahoituksen järjestäminen olla osa tätä hallituksen kärkihanketta?

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahastoksi perustettiin aikanaan ITLA, joka on mm. tätä hallituksen kärkihankkeena olevaa muutosohjelmaa ollut toiminnallaan perustelemassa ja edistämässä - hienoa. ITLA:lla ei kuitenkaan ole juurikaan rahaa, tosin kuin SITRAlla, joka perustettiin myös itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi aikanaan. 

Kansalaiskeräys lastensuojelututkimukselle -ottaisiko ITLA tämän organisoinnin tehtäväkseen?

Kun Roosa-nauhapäivänä yritykset ja kansalaiset keräsivät rahaa syöpätutkimukselle, niin kävipä ajatuksissani, että voisiko ITLA käynnistää vuosittaisen kansalaiskeräyksen? - tässä olisi minusta ideaa, sillä kansalaiset tietävät nykyisin lastensuojelusta ja tarpeista enemmän kuin aikoihin ja voisivat hyvinkin lahjoittaa säännöllisesti rahaa tutkimukseen. 
------------ 

Tässä linkki Lastensuojelun tutkimuspäiville 8-9.10.2015.

Tässä linkki Sipilän hallituksen kärkihankkeeseen.

Tässä linkki kohta päättyvään Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushankkeeseen.

Tässä linkki ITLAn sivuille. 

  
   
   

Lastensuojelun sijaishuollon laadusta pitää olla tae aina

Sijaishuollon valtakunnallisissa päivillä julkaistiin LSKL:n selvitys Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta. Lastensuojelun sijaishuollon palveluthan kilpailutetaan siinä missä muutkin palvelut, mutta tarjousasiakirjojen perusteella ei pitäisi ratkaista onko yksikön laatu sellaista, jota vaaditaan -tämä pitää selvittää käymällä paikan päällä, haastattelemalla henkilöstöä ja asiakkaita "ns. smell of he house" tunnettakin kannattaa tutkailla.

Holman Tupun kanssa Kuntaliiton työssämme olimme mukana kehittämässä hankinnan osaamista yhteistyössä ostajien ja myyjien sekä valvojien kanssa. Sitä ennen ahkeroimme LASSO-hankkeessa lastensuojelupalvelujen laadun kehittämiseksi 2000-2003. Lastensuojelupalvelujen Hyvän hankinnan periaatteet julkaistiin 2005 konsensusprosessin perusteella. Ne lähetettiin kaikkiin kuntiin suosituksena. Hankintamenettelyjä on kehitetty sen jälkeen mm lainsäädännöllä.  Lastensuojelun palveluja tulisikin hankkia erityisesti neuvottelumenettelyllä tai asiakaskohtaisten tarpeiden mukaan suorahankintana. Näin ei taida asiat olla: avoin tarjouskilpailu lienee yleisin.

Julkaisimme 2009 LapsiARVI-kriteerit lastensuojelupalvelujen laadun arvioimisen perusteiksi. Niiden pohjalta sijaishuollon kansalliset laatukriteerit voisi rakentua suosituksiksi, joihin sitouduttaisiin -jonkinlainen määräyksentasoinen säännös tästä tarvittaisiin. Sellaista ei ehkä tule, kun politiikassa on nyt muotia purkaa erilaista normitusta.

Sijaishuollon laadussa on kyse keskeisesti ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, dialogista, hyvästä kohtaamisesta, yhteistyöstä, lapsen tarpeiden mukaan rakentuvasta arjesta -tavallisista hyvän elämän aineksista. Tämän aikaansaaminen ei tietenkään ole helppoa ja vaatii paljon aikaa: lapsi on usein traumatisoitunut, yhteistyösuhde vanhempien ja läheisten kanssa vaatii paljon ja tukea ei ole saatavilla riittävästi. Ja kun on onnistunut tässä kaikessa, kunta tyhmyyksissään ryhtyy säästämään jälkihuollossa - mikä ei tietenkään ole lapsen ja nuoren elämän eikä kokonaiskustannusten kannaltakaan järkevää.

Sijaishuollon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen pitäisi saada kansallisia kehittämistalkoot (muodissa oleva talkoiden pito tosin vaatii tässä tapauksessa rahoitustakin). Jokaisen sijoitetun lapsen tulee saada juuri hänen tarpeidensa mukaista sijaishuoltoa, ja myös hänen vanhempiensa.

Lue lisää LSKL:n uunituoreesta selvityksestä -maksuton pdf  tästä linkistä.

Lue lisää LapsiARVI-kriteereistä - tästä linkistä maksuton pdf.

Kuntaliiton verkkokaupasta löytyy vielä myös LapsiARVI-hankkeen kyselyraporttimme lastensuojelupalvelujen hankkijoille ja tuottajille, tästä linkistä.

Myös lastensuojeluun tarvitaan erityiset pätevyysvaatimukset kuten nyt on turvakodeilla

Turvakotien henkilöstöltä tullaan jatkossa edellyttämään asetuksen mukaista koulutusta, erityisosaamista ja perehtyneisyyttä eli työkokemusta. Valtioneuvosto antoi tällaisen asetuksen 13.5.2015. Asetus (598/2015) tuli voimaan 1.6.2015.

Turvakodin vastuuhenkilöllä on oltava sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:ssä säädetty kelpoisuus sekä alan perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä.

Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevillä tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä. Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevät saavat tarvittaessa toimia turvakodin vastuuhenkilön sijaisina.

Lasten kanssa työskentelevillä tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä erikoistuneisuus traumatisoituneiden lasten kanssa työskentelyyn.

Turvakotipalvelun tuottajan tulee laatia henkilöstön koulutussuunnitelma yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhteensovittaa koulutuksen valtakunnallista yhtenäisyyttä. Lisäksi turvakodin on järjestettävä henkilöstölleen tarpeellinen turvallisuuskoulutus.

Siirtymäsäännöksiä 2019 asti

Turvakodin vastuuhenkilönä 1 päivänä tammikuuta 2015 toiminut, korkeakoulututkinnon suorittanut, jolla on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa, säilyttää kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019. Tuki- ja ohjaustyössä 1 päivänä tammikuuta 2015 toimineet säilyttävät myös kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019, jos he ovat saaneet turvakotipalveluntuottajan koulutuksen lähisuhdeväkivallan pitkäjänteiseen kriisityöhön, he ovat perehtyneitä lähisuhdeväkivallan kriisityöhön ja heillä on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa.

Myös lastensuojelutyöhön tarvitaan erityisvaatimukset

Vastaavanlainen asetus tulee saada myös lastensuojeluun: työ on vaativaa, se edellyttää erityisosaamista ja erikoistumista sekä työkokemusta eli perehtyneisyyttä juuri lastensuojelutyöhön. Erikoistumiskoulutuksen tulisi sisältää sekä teoriaa että työskentelyä kokeneemman kollegan kanssa rinnalla työtä tehden. Tällaista työkoemusta tulisi olla vähintään vuosi tai pari, mieluimmin kolme vuotta. 

Lastensuojelun asiakastyössä toimivilla työntekijöillä on sekä korkeakoulutason koulutustaustaa (AMK tai kandidaatti) ja ylemmän korkeakoulututkinnon koulutustaustaa (ylempi AMK tai maisteri). Kummallakin koulutustasolla tulee vaatia erikoistumisopinnot ja työkokemus. 

Erikoistumiskoulutusten suunnittelua varten on haettavissa OKM:n avustusta. Sellaista pitää hakea myös lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. 

Lastensuojelusta ei voi säästää

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöille määrättiin tuomiot Eerika-lapsen asioiden hoidosta: tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeuden 188 sivuinen virkarikostuomio luetaan tarkkaan kuntien lastensuojelussa.

Lastensuojelusta ei voi säästää, toteaa Helsingin Sanomat. Silloin kun yhteiskunta puuttuu ihmisten elämään ja ottaa lasten kehityksen ja terveyden huolehtimisen vastuulleen, tulee lapsen ja nuoren saada arkeensa jotain parempaa kuin mihin omat vanhemmat ja koti pystyvät. Suomen lastensuojelua hoidetaan puutteellisin resurssein jos esimerkiksi asiakasmääriä verrataan muiden pohjoismaiden asiakasmääriin per työntekijä. On päivänselvää, että yksi työntekijä, jolla on noin 38 tunnin työviikko, ei mitenkään voi ehtiä hoitamaan 50-100 lapsen asioita.

Nyt rangaistuksen järjestelmän vioista saivat asiakastyöntekijät, jotka eivät voi päättää resursseista eivätkä varmaankaan Helsingin kokoisessa kaupungissa myöskään voi päättää millaisilla toimintatavoilla, protokollalla, standardeilla, lastensuojelussa toimitaan. Miten yhteistyömallit rakennetaan ja miten tietoa välitetään - näiden toimivuudesta vastaavat johtajat, toki yhdessä työntekijjöiden kanssa toimintaa uudistaen ja kehittäen -toivottavasti.

Resursseista kuitenkin vastaavat kuntien päätöksentekijät! Lastensuojelua tulee kehittää kokonaisvaltaisesti: osaamista, palveluja, yhteistyötä, toimintatapoja, toiminnan laatua, mutta myös asianmukaiset resurssit tulee olla. Uskon, että päättäjätkään eivät ole pahuuttaan satsaamatta asianmukaisia resursseja lastensuojelulle, luulenpa että heillä ei ole oikeasti tietoa siitä, miten lastensuojelun vaikutukset syntyvät -mitä se vaatii, esim. aikaa kohtaamiseen (38 tunnista ison osan haukkaa monet muut työhön liittyvät asiat, ja varsinaiseen asiakaskohtaamiseen ja asioiden hoitoon jää vain osa viikkotyöajasta.

Suomen lastensuojelussa kokonaisuutena on tietenkin paljon resursseja, mutta enin osa siitä käytetään sijoitettujen lasten hoitovuorokausiin - niistä ei tietenkään voida tinkiä lainkaan, päinvastoin, myös sijaishuoltoa ja jälkihuoltoa tulee vahvasti kehittää. Suurimmat resurssipuutteet on varhaisen vaiheen tukityössä ja avohuollon työssä. Kun siellä onnistutaan, vähenee myös sijaishuollon resurssien tarve.


Lue Helsingin Sanomat pääkirjoitus 11.7.2015 tästä.

Sillä on väliä, miten lastensuojelun tarve selvitetään: Johanna Hietamäen väitös 2015

Johanna Hietamäki tutki väitöskirjassaan vanhempien kokemuksia lastensuojelun alkuarvoinnista, jossa arvioidaan lapsen tilannetta, tarpeita ja vanhempien mahdollisuuksia vastata lapsen tarpeisiin.

Tutkimukseen osallistui 177 vanhempaa. Vastausten mukaan enemmistö vanhemmista koki alkuarvioinnin myönteisenä. Siinä myös vanhempi pohtii vanhemmuuttaan, kodin ja perheen sekä lapsen tilannetta ja tarpeita lapsen kannalta. Melko suuri osa vanhemmista koki, että heillä ja sosiaalityöntekijällä on samanlainen näkemys perheen tilanteesta. Sosiaalityöntekijät tapaavat alkuarvointia laadittaessa myös lasta ja nuorta, tosin tutkimuksen mukaan edelleenkään kaikkia lapsia ei tavata kahden kesken: vain joka neljännen perheen lapsi tavataan kahden kesken. Monet vanhemmat voivoivat, että sosiaalityöntekijät olisivat keskustelleet lasten kanssa enemmän. Lastensuojelulain mukaan lapsella on oikeus tavata riittävän usein lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää.  - Tosin tämä oikeus alkaa siinä vaiheessa kun lastensuojelun asiakkuus käynnistyy - nykylain mukaanhan lastensuojelun tarvetta selvitettäessä ei vielä olla lastensuojelun asiakkaana, vaan on kyse sosiaalihuoltolain mukaisesta asiakkuudesta.

Osa perheiden vanhemmista koki myös, että alkuarviointi oli huonontanut perheen tilannetta. Johtuuko tämä alkuarvioinnin laadusta vai jostain muusta? Ainakin Hietamäki on huolissaan arviointien laadusta tilanteessa, jossa asiakkaita on paljon ja lain edellyttämissä aikarajoissa pitäisi pysyä, ettei kunta saa uhkasakkoja.

Hietamäki korostaa vanhempien ja sosiaalityöntekijän avointa yhteistyösuhdetta, jotta lapsen ja perheen asioissa päästää parempaan tilanteeseen. Alkuarvioinnissa on tärkeää etsiä voimavaroja, joiden varaan muutokset lapsen ja perheen tilanteessa voidaan rakentaa. Ongelmakeskeinen työskentely ei tuottanut toivottuja tuloksia.

Lue lisää Johanna Hietamäen tutkimuksesta: väitöskirjan tiedote tässä.

Helsingin Sanomien uutinen tutkimuksesta tässä. 

Väitökirja verkossa: Jyväksylän yliopisto tässä.  

Vielä on aikaa muuttaa lastensuojelulakia ennen kuin kiireellistä sijoitusta koskeva säännösmuutos tulee voimaan 2016

Lastensuojelulain kiireellistä sijoitusta koskeva säännös tulee voimaan tammikuussa 2016. Jatkossa vain välitön vakava vaara voi olla perusteena kiireelliselle sijoitukselle. Nykyisen säännöksen mukaanhan lapsi tai nuori (alle 18 v.) voidaan sijoittaa silloin kun hän on muutoin kiireellisen sijoituksen tai sijaishuollon tarpeessa.

Kiireellisten sijoitusten määrät on vuosittain kasvaneet, ja pääosa sijoituksista tehdään muun kiireellisen syyn perusteella.

Lakimuutoksen vaikutusten ennakkoarviointiin (esim. hallituksen lakiesityksen tekstissä) ei ole riittävästi paneuduttu. Kuntaliiton lastensuojelun asiantuntija Aila Puustinen-Korhonen ja lakimies Sami Uotinen tarkastelevat kiireellistä sijoitusta Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla 11.7.2015. Heidän mukaansa kiireellistä sijoitusta ei tule vaikeuttaa lainsäädännöllä.

Heidän mukaan sosiaalityöntekijät jäävät keinottomiksi tilanteessa, joissa lapsi tai nuori ei ole välittömässä vaarassa, mutta kasvuolot ovat hyvin huolestuttavat tai nuori itse vaarantaa elämänsä. Jos 12 v.täyttänyt lapsen tai vanhemmat vastustavat tarvittavia avohuollisia tukitoimia, ei apua voida väkisin antaa. Jos kuitenkin tilanne on niin huolestuttava (vaikkakaan ei välitöntä vaaraa ole), on ryhdyttävä valmistelemaan huostaanottoa. Ja jos edelleen 12v. täyttänyt lapsi ja/tai vanhemmat vastustavat huostaanoton valmistelua, siirtyy päätös siitä hallinto-oikeudelle. Päätös asiaan tulee vasta kuukausien kuluttua. Mitä sosiaalityössä voidaan odottaessa tehdä lapsen tai nuoren ja perheen tueksi? - ei mitään, jos osapuolet vastustavat. Näissä tilanteissa joissa on kuitenkin vakava huoli lapsen tai nuoren terveydestä ja kehityksestä, ei siis kuitenkaan jatkossa voitaisin toteuttaa kiireellistä sijoitusta, kun välitön vakava vaara puuttuu.

En usko, että ministerit ryhtyvät muuttaamaan lastensuojelulakia tältä osin, vaikka ko.säännös ei ole vielä tullut edes voimaan. Suuri riski on kuitenkin olemassa sille, että kiireellisen sijoituksen edellytysten kiristäminen heikentää lastensuojelun mahdollisuuksia suojella lasta.

Lue tästä Puustinen-Korhonen ja Uotisen artikkeli. 

Lastensuojelun tehtävänä varmistaa lapsen oikeus pysyviin turvallisiin kasvuolosuhteisiin

Keskustelu jatkuu siitä, miten lastensuojelussa tulee varmistaa sijoitetulle lapselle oikeus turvallisiin ja pysyviin kasvuolosuhteisiin, ja toisaalta vanhempien jatkuvasta oikeudesta vaatia huostaanoton purkua. Kirjoitin asiasta edellisessä blogikirjoituksessani, johon linkki alla.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijää kirjoitti 5.6.2015 HS mielipidepalstan artikkelissaan miten lastensuojelun työskentely on liian vanhempikeskeistä. Heidän(kin) mukaan vanhempia tulee tukea ja kuntouttaa, mutta myös velvoittaa ja sitoutua kuntoutumisprosessiin. He ehdottavat myös muiden maiden käytännön mukaisesti aikaa, jonka kuluessa tämän tulisi tapahtua - enintään kaksi vuotta. Ja mikäli muutosta ei saada aikaan, pitää lapsella olla oikeus jäädä esimerkiksi sijaisperheeseensä.

Samassa HS-lehden numerossa sijaisäiti kirjoittaa miten sijaishuollon purun tai sijaishuoltopaikan muuttamisen tulisi olla mahdollista vain yhtä painavista syistä kuin alunperin huostaanotossa. Lapsen omien vanhempien kuntoutumista tulee tukea -se on aina myös sijoitetun lapsen etu. Kuten myös sijaisperheen ja lapsen oman perheen kanssa tehtävä yhteistyö. Sijoitetulla lapsella ei ole ihmisoikeuksia, sillä vaihtuvat sosiaalityöntekijät siirtelevät lasta milloin sijoitukseen ja milloin taas kotiin.

Molemmat todellisuudet ovat siis olemassa lastensuojelussa. Miten näihin ongelmiin saataisiin muutos: osaamista lisäämällä, perheille tukea tarjoamalla, kehittämällä lastensuojelun palveluprosessia niin, että lapselle voi rakentua pitkäjänteiset kiintymissuhteet ja vakiintunut koti, ja muuttamalla lakia niin, että sijoitetulla lapsella voi olla oikeus myös pysyvään huostaanottoon.

Lehtitietojen mukaan tästä olisi keskusteltu STM:ssä - toivottavasti lakia myös korjattaisiin.

Linkki HS 5.6.2015 Lastensuojelun avohuollossa ei aina toteudu lapsen etu. Tässä. 

Linkki HS 5.6.2015 Huostaanoton purkuhakemus ahdistaa lasta. Tässä.

Linkki edelliseen blogipostaukseeni asiassa, tässä. 

Aulikki Kananoja otti kantaa edellä mainittuun avohuollon artikkeliin. Tässä linkki hänen kirjoitukseensa HS 8.6.2015,  Avohuolto ei voi toimia vastoin lapsen etua.  
Artikkelissa Kananoja tuo esiin näkemyksensä pysyvän huostaanoton tarpeesta. Otsake on varmaankin lehden. Väittäisin, että avohuolto toimii lapsen edun vastaisestikin, vaikka ei pitäisi -asiat eivät tietenkään ole yksinkertaisia ja lapsen edun arviointi on vaativa tehtävä.

Lapsen oikeus pysyviin kiintymyssuhteisiin ja jatkuvuuteen arjessaan

Helsingin Sanomat nosti keskusteluun lasten aseman elämäntilanteissa, joissa lapsella olisi tarve päästä pysyvästi huostaan (linkit lopussa Hesarin artikkeleihin).

Aiheesta pyrittiin käymään keskustelua kun nykyistä lastensuojelulakia valmisteltiin 2006. Hesari julkaisi tuolloin asiaan liittyneen artikkelini. Olen tässä blogissani kirjoittanut asiasta muutamaankin otteeseen, ja olen saanut vastakommentteja. Niiden mukaan lastensuojelussa ei pitäisi sallia lapsen oikeutta pysyvään huostaanottoon. Mielestäni lastensuojelulain suurin ongelma, on jättää sijaishuoltoa tarvitsevan lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin toteuttamatta.

Aikoinaan kun sitä edellistä lastensuojelulakia (v.1983 voimaan tullut) ja samaan aikaan lapsen huolto- ja tapaamislakia valmisteltiin, oli tarkoituksena tietenkin ensisijaisesti pyrkiä aina kuntouttamaan lapsen omia vanhempia ja kodin olosuhteita, jotta huostaanotosta olisi vältytty kokonaan, tai mikäli sijoitus olisi ollut tarpeen, olisi vanhempia ja kotia kuntoutettu, jotta lapsi voisi palata vanhempiensa hoitoon.

Jos tämäkään ei olisi ollut mahdollista, oli tavoitteena nimetä lapselle esim.oheishuoltaja/huoltajuus, ja lapsi olisi voinut kasvaa tämän huoltajansa hoivassa ilman huostaanottoa.

Ja jos lapsen etu olisi adoptio, niin sitäkin vaihtoehtoa olisi pitänyt tutkia vakavasti ja huolellisesti. Ja vasta viimeisenä keinona olisi ollut huostaanotto.

Jostain syystä matkan varrella tällainen reititys lapsen huollon pysyvyyden järjestämiseksi hävisi (vaihtuvien työmntekijöiden ja heikon lainsäädännön omaksumisen johdosta, tai jostain muusta syystä?)

Kun v.2007 lastensuojelulakia valmisteltiin kiireessä (noin vuosi valmisteluaikaa), silloinen esittelevä ministeri Hyssälä halusi saada lain vahvistetuksi ennen eduskunnan vaalitauolle siirtymistä. Siksi mistään hyvin perustavanlaatuisesta lapsen oikeudesta ei saanut käynnistää keskustelua ja valmistelua, koski myös mm. sikiön suojelua päihdehaitoilta. Ja eduskuntahan hyväksyi lain pari päivää ennen kautensa päättämistä äänestyksen jälkeen (äänestys koski päätöksentekoa joko hallinto-oikeuksissa, tai keskitetysssä moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä - HAO ratkaisu voitti, ja niinpä minäkin toimin nyt hallinto-oikeuden as.tuntijajäsenenä).

Kun toimin lapsiasiavaltuutetun neuvottelukunnan perustaman lastensuojelujaoston puheenjohtajana, teimme aloitteen ns. avoimesta adoptiosta, joka toteutuikin lainsäädännössä. Julkaisimme aloitteestani lapsen oikeudesta pysyviin kasvuolosuhteisiin -julkaisun, johon pyysimme kirjoittajiksi professsori Tarja Pösön ja silloisen Vantaan perhekuntoutusjohtaja Aila Puustinen-Korhosen. Kirjoitimme Maria Kaisa Aulan kanssa esipuheen julkaisuun. Tuomme esille tarpeen pysyvään huostaanottoon. (Ailahan jatkoi sitten minun edellisessä työssäni Kuntaliiton sote-yksikön lastensuojelun asiantuntijana, kun siirryin itse yliopettajaksi ammattikorkeakouluun). ...no, historiaa.

Sanon asian jälleen uudestaan ääneen:

Silloin kun lapsella ei ole mahdollisuutta palata kuntoutuneeseen turvalliseen kotiin, tulee lapsella olla oikeus voida elää pysyvästi joko huostaanotettuna, adoptoituna tai huollon siirtona sellaisessa kodissa ja sellaisten vanhempien hoivassa, jossa hän saa rauhassa ja turvallisesti kasvaa aikuiseksi. Ja pitää yllä suhdetta vanhempiinsa ja muihin läheisiinsä siten kuin lapsen etu vaatii. 

Ei ole lapsen etu, että elämä on katkolla jokaisessa asiakassuunnitelmaneuvottelussa ja että vanhemmilla on jatkuva oikeus vaatia huostaanoton purkua, mutta ei mitään laissa edellytettyä velvollisuutta kuntoutua sovitussa määräajassa. 

Ja tietenkin lapsen vanhemmilla ja perheellä tulee olla oikeus saada kaikki se tuki, mitä kuntoutuminen ja elämänkriisi edellyttää - tiedän, sitä ei ole tällä hetkellä riittävästi. Ja sille asiantilalle pitää saada myös muutos.

Pääministeri Juha Sipilä sanoi TV.haasattelussa 29.5.2015: "Lastensuojelua tullaan vahvistamaan, mutta pitäisi päästä siihen, että ennaltaehkäistäisiin" (yritin kirjoittaa sanasta sanaan).

Linkitän tähän myös Metropoliasta sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon (ylempi korkeakoulututkinto) juuri suorittaneen Terhi Tukian artikkelin omasta erinomaisesta opinnäytetyöstään -kannattaa lukea
31.5.2015  Riittääkö pelkkä rakkaus... lue lisää tästä. 

Tässä linkit Hesariin ja Lapsiasiavaltuutetun julkaisuun (omaa kymmenen vuoden takaista HS-kirjoitustani ei ole linkitettävissä enää tähän).

24.5.2015 HS Koskaan ei tiedä, milloin lapsi lähtee- artikkeli.
25.5.2015 HS Äidit kertovat, kuinka lapsi vietiin pois -artikkeli 
26.5.2015 HS Huostaanotossa ketään ei saa jättää yksin -mielipidekirjoitus
26.5.2015 HS Lapsen menettäminen on traumaattista -mielipidekirjoitus
31.5.2015 HS Sijoituksissa lapsen ääntä tulee kuulla aidosti -mielipidekirjoitus  
31.5.2015 HS Sijoitettu lapsi tarvitsee pysyviä ihmissuhteita -mielipidekirjoitus 

Puustinen-Korhonen & Pösö 2010. Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin? -julkaisu 

Sosiaalihuoltolaki ei sisällä mahdollisuutta valita asiakasyksikköä -toisin kuin terveydenhuoltolaki

Lakikoulutuksissamme osallistujat kysyvät asioista, joita laki ei sisällä. Yksi on se, voiko kuntalainen valita missä sosiaalitoimen asiakaspisteessä asioi ja kenen kanssa asiakkuuttaan hoitaa.

Terveydenhuoltolaissahan kuntalainen voi valita missä terveyskeskuksessa asioi ja voi myös vaihtaa hänelle osoitettua lääkäriään. Valinnan voi tehdä oman kunnan sisällä olevista terveysasemista tai valita voi myös minkä tahansa toisen kunnan alueella sijaitsevan terveyskeskuksen. Terveydentilansa hoitoa voi hakea paikoin myös muista maista. Sosiaalitoimen asiakkuudessa tällaisia valintamahdollisuuksia ei ole.

Sosiaalihuollon palveluja tarvitseva hakee palvelunsa kotikunnastaan tai oleskelukunnastaan, jos työn, opiskelun tai muun vastaavan syyn johdosta oleskelee muualla kuin kotikunnassaan. Kiireellisen avun saa tietenkin siinä kunnassa missä kulloinkin on. Ja jos esimerkiksi laitoshoidon tarve on pidempi kuin 14 vrk, hoidon järjestämisestä sovitaan kotikunnan kanssa.  

Sosiaalihuoltolain mukaan asioimispaikkaansa ei siis voi valita kunnan sisällä vaan on asioitava siinä toimipisteessä, joka on osoitettu - tyypillisimmin asuinalueellaan sijaitsevassa toimipisteessä. Jos asioimista varten on osoitettu tietty sosiaalitoimen viranhaltija, niin hänen kanssaan on asioita hoidettava. Tämä tuli selväksi myös erään kunnan asiakasasiassa, jota käsittelimme hallinto-oikeudessa, jonka asiantuntijajäsen olen.  

Tosin sosiaalihuoltolain mukaan työntekijä ja asiakas käyvät keskustelun omatyöntekijän tarpeesta, mutta sen kuka tämä työntekijä on, päättää sosiaaliviranomainen. Omatyöntekijäksi voidaan pyrkiä löytämään sosiaalihuollon ammattihenkilö, jolla mahdollisesti on jo kontakti asiakkaan kanssa. Ideaalia olisi, että omatyöntekijänä toimisi se, jolla on juuri tämän asiakkaan asioiden kannalta tarvittavaa osaamista.

Lastensuojelulain asiakkuudessa lapselle nimetään aina vastuusosiaalityöntekijä. Lapsella ja hänen perheellään voi lisäksi olla omatyöntekijä. Lapsiperheiden palvelutarpeisiin pitäisi pääosin pystyä vastaamaan sosiaalihuoltolain mukaisin palveluin. Ja sosiaalihuoltolaissa (13§) on erityinen asema lapsella ja hänen perheellään, joilla on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut. Ja ne on järjestettävä tarvittavassa laajuudessa niinä vuorokauden aikoina, joina niitä tarvitaan. Palvelujen on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatukssessa ja huolenpidossa. Terveydenhuoltolakiin on lisätty vastaavankaltaiset pykälät lapsen oikeudesta saada terveydenhuoltopalvelut viipymättä - nopeammikin kuin hoitotakuun määräajat. silloin kun lapsen lastensuojelun tarve liittyy erityisesti terveydenhoitoon.  

Jos asiakas haluaa vaihtaa asioimispaikkaansa tai asioitaan hoitavaa työntekijää, hänen tulee saada kirjallinen päätös omatyöntekijästä tai vastuutyöntekijästä - sosiaalitoimen asioimispaikasta ei sinänsä käsittääkseni voi edes valittaa.

Päätöksestä voi sitten hakea oikaisua kunnan sosiaalihuollosta vastaavalta päätöksentekoelimeltä, ja jos siihen ei ole tyytyväinen niin sitten voi valittaa hallinto-oikeuteen. Näin hankalaksi asiakkaan valinnanvapaus on tältä osin tehty.

Tällaisen ei pitäisi olla nykyaikana enää tarpeen -aikoinaan kun asiakkaan asiakirjat olivat paperilla, niin voi jotenkin ymmärtää -mutta silloinkin asiakkuus pystyttiin vaihtamaan tai pysyttämään samana esim. muuton yhteydessä, kun asiakassuhteen kannalta se oli tarpeen. Nythän kaikki asiakirjat ovat kunnan sosiaalitoimessa sähköisenä, joten asioipa asiakas missä pisteessä tahansa -esimerkiksi työpaikkansa lähellä olevassa, asiakirjat ovat saatavilla missä tahansa asioimispisteessä (käyttöoikeudet pitää toki työntekijälle antaa). Olen aikoinaan ollut myös sosiaalitoimen asiakastietojärjestelmän (ATJ) suunnittelijana ja useiden vuosien ajan ATJ-asiantuntijaryhmissä kehittäjänä, joten hiukan ymmärrystä on näistäkin.

Miksi siis sosiaalitoimen asiakkaan valinnanvapaus on näin rajoitettua?