Lastensuojelua koskevia tuoreita tutkimuksia ja kehittämistä

Lastensuojelun kehittämisen tueksi on THL:n HuosTa-projektissa kesän alussa julkaistu muutamia tutkimusraportteja. Useamman kuntapilotin kanssa on tuotettu tietoa sijoittamisen syistä, palvelujen saatavuudesta ja myös niiden kustannuksista - vihdoinkin käytettävissä on tällaista tietoa. Kiitos erityisesti Tarja Heinolle ja muille laajassa tutkimuksessa mukana olleille.

Lastensuojelusta puhutaan edelleen, sen ongelmista ja resurssien puutteista, mutta lisääntyvästi myös asiakkaiden kokemukset ja ehdotukset lastensuojelun kehittämiseksi ja osallisuuden lisäämiseksi ovat päässeet esille medioissa erityisesti monien kehittämishankkeiden toimesta. Lapsen läheisten kanssa tehtävää työtä on kehitetty nyt erityisesti Pesäpuun Lähemmäs-hankkeessa: hankkeen päätösseminaari oli syyskuulla ja julkaistuna on mm. ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyö läheisten kanssa tehtävän työn esteistä ja edellytyksistä (Päivi Muranen, sain olla hänen työnsä ohjaavana opettajana). Myös esimiehille julkaistiin opas läheistyöstä.

Äskettäin olleilla Lastensuojelun päivillä LSKL julkaisi sijaishuoltoa koskevan selvityksen: sen mukaan yhdenvertaisuus ei toteudu lapsen sijaishuollon tarpeen arvioinnissa. Tämänkaltaista näen kyllä myös hallinto-oikeuden käsittelyssä olevissa asioissa.

Olen odottanut keväällä julkaistun Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen pohjalta valtion toimenpiteitä, se anteeksipyyntö olisi pitänyt esittää jo tuolloin. Myös jonkinlaisen lupauksen antaminen jatkotoimista lastensuojelun kehittämiseksi olisi ollut tarpeen. Näitä vielä odotellaan.

Hallituksen vuoden alussa lanseeraama Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelma LAPE on koonnut verkostoja kehittämään myös lastensuojelua. Itse en ole muiden töiden johdosta pystynyt nyt osallistumaan, mutta tiedän, että esim. sijaishuollon, myös perhehoidon ja sen valvonnan kehittäminen olisi työn alla - valvonnan puutteethan olivat menneisyys-selvityksessäkin yksi iso ongelma. LAPE-ohjelmaan sisältyy myös osaamisen kehittämistä koskevia tavoitteita - niiden eteenpäin viennissä olen korkeakouluverkoston kanssa mukana.

Omat työkiireeni ovat liittyneet valtakunnallisen kehittämishankkeen käynnistämiseen. Kehitämme erilaisille kohderyhmille, mm. lapsiperhepalvelujen asiakkaille mahdollisuutta valita henkilökohtainen budjetointimalli (HB). Asiakassuunnitelmaan ja tarpeisiin pohjautuen asiakas itse päättää mistä ja mitä tukipalveluja hankkii omaa elämäntilannettaan parhaiten tukemaan. HB mallin kehittämisessä meitä kiinnostaa erityisesti, mitä siitä seuraa kun asiakas itse on valintojensa ratkaisija. Miten asiakasohjautuva toimintamalli toimii ja mitä se edellyttää? Voit lukea lisää hankkeesta Metropolian nettisivuilta (hankkeen omat sivut vielä työn alla).

Tämä postaus on nyt vain informatiivinen, lue lisää edellä mainituista teemoista.

THL:n HuosTa-hankkeen tuloksiin liittyvä uutistiedote
THL:n julkaisut
- Lastenkodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset 2016. Päätulokset.
- Lastensuojelun kustannukset ja palvelujen hinnat, työpaperi 2016.

LSKL:n 27.9.2016 julkaisema Rajapinnoilla. Lapsen erityisten tarpeiden huomioiminen sijaishuoltopaikkaa valittaessa  raportti    

Pesäpuun Lähemmäs-hanke: Materiaaleihin tästä. 

LAPE-hankkeen sivuille tästä, katso sieltä mm.materiaalit.

Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointimalli -esittely tästä.

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 3. Lastensuojelussa edelleen kehitettävää (Sirkka Rousu)

Julkaisen pitkän tekstin useassa blogi-postauksessa (kolme osaa), olin Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen paneelissa 7.4.2016.

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus

Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983 ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.

Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on lastensuojelua kehitetty. 

Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään. Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.  

Yhteiskunnan, valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan. 

--------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Osa 2. Lastensuojelussa edelleen kehittämisen tarpeita

  

Lastensuojelussa on myös edelleen puutteita

1) osaamisessa ja yhteistyömalleissa, asiakastyön standardeissa ja protokollissa siitä miten asiat tulee valmistella ja ratkaista,

2) palvelujen tuottamisessa ja hankintatavoissa, erityisesti hankintalain soveltamisen kotikutoiset suomalaiset ongelmat,

3) laadun ja asianmukaisuuden valvonnassa - omavalvontahan tuli vasta v.2015 julkisiin organisaatioihin, ja epäkohtien ilmoittamisvelvollisuus v.2016 alusta, ja toimintajärjestelmästä riippumaton valvontahan puuttuu kokonaan (katsastuskonttori-idean päivittäminen ja jalostaminen),

4) tarvitaan edelleen myös lainsäädäntö-muutoksia lapsen ja hänen vanhempiensa oikeuksien ja osallisuuden parantamiseksi, kuten pysyvä huostaanotto, vanhempain oikeudet ja velvollisuudet kuntoutumiseen, 14§ moniammatillisten as.tuntijaryhmien toiminta.

Miten kaltoinkohtelu ja väkivalta olivat mahdollisia? 

- muutama ajatus Menneisyys-selvityksen pohjalta

Moniin jo vuosien ajan tiedossa olleisiin ongelmiin on saatu esim. lainsäädännölliset muutokset vasta 2015, ja monet asiat vaativat lastensuojelussa edelleen parantamista.

§  arvioin, että lastensuojelu oli (ja on) yhteiskunnassa marginalisoitunutta palvelua, kuten asiakkaatkin joita lastensuojelussa yritettiin auttaa - vähin mahdollinen tehtiin. Se, että tällaista kaltoinkohtelua oli ja siihen ei puututtu, kuvastaa yhteiskunnallista rakenteellista laiminlyöntiä ja välinpitämättömyyttä.  

§  vaikka asiakasprofilissa on menneisyys-tarkastelussa olleen ajanjakson jälkeen tapahtunut erilaistumista, on asiakkaiden tarpeiden taustalla edelleen ylisukupolvista huono-osaisuutta ja osattomuutta synnyttäviä tekijöitä, joiden vähentämiseksi ei ole yhteiskunnassa edelleenkään tehty riittävästi, kuten lasten köyhyyden kasvu, erityisesti yksinhuoltajien asema, kaltoinkohtelun ehkäiseminen.

§  Vasta v.2015 lisättiin moniin eri lakeihin säännös: lapseen kohdistuva väkivalta voidaan ilmoittaa suoraan poliisille, kun aiemmin tästä ilmoitettiin yleensä vain lastensuojeluun, joka toimi sitten portinvartijana ja arvioijana tehdäänkö asiassa rikosilmoitus poliisille. Rikoksen tekijä pitää aina saattaa vastuuseen, ja tietenkin lapselle ja perheelle pitää olla tarjolla kaikki tuki ja suojelu mitä tilanteessa tarvitaan.

§  Turvaa tarvitseva voi mennä turvakotiin ilman kunnan maksusitoumusta, kun turvakotipalvelun rahoitus siirtyi 2015 valtion vastuulle. Turvakotipaikkoja on Suomessa liian vähän ja matkaetäisyydet niihin ovat pitkiä turvaa tarvitseville.

§  henkilöstön ammattikoulutuksen puutteet joka tasolla: kuten osaaminen tunnistaa kaltoinkohtelua ja keinoja sen vähentämiseen tai poistamiseen (yhteiskunnan, yhteisöjen ja lähiyhteisöjen tasolla

§  edelleenkään lastensuojelutyöhön ei ole erikoistumisen pakkoa, eikä tarjolla yhteiskunnan maksamaa erikoistumiskoulututusta - turvakodin henkilöstöltä edellytetään v. 2015 alkaen erityiskoulutusta ja työkokemusta nimenomaan turvakodeissa tehtävään työhön.

§  henkilökunnan vaihtuvuus oli ja on edelleen suuri ! -millaisia keinoja tulisi käyttää, jotta  työolosuhteet ja esim. johtaminen paranisivat, ja henkilöstö voisi olla kehittämässä omaa asiakastyötään.

·         suuret asiakasmäärät oli silloin ja on edelleenkin erityisesti sosiaalityössä, myös sijoitettuna olevien lasten sosiaalityössä. Yhdellä työntekijällä ei pitäisi olla asiakkaita enempää kuin 15-20, jolloin työntekijä voi tavata asiakkaita tarpeiden mukaan. Lastensuojelun laatusuosituksen mukaan asiakkaiden kohtuullisena määränä pidetään kaksikertaista määrä. 

o   kunnallinen päätöksenteko oli kovin ongelmallista: poliittiset luottamushenkilöt päättivät sekä kunnan resursseista että yksilöiden oikeudesta palveluihin. Vasta vuonna 2008 lastensuojelun yksilöpäätösten tekeminen siirrettiin pois poliittiselta maallikoista koostuvalta luottamushenkilötoimielimeltä.

§  lastensuojelun järjestelmässä alueellisen (lääninhalllitukset) ja kansallisen tason (sosiaali- ja terveysministeriö ja sosiaalihallitus) ohjausvoima oli vähäinen. Ohjauskeinoja toki jonkin verran käytetään nykyisin, mutta informaatio-ohjauksen ohjausvoima toiminnan muuttamiseksi on liian heikko. Suomessa ei ole toisaalta myöskään ollut kannusteita, porkkanoita lastensuojelun laadun tunnustamisessa: ”Kunnallinen lastensuojelun teko-palkintoa -on ryhdytty jakamaan vasta v.2013 alkaen”. Uhkasakkojakin on ryhdytty määräämään vasta 2000-luvulla.

§  valvonnan resurssien olivat ja ovat edelleen hyvin vähäiset, ja kyky käyttää lain sallimia keinoja oli heikko. Valvonta on hajautunut monille ja tehotonta myös resurssien vähäisyyden näkökulmasta, sekä riippumattoman ulkopuolisen valvonnan puuttuminen kokonaan - kaikki valvonta on edelleenkin järjestelmän sisäistä, yhteisiä valvontakriteereitä on Valvira ohjeistanut omissa valvonta-ohjelmissaan vasta 2012 lähtien.

§  lapsen terveyden ja kehityksen tarpeisiin ei tuolloin vastattu: mutta esimerkiksi vasta v.2015 lisättiin terveydenhuoltolakiin 69 §, jonka mukaan lapsella ja hänen perheellään on oikeus viipymättä saada välttämättömät lapsen terveyden ja kehityksen kannalta tarvittavat terveydenhuollon palvelut, jos lastensuojelun tarve johtuu riittämättömistä terveydenhuollon palveluista (ikuinen pallottelu esim. psykiatrian ja lastensuojellun välillä on tuttua- tämä on hoitotakuun ylittävä oikeus). Ja vasta vastaavasti v.2015 (ja pari vuotta ennen sitä jo ls.lakiin), on vastaava oikeus kirjattu SH-laissa: erityisen tuen asiakaslapsella on oikeus saada hoidon ja huolenpidon edellyttämät välttämättömät sosiaalipalvelut.

§  lapsen vastuutyöntekijän velvollisuus tavata lasta, jonka elämää koskevista asioista vastuussa lisättiin vasta vuonna 2015 SH-lakiin: työntekijän pitää henkilökohtaisesti tavata lasta riittävän usein asiakassuunnitelmaan merkittävällä tavalla, ja kun hoidetaan esim. lapsen vanhemman/huoltajan palvelua, tulee varmistaa tämän aikuisen hoitovastuulla olevan lapsen mahdollinen tuen tarve tarvittaessa tapaamalla lasta.  

·         asiakkaita ei palvelujärjestelmästä johtuen voida kohdata kokonaisena ihmisenä, näin asiakastyön eri palveluista puuttuu kokonaisnäkemys asiakkaana olevan lapsen ja hänen perheensä tilanteesta !

Meillä on vieläkin kuntia, joissa ei ole - asianmukaista määrää osaavaa henkilöstöä tekemään yksilöä koskevia päätöksiä ja kunnat joutuvat turvautumaan naapurikuntien virka-apuun: esimerkiksi huostaanoton valmistelussa tarvitaan lain mukaisen koulutuksen saanut pätevä sosiaalityöntekijä ja huostaanoton valmistelusta vastaamassa tulee olla työpari, samoin kunnassa pitää olla johtava viranhaltija, kun tehdään hakemus esim. hallinto-oikeudelle.

Ja toisaalta meillä on kuntia, joissa palvelut on organisoitu esim. elämänkaarimallin mukaan asiakas- ja väestölähtöisesti, ja kehitetty toimintaa LEAN-ajattelun mukaan (työntekijät kehittävät, korjataan, muutetaan toimintaa havaittujen puutteiden ja ongelmien vuoksi jatkuvaluontoisesti. On kuntia, joissa toimitaan ajatuksella, että on ”fiksua tarjota apua kun sitä tarvitaan ja viestittää myös kuntalaisille, että on fiksua pyytää apua -asenteet muuttuvat hitaasti.

Ja toisaalta meillä on kuntia, joissa työt on organisoitu fordistisesti palveluputkiin ja niiden sisälläkin vielä ammattikohtaisiin työputkiin - eli lapsen ja perheen tarpeita ei ole järjestelmästä johtuen mahdollista kohdata kokonaisvaltaisesti.

·         lastensuojelun palveluja ostetaan ja myydään varsinkin sijaishuollon markkinoilla! - suurin osa palveluista tuotetaan muiden kuin julkisen hallinnon toimesta, hankintaosaamista on liian vähän, ja muutoinkin toiminnassa on paljon kotikutoisia nykyongelmia. Ylipäätään hankintalaki ei sovellu yksilökohtaista räätälöintiä edellyttäviin palveluihin

o   kaikkia hankintamenettelyjä tulisi hyödyntää: suorahankintaa lapsen ja perheen tarpeiden mukaan, neuvottelumenettelyllä hankittavia palveluja, pitkiä kumppanuuksia.

o   palvelutarpeita voisi myös hankkia ns. innovatiivisesti: on tarve -> pyydetään ratkaisuja -> neuvottelumenettelyllä haetaan yhdessä ratkaisut.

o   tai muodostaa palvelujen toimittajarekisteri, johon pääsee kaikki tuottajat, jotka täyttää asetetut vaatimukset tuottajana ja palvelun sisällön ja laadun osalta.

o   hinta (myös halvin) pitää aina sisällään myös ko.tuotteen laadun: aina pitäisi hinnan muodostua lapsen tarpeiden mukaan ja tätä ei voi ennalta tietää.

Lastensuojelu oppii menneisyydestään?  

- mistä tiedämme miten asiat ovat muuttuneet?

-       lastensuojelun on tarjottava enemmän kuin mihin oma koti on pystynyt: mahdollisuutta tavalliseen arkeen ja lapsuuteen / nuoruuteen, rauhaa kasvaa ja kehittyä, turvallisuutta, ennustettavuutta tulevaan, perushoivaa ja luottamusta siihen, että ne joihin on muodostanut kiintymyssuhteen, säilyvät lapsen elämässä ja ovat lasta varten olemassa -> jokaisella lapsella on luotto-aikuinen.

-       tämä on lastensuojelun perustehtävä: miten siinä lastensuojelu onnistuu? - se on keskeinen vaikuttavuustavoite koko lastensuojelulle, ja varsinkin niille, jotka on otettu yhteiskunnan huostaan.

o   mitä tietoa olemme tuottaneet Suomen lastensuojelussa sijoitettujen lasten hyvinvoinnista? - opinnäytetöitä, tutkimushankkeissa tuotettua tietoa, mutta ei säännöllisesti ja jatkuvaluontoisesti kertyvää vaikuttavuustietoa, asiakasprosessin toimivuudesta kertovaa tietoa…yhä monella lapsella on monta vaihtuvaa sijoituspaikkaa.

o   millaisia resursseja lastensuojelun eri tehtävissä tarvitaan: jos tavoitteena on että esim. sijoitetun lapsen tapaaminen on mahdollista 4 x vuodessa, mitä se tarkoittaa ko.kunnan resurssitarpeessa (sijaishuollon perhetyössä/sosiaalityössä) -> esimerkin voisi ottaa vaikka pelastustoimesta: jos pitää päästä 6 minuutissa kohteeseen -> mitä se tarkoittaa resurssien kannalta, ympäristön olosuhteet huomioon ottaen. Lastensuojelun asiakkaiden määrää työntekijää kohden, ei voi kuitenkaan määrätä laissa, sillä lapsen ja perheen tarpeet ja olosuhteet ovat erilaisia ja nämä tulee ottaa huomioon mitoituksessa.

-       kunnallisen päätöksentekijän tietopohja, jolla hän muodostaa kantaa lastensuojelun tarpeista!

o   julkaisin väitöstutkimukseni liitteessä listan asioista, joista päättäjän tulisi tietää: kuten asiakasprofiilista, palvelujen toimivuudesta, laadusta, vaikuttavuudesta jne.

-       kunnallisen päätöksentekijän ohjaus ja johtamisen osaaminen ja yhteistyön välineet ovat kehittyneet, mutta lastensuojelupolitiikka on lyhytjänteistä:

o   lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (12§) ohjausvoima ohjata kunnan lastensuojelua tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti?

o   monialaisten horisontaalisten johtamisrakenteiden puute, eli lasten, nuorten ja perheiden palveluista vastaavien tulee arvioida hyvinvoinnin tilaa ja palvelujen toimivuutta sekä kehitystarpeita yhdessä. Tämä toteutuu paremmin ns. elämänkaarimallin mukaisessa yhteensovittavassa johtamistavassa.   

Palvelujen ja tukimuotojen kehittäminen myös vanhemmille 

§  tietoa toimia vanhempana sekä vanhemmuuden osaamisen parantamismahdollisuudet tulee olla kaikkien perheiden saatavilla Suomessa esim. samasta netttiportaalista

-       vanhemmuuden taidot ”Voimavaraperheet” - 5.4.2016 HS-uutinen miten vanhemmuustaitoja parantamalla lapsi hyötyy, vastaava uutinen oli aiemmin Nuorten Ystävien Vanhempain Akatemian onnistumisista vanhempain ohjauksessa.

-       Nykyajan tekniikka tulisi ottaa käyttöön: meillä on loistava konsepti Mielenterveystalo.fi - jossa on tietoa, voi parantaa omia taitoja, löytyy vertaisuutta, ja saa lääkärin lähetteellä ”etäterapiaa”

-       vastaavaa kehitystyötä tehdään laajasti nyt myös HUS:ssa -> erilaisiin tarpeisiin on rakennettu terveyskylät.fi -tietoa ja osaamista sekä tukea omahoitoon.  

Missä on lasten ja perheiden / lastensuojelun palvelukylä.fi ?

Sijoitetun lapsen ja perheen oikeudet

-       sijoitetun lapsen omat vanhemmat ja perheenjäsenet tarvitsevat tukea sijoituksen yhteydessä ja sen jälkeen - tähän tulee olla subjektiivinen oikeus kunkin perheen tarpeiden mukaisesti (toisaalta tarvitaan myös velvoitetta vanhemmille lapsen kasvuolosuhteiden muuttamiseksi ja riittävän hyvän vanhemmuuden varmistamiseksi)

-       sijaishuoltopalvelussa pitäisi aina edellyttää valmiutta tarjota samaan paketiin myös jälkihuolto (on fiksua myydä sijaishuolto joka sisältää aina jälkihuollon mahdollisuuden … ja on fiksua aina ostaa/järjestää sijaishuolto, joka sisältää mahdollisuuden jälkihuoltoon)

-       Sijoituspaikan tulee aina vastata juuri tämän lapsen tarpeisiin - ei siis vain sinne, missä on tilaa, tai kotiutetaan omaan kunnalliseen laitokseen, kun siellä paikka vapautuu (oli se lapsen edun mukaista tai ei) - tällaistakin on edelleen. Järjestelmä tuottaa tarvetta vaihtaa lapsen sijoituspaikkaa!

-       lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin, kiintymykseen, ennustettavaa tulevaisuuteen:

o   ensisijaista on lapsen oheishuoltajan tuki (tuki kuten perhehoitolaissa perhehoitajalle),

o   jos lapsi ei voi palata lainkaan omien vanhempiensa hoitoon, lapsella tulee olla oikeus adoptioon (ja perheen saada lapsen kasvatukseen tukea)

o   viime kädessä lapsella oltava oikeus myös pysyvään huostaanottoon kun vanhempien kuntoutuminen ei onnistu esim. sovitun ajan (vuosia) sisällä, tai se ei ole lainkaan mahdollista.

-       LS.lain 14 § moniammatillinen as.tuntijaryhmä: sosiaalityöntekijän käytössä oltava erilaista asiantuntemusta …asiantuntijaryhmä käsittelee yksilöiden asioita ilman asiakkaita ja ilman että ovat juuri tämän lapsen asian hoidossa mukana.

o   toimintatapa on osallisuuden ja kuulemisen kannalta hyvin ongelmallinen, josta myös eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut: vrt. oppilashuoltolaki: OH-ryhmä ei käsittele enää yksilön asioita, vaan ne käsitellään kunkin lapsen kannalta tarvittavista asiantuntijoista kootussa neuvonpidossa, jossa on läsnä myös lapsi ja vanhempi.

o   14 § pykälä ei vastaa käsitystäni avoimuudesta asiakkaan asian käsittelyssä - avoimuus nimenomaan asiakkaan suuntaan.

-       sijoitetun lapsen palvelujen polku ja omatyöntekijän työpanos:

o   aina on varmistettava omatyöntekijän tosiasiallinen käytettävissä oleva resurssi lapsen asioiden hoitamiseen ja lapsen tapaamisiin, joka on lapsen oikeus: -> se, että lapsi pystyy tavoittamaan omantyöntekijän aina kun tarpeen.

Osaaminen: tarvitaan erikoistuminen lastensuojelutyöhön

-       erikoistumispakko lastensuojelutyöhön:

o   vaaditaan alan ammatillinen tutkinto, jonka jälkeen hankitaan työkokemusta ainakin vuosi tai kaksi, jonka jälkeen voidaan ryhtyä erikoistumaan: opiskelu toteutuu työssä ollen ns. monimuotokoulutuksena -> sekä 6.taso (kandi / AMK) että 7.tason maisteritutkintojen jälkeen tarvitaan erikoistuminen.  

o   Ammattikorkeakoulujen opetuksessa työelämä on keskeinen oppimisympäristö työtaitojen oppimisessa teorian ja käytännön vuoropuheluna, samoin kohtaamisen ja vuorovaikutuksen osaaminen on keskiössä, toki myös lainsäädäntö, osallistavien, toiminnallisten ymv. menetelmäosaaminen, eettinen osaaminen, yhteisötyö, osallistava dokumentaatio, palvelujärjestelmäosaaminen (asiakas omistaa tietonsa)

… …. vertaa turvakotihenkilöstöltä v.2015 lähtien vaadittava erityisosaaminen, työkokemus ja koulutus.

-       täydennyskoulutusvelvoite työantajilla, sekä vastaavasti työntekijöillä on velvoite pitää ammattitaito yllä ja kehittää sitä (ammatinharjoittamislaki 1.3.2016)

Lastensuojelun laatu ja valvonta

-tuloksellisuusvelvollisuus lapsille, tilivelvollisuus rahoittajille, vastuu omasta ammattitaidosta ja sen kehittämisestä

-       Suomen lastensuojelussa pitäisi olla yhdenmukaiset perusstandardit, joiden mukaisesti asiakasprosesseissa tulee toimia  - tämä tukee hyvän ammattikäytännön mukaista tietoon perustuvaa toimintaa. Tällä varmistetaan esim. että työntekijä tapaa asiakkaanaan olevaa lasta…). Nämä voisi löytyä Lastensuojelun käsikirjasta. 

o   Lastensuojelussa tarvittaisiin myös kansallinen näkemys ”lastensuojelun toimintatavoista erilaisissa tarpeissa ”Hyvä asiakastyön toimintakäytäntö” parhaaseen tietoon perustuvana. Suomen Itsenäisyyden lastenrahasto ITLA pyrkii tekemään jotain tämän suuntaista - tulokset pitäisi sitten viedä käytäntöön asti.

-       valvonnan nykytilanne: kaikki valvonta on järjestelmän sisäistä! …puuttuu ulkoinen riippumaton valvonta, valvonta on hajautunut - valvonnan resurssit niin ennakollisessa kuin jatkuvassakin valvonnassa ovat hyvin vähäiset: palveluyksikön sijaintikunnan tulisi valvoa alueellaan sijaitsevia yksiköitä, lapsen sijoittaja(ostaja)kunta valvoo sijoittamiensa ja ostamiensa palvelujen laatua ja Aluehallintovirasto AVI valvoo luvan myöntämisessä ja jälkikäteen epäkohtien ilmetessä.

-       Suomessa tarvitaan yhteiset laadun arvioinnin mittapuut, joiden toteutumista valvotaan: tarvitaan siis kansalliset laatukriteerit - LapsiARVI-hanke tuotti v.2009 perusvaatimukset lastensuojelun laadun arvioinnille.

-       Valvira tekee hyvää työtä, mutta se ei ole riittävää ennakollista ohjausta

o   omavalvonnan määräys 1.1.2015 yksityisille sosiaalipalveluntuottajille (soveltuvin osin 1.1.2015 myös vastaavassa julkisessa toiminnassa)

o   lastensuojelun valvontaa ohjaavia ohjelmia on laadittu myös julkiselle toiminnalle:

§  Lastensuojelun ympärivuorokautinen hoito ja kasvatus, valtakunnallinen valvontaohjelma 2012 - 2014, ja

§  Kunnalliset lastensuojelupalvelut, valtakunnallinen valvontaohjelma 2013 - 2014.

-       valvonnan käytännön toteutus: sijaishuoltopaikan lapsia tulee aina kuulla valvontakäynneillä, millaiset kuulemisen taidot on valvojilla, ja onko valvoja se, jolle lapsi kertoo: jokaisella lapsella tulee olla oma luottoaikuinen, johon lapsi luottaa.

-       Lastensuojelun riippumattoman laadun arvioinnin ja valvonnan tarpeisiin kuvasimme ”katsastuskonttori-idean v.2009 julkaistussa LapsiARVI-oppaassa: katsastusmaksuilla toimiva osaava instituutio, joka tekee toiminnan alkaessa ensikatsastukset, määräaikaiskatsastukset, yllätystarkastukset ja antaa korjauskehotukset ja valvoo niiden toteutumista uusintatarkastuksessa.

Parhaimmillaan lastensuojelua kehitetään (ja valvotaan) yhteiseen vuoropuheluun perustuen.

Lue lisää Lastensuojelun menneisyys -osa 1. 

Lue lisää Lastensuojelun menneisyys -osa 2.

Lue lisää lastensuojelun menneisyys -tutkimus 

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 2. Paljon myönteistä kehitystä (Sirkka Rousu)

Julkaisen pitkän tekstin useassa blogi-postauksessa (kolme osaa), olin Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen paneelissa 7.4.2016.

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus

Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983 ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.

Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on lastensuojelua kehitetty. 

Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään. Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.  

Yhteiskunnan, valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.  

---------------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Myönteistä kehitystä on tapahtunut vuosien kuluessa, esim. sijoitetun lapsen asemassa, kohtaamisessa ja kokemusten ja näkemysten esille tuomisessa mm. Pesäpuu ry:n toiminnassa, jonka perustamisessa olin mukana, ja toimin edelleen hallituksessa. Monet järjestöt ja muut toimijat ovat olleet aktiivisesti kehittämässä lastensuojelua ja lapsen asemaa.

Lastensuojelun työtä tehdään uudenlaisilla tavoilla myös kuntapäättäjille tutuksi, mm. SOS-lapsikylä on lähettänyt kaikille kuntapäättäjille tilatun Kuntalehden välissä oman lehtensä ”Uudistuva lastensuojelu”. Tiedon jakelukanavana tämä on uusi, ja samalla on muodostamassa lastensuojelutyön modernia imagoa faktojen tukemana ja hyvien käytännön esimerkkien kautta.

Menneisyys-selvityksen uutissivun yhteydessä on julkaistu STM:n listaus kehittämistoimenpiteitä, joita viime vuosien kuluessa on lastensuojelussa toteutettu - listalta puuttui mm. Kansallinen lastensuojelun kehittämisohjelma: Alla oleva lista on pitkä, ja olen ollut onnellisessa asemassa saadessani olla mukana niissä, ja osasta olen ollut vastaamassa.

·         Osana STM:n Sosiaalialan kehittämishanketta toimi Kansallinen lastensuojelun kehittämisohjelma (2004-2007), jossa lastensuojelua ja ehkäisevää lastensuojelua ja lapsipolitiikkaa kehitettiin koko maassa. Itse tein STM.n toimeksiantona seudullista ja alueellista lastensuojelupalvelujen kehittämistyötä. Työn alla oli lastensuojelutarpeen arviointi ns. alkuarviointimalli, Lastensuojelun käsikirja, lastensuojelun kansalliset toimintaperiaatteet (pohjana myöhemmin syntyneille laatusuosituksille), myös sijaishuolto oli osa hanketta. Sosiaalialan kehittämishankkeen ulkoisessa arvioinnissa, Kansallisen lastensuojelun kehittämisohjelman vetäjänään Kristiina Laiho, arvioitiin päässeen hyvin tavoitteisiinsa. Myös PERHE-hanke arvioitiin onnistuneeksi. 

·         PERHE-hankkeessa (2005-2007)kehitettiin erityisesti perhekeskuksia, perheiden tukea ja monialaista yhteistyötä perheiden kanssa. Hankkeen kuluessa käynnistyi kymmeniä erilaisia perhekeskuksia. Toiminnalla voitiin myös ehkäistä tarvetta lastensuojeluun.

·         

Tämän jälkeen lapsi- ja perhepalvelujen sekä lastensuojelun kehitystyö jatkui vahvana sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmissa KASTE 1. sekä KASTE 2. Kehitystyön painopiste oli ehkäisevässä lapsi- ja perhepalveluissa.  Näiden pohjalta jatketaan kehitystyötä Sipilän hallituksen kärki- hankkeessa. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma on käynnistynyt v.2016 kansallisena reformina. Osana tätä hanketta kehitetään myös lastensuojelua. Pääpaino siinä kuitenkaan ei ole esim. sijaishuollon kehittäminen. 

·        

Lapsiasiavaltuutetun Lapsi-indikaattorit -hankkeessa tuotettiin valtakunnallinen näkemys tietopohjasta ja sen kehittämisen tarpeesta, jotta lapsi- ja lastensuojelupolitiikkaa voidaan kehittää tietoon perustuen. 

·         Lapsiasiavaltuutetun neuvottelukunnan pysyvänä asiantuntijana (2005-2015 ajanjakson), neuvottelukunnassa toimi jaostoja ja työryhmiä, joista itse vedin Lastensuojelu-jaostoa (2005-2009) ja olin mukana Lapsen oikeuksien viestinnän ja kansainvälisten lapsioikeudellisten asioiden työryhmässä (2010-2015).

·         

'Sisäisen turvallisuuden II ohjelman valmistelussa kirjoitettiin Arjen turvallisuus-teeman osana kehittämistoimet lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi (toimin työryhmän vetäjänä). Myös Oikeusministeriön Rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaosto edisti lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä. 

·         STM:n Varhaisen puuttumisen valtakunnallinen verkosto edisti osaltaan lasten mahdollisuutta saada tukea mahdollisimman varhain.

·         Toimiva lastensuojelu -selvityshankkeeseen (2013) liittyi toimenpide-suunnitelma, jonka toteutusta tehtiin mm. eduskunnan ”joululahjarahoilla” eli valtion budjettiin sisältyneillä kansanedustajien kohdentamilla pienillä määrärahoilla. THL:n vetämänä on toteutettu Lastut -lastensuojelun tutkimustietoon liittyvää selvitys- ja verkostotyötä ja LasKeTut - lastensuojelun kehittämiseen ja tutkimustietoon liittynyt mm. oppimisverkostotyö. Lastensuojelun laatusuositukset saatiin vihdoin julkaistua 2014.

·         Näiden lisäksi olen ollut toteuttamassa Kuntaliiton LASSO-lastensuojelun laadun ja palvelujen ja palveluprosessien kehittämistä joka julkaisi mm. neljä opasta asiasta sekä Vanhemmuuden roolikartan ym.työvälineitä lastensuojelun asiakasprosessien kehittämisestä, laadun jäsentämiseksi, arvioinnin ja valvonnan kehittämiseksi, dokumentaation parantamiseksi, palvelujen hankinnan ja tuottamisen osaamiseksi.

·

         Samoin Harava-hanke, joka oli valtakunnallinen järjestöjen ja julkisten toimijoiden hyvin laaja psykososiaalisten lapsi- ja perhepalvelujen kehittämishanke (2000-2004, sekä postHarava 2005-2006 vaikutusten jälkiseurannassa). Hanke tuotti 36 erilaisessa kehitysprosessissa hyviä tuloksia, myös lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulut, hyvän lastensuojelun palveluhankinnan kriteerit konsensusprosessissa.

·         Kuntaliitossa kehitystehtäviini sisältyivät myös Lapsipolitiikka-hanke (1998 alk.), joka ohjasi, opasti ja koulutti kuntia sekä julkaisi oman Lapsipoliittisen ohjelman. 

LapsiARVI-hanke koostui kahdesta toimintokokonaisuudesta: lastensuojelun laadun kehittäminen sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat ja tietopohjan (indikaattorit). Vuonna 2009 julkaistiin LapsiARVI -lastensuojelun laadun perusvaatimukset -opas, joka sisälsi ehdotuksen myös riippumattoman laadun arvioinnin järjestämisestä, esim. ”katsastuskonttori-ajatuksella”. Lapsipolitiikka-osiossa tuotettiin kaksi opasta kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatimiseksi ja toiminnan toteutumisen arvioimiseksi, ml jäsennys siitä, mistä ehkäisevässä lastensuojelussa on kunnan toiminnassa kyse.

·         Perhehoidon kehittämiseksi STM:n johdolla laadittiin sekä Perhehoito-lakiesitys että Perhehoidon kansalliseksi toiminta-ohjelmaksi ajateltu laaja asiakirja-luonnos, joka tosin jäi viemättä toimeen.         

Paljossa olen siis saanut olla itse mukana, mutta yllä oleva on vain pieni osa siitä, mitä viimeisten noin 15 vuoden aikana on lastensuojelussa kaikkiaan kehitetty. 

Muutokset toiminnassa ja myös työkulttuurissa ja asenteissa vaativat aina paljon aikaa - tulokset vakiintuvat hitaasti.

Yksi ongelma on myös se, että kansallinen ohjaus ja johtaminen on ollut ohutta eikä asioita ole viety valmistelusta toimenpiteiden kautta ratkaisuihin, joita sovellettaisiin kaikessa lastensuojelussa koko Suomessa. Lastensuojelun käsikirja toki ohjaa hyviin toimintakäytäntöihin, mutta käsikirjan sisältö on suppea esim. verrattuna Duodecim-järjestelmään, joka tuottaa perusteellisen valmistelun kautta erilaisiin tarpeisiin käypä hoito-toimintamalleja. 

Yksityiskohtana voisin mainita lastensuojelun laatusuositusten valmistelutyön: olin työstämässä Kansallisessa lastensuojelun kehittämisohjelmassa v.2006 lastensuojelun kansallisia linjauksia - asiakirjaa, joka ei kuitenkaan lupauksista huolimatta edennyt ministeriössä valtakunnallisiin toimenpiteisiin. Paperin pohjalta käynnistyi laatusuosituksen valmistelutyö työryhmässä, jossa olin mukana, ja jonka laatima luonnos oli laajalla lausuntokierroksella ja Ota Kantaa kommenteilla v.2010. Niiden pohjalta laatusuositus-luonnos päivitettiin tavoitteena julkaista se Kuntaliiton ja STM:n yhteisenä: jostain syystä valmis asiakirja jäi jälleen ministeriön pöydälle. Viimein paperi saatiin uuden valmisteluryhmän toimesta julkaistuksi 2014.   

Ongelmana on myös eräänlainen historiattomuus - aiempien saavutusten jälkeen tunnutaan aloitettavan liian usein kehittämään samaa uudestaan, kehitystyön tulokset kumuloituvat laajemmiksi koko lastensuojelun toimintakäytäntöjen muutoksiksi hitaasti eikä kehitystyön aikaansaannosten vakiintumista toimintaan tueta esimerkiksi laajalla koulutuksella. 

Näistä seuraavassa osassa 3.

Lue lisää osa 1.oma työhistoriani osana lastensuojelun menneisyyttä

Lue lisää osa 3. mitä pitäisi edelleen tehdä

Lue Menneisyys-tutkimuksesta: 

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 1. Menneisyys on myös osa työhistoriaani (Sirkka Rousu)

Julkaisen pitkän tekstin useassa blogi-postauksessa:

Sirkka Rousun Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 1.osa -henkilökohtainen työhistoria osana lastensuojelun menneisyyttä ja kehitystyötä

Sirkka Rousun Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 2.osa - millaista kehitystyötä olemme tehneet

Sirkka Rousun Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 3.osa: mitä pitäisi edelleen tehdä.

————————————————————————

Osa 1. Lastensuojelun menneisyys on vahva osa työhistoriaani  

Olin saanut kutsun osallistua keskusteluun Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen (1937-1983) seminaarissa. Menneisyys-raportti puhutti minua kovasti myös oman työhistoriani johdosta.

Kun olin valmistunut sosiaalityöntekijäksi, sovelsin v. 1936 lastensuojelulakia mm. Helsingin lastensuojeluvirastossa turvattomien lasten sekä YH-äitien huollon tarkastajana. Lakihan erotteli pahantapaiset ja turvattomat lapset ja yksihuoltajia haluttiin tukea/valvoa.

1970-luvun alussa perustettu Vantaan kaupunki käynnisti ennaltaehkäisevän lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävän jo 1970-80-lukujen taitteessa -jonka ensimmäinen viranhaltija olin. Vantaa ylläpiti tuolloin myös omaa lasten kesäsiirtolaa, johon moni lapsi pääsi sosiaalisin perustein -toimin kesäsiirtolan johtajana yhden kesäkauden. Parivuotisen ajanjakson toimin myös Vantaalla erityislastenkodin johtajana. Erittäin surullinen muisto tuolta ajalta oli sijoitetun lapsen, jonka omahoitajana toimin, itsemurha nuorena aikuisena. Olin hänen elämässään yksi vaihtuvista aikuisista. Lastenkotimme arjessa ei ollut kaltoinkohtelua. Pyrimme elämään mahdollisimman tavallista lasten ja nuorten arkea yhteisöllisillä toimintatavoilla.  

Vastavalmistuneen ensimmäiset työvuodet olivat hyvin opettavaisia: huoltotarkastajana, kasvatusneuvolan sossuna, ehkäisevää lastensuojelua ja erityislastenkotia sekä myöhemmin vielä erilaisissa sosiaalihuollon asiakastyön esimiestehtävissä ja pitkä ajanjakso myös sosiaalipäivystyksen esimiehenä, jossa lasten hätä ja kaltoinkohtelu oli läsnä joka päivä. Lasten hyvinvoinnin edistämisestä tulikin minulle elämänmittainen suuri tehtävä.

Asiakastyön vuosien jälkeen toiminkin pitkään lastensuojelun ja myös lapsipolitiikan kehittäjänä Kuntaliitossa, aiheina mm. laadun jäsentäminen, arvioinnin ja valvonnan kehittäminen, työmenetelmien parantaminen, mm. vanhemmuuden roolikartta, dokumentaatio, asiakasprosessit, hankinta ja tuottaminen (osto/myyntikoulut, hyvän hankinnan kriteerit), perusvaatimukset lastensuojelun laadun arvioinnille julkaistiin LapsiARVI-kriteereinä 2009. 

Väitöstutkimukseni hallintotieteessä käsitteli teemaa: mistä ja miten organisaatio päättelee sen, kuinka lastensuojelu on onnistunut perustehtävässään ja miten arviointitieto ohjaa toiminnan johtamista ja kehittämistä. Väitöstutkimuksen liitteenä on laaja lista niistä tietoista, joita tarvittaisiin kun arvioidaan lastensuojelutyössä onnistumista sekä seurataan asiakasprofiilia ja sen muutosta.   

Nykyisin toimin yliopettajana sosiaalialan ammattilaisten kouluttajana, henkilöstön täydennyskoulutuksessa sekä hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijajäsenenä - ratkaisemassa yhdessä tuomarien kanssa lastensuojeluun liittyviä asioita.  Koen, että minulla on ”kielitaito” asiakastyön kielen lisäksi ymmärtää hallinnon, johtamisen ja päätöksenteon kieltä, siksi olen yleensä ”joutunut” lastensuojelussakin kehittämään asioita, jossa tällaisia ”rakenteita tarkastelevia silmälaseja” on tarvittu.

Muistan hyvin kuinka murroksellinen harppaus oli siirtyä v.36 laista vuoden 1983 lastensuojelulakiin, joka oli aikakaudellaan erittäin moderni ja lapsilähtöinen. Toimin lain voimaantullessa 1984 kotikuntani sosiaalihuolto-osaston esimiehenä ja vastasin mm. lastensuojelusta. Pidimme opintopiiriä henkilöstön kanssa opiskellen uusien lakien tarkoitusta. Kun nyt koulutamme erilaisia henkilöstöryhmiä uudistettuun sosiaalihuoltolakiin ja muihin lakeihin, korostamme kuinka tärkeää on lain soveltamisessa ymmärtää lain keskeinen ideologinen perusta ja tavoitteet eli lain henki. 

On tärkeää kouluttaa uusiin säädöksiin henkilöstön lisäksi, johto, päätöksentekijät ja myös asiakkaat. …epäilen, että kuntien päättäjät ja asiakkaat eivät ole tulleet riittävästi koulutetuiksi myöskään aikoinaan, kuten ei ehkä nytkään. Näin on vaara, että toimintakäytännöt eivät kehity lain vaatimusten mukaisesti.

Menneisyys-tutkimus

Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983 ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.

Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on lastensuojelua kehitetty. Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään. Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.  

Yhteiskunnan, valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.  

Lue lisää osa 2.millaista kehitystyötä olemme tehneet.

Lue lisää osa 3. mitä pitäisi edelleen tehdä

Lue Menneisyys-tutkimuksesta: 

Akaan lapsiperhepalvelut kehittyvät - Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeessa lupaavia alkuja

Olimme saaneet kutsun esitellä Talentian valtakunnallisilla sosiaalialan asiantuntijapäivillä Jyväskylässä mitä olemme tehneet Akaassa. Esittelystä vastasivat perusturvajohtaja Elina Anttila ja hankkeen asiantuntija yliopettaja Sirkka Rousu.

Esityksemme oli sessiossa "Hyvinvointia työstä", mihin kehitystyömme raportointi oikein hyvin sopikin onhan hankkeemme nimi Onnistunut työ tekee hyvää. Sessio oli hyvin suosittu: jokainen tuoli oli käytössä (taisi olla 10 tuolia kahdeksassa rivissä).

Kuvasimme 2014 Akaan kunnan lähtötilannetta: suuret kustannukset, viimesijaisen ns.korjaavan asiakastyön määrä kasvanut, kuitenkin samaan aikaan asiakkaat jonottivat palveluja, henkilöstö oli jaksamisensa rajoilla  - tämä pähkinänkuoressa. Muutoksen tekeminen oli välttämätöntä. Päätimme hankkeistaa muutostyön ja hakea sille ulkopuolista rahoitusta, jota saimmekin Työsuojelurahastolta.

Päätimme tarkastella hyvin kokonaisvaltaisesti lapsiperhepalvelujärjestelmää, sen johtamista, asiakasprosesseja ja yhteistyötä, osaamista ja palvelujen saatavuutta - oletimme, että työhyvinvointiin voidaan vaikuttaa mm. selkiyttämällä perustehtävää ja työnjakoja .... (ks. esitysdioistamme lisää).

Päätimme myös, että kehitystyö tehdään yhteistyössä lapsiperhepalvelujen henkilöstön kanssa ja tätä oman työn kehittämistä tuetaan ja fasilitoidaan eri tavoin.

Kuvaamme esityksessämme mitä asioita otimme erityisen kehittämisen kohteeksi, jotta lapset, nuoret ja perheet voisivat saada oikea-aikaisia ja tarpeidensa mukaisia palveluja. Kehitystyö niiden osalta on meneillään. Uudistimme perusturvan sosiaalityön johtamisen: siirryimme jaetun ja osallistavan tiimijohtamisen malliin. Johtamismalli on lähtenyt hyvin toimimaan.

Käynnistimme myös eri hallintokuntien yhteistyönä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisen - kaikkien kohderyhmähän on Akaan lapset, nuoret ja perheet. Siksi tarvitaan yhteinen näkemys nykytilasta ja kehitystarpeista sekä muutoksen tekemisestä Akaassa.

Esityksemme herätti kiinnostusta: monilla paikkakunnilla ollaan samankaltaisten ongelmien äärellä. Lupasimme antaa lisätietoja kaikille kysyjille.

Sirkka Rousu

Löydät esityksemme Akaan nettisivuilta.

Lisätietoa lapsiperhepalvelujen kehittämisestä: Rimpelä & Rimpelä (toim.) 2015. Säästöjä lapsiperheiden palveluremontilla. Kunnallisalan kehittämissäätiö.   Tässä lukuisia esimerkkejä eri kunnista.

Tehtävät ja työnjaot tulevien maakuntien ja kuntien kesken lasten, nuorten ja perheiden palveluissa

Vietin 5.3.2016 lauantaipäivän kuntapäättäjien sote-seminaarissa. Kuten tiedämme, hallitus aikoo siirtää kaikki sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelut 18 itsehallinnolliselle maakunnalle. Näin kuntien järjestämisvastuun piiristä irtaantuisi perheiden palveluista mm. äitiys- ja lastenneuvolat, kouluterveydenhuolto, terveyskeskuspsykologit ja koulun sosiaalityö, kotipalvelu, perhetyö, lastensuojelu, mielenterveys- ja päihdepalvelut niin nuorille kuin aikuisillekin.

Kuntien järjestettäväksi jää mm. varhaiskasvatus, peruskoulu, nuorisotyö, liikunta ja vapaa-aika sekä kulttuuri, eli lapsen ja nuoren kehityksen kannalta tärkeimmät asiat.

Vaikka meillä on erinomaisia esimerkkejä toimivasta palvelujen uudenlaisesta työnjaosta maakuntakohtaisesta sote-palvelujen järjestäjästä ja em. tehtävien hoitamisesta kunnissa (mm. Eksote -Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä), on tilanne aivan toinen kun puhutaan koko Uudenmaan maakunnan kattavasta väestöpohjasta -1,6 miljoonaa asukasta.

Meillä on myös hyviä esimerkkejä ns. elämänkaarimallin mukaan järjestetyistä palveluista (esim. Tampere, Hämeenlinna ja moni muu), jossa palvelut on koottu ihmisten kannalta mielekkäiksi toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi väestölähtöisesti: esimerkiksi kaikki lapsia, nuoria ja perheitä koskevat palvelut saman johdon ja päätöksenteon piirissä. Tällainen toimintamalli lisää niiden toimijoiden yhteistyötä, jotka työskentelevät saman väestöryhmän kanssa.

Tästä kuvasta (Pöystin esityksestä) näkyy 18 maakunnan väestöpohja: pienimmät maakunnat eivät ole riittävän suuria järjestääkseen kaikki sote-palvelut. Moni maakunta ei myöskään tule pärjäämään palvelujen tuottamisesta ilman Uudenmaan maakunnan väestön taloudellista tukea.   

Kun maakuntien tila on näin erilainen, tulisi maakuntien (ollakseen itsahallinnollisia) pystyä järjestämään asukkaiden palvelut sopimallaan tavalla.

Niinpä sote-uudistuksen johtaja Tuomas Pöystiltä asiaa kysyttiin (diaesityksen linkki alla). Hän vastasi kysymykseen: Missä päätetään se, miten ja kuka palvelut tuottaa maakunnissa? …”maakunta itse päättää… lainsäädännöllä mahdollistetaan maakuntien erilaisuus, maakunnat ovat itsehallinnollisia organisaatioita, eivät ole valtion hallintoa, mutta valtiolla on ohjaava rooli”.

Peruspalvelut kuntien tuottamina jatkossakin?

Kun kuntien tehtäväksi jää hyvinvoinnin ja terveyden tehtävät, voisiko siis kukin maakunta sopia kuntien kanssa työnjaosta, että osa sote-palveluista (kuten yllä kuvatut sote-lähipalvelut) olisikin kuntien hyvinvoinnin ja terveyden palveluja. Edelleenkin ne olisivat juridisesti sote-lakien mukaisia palveluja, mutta ne tuotettaisiin kuntien toimesta. Valtio ja kunnat ovat sopineet iät ja ajat erilaisia työnjakoja. Tässä olisi yksi hyvä tehtävien työnjako: Uudenmaan kaupungit hoitaisivat edelleen peruspalvelut lähipalveluna.  Tällainen olisi järkevää työnjakoa nimenomaan 1,6 miljoonan asukkaan maakunnassa.

Pöysti kertoi myös, että parhaillaan keskustellaan mahdollisuudesta LEX Metropoliin, jossa Helsinki, Espoo+ Kauniainen ja Vantaa (ja mahdollisesti HSL:n Helsingin seudun liikennekuntayhtymään kuuluvia kuntia), muodostaisikin oman erityisalueensa. Tällainen PKS-seudun irrottautuminen erilleen muusta Uudestamaasta, ei ole mielekäs ratkaisu. Toivon todella, ettei tällaista ratkaisua tehdä.

Sen sijaan mielekäs ratkaisu olisi se, että maakunta itse päättää miten palvelut tuotetaan ja kuka ne tuottaa. Näin esim. peruspalvelut voitaisiin edelleenkin tuottaa niiden kuntien toimesta, jotka siihen ovat halukkaita.

Keski-Uudenmaan kuntien sote-tuotanto

Rolf Paqvalin esitteli seminaarissa mm. Keski-Uudenmaan kuntien (kuusi kuntaa, 200 000 asukasta) oman sote-tuotantomallin kehittämistä. Tämä yhteinen tuotanto-organisaatio olisi juuri se, joka jatkossakin tuottaisi sote:n peruspalvelut lähipalveluna, sopien siitä maakunnan kanssa (ns. inhouse-periaatteella: julkinen valta sopii toisen julkisen vallan toimielimen kanssa palvelujen tuottamisesta, jolloin hankintalakia ei tarvitse noudattaa). 

Kuten tiedätte, asun Nurmijärvellä, ja olemme mukana tässä Keski-Uudenmaan sote-hankkeessa. Ja vaikka emme itse enää olisi yksittäisenä kuntana järjestämisvastuussa, voisimme kuuden kunnan yhteistuottajana vastata edelleen lähipalveluista. Uskon, että 200 000 asukkaan väestö olisi oivallinen pohja kustannusten ja myös vaikuttavien palvelujen näkökulmasta.

Mihin nyt?

Seminaarin jälkeen tuli taas yllättävä käänne sote-valmistelussa: nyt Sipilän hallitus suunnitteleekin maahan viittä erityisaluetta (nykyiset yliopistosairaaloiden väestöalueet), jotka ohjaisivat alueellaan sote-palvelujen järjestämistä. Tämä kuulostaa nyt taas siltä, mihin edellinen hallitus joutui päättämään valmistelunsa. Olen ollut työni puolesta sote-uudistuksen valmistelussa jo vuodesta 2006 - nyt jo turhauttaa, jos mitään ei lopulta taaskaan saada aikaan.

Sirkka Rousu

Lue lisää Pöystinesityksestä

Lue lisää 5.3.2016 seminaarin muista esityksistä.