Lastensuojelun kehittämisen tueksi on THL:n HuosTa-projektissa kesän alussa julkaistu muutamia tutkimusraportteja. Useamman kuntapilotin kanssa on tuotettu tietoa sijoittamisen syistä, palvelujen saatavuudesta ja myös niiden kustannuksista - vihdoinkin käytettävissä on tällaista tietoa. Kiitos erityisesti Tarja Heinolle ja muille laajassa tutkimuksessa mukana olleille.
Lastensuojelusta puhutaan edelleen, sen ongelmista ja resurssien puutteista, mutta lisääntyvästi myös asiakkaiden kokemukset ja ehdotukset lastensuojelun kehittämiseksi ja osallisuuden lisäämiseksi ovat päässeet esille medioissa erityisesti monien kehittämishankkeiden toimesta. Lapsen läheisten kanssa tehtävää työtä on kehitetty nyt erityisesti Pesäpuun Lähemmäs-hankkeessa: hankkeen päätösseminaari oli syyskuulla ja julkaistuna on mm. ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyö läheisten kanssa tehtävän työn esteistä ja edellytyksistä (Päivi Muranen, sain olla hänen työnsä ohjaavana opettajana). Myös esimiehille julkaistiin opas läheistyöstä.
Äskettäin olleilla Lastensuojelun päivillä LSKL julkaisi sijaishuoltoa koskevan selvityksen: sen mukaan yhdenvertaisuus ei toteudu lapsen sijaishuollon tarpeen arvioinnissa. Tämänkaltaista näen kyllä myös hallinto-oikeuden käsittelyssä olevissa asioissa.
Olen odottanut keväällä julkaistun Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen pohjalta valtion toimenpiteitä, se anteeksipyyntö olisi pitänyt esittää jo tuolloin. Myös jonkinlaisen lupauksen antaminen jatkotoimista lastensuojelun kehittämiseksi olisi ollut tarpeen. Näitä vielä odotellaan.
Hallituksen vuoden alussa lanseeraama Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelma LAPE on koonnut verkostoja kehittämään myös lastensuojelua. Itse en ole muiden töiden johdosta pystynyt nyt osallistumaan, mutta tiedän, että esim. sijaishuollon, myös perhehoidon ja sen valvonnan kehittäminen olisi työn alla - valvonnan puutteethan olivat menneisyys-selvityksessäkin yksi iso ongelma. LAPE-ohjelmaan sisältyy myös osaamisen kehittämistä koskevia tavoitteita - niiden eteenpäin viennissä olen korkeakouluverkoston kanssa mukana.
Omat työkiireeni ovat liittyneet valtakunnallisen kehittämishankkeen käynnistämiseen. Kehitämme erilaisille kohderyhmille, mm. lapsiperhepalvelujen asiakkaille mahdollisuutta valita henkilökohtainen budjetointimalli (HB). Asiakassuunnitelmaan ja tarpeisiin pohjautuen asiakas itse päättää mistä ja mitä tukipalveluja hankkii omaa elämäntilannettaan parhaiten tukemaan. HB mallin kehittämisessä meitä kiinnostaa erityisesti, mitä siitä seuraa kun asiakas itse on valintojensa ratkaisija. Miten asiakasohjautuva toimintamalli toimii ja mitä se edellyttää? Voit lukea lisää hankkeesta Metropolian nettisivuilta (hankkeen omat sivut vielä työn alla).
Tämä postaus on nyt vain informatiivinen, lue lisää edellä mainituista teemoista.
THL:n HuosTa-hankkeen tuloksiin liittyvä uutistiedote
THL:n julkaisut
- Lastenkodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset 2016. Päätulokset.
- Lastensuojelun kustannukset ja palvelujen hinnat, työpaperi 2016.
LSKL:n 27.9.2016 julkaisema Rajapinnoilla. Lapsen erityisten tarpeiden huomioiminen sijaishuoltopaikkaa valittaessa raportti
Pesäpuun Lähemmäs-hanke: Materiaaleihin tästä.
LAPE-hankkeen sivuille tästä, katso sieltä mm.materiaalit.
Avain kansalaisuuteen - henkilökohtainen budjetointimalli -esittely tästä.
Lastensuojelu on kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointia ja suojelua. Lastensuojelija-blogissa Sirkka Rousu ajattelee ääneen ja kannustaa rakentavaan keskusteluun. Julkaisen harvakseltaan.
tiistai 4. lokakuuta 2016
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 3. Lastensuojelussa edelleen kehitettävää (Sirkka Rousu)
Julkaisen pitkän tekstin useassa blogi-postauksessa (kolme osaa), olin Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen paneelissa 7.4.2016.
Lastensuojelun menneisyys-tutkimus
Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983 ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.
Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on lastensuojelua kehitetty.
Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään. Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.
Yhteiskunnan, valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Osa 2. Lastensuojelussa edelleen kehittämisen tarpeita
Lastensuojelussa on myös edelleen puutteita
1) osaamisessa ja yhteistyömalleissa,
asiakastyön standardeissa ja protokollissa siitä miten asiat tulee valmistella
ja ratkaista,
2) palvelujen tuottamisessa ja
hankintatavoissa, erityisesti hankintalain soveltamisen kotikutoiset
suomalaiset ongelmat,
3) laadun ja asianmukaisuuden valvonnassa -
omavalvontahan tuli vasta v.2015 julkisiin organisaatioihin, ja epäkohtien
ilmoittamisvelvollisuus v.2016 alusta, ja toimintajärjestelmästä riippumaton
valvontahan puuttuu kokonaan (katsastuskonttori-idean päivittäminen ja
jalostaminen),
4) tarvitaan edelleen myös
lainsäädäntö-muutoksia lapsen ja hänen vanhempiensa oikeuksien ja osallisuuden
parantamiseksi, kuten pysyvä huostaanotto, vanhempain oikeudet ja
velvollisuudet kuntoutumiseen, 14§ moniammatillisten as.tuntijaryhmien
toiminta.
Miten kaltoinkohtelu ja väkivalta olivat mahdollisia?
- muutama ajatus Menneisyys-selvityksen pohjalta
Moniin jo vuosien ajan tiedossa olleisiin ongelmiin
on saatu esim. lainsäädännölliset muutokset vasta 2015, ja monet asiat vaativat
lastensuojelussa edelleen parantamista.
§
arvioin,
että lastensuojelu oli (ja on) yhteiskunnassa marginalisoitunutta palvelua, kuten asiakkaatkin joita
lastensuojelussa yritettiin auttaa - vähin mahdollinen tehtiin. Se, että
tällaista kaltoinkohtelua oli ja siihen ei puututtu, kuvastaa yhteiskunnallista rakenteellista
laiminlyöntiä ja välinpitämättömyyttä.
§
vaikka
asiakasprofilissa on menneisyys-tarkastelussa olleen ajanjakson jälkeen tapahtunut
erilaistumista, on asiakkaiden tarpeiden taustalla edelleen ylisukupolvista huono-osaisuutta
ja osattomuutta synnyttäviä tekijöitä, joiden vähentämiseksi ei ole yhteiskunnassa
edelleenkään tehty riittävästi, kuten lasten köyhyyden kasvu, erityisesti
yksinhuoltajien asema, kaltoinkohtelun ehkäiseminen.
§
Vasta
v.2015 lisättiin moniin eri lakeihin säännös: lapseen kohdistuva väkivalta voidaan ilmoittaa suoraan poliisille,
kun aiemmin tästä ilmoitettiin yleensä vain lastensuojeluun, joka toimi sitten
portinvartijana ja arvioijana tehdäänkö asiassa rikosilmoitus poliisille.
Rikoksen tekijä pitää aina saattaa vastuuseen, ja tietenkin lapselle ja
perheelle pitää olla tarjolla kaikki tuki ja suojelu mitä tilanteessa
tarvitaan.
§
Turvaa
tarvitseva voi mennä turvakotiin ilman kunnan maksusitoumusta, kun turvakotipalvelun rahoitus siirtyi 2015
valtion vastuulle. Turvakotipaikkoja on Suomessa liian vähän ja
matkaetäisyydet niihin ovat pitkiä turvaa tarvitseville.
§
henkilöstön ammattikoulutuksen puutteet joka
tasolla: kuten osaaminen
tunnistaa kaltoinkohtelua ja keinoja sen vähentämiseen tai poistamiseen
(yhteiskunnan, yhteisöjen ja lähiyhteisöjen tasolla
§
edelleenkään lastensuojelutyöhön ei ole erikoistumisen pakkoa,
eikä tarjolla yhteiskunnan maksamaa erikoistumiskoulututusta - turvakodin
henkilöstöltä edellytetään v. 2015 alkaen erityiskoulutusta ja työkokemusta
nimenomaan turvakodeissa tehtävään työhön.
§
henkilökunnan vaihtuvuus oli ja on edelleen suuri ! -millaisia keinoja tulisi
käyttää, jotta työolosuhteet ja esim.
johtaminen paranisivat, ja henkilöstö voisi olla kehittämässä omaa
asiakastyötään.
·
suuret asiakasmäärät oli silloin ja on edelleenkin erityisesti sosiaalityössä,
myös sijoitettuna olevien lasten sosiaalityössä. Yhdellä työntekijällä ei
pitäisi olla asiakkaita enempää kuin 15-20, jolloin työntekijä voi tavata
asiakkaita tarpeiden mukaan. Lastensuojelun laatusuosituksen mukaan asiakkaiden
kohtuullisena määränä pidetään kaksikertaista määrä.
o
kunnallinen päätöksenteko oli kovin
ongelmallista: poliittiset
luottamushenkilöt päättivät sekä kunnan resursseista että yksilöiden oikeudesta
palveluihin. Vasta vuonna
2008 lastensuojelun yksilöpäätösten tekeminen siirrettiin pois
poliittiselta maallikoista koostuvalta luottamushenkilötoimielimeltä.
§
lastensuojelun
järjestelmässä alueellisen (lääninhalllitukset) ja kansallisen tason (sosiaali- ja
terveysministeriö ja sosiaalihallitus) ohjausvoima oli vähäinen. Ohjauskeinoja toki
jonkin verran käytetään nykyisin, mutta informaatio-ohjauksen ohjausvoima toiminnan
muuttamiseksi on liian heikko. Suomessa ei ole toisaalta myöskään ollut
kannusteita, porkkanoita lastensuojelun laadun tunnustamisessa: ”Kunnallinen
lastensuojelun teko-palkintoa -on ryhdytty jakamaan vasta v.2013 alkaen”.
Uhkasakkojakin on ryhdytty määräämään vasta 2000-luvulla.
§
valvonnan resurssien olivat ja ovat edelleen
hyvin vähäiset, ja kyky
käyttää lain sallimia keinoja oli heikko. Valvonta on hajautunut monille ja
tehotonta myös resurssien vähäisyyden näkökulmasta, sekä riippumattoman
ulkopuolisen valvonnan puuttuminen kokonaan - kaikki valvonta on edelleenkin järjestelmän
sisäistä, yhteisiä valvontakriteereitä on Valvira ohjeistanut omissa
valvonta-ohjelmissaan vasta 2012 lähtien.
§
lapsen terveyden ja kehityksen tarpeisiin ei
tuolloin vastattu: mutta
esimerkiksi vasta v.2015
lisättiin terveydenhuoltolakiin 69 §, jonka mukaan lapsella ja hänen perheellään
on oikeus viipymättä saada välttämättömät lapsen terveyden ja kehityksen
kannalta tarvittavat terveydenhuollon palvelut, jos lastensuojelun tarve johtuu
riittämättömistä terveydenhuollon palveluista (ikuinen pallottelu esim.
psykiatrian ja lastensuojellun välillä on tuttua- tämä on hoitotakuun ylittävä
oikeus). Ja vasta vastaavasti v.2015 (ja pari vuotta ennen sitä jo ls.lakiin), on vastaava oikeus
kirjattu SH-laissa: erityisen tuen asiakaslapsella on oikeus saada hoidon ja
huolenpidon edellyttämät välttämättömät sosiaalipalvelut.
§
lapsen vastuutyöntekijän velvollisuus tavata
lasta, jonka elämää koskevista asioista vastuussa lisättiin vasta vuonna 2015 SH-lakiin: työntekijän pitää
henkilökohtaisesti tavata lasta riittävän usein asiakassuunnitelmaan
merkittävällä tavalla, ja kun hoidetaan esim. lapsen vanhemman/huoltajan
palvelua, tulee varmistaa tämän aikuisen hoitovastuulla olevan lapsen mahdollinen
tuen tarve tarvittaessa tapaamalla lasta.
·
asiakkaita
ei palvelujärjestelmästä johtuen voida kohdata kokonaisena ihmisenä, näin asiakastyön eri palveluista puuttuu kokonaisnäkemys
asiakkaana olevan lapsen ja hänen perheensä tilanteesta !
Meillä on vieläkin kuntia, joissa ei ole - asianmukaista määrää osaavaa henkilöstöä
tekemään yksilöä koskevia päätöksiä ja kunnat joutuvat turvautumaan
naapurikuntien virka-apuun: esimerkiksi huostaanoton valmistelussa tarvitaan
lain mukaisen koulutuksen saanut pätevä sosiaalityöntekijä ja huostaanoton
valmistelusta vastaamassa tulee olla työpari, samoin kunnassa pitää olla johtava
viranhaltija, kun tehdään hakemus esim. hallinto-oikeudelle.
Ja toisaalta meillä on kuntia, joissa palvelut on organisoitu esim. elämänkaarimallin
mukaan asiakas- ja väestölähtöisesti, ja kehitetty toimintaa LEAN-ajattelun
mukaan (työntekijät kehittävät, korjataan, muutetaan toimintaa havaittujen
puutteiden ja ongelmien vuoksi jatkuvaluontoisesti. On kuntia, joissa toimitaan
ajatuksella, että on ”fiksua tarjota apua kun sitä tarvitaan ja viestittää myös
kuntalaisille, että on fiksua pyytää apua -asenteet muuttuvat hitaasti.
Ja toisaalta meillä on kuntia,
joissa työt on organisoitu fordistisesti palveluputkiin ja niiden sisälläkin
vielä ammattikohtaisiin työputkiin - eli lapsen ja perheen tarpeita ei ole
järjestelmästä johtuen mahdollista kohdata kokonaisvaltaisesti.
·
lastensuojelun palveluja ostetaan ja myydään
varsinkin sijaishuollon markkinoilla! - suurin
osa palveluista tuotetaan muiden kuin julkisen hallinnon toimesta,
hankintaosaamista on liian vähän, ja muutoinkin toiminnassa on paljon
kotikutoisia nykyongelmia. Ylipäätään hankintalaki ei sovellu yksilökohtaista
räätälöintiä edellyttäviin palveluihin
o
kaikkia
hankintamenettelyjä tulisi hyödyntää: suorahankintaa lapsen ja perheen
tarpeiden mukaan, neuvottelumenettelyllä hankittavia palveluja, pitkiä
kumppanuuksia.
o
palvelutarpeita
voisi myös hankkia ns. innovatiivisesti: on tarve -> pyydetään ratkaisuja
-> neuvottelumenettelyllä haetaan yhdessä ratkaisut.
o
tai
muodostaa palvelujen toimittajarekisteri, johon pääsee kaikki tuottajat, jotka
täyttää asetetut vaatimukset tuottajana ja palvelun sisällön ja laadun osalta.
o
hinta
(myös halvin) pitää aina sisällään myös ko.tuotteen laadun: aina pitäisi hinnan
muodostua lapsen tarpeiden mukaan ja tätä ei voi ennalta tietää.
Lastensuojelu oppii menneisyydestään?
- mistä tiedämme miten asiat ovat muuttuneet?
-
lastensuojelun
on tarjottava enemmän kuin mihin oma koti on pystynyt: mahdollisuutta tavalliseen arkeen ja lapsuuteen
/ nuoruuteen, rauhaa kasvaa ja kehittyä, turvallisuutta,
ennustettavuutta tulevaan, perushoivaa ja luottamusta siihen, että ne joihin on
muodostanut kiintymyssuhteen, säilyvät lapsen elämässä ja ovat lasta varten
olemassa -> jokaisella
lapsella on luotto-aikuinen.
-
tämä on
lastensuojelun perustehtävä:
miten siinä lastensuojelu onnistuu? - se on keskeinen vaikuttavuustavoite koko
lastensuojelulle, ja varsinkin niille, jotka on otettu yhteiskunnan huostaan.
o
mitä tietoa olemme tuottaneet Suomen lastensuojelussa sijoitettujen
lasten hyvinvoinnista? -
opinnäytetöitä, tutkimushankkeissa tuotettua tietoa, mutta ei säännöllisesti ja
jatkuvaluontoisesti kertyvää vaikuttavuustietoa, asiakasprosessin toimivuudesta
kertovaa tietoa…yhä monella lapsella on monta vaihtuvaa sijoituspaikkaa.
o
millaisia resursseja lastensuojelun eri tehtävissä tarvitaan: jos tavoitteena on että esim. sijoitetun
lapsen tapaaminen on mahdollista 4 x vuodessa, mitä se tarkoittaa ko.kunnan
resurssitarpeessa (sijaishuollon perhetyössä/sosiaalityössä) -> esimerkin
voisi ottaa vaikka pelastustoimesta: jos pitää päästä 6 minuutissa
kohteeseen -> mitä se tarkoittaa resurssien kannalta, ympäristön olosuhteet
huomioon ottaen. Lastensuojelun asiakkaiden määrää työntekijää kohden, ei voi
kuitenkaan määrätä laissa, sillä lapsen ja perheen tarpeet ja olosuhteet ovat
erilaisia ja nämä tulee ottaa huomioon mitoituksessa.
-
kunnallisen päätöksentekijän tietopohja, jolla hän muodostaa kantaa lastensuojelun tarpeista!
o
julkaisin
väitöstutkimukseni liitteessä listan asioista, joista päättäjän tulisi tietää:
kuten asiakasprofiilista, palvelujen toimivuudesta, laadusta, vaikuttavuudesta
jne.
-
kunnallisen päätöksentekijän ohjaus ja
johtamisen osaaminen ja yhteistyön välineet ovat kehittyneet, mutta lastensuojelupolitiikka on lyhytjänteistä:
o
lasten
ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (12§) ohjausvoima ohjata kunnan
lastensuojelua tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti?
o
monialaisten
horisontaalisten johtamisrakenteiden puute, eli lasten, nuorten ja perheiden
palveluista vastaavien tulee arvioida hyvinvoinnin tilaa ja palvelujen
toimivuutta sekä kehitystarpeita yhdessä. Tämä toteutuu paremmin ns. elämänkaarimallin
mukaisessa yhteensovittavassa johtamistavassa.
Palvelujen ja tukimuotojen kehittäminen myös vanhemmille
§
tietoa toimia
vanhempana sekä vanhemmuuden osaamisen parantamismahdollisuudet tulee olla kaikkien
perheiden saatavilla Suomessa esim. samasta netttiportaalista
-
vanhemmuuden
taidot ”Voimavaraperheet” - 5.4.2016 HS-uutinen miten vanhemmuustaitoja
parantamalla lapsi hyötyy, vastaava uutinen oli aiemmin Nuorten Ystävien Vanhempain
Akatemian onnistumisista vanhempain ohjauksessa.
-
Nykyajan
tekniikka tulisi ottaa käyttöön: meillä on loistava konsepti Mielenterveystalo.fi
- jossa on tietoa, voi parantaa omia taitoja, löytyy vertaisuutta, ja saa lääkärin
lähetteellä ”etäterapiaa”
-
vastaavaa
kehitystyötä tehdään laajasti nyt myös HUS:ssa -> erilaisiin tarpeisiin on
rakennettu terveyskylät.fi -tietoa ja osaamista sekä tukea omahoitoon.
Missä on lasten ja perheiden / lastensuojelun palvelukylä.fi ?
Sijoitetun lapsen ja perheen oikeudet
-
sijoitetun
lapsen omat vanhemmat ja perheenjäsenet tarvitsevat tukea sijoituksen
yhteydessä ja sen jälkeen - tähän tulee olla subjektiivinen oikeus kunkin perheen
tarpeiden mukaisesti (toisaalta tarvitaan myös velvoitetta vanhemmille lapsen
kasvuolosuhteiden muuttamiseksi ja riittävän hyvän vanhemmuuden varmistamiseksi)
-
sijaishuoltopalvelussa
pitäisi aina edellyttää valmiutta tarjota samaan paketiin myös jälkihuolto (on
fiksua myydä sijaishuolto joka sisältää aina jälkihuollon mahdollisuuden … ja
on fiksua aina ostaa/järjestää sijaishuolto, joka sisältää mahdollisuuden jälkihuoltoon)
- Sijoituspaikan
tulee aina vastata juuri
tämän lapsen tarpeisiin -
ei siis vain sinne, missä on tilaa, tai kotiutetaan omaan kunnalliseen
laitokseen, kun siellä paikka vapautuu (oli se lapsen edun mukaista tai ei) -
tällaistakin on edelleen. Järjestelmä
tuottaa tarvetta vaihtaa lapsen sijoituspaikkaa!
-
lapsen oikeus pysyviin
kasvuolosuhteisiin, kiintymykseen, ennustettavaa tulevaisuuteen:
o
ensisijaista
on lapsen oheishuoltajan tuki
(tuki kuten perhehoitolaissa perhehoitajalle),
o
jos
lapsi ei voi palata lainkaan omien vanhempiensa hoitoon, lapsella tulee olla
oikeus adoptioon (ja
perheen saada lapsen kasvatukseen tukea)
o
viime
kädessä lapsella oltava oikeus myös pysyvään huostaanottoon kun vanhempien
kuntoutuminen ei onnistu esim. sovitun ajan (vuosia) sisällä, tai se ei ole
lainkaan mahdollista.
-
LS.lain 14 § moniammatillinen
as.tuntijaryhmä:
sosiaalityöntekijän käytössä oltava erilaista asiantuntemusta …asiantuntijaryhmä
käsittelee yksilöiden asioita ilman asiakkaita ja ilman että ovat juuri tämän
lapsen asian hoidossa mukana.
o
toimintatapa
on osallisuuden ja kuulemisen kannalta hyvin ongelmallinen, josta myös eduskunnan oikeusasiamies on
huomauttanut: vrt. oppilashuoltolaki: OH-ryhmä ei käsittele enää yksilön
asioita, vaan ne käsitellään kunkin lapsen kannalta tarvittavista asiantuntijoista
kootussa neuvonpidossa, jossa on läsnä myös lapsi ja vanhempi.
o
14 §
pykälä ei vastaa
käsitystäni avoimuudesta asiakkaan asian käsittelyssä - avoimuus nimenomaan
asiakkaan suuntaan.
-
sijoitetun
lapsen palvelujen polku ja omatyöntekijän työpanos:
o
aina on
varmistettava omatyöntekijän tosiasiallinen
käytettävissä oleva resurssi lapsen asioiden hoitamiseen ja lapsen
tapaamisiin, joka on lapsen
oikeus: -> se, että lapsi pystyy tavoittamaan omantyöntekijän aina kun
tarpeen.
Osaaminen: tarvitaan erikoistuminen lastensuojelutyöhön
-
erikoistumispakko
lastensuojelutyöhön:
o
vaaditaan
alan ammatillinen tutkinto, jonka jälkeen hankitaan työkokemusta ainakin vuosi
tai kaksi, jonka jälkeen voidaan ryhtyä erikoistumaan: opiskelu toteutuu työssä
ollen ns. monimuotokoulutuksena -> sekä 6.taso (kandi / AMK) että 7.tason
maisteritutkintojen jälkeen tarvitaan erikoistuminen.
o
Ammattikorkeakoulujen
opetuksessa työelämä on keskeinen oppimisympäristö työtaitojen oppimisessa
teorian ja käytännön vuoropuheluna, samoin kohtaamisen ja vuorovaikutuksen
osaaminen on keskiössä, toki myös lainsäädäntö, osallistavien, toiminnallisten
ymv. menetelmäosaaminen, eettinen osaaminen, yhteisötyö, osallistava
dokumentaatio, palvelujärjestelmäosaaminen (asiakas omistaa tietonsa)
… …. vertaa
turvakotihenkilöstöltä v.2015 lähtien vaadittava erityisosaaminen, työkokemus
ja koulutus.
-
täydennyskoulutusvelvoite
työantajilla, sekä vastaavasti työntekijöillä on velvoite pitää ammattitaito
yllä ja kehittää sitä (ammatinharjoittamislaki 1.3.2016)
Lastensuojelun laatu ja valvonta
-tuloksellisuusvelvollisuus lapsille, tilivelvollisuus rahoittajille, vastuu omasta ammattitaidosta ja sen kehittämisestä
-
Suomen
lastensuojelussa pitäisi olla yhdenmukaiset perusstandardit, joiden mukaisesti asiakasprosesseissa
tulee toimia - tämä tukee hyvän
ammattikäytännön mukaista tietoon perustuvaa toimintaa. Tällä varmistetaan
esim. että työntekijä tapaa asiakkaanaan olevaa lasta…). Nämä voisi löytyä
Lastensuojelun käsikirjasta.
o Lastensuojelussa tarvittaisiin myös kansallinen
näkemys ”lastensuojelun toimintatavoista erilaisissa tarpeissa ”Hyvä asiakastyön
toimintakäytäntö” parhaaseen tietoon perustuvana. Suomen Itsenäisyyden
lastenrahasto ITLA pyrkii tekemään jotain tämän suuntaista - tulokset pitäisi
sitten viedä käytäntöön asti.
- valvonnan nykytilanne: kaikki valvonta on
järjestelmän sisäistä! …puuttuu ulkoinen riippumaton valvonta, valvonta on hajautunut
- valvonnan resurssit niin ennakollisessa kuin jatkuvassakin valvonnassa ovat
hyvin vähäiset: palveluyksikön sijaintikunnan tulisi valvoa alueellaan
sijaitsevia yksiköitä, lapsen sijoittaja(ostaja)kunta valvoo sijoittamiensa ja
ostamiensa palvelujen laatua ja Aluehallintovirasto AVI valvoo luvan
myöntämisessä ja jälkikäteen epäkohtien ilmetessä.
-
Suomessa
tarvitaan yhteiset laadun arvioinnin mittapuut, joiden toteutumista valvotaan: tarvitaan
siis kansalliset laatukriteerit - LapsiARVI-hanke tuotti v.2009 perusvaatimukset
lastensuojelun laadun arvioinnille.
-
Valvira
tekee hyvää työtä, mutta se ei ole riittävää ennakollista ohjausta
o
omavalvonnan
määräys 1.1.2015 yksityisille sosiaalipalveluntuottajille (soveltuvin osin
1.1.2015 myös vastaavassa julkisessa toiminnassa)
o lastensuojelun
valvontaa ohjaavia ohjelmia on laadittu myös julkiselle toiminnalle:
§
Lastensuojelun
ympärivuorokautinen hoito ja kasvatus, valtakunnallinen valvontaohjelma 2012 -
2014, ja
§
Kunnalliset
lastensuojelupalvelut, valtakunnallinen valvontaohjelma 2013 - 2014.
-
valvonnan
käytännön toteutus: sijaishuoltopaikan lapsia tulee aina kuulla
valvontakäynneillä, millaiset kuulemisen taidot on valvojilla, ja onko valvoja
se, jolle lapsi kertoo: jokaisella lapsella tulee olla oma luottoaikuinen, johon
lapsi luottaa.
-
Lastensuojelun
riippumattoman laadun arvioinnin ja valvonnan tarpeisiin kuvasimme ”katsastuskonttori-idean v.2009
julkaistussa LapsiARVI-oppaassa: katsastusmaksuilla toimiva osaava instituutio,
joka tekee toiminnan alkaessa ensikatsastukset, määräaikaiskatsastukset,
yllätystarkastukset ja antaa korjauskehotukset ja valvoo niiden toteutumista
uusintatarkastuksessa.
Parhaimmillaan lastensuojelua kehitetään (ja
valvotaan) yhteiseen vuoropuheluun perustuen.
Lue lisää Lastensuojelun menneisyys -osa 1.
Lue lisää Lastensuojelun menneisyys -osa 2.
Lue lisää lastensuojelun menneisyys -tutkimus
Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 2. Paljon myönteistä kehitystä (Sirkka Rousu)
Julkaisen pitkän
tekstin useassa blogi-postauksessa (kolme osaa), olin Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen paneelissa 7.4.2016.
Lastensuojelun menneisyys-tutkimus
Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983 ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.
Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on lastensuojelua kehitetty.
Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään. Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.
Yhteiskunnan, valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Myönteistä
kehitystä on tapahtunut vuosien kuluessa, esim. sijoitetun lapsen asemassa, kohtaamisessa ja kokemusten ja
näkemysten esille tuomisessa mm. Pesäpuu ry:n toiminnassa, jonka perustamisessa
olin mukana, ja toimin edelleen hallituksessa. Monet järjestöt ja muut toimijat
ovat olleet aktiivisesti kehittämässä lastensuojelua ja lapsen asemaa.
Lastensuojelun työtä tehdään uudenlaisilla
tavoilla myös kuntapäättäjille tutuksi, mm. SOS-lapsikylä on lähettänyt
kaikille kuntapäättäjille tilatun Kuntalehden välissä oman lehtensä ”Uudistuva
lastensuojelu”. Tiedon jakelukanavana tämä on uusi, ja samalla on muodostamassa
lastensuojelutyön modernia imagoa faktojen tukemana ja hyvien käytännön
esimerkkien kautta.
Menneisyys-selvityksen uutissivun yhteydessä
on julkaistu STM:n listaus kehittämistoimenpiteitä, joita viime vuosien
kuluessa on lastensuojelussa toteutettu - listalta puuttui mm. Kansallinen
lastensuojelun kehittämisohjelma: Alla oleva lista on pitkä, ja olen ollut
onnellisessa asemassa saadessani olla mukana niissä, ja osasta olen ollut vastaamassa.
·
Osana
STM:n Sosiaalialan kehittämishanketta toimi Kansallinen lastensuojelun kehittämisohjelma (2004-2007), jossa
lastensuojelua ja ehkäisevää lastensuojelua ja lapsipolitiikkaa kehitettiin
koko maassa. Itse tein STM.n toimeksiantona seudullista ja alueellista
lastensuojelupalvelujen kehittämistyötä. Työn alla oli lastensuojelutarpeen
arviointi ns. alkuarviointimalli, Lastensuojelun käsikirja, lastensuojelun
kansalliset toimintaperiaatteet (pohjana myöhemmin syntyneille
laatusuosituksille), myös sijaishuolto oli osa hanketta. Sosiaalialan
kehittämishankkeen ulkoisessa arvioinnissa, Kansallisen lastensuojelun
kehittämisohjelman vetäjänään Kristiina Laiho, arvioitiin päässeen hyvin
tavoitteisiinsa. Myös PERHE-hanke arvioitiin onnistuneeksi.
·
PERHE-hankkeessa (2005-2007)kehitettiin erityisesti perhekeskuksia, perheiden
tukea ja monialaista yhteistyötä perheiden kanssa. Hankkeen kuluessa käynnistyi
kymmeniä erilaisia perhekeskuksia. Toiminnalla voitiin myös ehkäistä tarvetta
lastensuojeluun.
·
Tämän
jälkeen lapsi- ja perhepalvelujen sekä lastensuojelun kehitystyö jatkui vahvana
sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmissa KASTE 1. sekä KASTE 2.
Kehitystyön painopiste oli ehkäisevässä lapsi- ja perhepalveluissa. Näiden pohjalta jatketaan kehitystyötä
Sipilän hallituksen kärki- hankkeessa. Lapsi-
ja perhepalvelujen muutosohjelma on käynnistynyt v.2016 kansallisena
reformina. Osana tätä hanketta kehitetään myös lastensuojelua. Pääpaino siinä
kuitenkaan ei ole esim. sijaishuollon kehittäminen.
·
Lapsiasiavaltuutetun
Lapsi-indikaattorit -hankkeessa
tuotettiin valtakunnallinen näkemys tietopohjasta ja sen kehittämisen
tarpeesta, jotta lapsi- ja lastensuojelupolitiikkaa voidaan kehittää tietoon
perustuen.
·
Lapsiasiavaltuutetun
neuvottelukunnan pysyvänä asiantuntijana (2005-2015 ajanjakson), neuvottelukunnassa toimi jaostoja
ja työryhmiä, joista itse vedin Lastensuojelu-jaostoa
(2005-2009) ja olin mukana Lapsen oikeuksien viestinnän ja kansainvälisten
lapsioikeudellisten asioiden työryhmässä (2010-2015).
·
'Sisäisen
turvallisuuden II ohjelman valmistelussa kirjoitettiin Arjen turvallisuus-teeman
osana kehittämistoimet lapsiin
kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi (toimin työryhmän vetäjänä). Myös
Oikeusministeriön Rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaosto edisti lapsiin
kohdistuvan väkivallan vähentämistä.
·
STM:n Varhaisen puuttumisen valtakunnallinen
verkosto edisti osaltaan lasten mahdollisuutta saada tukea mahdollisimman
varhain.
·
Toimiva lastensuojelu -selvityshankkeeseen (2013) liittyi
toimenpide-suunnitelma, jonka toteutusta tehtiin mm. eduskunnan
”joululahjarahoilla” eli valtion budjettiin sisältyneillä kansanedustajien
kohdentamilla pienillä määrärahoilla. THL:n vetämänä on toteutettu Lastut -lastensuojelun tutkimustietoon
liittyvää selvitys- ja verkostotyötä ja LasKeTut
- lastensuojelun kehittämiseen ja tutkimustietoon liittynyt mm.
oppimisverkostotyö. Lastensuojelun
laatusuositukset saatiin vihdoin julkaistua 2014.
·
Näiden
lisäksi olen ollut toteuttamassa Kuntaliiton LASSO-lastensuojelun laadun ja palvelujen ja palveluprosessien
kehittämistä joka julkaisi mm. neljä opasta asiasta sekä Vanhemmuuden roolikartan
ym.työvälineitä lastensuojelun asiakasprosessien kehittämisestä, laadun
jäsentämiseksi, arvioinnin ja valvonnan kehittämiseksi, dokumentaation
parantamiseksi, palvelujen hankinnan ja tuottamisen osaamiseksi.
·
Samoin Harava-hanke, joka oli valtakunnallinen
järjestöjen ja julkisten toimijoiden hyvin laaja psykososiaalisten lapsi- ja
perhepalvelujen kehittämishanke (2000-2004, sekä postHarava 2005-2006
vaikutusten jälkiseurannassa). Hanke tuotti 36 erilaisessa kehitysprosessissa hyviä
tuloksia, myös lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulut, hyvän
lastensuojelun palveluhankinnan kriteerit konsensusprosessissa.
·
Kuntaliitossa
kehitystehtäviini sisältyivät myös Lapsipolitiikka-hanke
(1998 alk.), joka ohjasi, opasti ja koulutti kuntia sekä julkaisi oman
Lapsipoliittisen ohjelman.
LapsiARVI-hanke
koostui kahdesta toimintokokonaisuudesta: lastensuojelun laadun
kehittäminen sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat ja tietopohjan
(indikaattorit). Vuonna 2009 julkaistiin LapsiARVI
-lastensuojelun laadun perusvaatimukset -opas, joka sisälsi ehdotuksen myös
riippumattoman laadun arvioinnin järjestämisestä, esim.
”katsastuskonttori-ajatuksella”. Lapsipolitiikka-osiossa tuotettiin kaksi
opasta kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatimiseksi ja
toiminnan toteutumisen arvioimiseksi, ml jäsennys siitä, mistä ehkäisevässä
lastensuojelussa on kunnan toiminnassa kyse.
·
Perhehoidon kehittämiseksi STM:n johdolla laadittiin
sekä Perhehoito-lakiesitys että Perhehoidon kansalliseksi toiminta-ohjelmaksi
ajateltu laaja asiakirja-luonnos, joka tosin jäi viemättä toimeen.
Paljossa olen siis saanut olla itse mukana,
mutta yllä oleva on vain pieni osa siitä, mitä viimeisten noin 15 vuoden aikana
on lastensuojelussa kaikkiaan kehitetty.
Muutokset toiminnassa ja myös
työkulttuurissa ja asenteissa vaativat aina paljon aikaa - tulokset vakiintuvat
hitaasti.
Yksi ongelma on myös se, että kansallinen ohjaus ja johtaminen on
ollut ohutta eikä asioita ole viety valmistelusta toimenpiteiden kautta
ratkaisuihin, joita sovellettaisiin kaikessa lastensuojelussa koko Suomessa.
Lastensuojelun käsikirja toki ohjaa hyviin toimintakäytäntöihin, mutta
käsikirjan sisältö on suppea esim. verrattuna Duodecim-järjestelmään, joka
tuottaa perusteellisen valmistelun kautta erilaisiin tarpeisiin käypä
hoito-toimintamalleja.
Yksityiskohtana voisin mainita lastensuojelun
laatusuositusten valmistelutyön: olin työstämässä Kansallisessa lastensuojelun
kehittämisohjelmassa v.2006 lastensuojelun kansallisia linjauksia - asiakirjaa,
joka ei kuitenkaan lupauksista huolimatta edennyt ministeriössä
valtakunnallisiin toimenpiteisiin. Paperin pohjalta käynnistyi laatusuosituksen
valmistelutyö työryhmässä, jossa olin mukana, ja jonka laatima luonnos oli
laajalla lausuntokierroksella ja Ota Kantaa kommenteilla v.2010. Niiden
pohjalta laatusuositus-luonnos päivitettiin tavoitteena julkaista se
Kuntaliiton ja STM:n yhteisenä: jostain syystä valmis asiakirja jäi jälleen
ministeriön pöydälle. Viimein paperi saatiin uuden valmisteluryhmän toimesta
julkaistuksi 2014.
Ongelmana on myös eräänlainen historiattomuus - aiempien saavutusten
jälkeen tunnutaan aloitettavan liian usein kehittämään samaa uudestaan,
kehitystyön tulokset kumuloituvat laajemmiksi koko lastensuojelun
toimintakäytäntöjen muutoksiksi hitaasti eikä kehitystyön aikaansaannosten
vakiintumista toimintaan tueta esimerkiksi laajalla koulutuksella.
Näistä seuraavassa osassa 3.
Lue lisää osa 3. mitä pitäisi edelleen tehdä
Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 1. Menneisyys on myös osa työhistoriaani (Sirkka Rousu)
Julkaisen pitkän
tekstin useassa blogi-postauksessa:
Sirkka Rousun
Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 1.osa
-henkilökohtainen työhistoria osana lastensuojelun menneisyyttä ja kehitystyötä
Sirkka Rousun
Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 2.osa - millaista kehitystyötä olemme tehneet
Sirkka Rousun
Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 3.osa: mitä pitäisi edelleen tehdä.
————————————————————————
Olin saanut kutsun
osallistua keskusteluun Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen (1937-1983)
seminaarissa. Menneisyys-raportti puhutti minua kovasti myös oman työhistoriani
johdosta.
Kun olin valmistunut sosiaalityöntekijäksi, sovelsin v. 1936 lastensuojelulakia
mm. Helsingin lastensuojeluvirastossa turvattomien lasten sekä YH-äitien
huollon tarkastajana. Lakihan erotteli pahantapaiset ja turvattomat lapset ja
yksihuoltajia haluttiin tukea/valvoa.
1970-luvun alussa
perustettu Vantaan kaupunki käynnisti ennaltaehkäisevän lastensuojelun
sosiaalityöntekijän tehtävän jo 1970-80-lukujen taitteessa -jonka ensimmäinen
viranhaltija olin. Vantaa ylläpiti tuolloin myös omaa lasten kesäsiirtolaa,
johon moni lapsi pääsi sosiaalisin perustein -toimin kesäsiirtolan johtajana
yhden kesäkauden. Parivuotisen ajanjakson toimin myös Vantaalla
erityislastenkodin johtajana. Erittäin surullinen muisto tuolta ajalta oli
sijoitetun lapsen, jonka omahoitajana toimin, itsemurha nuorena aikuisena. Olin
hänen elämässään yksi vaihtuvista aikuisista. Lastenkotimme arjessa ei ollut
kaltoinkohtelua. Pyrimme elämään mahdollisimman tavallista lasten ja nuorten
arkea yhteisöllisillä toimintatavoilla.
Vastavalmistuneen
ensimmäiset työvuodet olivat hyvin opettavaisia: huoltotarkastajana,
kasvatusneuvolan sossuna, ehkäisevää lastensuojelua ja erityislastenkotia sekä
myöhemmin vielä erilaisissa sosiaalihuollon asiakastyön esimiestehtävissä ja
pitkä ajanjakso myös sosiaalipäivystyksen esimiehenä, jossa lasten hätä ja
kaltoinkohtelu oli läsnä joka päivä. Lasten hyvinvoinnin edistämisestä tulikin
minulle elämänmittainen suuri tehtävä.
Asiakastyön vuosien jälkeen toiminkin
pitkään lastensuojelun ja myös lapsipolitiikan kehittäjänä Kuntaliitossa, aiheina
mm. laadun jäsentäminen, arvioinnin ja valvonnan kehittäminen, työmenetelmien
parantaminen, mm. vanhemmuuden roolikartta, dokumentaatio, asiakasprosessit,
hankinta ja tuottaminen (osto/myyntikoulut, hyvän hankinnan kriteerit),
perusvaatimukset lastensuojelun laadun arvioinnille julkaistiin LapsiARVI-kriteereinä
2009.
Väitöstutkimukseni hallintotieteessä käsitteli teemaa: mistä ja miten
organisaatio päättelee sen, kuinka lastensuojelu on onnistunut
perustehtävässään ja miten arviointitieto ohjaa toiminnan johtamista ja
kehittämistä. Väitöstutkimuksen liitteenä on laaja lista niistä tietoista,
joita tarvittaisiin kun arvioidaan lastensuojelutyössä onnistumista sekä
seurataan asiakasprofiilia ja sen muutosta.
Nykyisin toimin yliopettajana sosiaalialan
ammattilaisten kouluttajana, henkilöstön täydennyskoulutuksessa sekä
hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijajäsenenä - ratkaisemassa yhdessä
tuomarien kanssa lastensuojeluun liittyviä asioita. Koen, että minulla on ”kielitaito”
asiakastyön kielen lisäksi ymmärtää hallinnon, johtamisen ja päätöksenteon kieltä,
siksi olen yleensä ”joutunut” lastensuojelussakin kehittämään asioita, jossa
tällaisia ”rakenteita tarkastelevia silmälaseja” on tarvittu.
Muistan hyvin kuinka murroksellinen harppaus
oli siirtyä v.36 laista vuoden 1983 lastensuojelulakiin, joka oli
aikakaudellaan erittäin moderni ja lapsilähtöinen. Toimin lain voimaantullessa 1984
kotikuntani sosiaalihuolto-osaston esimiehenä ja vastasin mm. lastensuojelusta.
Pidimme opintopiiriä henkilöstön kanssa opiskellen uusien lakien tarkoitusta. Kun
nyt koulutamme erilaisia henkilöstöryhmiä uudistettuun sosiaalihuoltolakiin ja
muihin lakeihin, korostamme kuinka tärkeää on lain soveltamisessa ymmärtää lain
keskeinen ideologinen perusta ja tavoitteet eli lain henki.
On tärkeää
kouluttaa uusiin säädöksiin henkilöstön lisäksi, johto, päätöksentekijät ja
myös asiakkaat. …epäilen, että kuntien päättäjät ja asiakkaat eivät ole tulleet
riittävästi koulutetuiksi myöskään aikoinaan, kuten ei ehkä nytkään. Näin on
vaara, että toimintakäytännöt eivät kehity lain vaatimusten mukaisesti.
Menneisyys-tutkimus
Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983
ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.
Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on
lastensuojelua kehitetty. Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa
siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta
muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin
onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän
hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään.
Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme
saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun
työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.
Yhteiskunnan,
valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille
mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin
kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että
tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.
Lue lisää osa 3. mitä pitäisi edelleen tehdä
Tunnisteet:
lastensuojelun menneisyys,
sijaishuolto,
sirkka rousu
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Akaan lapsiperhepalvelut kehittyvät - Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeessa lupaavia alkuja
Olimme saaneet kutsun esitellä Talentian valtakunnallisilla sosiaalialan asiantuntijapäivillä Jyväskylässä mitä olemme tehneet Akaassa. Esittelystä vastasivat perusturvajohtaja Elina Anttila ja hankkeen asiantuntija yliopettaja Sirkka Rousu.
Esityksemme oli sessiossa "Hyvinvointia työstä", mihin kehitystyömme raportointi oikein hyvin sopikin onhan hankkeemme nimi Onnistunut työ tekee hyvää. Sessio oli hyvin suosittu: jokainen tuoli oli käytössä (taisi olla 10 tuolia kahdeksassa rivissä).
Kuvasimme 2014 Akaan kunnan lähtötilannetta: suuret kustannukset, viimesijaisen ns.korjaavan asiakastyön määrä kasvanut, kuitenkin samaan aikaan asiakkaat jonottivat palveluja, henkilöstö oli jaksamisensa rajoilla - tämä pähkinänkuoressa. Muutoksen tekeminen oli välttämätöntä. Päätimme hankkeistaa muutostyön ja hakea sille ulkopuolista rahoitusta, jota saimmekin Työsuojelurahastolta.
Päätimme tarkastella hyvin kokonaisvaltaisesti lapsiperhepalvelujärjestelmää, sen johtamista, asiakasprosesseja ja yhteistyötä, osaamista ja palvelujen saatavuutta - oletimme, että työhyvinvointiin voidaan vaikuttaa mm. selkiyttämällä perustehtävää ja työnjakoja .... (ks. esitysdioistamme lisää).
Päätimme myös, että kehitystyö tehdään yhteistyössä lapsiperhepalvelujen henkilöstön kanssa ja tätä oman työn kehittämistä tuetaan ja fasilitoidaan eri tavoin.
Kuvaamme esityksessämme mitä asioita otimme erityisen kehittämisen kohteeksi, jotta lapset, nuoret ja perheet voisivat saada oikea-aikaisia ja tarpeidensa mukaisia palveluja. Kehitystyö niiden osalta on meneillään. Uudistimme perusturvan sosiaalityön johtamisen: siirryimme jaetun ja osallistavan tiimijohtamisen malliin. Johtamismalli on lähtenyt hyvin toimimaan.
Käynnistimme myös eri hallintokuntien yhteistyönä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisen - kaikkien kohderyhmähän on Akaan lapset, nuoret ja perheet. Siksi tarvitaan yhteinen näkemys nykytilasta ja kehitystarpeista sekä muutoksen tekemisestä Akaassa.
Esityksemme herätti kiinnostusta: monilla paikkakunnilla ollaan samankaltaisten ongelmien äärellä. Lupasimme antaa lisätietoja kaikille kysyjille.
Sirkka Rousu
Löydät esityksemme Akaan nettisivuilta.
Lisätietoa lapsiperhepalvelujen kehittämisestä: Rimpelä & Rimpelä (toim.) 2015. Säästöjä lapsiperheiden palveluremontilla. Kunnallisalan kehittämissäätiö. Tässä lukuisia esimerkkejä eri kunnista.
Päätimme tarkastella hyvin kokonaisvaltaisesti lapsiperhepalvelujärjestelmää, sen johtamista, asiakasprosesseja ja yhteistyötä, osaamista ja palvelujen saatavuutta - oletimme, että työhyvinvointiin voidaan vaikuttaa mm. selkiyttämällä perustehtävää ja työnjakoja .... (ks. esitysdioistamme lisää).
Päätimme myös, että kehitystyö tehdään yhteistyössä lapsiperhepalvelujen henkilöstön kanssa ja tätä oman työn kehittämistä tuetaan ja fasilitoidaan eri tavoin.
Kuvaamme esityksessämme mitä asioita otimme erityisen kehittämisen kohteeksi, jotta lapset, nuoret ja perheet voisivat saada oikea-aikaisia ja tarpeidensa mukaisia palveluja. Kehitystyö niiden osalta on meneillään. Uudistimme perusturvan sosiaalityön johtamisen: siirryimme jaetun ja osallistavan tiimijohtamisen malliin. Johtamismalli on lähtenyt hyvin toimimaan.
Käynnistimme myös eri hallintokuntien yhteistyönä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisen - kaikkien kohderyhmähän on Akaan lapset, nuoret ja perheet. Siksi tarvitaan yhteinen näkemys nykytilasta ja kehitystarpeista sekä muutoksen tekemisestä Akaassa.
Esityksemme herätti kiinnostusta: monilla paikkakunnilla ollaan samankaltaisten ongelmien äärellä. Lupasimme antaa lisätietoja kaikille kysyjille.
Sirkka Rousu
Löydät esityksemme Akaan nettisivuilta.
Lisätietoa lapsiperhepalvelujen kehittämisestä: Rimpelä & Rimpelä (toim.) 2015. Säästöjä lapsiperheiden palveluremontilla. Kunnallisalan kehittämissäätiö. Tässä lukuisia esimerkkejä eri kunnista.
Tunnisteet:
Akaa kehittää,
lapsiperhepalvelut,
sirkka rousu
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Tehtävät ja työnjaot tulevien maakuntien ja kuntien kesken lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
Vietin 5.3.2016 lauantaipäivän
kuntapäättäjien sote-seminaarissa. Kuten tiedämme, hallitus aikoo siirtää
kaikki sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelut 18 itsehallinnolliselle maakunnalle.
Näin kuntien järjestämisvastuun piiristä irtaantuisi perheiden palveluista mm. äitiys-
ja lastenneuvolat, kouluterveydenhuolto, terveyskeskuspsykologit ja koulun
sosiaalityö, kotipalvelu, perhetyö, lastensuojelu, mielenterveys- ja
päihdepalvelut niin nuorille kuin aikuisillekin.
Kuntien
järjestettäväksi jää mm. varhaiskasvatus, peruskoulu, nuorisotyö, liikunta ja
vapaa-aika sekä kulttuuri, eli lapsen ja nuoren kehityksen kannalta tärkeimmät
asiat.
Vaikka meillä on
erinomaisia esimerkkejä toimivasta palvelujen uudenlaisesta työnjaosta maakuntakohtaisesta
sote-palvelujen järjestäjästä ja em. tehtävien hoitamisesta kunnissa (mm.
Eksote -Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä), on tilanne aivan toinen kun puhutaan
koko Uudenmaan maakunnan kattavasta väestöpohjasta -1,6 miljoonaa asukasta.
Meillä on myös hyviä
esimerkkejä ns. elämänkaarimallin mukaan järjestetyistä palveluista (esim.
Tampere, Hämeenlinna ja moni muu), jossa palvelut on koottu ihmisten kannalta mielekkäiksi
toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi väestölähtöisesti: esimerkiksi kaikki lapsia,
nuoria ja perheitä koskevat palvelut saman johdon ja päätöksenteon piirissä.
Tällainen toimintamalli lisää niiden toimijoiden yhteistyötä, jotka työskentelevät
saman väestöryhmän kanssa.
Tästä kuvasta (Pöystin
esityksestä) näkyy 18 maakunnan väestöpohja: pienimmät maakunnat eivät ole
riittävän suuria järjestääkseen kaikki sote-palvelut. Moni maakunta ei myöskään
tule pärjäämään palvelujen tuottamisesta ilman Uudenmaan maakunnan väestön taloudellista
tukea.
Kun maakuntien tila
on näin erilainen, tulisi maakuntien (ollakseen itsahallinnollisia) pystyä
järjestämään asukkaiden palvelut sopimallaan tavalla.
Niinpä sote-uudistuksen
johtaja Tuomas Pöystiltä asiaa kysyttiin (diaesityksen linkki alla). Hän
vastasi kysymykseen: Missä päätetään se, miten ja kuka palvelut tuottaa
maakunnissa? …”maakunta itse päättää… lainsäädännöllä mahdollistetaan
maakuntien erilaisuus, maakunnat ovat itsehallinnollisia organisaatioita, eivät
ole valtion hallintoa, mutta valtiolla on ohjaava rooli”.
Peruspalvelut kuntien tuottamina jatkossakin?
Kun kuntien
tehtäväksi jää hyvinvoinnin ja terveyden tehtävät, voisiko siis kukin maakunta sopia
kuntien kanssa työnjaosta, että osa sote-palveluista (kuten yllä kuvatut
sote-lähipalvelut) olisikin kuntien hyvinvoinnin ja terveyden palveluja.
Edelleenkin ne olisivat juridisesti sote-lakien mukaisia palveluja, mutta ne
tuotettaisiin kuntien toimesta. Valtio ja kunnat ovat sopineet iät ja ajat
erilaisia työnjakoja. Tässä olisi yksi hyvä tehtävien työnjako: Uudenmaan
kaupungit hoitaisivat edelleen peruspalvelut lähipalveluna. Tällainen olisi järkevää työnjakoa
nimenomaan 1,6 miljoonan asukkaan maakunnassa.
Pöysti kertoi myös,
että parhaillaan keskustellaan mahdollisuudesta LEX Metropoliin, jossa
Helsinki, Espoo+ Kauniainen ja Vantaa (ja mahdollisesti HSL:n Helsingin seudun
liikennekuntayhtymään kuuluvia kuntia), muodostaisikin oman erityisalueensa. Tällainen
PKS-seudun irrottautuminen erilleen muusta Uudestamaasta, ei ole mielekäs
ratkaisu. Toivon todella, ettei tällaista ratkaisua tehdä.
Sen sijaan
mielekäs ratkaisu olisi se, että maakunta itse päättää miten palvelut tuotetaan
ja kuka ne tuottaa. Näin
esim. peruspalvelut voitaisiin edelleenkin tuottaa niiden kuntien toimesta,
jotka siihen ovat halukkaita.
Keski-Uudenmaan kuntien sote-tuotanto
Rolf Paqvalin
esitteli seminaarissa mm. Keski-Uudenmaan kuntien (kuusi kuntaa, 200 000 asukasta)
oman sote-tuotantomallin kehittämistä. Tämä yhteinen tuotanto-organisaatio olisi
juuri se, joka jatkossakin tuottaisi sote:n peruspalvelut lähipalveluna, sopien
siitä maakunnan kanssa (ns. inhouse-periaatteella: julkinen valta sopii toisen
julkisen vallan toimielimen kanssa palvelujen tuottamisesta, jolloin
hankintalakia ei tarvitse noudattaa).
Kuten tiedätte, asun Nurmijärvellä, ja
olemme mukana tässä Keski-Uudenmaan sote-hankkeessa. Ja vaikka emme itse enää
olisi yksittäisenä kuntana järjestämisvastuussa, voisimme kuuden kunnan yhteistuottajana
vastata edelleen lähipalveluista. Uskon, että 200 000 asukkaan väestö
olisi oivallinen pohja kustannusten ja myös vaikuttavien palvelujen
näkökulmasta.
Mihin nyt?
Seminaarin jälkeen
tuli taas yllättävä käänne sote-valmistelussa: nyt Sipilän hallitus
suunnitteleekin maahan viittä erityisaluetta (nykyiset yliopistosairaaloiden
väestöalueet), jotka ohjaisivat alueellaan sote-palvelujen järjestämistä. Tämä
kuulostaa nyt taas siltä, mihin edellinen hallitus joutui päättämään valmistelunsa.
Olen ollut työni puolesta sote-uudistuksen valmistelussa jo vuodesta 2006 - nyt
jo turhauttaa, jos mitään ei lopulta taaskaan saada aikaan.
Sirkka Rousu
Lue lisää Pöystinesityksestä
Lue lisää
5.3.2016 seminaarin muista esityksistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
