Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen valtakunnalliset askelmerkit on jälleen uudessa mallissa. Edelliset hallitukset panivat kunnat rakentamaan erilaisiin yhteistyömalleihin perustuvia sosiaali- ja terveydenhuollon hallintomalleja. Vähimmäisvaatimus oli 20 000 asukkaan väestöpohja, joka tuolloin riitti siihen, että kunta sai järjestää sote-palvelut itsellisesti. Monenlaisia yhteistyökuvioita syntyikin. Rinnan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myös lastensuojelua kehitettiin seudulliseen ja maakunnalliseen väestöpohjaan perustuvaksi. Laadin itsekin silloiselle lastensuojelun kehittämisohjelmalle (STM:lle) seudullisia palveluja koskevan kehittämistarpeiden muistion sekä ehdotuksen lastensuojelun seutu/aluepalvelujen kehittämisestä. Myös Kaste-ohjelman hankkeet jatkoivat edelleen laajemmalle väestöpohjalle rakentuvien yhteistyömallien kehittämistä ja vakiinnuttamista. Lastensuojelun näkökulmasta kehitys on ollut erittäin myönteistä ja syntyneet rakenteet ovat lähteneet lastensuojelutyön sisällöllisistä kehittämistarpeista. Siksi niissä ollaankin useimmiten onnistuttu.
Suurissa kaupungeissa, joissa väestöpohja riittää varmistamaan monipuolisen palveluvalikoiman erilaisiin lastensuojelun tarpeisiin sekä osaamisen, on myös kehitetty lastensuojelutyötä niin, että paras osaaminen voitaisiin varmistaa (tosin henkilöstöpula ja vaihtuvuus on suuri laatu- ja osaamisongelma) ja palvelujen saatavuus. Toki - kuten tiedämme - lastensuojelun kehittäminen ei ole vielä ns. valmis. Elämänkaari-ajattelun mukaan on myös organisoitu saman johdon ja päätöksenteon alle esim. lasten, nuorten ja perheiden kaikki palvelualueet. Tämänkaltainen asiakkaiden tarpeista lähtevä toiminnan organisointi tuo tiiviiseen yhteistyöhön juuri ne, jotka työskentelevät saman väestöryhmän kanssa. Vaikuttavuus tulee varmasti paranemaan elämänkaari-toimintamallia toteuttavissa kunnissa. Helsinki tosin on hyvin myöhäjunassa, kun nyt ollaan yhdistämässä sosiaali- ja terveystoimet ja muodostamssa mammuttivirastoa, kun muualla tämä on tehty jo 20-30 vuotta sitten, ja siitä sote-mallista ollaan jo toimintaa kehittämässä muuhun suuntaan (kuten esim. elämänkaarimalliin).
Nykyinen hallitus on lähtenyt väärästä päästä kehittämään kunta- ja palvelurakennetta: ei kuntien tehtävien ja toiminnan sisältöjen kautta, kuten lastensuojelun kehittämistyössä lähdettiin. Nyt on korostunut erilaiset julkisuudessa olleet kuntakarttaharjoitukset, joilla asiat eivät kuitenkaan kehity niin, että vaikuttavuus paranisi ja kuistannukset olisi kohtuulliset. Tosin olen kyllä sitä mieltä, että jotain täytyy kunta- ja palvelurakenteessa todellakin jo tehdä, mutta kysymys kuuluukiin - miten uudistus kannattaisi tehdä. Esimerkkiä voisi vaihteeksi hakea Tanskan kunta- ja maakunta uudistuksesta, jossa myös valtion aluetoimintojen rakenteet pantiin kuntauudistuksen yhteydessä uusiksi. Ja hyvässä yhteistyössä kuntien ja alueiden kanssa! VM:n vetämä kuntauudistus ei myöskään tunnu kulkevan samaan suuntaan STM:n vetämän sote-järjestämislain valmistelun kanssa - harmi, sillä nyt palaa taas paljon työaikaa ihan jonninjoutavaan puuhasteluun.
Lapsi- ja lastensuojelupolitiikka tarvitsee laajemman väestöpohjan kuin monissa kunnissa nyt on, mutta lapset, nuoret ja perheet tarvitsevat useimmat näistä palveluista lähipalveluina, sähköisinä palveluina, liikkuvina palveluina. Siitä olisi hyvä lähetä rakentamaan palvelulogistiikkaa ja tätä kautta kuntakarttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti