maanantai 9. maaliskuuta 2020

Yhtä totta: lastensuojelussa on paljon parannettavaa mutta myös paljon onnistumisia


Onnistumisen  tekijät - tutkimuksen tiedonkeruun käynnistymisestä on viestitetty monien kumppaniemme toimesta eri kanavilla. Joissakin some-keskusteluissa on paheksuttu sitä, että haluamme saada esille ihmisten onnistumisen kokemuksia - kun lastensuojelussa niin moni asia vaatisi parantamista, johon kaikki energia ja huomio pitäisi keskittää.
  
Tutkimusryhmän jäsenet ovat erityisen hyvin tietoisia lastensuojelun toiminnassa olevista vakavista ongelmista ja puutteista – niihin pitää tietenkin saada parannukset niin työolosuhteissa kuin osaamisessa sekä voimavarojen kohdentumisessa. Lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikaisessa ja tarpeiden mukaisessa tukemisessa on paljon parannettavaa.
    
Mutta samaan aikaan on myös ihan yhtä totta, että lastensuojelu suojelee lapsia ja nuoria ja auttaa perheitä heidän arjessaan. Ja tämä on jäänyt nyt yhteiskunnallisessa keskustelussa lähes kokonaan unohduksiin. Näistä on välttämätöntä olla paremmin selvillä. 
 
Jatkuva negatiivinen puhe muuttuu itseään toteuttavaksi ennusteeksi, jossa ihmisten luottamus toimintaan katoaa ja alalle ei hakeuduta myöskään töihin. Myös palveluista, tukitoimista ja resursseista päätettäessä tarvitaan tietoa onnistumiseen vaikuttavista asioista. Ja tiedossa olevien puutteiden ja ongelmien korjaamisessakin on hyvä tietää, mikä tuottaa onnistumista. Sitä kannattaa vahvistaa.
   
Tässä kaksi tuoretta lehtileikettä: toisessa nuoret kertovat kokemuksistaan lastensuojelusta, joka mahdollisti heille lapsuudenHS 30.12.2019 toimittaja Maija Aallon artikkeli: ”Laitoksessa sain vihdoin olla lapsi”. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006357500.html   (mukana myös kuvana)

Toisessa lehtileikkeessä kerrotaan lastensuojelun ongelmista ja parantamisvaatimuksista. Aulikki Kananoja ja Tapio Räty 15.2.2020 Helsingin Sanomat, vieraskynä https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006408281.html (mukana myös kuvana) 

Molemmat todellisuudet ovat totta samanaikaisesti.  
Onnistumisen tekijät -tutkimus kerää parhaillaan ihmisten kokemustietoa siitä, mikä heidän asiakkuutensa onnistumisessa on ollut merkityksellistä. Voimme oppia tästä. Samoin keräämme työntekijöiden näkemyksiä työssä onnistumiseen liittyneistä tekijöistä. Siitäkin voimme oppia.
   
Toivomme, että mahdollisimman moni lastensuojelun tai lapsiperheiden sosiaalityön asiakkaista ja heidän läheisistään sekä työntekijöistä vastaisi kyselyihin.
  
Vastaamalla olet vaikuttamassa asioihin positiivisen tiedon kautta - vastausaikaa on 30.4.2020 asti. 
Kerro eteenpäin. 
Kyselylinkit löydät aiemmin julkaistusta blogistamme.  http://lastensuojelija.blogspot.com/2020/02/onnistumisen-tekijat-tutkimuksen.html  
Tutkimuksen esitteet löytyvät Sirkka Rousun kotisivuilta www.sirkkarousu.fi  

Kirjoittaja Sirkka Rousu, tutkimuksesta vastaava




































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti