tiistai 21. huhtikuuta 2020

Onnistumisia tarkasteltava myös yhteiskunnan tasolla

Onnistumisia lapsiperheiden palveluissa ja lastensuojelussa tulee tarkastalle ainakin kolmelta "tasolta" käsin: yhteiskunnan ja lainsäädännön, palvelujärjestelmän sekä ihmisen tasoilta. Näin tulemme tarkastelemaan myös toimimaan Onnistumisen tekijät -tutkimuksessa.




Yhteiskunnan tasolla on kyse mm. turvallisen kasvuympäristön varmistamisesta kaikille lapsille ja nuorille sekä haavoittavien kasvuolojen ehkäiseminen, lapsen oikeuksien toteutuminen ja lapsen aseman edistyminen - puhutaan myös yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.




Palvelujärjestelmän tasolla on kyse erityisesti siitä, miten hyvin kunkin lapsen ja nuoren ja hänen perheensa tarpeisiin pystytään tukitoimin joustavasti ja oike-aikaisesti vastaamaan. Palvelujärjestelmässä voidaan onnistumista pohtia esimerkiksi kysymyksillä:
  • onnistuminen asiakkaiden kanssa sovituissa tavoitteissa (vaikutus/vaikuttavuustietoa) 
  • onnistuminen oikea-aikaisten ja asiakkaiden tarpeisiin soveltuvien palvelujen järjestämisessä 
  • onnistuminen kohderyhmän palveluissa tarvittavan henkilöstön pysyvyydessä ja osaamisessa 
  • onnistuminen lasten ja nuorten hyvinvoinnille tunnistettujen riskien vähentämisessä 
  • onnistuminen palvelujärjestelmän kustannus-vaikuttavuudelle asetetuissa tavoitteissa.   
Kyse on palvelujärjestelmän kyvystä vastata ihmisten tarpeisiin.




Tukea ja apua tarvitsevan lapsen, nuoren ja hänen läheistensä (vanhemmat, muut perheen jäsenet) näkökulmasta on kyse heidän kokemuksestaan avun saamisesta juuri niihin asioihin, joiden vuoksi sitä on tarvittu sekä kokemus omasta hyvinvoinnista, ihmisenä toimimisen mahdollisuuksista, ja tietenkin kokemus osallisuudesta ja kuulluksi tulemisesta. -puhutaan asiakasvaikuttavuudesta.






Kannattaa lukea viimeisimmät Lastensuojelun keskusliiton aiheesta 18.4.2020 julkaisema kolumni. Siinä erityisesti yhteiskunnan näkökulma.
Tästä pääset artikkeliin. 


Lisätty: Ja toinen kolumni 23.4.2020 käsittelee onnistumista lapsen ja nuoren sekä työntekijän näkökulmista. Tästä pääset artikkeliin Tarua vai totta: lastensuojelussa onnistutaan joka päivä. 






Onnistumisen tekijät - tutkimuksellamme on hyvin laaja yhteistyökumppaniverkosto, jotka ovat vieneet omilla kanavillaan tietoa tutkimuksesta ja kannustaneet asiakkaita ja heidän läheisiään sekä työntekijöitä vastaamaan kyselyihin.
  • Kasvatus- ja perheneuvontaliiton Voikukkia-verkosto; Lastensuojelun keskusliitto; Mannerheimin lastensuojeluliitto; Monimuotoiset perheet- verkosto; Nuorten Ystävät; Pelastakaa LapsetPerhehoitoliittoPesäpuuSOS-lapsikylä; Talentia ry, sekä lisäksi kuntia ja kuntayhtymiä, kuten Tampere, Vantaa, Keski-Uudenmaan sote.
Tässä tietoa tutkimuksestamme - löydät blogista linkit myös kyselyihin.  Vastauaikaa on 30.4. asti. 



Ihmisten hyvät kokemukset kuuluviinkysely asiakkaille ja heidän läheisilleen
Kyselyn tarkoituksena on selvittää lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityön asiakkaan ja hänen läheisensä kokemuksia asiakkuudesta. Sinun kokemuksesi siitä, mitkä seikat ovat auttaneet sinun tai läheisesi elämäntilanteen paremmaksi tulemista, ovat tärkeitä. Kysely tehdään nimettömänä.

Tiina Harju ja Katri Horuz vastaavat asiakkuuden näkökulmasta. Asiakaskyselyyn pääset vastaamaan tästä: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/26933/lomake.html   




Työskentely ei ole pelkkää selviytymistä - pystyn auttamaan ihmisiäkysely työntekijöille
Työntekijät näkevät työssään lasten, nuorten ja perheiden onnistumisia sekä elämäniloa. Työssä kohdataan perheitä, jotka kokevat työskentelystä olleen heille hyötyä. Näitä asioita on hyvä tuoda rohkeasti esille. 

Työntekijöille suunnatussa kyselyssä selvitetään työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia omassa työssä onnistumisesta sekä näkemyksiä asiakkaan onnistumisesta. Mitkä asiat auttavat työntekijän näkökulmasta asiakasta onnistumaan omassa elämässään? Parempi tietoisuus työn onnistumistekijöistä ja asiakastyön tuloksista vahvistaa luottamusta alan ammattitaitoon. Samalla onnistumisten näkyväksi tekeminen lisää työhyvinvointia sekä alan kiinnostavuutta. Kysely tehdään nimettömänä.

Johanna Stauffer ja Katriina Sysmäläinen vastaavat työntekijän näkökulmasta. Työntekijäkyselyyn pääset vastaamaan tästä: 

Kuva: Sirkka Rousu.


Sirkka Rousu, tutkimuksesta vastaava.
Tutkimusesitteet löydät kotisivuiltani www.sirkkarousu.fi


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti