torstai 29. toukokuuta 2014

Lastensuojelulakiin on jälleen tulossa useita muutoksia: ne on leivottu sisään lausunnolla olevaan sosiaalihuoltolakiesitykseen

Sosiaalihuoltolaki-esitys on parhaillaan lausunnolla. Lakiesityksen sisään on leivottu yllätyksellisesti useita (18 pykälää) lastensuojelulain muutoksia. Muutosten taustalla on Kananojan työryhmän kesällä 2013 tekemät Toimiva lastensuojelu -raportin ehdotukset ja niihin saadut lausunnot.

KANNATTAA SIIS LUKEA sosiaalihuoltolaki-esitys (linkki lopussa).

Täsmensin joitakin kohtia keskusteltuani lainvalmistelija Lotta Hämeen-Anttilan kanssa pe 30.5.2014 aamulla puhelimessa. 

Kaksi keskeisintä muutosta siivoavat myös lastensuojelun asiakastilastoista pois ison joukon asiakkaita:

  • yksi ryhmä ovat ne asiakkaat, jotka ovat nyt lastensuojelun asiakkaina siksi, etteivät muutoin saisi lapsiperheille tarkoitettuja peruspalveluja. Nämä lapset ja perheet eivät siis ole alunperinkään olleet sellaisia, joilla olisi nimenomaan lastensuojelun tarvetta. He eivät vain ole muutoin saaneet esimerkiksi lapsiperheille tarkoitettua kotipalvelua, jota heidän olisi pitänyt saada sosiaalihuoltolain (v.1983) mukaan, tai varhaisen tuen perhetyötä. Nyt lastensuojelulaista siirretään pois sosiaalihuoltolain piiriin tällaiset lapsiperheiden ja lasten tarvitsemat peruspalvelut. Näitä on nyt lueteltu lastensuojelulain avohuollon tukitoimien listalla (36§), josta siis osa siirtyy sosiaalihuoltolakiin mm. tukihenkilö ja -perhe ja perhetyö. HUOM! toki näitä peruspalveluja voi saada myös lastensuojeluun asiakkaaksi edelleen jäävät lapset ja perheet. - Muutosesitys on oikeansuuntainen. Lapsiperheiden tulee saada tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti yleisinä peruspalveluina, eikä erityislain mukaan. Sosiaalihuoltolaissa mainitaan myös lomanviettopalvelut (SHL 28§) ja lapsen ja vanhemman tapaamispalvelut (SHL 27§).  
  • toinen lastensuojelun varsinaisista asiakastilastoista pois jäävä asiakasryhmä on lapset, joiden lastensuojelun tarvetta vasta selvitellään. Vuoden 1983 ls.laissahan heitä ei rekisteröity vielä asiakkaiksi ja nämä lastensuojelun työssä kokonaan näkymättömiksi jäänyt asiakasryhmä mm. oikeusturvasyistä haluttiin kirjata asiakkaaksi jo silloin kun lastensuojelun selvitystyö käynnistyi. Nyt siis tässä asiassa on tultu toisiin ajatuksiin, ja lastensuojelun asiakkuus alkaa vasta jos lastensuojelutarpeen selvitys päätyy käynnistämään avohuollon lastensuojelun asiakkuuden. Muutos on 27 §:ssä. Johonkin varmasti jatkossa myös lastensuojelun selvitysvaiheen lapset tilastoidaan, mutta ei siis jatkossa enää varsinaiksi ls.asiakkaiksi.  - Muutos edellyttää toimintamallin muutosta, jossa selkiytetään työnjaot SH-lain mukaisen palvelutarpeen arvioinnin ja LS-lain lastensuojelutarpeen arvioinnin kesken. Kannattaa lukea SH-lain 12 -14 §, jossa on lapsen ja perheen tuen tarpeista, joihin palveluja tulee saada jatkossa sosiaalihuoltolain mukaan. Muutos pakottaa kehittämään sosiaalihuoltolain mukaista lapsiperheiden varhaisen tuen palveluohjausta ja tuen järjestämistä, tämä on hyvä asia.   
Myös kiireellisten sijoituspäätösten perusteisiin tulee muutos: jatkossa se on mahdollinen vain kun huostaanoton edellytykset on olemassa ja lapsi tai nuori on välittömässä vaarassa. Sijoitusta ei enää voi tehdä, jos lapsi on muutoin kiireellisen sijoituksen tarpeessa. Tällä perusteella on tehty (iso?) osa kiireellisistä sijoituksista, mikä on saattanut madaltaa kiireelliseen sijoituspäätöksen tekemistä - ainakin niiden määrä on vuosi vuodelta lisääntynyt. Hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä (vasta 1.11.2013 alk.) olen pannut merkille, että usea valitus liittyy kiireellisen sijoituksen perusteisiin. - Muutosesitys on perusteltu asiakkaiden oikeusturvan näkökulmasta. Muutos edellyttää lastensuojelutyön toimintatapojen uudistamista. 

Kaikkiin muutosesityksiin (18 pykälää muuttuu) kannattaa tutustua, ja ottaa niihin kantaa. 

Otan esille tässä vielä yhden muutoskokonaisuuden, jotka liittyvät asiakkaan asioissa tehtäviin päätöksenteko-oikeuksiin ja eri työntekijäryhmien työnjakoihin. Uudistuksella halutaan vihdoin saada vauhtia sosiaalialan tehtävärakenteisiin ja tarkoituksenmukaisiin työnjakoihin!    

Sosiaalihuoltolain puolella siis jatkossa kuvataan se, miten lapsen ja perheen peruspalvelujen tarve selvitetään (SHL 42 § ja 52§, ja vastaavat pykälät lastensuojelulain puolella (LSL 26 ja 27 §). SHL:n esitys mahdollistaa tarkoituksenmukaisemmat työnjaot eri ammattiryhmien kesken. Sosiaalityöntekijän koulutuksen ohella sosionomi ja sosionomi (ylempi AMK) tutkinnot tuottavat käytännön asiakastyössä tarvittavan erinomaisen osaamisen mm. palvelutarpeen arviointiin. Lain tulee olla joustava, ja ottaa huomioon eri ammattilaisten toiminta asiakastyössä. Jatkossa oma työntekijänä voi toimia myös sosionomi-tutkinnon suorittaneet.

Tavoite on, että tehtävärakenteet muuttuvat niin, että esim. sosiaalityöntekijä tekisi laissa nimenomaan sosiaalityöntekijälle paalutettuja tehtäviä ja päätöksiä. Tehtävärakenteita näin kehittäen, raivataan tilaa eri tutkinnoilla ja osaamisella oleville. - Tämä on tietenkin kannatettava muutossuunta!

Tätä taustaa vasten ymmärrän Lotan (ja lakiesityksen) perustelut, jolla uuden LS-lain 13 § c. pykälän mukaan sosiaalityöntekijän sijaisuuteen voitaisiin jatkossa ottaa määräajaksi vain sosiaalityöntekijän opiskelija, jolla on suoritettuna aineopinnot ja harjoittelu.  Tämä esitys siis tarkoittaa sitä, että sijaisuuksiin ei voida jatkossa ottaa enää lainkaan yhtäkään valmistunutta sosionomia tai sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittanutta.

Tämä muutos mielestäni vaatii usean vuoden siirtymäajan, jotta tehtävärakenteet on saatu kehitettyä niin, että kaikilla sosiaalialan ammattilaisilla on tutkintoa ja osaamista vastaavat joustavat työtehtävät. Sillä muutoin taitaa tulla suuria rekrytointiongelmia lastensuojelun sosiaalityöhön. Paikoinhan sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivista jopa 40 % on kelpo-lain mukaan ns. epäpäteviä. Opiskelijaa koskeva pykälä on uusi: vastaava asia on ohjeistettu tähän asti STM:n anataman kelpo-lain oppaassa.

Mitähän kuntien lastensuojelun työstä vastaavat kuntatyönantajat tästä sanovat!

Tehtävärakenneuudistuksiin pitää siis kunnissa ryhtyä pikimmiten. 

Kelpo-lain päivittämisen yhteydessä pitää vihdoin saada myös sosionomi (ylempi AMK) tutkinto tuottamaan sosiaalityöntekijän kelpoisuus, onhan kyse samantasoisesta (7.taso) ylemmästä korkeakoulututkinnosta. Tämä parantaisi sosiaalityöntekijän rekrytointiedellytyksiä sekä asiakkaan oikeusturvaa.

(Ylempi AMK-tutkinto: 6 vuotta opiskelua (AMK + YAMK), 300 opintopistettä kuten maistereillakin, lisäksi vaaditaan vähintään kolmen vuoden alan työkokemus, käytännössä heillä on tätä pidempi työkokemus ja jo AMK-tutkinnossa toteutunut 3-4 harjoittelujaksoa). .

Lastensuojelun osaamisen laatuongelmiin tarvitaan myös muita toimia! Osaamisen parantamiseksi tarvitaan lastensuojelun erikoistumiskoulutus sekä jatkuva täydennyskoulutus ja työnohjaus. Hyvää johtamista ja asiakaspalvelujakin tarvitaan.

Erinomaista SH-lakiesityksessä on se, että vihdoinkin myös sosiaalihuoltoon saadaan oma lainsäädäntö sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista ja dokumentaatiosta. Se sisältää säädökset mm. asiakaskohtaisesta monialaisesta yhteisestä suunnitelmasta (9-10§).
Tässä linkki asiakasasiakirjalaki-esitykseen. 

Tässä linkki sosiaalihuoltolaki-esitykseen ja sen sisällä on siis muutosesitykset lastensuojelulakiin.

Tässä linkki sosiaalihuoltolakiesityksen tiedotteeseen ja lausuntopyyntöön. 
Lausuntoaika päättyy 17.6.2014 -olkaa aktiivisia ja aloitteellisia, vaikka teiltä ei olisikaan pyydetty lausuntoa.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Lastensuojelun laatusuositus ja STM:n toimenpidesuunnitelma lastensuojelun kehittämiseksi

Lukijani ovat varmasti jo tutustuneet toukokuun alussa julkaistuihin lastensuojelun laatusuositukseen ja Toimiva lastensuojelu-työryhmän ehdotusten toimenpiteiden suunnitelmaan (ja siihen kytkeytyviin lastensuojelun tieto- ja tukimuskehittämishankkeisiin).

Tässä linkki STM:n sivuille, josta löytyy asiakirjat ja tiedote.

Olen muiden kiireiden johdosta vasta nyt lukenut asiakirjat kertaalleen.

Toimenpiteiden suunnitelmassa olevien käytännön toimien toteutus on pitkälti ohjattu THL:n työksi ja osin esimerkiksi parhaillaan lausunnolla olevassa sosiaalihuoltolaissa huomioon otettavaksi - siinä onkin monia lakimuutoksia tulossa lastensuojeluun. Toimenpiteet on myös vaiheistettu eri vuosille. Toimenpiteiden toteutuksen resurssit sekä STMssä että THLssä ovat kuitenkin hyvin pienet, puhumattakaan tehdyistä resurssiehdotuksista Valviran ja AVIen lastensuojelun valvonta- ja ohjaustehtäviin (ei ole saatu valtion budjettiin yhtään lisäresurssia).

Toki hyvällä tahdolla ja asenteilla saadaan myös työn laatuun vaikuttavia muutoksia aikaan. Samoin palvelujärjestelmää voidaan remontoida ja kehittää yhteistyömalleja ilman erityisiä lisäresursseja, tosin yhteinen kehittäminen vaatii työajan käyttöä, joka on pois asiakastyöstä (ja siksi tarvitaan jonkin verran lisäpanostuksia, että asiakastyö ei kärsi). Toiminnan muutoksilla voidaan saada hyvää laatua ilman kustannusten kasvuakin, kun palvelut on saatavilla oikea-aikaisesti ja tuolloin kunkin lapsen ja perheen tarpeiden mukaisella volyymillä ja tarjonnalla (intensiteetillä).

Heikkoja lenkkejä suosituksessa ja toimenpidesuunnitelmassa on, kuten henkiöstömitoutusta koskevien konkreettisten linjausten puuttuminen. Toimenpiteenä tarjotaan kehittämispilotteja, joissa tuotettaisiin tietoa millaisia asiakasmääriä erilaisissa tilanteissa tarvitaan ottaen huomioon mm. asiakkaiden erilaiset tarpeet, erilaisen henkilöstön osaaminen ja tehtävät ja käytettävissä olevat muut palvelut. Milloin ja millaisin resurssein tällainen pilotointi käynnistyisi, jää myöhempien päätösten varaan.

Erikoistumiskoulutus ja pakollinen täydennyskoulutus odottavat vielä toimenpiteitä. Laissa tulisi edellyttää lastensuojelutyöntekijöiltä alan erikoistumiskoulutusta, mutta sellainen koulutus pitää ensin toteuttaa. Suunnitelmia siitä aiotaan tehdä. Kelpoisuuslakia tulisi myös tarkistaa niin, että tarkoituksenmukainen osaaminen on kussakin tehtävässä. Tällöin tulee myös sosionomi (ylempi AMK) master-tason tutkinnon suorittaneiden sosiaalityön osaaminen tunnustaa. Myös työnantajia tulee valistaa rekrytoinneissa sekä tehtävärakenteiden kehittämisessä: kussakin tehtävässä asiakkaiden tarpeiden mukainen osaaminen.

Mitään mullistavaa uutta ei laatusuosituksessa ole (no, ainakaan ei minulle kun olen vuosien ajan ollut eri luonnoksia tekemässä). Suurin tehtävä onkin suositusten saaminen osaksi käytännön työtä ja lastensuojelun ja laajemminkin lapsiperhepalvelujen johtamista. Keskeinen vastuu tästä on lastensuojelusta vastaavilla kunnilla, tulevilla sote-alueilla. Näille tultaneen perustamaan lastensuojelun osaamisen ja tutkimisen keskukset. Lastensuojelun valvontajärjestelmän kehittäminen (erityisesti kunnissa) ja valvontatyön resurssit kautta linjan vaatisivat aikataulutettuja toimenpiteiä. Nyt ne puuttuvat.

Sosiaalihuoltolaki-esitys sisältää siis tukun lastensuojelulain muutosehdotuksia. Niitä tarkastelen vielä erikseen. Lausunto-aika päättyy 17.6.2014.

Lastensuojelun laatusuosituksen ja toimenpiteiden toteuttamiseen tulee nyt ryhtyä kaikilla tasoilla: työntekijät, työyhteistö/tiimit, kunnat ja valvojat. Myös koulutusorganisaatioilla on paljon tehtävää. Siis työhön!

tiistai 13. toukokuuta 2014

Valviran lastensuojeluselvitys 12.5.2014: paljon asiakkaita ja epäpäteviä työntekijöitä

Valviran 12.5.2014 julkaistun selvityksen mukaan kaikista Suomen lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelun sosiaalityötä tekevistä sosiaalityöntekijöistä 68 %  täytti sosiaalityöntekijältä edellytettävät kelpoisuusehdot.  Kolmannes lastensuojelun tehtävissä toimivista oli siis epäpäteviä. 

Kuntien tilanne oli hyvin erilainen: viidenneksessä kunnista (22 %) alle puolet sosiaalityöntekijöistä täytti kelpoisuusehdot. Joissakin kunnissa (yleensä pienissä) ei ollut yhtään kelpo-lain mukaista sosiaalityöntekijää.

Sosiaalityöntekijän tehtäviä hoitavista vähän yli neljännes (28 %) oli sijaisia. Sijaisuuksia hoitaa usein sosionomi AMK-tutkinnon suorittanut. Selvityksessä ei ollut erikseen kysytty sosionomi (Ylempi AMK) tutkinnon suorittaneiden määrää lastensuojelutyössä. Hehän eivät ole kelpo-lain mukaan päteviä sosiaalityöntekijän tehtäviin, vaikka heillä on master-tason ylempi korkeakoulututkinto, ja osaaminen sosiaalityöhön.  

Puolessa Suomen kunnista lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tehtävissä toimivilla henkilöillä oli kohtuullisena pidettävä määrä asiakkaita, eli korkeintaan neljäkymmentä sosiaalityöntekijää kohden. Valviran selvityksessä mainittu kohtuullinen (40 asiakkaan) määrä on tosiasiassa liian suuri vaikuttavaan asiakastyöhön. Surullista asiassa on tietenkin se, että osalla sosiaalityöntekijöistä asiakasmäärät ovat huomattavasti tätä suurempia, jopa yli 100 asiakasta. Tämäkään tieto ei ole uusi: Kuntaliitossa tekemäni 2010 kyselyn mukaan tilanne oli samanlainen jo neljä vuotta sitten (ja jo tätäkin aiemmin lääninhallitusten ja myöhemmin AVI:en selvityksin).

Ratkaisuja sosiaalityöntekijäpulaan olen esittänyt useissa blogikirjoituksissani, niistä yksi olisi kelpoisuuden myöntäminen sosionomi (Ylempi AMK) tutkinnon suorittaneille. Jokunen heistä saattaisi haluta sijoittua nimenomaan lastensuojelun sosiaalityöhön (he sijoittuvat hyvin myös muihin tehtäviin). Toki monia muitakin isoja ja pieniä muutoksia lastensuojelutyössä tarvitaan. 

Ratkaisuja lastensuojelutarpeen vähentämiseen, ja tätä kautta asiakasmäärien vähenemiseen on myös ollut tarjolla. Käytännön muutostoimia tarvittaisiin nykyistä enemmän.  Kehitystyön suunta kunnissa ja yhteiskunnassa on ollut jo oikeansuuntaista!  

Sosiaalihuoltolaki-luonnoksen 2.5.2014 lausunnolle tulleessa versiossa ehdotetaan monia muutoksia myös lastensuojelulakiin. Näillä ehdotuksilla on myös lastensuojelun asiakkuuksia vähentäviä vaikutuksia. Myös lastensuojelun eri työntekijäryhmien tehtäviä asiakastyössä tarkistettaisiin. Näistä muutosehdotuksista kirjoitan vähän myöhemmin, kunhan olen lukenut SH-lakiluonnoksen huolellisemmin. 

Tässä kuitenkin jo linkki SH-lain 2.5.2014 ehdotukseen. 

Ja linkki Valviran uutiseen sekä  Valviran 12.5.2014 selvitykseen.

   

lauantai 10. toukokuuta 2014

Yhteistyöllä laatua ja lastensuojelutyön uudistamista

On ilahduttavaa, että lastensuojelussa toimivat palveluntuottajat ovat järjestäytyneet yhteistyöhön. Kun palveluntuottaja on pieni toimija, niin yhteistyöverkostona pystytään paremmin varmistamaan lastensuojelutyön laatu, henkilöstön  ajantasainen osaaminen ja toiminnan uudistaminen. Myös palvelujen markkinointi ja yhteiskunnallinen viestintä toteutuu yhteistyössä. Rohkenen esitellä näistä muutaman.

Yleishyödyllisten yhteisöjen omistamat palvelutuottajat ovat perustaneet Reilu Palvelu ry:n, joka hyväksyy jäsenekseen yhteisön, joka täyttää yhdessä muokatut palvelutoiminnan laatukriteerit ja sitoutuu niiden mukaan toimimaan. Reilu Palvelu ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja niiden omistamien yritysten vastuullisen palvelutoiminnan edellytyksiä ja toimintakulttuuria sekä parantaa palveluiden laatua. Yhdistyksen tavoite on rakentaa Reilu palvelu -merkki sertifikaatiksi palvelun laadusta ja vastuullisesta liiketoiminnasta. Merkin käyttöoikeus voidaan myöntää kriteerit täyttäville, palveluita tuottaville järjestöille tai järjestöjen omistamille palveluyrityksille. 

Tutustu Reilu palvelu ry:n toimintaan tästä.  

Pienet suomalaisomistuksesssa olevat erityisosaaja-yhteisöt/yritykset ovat perustaneet MilaPro yhteenliittymän. Siinä toimivissa yrityksissä on reilut 350 työntekijää. Monet pienyrityksistä on yritysten avainhenkilöiden omistuksessa. Yhteenliittymän päämääränä on: ...koota parhaat suomalaiset kasvatus- ja hoitoalan erityisosaajat yhteiseen innovatiiviseden organisaatioon. Tällä tavoin pystymme kehittämään mahdollisimman toimivia ja vaikuttavia keinoja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä auttamiseksi.

Tutustu MilaPron toimintaan tästä. 

Merikratos on muutaman sosiaalialan suomalaisen yrityksen yhteenliittymä, ja toimii koko Suomen alueella tarjoten erityisesti avohuollisia lähiasiakastyön palveluja, koulutusta, työnohjausta ja monenlaisia asiantuntitijapalveluja. Yritys on nyt 15 vuotta vanha, ja työllistää noin 150 työntekijää.

Tutustu Merikratoksen toimintaan tästä. 

Suomessa toimii lukuisia satavuotiaita lastensuojelualan yhdistyksiä, joita ilman lastensuojelu: lapset, nuoret ja perheet olisi pulassa. Yhdistykset tuottavat lastensuojelun asiakastyön palveluja ja monenlaista vapaaehtoistoimintaa sekä asiantuntipalveluja. Toimin itsekin parhaillaan mm. Pesäpuu ry:n hallituksessa. Ja viimeksi olemme heidän kanssa tuottaneet TV:ssä esitetyt Mun perhe-dokumenttielokuvat. Saimme elokuvan laatupalkinnon viime vuonna ensiesityksen saaneesta vammaisen lapsen perheen dokumentista. Kannattaa tutustua - Mun perhe -sivustolta löytyy linkit myös asiantuntijahaastatteluihin ja perheiden vanhempien haastatteluihin.

Nostan tässä esille kuitenkin nyt vain yhden yhteisön, jonka viimeisessä lehdessä on myös minun henkilökuva-esittelyni. Tekstistä käy ilmi oma lastensuojelun missioni ja keskeisimmät kehittämisen tarpeet.

Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Kasper muutti perustehtäväänsä joitakin vuosia sitten, ja nykyisin on vahvasti kehittämässä perheiden tukea ja neuvontaa. Tässä äsken ilmestyneessä jäsenlehdessä esitellään  monin artikkelein Kasperin Voikukkia-hankkeen työtä. Voikukkia on erittäin tärkeä hanke kaikille lastensuojelun asiakkaana oleville vanhemmille (ja heidän lapsilleen). Itse toivon, että Voikukkia laajentaisi toimintaansa myös lastensuojelun avohuollon asiakkaiden vanhemmuuden teemoihin ja vanhempain ryhmien ja verkostojen synnyttämiseen. Hieno hanke!

Tutustu Kasperin viimeisimpään jäsenlehteen tästä. 


keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kunnallinen lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikka uusissa sote-rakenteissa

Sote-laki tulee muuttamaan kuntien roolia ja vastuuta myös lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvointityössä. Jatkossa kunta toimii sote-palvelujen tuottajana siten kuin sote-alueen järjestäjäkuntayhtymä sopii kunnan kanssa. Ja saattaapa olla, että sote-järjestäjätaho ei ehkäpä tee tuottajasopimuksia ihan jokaisen alueen palveluntuottaja-organisaation kanssa erikseen, vaan sopimus syntyy kuntien muodostaman yhteisen sote-palvelujen tuottajaorganisaation kanssa. Näin ainakin silloin kun kunnan väestömäärä on pieni. Tarvitaan laajemmat hartiat vastata myös sote-palvelujen tuottamisesta käytännössä.  

Palveluntuottaja-sopimukseen tullee sisältymään sosiaali- ja terveyspoliittiset linjaukset ko. kunnan tai kuntien yhteisen sote-tuottajaväestöalueen toiminnasta: miten ehkäisevä sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan ja millaisia palveluja ja palveluyksikköjä alueella toimii. Sote-tehtäviä ja palveluja lasten, nuorten ja perheiden osalta ovat mm. äitiys- ja lastenneuvola, perheneuvolat, kouluterveydenhuolto, lastensuojelu, lapsiperheiden perhetyö ja kotipalvelu.

Kunnan tai kuntien yhteisen sote-tuottajaorganisaation toimintaa ohjaamaan perustettaneen päätöksentekoelimeksi sote-tuottaja -lautakunta ja mahdollisesti sen alaisuuteen yksilöasioita käsittelevä viranomaisjaosto.
Päätöksentekoelimen tehtävänä on laatia mm.
·         kunnan tai kuntien yhteisen väestöalueen hyvinvointisuunnitelma ja -kertomus esitettäväksi sote-alueelle (ja tiedoksi kunkin kunnan valtuustoille),
·         vastata myös muista eri lakien edellyttämistä suunnitelmista, esim. lastensuojelulain mukainen suunnitelma,
·         ohjata ja kehittää palveluntuotantoa siten kuin sote-järjestäjäalueen kanssa on sovittu,
·         tuottaa tietoa väestönsä hyvinvoinnin tilasta, tarpeista ja palvelujen toimviuudesta,
·         vastata henkilöstöstä sekä
·         asiakasta koskevista yksilöpäätöksistä.

Keskeinen tehtävä on huolehtia yhteistyöstä ja toimintamalleista niiden toimintojen kanssa, joista jatkossakin vastaavat kunnat. Kunnan tehtäväksihän jää edelleen varhaiskasvatus, päivähoito, peruskoulu, nuorisotyö, liikunta, vapaa-ajan ja kulttuurin toiminta. Käytännön yhteistyö myös järjestöjen, seurakuntien, muiden yhteisöjen ja yritysten kanssa on järjestettävä.

Jatkossa kunnat voivat toki organisoida toimintansa myös ns. elämänkaarimallin mukaan, jossa esimerkiksi lasten, nuorten ja perheiden palveluista, mukaan lukien sote-palvelujen tuottaminen, vastaakin lasten ja nuorten hyvinvointilautakunnat. Näin tämän väestöryhmän palveluja voidaan edelleen johtaa ja kehittää kokonaisuutena.

Lastensuojelun näkökulmasta uusi sote-laki tulee antamaan edellytykset lastensuojelutyön laadun kehittämiseksi ja osaavan henkilöstön saamiseksi. Lastensuojelun palvelut ja tuki on jatkossakin lähipalvelua lapselle ja perheelle.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Blogini lukijat etuhinnalla Lastensuojelu 14 -koulutukseen 3-4.6.2014 Wanhassa Satamassa

Olen lupautunut puhumaan Lastensuojelu 14 -koulutuksessa 4.6.2014 Wanhassa Satamassa. Toimin myös puheenjohtajana tuona päivänä.

Oman puheenvuoroni aihe liittyy lastensuojelun vaikuttavuuden seurantaan: Lastensuojelun vaikuttavuus näkyväksi - mistä onnistumiset syntyvät?  

Wanha Satama tarjoaa blogini lukijoille kaksipäiväisen koulutuksen 3-4.6.2014 etuhintaan 400 € + alv 24 % (norm. 500 € + alv 24%).

Edun saat käyttöösi ilmoittamalla ilmoittautumisesi yhteydessä koodin LASTENSUOJELIJA. 

Etu on voimassa pe 9.5.2014 asti.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset Wanh Sataman sivuille.


Tapaamisiin kesäkuulla!




 

torstai 17. huhtikuuta 2014

Lastensuojelun tutkimus, kehittäminen ja erikoistumiskoulutus mukaan sote-lain valmisteluun

Valmisteilla olevassa sote-laissa tullaan säätämään myös miten valtio osallistuu alan tutkimuksen, kehittämisen ja erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Tällä hetkellä esimerkiksi terveydenhuollon tutkimusta ja lääkäreiden erikoistumiskoulutusta rahoitetaan valtion toimesta. Sosiaalialalta vastaavat säädökset ja rakenteet puuttuvat, lukuunottamatta vuoden 2001 alusta lähtien perustettuja sosiaalialan osaamiskeskuksia, jotka saavat perustoimintaansa pienen valtionosuuden. Osaamiskeskusten toiminta on ollut erityisen merkityksellistä, mutta kehittämistyön pitkäjänteisyys on jatkuvasti vaakalaudalla kun pääosa toiminnasta rahoitetaan ulkopuolisella lyhvtkestoisella hankerahoituksella.

Vaikuttavuustietoa ja erityisosaamista tarvitaan lastensuojelussakin

Kuitenkin esimerkiksi sosiaalialan toiminnan vaikuttavuudesta tarvittaisiin jatkuvasti tutkimustietoa niin lastensuojelun, sosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön kuin vammais- ja vanhustenhuollon asiakastyöstä. Alan kehittämishankkeissa tehdään jatkuvia ihmiskokeita erilaisilla tukitoimilla ja muilla interventioilla. Kehittämishankkeissa ei kuitenkaan tuoteta tutkimustietoa siitä, miten palveluilla ja erilaisilla tukitoimilla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja elämään.    
Vuosien ajan on peräänkuulutettu myös osaamista esimerkiksi lastensuojelutyöhön, kuitenkaan erikoistumiskoulutusta ei ole millään tavalla organisoitu ja rahoitettu. Erityisosaamista vaativaan lastensuojelutyöhön tulee voida erikoistua ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen.  

Myös sosiaalialalle tutkimus- ja opetuskeskukset sekä lastensuojelun erityisosaamisen keskus

On itsestään selvää, että sosiaalialan tulee olla tasavertaisessa asemassa terveydenhuollon kanssa alan tutkimuksen, kehitystyön ja erikoistumiskoulutuksen voimavaroissa. Kirjoitettavana olevassa sote-laissa tulee olla pykälät, joilla muodostetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä sote-alan käytäntötyön ja sen opetuksen tutkimus- ja opetuskeskukset.
Tällaiset tutkimus- ja opetuskeskukset pitää olla kullakin viidellä sote-alueella ja mahdollisesti niiden filiaalipaikkakunnilla. Tutkimus- ja opetuskeskukset verkottuvat alueensa kuntien ja muiden sosiaalialan palveluja tuottavien kanssa. Erikoitumiskoulutus organisoidaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Käytännön erikoistuminen tapahtuu esimerkiksi sovittujen TK-kuntien lastensuojelutyössä tai niiden vastuulla toimivien sijoitettujen lasten hoitoyksiköissä.
Edellisessä jo roskiin menneessä sote-lakiesityksessä mainittiin, että kullekin sote-erityisvastuualueelle perustettaisiin esimerkiksi lastensuojelun erityisosaamisen keskus. Näin voitaisiin kirjoittaa uuteenkin sote-lakiesitykseen.

Mutta kaikkien osaamista ei huolittasi mukaan

Olen ollut viime aikoina eri foorumeilla mukana keskusteluissa, joissa yliopistojen sosiaalityön professorit rajaavat ammattikorkeakoulut pois sote-lain tutkimus- ja opetuskeskuksen ja erikoistumiskoulutuksen virallisesta rakenteesta. Heidän mielestään niiden tulee olla yliopistollisia keskuksia, ja laissa ei pitäisi mainita ammattikorkeakouluja.
Tosiasia kuitenkin on, että valtaosa sosiaalialan ammattilaisista koulutetaan ammattikorkeakouluissa, ja joissa voi suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Näiden tutkintojen opettajista ja yliopettajista iso osa on saanut tutkijakoulutuksen (tohtori tai lisensiaattitutkinto). On sosiaalialan tutkimusosaamisen haaskaamista, mikäli tällainen opetus- ja käytäntötutkimuksen osaaminen jätetään sote-alueen rakenteista pois.

Hyvinvointia ja terveyttä edistävä & ongelmia ja sairauksia ehkäisevä   


Kun pääosa sosiaalialan työstä tehdään kunnissa lähellä ihmistä, on tärkeää, että sote-lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan sote-alan keskeisimpänä päämääränä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävä sekä ongelmia ja sairauksia ehkäisevä toiminta. Laissa tarvitaan porkkanoita, joilla kunnat ovat motivoituneita jatkossakin kehittämään perusterveyden- ja sosiaalihuollon, peruskoulun, päivähoidon, liikunnan, nuorisotyön ja arkikulttuurin toimijoiden yhteistyötä kansalaisten kanssa. Yksi tällainen porkkana voisi olla suunniteltu ”sairastavuuskerroin”, jonka mukaan kunta maksaa sote-alueelle sitä enemmän mitä heikommin se huolehtii kuntalaistensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Raha kun tuntuu aina puhuvan päättäjille.



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kotikuntani Nurmijärvi palkittiin pitkäjänteisestä varhaisen avoimen yhteistyön lastensuojelun toiminnasta

Nurmijärvi sai 27.3.2014 kunnallisen lastensuojelupalkinnon

Palkinto myönnettiin Kuntaliiton, Huoltaja-säätiön ja Lastensuojelun keskusliiton toimesta. Palkittu toimintamallimme on varhaisen avoimen yhteistyön malli, jota olemme kehittäneet ja tutkineet sen toimivuutta vuosien ajan yhteistyössä THL:n kanssa (keskeinen henkilö on ollut tutkimusprofessori Tom Arnkil), kuntakumppanina kehittämisessä on ollut Rovaniemi.

Varhaista avointa yhteistyön mallia sovelletaan kunnassamme nykyisin hyvin laajasti, vaikka mallin kehittely onkin käynnistynyt lastensuojelussa. Toimintamallia sovelletaan kunnan johtamisessa, henkilöstöhallinnossa, päivähoidossa, neuvoloissa, kouluissa, nuorisotyössä ja toki edelleenkin myös lastensuojelussa - siis kaikessa toiminnassamme, myös kuntastrategiassa tämä ajattelu ohjaa päätöksiämme (olen kuntavaltuutettu). 

Meillä lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvointityötä myös johdetaan yhteistyönä. Toimintamallilla onkin onnistuttu luomaan uudenlaista yhteistyön kulttuuria, ei vain ammattilaisten kesken, vaan ennenkaikkea asukkaiden ja eri palveluja käyttävien asiakkaiden kanssa. 

Toimintamallin koordinoinnista ja kehittämisestä vastaa meillä Olli Laiho - onnea hänellekin!

Tässä linkki Kunnallinen lastensuojelu palkintouutiseen

Tässä lisätietoa Nurmijärven varhaisen avoimen yhteistyön toimintamallista
Onnea meille!

--------------------------------------------------------- 

Tervetuloa Lastensuojelu 14 -tapahtumaan Wanhaan satamaan 3-4.6.2014.

Kaupalliset kongressijärjestäjät ovat tulleet koulutustapahtumien järjestäjiksi perinteisille julkishallinnon tai järjestöjen järjestämille lastensuojelun päiville - itsekin olen työpaikoissani ollut järjestämässä lukuisia lastensuojelun seminaareja, ja kolme kertaa olen ollut järjestämässä Lastensuojelun laatupäivien maakunnallisia serminaareja eri puolilla Suomea. Alan toimijoita niihin riitti, mutta tilaisuudet olivatkin joko maksuttomia tai hyvin pieni osallistumismaksu. Lastensuojelun 2014 seminaari oli helmikuussa Talentumin järjestämänä Messukeskuksessa ja nyt siis kesäkuun alussa Wanhan Sataman järjestämänä Lastensuojelu 14 -koulutus.

Minulla on puheenvuoro 4.6.2014 lastensuojelun vaikuttavuuteen liittyen ja toimin päivän puheenjohtajana tuon päivän. 

Tässä linkki Wanhan Sataman ohjelmaan. 



lauantai 8. maaliskuuta 2014

STM käynnisti sosiaalihuollon kelpoisuuslain tarkastelun

Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyy toimenpide, joka edellyttää ministeröiden arvioivan nykyisten kelpoisuussäännösten ajantasaisuutta työelämässä. Ministeri Huovinen on käynnistänyt myös sosiaalihuollon kelpoisuuslain tarkastelun. Tarkastelun fokuksessa on hallituksen rakenneohjelman tavoite saada aikaan kustannussäästöjä.

Olen ollut yhteydessä STM:n osastopäällikkö Kirsi Varhilaan ja toimittanut hänelle aineistoa koskien sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suoittaneiden kelpoisuuden määrittämistä niin, että he olisivat päteviä myös sosiaalityöntekijän tehtävään. 

Sosiaalityön työvoimapula ja osaamisvajeet näkyvät asiakastyön kokonaiskustannuksissa sekä työn vaikuttavuudessa. Sosiaalityön prosessissa avaintoimijan työn laatu heijastuu myös asiakkaan asiakasprosessissa muiden mahdollisuuksiin onnistua työssään. Sosiaalityön osaaminen on siten ns. kriittinen menestystekijä koko asiakasprosessin onnistumiselle. Osaavan ja työssäpysyvän henkilöstön toimin voidaan tehdä kustannusvaikuttavaa työtä. 

Työntekijöiden jatkuva vaihtuminen näkyy minulle myös hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijajäsenen työssäni. 

-------------------------------------------------------------------------------------- 
Tekstiä sosionomi ylempi AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta (julkaistu aiemmin). 

Tämän artikkelin keskeinen sisältö on julkaistu mm. 25.4.2013 Kuntalehdessä lyhennettynä ja Kuntalehden nettisivuilla kokonaisuutena. Lisäksi Talentia-lehdessä on julkaistu vastaavansisältöinen teksti kommenttina lehdessä olleeseen samankaltaiseen keskusteluun.

Kuntien sosiaalityön työvoimapulaan on myös ratkaisuja

Kuntalehden 4/2013 numerossa sosiaalipalvelujohtaja Päivi Nykänen kuvasi, miten käytännön asiakastyö kärsii henkilöstön suuresta vaihtuvuudesta. Sosiaalityön vakansseihin ei saada kelpoisuuslain edellyttämiä yliopistomaistereita. Asiakastyöhön voidaan rekrytoida korkeintaan vuodeksi määräaikainen ei-kelpoinen työntekijä. Nykäsen mukaan heillä on jatkuva pula pätevästä työvoimasta. Suuri vaihtuvuus vaikeuttaa pitkäjänteistä asiakastyötä. Jatkuva henkilöstön perehdytys kuormittaa henkilöstöä ja esimiehiä.  

Osaavia työntekijöitä on koulutettu, mutta heidän osaamistaan ei haluta tunnustaa kunta-alalla

Vuodesta 2002 lähtien on voinut suorittaa virkakelpoisuuden antavan ylemmän korkeakoulututkinnon tiede- tai ammattikorkeakoulussa (L 351/2005, 18§). Laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (2005/272) ei kuitenkaan määrittele ammattikorkeakoulusta valmistuvien sosionomi YLEMPI AMK- tutkinnon suorittaneiden pätevyyttä lainkaan. Toistuvista vetoomuksista huolimatta kelpoisuuslakia ei ole haluttu muuttaa.  

Ministeriö aikoo ratkoa työvoimapulaa niin, että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille sosionomeille (AMK) tarjottaisiin joustavaa lisäkoulutusmahdollisuutta yliopisto-opintoihin. Ministeriö sivuuttaa tosiasian, että sosiaalialan YLEMPI AMK-tutkinnon suorittaneilla on jo maisteritason ylempi korkeakoulututkinto ja usean vuoden sosiaalialan työelämäkokemus sekä asiakastyön osaaminen.

Sosiaalialan ja –työn teoriaa ja työelämälähtöistä oppimista on heillä yhteensä 300 op (taso 7.), mikä kertyy yhteensä noin viiden-kuuden vuoden opiskelusta, kuten yliopistossakin. Lisäksi heillä tulee olla  vähintään kolme vuotta sosiaalialan työkokemusta jo ennen YAMK-tutkintoon hakua.  Useimmilla erilaista asiakastyökokemusta on tätä enemmän. Kuitenkin yliopistot vastustavat ammattikorkeakoulusta valmistuneiden sosiaalialan YAMK-tutkinnon suorittaneiden hyväksymistä kelpoisiksi sosiaalityöhön, heidän sosiaalityön osaamisestaan huolimatta.

Ammattikorkeakouluista valmistuvien osaaminen on sosiaalialan asiakkaiden ja työelämätarpeiden mukaista. Vaikka tutkinnon profiili on erilainen kuin yliopistoissa, tuottaa se varmasti hyvän osaamisen sosiaalityöhön. Vastaavalla tavalla kahden koulutusputken kautta sijoitutaan tällä hetkellä kelpoisiksi lastentarhanopettajiksi: yliopiston kasvatustieteen kandidaatin sekä sosionomi (AMK) tutkinnoilla (molemmissa taso 6.). Tutkintojen takaama erilainen osaaminen on tarpeen päivähoidon asiakastyössä.     

Jos sosiaalialalta valmistunut sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittanut haluaa toimia sosiaalityöntekijänä, tulee hänen hakea sosiaalityön maisteritutkintoon suorittaakseen sosiaalityön pääaineopinnot. Tämä on sekä opiskelijan että veronmaksajien resurssien haaskaamista eikä vastaa työelämässä oleviin asiakastarpeisiin. Kun eduskunta hyväksyi kymmenen vuotta sitten kelpo-lain, muutettiin STM:n valmistelemaa hallituksen esitystä niin, että sosiaalityön pääaineopinnot tulee olla yliopistollisia opintoja. Tämä merkitsi sitä, että ammattikorkeakoulun opintopolulta kertyvä sosiaalityön polku (300 op) ei lain mukaan tuota sosiaalityön pääaineopintoja, vaikka tosiasiallisesti sosiaalityön osaaminen ainakin sosiaalialan AMK + Ylempi AMK-koulutuspolun valinneilla osaaminen kertyy (ks. ohessa oleva esite Yamk-tutkinnosta ja sen tuottamasta osaamisesta).   

Vuosittain valmistuu noin 150 opiskelijaa sosiaalialan YLEMPI AMK-koulutusohjelmista. Lisäksi heitä valmistuu myös sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisen ja esimerkiksi terveyden edistämisen koulutusohjelmasta. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat hyvin alan eri tehtäviin, mutta heikoiten heidän osaamisensa tunnetaan vielä kunnissa, joskin tilanne on parantunut viime vuosina. Kunnissa on kehitetty henkilöstön tehtäväkuvia niin, että erilainen osaaminen (myös Yamk-tutkinnon) hyödynnetään esimerkiksi aikuissosiaalityössä, lapsiperheiden palveluissa, mielenterveys-, päihde- ja vanhustyössä.

Osa sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittaneista työskentelee myös ns. epäpätevänä sosiaalityöntekijänä, jolloin virkasuhde ja myös asiakkuudet ovat koko ajan katkolla. Osaavan työvoiman saatavuus sosiaalityöhön helpottuisi, kun heidän osaamisensa tunnustettaisiin myös kelpoisuuslaissa. 

Sosiaalityön työvoimatilanne on ollut heikko jo vuosia: alan palkkaus, työn määrä ja kuormittavuus ja liian vähäiset koulutusmäärät. Tarvitaankin monia tekoja työvoimatilanteen muuttamiseksi paremmaksi. Yksi ratkaisu olisi kelpoisuuslain päivittäminen. Kyse ei ole kelpoisuusehtojen madaltamisesta, vaan sosiaalialan samantasoisten master-tason tutkintojen rinnastamisesta tuottamaan samantasoisen pätevyyden. Yliopiston sosiaalityön aloituspaikkoja tarvitaan myös lisää sekä joustavia opiskelujen jatkamisväyliä.

Kunnissa tulisi uudistaa aktiivisesti henkilöstön tehtäväkuvia, sillä ihmisten tarpeet ja palvelujärjestelmä muuttuvat koko ajan.  Sosiaalityössä tarvitaan tiimityötä, jossa erilainen osaaminen yhdistyy asiakkaiden hyväksi.

Sirkka Rousu, sosiaalityöntekijä ja yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta

lauantai 15. helmikuuta 2014

Sijaisperheessä kasvavan lapsen tarina: dokumenttielokuvan ensiesitys 15.2.2014

Lastensuojelun sijaisperhetyön kehittämistarpeista

Merituuli asuu sijaisvanhempiensa luona. Perheessä on myös toinen sijoitettu lapsi sekä sijaisvanhempien kaksi omaa lasta. Merituuli tapaa säännöllisesti isäänsä ja isoveljeään. Sijaisperheen ja lasten arjessa on paljon verkostoja ja tukea. Sijaissisaruus on voimavara.  

Merituulen puheenvuoro 15.2.2014 klo 19 - ensiesitys AVA -kanavalla. 

Olen elokuvan teemaa taustoittavassa artikkelissani tarkastellut laajemmin lastensuojelua ja sijaisperhehoitoa. Alla osa artikkelista. Ks.linkki koko artikkeliin, tämän tekstin lopusta. 

--------------------------------------------------------  
Viime vuosina on keskusteltu runsaasti lastensuojelun kokonaisvaltaisesta kehittämisen ja osaamisen parantamisen tarpeesta. Aulikki Kananoja jätti selvitysryhmän raportin kesäkuussa 2013. Siinä pääpaino oli lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheen ja avohuollon sekä niihin sisältyvän yhteistyön tarkastelussa.
Sijaishuollon osalta rajoituttiin muutamiin yksittäisiin havaintoihin.

Joitakin Kananojan selvitysryhmän esittämiä ehdotuksia ollaan viemässä eteenpäin. STM on laatimassa lastensuojelun kehittämisen toimintasuunnitelmaa (ks. STM /tiedote  21.1.2014 http://www.stm.fi/tiedotteet/verkkouutinen/-/view/1872880#fi).

Laajemmin perhehoidon ja lainsäädännön kehittämistä tarkasteltiin STM:n työryhmässä (2010). Raportin mukaan sijaisperheet tarvitsisivat nykyistä enemmän erilaista tukea, ovathan sijoitetut lapset usein vaativahoitoisia. Samoin sijoitetun lapsen biologisten vanhempien tarvitsema tuki ja kuntoutus on puutteellista. (Perhehoidon kehittäminen 2010). Työryhmän ehdotuksista joitakin lainsäädännön parannuksia on jo tehty mm. hoitopalkkioon ja valmennukseen, josta tuli sijaisperheelle oikeus ja kunnalle velvollisuus.

Sijaisvanhemman juridinen asema suhteessa sijoitettuun lapseen ja nuoreen on heikko, koska he pääsääntöisesti eivät ole lapsen tai nuoren huoltajia. Myös sosiaaliturvaan tarvittaisiin edelleen parannuksia mm. sairastumiseen, työttömyyteen ja eläkkeelle siirtymiseen liittyen. Lisäksi sijaisvanhemmuuden ja kodin ulkopuolisen työn yhteensovittamisella voitaisiin huomattavasti edistää sijaisperheiden hyvinvointia kokonaisuudessaan. Sijaisperheet voivat tarvita myös kodinhoito- ja lastenhoitoapua sekä apua lasten kuljettamiseen esimerkiksi vierailuille lapsen omien vanhempien luokse. Sijaisperheiden tukemiseksi ollaan myös kehittämässä vapaaehtoistoimintaa mm. Pelastakaa Lapset ry:n PePPi-hankkeessa ”Vapaaehtoiset voimavarana sijaisperheiden tukemisessa”.  

”Vanhemmuus voi kukkia huostaanoton jälkeen” - Voikukkia -hankkeessa kehitetään erityisesti vanhempien vertaistoimintaa. (www.voikukkia.fi ). Sijoitetun lapsen hyvinvointia edistää se, että hänen omat vanhempansa saavat tukea, ja voivat toimia lapsensa kehityksen tukena yhteistyössä sijaisperheen kanssa. 

Sijoitetun lapsen tarvitsema erityinen hoito ja tuki ei myöskään aina toteudu lapsen tarpeiden mukaan, esimerkiksi tarve lastenpsykiatriseen hoitoon ja koulun erityisiin tukitoimiin. Näistä sijaisperhe joutuu ”taistelemaan” kunnan eri viranomaisten kanssa.

Hyvin toteutuva sijaisperhetyö edellyttää sekä sijaisperheen, sijoitetun lapsen, ja hänen vanhempiensa tukemista. Kuntien vastuulla oleva lapsen ja perheen lastensuojelutyö on hyvin kuormittunutta, mikä heijastuu sijaisperheiden saamaan lähitukeen ja sijoitettujen lasten sijaishuoltoon kaikkinensa. Sijaishuollon palvelujärjestelmää tulisi kokonaisuutena kehittää. Lastensuojelun tukea tarvitsevat lapset ja heidän perheensä ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa asuvat.  


Lue koko sijaisperheen elokuvateeman taustaa kuvaava teksti 
Emma & Elias-ohjelman Mun perhe-sivuilta - sinne pääset suoraan tästä.

Siellä voit myös katsoa Mun perhe -elokuvien asiantuntijahaastattelut, joissa keskustellaan perheistä, vanhemmuudesta ja kunkin elokuvateeman perheen yhteiskunnallisesta asemasta. 

Katso myös dokumenttielokuvien vanhempien haastattelut, joissa he kuvaavat vanhemmuutta, kasvatusta ja arjen haasteita. 

Mun puu - dokumenttielokuvan ensiesitys on la 15.2.2014 klo 19. 
Uusintoja seuraavina päivinä. Kaikki viisi elokuvaa katsottavissa myös MTV:n Katsomo-palvelussa.

Tästä pääset elokuvan nettisivuille ja siellä sijaisperhe-elokuvan ohjaajan tervehdykseen:
Mun perhe-elokuvan nettisivuille.

Elokuvahankkeen facebook-sivuille tästä. Käy tykkäämässä!

Lue myös lapsiasiavaltuutetun nettiuutinen 14.2.2014 tästä.