Hei blogini lukijat. Olen aika harvakseltaan ehtinyt kirjoittaa - aina on niin monta "rautaa tulessa", ja kirjoittelen moneen muuhunkin mediaan, kuten paikallislehteen ja Ahjo-lehteen. Julkaisen ne erikseen.
Kesä on mennyt mm. nykyisen asunnon myynnissä ja uuden talon valmistelussa. Työ ammattikorkeakoulussa on aika hektistä ja yhtäjakoista urakkatyötä syksy-talvi-kevät.
Parhaillaan pyörii leffateattereissa viimeisin leffamme "Miss Farkku-Suomi", kannattaa käydä katsomassa.
Lastensuojelussakin tapahtuu koko ajan, ja itsekin kaikenlaista puuhaan, sekä tutkimus- että kehittämishanketta, että alaan liittyviä elokuvahankkeita. Lisää kirjoitan tuosta tuke-hankkeesta, kunhan olemme syyskuulla sitä hiukan pidemmälle valmistelleet.
Parhaillaan valmistelemme Mun perhe -dokumenttisarjaa MTV3:lle yhteistyössä hyvin laajan alan toimijajoukon ja rahoittajien kanssa. Etsimme parhaillaan erilaisia perheitä.
Tässä on etsintäkuulutuksemme:
ETSITÄÄN PERHEITÄ valmisteilla olevaan MUN PERHE televisio-ohjelmiin
Suomalaiset elokuvatuotantoyhtiöt Pystymetsä Oy ja Illume Oy valmistavat yhdessä MTV3 televisioyhtiölle kuusi televisio-ohjelmaa, joissa seurataan lapsen arkea erilaisissa perheissä Suomessa. Ohjelmat on tarkoitettu koko perheelle, ja ne kuvaavat perhettä positiivisesta näkökulmasta.
Etsimme ohjelmaan kaikenlaisia perheitä - pienperheitä, sijaisperheitä, yhden vanhemman perheitä, maahanmuuttajaperheitä, sateenkaariperheitä, ihan tavallisia perheitä. Olemme kiinnostuneet kaikenlaisista perheistä. Edellytyksenä on, että perheessä on lapsi tai lapsia. Kunkin ohjelman päähenkilö on perheessä asuva lapsi, iältään alakouluikäinen tai yläkoulun ala-luokkalainen.
Tunnetko tällaisen perheen tai kuulutko itse tällaiseen perheeseen?
Kerro siitä meille sähköpostitse: munperhe@illume.fi
Jokaisesta ohjelmasta valmistuu aiheeseen liittyvää asiantuntijamateriaalia, jota käytetään lapsi- ja perhepolitiikan keskusteluissa ja tapahtumissa sekä kouluissa opetusmateriaalina. Aineisto on osoitteessa www.emmaelias.fi. Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.
Televisio-ohjelmat esitetään MTV 3 kanavilla, Katsomo –verkkopalvelussa sekä hankkeen laajan yhteistyöverkoston kautta netissä. Ohjelmat julkaistaan myös maksuttomana DVD kokoelmana. Televisio-ohjelmat kuvataan vuosina 2012-2013 ja ne valmistuvat vuonna 2014.
Hankkeen toteuttajat:
Tuottajat Outi Rousu (Pystymetsä Oy) ja Jouko Aaltonen (Illume Oy)
Asiantuntija Sirkka Rousu
Ohjaajat Anna Korhonen, Outi Rousu ja Jouko Aaltonen
Kuvaaja Marita Hällfors, F.S.C. Leikkaaja Tuuli Kuittinen
Lisätietoja televisio-ohjelmista:
Elokuvaohjaaja Anna Korhonen, anna.korhonen@kolumbus.fi
Outi Rousu, outi@pystymetsa.fi,
Sirkka Rousu, sirkka@pystymetsa.fi,
Jouko Aaltonen, jouko.aaltonen@illume.fi,
www.pystymetsa.com / www.illume.fi
Rahoittajina ja yhteistyökumppaneina ovat muun muassa:
Raha-automaattiyhdistys, Emma & Elias -avustusohjelma; Väestöliitto; Folkhälsan; Opetus- ja kulttuuriministeriön lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma; Lapsiasianvaltuutettu; Sosiaali- ja terveysministeriö, Kaste-ohjelma; Lastensuojelun Keskusliitto; Nuorten Ystävät, Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt; Ammattikorkeakoulujen perhekeskusverkosto; Suomen Vanhempainliitto; Yhden vanhemman liitto; Perhehoitoliitto; Suomen uusperheiden liitto; MTV3; AVEK; Kirkon mediasäätiö.
tiistai 21. elokuuta 2012
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Lastensuojelun kulttuurisen muutoksen vahvistaminen
Lastensuojelussa on edelleen vahvistettava kulttuurista muutosta, jonka perustaa rakennettiin lastensuojelun kansallisella kehittämisohjelmalla. Lastensuojelun tulee kaikessa toiminnassaan tukea lapsen vanhempien ja läheisten voimavaroja. Kulttuurista muutosta tulee tukea mm. täsmentämällä lastensuojelulakia tuomalla lakiin lapsille, nuorille ja vanhemmille oikeus läheisneuvonpitoon niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Lastensuojelun kehittämistä tulee edelleen valtakunnallisesti myös ohjata ja tukea eri tavoin. Mm. näistä asioista keskusteltiin Valtiontalouden tarkastusviraston julkistaessa lastensuojelua koskevan tarkastusraportin 29.5.2012. Sain olla tilaisuudessa mukana.
Olen blogissani puhunut lastensuojelun palvelujärjestelmän kehittämisestä, paneutuvan lastensuojelutyön perusedellytyksistä (mm. aikaa jokaiselle asiakkaalle heidän tarpeidensa mukaan) ja osaamisen kehittämistarpeista, myös henkilöstörakenteesta, vanhempain kuntoutuspalvelujen kehittämisestä, valvonnasta jne...Tätä kehitystyötä ei nyt tueta kansallisesti riittävästi. Siihen ei riitä Kaste-ohjelman ehkäisevään lastensuojeluun liittyvät toimet, vaan tarvitaan lastensuojeluspesifisiä toimia.
Laitan tähän linkin Lastensuojelu-tarkastausraporttiin.
Olen blogissani puhunut lastensuojelun palvelujärjestelmän kehittämisestä, paneutuvan lastensuojelutyön perusedellytyksistä (mm. aikaa jokaiselle asiakkaalle heidän tarpeidensa mukaan) ja osaamisen kehittämistarpeista, myös henkilöstörakenteesta, vanhempain kuntoutuspalvelujen kehittämisestä, valvonnasta jne...Tätä kehitystyötä ei nyt tueta kansallisesti riittävästi. Siihen ei riitä Kaste-ohjelman ehkäisevään lastensuojeluun liittyvät toimet, vaan tarvitaan lastensuojeluspesifisiä toimia.
Laitan tähän linkin Lastensuojelu-tarkastausraporttiin.
Vanhempain vertaistuki-verkosto Voikukkia
Meillä on parhaillaan käynnissä sijoitettujen lasten vanhempain vertaistuen Voikukkia-hanke - vanhemmuus voi kukkia huostaanoton jälkeenkin. Sain olla mukana ensimmäisessä valtakunnallisessa verkoston seminaarissa 23.5.2012 Tampereella. Puhuin esityksessäni lastensuojelun vaikuttavuuden arvioinnista ja siitä, mistä lapsi ja nuori sekä hänen vanhempansa ja perheensä hyötyvät - "mikä auttaa". Yksi sellainen on vertaisten keskinäinen tuki.
Tämän vahvistivat seminaarin paneelissa puhuneet huostaanotettujen lasten vanhemmat peilatessaan sitä, millaista tukea he olivat saaneet - vertaistukea ei ollut saatavilla lainkaan, eikä myöskään vanhemman kuntoutukseen juurikaan panostettu. Panelistit olivat löytäneet Voikukkia-verkoston ja valmentautuneet nyt myös vertaisohjaajiksi. Vertaisuus tuo voimaa ja auttaa käsittelemään huostaanottokriisiä ja elämänmuutoksia.
Kiitos Kasvatus- ja perheneuvonnan liiton (Kasper), joka on yhteistyössä Sininauhaliiton kanssa käynnistänyt Voikukkia-hankkeen. Ihmetellä täytyy, että miksi vasta 2010-luvun lastensuojelussa vertaistukea on lähdetty organisoimaan, kun vastaavalla toiminnalla on vuosikymmenten historia esim. mielenterveystyössä ja päihdetyössä. Kiitos Kasperille!
Laitan tähän linkin Voikukkia verkoston sivulle, josta voi ladata seminaariesitykset ja paljon muutakin erinomaista aineistoa.
Ps. Oppilaitoksessa on ollut kevätkiireitä ja samaa myös kotona (talo myynnissä ja uutta suunnitellaan). Siksi en ole ehtinyt kirjoittelemaan.
Tämän vahvistivat seminaarin paneelissa puhuneet huostaanotettujen lasten vanhemmat peilatessaan sitä, millaista tukea he olivat saaneet - vertaistukea ei ollut saatavilla lainkaan, eikä myöskään vanhemman kuntoutukseen juurikaan panostettu. Panelistit olivat löytäneet Voikukkia-verkoston ja valmentautuneet nyt myös vertaisohjaajiksi. Vertaisuus tuo voimaa ja auttaa käsittelemään huostaanottokriisiä ja elämänmuutoksia.
Kiitos Kasvatus- ja perheneuvonnan liiton (Kasper), joka on yhteistyössä Sininauhaliiton kanssa käynnistänyt Voikukkia-hankkeen. Ihmetellä täytyy, että miksi vasta 2010-luvun lastensuojelussa vertaistukea on lähdetty organisoimaan, kun vastaavalla toiminnalla on vuosikymmenten historia esim. mielenterveystyössä ja päihdetyössä. Kiitos Kasperille!
Laitan tähän linkin Voikukkia verkoston sivulle, josta voi ladata seminaariesitykset ja paljon muutakin erinomaista aineistoa.
Ps. Oppilaitoksessa on ollut kevätkiireitä ja samaa myös kotona (talo myynnissä ja uutta suunnitellaan). Siksi en ole ehtinyt kirjoittelemaan.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen uudessa sosiaalihuoltolakiluonnoksessa
Viime viikolla oli yksi monista sosiaalihuoltolain uudistamiseen liittyneistä kuulemistilaisuuksista Helsingissä. Laki tulee ohjaamaan koko sosiaalialan toiminnan sisältöä, kuten viime vuonna voimaan tullut terveydenhuoltolaki ohjaa terveystoimialan toiminnan sisältöä. Lisäksi parhaillaan valmistellaan sote-alan yhteistä järjestämislakia, jossa määritellään alan rakenteet. Tuo laki korvaa sitten kokonaan nyt vielä voimassa olevat kansanterveyslain, erikoissairaanhoitolain sekä nykyisen sosiaalihuoltolain. Lakipakettiin sisältyy mittava uudistustyö myös sosiaalialan erityislainsäädännön ja ns. rajapintatoiminnan laeista. Käsittelin rajapinta/yhdyspintatermejä edellisessä blogissani. Kyse on siis sellaisista laeista, joissa on säännöksiä mm.yhteistyöstä sosiaalihuollon kanssa.
Sosiaalihuoltolaki-luonnos ohjaa lasten ja nuorten hyvinvointipolitiikkaa ja palvelujen kehittämistä oikeaan suuntaan: laki korostaa palvelujen yhteensovittamista ja kokoamista lasten, nuorten ja perheiden tarpeiden mukaisesti.
OTE LUONNOKSESTA:
"Lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun ja kehityksen edellyttämä tuen tarve: Lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun ja kehityksen edellyttämällä tuen tarpeella tarkoitetaan tilanteita, joissa 1) lapsen perhe tarvitsee apua ja tukea lapsen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi perheen muutostilanteissa, perheessä ilmenneiden ristiriitojen tai sairastumisen, pitkään jatkuneen rasitustilan taikka muun näihin rinnastettavissa olevan perhettä kuormittavan tilanteen vuoksi; tai 2) lapsi tarvitsee perheeltään saamansa huolenpidon puuttuessa tai sen lisäksi turvallista kasvuaan ja kehitystään tukevaa ikätasonsa mukaista hoivaa, huolenpitoa ja kasvatusta.
Perheitä tukevat palvelut: Kunnan on järjestettävä lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun ja kehityksen edellyttämän tuen tarpeessa olevien lapsiperheiden voimavarojen vahvistamiseksi ja suoriutumisen tukemiseksi:
1) tukea vanhemmuuteen sekä apua lasten- ja kodinhoitoon;
2) kasvatus- ja perheneuvontaa, johon sisältyy lasten myönteiseen kasvuun ja kehitykseen, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin liittyvää ohjausta, asiantuntijaneuvontaa ja muuta tukea yhdessä tarvittavan psykologisen ja lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon kanssa; sekä
3) neuvontaa, tukea ja sovittelua vanhemmille perhe-elämän muutostilanteissa ja vanhempien eroneuvontaa sekä sosiaalihuollon toimenpiteitä, joista säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983), lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (691/1996) ja lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975). Lisäksi kunnan on järjestettävä adoptioneuvontaa adoptiolain (22/2012), perheasioiden sovittelua avioliittolain (234/1929) ja isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen liittyviä toimenpiteitä isyyslain (700/1975) mukaisesti."
Lapsen ja nuoren tarpeet tulee ottaa huomioon perheen aikuisten palveluissa. Asiakkaalle voidaan nimetä vastuutyöntekijä, jonka kanssa laaditaan asiakassuunnitelma, joka myös kokoaa ja yhteensovittaa asiakkaan palvelukokonaisuutta. Asiakas voisi jatkossa myös joillakin perusteilla valita vastuutyöntekijänsä.
Kunnan on myös otettava huomioon eri väestöryhmän hyvinvoinnin tarpeet mm. kunnan hyvinvointisuunnittelussa. Lastensuojelulakihan jo nyt velvoittaa kuntaa laatimaan valtuuston hyväksymän suunnitelman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä (12 §).
Mielestäni luonnos on oikeansuuntainen ja hyvin asiakas- sekä asukaslähtöinen. Se velvoittaa kuulemaan asukkaita ja palvelujen piirissä olevia asiakkaita. Heikko lenkki on mm. sosiaalihuollon kehittämiseen liittyvien säännösten puute: millaiseen tietoperustaan nojaten sosiaalialan kehittäminen ja tutkiminen toteutuu sekä miten esim. tutkimustyö resursoidaan (esim. lastensuojelua koskien). Näistä asioista tarvitaan sos.huoltolakiin säännökset, ihan kuten terveydenhuoltolaissakin on tervestoimen osalta.
Kuulemistilaisuudessa kuultiin monia hyviä säännösten muuttamista perustelevia puheenvuoroja mm. asiakkaan oikeudesta muutoksenhakuun.
Linkki STM:n sivuille sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen (sivuilla ei ole 20.4.2012 kuulemistilaisuuden aineistoa eikä tuolloin jaossa ollutta lakiluonnosversiota)
Laitan tähän linkin Maritta Pesosen kolumniin Socca-sivuilla "Jotkut tarvitsevat enemmän saadakseen yhtä paljon"
Sosiaalihuoltolaki-luonnos ohjaa lasten ja nuorten hyvinvointipolitiikkaa ja palvelujen kehittämistä oikeaan suuntaan: laki korostaa palvelujen yhteensovittamista ja kokoamista lasten, nuorten ja perheiden tarpeiden mukaisesti.
OTE LUONNOKSESTA:
"Lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun ja kehityksen edellyttämä tuen tarve: Lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun ja kehityksen edellyttämällä tuen tarpeella tarkoitetaan tilanteita, joissa 1) lapsen perhe tarvitsee apua ja tukea lapsen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi perheen muutostilanteissa, perheessä ilmenneiden ristiriitojen tai sairastumisen, pitkään jatkuneen rasitustilan taikka muun näihin rinnastettavissa olevan perhettä kuormittavan tilanteen vuoksi; tai 2) lapsi tarvitsee perheeltään saamansa huolenpidon puuttuessa tai sen lisäksi turvallista kasvuaan ja kehitystään tukevaa ikätasonsa mukaista hoivaa, huolenpitoa ja kasvatusta.
Perheitä tukevat palvelut: Kunnan on järjestettävä lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun ja kehityksen edellyttämän tuen tarpeessa olevien lapsiperheiden voimavarojen vahvistamiseksi ja suoriutumisen tukemiseksi:
1) tukea vanhemmuuteen sekä apua lasten- ja kodinhoitoon;
2) kasvatus- ja perheneuvontaa, johon sisältyy lasten myönteiseen kasvuun ja kehitykseen, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin liittyvää ohjausta, asiantuntijaneuvontaa ja muuta tukea yhdessä tarvittavan psykologisen ja lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon kanssa; sekä
3) neuvontaa, tukea ja sovittelua vanhemmille perhe-elämän muutostilanteissa ja vanhempien eroneuvontaa sekä sosiaalihuollon toimenpiteitä, joista säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983), lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (691/1996) ja lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975). Lisäksi kunnan on järjestettävä adoptioneuvontaa adoptiolain (22/2012), perheasioiden sovittelua avioliittolain (234/1929) ja isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen liittyviä toimenpiteitä isyyslain (700/1975) mukaisesti."
Lapsen ja nuoren tarpeet tulee ottaa huomioon perheen aikuisten palveluissa. Asiakkaalle voidaan nimetä vastuutyöntekijä, jonka kanssa laaditaan asiakassuunnitelma, joka myös kokoaa ja yhteensovittaa asiakkaan palvelukokonaisuutta. Asiakas voisi jatkossa myös joillakin perusteilla valita vastuutyöntekijänsä.
Kunnan on myös otettava huomioon eri väestöryhmän hyvinvoinnin tarpeet mm. kunnan hyvinvointisuunnittelussa. Lastensuojelulakihan jo nyt velvoittaa kuntaa laatimaan valtuuston hyväksymän suunnitelman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä (12 §).
Mielestäni luonnos on oikeansuuntainen ja hyvin asiakas- sekä asukaslähtöinen. Se velvoittaa kuulemaan asukkaita ja palvelujen piirissä olevia asiakkaita. Heikko lenkki on mm. sosiaalihuollon kehittämiseen liittyvien säännösten puute: millaiseen tietoperustaan nojaten sosiaalialan kehittäminen ja tutkiminen toteutuu sekä miten esim. tutkimustyö resursoidaan (esim. lastensuojelua koskien). Näistä asioista tarvitaan sos.huoltolakiin säännökset, ihan kuten terveydenhuoltolaissakin on tervestoimen osalta.
Kuulemistilaisuudessa kuultiin monia hyviä säännösten muuttamista perustelevia puheenvuoroja mm. asiakkaan oikeudesta muutoksenhakuun.
Linkki STM:n sivuille sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen (sivuilla ei ole 20.4.2012 kuulemistilaisuuden aineistoa eikä tuolloin jaossa ollutta lakiluonnosversiota)
Laitan tähän linkin Maritta Pesosen kolumniin Socca-sivuilla "Jotkut tarvitsevat enemmän saadakseen yhtä paljon"
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Rajapinta vai yhdyspinta?
Yksi muotisana tuntuu tänä päivänä olevan rajapinta. Viimeisintä termin käyttösovellusta kuuntelin eilen: sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä tullaan uudistamaan myös ns. rajapintalait. Näillä tarkoitetaan muiden toimialojen lakeja, jotka vaikuttavat sosiaalihuollon toimintaan ja päinvastoin – sosiaalihuolto vaikuttaa näiden toisten toimialojen lakien soveltamiseen.
Kieli toki kehittyy koko ajan. Lainaamme luovasti toisilta toimialueilta sanoja käyttöömme: luulen, että rajapinta-termi on siirtynyt meille atk-maailmasta, jossa järjestelmien väliset rajapinnat voivat olla ongelmallisia.
Minun päässäni rajapinta-termi visualisoituu viivaksi, jonka ylitse voi molemmilta puolin siirtyä sovitulla tavalla informaatiota. Viiva on raja, joka erottaa rajan molemmille puolille kuuluvat asiat omikseen.
Olen jo joitakin vuosia sitten kuullut ajatuksen, että eikö meidän terminologiassa pitäisi pikemminkin rajapintojen sijasta puhua yhdyspinnoista.
Minun päässäni yhdyspinta visualisoituu alueeksi, jossa kaksi viivaa kaareutuu osin toistensa sisälle muodostaen molempia aloja leikkaavan yhteisen alueen – yhdyspinnan. Yhdyspinnalla paitsi vaihtuu informaatiota sovitulla tavalla, siinä on myös yhteisiä pelisääntöjä, jolla yhdyspinnalla toimitaan sekä työnjakoa koskevia sopimuksia. Se on tila/vyöhyke, jonka hyvä toimivuus on osapuolten omien tehtävien kannalta tärkeää, ja jossa vallitsee ns. win-win-tila, osapuolet hyötyvät tasapuolisesti. Se korostaa yhteistyön merkitystä.
Yhdyspinta-termi kuulostaa minun korvissani myönteiseltä asiantilalta – siinä korostuu sana yhdys, kun taas rajapinta-termissä korostuu toisiaan erottava sana -raja.
Sanat, joita käytämme, muokkaavat ajatuksiamme. Siksi jättäisin rajapinta-termin edelleen atk-alalle ja käyttäisin eri osapuolien ja toimialojen yhteistyöstä puhuttaessa mieluummin termiä yhdyspinta. Mielikuvalla on väliä.
Lastensuojelun yhdyspinnat kuntoon esim. koulun kanssa, päihdehuollon kanssa jne.
Kieli toki kehittyy koko ajan. Lainaamme luovasti toisilta toimialueilta sanoja käyttöömme: luulen, että rajapinta-termi on siirtynyt meille atk-maailmasta, jossa järjestelmien väliset rajapinnat voivat olla ongelmallisia.
Minun päässäni rajapinta-termi visualisoituu viivaksi, jonka ylitse voi molemmilta puolin siirtyä sovitulla tavalla informaatiota. Viiva on raja, joka erottaa rajan molemmille puolille kuuluvat asiat omikseen.
Olen jo joitakin vuosia sitten kuullut ajatuksen, että eikö meidän terminologiassa pitäisi pikemminkin rajapintojen sijasta puhua yhdyspinnoista.
Minun päässäni yhdyspinta visualisoituu alueeksi, jossa kaksi viivaa kaareutuu osin toistensa sisälle muodostaen molempia aloja leikkaavan yhteisen alueen – yhdyspinnan. Yhdyspinnalla paitsi vaihtuu informaatiota sovitulla tavalla, siinä on myös yhteisiä pelisääntöjä, jolla yhdyspinnalla toimitaan sekä työnjakoa koskevia sopimuksia. Se on tila/vyöhyke, jonka hyvä toimivuus on osapuolten omien tehtävien kannalta tärkeää, ja jossa vallitsee ns. win-win-tila, osapuolet hyötyvät tasapuolisesti. Se korostaa yhteistyön merkitystä.
Yhdyspinta-termi kuulostaa minun korvissani myönteiseltä asiantilalta – siinä korostuu sana yhdys, kun taas rajapinta-termissä korostuu toisiaan erottava sana -raja.
Sanat, joita käytämme, muokkaavat ajatuksiamme. Siksi jättäisin rajapinta-termin edelleen atk-alalle ja käyttäisin eri osapuolien ja toimialojen yhteistyöstä puhuttaessa mieluummin termiä yhdyspinta. Mielikuvalla on väliä.
Lastensuojelun yhdyspinnat kuntoon esim. koulun kanssa, päihdehuollon kanssa jne.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Sijaisperheistä on jatkuvasti kova pula
Sijaisperheistä on jatkuvasti kova pula, näin kirjoittaa Helsingin Sanomat 14.3.2012 kuvatessaan pääkaupunkiseudun kuntien yhteistä sijaisperheiden rekrytointitilaisuutta. Pula sijaisperheistä on tuttu tilanne monissa kunnissa.
Mitä siis tehdä asialle? Artikkelin mukaan Espoo ja Vantaa ovat päättäneet etsiä kumppaneita rekrytointiin.
Onko sijaisperheiden riittävyydessä siis kyse siitä, etteivät kunnat osaisi rekrytoida – epäilen. Tarvitaan varmasti jotain muutakin. On hienoa, jos kunnat ovat määrittäneet sijaishuollon ydinprosessit ja tunnistaneet tehtävät, jotka olisi tarkoituksenmukaista tehdä jonkun muun toimesta kuin kunnan itsensä. Tällainen tehtävä voi olla tämä rekrytointityö – tosin sijaisperheiden hankintahan ei ole vain rekrytointia.
Olen ollut mukana STM:n vetämässä muutaman vuoden istuneessa asiantuntijatyöryhmässä (2009-2010, osin 2011), jonka tuli saada aikaiseksi kansallinen perhehoidon toimintaohjelma. Työ hankkeistettiin ja toimeksiantona sen toteutti Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO ja siellä palkattuna toiminut Piritta Timonen työsti asiakirjaa. Piritta teki valtavan hyvän tiedonkeruun ja toimintaohjelman kirjoittamistyön, ja asiantuntijaryhmä, joka oli hyvin laajapohjainen ja tämän asian perin juurin tuntevista asiantuntijoista koottu, piti lukuisia hyviä kokouksia ja kävi linjaavaa ja asioita eteenpäin katsovaa keskustelua.
Tehtyä raporttiluonnosta jostain syystä - luonnoksen sisältöä kyllä STM:n ja ministeri Risikon toimesta kiiteltiin, ei koskaan viety STM:ssä päätökseen siten, että meillä olisi olemassa nyt laajaan yhteistyöhön perustuva valtakunnallinen näkemys perhehoidon kehittämisestä sekä tavoitteiden käytännön toteuttamisesta eli toimenpidesuunnitelmasta.
Työryhmän työn tuloksena syntyi yksi raportti, joka pohjusti 2011 ja 2012 voimaan tulleita perhehoitoa koskeneita lakimuutoksia. Laki vaatii kuitenkin aina toimeenpanon, ja sen pohjalle tarvitaan näkemystä miten sijaisperhehoitoa kehitettäisiin. Nyt ollaan (jälleen) tilanteessa, jossa lain toimeenpanotoimiin ei ole pantu paukkuja – hyviä ajatuksia kuitenkin kirjoitettiin.
Toivoisin, että ministeri Maria Guzenina-Richardson saa aikaiseksi kansallisen perhehoidon toimintaohjelman, sillä tarve sellaiselle ei ole poistunut hallituksen vaihdoksesta huolimatta. Kuntien kannattaa yhteistyössä alueen muiden kuntien sekä perhehoidon järjestöjen ja palveluntuottajien kanssa analysoida sijaisperhehoidon prosessi ja ratkaista mitkä tehtävät ovat aina kunnan tehtäviä ja missä tehtävissä joku muu on parempi toimija. Edelleenkin tarvitaan lastensuojelun koko palvelujärjestelmän laaja-alaista kehittämistä. Paljon on onneksi jo tehtykin.
Mitä siis tehdä asialle? Artikkelin mukaan Espoo ja Vantaa ovat päättäneet etsiä kumppaneita rekrytointiin.
Onko sijaisperheiden riittävyydessä siis kyse siitä, etteivät kunnat osaisi rekrytoida – epäilen. Tarvitaan varmasti jotain muutakin. On hienoa, jos kunnat ovat määrittäneet sijaishuollon ydinprosessit ja tunnistaneet tehtävät, jotka olisi tarkoituksenmukaista tehdä jonkun muun toimesta kuin kunnan itsensä. Tällainen tehtävä voi olla tämä rekrytointityö – tosin sijaisperheiden hankintahan ei ole vain rekrytointia.
Olen ollut mukana STM:n vetämässä muutaman vuoden istuneessa asiantuntijatyöryhmässä (2009-2010, osin 2011), jonka tuli saada aikaiseksi kansallinen perhehoidon toimintaohjelma. Työ hankkeistettiin ja toimeksiantona sen toteutti Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO ja siellä palkattuna toiminut Piritta Timonen työsti asiakirjaa. Piritta teki valtavan hyvän tiedonkeruun ja toimintaohjelman kirjoittamistyön, ja asiantuntijaryhmä, joka oli hyvin laajapohjainen ja tämän asian perin juurin tuntevista asiantuntijoista koottu, piti lukuisia hyviä kokouksia ja kävi linjaavaa ja asioita eteenpäin katsovaa keskustelua.
Tehtyä raporttiluonnosta jostain syystä - luonnoksen sisältöä kyllä STM:n ja ministeri Risikon toimesta kiiteltiin, ei koskaan viety STM:ssä päätökseen siten, että meillä olisi olemassa nyt laajaan yhteistyöhön perustuva valtakunnallinen näkemys perhehoidon kehittämisestä sekä tavoitteiden käytännön toteuttamisesta eli toimenpidesuunnitelmasta.
Työryhmän työn tuloksena syntyi yksi raportti, joka pohjusti 2011 ja 2012 voimaan tulleita perhehoitoa koskeneita lakimuutoksia. Laki vaatii kuitenkin aina toimeenpanon, ja sen pohjalle tarvitaan näkemystä miten sijaisperhehoitoa kehitettäisiin. Nyt ollaan (jälleen) tilanteessa, jossa lain toimeenpanotoimiin ei ole pantu paukkuja – hyviä ajatuksia kuitenkin kirjoitettiin.
Toivoisin, että ministeri Maria Guzenina-Richardson saa aikaiseksi kansallisen perhehoidon toimintaohjelman, sillä tarve sellaiselle ei ole poistunut hallituksen vaihdoksesta huolimatta. Kuntien kannattaa yhteistyössä alueen muiden kuntien sekä perhehoidon järjestöjen ja palveluntuottajien kanssa analysoida sijaisperhehoidon prosessi ja ratkaista mitkä tehtävät ovat aina kunnan tehtäviä ja missä tehtävissä joku muu on parempi toimija. Edelleenkin tarvitaan lastensuojelun koko palvelujärjestelmän laaja-alaista kehittämistä. Paljon on onneksi jo tehtykin.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Lapsiperheiden köyhyys ja huostaanotot
Hesari kirjoitti tämän aamuisessa 11.3.2012 pääkirjoituksessaan "Köyhyys johtaa huostaanottoihin" THL:n rekisteritutkimuksen tuloksista. Ne vahvistavat jo tähän astikin tiedettyjä asioita siitä, millaiset lapsen kasvuolosuhteet lisäävät riskiä sille, että lapsi on otettava huostaan. Riskiä lisää mm. lapsiperheen pitkäkestoiset taloudelliset vaikeudet eli lapsiperheköyhyys. Tästä ei pidä tietenkään vetää johtopäätöstä, että köyhän lapsiperheen vanhemmat eivät kykenisi toimimaan riittävän hyvinä vanhempina sen vuoksi, että ovat köyhiä.
Kun köyhyys on riski sille, että vanhemmat uupuvat jatkuvien taloudellisten huolien kanssa eläessään, niin miksi meiltä aina vaan puuttuu tahtoa tehdä yhteiskunnallisia päätöksiä, jotka vähentäisivät lapsiperheiden köyhyyttä? Keinoja vähentää köyhyysriskiä on tietenkin olemassa. Oikeansuuntaisia päätöksiä on lähdetty tekemään nykyisen hallituksen toimesta, mutta niitä tarvittaisiin lisää.
Huostaanottojen vähentäminen on mahdollista. Siinä onnistuminen vaatii monenlaisia toimia ja eri tahojen yhteistyötä.
Linkitän tähän viimeisimmän Ahjo-lehden kolumnini, jossa on yhden lapsen tarina eräässä fiksussa kunnassa.
Linkki HS 11.3.2012 pääkirjoitukseen "Köyhyys johtaa huostaanottoihin".
Linkki Ahjo lehden kolumniini "Vähemmän toisenlaisia elämäntarinoita".
Nuorten yhteiskuntatakuu-työryhmän raportti 15.3.2012 tästä linkistä
Kun köyhyys on riski sille, että vanhemmat uupuvat jatkuvien taloudellisten huolien kanssa eläessään, niin miksi meiltä aina vaan puuttuu tahtoa tehdä yhteiskunnallisia päätöksiä, jotka vähentäisivät lapsiperheiden köyhyyttä? Keinoja vähentää köyhyysriskiä on tietenkin olemassa. Oikeansuuntaisia päätöksiä on lähdetty tekemään nykyisen hallituksen toimesta, mutta niitä tarvittaisiin lisää.
Huostaanottojen vähentäminen on mahdollista. Siinä onnistuminen vaatii monenlaisia toimia ja eri tahojen yhteistyötä.
Linkitän tähän viimeisimmän Ahjo-lehden kolumnini, jossa on yhden lapsen tarina eräässä fiksussa kunnassa.
Linkki HS 11.3.2012 pääkirjoitukseen "Köyhyys johtaa huostaanottoihin".
Linkki Ahjo lehden kolumniini "Vähemmän toisenlaisia elämäntarinoita".
Nuorten yhteiskuntatakuu-työryhmän raportti 15.3.2012 tästä linkistä
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Kotihoidon tuesta ja sosiaalisesta kestävyysvajeesta
Parhaillaan käytävästä kotihoidontukikeskustelusta tuntuu unohtuvan valtiolta se, että julkinen hallinto on kokonaisuus, jonka me veronmaksajat pääosin rahoitamme. Julkinen hallinto koostuu erityisesti valtiosta ja kunnista. Jos valtio haluaa säästää kotihoidontuen maksuissa, mutta sen seurauksena aiheutetaan kunnille ja perheille tavoiteltua säästöä huomattavasti suurempi lisäkustannus - niin mitä järkeä tällaisessa "säästämisessä" on, ei mitään järkeä.
Ja tietenkin aina kun tehdään yhteiskuntapoliittisia päätöksiä, tulisi päätösten perustua tietoon ja kunnolliseen päätöksen vaikutusten ennakkoarviointiin: tässä kotihoidontukiasiassa tulisi arvioida päätöksen vaikutuksia ainakin lapsen, perheen vanhempien, työllisyyden, kustannusten ja esim. päivähoitopalvelujen näkökulmasta. Tähän mennessä keskusteluun ei ole tällaista tietoa tuotettu.
Sosiaalinen kestävyysvaje
Lauri Ihalainen kirjoitti hyvin Hesarin vieraskynässä 3.3.2012 nuorten yhteiskuntatakuusta, siitä millaista sosiaalista kestävyysvajetta olemme synnyttäneet jo tähän mennessä kun niin moni nuori ei ole löytänyt omaa koulutus- tai työpolkuansa, ja tätä menoa tulemme kasvattamaan lisää sosiaalista kestävyysvajetta. Ja siihen yhtenä tärkeänä torjuntalääkkeenä hallitus on antanut nuorille yhteiskunnan takuun, että jokaiselle nuorelle koulutus- ja/tai työurapolku järjestyy. Näistä nuorista tulee hetken päästä myös lasten vanhempia, joilla tulee olla mahdollisuus toimia riittävän hyvinä vanhempinakin.
Lue tästä Lauri Ihalaisen vieraskynä Yhteiskuntatakuu vaatii kansallisia talkoita.
Nuorten yhteiskuntatakuu-työryhmän 15.3.2012 julkistama raportti tästä linkistä.
Ja tietenkin aina kun tehdään yhteiskuntapoliittisia päätöksiä, tulisi päätösten perustua tietoon ja kunnolliseen päätöksen vaikutusten ennakkoarviointiin: tässä kotihoidontukiasiassa tulisi arvioida päätöksen vaikutuksia ainakin lapsen, perheen vanhempien, työllisyyden, kustannusten ja esim. päivähoitopalvelujen näkökulmasta. Tähän mennessä keskusteluun ei ole tällaista tietoa tuotettu.
Sosiaalinen kestävyysvaje
Lauri Ihalainen kirjoitti hyvin Hesarin vieraskynässä 3.3.2012 nuorten yhteiskuntatakuusta, siitä millaista sosiaalista kestävyysvajetta olemme synnyttäneet jo tähän mennessä kun niin moni nuori ei ole löytänyt omaa koulutus- tai työpolkuansa, ja tätä menoa tulemme kasvattamaan lisää sosiaalista kestävyysvajetta. Ja siihen yhtenä tärkeänä torjuntalääkkeenä hallitus on antanut nuorille yhteiskunnan takuun, että jokaiselle nuorelle koulutus- ja/tai työurapolku järjestyy. Näistä nuorista tulee hetken päästä myös lasten vanhempia, joilla tulee olla mahdollisuus toimia riittävän hyvinä vanhempinakin.
Lue tästä Lauri Ihalaisen vieraskynä Yhteiskuntatakuu vaatii kansallisia talkoita.
Nuorten yhteiskuntatakuu-työryhmän 15.3.2012 julkistama raportti tästä linkistä.
maanantai 27. helmikuuta 2012
Lisää osaavaa henkilöstöä alalle
1. Fakta: sosiaalityössä (myös lastensuojelualalla) on puute kelpoisuuslain mukaisista pätevistä työntekijöistä
2. Fakta: yliopistoista ei valmistu riittävästi sosiaalityöntekijöitä, ja osa valmistuvistakin sijoittuu muihin töihin kuin sosiaalityöhön
3. Fakta: vuodesta 2005 lähtien on Suomessa ollut kaksikanavainen ylemmän korkeakoulututkinnon koulutusjärjestelmä: master-tason tutkinnon voi suorittaa joko tiedekorkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa. Molemmat ovat ns. virkakelpoisia ylempiä korkeakoulututkintoja.
4. Fakta: sosiaalialan henkilöstön kelpoisuuslaki vuodelta 2005 ei mainitse kuitenkaan lainkaan ammattikorkeakoulusta valmistuneita ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita. Heitä ei ole sosiaalialan ammattien joukossa lainkaan.
5. Fakta: Sosiaalialan (myös lastensuojelualan) työpaikat ja asiakkaat tarvitsevat työntekijöitä, joilla on alan syvällinen osaaminen ja työkokemusta.
Henkilökohtainen esimerkki kelpoisuudestani ja kuvaus nykyisten ylemmän amk-tutkinnon suorittaneiden koulutuspolusta
Olen valmistunut sosionomiksi Tampereen yliopiston opetusjaostosta ja olen tuolla tutkinnolla määritelty kelpoiseksi silloisen kelpo-asetuksen mukaan myös sosiaalityöntekijän tehtäviin. Olen kyennyt tuolla tutkinnolla toimimaan erilaisissa, usein hyvin vaativissa sosiaalityön tehtävissä, olen johtanut sosiaalityötä, lastensuojelutyötä sekä sosiaalihuollon palveluja sekä kehittänyt alaa. Tätä kaikkea kykenin tekemään jo ennen kuin jatkoin yliopistollisia opintojani, tohtoritutkintoon asti.
Tänä päivänä opetan ylempää amk-tutkintoa opiskelevia, jotka ovat siis koulutusjärjestelmämme hierarkian mukaan suorittamassa ylempää korkeakoulututkintoa (taso 7., kv.kielenkäytössä master-taso). Kun he valmistuvat, heillä on takanaan sosiaalialan koulutusta ja siihen sisältyvää runsasta työelämäharjoittelua 210 op (sosionomi amk) + 90 op (sosionomi ylempi amk) = 300 op/ 5-6 vuotta. Heillä on lisäksi sosiaalialan työkokemusta vähintään 3 vuotta, joka vaaditaan jo ennen kuin voi hakea ylempää amk-tutkintoa suorittamaankaan. Useimmilla on työkokemusta tätä enemmän, ja hyvin usein vaativasta sosiaalialan/sosiaalityön asiakastyöstä.
Jos vertaan omaa (ja muiden tuon ajan sosionomikoulutuksen saaneiden) peruskoulutustaustaa ja sen antamia valmiuksia toimia sosiaalialalla ja sosiaalityössä – olemme pärjänneet hyvin ja työelämä on aina arvostanut meitä, en voi muuta kuin ihmetellä, miksi nykyisen ylemmän amk-tutkinnon suorittaneet eivät voisi olla kelpoisia toimimaan erilaisissa sosiaalityön tehtävissä, niin asiakastyössä, kuin johtamisen tehtävissä. Ja niille, jotka haluaisivat toimia sosiaalityöntekijöinä, sen tulisi olla mahdollista.
Sen sijaan, me laitamme heidät vielä kerran hakeutumaan koulunpenkille suorittamaan sosiaalityön maisteriopintoja (taso 7.) lähes alkuvaiheen opinnoista alkaen. Minusta tämä on resurssien haaskaamista (opiskelijan ja veronmaksajien) eikä vastaa asiakastyön työelämässä oleviin tarpeisiin eikä myöskään sosiaalialan ja -työn kehittämistarpeisiin.
Ylempi amk-tutkinto on ollut osa virallista koulutusjärjestelmäämme jo vuodesta 2005 lähtien ja sen tuottama sosiaalialan kelpoisuus tulee tietenkin määritellä myös meidän alan laeissa. Hallitusohjelmaan sisältyvää sosiaalialan ammattiharjoittamislakia ei myöskään voida laatia ilman, että kaikkien koulutusjärjestelmämme virallisten tutkintojen asemaa ei määriteltäisi. Se, saako nykyinen hallitus aikaiseksi ammattiharjoittamislain sosiaalialalle, jää tietenkin vielä nähtäväksi.
Valtioneuvoston hiljan hyväksymä opetuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma (KESU) kannustaa jatkamaan korkeakoulujen välisen yhteistyön kehittämistä, myös sosiaalialan tiedekorkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen kesken. Molemmilla on omat vahvuutensa ja paikkansa työelämässä.
Sosionomi (ylempi AMK) tutkinnon suorittaneet toki sijoittuvat hyvin koulutustaan vastaaviin työtehtäviin nykyisinkin, vaikkakaan eivät voi toimia muodollisesti pätevinä sosiaalityöntekijöinä. Osa heistä siinä tehtävässä kuitenkin toimii ns. epäpätevänä määräaikaisena työntekijänä, jonka työsuhde on aina katkolla. Mitä järkeä tässä on, varsinkin kun heillä on erinomaiset käytännön sosiaalialan työelämätaidot ja alan osaaminen.
Tiedekorkeakoulun ja ammattikorkeakoulun tulisi voida hyödyntää omaa osaamistaan väestön, sosiaalialan asiakkaiden ja työelämän tarpeisiin vastaamiseksi sekä sosiaalialan uudistamiseksi.
OKM:n ja STM:n tulee istua yhteisen pöydän ääreen ja tehdä ratkaisuja muuttuvan toimintaympäristön vaatimusten mukaan, kuten väestön ja työelämän muuttuvat tarpeet, kansainvälinen toimintaympäristö ja koulutetun työvoiman liikkuvuus ja saatavuus edellyttävät.
Pannaan kelpoisuuslaki kuntoon ja muodollinen pätevyys niille, joilla tämä osaaminen jo on!
2. Fakta: yliopistoista ei valmistu riittävästi sosiaalityöntekijöitä, ja osa valmistuvistakin sijoittuu muihin töihin kuin sosiaalityöhön
3. Fakta: vuodesta 2005 lähtien on Suomessa ollut kaksikanavainen ylemmän korkeakoulututkinnon koulutusjärjestelmä: master-tason tutkinnon voi suorittaa joko tiedekorkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa. Molemmat ovat ns. virkakelpoisia ylempiä korkeakoulututkintoja.
4. Fakta: sosiaalialan henkilöstön kelpoisuuslaki vuodelta 2005 ei mainitse kuitenkaan lainkaan ammattikorkeakoulusta valmistuneita ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita. Heitä ei ole sosiaalialan ammattien joukossa lainkaan.
5. Fakta: Sosiaalialan (myös lastensuojelualan) työpaikat ja asiakkaat tarvitsevat työntekijöitä, joilla on alan syvällinen osaaminen ja työkokemusta.
Henkilökohtainen esimerkki kelpoisuudestani ja kuvaus nykyisten ylemmän amk-tutkinnon suorittaneiden koulutuspolusta
Olen valmistunut sosionomiksi Tampereen yliopiston opetusjaostosta ja olen tuolla tutkinnolla määritelty kelpoiseksi silloisen kelpo-asetuksen mukaan myös sosiaalityöntekijän tehtäviin. Olen kyennyt tuolla tutkinnolla toimimaan erilaisissa, usein hyvin vaativissa sosiaalityön tehtävissä, olen johtanut sosiaalityötä, lastensuojelutyötä sekä sosiaalihuollon palveluja sekä kehittänyt alaa. Tätä kaikkea kykenin tekemään jo ennen kuin jatkoin yliopistollisia opintojani, tohtoritutkintoon asti.
Tänä päivänä opetan ylempää amk-tutkintoa opiskelevia, jotka ovat siis koulutusjärjestelmämme hierarkian mukaan suorittamassa ylempää korkeakoulututkintoa (taso 7., kv.kielenkäytössä master-taso). Kun he valmistuvat, heillä on takanaan sosiaalialan koulutusta ja siihen sisältyvää runsasta työelämäharjoittelua 210 op (sosionomi amk) + 90 op (sosionomi ylempi amk) = 300 op/ 5-6 vuotta. Heillä on lisäksi sosiaalialan työkokemusta vähintään 3 vuotta, joka vaaditaan jo ennen kuin voi hakea ylempää amk-tutkintoa suorittamaankaan. Useimmilla on työkokemusta tätä enemmän, ja hyvin usein vaativasta sosiaalialan/sosiaalityön asiakastyöstä.
Jos vertaan omaa (ja muiden tuon ajan sosionomikoulutuksen saaneiden) peruskoulutustaustaa ja sen antamia valmiuksia toimia sosiaalialalla ja sosiaalityössä – olemme pärjänneet hyvin ja työelämä on aina arvostanut meitä, en voi muuta kuin ihmetellä, miksi nykyisen ylemmän amk-tutkinnon suorittaneet eivät voisi olla kelpoisia toimimaan erilaisissa sosiaalityön tehtävissä, niin asiakastyössä, kuin johtamisen tehtävissä. Ja niille, jotka haluaisivat toimia sosiaalityöntekijöinä, sen tulisi olla mahdollista.
Sen sijaan, me laitamme heidät vielä kerran hakeutumaan koulunpenkille suorittamaan sosiaalityön maisteriopintoja (taso 7.) lähes alkuvaiheen opinnoista alkaen. Minusta tämä on resurssien haaskaamista (opiskelijan ja veronmaksajien) eikä vastaa asiakastyön työelämässä oleviin tarpeisiin eikä myöskään sosiaalialan ja -työn kehittämistarpeisiin.
Ylempi amk-tutkinto on ollut osa virallista koulutusjärjestelmäämme jo vuodesta 2005 lähtien ja sen tuottama sosiaalialan kelpoisuus tulee tietenkin määritellä myös meidän alan laeissa. Hallitusohjelmaan sisältyvää sosiaalialan ammattiharjoittamislakia ei myöskään voida laatia ilman, että kaikkien koulutusjärjestelmämme virallisten tutkintojen asemaa ei määriteltäisi. Se, saako nykyinen hallitus aikaiseksi ammattiharjoittamislain sosiaalialalle, jää tietenkin vielä nähtäväksi.
Valtioneuvoston hiljan hyväksymä opetuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma (KESU) kannustaa jatkamaan korkeakoulujen välisen yhteistyön kehittämistä, myös sosiaalialan tiedekorkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen kesken. Molemmilla on omat vahvuutensa ja paikkansa työelämässä.
Sosionomi (ylempi AMK) tutkinnon suorittaneet toki sijoittuvat hyvin koulutustaan vastaaviin työtehtäviin nykyisinkin, vaikkakaan eivät voi toimia muodollisesti pätevinä sosiaalityöntekijöinä. Osa heistä siinä tehtävässä kuitenkin toimii ns. epäpätevänä määräaikaisena työntekijänä, jonka työsuhde on aina katkolla. Mitä järkeä tässä on, varsinkin kun heillä on erinomaiset käytännön sosiaalialan työelämätaidot ja alan osaaminen.
Tiedekorkeakoulun ja ammattikorkeakoulun tulisi voida hyödyntää omaa osaamistaan väestön, sosiaalialan asiakkaiden ja työelämän tarpeisiin vastaamiseksi sekä sosiaalialan uudistamiseksi.
OKM:n ja STM:n tulee istua yhteisen pöydän ääreen ja tehdä ratkaisuja muuttuvan toimintaympäristön vaatimusten mukaan, kuten väestön ja työelämän muuttuvat tarpeet, kansainvälinen toimintaympäristö ja koulutetun työvoiman liikkuvuus ja saatavuus edellyttävät.
Pannaan kelpoisuuslaki kuntoon ja muodollinen pätevyys niille, joilla tämä osaaminen jo on!
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Lapsen mahdollisuus syntyä ilman päihdevaurioita
Keskustelua on käyty monien monien vuosien ajan lapsen mahdollisuudesta syntyä ilman päihdevauriota ja toisaalta raskaana olevan naisen oikeudesta päättää päihteiden käytöstään raskauden aikana ja siitä meneekö hoitoon vai ei. Jälleen yksi STM:n työryhmä valmistelee ehdotuksia asiasta. Nyt julkisuudessa olleet tiedot näistä ehdotuksista ovat oikeansuuntaisia: naiselle taattaisiin subjektiivinen oikeus päästä päihteiden käyttönsä johdosta hoitoon eli raskaana olevalla olisi olisi hoitotakuu päästä hoitoon pikimmmiten. Myös pakkohoito sekä ns. vapaaehtoinen pakkohoito olisi mahdollista syntyvän lapsen suojaamiseksi.
Jokainen FAS- ja Fae-oireyhtymästä kärsivä vauva on myös lastensuojelullisen tuen tarpeessa, usein hyvin intensiivisen laitoksessa tapahtuvan hoidon lisäksi tarvitaan vahvaa tukea, ehkä lapsen koko elämän ajan, koko perheelle. Näiden naisten ja syntyneiden vauvojen hoito on toteutettu menestyksellisesti päihde-ensikodeissa - toiminta on tuloksellista. Järjestämisvastuun näistä erityispalveluista tulisi kuulua sairaanhoitopiireille (ei kuntien sosiaalitoimelle kuten nykyisin), ja sairaanhoitopiiri puolestaan voisi hankkia nämä palvelut räätälöidysti kunkin asiakkaan tarpeiden mukaisesti esim. suoraan päihde-ensikodeilta - näin ainakin minun mielestä. On taloudellista käyttää niiden yksiköiden palveluja, joissa on useiden vuosien ajan kehitetty juuri tätä hoitoa.
Odotan mielenkiinnolla työryhmän esityksiä. Parhaillaan kaksi ylemmän amk-tutkinnon opiskelijaani on tekemässä opinnäytetyötä päihde-ensikotien vaikuttavuudesta.
Lue tästä myös Helsingin Sanomien pääkirjoitus asiasta "Hoito ennen pakkohoitoa" 22.2.2012.
Jokainen FAS- ja Fae-oireyhtymästä kärsivä vauva on myös lastensuojelullisen tuen tarpeessa, usein hyvin intensiivisen laitoksessa tapahtuvan hoidon lisäksi tarvitaan vahvaa tukea, ehkä lapsen koko elämän ajan, koko perheelle. Näiden naisten ja syntyneiden vauvojen hoito on toteutettu menestyksellisesti päihde-ensikodeissa - toiminta on tuloksellista. Järjestämisvastuun näistä erityispalveluista tulisi kuulua sairaanhoitopiireille (ei kuntien sosiaalitoimelle kuten nykyisin), ja sairaanhoitopiiri puolestaan voisi hankkia nämä palvelut räätälöidysti kunkin asiakkaan tarpeiden mukaisesti esim. suoraan päihde-ensikodeilta - näin ainakin minun mielestä. On taloudellista käyttää niiden yksiköiden palveluja, joissa on useiden vuosien ajan kehitetty juuri tätä hoitoa.
Odotan mielenkiinnolla työryhmän esityksiä. Parhaillaan kaksi ylemmän amk-tutkinnon opiskelijaani on tekemässä opinnäytetyötä päihde-ensikotien vaikuttavuudesta.
Lue tästä myös Helsingin Sanomien pääkirjoitus asiasta "Hoito ennen pakkohoitoa" 22.2.2012.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)