Sijaishuollon kokonaistilasta pitää tehdä kunnon selvitys

Lastensuojelun kehittämistarpeista on tällä viikolla puhuttu mediassa. Sosiaalialan ay-järjestö Talentia julkaisi oman lastensuojelun pelastusohjelmansa (linkki alla). Sen erilaiset vaatimukset ovat perusteltuja. Yksittäisten toimenpiteiden toteuttaminen vaatii minusta "ison kuvan" piirtämistä hyvin toimivasta lastensuojelusta. Tällainen kokonaisnäkemys ja päämäärä pitää kirkastaa. Siinä pitää olla myös näkemys miten lastensuojelua ohjataan kansallisesti ja paikallisesti. Tästä yritän kirjoittaa artikkelia.

Aulikki Kananojan työryhmän työlle annettiin jatkoaikaa kesäkuuhun. Aulikki kävi 7.3.2013 lapsiasiavaltuutetun neuvottelukunnan kokouksessa esittämässä työryhmän työn tämän vaiheen tilannetta ja arvioita kehitystoimista, ja sai meiltä työhön evästystä. Aika perusteellisia lastensuojelua sekä lapsiperheiden palvelujärjestelmän kehittämistoimia pitäisi työryhmän uskaltaa kirjoittaa, ja myös kirjoittaa näkyviin se, mikä lastensuojelussa toimii hyvin.

Lastensuojelun tulee olla uuden aikakauden alussa. Vaikka monia ja monia asioita pitää kohentaa, olisi yksi kiireellisimmistä sijaishuollon kokonaistilan perusteellinen selvittäminen. Sellaista ei ole ole minun muistini (35 vuoden lastensuojelun työtausta) mukaan tehty. Lastensuojelun kehittämisohjelmassa (2004-2006), tehtiin sijaishuollon nykytilasta pienimuotoinen selvitys ja sen pohjalta kehittämisehdotukset. Sen perustalta olisi hyvä edetä (taisi olla Laaksonen & Känkänen tekemä raportti).

Kuntaliitto julkaisi myös tällä viikolla 14.3.2013 yhteenvedon lastensuojelua koskeneesta kyselystä, joka tehtiin alan johtaville kuntavirkamiehille (linkki alla). Kyselyraporttia ei vielä näkynyt Kuntaliiton sivuilla, vain siis yhteenvetotiedote. Kerätty tieto täydentää sitä tietoa, jonka keräsin laajalla kuntakyselyllä syksyllä 2010, ja jonka raportin käsikirjoituksen toimitin Kuntaliitolle joulukuussa 2011. Jo siinä kyselyssä kävi ilmi mm. suuret asiakasmäärät, ja toki monta muutakin tulosta.

Tässä linkki Talentian ao.sivulle. (Lastensuojelun pelastusohjelma)

Tässä linkki Kuntaliiton ao.sivulle:
Tiedote  (13.3.2013 Haatainen)
Kyselyn yhteenveto. (14.3.2013)

Lastensuojelun sijaishuollossa tarvitaan lisää julkista palvelutuotantoa

Viikolla on media soitellut ja kysynyt taustatietoja lastensuojelun palvelumarkkinoista ja kehitysarvioita.

Aluksi hiukan faktaa.

Tuotettujen sosiaalipalvelujen arvo 2010 (TEM:n toimialaraportti 5/2012, 20.11.2012)

Vuosi	julkinen %	järjestöt %	yritykset %
1995	81,6	14,6	3,8
2010	69,2	15,8	15,0

Osa yritys-sektorille tilastoiduista palveluntuottajista on yleishyödyllisiä suuria yhdistyksiä, jotka ovat yhtiöittäneet maksullisen palvelutuotannon, kuten Nuorten Ystävät, Asumispalvelusäätiö. Suurten palveluntuottajien listalta löytyy myös mm. Pelastakaa Lapset. Nämä tuottajat ovat perustaneet muutama vuosi sitten Reilu Palvelu yhteisyhdistyksen, jolla erottautuvat mm. arvopohjansa ja yleishyödyllisten tavoitteiden johdosta ns. kovaa bisnestä tekevistä yrityksistä. Tässä linkki Reilu Palvelu ry:n sivuille.

Lastensuojelupalveluissa yritysten ja yhdistysten avopalvelujen tuotanto-osuudet ovat vielä pieniä. Avopalveluissa niiden osuus voisi olla suurin.

Lastensuojelun laitos- ja perhekotipalveluissa tuotetut hoitopäivät 2010 jakaantuvat seuraavasti: (THL 2009, Tilastoraportti 33/2011, 28.10.2011, TEM 5/2012, s.24)

2010  % osuus	Kunta,KY	valtio	järjestöt	yritykset	Yksit.yht.
	30,1	2,4	13,2	54,3	67,5

                                                               

Tuottaja	Kunta, KY	valtio	järjestöt	yritykset
Laitoshoito-pvt/vuosi	35,8	3,4	15,4	45,3
perhekotihoito-pvt/vuosi	16,3	-	0,4	83,2

                     

Suurin osa perhekotihoidon hoitovuorokausista tuotetaan yrityksissä ja lastenkotihoidon hoitopäivistä yritykset tuottavat alle puolet.

TEM:n raportissa (s.39) kuvataan toimialan haasteina mm. kuntien hankintapolitiikan kehittymättömyys ja pienten yritysten asema kansainvälisten suurten pääomasijoittajien ketjuuntuneen palvelutuotannon puristuksessa.

Onko tämä haluttua kehitystä?

Lain mukaan jokainen kunta päättää suvereenisti siitä, mihin sijoitetut lapset sijoitetaan.
Sijoitusta tarvitseva lapsi tulee uudistuneen lastensuojelulain mukaan ensisijaisesti päästä perhehoitoon. Tällaisia ovat perinteiset tavalliset sijaisperheet, mutta niitä ovat myös ammatilliset sijaisperheet, joista ainakin toisella vanhemmalla on vaadittu alan koulutus.
Miksi kunnat ja kuntayhtymät eivät ole määrätietoisesti kehittäneet perhehoitoa ja erityisesti ammatillista perhehoitoa osaksi kunnan tai kuntien yhteistä palveluverkkoa? Ammatillinen perhekoti voi olla sekä kunnallinen, järjestöjen tai yrityksen toimintaa.

Miksi kunnat eivät ole kehittäneet omaa sijaishuollon palveluvalikkoaan?  En tiedä. Yksi selitys voi olla kuntien suuri määrä. Sijaishuollon palvelutarjonta edellyttää laajaa väestöpohjaa, mikä olisi edellyttänyt kuntien yhteisiä sijaishuollon palvelurakenteita sekä sopimuksia palvelutuotannosta ja toiminnan pitkäjänteisestä kehittämisestä. Ituja tällaisesta saatiinkin aikaan useissa seutu- ja maakuntahankkeissa ja lastensuojelun kehittämisohjelman aikana. Syntyneitä yhteistyörakenteita ei pääosin vakinaistettu. Valtion kansallista ohjausta ei myöskään syntynyt.

Vain kunnat itse voivat saada muutoksen aikaan!

Kuntien tulisi koota voimansa ja tehdä palvelutuotanto-ohjelma, jossa otetaan kantaa MITÄ lastensuojelupalveluja tuotetaan ja MITEN ne tuotetaan. Sen lisäksi tarvitaan palveluverkkosuunnitelma, jossa otetaan kantaa siihen MISSÄ ja MILLOIN palveluja on lapsille, nuorille ja perheille saatavissa.

Lastensuojelupalveluista ehkäisevän ja avohuollon tukipalveluista pääosa voitaisiin  tuottaa järjestöjen ja yksityisten toimesta - viranomaistehtäviä lukuun ottamatta.

Sen sijaan sijaishuollon palveluista suurin osa tulisi olla kuntien / kuntayhtymien omaa palvelua. Nyt markkinaosuudet ovat juuri päinvastoin. Korjausliikkeitä kunnissa kannattaisi tehdä tähän suuntaan. Jotkut kunnat ovat niitä tehneetkin, ja käsitykseni mukaan hyvin tuloksin.

Kaikkien kriteerit täyttävien tuottajien pitää päästä listautumaan

Pitkäjänteisiin strategisiin palvelujen tuotantokumppanuuksiin kannattaa satsata myös yhdistysten ja yritysten kanssa. Ja tuottaja tulee hyväksyä tuottajalistalle, mikäli täyttää vaaditut laatukriteerit ja muut tuottajaan liittyvät edellytykset. Näin kaikki kelpoiset tuottajat pääsevät listautumaan hyväksyttyjen tuottajien listalle koko ajan, ja muutaman vuoden välein toteutuneista avoimista tarjousmenettelyistä voidaan luopua. Ne eivät turvaa lastensuojelun sijaishuollon pitkäjänteisyyttä lapselle.

Kilpailutusprosessit syövät paljon resursseja niin tilaajilta kuin tuottajiltakin, eikä kustannus-hyötysuhde tästä työstä ole välttämättä hyvä. Kukin kilpailuttava kunta/kuntien yhteisliittymä käyttää omanlaisiaan laatu yms. kuvauslomakkeita, mikä ei lisää tasavertaisuutta tuottajien kesken ja aiheuttaa hirmuisen määrän moninkertaista työtä palveluntuotajille. Tässä myös yksi syy, miksi pienet tuottajat eivät pärjää, kun kilpailutusprosessi on niin älytön.    

Jokaisen lapsen sijaishuoltopäätös tulee perustua henkilökohtaistamisen periaatteelle ja asiakkaan valinnoille. Tähän suuntaan viitoitetaan sosiaalihuoltolain uudistusta valmistelleen työryhmän 2012 raportissa.

Ps. Olen 1990-luvun lopusta lähtien ollut herättelemässä kuntia määrittämään omaa tahtotilaansa lastensuojelupalvelujen tuottamisesta. Kirjoitimme kollega Tupu Holman kanssa opaskirjojen sarjan 2004, järjestimme lukuisia seminaareja, laatupäiviä, hankintapolitiikan konsensuskokouksia, pitkiä osto- ja myyntikouluja, joissa opeteltiin yhdessä myyjien ja ostajien kanssa palvelumarkkinoilla toimimista, ja kehitimme lastensuojelun laatukriteerit, joita voidaan soveltaa myös palveluja hankittaessa ja niitä valvottaessa (LapsiARVI). Panokset eivät kuitenkaan ole riittäneet kansalliseen lastensuojelun kehittämisen suunnan ohjaukseen. Yritystä kyllä on ollut paljon.

Linkki TEM:n sosiaalipalvelujen toimialaraporttiin 2012




 

Pitkittäistutkimus huostaanotetuista lapsista

Lukijani, linkitän tässä 18.2.2013 olleen lastensuojelun vaikuttavuuteen liittyneen THL:n seminaarin aineiston - en itse voinut osallistua. Seminaarissa esiteltiin Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen "Pitkittäistutkimus huostaanotetuista lapsista" antia. Tutkimusjohtajana toimi VTT Tarja Heino. 

En itse vielä voi kommentoida tutkimusten antia - en ole ehtinyt lukea (parhaillaan talonrakentamiskiireitä, työkiireitä ja kuntapäättäjäkiireitä), mutta laitan lukijoille tähän linkin THL:n sivuille, josta löytyy materiaalit.

http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=32950
18.2.2013 seminaarissa esiteltyjen tutkimuksen aineistoa

Eduskunnan myöntämät lastensuojelun "joululahjarahat"

Hei lukijat, monet asiat ovat pitäneet minut kiireisenä, ja lomallakin olin.

Lasten Kaste, sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma, osa-ohjelma järjesti kaksipäiväisen seminaarin 12-13.2.2013. Katsottiin mitä saatiin aikaiseksi Kaste I -kaudella ja mitä opittiin. Toisena päivänä keskityttiin käynnistyvän II kauden teemoihin. Itse osallistuin Lastensuojelu-pajaan. Laitan blogin loppuun linkin seminaariaineistoihin.

Lastensuojelu-pajassa keskusteltiin mm. eduskunnan myöntämien joululahjarahojen kohdentamisesta: kansanedustajat korvamerkitsivät 3,4 miljoonaa euroa lastensuojeluun (33.60.31 momentille). Viesti oli siis mennyt perille, että Kaste ohjelman toimenpiteet eivät riitä kehittämään lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua, vaan lastensuojelu tarvitsee oman täsmäkehittämisohjelman ja sen rahoituksen.

THL (ja STM) tekee määrärahan käyttösuunnitelmaa. Raha tulee kohdentaa Kaste-ohjelmassa mainittujen ehdotusten toteuttamiseen: lastensuojelutarpeen selvittämisen menetelmien ja toimintamallien kehittämiseen, perhehoidossa olevien lasten ja heidän vanhempiensa sekä sijaisperheiden tuen järjestämiseen, perhehoitolainsäädäntöä pohtineen työryhmän ehdotusten toimeenpanoon ja perhehoidon rakenteiden kehittämiseen sekä Aulikki Kananojan selvitystyöryhmän ehdotusten toimeenpanoon (työryhmä jättää ehdotuksensa maalikuun lopussa). Määrärahalla saataneen myös yhteistyötä ohjeistava opas, ja ehkäpä lastensuojelun tutkimukseen ja tilastoinnin kehittämiseenkin liikenee jonkin verran rahaa.

Määrärahaa voivat hakea myös kunnat ja kuntayhtymät syksyn 2013 täsmähaussa.

Odotan mielenkiinnolla määrärahan käyttösuunnitelmaa.

Lastensuojelu-pajassa sovittiin myös kehittämisyhteistyöstä: THL organisoi jatkossa avoimia oppimisverkostoja, joista ensimmäinen on 8.5.2013 Helsingissä. Itse en tähän harmikseni pääse, sillä minulla on tuolloin koko päivä opetusta. Osallistukaa te!

Linkki Lasten Kaste -seminaarin aineistoihin tässä.

Tässä linkki myös Osmo Soininvaaran blogiin, jossa hän kertoo mihin eduskunta noin 50 Me kohdensi joululahjarahoja.

Kulttuurinen muutos lastensuojeluun

Ajattelimme tutkijakollegan kanssa tarjota Hesariin vieraskynäartikkelia lastensuojelun kehittämisen suunnista. Tarkastelisimme jutussa

-          toimintakulttuurin muutosta
-          lastensuojelun kansallista ohjausta, valvontaa sekä toiminnan johtamista
-          tietopohjaa sekä osaamista.

Lastensuojelun kansallisen kehittämisohjelman käytännön toimenpiteet kiinnittyvät mielestämme näihin teemoihin. Aulikki Kananojan työryhmä jättää ehdotuksensa ”Toimiva lastensuojelu” 31.3.2013 mennessä.

Lue myös mitä lapsiasiavaltuutettu esitti 7.1.2013 työryhmälle.

Linkki lausuntoon tässä.

Linkki tiedotteeseen tässä - tältä sivulta löytyy myös muut asiaan liitetyt lapsiasiavaltuutetun asiakirjalinkit.

 

Miksi nuori surmaa ? - sisäasiainministeriön selvitys

Sisäasianinministeriö julkaisi joulun alla (19.12.2012) selvityksen, joka saattoi jäädä huomaamatta. Asia kyllä uutisoitiin hyvin TV:ssä ja radiossa mm.Tarja Mankkisen hyvät haastattelut.

Tässä selvityksen kuvausteksti SM:n sivuilta sekä lopussa linkki raporttiin.

Ihmisen (lapsen, nuoren aikuisen) sosiaalisten suhteiden laatu tai turvallisten ja rakentavien sosiaalisten suhteiden puuttuminen kokonaan on tulevaisuuden yksi suurimmista hyvinvoinnin sekä valtioiden uhkista. Jokaisella lapsella, nuorella ja myös hänen vanhemmallaan tulee olla turvallisia ihmissuhteita. Tästä pitää pitää huolta. Kirjoitin aiheesta tuolloin väitöstutkimukseni lectiopuheessa (pidetty 7.12.2007), sillä Jokelan koulusurma oli tapahtunut kuukautta (7.11.2007)aiemmin. Lectiossani toivoin, että koulusurma olisi ollut käynnistämässä välttämättömiä muutoksia lasten ja nuorten hyvinvointityössä ja -politiikassa, jotta tällaiset surmat eivät toistuisi. Toisin kävi. Muistan Jokelan uutispäivän myös henkilökohtaisesti siitä, kun juuri surman tapahtuma-aikaan pidimme II sisäisen turvallisuusohjelman Arjen turvallisuus-valmisteluun liittyvää kokousta, joka käsitteli lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen keinoja.   

SM:n selvityksen kuvaus:
"Suomessa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana nuorten tekemiä vakavia henkirikoksia, jotka ovat saaneet laajaa julkisuutta ja herättäneet paljon huomiota. Tapaukset ovat järkyttäneet yhteiskuntaa laajasti. Tämän selvityksen tarkoituksena on koota yhteen mahdollisia syitä nuorten tekemiin joukkosurmiin ja muihin vakaviin väkivallan tekoihin olemassa olevan tiedon pohjalta.

Selvityksen tavoitteena on luoda kokonaiskuva siitä, mitkä tekijät yhdistävät tekoja ja millaiset seikat niitä erottavat toisistaan. Yhteistä selvityksessä tarkasteltaville teoille on niiden suunnitelmallisuus sekä nimenomainen surmaamistarkoitus jo tekoa edeltävässä suunnittelussa. Kokonaiskuvan perusteella voidaan kehittää vakavien väkivallantekojen varhaista tunnistamista ja ennalta ehkäisyä. Selvitys perustuu julkisesti saatavilla olevaan tietoon. Tekijöitä koskevat tiedot on saatu pääasiassa esitutkintapöytäkirjojen julkisista versioista, tutkintalautakuntien raporteista sekä akateemisesta tutkimuksesta.

Joukkosurmia voidaan tarkastella sekä teko- ja tekijälähtöisesti että yhteiskunnallisia syitä analysoimalla. Tämän selvityksen ensimmäisessä osassa verrataan tarkasteltavia tapauksia tekijöihin ja tekoihin liittyvien piirteiden perusteella. Vertailussa esitetään, miksi kyseinen piirre on aiemman tiedon valossa merkityksellinen seikka selvitettäessä syitä surmatekoon. Tällaisia piirteitä tekijän osalta ovat esimerkiksi hänen perhesuhteensa, koulumenestyksensä ja päihteiden käyttönsä. Teon osalta tarkasteltavia piirteitä ovat muun muassa tekijän suhde uhreihin ja tekovälineeseen sekä tekijän motiivi. Tässä osassa esitetään myös, miten mainitut piirteet tyypillisesti ilmenevät nuorilla väkivallantekijöillä. Selvityksen toisessa osassa keskitytään yksilön ja yhteiskunnan välissä oleviin tekijöihin, joilla voi olla nuorten tekemää suunnitelmallista väkivaltaa edistävä tai hillitsevä vaikutus. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa koulukiusaaminen, väkivaltaviihde sekä perhekasvatuksen merkitys. Kolmannessa osassa tarkastellaan sellaisia yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, joiden vaikutuksesta useampi nuori voi ajautua vastaavanlaisiin väkivallantekoihin."

SM:n tiedotteesta:
"Miksi nuori surmaa -selvityksen tulokset osoittavat, että nuorten tekemien vakavien väkivallantekojen ennalta estämiseen tarvitaan kaikkien viranomaisten, järjestöjen ja potentiaalisten tekijöiden lähipiirin toimenpiteitä.
Nuorten, syrjään vetäytyvien, koulukiusattujen ja kostoa suunnittelevien miesten kanssa pitäisi saada aikaan ennen kaikkea keskusteluyhteys ennen kuin on liian myöhäistä. Selvityksen mukaan yhteistä teoille on niiden suunnitelmallisuus sekä nimenomainen surmaamistarkoitus jo tekoa edeltävässä suunnittelussa.
Miksi nuori surmaa -selvityksessä käydään läpi kahdeksan nuorten tekemää suunnitelmallista henkirikosta vuosina 1989–2012. Selvityksen tiedot on koottu pääasiassa esitutkintapöytäkirjoista, tutkintalautakuntien raporteista sekä akateemisesta tutkimuksesta. Selvitykseen on koottu mahdollisia syitä nuorten tekemiin joukkosurmiin ja muihin vakaviin väkivallantekoihin. Hallitus päätti selvityksen tekemisestä 30.5.2012.

Nuori joukkosurmaaja suunnittelee tekoaan pitkään ja yksityiskohtaisesti

Miksi nuori surmaa -selvityksessä tarkasteltavat nuorten tekemät vakavat väkivallanteot poikkeavat monella tavalla perinteisestä suomalaisesta väkivallasta. Tekijä on usein suunnitellut tekoa yksityiskohtaisesti ja huolellisesti, alkoholi ei ole merkittävä taustatekijä ja teoilla on yhteyksiä kansainvälisiin malleihin. Tekoihin on etsitty myös yhteiskunnallisia syitä, kuten yhteisöllisyyden vähenemistä ja syrjäytymisen lisääntymistä.

Selvitykseen koottujen joukkosurmien ja muiden vakavien väkivallantekojen tekijät ovat kaikki olleet nuoria poikia tai miehiä, iältään 14–23-vuotiaita. Suuri osa tekijöistä on yksinäisiä tai syrjään vetäytyviä. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyneisyys näyttääkin olevan merkittävä riskitekijä vakavalle suunnitelmalliselle väkivallalle. Selvityksessä mukana olevissa kolmessa koulusurmassa (Raumanmeri, Jokela, Kauhajoki) teoille on tyypillistä pitkä suunnittelu- ja valmisteluaika, puolesta vuodesta useisiin vuosiin. Koulusurmaajia oli myös kiusattu koulussa pitkään.

Joukkosurmaajilla tai vakaviin väkivallantekoihin syyllistyneillä nuorilla ei ole yhtenäistä perhetaustaa. Usean teon taustalla on kosto. Koston kohteen konkreettisuus vaihtelee ennalta valituista uhreista kouluyhteisöön yleisesti sen mukaan, minkä tekijä kokee ”syyllisenä”. Suuri osa tekijöistä mielsi tai ymmärsi jäävänsä kiinni teosta.

Tilastojen perusteella Suomi on länsieurooppalaisissa vertailuissa varsin väkivaltainen maa. Eritoten henkirikosten määrä suhteessa väkilukuun on suuri. Tilastojen mukaan nuorten 18–20-vuotiaiden tekemän väkivallan määrä on kasvanut viime vuosina, kun samanaikaisesti kaikkien henkirikosten määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun."
Tässä linkki selitysraporttiin.

Syrjäytymisen ehkäisy on aloitettava varhain kaikissa arjen kehitysympäristöissä

THL julkaisi 2.1.2013 - suora lainaus tiedotteesta.

"Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy on aloitettava varhain. Lasten tilanne pitäisi myös ottaa huomioon aina, jos vanhemmilla on ongelmia.

Näin suositellaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimusraportissa. Tutkimuksessa on seurattu kaikkia kyseisenä vuonna Suomessa syntyneitä 60 069 lasta sikiökaudelta vuoden 2008 loppuun saakka eli tutkittavat ovat tällä hetkellä 25-vuotiaita.

Seurannasta selviää, että hyvinvointi eriytyy. Hyvinvointiongelmat, kuten kouluttamattomuus, mielenterveys- sekä toimeentulo-ongelmat, kasautuvat. Joka viidennellä vuonna 1987 syntyneellä ei ole toisen asteen koulutusta, ja joka viides ikäluokasta on käyttänyt psykiatrian erikoissairaanhoidon palveluita tai psyykenlääkkeitä ennen aikuisikää. Noin joka neljäs vuonna 1987 syntynyt on kärsinyt toimeentulo-ongelmista tai jäänyt kiinni rötöstelystä.

Sosioekonominen ja alueellinen eriarvoisuus on tämän päivän Suomessa huomattavan suurta, esimerkiksi toimeentulotukeen on Lapissa joutunut turvautumaan 36 prosenttia ikäluokasta, kun Pohjanmaalla osuus on 13 prosenttia.

Tulokset kertovat myös ongelmien ylisukupolvisuudesta eli periytymisestä sukupolvelta toiselle. Lasten ja nuorten hyvinvointi eriytyy voimakkaasti heidän vanhempiensa koulutuksen ja sosioekonomisen aseman mukaan. Lisäksi vanhempien terveydelliset ja taloudelliset ongelmat heijastuvat lasten myöhempään hyvinvointiin. Pahoinvointikin periytyy, joskin siihen vaikuttavat lapsuudenkodin lisäksi yhteiskunnan arvot ja asenteet, jotka myös siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään. Hyvinvoinnin tukeminen on aloitettava varhain ja siihen on satsattava aidosti. Lasten tilanne pitäisi ottaa huomioon aina, jos vanhemmilla on ongelmia. Koska hyvinvointi rakentuu arjessa, on oleellista, että eri kehitysympäristöt kuten päivähoito, koulu ja harrastukset tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia ja vahvistavat suojaavia tekijöitä.

Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimuksessa on yhdistetty aiempaa monipuolisemmin suomalaista rekisteritietoa eri sosiaali- ja terveyspalveluiden käytöstä, koulutuksesta ja rikollisuudesta. Se myös antaa mahdollisuuden selvittää paremmin hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin syntytekijöitä ja -mekanismeja. Seurannan tulokset perustuvat viranomaisrekistereihin ja palveluiden käyttöön, joten tutkimus ei kerro suoraan esimerkiksi lasten ja nuorten sairastavuudesta, vaikka antaakin luotettavaa tietoa heidän hyvinvoinnistaan."

Tästä pääset lukemaan tutkimuksen

Elämän riskeissä poiskäännyttäminen jättää heitteille

Artikkeli on julkaistu Metalliliiton Ahjo-lehdessä 20.12.2012

 

Kun terveyskeskuksessa pidetään terveenä ja vain laiskana, mutta työvoimatoimistossa työkyvyttömänä, tarkoittaa se yhteiskunnan ulkopuolelle putoamista, kuvaa naiskirjoittaja Anne Määtän syksyllä tarkastetussa väitöstutkimuksessa, jonka aineistona oli 194 ihmisen kertomukset sosiaaliturvan väliinputoamiskokemuksista.

Sosiaaliturvan tulisi tarjota jokaiselle turvaa elämän riskitilanteissa, kuten työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, lapsen syntymän tai huoltajan menetyksen johdosta. Sosiaaliturvajärjestelmää on rakennettu pitkän ajan kuluessa ja siitä on tullut hyvin pirstaleinen. Järjestelmä vuotaa ja kokonaan sosiaaliturvan ulkopuolelle voi joutua kuka tahansa lyhytkestoisesti, mutta myös toistuvasti ja pitkäkestoisesti. Tuhansia elää ruoanjakopisteiden ja seurakunnan diakonia-avustusten varassa.  

Väliinputoamisen riskiryhmiin kuuluvat myös velkaantuneet, rahavaikeuksiin joutuneet yrittäjät ja mielenterveyshäiriöistä kärsivät henkilöt. Sosiaaliturvan ulkopuolelle jäämisestä kertoivat myös taiteilijat, tutkijat ja pienituloiset maanviljelijät. Heidät oli määritelty yrittäjiksi, jolloin he eivät olleet oikeutettuja työttömyysturvaan eivätkä yritystoiminnan vuoksi toimeentulotukeen. Järjestelmä määrittää ihmisten yksityistä arkea ja vaikuttaa mm. puolisojen välisiin suhteisiin: etuuksien vuoksi voidaan joutua muuttamaan erilleen kun puolison tulojen takia ei saada työmarkkinatukeakaan.

On käytävä monella luukulla ja täytettävä monenlaisia papereita: katkaistava opintotuki opintotukitoimistossa, haettava sairauspäivärahaa ja asumistukea Kelasta sekä toimeentulotukea sosiaalitoimistosta, jos sitä saa. Kuka jaksaa tällaista, kun on oikeasti sairas, kirjoittaa nuori opiskelija. Erityisen heikko tilanne on työelämän alussa olevilla vajaakuntoisilla nuorilla.  

Määttä kuvaa myös poiskäännyttämisen kehää, jossa instituutiot ja viranomaiset luokittelevat, erottelevat ja valikoivat yksilöitä sopiviksi järjestelmään. Kehän sulkeuma tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö määritellään työttömäksi työnhakijaksi, vaikka työtä ei todellisuudessa ole tarjolla. Käännyttäminen tarkoittaa henkilön tai hänen käyttäytymisensä muokkaamista paremmin järjestelmän toimintalogiikkaan soveltuvaksi. Esimerkiksi työttömästä tehdään yrittäjä, ja näin parannetaan henkilön työmarkkinakelpoisuutta. Siirräntä tarkoittaa vaikeuksiin joutuneen ihmisen siirtämistä jonkin toisen tahon tai omaisen vastuulle. Siirräntä on usein ”luukuttamista”, eli tuenhakija joutuu kielteisen päätöksen seurauksena asioimaan usean eri tahon kanssa saadakseen tukea. Viranomaiset eivät tehneet yhteistyötä. Poiskäännyttämisen viimeinen ja vaikein muoto on torjunta, jossa haavoittuvassa tilanteessa oleva jätetään oman onnensa tai epävirallisen avun varaan. Jotkut kirjoittajat olivat apua hakiessaan kokeneet kaikki poiskäännyttämisen muodot. Pirstaloitumisen seurauksena kokonaiskuvaa avuntarvitsijan tilanteesta ei synny mihinkään.

Poliitikot tietävät ongelmat, mutta päätöksiä sosiaaliturvan uudistamiseksi ei saada aikaan. Perustulo olisi hyvä ratkaisu. Pienimpien etuuksien ja tulojen verottamatta jättäminen olisi toinen hyvä ratkaisu. Tarvittaisiin sosiaaliturvaetuuksien kokonaisuudistus. Sen lisäksi tarvitaan ammattilaisten apua ja yhteistyötä, sillä kasaantuneita ja pitkittyneitä ongelmia ei ratkaista pelkästään rahalla. Hyvinvointivaltion turvaverkot pitää kunnostaa. Päätöksiä poliitikot!

Sirkka Rousu, kirjoittaja on Metropolia ammattikorkeakoulun hyvinvointipolitiikan yliopettaja

”Väärän” pääaineen siltaopintoja sosiaalialan Yamk-tutkinnon suorittaneille?

Kansanedustajien ryhmä (KD) teki valtion vuoden 2013 budjettiin miljoonan euron talousarvio-aloitteen, jotta yliopistot voisivat lisätä sosiaalityön maisteritutkinnon aloituspaikkoja.

Villit huhut kertovat, että määrärahaa tultaisiin myös käyttämään ”väärän” pääaineen valinneiden ns.siltaopintoihin ja näiden joukossa olisi myös sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Siltaopinnoilla ”väärän” pääaineen tutkinnon suorittaneet voisivat suorittaa yliopistolliset sosiaalityön lisäopinnot.

Miten ihmeessä sosiaalialaa ja sosiaalityötä 300 opintopistettä ja noin kuuden (6) vuoden opinnot suoritettuaan sekä hankittuaan alan kolmen vuoden työkokemuksen sosiaalialan AMK-tutkinnon ja Yamk-tutkinnon välissä, pitäisi vielä suorittaa siltaopintoja, jotta voisi olla pätevä tekemään sosiaalityötä? Käsittämätöntä.

Se, joka hakeutuu suorittamaan sosiaalialan Yamk-tutkintoa, on hyvin motivoitunut toimimaan sosiaalialan töissä edelleenkin. He ovat olleet sosiaalialan asiakastyössä AMK-tutkinnon jälkeen useita vuosia (vähintään lain edellyttämät kolme vuotta), ja silti alan todellisuuden tietäessään vielä haluavat hakeutua jatkamaan sosiaalialan opiskelua ylempään tutkintoon. Eikö se kerro, että heillä on aitoa kiinnostusta toimia sosiaalialan asiakastyössä ja myös ylemmässä tutkinnossa saatu taito kehittää ja uudistaa sitä.

Spesifistä sosiaalialan Yamk-tutkinnosta valmistuu vuosittain noin 150 opiskelijaa, joilla on siis master-tason ylempi korkeakoulututkinto ja takanaan saman verran opintoja kuin yliopistosta valmistuvilla, ja sen lisäksi useiden vuosien alan työkokemus. Ei heitä voi rinnastaa ”väärän” pääaineen valinneiksi kun puhutaan sosiaalityöstä.

Ja toisaalta on aika erikoista, jos valtion lisärahoitusta tultaisiin käyttämään jonkin muun pääaineen mukaan maisteritutkinnon suorittaneiden pikakouluttamiseen sosiaalityöhön. Heille ei voi mitenkään kertyä laajaa ja syvällistä sosiaalialan ja sosiaalityön osaamista ja käytännön työkokemusta, joka jo sosiaalialan Yamk-tutkinnon suorittaneilla on.

Nyt olisi korkea aika jo STM:ssäkin ottaa järki käteen. Kelpoisuuslaki on päivitettävä niin, että myös Sosionomi Ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityön kelpoisuuden ilman mitään siltaopintoja.

Kunnissa tarvitaan erilaisia koulutusväyliä pitkin valmistuneita sosiaalialan ammattilaisia: yliopiston maistereita, ammattikorkeakoulujen sosionomeja (AMK) sekä sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittaneita, ja monia muita.  

Tästä linkistälöytyy talousarvioaloite

Lapsen sijoitus on monille pelastus, mutta myös riski

Uuni tuoreessa Yhteiskuntapolitiikkalehdessä 6/2012 on merkittävä artikkeli sijoitetuista nuorista. Tutkimuksen kohteena ovat vuonna 1987 syntyneet lapset, jotka ovat olleet sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Nämä yhteensä 1900 lasta elivät varhaislapsuuttaan laman syvimpinä vuosina. Rekisteritutkimuksessa selvitetään, miten nämä lapset ovat pärjänneet nuoressa aikuisuudessaan.

Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että lasten sijoitusten taustalla on monia sekä yksilöön että kasvuolosuhteisiin ja yhteiskuntaan liittyviä tekijöitä: köyhyyttä ja taloudellisia vaikeuksia, vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia sekä väkivaltaa. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla on usein fyysisiä ja psyykkisiä sekä käyttäytymisongelmia, ja he pärjäävät koulussa heikommin kuin ikätoverinsa. Myös tämän rekisteritutkimuksen tulosten mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen hyvinvoinnin puutteet ovat moninaisia ja he pärjäävät keskimäärin ikäisiään heikommin myös nuoressa aikuisuudessa.

Tuukka Tammi sanoo YP:n pääkirjoituksessa, että järjestelmä ei aina pysty ”normalisoimaan” lasten elämää: Sijoitetut ovat ikätovereitaan useammin psykiatrisessa hoidossa. Toisaalta hän pohtii, kuinka paljon huonommin asiat voisivat olla ilman lastensuojelun puuttumista asioihin. Tosin aiempien tutkimusten (mm. psykiatrian alan väitöskirja) mukaan hoidon saamisessa on myös sijoitettujen lasten osalta suuria viiveitä ja ongelmia. Rekisteritutkimuksen tutkijat kirjoittavat, että monet lapset tulevat lastensuojelun piiriin liian myöhään ja liian vakavien ongelmien kanssa. Näin myös kertovat käytännön lastensuojelun ammattilaiset.

Rekistereistä selviää, että sijoitetut lopettavat opiskelunsa peruskouluun yhdeksän kertaa useammin kuin muut samanikäiset. Toimeentulotuen saaminen 20 kertaa yleisempää. Myös psykiatrinen hoito, sekä synnyttäminen alle 20-vuotiaana on moninkertaisesti yleisempää. Lapsuuden olosuhteet sekä perhetekijät selittävät pärjäämistä, mutta vaikka kotiolot ja perhetausta suljettiin pois, eivät erot sijoitettuna olleiden ja muiden ei-sijoitettuna olleiden samanikäisten välillä kadonneet.

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat lapsen myöhempään kehitykseen ja kykyihin, mutta sijoituksessakin on riskinsä varsinkin mikäli sijaishuolto ei pysty tarjoamaan lapsen tarpeiden mukaista hoivaa, pysyvyyttä ja kiintymyssuhteita. Kun ”järjestelmä” ottaa vastuun sijoitetusta lapsesta tai nuoresta, tulisi kyetä tarjoamaan parempaa kuin lapsen vanhemmat ja koti on pystynyt. Muutamien aiempien tutkimusten mukaan mm. sijaisperheissä sijoitettuna olleista sekä SOS-lapsikylässä sijoitettuna olleiden lasten myöhemmästä elämästä, lastensuojelun sijaishuolto myös onnistuu: sijoitetut lapset olivat pääosin pärjänneet kuten muutkin ikäisensä.

Tutkimuksessa sijoitettuina olleiden varhaisaikuisuuden ongelmien määrä vaihteli myös sen mukaan, kuinka kauan sijoitus oli kestänyt, minkä ikäisenä lapsi oli sijoitettu, minkä muotoinen sijoitus on ollut ja mistä syystä lapsi on sijoitettu. Tutkijoiden mukaan apua pitäisi saada aiemmin. Peruspalvelut ja koulu ovat avainasemassa tuen tarpeen tunnistamisessa sekä tuen toteuttamisessa lapsen tavallisessa arjessa. Perheet tarvitsevat tukea.

Eniten aikuisiän pärjäämisongelmia oli niillä, jotka oli sijoitettu ensimmäisen kerran teini-iässä. Usein ongelmat ovat jo niin vaikeita, että niihin vaikuttaminen on hankalaa. Tutkimuksen mukaan sijoitettujen nuorten tulisi saada varhaisaikuisuudessa heidän tarpeidensa mukaista jälkihuoltoa.

Lastensuojelututkimusta on ehdottomasti liian vähän. Sijoitettuna vuoden 2011 lopussa oli lähes 15 000 lasta, ja avohuollon asiakkaana lähes 80 000 lasta. Suomen hyvinvointivaltiossa!

Lue lisää alla olevista linkeistä

Laura Kestilä & Antti Väisänen & Reija Paananen &Tarja Heino & Mika Gissler 2012. Kodin ulkopuolelle sijoitetut nuorinaaikuisina. Rekisteripohjainen seurantatutkimus Suomessa 1987 syntyneistä.Yhteiskuntapolitiikka 6/2012. THL.

Tammi Tuukka 2012. Ihan tavallisia lastensuojeluasioita.Yhteiskuntapolitiikka 6/2012. Pääkirjoitus.THL.