Tämä on pitkä blogikirjoitus.
Referoin ja tulkitsen tässä Kuusikko-kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu) vuoden 2010 tilastollista vertailuraporttia sekä Kuntaliiton lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmiin liittynyttä kyselytutkimusraporttia (Rousu & Keltanen 2011, tulossa).
Lastensuojelua on kehitetty viimeisen 10-15 vuoden ajan erityisen paljon: lastensuojelun kehittämisohjelma, Kaste-hankkeet, Perhekeskus-hanke ja lukuisat muut. Muutosta parempaan on varmasti tapahtunut Reino Salon 1956 esille nostamissa asioissa, kuten lapsen ja perheen kohtaaminen tunnetasolla, varhainen tuki ja kokonaisvaltainen auttaminen ja kasvuolojen riskien vähentäminen. Näissä tarvitaan kuitenkin jatkuvaa osaamisen parantamista. Yhteiskunta muuttuu, lasten ja perheiden tarpeet muuttuvat ja siksi myös lastensuojelua tulee koko ajan kehittää. Eikä ihan kaikki lastensuojelutyön perusedellytyksetkään ole tänä päivänä vielä kunnossa, kuten alla olevasta yhteenvedostani käy ilmi.
Kuusikko-kunnissa:
Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kasvaneet keskimäärin 10 % edellisestä (2009) vuodesta.
Hyvä, sillä tämä oli myös uuden lain tavoite: selvittää lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Ilmoituksista noin puolet oli sellaisia, joissa lapsen tilanteesta tehtiin lastensuojelutarpeen selvitys. Kuntaliiton tutkimuksesta (Rousu & Keltanen 2011, tulossa) selviää, miksi kaikki ilmoitukset eivät johda selvitykseen, kuten lapsesta oli selvitys jo käynnissä, selvitys oli juuri tehty, lapsi on jo lastensuojelun asiakkaana.
Lapsen ja perheen tuen tarpeen selvittämisen jälkeen, lastensuojelun asiakkuus keskimäärin noin 40 %:ssa myös päättyy tässä vaiheessa.
Hyvä, sillä selvitystyö tehdään Kuntaliiton tutkimuksen (Rousu & Keltanen 2011, tulossa) mukaan pääasiallisesti hyvin räätälöidysti kunkin lapsen ja perheen tarpeiden mukaan. Näin ollen voidaan tulkita myös, että selvityksen yhteydessä lapselle ja perheelle järjestetään heidän mahdollisesti tarvitsemiaan muita tukitoimia. Näin lapsen ja perheen ei ole tarve jatkaa lastensuojelun asiakkaana.
Avohuollon asiakasmäärät ovat keskimäärin kasvaneet edellisestä vuodesta vajaa 5 %. Hyvä, sillä lastensuojelulain tavoitteena on ollut tehostaa niiden lasten ja perheiden tukea, joiden arvioidaan tarvitsevan avohuollon tukitoimia.
Lastensuojelun kokonaiskustannukset laskivat aavistuksen edellisestä vuodesta, vaikka esim. henkilöstön palkkakulut nousivat kohtuullisen paljon: Helsingissä, Espoossa ja Turussa on korkeimmat kokonaiskustannukset suhteutettuna asiakasmääriin. Kun kustannukset suhteutetaan alle 18-20v. väestöön, ovat korkeimmat kustannukset Helsingissä (1275e /alle 18-20v.) ja Turussa (1195e /alle 18-20v.). Kustannuksia näissä kahdessa kunnassa selittää laitospainotteisempi palvelurakenne.
Avohuollon kustannukset ovat laskeneet hieman edellisestä vuodesta. Huonoa, jos se merkitsee, että lapset ja perheet eivät saa tarpeidensa mukaista riittävää tukea. Mutta hyvää, jos taustalla on sellaisten tukitoimien kehittäminen, jotka auttavat lasta ja perhettä heidän arjessaan tehokkaasti, mutta ovat kustannuksiltaan edullisempia. Viitettä tästä on Kuusikkoraportissa ja Kuntaliiton kyselyssä, jossa avohuollon tukitoimien valikko on monipuolinen. Avohuollon kustannukset ovat Kuusikko-kunnissa keskimäärin 172 euroa/ alle 18-20v. väestö, ja 2284 euroa / avohuollon ja jälkihuollon asiakkaat.
Sijoitettujen lasten määrät kasvoivat kaikissa muissa Kuusikko-kunnissa, paitsi Helsingissä (-0,6 %), keskimäärin kasvu oli 7,8 %. Tämä on huonoa, jos avohuollon tukitoimin ei kyetä saamaan parannusta lapsen kehitykseen ja terveyteen. Hyvää sijoitusten kasvussa on se, että jokainen lapsi tai nuori pääsee sijaishuoltoon jos on sijaishuollon tarpeessa.
Huostaanotot tehtiin Kuusikko-kunnissa lapsen ja vanhempien suostumukseen perustuvana päätöksenä keskimäärin vajaa 70 %:ssa, ja hallinto-oikeuden päättäminä noin 30 %:ssa. Ero kaupunkien välillä ovat hyvin suuria, mikä kertonee työkäytännöistä ja palvelujärjestelmästä enemmänkin kuin lasten tilanteesta. Esimerkiksi Helsingissä huostaanotot perustuivat suostumukseen 73,3 %:ssa ja hallinto-oikeuden päätökseen 26,7 %, kun Tampereella suostumukseen perustui 49,3 % ja hallinto-oikeus päätti 50,7 %:a huostaanotoista.
Sijaiserhehoito on lisääntynyt selkeästi edellisestä vuodesta Kuusikko-kunnissa ja ostopalvelulaitosten käyttö vähentynyt. Perhehoitoa on eniten Oulussa 79,6 % ja Tampereella 51,5 % ja pienin osuus on Turussa 30,8 %. Tällainen palvelurakenne selittää suurimman osan kustannuksista. Lapsia sijoitetaan läheis/sukulaisperheisiin vielä hyvin vähän, esim. Helsingissä 52 lasta (kaikista 1958 sijoitetusta lapsesta). Tilanne on edelleen siis huono sekä perhehoidon osalta (Oulua ja joitakin muita kuntia lukuun ottamatta) että läheis/sukulaisperheisiin sijoitusten osalta, mutta on sentään kehittynyt.
Sijoitusten kustannukset ovat laskeneet Helsingissä ja Oulussa, muissa kaupungeissa kustannukset ovat nousseet hiukan. Taustalla on vaativahoitoisten lasten määrän nousu, vaikka sijoitettujen määrä olisikin laskenut. Turussa käytettiin reilu 55 000 euroa lasta kohden vuonna 2010, Helsingissä vajaa 50 000 euroa ja Oulussa vajaa 22 000 euroa sijoitettua lasta kohden vuodessa. Sijoitusten kustannukset alle 18-20 v. väestöä kohden olivat Turussa 1042 euroa, Helsingissä 1005 euroa, ja Oulussa 361 euroa. Keskimääräinen hoitovuorokausihinta oli kunnallisessa laitoksessa 268 e/vrk, ostopalvelulaitoksessa 237 e/vrk, ammatillisessa perhekodissa 159 e/vrk ja perhehoidossa 64 e/vrk. Sijaishuoltomuodon hintalappu voi siis olla hyvin erilainen. Tutkimusten mukaan hyvin tuettu sijaisperhe tai ammatillinen perhekoti, johon lapsi voi kiinnittyä, on myös lasten myöhemmän selviytymisen kannalta hyvä ratkaisu.
Sijaishuoltoa on kunnissa kehitetty voimaperäisesti viime vuosina, mm. kouluttamalla päivystäviä perheitä ja perheiden työn tukea muutoinkin lisätty (esim. Oulu). Sama kehitys käy ilmi myös Kuntaliiton kyselytutkimuksesta (Rousu & Keltanen 2011, tulossa).
Heikko lenkki lastensuojelussa on yhdellä vastuutyöntekijällä olevan asiakasmäärän suuruus sekä Kuusikko-raportin että Kuntaliiton tutkimuksen tietojen mukaan.
Kuusikko-kunnissa yhdellä avohuollon vastuusosiaalityöntekijällä olevien lasten määrää (luvussa ei siis ole mukana sijoitettujen ja jälkihuollossa olevien lasten määrä): Keskimäärin Kuusikko-kunnissa työntekijällä oli yhteensä 76 lapsen asiakkuusvastuu. Heikoin tilanne oli Turussa, jossa yksi vastuusosiaalityöntekijä hoiti 112 lapsen elämää koskevia asioita ja paras tilanne oli Helsingissä 61 lasta. Vastaava tulos käy ilmi Kuntaliiton raportista.
Lastensuojelu ei voi mitenkään olla niin vaikuttavaa kuin se voisi olla
- kun yhdellä sosiaalityöntekijällä on vastuullaan tällaiset määrät lapsia ja heidän elämäänsä koskevat ratkaisut,
- kun työntekijöiden vaihtuvuus on hyvin suuri,
- kun isolla osalla työntekijöistä ei ole kelpoisuuslain mukaista pätevyyttä sosiaalityöntekijän työhön,
- puhumattakaan että työntekijöillä olisi erikoistumiskoulutus juuri lastensuojeluun (ks. edellinen blogini, Salo 1956).
STM:N pöydällä edelleen odottavan Kansallisen lastensuojelun laatusuositusluonnoksen mukaan asiakasmäärämitoituksen tulisi olla: 35 lasta/vastuutyöntekijä silloin kun käytettävissä on myös muuta tukea, ja 20 lasta/vastuutyöntekijä silloin kun lapsen ja perheen tuki on pääosin sosiaalityöntekijän työn varassa.
Kaukana ollaan siis suositusluonnoksen asiakasmäärämitoituksesta. Ja mitoituskin on liian suuri, jos oikeasti ajatellaan mitä yksi työntekijä ehtii viikkotyöaikansa kuluessa tekemään kun osa työajasta menee myös muuhun työhön kuin suoraan asiakastyöhön.
Jotain tälle asialle siis pitäisi jo kiireesti tehdä! Olen asiasta tässäkin blogissa kirjoittanut jo aiemmin vaatimalla ”Kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelman laatimista”. Ilman sellaista, veikkaan ettei lastensuojelun tuloksellisuus parane.
Kuntaliiton tutkimuksesta käy ilmi, että kunnissa on kehitetty lastensuojelua ja uudistamistyötä aiotaan jatkaa kunnissa hyvin kokonaisvaltaisesti lasten, nuorten ja perheiden koko palvelujärjestelmässä ja lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa.
Tärkeimmät voimavarat on tietenkin lapsen lähellä, perheessä, vertaissuhteissa ja arjen kasvuyhteisöissä kuten päivähoidossa ja koulussa. Niiden voimavaroista pitää pitää huolta – se vähentää lastensuojelun tarvetta.
Lastensuojelun 2010 tilastoihin löytyykin jo linkki etusivultani.
Linkki Kuusikko-raporttiin.
Linkki aiemmin kirjoittamaani blogiin kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastamisesta.
Olen kirjoittanut lastensuojelun kehittämisestä myös hyvin monissa muissa blogeissani.
Kuntaliiton tulossa olevasta kyselytutkimusraportin (Rousu & Keltanen 2011) julkaisemisesta voi kysellä Kuntaliitosta. Käsikirjoituksen olemme tehneet.
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
torstai 15. joulukuuta 2011
Lastensuojelu ja Reino Salo vuonna 1956
Viime päivinä on ollut useita lastensuojelua käsitteleviä uutisia ja mielipiteitä päivittäislehdissä. Hyvin pitkän työrupeaman tehneenä (35 vuotta) voin melkein jo tunnistaa mistä vuodenajasta kulloinkin on kyse näiden mediassa käytyjen lastensuojeluteemojen perusteella.
Itselläni on välillä (harvoin) turhautunut olo, kun muistaa mitä Reino Salo jo vuonna 1956 julkaistussa erittäin laajassa väitöskirjassa pohti kunnallisen lastensuojelun tuloksista ja esitti asioita, joita yhteiskunnassa ja lastensuojelussa tulisi kehittää (ote Rousu 2007, 171-172):
” Lapsen tarve lämpimään tunnesuhteeseen: … lapset, joitten ongelman muodostivat puutteet kodin emotionaalisissa suhteissa ja jotka tarvitsisivat rauhaisaa ja lämmintä hoitosuhdetta, eivät kernaasti soveltuneet lastenkoteihin” (Salo 1956, 274).
” Yhteiskunnalliset olot vaikuttavat: …. henkilökohtaisen kasvuympäriston vaikutteitten ohessa on voitu huomata myös yleisluontoisten tekijöitten vaikutuksia … jollaisiksi ovat osoittautuneet lapsuus- ja nuoruusvuosien poliittiset olosuhteet, asuinpaikka ja kodin kuuluminen vähimmin arvostettuun sosiaaliseen luokkaan. Viimemainittuun tekijään on tavallisesti liittynyt myös taloudellinen heikkoudentunne” (Salo 1956, 277).
”Tukea riittävän varhain ja osaavasti sekä jälkihuoltoa: …parhaat tulokset saatiin ehkä pahantapaisuusongelmaankin, jos uhanalaisten lasten elämään osattiin puuttua jo ennen asosiaalisuuden puhkeamista. … Sijaiskasvatus on 1) pelastanut lasten elämää, 2) nostanut hieman holhottiensa ammattitaitoa, 3) parantanut heidän ansiotasoaan ja 4) vähentänyt köyhäinhoidon tarvetta, 5) vähentänyt rikollisuutta, 6) vähentänyt alkoholin käyttöä, 7) vähentänyt irtolaisuutta ja holtitonta elämäntapaa ja 8) lisännyt menestyneisyyttä elämässä…. mutta se voi olla Bolin ja Vrethammarin mielestä turhaa vaivaa, koska lapset laitoksesta poistuttuaan eivät enää saa osakseen sitä tukea, jota tarvitsevat (Salo 1956, 280-284). ”
”Olisiko toisin menetelmin voitu pelastaa lapset kokonaan asosiaalisuuden psyykkiseltä painolastilta: … Tarkoituksenmukaisen lastensuojelutyön päämuodot voitaisiin ehkä hahmotella seuraavasti: 1. Lievissä tapauksissa tai jos havaittavissa ei ole vielä asosiaalisuuden varhaisia oireita, casework-työ tai muu kotipiirin elämää tukeva toiminta. 2. muissa tapauksissa mahdollisuudet täydelliseen psykiatriseen tutkimukseen ja hoitoon sekä tarpeen vaatiessa ympäristön vaihdokseen ennen pahantapaisuuden puhkeamisikää (12-14 v.). Tämä edellyttäisi lastensuojeluvirkailijain koulutuksen erikoistumista. Ratkaisut eivät saisi nojautua tunteen- tai vaistonvaraisuuteen, vaan lasten henkilökohtaiset kasvatustarpeet olisi tähänastista suuremmalla varmuudella opittava tuntemaan. Olisi myös ennakkoluulottomasti tunnettava sijaiskasvatustapojen vaikutukset ja käyttömahdollisuudet erehtymättä yksipuolisiin yleistyksiin (Salo 1956, 285).
Ihan samat asiat ovat edelleen huolen- ja puheen aiheina vuonna 2011.
Ja vaikka välillä tuntuu, että vinyyli on juuttunut gramofooniin jauhamaan koko ajan samaa melodiaa, tiedän että asiat ovat kuitenkin myös yhteiskunnassa ja lastensuojelussa kehittyneet kun niitä on oikein kehitetty.
Kirjoitan miten kehittämisen tulokset näkyvät viimeisimmissä tilastoissa ja tutkimuksissa – parin päivän päästä blogissani.
Itselläni on välillä (harvoin) turhautunut olo, kun muistaa mitä Reino Salo jo vuonna 1956 julkaistussa erittäin laajassa väitöskirjassa pohti kunnallisen lastensuojelun tuloksista ja esitti asioita, joita yhteiskunnassa ja lastensuojelussa tulisi kehittää (ote Rousu 2007, 171-172):
” Lapsen tarve lämpimään tunnesuhteeseen: … lapset, joitten ongelman muodostivat puutteet kodin emotionaalisissa suhteissa ja jotka tarvitsisivat rauhaisaa ja lämmintä hoitosuhdetta, eivät kernaasti soveltuneet lastenkoteihin” (Salo 1956, 274).
” Yhteiskunnalliset olot vaikuttavat: …. henkilökohtaisen kasvuympäriston vaikutteitten ohessa on voitu huomata myös yleisluontoisten tekijöitten vaikutuksia … jollaisiksi ovat osoittautuneet lapsuus- ja nuoruusvuosien poliittiset olosuhteet, asuinpaikka ja kodin kuuluminen vähimmin arvostettuun sosiaaliseen luokkaan. Viimemainittuun tekijään on tavallisesti liittynyt myös taloudellinen heikkoudentunne” (Salo 1956, 277).
”Tukea riittävän varhain ja osaavasti sekä jälkihuoltoa: …parhaat tulokset saatiin ehkä pahantapaisuusongelmaankin, jos uhanalaisten lasten elämään osattiin puuttua jo ennen asosiaalisuuden puhkeamista. … Sijaiskasvatus on 1) pelastanut lasten elämää, 2) nostanut hieman holhottiensa ammattitaitoa, 3) parantanut heidän ansiotasoaan ja 4) vähentänyt köyhäinhoidon tarvetta, 5) vähentänyt rikollisuutta, 6) vähentänyt alkoholin käyttöä, 7) vähentänyt irtolaisuutta ja holtitonta elämäntapaa ja 8) lisännyt menestyneisyyttä elämässä…. mutta se voi olla Bolin ja Vrethammarin mielestä turhaa vaivaa, koska lapset laitoksesta poistuttuaan eivät enää saa osakseen sitä tukea, jota tarvitsevat (Salo 1956, 280-284). ”
”Olisiko toisin menetelmin voitu pelastaa lapset kokonaan asosiaalisuuden psyykkiseltä painolastilta: … Tarkoituksenmukaisen lastensuojelutyön päämuodot voitaisiin ehkä hahmotella seuraavasti: 1. Lievissä tapauksissa tai jos havaittavissa ei ole vielä asosiaalisuuden varhaisia oireita, casework-työ tai muu kotipiirin elämää tukeva toiminta. 2. muissa tapauksissa mahdollisuudet täydelliseen psykiatriseen tutkimukseen ja hoitoon sekä tarpeen vaatiessa ympäristön vaihdokseen ennen pahantapaisuuden puhkeamisikää (12-14 v.). Tämä edellyttäisi lastensuojeluvirkailijain koulutuksen erikoistumista. Ratkaisut eivät saisi nojautua tunteen- tai vaistonvaraisuuteen, vaan lasten henkilökohtaiset kasvatustarpeet olisi tähänastista suuremmalla varmuudella opittava tuntemaan. Olisi myös ennakkoluulottomasti tunnettava sijaiskasvatustapojen vaikutukset ja käyttömahdollisuudet erehtymättä yksipuolisiin yleistyksiin (Salo 1956, 285).
Ihan samat asiat ovat edelleen huolen- ja puheen aiheina vuonna 2011.
Ja vaikka välillä tuntuu, että vinyyli on juuttunut gramofooniin jauhamaan koko ajan samaa melodiaa, tiedän että asiat ovat kuitenkin myös yhteiskunnassa ja lastensuojelussa kehittyneet kun niitä on oikein kehitetty.
Kirjoitan miten kehittämisen tulokset näkyvät viimeisimmissä tilastoissa ja tutkimuksissa – parin päivän päästä blogissani.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Valviran omavalvontaa koskeva määräysluonnos ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan!
Tiedoksi lukijoilleni, että luin äsken 1.12.2011 STM:n julkaiseman kuntakirjeen koskien yksityistä sosiaalipalvelua ja sen valvontaa. Lakiin sisältyy yksityiselle palveluntuottajalle velvoite laatia omavalvonta-suunnitelma. Valvira on laatinut määräysluonnoksen omavalvontasuunnitelman sisällöstä ja käytännöistä. Korjasin myös aiempaa 22.11. blogiani koskien lastensuojelun valvontajärjestelmää ja lasten kaltoinkohtelua ja sisällytin siihen linkit STM:n kuntakirjeeseen sekä Valviran omavalvonta-suunnitelman määräysluonnokseen.
Lisään samat linkit tänne. Valviran määräysluonnos on parhaillaan lausunnolla valituilla tahoilla. Oma käsitykseni on, että määräys on erittäin kattava, käytännössä omavalvontasuunnitelma on palveluntuottajan laatukäsikirja/toiminnanohjaus-asiakirja. Se sisältää kaiken mitä ylipäätään voi edellyttää eettisesti korkealaatuisesta palvelun tuottamisesta, omavalvontasuunnitelmaan pitää kirjata mm. se, miten varmistetaan ulkoilu, mikä on hyvin tärkeä asia esim. vanhusten hoito/hoivayksiköissä. Ja monta muuta hyvää kohtaa, jolla asiakkaiden asema ja kohtelu pyritään varmistamaan ja myös heidän antamansa palautteen käsittely, jota varten on oltava palautejärjestelmä.
Toiminnassa jo olevien palveluntuottajien tulee laatia suunnitelma kesään 2012 mennessä - kova työ, ellei laatukäsikirja ole jo koossa.
Lukekaapa itse. Vastaava omavalvonta-suunnitelma tulisi edellyttää myös julkisilta palveluntuottajilta - eihän tässä muutoin ole mitään järkeä. Vaikka suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen, siihen, että kaikki palveluntuottajat (yksityiset ja julkiset) myös oikeasti toimivat omavalvontasuunnitelmansa mukaan, tarvitaan silti uskottava valvontajärjestelmä ja sille resurssit, joita ei nykyisellään ole.
Hienoa työtä Valviralta!
Linkki STM:n kuntakirjeeseen yksityisestä sosiaalipalvelusta (ja sen valvonnasta)
Linkki Valviran määräysluonnokseen omavalvontasuunnitelman sisällöstä ja aikatauluista.
Lisään samat linkit tänne. Valviran määräysluonnos on parhaillaan lausunnolla valituilla tahoilla. Oma käsitykseni on, että määräys on erittäin kattava, käytännössä omavalvontasuunnitelma on palveluntuottajan laatukäsikirja/toiminnanohjaus-asiakirja. Se sisältää kaiken mitä ylipäätään voi edellyttää eettisesti korkealaatuisesta palvelun tuottamisesta, omavalvontasuunnitelmaan pitää kirjata mm. se, miten varmistetaan ulkoilu, mikä on hyvin tärkeä asia esim. vanhusten hoito/hoivayksiköissä. Ja monta muuta hyvää kohtaa, jolla asiakkaiden asema ja kohtelu pyritään varmistamaan ja myös heidän antamansa palautteen käsittely, jota varten on oltava palautejärjestelmä.
Toiminnassa jo olevien palveluntuottajien tulee laatia suunnitelma kesään 2012 mennessä - kova työ, ellei laatukäsikirja ole jo koossa.
Lukekaapa itse. Vastaava omavalvonta-suunnitelma tulisi edellyttää myös julkisilta palveluntuottajilta - eihän tässä muutoin ole mitään järkeä. Vaikka suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen, siihen, että kaikki palveluntuottajat (yksityiset ja julkiset) myös oikeasti toimivat omavalvontasuunnitelmansa mukaan, tarvitaan silti uskottava valvontajärjestelmä ja sille resurssit, joita ei nykyisellään ole.
Hienoa työtä Valviralta!
Linkki STM:n kuntakirjeeseen yksityisestä sosiaalipalvelusta (ja sen valvonnasta)
Linkki Valviran määräysluonnokseen omavalvontasuunnitelman sisällöstä ja aikatauluista.
lauantai 10. joulukuuta 2011
Miten käy lapselle kun vanhemmat eroavat?
Kun vanhemmat eroavat, lapset jäävät useimmiten asumaan äidin luokse ja huoltajilla on yhteishuoltajuus. Hyvin riitaisissa ja pitkittyneissä erokriiseissä lapsen asema voi olla tuskallinen ja pahimmillaan lapsen terveys ja kehitys vaurioituu. Lapsilähtöisesti toteutunut eroprosessi olisikin mitä parhainta ehkäisevää lastensuojelua ja mielenterveystyötä. Lapsi ei eroa vanhemmistaan, ei myöskään isästä, joka asuu muualla.
Kolmas erofoorumi järjestettiin LSKL:n Neuvokeskuksen ja Tasa-arvoa vanhemmuuteen -isät pois paitsiosta -projektin kanssa marraskuussa (ks. alla linkki nettisivuille, jossa foorumin aineistot).
Projekti on tuottanut myös oppaan eroperheiden kanssa työskenteleville. Ero ja isyys- opas on tehty yhdessä Lahden ammattikorkeakoulun ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa (ks.linkki alla). Oppaan tekijät ovat Pernu Simo ja Pohjola Mikko.
Minuun otti yhteyttä jokin aika sitten isä, jonka kokemuksiin ja eroprosessin kulkuun minulla oli mahdollisuus tutustua hänen näkökulmastaan. Kokemukset olivat aika hurjaa ja surullista luettavaa. Elämäntarina asetti sosiaalityön laadun ja ammattietiikankin vakavan pohdinnan alle. Ihmettelyäni herätti, millaisin perustein yksinhuoltajuus äidille oli määrätty. Minusta tuntui siltä, että lapset olisi pitänyt ottaa huostaan äidiltään ja sijoittaa sijaishuoltoon isälle. Tilanne vaikutti niin hankalalta, että aluehallintoviraston olisi pitänyt puolueettomana tahona tutkia viranomaisten toimintaa. Myös lasten vakava oirehtiminen oli edellyttänyt hoitoa ja vahvoja tukitoimia. Isän kuvaaman tilanteen perusteella lapsilla näytti olevan turvallinen ja hyvä suhde isään ja myös muita läheisiä aikuisia arjessaan mukana.
Isä toivoi, että lapset ja vanhemmat saisivat eroprosessissa puolueetonta tukea, ja että myös isän vanhemmuutta huoltajuusratkaisuissa arvioitaisiin tasapuolisesti.
Tätä viestiä lupasin edistää niillä foorumeilla, joissa itse toimin.
Vanhempien eroprosessissa tarvittavan tuen kehittäminen on myös Kataisen hallitusohjelmassa mukana. "Vanhemmuuden tukea sekä lasten vanhempien parisuhdeneuvontaa kehitetään ja lisätään. Erosovitte-lua kehitetään lapsen edun vahvistamiseksi ja vanhemmuuden toteutumiseksi." (Hallitusohjelma s.62). Käytännön toimet vielä odottavat. Myös lapsiasiavaltuutettu ja neuvottelukunta on omilla aloitteillaan ollut edistämässä lapsen tarpeiden parempaa huomioon ottamista erotilanteissa. Oikeusministeriökin on parhaillaan kehittämässä mallia, jolla oikeusprosessissa voitaisiin paremmin varmistaa lasten tarpeet molempien vanhempien vanhemmuuteen.
Klikkaa tästä Neuvokeskuksen sivuille, josta löydät Erofoorumin aineistot ja muuta hyvää tietoa.
Klikkaa tästä Ero ja isyys -opas.
Lapsiasiavaltuutetun ao.sivuulle.
Kolmas erofoorumi järjestettiin LSKL:n Neuvokeskuksen ja Tasa-arvoa vanhemmuuteen -isät pois paitsiosta -projektin kanssa marraskuussa (ks. alla linkki nettisivuille, jossa foorumin aineistot).
Projekti on tuottanut myös oppaan eroperheiden kanssa työskenteleville. Ero ja isyys- opas on tehty yhdessä Lahden ammattikorkeakoulun ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa (ks.linkki alla). Oppaan tekijät ovat Pernu Simo ja Pohjola Mikko.
Minuun otti yhteyttä jokin aika sitten isä, jonka kokemuksiin ja eroprosessin kulkuun minulla oli mahdollisuus tutustua hänen näkökulmastaan. Kokemukset olivat aika hurjaa ja surullista luettavaa. Elämäntarina asetti sosiaalityön laadun ja ammattietiikankin vakavan pohdinnan alle. Ihmettelyäni herätti, millaisin perustein yksinhuoltajuus äidille oli määrätty. Minusta tuntui siltä, että lapset olisi pitänyt ottaa huostaan äidiltään ja sijoittaa sijaishuoltoon isälle. Tilanne vaikutti niin hankalalta, että aluehallintoviraston olisi pitänyt puolueettomana tahona tutkia viranomaisten toimintaa. Myös lasten vakava oirehtiminen oli edellyttänyt hoitoa ja vahvoja tukitoimia. Isän kuvaaman tilanteen perusteella lapsilla näytti olevan turvallinen ja hyvä suhde isään ja myös muita läheisiä aikuisia arjessaan mukana.
Isä toivoi, että lapset ja vanhemmat saisivat eroprosessissa puolueetonta tukea, ja että myös isän vanhemmuutta huoltajuusratkaisuissa arvioitaisiin tasapuolisesti.
Tätä viestiä lupasin edistää niillä foorumeilla, joissa itse toimin.
Vanhempien eroprosessissa tarvittavan tuen kehittäminen on myös Kataisen hallitusohjelmassa mukana. "Vanhemmuuden tukea sekä lasten vanhempien parisuhdeneuvontaa kehitetään ja lisätään. Erosovitte-lua kehitetään lapsen edun vahvistamiseksi ja vanhemmuuden toteutumiseksi." (Hallitusohjelma s.62). Käytännön toimet vielä odottavat. Myös lapsiasiavaltuutettu ja neuvottelukunta on omilla aloitteillaan ollut edistämässä lapsen tarpeiden parempaa huomioon ottamista erotilanteissa. Oikeusministeriökin on parhaillaan kehittämässä mallia, jolla oikeusprosessissa voitaisiin paremmin varmistaa lasten tarpeet molempien vanhempien vanhemmuuteen.
Klikkaa tästä Neuvokeskuksen sivuille, josta löydät Erofoorumin aineistot ja muuta hyvää tietoa.
Klikkaa tästä Ero ja isyys -opas.
Lapsiasiavaltuutetun ao.sivuulle.
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Kuka tuottaa lastensuojelun palvelut?
Kirjoitin Metalliliiton Ahjo-lehden kolumniin lastensuojelupalveluista ja niiden tuottamisesta (ilmestyy 15.12.2011/nro 16.) alla olevasti:
Miksi vanhusten käytettyjä vaippoja punnitaan?
Viime viikkoina on ihmetelty miten kansainvälisen pörssiyhtiön johtajien pääoma- ja ansiotulot nousivat edellisvuodesta jopa kaksikymmenkertaisesti – toimitusjohtajan vuosiansio 5,6 miljoonaan. Ja pääoma-tuloistahan ei toimitusjohtaja maksa yhtään euroa kunnalle, jossa hän perheineen asuu. Veikkaan kuitenkin, että lapset käyvät kunnan maksutonta peruskoulua tai kauppakorkeakoulua ja työsuhdeauto kiitää kunnan rakentamilla valaistuilla teillä.
Samaisen pörssiyhtiön Suomen yhtiö maksoi veroja koko vuodelta vajaat 400 000 euroa (noin 1 % tuotosta) verotuksemme porsaanreikien johdosta. Yhtiö myy Suomen kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon erilaisia palveluja, kuten vanhustenhuoltoa ja lastensuojelua. Yhtiö tekee hyvää tulosta ja on ripeään tahtiin laajentunut ostamalla pois markkinoilta pienet palveluntuottaja-yritykset. Ruotsissa konsernin yhtiö punnitsee vanhusten vaipat tietääkseen jokaisen vanhuksen yksilöllisen vaipanvaihtovälin. Tavoite ei yhtiön mukaan ollut säästää vaipoissa.
Hoito- ja hoiva-alan palvelumarkkinoistamme tulee tällä menolla pörssiyhtiöiden kultamaa ja monopoli, eikä se ole vanhusten ja lastensuojelulasten eikä veronmaksajien kannalta hyvä asia. Kunta tai kunnat yhdessä päättävät, miten hyvinvointipalvelut ihmisille järjestetään ja ne myös maksetaan yhteisistä varoista. Kunta ostaa nykyisin noin 70 % huostaan otettujen lasten hoidosta yksityisiltä palvelumarkkinoilta. Näistä osan tuottavat kotimaisten yleishyödyllisten järjestöjen perustamat yhtiöt, joissa kertynyt voitto käytetään palvelujen kehittämiseen ja toiminnan laajentamiseen. Osinkoa ei jaeta eikä johtajille ökypalkkioita. Nämä yhtiöt ovat luonteeltaan sosiaalisia yrityksiä. Katso mm. Reilu Palvelu sivustolta.
Kunnan tulee myös valvoa lasten, vanhusten ja lääkäripalvelujen hoidon tasoa sekä palveluntuottajan toimintaa muutoinkin. Suomessa valvonta hajaantuu monille toimijoille. Aluehallintovirastot (AVI) myöntävät ympärivuorokautisen hoidon yksiköille toimiluvat ja käyvät resurssiensa puitteissa tarkastuskäynneillä. AVI:t valvovat myös kuntien toimintaa. Kunta valvoo tietenkin omaa toimintaansa sekä kaikkien yksityisten yksiköiden toimintaa, jotka sijaitsevat kunnan alueella. Kunta valvoo myös asiakkailleen ostamiansa palveluja.
Yksityiset palveluntuottajat valvovat omaa toimintaansa, vuonna 2011 uudistunut laki puhuu omavalvonnasta. Valtakunnallinen lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on sosiaalihuollon palvelujen valvonnassa uusi toimija. Se laatii kansalliset valvontaohjelmat, joiden mukaan AVIT:t käytännössä hoitavat valvonnan. Valvirassa on kaikkinensa työssä reilut 10 henkeä huolehtimassa koko sosiaalihuollon palvelujen valvonnasta, ja nämä tehtäväthän ylipäätään tulivat Valviraan vasta 2009-2010 aikana.
Ulkoinen ns. riippumaton valvonta puuttuu Suomesta kokonaan. Eikä sosiaalihuollon ammattilaisia edes rekisteröidä Valviran ammatinharjoittamis-rekisteriin. Montakohan valehoivaajaa on sosiaalihuollon töissä?
Kaikki hyvin toistaiseksi?
Kuntien päättäjien pitää ottaa järki käteen ja arvioida omien ja ostettujen palvelujen laatua ja kustannuksia. Kunnan kustannuksiin pitää laskea myös yksityisten palvelujen tarjouskilpailujen ja toiminnan valvonnan kulut. Ja olisi hyvä kuunnella myös asiakkaita ja kuntalaisia – siis meitä. Miten itse kukin meistä haluaa tulla hoidetuksi kun on hoidon ja tuen tarpeessa? Nyt olisi aika vaikuttaa.
------
Samasta aihepiiristä kirjoittivat tänään myös THL:n Pekka Puska ja Marina Erhola (HS 30.11.2011 mielipide) otsakkeella Huostaanotetut lapset ovat nykyajan huutolaisongelma.
Kirjoittajat vaativat laajaa yhteiskuntavastuuta huostaanottotarpeen vähentämiseksi sekä sijaishuollossa jo olevien lasten ja nuorten kasvuolosuhteiden parantamista. Lastensuojelun tutkimusohjelmaa myös kaivattiin. Hyvä kun tulee korkealta taholta vaatimuksia asioiden parantamiseksi. THL voisi hyvin suurena tutkimus- ja kehittämisorganisaationa (liekö noin 1300 työntekijää) myös itse kohdentaa olemassa olevia THL:n resursseja lastensuojelua koskevan tieton lisäämiseksi.
Miksi vanhusten käytettyjä vaippoja punnitaan?
Viime viikkoina on ihmetelty miten kansainvälisen pörssiyhtiön johtajien pääoma- ja ansiotulot nousivat edellisvuodesta jopa kaksikymmenkertaisesti – toimitusjohtajan vuosiansio 5,6 miljoonaan. Ja pääoma-tuloistahan ei toimitusjohtaja maksa yhtään euroa kunnalle, jossa hän perheineen asuu. Veikkaan kuitenkin, että lapset käyvät kunnan maksutonta peruskoulua tai kauppakorkeakoulua ja työsuhdeauto kiitää kunnan rakentamilla valaistuilla teillä.
Samaisen pörssiyhtiön Suomen yhtiö maksoi veroja koko vuodelta vajaat 400 000 euroa (noin 1 % tuotosta) verotuksemme porsaanreikien johdosta. Yhtiö myy Suomen kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon erilaisia palveluja, kuten vanhustenhuoltoa ja lastensuojelua. Yhtiö tekee hyvää tulosta ja on ripeään tahtiin laajentunut ostamalla pois markkinoilta pienet palveluntuottaja-yritykset. Ruotsissa konsernin yhtiö punnitsee vanhusten vaipat tietääkseen jokaisen vanhuksen yksilöllisen vaipanvaihtovälin. Tavoite ei yhtiön mukaan ollut säästää vaipoissa.
Hoito- ja hoiva-alan palvelumarkkinoistamme tulee tällä menolla pörssiyhtiöiden kultamaa ja monopoli, eikä se ole vanhusten ja lastensuojelulasten eikä veronmaksajien kannalta hyvä asia. Kunta tai kunnat yhdessä päättävät, miten hyvinvointipalvelut ihmisille järjestetään ja ne myös maksetaan yhteisistä varoista. Kunta ostaa nykyisin noin 70 % huostaan otettujen lasten hoidosta yksityisiltä palvelumarkkinoilta. Näistä osan tuottavat kotimaisten yleishyödyllisten järjestöjen perustamat yhtiöt, joissa kertynyt voitto käytetään palvelujen kehittämiseen ja toiminnan laajentamiseen. Osinkoa ei jaeta eikä johtajille ökypalkkioita. Nämä yhtiöt ovat luonteeltaan sosiaalisia yrityksiä. Katso mm. Reilu Palvelu sivustolta.
Kunnan tulee myös valvoa lasten, vanhusten ja lääkäripalvelujen hoidon tasoa sekä palveluntuottajan toimintaa muutoinkin. Suomessa valvonta hajaantuu monille toimijoille. Aluehallintovirastot (AVI) myöntävät ympärivuorokautisen hoidon yksiköille toimiluvat ja käyvät resurssiensa puitteissa tarkastuskäynneillä. AVI:t valvovat myös kuntien toimintaa. Kunta valvoo tietenkin omaa toimintaansa sekä kaikkien yksityisten yksiköiden toimintaa, jotka sijaitsevat kunnan alueella. Kunta valvoo myös asiakkailleen ostamiansa palveluja.
Yksityiset palveluntuottajat valvovat omaa toimintaansa, vuonna 2011 uudistunut laki puhuu omavalvonnasta. Valtakunnallinen lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on sosiaalihuollon palvelujen valvonnassa uusi toimija. Se laatii kansalliset valvontaohjelmat, joiden mukaan AVIT:t käytännössä hoitavat valvonnan. Valvirassa on kaikkinensa työssä reilut 10 henkeä huolehtimassa koko sosiaalihuollon palvelujen valvonnasta, ja nämä tehtäväthän ylipäätään tulivat Valviraan vasta 2009-2010 aikana.
Ulkoinen ns. riippumaton valvonta puuttuu Suomesta kokonaan. Eikä sosiaalihuollon ammattilaisia edes rekisteröidä Valviran ammatinharjoittamis-rekisteriin. Montakohan valehoivaajaa on sosiaalihuollon töissä?
Kaikki hyvin toistaiseksi?
Kuntien päättäjien pitää ottaa järki käteen ja arvioida omien ja ostettujen palvelujen laatua ja kustannuksia. Kunnan kustannuksiin pitää laskea myös yksityisten palvelujen tarjouskilpailujen ja toiminnan valvonnan kulut. Ja olisi hyvä kuunnella myös asiakkaita ja kuntalaisia – siis meitä. Miten itse kukin meistä haluaa tulla hoidetuksi kun on hoidon ja tuen tarpeessa? Nyt olisi aika vaikuttaa.
------
Samasta aihepiiristä kirjoittivat tänään myös THL:n Pekka Puska ja Marina Erhola (HS 30.11.2011 mielipide) otsakkeella Huostaanotetut lapset ovat nykyajan huutolaisongelma.
Kirjoittajat vaativat laajaa yhteiskuntavastuuta huostaanottotarpeen vähentämiseksi sekä sijaishuollossa jo olevien lasten ja nuorten kasvuolosuhteiden parantamista. Lastensuojelun tutkimusohjelmaa myös kaivattiin. Hyvä kun tulee korkealta taholta vaatimuksia asioiden parantamiseksi. THL voisi hyvin suurena tutkimus- ja kehittämisorganisaationa (liekö noin 1300 työntekijää) myös itse kohdentaa olemassa olevia THL:n resursseja lastensuojelua koskevan tieton lisäämiseksi.
tiistai 22. marraskuuta 2011
Lastensuojelun valvontajärjestelmä ja kaltoin kohtelun ehkäiseminen
TÄSTÄ BLOGISTA NÄYTTÄÄ TULEVAN PITKÄ.
Eilen (21.11.2011) näytettiin TV-taltiointi miten Ruotsi esitti julkisen anteeksipyynnön niille, jotka joutuivat lapsina ja nuorina kaltoin kohdelluiksi vuosien 1920-1980 aikana erilaissa lastensuojelun yksiköissä tai perheissä.
Miksi näin laajamittaista kaltoin kohtelua oli lastensuojelussa?
Siihen miten lapsia kohdellaan vaikuttavat yleensä monet tekijät. Otan esille kolme laajaa tekijää: kasvatuskulttuurin, ammattitaidon ja valvontajärjestelmän.
Ensimmäinen liittyy kasvatuskulttuuriin, siihen millainen kasvatuskäsitys on kunakin aikakautena siitä, miten lapsia kasvatetaan niin perheissä kuin yhteiskunnan instituutioissa (koulu, päivähoito, lastensuojelulaitokset jne.).
Toinen myös laajasti vaikuttava tekijä on lasten ja nuorten kasvatustyössä toimivan henkilöstön ammattitaito ja riittävyys, jota yleensä yhteiskunnan instituutioissa myös säädellään lailla ja koulutusjärjestelmillä. Ammattitaidon osana on myös eettinen osaaminen.
Ja kolmas vaikuttava tekijä on valvonta. Valvonnan piiriin voidaan laajasti katsoa sisältyvän myös kansalaisten kautta tuleva sosiaalinen kontrolli. Valvonta ei siis ole yksinomaan valvontaviranomaisten ja valvontajärjestelmässä toimivien asia.
Ruotsin - ja myös Suomen menneisyyttä arvioitaessa tulee ottaa huomioon ko.ajankohtana vaikuttaneet asiat. Mikä ei tietenkään mitenkään oikeuta lasten kaltoinkohtelua – ei silloin, eikä tänä päivänä.
Näistä tarkemmin alla:
1. Kasvatuskulttuuri
Juuri äsken vietettiin 20.11. lapsen oikeuksien päivää, joka on Suomessa lain 20 vuotisjuhlapäivä. Tämän 2011 vuoden teemana on ”lapsen oikeus hyvään kasvatukseen – jokaiselta aikuiselta”. Meillä edelleen moni vanhempi on sitä mieltä, että lasta saa kohdella kaltoin esimerkiksi kasvatuksen johdosta – kuritusväkivalta on ehdottomasti vahingoittavaa ja ollut myös lailla kielletty 1980-luvun alkupuolelta asti. Yhä kuitenkin tuhansia lapsi kohdellaan kaltoin päivittäin, ja osa lapsista myös kuolee sen seurauksena.
Laitan tämän blogin loppuun linkin lapsiasiavaltuutetun sivuille, josta löytyy useiden yhteistyötahojen kanssa tehty hyvä esite kasvatuksesta ja muuta asiaan liittyvää.
2. Ammatillinen osaaminen
Lastensuojelussa toimivan henkilöstön ammatillinen koulutusjärjestelmä ja vaadittavat kelpoisuudet on pääosin Suomessa kunnossa. Lastensuojelun sosiaalityössä tulisi kuitenkin olla nykyistä tiukemmat ammatilliset vaatimukset, eli heidän tulisi saada erikoistumiskoulutus lastensuojeluun. Jatkuvaa täydennyskoulutusta tarvitaan myös sijaishuollon lastensuojelussa. Sijaisperheiltä edellytetään muuttuneen lain johdosta jatkossa pakollinen ennakkovalmennuskoulutus, ja heillä on myös jatkossa velvollisuus/oikeus täydennyskoulutukseen.
Lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti ammatinharjoittamislupa-käytäntö, jolla varmistettaisiin että työssä olevilla on asianmukainen koulutus – ammatinharjoittamislakihan puuttuu nyt kokonaan sosiaalihuollon henkilöstöltä! Jokaisen lastensuojelutyötä tekevän tulisi siis löytyä tulevaisuudessa Valviran-rekisteristä, jos tällainen ammatinharjoittamislupa ja siihen liittyvä ammatissa toimimisen jälkikäteisvalvonta koskisi myös sosiaalitoimen henkilöstöä.
3. Valvontajärjestelmän kehittäminen
Edellä mainittu ammatinharjoittamis-rekisteri on osa valvontajärjestelmää, joka siis sosiaalihuollon ammateista, myös siten lastensuojelusta vielä kokonaan puuttuu.
Teimme jo vuoden 2004 aikana Holman Tupun ja minun toimesta ehdotuksen lastensuojelun valvontajärjestelmän kehittämiseksi, kun silloinen eikä nykyisenkään valvonnan työnjaot eri valvojatahojen kesken toimi parhaalla tavalla ja meiltä puuttuu kokonaan riippumaton ulkoinen valvonta. Idean taustalla oli Seppo Sauron ajatus. Ehdotusta käsiteltiin osana lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulun toteutustamme (Harava/Lasso – Kuntaliitto), jonka kuluessa pidimme konsensus-kokouksen 2005, ja julkistimme yhteisen konsensuskannanoton. Konsensuslausuma ja osto- ja myyntikoulun raportit löytyvät Kuntaliiton julkaisuistamme.
Uudistimme lastensuojelun valvontajärjestelmää koskeneen ehdotuksemme ja se on julkaistu johtamassani LapsiARVI-hankkeessa vuonna 2009 Holman Tupun julkaisussa LapsiARVI-kriteerit –perusvaatimukset lastensuojelupalvelujen laadulle. Opas laadun arviointiin ja kehittämiseen (luku 4.3.). Tässä raportissa on siis kriteerit, ”silmälasit”, joilla lastensuojelun toteuttamista tulisi eri toimijoiden työssä arvioida – eli tarvitaan kansalliset kriteerit.
Katsastusjärjestelmä on metafora. Tässä se on kuvattuna lyhykäisyydessään (ote Holman julkaisusta s.45-46).
Lastensuojelun palvelujärjestelmän katsastustoiminta
”LapsiARVI-hankkeessa on pohdittu eri kokoonpanoissa ulkoisen auditoinnin toteuttamista
lastensuojelupalvelujärjestelmän sisällä. Pohdintojen vauhdittajana on ollut ajatus siitä, että
alan sisällä tulee olla yhdenmukainen laadunvarmistusmenettely. On heitetty idea tietynlaisesta
katsastusjärjestelmästä, jonka ulottuvuuksia pohdittiin muun muassa toisessa konsensusfoorumissa vuoden 2007 lopulla.
Katsastusjärjestelmällä tarkoitetaan tässä toimintamallia, johon idea on saatu autokatsastustoiminnasta. Autokatsastuksella tarkoitetaan ajoneuvoille tehtävää tarkastusta, jossa tarkastetaan ajoneuvon olevan varusteineen säädösten edellyttämässä kunnossa, olevan turvallinen liikenteessä, päästöjen olevan riittävän alhaiset ja pakollisten maksujen ja vakuutusten olevan suoritettu. Erilaisia katsastustyyppejä ovat esimerkiksi määräaikais- eli vuosikatsastukset, muutosten jälkeiset muutoskatsastukset sekä uusille käyttöön otettaville ajoneuvomalleille ja -tyypeille tarkoitetut tyyppikatsastukset.
Seuraavaan on poimittu edellisen innoittamissa keskusteluissa LapsiARVI-tilaisuuksissa
esille nostettuja asioita. Lähtökohtana näillekin ideoille on, että arviointiperustana toimisivat
yhteiset laatukriteerit.
Esimerkki ideasta: voisiko siis lastensuojelun katsastusjärjestelmä toimia seuraavasti?
- Ennakko-/kelpuutuskatsastus suomalaiseksi lastensuojeluyksiköksi, joka koskisi myös julkisia
palveluntuottajia. Huom! arvioijan on oltava riippumaton, ulkopuolinen taho. Ennakko-tarkastukseen liittyen arvioijataho voisi antaa ennakkolausunnon ennen toimiluvan myöntämistä.
- Myös voitaisiin tehdä kelpuutustarkastus ennen tarjouksen jättämistä eli täyttääkö palveluntuottaja ehdottomat vaatimukset tai sovitun ”standardin”? Jos ehdot eivät
täyty, ei tarjoustakaan kannata jättää.
- Määräaikaiskatsastukset sovituin väliajoin. Katsastuksen jälkeen annetaan mahdolliset ’huollon’
toiminta-ohjeet ja sen mukaiset suositukset eli kehittämis- tai toiminnan korjausehdotukset.
- Uusintatarkastus/valvontakatsastus; ovatko suositellut korjaukset toteutettu tai täyttääkö toiminta edelleen vaatimukset.
- Huolto-/kehittämistarkastukset myös erilaisin tavoin; mm. vertaistarkastukset, kumppanuuspäivät, jotka ovat vuorovaikutteisia kehittämiseen tähtääviä, mukana myös palvelun tilaajat.
- Katsastuksessa tarvitaan kansallisesti yhtenäiset, erityyppisiä tarkastuksia varten tarkistuslistat sovittujen kriteerien mukaan – mukana hälytysrajat, riskiluokitus tai vastaavat.
- Katsastaja = arvioinnin suorittaja on tarpeellisen koulutuksen saanut asiantuntija tai asiantuntijaryhmä. Auktorisoidun esimerkiksi lastensuojelun kehittämisyksikön tai jonkin muun siihen pätevän tahon lausunto osoittaa katsastajien osaamisen ja soveltuvuuden.
- Katsastus voi olla vapaaehtoista, mutta myös pakollista?
- Yllättäen suoritetut tarkastuskäynnit kuuluisivat järjestelmään (ratsiat).
- Asiakas saa katsastuksesta aina tarkastuskertomuksen/lausunnon johon on kirjattu myös jatkosuositukset ja –ohjeet. Lausunto perustuu kansallisesti sovittuihin kriteereihin tai muihin yhtenäisiin vaatimuksiin.
- Katsastukset ja annetut tarkastuslausunnot maksullisia?” (ote Holma 2009 päättyy)
Tällä hetkellä lakiemme mukaan valvonta hajaantuu monelle toimijalle eikä kokonaisuuden toimivuudesta ole tietoa:
- AVI:t (aluehallintovirastot) myöntävät ympärivuorokautista hoitoa antaville yksityisille yksiköille toimiluvat, sijaintikunta antaa lausunnon lupapäätöksen valmisteluun. AVIT:t tekevät vähäisessä määrin yksityisten yksikköjen jälkikäteisvalvontaa. AVI:t valvovat myös kuntien toimintaa! eli että kunnan lastensuojelu toimii lakien mukaisesti kaikessa lastensuojelutyössään.
- Kunta valvoo omaa toimintaansa (kunnan omavalvonta). Kunta valvoo yksityisten yksiköiden toimintaa, jotka sijaitsevat kunnan alueella. Kunta valvoo sijoittamiensa lasten hoitoa yksiköissä ja perheissä, joihin on heitä sijoittanut.
- Yksityisten yksiköiden omavalvonta (uudistettu laki 2011)-järjestelmää otetaan parhaillaan käyttöön. STM julkaisi 1.12.2011 yhteistyössä Valviran kanssa yksityisiä sosiaalipalveluja koskevan kuntakirjeen ja siihen sisältyvän määräysluonnoksen omavalvonnasta. Omavalvontasuunnitelma-määräysluonnos näyttää edellyttävän äärimmäisen kattavaa kirjaamista palveluntuottajan omavalvontasuunnitelmaan, käytännössä kaiken mitä esim. laatukäsikirjaan/toimintaohjeisiin yleensä kirjataan. HIENOA! Kansalliset yhtenäiset proseduurit tietenkin on oltava, jotta valvova viranomainen voi ottaa kantaa siihen, onko toiminta kunnossa -
OMAVALVONTASUUNNITELMA TULISI EDELLYTTÄÄ MYÖS JULKISILTA PALVELUNTUOTTAJILTA!
Laitan tekstin loppuun linkin Valviran luonnokseen, joka siis nyt lausunnolla sekä STM:n kuntakirjeeseen.
- Valviran roolina on laatia kansalliset valvontaohjelmat, joiden mukaan AVIT:t käytännössä hoitavat valvontatyön. Valvirassa on kaikkinensa työssä reilut 10 henkeä huolehtimassa koko sosiaalihuollon valvontajärjestelmästä, ja sosiaalihuollon valvontaan liittyvät tehtäväthän ylipäätään tulivat Valviraan vasta 2019-2010 aikana.
Ulkoinen, täysin ed.kuvatusta lasu-järjestelmästä riippumaton valvontahan meiltä kokonaan siis puuttuu. Kun valvonta on vain järjestelmän sisällä toimivien valvontaa, on eri maista aika kammottaviakin esimerkkejä jo 1980-luvun lopulta alkaen siitä, että järjestelmän sisälle voi päästä pesiytymään vaikkapa pedofiili-renkaat. Toivon, että Suomessa ei ole näin tänä päivänä. Toivon myös, että Suomessa kukaan lapsi ei tule tänä päivänä kaltoin kohdelluksi lastensuojelussa. Kattavaa tietoa minulla (eikä Suomella) ei tämän päivän tilanteestakaan ole. Siksi olin sitä mieltä, että vaikka aiempina vuosikymmeniä meillä on varmasti ollut kaltoinkohtelua, niin käytettäisiin kuitenkin resurssit tämän ajan valvonnan kehittämiseen. Jos ylimääräistä resurssia on menneiden selvittämiseen, niin tietenkin sekin on hyvä.
Linkki lapsiasiavaltuutetun Lapsen oikeus hyvään kasvatukseen –uutiseen
Toinen linkki lapsen oikeuksien päivän uutiseen myös
Linkki LapsiARVI-kriteerit julkaisuun.
Linkki STM 1.12.2011 julkaistuun kuntakirjeeseen yksityistä sosiaalipalvelua (ja sen valvontaa) koskevasta laista.
Linkki Valviran omavalvontasunnitelmaa koskevaan määräysluonnokseen.
Eilen (21.11.2011) näytettiin TV-taltiointi miten Ruotsi esitti julkisen anteeksipyynnön niille, jotka joutuivat lapsina ja nuorina kaltoin kohdelluiksi vuosien 1920-1980 aikana erilaissa lastensuojelun yksiköissä tai perheissä.
Miksi näin laajamittaista kaltoin kohtelua oli lastensuojelussa?
Siihen miten lapsia kohdellaan vaikuttavat yleensä monet tekijät. Otan esille kolme laajaa tekijää: kasvatuskulttuurin, ammattitaidon ja valvontajärjestelmän.
Ensimmäinen liittyy kasvatuskulttuuriin, siihen millainen kasvatuskäsitys on kunakin aikakautena siitä, miten lapsia kasvatetaan niin perheissä kuin yhteiskunnan instituutioissa (koulu, päivähoito, lastensuojelulaitokset jne.).
Toinen myös laajasti vaikuttava tekijä on lasten ja nuorten kasvatustyössä toimivan henkilöstön ammattitaito ja riittävyys, jota yleensä yhteiskunnan instituutioissa myös säädellään lailla ja koulutusjärjestelmillä. Ammattitaidon osana on myös eettinen osaaminen.
Ja kolmas vaikuttava tekijä on valvonta. Valvonnan piiriin voidaan laajasti katsoa sisältyvän myös kansalaisten kautta tuleva sosiaalinen kontrolli. Valvonta ei siis ole yksinomaan valvontaviranomaisten ja valvontajärjestelmässä toimivien asia.
Ruotsin - ja myös Suomen menneisyyttä arvioitaessa tulee ottaa huomioon ko.ajankohtana vaikuttaneet asiat. Mikä ei tietenkään mitenkään oikeuta lasten kaltoinkohtelua – ei silloin, eikä tänä päivänä.
Näistä tarkemmin alla:
1. Kasvatuskulttuuri
Juuri äsken vietettiin 20.11. lapsen oikeuksien päivää, joka on Suomessa lain 20 vuotisjuhlapäivä. Tämän 2011 vuoden teemana on ”lapsen oikeus hyvään kasvatukseen – jokaiselta aikuiselta”. Meillä edelleen moni vanhempi on sitä mieltä, että lasta saa kohdella kaltoin esimerkiksi kasvatuksen johdosta – kuritusväkivalta on ehdottomasti vahingoittavaa ja ollut myös lailla kielletty 1980-luvun alkupuolelta asti. Yhä kuitenkin tuhansia lapsi kohdellaan kaltoin päivittäin, ja osa lapsista myös kuolee sen seurauksena.
Laitan tämän blogin loppuun linkin lapsiasiavaltuutetun sivuille, josta löytyy useiden yhteistyötahojen kanssa tehty hyvä esite kasvatuksesta ja muuta asiaan liittyvää.
2. Ammatillinen osaaminen
Lastensuojelussa toimivan henkilöstön ammatillinen koulutusjärjestelmä ja vaadittavat kelpoisuudet on pääosin Suomessa kunnossa. Lastensuojelun sosiaalityössä tulisi kuitenkin olla nykyistä tiukemmat ammatilliset vaatimukset, eli heidän tulisi saada erikoistumiskoulutus lastensuojeluun. Jatkuvaa täydennyskoulutusta tarvitaan myös sijaishuollon lastensuojelussa. Sijaisperheiltä edellytetään muuttuneen lain johdosta jatkossa pakollinen ennakkovalmennuskoulutus, ja heillä on myös jatkossa velvollisuus/oikeus täydennyskoulutukseen.
Lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti ammatinharjoittamislupa-käytäntö, jolla varmistettaisiin että työssä olevilla on asianmukainen koulutus – ammatinharjoittamislakihan puuttuu nyt kokonaan sosiaalihuollon henkilöstöltä! Jokaisen lastensuojelutyötä tekevän tulisi siis löytyä tulevaisuudessa Valviran-rekisteristä, jos tällainen ammatinharjoittamislupa ja siihen liittyvä ammatissa toimimisen jälkikäteisvalvonta koskisi myös sosiaalitoimen henkilöstöä.
3. Valvontajärjestelmän kehittäminen
Edellä mainittu ammatinharjoittamis-rekisteri on osa valvontajärjestelmää, joka siis sosiaalihuollon ammateista, myös siten lastensuojelusta vielä kokonaan puuttuu.
Teimme jo vuoden 2004 aikana Holman Tupun ja minun toimesta ehdotuksen lastensuojelun valvontajärjestelmän kehittämiseksi, kun silloinen eikä nykyisenkään valvonnan työnjaot eri valvojatahojen kesken toimi parhaalla tavalla ja meiltä puuttuu kokonaan riippumaton ulkoinen valvonta. Idean taustalla oli Seppo Sauron ajatus. Ehdotusta käsiteltiin osana lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulun toteutustamme (Harava/Lasso – Kuntaliitto), jonka kuluessa pidimme konsensus-kokouksen 2005, ja julkistimme yhteisen konsensuskannanoton. Konsensuslausuma ja osto- ja myyntikoulun raportit löytyvät Kuntaliiton julkaisuistamme.
Uudistimme lastensuojelun valvontajärjestelmää koskeneen ehdotuksemme ja se on julkaistu johtamassani LapsiARVI-hankkeessa vuonna 2009 Holman Tupun julkaisussa LapsiARVI-kriteerit –perusvaatimukset lastensuojelupalvelujen laadulle. Opas laadun arviointiin ja kehittämiseen (luku 4.3.). Tässä raportissa on siis kriteerit, ”silmälasit”, joilla lastensuojelun toteuttamista tulisi eri toimijoiden työssä arvioida – eli tarvitaan kansalliset kriteerit.
Katsastusjärjestelmä on metafora. Tässä se on kuvattuna lyhykäisyydessään (ote Holman julkaisusta s.45-46).
Lastensuojelun palvelujärjestelmän katsastustoiminta
”LapsiARVI-hankkeessa on pohdittu eri kokoonpanoissa ulkoisen auditoinnin toteuttamista
lastensuojelupalvelujärjestelmän sisällä. Pohdintojen vauhdittajana on ollut ajatus siitä, että
alan sisällä tulee olla yhdenmukainen laadunvarmistusmenettely. On heitetty idea tietynlaisesta
katsastusjärjestelmästä, jonka ulottuvuuksia pohdittiin muun muassa toisessa konsensusfoorumissa vuoden 2007 lopulla.
Katsastusjärjestelmällä tarkoitetaan tässä toimintamallia, johon idea on saatu autokatsastustoiminnasta. Autokatsastuksella tarkoitetaan ajoneuvoille tehtävää tarkastusta, jossa tarkastetaan ajoneuvon olevan varusteineen säädösten edellyttämässä kunnossa, olevan turvallinen liikenteessä, päästöjen olevan riittävän alhaiset ja pakollisten maksujen ja vakuutusten olevan suoritettu. Erilaisia katsastustyyppejä ovat esimerkiksi määräaikais- eli vuosikatsastukset, muutosten jälkeiset muutoskatsastukset sekä uusille käyttöön otettaville ajoneuvomalleille ja -tyypeille tarkoitetut tyyppikatsastukset.
Seuraavaan on poimittu edellisen innoittamissa keskusteluissa LapsiARVI-tilaisuuksissa
esille nostettuja asioita. Lähtökohtana näillekin ideoille on, että arviointiperustana toimisivat
yhteiset laatukriteerit.
Esimerkki ideasta: voisiko siis lastensuojelun katsastusjärjestelmä toimia seuraavasti?
- Ennakko-/kelpuutuskatsastus suomalaiseksi lastensuojeluyksiköksi, joka koskisi myös julkisia
palveluntuottajia. Huom! arvioijan on oltava riippumaton, ulkopuolinen taho. Ennakko-tarkastukseen liittyen arvioijataho voisi antaa ennakkolausunnon ennen toimiluvan myöntämistä.
- Myös voitaisiin tehdä kelpuutustarkastus ennen tarjouksen jättämistä eli täyttääkö palveluntuottaja ehdottomat vaatimukset tai sovitun ”standardin”? Jos ehdot eivät
täyty, ei tarjoustakaan kannata jättää.
- Määräaikaiskatsastukset sovituin väliajoin. Katsastuksen jälkeen annetaan mahdolliset ’huollon’
toiminta-ohjeet ja sen mukaiset suositukset eli kehittämis- tai toiminnan korjausehdotukset.
- Uusintatarkastus/valvontakatsastus; ovatko suositellut korjaukset toteutettu tai täyttääkö toiminta edelleen vaatimukset.
- Huolto-/kehittämistarkastukset myös erilaisin tavoin; mm. vertaistarkastukset, kumppanuuspäivät, jotka ovat vuorovaikutteisia kehittämiseen tähtääviä, mukana myös palvelun tilaajat.
- Katsastuksessa tarvitaan kansallisesti yhtenäiset, erityyppisiä tarkastuksia varten tarkistuslistat sovittujen kriteerien mukaan – mukana hälytysrajat, riskiluokitus tai vastaavat.
- Katsastaja = arvioinnin suorittaja on tarpeellisen koulutuksen saanut asiantuntija tai asiantuntijaryhmä. Auktorisoidun esimerkiksi lastensuojelun kehittämisyksikön tai jonkin muun siihen pätevän tahon lausunto osoittaa katsastajien osaamisen ja soveltuvuuden.
- Katsastus voi olla vapaaehtoista, mutta myös pakollista?
- Yllättäen suoritetut tarkastuskäynnit kuuluisivat järjestelmään (ratsiat).
- Asiakas saa katsastuksesta aina tarkastuskertomuksen/lausunnon johon on kirjattu myös jatkosuositukset ja –ohjeet. Lausunto perustuu kansallisesti sovittuihin kriteereihin tai muihin yhtenäisiin vaatimuksiin.
- Katsastukset ja annetut tarkastuslausunnot maksullisia?” (ote Holma 2009 päättyy)
Tällä hetkellä lakiemme mukaan valvonta hajaantuu monelle toimijalle eikä kokonaisuuden toimivuudesta ole tietoa:
- AVI:t (aluehallintovirastot) myöntävät ympärivuorokautista hoitoa antaville yksityisille yksiköille toimiluvat, sijaintikunta antaa lausunnon lupapäätöksen valmisteluun. AVIT:t tekevät vähäisessä määrin yksityisten yksikköjen jälkikäteisvalvontaa. AVI:t valvovat myös kuntien toimintaa! eli että kunnan lastensuojelu toimii lakien mukaisesti kaikessa lastensuojelutyössään.
- Kunta valvoo omaa toimintaansa (kunnan omavalvonta). Kunta valvoo yksityisten yksiköiden toimintaa, jotka sijaitsevat kunnan alueella. Kunta valvoo sijoittamiensa lasten hoitoa yksiköissä ja perheissä, joihin on heitä sijoittanut.
- Yksityisten yksiköiden omavalvonta (uudistettu laki 2011)-järjestelmää otetaan parhaillaan käyttöön. STM julkaisi 1.12.2011 yhteistyössä Valviran kanssa yksityisiä sosiaalipalveluja koskevan kuntakirjeen ja siihen sisältyvän määräysluonnoksen omavalvonnasta. Omavalvontasuunnitelma-määräysluonnos näyttää edellyttävän äärimmäisen kattavaa kirjaamista palveluntuottajan omavalvontasuunnitelmaan, käytännössä kaiken mitä esim. laatukäsikirjaan/toimintaohjeisiin yleensä kirjataan. HIENOA! Kansalliset yhtenäiset proseduurit tietenkin on oltava, jotta valvova viranomainen voi ottaa kantaa siihen, onko toiminta kunnossa -
OMAVALVONTASUUNNITELMA TULISI EDELLYTTÄÄ MYÖS JULKISILTA PALVELUNTUOTTAJILTA!
Laitan tekstin loppuun linkin Valviran luonnokseen, joka siis nyt lausunnolla sekä STM:n kuntakirjeeseen.
- Valviran roolina on laatia kansalliset valvontaohjelmat, joiden mukaan AVIT:t käytännössä hoitavat valvontatyön. Valvirassa on kaikkinensa työssä reilut 10 henkeä huolehtimassa koko sosiaalihuollon valvontajärjestelmästä, ja sosiaalihuollon valvontaan liittyvät tehtäväthän ylipäätään tulivat Valviraan vasta 2019-2010 aikana.
Ulkoinen, täysin ed.kuvatusta lasu-järjestelmästä riippumaton valvontahan meiltä kokonaan siis puuttuu. Kun valvonta on vain järjestelmän sisällä toimivien valvontaa, on eri maista aika kammottaviakin esimerkkejä jo 1980-luvun lopulta alkaen siitä, että järjestelmän sisälle voi päästä pesiytymään vaikkapa pedofiili-renkaat. Toivon, että Suomessa ei ole näin tänä päivänä. Toivon myös, että Suomessa kukaan lapsi ei tule tänä päivänä kaltoin kohdelluksi lastensuojelussa. Kattavaa tietoa minulla (eikä Suomella) ei tämän päivän tilanteestakaan ole. Siksi olin sitä mieltä, että vaikka aiempina vuosikymmeniä meillä on varmasti ollut kaltoinkohtelua, niin käytettäisiin kuitenkin resurssit tämän ajan valvonnan kehittämiseen. Jos ylimääräistä resurssia on menneiden selvittämiseen, niin tietenkin sekin on hyvä.
Linkki lapsiasiavaltuutetun Lapsen oikeus hyvään kasvatukseen –uutiseen
Toinen linkki lapsen oikeuksien päivän uutiseen myös
Linkki LapsiARVI-kriteerit julkaisuun.
Linkki STM 1.12.2011 julkaistuun kuntakirjeeseen yksityistä sosiaalipalvelua (ja sen valvontaa) koskevasta laista.
Linkki Valviran omavalvontasunnitelmaa koskevaan määräysluonnokseen.
torstai 17. marraskuuta 2011
Vihdoinkin keskustellaan valvonnan kehittämisen tarpeesta
Tarvittiin valelääkärien paljastuminen, jotta vihdoin keskustellaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta. Äsken TV 1:n ajankohtaiskeskustelun johtopäätöksenä todettiin, että on arvioitava valvonnan KOKONAISUUTTA: miten valvonta toimii, mikä on kenenkin tehtävä valvonnassa, millaista valvontaa tarvitaan ja milloin sitä tehdään, esim. ennakkovalvonta, toiminnan aikainen valvonta ja jälkikäteisvalvonta.
Vaikka nyt keskustellaan lupamenettelyyn liittyvän valvonnan pettämisestä, toivon että valvonnan kokonaisuuden toimivuutta arvioitaisiin koko valvontajärjestelmän näkökulmasta. Valvovia viranomaisia ovat myös kunnat, ja luulenpa, että kuntien valvontaresurssit ja osaaminen eivät ole myöskään ihan niin hyvässä kunnossa kuin se nykyisessä palvelujärjestelmä-viidakossa pitäisi olla. Kunta valvoo alueellaan toimivia palveluyksikköja sekä kunnan hankkimia ostopalveluja sekä palveluntuottajaa että palvelujen toteutumista kunkin asiakkaan osalta. Lisäksi on palveluntuottajan oma valvontajärjestelmä, joka on tullut sos.huollon lainsäädäntöön tänä vuonna. Ja jonkun kait pitää ehtiä valvoa myös kuntien omaa toimintaa (Avi:t lähinnä tekee tätä), ja kunnat itse omavalvontana. Asiakkaillakin tulee olla rooli valvoa käyttämäänsä/saamaansa palvelua.
Tässä TV-ajankohtaiskeskustelussa ei tullut esille, mitä puhujat tarkoittivat kun haluavat nyt arvioitavan koko valvontaa ja sen huolellisen analysoinnin perusteella kehittää valvontaa. Palvelujärjestelmässä on nykyisin niin monia toimijoita, että jotain koko valvontajärjestelmälle todellakin pitää tehdä. Tämänkaltaisesta on esimerkkejä muista maista, eli kun paljastuu jotain tosi karmeata, niin sitten on eri maissa pantu myös valvontajärjestelmä kokokonaan uusiksi.
Vaikka nyt keskustellaan lupamenettelyyn liittyvän valvonnan pettämisestä, toivon että valvonnan kokonaisuuden toimivuutta arvioitaisiin koko valvontajärjestelmän näkökulmasta. Valvovia viranomaisia ovat myös kunnat, ja luulenpa, että kuntien valvontaresurssit ja osaaminen eivät ole myöskään ihan niin hyvässä kunnossa kuin se nykyisessä palvelujärjestelmä-viidakossa pitäisi olla. Kunta valvoo alueellaan toimivia palveluyksikköja sekä kunnan hankkimia ostopalveluja sekä palveluntuottajaa että palvelujen toteutumista kunkin asiakkaan osalta. Lisäksi on palveluntuottajan oma valvontajärjestelmä, joka on tullut sos.huollon lainsäädäntöön tänä vuonna. Ja jonkun kait pitää ehtiä valvoa myös kuntien omaa toimintaa (Avi:t lähinnä tekee tätä), ja kunnat itse omavalvontana. Asiakkaillakin tulee olla rooli valvoa käyttämäänsä/saamaansa palvelua.
Tässä TV-ajankohtaiskeskustelussa ei tullut esille, mitä puhujat tarkoittivat kun haluavat nyt arvioitavan koko valvontaa ja sen huolellisen analysoinnin perusteella kehittää valvontaa. Palvelujärjestelmässä on nykyisin niin monia toimijoita, että jotain koko valvontajärjestelmälle todellakin pitää tehdä. Tämänkaltaisesta on esimerkkejä muista maista, eli kun paljastuu jotain tosi karmeata, niin sitten on eri maissa pantu myös valvontajärjestelmä kokokonaan uusiksi.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Lastensuojelututkimusta tulee lisätä
Olen edelleen mukana pysyvänä asiantuntijajäsenenä lapsiasiavaltuutetun tukena toimivassa neuvottelukunnassa kaudella 2011-2015. Aiemmin tehtävää hoidin Kuntaliiton työhöni liittyen, ja nyt Metropolia ammattikorkeakoulun yliopettajana. Pyrin toimimaan myös linkkinä ammattikorkeakoulujen lapsi- ja nuorisoalan koulutukseen. Lue lisää neuvottelukunnasta alla olevasta linkistä.
Ensimmäisessä syksyn kokoontumisessa oli esillä mm. opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) saapunut vastaus lastensuojelututkimusta koskeneeseen neuvottelukunnan aloitteeseen. OKM on samaa mieltä lastensuojelututkimuksen lisäämisen tarpeesta. Lue OKM:n lausunto alla olevasta linkistä.
Käsittelimme asiaa myös neuvottelukunnan antamassa lausunnossa OKM:n valmistelemaan Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan (Lanuke), jonka valtioneuvosto tulee hyväksymään lausuntokierroksen jälkeen syksyn lopulla. Ohjelma linjaa nykyisen hallituksen lapsi- ja nuorisopolittiikkaa. Lue neuvottelukunnan hyvä lausunto alla olevasta linkistä.
Tiedän, että lastensuojelututkimuksen lisääminen ja vakiintuneen tutkimusverkoston/yksikön perustaminen on vielä pitkän tien takana. Olen silti luottavainen. Jos on saatu aikaiseksi esim. Nuorisotutkimusverkosto ja sille myös jatkuvaa tutkimusrahoitusta, niin miksi emme saisi aikaan myös lastensuojelun tutkimuksen ja tiedon ympärille vakiintunutta tutkimusrakennetta ja rahoitusta. Lisäsin linkkilistaani myös meneillään olevan LasTut-hankkeen sivut. Lastensuojelun tieto ja tutkimus-hanke toimii määräaikaisena hankkeena Nuorisotutkimusverkostossa. LasTut julkaisi 27.10.2011 raportin, jossa lukuisat haastateltavat kuvaavat mitä lastensuojelussa tulisi tutkia. Varsinkin kun yhteiskunta ottaa huostaansa lapsia, niin on täysin välttämätöntä, että tätä myös tutkitaan. Myös siitä, miksi avohuollon tutkitoimin ei lasta ja perhettä ole voitu auttaa, tulee tuottaa tutkimusta. Klikkaa linkkiä, niin pääset lukemaan tilaisuuden materiaalit ja raportin. Raporttiin tästä.
Jotain on sentään perusturvaministeri päättänyt: STM selvittää parhaillaan millä tavoin vuosikymmeniä sitten on huostaanotettuja lapsia kohdeltu. Selvitystarve nousi esille Ruotsissa tehdyn vastaavan selvityksen perusteella. Vaikka menneisyyden selvittäminen on tärkeää - voimme siitäkin oppia, olisin sitä mieltä, että nykyisyyden selvittäminen olisi vielä tärkeämpää. Klikkaa alla STM:n asiaa koskeneeseen uutiseen.
Lapsiasianeuvottelukunnan sivuille tästä
OKM:n vastaus lastensuojelututkimusaloitteeseen
Neuvottelukunnan lausunto Lanuke-ohjelmaan
STM:n uutinen: miten selvitetään menneisyyden lastensuojelulasten kohtelua.
Ensimmäisessä syksyn kokoontumisessa oli esillä mm. opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) saapunut vastaus lastensuojelututkimusta koskeneeseen neuvottelukunnan aloitteeseen. OKM on samaa mieltä lastensuojelututkimuksen lisäämisen tarpeesta. Lue OKM:n lausunto alla olevasta linkistä.
Käsittelimme asiaa myös neuvottelukunnan antamassa lausunnossa OKM:n valmistelemaan Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan (Lanuke), jonka valtioneuvosto tulee hyväksymään lausuntokierroksen jälkeen syksyn lopulla. Ohjelma linjaa nykyisen hallituksen lapsi- ja nuorisopolittiikkaa. Lue neuvottelukunnan hyvä lausunto alla olevasta linkistä.
Tiedän, että lastensuojelututkimuksen lisääminen ja vakiintuneen tutkimusverkoston/yksikön perustaminen on vielä pitkän tien takana. Olen silti luottavainen. Jos on saatu aikaiseksi esim. Nuorisotutkimusverkosto ja sille myös jatkuvaa tutkimusrahoitusta, niin miksi emme saisi aikaan myös lastensuojelun tutkimuksen ja tiedon ympärille vakiintunutta tutkimusrakennetta ja rahoitusta. Lisäsin linkkilistaani myös meneillään olevan LasTut-hankkeen sivut. Lastensuojelun tieto ja tutkimus-hanke toimii määräaikaisena hankkeena Nuorisotutkimusverkostossa. LasTut julkaisi 27.10.2011 raportin, jossa lukuisat haastateltavat kuvaavat mitä lastensuojelussa tulisi tutkia. Varsinkin kun yhteiskunta ottaa huostaansa lapsia, niin on täysin välttämätöntä, että tätä myös tutkitaan. Myös siitä, miksi avohuollon tutkitoimin ei lasta ja perhettä ole voitu auttaa, tulee tuottaa tutkimusta. Klikkaa linkkiä, niin pääset lukemaan tilaisuuden materiaalit ja raportin. Raporttiin tästä.
Jotain on sentään perusturvaministeri päättänyt: STM selvittää parhaillaan millä tavoin vuosikymmeniä sitten on huostaanotettuja lapsia kohdeltu. Selvitystarve nousi esille Ruotsissa tehdyn vastaavan selvityksen perusteella. Vaikka menneisyyden selvittäminen on tärkeää - voimme siitäkin oppia, olisin sitä mieltä, että nykyisyyden selvittäminen olisi vielä tärkeämpää. Klikkaa alla STM:n asiaa koskeneeseen uutiseen.
Lapsiasianeuvottelukunnan sivuille tästä
OKM:n vastaus lastensuojelututkimusaloitteeseen
Neuvottelukunnan lausunto Lanuke-ohjelmaan
STM:n uutinen: miten selvitetään menneisyyden lastensuojelulasten kohtelua.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Vaikuttavaa lastensuojelua etsimässä
Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivillä oli teemana Vaikuttavaa lastensuojelua. Päiville osallistui noin 450 alan työntekijää ja opiskelijoita. Itse en valitettavasti voinut osallistua muiden työesteiden vuoksi.
Mistä lastensuojelun vaikuttavuus syntyy? – monista asioista, joista osa on perusedellytyksiä, jotta ylipäätään voitaisiin tehdä vaikuttavaa työtä lasten ja heidän perheidensä kanssa (linkki väitöskirjaani löytyy blogisivuiltani). Vaikuttavaa lastensuojelua ei tietenkään synny ilman kohtaamista, kuten päivien tiedotteessa kuvataan. Vaikuttavan lastensuojelun edellytysten parantamiseen liittyy myös päivillä julkaistu hieno vetoomus - klikkaa tekstin lopussa olevaa linkkiä.
Helsingin Sanomissa pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg kummeksui sitä, miten päivillä esiteltyä toimintamallia pidettiin rohkeana ja oivaltavana, kun entisiä lastensuojeluasiakkaita oli kutsuttu kertomaan mitä lastensuojelussa olisi pitänyt tehdä toisin. Näistä kokemusasiakkaiden arvioinneista oltiin hakemassa oppia näin jälkikäteen. Lindberg peräänkuulutti toimintatapaa, jolla NYT lastensuojelussa asiakkaana olevien kokemusääni kantautuu lastensuojelussa.
Itse ymmärrän hyvin tätä kummeksuntaa ja peräänkuulutusta, sillä onhan aika erikoista ettei asiakkaiden kokemustietoa kerätä vieläkään (eikä ole kerätty) systemaattisesti lastensuojelun kehittämiseksi. Tällaiseen kehottaa myös lastensuojelulaki (8§). Systemaattinen työote tulee olla koko organisaatiossa, ja asiakastietojärjestelmästä pitää saada ulos myös asiakkaan asiantuntijatietoa mm. asiakassuunnitelmien arviointikeskustelujen kirjauksista. Ei pitäisi olla ongelma tietoyhteiskunnassa?
Lastensuojelupäivien tiedotteen uutinen ”Vaikuttavaa lastensuojelua ei ole ilman kohtaamista” on ehkäpä hiukan naiivi, sillä tietenkään vaikuttavuutta ei synny ilman lapsen/nuoren ja hänen perheensä ja lastensuojelutyöntekijöiden aitoa asiakassuhdetta - kohtaamista.
Itse olisin kirjoittanut uutisen keskiöön jotakin tällaista: Vaikuttavaa lastensuojelua syntyy kun lastensuojeluntyöntekijöillä on AIKAA juuri tämän lapsen ja hänen perheensä elämän asioiden tukemiseen. Lisäksi tarvitaan OSAAMISTA rakentaa asiakkaan kanssa kohtaaminen, asiakassuhde.
Molemmistahan on lastensuojelussa puute. Kuinka puutteita voitaisiin korjata?
Keskustelun kärki onneksi suunnattiinkin vetoomuksessa kuntien johdolle ja päättäjille.
Kyse on mm. kuntien resursseista; kuinka monen asiakkaan kanssa yksi lastensuojelun sosiaalityöntekijä ehtii rakentaa kohtaamista? – en usko, että kovin monen kanssa samaan aikaan. Työpöydälläni vielä olevan tutkimusraportin mukaan lastensuojelun asiakkaan asiakassuhteesta vastuussa olevalla yhdellä työntekijällä voi olla vastuullaan hurja määrä lapsen asiakassuhteita. Näin ei voi syntyä vaikuttavaa lastensuojelua. Resurssien lisäksi kunnissa on kehitettävä toimintatapoja niin, että NYT asiakkaana olevien oma asiantuntijuustieto on keskeinen perusta toiminnan jatkuvassa parantamisessa. Ja jotta osaavat työntekijät eivät koko ajan vaihtaisi työpaikkaa, niin myös työolosuhteiden tulee parantua.
Keskustelua pitäisi suunnata myös koulutusjärjestelmälle.
Lastensuojelutyö on monella tavalla vaativaa ja edellyttää erityisosaamista. Suomessa ei vaadita, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä olisi peruskoulutuksen lisäksi erityisosaamista juuri lastensuojeluun. Valtakunnallista koulutusjärjestelmää ei myöskään ole, kuten esimerkiksi on ollut vuosikymmenten ajan perheneuvoloissa työskenteleville. Uutisoin aiemmin jo blogissani, että nyt vasta on käynnistymässä oppisopimustyyppinen lastensuojelun erityisosaamisen koulutus. Sekin on käynnistetty vuosittaisella ministeriön rahoituspäätöksellä. Tämän koulutuskokemuksen pohjalta pitäisi käynnistää pysyvä erityispätevyys-koulutus lastensuojeluun ja edellyttää sitä myös kelpoisuusvaatimuksena.
Itse vierastan käyttöön otettuja termejä kun asiakkaasta on tehty kokemusasiantuntijoita ja kokemustutkijoita. Eikö asiakas sana riittäisi myös silloin kun työssä ymmärretään, että asiakas on elämänsä ja asiakkuutensa asiantuntija?
Tämän blogin teemaan liittyvät linkit alla
Lue PKS-lastensuojelupäivien vetoomus päättäjille: se sisältää monta hyvää ehdotusta lastensuojelun vaikuttavuuden parantamiseksi
Tästä linkistä pääset PKS-seudun lastensuojelupäivien tiedotteeseen.
Lue tästä Marjut Lindbergin Hesarin 21.10.2011 Merkintöjä –artikkeli.
Tutustu päivien loistaviin materiaaleihin tästä linkistä.
Nyt myös suomeksi luettavissa YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomen tilannetta koskeva arvio ja suositukset, linkki tässä lapsiasiavaltuutetun etusivulla olevaan uutiseen (rullaa sivulla alaspäin)
Tutustu myös huostaan otettujen nuorten tekemään oppaaseen tästä linkistä
Vaikuttavaa lastensuojelua -teemalla järjestettiin myös 2010 Lastensuojelun laatupäivien maakunnalliset seminaarit, joiden linkki löytyy blogin etusivun linkkilistalta.
Mistä lastensuojelun vaikuttavuus syntyy? – monista asioista, joista osa on perusedellytyksiä, jotta ylipäätään voitaisiin tehdä vaikuttavaa työtä lasten ja heidän perheidensä kanssa (linkki väitöskirjaani löytyy blogisivuiltani). Vaikuttavaa lastensuojelua ei tietenkään synny ilman kohtaamista, kuten päivien tiedotteessa kuvataan. Vaikuttavan lastensuojelun edellytysten parantamiseen liittyy myös päivillä julkaistu hieno vetoomus - klikkaa tekstin lopussa olevaa linkkiä.
Helsingin Sanomissa pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg kummeksui sitä, miten päivillä esiteltyä toimintamallia pidettiin rohkeana ja oivaltavana, kun entisiä lastensuojeluasiakkaita oli kutsuttu kertomaan mitä lastensuojelussa olisi pitänyt tehdä toisin. Näistä kokemusasiakkaiden arvioinneista oltiin hakemassa oppia näin jälkikäteen. Lindberg peräänkuulutti toimintatapaa, jolla NYT lastensuojelussa asiakkaana olevien kokemusääni kantautuu lastensuojelussa.
Itse ymmärrän hyvin tätä kummeksuntaa ja peräänkuulutusta, sillä onhan aika erikoista ettei asiakkaiden kokemustietoa kerätä vieläkään (eikä ole kerätty) systemaattisesti lastensuojelun kehittämiseksi. Tällaiseen kehottaa myös lastensuojelulaki (8§). Systemaattinen työote tulee olla koko organisaatiossa, ja asiakastietojärjestelmästä pitää saada ulos myös asiakkaan asiantuntijatietoa mm. asiakassuunnitelmien arviointikeskustelujen kirjauksista. Ei pitäisi olla ongelma tietoyhteiskunnassa?
Lastensuojelupäivien tiedotteen uutinen ”Vaikuttavaa lastensuojelua ei ole ilman kohtaamista” on ehkäpä hiukan naiivi, sillä tietenkään vaikuttavuutta ei synny ilman lapsen/nuoren ja hänen perheensä ja lastensuojelutyöntekijöiden aitoa asiakassuhdetta - kohtaamista.
Itse olisin kirjoittanut uutisen keskiöön jotakin tällaista: Vaikuttavaa lastensuojelua syntyy kun lastensuojeluntyöntekijöillä on AIKAA juuri tämän lapsen ja hänen perheensä elämän asioiden tukemiseen. Lisäksi tarvitaan OSAAMISTA rakentaa asiakkaan kanssa kohtaaminen, asiakassuhde.
Molemmistahan on lastensuojelussa puute. Kuinka puutteita voitaisiin korjata?
Keskustelun kärki onneksi suunnattiinkin vetoomuksessa kuntien johdolle ja päättäjille.
Kyse on mm. kuntien resursseista; kuinka monen asiakkaan kanssa yksi lastensuojelun sosiaalityöntekijä ehtii rakentaa kohtaamista? – en usko, että kovin monen kanssa samaan aikaan. Työpöydälläni vielä olevan tutkimusraportin mukaan lastensuojelun asiakkaan asiakassuhteesta vastuussa olevalla yhdellä työntekijällä voi olla vastuullaan hurja määrä lapsen asiakassuhteita. Näin ei voi syntyä vaikuttavaa lastensuojelua. Resurssien lisäksi kunnissa on kehitettävä toimintatapoja niin, että NYT asiakkaana olevien oma asiantuntijuustieto on keskeinen perusta toiminnan jatkuvassa parantamisessa. Ja jotta osaavat työntekijät eivät koko ajan vaihtaisi työpaikkaa, niin myös työolosuhteiden tulee parantua.
Keskustelua pitäisi suunnata myös koulutusjärjestelmälle.
Lastensuojelutyö on monella tavalla vaativaa ja edellyttää erityisosaamista. Suomessa ei vaadita, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä olisi peruskoulutuksen lisäksi erityisosaamista juuri lastensuojeluun. Valtakunnallista koulutusjärjestelmää ei myöskään ole, kuten esimerkiksi on ollut vuosikymmenten ajan perheneuvoloissa työskenteleville. Uutisoin aiemmin jo blogissani, että nyt vasta on käynnistymässä oppisopimustyyppinen lastensuojelun erityisosaamisen koulutus. Sekin on käynnistetty vuosittaisella ministeriön rahoituspäätöksellä. Tämän koulutuskokemuksen pohjalta pitäisi käynnistää pysyvä erityispätevyys-koulutus lastensuojeluun ja edellyttää sitä myös kelpoisuusvaatimuksena.
Itse vierastan käyttöön otettuja termejä kun asiakkaasta on tehty kokemusasiantuntijoita ja kokemustutkijoita. Eikö asiakas sana riittäisi myös silloin kun työssä ymmärretään, että asiakas on elämänsä ja asiakkuutensa asiantuntija?
Tämän blogin teemaan liittyvät linkit alla
Lue PKS-lastensuojelupäivien vetoomus päättäjille: se sisältää monta hyvää ehdotusta lastensuojelun vaikuttavuuden parantamiseksi
Tästä linkistä pääset PKS-seudun lastensuojelupäivien tiedotteeseen.
Lue tästä Marjut Lindbergin Hesarin 21.10.2011 Merkintöjä –artikkeli.
Tutustu päivien loistaviin materiaaleihin tästä linkistä.
Nyt myös suomeksi luettavissa YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomen tilannetta koskeva arvio ja suositukset, linkki tässä lapsiasiavaltuutetun etusivulla olevaan uutiseen (rullaa sivulla alaspäin)
Tutustu myös huostaan otettujen nuorten tekemään oppaaseen tästä linkistä
Vaikuttavaa lastensuojelua -teemalla järjestettiin myös 2010 Lastensuojelun laatupäivien maakunnalliset seminaarit, joiden linkki löytyy blogin etusivun linkkilistalta.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Mikä on lastensuojelun perustehtävä?
Aluksi anteeksipyyntö harvatahtisesta kirjoittamisesta.
Mikä on lastensuojelun perustehtävä ja miten siinä onnistumista arvioidaan? Millaisia tavoitteita perustehtävälle voidaan asettaa ja miten niiden toteutumista voidaan mitata? Näitä kysymyksiä pureskelimme Mäntsälän ja Pornaisten kuntien sosiaali- ja perhetyön kanssa 2009-2011 aikana. Laadimme näiden kuntien perusturva-organisaatiolle lastensuojelun vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimallin, jolla vastaamme edellä kirjoittamiini kysymyksiin.
Se, mitä saimme aikaiseksi on yleispätevää ja soveltuu mille tahansa kunnan /kuntien yhteistoimintalueen lastensuojelulle, sillä toimintamalli ankkuroituu lastensuojelun perustehtävään. Ja sehän on kaikille kunnille sama. Ja siksi esimerkiksi perustehtävälle voidaan määrittää kaikissa kunnissa samansisältöiset tavoitteet ja niiden mittarit, eivätkä nämä vaihdu joka vuosi. Näissä tavoitteissa onnistumista voidaan ja tulee seurata ja mitata joka vuosi. Näin meille kumuloituu perustietoa lastensuojelutyössä onnistumisesta. Jokainen organisaatio voi lisäksi asettaa oman väestönsä näkökulmasta myös muita tavoitteita, joihin tämän kunnan lastensuojelussa lisäksi pyritään. Nuo tavoitteet voivat myös muuttua ajan vaatimalla tavalla, vaikka perustehtävään määritellyt tavoitteet eivät joka vuosi vaihdukaan.
Olen jo aiemmin blogissani kuvannut käsitykseni lastensuojelun perustehtävästä. Kerron sen tässä uudestaan:
Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun perustehtävä ei ole tuottaa lastensuojelutarpeen selvityksiä, avohuollon tukitoimia, huostaanottoja sekä sijais- ja jälkihuoltoa
– nämä ovat välineitä / keinoja perustehtävälle.
Lastensuojelun lain mukainen perustehtävä on lapsen ja nuoren kehityksen ja terveyden turvaaminen silloin, kun se on vaarantunut (34§) tai vakavasti vaarantunut 40§): siis tavallisen riittävän hyvän lapsuuden turvaaminen niille lapsille, joiden vanhemmat eivät ilman lastensuojelun tukea tähän pysty tai eivät tähän pysty ollenkaan. Tämä on keskeinen asiakastyön TULOS-tavoite, jossa onnistumisesta tulee tuottaa tietoa. Ilman tällaista tietoa ei voida tehdä päätelmiä ja kehittämistoimia. Lastensuojelun tavoitteet määrittelimme erikseen lastensuojelutarpeen selvitykselle, avohuollolle, sijaishuollolle ja jälkihuollolle ja kussakin näistä on sekä määrämittari että laatumittari. Keskeinen väline tuottaa tätä tietoa on lapsen asiakassuunnitelma ja sen arviointi. Suunnitelman ja sen arvioinnin tulee olla osa modernia asiakastietojärjestelmää, sillä käsipelin näitä tietoja kymmenistä tuhansista asiakkaista ei tietenkään voida tuottaa (me teimme työn käsipelillä lomakkeiden avulla). Minulla on myös idea ohjelmistotaloille siitä, millainen olisi ns. dynaaminen asiakassuunnitelma, joka palvelisi nykyistä paremmin käytännön asiakastyötä (toisin kun nyt hyvin staattinen suunnitelma-lomake tietojärjestelmässä).
Tämän lisäksi meidän tulee kunnassa tietää keitä lastensuojelun asiakkaamme ovat. Aika erikoista, ettei kaikista asiakastietojärjestelmistä pystytä tuottamaan asiakasprofiilitietoa ja sen muuttumisesta, niin että voisimme kehittää osaamista ja palvelujamme asiakkaiden, siis lasten, nuorten ja perheiden muuttuvien tarpeiden mukaan.
Malliimme sisältyy myös tulostavoitteita ja mittareita mm. henkilöstön näkökulmasta, asiakasprosessin toimivuuden näkökulmasta, kustannusten näkökulma. Malli on sovitettavissa CAF:n (EFQM) arviointikehykseen. Jos jokainen kunta tuottaisi tietoa tämän vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimallin mukaan, saisimme valtakunnallista PERUSTIETOA lastensuojelutyön perustehtävissä onnistumisesta. Tämän lisäksi tarvitsemme toki myös tutkittua tietoa. Olen sitä mieltä, että aloitettaisiin edes jostain.
Jos jotakin kiinnostaa, niin olen halukas levittämään tietoa kehittelyistämme koulutusten, konsultaatioiden ja mikä ettei, voin tulla mukaan myös pienimuotoiseen kunnan/kuntayhtymän kehittämistyöhön. Kirjoitan aiheesta myös artikkeleita, kunhan muilta töiltäni ehdin. Nyt viimeistelen ensin tutkimusraporttia laajasta kuntakyselystä ilta- ja vk.lopputyönä. Päivätyön teen Metropolia ammattikorkeakoulun ylemmän amk-tutkinnon yliopettajana (yhteystiedot löytyy sieltä) ja näitä oman ajan kehittämisharrastuksia teen Pystymetsä Oy:n kautta (yhteystiedot yhtiön nettisivuilla).
Syksyn jatkoa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)