Syrjäytymisen ehkäisy on aloitettava varhain kaikissa arjen kehitysympäristöissä

THL julkaisi 2.1.2013 - suora lainaus tiedotteesta.

"Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy on aloitettava varhain. Lasten tilanne pitäisi myös ottaa huomioon aina, jos vanhemmilla on ongelmia.

Näin suositellaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimusraportissa. Tutkimuksessa on seurattu kaikkia kyseisenä vuonna Suomessa syntyneitä 60 069 lasta sikiökaudelta vuoden 2008 loppuun saakka eli tutkittavat ovat tällä hetkellä 25-vuotiaita.

Seurannasta selviää, että hyvinvointi eriytyy. Hyvinvointiongelmat, kuten kouluttamattomuus, mielenterveys- sekä toimeentulo-ongelmat, kasautuvat. Joka viidennellä vuonna 1987 syntyneellä ei ole toisen asteen koulutusta, ja joka viides ikäluokasta on käyttänyt psykiatrian erikoissairaanhoidon palveluita tai psyykenlääkkeitä ennen aikuisikää. Noin joka neljäs vuonna 1987 syntynyt on kärsinyt toimeentulo-ongelmista tai jäänyt kiinni rötöstelystä.

Sosioekonominen ja alueellinen eriarvoisuus on tämän päivän Suomessa huomattavan suurta, esimerkiksi toimeentulotukeen on Lapissa joutunut turvautumaan 36 prosenttia ikäluokasta, kun Pohjanmaalla osuus on 13 prosenttia.

Tulokset kertovat myös ongelmien ylisukupolvisuudesta eli periytymisestä sukupolvelta toiselle. Lasten ja nuorten hyvinvointi eriytyy voimakkaasti heidän vanhempiensa koulutuksen ja sosioekonomisen aseman mukaan. Lisäksi vanhempien terveydelliset ja taloudelliset ongelmat heijastuvat lasten myöhempään hyvinvointiin. Pahoinvointikin periytyy, joskin siihen vaikuttavat lapsuudenkodin lisäksi yhteiskunnan arvot ja asenteet, jotka myös siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään. Hyvinvoinnin tukeminen on aloitettava varhain ja siihen on satsattava aidosti. Lasten tilanne pitäisi ottaa huomioon aina, jos vanhemmilla on ongelmia. Koska hyvinvointi rakentuu arjessa, on oleellista, että eri kehitysympäristöt kuten päivähoito, koulu ja harrastukset tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia ja vahvistavat suojaavia tekijöitä.

Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimuksessa on yhdistetty aiempaa monipuolisemmin suomalaista rekisteritietoa eri sosiaali- ja terveyspalveluiden käytöstä, koulutuksesta ja rikollisuudesta. Se myös antaa mahdollisuuden selvittää paremmin hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin syntytekijöitä ja -mekanismeja. Seurannan tulokset perustuvat viranomaisrekistereihin ja palveluiden käyttöön, joten tutkimus ei kerro suoraan esimerkiksi lasten ja nuorten sairastavuudesta, vaikka antaakin luotettavaa tietoa heidän hyvinvoinnistaan."

Tästä pääset lukemaan tutkimuksen

Elämän riskeissä poiskäännyttäminen jättää heitteille

Artikkeli on julkaistu Metalliliiton Ahjo-lehdessä 20.12.2012

 

Kun terveyskeskuksessa pidetään terveenä ja vain laiskana, mutta työvoimatoimistossa työkyvyttömänä, tarkoittaa se yhteiskunnan ulkopuolelle putoamista, kuvaa naiskirjoittaja Anne Määtän syksyllä tarkastetussa väitöstutkimuksessa, jonka aineistona oli 194 ihmisen kertomukset sosiaaliturvan väliinputoamiskokemuksista.

Sosiaaliturvan tulisi tarjota jokaiselle turvaa elämän riskitilanteissa, kuten työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, lapsen syntymän tai huoltajan menetyksen johdosta. Sosiaaliturvajärjestelmää on rakennettu pitkän ajan kuluessa ja siitä on tullut hyvin pirstaleinen. Järjestelmä vuotaa ja kokonaan sosiaaliturvan ulkopuolelle voi joutua kuka tahansa lyhytkestoisesti, mutta myös toistuvasti ja pitkäkestoisesti. Tuhansia elää ruoanjakopisteiden ja seurakunnan diakonia-avustusten varassa.  

Väliinputoamisen riskiryhmiin kuuluvat myös velkaantuneet, rahavaikeuksiin joutuneet yrittäjät ja mielenterveyshäiriöistä kärsivät henkilöt. Sosiaaliturvan ulkopuolelle jäämisestä kertoivat myös taiteilijat, tutkijat ja pienituloiset maanviljelijät. Heidät oli määritelty yrittäjiksi, jolloin he eivät olleet oikeutettuja työttömyysturvaan eivätkä yritystoiminnan vuoksi toimeentulotukeen. Järjestelmä määrittää ihmisten yksityistä arkea ja vaikuttaa mm. puolisojen välisiin suhteisiin: etuuksien vuoksi voidaan joutua muuttamaan erilleen kun puolison tulojen takia ei saada työmarkkinatukeakaan.

On käytävä monella luukulla ja täytettävä monenlaisia papereita: katkaistava opintotuki opintotukitoimistossa, haettava sairauspäivärahaa ja asumistukea Kelasta sekä toimeentulotukea sosiaalitoimistosta, jos sitä saa. Kuka jaksaa tällaista, kun on oikeasti sairas, kirjoittaa nuori opiskelija. Erityisen heikko tilanne on työelämän alussa olevilla vajaakuntoisilla nuorilla.  

Määttä kuvaa myös poiskäännyttämisen kehää, jossa instituutiot ja viranomaiset luokittelevat, erottelevat ja valikoivat yksilöitä sopiviksi järjestelmään. Kehän sulkeuma tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö määritellään työttömäksi työnhakijaksi, vaikka työtä ei todellisuudessa ole tarjolla. Käännyttäminen tarkoittaa henkilön tai hänen käyttäytymisensä muokkaamista paremmin järjestelmän toimintalogiikkaan soveltuvaksi. Esimerkiksi työttömästä tehdään yrittäjä, ja näin parannetaan henkilön työmarkkinakelpoisuutta. Siirräntä tarkoittaa vaikeuksiin joutuneen ihmisen siirtämistä jonkin toisen tahon tai omaisen vastuulle. Siirräntä on usein ”luukuttamista”, eli tuenhakija joutuu kielteisen päätöksen seurauksena asioimaan usean eri tahon kanssa saadakseen tukea. Viranomaiset eivät tehneet yhteistyötä. Poiskäännyttämisen viimeinen ja vaikein muoto on torjunta, jossa haavoittuvassa tilanteessa oleva jätetään oman onnensa tai epävirallisen avun varaan. Jotkut kirjoittajat olivat apua hakiessaan kokeneet kaikki poiskäännyttämisen muodot. Pirstaloitumisen seurauksena kokonaiskuvaa avuntarvitsijan tilanteesta ei synny mihinkään.

Poliitikot tietävät ongelmat, mutta päätöksiä sosiaaliturvan uudistamiseksi ei saada aikaan. Perustulo olisi hyvä ratkaisu. Pienimpien etuuksien ja tulojen verottamatta jättäminen olisi toinen hyvä ratkaisu. Tarvittaisiin sosiaaliturvaetuuksien kokonaisuudistus. Sen lisäksi tarvitaan ammattilaisten apua ja yhteistyötä, sillä kasaantuneita ja pitkittyneitä ongelmia ei ratkaista pelkästään rahalla. Hyvinvointivaltion turvaverkot pitää kunnostaa. Päätöksiä poliitikot!

Sirkka Rousu, kirjoittaja on Metropolia ammattikorkeakoulun hyvinvointipolitiikan yliopettaja

”Väärän” pääaineen siltaopintoja sosiaalialan Yamk-tutkinnon suorittaneille?

Kansanedustajien ryhmä (KD) teki valtion vuoden 2013 budjettiin miljoonan euron talousarvio-aloitteen, jotta yliopistot voisivat lisätä sosiaalityön maisteritutkinnon aloituspaikkoja.

Villit huhut kertovat, että määrärahaa tultaisiin myös käyttämään ”väärän” pääaineen valinneiden ns.siltaopintoihin ja näiden joukossa olisi myös sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Siltaopinnoilla ”väärän” pääaineen tutkinnon suorittaneet voisivat suorittaa yliopistolliset sosiaalityön lisäopinnot.

Miten ihmeessä sosiaalialaa ja sosiaalityötä 300 opintopistettä ja noin kuuden (6) vuoden opinnot suoritettuaan sekä hankittuaan alan kolmen vuoden työkokemuksen sosiaalialan AMK-tutkinnon ja Yamk-tutkinnon välissä, pitäisi vielä suorittaa siltaopintoja, jotta voisi olla pätevä tekemään sosiaalityötä? Käsittämätöntä.

Se, joka hakeutuu suorittamaan sosiaalialan Yamk-tutkintoa, on hyvin motivoitunut toimimaan sosiaalialan töissä edelleenkin. He ovat olleet sosiaalialan asiakastyössä AMK-tutkinnon jälkeen useita vuosia (vähintään lain edellyttämät kolme vuotta), ja silti alan todellisuuden tietäessään vielä haluavat hakeutua jatkamaan sosiaalialan opiskelua ylempään tutkintoon. Eikö se kerro, että heillä on aitoa kiinnostusta toimia sosiaalialan asiakastyössä ja myös ylemmässä tutkinnossa saatu taito kehittää ja uudistaa sitä.

Spesifistä sosiaalialan Yamk-tutkinnosta valmistuu vuosittain noin 150 opiskelijaa, joilla on siis master-tason ylempi korkeakoulututkinto ja takanaan saman verran opintoja kuin yliopistosta valmistuvilla, ja sen lisäksi useiden vuosien alan työkokemus. Ei heitä voi rinnastaa ”väärän” pääaineen valinneiksi kun puhutaan sosiaalityöstä.

Ja toisaalta on aika erikoista, jos valtion lisärahoitusta tultaisiin käyttämään jonkin muun pääaineen mukaan maisteritutkinnon suorittaneiden pikakouluttamiseen sosiaalityöhön. Heille ei voi mitenkään kertyä laajaa ja syvällistä sosiaalialan ja sosiaalityön osaamista ja käytännön työkokemusta, joka jo sosiaalialan Yamk-tutkinnon suorittaneilla on.

Nyt olisi korkea aika jo STM:ssäkin ottaa järki käteen. Kelpoisuuslaki on päivitettävä niin, että myös Sosionomi Ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityön kelpoisuuden ilman mitään siltaopintoja.

Kunnissa tarvitaan erilaisia koulutusväyliä pitkin valmistuneita sosiaalialan ammattilaisia: yliopiston maistereita, ammattikorkeakoulujen sosionomeja (AMK) sekä sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittaneita, ja monia muita.  

Tästä linkistälöytyy talousarvioaloite

Lapsen sijoitus on monille pelastus, mutta myös riski

Uuni tuoreessa Yhteiskuntapolitiikkalehdessä 6/2012 on merkittävä artikkeli sijoitetuista nuorista. Tutkimuksen kohteena ovat vuonna 1987 syntyneet lapset, jotka ovat olleet sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Nämä yhteensä 1900 lasta elivät varhaislapsuuttaan laman syvimpinä vuosina. Rekisteritutkimuksessa selvitetään, miten nämä lapset ovat pärjänneet nuoressa aikuisuudessaan.

Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että lasten sijoitusten taustalla on monia sekä yksilöön että kasvuolosuhteisiin ja yhteiskuntaan liittyviä tekijöitä: köyhyyttä ja taloudellisia vaikeuksia, vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia sekä väkivaltaa. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla on usein fyysisiä ja psyykkisiä sekä käyttäytymisongelmia, ja he pärjäävät koulussa heikommin kuin ikätoverinsa. Myös tämän rekisteritutkimuksen tulosten mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen hyvinvoinnin puutteet ovat moninaisia ja he pärjäävät keskimäärin ikäisiään heikommin myös nuoressa aikuisuudessa.

Tuukka Tammi sanoo YP:n pääkirjoituksessa, että järjestelmä ei aina pysty ”normalisoimaan” lasten elämää: Sijoitetut ovat ikätovereitaan useammin psykiatrisessa hoidossa. Toisaalta hän pohtii, kuinka paljon huonommin asiat voisivat olla ilman lastensuojelun puuttumista asioihin. Tosin aiempien tutkimusten (mm. psykiatrian alan väitöskirja) mukaan hoidon saamisessa on myös sijoitettujen lasten osalta suuria viiveitä ja ongelmia. Rekisteritutkimuksen tutkijat kirjoittavat, että monet lapset tulevat lastensuojelun piiriin liian myöhään ja liian vakavien ongelmien kanssa. Näin myös kertovat käytännön lastensuojelun ammattilaiset.

Rekistereistä selviää, että sijoitetut lopettavat opiskelunsa peruskouluun yhdeksän kertaa useammin kuin muut samanikäiset. Toimeentulotuen saaminen 20 kertaa yleisempää. Myös psykiatrinen hoito, sekä synnyttäminen alle 20-vuotiaana on moninkertaisesti yleisempää. Lapsuuden olosuhteet sekä perhetekijät selittävät pärjäämistä, mutta vaikka kotiolot ja perhetausta suljettiin pois, eivät erot sijoitettuna olleiden ja muiden ei-sijoitettuna olleiden samanikäisten välillä kadonneet.

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat lapsen myöhempään kehitykseen ja kykyihin, mutta sijoituksessakin on riskinsä varsinkin mikäli sijaishuolto ei pysty tarjoamaan lapsen tarpeiden mukaista hoivaa, pysyvyyttä ja kiintymyssuhteita. Kun ”järjestelmä” ottaa vastuun sijoitetusta lapsesta tai nuoresta, tulisi kyetä tarjoamaan parempaa kuin lapsen vanhemmat ja koti on pystynyt. Muutamien aiempien tutkimusten mukaan mm. sijaisperheissä sijoitettuna olleista sekä SOS-lapsikylässä sijoitettuna olleiden lasten myöhemmästä elämästä, lastensuojelun sijaishuolto myös onnistuu: sijoitetut lapset olivat pääosin pärjänneet kuten muutkin ikäisensä.

Tutkimuksessa sijoitettuina olleiden varhaisaikuisuuden ongelmien määrä vaihteli myös sen mukaan, kuinka kauan sijoitus oli kestänyt, minkä ikäisenä lapsi oli sijoitettu, minkä muotoinen sijoitus on ollut ja mistä syystä lapsi on sijoitettu. Tutkijoiden mukaan apua pitäisi saada aiemmin. Peruspalvelut ja koulu ovat avainasemassa tuen tarpeen tunnistamisessa sekä tuen toteuttamisessa lapsen tavallisessa arjessa. Perheet tarvitsevat tukea.

Eniten aikuisiän pärjäämisongelmia oli niillä, jotka oli sijoitettu ensimmäisen kerran teini-iässä. Usein ongelmat ovat jo niin vaikeita, että niihin vaikuttaminen on hankalaa. Tutkimuksen mukaan sijoitettujen nuorten tulisi saada varhaisaikuisuudessa heidän tarpeidensa mukaista jälkihuoltoa.

Lastensuojelututkimusta on ehdottomasti liian vähän. Sijoitettuna vuoden 2011 lopussa oli lähes 15 000 lasta, ja avohuollon asiakkaana lähes 80 000 lasta. Suomen hyvinvointivaltiossa!

Lue lisää alla olevista linkeistä

Laura Kestilä & Antti Väisänen & Reija Paananen &Tarja Heino & Mika Gissler 2012. Kodin ulkopuolelle sijoitetut nuorinaaikuisina. Rekisteripohjainen seurantatutkimus Suomessa 1987 syntyneistä.Yhteiskuntapolitiikka 6/2012. THL.

Tammi Tuukka 2012. Ihan tavallisia lastensuojeluasioita.Yhteiskuntapolitiikka 6/2012. Pääkirjoitus.THL.

Turhat lastensuojeluilmoitukset ja ilmoitukset, joihin pitää reagoida välittömästi

Totesin Kananojan työryhmän kuulemistilaisuudessa (29.10.), että meillä on kaksi ääripäätä lastensuojeluilmoituksissa: niitä viranomaistahoja, jotka tekevät lastensuojeluilmoituksen rutiinisti lähes kaikista lapsiin liittyvistä työtilanteistaan vähän niin kuin varmuuden vuoksi ja on niitä lapsen peruspalvelujen tahoja, jotka eivät tee ilmoitusta edes silloin kun on jo paljon havaintoja lapsen tilanteesta ja on aitoa huolta lapsen kehityksestä ja terveydestä (tilastojen mukaan mm. päivähoito ja neuvola). Useimmiten yksityishenkilöiden ilmoitukset, kuten naapureiden ja läheisten, tehdään kun huoli lapsesta on jo suuri. Puolisoiden erokriiseissä tehdään myös aiheettomia ilmoituksia toisesta osapuolesta.  

Rutiinisti tehtävät ilmoitukset työllistävät usein turhaan lastensuojelua, sillä jokainen ilmoitus on tarkistettava. Ilmoituksen tarkistamisen ensimmäinen vaihe on ottaa kantaa, onko ilmoituksen perusteella ryhdyttävä välittömästi selvittämään lapsen tilanne. Ilmoituksen tietojen perusteella on pääteltävissä, että lapsi on vakavassa vaarassa ja tarkistaminen on tehtävä heti.

Suuressa työmäärässä voi jäädä huomioimatta saapunut ilmoitus esimerkiksi lapsen naapurilta, tai samasta lapsesta useampikin, tai ilmoituksen tarkistamiseen voi kulua lapsen terveyden kannalta kohtalokas aika. Äskettäin uutisoitiin oikeuden päätös, jossa lapsen isän avopuoliso (lapsen äitipuoli), ja jo aiemmin tuomion saanut lapsen isä saivat pitkät vankeustuomiot. He olivat kiduttaneet ja pahoinpidelleet erittäin raa-asti ja pitkään isän 5-vuotiasta lasta. Lapsesta tehtyjä lastensuojeluilmoituksia, mm. naapurilta, ei tarkistettu välittömästi. Ja kun kotiin sitten myöhemmin (päivien kuluttua) mentiin, lapsi vietiin samantien sairaalaan. Itse muistan omasta sosiaalipäivystystyöstäni mm. kotihälytyksen, jossa otimme kolmannen kerran kiireellisesti huostaan 6-vuotiaan tytön, jota mielisairasäiti oli pitkään kaltoinkohdellut mm. silitysraudalla polttaen. Ilmoitus tuli naapureilta. Paikalle menimme lääkärin ja poliisin kanssa heti.

Lastensuojelulain yksi tarkoitus oli se, että lapsi ja perhe saisi tukea mahdollisimman varhain, ja siksi mm. ilmoitusvelvollisten tahojen määrää lisättiin. Lain tavoite on hyvä. Käytäntö on nyt viimeistään osoittanut, että lastensuojeluilmoitusten toimintamallit eivät toimi, ja yhteistä koulutusta lastensuojelun ja muiden ilmoitusvelvollisten kesken tarvitaan. Jostakin syystä ministeriön pöydälle jäivät myös aikoinaan laaditut valtakunnalliset opas-asiakirjat, joilla lastensuojelulain toimeenpanoa olisi eri ammattilaisille opastettu.

Ehdotin Kananojan työryhmälle, että varataan valtion budjettiin resurssi ohjatusti järjestetyn täydennyskoulutusohjelman toteuttamiseksi, jolla koulutetaan eri alojen ammattilaiset em. ilmoitus-, yhteistyö- ja tähän liittyviin toimintakäytöntöihin. Koulutus olisi kaikille ilmoitusvelvollisilla tahoilla työskenteleville pakollinen, ja josta saadaan ”suorituspassi” (vrt. Hygienia-passin suorittamisvelvollisuus). Jos ”soppatykistä hernekeittoa jakavalta vaaditaan hygieniapassin suoritus”, niin miksi lastensuojeluilmoitusvelvollisilta ei vaadita lastensuojeluilmoitus-osaamista.
 

Käytäntöjen kehittämisen ja koulutuksen lisäksi tarvitaan lisää henkilöstöä lastensuojeluun. Kirjoitin jo  1990-luvun lopussa Kuntalehteen, että lastensuojelutyö on kunnissa kriisissä. Nyt on vuosi 2012.

Lue myös Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla 15.12.2012 julkaistu Satu Vasantolan artikkeli ”Teistä on tehty lastensuojeluilmoitus”. Tosi hyvä juttu ja on hienoa, että lastensuojelusta kirjoitetaan ja keskustellaan ihan asiaa.   

Lue tästä myös aiempi blogini, jossa julkaisinkuulemistilaisuudessa pitämäni esityksen, jossa tarkastelin myös. ilmoituskäytäntöjä.

Lastensuojelun laatua ohjaavaa ministeriön suositusta ei ole

Aulikki Kananojan työryhmän väliraportti julkaistiin 5.12.2012. Sen sisällössä ei ole mitään uutta, ja tämä väliraportin tekstissä myönnetäänkin - lastensuojelun tila on ollut hyvin tiedossa. Väliraportissa tehdään alustavaa yhteenvetoa asioista, joihin työryhmä paneutuu jatkotyössä. Yksi aihekokonaisuus on lastensuojelutyön kansallinen ohjaus. Johon myös alla oleva juttuni liittyy. Linkki Kananojan työryhmän väliraporttiin on jutun lopussa.
-------------------------------------------------------------------

 

Artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomissa 7.12.2012

Sosiaali- ja terveysministeriössä on ollut valmistelussa useiden vuosien ajan lastensuojelun laatusuositus. Viimeisin versio oli lausunnolla syksyllä 2010. Se laadittiin yhteistyössä ministeriön ja Kuntaliiton kanssa. Vastasin tuolloin Kuntaliiton puolesta suositustekstistä. Lausuntokierroksen jälkeen asiakirja jäi ministeriön virkamiesten pöydille. Luonnos sisälsi myös ehdotuksen suositeltavaksi lastensuojelun sosiaalityön henkilöstömääräksi, johon artikkelissa viitattiin (HS 5.12.2012).

Toisin kuin artikkelissa kirjoitetaan, ei kuntien lastensuojelutyön laatua ohjata valtion suosituksilla, vaan jokainen kunta soveltaa lakia osaamisensa mukaan. Lastensuojelun laatusuosituksen laadinta perustui epävirallisen pienen asiantuntijatyöryhmän työhön ilman kunnollista toimeksiantoa, aikataulua, resurssia ja vastuutuksia sekä käsitystä kuka suosituksen tulee vahvistamaan.

Lastensuojelutyön tueksi laadittiin myös aiemmin Kansalliset linjaukset -asiakirja, joka olisi voitu vahvistaa esimerkiksi Valtioneuvoston periaatepäätöksenä. Asiakirja olisi tukenut lastensuojelua 2008 voimaantulleen lain tavoitteiden mukaan. Työryhmä, jonka jäsen olin, toimi ministeriön kansallisessa lastensuojelun kehittämisohjelmassa (2004-2007).Tämäkään asiakirja ei edennyt ministeriössä mihinkään.

Lastensuojelunväki, kuten HS:n artikkeli nimeää, on odottanut vuosia kansallisia suosituksia. Niissä määritetään lakia tarkemmalla tasolla se, millaisin periaattein lastensuojelua tulee kaikissa kunnissa toteuttaa, johtaa ja kehittää, jotta lasten ja perheiden avun saanti ei vaihtelisi sen mukaan missä kunnassa hän asuu. Henkilöstömäärän lisäksi myös lastensuojelun laatu ja tosiasiallinen palvelujen saatavuus tulee varmistaa. Vuosien työstä ja puheista pitäisi syntyä jo ministeriössäkin päätöksiä.

 

Sirkka Rousu, Nurmijärvi

Tässä linkki Kananojan 5.12.2012 työryhmän tiedotteeseen.
Ja tässä väliraporttiin.

Sosiaalityöntekijän työn laadulla vaikuttavuutta lastensuojeluun

Tämä artikkeli on julkaistu 4-2008 Kuntalehdessä. Sen sanoma on mitä ajankohtaisin tänä päivänä. Siksi julkaisen sen blogissani nyt. Asioiden tila on viidessä vuodessa vain huonontunut. Lastensuojelusta puhutaan.... mutta oikeasti siihen ei satsata niin kuin pitäisi. Toivon, että Aulikki Kananojan työryhmä kuunteli mitä sanoin ja ehdottaa käynnistettäväksi kunnan lastensuojelun pelastusohjelman "Toimiva lastensuojelu", ja myös lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen.

----------------------------------------------------------------------------------

Tarvitaan oikein kohdennettuja panostuksia - Väitöskirja lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnista

Lastensuojelun sosiaalityön työoloja ja työn määrää on käsitelty laajasti päivälehdissä. Lastensuojelutyötä tehdään kunnissa suurissa työpaineissa ja usein myös lastensuojelulain vaatima ammatillinen pätevyys puuttuu päätöksiä tekeviltä tai valmistelevilta sosiaalityöntekijöiltä. Työntekijöiden vaihtuvuus on suuri tai vakanssit ovat kokonaan vailla hoitajaa, mikä heijastuu kielteisesti juuri sellaiseen työhön, jonka tulisi olla paneutuvaa ja pitkäjänteistä.

Joulukuussa tarkastetussa lastensuojelun tuloksellisuuden arviointiin liittyneessä hallintotieteen väitöstutkimuksessani nostan esille ne kriittiset menestystekijät, joihin voimavarat tulisi kuntien lastensuojelutyössä kohdentaa. Oikeisiin paikkoihin tehdyt panostukset koituvat viimekädessä kuntien taloudelliseksi säästöksi. Lastensuojelussa avaintoimija on lapsen palveluprosessista vastaava sosiaalityöntekijä, jonka työ vaikuttaa sekä lapsen ja perheen elämään, mutta myös muiden auttamisenketjussa mukana olevien mahdollisuuksiin onnistua lapsen auttamisessa. Sosiaalityöntekijän työn laatu on siten koko asiakasprosessin toimivuuden, tuen vaikuttavuuden ja myös syntyvien kustannusten kannalta aivan keskeinen kriittinen menestystekijä.

Siksi kunta käytännössä oikeastaan tuhlaa rahaa kun sosiaalityöntekijän vakansseja on työmäärään ja työn vaativuuteen nähden liian vähän, eikä lapsen vastuutyöntekijällä ole mahdollisuus käyttää työaikaa ja tehokkaiksi osoitettuja tukitoimia juuri kyseisen lapsen ja perheen ongelmien edellyttämällä tavalla. Nykyiset työolosuhteet ja alan palkkaus eivät houkuttele sitoutumaan työhön, joka kuitenkin tutkimuksissa koetaan hyvin antoisaksi ja merkitykselliseksi työksi. Useissa kunnissa ei ole tällä hetkellä yhtäkään pätevää sosiaalityöntekijää. Samankaltainen hätätilanne on nähtävissä lääkärijohtoisissa prosesseissa, jossa avaintoimija eli lääkäri puuttuu kokonaan, tai työkuorma on suuri ja työolosuhteet eivät kannusta pysymään kunnassa. Lääkärien työolosuhteisiin on jo herätty etsimään ratkaisuja. Entäpä sosiaalityön työolosuhteet, joissa tilanne on paikoin kestämätön?

Kustannustehokkaita päätöksiä kunnissa olisivat siten sellaiset, joilla lastensuojelun asiakasprosessin avaintoiminnon eli sosiaalityön työskentelymahdollisuudet korjataan ja palvelujen saatavuus varmistetaan. Tällaiset kriisipäätökset tarvittaisiin monissa kunnissa heti.

Suurimmat voimavarat lasten ja perheiden varhaiseen ja kuntouttavaan tukeen

Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet reilussa kymmenessä vuodessa yli 100 %, eikä kasvu ole kääntymässä laskuun. Tehokkaasti toimivan lastensuojelun tulisi käyttää suurimmat voimavarat lasten ja perheiden varhaiseen ja kuntouttavaan tukeen. Hyvää lastensuojelua olisi toimivat lasten ja perheiden peruspalvelut ja vanhemmuuden tuki sekä räätälöity tuki erityistarpeisiin. Toinen perusteltu panostus onkin lasten palvelujärjestelmän kehittäminen tähän suuntaan.

Kunnissa on kuitenkin ajauduttu tilanteeseen, jossa lastensuojelun suurimmat  panostukset käytetään vasta kun lapsen kasvuolosuhteet vaativat jo kalliita korjaavia toimia   – pelkästään kuntien sijaishuollon vuosimenot ovat jo noin 500 miljoonaa euroa. Usein lapsi ja perhe olisivat tarvinneet jo avohuollollisia kuntouttavia tukitoimia. Sijaishuollossamme on myös toteutunut kehitys, jonka seurauksena suurin osa sijoitetuista lapsista hoidetaan ammattimaisessa hoidossa ja vain 35 % lapsista on enää sijaisperheissä. Muissa pohjoismaissa luvut ovat aivan päinvastaisia. Lapsi kuitenkin tutkimusten mukaan hyötyy sijaisperheessä kasvamisesta, ja myös kustannukset kunnalle ovat 3-4 kertaa edullisemmat kuin laitoshoito. Suomalaiset lapset eivät liene erilaisia kuin pohjoismaiden lapset, vaan kyse on palvelujärjestelmän ongelmista. Suomen kunnissa ei ole panostettu sijaisperhehoidon kehittämiseen ja perhehoitajien saatavuuteen.

Muutamissa kunnissa on lisätty voimavaroja avohuollon kuntouttaviin palveluihin ja erityisesti perheiden kotona tapahtuvaan intensiiviseen tukemiseen ja jo lyhyelläkin aikajänteellä on havaittu myönteisiä vaikutuksia lastensuojelutarpeen kasvun hillitsemisessä. Perheet ovat saaneet apua eikä raskasta lastensuojelua samassa määrin tarvita. Nuorten huostaanottojen määrä on erityisen suuresti lisääntynyt, mikä ei ole lainkaan yllättävää yhteiskunnallisen todellisuuden kehittymisen näkökulmasta – kuntien palvelujärjestelmälle tämä tuntuu olevan yllätys, sillä nuorten auttamiseen ei tunnu olevan hyviä keinoja.  Tutkimukseeni sisältyy kuvaus niistä tuen muodoista, joista näyttää lastensuojelun kannalta olevan hyötyä.

Lastensuojelun tuloksellisuuden kriittiset menestystekijät

Kokosin lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät tutkimustulosten ja laajan lastensuojelukuvauksen pohjalta kriittisiksi menetystekijöiksi, jotka ovat merkityksellisiä kaikissa lastensuojelutehtäviä toteuttavissa organisaatiossa. Nämä muodostavat eräänlaisen lastensuojelun kehittämisen strategisen kartan. Tutkimuksessa nousi esille viisi lastensuojelun tuloksellisuuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää. Kussakin ryhmässä on 3-4 tekijää. Menestystekijäryhmistä kolme on perusedellytyksiä ylipäätään sille, että lastensuojelussa voitaisiin onnistua – olla tuloksellisia. Kuten sanotaan ”ei voi kauhalla ammentaa, jos lusikalla annetaan”, niinpä kohtuulliset edellytykset lastensuojelutyölle on vain yksinkertaisesti varmistettava. Ensiksi organisaation toiminnan tulee olla aidosti asiakaslähtöistä. Toiseksi osaamisen ja tukitoimien tulee vastata lasten ja perheiden ajankohtaisia vaatimuksia ja kolmanneksi toimintaprosessien tulee edistää asiakkaan voimavaraistumista.

Vaikuttavuuden kriittiset menestystekijät korostavat asiakkaan oman kokemuksen merkitystä elämänlaadun kohentumisessa sekä sitä, miten tärkeää on pyrkiä vaikuttamaan lapsen ja nuoren kasvun riskiolosuhteiden vähenemiseen ja usein ylisukupolvisesti siirtyvän erilaisen osattomuuden ja köyhyydenketjun katkaisemiin, ja näin lastensuojelun pitkän aikavälin toiminta voi olla kustannusvaikuttavaa.

Tuloksellisuuden kannalta keskeisiin tekijöihin tulisi siten organisaatioissa kiinnittää erityistä huomiota voimavaroja käytettäessä ja toisaalta voimavaroilla saatavia tuloksia arvioitaessa. Kuitenkin nämä lastensuojelun kannalta keskeiset tekijät usein puuttuvat niiden seurantatietojen ja mittareiden joukosta, joiden perusteella organisaatioissa arvioidaan tuloksellisuutta.

Ilman relevanttia tietoa on lastensuojelua vaikea ohjata, johtaa ja kehittää

Organisaatio – kuten lastensuojelusta vastaava kunta – ei voi ohjata, johtaa eikä kehittää lastensuojelua ilman asianmukaista tietoa ja työvälineitä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin/pahoinvoinnin seurantaan ja palvelujen toimivuuden kehittämiseen ei riitä tieto esimerkiksi siitä, montako lasta on asiakkaana lastensuojelussa.

Monissa kunnissa tämä on kuitenkin se ainoa lastensuojelusta kerättävä tieto - sen tiedon ohella kuinka paljon rahaa kuluu sijoitettujen lasten hoitovuorokausiin. Organisaatiossa tarvitaan eri näkökulmista tuotettua tietoa tuloksellisuuden arvioimiseksi, kuten tietoa miksi asiakkaat ovat asiakkaina, tietoa niistä vaikutuksista, joita asiakkaiden elämässä on muutoksina nähtävissä, tietoa henkilöstön osaamisesta ja jaksamisesta sekä tietoa asiakasprosesseista ja niiden toimivuudesta. Lastensuojelun keskeisin tehtävä on tuottaa sellaisia vaikutuksia, jotka edistävät lasten kasvua ja kehitystä ja tukevat ja korjaavat kasvuolosuhteita.

Kun myönteisten vaikutusten aikaansaaminen lasten hyvinvointiin on vahvasti riippuvainen siitä, miten lasten, nuorten ja perheiden muissa palveluissa onnistutaan, tarvittava arvioinnin tietopohja onkin jo laaja. Tuloksellisuuden arvioinnilla tutkimuksessani tarkoitetaan sitä kokonaisjärjestelmää, jolla organisaatiossa tuotetaan tällaista monipuolista tietoa, analysoidaan ja tulkitaan sitä sekä tehdään päätelmiä toiminnasta. Tämä keskusteluprosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin kerättävän tiedon laatu.

Sosiaalinen vaisto organisaation tuloksellisuuden arviointimenetelmänä

Tutkimuksessani nimesin organisaatioiden tuloksellisuuden arviointiprosessin ”sosiaalisen vaiston menetelmäksi”. Sosiaalisella vaistolla kuvaan kokemustiedon ohjaamaa informaalista toimintatapaa, jolla organisaatio paikantaa omaa tilannettaan, asiakaspalvelutyössä onnistumista, tunnistelee/haistelee tulossa olevia haasteita, odotuksia ja tarpeita työlle, ja näin pyrkii korjaamaan ja kehittämään toimintaa vaistottujen kehitystarpeiden suuntaisesti. Sosiaalisen vaiston mukainen tuloksellisuuden arviointi on käsitykseni mukaan merkityksellinen myös muilla tehtäväalueilla, ei vain lastensuojelussa.

Toimintatapa on vahvasti sidoksissa kokemustietoon, jota organisaatiossa on sekä hitaana historiatietona että nopeana ajankohtaistietona, jota käsitellään pääosin vuorovaikutteisilla foorumeilla. Tämänkaltainen sosiaalisen vaiston mukainen organisaation tuloksellisuuden arviointi ja toiminnan ohjaus on vahvuus, sillä parhaimmillaan sen avulla kyetään suuresti muuttuvassa toimintaympäristössä luotsaamaan organisaation toimintaa tuloksellisesti.

Sosiaalinen vaisto vaatisi kuitenkin tuekseen myös systemaattisesti koottua ja jäsennettyä tietoa. Tietoa tarvitaan erityisesti lastensuojelun asiakkuutta aiheuttavista tekijöistä eli siitä minkälaiset kasvuolot ja tarpeet käynnistävät asiakkuuden sekä niistä vaikutuksista, joita lasten ja nuorten parissa tehtävällä työllä on syntynyt. Tällä hetkellä organisaatioissa tiedetään vähiten juuri näistä lastensuojelun tuloksellisuuteen liittyvistä tekijöistä.

Lastensuojelun vaikutuksia kuvaava tavoite ja mittari

Ilman tietoa, kunnan on vaikea asettaa lastensuojelutyölle edes relevantteja tavoitteita, joiden saavuttamista voitaisiin mitata ja mitattu tieto koota aika ajoin. Kuvaan tutkimuksessani yksinkertaisen esimerkin, miten kunta voi asettaa lastensuojelulle vaikutustavoitteen, joka kuvaisi juuri sitä, mitä varten lastensuojelu on olemassa: ”Lastensuojelun avopalvelujen asiakkaana olevien lasten elämäntilanne paranee lastensuojelun tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen asiakkuus alkoi”.

Asiakaskohtainen mittari kuvaa suuntaa, mihin asiakkaan osalta on edetty: Jokaisen asiakkaan osalta vähintään kerran vuodessa, tai ainakin aina asiakkuuden päättyessä, dokumentoidaan arvio, missä määrin lapsen elämäntilanne on muuttunut verrattuna alkutilanteeseen tai asetettuihin tavoitteisiin nähden: onko lapsen elämäntilanne muuttunut erittäin hyvään suuntaan (4), hyvään suuntaan (3), edennyt jonkin verran (2), tilanne pysynyt ennallaan (1), tilanne huonontunut (0).

Samaan dokumentaatioon voidaan liittää yhteistyössä asiakkaan kanssa myös arvioivia mainintoja siitä, mitkä tekijät ovat olleet vaikuttamassa edistymiseen tai tilanteen huonontumiseen. Sekä vaikuttaviksi arvioiduista että huonosti vaikuttaviksi arvioiduista tekijöistä voidaan oppia. Näin saadaan myös esille jopa haitalliset tukimenetelmät.

Muutokset lapsen elämässä syntyvät usein monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta, jossa asiakkaan oma panos on merkittävä. Paitsi käytettyjen tuen menetelmien tehosta, on organisaatiossa järkevää olla selvillä myös erilaisten menetelmien kustannuksista niin, että käytettäisiin hyviä mutta myös valittavista vaihtoehdoista esimerkiksi taloudellisimpia menetelmiä. Lastensuojelun asiakastyöhön on kehittynyt paljon uudenlaisia työotteita ja -menetelmiä, joiden toimivuutta ja vaikutuksia kuvaava seurantatieto on välttämätöntä toiminnan kehittämiseksi ja toisaalta turhien ”ihmiskokeiden” välttämiseksi tai minimoimiseksi.

 Asiakashyötyjen ja vaikutusten laajemman ja monipuolisemman seurannan kautta, voisi lisääntyä ymmärrys siitä, minkälaiset palvelut ja hoito- ja tukitoimet, sosiaalista pääomaa vahvistavat työnmuodot ja yhteiskunnan toimintarakenteisiin liittyvät muutokset, vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointia edistävästi ja mitkä taas eivät.

Päätöksenteko ja johtaminen tarvitsee työvälineet

Kuntien päättäjien tulee ohjata ja johtaa pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti lastensuojelua sekä lasten ja nuorten hyvinvointityötä. Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen lastensuojelulain mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy ja tarkistaa vähintään neljän vuoden välein kunnan tai kuntien yhteisen suunnitelman siitä, miten kunta huolehtii lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä. Suunnitelman ohjausvaikutusta korostaa se, että suunnitelmassa esitettävät asiat on otettava huomioon kunnan talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.

Suunnitelma onkin uusi lakisääteinen kunnan lasten hyvinvointi- ja lastensuojelutyön ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen väline. Suunnitelman tulee sisältää tiedot kunnan lasten ja nuorten kasvuoloista ja hyvinvoinnin tilasta, lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista, lastensuojelun tarpeesta kunnassa, lastensuojeluun varattavista voimavaroista, käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä, yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä sekä suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta.

Lastensuojelu on lain mukaan koko kunnan laaja-alainen tehtävä, joka velvoittaa huolehtimaan lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja ongelmien ehkäisemistä, vanhemmuuden ja kasvatuksen tukemisesta sekä ehkäisevästä lastensuojelusta ja lapsi- ja perhekohtaisista tukitoimista. Lain määräämät tehtävät ovat siten huomattavasti laajemmat kuin vain ns.viimesijainen lastensuojelu. Niinpä kunnanhallitusten päättäessä lastensuojelun suunnitelman valmistelusta, tulee jo valmisteluprosessiin kytkeä eri hallintokunnat ja toimijat, joiden tehtävät liittyvät lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Lastensuojelun on uuden lain mukaan oltava laadultaan sellaista, että se takaa lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa avun ja tuen. Tämä edellyttää, että kunta määrittää lastensuojelun laadun sekä varmistaa lastensuojelupalvelujen toimivuuden ja räätälöinnin tarpeiden mukaan. Lastensuojelun tulee näin ollen olla vaikuttavaa. Laki edellyttää, että lastensuojelun suunnitelman toteutumista ja vaikutuksia seurataan. Tutkimukseeni sisältyy laaja liite, johon on koottu niitä seurantatietoja, joita suunnitelman seurannassa voidaan hyödyntää.

Palvelujen toimivuuden kehittäminen – elämänkaarimalleista yksi ratkaisu

Lasten ja nuorten hyvinvointityötä hoidetaan monissa kunnissa hyvin hajaantuneesti eri toimialoille sektoroituneilla palveluilla ja toiminnan kokonaisuustoimivuudesta on vaikea ottaa selkoa. Viimesijaisen lastensuojelun palvelut vaatisivat myös riittävän laajan väestöpohjan, jotta ne kyettäisiin rahoittamaan ja erityisosaaminen voitaisiin varmistaa. Uudenlaisia ratkaisuja on kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä kunnissa tarpeen juuri nyt tehdä.

Monissa kunnissa on käynnistetty kehittämistyö, joka kokoaa saman ohjauksen ja johtamisen alaisuuteen ns. elämänkaarimallin mukaisesti lasten ja perheiden palvelut. Vaikka toimintamallien vaikutuksista ei vielä olekaan seurantatietoa, on tutkimuksenikin näkökulmasta oletettavaa, että lapset ja perheet hyötyvät ja työntekijöiden yhteistyö tiivistyy sekä kustannusvaikuttavuus paranee kun voimavaroista päättäminen ja lasten ja perheiden palvelujärjestelmän kehittäminen on koottu samaan toimielimeen. Elämänkaarimalli soveltuu myös hyvin kuntien yhteistoiminta-alueiden sekä laajan väestöpohjan kuntayhtymän toimintamalliksi – muutama kuntayhtymä onkin jo toteuttanut organisaatiouudistuksen elämänkaarimalliin perustuvaksi.

Lastensuojelutyön kehittämisestä tulisi myös kantaa kansallista huolta. Julkisella vallalla on vastuu lasten perusoikeuksista koko maassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE hyväksyttiin 31.1.2008 Valtioneuvostossa. Kaste-ohjelma lupaa valtion jatkavan kansallista lastensuojelun kehittämistä mm. laatimalla lastensuojelun laatusuositukset. Näiden valmistelun tueksi löytyy tutkimuksestani runsaasti tietoa. Kuntaliitolla on myös jo pitkät perinteet lastensuojelun laadun kehittämisessä. Hyvää yhteistyötä kuntien ja valtion kesken tarvitaan jatkossakin.

Sirkka Rousu, HT, projektipäällikkö

Kirjoittaja työskentelee Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikössä vastuualueenaan hyvinvointipalvelujen kehittäminen, lapsipolitiikka ja lastensuojelu. Hallintotieteiden tohtorin tutkinnon lisäksi hänellä on sosiaalityöntekijän tutkinto Tampereen yliopistosta.

 

Linkki väitöskirjaani löytyy blogissani olevasta linkkilistasta.

Rousu Sirkka 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Tampereen Yliopisto ja Suomen Kuntaliitto, Acta-sarja 197/2007

Lastensuojelun vaikuttavuuden seurantamalli kertoo mikä auttaa ja mikä ei

Julkaistu Sosiaalitieto-lehdessä 10/2012.

 Lastensuojelussa seurataan asiakasmääriä ja erilaisia suoritteita, vaikka oikeasti pitäisi seurata sitä, miten lasten ja nuorten kehitys ja terveys turvataan. Mäntsälässä ja Pornaisissa on kehitetty malli mittaamaan lastensuojelun todellista vaikuttavuutta.

Ajankohtaiseen lastensuojelukeskusteluun ei ole voitu tuoda tietoa lastensuojelutyön vaikuttavuudesta, koska koottua asiakastietoa ei ole – ei vaikka kaikki keskeiset asiat kirjataan asiakasrekisteriin. Lastensuojelun kehittämisen tulisi kuitenkin perustua tietoon siitä, miten hyvin asiakkaita on onnistuttu auttamaan.  

Mäntsälän ja Pornaisen yhteisen perusturvan, Mustijoen perusturvan Futuriikki-hankkeessa on kehitetty lastensuojelun vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimalli. Se soveltuu mille tahansa kunnalle tai kuntien yhteistoiminta-alueelle, sillä lastensuojelun perustehtävä on kaikilla sama: lapsen tai nuoren kehityksen ja terveyden turvaaminen silloin, kun se on vaarantunut. Tämä on tärkein asiakasvaikuttavuuden tulostavoite.

Kunnissa seurataan erilaisia suoritteita ja asiakasmäärän kehitystä. Asiakastyössä syntyy kuitenkin koko ajan myös tuloksista kertovaa tietoa, kun arvioidaan sitä, miten asiakassuunnitelman tavoitteissa ja tukitoimissa on onnistuttu. Arvioijina ovat yleensä lapsi tai nuori, hänen vanhempansa, sosiaalityöntekijä ja muut keskeiset toimijat.  

Futuriikki-hankkeessa kehitettiin asiakassuunnitelmalomakkeita ja tehtiin niiden lisäksi erilliset arviointilomakkeet. Kun tietoa ei saatu asiakastietojärjestelmästä, työ tehtiin ”käsin”, paperilomakkeilla ja excel-tilastoilla.
 

Ydinkysymysten äärellä

Asiakastulosten arvioinnissa on kyse siitä, mitä lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelutyössä tulisi saada aikaan. Keskiössä ovat lapsen, nuoren ja perheen kokemukset tuen ja avun hyödyllisyydestä, arviot siitä, onko yhdessä asetetut tavoitteet saavutettu, onko lapsen tai nuoren kehitys edistynyt ja terveys turvattu ja elämäntilanne muuttunut. Nämä tiedot kootaan asiakassuunnitelmien arvioinneista.

Asiakastulosten tavoitteet on tehty erikseen ehkäisevälle lastensuojelulle sekä lastensuojelutarpeen selvitystyölle, avohuollolle, sijaishuollolle ja jälkihuollolle. Mittareina käytetään sekä määrällisiä että laatua tai asiakaskokemusta kuvaavia tietoja.

Tavoitteet ja mittarit pohjautuvat lastensuojelulakiin, lastensuojelun kansalliseen laatusuositusluonnokseen sekä kuntien valtuuston hyväksymän lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vaatimuksiin ja tavoitteisiin. 

Futuriikki-kehittämistyö tuotti idean ns. dynaamisesta asiakassuunnitelmasta ja sen arvioinnista. Asiakassuunnitelman staattisempi osa sisältäisi pitemmän aikavälin muutostavoitteet ja seurantatiedot ja toinen dynaaminen osa lähiajan muutostavoitteet ja niiden seurantatiedot. Tällainen suunnitelma toimii paremmin asiakastyössä, jossa arki ja lähitavoitteet voivat muuttua nopeasti ilman, että perustavoitteita on kuitenkaan tarpeen muuttaa.

Tiedonkeruuta osana asiakastyötä

Seurannassa tarvittava tieto syntyy osana asiakastyötä, jossa jo nyt kirjataan asiakkaan perustiedot, asiakassuunnitelman tavoitteet ja tukimuodot sekä suunnitelman toteutumisen arvioinnit. Tällainen tiedontuotanto on yksinkertaista eikä siitä synny lisäkustannuksia.

Perustavoitteiden seurannan tulisi olla vakiintunutta, jotta useamman vuoden kehitystä voidaan arvioida. Tietoa tarvitaan myös asiakasprofiilista ja sen muuttumisesta. Ilman sitä on vaikea kehittää osaamista ja palveluja lasten, nuorten ja perheiden muuttuvien tarpeiden mukaan.

Asiakasprofiilin tietoja ovat esimerkiksi asiakkaan perus- ja taustatiedot, kuten lapsen ikä, perherakenne, asuinalue ja vanhempien työllisyys tai pääasiallinen toimeentulolähde. Profiilitietoja ovat myös palvelun tarvetta ja käyttöä kuvaavat tiedot, kuten asiakkuuden syyt, aiempi asiakkuus sekä lapsen ja vanhempien muiden palvelujen käyttö.
 

Päättäjille tietoa tuloksista

Vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimalli sisältää asiakastuloksia koskevien tavoitteiden ja mittareiden lisäksi lastensuojelutyön edellytyksiä ja prosessin toimivuutta kuvaavia tavoitteita.

Rakennetavoitteet liittyvät muun muassa resursseihin ja henkilöstön määrään.

Esimerkiksi asiakastyön prosessin toimivuutta arvioidaan asiakkailta asiakassuunnitelma-arvioinneissa kerätyn palautteen pohjalta.  Lapsilta ja vanhemmilta kysytään muun muassa, millaista vuorovaikutus ja yhteistyö ovat olleet ja millainen tuki ja apu on toiminut.

Myös lapsen sijoitusten tai sijaishuoltopaikkojen lukumäärä -mittari ja jonotiedot kertovat prosessin toimivuudesta.

Kunta ja sen lastensuojelutehtävistä vastaava toimielin tarvitsevat monipuolista lastensuojelua koskevien päätösten pohjaksi. Aiemmin työn tuloksista on kyetty kertomaan kuntapäättäjille hyvin vähän. Nyt niistä raportoidaan säännöllisesti valtuustolle ja lautakunnalle.

Lastensuojelun työyhteisö arvioi puolivuosittain edellisen kauden asiakasprofiilitietojen sekä asiakassuunnitelma-arviointien antamaa tietoa ja tekee johtopäätöksiä sekä ehdotuksia osaamisen, palvelujen ja yhteistyön kehittämiseksi. Futuriikki-hankkeessa oli tavoitteena, että jokaiselle lapselle, nuorelle ja perheelle kyetään tarjoamaan paras mahdollinen tuki ja erityisosaaminen. Tavoite toimii myös arviointikriteerinä, jota vasten johtopäätöksiä tehdään.

Kansallisia ratkaisuja

Kehitetyllä mallilla saadaan entistä tarkempaa tietoa kunnan tai yhteistoiminta-alueen lastensuojelusta, mutta valtakunnallinen tiedonkeruu on edelleen retuperällä.

Perustiedot tulisi kirjata kansallisesti yhtenäisten luokitusten mukaan, jotta niistä saadaan myös valtakunnallista tilastotietoa. Vaikka tällainen perustieto on välttämätöntä, ei sitä ole käytettävissä. Elina Pekkarisen lastensuojelututkimusta koskeneessa selvityksessä (2011) perustietojen puutetta pidettiin hälyttävänä ongelmana.

Asiakassuunnitelma on keskeisin asiakastyön väline. Sen tulee olla osa jokaista asiakastietojärjestelmää eikä erillinen lomake, jonka tietosisältö vaihtelee kunnittain. Asiakassuunnitelman ja sen arvioinnin laatimisessa käytettävät lomakkeet pitää kehittää valtakunnallisiksi. Tämä on tarpeen jo kansalaisten oikeusturvan vuoksi.

Sosiaalihuollon tietoteknologiahankkeessa laadittiin asiakastietojärjestelmän määrityksiä asiakkaan perustiedoille, asiakassuunnitelmalle ja sen arvioinnille, mutta mikään ei velvoita ohjelmistotaloja viemään niitä ohjelmistoihinsa.

Myös yhtenäinen tutkimukseen perustuva luokittelu ja kooditus tarvitaan lastensuojelun asiakkuuden syille. Ilman tällaista tietoa on vaikea kehittää lastensuojelun lainsäädäntöä, palvelujärjestelmää ja työntekijöiden osaamista.

Lähdeluettelo ja Lastensuojelun vaikuttavuuden seurannantavoitteet ja mittarit-kuntamalli Sosiaalitieto-lehden verkkosivuilta.

Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää, ota yhteys. Olen kirjoittanut ja puhunut aiheesta monilla foorumeilla. Väitöskirjani pohjalta Kuntalehti julkaisi kuntapäättäjille kohdennetun asiaa tarkastellun artikkelini 2008. Sen sanoma on edelleen mitä ajankohtaisin. Julkaisen nyt myös nettisivuillani. 

--------------------------------------------------------------------------

Futuriikki-hanke 2009–2011 Mustijoen perusturvassa eli Mäntsälän ja Pornaisen yhteistoiminta-alueella

·         Päämääränä paras mahdollinen tuki ja erityisosaaminen juuri tälle lapselle, nuorelle ja perheelle.

·         Neljä osiota:
       o   Dokumentointi ja lastensuojelun seuranta ja arviointijärjestelmä

       o   Tehtävien ja vastuiden uudelleen jäsentäminen

       o   Henkilöstön osaamisen ohjelma ja työmenetelmien kehittäminen

       o   Työyhteisön laatusertifikaatin perusteiden luominen

·         Rahoittaja Työelämän kehittämisohjelma, Tykes.

 

 

Avohuollon tukitoimista pitää saada päätös

Hyvää Lapsen oikeuksien päivää kaikille! Pidetään huolta kasvatuksesta: tämän päivän valtakunnallinen teema on "lapsen oikeus kasvatukseen". Vanhempien, päivähoidon, koulun  -kaikki lapsen elämässä mukana olevat aikuiset toimivat omalla esimerkillään myös kasvattajina.

Kävin aamubrunssilla Turussa juhlimassa 10-vuotiasta Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:n toimintaa. Yhteistyö kuntien ja järjestöjen kanssa on kehittynyt huimasti - hienoa! Katsoimme Pystymetsä Oy.n ja yhteistyötahojen kanssa valmisteilla olevan Mun perhe-dokumenttielokuvahankkeen ensimmäisen leffan trailerin (ennakkomainos) Martan perheen arkea. Yleisön mielestä tulossa on hieno viiden leffan sarja. Kerron asiasta blogissani myöhemmin lisää.

Avohuollon tukitoimista pitää saada päätös

Lapsella ja hänen perheellään on oikeus saada tukitoimista sosiaalityöntekijän päätös, ja myös siinä tapauksessa, että kunta päättäisi olla järjestämättä lapsen ja vanhempien hakemia ja tarpeelliseksi arvioimia avohuollon tukitoimia. Sosiaalityöntekijän tulee kirjata lapsen asiakasuunnitelmaan arvioi siitä, millaiset tukitoimet lasta ja hänen perhettään auttaisi, ja sitten sen mukaan tehdä päätös ja toteuttaa suunnitelmaan kirjatut avohuollon tukitoimet. Niiden tulisi olla riittäviä, mahdollisia ja tarpeisiin nähden tarkoituksenmukaisia - niitä, joilla arvioidaan lapsen ja perheen tuen tarpeen parhaiten hoituvan.

Olkaa sinnikkäitä, jotta saatte apua ja tukea.

Avohuollon tuen pitää olla jokaisen lapsen ja perheen tarpeisiin räätälöityä

Hyvä vanhempi, vastaan sinulle blogini sivuilla. Näin myös muut samassa tilanteessa olevat voivat vastauksen lukea.

Kerrot, että et ole saanut riittävän pitkäkestoista avohuollon tukea perheellesi, olet itse ollut hakemassa apua ja olet sitä saanutkin. Koet nyt, että tarvitset edelleen avohuollon tukea, mutta sosiaalityöntekijä on kertonut, että kunnan rahat eivät riitä avohuollon tuen jatkamiseen, ja avohuollon tukitoimien sijaan on ehdotettu huostaanottoa. Kerroit myös, kuinka hankalaksi suhteesi sosiaalityöntekijään on nyt muodostunut, ja koet ettet tule enää kuulluksi. Itse näet, että avohuollon tuen avulla jaksaisit vanhempana huolehtia edelleen itse lapsestasi.  

Silloin kun lastensuojelun avohuollon tukitoimilla pystytään lapsen ja perheen tuentarpeesta huolehtimaan, niin silloin ei ole perusteita huostaanottoon. Avohuollon tukeahan voi lain mukaan olla mahdollista saada niin kauan ja niin intensiivisesti kuin sitä tarvitaan - vaikka lapsen täysi-ikäisyyteen asti. Jostakin syystä suomalaiseen lastensuojeluun on tullut käytäntö, että esimerkiksi perhetyön tukea voi saada vain määrätyn ajanjakson ja sen jälkeen pitäisi pärjätä.

Avohuollon tukea ovat myös kotiin saatava käytännön apu ja tuki arkeen, kuten kotipalvelu, tukihenkilö - ja/tai tukiperhe, tuki lapsen harrastuksiin, hoidon järjestämiseen jne. - erilainen lapsen ja perheen tarpeiden mukainen tuki ja apu, joka voi vaihdella kunkin elämäntilanteen ja tuentarpeiden mukaan. Kaikkia eivät auta samat asiat. Lastensuojelulakiin tehdyn muutoksen mukaan tuen pitäisi olla sellaista, joka auttaa juuri tätä lasta ja perhettä. Eikä siis avohuollon tukitoimina pidä tarjota vain sitä, mitä kunnan palveluvalikoimassa sattuu olemaan tarjolla. Jos halutaan tehdä tuloksellista ja vaikuttavaa työtä, niin palvelujen ja tuen pitää olla räätälöityä kunkin tarpeiden ja asiakassuunnitelmassa kuvattujen tavoitteiden mukaista.  

Jos esimerkiksi perhetyöllä voidaan ehkäistä lapsen huostaanotto, niin silloin perhetyötä on järkevää järjestää perheelle pitkäkestoisesti, tarvittaessa siis vuosiakin. Tämä tulee tietenkin myös kustannuksiltaan edullisemmaksi kuin lapsen sijoitus. Sijoitus on lapselle ja perheelle hyvin traumaattista. Jos lapsen etu on huostaanotto ja sijoitus pois perheestään, niin tietenkin huostaanotto pitää silloin tehdä. Mutta syynä ei voi olla se, että kunnalla ei olisi rahaa avohuollon tukeen. Tällainen vastentahtoinen huostaanottoesitys ei voi tulla hyväksytyksi hallinto-oikeudessa, jos kunnan johtava viranhaltija sitä esittäisi tällaisilla perusteilla oikeudelle.

En tiedä löytyisikö sinulle vertaistukea ”Voikukkia” -verkostosta. Verkostossa toimii lastensuojeluasiakkaana olleiden ja olevien vanhempien vertaistukiryhmiä eri puolilla Suomea. Blogissani on linkki heidän sivuilleen.

Toivon, että perheenne saa teidän tarvitsemaa tukea, kuten lastensuojelulain 11 §:ssä sanotaan ”Lastensuojelun on oltava laadultaan sellaista, että se takaa lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa avun ja tuen.” Kun laissa näin on edellytetty, ehdotin mm. Aulikki Kananojan työryhmän kuulemistilaisuutta, että lapsilla ja perheillä tulisi olla tosiasiallinen oikeus saada tarvitsemaansa tukea - eli ns.hoitotakuun tärkein elementti olisi varmistettava.