sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta: jatkuvien selvitysten sijaan konkreettisia päätöksiä lastensuojelun parantamiseksi


Jos oikeasti Suomessa halutaan parannuksia lastensuojeluun, nyt tarvitaan jo konkreettisia reformipäätöksiä!

Minulta pyydettiin viime keväänä artikkelia nyt tammikuussa 2018 ilmestyneeseen Tahto tehdä toisin -julkaisuun erityisesti lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta. Ymmärsin, että kulttuurisen muutoksen näkyväksi saaminen edellyttää pitkänaikavälin tarkastelua: käytinkin kaiken liikenevän vapaa-ajan kirjoittamalla lastensuojelun kehittymisestä vuosien 1983-2017 ajanjaksolla kokonaisvaltaisesti ja monista näkökulmista käsin. Lähdekirjallisuus oli tuttua, sillä olin ollut vuosikymmenten kehitysvaiheissa mukana eri rooleissa. 

Artikkelista kutoutui pitkä ja kriittinen näkemys, josta vain muutama teemaluku lopulta mahtui tilattuun Tietosanoman kirjaan. Niinpä tarjosin artikkelia työnantajani julkaisuksi, ja 2.2.2018 yli 100-sivuinen artikkelini ilmestyi Metropolia Ammattikorkeakoulun AATOS-julkaisusarjassa.

Muutokset vaativat pitkäkestoista johtamista ja rahoitusta


Osoitan artikkelissani miten hitaasti pyrkimykset ja toimintakulttuuriset muutokset vakiintuvat, jos ylipäätään vakiintuvat osaksi käytännön toimintaa. Hyvätkään asiat eivät toteudu mikäli muutosta ei johdeta ja tueta eikä tehdä päätöksiä, joita muutos edellyttäisi niin valtion kuin kuntien toimesta. Yksittäisen työntekijän toimin on vaikea saada rakenteellisia parannuksia aikaan.

Suomella ei kuitenkaan ole kansallista lastensuojelupoliittista näkemystä, tavoitteita tai palvelulupauksia lapsille, nuorille ja perheille. Emme tiedä miten lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia, nuoria ja heidän perheitään olemme pystyneet toimillamme auttamaan. Emme myöskään tiedä heidän hyvinvoinnistaan juuri mitään. Emme tiedä toimimmeko kustannusvaikuttavasti - lastensuojelututkimuksen ja tietopohjan parantamiseksi on tehty vuosien varrella useita esityksiä. Pahoin pelkään, että eduskunnan 100-vuotisjuhlapäätöksellä 5.12.2017 tehdyllä päätöksellä 50 milj. euron pääomituksen saaneen ITLA-säätiön toimintakaan ei rakenna lastensuojelututkimukselle pysyvää rakennetta ja perusrahoitusta.   

Olemme ajautuneet kansallisesti tilanteeseen, jossa lastensuojelupalvelujen markkinat ovat esimerkiksi sijaishuollon lasten osalta lähes 80 prosenttisesti yksityisten yritysten varassa, kun oikeastaan juuri sijaishuollon osalta pääosa pitäisi tuottaa julkisen toimijan toimesta. Yhteiskunta on ottanut sijoitetun lapsen tai nuoren elämästä vastuun julkisena huoltajana, ja vastuun toteuttaminen pitää olla julkisen vallan omissa käsissä. Tarkastelen palvelumarkkinoiden kehitystä myös artikkelissani. Kuten myös laadun parannuspyrkimyksiä vuosien varrella.

Kriisistä toiseen reagoimista


Kriisiytyneeseen tilanteeseen vastataan vuodesta toiseen aina uudelleen toistettavilla selvityksillä. Suurimpiin lastensuojelun tarvetta aiheuttaviin ilmiöihin, kuten päihteiden ongelmakäyttö ja hoidon tarve, lapsen, nuoren tai vanhemman mielenterveys, perheiden köyhyys, väkivalta, ei yhteiskuntapolitiikan päätöksissä suhtauduta vakavasti. Esimerkiksi päihde-ensikotien rahoitus on pyörinyt vuosien ajan kansanedustajien budjettiin ehdottamilla ns.joululahjarahoilla. Päätöksenteko on lyhytnäköistä ja reagoivaa.

Lastensuojelun osaamisen parantamiseksi ja raskaassa työssä jaksamiseksi on tehty parannusehdotuksia vuosien kuluessa. Taisin itse kirjoittaa lastensuojelun henkilöstökriisistä artikkelin jo 1998. Lastensuojelun kehittämisohjelmassa 2004-2007 teimme monia ehdotuksia, ja laskimme montako eri ”hoitoisuuden mukaista” asiakasta työntekijällä voi samaan aikaan olla, määrään vaikuttaa myös se kuinka paljon erilaisia tukipalveluja on ylipäätään sosiaalityön lisäksi kunnassa käytettävissä. Määrä liikkuu mieluummin 10-15 asiakkaassa kuin nyt lakiin kirjattavaksi joidenkin ehdottama 30 asiakasta.

Kansallisen yli hallituskausien ulottuvan lastensuojelun reformin tarve on nyt


Minua ei lainkaan yllätä jälleen mediassa esille nousseet huolet lastensuojelun sosiaalityön asiakasmääristä - ennen nykyiseen työhöni siirtymistä tein Kuntaliitossa vuonna 2010 laajan kuntakyselyn, jossa kävi ilmi suuret asiakasmäärät - tosin vaihtelu kunnittain oli suurta. Lasten, nuorten ja perheiden auttamisen laatu vaihtelee kunnittain suuresti, on toki edellä kulkevia ja hyvää esimerkkiä näyttäviä kuntia ja kuntayhtymiä sekä jatkuvasti toimintaa kehittäviä järjestöjä. Näitä tuon esille artikkelissani. Yhtenä esimerkkinä on toiminut Vantaan lastensuojelun henkilöstö, joka on rohkeasti nostanut esille tilanteen kaupungissa, ja tähän on vastuulliset päättäjät myös reagoineet mm.20.11.2017 sote-lautakunnan päätöksellä.

Artikkelin lopussa on ehdotus Uuden lastensuojelun reformiksi - tarvitsemme kansallisen yli hallituskausien ulottuvan pitkäkestoisen ja kokonaisvaltaisen muutoksen eli reformin. Siihen ei riitä kulloisenkin hallituksen kärkihanke. Mutta pitemmittä puheitta, kannattaa lukea AATOS-artikkelini (sähköinen maksuton pdf.).

Tässä linkki Rousu Sirkka 2018: Uusi lastensuojelu kehittyy monien kultturien ristipaineissa (2.2.2018)



Linkki SOS-lapsikylän Johanna Hedmannin ja Anna-Liisa Koisti-Auerin artikkeliin 2.2.2018 Länsi-Suomilehdessä. (sama artikkeli julkaistu myös Helsingin sanomissa 4.2.2018.


    

  

perjantai 12. tammikuuta 2018

Lastensuojelun työn organisoinnista ja asiakasmääristä keskustellaan jälleen

Tavoitteena on lastensuojelutarpeen vähentäminen auttamalla lapsia, nuoria ja perheitä niin, että lastensuojelun erityisiä tukitoimia ja asiakkuuttaa ei tarvittaisi. Tämä on jatkuva yhteiskunnallinen tehtävä. Tästä huolimatta kaikkia lapsia ja perheitä ei ilman lastensuojelua pystytä auttamaan - lapsella on myös oikeus saada erityistä suojelua ja tukea kun omat vanhemmat ja perhe eivät siihen pysty.

Syksyllä käynnistyi jälleen keskustelu lastensuojelun asiakasmääristä kun joukko lastensuojelutyöntekijöitä keräsi nimiä aloitteeseen, josta kansanedustat jo ehtivät tekemään lakialoitteen, että laissa säädeltäisiin kuinka monta asiakasta voi yhtä aikaa olla asiakkaana lastensuojelun vastuusosiaalityöntekijällä.

Kohta julkaistavassa Metropolian AATOS-sarjan julkaisussa kuvaan historiaa tältäkin osin. Asia ei todellakaan ole uusi ja äsken syntynyt ongelma. Muistelen itse kirjoittaneeni lastensuojelun sosiaalityön kriisistä ainakin jo vuonna 1998 Kuntaliiton työssäni, jossa vastasin mm.lastensuojelun kysymyksistä. Kunnathan vastaavat lastensuojelun lakisääteisistä tehtävistä.

Ratkaisuksi ei riitä se, että laissa määrättäisiin montako asiakasta voi työntekijällä olla, enkä itse tätä kannata. Asiakkaiden tarpeet ja lastensuojelussa käytettävissä olevien erilaisten tukipalvelujen saatavuus vaihtelee suuresti, samoin toiminta- ja lapsen ja perheen asuinympäristö. Asiakkaiden määrässä pitää ottaa huomioon asiakkaiden asioiden hoidon vaativuus erityisesti työajan tarpeen osalta: erilaiset asiat vaativat hyvin erilaisen määrän työaikaa. Samoin lastensuojelun toimintaedellytyksiin vaikuttaa ratkaisevasti se, mitä tehdään tai jätetään tekemättä muissa palveluissa. Jos lastensuojelun asiakkaan tuki on pääosin lastensuojelun sosiaalityön varassa, niin ei kovin monta asiakasta sovi viikon työpanokseen. Jo vuosina 2005-2006 lastensuojelun kehittämisohjelman yhteydessä asia oli agendalla kun valmisteltiin 2007 lastensuojelulakia. Tätä ei tuolloinkaan päätetty sisällyttää lakiin, vaan STM:n toimesta piti käynnistymän selvitystyö ja työmäärään ja tehtävärakenteisiin liittyviä kokeiluja eri kunnissa.

Jos työntekijällä on työaikaa vajaa 38 t viikossa, niin hänellä ei voi olla enempää asiakkaita kuin noin 10-15, varsinkin jos oikeasti pitäisi toimia lain mukaan: lapsella on oikeus tavata tai pitää yhteyttä hänen tarpeidensa mukaisesti henkilökohtaisesti omaan sosiaalityöntekijään tai omatyöntekijään. Ja perhetttäkin ehkä pitäisi tavata ja osallistua kuntoutumisprosessiin -turhanpäitenhän he eivät ole lastensuojelun tukitoimien tarpeessa. Tanskan työllisyysvirkailijoillakin on noin 15 työtöntä asiakkaanaan, ja he pystyvät näin toimimaan vaikuttavasti. Miksi tämä ei olisi mahdollista Suomen lastensuojelussa, jossa kyse hyvin keskeisistä lapsen ihmisoikeuksista? Nyt julkisuudessa on ollut esillä Mäntsälän kunnan lastensuojelun onnistuminen niin, että työntekijällä on vaikuttavan työn tekemisen kannalta sopiva määrä asiakkaita - taitaa olla  15-20 asiakasta. Monissa kunnissa vastuusosiaalityöntekijän asiakasmäärät ovat tavallisesti 40-60, joillakin jopa 100 asiakasta. On ollut mukava seurata kokonaisvaltaista kehitystyötä Mäntsälässä, jota olin käynnistämässä 2009-2011.

Työntekijöiden vaihtuvuus liittyy myös tähän ilmiöön, ja siinä tietenkin pitäisi panna työolot muutoinkin kuntoon, palkkaus ja johdon tuki myös. Sosiaalityön työvoimapula on sitten vielä oma iso kysymyksensä: eduskunta on laeillaan myös itse syventänyt vaihtuvuuden ongelmia mm.sosiaalityöntekijän sijaisuutta koskevalla säännöksellä ja myös sosiaalityön laillistamista koskevalla ammattihenkilölailla. Mutta en tästä nyt enempää - juuri äsken annoin haastattelun JyTy:n lehteen asiassa. Lastensuojelussa työskentelyyn pitää rakentaa erikoistumiskoulutus ja myös vaatia sosiaalityöntekijänä toimivalta työkokemusta nimenomaan lastensuojelussa. Erikoistumiskoulutus voitaisiin suorittaa työn ohella ja siihen sisältyisi lastensuojelun kokeneen sosiaalityöntekijän ohjauksessa tapahtuva työskentely. Tätä on ehdotettu vuosien ajan.

STM asetti Kananojan vetämään selvitysprosessia lastensuojelun kuormittavuudesta ja sen vähentämistoimista. Annika Saarikko kommentoi asiaa mm.Helsingin Sanomissa 11.1.2018 "Kuormitusta halutaan purkaa tiimityöllä: Saarikon mukaan henkilöstömitoitukset eivät automaattisesti ratkaise lastensuojelun ongelmia." Artikkelissa haastatellaan myös Kananojaa. Yksi ratkaisunäkymä artikkelissa oli tiimityö.

Facebook-keskusteluissa tarjosin tähän näkökulmaa, jossa tiimi on asiakkaan tiimi, eli jokaisella lapsella on hänen tarpeidensa mukainen tiimi, jossa on ne toimijat, jotka hänen asiassaan tarvitaan. Lastensuojelun asiakkaan tiimi vaatii myös työjaot ja vastuun jaot, ja vastuusosiaalityöntekijä tietenkin vastaisi asiakkaan prosessista -toimisi siinä kapellimestarina. Kyse on nimenomaan asiakaskohtaisesta lapselle räätälöidystä tiimistä, jossa lapsi on päähenkilö. Ja tiimi huolehtii mm.siitä, että jokaisella lapsella on oma aikuinen luottohenkilö (sen ei tarvitse olla sosiaalityöntekijä).

Tämä ei sulje pois tarvetta esim. koulun, terveyden- ja sosiaalihuollon ja vaikkapa nuorisotoimen monitoimijaisista tiimeistä, jotka esimerkiksi vastaisivat samoin sovitun lapsi/nuorisoryhmän ja heidän perheidensa tarpeiden mukaisesta tuesta ja palveluista. Tällaisessa tiimissä konsultoidaan tarvittavia erityisosaajia, kuten vaikka lastensuojelua. Ja näissäkin asiakkaat itse ovat keskiössä ja mukana sovittavalla tavalla. Laajasta usein tehottamasta verkostotyöstä on fiksua siirtyä fokusoituun tiimimäiseen työskentelyyn.

Hyvä kun STM käynnisti tämän selvitystyön - olen em.AATOS-artikkelissa kovasti peräänkuuluttamassa vahvempaa valtion panosta kansallisesti lastensuojelun laadusta ja toimivuudesta. Lue lisää Kananojan toimeksiannosta tästä. 10.1.2018

Lue lisää HS Saarikon ja Kananojan haastattelusta 11.1.2018. 

Tässä myös Maria Kaisa Aulan artikkeliin linkki.


--------------------------------------------------

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Tuusulan Jokelan ampuminen kymmenen vuotta sitten - huomioita tapahtumasta lectiossani kuukautta myöhemmin 2007

Pidin väitöstutkimukseni lection 7.12.2007 kuukausi Jokelan ampumisesta.
Julkaisen lection tässä blogissani. Investoidaan lapsiin! 

------------------------------------------------------------------------------------------------ 

Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, arvoisat kuulijat 7.12.2007

Ottamatta sinänsä kantaa Tuusulan Jokelan koululla 7.11.2007 tapahtuneeseen inhimillisesti käsittämättömään tragediaan ja siihen johtaneisiin seikkoihin, kuvastaa tapahtunut kuitenkin sitä yhteiskunnallista todellisuutta, jossa lapsemme tänä päivänä elävät – todellisuutta, joka 18-vuotiaalle nuorelle surmatyön tekijälle oli lopulta vain vihan täyttämä maailma, johon ei kuulunut empatia ja sosiaalinen välittäminen, ei toivo eikä kumppanuus elämää eteenpäin myönteisesti rakentavien yhteisön jäsenten kanssa. Tapahtunut muistuttaa meitä varhaisen puuttumisen ja -tuen tärkeydestä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi ja osallistua kriittisinekin näkemyksineen. Yhteiskunnan – siis lapsen kasvuyhteisöjen, perusviestin tulee olla välittäminen ja kaikkien yhteisön jäsenten suojelu. Lapsella on aina erityinen oikeus suojeluun perustuslakimme, lapsen oikeuksien sopimuksen sekä lastensuojelulain mukaan. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee kasvuun ja kehitykseensä hänestä välittäviä ja huolta pitäviä aikuisia ja tavallista arkista elämää.

Lastensuojelu on yksi ikkuna todellisuuteen, jossa elämme. Mitä ikkunasta näkyy? Pieni katkelma erään lapsen lapsuudesta:

”Hei, kerro millaista siellä on asua? Vaikea sanoa, onko muille kertominen siitä, millaista on asua lastenkodissa, auttanut minua itseäni. Minä muutin sinne kun olin 7 vuotta vanha. Sitä ennen vanhempani olivat eronneet ja minä ja sairas sisareni olimme muuttaneet äidin luo. Veljet jäivät isän luo. En ole ihan varma mitä minusta tiedettiin siinä vaiheessa, kun ovi avattiin ja minut toivotettiin tervetulleeksi. Minä tulin sieltä, missä vanhempien ero oli väkivaltainen ja riitaisa. Missä lapsia ei säästetty vanhempien loukkauksilta, halveksunnalta ja lyönneiltä. Siellä minua ei koskaan säästetty niin kuin lastenkodissa, kaikelta siltä, joka kuului aikuisten maailmaan. Mitä sitten tapahtui? Lyhyesti sanottuna, minut raiskattiin kun olin 5 vuotta, hakattiin ensimmäisiä kertoja samoihin aikoihin. Tämä jatkui ja paheni pelon sekaisella elämällä alkoholistien keskellä, jotka yötä päivää viettivät rietasta elämää äitini kanssa, minun kotonani, minun lelujeni seassa. Minä hoidin sisareni sydänlääkkeiden oton useana päivänä, koska syytin itseäni jo valmiiksi siitä, että hän kuolee, jos en pidä hänestä huolta. Kaikki tämä ja vähän enemmänkin on selvänä kuvana mielessäni. Olisin halunnut puhua näistä asioista, jos olisin osannut. Toisinaan mietin, että miten tässä nyt pitäisi olla, kun oikeastaan mikään ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että kaikki on ihan hyvin ja olen turvassa.

Nimimerkki Kuutamotytön tarina on yksi lastensuojelulasten elämäntarinoista, jotka Marjatta Bardy, Johanna Barkman ja Tarja Janhunen kokosivat vuonna 2000. Kuutamotytön tarina on kokonaisuudessaan luettavissa väistökirjani sivuilta.

Kuutamotytön elämäntarina kertoo siitä, mikä lastensuojelussa on keskeistä: ensiksikin sen merkityksestä, että lastensuojeluntyöntekijöillä on taito kohdata lapsi ja toimia lapsen kanssa vuorovaikutuksessa, sillä vuorovaikutus lapseen on tärkein mekanismi, jolla ”rikkimennyt” lapsi voi tervehtyä ja näin kehittyä ja kasvaa kuten lapsen kuuluu saada kasvaa. Toiseksi tarina kuvaa niitä rankkoja lapsen kasvun olosuhteita, joilta lasta tulisi aina suojella, ja ellei lasta suojele hänen vanhempansa, on lastensuojeluviranomaisten tehtävänä suojella lasta. Tämänkaltaisten kasvuolojen ongelmien vähentämiseen ja ennaltaehkäisemiseen tarvitaan koko yhteiskunnan toimia ja vastuunkantoa – kyse on lastensuojelun vaikuttavuudesta. Kolmanneksi tarina kuvaa suomalaisen lastensuojelun palvelujärjestelmää ja sen sijaishuollon laitospainotteisuutta, vaikka lapsi ei Kuutamotytönkään mielestä kuulu lastenkotiin, vaan perheeseen.  Palvelujärjestelmän tehtävänä on varmistaa, että lasta ja hänen perhettään voidaan tehokkaasti tukea ja auttaa heille räätälöidyllä kuntouttavilla tukitoimilla. Mutta lapsella on myös oikeus tulla huostaan otetuksi, kun lapsen olosuhteet eivät esimerkiksi vanhempien useista kuntoutumisyrityksistä huolimatta parane.
Kuutamotyttö päättää oman tarinansa sanoihin:

 … Sitä se on. Asumista lastenkodissa. Elämää päivä toisensa jälkeen. Joku sanoo, että ihan tavallista lapsen elämää. Minä sanon, että tavallinen lapsi ei kuulu lastenkotiin. Lapsen elämä kuuluu lähelle aikuista, joka antaa turvaa ja tukee kaikessa loppuun asti. Niinkin, että jos oma äiti puuttuu, voi joku toinen nainen saada kunnian olla vaikka lapsen mummo. Sitähän se ihana elämä on, että on se lapsuus ja sitten nuoruus ja aikuisuus. Kaikki kuitenkin alkaa lapsuudesta, lapsuudenkodista, jonne voi aina palata kun maailma potkii. Kaikki muut paitsi minä.

Miten tuotetaan tavallinen lapsuuden arki niille lastensuojelun lapsille, joilta se puuttuu ja joilla ei ole ollut syystä tai toisesta, mahdollisuutta saada kasvaa ja kehittyä kuten lapsen ja nuoren kuuluu?  Tämä – siis tavallisen lapsuuden ja arjen tuottaminen lapsille, joilta se puuttuu - on lastensuojelun ydintehtävä ja keskeisin työn vaikutuspäämäärä. Miten lastensuojelusta vastaavat organisaatiot tässä tehtävässään onnistuvat? Miten tätä organisaatiossa seurataan ja arvioidaan? Voidaanko ja miten tässä ydintehtävässä onnistumista mitata?

Tämän ydintehtävän lisäksi, lastensuojelulla on myös toinen laaja tehtäväkokonaisuus, jossa onnistumista lastensuojelusta vastaavan organisaation tulee seurata ja arvioida. Lastensuojelulain mukaan kunnan tehtävänä on kunnassa asuvien kaikkien lasten turvallisten kasvuolojen edistäminen, ongelmien ehkäiseminen ja kasvuolojen puutteiden vähentäminen sekä lapsen vanhempien ja muiden lasten kasvatuksesta huolehtivien tukeminen. Myös näissä tehtävissä onnistumista tulee organisaation seurata ja arvioida sekä myös asettaa tälle työlle tavoitteet, jotka saavat perustelunsa lasten ja perheiden tarpeista ja toimintaympäristön haasteista. Siksi organisaation tulee olla selvillä lasten maailman todellisuudesta ja eri tavoin koota sellaista tietoa, joka auttaa organisaatiota kehittämään toimintaansa lasten tarpeiden ja toimintaympäristön muutosten edellyttämällä tavalla.

Kunta vastaa lastensuojelusta, mutta tässä työssään hyödyntää paljon lapsen ja perheen ulottuvilla jo olevia erilaisia voimavaroja, palveluja ja toimijoita kuten järjestöjen työtä. Suomalaisessa lastensuojelussa järjestöjen ja muiden lasten parissa toimivien voimavarojen merkitys on erityisen suuri niin ehkäisevässä työssä kuin vaativan tason kuntouttavassa työssä. Lastensuojelun yksi keskeinen toimintaperiaate onkin se, että lapsen ja perheen tukeminen tapahtuu sekä tavanomaisten peruspalvelujen toiminnalla, että tarvittavalla tavalla kullekin lapselle ja perheelle räätälöidyillä erityisillä tukitoimilla.

Uusi 1.1.2008 voimaan tuleva lastensuojelulaki asettaa nykyistä lakia tiukemmat velvoitteet kunnalle:
Kunnan on lain 11 §:n mukaan huolehdittava siitä, että ehkäisevä lastensuojelu sekä lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. …Lastensuojelun on oltava laadultaan sellaista, että se takaa lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa avun ja tuen.

Lain 12 § velvoittaa kunnan tai kuntien yhteistyössä laatimaan suunnitelman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelma on lain mukaan hyväksyttävä valtuustossa ja tarkistettava vähintään kerran neljässä vuodessa ja otettava huomioon talousarviota ja –suunnitelmaa laadittaessa.

Lastensuojelulaissa käytetyt sanat ja verbit tarkoittavat lastensuojelun tuloksellisuuden seurannan ja arvioinnin näkökulmasta sitä, että kunnan on tuotettava tietoa mm. lasten hyvinvoinnista ja palvelujärjestelmän toimivuudesta, varmistettava lastensuojelun laatu ja taattava lastensuojelun vaikuttavuus sekä myös säännöllisesti seurattava ja arvioitava lasten suojelun ja lapsen suojelun toteuttamista, ja myös varattava voimavarat vuosittaisiin talousarvioihin.

Lastensuojelua ei voi kehittää vain tietämällä, kuinka monta asiakasta lastensuojelussa on ja kuinka moni heistä on avohuollon palvelujen piirissä tai sijoitettuna lastenkotiin. Jos sitä, mitä organisaation lastensuojelun tehtävät ovat ja miten näitä tehtäviä toteutetaan, ei ole organisaatiossa kuvattu, lienee mahdotonta arvioida tällaisen näkymättömän toiminnan tuloksellisuutta puoleen tai toiseen.
 
Tutkimuksessa kuvataan laajasti lastensuojelua, sen olemusta ja nykytilaa, lastensuojelun arvioinnin kehityspolkuja sekä saatavilla olevan tutkimustiedon valossa myös lastensuojelun tuloksellisuutta.  Tutkimustani luonnehtiikin deskriptiivinen ote, joka on perusteltua ilmiön haltuunottamiseksi ja jäsentämiseksi myös muille tutkijoille jatkotutkimuksen pohjaksi. Mitä lastensuojelu on? Lastensuojelu on nimensä ja lastensuojelulle annettujen perustehtävien mukaisesti sekä kaikkien lasten erilaista suojelua että lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun asiakkaana olevan yksittäisen lapsen suojelua. Lasten ja lapsen suojelu on olemukseltaan aina monitoimijaista, verkostoivaa ja voimavaroja etsivää, jossa tavoitteena on lasten ja asiakkaana olevan lapsen kehityksen ja terveyden turvaaminen. Lasten ja lapsen suojelua on ollut ehkä vaikea siksikin kuvata, kun lastensuojelu on samanaikaisesti yleistä, hyvin monille ammattialoille kuuluvaa tehtävää, jossa jokainen määrittää lastensuojelua oman työnsä viitekehyksessä kouluissa, neuvoloissa, päivähoidossa, nuorisotyössä jne.. 

Lastensuojelu on samanaikaisesti erityistä, ns. viimesijaista lastensuojeluviranomaisen työtä, joka tehtävä ei kuulu millekään muulle yhteiskunnan organisaatiolle. Se on myös samanaikaisesti ehkäisevää ja korjaavaa, ja se on pakkoa ja vapaaehtoista. Siinä toisaalta suojataan lasta omilta vanhemmiltaan, ja toisaalta työskennellään tiiviisti yhteistyössä vanhempien ja perheen kanssa elämänolosuhteiden muuttamiseksi niin, että lapsen kehitys ja terveys eivät vaarannu ja lapsi voisi elää turvallisesti omassa kodissaan. Lastensuojelu on työskentelyä vakavien yhteiskunnallisten ja yksilöiden elämänongelmien kanssa ja työskentelyä monien ristikkäisten intressien jännitteessä. 

Tämä merkitsee vaativaa haastetta lastensuojelutyön osaamiselle ja yhteistyölle sekä henkisesti kuormittavassa työssä jaksamiselle. Vaikeuksissa jo elävän lapsen ja perheen auttaminen perustuu inhimilliseen ja paljon (työ)aikaa vaativaan työpanokseen, joka tuottavuuskeskustelussa tulee ottaa huomioon. Vakavia hälytysmerkkejä on ollut nähtävissä jo useiden vuosien ajan ja Jokelan surmatyö on merkki siitä, että lasten ennaltaehkäisevään suojeluun, mutta myös lapsen viimesijaisen lastensuojelutyön voimavaroihin on yhteiskunnassa herättävä. Lastensuojelu on kuitenkin ikkuna tarkastella hyvinvointia, sen vajeita ja lasten ja perheiden palvelujärjestelmän kokonaistoimivuutta.

Mitkä ovat keskeisimmät tekijät, jotka vaikuttavat lastensuojelutyön tuloksellisuuteen? Kun niistä ollaan organisaatiossa paremmin selvillä, voidaan tuloksellisuuden seuranta ja arviointikin kohdentaa relevantteihin tekijöihin. Tutkimuksessa organisaation tuloksellisuus-käsite ymmärretään kokoavaksi yläkäsitteeksi, joka koostuu kolmesta peruselementistä; organisaation lastensuojelutoiminnan taloudellisuudesta, tuottavuudesta ja vaikuttavuudesta, joka on lastensuojelutyön kannalta tärkein elementti, jossa onnistumista on erityisen perusteltua seurata ja arvioida. Organisaatiossa tarvitaan eri näkökulmista tuotettua tietoa tuloksellisuuden arvioimiseksi, kuten tietoa asiakkaista ja niistä vaikutuksista, joita asiakkaiden elämässä on muutoksina nähtävissä, tietoa henkilöstön osaamisesta ja jaksamisesta ja tietoa asiakasprosesseista ja niiden toimivuudesta. Lastensuojelun keskeisin tehtävä on tuottaa sellaisia vaikutuksia, jotka edistävät lasten kasvua ja kehitystä. Vaikutukset syntyvät aina jonkinlaisen prosessin kautta, ja siksi on hyvä tunnistaa minkälaiset tekijät prosessissa aikaansaavat näitä vaikutuksia eli mitkä ”lääkkeet tepsivät” halutulla tavalla, ja mitkä ovat peräti vahingollisia. Muutokset lapsen elämässä syntyvät usein monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta, jossa asiakkaan oma panos on merkittävä. 

Paitsi käytettyjen tuen menetelmien tehosta, on organisaatiossa järkevää olla selvillä myös erilaisten menetelmien kustannuksista niin, että käytettäisiin hyviä mutta myös valittavista vaihtoehdoista esimerkiksi taloudellisimpia menetelmiä. Lastensuojelussa suurimmat resurssit ovat lapsen lähipiirissä ja näiden lapsen ns.luomuverkostojen voimavarojen saaminen lapsen ja perheen tueksi on myös kustannustehokasta, esimerkiksi läheisneuvonpitomenetelmä on taloudellinen ja tuottava tapa saada lapsen läheiset auttamaan lasta ja hänen perhettään. Samoin päihteitä rankasti käyttävien raskaana olevien naisten mahdollisimman varhainen ja intensiivinen hoito ja tuki, voi vähentää tai jopa kokonaan ehkäistä erittäin huomattavia myöhempiä FAS-vauvan hoidosta syntyneitä kustannuksia inhimillisten kärsimysten ohella. Myös monet muut vaikuttaviksi ja kustannuksiltaan tehokkaiksi osoitetut menetelmät kuten intensiivinen ja häiriöspesifinen vauvaperhetyö ja monimenetelmällinen, nuoren arjen verkostot mukaan ottava ja paneutuva nuorisolastensuojelutyö, ovat esimerkkejä sekä taloudellisesta että vaikuttavasta lastensuojelusta. Paljon on myös kokemustietoa siitä, kuinka lastensuojelusta vastaavan sosiaalityöntekijän työ vaikuttaa koko lapsen hoidon ja tuen prosessiin ja siinä toimivien muiden, kuten sijaishuollon mahdollisuuksiin onnistua lapsen auttamisessa. 

Organisaatiolle olisi ehkä taloudellisinta lisätä panostuksia sosiaalityöhön, jos sosiaalityöntekijä voi näin paneutua asiakkaan elämäntilanteen kuntouttamiseen silloin, kun muutokset siihen olisivat vielä aikaansaatavissa mahdollisesti kevyemmillä ja luomuverkostojen voimavaroja lapsen ja perheen tueksi hyvin mobilisoivilla auttamisen keinoilla. Sijaisperheiden sosiaalityön tuottavuuden tunnusluvut voisivat olla nykyistä paremmat, mikäli suurin osa sijaisperheiden tukemistyötä tekevän sosiaalityöntekijän työajasta ei kuluisi junassa matkalla eri puolille Suomea. Edellä on vain esimerkkejä siitä, miten lastensuojelussakin voidaan tuloksellisuutta arvioida. Näitä ja myös lastensuojelun vaikutuksia voidaan kuvata yksinkertaistenkin seurantamittareiden avulla (esimerkkejä käyttökelpoisista seurantatiedoista on koottu tutkimuksen 6. liitteeseen).

Asiakasvaikutus-tavoitteen yksinkertaista muotoilua edustaa esimerkiksi tavoite ”Lastensuojelun avopalvelujen asiakkaana olevien lasten elämäntilanne paranee lastensuojelun tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen asiakkuus alkoi”. Tämän vaikutustavoitteen tavoiteltava tasona voisi (sosiaalityön nykytilanne huomioon ottaen) pitää esimerkiksi 60 %:ssa lapsen tilanne kohenee (ei siis huonone) verrattuna asiakkaaksitulotilanteeseen. Vastaavasti lastensuojelun palveluja tuottavan yksikön vaikutustavoitteen voisi muotoilla ”Asiakkaana olevien lasten elämäntilanne paranee lastensuojelun tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen asiakkuus hoitoyksikössä alkoi”. Tämän vaikutustavoitteen tavoiteltava tasona voi palveluja tuottavan organisaation osalta edellyttää esimerkiksi, että ” Lapsen tilanne kohenee 80% :ssa verrattuna asiakkaaksitulon tilanteeseen”.

Tavoitteen mittaamiseksi voidaan samoin määritellä hyvin yksinkertainen asiakaskohtainen mittari, joka kuvaa ainakin sitä suuntaa, mihin asiakkaan osalta on edetty. Esimerkiksi jokaisen asiakkaan osalta vähintään kerran vuodessa, tai ainakin aina asiakkuuden päättyessä, dokumentoidaan arvio, missä määrin lapsen elämäntilanne on muuttunut verrattuna alkutilanteeseen tai asetettuihin tavoitteisiin nähden: nollasta neljään (0-4) asteikolla dokumentoidaan onko lapsen elämäntilanne muuttunut erittäin hyvään suuntaan (4), hyvään suuntaan (3), edennyt jonkin verran (2), tilanne pysynyt ennallaan (1), tilanne huonontunut (0). Samaan dokumentaatioon voidaan liittää yhteistyössä asiakkaan kanssa myös arvioivia mainintoja siitä, mitkä tekijät ovat olleet vaikuttamassa edistymiseen tai tilanteen huonontumiseen. Näistä tekijöistä voisi aika ajoin koota esimerkiksi asiakasotoksia ja pyrkiä arvioimaan niitä mekanismeja, jotka näyttävät aikaansaavan edistymistä lapsen elämässä – onnistumista edistävät mekanismithan voivat löytyä myös ihmisten omista ns.luomuverkostoista, mutta varmaan myös toteutuneista asiakastyön tukitoimista. Sekä vaikuttaviksi arvioiduista että huonosti vaikuttaviksi arvioiduista tekijöistä voidaan oppia. Näin saadaan myös esille jopa haitalliset tukimenetelmät.

Hyviin tuloksiin lastensuojelussa liittyy organisaation kestävä arvopohja ja vahva tietoisuus perustehtävistä sekä kannustava ja kehittämään osallistava johtaminen, joka varmistaa, että henkilöstöllä on mahdollisuus niin paneutuvaan työskentelyyn kuin asiakkaan tarpeet edellyttävät. Asiakastyössä vuorovaikutuksen laatu ja ihmissuhteiden jatkuvuus ovat keskeisimpiä onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Henkilöstön ammatilliset taidot, kyky yhteistyöhön ja sitoutuminen ”asiakkaan juttuun” sekä kyky esimerkiksi sosiaalityössä työskennellä myös asiakkaana olevan lapsen kanssa on tärkeää. Myös parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon, mukaan lukien kokemustieto, perustuvat asiakkaan tarpeisiin räätälöidyt hoito- ja palvelumenetelmät sekä palvelu- ja tukiprosessien jatkuvuus on tärkeää. Keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä on yhdessä asiakkaan kanssa laadittu tavoitteellinen hoito- ja palvelusuunnitelma ja sen yhteinen prosessoiva arviointi. Nämä hyviin tuloksiin lastensuojelussa liittyvät tekijät ovat päteviä, ei vain tutkimuksen tapausorganisaatioiden lastensuojelussa, vaan lastensuojelutyöhön missä tahansa organisaatiossa. Keskeiset tekijät ovat monilta osin yleispäteviä muillakin ihmisten elämään liittyviä ongelmia hoitavilla aloilla.

Lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät koottiin tutkimustulosten pohjalta kriittisiksi menetystekijöiksi, jotka ovat merkityksellisiä kaikissa lastensuojelutehtäviä toteuttavissa organisaatiossa. Nämä muodostavat eräänlaisen lastensuojelun strategisen kartan perusaihion. Tutkimuksessa nousi esille viisi lastensuojelun tuloksellisuuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää. Kussakin ryhmässä on 3-4 tekijää. Menestystekijäryhmistä kolme on perusedellytyksiä ylipäätään sille, että lastensuojelussa voitaisiin onnistua – olla tuloksellisia. Kuten sanotaan ”ei voi kauhalla ammentaa, jos lusikalla annetaan”, niinpä kohtuulliset edellytykset lastensuojelutyölle on vain yksinkertaisesti varmistettava. 

Nämä perusedellytysten kolme kriittistä menestystekijäryhmää ovat: 1) vankka asiakaslähtöinen organisaatio, 2) osaaminen vastaa lastensuojelun ajankohtaisia vaatimuksia, ja 3) toimintaprosessit edistävät asiakkaan voimavaraistumista. Ja kaksi vaikuttavuuden kriittistä menestystekijäryhmää ovat: 4) nimenomaan asiakas kokee elämänlaatunsa kohentuneen ja 5) lapsen ja nuoren kasvun riskiolosuhteet vähenevät, ja näin lastensuojelun pitkän aikavälin toiminta on kustannusvaikuttavaa. Näihin tekijöihin tulisi siten organisaatioissa kiinnittää erityistä huomiota voimavaroja käytettäessä ja toisaalta voimavaroilla saatavia tuloksia arvioitaessa. Kuitenkin nämä lastensuojelun kannalta keskeiset tekijät usein puuttuvat niiden seurantatietojen ja mittareiden joukosta, joiden perusteella organisaatioissa arvioidaan tuloksellisuutta.

Tuloksellisuuden arvioinnin lähtökohtana on luonnollisesti arvioitavan kohteen sekä sen nykytilan tunteminen. Kun lastensuojelun tuloksellisuutta arvioidaan, tulee lastensuojelu ja sen tuloksellisuus näin myös näkyvämmäksi kaikille arviointiin ja arvioinnissa tarvittavan tiedon tuottamiseen osallistuville. Tuloksellisuuden arviointi on osa eri osallisten tilivastuullisuuden toteuttamista; organisaation päätöksentekijöiden, jotka vastaavat varojen käytöstä; johtajien, joiden tulee kehittää organisaation palvelujärjestelmää ja palveluprosesseja vastaamaan parhaimmalla ja kustannustehokkaimmalla tavalla lapsen ja perheen tarpeisiin sekä asiakastyötä tekevien, joiden tulee (voida) käyttää parhaaseen olemassa olevaan tietoon perustuvia tukitoimia asiakastyössään. Organisaation tulee tuntea ne tekijät, jotka vaikuttavat lasten kasvuoloihin ja lastensuojelutarpeen syntymiseen, ja näin myös yksittäisen lapsen ja perheen kohdalla. Lapsi ei ole palveluterminologian mukaan vain lastensuojelun asiakas ja asiakkaan roolissa, vaan lastensuojelun ratkaisuilla vaikutetaan koko hänen ja hänen perheensä elämään. Siksi lapsen tulee saada parasta mahdollista, oikea-aikaista ja -laatuista tukea ja apua.

Keskeinen kysymys tutkimuksessani on, miten lastensuojelun tehtäviä hoitava organisaatio ohjaa, johtaa ja kehittää lastensuojelutehtäviään sekä seuraa ja arvioi tuloksellisuutta näissä? Lastensuojelun tuloksellisuuden arvioimiseksi tarvitaan tietoa. Kun myönteisten vaikutusten aikaansaaminen lasten hyvinvointiin on vahvasti riippuvainen siitä, miten lasten, nuorten ja perheiden muissa palveluissa onnistutaan, tarvittava arvioinnin tietopohja onkin jo laaja.

Tiedämme, että lastensuojelun asiakasmäärät ovat reilussa 10-vuodessa yli kaksinkertaistuneet ja vuoden 2006 lopussa avohuollollisen tuen piirissä on noin 60 000 lasta ja nuorta (mikä on noin 5,4 %  alle 18-vuotiaiden määrästä) ja sijoitettuna pois vanhempiensa hoidosta on vajaa 16 000 lasta (mikä on 1,2 %  alle 18-vuotiaiden määrästä). Ja heistä on laitoshoidossa kuten lastenkodeissa on noin 49 %, perhehoidossa 35 % ja muunlaisessa hoidossa 16 %. Nuorten huostaanottojen määrä on erityisen suuresti lisääntynyt, mikä ei ole lainkaan yllättävää yhteiskunnallisen todellisuuden kehittymisen näkökulmasta – palvelujärjestelmälle tämä tuntuu olevan yllätys, sillä nuorten auttamiseen ei tunnu olevan hyviä keinoja.  

Keskustelu tuloksellisuudesta – mitä se on ja miten sitä mitataan, arvioinnista ja tuloksellisuuden arvioinnin merkityksestä organisaatioiden ohjaamisessa ja johtamisessa, on ollut viimeiset parikymmentä vuotta kestoteemoja hallintotieteen piirissä. Tasapainoisen johtamisen BSC-tulokselli­suusarvioinnin mittariston soveltaminen on aktivoinut keskustelua myös monissa organisaatioissa. Tutkimuksessa olen kuvannut tuloksellisuuden arvioinnin merkityksen kehitystä erityisesti organisaation menestyksellisen ohjaamisen, johtamisen ja kehittymisen näkökulmasta. Toisin kuin hallintotieteessä, on lastensuojelussa ja sen organisaatioissa arvioinnin keskustelua käyty pääosin aivan eri näkökulmasta kuin hallintotieteen piirissä. Arviointikeskustelu on liittynyt enemmän siihen, miten esimerkiksi asiakastyössä arvioidaan vanhempien kyvykkyyttä huolehtia lapsestaan ja vähemmän siihen, miten lastensuojelun organisaatioissa seurataan ja arvioidaan lastensuojelutyössä onnistumista. Lastensuojelun asiakasmäärien jo vuosia jatkunut kasvu ja tätä myötä myös kustannusten kasvu sekä ongelmat henkilöstön pysyvyydessä, ovat olleet aktivoimassa keskustelua myös lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnin kehittämisestä.

Organisaatio tarvitsee toimintaa ohjatakseen paitsi tietoa tuloksellisuudesta, myös sellaisen prosessin, jolla tietoa tulkitaan. Tuloksellisuuden arvioinnilla tutkimuksessa tarkoitetaan sitä kokonaisjärjestelmää, jolla organisaatiossa tuotetaan tällaista monipuolista tietoa, analysoidaan ja tulkitaan sitä sekä tehdään päätelmiä toiminnasta. Prosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin kerättävän tiedon laatu.

Tulosten pohjalta hahmottuvassa lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnissa korostuu: 1) toimiva vuorovaikutus eri osallisten kesken, 2) osallistumisen mahdollisuus, 3) prosessuaalisuus, jatkuvuus – tunne, että ollaan samassa veneessä kohti sovittua päämäärää, 4) onnistumisen (so. tuloksellisuuden) erilainen arviointi on osa perustyötä, 5) tuloksellisuuden arvioinnilla on yhteys lastensuojelun perustehtävään, 6) moniäänisyys ja kokemustieto ovat vahvasti läsnä tietoperustassa, 7) organisaation arvoperusta ja asiakaseettinen vastuu, 8) erityisesti oman työn vaikutusten arviointiin kootaan palautetietoa ja 9) kokonaisonnistumisen arviointi hyödyttää lasten ja nuorten hyvinvointityön kehittämistä.

Mitä tutkimuksen tapausorganisaatioiden tuloksellisuuden arvioinnin käytänteiden analysoinnin pohjalta on pääteltävissä? Kaikissa tutkimuksen tapausorganisaatioissa arviointi oli pääosin erilaisilla vuoropuhelufoorumeilla hyvin toteutuvaa keskustelua ja yhteistä tulkintaa erityisesti kokemustiedon pohjalta. Tämä keskustelukulttuuri oli lastensuojelutehtäviä hoitavien organisaatioiden ehdoton vahvuus. Nimesin tämänkaltaisen tuloksellisuuden arvioinnin ohjaamis- ja johtamistavan ”sosiaaliseksi vaistoksi”.
Sosiaalinen vaisto on organisaation jäsenten yhteisöllistä kyvykkyyttä luotsata omaa ja yhteistä toimintaa, elettävässä ajassa ja organisaation muistissa olevan kokemustiedon pohjalta käytävien tulkintakeskustelujen avulla.

Sosiaalisella vaistolla kuvaan kokemustiedon ohjaamaa informaalista toimintatapaa, jolla organisaatio paikantaa omaa tilannettaan, asiakaspalvelutyössä onnistumista, tunnistelee/haistelee tulossa olevia haasteita, odotuksia ja tarpeita työlle, ja näin pyrkii korjaamaan ja kehittämään toimintaa vaistottujen kehitystarpeiden suuntaisesti.

Tämä sosiaalinen vaisto toimia kulloinkin organisaation perustehtävässä menestymisen kannalta parhain päin, on osa organisaatiossa toimivien jäsenten – niin johdon kuin asiakastyötä tekevän henkilöstönkin – yhteistä toimintakulttuuria. Sosiaalinen vaisto on elämänviisaiden kokeneiden ihmisten hyvää kykyä keskustella, analysoida, arvioida ja ryhtyä kehittämistoimiin. Sosiaalinen vaisto toimintatapana kokoaa paljon erilaista nopeaa tietoa ja hidasta kokemustietoa keskusteltavaksi ja analysoitavaksi erilaisilla foorumeilla monenlaiset vuorovaikutteiset foorumit ovat ”vahvin lenkki” lastensuojelun tehtäviä toteuttavissa organisaatioissa.

Merkityksellisen ’tässä ja nyt -tiedon’ (nopean tiedon) ohella organisaatioiden sosiaalisen vaiston toimintatapaan sisältyy olennaisena ja hyvin vahvana osana ’hidas tieto’, jonka voidaan ajatella kuvastavan organisaatioissa olevaa yhteistä muistia, joka vaistonvaraisesti ja näkymättömästi ohjaa organisaatiossa työskentelevien toimintaa sekä johtamista.

Organisaatioon eri puolilta kerääntyvä monipuolinen kokemustieto on keskeisimpiä tiedonmuotoja, jonka perusteella lastensuojelun tehtäviä toteuttavissa organisaatioissa päätellään toiminnan tila ja tarpeet kehittämistoimille. Kokemustieto on keskeisin tiedonmuoto myös yksilökohtaisen asiakastyön onnistumisen arvioinnissa. Tämä asiakaskohtainen, historiaan eli aiempiin asiakaskokemuksiin pohjautuva palautetieto ’kiirii’ erilaisia avoimia keskustelukanavia pitkin mm. lähijohdolle ja sieltä edelleen suullisena erilaisille foorumeille keskusteltavaksi kuten työyksikköihin, hoito-osastoille, yhteistyötapaamisiin, johtoryhmään jne. ja osin jo ainakin kertovassa sanallisessa muodossa dokumentoituna. Kokemustieto kiirii organisaation sisällä, mutta kokemuspalautteet kantautuvat myös organisaation ulkopuolelta ns. puskaradion tavoin organisaatioiden eri jäsenten tietoon, ja päinvastoin organisaation sisältä ulospäin.

Sosiaalisen vaiston mukaiseen organisaation toimintatapaan näyttää liittyvän vain sen verran erilaisia toiminta-, seuranta- yms. järjestelmiä, kuin on aivan välttämätöntä juuri tälle organisaatiolle.

Voisivatko sosiaalisen vaiston ohjaamat lastensuojeluorganisaatiot pärjätä perustehtäviensä toteuttamisessa vielä paremmin, mikäli organisaation tuloksellisuuden seuranta- ja arviointi saisi tukea järjestelmällisemmästä ja monipuolisemmasta tiedonkeruusta ja arviointia tukevista järjestelmistä? Vaikka hyvin suuretkin organisaatiot ovat tähän asti kyenneet tämän vahvan sosiaalisen vaiston pohjalta ymmärtämään omaa tilannettaan ja suullisen yksilökohtaisen kokemustiedon perusteella riittävästi vakuuttautumaan toiminnassa onnistumisesta ja tämän pohjalta sitten tekemään jatkuvaa kehitystyötä, tarvitaan kuitenkin nykyisessä toimintaympäristössä suunnitellumpaa ja monipuolisempaa tiedonkeruuta ja sen pohjalta systemaattista organisaation toimintaa tukevaa arviointia.

Kun toimintaympäristön muutokset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lastensuojelussa olleet ja näyttävät tulevaisuudessakin olevan suuria ja nopeita, tarvitaan jäsennellympää kokemustiedon koontia ja sen rinnalle myös erilaista ns. faktatietoa asiakkaista, toimintaympäristöstä, tuloksista ja erityisesti asiakasvaikutuksista. Asiakashyötyjen ja vaikutusten laajemman ja monipuolisemman seurannan kautta, voisi lisääntyä ymmärrys siitä, minkälaiset hoitoyhteisöt ja hoito- ja tukitoimet, sosiaalista pääomaa vahvistavat työnmuodot ja yhteiskunnan toimintarakenteisiin liittyvät muutokset, vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointia edistävästi ja mitkä taas eivät. Lastensuojelun asiakastyöhön on kehittynyt paljon uudenlaisia työotteita ja -menetelmiä, joiden toimivuutta ja vaikutuksia kuvaava seurantatieto on välttämätöntä toiminnan kehittämiseksi ja toisaalta turhien ”ihmiskokeiden” välttämiseksi tai minimoimiseksi.

Sosiaalisen vaiston mukainen tuloksellisuuden arviointi ollee merkityksellinen myös muilla tehtäväalueilla, ei vain lastensuojelussa.

Toivottavasti tutkimuksen tulokset voivat olla osaltaan tukemassa lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnin kehittämistä organisaatioissa niin, että olemassa oleva, mutta nyt yksittäisten asiakkaiden ja heidän työntekijöidensä tiedoksi asiakasdokumentteihin pitkälti piiloon jäävä tuloksellisuus nousee näkyväksi tiedoksi.
--------------------
Tiivistelmä tutkimusasetelmasta
Tutkimuksen tehtävänä oli sen selvittäminen, mitä tuloksellisuus lastensuojelutyössä on ja miten sitä arvioidaan. Tutkimuskysymykset olivat: Mitkä ovat tuloksellisuuden keskeisimmät tekijät lastensuojelutyössä? Miten tuloksellisuutta ja erityisesti vaikuttavuutta sen keskeisenä osana seurataan ja arvioidaan? Mitä tietoa arvioinnissa käytetään?  Miten arviointi on mukana lastensuojeluorganisaation ohjaus-, johtamis- sekä kehittämistyössä? Kysymyksiä selvitettiin tutkimalla tarkemmin kuuden lastensuojelutehtäviä hoitavan organisaation tuloksellisuuden arvioinnin käytänteitä sekä käyttämällä aineistona lastensuojelutyössä mukana olevien sekä lastensuojelua johtavien käsityksiä lastensuojelun tuloksellisuuden tekijöistä.

Tapaustutkimusaineisto on koottu kaupungin, kunnan, yhden kuntayhtymän ja kolmen lastensuojelupalveluja tuottavan valtakunnallisen järjestön asiakirja-aineistoista sekä organisaatioiden johdon teemahaastatteluista ja moniasiantuntijaisista focus group-haastatteluista.

Tutkimukseni on vahvasti empiirinen. Aineiston analysointi on toteutettu vaiheittain laadullisin metodein pyrkien tutkimuskohdetta ymmärtävään tulkintaan. Tapausorganisaatioiden tuloksellisuuden arvioinnin tilaa peilattiin tuloksellisuudesta annettuihin valtakunnallisiin suosituksiin asetelmalla: miten organisaatiossa on ja miten pitäisi suositusten mukaan olla. Jokaisella organisaatiolla on yleensä omanlainen organisaatiokulttuuri, vuorovaikutuksen tavat ja sisäiset järjestelmät organisaation toiminnan ohjaamiseksi ja johtamiseksi. Sillä, minkälaisia nämä ovat, arvioin olevan merkitystä organisaation tuloksellisuudelle ja sen arvioinnille. Organisaatioiden tilaa peilattiin näiden kolmen ulottuvuuden avulla. Organisaatioiden tuottaman aineiston ja laaditun lastensuojelun kuvauksen perusteella, määritettiin lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät. Aineiston sisällön analyysissä ajattelun tukena toimivat myös saatavilla olleet luonnokset lastensuojelun tuloksellisuusketjuksi. Jokaiselle tutkimuksen organisaatiolle laadittiin kaksi organisaation tilannetta arvioivaa raporttia. Näistä 12 raportista on koostettu tämä tutkimusraportti. On syytä korostaa, ettei tutkimuksessa ole vertailtu mukana olevien organisaatioiden tuloksellisuutta eikä ylipäätään kuvata sitä, kuinka tuloksellisia nämä organisaatiot olivat. Tällainen asetelma olisi vaatinut erilaisen aineiston. Myöskään tutkimuksessa ei tutkittu sitä, kuinka tuloksellista lastensuojelutyö on.


Väitöskirja on ilmestynyt myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 682, Tampereen yliopisto 2007. ISBN 978-951-44-7174-2, ISSN 1456-954X. http://acta.uta.fi. 
Ja saatavana Kuntaliiton Acta-julkaisusarjasta.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lastensuojelututkimukselle rahaa: eduskunnan 100-vuotislahja lapsille ITLA-säätiön toimintaresurssia lisäämällä


Olen kirjoittanut useaan kertaan tarpeesta synnyttää lastensuojelututkimuksen vakiintuneet rakenteet ja tutkimuksen perusrahoitus. 

Ehdotin mm. 20.11.2016 STM:n Anteeksipyyntötilaisuuden jälkeen, että valtio osoittaisi vihdoin tässä vastuunsa. 

Yksi ehdotukseni oli, että vahvistettaisiin esimerkiksi jo olemassa olevaa ITLA-säätiötä, joka on perustettu Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi vuonna 1987 ja jonka perustehtävänä on edistää mm. lastensuojelututkimusta - ITLA:lta on puuttunut vain raha, toisin kuin Itsenäisyyden juhlavuoden 1967 sisarsäätiö Sitra:lla. Ja ITLA on jo STM:n eli valtion omistuksessa yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

Nyt ITLA:n pääomittaminen näyttäisi toteutuvan eduskunnan 100-vuotislahjana suomalaisten lasten ja perheiden hyvinvoinnille - lue lisää tästä uutisesta.

Eduskunnan päätös edellyttää toki ITLA:n toiminnan ja hallinnon kehittämistä. 

Lastensuojelututkimus toivottavasti on keskeinen osa uuttakin toimintaa. Tutkimuksen perusrakenteiden kannattaa olla verkostomaiset: THL yhteistyössä ITLA:n ja korkeakoulujen sekä sosiaalialan osaamiskeskusten kanssa voisi muodostaa ytimen, ja käytännön TKI-toiminta toteutuisi sote-toimijoiden kanssa (mitä ne tulevaisuudessa sitten ovatkaan). Tutkimuksen perusrahoituksella pitäisi tuottaa jatkuvaluonteisesti tietoa yhteiskunnan vastuulla olevan lastensuojelun toimivuudesta, laadusta ja vaikuttavuudesta ja lastensuojelun asiakkaana olevien lasten hyvinvoinnista.  - lue lisää ITLA:sta.

Vaikuttavuuden tutkimus ja osaaminen

Olen kirjoittanut lastensuojelusta jonkusen kirjan ja artikkelin - viimeisimmät julkaistaan nyt syksyllä 2017, toinen Tahto tehdä toisin kirjassa  ja toinen pitkä artikkeli muodostaa noin 100 sivuisen kirjan Metropolian Taito-sarjaan. Tässä tulen kuvaamaan lastensuojelun kulttuurista muutosta noin 35 vuoden perspektiivillä - asiat ovat toki kehittyneet, mutta hyvin hitaasti. Tavoiteltavan kulttuurisen muutoksen vakiintuminen näyttää vievän vuosikymmeniä.

Hiukan tuskastunut olen esimerkiksi vaikuttavuus-teeman osaamisen kehittymiseen (Reino Salon  väitöstutkimus jo 1956). 

Oman väitöstutkimukseni (2007, tosin tutkimusaineisto kerättiin jo vuosina 1999-2001) jälkeen olen vienyt teemaa monilla foorumeilla eteenpäin (löydät linkin väitöstutkimukseeni Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi -näkymätön tuloksellisuus näkyväksi tästä): 
  • Mäntsälä-Pornaisten perusturvan Futuriikki-hankkeessa kehitimme kunnan lastensuojeluun vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimallin (valmistui 2011, ja lukija varmaan tietää että Mäntsälä on nyt koko Suomen yksi esimerkkikunta mitä saadaan aikaiseksi lasten palvelujen kehittämisellä), 
  • Kuntaliiton töissä kehitimme lastensuojelun laadun määrittelyn osana vaikuttavuuden teemaa (mm.LapsiArvi-julkaisu Holma 2009) ja 
  • nostimme Lastensuojelun laatupäivien 2010 pääotsakkeeksi vaikuttavuuden. Lastensuojelun laatupäivät jalkautuivat noin kuuteen eri maakunnassa pidettyyn kaksipäiväiseen maksuttomaan seminaariin, jossa esiteltiin aiheen piiristä ajankohtaisia TKI:n tuloksia ja verkostoiduttiin. Tässä tiivistelmä avauspuh.vuorostani. 
  • Vaikuttavan lastensuojelun näkökulma oli vahva myös valtakunnallisessa lastensuojelun laatusuosituksessa. 
  • Kuntaliitto jatkoi lastensuojelun vaikuttavuus-mittarin kehittämistä (kehitetty mittari julkaistaan nyt syksyllä 2017 -seuraa Kuntaliiton uutisointia).
  • Äsken ilmestyneen Kuntalehden välissä jaettiin jo tutuksi tullut Uudistuva Lastensuojelu -lehti (SOS-lapsikylät), jonka keskiössä oli vaikuttavuus. - tästä pääset sen nettiversioon.
Vaikuttavuustutkimus eri näkökulmista, ml tieto, miten lapsen hyvinvointi on kehittynyt lastensuojelun asiakkuuden aikana, on toivottavasti keskeinen ja vakiintunut tutkimusalue esim. ITLA:n toiminnassa. Vaikuttavuustutkimuksen osaamista tulee myös parantaa - ehkä tässä pitäisi itsekin edelleen jatkaa työtä.

Jokaisessa lastensuojelun asiakkuudessa syntyy tietoa tämän lapsen ja hänen perheensä tilanteesta, hyvinvoinnista ja asioista jotka ovat näihin vaikuttaneet. Asiakastietojärjestelmistä pitäisi saada raportteina ulos rakenteellista tietoa jokaiselle työntekijälle, työtiimille ja lastensuojelusta vastaavalla organisaatiolle, sen johdolle ja päättäjille. 

Yksi kokonaiskehikko tähän on tuo Futuriikki-hankkeessa kehittämämme Lastensuojelun vaikuttavuuden seurannan ja arvioinnin malli - tästä siihen. (voi olla, että edellyttää google-tiliä).

Tarvitsemme tiedolla johtamista.


Sirkka Rousu, 22.10.2017

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Sote-malli uusiksi - tämä on myös lastensuojelun kannalta hyvä asia. Tahto tehdä toisin -kirjan artikkelista.

Loppukevään vähäinen vapaa-aika on mennyt lastensuojelua koskevan kirja-artikkelin kirjoittamiseen. Pyyntö kirjoittamiseen tuli huhtikuun alussa ja käsikirjoitus piti jättää alunperin jo toukokuun alussa, mutta saimme siihen hiukan lisäaikaa kustantajalta.

Ajattelin kirjoittaa lyhyemmin, mutta lopulta siitä tuli reilun 50 s. pituinen, ehkä joudun lyhentämään.

Tarkastelin artikkelissa lastensuojelun kulttuurista muutosta. Tällaiset muutokset vakiintuvat yleensä pitkän ajanjakson kuluessa, ja otin aikaperspektiiviksi v.1983 lastensuojelulain voimaantulon ja tarkastelin kehitystä ihan viime päiviin asti. Kulttuurisiin muutoksiin pyritään yleensä kehittämistyössä ja siksi näkökulmani oli lastensuojelun kehittäminen: millaisia tavoitteita ja aikaansaannoksia näytti syntyneen ja missä ollaan nyt. Kun olen itse ollut keskeisissä kansallisissa kehityshankkeissa mukana, oli tarkastelu myös autoetnograafinen omaa kokemustani ja taustatietoja hyödyntäen - pääosa lähteistä löytyi omasta kirjahyllystä ja sähköisistä arkistoista. Tarkastelin myös referoidusti toukokuussa 2017 julkaistuja LAPE-raportteja - ne ikäänkuin vahvistivat sen, että hyvin samat asiat ovat edelleen lastensuojelun agendalla - osa niistä onkin sellaisia, että ne vaativat jatkuvaa huomiota.

LAPE-raporteissa puhutaan myös samoista ongelmista, joihin ei ole saatu ratkaisuja edes talouden hyvinä aikoina. Ymmärrän että ilkeisiin yhteiskunnallisiin ja ihmisten elämän ongelmiin ei saadakaan lopullisia ratkaisuja  - silloinhan lastensuojelua ei enää tarvittaisikaan. Mutta kun edes työolosuhteisiin ei saada korjauksia, ja ne ovat kuitenkin pääosin rahalla korjattavissa - teenkin mm.johtopäätöksen, että lastensuojelu on marginaalin asemassa kun resurseja pitäisi kohdentaa, vaikka paljon on mediassa retorista poliitikkopuhetta ilman oikeaa tahtotilaa korjata edes ne helpot ongelmat. ...kirjan nimi muuten on Tahto tehdä toisin. Päättäjiltä se pääosin on puuttunut, hyviä kuntaesimerkkejä toki on toisin tekemisestä.

Olen tekstissä kommentoinut myös sote-muutosta, ja nyt perustuslakivaliokunnan 29.6.2017 lausunnon perusteella onneksi joihinkin lakiesityksen valuvikoihin on pakko hallituksen tehdä muutoksia. Lastensuojelua tarvitsevien asiakkaiden kannalta toiminta olisi entisestään pirstoutunut. Moni asiakas olisi tippunut maakunnan liikelaitoksen ja erilaisten yhtiöiden väliin. Valinnanvapausesityksen tausta-aineistoissa oli jonkin aikaa esimerkkidia, miten tällaisessa tarpeessa olevan lapsiperheen palvelupolku toteutuisi -ehdimme siitä käydä kriittistä keskustelua facebookissa, ja esimerkki olikin hetken päästä poistettu 9.5.2017 julkaistusta diasarjasta (se oli siis hyvä huono esimerkki).

Luonnostelen artikkelissa myös Uuden Lastensuojelun tavoitteita ja sisältöä jo toukokuussa 2013 blogissa julkaisemani tekstin pohjalta.

Tällaisella sisällysluettelolla tarjosin tekstiäni kustantajalle, muutama hyvä kuviokin on: