Lastensuojelulain kiireellistä sijoitusta koskeva säännös tulee voimaan tammikuussa 2016. Jatkossa vain välitön vakava vaara voi olla perusteena kiireelliselle sijoitukselle. Nykyisen säännöksen mukaanhan lapsi tai nuori (alle 18 v.) voidaan sijoittaa silloin kun hän on muutoin kiireellisen sijoituksen tai sijaishuollon tarpeessa.
Kiireellisten sijoitusten määrät on vuosittain kasvaneet, ja pääosa sijoituksista tehdään muun kiireellisen syyn perusteella.
Lakimuutoksen vaikutusten ennakkoarviointiin (esim. hallituksen lakiesityksen tekstissä) ei ole riittävästi paneuduttu. Kuntaliiton lastensuojelun asiantuntija Aila Puustinen-Korhonen ja lakimies Sami Uotinen tarkastelevat kiireellistä sijoitusta Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla 11.7.2015. Heidän mukaansa kiireellistä sijoitusta ei tule vaikeuttaa lainsäädännöllä.
Heidän mukaan sosiaalityöntekijät jäävät keinottomiksi tilanteessa, joissa lapsi tai nuori ei ole välittömässä vaarassa, mutta kasvuolot ovat hyvin huolestuttavat tai nuori itse vaarantaa elämänsä. Jos 12 v.täyttänyt lapsen tai vanhemmat vastustavat tarvittavia avohuollisia tukitoimia, ei apua voida väkisin antaa. Jos kuitenkin tilanne on niin huolestuttava (vaikkakaan ei välitöntä vaaraa ole), on ryhdyttävä valmistelemaan huostaanottoa. Ja jos edelleen 12v. täyttänyt lapsi ja/tai vanhemmat vastustavat huostaanoton valmistelua, siirtyy päätös siitä hallinto-oikeudelle. Päätös asiaan tulee vasta kuukausien kuluttua. Mitä sosiaalityössä voidaan odottaessa tehdä lapsen tai nuoren ja perheen tueksi? - ei mitään, jos osapuolet vastustavat. Näissä tilanteissa joissa on kuitenkin vakava huoli lapsen tai nuoren terveydestä ja kehityksestä, ei siis kuitenkaan jatkossa voitaisin toteuttaa kiireellistä sijoitusta, kun välitön vakava vaara puuttuu.
En usko, että ministerit ryhtyvät muuttaamaan lastensuojelulakia tältä osin, vaikka ko.säännös ei ole vielä tullut edes voimaan. Suuri riski on kuitenkin olemassa sille, että kiireellisen sijoituksen edellytysten kiristäminen heikentää lastensuojelun mahdollisuuksia suojella lasta.
Lue tästä Puustinen-Korhonen ja Uotisen artikkeli.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiireellinen sijoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiireellinen sijoitus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
lauantai 31. tammikuuta 2015
Lapsiperheiden tukipalveluihin muutoksia sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutosten myötä
Presidentin 30.12.2014 vahvistamien lakimuutosten toimeenpano merkitsee suuria muutoksia lapsiperheiden tukipalveluihin. STM:n koulutuskierros on meineillään ja sen pohjalta kunnissa arvioidaan lakimuutosten vaikutuksia omaan palvelujärjestelmään. Tällaista pohdintaa teimme jo viime viikolla Akaassa lapsiperhepalvelujen kehittämishankkeessa (linkit Akaan hankkeeseen blogin lopussa).
Hyvää tietenkin on, että lasten, nuorten ja perheiden tulee jatkossa saada tukea tavallisen yleislain -sosiaalihuoltolain - perusteella. Jatkossa pääperiaate on, että lapsiperheen palvelutarpeen arviointi tehdään aina sosiaalihuoltolain mukaan, ja jo ensiarvioinnissa nimetään asiakkaalle omatyöntekijä. Ja vain jos esim. lapsen tilanne edellyttää nimenomaisesti lastensuojelulain mukaisia tukitoimia, joita voidaan saada lastensuojelussa, siirtyy hänen asiakkuutensa lastensuojeluun.
Palvelutarpeen arviointi "tavallisissa" lapsiperheiden arkielämän tarpeissa toteutuu siis aina sosiaalihuoltolain piirissä. Sosiaalihuoltolaissa on vastaava pykälä kuin jo lastensuojelulaissa, joka määrittää lapsen etua. "Tavallisten" perheiden ja lasten tukipalvelut tulee järjestää jatkossa siis sosiaalihuoltolain mukaan, myös silloin kun lapsi on ns. erityistä tukea tarvitseva, mutta ei vielä lastensuojelulain tarkoittaman tuen tarpeessa. Lastensuojelulaista tuttu pykälä määrittää nyt sosiaalihuoltolaissa niitä perusteita, joiden mukaan lapsi on erityistä tukea tarvitseva (3§), ja jonka palvelutarpeen selvittää silloin sosiaalityöntekijä. Perusteet on lasten osalta ne, jotka aiemmin siis olivat lastensuojelulain avohuollon asiakkuuden perusteena... kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa, tai lapsi omalla käytöksellään vaarantaa. Näissäkin tilanteissa, mikäli lapsen, nuoren ja perheen tuki pystytään järjestämään sosiaalihuoltolain luettelemilla tai muilla ns.tavallisilla tukitoimilla, ne tulee järjestää ilman lastensuojelun asiakkuutta.
Laki turvaa näiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ja lasten tuen tarpeet kuitenkin velvoittavammin kuin muiden "tavallisten" sosiaalihuollon asiakkaiden: hoidon ja huolenpidon turvaavat päätökset velvoittavat myös oikeasti järjestämään tarpeen mukaiset ja asiakkaan asiakassuunnitelmaan kirjatut tukipalvelut. Tämä lain 46 § tulee voimaan vasta 1.1.2016. Ajatus on, että tämä vuosi valmistellaan asiat kunnissa niin, että näitä tukipalveluja myös pystytään toteuttamaan, vaikka niiden järjestäminen olisi jonkin muun toimialan tehtävänä.
Varsinaisen lastensuojelun asiakkuuteen jatkossa siis tulevat vain ne kaikkein vaikeimmat elämäntilanteet ja tarpeet. Lastensuojelun asiakkaallakin on aina oikeus saada myös kaikkia ns.yleisiä palveluja, mutta lisäksi lastensuojelun erityisiä tukitoimia, kuten tehostettua perhetyötä, perhekunotutusta, taloudellista tukea lastensuojeluperustein, avohuollon sijoitus, kiireellinen sijoitus, huostaanotto, jälkihuolto.
Lastensuojelun asiakasprofiili tulee ajan myötä siis muuttumaan ja edellyttää riittävää osaamista. Siksi lastensuojelun erikoistumiskoulutus tarvitaan välttämättä sekä alemman korkeakoulututkinnon opintojen jälkeen että ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen.
Käytännössä samat lapsiperheiden tukityötä tekevät työntekijät voivat toimia sekä sosiaalihuoltolain mukaisessa lapsiperheiden tukityössä, ja tehdä myös lastensuojelun asiakastyötä. Palvelutarpeen arvioinnin toimintamallit tulevat eniten muuttumaan.
Sosiaalihuoltolain puolelta löytyy myös lastensuojelulaista tuttu pykälä, joka edellyttää lapsiperheiden kasvatuksen tukemiseksi tehtävää monialaista ja -toimijaista yhteistyötä: lapsiperheiden neuvonta ja ohjaus, vertaisryhmät, erilaiset tukiryhmät lapsille ja vanhemmille, "koko kylä kasvattaa", vanhempainkoulut, perheasioiden sovittelu ym. ovat esimerkkejä jo käytössä olleista keinoista kasvatuksen tukemiseksi.
Samoin sosiaalihuoltolaissa on pykälä, mikä edellyttää lapsen tarpeiden selvittämistä silloin kun esim. lapsen vanhempi on päihdepalvelujen tai mielenterveyshoidon asiakkaana. Tämäkin pykälä on jo tuttu lastensuojelulaista.
Hienoa on, että sosiaalihuoltolaki nostaa läheisten merkityksen esille paremmin kuin mitä se on ollut lastensuojelulaissa, jonka mukaan läheisverkoston mahdollisuudet pitää selvittää vasta kun lapsen sijoitusta pois kodistaan suunnitellaan. Hyvä ammattikäytäntö on tietenkin se, että läheiset ovat mukana jo silloin kun lapsen ja perheen tuen tarvetta selvitetään ja tukitoimia suunnitellaan. Sosiaalihuoltolain mukaan läheisten tulisi saada myös tukea läheistoimintaansa, tarvittaessa läheisille voidaan tehdä oma tukisuunnitelmansa. Voisin kuvitella, että kannattaa tukea läheisiä esim. matkakuluissa ja kaikessa siinä, mikä mahdollistaa läheiselle aktiivisen osallistumisen asiakkaan tukemiseen.
Uutta reformia tarvitaan siis kuntien lapsiperhepalveluihin, palvelutarpeen arviointiin ja riittävien lapsen ja perheen tarpeisiin vastaaviin palveluihin, mutta myös lastensuojeluun.
Kiireellisen sijoituksen muutos tulee voimaan vasta 1.1.2016. Lapsi voidaan tämän jälkeen sijoittaa kiireellisesti vain jos hän on välittömässä vaarassa. Nyt on vuosi aikaa uudistaa työskentelymallit kiireellistä tukea tarvitsevien lasten tuen turvaamisesta erityisesti mikäli jo ollaan tilanteessa, jossa huostaanottoa on ollut välttämätöntä ryhtyä valmistelemaan. Valmisteluajan aikana lapsen turvallisuus tulee jollain tavalla taata: avohuollon sijoitus kun on mahdollinen vain vapaaehtoisesti, eikä rajoitustoimenpiteitä voida käyttää. Erityisen vaativaa turvaaminen tulee olemaan monien nuorten osalta, joita enimmäkseen viime vuosina on kiireellisesti sijoitettu. Välitön vaara ei ole aina ollut se kiireellisen sijoituksen peruste, vaan nimenomaan nuoren pitkään jatkunut kriisitilanne, joka on edellyttänyt ns.pysäyttämistä. Tämä ei ole 1.1.2016 jälkeen siis mahdollista ilman välitöntä vaaraa.
Lapsiperheiden kotipalvelua koskeva SH-lain pykälä tuli voimaan siis jo 1.1.2015. Kannattaa huomata, että jo vanhassakin sosiaalihuoltolaissa oli vuodesta 1983 alk. perheillä oikeus saada kotipalvelua, mutta tosiasiallisesti sitä ei ole ollut saatavana.
Muut pykälät tulevat voimaan 1.4.2015, lukuunottamatta siis kiireellistä sijoitusta, erityisen hoidon ja huolenpidon turvaavia päätöksiä (46§), henkilökunnan ilmoittamisvelvollisuutta epäkohdista ja ilmoituksen johdosta tarvittavia toimenpiteitä koskien (48 § ja 49 §), joista Valvira tullee antamaan lisäohjeita. Asiat tulee oletettavasti sisällyttää kunnan omavalvontasuunnitelmaan. STM:n sivuilta löytyvässä koulutustilaisuuden tallenteessa on myös Valviran esitys.
STM lupaa laatia myös oppaita.
Tässä linkki STM:n sivuille, jossa lakivalmistelusta sekä tieto meneillään olevista lakikoulutuksista. Sivuilla on koulutuspäivien videotallenteet.
Tässä linkki sosiaalihuoltolaki-asiakirjoihin eduskunnan sivuille.
Tässä linkki Akaan lapsiperhepalvelujen kehittämishankkeen sivuille.
Ja hankkeen blogiin, jota ylläpidän.
Haasteita siis riittää, mutta suunta on oikea! Tarvitaan paljon yhteistyötä.
Hyvää tietenkin on, että lasten, nuorten ja perheiden tulee jatkossa saada tukea tavallisen yleislain -sosiaalihuoltolain - perusteella. Jatkossa pääperiaate on, että lapsiperheen palvelutarpeen arviointi tehdään aina sosiaalihuoltolain mukaan, ja jo ensiarvioinnissa nimetään asiakkaalle omatyöntekijä. Ja vain jos esim. lapsen tilanne edellyttää nimenomaisesti lastensuojelulain mukaisia tukitoimia, joita voidaan saada lastensuojelussa, siirtyy hänen asiakkuutensa lastensuojeluun.
Palvelutarpeen arviointi "tavallisissa" lapsiperheiden arkielämän tarpeissa toteutuu siis aina sosiaalihuoltolain piirissä. Sosiaalihuoltolaissa on vastaava pykälä kuin jo lastensuojelulaissa, joka määrittää lapsen etua. "Tavallisten" perheiden ja lasten tukipalvelut tulee järjestää jatkossa siis sosiaalihuoltolain mukaan, myös silloin kun lapsi on ns. erityistä tukea tarvitseva, mutta ei vielä lastensuojelulain tarkoittaman tuen tarpeessa. Lastensuojelulaista tuttu pykälä määrittää nyt sosiaalihuoltolaissa niitä perusteita, joiden mukaan lapsi on erityistä tukea tarvitseva (3§), ja jonka palvelutarpeen selvittää silloin sosiaalityöntekijä. Perusteet on lasten osalta ne, jotka aiemmin siis olivat lastensuojelulain avohuollon asiakkuuden perusteena... kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa, tai lapsi omalla käytöksellään vaarantaa. Näissäkin tilanteissa, mikäli lapsen, nuoren ja perheen tuki pystytään järjestämään sosiaalihuoltolain luettelemilla tai muilla ns.tavallisilla tukitoimilla, ne tulee järjestää ilman lastensuojelun asiakkuutta.
Laki turvaa näiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ja lasten tuen tarpeet kuitenkin velvoittavammin kuin muiden "tavallisten" sosiaalihuollon asiakkaiden: hoidon ja huolenpidon turvaavat päätökset velvoittavat myös oikeasti järjestämään tarpeen mukaiset ja asiakkaan asiakassuunnitelmaan kirjatut tukipalvelut. Tämä lain 46 § tulee voimaan vasta 1.1.2016. Ajatus on, että tämä vuosi valmistellaan asiat kunnissa niin, että näitä tukipalveluja myös pystytään toteuttamaan, vaikka niiden järjestäminen olisi jonkin muun toimialan tehtävänä.
Varsinaisen lastensuojelun asiakkuuteen jatkossa siis tulevat vain ne kaikkein vaikeimmat elämäntilanteet ja tarpeet. Lastensuojelun asiakkaallakin on aina oikeus saada myös kaikkia ns.yleisiä palveluja, mutta lisäksi lastensuojelun erityisiä tukitoimia, kuten tehostettua perhetyötä, perhekunotutusta, taloudellista tukea lastensuojeluperustein, avohuollon sijoitus, kiireellinen sijoitus, huostaanotto, jälkihuolto.
Lastensuojelun asiakasprofiili tulee ajan myötä siis muuttumaan ja edellyttää riittävää osaamista. Siksi lastensuojelun erikoistumiskoulutus tarvitaan välttämättä sekä alemman korkeakoulututkinnon opintojen jälkeen että ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen.
Käytännössä samat lapsiperheiden tukityötä tekevät työntekijät voivat toimia sekä sosiaalihuoltolain mukaisessa lapsiperheiden tukityössä, ja tehdä myös lastensuojelun asiakastyötä. Palvelutarpeen arvioinnin toimintamallit tulevat eniten muuttumaan.
Sosiaalihuoltolain puolelta löytyy myös lastensuojelulaista tuttu pykälä, joka edellyttää lapsiperheiden kasvatuksen tukemiseksi tehtävää monialaista ja -toimijaista yhteistyötä: lapsiperheiden neuvonta ja ohjaus, vertaisryhmät, erilaiset tukiryhmät lapsille ja vanhemmille, "koko kylä kasvattaa", vanhempainkoulut, perheasioiden sovittelu ym. ovat esimerkkejä jo käytössä olleista keinoista kasvatuksen tukemiseksi.
Samoin sosiaalihuoltolaissa on pykälä, mikä edellyttää lapsen tarpeiden selvittämistä silloin kun esim. lapsen vanhempi on päihdepalvelujen tai mielenterveyshoidon asiakkaana. Tämäkin pykälä on jo tuttu lastensuojelulaista.
Hienoa on, että sosiaalihuoltolaki nostaa läheisten merkityksen esille paremmin kuin mitä se on ollut lastensuojelulaissa, jonka mukaan läheisverkoston mahdollisuudet pitää selvittää vasta kun lapsen sijoitusta pois kodistaan suunnitellaan. Hyvä ammattikäytäntö on tietenkin se, että läheiset ovat mukana jo silloin kun lapsen ja perheen tuen tarvetta selvitetään ja tukitoimia suunnitellaan. Sosiaalihuoltolain mukaan läheisten tulisi saada myös tukea läheistoimintaansa, tarvittaessa läheisille voidaan tehdä oma tukisuunnitelmansa. Voisin kuvitella, että kannattaa tukea läheisiä esim. matkakuluissa ja kaikessa siinä, mikä mahdollistaa läheiselle aktiivisen osallistumisen asiakkaan tukemiseen.
Uutta reformia tarvitaan siis kuntien lapsiperhepalveluihin, palvelutarpeen arviointiin ja riittävien lapsen ja perheen tarpeisiin vastaaviin palveluihin, mutta myös lastensuojeluun.
Kiireellisen sijoituksen muutos tulee voimaan vasta 1.1.2016. Lapsi voidaan tämän jälkeen sijoittaa kiireellisesti vain jos hän on välittömässä vaarassa. Nyt on vuosi aikaa uudistaa työskentelymallit kiireellistä tukea tarvitsevien lasten tuen turvaamisesta erityisesti mikäli jo ollaan tilanteessa, jossa huostaanottoa on ollut välttämätöntä ryhtyä valmistelemaan. Valmisteluajan aikana lapsen turvallisuus tulee jollain tavalla taata: avohuollon sijoitus kun on mahdollinen vain vapaaehtoisesti, eikä rajoitustoimenpiteitä voida käyttää. Erityisen vaativaa turvaaminen tulee olemaan monien nuorten osalta, joita enimmäkseen viime vuosina on kiireellisesti sijoitettu. Välitön vaara ei ole aina ollut se kiireellisen sijoituksen peruste, vaan nimenomaan nuoren pitkään jatkunut kriisitilanne, joka on edellyttänyt ns.pysäyttämistä. Tämä ei ole 1.1.2016 jälkeen siis mahdollista ilman välitöntä vaaraa.
Lapsiperheiden kotipalvelua koskeva SH-lain pykälä tuli voimaan siis jo 1.1.2015. Kannattaa huomata, että jo vanhassakin sosiaalihuoltolaissa oli vuodesta 1983 alk. perheillä oikeus saada kotipalvelua, mutta tosiasiallisesti sitä ei ole ollut saatavana.
Muut pykälät tulevat voimaan 1.4.2015, lukuunottamatta siis kiireellistä sijoitusta, erityisen hoidon ja huolenpidon turvaavia päätöksiä (46§), henkilökunnan ilmoittamisvelvollisuutta epäkohdista ja ilmoituksen johdosta tarvittavia toimenpiteitä koskien (48 § ja 49 §), joista Valvira tullee antamaan lisäohjeita. Asiat tulee oletettavasti sisällyttää kunnan omavalvontasuunnitelmaan. STM:n sivuilta löytyvässä koulutustilaisuuden tallenteessa on myös Valviran esitys.
STM lupaa laatia myös oppaita.
Tässä linkki STM:n sivuille, jossa lakivalmistelusta sekä tieto meneillään olevista lakikoulutuksista. Sivuilla on koulutuspäivien videotallenteet.
Tässä linkki sosiaalihuoltolaki-asiakirjoihin eduskunnan sivuille.
Tässä linkki Akaan lapsiperhepalvelujen kehittämishankkeen sivuille.
Ja hankkeen blogiin, jota ylläpidän.
Haasteita siis riittää, mutta suunta on oikea! Tarvitaan paljon yhteistyötä.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
HS: Lastensuojelulain uudistus aiheuttaa painetta - niin pitääkin!
STM:n 13.8. asiantuntijoiden kuulemistilaisuudessa Säätytalon pyören pöydän ympärillä saimme tietää yleisellä tasolla millaista palautetta ja muutosehdotuksia lausuntokierroksella oli tullut. Hyvänä pidettiin mm.palvelutarpeen arviointia ja perheiden palvelujen saatavuutta ilman lastensuojelun asiakkuutta, ja mm. omatyöntekijän nimeämistä. Koska hallituksen lakiesitystä ei vielä ole, STM pyysi ettemme kirjoita keskeneräisestä valmistelusta. Siksi kirjoitan tässä yleisellä tasolla asioista.
Kuten lausunnolla olleessa lakiehdotuksessa oli, kiireelliseen sijoitukseen on tulossa tiukennuksia. Kiireellisen sijoituksen prosessia pitääkin täsmentää, sekä vahvistaa asiakastyön osaamista sekä muuttaa toimintakäytäntöjä. Haastetta kerrakseen, jotta yksikään lapsi ei jäisi ilman kiireellistä apua varsinkin tilanteessa, jossa on selkeä huostaanoton tarve, jonka valmistelun kuluessa lapsen turvallisuus tulee voida taata. Kiireellisen sijoituksen ehtona/edellytyksenä voisi olla, esim. että lapsen tilanteessa on tarve rajoitustoimenpiteisiin, tai tarve väliaikaismääräykseen lapsen hoidosta ja huollosta.
Oikea-aikaisesti saatavien tukipalvelujen ohella on tärkeää tehdä läheisten kanssa tavoitteellista ja suunnitelmallista yhteistyötä, joka alkaa jo asiakkuuden alussa, kun lapsen ja perheen tilannetta selvitetään. Lapsella ja perheellä tulisi mielestäni olla oikeus aina saada toteutettua läheisten kanssa tehtävä tilannekartoitus ja tukitoimien suunnitelma. Asiakkuuden alussa pitää jo selvitttää miten läheiset ovat olleet mukana lapsen ja perheen elämässä ja miten voivat olla mukana toimimassa lapsen hyväksi. Viranomaiselle tulisi antaa velvoite siitä, että asiakastyöntekijä tukee myös käytännössä läheisten ja lapsen välistä yhteistyötä - aina toki huomioiden lapsen etu. Monissa maissa on asiakkaalla ihan lakisääteinen oikeus saada järjestettyä läheisneuvonpito.
Yksi haaste jatkossa on SH-lain ja LS-lain yhteensovittaminen käytännössä, jotta lapsi ja perhe aidosti voisi saada tarvitsemansa tuen yleisenä sosiaalihuollon palveluna (lapsiperhepalveluna). Hyviä toiminamalleja tarvitaan siitä, miten palvelutarpeen arvointi kannattaa tehdä, jossa myös lasten tarve tulee arvioitua, ja milloin siirrytään lastensuojelulain tarkoittamaan selvitykseen.
Lapsiperheen tuen tarpeen selvittäjän tulee olla lasten ja lapsiperheiden tuen asiantuntija, mutta varhaisen tuen asiakkaita ei kannata laittaa ylikuormitettujen sosiaalityöntekijöiden päättymättömän pitkään jonoon? Keskeistä olisi, että palvelutarpeen arvioinnista käynnistyy samantien tarvittavat tukipalvelut.
SH-laissa ei pidä määritellä miten kunnissa organisoidaan käytännön asiakastyö ja millaisella osaamisella ja tehtävänimikkeellä mitäkin käytännön työtä tehdään - jos sellaista pitää ylipäätään määritellä, niin se pitää tehdä kelpoisuuslaissa tai vastaavassa. Kunnissa on kehitetty esimerkiksi ns. yhden oven lapsiperhepalveluja, jossa sovitut osaavat työntekijät selvittävät perheen tukipalvelujen tarvetta ja asiakas pääsee tarvitsemiensa palvelujen piiriin nopeasti ja joustavasti - esimerkiksi lapsi- ja perhetalot, perhekeskukset. Tässä on kovasti vielä kehitettävä kunnissa, lupaavia hyviä käytännön toteutuksia jo on mm. moniammatillisista lapsiperhepalvelujen tiimeistä.
Lakiterminologia on myös tärkeää: asiat tulisi sanottaa edistämään uudenlaista lapsi- ja perhekulttuuria. Esimerkiksi PALVELUtarpeen arvioinnin sijaan pitäisi puhua lapsen ja perheen TUEN tarpeiden arvoinnista. Kuten ex-lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoi: Lapselle palvelut ovat ihmisiä" - miten siis saada lapselle kohtaavien aikuisten aikaa ja tukea.
On hyvä, että lapselle/ asiakasperheelle nimetään omatyöntekijä, joka työskentelee heidän kanssaan. Roolitus lastensuojelussa asiakasprosessista vastaavan vastuutyöntekijän ja omatyöntekijän kanssa on hyvä olla selkeä.
Helsingin Sanomat raportoi 29.8.2014 Helsingin lastensuojelupalvelujen johtajan huolen lakimuutosten aikataulusta, lakihan on hallituksen budjettiriihen mukaan nyt menossa vauhdilla eteenpäin. Laille on annettu jopa nimi "Eerika-laki" korostamaan lain keskeistä päämäärää taata varhainen tuki lapselle, siten että lapsi tulee oikeasti myös kohdatuksi ja kuulluksi ja hänen tarpeensa selvitetään.
Hallitus satsaa hiukan rahaa lain toimeenpanoon ja lain sisäänajo-koulutukseen, ja laki tulee voimaan 1.1.2015. Helsinki kantoi huolta siitä, että asiakastyötä ei ehditä organisoimaan lain edellyttämällä tavalla siihen mennessä. Ei varmasti ehditäkään, mutta nyt on korkea aika aloittaa - jotkut kunnathan ovat muutokset jo tehneet ilman lakiakin. Lain ihanteiden ja tavoitteiden toteuttaminen vaatii aina pitkän ajanjakson.
Tarvitsemme kokonaan uudenlaisen lapsi- ja perhekulttuurin toimintaamme ohjaamaan, ja sen mukaisesti kehitettyä asiakastyötä. Kyse on isosta reformista, ja siihen meneee jokunen vuosi. Tavoitetila on kirjattu lakiin. Tästä eteenpäin! (olen kirjoittanut mm. reformista jo monissa aiemmissa blogeissani).
Tästä voi lukea vaikkapa tuon Hesarin jutun.
Ja kannustusta myös Helsingille (Sisko on vanha kollegani, hän tuurasi minua yhden virkavapaavuoden sosiaalipäivystyksen johtavana sossuna).
Kuten lausunnolla olleessa lakiehdotuksessa oli, kiireelliseen sijoitukseen on tulossa tiukennuksia. Kiireellisen sijoituksen prosessia pitääkin täsmentää, sekä vahvistaa asiakastyön osaamista sekä muuttaa toimintakäytäntöjä. Haastetta kerrakseen, jotta yksikään lapsi ei jäisi ilman kiireellistä apua varsinkin tilanteessa, jossa on selkeä huostaanoton tarve, jonka valmistelun kuluessa lapsen turvallisuus tulee voida taata. Kiireellisen sijoituksen ehtona/edellytyksenä voisi olla, esim. että lapsen tilanteessa on tarve rajoitustoimenpiteisiin, tai tarve väliaikaismääräykseen lapsen hoidosta ja huollosta.
Oikea-aikaisesti saatavien tukipalvelujen ohella on tärkeää tehdä läheisten kanssa tavoitteellista ja suunnitelmallista yhteistyötä, joka alkaa jo asiakkuuden alussa, kun lapsen ja perheen tilannetta selvitetään. Lapsella ja perheellä tulisi mielestäni olla oikeus aina saada toteutettua läheisten kanssa tehtävä tilannekartoitus ja tukitoimien suunnitelma. Asiakkuuden alussa pitää jo selvitttää miten läheiset ovat olleet mukana lapsen ja perheen elämässä ja miten voivat olla mukana toimimassa lapsen hyväksi. Viranomaiselle tulisi antaa velvoite siitä, että asiakastyöntekijä tukee myös käytännössä läheisten ja lapsen välistä yhteistyötä - aina toki huomioiden lapsen etu. Monissa maissa on asiakkaalla ihan lakisääteinen oikeus saada järjestettyä läheisneuvonpito.
Yksi haaste jatkossa on SH-lain ja LS-lain yhteensovittaminen käytännössä, jotta lapsi ja perhe aidosti voisi saada tarvitsemansa tuen yleisenä sosiaalihuollon palveluna (lapsiperhepalveluna). Hyviä toiminamalleja tarvitaan siitä, miten palvelutarpeen arvointi kannattaa tehdä, jossa myös lasten tarve tulee arvioitua, ja milloin siirrytään lastensuojelulain tarkoittamaan selvitykseen.
Lapsiperheen tuen tarpeen selvittäjän tulee olla lasten ja lapsiperheiden tuen asiantuntija, mutta varhaisen tuen asiakkaita ei kannata laittaa ylikuormitettujen sosiaalityöntekijöiden päättymättömän pitkään jonoon? Keskeistä olisi, että palvelutarpeen arvioinnista käynnistyy samantien tarvittavat tukipalvelut.
SH-laissa ei pidä määritellä miten kunnissa organisoidaan käytännön asiakastyö ja millaisella osaamisella ja tehtävänimikkeellä mitäkin käytännön työtä tehdään - jos sellaista pitää ylipäätään määritellä, niin se pitää tehdä kelpoisuuslaissa tai vastaavassa. Kunnissa on kehitetty esimerkiksi ns. yhden oven lapsiperhepalveluja, jossa sovitut osaavat työntekijät selvittävät perheen tukipalvelujen tarvetta ja asiakas pääsee tarvitsemiensa palvelujen piiriin nopeasti ja joustavasti - esimerkiksi lapsi- ja perhetalot, perhekeskukset. Tässä on kovasti vielä kehitettävä kunnissa, lupaavia hyviä käytännön toteutuksia jo on mm. moniammatillisista lapsiperhepalvelujen tiimeistä.
Lakiterminologia on myös tärkeää: asiat tulisi sanottaa edistämään uudenlaista lapsi- ja perhekulttuuria. Esimerkiksi PALVELUtarpeen arvioinnin sijaan pitäisi puhua lapsen ja perheen TUEN tarpeiden arvoinnista. Kuten ex-lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoi: Lapselle palvelut ovat ihmisiä" - miten siis saada lapselle kohtaavien aikuisten aikaa ja tukea.
On hyvä, että lapselle/ asiakasperheelle nimetään omatyöntekijä, joka työskentelee heidän kanssaan. Roolitus lastensuojelussa asiakasprosessista vastaavan vastuutyöntekijän ja omatyöntekijän kanssa on hyvä olla selkeä.
Helsingin Sanomat raportoi 29.8.2014 Helsingin lastensuojelupalvelujen johtajan huolen lakimuutosten aikataulusta, lakihan on hallituksen budjettiriihen mukaan nyt menossa vauhdilla eteenpäin. Laille on annettu jopa nimi "Eerika-laki" korostamaan lain keskeistä päämäärää taata varhainen tuki lapselle, siten että lapsi tulee oikeasti myös kohdatuksi ja kuulluksi ja hänen tarpeensa selvitetään.
Hallitus satsaa hiukan rahaa lain toimeenpanoon ja lain sisäänajo-koulutukseen, ja laki tulee voimaan 1.1.2015. Helsinki kantoi huolta siitä, että asiakastyötä ei ehditä organisoimaan lain edellyttämällä tavalla siihen mennessä. Ei varmasti ehditäkään, mutta nyt on korkea aika aloittaa - jotkut kunnathan ovat muutokset jo tehneet ilman lakiakin. Lain ihanteiden ja tavoitteiden toteuttaminen vaatii aina pitkän ajanjakson.
Tarvitsemme kokonaan uudenlaisen lapsi- ja perhekulttuurin toimintaamme ohjaamaan, ja sen mukaisesti kehitettyä asiakastyötä. Kyse on isosta reformista, ja siihen meneee jokunen vuosi. Tavoitetila on kirjattu lakiin. Tästä eteenpäin! (olen kirjoittanut mm. reformista jo monissa aiemmissa blogeissani).
Tästä voi lukea vaikkapa tuon Hesarin jutun.
Ja kannustusta myös Helsingille (Sisko on vanha kollegani, hän tuurasi minua yhden virkavapaavuoden sosiaalipäivystyksen johtavana sossuna).
lauantai 14. kesäkuuta 2014
Olen käynyt keskusteluja muutamista lastensuojelulain muutosehdotuksista.
Monien mielestä kiireellisen huostaanoton kriteereistä ei pitäisi poistaa tätä ... muu kiireellisen sijoituksen tarve -perustetta. Perusteluna esitetään mm. että kun lapsen elämäntilanne ei ole kohentunut vahvoista perheen ja lapsen tukitoimista huolimatta, ja asianosaiset vastustavat huostaanottoa. Huostaanottopäätöksen vahvistumisprosessi vie tällaisissa tilanteissa hyvin pitkän ajan (yleensä 4-6 kuukautta), jolloin on välttämätöntä turvata lapsen elämäntilanne kiireellisen sijoituksen keinoin. Tämä on tietenkin oltava mahdollista jatkossakin.
Kiireellisten sijoitusten osalta tarvittaisiin laajempaa tietoa siitä, miksi niiden määrä on noussut niin suuresti. Voiko kaikki selittyä sillä että nuorten tilanne olisi niin kriisiytynyt? Mielestäni ei.
Onko kyse lastensuojelun toimintatavoissa tapahtuneista muutoksista, työntekijöiden osaamisesta vai mistä? Kiireellisen sijoituksen pykälän perusteethan ovat olleet käytännössä samanlaiset jo vuodesta 1983, ja kuitenkin vasta 2000-luvun lopulla kiireell.sijoitusten määrä lähti jyrkkään ja nopeaan nousuun.
Miksi kiireell.sijoitukset ovat lisääntyneet niin suuresti, millaisissa tilanteissa päätökset tehdään, keitä nämä lapset ja nuoret ja heidän perheensä ovat... monia kysymyksiä, joista pitäisi tietää enemmän. Luulisin, että on kyse myös lastensuojelun osaamisesta, ja toisaalta myös siinä, että ei haluta ottaa minkäänlaisia riskejä lapsen tilanteessa, ja saatetaan jopa ylireagoida.
Esitettyä lakimuutosta tulee siis arvioida vielä uudelleen lausuntojen pohjalta.
Toinen keskusteluja herättänyt muutosehdotus liittyy sosiaalityöntekijän sijaisena toimimiseen. Käytännön realiteetti on, ettei yksinkertaisesti sijaisuuksiin riitä sosiaalityön opiskelijoita. Opiskelijoiden määrä on pieni ja heidän päätyönsä on opiskella, eikä olla kokopäiväisesti ja pitkäaikaisesti työssä.
Lakiehdotus toivottavasti vauhdittaa tavoitteen mukaisesti kuntien sosiaalityön tehtävärakenteiden ja kelpoisuuksien muuttamista. Lausuntojen pohjalta tämäkin ehdotus tulee arvioida uudestaan. Myös kelpoisuuslaki tulee muuttaa vastaamaan nykytodellisuutta, jossa sosiaalityön osaajiksi koulutetaan mm. ylempi AMk-tutkinnon suorittaneet.
Monien mielestä kiireellisen huostaanoton kriteereistä ei pitäisi poistaa tätä ... muu kiireellisen sijoituksen tarve -perustetta. Perusteluna esitetään mm. että kun lapsen elämäntilanne ei ole kohentunut vahvoista perheen ja lapsen tukitoimista huolimatta, ja asianosaiset vastustavat huostaanottoa. Huostaanottopäätöksen vahvistumisprosessi vie tällaisissa tilanteissa hyvin pitkän ajan (yleensä 4-6 kuukautta), jolloin on välttämätöntä turvata lapsen elämäntilanne kiireellisen sijoituksen keinoin. Tämä on tietenkin oltava mahdollista jatkossakin.
Kiireellisten sijoitusten osalta tarvittaisiin laajempaa tietoa siitä, miksi niiden määrä on noussut niin suuresti. Voiko kaikki selittyä sillä että nuorten tilanne olisi niin kriisiytynyt? Mielestäni ei.
Onko kyse lastensuojelun toimintatavoissa tapahtuneista muutoksista, työntekijöiden osaamisesta vai mistä? Kiireellisen sijoituksen pykälän perusteethan ovat olleet käytännössä samanlaiset jo vuodesta 1983, ja kuitenkin vasta 2000-luvun lopulla kiireell.sijoitusten määrä lähti jyrkkään ja nopeaan nousuun.
Miksi kiireell.sijoitukset ovat lisääntyneet niin suuresti, millaisissa tilanteissa päätökset tehdään, keitä nämä lapset ja nuoret ja heidän perheensä ovat... monia kysymyksiä, joista pitäisi tietää enemmän. Luulisin, että on kyse myös lastensuojelun osaamisesta, ja toisaalta myös siinä, että ei haluta ottaa minkäänlaisia riskejä lapsen tilanteessa, ja saatetaan jopa ylireagoida.
Esitettyä lakimuutosta tulee siis arvioida vielä uudelleen lausuntojen pohjalta.
Toinen keskusteluja herättänyt muutosehdotus liittyy sosiaalityöntekijän sijaisena toimimiseen. Käytännön realiteetti on, ettei yksinkertaisesti sijaisuuksiin riitä sosiaalityön opiskelijoita. Opiskelijoiden määrä on pieni ja heidän päätyönsä on opiskella, eikä olla kokopäiväisesti ja pitkäaikaisesti työssä.
Lakiehdotus toivottavasti vauhdittaa tavoitteen mukaisesti kuntien sosiaalityön tehtävärakenteiden ja kelpoisuuksien muuttamista. Lausuntojen pohjalta tämäkin ehdotus tulee arvioida uudestaan. Myös kelpoisuuslaki tulee muuttaa vastaamaan nykytodellisuutta, jossa sosiaalityön osaajiksi koulutetaan mm. ylempi AMk-tutkinnon suorittaneet.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Lastensuojeluviranomaisen toiminta kiireellisissä sijoituksissa
Kirjoitin pyynnöstä 16.3.2010 Turun Sanomille siitä, miten laki ohjaa lastensuojelun käytännön työtä lapsen tarvitessa kiireellistä sijoitusta. Turussa oli jo useita päiviä käyty keskustelua kaksoiskansalaisuuden omaavan lapsen sijoituksesta ilman, että lukijoille oli selvennetty kiireellisen sijoituksen perusteita. Julkaisen artikkelini blogissani nyt.
*********
Suomalaista lastensuojelutyötä ohjaa vahvasti lainsäädäntö. Lastensuojeluviranomaisten tulee noudattaa työssään monia lakeja, kuten asiakkaan oikeuksista annettua lakia (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista L 812/2000), hyvään hallintoa ja oikeusturvaa hallintoasioissa koskevaa lakia (Hallintolaki 6.6.2003/434) sekä yhdenvertaisuutta edistävää ja syrjinnän kieltävää lakia, jonka mukaan viranomaistoiminnassa ei saa syrjiä ketään esimerkiksi etnisen, kansallisen alkuperän tai kansalaisuuden vuoksi (Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21). Lastensuojeluviranomaisten tulee kaikessa käytännön asiakastyössään noudattaa suomalaisen oikeusvaltion lakeja ja toimintaperiaatteita.
Lastensuojelulain (L417/2007) mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista (2§). Lastensuojelun erityinen tehtävä on varmistaa lapsen kehitys ja terveys silloin, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä (34§) tai jos
puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa
lapsen terveyttä tai kehitystä (40§). Lapsen ja perheen tilanne on arvioitava huolella. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (4§).
Lapsen kiireelliseen sijoitukseen (38§) voidaan joutua turvautumaan, jos lapsi on välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tehtävä selvitys lapsen tilanteesta. Selvityksessä arvioidaan lapsen kasvuolosuhteita, huoltajien tai muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sekä lastensuojelutoimenpiteiden tarvetta. Lapsen kiireellisen sijoituksen tarve on oltava selvä. Useimmiten kiireellisessä sijoituksessa syynä on lapsen kaltoinkohtelu, hoidon laiminlyönti, heitteillejättö, pahoinpitely tai vastaava vakava syy. Syynä voi olla myös vanhemman vakava äkillinen onnettomuus tai sairaus. Lapsi tai nuori voi myös omalla käyttäytymisellään vaarantaa oman terveytensä ja kehityksensä. Näissä tilanteissa on kyse esimerkiksi itsetuhoisuuudesta tai vakavasta päihteiden käytöstä. Kiireellinen sijoitus on vakava puuttuminen ihmisten elämään sekä yksityisyyteen ja näin ollen siitä säädetään lastensuojelulaissa tarkoin.
Päätöksen kiireellisestä sijoituksesta tekee ns. kelpoisuuslain mukaan ammatillisesti pätevä sosiaalityöntekijä. Ennen päätöstä on selvitettävä lapsen, vanhemman, huoltajan sekä muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavan henkilön mielipide ja käsitys tilanteesta. Tämän tarkoituksena on päästä selville esimerkiksi siitä, miten lapsen hoito voidaan väliaikaisesti järjestää muulla tavoin tai mihin lapsi tulisi sijoittaa. Kiireellistä sijoitusta koskeva päätös on aina perusteltava. Perusteluista on ilmettävä se, mitkä ovat ne välttämättömät syyt tai se välitön vaaratilanne, joka edellyttää päätöksen tekemistä. Kiireellinen sijoitus on oikeusvaikutuksiltaan verrattavissa huostaanottoon, joten edellytykset kiireelliselle sijoituspäätökselle ovat tiukat. Puuttuminen ihmisen yksityiselämän suojaan edellyttää huolellista arviointia.
Kiireellisen sijoituksen aikana lastensuojeluviranomaisilla on oikeus päättää lapsen asioista toimenpiteen tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Yleensä tämä merkitsee päätöstä lapsen olinpaikasta, hoidosta, välttämättömästä terveydenhuollosta ja lapsen yhteydenpidosta. Mikäli kiireellisen sijoituksen aikana joudutaan rajoittamaan yhteydenpitoa, siitä on tehtävä perusteltu erillinen päätös. Lastensuojeluviranomaisella on viime kädessä kokonaisvaltainen vastuu lapsen hoidon ja huollon järjestämisestä. Kiireellisen sijoituksen aikana on lapsen asioista neuvoteltava huoltajien ja vanhempien kanssa sekä pyrittävä muutoinkin hyvään yhteistoimintaan päätettäessä lapsen asioista.
Kiireellisen sijoituksen enimmäiskestoaika on sosiaalityöntekijän päätöksellä 30 päivää. Huoltajan ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostuessa kiireellisen sijoituksen jatkamiseen ja huostaanottopäätöksen valmistelemiseen, on määräaika 60 päivää (1.3.2010 muuttunut määräaika). Tänä aikana on tehtävä jokin seuraavista toimenpiteistä: päätös kiireellisen sijoituksen lakkaamisesta, päätös huostaanotosta, päätös kiireellisen sijoituksen määräajan jatkamisesta tai hakemus huostaanotosta hallinto-oikeudelle. Kiireellinen sijoitus päättyy kun peruste kiireelliselle sijoittamiselle lakkaa, ja sosiaalityöntekijä arvioi, että lapsi voi palata turvallisesti kotiin.
Vuoden 2008 aikana huostaanotettuina tai kiireellisesti sijoitettuina oli kaikkiaan 11 804 lasta, mikä on 1,3% alle 18-vuotiaiden lasten määrästä. Sijoitetuista lapsista kiireellisesti sijoitettiin 2 410 lasta. Suostumukseen perustuva huostaanotto koski 7 966 lasta ja tahdonvastainen huostaanotto 2 171 lasta. Lastensuojelutilastossa sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisiin sijoituksiin että huostassa olleiden määrään, mikäli lapsi kiireellisen sijoituksen jälkeen päätetään huostaanottaa. (Lastensuojelu 2008. Suomen virallinen tilasto. www.thl.fi)
Lastensuojelutyötä ohjaa ja tukee kaikille avoin nettikäsikirja. www.lastensuojelunkasikirja.fi. Käsikirjassa kuvataan myös miten kiireellinen sijoitus valmistellaan.
*********
Suomalaista lastensuojelutyötä ohjaa vahvasti lainsäädäntö. Lastensuojeluviranomaisten tulee noudattaa työssään monia lakeja, kuten asiakkaan oikeuksista annettua lakia (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista L 812/2000), hyvään hallintoa ja oikeusturvaa hallintoasioissa koskevaa lakia (Hallintolaki 6.6.2003/434) sekä yhdenvertaisuutta edistävää ja syrjinnän kieltävää lakia, jonka mukaan viranomaistoiminnassa ei saa syrjiä ketään esimerkiksi etnisen, kansallisen alkuperän tai kansalaisuuden vuoksi (Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21). Lastensuojeluviranomaisten tulee kaikessa käytännön asiakastyössään noudattaa suomalaisen oikeusvaltion lakeja ja toimintaperiaatteita.
Lastensuojelulain (L417/2007) mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista (2§). Lastensuojelun erityinen tehtävä on varmistaa lapsen kehitys ja terveys silloin, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä (34§) tai jos
puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa
lapsen terveyttä tai kehitystä (40§). Lapsen ja perheen tilanne on arvioitava huolella. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (4§).
Lapsen kiireelliseen sijoitukseen (38§) voidaan joutua turvautumaan, jos lapsi on välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tehtävä selvitys lapsen tilanteesta. Selvityksessä arvioidaan lapsen kasvuolosuhteita, huoltajien tai muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sekä lastensuojelutoimenpiteiden tarvetta. Lapsen kiireellisen sijoituksen tarve on oltava selvä. Useimmiten kiireellisessä sijoituksessa syynä on lapsen kaltoinkohtelu, hoidon laiminlyönti, heitteillejättö, pahoinpitely tai vastaava vakava syy. Syynä voi olla myös vanhemman vakava äkillinen onnettomuus tai sairaus. Lapsi tai nuori voi myös omalla käyttäytymisellään vaarantaa oman terveytensä ja kehityksensä. Näissä tilanteissa on kyse esimerkiksi itsetuhoisuuudesta tai vakavasta päihteiden käytöstä. Kiireellinen sijoitus on vakava puuttuminen ihmisten elämään sekä yksityisyyteen ja näin ollen siitä säädetään lastensuojelulaissa tarkoin.
Päätöksen kiireellisestä sijoituksesta tekee ns. kelpoisuuslain mukaan ammatillisesti pätevä sosiaalityöntekijä. Ennen päätöstä on selvitettävä lapsen, vanhemman, huoltajan sekä muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavan henkilön mielipide ja käsitys tilanteesta. Tämän tarkoituksena on päästä selville esimerkiksi siitä, miten lapsen hoito voidaan väliaikaisesti järjestää muulla tavoin tai mihin lapsi tulisi sijoittaa. Kiireellistä sijoitusta koskeva päätös on aina perusteltava. Perusteluista on ilmettävä se, mitkä ovat ne välttämättömät syyt tai se välitön vaaratilanne, joka edellyttää päätöksen tekemistä. Kiireellinen sijoitus on oikeusvaikutuksiltaan verrattavissa huostaanottoon, joten edellytykset kiireelliselle sijoituspäätökselle ovat tiukat. Puuttuminen ihmisen yksityiselämän suojaan edellyttää huolellista arviointia.
Kiireellisen sijoituksen aikana lastensuojeluviranomaisilla on oikeus päättää lapsen asioista toimenpiteen tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Yleensä tämä merkitsee päätöstä lapsen olinpaikasta, hoidosta, välttämättömästä terveydenhuollosta ja lapsen yhteydenpidosta. Mikäli kiireellisen sijoituksen aikana joudutaan rajoittamaan yhteydenpitoa, siitä on tehtävä perusteltu erillinen päätös. Lastensuojeluviranomaisella on viime kädessä kokonaisvaltainen vastuu lapsen hoidon ja huollon järjestämisestä. Kiireellisen sijoituksen aikana on lapsen asioista neuvoteltava huoltajien ja vanhempien kanssa sekä pyrittävä muutoinkin hyvään yhteistoimintaan päätettäessä lapsen asioista.
Kiireellisen sijoituksen enimmäiskestoaika on sosiaalityöntekijän päätöksellä 30 päivää. Huoltajan ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostuessa kiireellisen sijoituksen jatkamiseen ja huostaanottopäätöksen valmistelemiseen, on määräaika 60 päivää (1.3.2010 muuttunut määräaika). Tänä aikana on tehtävä jokin seuraavista toimenpiteistä: päätös kiireellisen sijoituksen lakkaamisesta, päätös huostaanotosta, päätös kiireellisen sijoituksen määräajan jatkamisesta tai hakemus huostaanotosta hallinto-oikeudelle. Kiireellinen sijoitus päättyy kun peruste kiireelliselle sijoittamiselle lakkaa, ja sosiaalityöntekijä arvioi, että lapsi voi palata turvallisesti kotiin.
Vuoden 2008 aikana huostaanotettuina tai kiireellisesti sijoitettuina oli kaikkiaan 11 804 lasta, mikä on 1,3% alle 18-vuotiaiden lasten määrästä. Sijoitetuista lapsista kiireellisesti sijoitettiin 2 410 lasta. Suostumukseen perustuva huostaanotto koski 7 966 lasta ja tahdonvastainen huostaanotto 2 171 lasta. Lastensuojelutilastossa sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisiin sijoituksiin että huostassa olleiden määrään, mikäli lapsi kiireellisen sijoituksen jälkeen päätetään huostaanottaa. (Lastensuojelu 2008. Suomen virallinen tilasto. www.thl.fi)
Lastensuojelutyötä ohjaa ja tukee kaikille avoin nettikäsikirja. www.lastensuojelunkasikirja.fi. Käsikirjassa kuvataan myös miten kiireellinen sijoitus valmistellaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)