Oikeusministeriön tutkintatyöryhmä julkisti raporttinsa 11.6.2013. Siinä esitetään mm. että lapsen kuolemaan johtaneet perheväkivaltatapaukset tulee ottaa systemaattiseen seurantaan.
Tätä olimme esittämässä jo vuonna 2008 silloista sisäisen turvallisuuden ohjelmaa laatineessa Arjen turvallisuustyöryhmässä, jolle valmistelimme alatyöryhmässä ehdotuksia lapseen kohdistuneen väkivallan ehkäisemiseen.
En tiedä, olisiko tuolloin esitetyillä toimilla voitu estää 8 v. tytön surma. Kaikista aikuisista kun ei koskaan ole lapsen turvallisiksi vanhemmiksi, eikä pääsykoetta vanhemmuuteen ole. Ehkä kuitenkin eri viranomaisten yhteistyö ja lastensuojelun toimintamallit olisivat ehtineet kehittyä menneiden viiden vuoden kuluessa, jotta lapsen pahoinpitelyihin oltaisiin ajoissa puututtu.
Monia kehittämistoimia pitää tehdä, jotta yksikään lapsi ei kuole esim. perheessä väkivallan seurauksena. Olisiko jo nyt aika kehittämistoimille niin valtakunnan tasolla, kunnissa kuin perheissäkin?
Tutkintaryhmän 80-sivuinen raportti kuvaa perusteellisesti ja monesta näkökulmasta tapahtumien kulun ja eri toimijoiden toiminnan - hyvin järkyttävää.
Tässä linkki oikeusministeriön tutkintaryhmän tiedotteeseen.
Tässä linkki tutkintaselostukseen.http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1370865930372.html
Ja tässä linkki koko tutkintaraporttiin.
Ps. Aulikki Kananoja jättää oman raporttinsa näillä näkymin vielä ennen juhannusta. Kommentoin sen ehdotuksia tarkemmin ensi viikolla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väkivalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väkivalta. Näytä kaikki tekstit
maanantai 17. kesäkuuta 2013
torstai 30. elokuuta 2012
Perhesurmien ehkäiseminen on mahdollista
Olen kirjoittanut blogissani ja kolumneissani aiemmin perhesurmista ja perheväkivallasta. Tänään julkaistiin THL:n selvitys. Perhesurmien ehkäiseminen on mahdollista. Silloin kun väkivallalla ja surmaamisella uhataan, tulee tähän tarttua, olipa sitten kyse läheisestä tai ammattiauttajasta.
Lue selvityksestä lisää tästä linkistä.
Lue selvityksestä lisää tästä linkistä.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Perhesurmat ja lapsiperheiden arki
Perhesurmat järkyttävät. Ne myös nostavat vakavia kysymyksiä siitä, millaisessa maailmassa tämän ajan perheet elävät. On hyvä, että sisäasiainministeriö käynnistää tarkemmat tutkimukset - vastaavanlaista onnettomuustutkinnan selvitysprosessia ehdotimme jo jokunen vuosi sitten kun valmisteltiin sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Itse olin mukana Arjen turvallisuus- työryhmässa ja vetovastuussa sen alatyöryhmässä, jossa teimme analyysiä ja ehdotuksia lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi.
Arjen turvallisuus-työryhmän ajatus oli, että eri toimijatahot voisivat oppia jotain tärkeää, kun tutkisimme ainakin kaikkein vakavimmat lapsiin kohdistuvat rikokset: sen mikä niihin johti, millaista tukea perhe ja lapset olivat saaneet, miten auttamisjärjestelmä toimi tai toimiko se ollenkaan jne. Tällaista tutkintaprosessia vertasimme ns. vakavien onnettomuuksien tutkintaprosessiin, jossa nimetään onnettomuutta selvittävä monialainen tutkintaryhmä ja tehdään tosi perusteellinen analyysi tapauksesta. Tavoitteena pyrkiä ehkäisemään vastaavankaltaiset tilanteet ja oppia kaikella tavalla asiasta. Tämänkaltaista tutkintaprosessia ei käynnistetä yleensä kuin ns. perinteisissä suuronnettomuuksissa. Työryhmä ehdotti, että käynnistettäisiin tällaisen tutkintamallin kokeilu rajatusti tutkimalla huolellisesti ainakin ne lapsiin kohdistuvat väkivaltarikokset, joissa lapsi kuoli väkivallan seurauksen. Poliisin tietoon tulee vuosittain runsaat 2000 lapseen kohdistunutta väkivaltarikosta ja noin 1000 seksuaalirikosta, ja tiedämme, että vain pieni osa tapauksista tulee poliisin tietoon - lähinnä vakavimmat, joissa on tarvittu sairaalahoitoa, poliisin puuttumista tai lastensuojelun väliintuloja.
Hyvä, jos siis nyt lähdetään tutkimaan näitä perhesurmiä perusteellisesti. Laitan tämän blogikirjoituksen loppuun linkin väkivaltasivustolle, ja myös aiheesta kirjoittamaani Ahjo- lehden blogiin.
Kuten Hesarin 15.1.2012 pääkirjoituksessa ansiokkaasti pohditaan, lapsiperheiden arkeen tarvitaan tukea ja myös sellaista toimintaa, jossa vanhemmat ja koko perhekin voivat keskustella muiden vanhempien kanssa. Hesarissa tuodaan esille MLL:n hyvä työ. Monissa kunnissa on nyt jo usean vuoden ajan kehitetty perhekeskustoimintaa ja rakennettu muutoinkin yhteistyötä ja verkostoja lapsiperhepalvelujen yhteistyöhön, jotta aina olisi erilaista arjen tukea saatavilla eri-ikäisten lasten vanhemmille ja perheelle. Edellisessä blogikirjoituksessani toin esille myös Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemian upean toiminnan. Kehitystyötä on siis tehty ja sitä jatketaan, mutta enemmän voimavaroja tähän työhön yhteiskunnassamme pitäisi suuunnata. Ehkäiseminen on aina järkevämpää kuin korjaaminen - ja menetettyä elämäähän ei voi korjata millään.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula pohtii myös blogissaan perhesurmia. Hän ottaa esille mm. sen miksi vanhemmat eivät hae apua, vaikka sitä olisi tarjolla. Onko esimerkiksi lastensuojelun "maineelle" tehtävissä jotain, jotta vanhemmat rohkenevat ottaa yhteyttä myös lastensuojeluun apua ja tukea saadakseen?
Lue tästä linkistä Maria Kaisan 13.1.2012 blogi perhesurman herättämistää ajatuksista.
Linkki väkivalta-sivustolle, jota ylläpitää Oikeusministeriön Rikoksentorjuntaneuvosto (jonka jäsen ja sen väkivaltajaoston jäsen olen myös vuosia ollut).
Linkki HS pääkirjoitukseen 15.1.2012 Rankassa arjessa perheet tarvitsevat tukea.
Linkki Ahjo-lehden kolumniini Eetu ja Elias sängyn alla
Linkki sisäisen turvallisuuden ohjelmaan, sen Arjen turvallisuus-työryhmän raporttiin
Linkki Tarja Mankkisen artikkeliin valmisteilla olevasta kolmannesta sisäisen turvallisuuden ohjelmasta
Arjen turvallisuus-työryhmän ajatus oli, että eri toimijatahot voisivat oppia jotain tärkeää, kun tutkisimme ainakin kaikkein vakavimmat lapsiin kohdistuvat rikokset: sen mikä niihin johti, millaista tukea perhe ja lapset olivat saaneet, miten auttamisjärjestelmä toimi tai toimiko se ollenkaan jne. Tällaista tutkintaprosessia vertasimme ns. vakavien onnettomuuksien tutkintaprosessiin, jossa nimetään onnettomuutta selvittävä monialainen tutkintaryhmä ja tehdään tosi perusteellinen analyysi tapauksesta. Tavoitteena pyrkiä ehkäisemään vastaavankaltaiset tilanteet ja oppia kaikella tavalla asiasta. Tämänkaltaista tutkintaprosessia ei käynnistetä yleensä kuin ns. perinteisissä suuronnettomuuksissa. Työryhmä ehdotti, että käynnistettäisiin tällaisen tutkintamallin kokeilu rajatusti tutkimalla huolellisesti ainakin ne lapsiin kohdistuvat väkivaltarikokset, joissa lapsi kuoli väkivallan seurauksen. Poliisin tietoon tulee vuosittain runsaat 2000 lapseen kohdistunutta väkivaltarikosta ja noin 1000 seksuaalirikosta, ja tiedämme, että vain pieni osa tapauksista tulee poliisin tietoon - lähinnä vakavimmat, joissa on tarvittu sairaalahoitoa, poliisin puuttumista tai lastensuojelun väliintuloja.
Hyvä, jos siis nyt lähdetään tutkimaan näitä perhesurmiä perusteellisesti. Laitan tämän blogikirjoituksen loppuun linkin väkivaltasivustolle, ja myös aiheesta kirjoittamaani Ahjo- lehden blogiin.
Kuten Hesarin 15.1.2012 pääkirjoituksessa ansiokkaasti pohditaan, lapsiperheiden arkeen tarvitaan tukea ja myös sellaista toimintaa, jossa vanhemmat ja koko perhekin voivat keskustella muiden vanhempien kanssa. Hesarissa tuodaan esille MLL:n hyvä työ. Monissa kunnissa on nyt jo usean vuoden ajan kehitetty perhekeskustoimintaa ja rakennettu muutoinkin yhteistyötä ja verkostoja lapsiperhepalvelujen yhteistyöhön, jotta aina olisi erilaista arjen tukea saatavilla eri-ikäisten lasten vanhemmille ja perheelle. Edellisessä blogikirjoituksessani toin esille myös Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemian upean toiminnan. Kehitystyötä on siis tehty ja sitä jatketaan, mutta enemmän voimavaroja tähän työhön yhteiskunnassamme pitäisi suuunnata. Ehkäiseminen on aina järkevämpää kuin korjaaminen - ja menetettyä elämäähän ei voi korjata millään.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula pohtii myös blogissaan perhesurmia. Hän ottaa esille mm. sen miksi vanhemmat eivät hae apua, vaikka sitä olisi tarjolla. Onko esimerkiksi lastensuojelun "maineelle" tehtävissä jotain, jotta vanhemmat rohkenevat ottaa yhteyttä myös lastensuojeluun apua ja tukea saadakseen?
Lue tästä linkistä Maria Kaisan 13.1.2012 blogi perhesurman herättämistää ajatuksista.
Linkki väkivalta-sivustolle, jota ylläpitää Oikeusministeriön Rikoksentorjuntaneuvosto (jonka jäsen ja sen väkivaltajaoston jäsen olen myös vuosia ollut).
Linkki HS pääkirjoitukseen 15.1.2012 Rankassa arjessa perheet tarvitsevat tukea.
Linkki Ahjo-lehden kolumniini Eetu ja Elias sängyn alla
Linkki sisäisen turvallisuuden ohjelmaan, sen Arjen turvallisuus-työryhmän raporttiin
Linkki Tarja Mankkisen artikkeliin valmisteilla olevasta kolmannesta sisäisen turvallisuuden ohjelmasta
torstai 3. kesäkuuta 2010
Tutkimus: Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö – tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaistyö
Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusraportti:
Näytön löytäminen haasteena lapsiin kohdistuvissa väkivaltarikoksissa
26.05.2010
Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten eteneminen rikosprosessissa päättyy usein siihen, ettei epäillystä rikoksesta saada riittävästi näyttöä. Poliisiammattikorkeakoulun julkaiseman tutkimuksen mukaan riittävän todistusaineiston kerääminen vaatii viranomaisten yhteistyöltä erityisen paljon, ja todistusaineiston keräämisessä onnistutaan vaihtelevasti.
Tutkimusraportissa Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö – tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaistyö tarkasteltiin rikosprosesseja ja tapausten selvittämiseen liittyvää viranomaisyhteistyötä kolmella eri paikkakunnalla.
Noin kolmannes tutkimukseen osallistuneiden kuntien alueilla vuonna 2007 poliisin tietoon tulleista lapseen kohdistuneista väkivalta- tai hyväksikäyttöepäilyistä eteni rikosilmoituksen kirjaamisesta tuomioistuinkäsittelyyn. Suurin syy tapausten käsittelyn katkeamiseen oli riittävän näytön puute.
- Tutkintamenetelmien ja yhteistyön kehittäminen poliisin, syyttäjän, lääkärin ja sosiaaliviranomaisten välillä on tarpeen, jotta lapsiin kohdistuvissa rikoksissa saataisiin riittävästi näyttöä. Tutkimukseen osallistuneiden viranomaisten toiminta vaihteli selvästi eri paikkakunnilla ja eri viranomaisten välillä, tutkijat Noora Ellonen ja Sanna-Mari Humppi kertovat.
Lapsen kuuleminen on tärkeintä ja vaikeinta
Oikeudenkäynnin kannalta tärkein todistusaineisto lapseen kohdistuneen väkivaltarikoksen selvittämisessä on lapsen henkilökohtainen kuuleminen. Lapsen kuuleminen tehdään jo poliisin esitutkinnan aikana.
- Lapsen kuuleminen edellyttää usein erityisiä taitoja. Se on paitsi tärkein, myös yksi vaikeimmin saatavista todistusaineistoista, kertoo tutkija Sanna-Mari Humppi.
Poliisi voi tarvittaessa käyttää lapsen kuulemiseen tai muun todistusaineiston keräämiseen muiden viranomaisten asiantuntija-apua esimerkiksi pyytämällä asiantuntijalausuntoja. Tutkimus osoittaa, että varsinaisen asiantuntijalausunnon painoarvo oikeudessa on kuitenkin hyvin vähäinen, jos lapsen kuulustelukertomusta ei ole. Asiantuntijalausuntojen roolia rikosprosessissa tulisikin tutkimuksen mukaan selventää, sillä niiden hankkiminen usein myös hankaloittaa prosessia.
Viranomaisten resurssipulan takia asiantuntijalausuntoa voidaan joutua odottamaan jopa vuosi, jolloin venyvät myös oikeusprosessit ja siten lapsen mahdollisesti tarvitsema terapia tai pysyvät lastensuojelulliset toimenpiteet.
- Viranomaisprosessit ovat joskus lapsen kannalta sietämättömän hitaita. Prosessien kesto jopa uhkaa vakavasti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen vaadetta siitä, että lapsen edun tulisi olla viranomaisten toiminnan lähtökohtana tapausten selvittämisessä, tähdentää tutkija Noora Ellonen.
Viranomaiset kaipaavat koulutusta
Tutkimuksessa haastateltiin viranomaisia lapsiuhritapausten selvittämisestä. Haastatteluissa keskeisimmiksi keinoiksi kehittää tapausten selvittämistä nousivat resurssien ja koulutuksen lisääminen sekä tutkinnan keskittäminen tietyille asiantuntijoille.
Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvää koulutusta kaivattiin ennen kaikkea poliisien ja lääkäreiden peruskoulutukseen.
Yhtenä esimerkkinä tutkinnan keskittämisestä tutkimuksessa nostetaan esiin pohjoismainen Lastentalo (Barnhus) -malli. Lastentalo-mallissa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä tutkivat viranomaiset toimivat saman katon alla. Tutkimus tukee mallin käyttöön ottoa myös Suomessa.
Tutkijoiden mukaan muista Pohjoismaista tulisi ottaa mallia myös suhtautumisessa uhriin.
- Rikoksesta epäillyn oikeusturva saa Suomessa viranomaisten päätöksissä paljon painoarvoa. Uhrin näkökulman huomioimisessa olisi meillä paljon kehitettävää, tutkija Sanna-Maria Humppi toteaa.
Tutkimus on sisäasiainministeriön ja oikeusministeriön rahoittama, ja se on osa Poliisiammattikorkeakoulun kolmivuotista Lapset väkivallan uhreina -tutkimusta.
Julkaisu on luettavissa verkkojulkaisuna ja tilattavissa painettuna Poliisiammattikorkeakoulun www-sivuilla olevasta verkkokirjakaupasta.
Klikkaa tästä Poamk:n sivuille, josta tämän uutisen välitin.
Näytön löytäminen haasteena lapsiin kohdistuvissa väkivaltarikoksissa
26.05.2010
Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten eteneminen rikosprosessissa päättyy usein siihen, ettei epäillystä rikoksesta saada riittävästi näyttöä. Poliisiammattikorkeakoulun julkaiseman tutkimuksen mukaan riittävän todistusaineiston kerääminen vaatii viranomaisten yhteistyöltä erityisen paljon, ja todistusaineiston keräämisessä onnistutaan vaihtelevasti.
Tutkimusraportissa Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö – tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaistyö tarkasteltiin rikosprosesseja ja tapausten selvittämiseen liittyvää viranomaisyhteistyötä kolmella eri paikkakunnalla.
Noin kolmannes tutkimukseen osallistuneiden kuntien alueilla vuonna 2007 poliisin tietoon tulleista lapseen kohdistuneista väkivalta- tai hyväksikäyttöepäilyistä eteni rikosilmoituksen kirjaamisesta tuomioistuinkäsittelyyn. Suurin syy tapausten käsittelyn katkeamiseen oli riittävän näytön puute.
- Tutkintamenetelmien ja yhteistyön kehittäminen poliisin, syyttäjän, lääkärin ja sosiaaliviranomaisten välillä on tarpeen, jotta lapsiin kohdistuvissa rikoksissa saataisiin riittävästi näyttöä. Tutkimukseen osallistuneiden viranomaisten toiminta vaihteli selvästi eri paikkakunnilla ja eri viranomaisten välillä, tutkijat Noora Ellonen ja Sanna-Mari Humppi kertovat.
Lapsen kuuleminen on tärkeintä ja vaikeinta
Oikeudenkäynnin kannalta tärkein todistusaineisto lapseen kohdistuneen väkivaltarikoksen selvittämisessä on lapsen henkilökohtainen kuuleminen. Lapsen kuuleminen tehdään jo poliisin esitutkinnan aikana.
- Lapsen kuuleminen edellyttää usein erityisiä taitoja. Se on paitsi tärkein, myös yksi vaikeimmin saatavista todistusaineistoista, kertoo tutkija Sanna-Mari Humppi.
Poliisi voi tarvittaessa käyttää lapsen kuulemiseen tai muun todistusaineiston keräämiseen muiden viranomaisten asiantuntija-apua esimerkiksi pyytämällä asiantuntijalausuntoja. Tutkimus osoittaa, että varsinaisen asiantuntijalausunnon painoarvo oikeudessa on kuitenkin hyvin vähäinen, jos lapsen kuulustelukertomusta ei ole. Asiantuntijalausuntojen roolia rikosprosessissa tulisikin tutkimuksen mukaan selventää, sillä niiden hankkiminen usein myös hankaloittaa prosessia.
Viranomaisten resurssipulan takia asiantuntijalausuntoa voidaan joutua odottamaan jopa vuosi, jolloin venyvät myös oikeusprosessit ja siten lapsen mahdollisesti tarvitsema terapia tai pysyvät lastensuojelulliset toimenpiteet.
- Viranomaisprosessit ovat joskus lapsen kannalta sietämättömän hitaita. Prosessien kesto jopa uhkaa vakavasti YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen vaadetta siitä, että lapsen edun tulisi olla viranomaisten toiminnan lähtökohtana tapausten selvittämisessä, tähdentää tutkija Noora Ellonen.
Viranomaiset kaipaavat koulutusta
Tutkimuksessa haastateltiin viranomaisia lapsiuhritapausten selvittämisestä. Haastatteluissa keskeisimmiksi keinoiksi kehittää tapausten selvittämistä nousivat resurssien ja koulutuksen lisääminen sekä tutkinnan keskittäminen tietyille asiantuntijoille.
Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvää koulutusta kaivattiin ennen kaikkea poliisien ja lääkäreiden peruskoulutukseen.
Yhtenä esimerkkinä tutkinnan keskittämisestä tutkimuksessa nostetaan esiin pohjoismainen Lastentalo (Barnhus) -malli. Lastentalo-mallissa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä tutkivat viranomaiset toimivat saman katon alla. Tutkimus tukee mallin käyttöön ottoa myös Suomessa.
Tutkijoiden mukaan muista Pohjoismaista tulisi ottaa mallia myös suhtautumisessa uhriin.
- Rikoksesta epäillyn oikeusturva saa Suomessa viranomaisten päätöksissä paljon painoarvoa. Uhrin näkökulman huomioimisessa olisi meillä paljon kehitettävää, tutkija Sanna-Maria Humppi toteaa.
Tutkimus on sisäasiainministeriön ja oikeusministeriön rahoittama, ja se on osa Poliisiammattikorkeakoulun kolmivuotista Lapset väkivallan uhreina -tutkimusta.
Julkaisu on luettavissa verkkojulkaisuna ja tilattavissa painettuna Poliisiammattikorkeakoulun www-sivuilla olevasta verkkokirjakaupasta.
Klikkaa tästä Poamk:n sivuille, josta tämän uutisen välitin.
torstai 13. toukokuuta 2010
Lapsen etu myös kirkon ohjenuorana?
Viime päivinä on mediassa keskusteltu lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä eri uskontokunnissa. Hyväksikäytön kohteeksi on joutunut lapsia myös Suomen valtakirkon piirissä. Lastensuojelijana en voi hyväksyä minkäänlaisia verukeselityksiä, joilla oikeutettaisiin lapsiin kohdistuva rikos, sen salailu ja peittely.
Kirkon tulisi olla uskottava arvoyhteisö, jonka toimintaa ohjaa lapsen etua vaalivat eettiset toimintaperiaatteet. Myös kirkon tulee toiminnassaan sitoutua lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen noudattamiseen ja myös tiedossa olevien epäkohtien poistamiseen.
Minun oikeustajuuni ei mahdu se, että lastensuojelulaki vesittää ilmoitusvelvollisuuden ja antaa kirkolle erivapauden tulkita ilmoitusvelvollisuutta rippiin ja sielunhoitoon liittyvissä asioissa. Vain rikoslain ns. törkeän rikoksen suunnittelu murtaa salailun. Lastensuojelulakia tulee muuttaa. Samoin kirkkolakia tulee muuttaa niin, että lapsen hyväksikäyttö ja lapseen kohdistuva muu vastaava pahoinpitely ei ole milloinkaan salassa pidettävä asia. Kirkon itsensä tulee toimia aloitteellisesti kirkkolain muuttamiseksi. Olisi jo aika toimia eikä vain puhua.
Alla lainaukset
– Lapsen oikeuksien sopimuksesta ja linkki sopimukseen.
– lastensuojelulaista ja linkki lakiin
– ev.lut.kirkon ohjeistuksesta lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuudesta ja linkki julkaisuun
– linkki Helsingin Sanomien vieraskynä 13.5.2010: Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”.
Lapsen oikeuksien sopimus
” 19 artikla: Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.
Tällaisten suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi.” - katso tästä koko lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi on v.1991 lailla hyväksynyt (linkki on Unicef:n sivuille).
Suomen lastensuojelulain (25§) mukaan … ”Seurakunnan tai muun uskonnollisen yhteisön palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.” - katso tästä koko lastensuojelulaki (linkki Finlex:iin).
Kirkko ja lastensuojelutyö ohjeistuksessa todetaan seuraavasti: ”Poikkeuksena pappien ja lehtoreiden ehdottomaan rippisalaisuuteen on tilanne, jossa joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan suunnitteilla. Vaikka siis papin ja lehtorin rippisalaisuutta ei voi murtaa, se väistyy rikoslain 15 luvun 10 §:n 1 momentissa mainituissa tilanteissa. Pykälässä tulee esille lukuisa joukko rikoksia, joita ilmiantovelvollisuus koskee. Lastensuojelun näkökulmasta olennaisimmat ovat raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö,
murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen.” (Kirkkohallitus 2007, päivitetty 1.4.2008, s.17). – katso linkki ev.lut.kirkon sivuille.
Helsingin Sanomien vieraskynä-artikkeli 13.5.2010. Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”. Linkki Hesariin.
Kirkon tulisi olla uskottava arvoyhteisö, jonka toimintaa ohjaa lapsen etua vaalivat eettiset toimintaperiaatteet. Myös kirkon tulee toiminnassaan sitoutua lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen noudattamiseen ja myös tiedossa olevien epäkohtien poistamiseen.
Minun oikeustajuuni ei mahdu se, että lastensuojelulaki vesittää ilmoitusvelvollisuuden ja antaa kirkolle erivapauden tulkita ilmoitusvelvollisuutta rippiin ja sielunhoitoon liittyvissä asioissa. Vain rikoslain ns. törkeän rikoksen suunnittelu murtaa salailun. Lastensuojelulakia tulee muuttaa. Samoin kirkkolakia tulee muuttaa niin, että lapsen hyväksikäyttö ja lapseen kohdistuva muu vastaava pahoinpitely ei ole milloinkaan salassa pidettävä asia. Kirkon itsensä tulee toimia aloitteellisesti kirkkolain muuttamiseksi. Olisi jo aika toimia eikä vain puhua.
Alla lainaukset
– Lapsen oikeuksien sopimuksesta ja linkki sopimukseen.
– lastensuojelulaista ja linkki lakiin
– ev.lut.kirkon ohjeistuksesta lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuudesta ja linkki julkaisuun
– linkki Helsingin Sanomien vieraskynä 13.5.2010: Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”.
Lapsen oikeuksien sopimus
” 19 artikla: Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.
Tällaisten suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi.” - katso tästä koko lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi on v.1991 lailla hyväksynyt (linkki on Unicef:n sivuille).
Suomen lastensuojelulain (25§) mukaan … ”Seurakunnan tai muun uskonnollisen yhteisön palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.” - katso tästä koko lastensuojelulaki (linkki Finlex:iin).
Kirkko ja lastensuojelutyö ohjeistuksessa todetaan seuraavasti: ”Poikkeuksena pappien ja lehtoreiden ehdottomaan rippisalaisuuteen on tilanne, jossa joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan suunnitteilla. Vaikka siis papin ja lehtorin rippisalaisuutta ei voi murtaa, se väistyy rikoslain 15 luvun 10 §:n 1 momentissa mainituissa tilanteissa. Pykälässä tulee esille lukuisa joukko rikoksia, joita ilmiantovelvollisuus koskee. Lastensuojelun näkökulmasta olennaisimmat ovat raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö,
murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen.” (Kirkkohallitus 2007, päivitetty 1.4.2008, s.17). – katso linkki ev.lut.kirkon sivuille.
Helsingin Sanomien vieraskynä-artikkeli 13.5.2010. Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”. Linkki Hesariin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)