Mistä resurssit sote-palvelujen valvontaan? - ehdotus valvontajärjestelmän kehittämiseksi

TAUSTOITUSTA JA PERUSTELUA

Helsingin sanomat julkaisi 15.2.2019 (ALLA) ideani, miten sote-palvelujen valvontajärjestelmää voitaisiin kehittää ja niin, että järjestelmä rahoitettaisiin valvottavien maksamilla valvontamaksuilla

- näinhän mm. autokatsastus toimii, ja siitä tämä idea on lähtöisinkin.

Omavalvonta on osa jokaisen yksikön johtamista ja jatkuvaa laadun varmistusta, mutta sen lisäksi tarvitaan uskottavaa viranomaisvalvontaa, ja viranomaisjohtoista muuta laadun varmistusta  - tässä tämä katsastustoiminta. 

Kuten olemme tässä hoivapalvelujen kohussa voineet todeta, nykyinen valvontajärjestelmämme on täysin riittämätön ja toimii hyvin vähäisillä resursseilla, eikä omavalvonta voi olla pääasiallisin keino, jota hallitus Luova-viraston perustamisella tavoittelee, varsinkaan heikommassa asemassa olevien kuten vammaiset, vanhukset, lastensuojelun lapset ja perheet, mielenterveyskuntoutujat jne. palveluissa. Useissa maissa toimii riippumattomia valvontaelimiä, meillä ei. THL teki joitakin vuosia sitten eri maiden valvontajärjestelmistä selvityksen.

Valvottavia yksikköjä on nykyisin aivan valtava määrä, mutta valvontajärjestelmä on sama kuin 30-40 vuotta sitten - todellakin!

Ns. SGEI-julkisen palveluvelvoitteen perusteella lakisääteisten sosiaalialan osaamiskeskusten lisäksi, ”katsastustoimintaa” voisi tehdä eri kohderyhmien palvelujen osaamisessa kunnostautuneet, esimerkiksi lastensuojelussa Pesäpuu ry, joka on saanut lukuisia palkintoja kehittämisosaamisestaan.

Luovassahan ei valvontaresursseja olisi nykyistä enempää, oikeastaan päinvastoin. Tosin Luovan perustaminenkin on riippuvainen siitä, tuleeko meille maku-sote:a:  siis maakuntia ja niiden sote-liikelaitoksia, jossa yhteydessä mm.AVI:t on tarkoitus lakkauttaa, ja poistaa sijaintipaikkakunnilta yksiköiden valvontavastuu. Kunnilta/kuntayhtymiltähän poistettaisiin kokonaan sote-tehtävät ja siten myös valvontavastuut. 

Valvonnan pitää olla uskottavaa ja läpinäkyvä:

mm.valvottavan yksikön pitää julkaista valvonnan lopputulema. 
Ja miksi valvottavat eivät siitä joutuisi sote-alalla maksamaan, samoin kuten ympäristö ja teknisellä alallakin hakija/valvottava maksaa valvonnasta (kattaa noilla alueilla vain osan valvontakustannuksista).

Ravintoloidenkin pitää pitää asiakkaiden näkösillä tarkastuksen tuloksesta kertova tarra. Miksi ei sitten sote-yksiköissä?

En usko myöskään, että valtion budjetista tulee (ei siis tullut lisäbudjetista) niin paljon lisäresurssia, että valvottavien määrä huomioiden, se riittää mihinkään. Substanssin erityisosaamista tarvittaisiin myös.  

Resurssit eivät myöskään nykykunnissa/kuntayhtymissä tule kasvamaan tarvetta vastaavaksi.

Näillähän on nykyjärjestelmässä useita valvontarooleja: 1) sijaintipaikkakunnan velvollisuus valvoa, 2) ostajana velvollisuus valvoa mitä ostaa ja sopimuksenaikainen valvonta, 3) lisäksi jokainen asiakastyöntekijä valvoo oman asiakkaansa osalta - kunnan/kuntayhtymän roolihan tosiaankin kokonaan poistuisi Luova-mallissa.

Toimittajat vaihtoivat otsikon: jutun pääpointti oli valvontajärjestelmän uudistaminen, ei sinänsä yllätystarkastukset, joita tietenkin pitää olla, mutta niitä ei pystytä nykyisin tekemään kuin vasta jo ongelmien synnyttyä.

Idean alkuperäisesittäjä on ollut Seppo Sauro, asiaa kehiteltiin useissa aiemmissa Kuntaliiton aikaisissa hankkeissani, joissa toimin projektipäällikkönä - yritimme katsoa asiaa laadun kehittymisen näkökulmasta ja boxin ulkopuolelta. Idean eri versiot on julkaistu, viimeksi 2009 (Holma) LapsiArvi-hankkeessa, tuolloin pohdimme lastensuojelua. Julkaisu löytyy edelleen sähköisenä Kuntaliiton sivuilta.

Järjestelmän tulisi olla valtiojohtoinen, ja sen toki voi perustaa myös suoraan valtion omaksi toiminnaksi. 

Itse ajattelin, että SGEI-julkisena palveluvelvoitteena annettu tehtävä (valtion toteuttaman kilpailun kautta) toisi "katsastajaksi" eri palvelualojen parhaimmat asiantuntijaorgaanit, lastensuojelussa se voisi siis olla Pesäpuu ry. 

Sosiaalialan lakisääteiset alueelliset osaamiskeskukset ovat monen sosiaalialan alueen osaajia, joten heillä voisi olla osaamista laajastikin jne. - rajoituksena pitää olla se, että ko.yksikkö ei itse tuota asiakaspalveluja joita se katsastaa - käytän tätä katsastaa -termiä kun idea on tuolta autokatsastuksesta, mutta tietenkin asiassa on kyse valvonnasta ja laadun varmistamisesta. 

Idean jatkokehittelyssä löytyy selkeät roolit eri toimijoille - kirjoitin niistä lyhyesti julkaistun mielipiteen lopussa. Keskeinen rooli on mm. laatu- ja valvontakriteerit (autoillakin sellaiset on), valvontarekisteri, ennakollinen valvonta, sanktiot jne.

Minulla itselläni on monipuolinen alan työkokemus ja myös sekä alan että hallinnon koulutus (tohtori), pieni pätkä myös valvojana aikoinaan Uudenmaan lääninhallituksessa (nyk.AVI) - tunnen toimintaympäristön. Parhaillaan toimin myös Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän päättäjänä hallituksessa, valtuustossa ja yksilöasioiden jaostossa. Yhtymä vastaa kuuden kunnan ja 200 000 asukkaan sote-tehtävistä ja palveluista.

Tässä HS 15.2.2019 julkaistu lukijan mielipide:

Hoivayksiköihin tulisi tehdä säännöllisiä yllätystarkastuksia

Tarkastustiedot tulisi viedä valtakunnalliseen rekisteriin, josta saataisiin ajantasaista tietoa valvonnan tuloksista.

SOTE-PALVELUJEN valvonnan resurssit ovat riittämättömiä kaikilla palvelualoilla lastensuojelusta vanhuksiin. Mistä saadaan lisäresursseja?

Ehdotan seuraavaa mallia. Kun yksikön toiminta alkaa, tehdään käynnistämistarkastus. Toiminnan aikana yksikkö tarkastetaan yllätystarkastuksin vuosittain. Jos vikoja löytyy, tehdään jälkitarkastus puutteiden korjaamisesta.

Kun toiminta muuttuu oleellisesti, tehdään muutoskatsastus. Ylimääräisiä yllätystarkastuksia tehdään, kun ongelmia on tullut esille. Kaikki toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan katsastusmaksuilla, jotka yksikön omistaja maksaa. Katsastusvelvoite koskisi sekä yksityisiä että julkisesti omistettuja yksikköjä.

Katsastusjärjestelmä voisi perustua julkiseen palveluvelvoitteeseen (niin sanottu SGEI-velvoite), ja katsastusta hoitavat valittaisiin julkisen kilpailun perusteella. Säädöksillä varmistetaan, että katsastusasemalla on osaavaa työvoimaa. Esimerkiksi lakisääteiset sosiaalialan osaamiskeskukset voisivat menestyä toiminnassa.

Tarkastusten tulee perustua kansallisiin laadun kriteereihin ja vaatimuksiin, jotka osin ovat kaikille yhteisiä ja osin palvelun sisältöön perustuvia. Tarkastustiedot viedään valtakunnalliseen rekisteriin, josta saadaan ajantasaista tietoa valvonnan tuloksista. Tarkastustuloksen pitää löytyä jokaisen yksikön julkisista tiedoista, esimerkiksi: ”Yksikkö katsastettu 2018 – viisi tähteä”, eli kaikki tarkastetut asiat ovat kunnossa. Katsastustoiminta kannustaa ylläpitämään ja kehittämään laatua.

Järjestelmä rahoittaa itse itsensä. Viranomaisten tehtävät painottuisivat ennakolliseen ohjaukseen, koulutukseen, valvonta- ja lupakriteerien laadintaan, valvontajärjestelmän toimintaan sekä tarvittaessa sanktioihin.

Asiakkaan omatyöntekijä valvoo aina asiakkaansa hoidon laatua. Lisäksi yksikön kanssa sopimuksen tehnyt tilaaja valvoo sopimuksessa sovittujen asioiden noudattamista.

Sirkka Rousu

sote-alan yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Valtion toimenpidelistasta lastensuojelun sijaishuollon parantamiseksi

Lastensuojelusta on jälleen käyty laajaa keskusteltua. Teemat eivät ole vuosien myötä vaihtuneet. Myös parantamisehdotukset on toistettu. Jotain tarttis tehdä: Valtion tulisi kantaa vastuu ehdotusten toimeenpanosta ja niiden resursoinnista koko maassa - vaikka kunnat lastensuojelusta käytännössä vastaavat ja niidenkin toimenpiteitä tarvitaan.

Aulikki Kananoja on Eerika-lapsen kuoleman (2012) johdosta laaditun Toimiva lastensuojelu (2013) kehittämisraportin jälkeen valjastettu tekemään lisää ehdotuksia - taustalla uuteen toimeksiantoon oli lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden suuret asiakasmäärät (2017) ja työvoimapula. Ainakin julkisuudessa esillä olleissa kunnissa tehtiin tuolloin päätöksiä mm. henkilöstölisäyksistä, palkkatasosta ja työssä tarvittavasta tuesta sekä lisättiin henkilöstöä myös palveluihin, joilla voitaisiin ehkäistä lastensuojelun tarvetta.

Tuore väitöstutkimus (väitöstilaisuus tulossa 28.9.) kertoo työhyvinvoinnista: ”Lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä esiintyi merkittävästi enemmän työuupumusta ja sekundääritraumatisoitumista verrattuna niihin sosiaalityöntekijöihin, joiden työhön ei kuulunut lastensuojelutehtäviä, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava YTM Andreas Baldschunin väitöstutkimus. Eri sosiaalityöntekijäryhmien kokonaistyöhyvinvointi, yleinen terveydentila ja myötätuntotyytyväisyys olivat kuitenkin samaa tasoa. Tutkimuksen perusteella korkean työhyvinvoinnin merkittävimmät tekijät liittyvät työpaikan muutosten hyväksymiseen, oman työajan hallinnointiin, hyvään yhteishenkeen sekä mahdollisuuteen osallistua työhön liittyviin päätöksiin. Esimiehet toimivat näiden tekijöiden tärkeänä välittäjänä organisaation ja työntekijän välillä.” Linkki tutkimukseen.

Kananoja on laatinut jo kaksi väliraporttia, ja kolmas on vielä tulossa. Tuoreimmassa raportissa hän laati tiekartan lastensuojelusta osana valtion maakuntaa, jonka vastuulle siirrettäisiin myös lastensuojelu. Lakeja ei vielä ole maakunnista eikä sote:sta, eduskunta päättänee asiasta vuoden lopulla. (ks. Rousu 2018 AATOS-julkaisu). Linkki ensimmäiseen raporttiin. Linkki Tiekarttaan.

Lasten ja perheiden muutosohjelmassa (LAPE) on paneuduttu ansiokkaasti myös lastensuojelun kysymyksiin monissa raporteissa (ks. Rousu 2018). Myös ns. yhdyspintateemaan on tuotettu yhteistyössä sivistystoimen kanssa ehdotus - sillä vaikka sote-tehtävät ja lastensuojelutyö siirtyisikin maakuntiin, on lapsen arki kuitenkin kotikunnassaan. Siksi maakunnan lastensuojelun yhteistyö kunnan päivähoidon, koulun, liikunnan, nuorisotyön, kulttuurin ja järjestöjen toimijoiden kanssa pitää rakentaa tavallaan uudelleen tällä kunnan ja maakunnan yhteisellä työskentelyalueella - yhdyspinnalla. Linkki yhdyspintaraporttiin.

Sijaishuollossa olevien nuorten kokemukset kohtelustaan

Tuorein lastensuojelun iso keskustelu (syyskuu 2018) on liittynyt sijoitettujen koulukodissa asuvien nuorten kokemaan kohteluun, joka tuli ilmi Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Maija Sakslinin yllätystarkastuskäyntien raporteista (julkaistu 6.8.2018). Myös Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on toistuvasti vaatinut toimenpiteitä ja jokaisen sijoitetun lapsen ja nuoren kuulemisen ja osallisuuden parantamista. Lastensuojelulain rajoitustoimenpiteiden käyttö vaatii kussakin tilanteessa aina perustellun yksilöidyn esim. laitoksen johtajan hallinnollisen päätöksen, jolla esim. rajoitetaan nuoren liikkumista tai puhelimenkäyttöä. Nuorten kokemukset koulukodin arjesta ja rajoitusten toteuttamisesta vaativat puuttumista käytössä olleisiin toimintatapoihin. Kasvatuksellisten rajojen ja lain tarkoittamien rajoitustoimenpiteiden raja on vaikea. Linkki apulaisoikeusasiamiehen määräykseen yllätystarkastuksista ja niiden tarkastusraportit.

Elina Pekkarinen ja Susanna Hoikkala kirjoittivat sijaishuollon kehittämistarpeista Helsingin Sanomien Vieraskynässä 19.9.2018:  ” Epäkohdat paljastavat useita ohjaukseen, valvontaan, kilpailutukseen, työkulttuuriin ja lasten kohtaamisen liittyviä ongelmia, jotka on ratkottava kiireellisesti.” Lasten sijaishuoltoa pitää parantaa.  Lasten ja nuorten kuuleminen sekä heidän näkemystensä huomioon ottaminen on erittäin tärkeää.” Linkki artikkeliin

Itse vastasin 19.9.2018 Facebook-keskustelussa näin: ”Hyvin kirjoitettu - KIITOS!. Mutta kuka ryhtyisi toimenpiteisiin? Selvityksiähän on tehty ja tiekartttoja (eri nimillä) vuosikymmenten ajan. Asiat ovat menossa valitettavasti esim. valvontatoiminnan osalta ehkä nykyistäkin huonompaan suuntaan (pääpaino omavalvonnassa)? Sijaishuollon ns. palvelumarkkinat ovat muotoutuneet nykyisenkaltaisiksi reilun 20 vuoden kuluessa kun kunnat ovat lopettaneet omaa toimintaansa kuvitellen että se on toimivampaa ja halvempaa, ja nyt jo noin 80 % on yksityistä tuotantoa palvelussa, jonka pitäisi pääosin olla julkisen toimijan omaa palvelua. TARVITAAN JÄRJESTELMÄN MUUTOSTA, JA SEN TEKEMISEKSI (jälleen) LAINMUUTOKSIA? Kuka tästä oikeasti ottaisi vastuun - olen lopen tuskastunut näiden samojen asioiden jatkuvaan esittämiseen vuodesta toiseen. Ministerit ehtivät vaihtua aina alta pois. … Pitäisi tehdä Lastensuojelun sijaishuollon palvelujen markkinaselvitys, ja toimenpide-ehdotukset järjestelmän korjaamiseksi... ja sen tarvitsemat lakimuutokset...rakenteitakin pitää muuttaa, väheksymättä sisällön ja osaamisen parantamistarpeita ja niitä koskevia muutoksia, kuten kansallisia laatukriteereitä, moniammatillista osaamista, joka perustuu erikoistumiseen lastensuojelun, ml terveydenhoito.... Tarvittaisiin kansallinen tahtotila tehdä kokonaisvaltaisempi reformi, ja toimeenpanna se. Mistä valtion tahtotila?”

Marjo Alatalo vastaa minulle: ”Rakenteilla ja järjestelmätason ratkaisuilla on ilmeinen yhteys myös siihen, miten sisältöjen kehittämisessä voidaan edetä, vai kuinka? Jos nykyinen rakenne on nähtävästikö lähinnä sisällöllistä laatua heikentävä mekanismeiltaan, sitä tulisi muuttaa? Ei liene mitenkään varmaa, että nykytilanteessa hyvätkään tutkimusperustaiset käytännöt tai niiden kehittämiseksi tehdyt aloitteet tuosta vaan tulevat vallitseviksi tai huomioiduksi, siis jos ei tuon suuntaista muutosta tai tutkimuksellista kehittämistoimintaa jollakin tavoin rakenteiden kautta edistetä, tai - ohjata (riittävän pitkäjännitteisesti ja strategisesti)? Eli, molempi parempi?”

Valtion tahtotila lastensuojelun ja sijaishuollon parantamiseksi löytyi?

Ministeri Saarikko ryhtyi vihdoin toimiin. Hän esitti 20.9.2018 tiedotustilaisuudessa laajan toimenpide-listan, joihin hallitus ryhtyy heti. Tahdon uskoa, että valtio vihdoinkin myös toimeenpanee listaamansa asiat, sillä samoja ehdotuksia on toistettu jo monissa raporteissa ja tarkastuksissa vuosien kuluessa. Pitää varmistaa myös, että seuraava hallitus jatkaa myös niiden toteuttamista!

Täytyy ensin kehua Saarikkoa: hän oli erittäin hyvin sisäistänyt asiat ja esiintyi erinomaisesti, kannusti ja loi luottamusta ja varoitti leimaamasta lastensuojelua - lastensuojelun avulla monen lapsen ja nuoren elämä on kohentunut ja pelastunut. Hän myös kiitti menneisyystutkimuksen (huhtikuu 2016, kirjoitin asiasta neljä blogitekstiä) käynnistänyttä tuolloista ministeriä Maria Guzeninaa. Valtion anteeksipyyntötilaisuus oli 22.11.2016, mutta siellä ei luvattu varsinaisesti muita toimenpiteitä kuin LAPE-ohjelma).

Nyt Saarikko lupaa hallituksen toimina alla olevaa, mukana omat kommenttini:

-          Lisää rahaa valvontaan jo ensi vuoden budjettiin.

o   Kommentti: Pitäisi huomata, että iso osa nykyvalvonnasta on kuntien vastuulla - entä niiden toimintaresurssit? Käsittääkseni ne ovat aika niukat: lapsesta vastaava työntekijä valvoo sijoittamansa lapsen tilannetta ja aikaresurssit lasta kohden ovat hyvin niukat, lisäksi ko.yksityistä yksikköä on velvollinen valvomaan sekä yksikön sijaintikunta että hankintasopimuksen tehnyt kunta (SR).

-          Lakimuutos, että aina yksikön tarkastuksessa on kuultava aina myös sijoitettuja lapsia.

o   Kommentti: Lain mukaan lapsia on jo nyt aina kuultava, miksi siis ei ole näin tehty tarkastuksissa? (SR).

-          Valvontatyön sisällöllinen kehittäminen mm. valvontamallilla ja lomakkeistolla, jota kehitetty ja valvontakulttuurin muuttaminen.

o   Kommentti: Valtio on painottamassa jatkossa nimenomaan kunkin yksikön omavalvontaa. Haavoittavien asiakasryhmien osalta tarvitaan aina järjestelmästä kokonaan ulkopuolista valvontaa. Suunnitteilla olevassa LUOVA-virastossa asiat eivät ehkä tältä osin kohene. (SR)

-          Sijaishuollon valtakunnalliset laatukriteerit laaditaan ja kriteerit ovat toiminnan arvioinnin pohjana.

o   Kommentti: Rousu 2018 julkaisuun olen listannut miten jo 1990-luvulta alk. on vaadittu valtakunnallisia kriteereitä ja niitä on myös laadittu eri projekteissa, mutta niitä toimivaltainen valtion instanssi ei ole vahvistanut kansallisiksi ja velvoittaviksi. (SR).

-          Sijaishuollon valtakunnallinen rekisteri.

o   Kommentti: Tätä on myös vuosien/vuosikymmenten ajan ehdotettu. Kun valvontavastuu hajautuu monelle, pitää olla rekisteri, johon kirjautuu yksikön perustiedot ja tarkastuskäynnit. (SR).

-          Tutkimuksellisen perustan vahvistaminen.

o   Kommentti: Vaativaa erityisasiantuntemusta edellyttävää lastensuojelutyötä ei voi tehdä ilman tutkimusperustaa. Lastensuojelusta tarvittavasta tiedosta ja tiedonkeruun ja tutkimuksen parantamisehdotusten historiasta mm. Tarja Heino 2016 Huostaanotto-kirjassa. Konkreettisia ehdotuksia on tehty! (SR).

-          Kouluterveyskyselyyn sijoitettujen lasten osalta lisäkysymyksiä.

o   Kommentti: Jo edellisellä kouluterveyskyselykierroksella analysoitiin erikseen niiden lasten vastaukset, jotka eivät asu kotonaan -  nyt tämä vakiinnutetaan, ja kysymyksiä ilmeisesti täsmennetään. (SR).

-          Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskukset (uuteen maakunta - ja sote-lakeihin sisältyvinä) vaativan lastensuojelutyön joustavana tukena (LAPEssa ollut kehitteillä).

o   Kommentti: Jos maakuntia ja niiden sote-liikelaitoksia ei tule, pitäisi vastaava OT-keskus perustaa vähintään jokaiselle ERVA-alueelle, mieluiten laajemmin koko maahan. Tärkeintä olisi kuitenkin varmistaa riittävä lastensuojelun erityisosaaminen kaikille lastensuojelussa toimiville ammattiryhmille - tämä pitäisi olla perusvaatimus lastensuojelussa työtä tekeville (SR).

-          Laajapohjainen asiantuntijatyöryhmä laatimaan sijaishuoltoa koskevien lakisäännösten muutosta mm. rajoitustoimenpiteiden selkiyttäminen, ja muuta.

o   Kommentti: Juuri päättynyt (16.9.) lausuntokierros asiakas- ja potilaslaista, johon sisältyy lastensuojelunkin rajoitustoimet. Onko vaativa sijaishuoltotyö hallinnollista rajoitustoimenpiteistä päättämistä, kasvatukselliset perusteet rajoittaa? (SR).

-          Koulukoteja koskien yhteistyön lisääminen valtion (5) ja yksityisten (2) kesken, asiantuntijatyön vahvistaminen näissä, kuten henkilöstörakenne ja erityisosaaminen.

o   Kommentti: Koulukotien toimintaa on kehitetty vuosien kuluessa, yhteistyötä tarvitaan, myös resursseja ja erityisosaamista. (SR).   

-          Järjestöjen rooli sijoitettujen lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamisessa merkittävää - tämän työn hyödyntäminen. Pesäpuu ryn pitkäjänteinen kehittämistyö lasten ja nuorten osallisuuden ja kuulemisen osalta sai julkisen maininnan Saarikolta.

o   Kommentti: Järjestöt ovat todella tehneet paljon tässä. Kehitetyt asiat eivät leviä ilman resursseja muualle käyttöön (koulutusta ja viestintää). On hienoa kun on saanut olla mukana perustamassa Pesäpuuta ja toimia sen hallituksessa. (SR).

-          Kuulemiseen liittyvä THL:n tutkimushanke: tavoitteena kokonaiskuva kohtelusta ja kokemuksista, myös hyvien asioiden esille nostamista, epäkohtien ja kaltoinkohtelun ohella. Varmistetaan lasten psykososiaalinen tuki tutkimuksen yhteydessä, ja myös valvonnan yhteydessä lasta kuultaessa. Tutkimus koko sijaishuoltoa koskeva, ei vain koulukodit.

o   Kommentti: Tärkeää myös, että perhehoidossa olevat lapset tässä mukana, samoin julkisesti omistetut yksiköt. Jo olemassa oleva lainsäädäntöhän edellyttää lapsen ja nuoren kuulemista aina häntä koskevissa ratkaisussa. Miten tämä varmistetaan joka päivä? (SR)

Saarikko vastasi tiedotustilaisuudessa kysymyksiin: ”Lasten äänen ja kokemusten kuuleminen on oltava lastensuojelun toiminnan arkea koko ajan. Apua lapsille ja perheille on saatava jo ennen lastensuojelua.

Annika Parsson: Meillä on hyvä laki, mutta rajat normaaliin kasvatukseen liittyviin rajoihin ja rajoittamistoimiin pitää selkeyttää. Rajoitustoimenpiteiden ennaltaehkäisyä lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelmilla arjessa. Henkilöstön osaaminen rajoittamisessa. Valvontatyössä aina lapsen kuuleminen.

Saarikko vielä lisäsi: Lasten ja perheiden tukea pitää parantaa, ja lastensuojelua laajemminkin. Lastensuojelun ja esim. koulun ja muiden toimijoiden yhteistyötä pitää parantaa. Ollaan heräämässä siihen, miten lapsen ja perheen kokonaistukiketju toimii,  joka johtaa lopulta lastensuojelutoimiin. Kaikki ei Saarikon mukaan ole kilpailuttamisen tuottamaa ongelmaa, voidaan tehdä suorahankintoja (…ja toki kunta itse voi tuottaa, SR). Palvelutuottajakenttä on muuttunut valtavasti, tästä pitäisi tietää enemmän Saarikon mukaan. (tarvittaisiin markkinaselvvitys, SR)

Tästä STM:n uutiseen.

Tästä Helsingin Sanomat -lehden uutiseen.

Tästä Toimenpidelistaan

Kirjoittanut Sirkka Rousu

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 3. Lastensuojelussa edelleen kehitettävää (Sirkka Rousu)

Julkaisen pitkän tekstin useassa blogi-postauksessa (kolme osaa), olin Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen paneelissa 7.4.2016.

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus

Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983 ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.

Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on lastensuojelua kehitetty. 

Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään. Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.  

Yhteiskunnan, valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan. 

--------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Osa 2. Lastensuojelussa edelleen kehittämisen tarpeita

  

Lastensuojelussa on myös edelleen puutteita

1) osaamisessa ja yhteistyömalleissa, asiakastyön standardeissa ja protokollissa siitä miten asiat tulee valmistella ja ratkaista,

2) palvelujen tuottamisessa ja hankintatavoissa, erityisesti hankintalain soveltamisen kotikutoiset suomalaiset ongelmat,

3) laadun ja asianmukaisuuden valvonnassa - omavalvontahan tuli vasta v.2015 julkisiin organisaatioihin, ja epäkohtien ilmoittamisvelvollisuus v.2016 alusta, ja toimintajärjestelmästä riippumaton valvontahan puuttuu kokonaan (katsastuskonttori-idean päivittäminen ja jalostaminen),

4) tarvitaan edelleen myös lainsäädäntö-muutoksia lapsen ja hänen vanhempiensa oikeuksien ja osallisuuden parantamiseksi, kuten pysyvä huostaanotto, vanhempain oikeudet ja velvollisuudet kuntoutumiseen, 14§ moniammatillisten as.tuntijaryhmien toiminta.

Miten kaltoinkohtelu ja väkivalta olivat mahdollisia? 

- muutama ajatus Menneisyys-selvityksen pohjalta

Moniin jo vuosien ajan tiedossa olleisiin ongelmiin on saatu esim. lainsäädännölliset muutokset vasta 2015, ja monet asiat vaativat lastensuojelussa edelleen parantamista.

§  arvioin, että lastensuojelu oli (ja on) yhteiskunnassa marginalisoitunutta palvelua, kuten asiakkaatkin joita lastensuojelussa yritettiin auttaa - vähin mahdollinen tehtiin. Se, että tällaista kaltoinkohtelua oli ja siihen ei puututtu, kuvastaa yhteiskunnallista rakenteellista laiminlyöntiä ja välinpitämättömyyttä.  

§  vaikka asiakasprofilissa on menneisyys-tarkastelussa olleen ajanjakson jälkeen tapahtunut erilaistumista, on asiakkaiden tarpeiden taustalla edelleen ylisukupolvista huono-osaisuutta ja osattomuutta synnyttäviä tekijöitä, joiden vähentämiseksi ei ole yhteiskunnassa edelleenkään tehty riittävästi, kuten lasten köyhyyden kasvu, erityisesti yksinhuoltajien asema, kaltoinkohtelun ehkäiseminen.

§  Vasta v.2015 lisättiin moniin eri lakeihin säännös: lapseen kohdistuva väkivalta voidaan ilmoittaa suoraan poliisille, kun aiemmin tästä ilmoitettiin yleensä vain lastensuojeluun, joka toimi sitten portinvartijana ja arvioijana tehdäänkö asiassa rikosilmoitus poliisille. Rikoksen tekijä pitää aina saattaa vastuuseen, ja tietenkin lapselle ja perheelle pitää olla tarjolla kaikki tuki ja suojelu mitä tilanteessa tarvitaan.

§  Turvaa tarvitseva voi mennä turvakotiin ilman kunnan maksusitoumusta, kun turvakotipalvelun rahoitus siirtyi 2015 valtion vastuulle. Turvakotipaikkoja on Suomessa liian vähän ja matkaetäisyydet niihin ovat pitkiä turvaa tarvitseville.

§  henkilöstön ammattikoulutuksen puutteet joka tasolla: kuten osaaminen tunnistaa kaltoinkohtelua ja keinoja sen vähentämiseen tai poistamiseen (yhteiskunnan, yhteisöjen ja lähiyhteisöjen tasolla

§  edelleenkään lastensuojelutyöhön ei ole erikoistumisen pakkoa, eikä tarjolla yhteiskunnan maksamaa erikoistumiskoulututusta - turvakodin henkilöstöltä edellytetään v. 2015 alkaen erityiskoulutusta ja työkokemusta nimenomaan turvakodeissa tehtävään työhön.

§  henkilökunnan vaihtuvuus oli ja on edelleen suuri ! -millaisia keinoja tulisi käyttää, jotta  työolosuhteet ja esim. johtaminen paranisivat, ja henkilöstö voisi olla kehittämässä omaa asiakastyötään.

·         suuret asiakasmäärät oli silloin ja on edelleenkin erityisesti sosiaalityössä, myös sijoitettuna olevien lasten sosiaalityössä. Yhdellä työntekijällä ei pitäisi olla asiakkaita enempää kuin 15-20, jolloin työntekijä voi tavata asiakkaita tarpeiden mukaan. Lastensuojelun laatusuosituksen mukaan asiakkaiden kohtuullisena määränä pidetään kaksikertaista määrä. 

o   kunnallinen päätöksenteko oli kovin ongelmallista: poliittiset luottamushenkilöt päättivät sekä kunnan resursseista että yksilöiden oikeudesta palveluihin. Vasta vuonna 2008 lastensuojelun yksilöpäätösten tekeminen siirrettiin pois poliittiselta maallikoista koostuvalta luottamushenkilötoimielimeltä.

§  lastensuojelun järjestelmässä alueellisen (lääninhalllitukset) ja kansallisen tason (sosiaali- ja terveysministeriö ja sosiaalihallitus) ohjausvoima oli vähäinen. Ohjauskeinoja toki jonkin verran käytetään nykyisin, mutta informaatio-ohjauksen ohjausvoima toiminnan muuttamiseksi on liian heikko. Suomessa ei ole toisaalta myöskään ollut kannusteita, porkkanoita lastensuojelun laadun tunnustamisessa: ”Kunnallinen lastensuojelun teko-palkintoa -on ryhdytty jakamaan vasta v.2013 alkaen”. Uhkasakkojakin on ryhdytty määräämään vasta 2000-luvulla.

§  valvonnan resurssien olivat ja ovat edelleen hyvin vähäiset, ja kyky käyttää lain sallimia keinoja oli heikko. Valvonta on hajautunut monille ja tehotonta myös resurssien vähäisyyden näkökulmasta, sekä riippumattoman ulkopuolisen valvonnan puuttuminen kokonaan - kaikki valvonta on edelleenkin järjestelmän sisäistä, yhteisiä valvontakriteereitä on Valvira ohjeistanut omissa valvonta-ohjelmissaan vasta 2012 lähtien.

§  lapsen terveyden ja kehityksen tarpeisiin ei tuolloin vastattu: mutta esimerkiksi vasta v.2015 lisättiin terveydenhuoltolakiin 69 §, jonka mukaan lapsella ja hänen perheellään on oikeus viipymättä saada välttämättömät lapsen terveyden ja kehityksen kannalta tarvittavat terveydenhuollon palvelut, jos lastensuojelun tarve johtuu riittämättömistä terveydenhuollon palveluista (ikuinen pallottelu esim. psykiatrian ja lastensuojellun välillä on tuttua- tämä on hoitotakuun ylittävä oikeus). Ja vasta vastaavasti v.2015 (ja pari vuotta ennen sitä jo ls.lakiin), on vastaava oikeus kirjattu SH-laissa: erityisen tuen asiakaslapsella on oikeus saada hoidon ja huolenpidon edellyttämät välttämättömät sosiaalipalvelut.

§  lapsen vastuutyöntekijän velvollisuus tavata lasta, jonka elämää koskevista asioista vastuussa lisättiin vasta vuonna 2015 SH-lakiin: työntekijän pitää henkilökohtaisesti tavata lasta riittävän usein asiakassuunnitelmaan merkittävällä tavalla, ja kun hoidetaan esim. lapsen vanhemman/huoltajan palvelua, tulee varmistaa tämän aikuisen hoitovastuulla olevan lapsen mahdollinen tuen tarve tarvittaessa tapaamalla lasta.  

·         asiakkaita ei palvelujärjestelmästä johtuen voida kohdata kokonaisena ihmisenä, näin asiakastyön eri palveluista puuttuu kokonaisnäkemys asiakkaana olevan lapsen ja hänen perheensä tilanteesta !

Meillä on vieläkin kuntia, joissa ei ole - asianmukaista määrää osaavaa henkilöstöä tekemään yksilöä koskevia päätöksiä ja kunnat joutuvat turvautumaan naapurikuntien virka-apuun: esimerkiksi huostaanoton valmistelussa tarvitaan lain mukaisen koulutuksen saanut pätevä sosiaalityöntekijä ja huostaanoton valmistelusta vastaamassa tulee olla työpari, samoin kunnassa pitää olla johtava viranhaltija, kun tehdään hakemus esim. hallinto-oikeudelle.

Ja toisaalta meillä on kuntia, joissa palvelut on organisoitu esim. elämänkaarimallin mukaan asiakas- ja väestölähtöisesti, ja kehitetty toimintaa LEAN-ajattelun mukaan (työntekijät kehittävät, korjataan, muutetaan toimintaa havaittujen puutteiden ja ongelmien vuoksi jatkuvaluontoisesti. On kuntia, joissa toimitaan ajatuksella, että on ”fiksua tarjota apua kun sitä tarvitaan ja viestittää myös kuntalaisille, että on fiksua pyytää apua -asenteet muuttuvat hitaasti.

Ja toisaalta meillä on kuntia, joissa työt on organisoitu fordistisesti palveluputkiin ja niiden sisälläkin vielä ammattikohtaisiin työputkiin - eli lapsen ja perheen tarpeita ei ole järjestelmästä johtuen mahdollista kohdata kokonaisvaltaisesti.

·         lastensuojelun palveluja ostetaan ja myydään varsinkin sijaishuollon markkinoilla! - suurin osa palveluista tuotetaan muiden kuin julkisen hallinnon toimesta, hankintaosaamista on liian vähän, ja muutoinkin toiminnassa on paljon kotikutoisia nykyongelmia. Ylipäätään hankintalaki ei sovellu yksilökohtaista räätälöintiä edellyttäviin palveluihin

o   kaikkia hankintamenettelyjä tulisi hyödyntää: suorahankintaa lapsen ja perheen tarpeiden mukaan, neuvottelumenettelyllä hankittavia palveluja, pitkiä kumppanuuksia.

o   palvelutarpeita voisi myös hankkia ns. innovatiivisesti: on tarve -> pyydetään ratkaisuja -> neuvottelumenettelyllä haetaan yhdessä ratkaisut.

o   tai muodostaa palvelujen toimittajarekisteri, johon pääsee kaikki tuottajat, jotka täyttää asetetut vaatimukset tuottajana ja palvelun sisällön ja laadun osalta.

o   hinta (myös halvin) pitää aina sisällään myös ko.tuotteen laadun: aina pitäisi hinnan muodostua lapsen tarpeiden mukaan ja tätä ei voi ennalta tietää.

Lastensuojelu oppii menneisyydestään?  

- mistä tiedämme miten asiat ovat muuttuneet?

-       lastensuojelun on tarjottava enemmän kuin mihin oma koti on pystynyt: mahdollisuutta tavalliseen arkeen ja lapsuuteen / nuoruuteen, rauhaa kasvaa ja kehittyä, turvallisuutta, ennustettavuutta tulevaan, perushoivaa ja luottamusta siihen, että ne joihin on muodostanut kiintymyssuhteen, säilyvät lapsen elämässä ja ovat lasta varten olemassa -> jokaisella lapsella on luotto-aikuinen.

-       tämä on lastensuojelun perustehtävä: miten siinä lastensuojelu onnistuu? - se on keskeinen vaikuttavuustavoite koko lastensuojelulle, ja varsinkin niille, jotka on otettu yhteiskunnan huostaan.

o   mitä tietoa olemme tuottaneet Suomen lastensuojelussa sijoitettujen lasten hyvinvoinnista? - opinnäytetöitä, tutkimushankkeissa tuotettua tietoa, mutta ei säännöllisesti ja jatkuvaluontoisesti kertyvää vaikuttavuustietoa, asiakasprosessin toimivuudesta kertovaa tietoa…yhä monella lapsella on monta vaihtuvaa sijoituspaikkaa.

o   millaisia resursseja lastensuojelun eri tehtävissä tarvitaan: jos tavoitteena on että esim. sijoitetun lapsen tapaaminen on mahdollista 4 x vuodessa, mitä se tarkoittaa ko.kunnan resurssitarpeessa (sijaishuollon perhetyössä/sosiaalityössä) -> esimerkin voisi ottaa vaikka pelastustoimesta: jos pitää päästä 6 minuutissa kohteeseen -> mitä se tarkoittaa resurssien kannalta, ympäristön olosuhteet huomioon ottaen. Lastensuojelun asiakkaiden määrää työntekijää kohden, ei voi kuitenkaan määrätä laissa, sillä lapsen ja perheen tarpeet ja olosuhteet ovat erilaisia ja nämä tulee ottaa huomioon mitoituksessa.

-       kunnallisen päätöksentekijän tietopohja, jolla hän muodostaa kantaa lastensuojelun tarpeista!

o   julkaisin väitöstutkimukseni liitteessä listan asioista, joista päättäjän tulisi tietää: kuten asiakasprofiilista, palvelujen toimivuudesta, laadusta, vaikuttavuudesta jne.

-       kunnallisen päätöksentekijän ohjaus ja johtamisen osaaminen ja yhteistyön välineet ovat kehittyneet, mutta lastensuojelupolitiikka on lyhytjänteistä:

o   lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (12§) ohjausvoima ohjata kunnan lastensuojelua tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti?

o   monialaisten horisontaalisten johtamisrakenteiden puute, eli lasten, nuorten ja perheiden palveluista vastaavien tulee arvioida hyvinvoinnin tilaa ja palvelujen toimivuutta sekä kehitystarpeita yhdessä. Tämä toteutuu paremmin ns. elämänkaarimallin mukaisessa yhteensovittavassa johtamistavassa.   

Palvelujen ja tukimuotojen kehittäminen myös vanhemmille 

§  tietoa toimia vanhempana sekä vanhemmuuden osaamisen parantamismahdollisuudet tulee olla kaikkien perheiden saatavilla Suomessa esim. samasta netttiportaalista

-       vanhemmuuden taidot ”Voimavaraperheet” - 5.4.2016 HS-uutinen miten vanhemmuustaitoja parantamalla lapsi hyötyy, vastaava uutinen oli aiemmin Nuorten Ystävien Vanhempain Akatemian onnistumisista vanhempain ohjauksessa.

-       Nykyajan tekniikka tulisi ottaa käyttöön: meillä on loistava konsepti Mielenterveystalo.fi - jossa on tietoa, voi parantaa omia taitoja, löytyy vertaisuutta, ja saa lääkärin lähetteellä ”etäterapiaa”

-       vastaavaa kehitystyötä tehdään laajasti nyt myös HUS:ssa -> erilaisiin tarpeisiin on rakennettu terveyskylät.fi -tietoa ja osaamista sekä tukea omahoitoon.  

Missä on lasten ja perheiden / lastensuojelun palvelukylä.fi ?

Sijoitetun lapsen ja perheen oikeudet

-       sijoitetun lapsen omat vanhemmat ja perheenjäsenet tarvitsevat tukea sijoituksen yhteydessä ja sen jälkeen - tähän tulee olla subjektiivinen oikeus kunkin perheen tarpeiden mukaisesti (toisaalta tarvitaan myös velvoitetta vanhemmille lapsen kasvuolosuhteiden muuttamiseksi ja riittävän hyvän vanhemmuuden varmistamiseksi)

-       sijaishuoltopalvelussa pitäisi aina edellyttää valmiutta tarjota samaan paketiin myös jälkihuolto (on fiksua myydä sijaishuolto joka sisältää aina jälkihuollon mahdollisuuden … ja on fiksua aina ostaa/järjestää sijaishuolto, joka sisältää mahdollisuuden jälkihuoltoon)

-       Sijoituspaikan tulee aina vastata juuri tämän lapsen tarpeisiin - ei siis vain sinne, missä on tilaa, tai kotiutetaan omaan kunnalliseen laitokseen, kun siellä paikka vapautuu (oli se lapsen edun mukaista tai ei) - tällaistakin on edelleen. Järjestelmä tuottaa tarvetta vaihtaa lapsen sijoituspaikkaa!

-       lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin, kiintymykseen, ennustettavaa tulevaisuuteen:

o   ensisijaista on lapsen oheishuoltajan tuki (tuki kuten perhehoitolaissa perhehoitajalle),

o   jos lapsi ei voi palata lainkaan omien vanhempiensa hoitoon, lapsella tulee olla oikeus adoptioon (ja perheen saada lapsen kasvatukseen tukea)

o   viime kädessä lapsella oltava oikeus myös pysyvään huostaanottoon kun vanhempien kuntoutuminen ei onnistu esim. sovitun ajan (vuosia) sisällä, tai se ei ole lainkaan mahdollista.

-       LS.lain 14 § moniammatillinen as.tuntijaryhmä: sosiaalityöntekijän käytössä oltava erilaista asiantuntemusta …asiantuntijaryhmä käsittelee yksilöiden asioita ilman asiakkaita ja ilman että ovat juuri tämän lapsen asian hoidossa mukana.

o   toimintatapa on osallisuuden ja kuulemisen kannalta hyvin ongelmallinen, josta myös eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut: vrt. oppilashuoltolaki: OH-ryhmä ei käsittele enää yksilön asioita, vaan ne käsitellään kunkin lapsen kannalta tarvittavista asiantuntijoista kootussa neuvonpidossa, jossa on läsnä myös lapsi ja vanhempi.

o   14 § pykälä ei vastaa käsitystäni avoimuudesta asiakkaan asian käsittelyssä - avoimuus nimenomaan asiakkaan suuntaan.

-       sijoitetun lapsen palvelujen polku ja omatyöntekijän työpanos:

o   aina on varmistettava omatyöntekijän tosiasiallinen käytettävissä oleva resurssi lapsen asioiden hoitamiseen ja lapsen tapaamisiin, joka on lapsen oikeus: -> se, että lapsi pystyy tavoittamaan omantyöntekijän aina kun tarpeen.

Osaaminen: tarvitaan erikoistuminen lastensuojelutyöhön

-       erikoistumispakko lastensuojelutyöhön:

o   vaaditaan alan ammatillinen tutkinto, jonka jälkeen hankitaan työkokemusta ainakin vuosi tai kaksi, jonka jälkeen voidaan ryhtyä erikoistumaan: opiskelu toteutuu työssä ollen ns. monimuotokoulutuksena -> sekä 6.taso (kandi / AMK) että 7.tason maisteritutkintojen jälkeen tarvitaan erikoistuminen.  

o   Ammattikorkeakoulujen opetuksessa työelämä on keskeinen oppimisympäristö työtaitojen oppimisessa teorian ja käytännön vuoropuheluna, samoin kohtaamisen ja vuorovaikutuksen osaaminen on keskiössä, toki myös lainsäädäntö, osallistavien, toiminnallisten ymv. menetelmäosaaminen, eettinen osaaminen, yhteisötyö, osallistava dokumentaatio, palvelujärjestelmäosaaminen (asiakas omistaa tietonsa)

… …. vertaa turvakotihenkilöstöltä v.2015 lähtien vaadittava erityisosaaminen, työkokemus ja koulutus.

-       täydennyskoulutusvelvoite työantajilla, sekä vastaavasti työntekijöillä on velvoite pitää ammattitaito yllä ja kehittää sitä (ammatinharjoittamislaki 1.3.2016)

Lastensuojelun laatu ja valvonta

-tuloksellisuusvelvollisuus lapsille, tilivelvollisuus rahoittajille, vastuu omasta ammattitaidosta ja sen kehittämisestä

-       Suomen lastensuojelussa pitäisi olla yhdenmukaiset perusstandardit, joiden mukaisesti asiakasprosesseissa tulee toimia  - tämä tukee hyvän ammattikäytännön mukaista tietoon perustuvaa toimintaa. Tällä varmistetaan esim. että työntekijä tapaa asiakkaanaan olevaa lasta…). Nämä voisi löytyä Lastensuojelun käsikirjasta. 

o   Lastensuojelussa tarvittaisiin myös kansallinen näkemys ”lastensuojelun toimintatavoista erilaisissa tarpeissa ”Hyvä asiakastyön toimintakäytäntö” parhaaseen tietoon perustuvana. Suomen Itsenäisyyden lastenrahasto ITLA pyrkii tekemään jotain tämän suuntaista - tulokset pitäisi sitten viedä käytäntöön asti.

-       valvonnan nykytilanne: kaikki valvonta on järjestelmän sisäistä! …puuttuu ulkoinen riippumaton valvonta, valvonta on hajautunut - valvonnan resurssit niin ennakollisessa kuin jatkuvassakin valvonnassa ovat hyvin vähäiset: palveluyksikön sijaintikunnan tulisi valvoa alueellaan sijaitsevia yksiköitä, lapsen sijoittaja(ostaja)kunta valvoo sijoittamiensa ja ostamiensa palvelujen laatua ja Aluehallintovirasto AVI valvoo luvan myöntämisessä ja jälkikäteen epäkohtien ilmetessä.

-       Suomessa tarvitaan yhteiset laadun arvioinnin mittapuut, joiden toteutumista valvotaan: tarvitaan siis kansalliset laatukriteerit - LapsiARVI-hanke tuotti v.2009 perusvaatimukset lastensuojelun laadun arvioinnille.

-       Valvira tekee hyvää työtä, mutta se ei ole riittävää ennakollista ohjausta

o   omavalvonnan määräys 1.1.2015 yksityisille sosiaalipalveluntuottajille (soveltuvin osin 1.1.2015 myös vastaavassa julkisessa toiminnassa)

o   lastensuojelun valvontaa ohjaavia ohjelmia on laadittu myös julkiselle toiminnalle:

§  Lastensuojelun ympärivuorokautinen hoito ja kasvatus, valtakunnallinen valvontaohjelma 2012 - 2014, ja

§  Kunnalliset lastensuojelupalvelut, valtakunnallinen valvontaohjelma 2013 - 2014.

-       valvonnan käytännön toteutus: sijaishuoltopaikan lapsia tulee aina kuulla valvontakäynneillä, millaiset kuulemisen taidot on valvojilla, ja onko valvoja se, jolle lapsi kertoo: jokaisella lapsella tulee olla oma luottoaikuinen, johon lapsi luottaa.

-       Lastensuojelun riippumattoman laadun arvioinnin ja valvonnan tarpeisiin kuvasimme ”katsastuskonttori-idean v.2009 julkaistussa LapsiARVI-oppaassa: katsastusmaksuilla toimiva osaava instituutio, joka tekee toiminnan alkaessa ensikatsastukset, määräaikaiskatsastukset, yllätystarkastukset ja antaa korjauskehotukset ja valvoo niiden toteutumista uusintatarkastuksessa.

Parhaimmillaan lastensuojelua kehitetään (ja valvotaan) yhteiseen vuoropuheluun perustuen.

Lue lisää Lastensuojelun menneisyys -osa 1. 

Lue lisää Lastensuojelun menneisyys -osa 2.

Lue lisää lastensuojelun menneisyys -tutkimus