torstai 27. toukokuuta 2010

Turhista ja tekemättömistä huostaanotoista

FS-TV:n Spotlight käsitteli asiallisesti ja hyvin 26.5.2010 huostaanottoteemaa, johon myös minua oli haastateltu (30.4.2010 blogissani julkaissuista teemoista). Ohjelmassa kuvattiin muutaman nuoren elämäntilanne, joissa heidän huostaanottonsa oli toteutettu, vaikka siihen ei nuoren itsensä ja hänen vanhempansa tai hallinto-oikeuden mukaan olisi ollut lastensuojelulain mukaisia perusteita. Lapset ja heidän vanhempansa kokivat, ettei heitä myöskään oltu kuultu siten, että he olisivat ymmärtäneet miksi huostaanotto toteutettiin. Ainakin yhdessä ohjelmassa esitellyistä tapauksista lapsi oli otettu kiireellisesti huostaan (olen käsitellyt kiireellisen huostaanoton perusteita ja –prosessia blogissani 21.3.2010).

Näin ei tietenkään koskaan pitäisi tapahtua, että lapsi otetaan turhaan huostaan.

Se on inhimillisesti ja taloudellisesti väärin. Pitkässä TV-haastattelun nauhoituksessa toin esille alla olevan asian, jonka myös kirjoitin blogissani 30.4.2010 (tätä otosta haastattelustani ei oltu otettu mukaan ohjelmaan):
- Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
- On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
- Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
- Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa räätälöityjä tukitoimia. Taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.

Kerroin TV-ohjelmaan otetussa haastattelupätkässä, että omaan pitkään työkokemukseeni ei sisälly tietoa turhista huostaanotoista. Ihmettelin ääneen myös sitä, että miksi kalliiseen huostaanottoon ryhdyttäisiin, jos lasta ja perhettä voidaan auttaa halvemmin avohuollon tukitoimin. (ja toisaalta juuri tuo kohta haastattelussa, oli se, joka otettiin toivomuksestani nauhalle uudestaan, mutta toimittaja oli ohjelmaan ottanut kuitenkin sen pätkän, jonka olin toivonut poistettavan ja käytettävän uutta ottoa, no, tällaista tämä on. Eipä silti, ihan hyvä ohjelma oli).

Tarvitaan tutkittua tietoa turhista huostaanotoista

Turhista huostaanotoista tarvitaan tarkempaa tutkimustietoa, jotta tämänkaltaiset oikeusturvan loukkaukset voidaan ehkäistä! Kuten tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa päätökset on tehty, onko ne tehty esim.sellaisen sosiaalityöntekijän toimesta, joka on työhönsä pätevä ja kokenut, kuinka paljon asiakkaita työntekijällä on samaan aikaan asiakkaana – toinen Spotlight-ohjelman asiantuntijahaastateltava kuvasi, että sosiaalityöntekijällä ei pitäisi olla enempää kuin 8-12 asiakasta, ja todellisuudessa niitä on voinut olla 40-60-80 asiakasta.

Tiedän, että hallinto-oikeuden päätöksistä voidaan poimia sellaiset huostaanottopäätökset, joita oikeus ei ole vahvistanut ja nämä analysoimalla päästäisiin tutkimaan tällaisten tapausten taustat. Näin päästäisiin kiinni siihen, miksi tällaiset päätökset ovat syntyneet. Hiitolan & Heinosen hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008 (THL, raportti 46/2009, 7, 33) raportin mukaan vuoden 2008 aineistossa oli 22 sellaista huostaanottoa, jotka oikeus hylkäsi. Tämä oli 4,5 % kaikista huostaanottohakemuksista. Yhteensä hallinto-oikeuksissa ratkaistiin 981 huostaanottoa koskevaa asiaa. Päätökset koskivat 600 lasta. Raportissa ei voitu tutkia näiden tapausten lastensuojeluprosessia, jonka kautta vasta selviäisi miksi näin oli tapahtunut. Tämän perusteella voitaisiin tehdä niitä korjausliikkeitä, ettei tällainen enää toistu. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?

Turhat huostaanotot onneksi ovat harvinaisia ja taustalla vaikuttanee lastensuojelun työolosuhteet, osaamisen, lähituen ja konsultaation puutteet eli lastensuojelutyön laadun ongelmat. Niiden korjaaminen vaati erilaisia RESURSSEJA - niin se vain on.

Tekemättä jäävät huostaanotot

Entäpä kun lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kasvuolosuhteensa olisivat kuinka vakavasti vaarantuneet? Kuntia usein moititaan - enemminkin kuin turhista huostaanotoista - siitä, että lasta ei oteta huostaan kunnan taloustilanteesta johtuen. Tämänkin väitteen todentumiseksi tarvittaisiin tutkimusta! Itse olen ainakin jo väsynyt vastaamaan tähän väitteeseen, jonka tosiasiapohjaa ei tutkimuksin osoiteta. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?

Pysyvyyden teemastakin olisi hyvä saada kunnon tutkimusta … tutkimustiedon lisäämisen tarpeita on lastensuojelussa paljon.

Miksi yhteiskunta, joka ottaa lasten elämän vastuulleen, ei ole kiinnostunut ottamaan selvää siitä, miten tässä työssä onnistutaan ja millaisin edellytyksiin siinä voidaan onnistua! Vähän kyllästyttää tämänkin turha vaahtoaminen.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Lapsen kasvuolojen pysyvyyden turvaaminen ja palvelumarkkinat

Turvattomissa oloissa kasvaneelle lapselle on erityisen tärkeää varmistaa kasvuolojen pysyvyys, ihmissuhteiden jatkuvuus ja turvallisuus sekä elämän ennustettavuus. Tätä jokainen lapsi tarvitsee tavalliselta lapsuudelta, mutta tätä erityisen kovasti tarvitsee lastensuojelun asiakaslapsi.

Tähän aiheeseen pureuduttiin eilen 17.5.2010 lastensuojelun vaikuttajafoorumilla. Lue foorumin tiedote tästä linkistä. Foorumilla julkaistiin aihetta käsitellyt julkaisu, joka on maksutta saatavana lapsiasiavaltuutetun sivuilta, ja jonne linkki löytyy em. foorumitiedotteen sivuilta. Julkaisu on kirjoittajiensa tiivis (35s.) punnittu puheenvuoro, joka perustuu tutkimustietoon ja käytännön pitkäaikaiseen kokemukseen. Puheenvuoro on keskustelun herättäjä ja tulemme koostamaan foorumin työskentelystä toimenpidelistan, jota viemme eteenpäin. Minusta vaikutti siltä, että pysyvyys-teema kolahti foorumin osanottajiin. Meitä puhutti kysymys: Miten lastensuojelu kykenee varmistamaan lastensuojelun lapsille tavallisen turvallisen lapsuuden ja sen suhteellisen pysyvät kasvuolot? Miten lastensuojelu on tässä tähän mennessä onnistuneet – mitä siitä tiedämme? Emme juuri mitään! Tiedontuottamisen tarve on huutava.

Pysyvyyden tulisi olla erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kriittinen menestystekijä. Kun suurin osa sijaishuollosta – siis lapsen kodista - tuotetaan yksityisten palveluntuottajien toimesta, tulisi pysyvyyden olla myös keskeisin peruslaadun kriteeri kun kunta hankkii palveluja. Palveluntuottajan tulisi kyetä kuvamaan erityisesti se, miten yksikkö kykenee varmistamaan lapsen kasvuolojen pysyvyyden. Olen ollut eilen 17.5. Ylen radion ja TV:n haasteltavana lastensuojelupalvelujen markkinoiden nykytilasta ja tulevasta kehityksestä. Kirjoitan aiheesta myös Sosiaalitieto-lehteen pyydetyn artikkelin – ilmestynee kesän lopulla.

Sen verran jo nyt kommentoin, että lapsen kasvuolojen pysyvyydelle muodostaa suuremman riskin se, että nimenomaan sijaishuollon palvelut tuotetaan markkinaehtoisesti, sillä pörssiyhtiön sijoittajat voivat milloin tahansa lopettaa tuotannon tai yksityiset pienyritykset voivat samoin joutua taloudellisten tai henkilökohtaisten syiden vuoksi lopettamaan yrityksensä. Miten tällöin käy sijoitetun lapsen elämän pysyvyyden? Riski on myös järjestötuottajien sijaishuoltopalveluissa, sillä nekin toimivat kuntien ostojen varassa, ja niiden hiipuminen voi merkitä järjestöjen tuottamien sijaishuoltopalvelujen alasajoa ja lapsen pysyvyyden romuttumista. Riskiksi voi osoittautua myös se kun suuryritys ostaa pienyritykset pois markkinoilta ja lopputuloksena on alan palvelutarjonnan monopolisoituminen. Ja tämä riski voi osoittautua myös kunnille kalliiksi.

Kunnan pitäisi itse tuottaa pääosa sijaishuollon palveluista

Minulla on monta muutakin hyvää syytä ajatella niin, että kuntien pitäisi itse pääosin tuottaa nimenomaan sijaishuolto tai hankkia ne suorahankintana kunkin lapsen tarpeiden mukaisesti yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ja yrityksiltä. Tähän suuntaan saatamme kunnissa olla jo menossakin. Kunnat ovat laatimissaan lakisääteisissä (Ls.laki 12§) suunnitelmissa ottaneet kantaa lastensuojelupalvelujen tuottamiseen ja näyttää siltä, että kunnat ovat kehittämässä nyt omaa tuotantoa ja yhteistyötuotantoa toisten kuntien kanssa. Viisasta.

Ja kaikkein viisainta olisi tietenkin lastensuojelupolitiikka, jossa painopiste on ehkäisevässä lastensuojelussa ja tehokkaassa lastensuojelun avohuollon työssä – näin yhä vähemmän lapsia tarvitsee lastensuojelun sijaishuoltoa.

Kirjallisuutta aiheen piiristä
Kasvuolojen pysyvyyden varmistamista korostimme kollegani kanssa laatimissamme vuonna 2003-2004 julkaistuissa lastensuojelun neljässä kirjassamme. Kirjat on saatavana maksutta Kuntaliiton kirjakaupan sivuilta (pdf-julkaisut: hakusanalla Rousu). Tätä ennen sen olimme jo kirjoittaneet vuonna 1999 lastensuojelun laadun perusteita käsitelleessä julkaisussamme.

Toteutimme samaisen kollegan kanssa ensimmäisen lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulun vuonna 2004 osana Harava-hanketta. Samalla ”koulunpenkillä” opiskelivat noin 8 kk oppimisjaksolla palvelujen hankkijat, tuottajat ja palvelujen valvojat. Opiskelimme yhteistä kieltä, jolla hankintaprosessi nimenomaan lastensuojelussa toimisi. Osto- ja myyntikoulun raporttikin on maksutta saatavana sivuiltamme.

torstai 13. toukokuuta 2010

Lapsen etu myös kirkon ohjenuorana?

Viime päivinä on mediassa keskusteltu lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä eri uskontokunnissa. Hyväksikäytön kohteeksi on joutunut lapsia myös Suomen valtakirkon piirissä. Lastensuojelijana en voi hyväksyä minkäänlaisia verukeselityksiä, joilla oikeutettaisiin lapsiin kohdistuva rikos, sen salailu ja peittely.

Kirkon tulisi olla uskottava arvoyhteisö, jonka toimintaa ohjaa lapsen etua vaalivat eettiset toimintaperiaatteet. Myös kirkon tulee toiminnassaan sitoutua lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen noudattamiseen ja myös tiedossa olevien epäkohtien poistamiseen.

Minun oikeustajuuni ei mahdu se, että lastensuojelulaki vesittää ilmoitusvelvollisuuden ja antaa kirkolle erivapauden tulkita ilmoitusvelvollisuutta rippiin ja sielunhoitoon liittyvissä asioissa. Vain rikoslain ns. törkeän rikoksen suunnittelu murtaa salailun. Lastensuojelulakia tulee muuttaa. Samoin kirkkolakia tulee muuttaa niin, että lapsen hyväksikäyttö ja lapseen kohdistuva muu vastaava pahoinpitely ei ole milloinkaan salassa pidettävä asia. Kirkon itsensä tulee toimia aloitteellisesti kirkkolain muuttamiseksi. Olisi jo aika toimia eikä vain puhua.

Alla lainaukset
– Lapsen oikeuksien sopimuksesta ja linkki sopimukseen.
– lastensuojelulaista ja linkki lakiin
– ev.lut.kirkon ohjeistuksesta lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuudesta ja linkki julkaisuun
– linkki Helsingin Sanomien vieraskynä 13.5.2010: Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”.

Lapsen oikeuksien sopimus
” 19 artikla: Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.

Tällaisten suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi.” - katso tästä koko lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi on v.1991 lailla hyväksynyt (linkki on Unicef:n sivuille).

Suomen lastensuojelulain (25§) mukaan … ”Seurakunnan tai muun uskonnollisen yhteisön palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.” - katso tästä koko lastensuojelulaki (linkki Finlex:iin).

Kirkko ja lastensuojelutyö ohjeistuksessa todetaan seuraavasti: ”Poikkeuksena pappien ja lehtoreiden ehdottomaan rippisalaisuuteen on tilanne, jossa joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan suunnitteilla. Vaikka siis papin ja lehtorin rippisalaisuutta ei voi murtaa, se väistyy rikoslain 15 luvun 10 §:n 1 momentissa mainituissa tilanteissa. Pykälässä tulee esille lukuisa joukko rikoksia, joita ilmiantovelvollisuus koskee. Lastensuojelun näkökulmasta olennaisimmat ovat raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö,
murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen.” (Kirkkohallitus 2007, päivitetty 1.4.2008, s.17). – katso linkki ev.lut.kirkon sivuille.

Helsingin Sanomien vieraskynä-artikkeli 13.5.2010. Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”. Linkki Hesariin.