torstai 19. joulukuuta 2013

Pientä ja suurta sosiaalipolitiikkaa ihmisille

Tämä kolumni on julkaistu 19.12.2013 Ahjo-lehdessä
 
Olen istunut muuttolaatikoiden keskellä ja inventoinut elettyä arkea. Jo aikuistuneiden lasten vauva-ajasta alkaen on kertynyt paljon pieniä tavaroita. Yksi sellainen oli isoveljen puukäsitöissä tekemä ulko-oven avaimen apulaite ekaluokkaa käyvälle pikkusiskolle. Leirillä saadut ansioviirit kertoivat lasten yhteisöjen huippuhetkistä ja voimavaroista. Näistä ei voi luopua.

Siltoja rakentava yhteisöllisyys yhdistää Helsingin Sanomien Matti Kalliokosken mukaan ihmisiä ideologisista, uskonnollisista, etnisistä ja muista taustoista riippumatta. Se perustuu jaettuihin vuoropuhelun kokemuksiin ja yhdessä sovittuihin yhteisön toimintasääntöihin. Synnyttyään se on lähes poikkeuksetta positiivista laatua. Positiivisuus on mahdollisuuksien näkemistä, ratkaisukeskeisyyttä, tavoitteellisuutta ja toivoa. Se on kehityksen ja hyvinvoinnin perusta.

Muuttolaatikoiden keskellä oli hyvä tunnistaa, että elämässämme on ollut paljon siltoja rakentavia arjen yhteisöjä. Arvokkuutta kokenut tunnustaa arvokkuuden myös muissa, kuten Pekka Himanen esittää Kestävän kasvun mallissaan. Siinä päämääränä on arvokas elämä ihmisen, yhteiskunnan ja globaalin maailman yhteisöissä.

Dosentti Sakari Möttösen mukaan pieni sosiaalipolitiikka rakentuu ihmisten yhteisöissä. Se on keskeisesti kohtaamista ja kuulluksi tulemista, mutta myös kuntien lähipalvelujen saatavuutta ja oikeudenmukaisuuden kokemusta. Pieni politiikka on toimintaa. Se rakentaa perustan luottamukselle, että myös suuri politiikka kuuntelee ihmisten tarpeita. Suuri sosiaalipolitiikka on lainsäädäntöä, järjestelmiä ja rakenteita. Sen uskottavuus, legitimiteetti, on pienen politiikan varassa.

Viimeisten vuosien keskustelua on hallinnut suuri politiikka. Sitä on ruokittu kovin myös mediassa, jossa uutiskynnystä harvoin läpäisee pienen politiikan ilot ja onnistumiset. Kuten toimittaja Riikka Venäläinen kuvaa, tällaiset uutiset voisivat parantaa maailmaa vähentämällä pelkoa, voimattomuutta ja toivottomuutta.

Tarvitsemme suurta ja pientä sosiaalipolitiikkaa. Ratkaisevinta ei kuitenkaan hyvin tulosten aikaansaamisessa ole se, millainen sote-hallinto meillä on. Hyvät hallintorakenteet toki edistävät ja tukevat fiksujen käytännön ratkaisujen syntymistä. Näin on esimerkiksi Etelä- Karjalan sote-kuntayhtymässä. Johtaja Timo Salmisaari vakuuttaa, että mielenterveyshoito ja päihdepalvelut ovat parantuneet ja rahaa säästynyt. Ihmiset saavat apua silloin kun sitä tarvitsevat ja siellä missä ihmisten omat yhteisöt ovat.

Toiminnan tehokkuus on ymmärrystä ja dialogia asukkaiden kuntayhteisöjen pienen politiikan ja suuren politiikan sote-rakenteiden kesken. Pieni politiikka on paikallista ja aina erilaista. Siksi sote-rakenteiden tulee mukautua alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin. Miten tämä viesti saadaan perille maan hallitukselle ja ministeriöille?

Sirkka Rousu, hyvinvointipolitiikan yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta
-----------------------------------------------------------
Päätin neljän vuoden kolumnisti-jaksoni Ahjo-lehdessä, joka on Metallityöväenliiton 150 000 jäsenen lehti. Olen kirjoittanut erilaisista hyvinvointiteemoista, perheväkivallasta, lasten hyvinvoinnista, parisuhteesta, työhyvinvoinnista, palvelujen saatavuudesta, sote-uudistuksesta ja monesta muusta.  
Tämänpäiväinen kolumniaihe sattui sopivasti samaan teemaan, sillä tänään julkaistiin sote-järjestämislakia valmistelleen työryhmän ehdotukset  - se suuri sosiaalipolitiikka.
Laitan tähän linkeiksi
- Huoltaja-säätiön Bruno Sarlin seminaariaineiston, josta mm. Möttösen Sakarin esitys löytyy.