lauantai 8. kesäkuuta 2019

Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelun laadusta ja vaikuttavuudesta?


Olen hakenut usemman kerran apurahoja tutkimukseen, jonka keskiössä olisi lastensuojelun onnistumiseen liittyvien tekijöiden jäsentäminen. Kilpailu rahoituksesta on aina kovaa. Niinpä olin yllättänyt, kun sähköpostiviestillä säätiön asiamies kysyi haluaisinko puhua apurahansaajien juhlassa. Olin siis saanut apurahan ja sen aihepiiristä haluttiin minun puhuvan muillekin. Toki tähän suostuin.

Tässä 27.5.2019 puheeni Niilo Helanderin säätiön apurahajuhlassa. Teen tarkemman tutkimuksen toteutussuunnitelman kesällä ja syksyllä haen siihen kumppaneita - lisää tietoa asiastaa myöhemmin.

Kuva: Matias Uusikylä

Lämmin kiitos tästä mahdollisuudesta puhua apurahansaajana.

Omassa tutkimuksessani pohdin -  Mitä lastensuojelun onnistumistarinat kertovat lastensuojelun laadusta ja vaikuttavuudesta?  

Olen hyvin suuren perheen nuorimmaisia. Olen saanut perheeltäni kannustusta opiskeluun. Opiskelu on mahdollistunut suomalaisessa yhteiskunnassa myös taloudellisesti köyhän perheen nuorelle. Aloitin sosiaalityön opinnot Tampereen yliopistossa ilman ylioppilaspohjaa, ja jatkoin toisen yliopistotutkinnon opiskelua lastensuojelun asiakastyön, omien lasten kasvattamisen ja kodin rakentamisen ohella - valmistuen pitkän opintopolun päätteeksi hallintotieteen tohtoriksi tutkien lastensuojelun tuloksellisuuden arviointia organisaatiossa.

Työn ohella erilainen opiskelu, kuten ammatillisen opettajan opinnot, sekä tutkimus- ja kehittämistyö on jatkunut läpi elämän. Uteliaisuus ja kiinnostus oppia ymmärtämään maailmaa, ihmistä ja toimintamme vaikutuksia sekä koettua asiakastyön laatua, on osa arkeani edelleen. Koen, että on tärkeää myös laittaa kiertoon minulle kertynyttä tietoa ja osaamista - siksi mm. kirjoitan Lastensuojelija-blogia.

Kannan vastuuta ja huolta päätöksenteon laadusta, myös kotikuntani päätöksentekijänä. Oikeudellisesti ja inhimillisesti kestävien päätösten tulisi perustua vahvasti tietoon ja toimintaa tulisi johtaa erilaista tietoa hyödyntäen. Keskeinen tiedontuottaja on ihminen ja hänen kokemuksensa, myös silloin kun hän on yhteiskunnallisen tuen ja palvelujen tarvitsijana esimerkiksi lastensuojelussa. 

Lastensuojelun epäonnistumisen tarinat nousevat jatkuvasti yleiseen keskusteluun. Sen sijaan tiedämme aika vähän siitä, millaiset seikat ja tekijät kertovat onnistuneesta lastensuojelusta. Lastensuojelun avohuollon asiakkuudessa oli vuonna 2017 noin 56 000 lasta ja nuorta, lisäksi sijaishuollossa oli noin 18 000 lasta ja nuorta, heistä yhteiskunnan vastuulleen ottamia huostaanotettuja lapsia oli noin 12 000 - uskallan arvioida, vaikka kunnollista tutkimustietoa ei tästä olekaan, että lastensuojelu myös onnistuu auttamaan ja tukemaan perhettä sekä suojelemaan lasta ja nuorta hoidon laiminlyönniltä ja kaltoinkohtelulta. Lastensuojelun toiminnassa havaitut puutteet pitää tietenkin korjata.

Onnistumistarinoiden esille saaminen tuo lisää ymmärrystä ja tietoa lastensuojelun laatuun ja vaikutuksiin liittyvistä tekijöistä sekä siitä, mitä olisi tarpeen tehdä lasten ja perheiden tueksi jo varhaisemmassa vaiheessa, kun tuen tarve ilmenee. Onnistumisesta kertovaa tietoa tarvitaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edellytysten parantamisessa sekä lastensuojelun laatua ja vaikuttavuutta vahvistavien toimien kehittämisessä.

Epäonnistumisesta kertovien uutisten pohjalta myös vanhemmat, lapset ja nuoret, jotka itse tarvitsisivat apua ja tukea, muodostavat käsitystä lastensuojelun toiminnasta: uskallanko hakea apua, jos lastensuojelu toimii, kuten mediassa kerrotaan?

Lastensuojelun onnistumistarinoiden esille nostaminen luo myös luottamusta tämän päivän lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen siitä, että he voivat saada apua ja tukea lastensuojelusta. Lastensuojelua kohtaan tunnetaan pelkoa, joka voi viivästyttää avun hakemista.

Yhteiskunnan tulee tietää, miten se onnistuu lastensuojelun tehtävässään. Lastensuojelun ja perheiden kuntoutuksen yhteiskunnalliset kustannukset ovat vuodessa noin miljardi euroa. Lastensuojelusta vastuussa olevat ovat tilivelvollisia myös toiminnan kustannus-vaikuttavuudesta. Yhteiskunta kantaa tiedontuottamisen vastuunsa heikosti.

Tietoa lastensuojelusta tuotetaan tietenkin osana asiakastyötä, mutta tietoa vaikutuksista ei saada tietojärjestelmistä raportoitua. Yhteiskunta vastuutehtävästään huolimatta, ei ole perustanut lastensuojelututkimukselle rakennetta, tutkimusohjelmaa ja perusresurssia.

Lapsiasiavaltuutettu ja monet lastensuojelutahot ovat ehdottaneet monien vuosien ajan, että lastensuojelun tutkimusta varten tarvitaan pitkäjänteinen tutkimusohjelma, sille tutkimusta organisoiva rakenne ja yhteistyöverkosto sekä perusresurssi, jolla tuotetaan jatkuvaluontoisesti monenlaista tietoa lastensuojelusta, myös onnistumisesta. Säätiöiden rahoitusrooli on nykyisin keskeinen, mutta on liian sattumanvaraista millaisiin tutkimuksiin kulloinkin saa eri säätiöistä rahoitusta. Näin ei voi olla yhteiskunnan vastuulla olevassa tehtävässä.

Oman tutkimushankkeeni tuloksia tullaan hyödyntämään nyt vielä suunnitteluvaiheessa olevassa tutkimushankkeessa, jossa kehitettäisiin lastensuojelun laadun ja vaikutusten seurantamallia organisaatioiden johtamisen ja toiminnan kehittämisen perustaksi. Lastensuojelusta vastaavien organisaatioiden nykyisistä seurantamalleista puuttuvat onnistumista kuvaavat mittarit.   

Onnittelut kaikille apurahasaajille - Kiitos!

Juhla oli Ritarihuoneella, jossa seiniä peitti aatelissukujen reliefit. 

Itse sain presidentilta 6.12.2018 oman ritarimerkkini.  



lauantai 16. helmikuuta 2019

Mistä resurssit sote-palvelujen valvontaan? - ehdotus valvontajärjestelmän kehittämiseksi



TAUSTOITUSTA JA PERUSTELUA

Helsingin sanomat julkaisi 15.2.2019 (ALLA) ideani, miten sote-palvelujen valvontajärjestelmää voitaisiin kehittää ja niin, että järjestelmä rahoitettaisiin valvottavien maksamilla valvontamaksuilla
- näinhän mm. autokatsastus toimii, ja siitä tämä idea on lähtöisinkin.

Omavalvonta on osa jokaisen yksikön johtamista ja jatkuvaa laadun varmistusta, mutta sen lisäksi tarvitaan uskottavaa viranomaisvalvontaa, ja viranomaisjohtoista muuta laadun varmistusta  - tässä tämä katsastustoiminta. 


Kuten olemme tässä hoivapalvelujen kohussa voineet todeta, nykyinen valvontajärjestelmämme on täysin riittämätön ja toimii hyvin vähäisillä resursseilla, eikä omavalvonta voi olla pääasiallisin keino, jota hallitus Luova-viraston perustamisella tavoittelee, varsinkaan heikommassa asemassa olevien kuten vammaiset, vanhukset, lastensuojelun lapset ja perheet, mielenterveyskuntoutujat jne. palveluissa. Useissa maissa toimii riippumattomia valvontaelimiä, meillä ei. THL teki joitakin vuosia sitten eri maiden valvontajärjestelmistä selvityksen.

Valvottavia yksikköjä on nykyisin aivan valtava määrä, mutta valvontajärjestelmä on sama kuin 30-40 vuotta sitten - todellakin!


Ns. SGEI-julkisen palveluvelvoitteen perusteella lakisääteisten sosiaalialan osaamiskeskusten lisäksi, ”katsastustoimintaa” voisi tehdä eri kohderyhmien palvelujen osaamisessa kunnostautuneet, esimerkiksi lastensuojelussa Pesäpuu ry, joka on saanut lukuisia palkintoja kehittämisosaamisestaan.

Luovassahan ei valvontaresursseja olisi nykyistä enempää, oikeastaan päinvastoin. Tosin Luovan perustaminenkin on riippuvainen siitä, tuleeko meille maku-sote:a:  siis maakuntia ja niiden sote-liikelaitoksia, jossa yhteydessä mm.AVI:t on tarkoitus lakkauttaa, ja poistaa sijaintipaikkakunnilta yksiköiden valvontavastuu. Kunnilta/kuntayhtymiltähän poistettaisiin kokonaan sote-tehtävät ja siten myös valvontavastuut. 

Valvonnan pitää olla uskottavaa ja läpinäkyvä:

mm.valvottavan yksikön pitää julkaista valvonnan lopputulema. 
Ja miksi valvottavat eivät siitä joutuisi sote-alalla maksamaan, samoin kuten ympäristö ja teknisellä alallakin hakija/valvottava maksaa valvonnasta (kattaa noilla alueilla vain osan valvontakustannuksista).
Ravintoloidenkin pitää pitää asiakkaiden näkösillä tarkastuksen tuloksesta kertova tarra. Miksi ei sitten sote-yksiköissä?

En usko myöskään, että valtion budjetista tulee (ei siis tullut lisäbudjetista) niin paljon lisäresurssia, että valvottavien määrä huomioiden, se riittää mihinkään. Substanssin erityisosaamista tarvittaisiin myös.  

Resurssit eivät myöskään nykykunnissa/kuntayhtymissä tule kasvamaan tarvetta vastaavaksi.
Näillähän on nykyjärjestelmässä useita valvontarooleja: 1) sijaintipaikkakunnan velvollisuus valvoa, 2) ostajana velvollisuus valvoa mitä ostaa ja sopimuksenaikainen valvonta, 3) lisäksi jokainen asiakastyöntekijä valvoo oman asiakkaansa osalta - kunnan/kuntayhtymän roolihan tosiaankin kokonaan poistuisi Luova-mallissa.

Toimittajat vaihtoivat otsikon: jutun pääpointti oli valvontajärjestelmän uudistaminen, ei sinänsä yllätystarkastukset, joita tietenkin pitää olla, mutta niitä ei pystytä nykyisin tekemään kuin vasta jo ongelmien synnyttyä.

Idean alkuperäisesittäjä on ollut Seppo Sauro, asiaa kehiteltiin useissa aiemmissa Kuntaliiton aikaisissa hankkeissani, joissa toimin projektipäällikkönä - yritimme katsoa asiaa laadun kehittymisen näkökulmasta ja boxin ulkopuolelta. Idean eri versiot on julkaistu, viimeksi 2009 (Holma) LapsiArvi-hankkeessa, tuolloin pohdimme lastensuojelua. Julkaisu löytyy edelleen sähköisenä Kuntaliiton sivuilta.

Järjestelmän tulisi olla valtiojohtoinen, ja sen toki voi perustaa myös suoraan valtion omaksi toiminnaksi. 

Itse ajattelin, että SGEI-julkisena palveluvelvoitteena annettu tehtävä (valtion toteuttaman kilpailun kautta) toisi "katsastajaksi" eri palvelualojen parhaimmat asiantuntijaorgaanit, lastensuojelussa se voisi siis olla Pesäpuu ry. 
Sosiaalialan lakisääteiset alueelliset osaamiskeskukset ovat monen sosiaalialan alueen osaajia, joten heillä voisi olla osaamista laajastikin jne. - rajoituksena pitää olla se, että ko.yksikkö ei itse tuota asiakaspalveluja joita se katsastaa - käytän tätä katsastaa -termiä kun idea on tuolta autokatsastuksesta, mutta tietenkin asiassa on kyse valvonnasta ja laadun varmistamisesta. 

Idean jatkokehittelyssä löytyy selkeät roolit eri toimijoille - kirjoitin niistä lyhyesti julkaistun mielipiteen lopussa. Keskeinen rooli on mm. laatu- ja valvontakriteerit (autoillakin sellaiset on), valvontarekisteri, ennakollinen valvonta, sanktiot jne.

Minulla itselläni on monipuolinen alan työkokemus ja myös sekä alan että hallinnon koulutus (tohtori), pieni pätkä myös valvojana aikoinaan Uudenmaan lääninhallituksessa (nyk.AVI) - tunnen toimintaympäristön. Parhaillaan toimin myös Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän päättäjänä hallituksessa, valtuustossa ja yksilöasioiden jaostossa. Yhtymä vastaa kuuden kunnan ja 200 000 asukkaan sote-tehtävistä ja palveluista.

Tässä HS 15.2.2019 julkaistu lukijan mielipide:

Hoivayksiköihin tulisi tehdä säännöllisiä yllätystarkastuksia


Tarkastustiedot tulisi viedä valtakunnalliseen rekisteriin, josta saataisiin ajantasaista tietoa valvonnan tuloksista.

SOTE-PALVELUJEN valvonnan resurssit ovat riittämättömiä kaikilla palvelualoilla lastensuojelusta vanhuksiin. Mistä saadaan lisäresursseja?

Ehdotan seuraavaa mallia. Kun yksikön toiminta alkaa, tehdään käynnistämistarkastus. Toiminnan aikana yksikkö tarkastetaan yllätystarkastuksin vuosittain. Jos vikoja löytyy, tehdään jälkitarkastus puutteiden korjaamisesta.

Kun toiminta muuttuu oleellisesti, tehdään muutoskatsastus. Ylimääräisiä yllätystarkastuksia tehdään, kun ongelmia on tullut esille. Kaikki toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan katsastusmaksuilla, jotka yksikön omistaja maksaa. Katsastusvelvoite koskisi sekä yksityisiä että julkisesti omistettuja yksikköjä.

Katsastusjärjestelmä voisi perustua julkiseen palveluvelvoitteeseen (niin sanottu SGEI-velvoite), ja katsastusta hoitavat valittaisiin julkisen kilpailun perusteella. Säädöksillä varmistetaan, että katsastusasemalla on osaavaa työvoimaa. Esimerkiksi lakisääteiset sosiaalialan osaamiskeskukset voisivat menestyä toiminnassa.

Tarkastusten tulee perustua kansallisiin laadun kriteereihin ja vaatimuksiin, jotka osin ovat kaikille yhteisiä ja osin palvelun sisältöön perustuvia. Tarkastustiedot viedään valtakunnalliseen rekisteriin, josta saadaan ajantasaista tietoa valvonnan tuloksista. Tarkastustuloksen pitää löytyä jokaisen yksikön julkisista tiedoista, esimerkiksi: ”Yksikkö katsastettu 2018 – viisi tähteä”, eli kaikki tarkastetut asiat ovat kunnossa. Katsastustoiminta kannustaa ylläpitämään ja kehittämään laatua.

Järjestelmä rahoittaa itse itsensä. Viranomaisten tehtävät painottuisivat ennakolliseen ohjaukseen, koulutukseen, valvonta- ja lupakriteerien laadintaan, valvontajärjestelmän toimintaan sekä tarvittaessa sanktioihin.

Asiakkaan omatyöntekijä valvoo aina asiakkaansa hoidon laatua. Lisäksi yksikön kanssa sopimuksen tehnyt tilaaja valvoo sopimuksessa sovittujen asioiden noudattamista.

Sirkka Rousu

sote-alan yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu