perjantai 21. joulukuuta 2012

Elämän riskeissä poiskäännyttäminen jättää heitteille

Artikkeli on julkaistu Metalliliiton Ahjo-lehdessä 20.12.2012
 
Kun terveyskeskuksessa pidetään terveenä ja vain laiskana, mutta työvoimatoimistossa työkyvyttömänä, tarkoittaa se yhteiskunnan ulkopuolelle putoamista, kuvaa naiskirjoittaja Anne Määtän syksyllä tarkastetussa väitöstutkimuksessa, jonka aineistona oli 194 ihmisen kertomukset sosiaaliturvan väliinputoamiskokemuksista.

Sosiaaliturvan tulisi tarjota jokaiselle turvaa elämän riskitilanteissa, kuten työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, lapsen syntymän tai huoltajan menetyksen johdosta. Sosiaaliturvajärjestelmää on rakennettu pitkän ajan kuluessa ja siitä on tullut hyvin pirstaleinen. Järjestelmä vuotaa ja kokonaan sosiaaliturvan ulkopuolelle voi joutua kuka tahansa lyhytkestoisesti, mutta myös toistuvasti ja pitkäkestoisesti. Tuhansia elää ruoanjakopisteiden ja seurakunnan diakonia-avustusten varassa.  

Väliinputoamisen riskiryhmiin kuuluvat myös velkaantuneet, rahavaikeuksiin joutuneet yrittäjät ja mielenterveyshäiriöistä kärsivät henkilöt. Sosiaaliturvan ulkopuolelle jäämisestä kertoivat myös taiteilijat, tutkijat ja pienituloiset maanviljelijät. Heidät oli määritelty yrittäjiksi, jolloin he eivät olleet oikeutettuja työttömyysturvaan eivätkä yritystoiminnan vuoksi toimeentulotukeen. Järjestelmä määrittää ihmisten yksityistä arkea ja vaikuttaa mm. puolisojen välisiin suhteisiin: etuuksien vuoksi voidaan joutua muuttamaan erilleen kun puolison tulojen takia ei saada työmarkkinatukeakaan.

On käytävä monella luukulla ja täytettävä monenlaisia papereita: katkaistava opintotuki opintotukitoimistossa, haettava sairauspäivärahaa ja asumistukea Kelasta sekä toimeentulotukea sosiaalitoimistosta, jos sitä saa. Kuka jaksaa tällaista, kun on oikeasti sairas, kirjoittaa nuori opiskelija. Erityisen heikko tilanne on työelämän alussa olevilla vajaakuntoisilla nuorilla.  

Määttä kuvaa myös poiskäännyttämisen kehää, jossa instituutiot ja viranomaiset luokittelevat, erottelevat ja valikoivat yksilöitä sopiviksi järjestelmään. Kehän sulkeuma tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö määritellään työttömäksi työnhakijaksi, vaikka työtä ei todellisuudessa ole tarjolla. Käännyttäminen tarkoittaa henkilön tai hänen käyttäytymisensä muokkaamista paremmin järjestelmän toimintalogiikkaan soveltuvaksi. Esimerkiksi työttömästä tehdään yrittäjä, ja näin parannetaan henkilön työmarkkinakelpoisuutta. Siirräntä tarkoittaa vaikeuksiin joutuneen ihmisen siirtämistä jonkin toisen tahon tai omaisen vastuulle. Siirräntä on usein ”luukuttamista”, eli tuenhakija joutuu kielteisen päätöksen seurauksena asioimaan usean eri tahon kanssa saadakseen tukea. Viranomaiset eivät tehneet yhteistyötä. Poiskäännyttämisen viimeinen ja vaikein muoto on torjunta, jossa haavoittuvassa tilanteessa oleva jätetään oman onnensa tai epävirallisen avun varaan. Jotkut kirjoittajat olivat apua hakiessaan kokeneet kaikki poiskäännyttämisen muodot. Pirstaloitumisen seurauksena kokonaiskuvaa avuntarvitsijan tilanteesta ei synny mihinkään.

Poliitikot tietävät ongelmat, mutta päätöksiä sosiaaliturvan uudistamiseksi ei saada aikaan. Perustulo olisi hyvä ratkaisu. Pienimpien etuuksien ja tulojen verottamatta jättäminen olisi toinen hyvä ratkaisu. Tarvittaisiin sosiaaliturvaetuuksien kokonaisuudistus. Sen lisäksi tarvitaan ammattilaisten apua ja yhteistyötä, sillä kasaantuneita ja pitkittyneitä ongelmia ei ratkaista pelkästään rahalla. Hyvinvointivaltion turvaverkot pitää kunnostaa. Päätöksiä poliitikot!

Sirkka Rousu, kirjoittaja on Metropolia ammattikorkeakoulun hyvinvointipolitiikan yliopettaja

maanantai 17. joulukuuta 2012

”Väärän” pääaineen siltaopintoja sosiaalialan Yamk-tutkinnon suorittaneille?


Kansanedustajien ryhmä (KD) teki valtion vuoden 2013 budjettiin miljoonan euron talousarvio-aloitteen, jotta yliopistot voisivat lisätä sosiaalityön maisteritutkinnon aloituspaikkoja.

Villit huhut kertovat, että määrärahaa tultaisiin myös käyttämään ”väärän” pääaineen valinneiden ns.siltaopintoihin ja näiden joukossa olisi myös sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Siltaopinnoilla ”väärän” pääaineen tutkinnon suorittaneet voisivat suorittaa yliopistolliset sosiaalityön lisäopinnot.

Miten ihmeessä sosiaalialaa ja sosiaalityötä 300 opintopistettä ja noin kuuden (6) vuoden opinnot suoritettuaan sekä hankittuaan alan kolmen vuoden työkokemuksen sosiaalialan AMK-tutkinnon ja Yamk-tutkinnon välissä, pitäisi vielä suorittaa siltaopintoja, jotta voisi olla pätevä tekemään sosiaalityötä? Käsittämätöntä.

Se, joka hakeutuu suorittamaan sosiaalialan Yamk-tutkintoa, on hyvin motivoitunut toimimaan sosiaalialan töissä edelleenkin. He ovat olleet sosiaalialan asiakastyössä AMK-tutkinnon jälkeen useita vuosia (vähintään lain edellyttämät kolme vuotta), ja silti alan todellisuuden tietäessään vielä haluavat hakeutua jatkamaan sosiaalialan opiskelua ylempään tutkintoon. Eikö se kerro, että heillä on aitoa kiinnostusta toimia sosiaalialan asiakastyössä ja myös ylemmässä tutkinnossa saatu taito kehittää ja uudistaa sitä.

Spesifistä sosiaalialan Yamk-tutkinnosta valmistuu vuosittain noin 150 opiskelijaa, joilla on siis master-tason ylempi korkeakoulututkinto ja takanaan saman verran opintoja kuin yliopistosta valmistuvilla, ja sen lisäksi useiden vuosien alan työkokemus. Ei heitä voi rinnastaa ”väärän” pääaineen valinneiksi kun puhutaan sosiaalityöstä.

Ja toisaalta on aika erikoista, jos valtion lisärahoitusta tultaisiin käyttämään jonkin muun pääaineen mukaan maisteritutkinnon suorittaneiden pikakouluttamiseen sosiaalityöhön. Heille ei voi mitenkään kertyä laajaa ja syvällistä sosiaalialan ja sosiaalityön osaamista ja käytännön työkokemusta, joka jo sosiaalialan Yamk-tutkinnon suorittaneilla on.

Nyt olisi korkea aika jo STM:ssäkin ottaa järki käteen. Kelpoisuuslaki on päivitettävä niin, että myös Sosionomi Ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityön kelpoisuuden ilman mitään siltaopintoja.

Kunnissa tarvitaan erilaisia koulutusväyliä pitkin valmistuneita sosiaalialan ammattilaisia: yliopiston maistereita, ammattikorkeakoulujen sosionomeja (AMK) sekä sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittaneita, ja monia muita.  

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Lapsen sijoitus on monille pelastus, mutta myös riski


Uuni tuoreessa Yhteiskuntapolitiikkalehdessä 6/2012 on merkittävä artikkeli sijoitetuista nuorista. Tutkimuksen kohteena ovat vuonna 1987 syntyneet lapset, jotka ovat olleet sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Nämä yhteensä 1900 lasta elivät varhaislapsuuttaan laman syvimpinä vuosina. Rekisteritutkimuksessa selvitetään, miten nämä lapset ovat pärjänneet nuoressa aikuisuudessaan.

Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että lasten sijoitusten taustalla on monia sekä yksilöön että kasvuolosuhteisiin ja yhteiskuntaan liittyviä tekijöitä: köyhyyttä ja taloudellisia vaikeuksia, vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia sekä väkivaltaa. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla on usein fyysisiä ja psyykkisiä sekä käyttäytymisongelmia, ja he pärjäävät koulussa heikommin kuin ikätoverinsa. Myös tämän rekisteritutkimuksen tulosten mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen hyvinvoinnin puutteet ovat moninaisia ja he pärjäävät keskimäärin ikäisiään heikommin myös nuoressa aikuisuudessa.

Tuukka Tammi sanoo YP:n pääkirjoituksessa, että järjestelmä ei aina pysty ”normalisoimaan” lasten elämää: Sijoitetut ovat ikätovereitaan useammin psykiatrisessa hoidossa. Toisaalta hän pohtii, kuinka paljon huonommin asiat voisivat olla ilman lastensuojelun puuttumista asioihin. Tosin aiempien tutkimusten (mm. psykiatrian alan väitöskirja) mukaan hoidon saamisessa on myös sijoitettujen lasten osalta suuria viiveitä ja ongelmia. Rekisteritutkimuksen tutkijat kirjoittavat, että monet lapset tulevat lastensuojelun piiriin liian myöhään ja liian vakavien ongelmien kanssa. Näin myös kertovat käytännön lastensuojelun ammattilaiset.

Rekistereistä selviää, että sijoitetut lopettavat opiskelunsa peruskouluun yhdeksän kertaa useammin kuin muut samanikäiset. Toimeentulotuen saaminen 20 kertaa yleisempää. Myös psykiatrinen hoito, sekä synnyttäminen alle 20-vuotiaana on moninkertaisesti yleisempää. Lapsuuden olosuhteet sekä perhetekijät selittävät pärjäämistä, mutta vaikka kotiolot ja perhetausta suljettiin pois, eivät erot sijoitettuna olleiden ja muiden ei-sijoitettuna olleiden samanikäisten välillä kadonneet.

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat lapsen myöhempään kehitykseen ja kykyihin, mutta sijoituksessakin on riskinsä varsinkin mikäli sijaishuolto ei pysty tarjoamaan lapsen tarpeiden mukaista hoivaa, pysyvyyttä ja kiintymyssuhteita. Kun ”järjestelmä” ottaa vastuun sijoitetusta lapsesta tai nuoresta, tulisi kyetä tarjoamaan parempaa kuin lapsen vanhemmat ja koti on pystynyt. Muutamien aiempien tutkimusten mukaan mm. sijaisperheissä sijoitettuna olleista sekä SOS-lapsikylässä sijoitettuna olleiden lasten myöhemmästä elämästä, lastensuojelun sijaishuolto myös onnistuu: sijoitetut lapset olivat pääosin pärjänneet kuten muutkin ikäisensä.

Tutkimuksessa sijoitettuina olleiden varhaisaikuisuuden ongelmien määrä vaihteli myös sen mukaan, kuinka kauan sijoitus oli kestänyt, minkä ikäisenä lapsi oli sijoitettu, minkä muotoinen sijoitus on ollut ja mistä syystä lapsi on sijoitettu. Tutkijoiden mukaan apua pitäisi saada aiemmin. Peruspalvelut ja koulu ovat avainasemassa tuen tarpeen tunnistamisessa sekä tuen toteuttamisessa lapsen tavallisessa arjessa. Perheet tarvitsevat tukea.

Eniten aikuisiän pärjäämisongelmia oli niillä, jotka oli sijoitettu ensimmäisen kerran teini-iässä. Usein ongelmat ovat jo niin vaikeita, että niihin vaikuttaminen on hankalaa. Tutkimuksen mukaan sijoitettujen nuorten tulisi saada varhaisaikuisuudessa heidän tarpeidensa mukaista jälkihuoltoa.

Lastensuojelututkimusta on ehdottomasti liian vähän. Sijoitettuna vuoden 2011 lopussa oli lähes 15 000 lasta, ja avohuollon asiakkaana lähes 80 000 lasta. Suomen hyvinvointivaltiossa!

Lue lisää alla olevista linkeistä


Turhat lastensuojeluilmoitukset ja ilmoitukset, joihin pitää reagoida välittömästi


Totesin Kananojan työryhmän kuulemistilaisuudessa (29.10.), että meillä on kaksi ääripäätä lastensuojeluilmoituksissa: niitä viranomaistahoja, jotka tekevät lastensuojeluilmoituksen rutiinisti lähes kaikista lapsiin liittyvistä työtilanteistaan vähän niin kuin varmuuden vuoksi ja on niitä lapsen peruspalvelujen tahoja, jotka eivät tee ilmoitusta edes silloin kun on jo paljon havaintoja lapsen tilanteesta ja on aitoa huolta lapsen kehityksestä ja terveydestä (tilastojen mukaan mm. päivähoito ja neuvola). Useimmiten yksityishenkilöiden ilmoitukset, kuten naapureiden ja läheisten, tehdään kun huoli lapsesta on jo suuri. Puolisoiden erokriiseissä tehdään myös aiheettomia ilmoituksia toisesta osapuolesta.  
Rutiinisti tehtävät ilmoitukset työllistävät usein turhaan lastensuojelua, sillä jokainen ilmoitus on tarkistettava. Ilmoituksen tarkistamisen ensimmäinen vaihe on ottaa kantaa, onko ilmoituksen perusteella ryhdyttävä välittömästi selvittämään lapsen tilanne. Ilmoituksen tietojen perusteella on pääteltävissä, että lapsi on vakavassa vaarassa ja tarkistaminen on tehtävä heti.

Suuressa työmäärässä voi jäädä huomioimatta saapunut ilmoitus esimerkiksi lapsen naapurilta, tai samasta lapsesta useampikin, tai ilmoituksen tarkistamiseen voi kulua lapsen terveyden kannalta kohtalokas aika. Äskettäin uutisoitiin oikeuden päätös, jossa lapsen isän avopuoliso (lapsen äitipuoli), ja jo aiemmin tuomion saanut lapsen isä saivat pitkät vankeustuomiot. He olivat kiduttaneet ja pahoinpidelleet erittäin raa-asti ja pitkään isän 5-vuotiasta lasta. Lapsesta tehtyjä lastensuojeluilmoituksia, mm. naapurilta, ei tarkistettu välittömästi. Ja kun kotiin sitten myöhemmin (päivien kuluttua) mentiin, lapsi vietiin samantien sairaalaan. Itse muistan omasta sosiaalipäivystystyöstäni mm. kotihälytyksen, jossa otimme kolmannen kerran kiireellisesti huostaan 6-vuotiaan tytön, jota mielisairasäiti oli pitkään kaltoinkohdellut mm. silitysraudalla polttaen. Ilmoitus tuli naapureilta. Paikalle menimme lääkärin ja poliisin kanssa heti.
Lastensuojelulain yksi tarkoitus oli se, että lapsi ja perhe saisi tukea mahdollisimman varhain, ja siksi mm. ilmoitusvelvollisten tahojen määrää lisättiin. Lain tavoite on hyvä. Käytäntö on nyt viimeistään osoittanut, että lastensuojeluilmoitusten toimintamallit eivät toimi, ja yhteistä koulutusta lastensuojelun ja muiden ilmoitusvelvollisten kesken tarvitaan. Jostakin syystä ministeriön pöydälle jäivät myös aikoinaan laaditut valtakunnalliset opas-asiakirjat, joilla lastensuojelulain toimeenpanoa olisi eri ammattilaisille opastettu.

Ehdotin Kananojan työryhmälle, että varataan valtion budjettiin resurssi ohjatusti järjestetyn täydennyskoulutusohjelman toteuttamiseksi, jolla koulutetaan eri alojen ammattilaiset em. ilmoitus-, yhteistyö- ja tähän liittyviin toimintakäytöntöihin. Koulutus olisi kaikille ilmoitusvelvollisilla tahoilla työskenteleville pakollinen, ja josta saadaan ”suorituspassi” (vrt. Hygienia-passin suorittamisvelvollisuus). Jos ”soppatykistä hernekeittoa jakavalta vaaditaan hygieniapassin suoritus”, niin miksi lastensuojeluilmoitusvelvollisilta ei vaadita lastensuojeluilmoitus-osaamista.
 
Käytäntöjen kehittämisen ja koulutuksen lisäksi tarvitaan lisää henkilöstöä lastensuojeluun. Kirjoitin jo  1990-luvun lopussa Kuntalehteen, että lastensuojelutyö on kunnissa kriisissä. Nyt on vuosi 2012.

Lue myös Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla 15.12.2012 julkaistu Satu Vasantolan artikkeli ”Teistä on tehty lastensuojeluilmoitus”. Tosi hyvä juttu ja on hienoa, että lastensuojelusta kirjoitetaan ja keskustellaan ihan asiaa.   

Lue tästä myös aiempi blogini, jossa julkaisinkuulemistilaisuudessa pitämäni esityksen, jossa tarkastelin myös. ilmoituskäytäntöjä.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Lastensuojelun laatua ohjaavaa ministeriön suositusta ei ole

Aulikki Kananojan työryhmän väliraportti julkaistiin 5.12.2012. Sen sisällössä ei ole mitään uutta, ja tämä väliraportin tekstissä myönnetäänkin - lastensuojelun tila on ollut hyvin tiedossa. Väliraportissa tehdään alustavaa yhteenvetoa asioista, joihin työryhmä paneutuu jatkotyössä. Yksi aihekokonaisuus on lastensuojelutyön kansallinen ohjaus. Johon myös alla oleva juttuni liittyy. Linkki Kananojan työryhmän väliraporttiin on jutun lopussa.
-------------------------------------------------------------------
 
Artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomissa 7.12.2012
Sosiaali- ja terveysministeriössä on ollut valmistelussa useiden vuosien ajan lastensuojelun laatusuositus. Viimeisin versio oli lausunnolla syksyllä 2010. Se laadittiin yhteistyössä ministeriön ja Kuntaliiton kanssa. Vastasin tuolloin Kuntaliiton puolesta suositustekstistä. Lausuntokierroksen jälkeen asiakirja jäi ministeriön virkamiesten pöydille. Luonnos sisälsi myös ehdotuksen suositeltavaksi lastensuojelun sosiaalityön henkilöstömääräksi, johon artikkelissa viitattiin (HS 5.12.2012).

Toisin kuin artikkelissa kirjoitetaan, ei kuntien lastensuojelutyön laatua ohjata valtion suosituksilla, vaan jokainen kunta soveltaa lakia osaamisensa mukaan. Lastensuojelun laatusuosituksen laadinta perustui epävirallisen pienen asiantuntijatyöryhmän työhön ilman kunnollista toimeksiantoa, aikataulua, resurssia ja vastuutuksia sekä käsitystä kuka suosituksen tulee vahvistamaan.

Lastensuojelutyön tueksi laadittiin myös aiemmin Kansalliset linjaukset -asiakirja, joka olisi voitu vahvistaa esimerkiksi Valtioneuvoston periaatepäätöksenä. Asiakirja olisi tukenut lastensuojelua 2008 voimaantulleen lain tavoitteiden mukaan. Työryhmä, jonka jäsen olin, toimi ministeriön kansallisessa lastensuojelun kehittämisohjelmassa (2004-2007).Tämäkään asiakirja ei edennyt ministeriössä mihinkään.

Lastensuojelunväki, kuten HS:n artikkeli nimeää, on odottanut vuosia kansallisia suosituksia. Niissä määritetään lakia tarkemmalla tasolla se, millaisin periaattein lastensuojelua tulee kaikissa kunnissa toteuttaa, johtaa ja kehittää, jotta lasten ja perheiden avun saanti ei vaihtelisi sen mukaan missä kunnassa hän asuu. Henkilöstömäärän lisäksi myös lastensuojelun laatu ja tosiasiallinen palvelujen saatavuus tulee varmistaa. Vuosien työstä ja puheista pitäisi syntyä jo ministeriössäkin päätöksiä.
 
Sirkka Rousu, Nurmijärvi
Tässä linkki Kananojan 5.12.2012 työryhmän tiedotteeseen.
Ja tässä väliraporttiin.