tiistai 30. lokakuuta 2012

Hoito- ja palvelutakuu lastensuojeluun

Olin eilen 29.10.2012 kuultavana Aulikki Kananojan lastensuojelu-työryhmässä. Esitin alla olevat kommentit lähetettyihin kysymyksiin. Otin kantaa myös hoito- ja palvelutakuuseen, josta olen itse jo muutama vuosi sitten puhunut, ja jonka myös nyt Lastensuojelun keskusliitto LSKL on ottanut esille.

Tämä olisi yksi säädösmuutos, joka pitäisi tehdä:
Lastensuojelulaissa on jo joitakin ns. hoitotakuun elementtejä, kuten aikarajoja ja suunnitelmaan kirjattujen tukitoimien järjestämisvelvoitetta. Laista puuttuu kuitenkin hoitotakuu-ajattelun tärkein elementti eli se, että lapsella on tosiasiallinen oikeus saada sellainen tuki ja hoito, jota hän tarvitsee viipymättä tai viimeistään määrätyn ajan (esim. kuukauden) kuluessa. Nyt laki ei takaa käytännössä (11§) lapselle ja hänen vanhemmilleen tai koko perheelle tukitoimien järjestymistä. Lastensuojelulapset ja heidän vanhempansa voivat jonottaa erilaisia palveluja pitkiäkin aikoja, ja asiat yleensä tästä vain vaikeutuvat ja tukitoimet kallistuvat.
---------------------------------------------
Tässä esittämäni asiat kokonaisuudessan. Monet ehdotukset liittyvät valtion toiminnan tehostamiseen ja tätä kautta kuntiin, työn laatuun ja lapsen ja perheen subjektiivisten oikeuksien lisäämiseen.

Viranomaisten välisessä yhteistyössä ja tietojen vaihdossa sekä lastensuojelun ilmoituskäytännöissä on puutteita

 Vaikka lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kasvaneet, on tuoreiden selvitystilastojen mukaan pääteltävissä, että keskeiset ilmoittamisvelvolliset tahot (mm. päivähoito) eivät kuitenkaan ilmoita huolestaan lapsen tai nuoren lastensuojelutarpeen selvittämiseksi. Toisaalta on myös tietoa toimintakäytännöistä, joiden mukaan tehdään aina automaattisesti ilmoitus ilman, että ilmoittajataho harkitsee omaa huoltaan lapsesta.

 Ilmoitusten suuresta määrästä johtuen lastensuojeluun on syntynyt myös vakava suma/tulppa, jossa lapsen tilannetta ei pystytä selvittämään lain mukaisesti viipymättä. Ilmoitukset ja selvitystarpeet ruuhkautuvat myös mikäli ilmoitusten ja lastensuojelutarpeen selvittämistyötä ei ole organisoitu ja kehitetty toimintamalleja kasvaneiden määrien mukaan.

 Ilmoittajataho ei saa useinkaan mitään palautetietoa ilmoituksensa johdosta, mikä vaikeuttaa lapsen tai nuoren sellaisen erityisen tuen järjestämistä, josta ilmoittajataho voisi vastata. Sosiaaliviranomainen voi lain mukaan kuitenkin luovuttaa tietoa lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla ilmoittajalle ja tehdä yhteistyötä lapsen asiassa.

 Lastensuojelutarpeen selvittäminen voidaan jäsentää ns. lyhyen kaavan mukaisesti tehtäviin selvityksiin sekä ns. pitkän kaavan mukaan toteutettaviin selvityksiin. Kussakin tilanteessa tulisi harkita paras mahdollinen lapsen edun mukainen selvittämisen tapa. Lapsen ja nuoren edun mukaista olisi toimintamalli, jossa sosiaalityöntekijän kanssa tarvetta selvittävä kumppani olisi se, joka lapsen kanssa muutoinkin toimii. Nykyisin selvityskumppani on usein toinen sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja, mikä ei sosiaalityön resurssien kohdentamisen kannalta ole välttämättä asiankaan kannalta tarkoituksenmukaisinta.

 Konsultaatiokäytäntöjä lapsen tuen tarpeen selvittämiseen on kehitetty, mutta puutteita on edelleen.

 Asiakaslain ja muiden lakien säännökset ovat käsittääkseni ajan tasalla sekä sosiaaliviranomaisen tietojen saannin että tietojen luovuttamisen suhteen. Säännökset eivät estä lapsen tarpeiden mukaista tietojen luovuttamista lapsen asiassa mukana oleville. Ongelmat ovat toimintakäytännöissä ja puutteellisessa tietosuojasäädösten osaamisessa.

3. Toimenpide-ehdotuksia: mm. yhteistyö, tietojen vaihto ja ilmoituskäytännöt

Säädösmuutokset


 Sosiaaliviranomaisella tulisi olla velvollisuus selvittää lapsen tuen tarve yhteistyössä lapsen läheisten kanssa jo asiakkuuden alussa (eikä vasta sijoittamisen vaiheessa).

 Lapsella, nuorella ja hänen vanhemmillaan tulisi olla laissa mainittu oikeus halutessaan läheisneuvonpitoon tai vastaavan toimintamalliin.

 Lain 33 § mukaan STM voi antaa kirjaamista koskevia tarkempia säädöksiä. STM:n tulisi antaa lastensuojelun kirjaamiseen liittyvät ohjeet ja toimintamallit (vrt. potilasasiakirjojen laatimista koskevat säädökset, vrt. aiemman lastensuojelulain mukaiset ns.kaavanmukaiset lomakkeet ja ohjeet). Kirjaamisohjeet luovat tiedonvaihtamiseen lain mukaiset ja hyvää toimintakäytäntöä noudattavat yhdenmukaiset käytännöt koko maahan ja varmistavat asiakkaiden oikeusturvan ja tasalaatuiset prosessit. Ohjeet tulee myös viedä asiakastietojärjestelmiin ohjelmistotalon toimesta ilman, että jokainen kunta erikseen suunnittelee ja maksaa ko.ohjelmistotalon tekemät muutokset asiakastietojärjestelmiin.

 Yhdenmukaisilla kirjaamisohjeilla tulee varmistaa, että tietojärjestelmästä saadaan asiakastyötä koskevat tilastotiedot, jota tarvitaan lastensuojelun johtamisessa ja kehittämisessä. Lastensuojelun asiakastieto jää nyt yksittäisten asiakkaiden asiakirjoihin. Tilasto- ja raportointimahdollisuudet tulee sisältyä jokaisen ohjelmistotalon myymään asiakastietojärjestelmään.

 Lastensuojelulaissa on jo joitakin ns. hoitotakuun elementtejä, kuten aikarajoja ja suunnitelmaan kirjattujen tukitoimien järjestämisvelvoitetta. Laista puuttuu kuitenkin hoitotakuu-ajattelun tärkein elementti eli se, että lapsella on tosiasiallinen oikeus saada sellainen tuki ja hoito, jota hän tarvitsee viipymättä tai viimeistään määrätyn ajan (esim. kuukauden) kuluessa. Nyt laki ei takaa käytännössä (11§) lapselle ja hänen vanhemmilleen tai koko perheelle tukitoimien järjestymistä. Lastensuojelulapset ja heidän vanhempansa voivat jonottaa erilaisia palveluja pitkiäkin aikoja, ja asiat yleensä tästä vain vaikeutuvat ja tukitoimet kallistuvat.

 Silloin kun perheen tilanne ei tuesta huolimatta parane, lapsen tulee päästä turvalliseen hänen tarpeidensa mukaiseen ja jatkuvat ihmissuhteet varmistavaan sijaishuoltoon. Lapsen huollonsiirto tai adoptiomahdollisuus tulee myös selvittää. Näitä koskevat menettelytavat tulee kirjata lakiin. Ensisijaista on selvittää lapsen läheisten mahdollisuudet lapsen huoltoon.

 Lapsella tulisi olla oikeus päästä myös pysyvästi huostaan, ellei lapsen vanhempien olosuhteissa tapahdu lain määräämässä ajassa pysyväisempiä muutoksia, jotka mahdollistavat lapsen kotiuttamisen.

 Osa tukitoimista tulisi olla lapselle ja vanhemmille ehdottomia oikeuksia, Aika usein lastensuojelulapsen taustalla on riittämätön tuki koulunkäyntiin ja moni lastensuojelussa asiakkaana oleva lapsi tai nuori hyötyisi kouluavustajasta. Useimmiten lapsi ja nuori tarvitsee vahvaa hoivaa ja hoitoa, ja ongelmana on mm. hoidon saanti psyykkisiin ongelmiin. Nyt psyykkisesti sairaat lapset jonottavat hoitoa lastenkodeissa ja sijaisperheissä.

 Asiakkaana olevan lapsen vanhemmilla tulee olla lain takaama oikeus perhekuntoutukseen ja kriisitukeen.

 Osa valtakunnallisen lastensuojelun laatusuosituksen toimenpiteistä kannattaa säätää laki- tai asetustasoisena, kuten lastensuojelusta vastaavan sosiaalityöntekijän asiakasmäärät.

 Lisätään ilmoitusvelvollisille ammattilaisille velvollisuus käydä lastensuojelun ilmoituskäytännöt ja yhteistyö- koulutus (ks. alla).

 Lisätään säännös, jolla siirtymäajan puitteissa edellytetään, että kunnan lastensuojelun sosiaalityössä toimivalla vastuusosiaalityöntekijällä on lastensuojelutyön erityisosaaminen (ks. alla). Erityisosaamisen lisäksi tulisi edellyttää esim. vähintään vuoden työkokemusta.

 Päivitetään kelpoisuuslaki ja otetaan huomioon ylemmän korkeakoulututkinnon ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa suorittaneiden pätevyys sosiaalityöhön. Sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon koulutus tiede- ja ammattikorkeakoulussa on samantasoinen ja laajuinen master-7.tason tutkinto.

 Lisätään lastensuojelulakiin myös valtiolle velvoite (12 §) seurata ja arvioida kuntien lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien ja lastensuojelua kehittävien lakisääteisten suunnitelmien tuottamaa tietoa esim. neljän vuoden välein kerättävällä tiedonkeruulla. Tiedonkeruun sisältö tulee suunnitella kuntien kanssa.

 Lisätään THL:n lastensuojelurekisteriä koskeviin säännöksiin tiedonkeruuvelvoite tuottaa tietoa lastensuojelun kaikista asiakkaista henkilötunnuspohjaisesti sekä laajennetaan rekisterin tietosisältöä suunnitellulla tavalla keräämään mm. ns. asiakkuuden syytietoa sekä vaikuttavuusarvioinnissa tarvittavaa tietoa.

 Selvitetään eri vaihtoehdot lastensuojelututkimuksen valtakunnalliseksi rakenteeksi, ja lisätään sen / niiden organisaatio(ide)n tehtäväksi vastata lastensuojelututkimuksesta (vrt. nuorisotutkimus, ks. mm. lapsiasianeuvottelukunnan aloite 2011).


Resurssit ja talous

 lisätään valtion omia ohjausresursseja, joilla tuetaan kuntien lastensuojelutyötä ja sen kehittämistä, lastensuojelutehtäviä hoitavaa henkilöstöä tarvitaan lisää ST-ministeriöön ja TH-laitokseen.

 saatetaan valmiiksi valtakunnallinen lastensuojelun laatusuositus ja varataan sen toimeenpanoon lisäresursseja kunnille myös valtion budjettiin. Määrärahavarausta tarvitaan erityisesti henkilöstömäärän lisäämiseen, jotta saavutettaisiin enimmäisasiakasmääriä koskevat normit kunnissa.

 julkaistaan valtakunnallisesti laaditut ja rahoitetut oppaat lastensuojelun ilmoituskäytännöistä sekä yhteistyöstä mm. varhaiskasvatuksen, opetuksen, terveydenhuollon, nuorisotyön ja muille kuntien, valtion ja yhteisöjen organisaatioille ja henkilöstölle.

 varataan valtion budjettiin resurssi ohjatusti järjestetyn täydennyskoulutusohjelman toteuttamiseksi, jolla koulutetaan eri alojen ammattilaiset em. ilmoitus-, yhteistyö- ja tähän liittyviin toimintakäytöntöihin. Koulutus olisi pakollinen, ja josta saadaan ”suorituspassi” (vrt. Hygienia-passin suorittamisvelvollisuus)

 varataan määrärahaa, jolla käynnistetään pitkäkestoinen toinen lastensuojelun kansallinen kehittämisohjelma, joka kohdentuu erityisesti kuntien vastuulla olevan lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun kokonaisvaltaiseen kehittämiseen osana kuntien palvelurakenteiden uudistamista > toimiva kunnallinen lastensuojelu- hanke.

 Kansallisen lastensuojelun kehittämisohjelman yhteydessä (tai erikseen) toteutetaan valtakunnallinen perhehoidon toimintaohjelma toimenpiteineen, jonka ohjelmaluonnos laadittiin laajassa työryhmässä vuonna 2010, mutta jota työtä ei saatettu ministeriön toimesta päätökseen.

 varataan määrärahaa lastensuojelun valvontajärjestelmän kehittämiseen ja kuntien omavalvontasuunnitelmien laatimisen ohjaamiseen ja kouluttamiseen.

 varataan määrärahaa, jolla suunnitellaan ja järjestetään yhteistyössä oppilaitosten kanssa kuntien lastensuojelun sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen valtakunnallinen malli (vrt. kasvatus- ja perheneuvolassa työskenteleviltä edellytettävä erityisosaamisen varmistava koulutus). Erityisosaamisen vaatimus tulee sisällyttää kelpoisuuslakiin. Erityisosaamista tarvitaan mm. lapsen ja nuoren kehityspsykologiasta, vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta, osallisuutta edistävistä ja muista hyvistä toimintamalleista, lainsäädännöstä, dokumentaatiosta, oman työn tutkivasta ja kehittävästä työotteesta.

 varataan määrärahaa suunnitella ja toteuttaa lastensuojelututkimusta tuottava valtakunnallinen rakenne.


Henkilöstön koulutus ja osaaminen

 Lastensuojeluilmoituksen tulisi olla eräänlainen ilmoittajatahon kutsu yhteistyöhön lapsen ja perheen tarpeiden selvittämiseksi. Ilmoittajatahon tulisi sovittavilla tavoilla olla mukana yhteisessä selvittämisprosessissa. Näin varmistetaan myös se, että esim. päivähoito, neuvola, koulu tai mv. ilmoittajataho on edelleen lapsen tai nuoren tukena ja saa näin myös tuen järjestämiseksi tarvittavan tiedon.

 Toimintamallien tulee perustua varhaisen avoimen yhteistyön toimintaperiaatteille (mm. Nurmijärven malli), jolla varmistetaan myös lapsen läheisten mukanaolo.

 Kehitettyjen ja toimiviksi arvioitujen mallien käyttöön tulee kouluttaa lapsen, nuoren ja perheen parissa toimivat tahot. Nyt mallit jäävät pääosin vain kehittäjiensä käyttöön.

 Toteutetaan edellä resurssit ja talous -kohdassa mainitut täydennyskoulutukset sekä erikoistumiskoulutus.


Lastensuojelun sosiaalityön kehittämisohjelmalla kustannusvaikuttavuutta lisää
Nykyinen tilanne, jossa henkilöstö on epäpätevää ja vaihtuu koko ajan, tulee kunnille kalliiksi. Pienemmillä kokonaiskustannuksilla kunnat selviäisivät, vaikka esim. maksaisivat työntekijöille reilusti nykyistä enemmän palkkaa ja lisäisivät työntekijämäärää.

Työn laatu ja tulokset paranevat kun osaavat työntekijät pysyvät nykyistä pidempään työssään. Työ olisi näin myös perheiden kanssa pitkäjänteistä, ja lastensuojelutyön kehittämiseen syntyisi näkemystä. Rousu & Keltanen 2011 valtakunnallisen kyselytutkimuksen mukaan mm. työnohjaus ja konsultaation saatavuus oli vastaajien mukaan pääosin kunnossa. Myös toimintakäytännöt perustuivat pääosin parityöhön ja tiimityöhön. Lastensuojelun johtajilla oli vastaajien mukaan useimmiten sosiaalityön osaaminen. Tehtävärakenteiden kehittämistyötä tulisi tehostaa, jotta käytössä olisi aina tehtävän edellyttämä paras osaaminen.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Lapsella on oikeus oppia, käydä koulua ja saada siihen tukea ja tarvitessaan myös hoitoa

Keskustelu on käynyt kuumana: voiko lapselta edellyttää ”koulukuntoisuutta”, jotta hän saa olla koulussa. Kouluissa on lapsia ja nuoria, jotka riehuvat ja käyttävät väkivaltaa. On lapsia, jotka eivät pysty keskittymään, ovat rauhattomia ja levottomia. On sairaita lapsia, joiden tulisi saada tukea ja hoitoa tarpeidensa edellyttämällä tavalla, ja joilla on oltava mahdollisuus - sairaudestaan huolimatta - käydä koulua.

Koulu on lapsen kehityksen ja koko myöhemmän elämän kannalta erityisen tärkeä paikka: oppimisen, sosiaalisten taitojen, kavereiden, turvallisten kasvattajien, kouluruoan, liikunnan ja monen muun lapsen kehityksen kannalta välttämättömän seikan vuoksi. Lapsella on oikeus oppia ja päästä kouluun.

Opetusministeri Jukka Gustafsson ja asiantuntijat pitävät lähtökohtana sitä, että kaikki lapset pidetään koulutyössä mukana (Helsingin Sanomat 15.10.2012). Koulu ja lapsi tarvitsevat tukea ja apua sosiaali- ja terveydenhuollolta. Ministerin mukaan ”koulu ei voi yksin ratkaista vakavia psyykkisiä ongelmia ja sosiaalisia ongelmia”.

Opettaja on liian yksin ja keinotonkin. Oppilashuollon ammattilaisia, kuten kouluterveydenhoitajia, koululääkäreitä, koulukuraattoreita, koulupsykologeja ja useissa kouluissa jo työskenteleviä mielenterveyshoitajia on kouluissa liian vähän.
Ministeri ei lämpene – enkä minäkään - ajatukselle, että koulunkäymiselle asetettaisiin koulukuntoisuus-kriteerit.

Samaa mieltä on jutussa haastatellut asiantuntijat: ”Poislähettämisenkulttuuri on mahdoton yhtälö lasten mielenterveyden kannalta. Ei ole sellaista psykiatrista palvelujärjestelmää, joka ottaa vastaan kaikki, jotka ovat hankalia jossakin ympäristössä, sanoo Jukka Mäkelä. Hänen mielestään olisi parempi palkata näille lapsille henkilökohtainen avustaja.

Myös Matti Rimpelä toteaa, että ”käytöshäiriöiden lapsen siirtäminen koulusta psykiatriselle osastolle on äärimmäisen harvoin myönteinen asia. Se ei ole mikään ratkaisu, että lapsi siirretään ulos yhteisöstään”.

Marjatta Takala kysyy jutussa, pitäisikö mieluummin puhua koulun kunnosta: onko siellä mahdollisuus pienluokkiin, erityisopettajaan, kouluavustajaan. Ja tietenkin sairas lapsi tarvitsee myös hoitoa. Mielenterveyslain (2001) mukaan lapsen pitää päästä kolmen kuukauden sisällä hoidon tarpeen arvioimisesta. Selvitysten mukaan lapsen hoitotakuu ei toteudu monissakaan sairaanhoitopiireissä ja perheneuvoloihin ja hyvin pitkät jonot.

Näin ei voi jatkua. Meidän pitää pohtia, mikä lapsen kasvuoloissa, yleisessä elämäntavassamme, sosiaalisten taitojen opettelussa jne. tuottaa tällaisia kehityksen häiriötä ja oireita lapselle. Voipa elämäntavassamme olla jotain sellaisia ”lisäaineita”, jotka sairastuttavat. Syihin pitää ryhtyä vaikuttamaan.

Mutta sitä pohtiessamme, pitää huolehtia, että jokainen lapsi voi käydä koulua ja saada siihen tukea. Kouluihin ja opettajille tarvitaan nyt myös apua. Apua ja tukea tarvitsevat myös vanhemmat, lapsen perhe ja koti. He kantavat kaikkein suurimman vastuun jokapäivä 24/7 lapsestaan. Kotipalvelua, perhetyön tukea kotiin.

Sosiaalityön työvoimapula, mutta sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei kelpaa

Tässä olevaa juttua ei Hesari julkaissut, koska olen kuntavaaliehdokas kotikunnassani. Niinpä julkaisen sen tässä. Olen myös vienyt Sosiaaliportin keskusteluun tämän viestin. Sielläkin voi jatkaa keskustelua.

Sosiaalityön työvoimapula puhuttaa. Osaavia työntekijöitä on koulutettu, mutta heidän osaamistaan ei haluta sosiaali- ja terveysministeriössä ottaa huomioon. Vuodesta 2002 lähtien on voinut suorittaa virkakelpoisuuden antavan ylemmän korkeakoulututkinnon tiede- tai ammattikorkeakoulussa (L 351/2005, 18§). Sosiaalialan henkilöstön kelpoisuutta säätelevä laki ei kuitenkaan määrittele sosiaalialan ylemmän (YAMK) ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden pätevyyttä lainkaan. Toistuvista vetoomuksista huolimatta kelpoisuuslakia ei ole haluttu muuttaa.

Ministeri Guzenina-Richardson aikoo ratkoa kiireellisesti työvoimapulaa niin, että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille sosionomeille (AMK) tarjottaisiin joustavaa lisäkoulutusmahdollisuutta yliopisto-opintoihin. Ministeri sivuuttaa kuitenkin tosiasian, että sosiaalialan YLEMPI AMK-tutkinnon suorittaneilla on jo maisteritason ylempi korkeakoulututkinto ja usean vuoden sosiaalialan työelämäkokemus sekä asiakastyön osaaminen.

Sosiaalialan ja –työn teoriaa ja työelämälähtöistä oppimista on heillä yhteensä 300 op, mikä kertyy yhteensä noin viiden- kuuden vuoden opiskelusta. Lisäksi heillä on oltava vähintään kolme vuotta sosiaalialan työkokemusta jo ennen YAMK-tutkintoon hakua. Useimmilla erilaista asiakastyökokemusta on tätä enemmän.

Jos sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittanut haluaa toimia sosiaalityöntekijänä, tulee hänen hakea opiskelemaan vielä sosiaalityön maisteritutkinto. Tämä on sekä opiskelijan että veronmaksajien resurssien haaskaamista eikä vastaa työelämässä oleviin asiakastarpeisiin.

Vuosittain valmistuu noin 120-140 opiskelijaa sosiaalialan YAMK_-koulutusohjelmista. Lisäksi heitä valmistuu myös muista koulutusohjelmista, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisen sekä terveyden edistämisen koulutusohjelmat. Sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittaneet sijoittuvat hyvin alalle. Osa heistä työskentelee kuitenkin muodollisesti epäpätevänä määräaikaisena sosiaalityöntekijänä, jolloin virkasuhde ja myös asiakkuudet ovat koko ajan katkolla. Tämä kuormittaa työpaikkoja ja asiakkaita. Osaavan työvoiman saatavuus sosiaalityöhön helpottuisi, kun heidän osaamisensa tunnustettaisiin myös kelpoisuuslaissa.

Sosiaalityön työvoimatilanne on ollut heikko jo vuosia: alan palkkaus, työn määrä ja kuormittavuus ja liian vähäiset koulutusmäärät. Tarvitaan siis monia tekoja työvoimatilanteen muuttamiseksi paremmaksi. Nopein ratkaisu olisi kelpoisuuslain päivittäminen. Kyse ei ole kelpoisuusehtojen madaltamisesta, vaan samantasoisten master-tason tutkintojen rinnastamisesta tuottamaan samantasoisen pätevyyden. Yliopiston sosiaalityön aloituspaikkoja voidaan tarvita myös lisää sekä joustavia opiskelujen jatkamisväyliä. Henkilöstön tehtäväkuvia pitää myös koko ajan päivittää – ihmisten tarpeet ja palvelujärjestelmä muuttuvat koko ajan.

Lainaan Talentian puheenjohtajan 12.10.2012 uutista alla:

Ristimäki ei mitenkään perustele Talentian kantaa, miksi samantasoinen sosiaalialan ylempi korkeakoulututkinto ei tuota pätevyyttä sosiaalityöntekijän tehtävään. Selitykseksi ei riitä kymmenvuotinen kelpo-lain valmistelu. Laki tuli voimaan 2005, ja samana vuonna 2005 tuli voimaan laki, jonka mukaan meillä on kaksi väylää suorittaa ylempi korkeakoulututkinto. Toisen väylän kautta valmistuneita ei ammattialan kelpo-laissa ole nyt lainkaan.

Miksi Talentia vastustaa kelpo-lain päivittämistä? – kyse ei ole kelpoisuuksien madaltaminen, vaan vuodesta 2005 alkaen olemassa olevan tosiasian vieminen lainsäädäntöön.

Sirkka Rousu, yliopettaja, sosiaalialan valtakunnallisen verkoston ylempi amk-työryhmän vetäjä
------------------------------------------------------------------------------------

Talentia: Tero Ristimäki 12.10.2012

Sosiaalityöntekijäpulaa ei ratkaista kelpoisuuksia muuttamalla

Sosiaalityöntekijäpula on noussut esille lastensuojelukeskustelun sivutuotteena. Moni taho on viime päivinä esittänyt ratkaisujaan pulan poistamiseksi. Yhteistä näille esityksille on muiden päämäärien ajaminen ja irtopisteiden kerääminen. Talentian ratkaisu osuu ongelman ytimeen ja on kestavä.
Kuntatyönantajan edustaja Markku Jalonen käyttää sosiaalityöntekijäpulaa hyväksi saavuttaakseen Kuntatyönantajan pitkäaikaisen tavoitteen päästä kelpoisuusehdoista eroon. Hän esittää niiden väljentämistä. Taustalla on halu pienentää palkkakustannuksia ja saada lisää joustavuutta työntekijäjärjestelyihin. Nykyisessä lastensuojelutyön paineessa Jalosen esitys on vastuuton.

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki liittyi kelpoisuusehtojen väljentäjiin ehdottamalla, että sosiaalityöntekijäpula ratkaistaan antamalla ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille sosionomeille pätevyys toimia sosiaalityöntekijöinä. Hän perustelee vaatimustaan sillä, että tähän mennessä valmistuneista 140:stä sosionomi (YAMK) - tutkinnon suorittaneista 25 työskentelee sosiaalityöntekijän tehtävässä määräaikaisessa työsuhteessa! Kyse taitaa olla enemmän jäsenkilpailusta kuin halusta ratkaista sosiaalityöntekijäpula.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia puolustaa kelpoisuusehtoja nykyisellään. Sosiaalihuolto tarvitsee yliopistossa koulutetut ammattilaiset sosiaalityön vaativien tehtävien vuoksi, mutta myös sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämisessä tarvittavan tasapainon vuoksi.

Työvoiman saatavuusongelmiin Talentialla on kestävämmät lääkkeet. Ensinnäkin pitää korjata sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden palkkauksen jälkeenjääneisyys. Nyt tehtävien vastuullisuus ja palkkaus eivät kohtaa. Toiseksi on lisättävä sosiaalityöntekijäkoulutuksen aloituspaikkoja, jotta työntekijäpula ei pahene eläköitymisen alkaessa todenteolla lähimmän 10 vuoden aikana. Kolmanneksi on kehitettävä sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden tehtävänjakoa ja palkattava lisää sosionomeja (AMK) niin lastensuojeluun kuin aikuissosiaalityöhönkin. Osa sosiaalityöntekijän tehtävistä sopii erinomaisesti sosiaaliohjaajan osaamisprofiiliin. Sosiaalityöntekijä-sosiaaliohjaaja –työpari on tehotiimi kunnan sosiaalihuollossa! Kaikille löytyy koulutusta vastaavaa työtä.

Taustaksi vielä seuraavaa: Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuksista tuli voimaan vuonna 2005. Laki kävi läpi yli kymmenen vuoden valmistelun työryhmissä, joissa jatkuvasti hiersi kysymys sosiaalityöntekijän pätevyydestä. Sen tiukkaa säätämistä yliopistolliseksi maisterintutkinnoksi, sosiaalityö pääaineena, vastustivat niin toiset ammattiliitot kuin kuntatyönantajakin. Sen puolesta toimi Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Lopulta laki sai nykyisen muotonsa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa kansanedustajat kirjasivat tahtonsa muistioon, ministeri Liisa Hyssälä vei lakivalmistelun loppuun ja eduskunta hyväksyi lain.

Lisätietoja Tero Ristimäki, 040 5832657

maanantai 8. lokakuuta 2012

Huomioidaanko lapset ja nuoret kunnan päätöksenteossa?

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) syyskuussa toteuttaman kuntapalvelukyselyn perusteella lasten ja nuorten tarpeita huomioidaan kunnassa heikosti. Lapsivaikutusten arviointi kunnan päätöksissä on harvinaista.

Vastaaviin tuloksiin tulimme toteuttamassani Kuntaliitton laajassa kyselyssä 2010, jossa kysyimme lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksista.

 Kunnavaltuuston hyväksymän lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman valmistelussa ja tiedonkeruussa lasten, nuorten ja vanhempien sekä lastensuojeluasiakkaiden ääni on kuulunut vielä heikosti. Tilanne kunnissa vaihtelee: joissakin kunnissa osallistumismahdollisuuksista oli huolehdittu hyvin ja joissakin niitä ei ollut lainkaan. Avovastausten mukaan osallistumismahdollisuuksia aiotaan parantaa sekä kerätä laajemmin myös lasten, nuorten ja vanhempien kokemustietoa.

 Kuntavastaajat arvioivat, että lapset, nuoret ja vanhemmat osallistuvat hyvin, kun heille annetaan siihen mahdollisuus. Kokemus osallisuudesta, kuulluksi tulemisesta ja vaikuttamisen aidosta mahdollisuudesta itseään koskeviin asioihin on hyvinvointia lisäävä asia.

 Ohuesta osallistumisen ja viestinnän kulttuurista kertoo myös se, ettei kuntalaisille suunnitelman valmistelusta ja sen sisällöstä juurikaan tiedoteta: reilu 85 % ilmoitti, ettei ajankohtaista tietoa suunnitelman toteutumisesta löydy kunnan nettisivuilta.

(Lähde: Rousu Sirkka & Keltanen Marju 2011. Kuntien lakisääteinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma sekä hyvinvoinnin ja palveluiden tila 2010 kuntien arvioimana.)


MLL vetoaa peruspalveluiden turvaamisen sekä osallisuuden kehittämisen puolesta. MLL on myös laatinut oman kuntavaaliohjelman, johon pääset tästä linkistä. Tässä linkki myös MLL:n kuntapalvelukyselyyn.

Tämän päivän lapsi on huomisen kuntapäättäjä. Tästäkin syystä heidän kokemuksiaan ja toiveitaan kannattaa kuunnella. Yhden hyvän työvälineen kehitimme tähän johtamassani LapsiARVI_hankkeessa: Arki- ja kokemustiedon lomakkeisto, joka löytyy Kuntaliiton nettisivuilla - tässä linkki siihen. Sivuilta löytyy myös laatimani oppaat ja muut työkalut.

Lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa osallistumismahdollisuuksia pitää kunnissa kehittää. Kokemuksen ääntä kannattaa kuunnella. Palvelujen laatu yleensä paranee kun ne, joita toiminta ja palvellut koskevat, ovat niitä "muotoilemassa" (palvelumuotoilun toimintamalli).