sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Lastensuojelun kehittyminen näkyy hienoisesti tilastoissa ja tutkimuksissa

Tämä on pitkä blogikirjoitus.

Referoin ja tulkitsen tässä Kuusikko-kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu) vuoden 2010 tilastollista vertailuraporttia sekä Kuntaliiton lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmiin liittynyttä kyselytutkimusraporttia (Rousu & Keltanen 2011, tulossa).

Lastensuojelua on kehitetty viimeisen 10-15 vuoden ajan erityisen paljon: lastensuojelun kehittämisohjelma, Kaste-hankkeet, Perhekeskus-hanke ja lukuisat muut. Muutosta parempaan on varmasti tapahtunut Reino Salon 1956 esille nostamissa asioissa, kuten lapsen ja perheen kohtaaminen tunnetasolla, varhainen tuki ja kokonaisvaltainen auttaminen ja kasvuolojen riskien vähentäminen. Näissä tarvitaan kuitenkin jatkuvaa osaamisen parantamista. Yhteiskunta muuttuu, lasten ja perheiden tarpeet muuttuvat ja siksi myös lastensuojelua tulee koko ajan kehittää. Eikä ihan kaikki lastensuojelutyön perusedellytyksetkään ole tänä päivänä vielä kunnossa, kuten alla olevasta yhteenvedostani käy ilmi.

Kuusikko-kunnissa:

Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kasvaneet keskimäärin 10 % edellisestä (2009) vuodesta.
Hyvä, sillä tämä oli myös uuden lain tavoite: selvittää lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Ilmoituksista noin puolet oli sellaisia, joissa lapsen tilanteesta tehtiin lastensuojelutarpeen selvitys. Kuntaliiton tutkimuksesta (Rousu & Keltanen 2011, tulossa) selviää, miksi kaikki ilmoitukset eivät johda selvitykseen, kuten lapsesta oli selvitys jo käynnissä, selvitys oli juuri tehty, lapsi on jo lastensuojelun asiakkaana.

Lapsen ja perheen tuen tarpeen selvittämisen jälkeen, lastensuojelun asiakkuus keskimäärin noin 40 %:ssa myös päättyy tässä vaiheessa.
Hyvä, sillä selvitystyö tehdään Kuntaliiton tutkimuksen (Rousu & Keltanen 2011, tulossa) mukaan pääasiallisesti hyvin räätälöidysti kunkin lapsen ja perheen tarpeiden mukaan. Näin ollen voidaan tulkita myös, että selvityksen yhteydessä lapselle ja perheelle järjestetään heidän mahdollisesti tarvitsemiaan muita tukitoimia. Näin lapsen ja perheen ei ole tarve jatkaa lastensuojelun asiakkaana.

Avohuollon asiakasmäärät ovat keskimäärin kasvaneet edellisestä vuodesta vajaa 5 %. Hyvä, sillä lastensuojelulain tavoitteena on ollut tehostaa niiden lasten ja perheiden tukea, joiden arvioidaan tarvitsevan avohuollon tukitoimia.

Lastensuojelun kokonaiskustannukset laskivat aavistuksen edellisestä vuodesta, vaikka esim. henkilöstön palkkakulut nousivat kohtuullisen paljon: Helsingissä, Espoossa ja Turussa on korkeimmat kokonaiskustannukset suhteutettuna asiakasmääriin. Kun kustannukset suhteutetaan alle 18-20v. väestöön, ovat korkeimmat kustannukset Helsingissä (1275e /alle 18-20v.) ja Turussa (1195e /alle 18-20v.). Kustannuksia näissä kahdessa kunnassa selittää laitospainotteisempi palvelurakenne.

Avohuollon kustannukset ovat laskeneet hieman edellisestä vuodesta. Huonoa, jos se merkitsee, että lapset ja perheet eivät saa tarpeidensa mukaista riittävää tukea. Mutta hyvää, jos taustalla on sellaisten tukitoimien kehittäminen, jotka auttavat lasta ja perhettä heidän arjessaan tehokkaasti, mutta ovat kustannuksiltaan edullisempia. Viitettä tästä on Kuusikkoraportissa ja Kuntaliiton kyselyssä, jossa avohuollon tukitoimien valikko on monipuolinen. Avohuollon kustannukset ovat Kuusikko-kunnissa keskimäärin 172 euroa/ alle 18-20v. väestö, ja 2284 euroa / avohuollon ja jälkihuollon asiakkaat.

Sijoitettujen lasten määrät kasvoivat kaikissa muissa Kuusikko-kunnissa, paitsi Helsingissä (-0,6 %), keskimäärin kasvu oli 7,8 %. Tämä on huonoa, jos avohuollon tukitoimin ei kyetä saamaan parannusta lapsen kehitykseen ja terveyteen. Hyvää sijoitusten kasvussa on se, että jokainen lapsi tai nuori pääsee sijaishuoltoon jos on sijaishuollon tarpeessa.

Huostaanotot tehtiin Kuusikko-kunnissa lapsen ja vanhempien suostumukseen perustuvana päätöksenä keskimäärin vajaa 70 %:ssa, ja hallinto-oikeuden päättäminä noin 30 %:ssa. Ero kaupunkien välillä ovat hyvin suuria, mikä kertonee työkäytännöistä ja palvelujärjestelmästä enemmänkin kuin lasten tilanteesta. Esimerkiksi Helsingissä huostaanotot perustuivat suostumukseen 73,3 %:ssa ja hallinto-oikeuden päätökseen 26,7 %, kun Tampereella suostumukseen perustui 49,3 % ja hallinto-oikeus päätti 50,7 %:a huostaanotoista.

Sijaiserhehoito on lisääntynyt selkeästi edellisestä vuodesta Kuusikko-kunnissa ja ostopalvelulaitosten käyttö vähentynyt. Perhehoitoa on eniten Oulussa 79,6 % ja Tampereella 51,5 % ja pienin osuus on Turussa 30,8 %. Tällainen palvelurakenne selittää suurimman osan kustannuksista. Lapsia sijoitetaan läheis/sukulaisperheisiin vielä hyvin vähän, esim. Helsingissä 52 lasta (kaikista 1958 sijoitetusta lapsesta). Tilanne on edelleen siis huono sekä perhehoidon osalta (Oulua ja joitakin muita kuntia lukuun ottamatta) että läheis/sukulaisperheisiin sijoitusten osalta, mutta on sentään kehittynyt.

Sijoitusten kustannukset ovat laskeneet Helsingissä ja Oulussa, muissa kaupungeissa kustannukset ovat nousseet hiukan. Taustalla on vaativahoitoisten lasten määrän nousu, vaikka sijoitettujen määrä olisikin laskenut. Turussa käytettiin reilu 55 000 euroa lasta kohden vuonna 2010, Helsingissä vajaa 50 000 euroa ja Oulussa vajaa 22 000 euroa sijoitettua lasta kohden vuodessa. Sijoitusten kustannukset alle 18-20 v. väestöä kohden olivat Turussa 1042 euroa, Helsingissä 1005 euroa, ja Oulussa 361 euroa. Keskimääräinen hoitovuorokausihinta oli kunnallisessa laitoksessa 268 e/vrk, ostopalvelulaitoksessa 237 e/vrk, ammatillisessa perhekodissa 159 e/vrk ja perhehoidossa 64 e/vrk. Sijaishuoltomuodon hintalappu voi siis olla hyvin erilainen. Tutkimusten mukaan hyvin tuettu sijaisperhe tai ammatillinen perhekoti, johon lapsi voi kiinnittyä, on myös lasten myöhemmän selviytymisen kannalta hyvä ratkaisu.

Sijaishuoltoa on kunnissa kehitetty voimaperäisesti viime vuosina, mm. kouluttamalla päivystäviä perheitä ja perheiden työn tukea muutoinkin lisätty (esim. Oulu). Sama kehitys käy ilmi myös Kuntaliiton kyselytutkimuksesta (Rousu & Keltanen 2011, tulossa).

Heikko lenkki lastensuojelussa on yhdellä vastuutyöntekijällä olevan asiakasmäärän suuruus sekä Kuusikko-raportin että Kuntaliiton tutkimuksen tietojen mukaan.

Kuusikko-kunnissa yhdellä avohuollon vastuusosiaalityöntekijällä olevien lasten määrää (luvussa ei siis ole mukana sijoitettujen ja jälkihuollossa olevien lasten määrä): Keskimäärin Kuusikko-kunnissa työntekijällä oli yhteensä 76 lapsen asiakkuusvastuu. Heikoin tilanne oli Turussa, jossa yksi vastuusosiaalityöntekijä hoiti 112 lapsen elämää koskevia asioita ja paras tilanne oli Helsingissä 61 lasta. Vastaava tulos käy ilmi Kuntaliiton raportista.

Lastensuojelu ei voi mitenkään olla niin vaikuttavaa kuin se voisi olla
- kun yhdellä sosiaalityöntekijällä on vastuullaan tällaiset määrät lapsia ja heidän elämäänsä koskevat ratkaisut,
- kun työntekijöiden vaihtuvuus on hyvin suuri,
- kun isolla osalla työntekijöistä ei ole kelpoisuuslain mukaista pätevyyttä sosiaalityöntekijän työhön,
- puhumattakaan että työntekijöillä olisi erikoistumiskoulutus juuri lastensuojeluun (ks. edellinen blogini, Salo 1956).

STM:N pöydällä edelleen odottavan Kansallisen lastensuojelun laatusuositusluonnoksen mukaan asiakasmäärämitoituksen tulisi olla: 35 lasta/vastuutyöntekijä silloin kun käytettävissä on myös muuta tukea, ja 20 lasta/vastuutyöntekijä silloin kun lapsen ja perheen tuki on pääosin sosiaalityöntekijän työn varassa.

Kaukana ollaan siis suositusluonnoksen asiakasmäärämitoituksesta. Ja mitoituskin on liian suuri, jos oikeasti ajatellaan mitä yksi työntekijä ehtii viikkotyöaikansa kuluessa tekemään kun osa työajasta menee myös muuhun työhön kuin suoraan asiakastyöhön.

Jotain tälle asialle siis pitäisi jo kiireesti tehdä! Olen asiasta tässäkin blogissa kirjoittanut jo aiemmin vaatimalla ”Kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelman laatimista”. Ilman sellaista, veikkaan ettei lastensuojelun tuloksellisuus parane.

Kuntaliiton tutkimuksesta käy ilmi, että kunnissa on kehitetty lastensuojelua ja uudistamistyötä aiotaan jatkaa kunnissa hyvin kokonaisvaltaisesti lasten, nuorten ja perheiden koko palvelujärjestelmässä ja lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa.

Tärkeimmät voimavarat on tietenkin lapsen lähellä, perheessä, vertaissuhteissa ja arjen kasvuyhteisöissä kuten päivähoidossa ja koulussa. Niiden voimavaroista pitää pitää huolta – se vähentää lastensuojelun tarvetta.

Lastensuojelun 2010 tilastoihin löytyykin jo linkki etusivultani.

Linkki Kuusikko-raporttiin.

Linkki aiemmin kirjoittamaani blogiin kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastamisesta.
Olen kirjoittanut lastensuojelun kehittämisestä myös hyvin monissa muissa blogeissani.

Kuntaliiton tulossa olevasta kyselytutkimusraportin (Rousu & Keltanen 2011) julkaisemisesta voi kysellä Kuntaliitosta. Käsikirjoituksen olemme tehneet.

torstai 15. joulukuuta 2011

Lastensuojelu ja Reino Salo vuonna 1956

Viime päivinä on ollut useita lastensuojelua käsitteleviä uutisia ja mielipiteitä päivittäislehdissä. Hyvin pitkän työrupeaman tehneenä (35 vuotta) voin melkein jo tunnistaa mistä vuodenajasta kulloinkin on kyse näiden mediassa käytyjen lastensuojeluteemojen perusteella.

Itselläni on välillä (harvoin) turhautunut olo, kun muistaa mitä Reino Salo jo vuonna 1956 julkaistussa erittäin laajassa väitöskirjassa pohti kunnallisen lastensuojelun tuloksista ja esitti asioita, joita yhteiskunnassa ja lastensuojelussa tulisi kehittää (ote Rousu 2007, 171-172):

Lapsen tarve lämpimään tunnesuhteeseen: … lapset, joitten ongelman muodostivat puutteet kodin emotionaalisissa suhteissa ja jotka tarvitsisivat rauhaisaa ja lämmintä hoitosuhdetta, eivät kernaasti soveltuneet lastenkoteihin” (Salo 1956, 274).

Yhteiskunnalliset olot vaikuttavat: …. henkilökohtaisen kasvuympäriston vaikutteitten ohessa on voitu huomata myös yleisluontoisten tekijöitten vaikutuksia … jollaisiksi ovat osoittautuneet lapsuus- ja nuoruusvuosien poliittiset olosuhteet, asuinpaikka ja kodin kuuluminen vähimmin arvostettuun sosiaaliseen luokkaan. Viimemainittuun tekijään on tavallisesti liittynyt myös taloudellinen heikkoudentunne” (Salo 1956, 277).

Tukea riittävän varhain ja osaavasti sekä jälkihuoltoa: …parhaat tulokset saatiin ehkä pahantapaisuusongelmaankin, jos uhanalaisten lasten elämään osattiin puuttua jo ennen asosiaalisuuden puhkeamista. … Sijaiskasvatus on 1) pelastanut lasten elämää, 2) nostanut hieman holhottiensa ammattitaitoa, 3) parantanut heidän ansiotasoaan ja 4) vähentänyt köyhäinhoidon tarvetta, 5) vähentänyt rikollisuutta, 6) vähentänyt alkoholin käyttöä, 7) vähentänyt irtolaisuutta ja holtitonta elämäntapaa ja 8) lisännyt menestyneisyyttä elämässä…. mutta se voi olla Bolin ja Vrethammarin mielestä turhaa vaivaa, koska lapset laitoksesta poistuttuaan eivät enää saa osakseen sitä tukea, jota tarvitsevat (Salo 1956, 280-284). ”

Olisiko toisin menetelmin voitu pelastaa lapset kokonaan asosiaalisuuden psyykkiseltä painolastilta: … Tarkoituksenmukaisen lastensuojelutyön päämuodot voitaisiin ehkä hahmotella seuraavasti: 1. Lievissä tapauksissa tai jos havaittavissa ei ole vielä asosiaalisuuden varhaisia oireita, casework-työ tai muu kotipiirin elämää tukeva toiminta. 2. muissa tapauksissa mahdollisuudet täydelliseen psykiatriseen tutkimukseen ja hoitoon sekä tarpeen vaatiessa ympäristön vaihdokseen ennen pahantapaisuuden puhkeamisikää (12-14 v.). Tämä edellyttäisi lastensuojeluvirkailijain koulutuksen erikoistumista. Ratkaisut eivät saisi nojautua tunteen- tai vaistonvaraisuuteen, vaan lasten henkilökohtaiset kasvatustarpeet olisi tähänastista suuremmalla varmuudella opittava tuntemaan. Olisi myös ennakkoluulottomasti tunnettava sijaiskasvatustapojen vaikutukset ja käyttömahdollisuudet erehtymättä yksipuolisiin yleistyksiin (Salo 1956, 285).

Ihan samat asiat ovat edelleen huolen- ja puheen aiheina vuonna 2011.

Ja vaikka välillä tuntuu, että vinyyli on juuttunut gramofooniin jauhamaan koko ajan samaa melodiaa, tiedän että asiat ovat kuitenkin myös yhteiskunnassa ja lastensuojelussa kehittyneet kun niitä on oikein kehitetty.

Kirjoitan miten kehittämisen tulokset näkyvät viimeisimmissä tilastoissa ja tutkimuksissa – parin päivän päästä blogissani.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Valviran omavalvontaa koskeva määräysluonnos ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan!

Tiedoksi lukijoilleni, että luin äsken 1.12.2011 STM:n julkaiseman kuntakirjeen koskien yksityistä sosiaalipalvelua ja sen valvontaa. Lakiin sisältyy yksityiselle palveluntuottajalle velvoite laatia omavalvonta-suunnitelma. Valvira on laatinut määräysluonnoksen omavalvontasuunnitelman sisällöstä ja käytännöistä. Korjasin myös aiempaa 22.11. blogiani koskien lastensuojelun valvontajärjestelmää ja lasten kaltoinkohtelua ja sisällytin siihen linkit STM:n kuntakirjeeseen sekä Valviran omavalvonta-suunnitelman määräysluonnokseen.

Lisään samat linkit tänne. Valviran määräysluonnos on parhaillaan lausunnolla valituilla tahoilla. Oma käsitykseni on, että määräys on erittäin kattava, käytännössä omavalvontasuunnitelma on palveluntuottajan laatukäsikirja/toiminnanohjaus-asiakirja. Se sisältää kaiken mitä ylipäätään voi edellyttää eettisesti korkealaatuisesta palvelun tuottamisesta, omavalvontasuunnitelmaan pitää kirjata mm. se, miten varmistetaan ulkoilu, mikä on hyvin tärkeä asia esim. vanhusten hoito/hoivayksiköissä. Ja monta muuta hyvää kohtaa, jolla asiakkaiden asema ja kohtelu pyritään varmistamaan ja myös heidän antamansa palautteen käsittely, jota varten on oltava palautejärjestelmä.

Toiminnassa jo olevien palveluntuottajien tulee laatia suunnitelma kesään 2012 mennessä - kova työ, ellei laatukäsikirja ole jo koossa.

Lukekaapa itse. Vastaava omavalvonta-suunnitelma tulisi edellyttää myös julkisilta palveluntuottajilta - eihän tässä muutoin ole mitään järkeä. Vaikka suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen, siihen, että kaikki palveluntuottajat (yksityiset ja julkiset) myös oikeasti toimivat omavalvontasuunnitelmansa mukaan, tarvitaan silti uskottava valvontajärjestelmä ja sille resurssit, joita ei nykyisellään ole.

Hienoa työtä Valviralta!

Linkki STM:n kuntakirjeeseen yksityisestä sosiaalipalvelusta (ja sen valvonnasta)

Linkki Valviran määräysluonnokseen omavalvontasuunnitelman sisällöstä ja aikatauluista.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Miten käy lapselle kun vanhemmat eroavat?

Kun vanhemmat eroavat, lapset jäävät useimmiten asumaan äidin luokse ja huoltajilla on yhteishuoltajuus. Hyvin riitaisissa ja pitkittyneissä erokriiseissä lapsen asema voi olla tuskallinen ja pahimmillaan lapsen terveys ja kehitys vaurioituu. Lapsilähtöisesti toteutunut eroprosessi olisikin mitä parhainta ehkäisevää lastensuojelua ja mielenterveystyötä. Lapsi ei eroa vanhemmistaan, ei myöskään isästä, joka asuu muualla.

Kolmas erofoorumi järjestettiin LSKL:n Neuvokeskuksen ja Tasa-arvoa vanhemmuuteen -isät pois paitsiosta -projektin kanssa marraskuussa (ks. alla linkki nettisivuille, jossa foorumin aineistot).

Projekti on tuottanut myös oppaan eroperheiden kanssa työskenteleville. Ero ja isyys- opas on tehty yhdessä Lahden ammattikorkeakoulun ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa (ks.linkki alla). Oppaan tekijät ovat Pernu Simo ja Pohjola Mikko.

Minuun otti yhteyttä jokin aika sitten isä, jonka kokemuksiin ja eroprosessin kulkuun minulla oli mahdollisuus tutustua hänen näkökulmastaan. Kokemukset olivat aika hurjaa ja surullista luettavaa. Elämäntarina asetti sosiaalityön laadun ja ammattietiikankin vakavan pohdinnan alle. Ihmettelyäni herätti, millaisin perustein yksinhuoltajuus äidille oli määrätty. Minusta tuntui siltä, että lapset olisi pitänyt ottaa huostaan äidiltään ja sijoittaa sijaishuoltoon isälle. Tilanne vaikutti niin hankalalta, että aluehallintoviraston olisi pitänyt puolueettomana tahona tutkia viranomaisten toimintaa. Myös lasten vakava oirehtiminen oli edellyttänyt hoitoa ja vahvoja tukitoimia. Isän kuvaaman tilanteen perusteella lapsilla näytti olevan turvallinen ja hyvä suhde isään ja myös muita läheisiä aikuisia arjessaan mukana.

Isä toivoi, että lapset ja vanhemmat saisivat eroprosessissa puolueetonta tukea, ja että myös isän vanhemmuutta huoltajuusratkaisuissa arvioitaisiin tasapuolisesti.


Tätä viestiä lupasin edistää niillä foorumeilla, joissa itse toimin.

Vanhempien eroprosessissa tarvittavan tuen kehittäminen on myös Kataisen hallitusohjelmassa mukana. "Vanhemmuuden tukea sekä lasten vanhempien parisuhdeneuvontaa kehitetään ja lisätään. Erosovitte-lua kehitetään lapsen edun vahvistamiseksi ja vanhemmuuden toteutumiseksi." (Hallitusohjelma s.62). Käytännön toimet vielä odottavat. Myös lapsiasiavaltuutettu ja neuvottelukunta on omilla aloitteillaan ollut edistämässä lapsen tarpeiden parempaa huomioon ottamista erotilanteissa. Oikeusministeriökin on parhaillaan kehittämässä mallia, jolla oikeusprosessissa voitaisiin paremmin varmistaa lasten tarpeet molempien vanhempien vanhemmuuteen.


Klikkaa tästä Neuvokeskuksen sivuille, josta löydät Erofoorumin aineistot ja muuta hyvää tietoa.

Klikkaa tästä Ero ja isyys -opas.


Lapsiasiavaltuutetun ao.sivuulle.