Lastensuojelun sijaishuollon laadusta pitää olla tae aina

Sijaishuollon valtakunnallisissa päivillä julkaistiin LSKL:n selvitys Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta. Lastensuojelun sijaishuollon palveluthan kilpailutetaan siinä missä muutkin palvelut, mutta tarjousasiakirjojen perusteella ei pitäisi ratkaista onko yksikön laatu sellaista, jota vaaditaan -tämä pitää selvittää käymällä paikan päällä, haastattelemalla henkilöstöä ja asiakkaita "ns. smell of he house" tunnettakin kannattaa tutkailla.

Holman Tupun kanssa Kuntaliiton työssämme olimme mukana kehittämässä hankinnan osaamista yhteistyössä ostajien ja myyjien sekä valvojien kanssa. Sitä ennen ahkeroimme LASSO-hankkeessa lastensuojelupalvelujen laadun kehittämiseksi 2000-2003. Lastensuojelupalvelujen Hyvän hankinnan periaatteet julkaistiin 2005 konsensusprosessin perusteella. Ne lähetettiin kaikkiin kuntiin suosituksena. Hankintamenettelyjä on kehitetty sen jälkeen mm lainsäädännöllä.  Lastensuojelun palveluja tulisikin hankkia erityisesti neuvottelumenettelyllä tai asiakaskohtaisten tarpeiden mukaan suorahankintana. Näin ei taida asiat olla: avoin tarjouskilpailu lienee yleisin.

Julkaisimme 2009 LapsiARVI-kriteerit lastensuojelupalvelujen laadun arvioimisen perusteiksi. Niiden pohjalta sijaishuollon kansalliset laatukriteerit voisi rakentua suosituksiksi, joihin sitouduttaisiin -jonkinlainen määräyksentasoinen säännös tästä tarvittaisiin. Sellaista ei ehkä tule, kun politiikassa on nyt muotia purkaa erilaista normitusta.

Sijaishuollon laadussa on kyse keskeisesti ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, dialogista, hyvästä kohtaamisesta, yhteistyöstä, lapsen tarpeiden mukaan rakentuvasta arjesta -tavallisista hyvän elämän aineksista. Tämän aikaansaaminen ei tietenkään ole helppoa ja vaatii paljon aikaa: lapsi on usein traumatisoitunut, yhteistyösuhde vanhempien ja läheisten kanssa vaatii paljon ja tukea ei ole saatavilla riittävästi. Ja kun on onnistunut tässä kaikessa, kunta tyhmyyksissään ryhtyy säästämään jälkihuollossa - mikä ei tietenkään ole lapsen ja nuoren elämän eikä kokonaiskustannusten kannaltakaan järkevää.

Sijaishuollon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen pitäisi saada kansallisia kehittämistalkoot (muodissa oleva talkoiden pito tosin vaatii tässä tapauksessa rahoitustakin). Jokaisen sijoitetun lapsen tulee saada juuri hänen tarpeidensa mukaista sijaishuoltoa, ja myös hänen vanhempiensa.

Lue lisää LSKL:n uunituoreesta selvityksestä -maksuton pdf  tästä linkistä.

Lue lisää LapsiARVI-kriteereistä - tästä linkistä maksuton pdf.

Kuntaliiton verkkokaupasta löytyy vielä myös LapsiARVI-hankkeen kyselyraporttimme lastensuojelupalvelujen hankkijoille ja tuottajille, tästä linkistä.

Lastensuojelusta ei voi säästää

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöille määrättiin tuomiot Eerika-lapsen asioiden hoidosta: tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeuden 188 sivuinen virkarikostuomio luetaan tarkkaan kuntien lastensuojelussa.

Lastensuojelusta ei voi säästää, toteaa Helsingin Sanomat. Silloin kun yhteiskunta puuttuu ihmisten elämään ja ottaa lasten kehityksen ja terveyden huolehtimisen vastuulleen, tulee lapsen ja nuoren saada arkeensa jotain parempaa kuin mihin omat vanhemmat ja koti pystyvät. Suomen lastensuojelua hoidetaan puutteellisin resurssein jos esimerkiksi asiakasmääriä verrataan muiden pohjoismaiden asiakasmääriin per työntekijä. On päivänselvää, että yksi työntekijä, jolla on noin 38 tunnin työviikko, ei mitenkään voi ehtiä hoitamaan 50-100 lapsen asioita.

Nyt rangaistuksen järjestelmän vioista saivat asiakastyöntekijät, jotka eivät voi päättää resursseista eivätkä varmaankaan Helsingin kokoisessa kaupungissa myöskään voi päättää millaisilla toimintatavoilla, protokollalla, standardeilla, lastensuojelussa toimitaan. Miten yhteistyömallit rakennetaan ja miten tietoa välitetään - näiden toimivuudesta vastaavat johtajat, toki yhdessä työntekijjöiden kanssa toimintaa uudistaen ja kehittäen -toivottavasti.

Resursseista kuitenkin vastaavat kuntien päätöksentekijät! Lastensuojelua tulee kehittää kokonaisvaltaisesti: osaamista, palveluja, yhteistyötä, toimintatapoja, toiminnan laatua, mutta myös asianmukaiset resurssit tulee olla. Uskon, että päättäjätkään eivät ole pahuuttaan satsaamatta asianmukaisia resursseja lastensuojelulle, luulenpa että heillä ei ole oikeasti tietoa siitä, miten lastensuojelun vaikutukset syntyvät -mitä se vaatii, esim. aikaa kohtaamiseen (38 tunnista ison osan haukkaa monet muut työhön liittyvät asiat, ja varsinaiseen asiakaskohtaamiseen ja asioiden hoitoon jää vain osa viikkotyöajasta.

Suomen lastensuojelussa kokonaisuutena on tietenkin paljon resursseja, mutta enin osa siitä käytetään sijoitettujen lasten hoitovuorokausiin - niistä ei tietenkään voida tinkiä lainkaan, päinvastoin, myös sijaishuoltoa ja jälkihuoltoa tulee vahvasti kehittää. Suurimmat resurssipuutteet on varhaisen vaiheen tukityössä ja avohuollon työssä. Kun siellä onnistutaan, vähenee myös sijaishuollon resurssien tarve.


Lue Helsingin Sanomat pääkirjoitus 11.7.2015 tästä.

Erinomaista markkinointia: SOS-lapsikylä julkaisi Kuntalehden erillisliitteenä Uudistuva lastensuojelu-lehden 1/2015

Olipa ilahduttavaa avata Kuntalehden numero  3/2015 (5.3.2015).

Siinä oli erinomainen artikkeli Oulun sijaisperhe-työstä sekä erillisliitteenä kokonainen uusi lehti suoraan kuntapäättäjille ja johtajille kotiin kannettuna - aivan loistava markkinnointiväylä (toimin itsekin kotikuntani kuntavaltuutettuna).

SOS-lapsikylän Uudistuva lastensuojelu lehti on myös erinomaisesti toimitettu, jonka artikkelit kohdentuvat erityisesti kunta-alan johtajille ja päättäjille. Artikkeleissa puhutaan vaikuttavuudesta, kustannuksista, palvelujärjestelemästä ja tietenkin tuodaan hyvin esille korkealaatuinen SOS-lapsikylien osaaminen, laatu ja uudet toiminnot, kuten palvelut perheiden kotiin. SOS-lapsikylät ovat käynnistäneet erilaisia perheiden tukipalveluja.

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja kirjoittaa lastensuojelun uudistumisesta ja SOS-lapsikyläsäätiön uusi hallituksen puheenjohtaja, entinen ministeri ja kansanedustaja Tuija Brax kertoo ajatuksistaan. Lopuksi kuvataan SOS-lapsikyläsäätiön toiminta-ajatus ja missio perheiden hyvinvoinnin rakentajana.

SOS-lapsikylä on yksi niistä monista yleishyödyllisitä palveluntuottajista, jotka kamppailee palvelumarkkinoilla mm. suurten pörssiyhtiöiden kanssa.

Osa heistä on järjestäytynyt myös Reilupalvelu.fi yhteisöksi muistuttamaaan yleishyödyllisten yhteisöjen toimintaetiikasta ja -tavoista. Tässä linkki noille sivuille.

Lue HS 15.3.2015 laaja artikkeli: Kun hoivasta tuli bisnes. Linkki tässä 
Tuomas Mänttäri Sosiaalialan työnantajat ry:stä täydensi HS:n artikkelia muistuttaen, että yksityisten yritysten tilastossa olevasta 30 prosentin kokonaisuudesta, tulee noin 40 % näistä järjestö-, säätiö- ja mv. yleishyödyllisisten yhteisöjen omistamista yrityksistä. Lue Tuomaksen artikkeli tästä linkistä. 

Olen itse kyllästymiseen ja turhautumiseen asti keskustellut, kouluttanut, kirjoittanut oppaita ja artikkeleita palvelumarkkinoista ja siitä mitä pitäisi tehdä. Parhaillaan kehitystyötä tehdään hankintalakia uudistavassa työryhmässä. Monissa maissa, myös EU:n maissa, järjestöjä ja muita yleishyödyllisiä toimijoita ei ole edes pantu kilpailemaan avoimilla markkinoilla. Miksi meillä alunperin näin lähdettiin toimimaan (v.1994 ensimmäinen hankintalaki)? EU ei sitä edellytä.
Olisiko mahdollisuus tässä tehdä kunnollinen korjausliike?

-------------------------
Voit tilata SOS-lapsikylän Uudistuva lastensuojelu-lehden maksutta: lue tästä linkistä lehdestä ja sen artikkeleista.

Tästä pääset Kuntalehden sivuille, erityisesti sote-uutisiin ja artikkeleihin. Löydät sieltä mm. artikkelit Imatran lastensuojelusta. Tässä linkki 

Uusin Kuntalehti ei ole vielä netissä luettavissa. Oulun sijaishuoltoa kuvaavan artikkelin mukaan huostaanotetuista lapsista on sijoitettu perhehoitoon 80 %. Oulu on onnistunut palvelujärjestelmän määrätietoisessa uudistamisessa. Oulu on kehittänyt myös erilaista perhehoitoa, lyhytaikaista, kriisiperhe, sukulaisperhe, eri-ikäisten lasten perhehoito jne.

Lapsen oikeus tavata hänen asioistaan vastaavaa työntekijää: hallituksen lakiesitys 29 § muutos

Lastensuojelulain 29 § on tarkoitus muuttaa alla olevasti

Lapsen tapaaminen

Lastensuojelua toteutettaessa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän tulee tavata lapsi asiakassuunnitelmaan tarkemmin kirjattavalla tavalla riittävän usein henkilökohtaisesti. (muutos on tuo tummennettu kohta).

Pykälän täsmennyksellä halutaan selkeyttää nykytilannetta. Sosiaalityöntekijän tulee jatkossa siis kirjata lapsen asiakassuunnitelmaan, kuinka usein hän tai muu lapsen olosuhteita hyvin tunteva lastensuojelun työntekijä ja lapsi tapaavat henkilökohtaisesti.

Hallituksen esityksen perusteluissa viitataan vielä lausunnolla 30.9.2013 asti olevaan lastensuojelun laatusuositusluonnokseen, jossa suositellaan, että:

1. lastensuojelun sosiaalityöntekijän työajasta vähintään puolet tulee käyttää lasten ja perheiden kohtaamiseen
2. jokaisella asiakkaana olevalla lapsella tulee olla mahdollisuus saada aktiivisessa työskentelyvaiheessa vähintään kaksi tuntia kuukaudessa henkilökohtaista aikaa työntekijältään.

Lapsen oikeuden vahvistaminen on tietenkin lastensuojelussa aina tärkeää. Minun arvioni mukaan lapsella pitäisi olla oikeus tavata hänen asioistaan vastaavaa työntekijää siten kuin kukin lapsi kokee tarvitsevansa - kaksi tuntia kuukaudessa on aika vähän (tosin nykytilanteeseen nähden ruhtinaallinen).

Pykälän muutosvoima jää nähtäväksi, sillä esityksen taloudellisten vaikutusten arvioinnissa todetaan, että ”Uudistus tulisi toteuttaa pääosin nykyisten taloudellisten voimavarojen puitteissa”. Perusteluissa todetaan, että osassa kuntia työntekijämäärää on lisättävä.

 

Ehdotetulla lakimuutoksella ja siihen varatulla määrärahalla halutaan myös edistää sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen tehtävänjaon toteutumista kunnissa, sillä selvitysten mukaan erityisesti sosiaaliohjaajan koulutuksen saaneella henkilöllä on hyvää ammattitaitoa toimia sosiaalityöntekijän työparina lastensuojeluprosessin eri vaiheissa.

 

Hienoa kun sosionomi koulutuksen saaneiden osaaminen tunnustetaan ja sitä arvostetaan. 

Jos halutaan saada aikaan vaikuttavaa lastensuojelutyötä, tulisi yhdellä lapsen asioista vastaavalla työntekijällä olla asiakkaanaan samaan aikaan ehkäpä korkeintaan 15-20 lasta ja hänen perhettään, jotta lapsella ja hänen perheellään olisi oikeasti mahdollisuus saada tukea myös vastuutyöntekijältä ja työntekijällä mahdollisuus paneutua jokaisen lapsen ja perheen tilanteeseen. Viikkotyöaika on kuitenkin vain 37,5 tuntia.  

Laissa ei ole tarkemmin määritelty, missä laajuudessa tapaamisia ja lapsen kanssa käytäviä henkilökohtaisia keskusteluja on järjestettävä. Perusteluissa puhutaan tarpeesta aktiivisen työvaiheen aikaisiin tapaamisiin, joka lisäisi työntekijänmahdollisuuksia perehtyä lapsen tarpeiden ja hyvinvoinnin kartoittamiseen. Asiakassuunnitelmaa tarkistettaessa pitäisi arvioida, onko tapaamistiheys ollut riittävä.

Hallituksen esityksen tarkoituksena on edistää lastensuojelussa lapsikeskeistä työskentelytapaa, jossa vanhempien ja huoltajien kanssa työskentelyn ohella huomiota kiinnitetään nimenomaan lapsen näkökulmaan ja suoraan lapsen kanssa työskentelyyn.

·         Lapsen henkilökohtainen tapaaminen on toteutettava lapsen ehdoilla, edellyttäen, että lapsi itse tällaista henkilökohtaista tapaamista tai keskustelua haluaa tai siihen suostuu.

 

·         Lapsen tapaamisessa voi olla kyse lapsen mielipiteen tai käsityksen selvittämisestä, lapsen olosuhteiden arvioimisesta tai tietojen antamisesta lapselle häntä koskevista asioista.

Perusteluissa todetaan, että sosiaalityöntekijöillä ei liian suuren työtaakan vuoksi ole riittävästi aikaa tutustua lapseen ja luoda luottamuksellista suhdetta häneen. Velvoite lasten tapaamiseen sekä heidän mielipiteidensä selvittämiseen lain tarkoittamalla tavalla ei toteudu, mikä heikentää lastensuojelun laatua ja vaikuttavuutta.

Vaikka tämänkin pykälän muutoksen tarkoitus on hyvä ja tärkeä, olen kuitenkin sitä mieltä, ettei hallituksen kannattaisi jatkaa lastensuojelulain yksittäisten pykälien fiilauksella, vaan arvioida lain toimivuutta laajemmin ja valmistella eri toimijoiden kanssa yhteistyössä uudistamista edellyttävät lainkohdat. Vuoden 2008 lakia valmisteltaessa ei saanut puhua lapsen oikeudesta pysyviin kasvuolosuhteisiin esim. pysyvällä  huostaanotolla, sikiön suojelusta, vanhempien kuntoutumisesta ja siihen sitoutumisesta jne. Näistä pitäisi myös puhua. Lastensuojelunlain 2008 jälkeiset pykälämuutokset on valmisteltu virkamiestyönä ministeriössä.

Tässä linkki hallituksen esitykseen (STM-sivuille)

Sosiaalityöntekijän työn laadulla vaikuttavuutta lastensuojeluun

Tämä artikkeli on julkaistu 4-2008 Kuntalehdessä. Sen sanoma on mitä ajankohtaisin tänä päivänä. Siksi julkaisen sen blogissani nyt. Asioiden tila on viidessä vuodessa vain huonontunut. Lastensuojelusta puhutaan.... mutta oikeasti siihen ei satsata niin kuin pitäisi. Toivon, että Aulikki Kananojan työryhmä kuunteli mitä sanoin ja ehdottaa käynnistettäväksi kunnan lastensuojelun pelastusohjelman "Toimiva lastensuojelu", ja myös lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen.

----------------------------------------------------------------------------------

Tarvitaan oikein kohdennettuja panostuksia - Väitöskirja lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnista

Lastensuojelun sosiaalityön työoloja ja työn määrää on käsitelty laajasti päivälehdissä. Lastensuojelutyötä tehdään kunnissa suurissa työpaineissa ja usein myös lastensuojelulain vaatima ammatillinen pätevyys puuttuu päätöksiä tekeviltä tai valmistelevilta sosiaalityöntekijöiltä. Työntekijöiden vaihtuvuus on suuri tai vakanssit ovat kokonaan vailla hoitajaa, mikä heijastuu kielteisesti juuri sellaiseen työhön, jonka tulisi olla paneutuvaa ja pitkäjänteistä.

Joulukuussa tarkastetussa lastensuojelun tuloksellisuuden arviointiin liittyneessä hallintotieteen väitöstutkimuksessani nostan esille ne kriittiset menestystekijät, joihin voimavarat tulisi kuntien lastensuojelutyössä kohdentaa. Oikeisiin paikkoihin tehdyt panostukset koituvat viimekädessä kuntien taloudelliseksi säästöksi. Lastensuojelussa avaintoimija on lapsen palveluprosessista vastaava sosiaalityöntekijä, jonka työ vaikuttaa sekä lapsen ja perheen elämään, mutta myös muiden auttamisenketjussa mukana olevien mahdollisuuksiin onnistua lapsen auttamisessa. Sosiaalityöntekijän työn laatu on siten koko asiakasprosessin toimivuuden, tuen vaikuttavuuden ja myös syntyvien kustannusten kannalta aivan keskeinen kriittinen menestystekijä.

Siksi kunta käytännössä oikeastaan tuhlaa rahaa kun sosiaalityöntekijän vakansseja on työmäärään ja työn vaativuuteen nähden liian vähän, eikä lapsen vastuutyöntekijällä ole mahdollisuus käyttää työaikaa ja tehokkaiksi osoitettuja tukitoimia juuri kyseisen lapsen ja perheen ongelmien edellyttämällä tavalla. Nykyiset työolosuhteet ja alan palkkaus eivät houkuttele sitoutumaan työhön, joka kuitenkin tutkimuksissa koetaan hyvin antoisaksi ja merkitykselliseksi työksi. Useissa kunnissa ei ole tällä hetkellä yhtäkään pätevää sosiaalityöntekijää. Samankaltainen hätätilanne on nähtävissä lääkärijohtoisissa prosesseissa, jossa avaintoimija eli lääkäri puuttuu kokonaan, tai työkuorma on suuri ja työolosuhteet eivät kannusta pysymään kunnassa. Lääkärien työolosuhteisiin on jo herätty etsimään ratkaisuja. Entäpä sosiaalityön työolosuhteet, joissa tilanne on paikoin kestämätön?

Kustannustehokkaita päätöksiä kunnissa olisivat siten sellaiset, joilla lastensuojelun asiakasprosessin avaintoiminnon eli sosiaalityön työskentelymahdollisuudet korjataan ja palvelujen saatavuus varmistetaan. Tällaiset kriisipäätökset tarvittaisiin monissa kunnissa heti.

Suurimmat voimavarat lasten ja perheiden varhaiseen ja kuntouttavaan tukeen

Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet reilussa kymmenessä vuodessa yli 100 %, eikä kasvu ole kääntymässä laskuun. Tehokkaasti toimivan lastensuojelun tulisi käyttää suurimmat voimavarat lasten ja perheiden varhaiseen ja kuntouttavaan tukeen. Hyvää lastensuojelua olisi toimivat lasten ja perheiden peruspalvelut ja vanhemmuuden tuki sekä räätälöity tuki erityistarpeisiin. Toinen perusteltu panostus onkin lasten palvelujärjestelmän kehittäminen tähän suuntaan.

Kunnissa on kuitenkin ajauduttu tilanteeseen, jossa lastensuojelun suurimmat  panostukset käytetään vasta kun lapsen kasvuolosuhteet vaativat jo kalliita korjaavia toimia   – pelkästään kuntien sijaishuollon vuosimenot ovat jo noin 500 miljoonaa euroa. Usein lapsi ja perhe olisivat tarvinneet jo avohuollollisia kuntouttavia tukitoimia. Sijaishuollossamme on myös toteutunut kehitys, jonka seurauksena suurin osa sijoitetuista lapsista hoidetaan ammattimaisessa hoidossa ja vain 35 % lapsista on enää sijaisperheissä. Muissa pohjoismaissa luvut ovat aivan päinvastaisia. Lapsi kuitenkin tutkimusten mukaan hyötyy sijaisperheessä kasvamisesta, ja myös kustannukset kunnalle ovat 3-4 kertaa edullisemmat kuin laitoshoito. Suomalaiset lapset eivät liene erilaisia kuin pohjoismaiden lapset, vaan kyse on palvelujärjestelmän ongelmista. Suomen kunnissa ei ole panostettu sijaisperhehoidon kehittämiseen ja perhehoitajien saatavuuteen.

Muutamissa kunnissa on lisätty voimavaroja avohuollon kuntouttaviin palveluihin ja erityisesti perheiden kotona tapahtuvaan intensiiviseen tukemiseen ja jo lyhyelläkin aikajänteellä on havaittu myönteisiä vaikutuksia lastensuojelutarpeen kasvun hillitsemisessä. Perheet ovat saaneet apua eikä raskasta lastensuojelua samassa määrin tarvita. Nuorten huostaanottojen määrä on erityisen suuresti lisääntynyt, mikä ei ole lainkaan yllättävää yhteiskunnallisen todellisuuden kehittymisen näkökulmasta – kuntien palvelujärjestelmälle tämä tuntuu olevan yllätys, sillä nuorten auttamiseen ei tunnu olevan hyviä keinoja.  Tutkimukseeni sisältyy kuvaus niistä tuen muodoista, joista näyttää lastensuojelun kannalta olevan hyötyä.

Lastensuojelun tuloksellisuuden kriittiset menestystekijät

Kokosin lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät tutkimustulosten ja laajan lastensuojelukuvauksen pohjalta kriittisiksi menetystekijöiksi, jotka ovat merkityksellisiä kaikissa lastensuojelutehtäviä toteuttavissa organisaatiossa. Nämä muodostavat eräänlaisen lastensuojelun kehittämisen strategisen kartan. Tutkimuksessa nousi esille viisi lastensuojelun tuloksellisuuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää. Kussakin ryhmässä on 3-4 tekijää. Menestystekijäryhmistä kolme on perusedellytyksiä ylipäätään sille, että lastensuojelussa voitaisiin onnistua – olla tuloksellisia. Kuten sanotaan ”ei voi kauhalla ammentaa, jos lusikalla annetaan”, niinpä kohtuulliset edellytykset lastensuojelutyölle on vain yksinkertaisesti varmistettava. Ensiksi organisaation toiminnan tulee olla aidosti asiakaslähtöistä. Toiseksi osaamisen ja tukitoimien tulee vastata lasten ja perheiden ajankohtaisia vaatimuksia ja kolmanneksi toimintaprosessien tulee edistää asiakkaan voimavaraistumista.

Vaikuttavuuden kriittiset menestystekijät korostavat asiakkaan oman kokemuksen merkitystä elämänlaadun kohentumisessa sekä sitä, miten tärkeää on pyrkiä vaikuttamaan lapsen ja nuoren kasvun riskiolosuhteiden vähenemiseen ja usein ylisukupolvisesti siirtyvän erilaisen osattomuuden ja köyhyydenketjun katkaisemiin, ja näin lastensuojelun pitkän aikavälin toiminta voi olla kustannusvaikuttavaa.

Tuloksellisuuden kannalta keskeisiin tekijöihin tulisi siten organisaatioissa kiinnittää erityistä huomiota voimavaroja käytettäessä ja toisaalta voimavaroilla saatavia tuloksia arvioitaessa. Kuitenkin nämä lastensuojelun kannalta keskeiset tekijät usein puuttuvat niiden seurantatietojen ja mittareiden joukosta, joiden perusteella organisaatioissa arvioidaan tuloksellisuutta.

Ilman relevanttia tietoa on lastensuojelua vaikea ohjata, johtaa ja kehittää

Organisaatio – kuten lastensuojelusta vastaava kunta – ei voi ohjata, johtaa eikä kehittää lastensuojelua ilman asianmukaista tietoa ja työvälineitä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin/pahoinvoinnin seurantaan ja palvelujen toimivuuden kehittämiseen ei riitä tieto esimerkiksi siitä, montako lasta on asiakkaana lastensuojelussa.

Monissa kunnissa tämä on kuitenkin se ainoa lastensuojelusta kerättävä tieto - sen tiedon ohella kuinka paljon rahaa kuluu sijoitettujen lasten hoitovuorokausiin. Organisaatiossa tarvitaan eri näkökulmista tuotettua tietoa tuloksellisuuden arvioimiseksi, kuten tietoa miksi asiakkaat ovat asiakkaina, tietoa niistä vaikutuksista, joita asiakkaiden elämässä on muutoksina nähtävissä, tietoa henkilöstön osaamisesta ja jaksamisesta sekä tietoa asiakasprosesseista ja niiden toimivuudesta. Lastensuojelun keskeisin tehtävä on tuottaa sellaisia vaikutuksia, jotka edistävät lasten kasvua ja kehitystä ja tukevat ja korjaavat kasvuolosuhteita.

Kun myönteisten vaikutusten aikaansaaminen lasten hyvinvointiin on vahvasti riippuvainen siitä, miten lasten, nuorten ja perheiden muissa palveluissa onnistutaan, tarvittava arvioinnin tietopohja onkin jo laaja. Tuloksellisuuden arvioinnilla tutkimuksessani tarkoitetaan sitä kokonaisjärjestelmää, jolla organisaatiossa tuotetaan tällaista monipuolista tietoa, analysoidaan ja tulkitaan sitä sekä tehdään päätelmiä toiminnasta. Tämä keskusteluprosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin kerättävän tiedon laatu.

Sosiaalinen vaisto organisaation tuloksellisuuden arviointimenetelmänä

Tutkimuksessani nimesin organisaatioiden tuloksellisuuden arviointiprosessin ”sosiaalisen vaiston menetelmäksi”. Sosiaalisella vaistolla kuvaan kokemustiedon ohjaamaa informaalista toimintatapaa, jolla organisaatio paikantaa omaa tilannettaan, asiakaspalvelutyössä onnistumista, tunnistelee/haistelee tulossa olevia haasteita, odotuksia ja tarpeita työlle, ja näin pyrkii korjaamaan ja kehittämään toimintaa vaistottujen kehitystarpeiden suuntaisesti. Sosiaalisen vaiston mukainen tuloksellisuuden arviointi on käsitykseni mukaan merkityksellinen myös muilla tehtäväalueilla, ei vain lastensuojelussa.

Toimintatapa on vahvasti sidoksissa kokemustietoon, jota organisaatiossa on sekä hitaana historiatietona että nopeana ajankohtaistietona, jota käsitellään pääosin vuorovaikutteisilla foorumeilla. Tämänkaltainen sosiaalisen vaiston mukainen organisaation tuloksellisuuden arviointi ja toiminnan ohjaus on vahvuus, sillä parhaimmillaan sen avulla kyetään suuresti muuttuvassa toimintaympäristössä luotsaamaan organisaation toimintaa tuloksellisesti.

Sosiaalinen vaisto vaatisi kuitenkin tuekseen myös systemaattisesti koottua ja jäsennettyä tietoa. Tietoa tarvitaan erityisesti lastensuojelun asiakkuutta aiheuttavista tekijöistä eli siitä minkälaiset kasvuolot ja tarpeet käynnistävät asiakkuuden sekä niistä vaikutuksista, joita lasten ja nuorten parissa tehtävällä työllä on syntynyt. Tällä hetkellä organisaatioissa tiedetään vähiten juuri näistä lastensuojelun tuloksellisuuteen liittyvistä tekijöistä.

Lastensuojelun vaikutuksia kuvaava tavoite ja mittari

Ilman tietoa, kunnan on vaikea asettaa lastensuojelutyölle edes relevantteja tavoitteita, joiden saavuttamista voitaisiin mitata ja mitattu tieto koota aika ajoin. Kuvaan tutkimuksessani yksinkertaisen esimerkin, miten kunta voi asettaa lastensuojelulle vaikutustavoitteen, joka kuvaisi juuri sitä, mitä varten lastensuojelu on olemassa: ”Lastensuojelun avopalvelujen asiakkaana olevien lasten elämäntilanne paranee lastensuojelun tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen asiakkuus alkoi”.

Asiakaskohtainen mittari kuvaa suuntaa, mihin asiakkaan osalta on edetty: Jokaisen asiakkaan osalta vähintään kerran vuodessa, tai ainakin aina asiakkuuden päättyessä, dokumentoidaan arvio, missä määrin lapsen elämäntilanne on muuttunut verrattuna alkutilanteeseen tai asetettuihin tavoitteisiin nähden: onko lapsen elämäntilanne muuttunut erittäin hyvään suuntaan (4), hyvään suuntaan (3), edennyt jonkin verran (2), tilanne pysynyt ennallaan (1), tilanne huonontunut (0).

Samaan dokumentaatioon voidaan liittää yhteistyössä asiakkaan kanssa myös arvioivia mainintoja siitä, mitkä tekijät ovat olleet vaikuttamassa edistymiseen tai tilanteen huonontumiseen. Sekä vaikuttaviksi arvioiduista että huonosti vaikuttaviksi arvioiduista tekijöistä voidaan oppia. Näin saadaan myös esille jopa haitalliset tukimenetelmät.

Muutokset lapsen elämässä syntyvät usein monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta, jossa asiakkaan oma panos on merkittävä. Paitsi käytettyjen tuen menetelmien tehosta, on organisaatiossa järkevää olla selvillä myös erilaisten menetelmien kustannuksista niin, että käytettäisiin hyviä mutta myös valittavista vaihtoehdoista esimerkiksi taloudellisimpia menetelmiä. Lastensuojelun asiakastyöhön on kehittynyt paljon uudenlaisia työotteita ja -menetelmiä, joiden toimivuutta ja vaikutuksia kuvaava seurantatieto on välttämätöntä toiminnan kehittämiseksi ja toisaalta turhien ”ihmiskokeiden” välttämiseksi tai minimoimiseksi.

 Asiakashyötyjen ja vaikutusten laajemman ja monipuolisemman seurannan kautta, voisi lisääntyä ymmärrys siitä, minkälaiset palvelut ja hoito- ja tukitoimet, sosiaalista pääomaa vahvistavat työnmuodot ja yhteiskunnan toimintarakenteisiin liittyvät muutokset, vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointia edistävästi ja mitkä taas eivät.

Päätöksenteko ja johtaminen tarvitsee työvälineet

Kuntien päättäjien tulee ohjata ja johtaa pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti lastensuojelua sekä lasten ja nuorten hyvinvointityötä. Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen lastensuojelulain mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy ja tarkistaa vähintään neljän vuoden välein kunnan tai kuntien yhteisen suunnitelman siitä, miten kunta huolehtii lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä. Suunnitelman ohjausvaikutusta korostaa se, että suunnitelmassa esitettävät asiat on otettava huomioon kunnan talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.

Suunnitelma onkin uusi lakisääteinen kunnan lasten hyvinvointi- ja lastensuojelutyön ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen väline. Suunnitelman tulee sisältää tiedot kunnan lasten ja nuorten kasvuoloista ja hyvinvoinnin tilasta, lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista, lastensuojelun tarpeesta kunnassa, lastensuojeluun varattavista voimavaroista, käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä, yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä sekä suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta.

Lastensuojelu on lain mukaan koko kunnan laaja-alainen tehtävä, joka velvoittaa huolehtimaan lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja ongelmien ehkäisemistä, vanhemmuuden ja kasvatuksen tukemisesta sekä ehkäisevästä lastensuojelusta ja lapsi- ja perhekohtaisista tukitoimista. Lain määräämät tehtävät ovat siten huomattavasti laajemmat kuin vain ns.viimesijainen lastensuojelu. Niinpä kunnanhallitusten päättäessä lastensuojelun suunnitelman valmistelusta, tulee jo valmisteluprosessiin kytkeä eri hallintokunnat ja toimijat, joiden tehtävät liittyvät lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Lastensuojelun on uuden lain mukaan oltava laadultaan sellaista, että se takaa lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa avun ja tuen. Tämä edellyttää, että kunta määrittää lastensuojelun laadun sekä varmistaa lastensuojelupalvelujen toimivuuden ja räätälöinnin tarpeiden mukaan. Lastensuojelun tulee näin ollen olla vaikuttavaa. Laki edellyttää, että lastensuojelun suunnitelman toteutumista ja vaikutuksia seurataan. Tutkimukseeni sisältyy laaja liite, johon on koottu niitä seurantatietoja, joita suunnitelman seurannassa voidaan hyödyntää.

Palvelujen toimivuuden kehittäminen – elämänkaarimalleista yksi ratkaisu

Lasten ja nuorten hyvinvointityötä hoidetaan monissa kunnissa hyvin hajaantuneesti eri toimialoille sektoroituneilla palveluilla ja toiminnan kokonaisuustoimivuudesta on vaikea ottaa selkoa. Viimesijaisen lastensuojelun palvelut vaatisivat myös riittävän laajan väestöpohjan, jotta ne kyettäisiin rahoittamaan ja erityisosaaminen voitaisiin varmistaa. Uudenlaisia ratkaisuja on kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä kunnissa tarpeen juuri nyt tehdä.

Monissa kunnissa on käynnistetty kehittämistyö, joka kokoaa saman ohjauksen ja johtamisen alaisuuteen ns. elämänkaarimallin mukaisesti lasten ja perheiden palvelut. Vaikka toimintamallien vaikutuksista ei vielä olekaan seurantatietoa, on tutkimuksenikin näkökulmasta oletettavaa, että lapset ja perheet hyötyvät ja työntekijöiden yhteistyö tiivistyy sekä kustannusvaikuttavuus paranee kun voimavaroista päättäminen ja lasten ja perheiden palvelujärjestelmän kehittäminen on koottu samaan toimielimeen. Elämänkaarimalli soveltuu myös hyvin kuntien yhteistoiminta-alueiden sekä laajan väestöpohjan kuntayhtymän toimintamalliksi – muutama kuntayhtymä onkin jo toteuttanut organisaatiouudistuksen elämänkaarimalliin perustuvaksi.

Lastensuojelutyön kehittämisestä tulisi myös kantaa kansallista huolta. Julkisella vallalla on vastuu lasten perusoikeuksista koko maassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE hyväksyttiin 31.1.2008 Valtioneuvostossa. Kaste-ohjelma lupaa valtion jatkavan kansallista lastensuojelun kehittämistä mm. laatimalla lastensuojelun laatusuositukset. Näiden valmistelun tueksi löytyy tutkimuksestani runsaasti tietoa. Kuntaliitolla on myös jo pitkät perinteet lastensuojelun laadun kehittämisessä. Hyvää yhteistyötä kuntien ja valtion kesken tarvitaan jatkossakin.

Sirkka Rousu, HT, projektipäällikkö

Kirjoittaja työskentelee Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikössä vastuualueenaan hyvinvointipalvelujen kehittäminen, lapsipolitiikka ja lastensuojelu. Hallintotieteiden tohtorin tutkinnon lisäksi hänellä on sosiaalityöntekijän tutkinto Tampereen yliopistosta.

 

Linkki väitöskirjaani löytyy blogissani olevasta linkkilistasta.

Rousu Sirkka 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Tampereen Yliopisto ja Suomen Kuntaliitto, Acta-sarja 197/2007

Vastauksia kysymyksiin huostaanotosta ja kustannuksista

TV-toimittaja oli kiinnostunut haastattelemaan minua lastensuojelusta. Vastaukseni hänen useisiin kysymyksiinsä saattavat kiinnostaa myös sinua – tässä ne.

Miksi lasten ja nuorten huostaanotot kasvavat Suomessa?

Ainakin kaksi asiaa vaikuttavat
• Ensiksi: Lapset ja perheet eivät näytä saavan riittävän tehokasta apua ja tukea, josta johtuen elämäntilanne vain vaikeutuu ja ollaan tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvata lapsen kehitys ja terveys huostaanottamalla hänet.
• Lain mukaan kun lapsen kehitys ja terveys on VAKAVASTI VAARANTUNUT, on lapsi otettava huostaan. Viime vuosina on otettu entistä enemmän huostaan yläasteikäisiä ja nuoria, ja taustalla on itsetuhoista elämää päihteineen, rikoksineen, koulunkäynnin laiminlyöntiä, ongelmia läheisissä ihmissuhteissa.
• Usein kyse on vanhempien vakavasta päihde- tai mielenterveysongelmasta, näihin liittyvästä lapsen kaltoinkohtelusta, hoidotta jäämisestä ja väkivallasta. Mikäli vanhempi ei kykene kuntoutumaan siinä määrin, että pystyy huolehtimaan lapsestaan, on lapsella oikeus päästä huostaan.
• Toiseksi: Erilainen lasten ja nuorten pahoinvointi ja elämisen ongelmat myös kasautuvat samalle perheelle niin, että tehokkaista kuntoutustoimista huolimatta, vanhemmat eivät aina kuntoudu: on köyhyyttä, työttömyyttä, katkeilevia ihmissuhteita, päihde- ja mielenterveysongelmia, jaksamattomuutta ongelmien parissa. Ja tällöin yhteiskunnan on turvattava lapsen kehitys ja terveys. Näissä tilanteissa on todennäköistä, että lapsi/nuori tarvitsee hyvin pitkään, jopa aikuisuuteen asti sijaishuoltoa – lapsella on myös oikeus kiintyä sijaishuollon aikuisiin ja siihen sijaiskotiin, missä hän on kasvanut vuosia, eikä ole lapsen edun mukaista jatkuva epävarmuus missä hän saa kasvaa.

Onko avohuolto riittävästi resursoitu?

• Lastensuojelun avohuolto on todella riittämättömästi resursoitu: esimerkiksi sosiaalityöntekijällä saattaa olla samaan aikaan 40-60-80 lapsen asiat hoidettavana – hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä auttamaan jokaista lastensuojelussa asiakkaana jo olevaa lasta ja perhettä.
• Myös tilanteissa, joissa joku on lapsesta huolissaan ja on tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys, ei monessakaan kunnassa lapsen tilannetta ehditä selvittämään lain määräajassa ”viipymättä mutta viimeistään 3 kk kuluessa”. Kuopion kaupunki jo sai valtiolta uhkasakkopäätöksen kun kaupunki ei ehdi tekemään lastensuojelutarpeen selvityksiä määräajassa. Ns. jononpurkurahaa ei kunnissa ole lastensuojeluun tähän mennessä ohjattu, vaikka tilanne on aivan sama kuin terveydenhuollon hoitotakuussa, jossa jonojen purkuun on satsattu iso määrä rahaa.
• Se, ettei avohuoltoa resursoida kunnolla, on yltäkylläisen yhteiskuntamme etiikan kannalta todella väärin. Lapsi ja perhe, joka on vihdoin päässyt viimesijaisen lastensuojelun asiakkaaksi, myös tukea oikeasti tarvitsee. Kynnys asiakkuuteen pääsemiseen on korkea, eli ne jotka ovat asiakkaina, apua myös tarvitsevat. Ja keskeisin auttava asia on tietenkin se, että työntekijällä olisi oikeasti AIKAA lapsen ja perheen tukemiseen (viikossa on kuitenkin vain 37.5 työtuntia)
• Toki sosiaalityöntekijä ei tänä päivänä aivan yksin työskentele perheen kanssa, mutta hän on se, joka lain mukaan vastaa siitä, että lapselle ja perheelle järjestyy tukitoimia. Avohuollon tukitoimia ei asiakasmäärien suuresta kasvusta johtuen ole tarjota riittävästi, oli sitten kyse perhetyöntekijän tuesta perheen kotiin tai lapsen tarvitsemasta terapiasta.
• Avohuoltoon tietenkin kannattaisi satsata, sillä sen tehtävä on myös ehkäistä huostaanottoja. Ja avohuolto on taloudellisesti järkevää.

Huostaanoton pitää olla viimesijainen keino. Miten hyvin tämä pätee käytännössä?

• Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
• On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
• Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
• Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa määriteltyjä tukitoimia, taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.

Esiintyykö sitä, että lapsia ei ole huostaanotettu säästösyistä?

• Tätä en suomalaisessa päätöksenteossa usko kuitenkaan tapahtuvan, mistä kertonee myös jatkuvasti kasvaneet huostaanottojen määrät ja kustannukset.
• Kunnissa ja sen sosiaalityössä toimitaan eettisesti vastuullisella tavalla, eikä lasta joka tarvitsee huostaanottoa, jätetä ottamatta huostaan kunnan talousarviosta johtuen. Meillä on vahva lastensuojelulaki ja perustuslaki, joka ohjaa käytännön työtä.
• Viime kädessä viranomainen voi joutua vastuuseen heitteillejätöstä, mikäli lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kehityksensä ja terveytensä on lain tarkoittamalla tavalla vakavasti vaarantunut.

Mitkä ovat huostaanoton kustannukset Suomessa?

• Vuonna 2008 lastensuojelun laitos- ja perhehoito maksoi yhteensä kunnille 544 miljoonaa euroa, mikä oli 64 Me enemmän kuin edellisenä vuonna. Kun asiakasmäärät ovat koko ajan kasvaneet, on näin tehnyt myös kustannukset.
• Yhden lapsen hoitovuorokausikustannukset voivat olla ammatillisessa hoidossa 4500-7500 e/kk eli 55 000 - 90 000 euroa vuodessa, ja sijaisperhehoidossa noin 2000e/ kk eli noin 24 000 e vuodessa.
• Näillä summilla tehtäisiin aika paljon tehokasta avohuollon tukityötä. Muutama kunta on onnistunutkin kääntämään kustannuskehityksen suunnan satsaamalla tehokkaaseen perhekuntoutukseen ja perhetyöhön ja erilaiseen intensiiviseen räätälöityyn tukeen. Tästä hyötyvät lapset ja perheet.

Maksavatko kunnat kaikki kustannukset - vai tuleeko tähän valtionosuuksia?

• Lastensuojelu on 100 % kuntien vastuulla olevaa työtä, mutta toki kunnat saavat oman tilanteensa mukaan laskennallista valtionosuutta, jossa yhtenä laskentakriteerinä on huostaanottojen määrä. Valtion rahoituspotti valtionosuuksien määränä kunnille on kuitenkin kaikkinensa vuosien kuluessa kovasti laskenut.

Voidaanko rahat kanavoida muuhun?

• Kunnalla on yksi kassa, johon kaikki tulot tulevat ja kunta päättää mihin rahat käytetään, ei ole mitään ns. korvamerkittyä rahaa eikä normeja siitä, että minkä verran rahaa pitää käyttää lastensuojeluun. Laki sanoo, että lastensuojelua on oltava kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan.

Miten henkilökunnan pätevyys ja pitkäaikainen sitoutuminen työhön voidaan taata?

• Lain mukaan jokaiselle lastensuojelun asiakaslapselle on nimettävä oma sosiaalityöntekijä, jolla on myös lain edellyttämä kelpoisuus. Maassa on kuntia, joissa ei ole yhtään pätevää työntekijää, kuntia joissa iso osa viroista hoidetaan muodollisesti epäpätevillä ”valesosiaalityöntekijöillä”. Sosiaalityöntekijöitä tulisikin kouluttaa nykyistä huomattavasti enemmän.
• Sosiaalityön suuri ongelma on myös suuri vaihtuvuus, joka ilman muuta vaikuttaa kuinka pitkäjänteisesti lapsen asiakasprosessia kyetään hoitamaan. Hyvin hoidettu sosiaalityö takaa laadun ja pitää myös kustannukset kurissa. Ja huonosta laadusta voi aiheutua suuriakin laaduttomuuskustannuksia, ja se voi olla lapsen ja perheen elämän kannalta tosi huono asia.
• Työolosuhteet on keskeinen tekijä työntekijöiden saatavuudelle ja pysyvyydelle: kohtuullinen määrä asiakkaita, erilainen työnohjauksellinen ja konsultatiivinen tuki vaikeassa työssä onnistumiseksi, kohtuullinen palkka sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä ja saada lisäkoulutusta. Aivan perusasioita, jotka eivät nyt ole kunnossa.
• Yleensä henkilöstö tykkää lastensuojelutyöstä, työ on palkitsevaa. Kyse ei siis ole siitä, vaan työolosuhteista ja työn tukijärjestelmien puutteista, miksi henkilöstö on kovin vaihtuvaista eikä myöskään hakeudu lastensuojelutyöhön.

Usein sosiaalityössä puhutaan ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä. Toteutetaanko tätä?

• Kyllä lasten ja nuorten erilaisia kasvuolojen ongelmia ilman muuta pyritään oikeasti ehkäisemään ennalta.
• Hyvät peruspalvelut, mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja turvalliset ihmissuhteet ovat parasta ehkäisyä lapsen ja nuoren arjessa. Tätä myös todella paljon tehdään. Olen listannut ehkäisevän lastensuojelun toimintaesimerkkejä 2009 julkaistussa oppaassa kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien seurannasta ja arvioinnista.
• Kun lapsen ja nuoren arkiset kasvuolot sisältävät tänä päivänä hyvinkin monenlaisia riskejä, on koko ajan tarve tehostaa ennaltaehkäisevää työtä ja skarpata siinä, millaiset uhat ja riskit ovat tätä päivää. Kymmenen vuotta sitten ei esim. sähköinen verkko ollut minkäänlainen uhka lapsen elämälle, ja nyt on vakiotoimi perheissä se, että netissä on lapsilukko.

Kasvuolojen turvallisuus ei ole enää itsestään selvyys meilläkään. Tarvitaan monenlaista yhteistyötä ja kumppanuutta. Lapset raportoivat erilaisissa kyselyissä yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Paljon on vielä tehtävää turvallisen lapsuuden varmistamisessa jokaiselle lapselle ja nuorelle.