lauantai 6. lokakuuta 2018

Lastensuojelun katsastusasema osaksi laadun valvontaa ja kehittymistä. Onnistumisesta kertovia tietoja ei edelleenkään kerätä. Jälkihuollon toimivuus.



Lastensuojelun sijaishuollon valvonta tarvitsee lisäresursseja sekä valvontatoimien kehittämistä, tästä kirjoittivat Antti Kääriälä ja Heikki Hiilamo (HS 3.10.2018 vieraskynäartikkelissaan).

Olen 3.10. tarjonnut HS:n mielipidepalstalle artikkelin innottamaa kommenttia - tässä hiukan tarjotusta lehtijutusta muokattuna väliotsakkeineen.  

Mielestäni Suomessa tarvittaisiin myös kokonaan lastensuojelujärjestelmästä riippumatonta ulkoista valvontaa. Voitaisiinko se rakentaa autojen katsastusmallin mukaan? Olemme tehneet tästä ehdotuksen LapsiArvi-julkaisussa (2009). Ehdotus on ollut tuolloin myös valtion tiedossa.

Millainen olisi lastensuojelun katsastusasema? 


Siinä jokainen sijaishuoltoyksikkö tarkastetaan vuosittain, ja vikalistan mukaan pitää tehdä jälkitarkastus puutteiden korjaamisesta. Kun esim. lastenkodin toiminta alkaa, vaaditaan käynnistämistarkastus. Mikäli toiminta muuttuu oleellisesti, tehdään muutoskatsastus. Katsastusmaksut maksaa luonnollisesti yksikön omistaja, kuten autonkatsastuksessakin. 

Yhteiskunta varmistaa säädöksillä, että katsastusasemalla on työhönsä lastensuojelun osaaminen. Lisäksi katsastusaseman tarkastuksen tulee perustua yhteiskunnan määrittämiin toiminnan laadun kriteereihin, kuten autojenkin osalta. Tarkastustiedot rekisteröidään valtakunnalliseen rekisteriin, josta saadaan ajantasaista tietoa valvonnan tuloksista. 

Sijaishuoltoyksikön tarkastustulos pitää löytyä yksikön julkisista tiedoista, esimerkiksi ”Auditoitu sijaishuoltoyksikkö 2018 - viisi tähteä”. Tämä myös kannustaa yksikköä kehittämään toimintaansa.

Tämänkaltainen katsastustoiminta olisi toimintaa kehittämään kannustavaa ja kehittymistä tukevaa, varsinkin jos oma toiminta saa tähdistöasteikolla aluksi vain muutaman tähden. Toki viiden tähden ylläpitokin vaatii jatkuvaa laadun varmistusta ja kehittymistä.

Ehdotuksia tiedonkeruuseen: Miten lastensuojelu onnistuu tehtävässään?


HS-artikkelissa peräänkuulutettiin myös tietoa sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja elämässä pärjäämisestä. Miten lastensuojelu onnistuu tehtävässään? 

Vieläkään tällaista tietoa Suomessa ei systemaattisesti kerätä, vaikka tästäkin on tehty vuosikymmenten kuluessa monia kehittämisehdotuksia ja niistä on julkaistu oppaita mm. Lastensuojelun onnistumisen arviointi (Rousu&Holma 2004) ja LapsiArvi -lastensuojelun laadun perusvaatimukset (Holma 2009). 

Olen myös väitöstutkimuksessani 2007 tehnyt ehdotuksen millaista tietoa tarvitsemme lastensuojelun tuloksellisuuden arvioimiseksi. Toimintaa on vaikea kehittää ilman asiallista tietoa. Yksittäistapauksista ei voi tehdä yleistyksiä lastensuojelutyöstä - näin valitettavasti mediassa tapahtuu. Tarvitaan analysoitua koottua asiakastietoa, ja sitä syntyy jokaisesta lapsesta lastensuojelun asiakastietoihin. 

Huonosti hoidettu jälkihuolto voi tehdä tyhjäksi siihen asti saavutetun


Kääriälä ja Hiilamo nostivat esille myös jälkihuollon ja sijoitettuina olleiden nuorten tulevaisuuden, mikäli esimerkiksi nuoren opiskelupolku jää peruskoulun varaan. "Lastensuojelun pitää tukea itsenäistä elämää" - heidän artikkelinsa otsake.

Sijoitettuna olleen lapsen ja nuoren jälkihuollon puutteet eivät tue nuoren tarvitsemalla tavalla häntä elämässä eteenpäin. Jälkihuollon kehittämistarpeet ovat olleet vuosien ajan myös yhteiskunnan tiedossa. Olisiko tältäkin osin asiat tarpeen laittaa parempaan kuntoon?

Kirjallisuutta:

Rousu & Holma: Lastensuojelupalvelujen onnistumisen arvointi (2004). Julkaisu on yksi kirja neljän kirjan sarjasta: muissa käsitellään lastensuojelupalvelujen tuottamista (2003), lastensuojelupalvelujen laadunhallintaa (2004) ja lastensuojelupalvelujen kustannuksia (2004). Julkaisut löytyy edelleen Kuntaliiton verkkokaupasta maksuttomina sähköisinä julkaisuina.

Holma (2009): LapsiArvi-kriteerit: perusvaatimukset lastensuojelupalvelun laadulle. Opas laadun arviointiin ja kehittämiseen. Tämä löytyy samoin maksutta Kuntaliiton verkkokaupasta.

LapsiArvi-hankkeessa tuotettiin myös lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laadintaan ja seurantaan ja arviointiin kaksi opasta (Rousu 2009). Kokemustiedon keruuseen kyselylomakkeet eri-ikäisten lasten vastattavaksi (myös alle kouluikäisille) sekä excell-luettelo tiedoista, joita tarvitaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa.   

Sirkka Rousu, HT, sosiaalityöntekijä, yliopettaja, hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntija

lauantai 22. syyskuuta 2018

Valtion toimenpidelistasta lastensuojelun sijaishuollon parantamiseksi


Lastensuojelusta on jälleen käyty laajaa keskusteltua. Teemat eivät ole vuosien myötä vaihtuneet. Myös parantamisehdotukset on toistettu. Jotain tarttis tehdä: Valtion tulisi kantaa vastuu ehdotusten toimeenpanosta ja niiden resursoinnista koko maassa - vaikka kunnat lastensuojelusta käytännössä vastaavat ja niidenkin toimenpiteitä tarvitaan.

Aulikki Kananoja on Eerika-lapsen kuoleman (2012) johdosta laaditun Toimiva lastensuojelu (2013) kehittämisraportin jälkeen valjastettu tekemään lisää ehdotuksia - taustalla uuteen toimeksiantoon oli lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden suuret asiakasmäärät (2017) ja työvoimapula. Ainakin julkisuudessa esillä olleissa kunnissa tehtiin tuolloin päätöksiä mm. henkilöstölisäyksistä, palkkatasosta ja työssä tarvittavasta tuesta sekä lisättiin henkilöstöä myös palveluihin, joilla voitaisiin ehkäistä lastensuojelun tarvetta.

Tuore väitöstutkimus (väitöstilaisuus tulossa 28.9.) kertoo työhyvinvoinnista: ”Lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä esiintyi merkittävästi enemmän työuupumusta ja sekundääritraumatisoitumista verrattuna niihin sosiaalityöntekijöihin, joiden työhön ei kuulunut lastensuojelutehtäviä, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava YTM Andreas Baldschunin väitöstutkimus. Eri sosiaalityöntekijäryhmien kokonaistyöhyvinvointi, yleinen terveydentila ja myötätuntotyytyväisyys olivat kuitenkin samaa tasoa. Tutkimuksen perusteella korkean työhyvinvoinnin merkittävimmät tekijät liittyvät työpaikan muutosten hyväksymiseen, oman työajan hallinnointiin, hyvään yhteishenkeen sekä mahdollisuuteen osallistua työhön liittyviin päätöksiin. Esimiehet toimivat näiden tekijöiden tärkeänä välittäjänä organisaation ja työntekijän välillä.Linkki tutkimukseen.

Kananoja on laatinut jo kaksi väliraporttia, ja kolmas on vielä tulossa. Tuoreimmassa raportissa hän laati tiekartan lastensuojelusta osana valtion maakuntaa, jonka vastuulle siirrettäisiin myös lastensuojelu. Lakeja ei vielä ole maakunnista eikä sote:sta, eduskunta päättänee asiasta vuoden lopulla. (ks. Rousu 2018 AATOS-julkaisu). Linkki ensimmäiseen raporttiin. Linkki Tiekarttaan.

Lasten ja perheiden muutosohjelmassa (LAPE) on paneuduttu ansiokkaasti myös lastensuojelun kysymyksiin monissa raporteissa (ks. Rousu 2018). Myös ns. yhdyspintateemaan on tuotettu yhteistyössä sivistystoimen kanssa ehdotus - sillä vaikka sote-tehtävät ja lastensuojelutyö siirtyisikin maakuntiin, on lapsen arki kuitenkin kotikunnassaan. Siksi maakunnan lastensuojelun yhteistyö kunnan päivähoidon, koulun, liikunnan, nuorisotyön, kulttuurin ja järjestöjen toimijoiden kanssa pitää rakentaa tavallaan uudelleen tällä kunnan ja maakunnan yhteisellä työskentelyalueella - yhdyspinnalla. Linkki yhdyspintaraporttiin.

Sijaishuollossa olevien nuorten kokemukset kohtelustaan


Tuorein lastensuojelun iso keskustelu (syyskuu 2018) on liittynyt sijoitettujen koulukodissa asuvien nuorten kokemaan kohteluun, joka tuli ilmi Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Maija Sakslinin yllätystarkastuskäyntien raporteista (julkaistu 6.8.2018). Myös Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on toistuvasti vaatinut toimenpiteitä ja jokaisen sijoitetun lapsen ja nuoren kuulemisen ja osallisuuden parantamista. Lastensuojelulain rajoitustoimenpiteiden käyttö vaatii kussakin tilanteessa aina perustellun yksilöidyn esim. laitoksen johtajan hallinnollisen päätöksen, jolla esim. rajoitetaan nuoren liikkumista tai puhelimenkäyttöä. Nuorten kokemukset koulukodin arjesta ja rajoitusten toteuttamisesta vaativat puuttumista käytössä olleisiin toimintatapoihin. Kasvatuksellisten rajojen ja lain tarkoittamien rajoitustoimenpiteiden raja on vaikea. Linkki apulaisoikeusasiamiehen määräykseen yllätystarkastuksista ja niiden tarkastusraportit.

Elina Pekkarinen ja Susanna Hoikkala kirjoittivat sijaishuollon kehittämistarpeista Helsingin Sanomien Vieraskynässä 19.9.2018:   Epäkohdat paljastavat useita ohjaukseen, valvontaan, kilpailutukseen, työkulttuuriin ja lasten kohtaamisen liittyviä ongelmia, jotka on ratkottava kiireellisesti. Lasten sijaishuoltoa pitää parantaa.  Lasten ja nuorten kuuleminen sekä heidän näkemystensä huomioon ottaminen on erittäin tärkeää.” Linkki artikkeliin

Itse vastasin 19.9.2018 Facebook-keskustelussa näin: ”Hyvin kirjoitettu - KIITOS!. Mutta kuka ryhtyisi toimenpiteisiin? Selvityksiähän on tehty ja tiekartttoja (eri nimillä) vuosikymmenten ajan. Asiat ovat menossa valitettavasti esim. valvontatoiminnan osalta ehkä nykyistäkin huonompaan suuntaan (pääpaino omavalvonnassa)? Sijaishuollon ns. palvelumarkkinat ovat muotoutuneet nykyisenkaltaisiksi reilun 20 vuoden kuluessa kun kunnat ovat lopettaneet omaa toimintaansa kuvitellen että se on toimivampaa ja halvempaa, ja nyt jo noin 80 % on yksityistä tuotantoa palvelussa, jonka pitäisi pääosin olla julkisen toimijan omaa palvelua. TARVITAAN JÄRJESTELMÄN MUUTOSTA, JA SEN TEKEMISEKSI (jälleen) LAINMUUTOKSIA? Kuka tästä oikeasti ottaisi vastuun - olen lopen tuskastunut näiden samojen asioiden jatkuvaan esittämiseen vuodesta toiseen. Ministerit ehtivät vaihtua aina alta pois. … Pitäisi tehdä Lastensuojelun sijaishuollon palvelujen markkinaselvitys, ja toimenpide-ehdotukset järjestelmän korjaamiseksi... ja sen tarvitsemat lakimuutokset...rakenteitakin pitää muuttaa, väheksymättä sisällön ja osaamisen parantamistarpeita ja niitä koskevia muutoksia, kuten kansallisia laatukriteereitä, moniammatillista osaamista, joka perustuu erikoistumiseen lastensuojelun, ml terveydenhoito.... Tarvittaisiin kansallinen tahtotila tehdä kokonaisvaltaisempi reformi, ja toimeenpanna se. Mistä valtion tahtotila?

Marjo Alatalo vastaa minulle: ”Rakenteilla ja järjestelmätason ratkaisuilla on ilmeinen yhteys myös siihen, miten sisältöjen kehittämisessä voidaan edetä, vai kuinka? Jos nykyinen rakenne on nähtävästikö lähinnä sisällöllistä laatua heikentävä mekanismeiltaan, sitä tulisi muuttaa? Ei liene mitenkään varmaa, että nykytilanteessa hyvätkään tutkimusperustaiset käytännöt tai niiden kehittämiseksi tehdyt aloitteet tuosta vaan tulevat vallitseviksi tai huomioiduksi, siis jos ei tuon suuntaista muutosta tai tutkimuksellista kehittämistoimintaa jollakin tavoin rakenteiden kautta edistetä, tai - ohjata (riittävän pitkäjännitteisesti ja strategisesti)? Eli, molempi parempi?

Valtion tahtotila lastensuojelun ja sijaishuollon parantamiseksi löytyi?


Ministeri Saarikko ryhtyi vihdoin toimiin. Hän esitti 20.9.2018 tiedotustilaisuudessa laajan toimenpide-listan, joihin hallitus ryhtyy heti. Tahdon uskoa, että valtio vihdoinkin myös toimeenpanee listaamansa asiat, sillä samoja ehdotuksia on toistettu jo monissa raporteissa ja tarkastuksissa vuosien kuluessa. Pitää varmistaa myös, että seuraava hallitus jatkaa myös niiden toteuttamista!

Täytyy ensin kehua Saarikkoa: hän oli erittäin hyvin sisäistänyt asiat ja esiintyi erinomaisesti, kannusti ja loi luottamusta ja varoitti leimaamasta lastensuojelua - lastensuojelun avulla monen lapsen ja nuoren elämä on kohentunut ja pelastunut. Hän myös kiitti menneisyystutkimuksen (huhtikuu 2016, kirjoitin asiasta neljä blogitekstiä) käynnistänyttä tuolloista ministeriä Maria Guzeninaa. Valtion anteeksipyyntötilaisuus oli 22.11.2016, mutta siellä ei luvattu varsinaisesti muita toimenpiteitä kuin LAPE-ohjelma).

Nyt Saarikko lupaa hallituksen toimina alla olevaa, mukana omat kommenttini:

-          Lisää rahaa valvontaan jo ensi vuoden budjettiin.
o   Kommentti: Pitäisi huomata, että iso osa nykyvalvonnasta on kuntien vastuulla - entä niiden toimintaresurssit? Käsittääkseni ne ovat aika niukat: lapsesta vastaava työntekijä valvoo sijoittamansa lapsen tilannetta ja aikaresurssit lasta kohden ovat hyvin niukat, lisäksi ko.yksityistä yksikköä on velvollinen valvomaan sekä yksikön sijaintikunta että hankintasopimuksen tehnyt kunta (SR).

-          Lakimuutos, että aina yksikön tarkastuksessa on kuultava aina myös sijoitettuja lapsia.
o   Kommentti: Lain mukaan lapsia on jo nyt aina kuultava, miksi siis ei ole näin tehty tarkastuksissa? (SR).

-          Valvontatyön sisällöllinen kehittäminen mm. valvontamallilla ja lomakkeistolla, jota kehitetty ja valvontakulttuurin muuttaminen.
o   Kommentti: Valtio on painottamassa jatkossa nimenomaan kunkin yksikön omavalvontaa. Haavoittavien asiakasryhmien osalta tarvitaan aina järjestelmästä kokonaan ulkopuolista valvontaa. Suunnitteilla olevassa LUOVA-virastossa asiat eivät ehkä tältä osin kohene. (SR)

-          Sijaishuollon valtakunnalliset laatukriteerit laaditaan ja kriteerit ovat toiminnan arvioinnin pohjana.
o   Kommentti: Rousu 2018 julkaisuun olen listannut miten jo 1990-luvulta alk. on vaadittu valtakunnallisia kriteereitä ja niitä on myös laadittu eri projekteissa, mutta niitä toimivaltainen valtion instanssi ei ole vahvistanut kansallisiksi ja velvoittaviksi. (SR).

-          Sijaishuollon valtakunnallinen rekisteri.
o   Kommentti: Tätä on myös vuosien/vuosikymmenten ajan ehdotettu. Kun valvontavastuu hajautuu monelle, pitää olla rekisteri, johon kirjautuu yksikön perustiedot ja tarkastuskäynnit. (SR).

-          Tutkimuksellisen perustan vahvistaminen.
o   Kommentti: Vaativaa erityisasiantuntemusta edellyttävää lastensuojelutyötä ei voi tehdä ilman tutkimusperustaa. Lastensuojelusta tarvittavasta tiedosta ja tiedonkeruun ja tutkimuksen parantamisehdotusten historiasta mm. Tarja Heino 2016 Huostaanotto-kirjassa. Konkreettisia ehdotuksia on tehty! (SR).

-          Kouluterveyskyselyyn sijoitettujen lasten osalta lisäkysymyksiä.
o   Kommentti: Jo edellisellä kouluterveyskyselykierroksella analysoitiin erikseen niiden lasten vastaukset, jotka eivät asu kotonaan -  nyt tämä vakiinnutetaan, ja kysymyksiä ilmeisesti täsmennetään. (SR).

-          Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskukset (uuteen maakunta - ja sote-lakeihin sisältyvinä) vaativan lastensuojelutyön joustavana tukena (LAPEssa ollut kehitteillä).
o   Kommentti: Jos maakuntia ja niiden sote-liikelaitoksia ei tule, pitäisi vastaava OT-keskus perustaa vähintään jokaiselle ERVA-alueelle, mieluiten laajemmin koko maahan. Tärkeintä olisi kuitenkin varmistaa riittävä lastensuojelun erityisosaaminen kaikille lastensuojelussa toimiville ammattiryhmille - tämä pitäisi olla perusvaatimus lastensuojelussa työtä tekeville (SR).

-          Laajapohjainen asiantuntijatyöryhmä laatimaan sijaishuoltoa koskevien lakisäännösten muutosta mm. rajoitustoimenpiteiden selkiyttäminen, ja muuta.
o   Kommentti: Juuri päättynyt (16.9.) lausuntokierros asiakas- ja potilaslaista, johon sisältyy lastensuojelunkin rajoitustoimet. Onko vaativa sijaishuoltotyö hallinnollista rajoitustoimenpiteistä päättämistä, kasvatukselliset perusteet rajoittaa? (SR).

-          Koulukoteja koskien yhteistyön lisääminen valtion (5) ja yksityisten (2) kesken, asiantuntijatyön vahvistaminen näissä, kuten henkilöstörakenne ja erityisosaaminen.
o   Kommentti: Koulukotien toimintaa on kehitetty vuosien kuluessa, yhteistyötä tarvitaan, myös resursseja ja erityisosaamista. (SR).   

-          Järjestöjen rooli sijoitettujen lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamisessa merkittävää - tämän työn hyödyntäminen. Pesäpuu ryn pitkäjänteinen kehittämistyö lasten ja nuorten osallisuuden ja kuulemisen osalta sai julkisen maininnan Saarikolta.
o   Kommentti: Järjestöt ovat todella tehneet paljon tässä. Kehitetyt asiat eivät leviä ilman resursseja muualle käyttöön (koulutusta ja viestintää). On hienoa kun on saanut olla mukana perustamassa Pesäpuuta ja toimia sen hallituksessa. (SR).

-          Kuulemiseen liittyvä THL:n tutkimushanke: tavoitteena kokonaiskuva kohtelusta ja kokemuksista, myös hyvien asioiden esille nostamista, epäkohtien ja kaltoinkohtelun ohella. Varmistetaan lasten psykososiaalinen tuki tutkimuksen yhteydessä, ja myös valvonnan yhteydessä lasta kuultaessa. Tutkimus koko sijaishuoltoa koskeva, ei vain koulukodit.
o   Kommentti: Tärkeää myös, että perhehoidossa olevat lapset tässä mukana, samoin julkisesti omistetut yksiköt. Jo olemassa oleva lainsäädäntöhän edellyttää lapsen ja nuoren kuulemista aina häntä koskevissa ratkaisussa. Miten tämä varmistetaan joka päivä? (SR)

Saarikko vastasi tiedotustilaisuudessa kysymyksiin: ”Lasten äänen ja kokemusten kuuleminen on oltava lastensuojelun toiminnan arkea koko ajan. Apua lapsille ja perheille on saatava jo ennen lastensuojelua.

Annika Parsson: Meillä on hyvä laki, mutta rajat normaaliin kasvatukseen liittyviin rajoihin ja rajoittamistoimiin pitää selkeyttää. Rajoitustoimenpiteiden ennaltaehkäisyä lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelmilla arjessa. Henkilöstön osaaminen rajoittamisessa. Valvontatyössä aina lapsen kuuleminen.

Saarikko vielä lisäsi: Lasten ja perheiden tukea pitää parantaa, ja lastensuojelua laajemminkin. Lastensuojelun ja esim. koulun ja muiden toimijoiden yhteistyötä pitää parantaa. Ollaan heräämässä siihen, miten lapsen ja perheen kokonaistukiketju toimii,  joka johtaa lopulta lastensuojelutoimiin. Kaikki ei Saarikon mukaan ole kilpailuttamisen tuottamaa ongelmaa, voidaan tehdä suorahankintoja (…ja toki kunta itse voi tuottaa, SR). Palvelutuottajakenttä on muuttunut valtavasti, tästä pitäisi tietää enemmän Saarikon mukaan. (tarvittaisiin markkinaselvvitys, SR)


Kirjoittanut Sirkka Rousu


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta: jatkuvien selvitysten sijaan konkreettisia päätöksiä lastensuojelun parantamiseksi


Jos oikeasti Suomessa halutaan parannuksia lastensuojeluun, nyt tarvitaan jo konkreettisia reformipäätöksiä!

Minulta pyydettiin viime keväänä artikkelia nyt tammikuussa 2018 ilmestyneeseen Tahto tehdä toisin -julkaisuun erityisesti lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta. Ymmärsin, että kulttuurisen muutoksen näkyväksi saaminen edellyttää pitkänaikavälin tarkastelua: käytinkin kaiken liikenevän vapaa-ajan kirjoittamalla lastensuojelun kehittymisestä vuosien 1983-2017 ajanjaksolla kokonaisvaltaisesti ja monista näkökulmista käsin. Lähdekirjallisuus oli tuttua, sillä olin ollut vuosikymmenten kehitysvaiheissa mukana eri rooleissa. 

Artikkelista kutoutui pitkä ja kriittinen näkemys, josta vain muutama teemaluku lopulta mahtui tilattuun Tietosanoman kirjaan. Niinpä tarjosin artikkelia työnantajani julkaisuksi, ja 2.2.2018 yli 100-sivuinen artikkelini ilmestyi Metropolia Ammattikorkeakoulun AATOS-julkaisusarjassa.

Muutokset vaativat pitkäkestoista johtamista ja rahoitusta


Osoitan artikkelissani miten hitaasti pyrkimykset ja toimintakulttuuriset muutokset vakiintuvat, jos ylipäätään vakiintuvat osaksi käytännön toimintaa. Hyvätkään asiat eivät toteudu mikäli muutosta ei johdeta ja tueta eikä tehdä päätöksiä, joita muutos edellyttäisi niin valtion kuin kuntien toimesta. Yksittäisen työntekijän toimin on vaikea saada rakenteellisia parannuksia aikaan.

Suomella ei kuitenkaan ole kansallista lastensuojelupoliittista näkemystä, tavoitteita tai palvelulupauksia lapsille, nuorille ja perheille. Emme tiedä miten lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia, nuoria ja heidän perheitään olemme pystyneet toimillamme auttamaan. Emme myöskään tiedä heidän hyvinvoinnistaan juuri mitään. Emme tiedä toimimmeko kustannusvaikuttavasti - lastensuojelututkimuksen ja tietopohjan parantamiseksi on tehty vuosien varrella useita esityksiä. Pahoin pelkään, että eduskunnan 100-vuotisjuhlapäätöksellä 5.12.2017 tehdyllä päätöksellä 50 milj. euron pääomituksen saaneen ITLA-säätiön toimintakaan ei rakenna lastensuojelututkimukselle pysyvää rakennetta ja perusrahoitusta.   

Olemme ajautuneet kansallisesti tilanteeseen, jossa lastensuojelupalvelujen markkinat ovat esimerkiksi sijaishuollon lasten osalta lähes 80 prosenttisesti yksityisten yritysten varassa, kun oikeastaan juuri sijaishuollon osalta pääosa pitäisi tuottaa julkisen toimijan toimesta. Yhteiskunta on ottanut sijoitetun lapsen tai nuoren elämästä vastuun julkisena huoltajana, ja vastuun toteuttaminen pitää olla julkisen vallan omissa käsissä. Tarkastelen palvelumarkkinoiden kehitystä myös artikkelissani. Kuten myös laadun parannuspyrkimyksiä vuosien varrella.

Kriisistä toiseen reagoimista


Kriisiytyneeseen tilanteeseen vastataan vuodesta toiseen aina uudelleen toistettavilla selvityksillä. Suurimpiin lastensuojelun tarvetta aiheuttaviin ilmiöihin, kuten päihteiden ongelmakäyttö ja hoidon tarve, lapsen, nuoren tai vanhemman mielenterveys, perheiden köyhyys, väkivalta, ei yhteiskuntapolitiikan päätöksissä suhtauduta vakavasti. Esimerkiksi päihde-ensikotien rahoitus on pyörinyt vuosien ajan kansanedustajien budjettiin ehdottamilla ns.joululahjarahoilla. Päätöksenteko on lyhytnäköistä ja reagoivaa.

Lastensuojelun osaamisen parantamiseksi ja raskaassa työssä jaksamiseksi on tehty parannusehdotuksia vuosien kuluessa. Taisin itse kirjoittaa lastensuojelun henkilöstökriisistä artikkelin jo 1998. Lastensuojelun kehittämisohjelmassa 2004-2007 teimme monia ehdotuksia, ja laskimme montako eri ”hoitoisuuden mukaista” asiakasta työntekijällä voi samaan aikaan olla, määrään vaikuttaa myös se kuinka paljon erilaisia tukipalveluja on ylipäätään sosiaalityön lisäksi kunnassa käytettävissä. Määrä liikkuu mieluummin 10-15 asiakkaassa kuin nyt lakiin kirjattavaksi joidenkin ehdottama 30 asiakasta.

Kansallisen yli hallituskausien ulottuvan lastensuojelun reformin tarve on nyt


Minua ei lainkaan yllätä jälleen mediassa esille nousseet huolet lastensuojelun sosiaalityön asiakasmääristä - ennen nykyiseen työhöni siirtymistä tein Kuntaliitossa vuonna 2010 laajan kuntakyselyn, jossa kävi ilmi suuret asiakasmäärät - tosin vaihtelu kunnittain oli suurta. Lasten, nuorten ja perheiden auttamisen laatu vaihtelee kunnittain suuresti, on toki edellä kulkevia ja hyvää esimerkkiä näyttäviä kuntia ja kuntayhtymiä sekä jatkuvasti toimintaa kehittäviä järjestöjä. Näitä tuon esille artikkelissani. Yhtenä esimerkkinä on toiminut Vantaan lastensuojelun henkilöstö, joka on rohkeasti nostanut esille tilanteen kaupungissa, ja tähän on vastuulliset päättäjät myös reagoineet mm.20.11.2017 sote-lautakunnan päätöksellä.

Artikkelin lopussa on ehdotus Uuden lastensuojelun reformiksi - tarvitsemme kansallisen yli hallituskausien ulottuvan pitkäkestoisen ja kokonaisvaltaisen muutoksen eli reformin. Siihen ei riitä kulloisenkin hallituksen kärkihanke. Mutta pitemmittä puheitta, kannattaa lukea AATOS-artikkelini (sähköinen maksuton pdf.).

Tässä linkki Rousu Sirkka 2018: Uusi lastensuojelu kehittyy monien kultturien ristipaineissa (2.2.2018)



Linkki SOS-lapsikylän Johanna Hedmannin ja Anna-Liisa Koisti-Auerin artikkeliin 2.2.2018 Länsi-Suomilehdessä. (sama artikkeli julkaistu myös Helsingin sanomissa 4.2.2018.


    

  

perjantai 12. tammikuuta 2018

Lastensuojelun työn organisoinnista ja asiakasmääristä keskustellaan jälleen

Tavoitteena on lastensuojelutarpeen vähentäminen auttamalla lapsia, nuoria ja perheitä niin, että lastensuojelun erityisiä tukitoimia ja asiakkuuttaa ei tarvittaisi. Tämä on jatkuva yhteiskunnallinen tehtävä. Tästä huolimatta kaikkia lapsia ja perheitä ei ilman lastensuojelua pystytä auttamaan - lapsella on myös oikeus saada erityistä suojelua ja tukea kun omat vanhemmat ja perhe eivät siihen pysty.

Syksyllä käynnistyi jälleen keskustelu lastensuojelun asiakasmääristä kun joukko lastensuojelutyöntekijöitä keräsi nimiä aloitteeseen, josta kansanedustat jo ehtivät tekemään lakialoitteen, että laissa säädeltäisiin kuinka monta asiakasta voi yhtä aikaa olla asiakkaana lastensuojelun vastuusosiaalityöntekijällä.

Kohta julkaistavassa Metropolian AATOS-sarjan julkaisussa kuvaan historiaa tältäkin osin. Asia ei todellakaan ole uusi ja äsken syntynyt ongelma. Muistelen itse kirjoittaneeni lastensuojelun sosiaalityön kriisistä ainakin jo vuonna 1998 Kuntaliiton työssäni, jossa vastasin mm.lastensuojelun kysymyksistä. Kunnathan vastaavat lastensuojelun lakisääteisistä tehtävistä.

Ratkaisuksi ei riitä se, että laissa määrättäisiin montako asiakasta voi työntekijällä olla, enkä itse tätä kannata. Asiakkaiden tarpeet ja lastensuojelussa käytettävissä olevien erilaisten tukipalvelujen saatavuus vaihtelee suuresti, samoin toiminta- ja lapsen ja perheen asuinympäristö. Asiakkaiden määrässä pitää ottaa huomioon asiakkaiden asioiden hoidon vaativuus erityisesti työajan tarpeen osalta: erilaiset asiat vaativat hyvin erilaisen määrän työaikaa. Samoin lastensuojelun toimintaedellytyksiin vaikuttaa ratkaisevasti se, mitä tehdään tai jätetään tekemättä muissa palveluissa. Jos lastensuojelun asiakkaan tuki on pääosin lastensuojelun sosiaalityön varassa, niin ei kovin monta asiakasta sovi viikon työpanokseen. Jo vuosina 2005-2006 lastensuojelun kehittämisohjelman yhteydessä asia oli agendalla kun valmisteltiin 2007 lastensuojelulakia. Tätä ei tuolloinkaan päätetty sisällyttää lakiin, vaan STM:n toimesta piti käynnistymän selvitystyö ja työmäärään ja tehtävärakenteisiin liittyviä kokeiluja eri kunnissa.

Jos työntekijällä on työaikaa vajaa 38 t viikossa, niin hänellä ei voi olla enempää asiakkaita kuin noin 10-15, varsinkin jos oikeasti pitäisi toimia lain mukaan: lapsella on oikeus tavata tai pitää yhteyttä hänen tarpeidensa mukaisesti henkilökohtaisesti omaan sosiaalityöntekijään tai omatyöntekijään. Ja perhetttäkin ehkä pitäisi tavata ja osallistua kuntoutumisprosessiin -turhanpäitenhän he eivät ole lastensuojelun tukitoimien tarpeessa. Tanskan työllisyysvirkailijoillakin on noin 15 työtöntä asiakkaanaan, ja he pystyvät näin toimimaan vaikuttavasti. Miksi tämä ei olisi mahdollista Suomen lastensuojelussa, jossa kyse hyvin keskeisistä lapsen ihmisoikeuksista? Nyt julkisuudessa on ollut esillä Mäntsälän kunnan lastensuojelun onnistuminen niin, että työntekijällä on vaikuttavan työn tekemisen kannalta sopiva määrä asiakkaita - taitaa olla  15-20 asiakasta. Monissa kunnissa vastuusosiaalityöntekijän asiakasmäärät ovat tavallisesti 40-60, joillakin jopa 100 asiakasta. On ollut mukava seurata kokonaisvaltaista kehitystyötä Mäntsälässä, jota olin käynnistämässä 2009-2011.

Työntekijöiden vaihtuvuus liittyy myös tähän ilmiöön, ja siinä tietenkin pitäisi panna työolot muutoinkin kuntoon, palkkaus ja johdon tuki myös. Sosiaalityön työvoimapula on sitten vielä oma iso kysymyksensä: eduskunta on laeillaan myös itse syventänyt vaihtuvuuden ongelmia mm.sosiaalityöntekijän sijaisuutta koskevalla säännöksellä ja myös sosiaalityön laillistamista koskevalla ammattihenkilölailla. Mutta en tästä nyt enempää - juuri äsken annoin haastattelun JyTy:n lehteen asiassa. Lastensuojelussa työskentelyyn pitää rakentaa erikoistumiskoulutus ja myös vaatia sosiaalityöntekijänä toimivalta työkokemusta nimenomaan lastensuojelussa. Erikoistumiskoulutus voitaisiin suorittaa työn ohella ja siihen sisältyisi lastensuojelun kokeneen sosiaalityöntekijän ohjauksessa tapahtuva työskentely. Tätä on ehdotettu vuosien ajan.

STM asetti Kananojan vetämään selvitysprosessia lastensuojelun kuormittavuudesta ja sen vähentämistoimista. Annika Saarikko kommentoi asiaa mm.Helsingin Sanomissa 11.1.2018 "Kuormitusta halutaan purkaa tiimityöllä: Saarikon mukaan henkilöstömitoitukset eivät automaattisesti ratkaise lastensuojelun ongelmia." Artikkelissa haastatellaan myös Kananojaa. Yksi ratkaisunäkymä artikkelissa oli tiimityö.

Facebook-keskusteluissa tarjosin tähän näkökulmaa, jossa tiimi on asiakkaan tiimi, eli jokaisella lapsella on hänen tarpeidensa mukainen tiimi, jossa on ne toimijat, jotka hänen asiassaan tarvitaan. Lastensuojelun asiakkaan tiimi vaatii myös työjaot ja vastuun jaot, ja vastuusosiaalityöntekijä tietenkin vastaisi asiakkaan prosessista -toimisi siinä kapellimestarina. Kyse on nimenomaan asiakaskohtaisesta lapselle räätälöidystä tiimistä, jossa lapsi on päähenkilö. Ja tiimi huolehtii mm.siitä, että jokaisella lapsella on oma aikuinen luottohenkilö (sen ei tarvitse olla sosiaalityöntekijä).

Tämä ei sulje pois tarvetta esim. koulun, terveyden- ja sosiaalihuollon ja vaikkapa nuorisotoimen monitoimijaisista tiimeistä, jotka esimerkiksi vastaisivat samoin sovitun lapsi/nuorisoryhmän ja heidän perheidensa tarpeiden mukaisesta tuesta ja palveluista. Tällaisessa tiimissä konsultoidaan tarvittavia erityisosaajia, kuten vaikka lastensuojelua. Ja näissäkin asiakkaat itse ovat keskiössä ja mukana sovittavalla tavalla. Laajasta usein tehottamasta verkostotyöstä on fiksua siirtyä fokusoituun tiimimäiseen työskentelyyn.

Hyvä kun STM käynnisti tämän selvitystyön - olen em.AATOS-artikkelissa kovasti peräänkuuluttamassa vahvempaa valtion panosta kansallisesti lastensuojelun laadusta ja toimivuudesta. Lue lisää Kananojan toimeksiannosta tästä. 10.1.2018

Lue lisää HS Saarikon ja Kananojan haastattelusta 11.1.2018. 

Tässä myös Maria Kaisa Aulan artikkeliin linkki.


--------------------------------------------------