TÄSTÄ BLOGISTA NÄYTTÄÄ TULEVAN PITKÄ.
Eilen (21.11.2011) näytettiin TV-taltiointi miten Ruotsi esitti julkisen anteeksipyynnön niille, jotka joutuivat lapsina ja nuorina kaltoin kohdelluiksi vuosien 1920-1980 aikana erilaissa lastensuojelun yksiköissä tai perheissä.
Miksi näin laajamittaista kaltoin kohtelua oli lastensuojelussa?
Siihen miten lapsia kohdellaan vaikuttavat yleensä monet tekijät. Otan esille kolme laajaa tekijää: kasvatuskulttuurin, ammattitaidon ja valvontajärjestelmän.
Ensimmäinen liittyy kasvatuskulttuuriin, siihen millainen kasvatuskäsitys on kunakin aikakautena siitä, miten lapsia kasvatetaan niin perheissä kuin yhteiskunnan instituutioissa (koulu, päivähoito, lastensuojelulaitokset jne.).
Toinen myös laajasti vaikuttava tekijä on lasten ja nuorten kasvatustyössä toimivan henkilöstön ammattitaito ja riittävyys, jota yleensä yhteiskunnan instituutioissa myös säädellään lailla ja koulutusjärjestelmillä. Ammattitaidon osana on myös eettinen osaaminen.
Ja kolmas vaikuttava tekijä on valvonta. Valvonnan piiriin voidaan laajasti katsoa sisältyvän myös kansalaisten kautta tuleva sosiaalinen kontrolli. Valvonta ei siis ole yksinomaan valvontaviranomaisten ja valvontajärjestelmässä toimivien asia.
Ruotsin - ja myös Suomen menneisyyttä arvioitaessa tulee ottaa huomioon ko.ajankohtana vaikuttaneet asiat. Mikä ei tietenkään mitenkään oikeuta lasten kaltoinkohtelua – ei silloin, eikä tänä päivänä.
Näistä tarkemmin alla:
1. Kasvatuskulttuuri
Juuri äsken vietettiin 20.11. lapsen oikeuksien päivää, joka on Suomessa lain 20 vuotisjuhlapäivä. Tämän 2011 vuoden teemana on ”lapsen oikeus hyvään kasvatukseen – jokaiselta aikuiselta”. Meillä edelleen moni vanhempi on sitä mieltä, että lasta saa kohdella kaltoin esimerkiksi kasvatuksen johdosta – kuritusväkivalta on ehdottomasti vahingoittavaa ja ollut myös lailla kielletty 1980-luvun alkupuolelta asti. Yhä kuitenkin tuhansia lapsi kohdellaan kaltoin päivittäin, ja osa lapsista myös kuolee sen seurauksena.
Laitan tämän blogin loppuun linkin lapsiasiavaltuutetun sivuille, josta löytyy useiden yhteistyötahojen kanssa tehty hyvä esite kasvatuksesta ja muuta asiaan liittyvää.
2. Ammatillinen osaaminen
Lastensuojelussa toimivan henkilöstön ammatillinen koulutusjärjestelmä ja vaadittavat kelpoisuudet on pääosin Suomessa kunnossa. Lastensuojelun sosiaalityössä tulisi kuitenkin olla nykyistä tiukemmat ammatilliset vaatimukset, eli heidän tulisi saada erikoistumiskoulutus lastensuojeluun. Jatkuvaa täydennyskoulutusta tarvitaan myös sijaishuollon lastensuojelussa. Sijaisperheiltä edellytetään muuttuneen lain johdosta jatkossa pakollinen ennakkovalmennuskoulutus, ja heillä on myös jatkossa velvollisuus/oikeus täydennyskoulutukseen.
Lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti ammatinharjoittamislupa-käytäntö, jolla varmistettaisiin että työssä olevilla on asianmukainen koulutus – ammatinharjoittamislakihan puuttuu nyt kokonaan sosiaalihuollon henkilöstöltä! Jokaisen lastensuojelutyötä tekevän tulisi siis löytyä tulevaisuudessa Valviran-rekisteristä, jos tällainen ammatinharjoittamislupa ja siihen liittyvä ammatissa toimimisen jälkikäteisvalvonta koskisi myös sosiaalitoimen henkilöstöä.
3. Valvontajärjestelmän kehittäminen
Edellä mainittu ammatinharjoittamis-rekisteri on osa valvontajärjestelmää, joka siis sosiaalihuollon ammateista, myös siten lastensuojelusta vielä kokonaan puuttuu.
Teimme jo vuoden 2004 aikana Holman Tupun ja minun toimesta ehdotuksen lastensuojelun valvontajärjestelmän kehittämiseksi, kun silloinen eikä nykyisenkään valvonnan työnjaot eri valvojatahojen kesken toimi parhaalla tavalla ja meiltä puuttuu kokonaan riippumaton ulkoinen valvonta. Idean taustalla oli Seppo Sauron ajatus. Ehdotusta käsiteltiin osana lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulun toteutustamme (Harava/Lasso – Kuntaliitto), jonka kuluessa pidimme konsensus-kokouksen 2005, ja julkistimme yhteisen konsensuskannanoton. Konsensuslausuma ja osto- ja myyntikoulun raportit löytyvät Kuntaliiton julkaisuistamme.
Uudistimme lastensuojelun valvontajärjestelmää koskeneen ehdotuksemme ja se on julkaistu johtamassani LapsiARVI-hankkeessa vuonna 2009 Holman Tupun julkaisussa LapsiARVI-kriteerit –perusvaatimukset lastensuojelupalvelujen laadulle. Opas laadun arviointiin ja kehittämiseen (luku 4.3.). Tässä raportissa on siis kriteerit, ”silmälasit”, joilla lastensuojelun toteuttamista tulisi eri toimijoiden työssä arvioida – eli tarvitaan kansalliset kriteerit.
Katsastusjärjestelmä on metafora. Tässä se on kuvattuna lyhykäisyydessään (ote Holman julkaisusta s.45-46).
Lastensuojelun palvelujärjestelmän katsastustoiminta
”LapsiARVI-hankkeessa on pohdittu eri kokoonpanoissa ulkoisen auditoinnin toteuttamista
lastensuojelupalvelujärjestelmän sisällä. Pohdintojen vauhdittajana on ollut ajatus siitä, että
alan sisällä tulee olla yhdenmukainen laadunvarmistusmenettely. On heitetty idea tietynlaisesta
katsastusjärjestelmästä, jonka ulottuvuuksia pohdittiin muun muassa toisessa konsensusfoorumissa vuoden 2007 lopulla.
Katsastusjärjestelmällä tarkoitetaan tässä toimintamallia, johon idea on saatu autokatsastustoiminnasta. Autokatsastuksella tarkoitetaan ajoneuvoille tehtävää tarkastusta, jossa tarkastetaan ajoneuvon olevan varusteineen säädösten edellyttämässä kunnossa, olevan turvallinen liikenteessä, päästöjen olevan riittävän alhaiset ja pakollisten maksujen ja vakuutusten olevan suoritettu. Erilaisia katsastustyyppejä ovat esimerkiksi määräaikais- eli vuosikatsastukset, muutosten jälkeiset muutoskatsastukset sekä uusille käyttöön otettaville ajoneuvomalleille ja -tyypeille tarkoitetut tyyppikatsastukset.
Seuraavaan on poimittu edellisen innoittamissa keskusteluissa LapsiARVI-tilaisuuksissa
esille nostettuja asioita. Lähtökohtana näillekin ideoille on, että arviointiperustana toimisivat
yhteiset laatukriteerit.
Esimerkki ideasta: voisiko siis lastensuojelun katsastusjärjestelmä toimia seuraavasti?
- Ennakko-/kelpuutuskatsastus suomalaiseksi lastensuojeluyksiköksi, joka koskisi myös julkisia
palveluntuottajia. Huom! arvioijan on oltava riippumaton, ulkopuolinen taho. Ennakko-tarkastukseen liittyen arvioijataho voisi antaa ennakkolausunnon ennen toimiluvan myöntämistä.
- Myös voitaisiin tehdä kelpuutustarkastus ennen tarjouksen jättämistä eli täyttääkö palveluntuottaja ehdottomat vaatimukset tai sovitun ”standardin”? Jos ehdot eivät
täyty, ei tarjoustakaan kannata jättää.
- Määräaikaiskatsastukset sovituin väliajoin. Katsastuksen jälkeen annetaan mahdolliset ’huollon’
toiminta-ohjeet ja sen mukaiset suositukset eli kehittämis- tai toiminnan korjausehdotukset.
- Uusintatarkastus/valvontakatsastus; ovatko suositellut korjaukset toteutettu tai täyttääkö toiminta edelleen vaatimukset.
- Huolto-/kehittämistarkastukset myös erilaisin tavoin; mm. vertaistarkastukset, kumppanuuspäivät, jotka ovat vuorovaikutteisia kehittämiseen tähtääviä, mukana myös palvelun tilaajat.
- Katsastuksessa tarvitaan kansallisesti yhtenäiset, erityyppisiä tarkastuksia varten tarkistuslistat sovittujen kriteerien mukaan – mukana hälytysrajat, riskiluokitus tai vastaavat.
- Katsastaja = arvioinnin suorittaja on tarpeellisen koulutuksen saanut asiantuntija tai asiantuntijaryhmä. Auktorisoidun esimerkiksi lastensuojelun kehittämisyksikön tai jonkin muun siihen pätevän tahon lausunto osoittaa katsastajien osaamisen ja soveltuvuuden.
- Katsastus voi olla vapaaehtoista, mutta myös pakollista?
- Yllättäen suoritetut tarkastuskäynnit kuuluisivat järjestelmään (ratsiat).
- Asiakas saa katsastuksesta aina tarkastuskertomuksen/lausunnon johon on kirjattu myös jatkosuositukset ja –ohjeet. Lausunto perustuu kansallisesti sovittuihin kriteereihin tai muihin yhtenäisiin vaatimuksiin.
- Katsastukset ja annetut tarkastuslausunnot maksullisia?” (ote Holma 2009 päättyy)
Tällä hetkellä lakiemme mukaan valvonta hajaantuu monelle toimijalle eikä kokonaisuuden toimivuudesta ole tietoa:
- AVI:t (aluehallintovirastot) myöntävät ympärivuorokautista hoitoa antaville yksityisille yksiköille toimiluvat, sijaintikunta antaa lausunnon lupapäätöksen valmisteluun. AVIT:t tekevät vähäisessä määrin yksityisten yksikköjen jälkikäteisvalvontaa. AVI:t valvovat myös kuntien toimintaa! eli että kunnan lastensuojelu toimii lakien mukaisesti kaikessa lastensuojelutyössään.
- Kunta valvoo omaa toimintaansa (kunnan omavalvonta). Kunta valvoo yksityisten yksiköiden toimintaa, jotka sijaitsevat kunnan alueella. Kunta valvoo sijoittamiensa lasten hoitoa yksiköissä ja perheissä, joihin on heitä sijoittanut.
- Yksityisten yksiköiden omavalvonta (uudistettu laki 2011)-järjestelmää otetaan parhaillaan käyttöön. STM julkaisi 1.12.2011 yhteistyössä Valviran kanssa yksityisiä sosiaalipalveluja koskevan kuntakirjeen ja siihen sisältyvän määräysluonnoksen omavalvonnasta. Omavalvontasuunnitelma-määräysluonnos näyttää edellyttävän äärimmäisen kattavaa kirjaamista palveluntuottajan omavalvontasuunnitelmaan, käytännössä kaiken mitä esim. laatukäsikirjaan/toimintaohjeisiin yleensä kirjataan. HIENOA! Kansalliset yhtenäiset proseduurit tietenkin on oltava, jotta valvova viranomainen voi ottaa kantaa siihen, onko toiminta kunnossa -
OMAVALVONTASUUNNITELMA TULISI EDELLYTTÄÄ MYÖS JULKISILTA PALVELUNTUOTTAJILTA!
Laitan tekstin loppuun linkin Valviran luonnokseen, joka siis nyt lausunnolla sekä STM:n kuntakirjeeseen.
- Valviran roolina on laatia kansalliset valvontaohjelmat, joiden mukaan AVIT:t käytännössä hoitavat valvontatyön. Valvirassa on kaikkinensa työssä reilut 10 henkeä huolehtimassa koko sosiaalihuollon valvontajärjestelmästä, ja sosiaalihuollon valvontaan liittyvät tehtäväthän ylipäätään tulivat Valviraan vasta 2019-2010 aikana.
Ulkoinen, täysin ed.kuvatusta lasu-järjestelmästä riippumaton valvontahan meiltä kokonaan siis puuttuu. Kun valvonta on vain järjestelmän sisällä toimivien valvontaa, on eri maista aika kammottaviakin esimerkkejä jo 1980-luvun lopulta alkaen siitä, että järjestelmän sisälle voi päästä pesiytymään vaikkapa pedofiili-renkaat. Toivon, että Suomessa ei ole näin tänä päivänä. Toivon myös, että Suomessa kukaan lapsi ei tule tänä päivänä kaltoin kohdelluksi lastensuojelussa. Kattavaa tietoa minulla (eikä Suomella) ei tämän päivän tilanteestakaan ole. Siksi olin sitä mieltä, että vaikka aiempina vuosikymmeniä meillä on varmasti ollut kaltoinkohtelua, niin käytettäisiin kuitenkin resurssit tämän ajan valvonnan kehittämiseen. Jos ylimääräistä resurssia on menneiden selvittämiseen, niin tietenkin sekin on hyvä.
Linkki lapsiasiavaltuutetun Lapsen oikeus hyvään kasvatukseen –uutiseen
Toinen linkki lapsen oikeuksien päivän uutiseen myös
Linkki LapsiARVI-kriteerit julkaisuun.
Linkki STM 1.12.2011 julkaistuun kuntakirjeeseen yksityistä sosiaalipalvelua (ja sen valvontaa) koskevasta laista.
Linkki Valviran omavalvontasunnitelmaa koskevaan määräysluonnokseen.
tiistai 22. marraskuuta 2011
torstai 17. marraskuuta 2011
Vihdoinkin keskustellaan valvonnan kehittämisen tarpeesta
Tarvittiin valelääkärien paljastuminen, jotta vihdoin keskustellaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta. Äsken TV 1:n ajankohtaiskeskustelun johtopäätöksenä todettiin, että on arvioitava valvonnan KOKONAISUUTTA: miten valvonta toimii, mikä on kenenkin tehtävä valvonnassa, millaista valvontaa tarvitaan ja milloin sitä tehdään, esim. ennakkovalvonta, toiminnan aikainen valvonta ja jälkikäteisvalvonta.
Vaikka nyt keskustellaan lupamenettelyyn liittyvän valvonnan pettämisestä, toivon että valvonnan kokonaisuuden toimivuutta arvioitaisiin koko valvontajärjestelmän näkökulmasta. Valvovia viranomaisia ovat myös kunnat, ja luulenpa, että kuntien valvontaresurssit ja osaaminen eivät ole myöskään ihan niin hyvässä kunnossa kuin se nykyisessä palvelujärjestelmä-viidakossa pitäisi olla. Kunta valvoo alueellaan toimivia palveluyksikköja sekä kunnan hankkimia ostopalveluja sekä palveluntuottajaa että palvelujen toteutumista kunkin asiakkaan osalta. Lisäksi on palveluntuottajan oma valvontajärjestelmä, joka on tullut sos.huollon lainsäädäntöön tänä vuonna. Ja jonkun kait pitää ehtiä valvoa myös kuntien omaa toimintaa (Avi:t lähinnä tekee tätä), ja kunnat itse omavalvontana. Asiakkaillakin tulee olla rooli valvoa käyttämäänsä/saamaansa palvelua.
Tässä TV-ajankohtaiskeskustelussa ei tullut esille, mitä puhujat tarkoittivat kun haluavat nyt arvioitavan koko valvontaa ja sen huolellisen analysoinnin perusteella kehittää valvontaa. Palvelujärjestelmässä on nykyisin niin monia toimijoita, että jotain koko valvontajärjestelmälle todellakin pitää tehdä. Tämänkaltaisesta on esimerkkejä muista maista, eli kun paljastuu jotain tosi karmeata, niin sitten on eri maissa pantu myös valvontajärjestelmä kokokonaan uusiksi.
Vaikka nyt keskustellaan lupamenettelyyn liittyvän valvonnan pettämisestä, toivon että valvonnan kokonaisuuden toimivuutta arvioitaisiin koko valvontajärjestelmän näkökulmasta. Valvovia viranomaisia ovat myös kunnat, ja luulenpa, että kuntien valvontaresurssit ja osaaminen eivät ole myöskään ihan niin hyvässä kunnossa kuin se nykyisessä palvelujärjestelmä-viidakossa pitäisi olla. Kunta valvoo alueellaan toimivia palveluyksikköja sekä kunnan hankkimia ostopalveluja sekä palveluntuottajaa että palvelujen toteutumista kunkin asiakkaan osalta. Lisäksi on palveluntuottajan oma valvontajärjestelmä, joka on tullut sos.huollon lainsäädäntöön tänä vuonna. Ja jonkun kait pitää ehtiä valvoa myös kuntien omaa toimintaa (Avi:t lähinnä tekee tätä), ja kunnat itse omavalvontana. Asiakkaillakin tulee olla rooli valvoa käyttämäänsä/saamaansa palvelua.
Tässä TV-ajankohtaiskeskustelussa ei tullut esille, mitä puhujat tarkoittivat kun haluavat nyt arvioitavan koko valvontaa ja sen huolellisen analysoinnin perusteella kehittää valvontaa. Palvelujärjestelmässä on nykyisin niin monia toimijoita, että jotain koko valvontajärjestelmälle todellakin pitää tehdä. Tämänkaltaisesta on esimerkkejä muista maista, eli kun paljastuu jotain tosi karmeata, niin sitten on eri maissa pantu myös valvontajärjestelmä kokokonaan uusiksi.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Lastensuojelututkimusta tulee lisätä
Olen edelleen mukana pysyvänä asiantuntijajäsenenä lapsiasiavaltuutetun tukena toimivassa neuvottelukunnassa kaudella 2011-2015. Aiemmin tehtävää hoidin Kuntaliiton työhöni liittyen, ja nyt Metropolia ammattikorkeakoulun yliopettajana. Pyrin toimimaan myös linkkinä ammattikorkeakoulujen lapsi- ja nuorisoalan koulutukseen. Lue lisää neuvottelukunnasta alla olevasta linkistä.
Ensimmäisessä syksyn kokoontumisessa oli esillä mm. opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) saapunut vastaus lastensuojelututkimusta koskeneeseen neuvottelukunnan aloitteeseen. OKM on samaa mieltä lastensuojelututkimuksen lisäämisen tarpeesta. Lue OKM:n lausunto alla olevasta linkistä.
Käsittelimme asiaa myös neuvottelukunnan antamassa lausunnossa OKM:n valmistelemaan Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan (Lanuke), jonka valtioneuvosto tulee hyväksymään lausuntokierroksen jälkeen syksyn lopulla. Ohjelma linjaa nykyisen hallituksen lapsi- ja nuorisopolittiikkaa. Lue neuvottelukunnan hyvä lausunto alla olevasta linkistä.
Tiedän, että lastensuojelututkimuksen lisääminen ja vakiintuneen tutkimusverkoston/yksikön perustaminen on vielä pitkän tien takana. Olen silti luottavainen. Jos on saatu aikaiseksi esim. Nuorisotutkimusverkosto ja sille myös jatkuvaa tutkimusrahoitusta, niin miksi emme saisi aikaan myös lastensuojelun tutkimuksen ja tiedon ympärille vakiintunutta tutkimusrakennetta ja rahoitusta. Lisäsin linkkilistaani myös meneillään olevan LasTut-hankkeen sivut. Lastensuojelun tieto ja tutkimus-hanke toimii määräaikaisena hankkeena Nuorisotutkimusverkostossa. LasTut julkaisi 27.10.2011 raportin, jossa lukuisat haastateltavat kuvaavat mitä lastensuojelussa tulisi tutkia. Varsinkin kun yhteiskunta ottaa huostaansa lapsia, niin on täysin välttämätöntä, että tätä myös tutkitaan. Myös siitä, miksi avohuollon tutkitoimin ei lasta ja perhettä ole voitu auttaa, tulee tuottaa tutkimusta. Klikkaa linkkiä, niin pääset lukemaan tilaisuuden materiaalit ja raportin. Raporttiin tästä.
Jotain on sentään perusturvaministeri päättänyt: STM selvittää parhaillaan millä tavoin vuosikymmeniä sitten on huostaanotettuja lapsia kohdeltu. Selvitystarve nousi esille Ruotsissa tehdyn vastaavan selvityksen perusteella. Vaikka menneisyyden selvittäminen on tärkeää - voimme siitäkin oppia, olisin sitä mieltä, että nykyisyyden selvittäminen olisi vielä tärkeämpää. Klikkaa alla STM:n asiaa koskeneeseen uutiseen.
Lapsiasianeuvottelukunnan sivuille tästä
OKM:n vastaus lastensuojelututkimusaloitteeseen
Neuvottelukunnan lausunto Lanuke-ohjelmaan
STM:n uutinen: miten selvitetään menneisyyden lastensuojelulasten kohtelua.
Ensimmäisessä syksyn kokoontumisessa oli esillä mm. opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) saapunut vastaus lastensuojelututkimusta koskeneeseen neuvottelukunnan aloitteeseen. OKM on samaa mieltä lastensuojelututkimuksen lisäämisen tarpeesta. Lue OKM:n lausunto alla olevasta linkistä.
Käsittelimme asiaa myös neuvottelukunnan antamassa lausunnossa OKM:n valmistelemaan Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan (Lanuke), jonka valtioneuvosto tulee hyväksymään lausuntokierroksen jälkeen syksyn lopulla. Ohjelma linjaa nykyisen hallituksen lapsi- ja nuorisopolittiikkaa. Lue neuvottelukunnan hyvä lausunto alla olevasta linkistä.
Tiedän, että lastensuojelututkimuksen lisääminen ja vakiintuneen tutkimusverkoston/yksikön perustaminen on vielä pitkän tien takana. Olen silti luottavainen. Jos on saatu aikaiseksi esim. Nuorisotutkimusverkosto ja sille myös jatkuvaa tutkimusrahoitusta, niin miksi emme saisi aikaan myös lastensuojelun tutkimuksen ja tiedon ympärille vakiintunutta tutkimusrakennetta ja rahoitusta. Lisäsin linkkilistaani myös meneillään olevan LasTut-hankkeen sivut. Lastensuojelun tieto ja tutkimus-hanke toimii määräaikaisena hankkeena Nuorisotutkimusverkostossa. LasTut julkaisi 27.10.2011 raportin, jossa lukuisat haastateltavat kuvaavat mitä lastensuojelussa tulisi tutkia. Varsinkin kun yhteiskunta ottaa huostaansa lapsia, niin on täysin välttämätöntä, että tätä myös tutkitaan. Myös siitä, miksi avohuollon tutkitoimin ei lasta ja perhettä ole voitu auttaa, tulee tuottaa tutkimusta. Klikkaa linkkiä, niin pääset lukemaan tilaisuuden materiaalit ja raportin. Raporttiin tästä.
Jotain on sentään perusturvaministeri päättänyt: STM selvittää parhaillaan millä tavoin vuosikymmeniä sitten on huostaanotettuja lapsia kohdeltu. Selvitystarve nousi esille Ruotsissa tehdyn vastaavan selvityksen perusteella. Vaikka menneisyyden selvittäminen on tärkeää - voimme siitäkin oppia, olisin sitä mieltä, että nykyisyyden selvittäminen olisi vielä tärkeämpää. Klikkaa alla STM:n asiaa koskeneeseen uutiseen.
Lapsiasianeuvottelukunnan sivuille tästä
OKM:n vastaus lastensuojelututkimusaloitteeseen
Neuvottelukunnan lausunto Lanuke-ohjelmaan
STM:n uutinen: miten selvitetään menneisyyden lastensuojelulasten kohtelua.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Vaikuttavaa lastensuojelua etsimässä
Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivillä oli teemana Vaikuttavaa lastensuojelua. Päiville osallistui noin 450 alan työntekijää ja opiskelijoita. Itse en valitettavasti voinut osallistua muiden työesteiden vuoksi.
Mistä lastensuojelun vaikuttavuus syntyy? – monista asioista, joista osa on perusedellytyksiä, jotta ylipäätään voitaisiin tehdä vaikuttavaa työtä lasten ja heidän perheidensä kanssa (linkki väitöskirjaani löytyy blogisivuiltani). Vaikuttavaa lastensuojelua ei tietenkään synny ilman kohtaamista, kuten päivien tiedotteessa kuvataan. Vaikuttavan lastensuojelun edellytysten parantamiseen liittyy myös päivillä julkaistu hieno vetoomus - klikkaa tekstin lopussa olevaa linkkiä.
Helsingin Sanomissa pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg kummeksui sitä, miten päivillä esiteltyä toimintamallia pidettiin rohkeana ja oivaltavana, kun entisiä lastensuojeluasiakkaita oli kutsuttu kertomaan mitä lastensuojelussa olisi pitänyt tehdä toisin. Näistä kokemusasiakkaiden arvioinneista oltiin hakemassa oppia näin jälkikäteen. Lindberg peräänkuulutti toimintatapaa, jolla NYT lastensuojelussa asiakkaana olevien kokemusääni kantautuu lastensuojelussa.
Itse ymmärrän hyvin tätä kummeksuntaa ja peräänkuulutusta, sillä onhan aika erikoista ettei asiakkaiden kokemustietoa kerätä vieläkään (eikä ole kerätty) systemaattisesti lastensuojelun kehittämiseksi. Tällaiseen kehottaa myös lastensuojelulaki (8§). Systemaattinen työote tulee olla koko organisaatiossa, ja asiakastietojärjestelmästä pitää saada ulos myös asiakkaan asiantuntijatietoa mm. asiakassuunnitelmien arviointikeskustelujen kirjauksista. Ei pitäisi olla ongelma tietoyhteiskunnassa?
Lastensuojelupäivien tiedotteen uutinen ”Vaikuttavaa lastensuojelua ei ole ilman kohtaamista” on ehkäpä hiukan naiivi, sillä tietenkään vaikuttavuutta ei synny ilman lapsen/nuoren ja hänen perheensä ja lastensuojelutyöntekijöiden aitoa asiakassuhdetta - kohtaamista.
Itse olisin kirjoittanut uutisen keskiöön jotakin tällaista: Vaikuttavaa lastensuojelua syntyy kun lastensuojeluntyöntekijöillä on AIKAA juuri tämän lapsen ja hänen perheensä elämän asioiden tukemiseen. Lisäksi tarvitaan OSAAMISTA rakentaa asiakkaan kanssa kohtaaminen, asiakassuhde.
Molemmistahan on lastensuojelussa puute. Kuinka puutteita voitaisiin korjata?
Keskustelun kärki onneksi suunnattiinkin vetoomuksessa kuntien johdolle ja päättäjille.
Kyse on mm. kuntien resursseista; kuinka monen asiakkaan kanssa yksi lastensuojelun sosiaalityöntekijä ehtii rakentaa kohtaamista? – en usko, että kovin monen kanssa samaan aikaan. Työpöydälläni vielä olevan tutkimusraportin mukaan lastensuojelun asiakkaan asiakassuhteesta vastuussa olevalla yhdellä työntekijällä voi olla vastuullaan hurja määrä lapsen asiakassuhteita. Näin ei voi syntyä vaikuttavaa lastensuojelua. Resurssien lisäksi kunnissa on kehitettävä toimintatapoja niin, että NYT asiakkaana olevien oma asiantuntijuustieto on keskeinen perusta toiminnan jatkuvassa parantamisessa. Ja jotta osaavat työntekijät eivät koko ajan vaihtaisi työpaikkaa, niin myös työolosuhteiden tulee parantua.
Keskustelua pitäisi suunnata myös koulutusjärjestelmälle.
Lastensuojelutyö on monella tavalla vaativaa ja edellyttää erityisosaamista. Suomessa ei vaadita, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä olisi peruskoulutuksen lisäksi erityisosaamista juuri lastensuojeluun. Valtakunnallista koulutusjärjestelmää ei myöskään ole, kuten esimerkiksi on ollut vuosikymmenten ajan perheneuvoloissa työskenteleville. Uutisoin aiemmin jo blogissani, että nyt vasta on käynnistymässä oppisopimustyyppinen lastensuojelun erityisosaamisen koulutus. Sekin on käynnistetty vuosittaisella ministeriön rahoituspäätöksellä. Tämän koulutuskokemuksen pohjalta pitäisi käynnistää pysyvä erityispätevyys-koulutus lastensuojeluun ja edellyttää sitä myös kelpoisuusvaatimuksena.
Itse vierastan käyttöön otettuja termejä kun asiakkaasta on tehty kokemusasiantuntijoita ja kokemustutkijoita. Eikö asiakas sana riittäisi myös silloin kun työssä ymmärretään, että asiakas on elämänsä ja asiakkuutensa asiantuntija?
Tämän blogin teemaan liittyvät linkit alla
Lue PKS-lastensuojelupäivien vetoomus päättäjille: se sisältää monta hyvää ehdotusta lastensuojelun vaikuttavuuden parantamiseksi
Tästä linkistä pääset PKS-seudun lastensuojelupäivien tiedotteeseen.
Lue tästä Marjut Lindbergin Hesarin 21.10.2011 Merkintöjä –artikkeli.
Tutustu päivien loistaviin materiaaleihin tästä linkistä.
Nyt myös suomeksi luettavissa YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomen tilannetta koskeva arvio ja suositukset, linkki tässä lapsiasiavaltuutetun etusivulla olevaan uutiseen (rullaa sivulla alaspäin)
Tutustu myös huostaan otettujen nuorten tekemään oppaaseen tästä linkistä
Vaikuttavaa lastensuojelua -teemalla järjestettiin myös 2010 Lastensuojelun laatupäivien maakunnalliset seminaarit, joiden linkki löytyy blogin etusivun linkkilistalta.
Mistä lastensuojelun vaikuttavuus syntyy? – monista asioista, joista osa on perusedellytyksiä, jotta ylipäätään voitaisiin tehdä vaikuttavaa työtä lasten ja heidän perheidensä kanssa (linkki väitöskirjaani löytyy blogisivuiltani). Vaikuttavaa lastensuojelua ei tietenkään synny ilman kohtaamista, kuten päivien tiedotteessa kuvataan. Vaikuttavan lastensuojelun edellytysten parantamiseen liittyy myös päivillä julkaistu hieno vetoomus - klikkaa tekstin lopussa olevaa linkkiä.
Helsingin Sanomissa pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg kummeksui sitä, miten päivillä esiteltyä toimintamallia pidettiin rohkeana ja oivaltavana, kun entisiä lastensuojeluasiakkaita oli kutsuttu kertomaan mitä lastensuojelussa olisi pitänyt tehdä toisin. Näistä kokemusasiakkaiden arvioinneista oltiin hakemassa oppia näin jälkikäteen. Lindberg peräänkuulutti toimintatapaa, jolla NYT lastensuojelussa asiakkaana olevien kokemusääni kantautuu lastensuojelussa.
Itse ymmärrän hyvin tätä kummeksuntaa ja peräänkuulutusta, sillä onhan aika erikoista ettei asiakkaiden kokemustietoa kerätä vieläkään (eikä ole kerätty) systemaattisesti lastensuojelun kehittämiseksi. Tällaiseen kehottaa myös lastensuojelulaki (8§). Systemaattinen työote tulee olla koko organisaatiossa, ja asiakastietojärjestelmästä pitää saada ulos myös asiakkaan asiantuntijatietoa mm. asiakassuunnitelmien arviointikeskustelujen kirjauksista. Ei pitäisi olla ongelma tietoyhteiskunnassa?
Lastensuojelupäivien tiedotteen uutinen ”Vaikuttavaa lastensuojelua ei ole ilman kohtaamista” on ehkäpä hiukan naiivi, sillä tietenkään vaikuttavuutta ei synny ilman lapsen/nuoren ja hänen perheensä ja lastensuojelutyöntekijöiden aitoa asiakassuhdetta - kohtaamista.
Itse olisin kirjoittanut uutisen keskiöön jotakin tällaista: Vaikuttavaa lastensuojelua syntyy kun lastensuojeluntyöntekijöillä on AIKAA juuri tämän lapsen ja hänen perheensä elämän asioiden tukemiseen. Lisäksi tarvitaan OSAAMISTA rakentaa asiakkaan kanssa kohtaaminen, asiakassuhde.
Molemmistahan on lastensuojelussa puute. Kuinka puutteita voitaisiin korjata?
Keskustelun kärki onneksi suunnattiinkin vetoomuksessa kuntien johdolle ja päättäjille.
Kyse on mm. kuntien resursseista; kuinka monen asiakkaan kanssa yksi lastensuojelun sosiaalityöntekijä ehtii rakentaa kohtaamista? – en usko, että kovin monen kanssa samaan aikaan. Työpöydälläni vielä olevan tutkimusraportin mukaan lastensuojelun asiakkaan asiakassuhteesta vastuussa olevalla yhdellä työntekijällä voi olla vastuullaan hurja määrä lapsen asiakassuhteita. Näin ei voi syntyä vaikuttavaa lastensuojelua. Resurssien lisäksi kunnissa on kehitettävä toimintatapoja niin, että NYT asiakkaana olevien oma asiantuntijuustieto on keskeinen perusta toiminnan jatkuvassa parantamisessa. Ja jotta osaavat työntekijät eivät koko ajan vaihtaisi työpaikkaa, niin myös työolosuhteiden tulee parantua.
Keskustelua pitäisi suunnata myös koulutusjärjestelmälle.
Lastensuojelutyö on monella tavalla vaativaa ja edellyttää erityisosaamista. Suomessa ei vaadita, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä olisi peruskoulutuksen lisäksi erityisosaamista juuri lastensuojeluun. Valtakunnallista koulutusjärjestelmää ei myöskään ole, kuten esimerkiksi on ollut vuosikymmenten ajan perheneuvoloissa työskenteleville. Uutisoin aiemmin jo blogissani, että nyt vasta on käynnistymässä oppisopimustyyppinen lastensuojelun erityisosaamisen koulutus. Sekin on käynnistetty vuosittaisella ministeriön rahoituspäätöksellä. Tämän koulutuskokemuksen pohjalta pitäisi käynnistää pysyvä erityispätevyys-koulutus lastensuojeluun ja edellyttää sitä myös kelpoisuusvaatimuksena.
Itse vierastan käyttöön otettuja termejä kun asiakkaasta on tehty kokemusasiantuntijoita ja kokemustutkijoita. Eikö asiakas sana riittäisi myös silloin kun työssä ymmärretään, että asiakas on elämänsä ja asiakkuutensa asiantuntija?
Tämän blogin teemaan liittyvät linkit alla
Lue PKS-lastensuojelupäivien vetoomus päättäjille: se sisältää monta hyvää ehdotusta lastensuojelun vaikuttavuuden parantamiseksi
Tästä linkistä pääset PKS-seudun lastensuojelupäivien tiedotteeseen.
Lue tästä Marjut Lindbergin Hesarin 21.10.2011 Merkintöjä –artikkeli.
Tutustu päivien loistaviin materiaaleihin tästä linkistä.
Nyt myös suomeksi luettavissa YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomen tilannetta koskeva arvio ja suositukset, linkki tässä lapsiasiavaltuutetun etusivulla olevaan uutiseen (rullaa sivulla alaspäin)
Tutustu myös huostaan otettujen nuorten tekemään oppaaseen tästä linkistä
Vaikuttavaa lastensuojelua -teemalla järjestettiin myös 2010 Lastensuojelun laatupäivien maakunnalliset seminaarit, joiden linkki löytyy blogin etusivun linkkilistalta.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Mikä on lastensuojelun perustehtävä?
Aluksi anteeksipyyntö harvatahtisesta kirjoittamisesta.
Mikä on lastensuojelun perustehtävä ja miten siinä onnistumista arvioidaan? Millaisia tavoitteita perustehtävälle voidaan asettaa ja miten niiden toteutumista voidaan mitata? Näitä kysymyksiä pureskelimme Mäntsälän ja Pornaisten kuntien sosiaali- ja perhetyön kanssa 2009-2011 aikana. Laadimme näiden kuntien perusturva-organisaatiolle lastensuojelun vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimallin, jolla vastaamme edellä kirjoittamiini kysymyksiin.
Se, mitä saimme aikaiseksi on yleispätevää ja soveltuu mille tahansa kunnan /kuntien yhteistoimintalueen lastensuojelulle, sillä toimintamalli ankkuroituu lastensuojelun perustehtävään. Ja sehän on kaikille kunnille sama. Ja siksi esimerkiksi perustehtävälle voidaan määrittää kaikissa kunnissa samansisältöiset tavoitteet ja niiden mittarit, eivätkä nämä vaihdu joka vuosi. Näissä tavoitteissa onnistumista voidaan ja tulee seurata ja mitata joka vuosi. Näin meille kumuloituu perustietoa lastensuojelutyössä onnistumisesta. Jokainen organisaatio voi lisäksi asettaa oman väestönsä näkökulmasta myös muita tavoitteita, joihin tämän kunnan lastensuojelussa lisäksi pyritään. Nuo tavoitteet voivat myös muuttua ajan vaatimalla tavalla, vaikka perustehtävään määritellyt tavoitteet eivät joka vuosi vaihdukaan.
Olen jo aiemmin blogissani kuvannut käsitykseni lastensuojelun perustehtävästä. Kerron sen tässä uudestaan:
Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun perustehtävä ei ole tuottaa lastensuojelutarpeen selvityksiä, avohuollon tukitoimia, huostaanottoja sekä sijais- ja jälkihuoltoa
– nämä ovat välineitä / keinoja perustehtävälle.
Lastensuojelun lain mukainen perustehtävä on lapsen ja nuoren kehityksen ja terveyden turvaaminen silloin, kun se on vaarantunut (34§) tai vakavasti vaarantunut 40§): siis tavallisen riittävän hyvän lapsuuden turvaaminen niille lapsille, joiden vanhemmat eivät ilman lastensuojelun tukea tähän pysty tai eivät tähän pysty ollenkaan. Tämä on keskeinen asiakastyön TULOS-tavoite, jossa onnistumisesta tulee tuottaa tietoa. Ilman tällaista tietoa ei voida tehdä päätelmiä ja kehittämistoimia. Lastensuojelun tavoitteet määrittelimme erikseen lastensuojelutarpeen selvitykselle, avohuollolle, sijaishuollolle ja jälkihuollolle ja kussakin näistä on sekä määrämittari että laatumittari. Keskeinen väline tuottaa tätä tietoa on lapsen asiakassuunnitelma ja sen arviointi. Suunnitelman ja sen arvioinnin tulee olla osa modernia asiakastietojärjestelmää, sillä käsipelin näitä tietoja kymmenistä tuhansista asiakkaista ei tietenkään voida tuottaa (me teimme työn käsipelillä lomakkeiden avulla). Minulla on myös idea ohjelmistotaloille siitä, millainen olisi ns. dynaaminen asiakassuunnitelma, joka palvelisi nykyistä paremmin käytännön asiakastyötä (toisin kun nyt hyvin staattinen suunnitelma-lomake tietojärjestelmässä).
Tämän lisäksi meidän tulee kunnassa tietää keitä lastensuojelun asiakkaamme ovat. Aika erikoista, ettei kaikista asiakastietojärjestelmistä pystytä tuottamaan asiakasprofiilitietoa ja sen muuttumisesta, niin että voisimme kehittää osaamista ja palvelujamme asiakkaiden, siis lasten, nuorten ja perheiden muuttuvien tarpeiden mukaan.
Malliimme sisältyy myös tulostavoitteita ja mittareita mm. henkilöstön näkökulmasta, asiakasprosessin toimivuuden näkökulmasta, kustannusten näkökulma. Malli on sovitettavissa CAF:n (EFQM) arviointikehykseen. Jos jokainen kunta tuottaisi tietoa tämän vaikuttavuuden seuranta- ja arviointimallin mukaan, saisimme valtakunnallista PERUSTIETOA lastensuojelutyön perustehtävissä onnistumisesta. Tämän lisäksi tarvitsemme toki myös tutkittua tietoa. Olen sitä mieltä, että aloitettaisiin edes jostain.
Jos jotakin kiinnostaa, niin olen halukas levittämään tietoa kehittelyistämme koulutusten, konsultaatioiden ja mikä ettei, voin tulla mukaan myös pienimuotoiseen kunnan/kuntayhtymän kehittämistyöhön. Kirjoitan aiheesta myös artikkeleita, kunhan muilta töiltäni ehdin. Nyt viimeistelen ensin tutkimusraporttia laajasta kuntakyselystä ilta- ja vk.lopputyönä. Päivätyön teen Metropolia ammattikorkeakoulun ylemmän amk-tutkinnon yliopettajana (yhteystiedot löytyy sieltä) ja näitä oman ajan kehittämisharrastuksia teen Pystymetsä Oy:n kautta (yhteystiedot yhtiön nettisivuilla).
Syksyn jatkoa!
torstai 29. syyskuuta 2011
Roolikartat uudistuneet: vanhemmuuden, parisuhteen ja itsenäistyvän nuoren roolikartta
Kuntaliitto yhteistyössä Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän kanssa on uudistanut paljon käytössä olevat tutut työvälineet. Samojen kansien välissä on nyt opas kolmen roolikartan käyttöön: vanhemmuuden, parisuhteen ja itsenäistyvän nuoren roolikartat. Roolikarttojen sanallinen kuvaus perustuu tuttuihin käsitteisiin, minkä vuoksi kirjan lukija tai roolikarttojen käyttäjä ei tarvitse laajoja teoreettisia tietoja.
Työvälineet soveltuvat käytettävksi vanhemmille, jotka haluavat tarkastella ja kehittää vanhemmuuttaan ja sitä kautta edistää lapsensa myönteistä kehitystä. Parisuhteen kysymyksiä pohtivat avio- tai avoparit voivat puolestaan paremmin ymmärtää suhdettaan, kun he tutkivat sitä erilaisissa rooleissa toimimisen näkökulmasta. Nuoren itsenäistyminen ja aikuisen maailman kohtaaminen taas sujuu helpommin, kun käytössä on konkreettisia toimintamalleja, joita nuori oppii soveltamaan.
Roolikartta on oivallinen apuväline myös ammattihenkilöille, jotka työskentelevät päivähoidon, terveydenhuollon ja opetuksen parissa tai lastensuojelutyössä ja perhekuntoutuksessa.
Suosittelen edelleen lämpimästi. Olen aikoinaan ollut "synnyttämässä" oppaita, ja on hienoa, että niitä on otettu käyttöön erittäin laajasti erilaisessa lasten, nuorten ja perheiden asiakastyössä. Myös vanhemmat ja pariskunnat ovat löytäneet roolikartat oman suhteen ja perheen iloksi.
Perinteinen työnjako oppaiden laadinnassa on ollut se, että Kuntaliitto vastaa julkaisun taitosta, painosta sekä markkinoinnista ja myynnistä. Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymä vastaa oppaan asiantuntevasta sisällöstä. Vanhemmuuden roolikartta on rekisteröity merkki.
Linkki Kuntaliiton kirjakauppaan
Linkki Varsinais-Suomen kuntayhtymän sivuille
Työvälineet soveltuvat käytettävksi vanhemmille, jotka haluavat tarkastella ja kehittää vanhemmuuttaan ja sitä kautta edistää lapsensa myönteistä kehitystä. Parisuhteen kysymyksiä pohtivat avio- tai avoparit voivat puolestaan paremmin ymmärtää suhdettaan, kun he tutkivat sitä erilaisissa rooleissa toimimisen näkökulmasta. Nuoren itsenäistyminen ja aikuisen maailman kohtaaminen taas sujuu helpommin, kun käytössä on konkreettisia toimintamalleja, joita nuori oppii soveltamaan.
Roolikartta on oivallinen apuväline myös ammattihenkilöille, jotka työskentelevät päivähoidon, terveydenhuollon ja opetuksen parissa tai lastensuojelutyössä ja perhekuntoutuksessa.
Suosittelen edelleen lämpimästi. Olen aikoinaan ollut "synnyttämässä" oppaita, ja on hienoa, että niitä on otettu käyttöön erittäin laajasti erilaisessa lasten, nuorten ja perheiden asiakastyössä. Myös vanhemmat ja pariskunnat ovat löytäneet roolikartat oman suhteen ja perheen iloksi.
Perinteinen työnjako oppaiden laadinnassa on ollut se, että Kuntaliitto vastaa julkaisun taitosta, painosta sekä markkinoinnista ja myynnistä. Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymä vastaa oppaan asiantuntevasta sisällöstä. Vanhemmuuden roolikartta on rekisteröity merkki.
Linkki Kuntaliiton kirjakauppaan
Linkki Varsinais-Suomen kuntayhtymän sivuille
lauantai 10. syyskuuta 2011
Lastensuojelun tulee auttaa koko perhettä
Kesätauko takanapäin ja koulutyö käynnistynyt innokkaiden ammattiosaamistaan syventävien opiskelijoiden parissa.
Elokuussa 11.8.2011 Hesarissa Kirsi Riihimäki ja Hasse Karlsson kirjoittivat siitä, miten lastensuojelussa tulisi nykyistä paremmin tunnistaa lapsen vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelma. Kun merkittävin peruste huostaanottoihin johtuu siitä, että vanhemmat eivät ole runsaan päihteiden käytön tai mielenterveytensä takia kykeneviä huolehtimaan lastensa terveydestä ja kehityksestä, on hyvin aiheellista parantaa lastensuojelussa toimivien ammattilaisten tätä osaamista. Kyse on myös yhteistyön kehittämisestä päihde- ja mielenterveysalan ja lastensuojelun kesken niin, että koko perheen, sen eri jäsenten avun- ja tuen tarve huomioidaan. Jostakin syystä vuosikymmenienkään aikana osaaminen ja yhteistyö ei ole kehittynyt riittävästi. Vaikka lait eivät ketään hoida, niin totean kuitenkin, että lastensuojelulaissa on jo v.1983 lähtien ollut velvoite aikuispalveluille (erityisesti päihde- ja mielenterveyspalveluille) varmistaa, että asiakkaana olevan vanhemman lasten tuen tarve arvioidaan ja heitä tuetaan. Myös mielenterveyslaissa on erityiset pykälänsä lasten tuen ja hoidon tarpeesta, ja taitaa tämänkaltaiset maininnat olla myös päihdehuoltolaissa.
Yhteistyö-mallien ja osaamisen kehittymiseksi on onneksi paljon jo tehtykin, mutta ei riittävästi.
Pitäisiköhän käynnistää valmistelu, jotta saataisiin käynnistetyksi esim. vastaavankaltainen oppimisopimustyyppinen pitkäkestoinen ammatillinen koulutus kuin nyt on alkamassa OKM:n rahoittamana sosiaalityöntekijöiden lastensuojelun erityisosaamisen lisäämiseksi? Tämänkaltainen päihde- ja mielenterveys sekä lastensuojelun henkilöstön yhteiskoulutus saattaisi tuoda ratkaisevaa parannusta yhteistyömalleihin ja sitä kautta lapsille, nuorille ja heidän perheilleen sellaista tukea, ettei sijaishuoltoa tarvittaisi vaan lasten hoidosta vastaisivat vanhemmat. Käynnistyvä lastensuojelun koulutus toteutetaan yhteistyössä kolmen yliopiston kanssa. Alla on linkki Helsingin yliopiston osioon.
Lastensuojelun ja päihde- ja mielenterveysalan ammatillisen täydennyskoulutuksen kehittäminen yhteiskoulutuksena voisi olla osa nykyistä yliopettajan työtäni - tästä pitää keskustella ammattikorkeakoulukollegojen kanssa.
Lue tästä lisää OKM:n lastensuojelun oppimisopimustyyppisestä erikoistumiskoulutuksesta.
Linkki Hesarin 11.8.2011 artikkeliin.
Elokuussa 11.8.2011 Hesarissa Kirsi Riihimäki ja Hasse Karlsson kirjoittivat siitä, miten lastensuojelussa tulisi nykyistä paremmin tunnistaa lapsen vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelma. Kun merkittävin peruste huostaanottoihin johtuu siitä, että vanhemmat eivät ole runsaan päihteiden käytön tai mielenterveytensä takia kykeneviä huolehtimaan lastensa terveydestä ja kehityksestä, on hyvin aiheellista parantaa lastensuojelussa toimivien ammattilaisten tätä osaamista. Kyse on myös yhteistyön kehittämisestä päihde- ja mielenterveysalan ja lastensuojelun kesken niin, että koko perheen, sen eri jäsenten avun- ja tuen tarve huomioidaan. Jostakin syystä vuosikymmenienkään aikana osaaminen ja yhteistyö ei ole kehittynyt riittävästi. Vaikka lait eivät ketään hoida, niin totean kuitenkin, että lastensuojelulaissa on jo v.1983 lähtien ollut velvoite aikuispalveluille (erityisesti päihde- ja mielenterveyspalveluille) varmistaa, että asiakkaana olevan vanhemman lasten tuen tarve arvioidaan ja heitä tuetaan. Myös mielenterveyslaissa on erityiset pykälänsä lasten tuen ja hoidon tarpeesta, ja taitaa tämänkaltaiset maininnat olla myös päihdehuoltolaissa.
Yhteistyö-mallien ja osaamisen kehittymiseksi on onneksi paljon jo tehtykin, mutta ei riittävästi.
Pitäisiköhän käynnistää valmistelu, jotta saataisiin käynnistetyksi esim. vastaavankaltainen oppimisopimustyyppinen pitkäkestoinen ammatillinen koulutus kuin nyt on alkamassa OKM:n rahoittamana sosiaalityöntekijöiden lastensuojelun erityisosaamisen lisäämiseksi? Tämänkaltainen päihde- ja mielenterveys sekä lastensuojelun henkilöstön yhteiskoulutus saattaisi tuoda ratkaisevaa parannusta yhteistyömalleihin ja sitä kautta lapsille, nuorille ja heidän perheilleen sellaista tukea, ettei sijaishuoltoa tarvittaisi vaan lasten hoidosta vastaisivat vanhemmat. Käynnistyvä lastensuojelun koulutus toteutetaan yhteistyössä kolmen yliopiston kanssa. Alla on linkki Helsingin yliopiston osioon.
Lastensuojelun ja päihde- ja mielenterveysalan ammatillisen täydennyskoulutuksen kehittäminen yhteiskoulutuksena voisi olla osa nykyistä yliopettajan työtäni - tästä pitää keskustella ammattikorkeakoulukollegojen kanssa.
Lue tästä lisää OKM:n lastensuojelun oppimisopimustyyppisestä erikoistumiskoulutuksesta.
Linkki Hesarin 11.8.2011 artikkeliin.
perjantai 24. kesäkuuta 2011
YK:n lapsen oikeuksien komitea kehotti Suomea parantamaan lastensuojelun laatua
Suomi raportoi YK:n lapsen oikeuksien komitealle säännöllisesti millaisessa jamassa lapsen oikeudet maassa ovat. YK:n komitea antaa raportin ja kuulemisten jälkeen valtiolle suositukset, joiden mukaan valtion tulisi parantaa lasten asemaa. Tuorein komitean suositus annettiin 20.6.2011.
Komitea ilmaisee huolensa suomalaisen lastensuojelun laitoskeskeisyydestä ja patistaa lisäämään sijaishuollossa perhesijoituksia sekä kehittämään järjestelmällisemmin lastensuojelun laatua ja valvontaa. Myös lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten tietoa omasta oikeusturvastaan tulee komitean mukaan lisätä.
Missä viipyy kansallinen lastensuojelun laatusuositus?
Olen ollut mukana valmistelemassa Suomen ensimmäistä kansallista lastensuojelun laatusuositusta, joka oli vihdoin pitkän odottelun jälkeen lausunnolla viime vuoden lopulla. Lapsiasianeuvottelukunnan lastensuojelujaosto teki asian jatkovalmistelusta konkreettisen ehdotuksen tammikuussa. Saatujen hyvien palautteiden jälkeen suositusluonnos jäi kuitenkin jälleen sos.ja terv.ministeriön pöydälle odottamaan uutta hallitusta ja ministeriä.
Nyt peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin pitäisi ensi töikseen saada asia valmiiksi. Ja suositukset eivät tietenkään riitä, vaan tarvitaan myös monia konkreettisia parannustoimia yhteistyössä kuntien ja kaikkien niiden kanssa, jotka lastensuojelun parissa toimivat, mukaan lukien lastensuojelun asiakkaat.
YK-komitea kiittää Suomea ohjelmatyöstä ja uudistuksista, joiden tavoitteena on vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Komitean toiveina Suomelle ovat kuitenkin lapsipolitiikan selkeämpi koordinaatio eri ministeriöiden sekä kuntien kesken, parempi lapsen oikeuksiin liittyvä koulutus lasten kanssa työskenteleville sekä vähemmistöjen kuten vammaisten, romani- ja saamelaislasten olojen parantaminen. Myös lapsiryhmien koon pienenemiseen ja hoitosuhteiden jatkuvuuteen tulee uudistettavassa varhaiskasvatuslaissa pyrkiä.
Komitea suosittaa myös lasten parempaa osallistumista koulun arkeen sekä koulun toimintaan enemmän yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä. Komitea toivoo Suomen kartoittavan lasten omat näkemykset huonon kouluviihtyvyyden syistä. Myös kouluterveydenhoitajien ja koulupsykologien palveluita koulussa pitäisi lisätä.
Lue ulkoministeriön tiedote YK:n lapsen oikeuksien komitean suosituksista Suomen valtiolle tästä. Sivuilta löytyy suositus englanniksi. Suomeksi se luvataan kääntää pikimmiten.
Klikkaa tästä lapsiasiavaltuutetun tiedotteeseen.
Komitea ilmaisee huolensa suomalaisen lastensuojelun laitoskeskeisyydestä ja patistaa lisäämään sijaishuollossa perhesijoituksia sekä kehittämään järjestelmällisemmin lastensuojelun laatua ja valvontaa. Myös lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten tietoa omasta oikeusturvastaan tulee komitean mukaan lisätä.
Missä viipyy kansallinen lastensuojelun laatusuositus?
Olen ollut mukana valmistelemassa Suomen ensimmäistä kansallista lastensuojelun laatusuositusta, joka oli vihdoin pitkän odottelun jälkeen lausunnolla viime vuoden lopulla. Lapsiasianeuvottelukunnan lastensuojelujaosto teki asian jatkovalmistelusta konkreettisen ehdotuksen tammikuussa. Saatujen hyvien palautteiden jälkeen suositusluonnos jäi kuitenkin jälleen sos.ja terv.ministeriön pöydälle odottamaan uutta hallitusta ja ministeriä.
Nyt peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin pitäisi ensi töikseen saada asia valmiiksi. Ja suositukset eivät tietenkään riitä, vaan tarvitaan myös monia konkreettisia parannustoimia yhteistyössä kuntien ja kaikkien niiden kanssa, jotka lastensuojelun parissa toimivat, mukaan lukien lastensuojelun asiakkaat.
YK-komitea kiittää Suomea ohjelmatyöstä ja uudistuksista, joiden tavoitteena on vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Komitean toiveina Suomelle ovat kuitenkin lapsipolitiikan selkeämpi koordinaatio eri ministeriöiden sekä kuntien kesken, parempi lapsen oikeuksiin liittyvä koulutus lasten kanssa työskenteleville sekä vähemmistöjen kuten vammaisten, romani- ja saamelaislasten olojen parantaminen. Myös lapsiryhmien koon pienenemiseen ja hoitosuhteiden jatkuvuuteen tulee uudistettavassa varhaiskasvatuslaissa pyrkiä.
Komitea suosittaa myös lasten parempaa osallistumista koulun arkeen sekä koulun toimintaan enemmän yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä. Komitea toivoo Suomen kartoittavan lasten omat näkemykset huonon kouluviihtyvyyden syistä. Myös kouluterveydenhoitajien ja koulupsykologien palveluita koulussa pitäisi lisätä.
Lue ulkoministeriön tiedote YK:n lapsen oikeuksien komitean suosituksista Suomen valtiolle tästä. Sivuilta löytyy suositus englanniksi. Suomeksi se luvataan kääntää pikimmiten.
Klikkaa tästä lapsiasiavaltuutetun tiedotteeseen.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Hankintalain uudistustarve hallitusohjelmassa
Lastensuojelupalvelujen hankintaprosessi ja kuntien lastensuojelupalvelujen hankinta- ja sopimuskäytännöt ovat ongelmallisia. Olen kirjoittanut asiasta viime kesänä mm. Sosiaalitietolehteen (linkki ko.lehden numeroon 8/2010 elokuu, on tämän tekstin loppussa).
Hankintalainsäädäntö tuottaa ongelmia myös monien muiden asiakasryhmien palveluissa, joissa on kyse juuri tälle henkilölle räätälöidyistä palveluista, kuten useimmin on kehitysvammapalveluissa, muissa vammaispalveluissa, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluissa.
Hankintaprosessin ja -lain ongelmista on juuri äsken (17.6.2011) väitellyt HM Ilona Lundström, jonka väitösirjan tiedotteeseen ja väitökirjaan pääset tästä linkistä.
Uusi hallitusohjelma aikoo selvittää hankintalain soveltamisongelmat ja uudistaa hankintalakia (sivulla 57):
"Selvitetään hankintalain soveltamista nykyistä rajatummin tilanteissa, joissa on kyse erityisen haavoittuvien asiakasryhmien (mm. vammaiset, vanhukset, lapset) pitkäaikaisten tai harvoin tarvittavien palvelujen järjestämisestä. Hankintalakia uudistettaessa huomioidaan myös pienten tuottajien asema ja kielelliset erityispiirteet."
Uusi hallitusohjelma edellyttää, että kunnat laativat palvelustrategian, jossa linjataan palvelujen tuottamistavat. Asiakaslähtöisyyttä, laatua ja kustannusvaikuttavuutta peräänkuulutetaan(s.57).
" Kuntien järjestämisvastuulla olevat palvelut tuotetaan asiakaslähtöisesti sekä laadukkaalla ja kustannusvaikuttavalla tavalla. Kunta voi tuottaa palvelut itse, yhdessä toisten kuntien kanssa tai ostaa ne toiselta kunnalta tai yksityisiltä palvelutuottajilta (yritykset, järjestöt, säätiöt). Yksityinen ja kolmas sektori täydentävät kuntien palveluja. Kolmannen sektorin ja seurakuntien osaamista ja kokemuksia hyödynnetään.
Kuntien tulee laatia palvelustrategia, johon sisältyvät kunnan järjestämisvastuulla olevat palvelut sekä palvelut, jotka kunta on ottanut järjestettäväkseen. Palvelustrategian tulee toteuttaa, konkretisoida ja tarkentaa palvelujen kehittämistä koskevia linjauksia."
Tähän kehittämistyöhön varmasti moni alan toimija, myös minä, mieluusti tulee osallistumaan.
Järjestöpohjaiset sote-alan palveluntuottajat ovat perustaneet Reilu Palvelu -tuotemerkin, jolla yhdessä edistävät vastuullista liiketoimintaa. Klikkaa tästä Reilu Palvelu-sivuille.
Linkki Sosiaalitietolehden numeroon, josta artikkelini löytyy.
Hankintalainsäädäntö tuottaa ongelmia myös monien muiden asiakasryhmien palveluissa, joissa on kyse juuri tälle henkilölle räätälöidyistä palveluista, kuten useimmin on kehitysvammapalveluissa, muissa vammaispalveluissa, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluissa.
Hankintaprosessin ja -lain ongelmista on juuri äsken (17.6.2011) väitellyt HM Ilona Lundström, jonka väitösirjan tiedotteeseen ja väitökirjaan pääset tästä linkistä.
Uusi hallitusohjelma aikoo selvittää hankintalain soveltamisongelmat ja uudistaa hankintalakia (sivulla 57):
"Selvitetään hankintalain soveltamista nykyistä rajatummin tilanteissa, joissa on kyse erityisen haavoittuvien asiakasryhmien (mm. vammaiset, vanhukset, lapset) pitkäaikaisten tai harvoin tarvittavien palvelujen järjestämisestä. Hankintalakia uudistettaessa huomioidaan myös pienten tuottajien asema ja kielelliset erityispiirteet."
Uusi hallitusohjelma edellyttää, että kunnat laativat palvelustrategian, jossa linjataan palvelujen tuottamistavat. Asiakaslähtöisyyttä, laatua ja kustannusvaikuttavuutta peräänkuulutetaan(s.57).
" Kuntien järjestämisvastuulla olevat palvelut tuotetaan asiakaslähtöisesti sekä laadukkaalla ja kustannusvaikuttavalla tavalla. Kunta voi tuottaa palvelut itse, yhdessä toisten kuntien kanssa tai ostaa ne toiselta kunnalta tai yksityisiltä palvelutuottajilta (yritykset, järjestöt, säätiöt). Yksityinen ja kolmas sektori täydentävät kuntien palveluja. Kolmannen sektorin ja seurakuntien osaamista ja kokemuksia hyödynnetään.
Kuntien tulee laatia palvelustrategia, johon sisältyvät kunnan järjestämisvastuulla olevat palvelut sekä palvelut, jotka kunta on ottanut järjestettäväkseen. Palvelustrategian tulee toteuttaa, konkretisoida ja tarkentaa palvelujen kehittämistä koskevia linjauksia."
Tähän kehittämistyöhön varmasti moni alan toimija, myös minä, mieluusti tulee osallistumaan.
Järjestöpohjaiset sote-alan palveluntuottajat ovat perustaneet Reilu Palvelu -tuotemerkin, jolla yhdessä edistävät vastuullista liiketoimintaa. Klikkaa tästä Reilu Palvelu-sivuille.
Linkki Sosiaalitietolehden numeroon, josta artikkelini löytyy.
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Eipä ollut mainintaa lastensuojelututkimuksesta hallitusohjelmassa
Perjantaina 17.6.2011 julkistetussa hallitusohjelmassa ei ollut kirjausta edes siitä, että lastensuojelututkimuksen tilaa selvitettäisiin. Olen pettynyt. Ohjelmaa laatineiden joukossa oli monia, joiden tiedän hyvin tuntevan lastensuojelututkimuksen nykytilan ja sen, miten tutkimustiedon puute myös vaikuttaa lastensuojelutyöhön.
Toki hallitusohjelmassa oli lastensuojelua koskevia monia aikeita. Lastensuojeluun vaikuttaa myös se, miten lapsiperheiden asioita parannetaan ja ehkäisevää lastensuojelua kehitetään. Myös päihdepalvelujen osalta aiotaan varmistaa raskaana olevien naisten hoidon ja kuntoutuksen palvelut. Samoin sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa aiotaan painottaa syrjäytymisen ehkäisyä, mikä kohdentuu tällöin myös lastensuojelun asiakkaisiin. Perhekeskusten toimintaa aiotaan laajentaa ja monella tavalla kehittää lapsiperheiden palveluja ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Myös yhteiskuntatakuu nuorille ja varhaiskasvatuksen ongelmia ehkäisevän toiminnan kehittäminen ovat asioita, jotka vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointiin, mikä taas heijastuu lastensuojelun tukitoimien tarpeeseen. Myös lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan kansallista koordinaatiota aiotaan parantaa - tämä oli myös yksi prioriteettilistallani olleita tavoitteita. Koordinaatioon tulee liittää mukaan myös kunnallisen ja kansallisen lapsi- ja perhepolitiikan vuorovaikutuksen parantaminen.
Sos. ja terveysminsterinä kokoomuksen Paula Risikolla on mahdollisuus jatkaa jo aloitettujen asioiden parissa, vaikka peruspalveluministerinä jatkossa toimiikin Maria Guzenina-Richarson, joka kuten myös opetusministeri Jukka Gustafson ajavat varmasti näitä asioita. Yhteistyö heidän kanssaan tulee kyllä sujumaan. Ja ehkäpä tuo lastensuojelututkimuskin saadaan selvitettävien asioiden ministeriagendalle.
Tässä ote hallitusohjelman varsinaisesta lastensuojelua koskevasta kirjauksesta sivulta 62:
" Tehostetaan toimia huostaanottojen vähentämiseksi. Lastensuojelussa painopistettä siirretään ennalta ehkäisyyn, varhaisiin tukipalveluihin ja laitosvaltaisuuden purkamiseen. Lastensuojelussa korostetaan perhekeskeisyyttä ja kehitetään perhehoitolainsäädäntöä edelleen ottaen huomioon myös väestön ikääntymisestä syntyvät tarpeet. Lisätään turvakotipalveluja."
Tämä pitää nyt konkretisoida käytännön lastensuojelun kehittämiseksi, niin että huostaanottojen määrä vähenee, ei vain yksittäisissä kunnissa, joissa on tehty kovasti työtä lastensuojelutarpeen vähentämiseksi, vaan koko maassa. Kyse ei tietenkään ole siitä, että itsearvoisesti vähennetään huostaanottojen määrää, vaan siitä, että vähennetään huostaanoton tarvetta yhteiskunnassa. Jos lapsi kaikista tukitoimista huolimatta tarvitsee huostaanottoa, siihen hänellä tulee olla jatkossakin oikeus.
Klikkaa tästä luettavaksi koko hallitusohjelma.
Valtioneuvoston sivuilta löytyy myös 17.6.2011 tiedostutilaisuuden anti tästä.
Toki hallitusohjelmassa oli lastensuojelua koskevia monia aikeita. Lastensuojeluun vaikuttaa myös se, miten lapsiperheiden asioita parannetaan ja ehkäisevää lastensuojelua kehitetään. Myös päihdepalvelujen osalta aiotaan varmistaa raskaana olevien naisten hoidon ja kuntoutuksen palvelut. Samoin sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa aiotaan painottaa syrjäytymisen ehkäisyä, mikä kohdentuu tällöin myös lastensuojelun asiakkaisiin. Perhekeskusten toimintaa aiotaan laajentaa ja monella tavalla kehittää lapsiperheiden palveluja ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Myös yhteiskuntatakuu nuorille ja varhaiskasvatuksen ongelmia ehkäisevän toiminnan kehittäminen ovat asioita, jotka vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointiin, mikä taas heijastuu lastensuojelun tukitoimien tarpeeseen. Myös lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan kansallista koordinaatiota aiotaan parantaa - tämä oli myös yksi prioriteettilistallani olleita tavoitteita. Koordinaatioon tulee liittää mukaan myös kunnallisen ja kansallisen lapsi- ja perhepolitiikan vuorovaikutuksen parantaminen.
Sos. ja terveysminsterinä kokoomuksen Paula Risikolla on mahdollisuus jatkaa jo aloitettujen asioiden parissa, vaikka peruspalveluministerinä jatkossa toimiikin Maria Guzenina-Richarson, joka kuten myös opetusministeri Jukka Gustafson ajavat varmasti näitä asioita. Yhteistyö heidän kanssaan tulee kyllä sujumaan. Ja ehkäpä tuo lastensuojelututkimuskin saadaan selvitettävien asioiden ministeriagendalle.
Tässä ote hallitusohjelman varsinaisesta lastensuojelua koskevasta kirjauksesta sivulta 62:
" Tehostetaan toimia huostaanottojen vähentämiseksi. Lastensuojelussa painopistettä siirretään ennalta ehkäisyyn, varhaisiin tukipalveluihin ja laitosvaltaisuuden purkamiseen. Lastensuojelussa korostetaan perhekeskeisyyttä ja kehitetään perhehoitolainsäädäntöä edelleen ottaen huomioon myös väestön ikääntymisestä syntyvät tarpeet. Lisätään turvakotipalveluja."
Tämä pitää nyt konkretisoida käytännön lastensuojelun kehittämiseksi, niin että huostaanottojen määrä vähenee, ei vain yksittäisissä kunnissa, joissa on tehty kovasti työtä lastensuojelutarpeen vähentämiseksi, vaan koko maassa. Kyse ei tietenkään ole siitä, että itsearvoisesti vähennetään huostaanottojen määrää, vaan siitä, että vähennetään huostaanoton tarvetta yhteiskunnassa. Jos lapsi kaikista tukitoimista huolimatta tarvitsee huostaanottoa, siihen hänellä tulee olla jatkossakin oikeus.
Klikkaa tästä luettavaksi koko hallitusohjelma.
Valtioneuvoston sivuilta löytyy myös 17.6.2011 tiedostutilaisuuden anti tästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)