sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Lastensuojelun vaikuttajafoorumi 17.5.2010

Vaikuttajafoorumi toteutetaan kutsuseminaarina Kuntatalolla yhteistyössä Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahasto ITLA:n, Lapsuudentutkimuksen seuran, Kuntaliiton, Lastensuojelun Keskusliiton ja Lapsiasiavaltuutetun kanssa. Teemana on lastensuojelun vaikuttavuus. Paneudumme erityisesti siihen, miten lastensuojelu kykenee turvaamaan lapsille mahdollisuuden pysyviin kasvuolosuhteisiin ja ns. tavalliseen lapsuuteen. Toisena teemana on lastensuojelun yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Tilaisuudessa julkaistaan myös professori Tarja Pösön ja perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhosen puheenvuoro lapsen kasvuolojen pysyvyyden turvaamisesta lastensuojelussa. Puheenvuorossa ehdotetaan myös parannauskeinoja.

Kunnan lastensuojelulla on kahtalainen perustehtävä.
Ensimmäinen tehtävä koskee kaikkia kunnassa asuvia lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan ja on luonteeltaan yleinen ja yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen. Lastensuojelulain mukaan kunnan toimielimen on seurattava ja edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Kunnan on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista. Tämä tarkoittaa huolenpitoa lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja erilaisten tunnistettujen riskien, esimerkiksi lapsiin kohdistuvan ja perheväkivallan vähentämisestä. Kunnan on myös tuettava kaikkien kunnassa asuvien lasten kasvatustyötä sekä vanhemmuutta. Ehkäisevällä lastensuojelulla kunnan tulee edistää ja turvata lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukea vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Lastensuojelun yleisen tehtävän keinoin vähennetään lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ja muiden erityispalvelujen tarvetta, jotka saattavat olla yksisukupolvisia. Keskeinen kysymys on, millaiseen tietopohjaan perustuen kunnassa seurataan yhteiskunnallisen lastensuojelutehtävän vaikuttavuutta ja miten esimerkiksi päätöksentekijät arvioivat tässä tehtävässä onnistumisesta.

Toinen lastensuojelun perustehtävä on erityinen ja lapsi- ja perhekohtainen. Lastensuojelun tehtävä ei ole vain tuottaa lastensuojelutarpeen selvityksiä, avohuollon tukitoimia, huostaanottoja sekä sijais- ja jälkihuoltoa, sillä nämä ovat välineitä ja keinoja perustehtävälle. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ydintehtävä on turvata niiden lasten ja nuorten kehitys ja terveys, joiden kasvuolosuhteet ovat vaarantuneet tai vakavasti vaarantuneet ja joiden vanhemmat eivät ilman lastensuojelun tukea kykene tavallista lapsuutta ja nuoruutta heille turvaamaan. Lastensuojelu ottaa huostaan otetun sijoitetun lapsen ja nuoren osalta myös vastuun tästä.

Vastaavalla tavalla keskeinen kysymys on, mitä tietoa kunnan lastensuojelu tuottaa lapsi- ja perhekohtaisesta työstä ja miten lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta kunnassa arvioidaan? Miten tästä raportoidaan johdolle, päättäjille, yhteistyökumppaneille, asiakkaille ja kuntalaisille? Asiakasvaikuttavuustietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä. Tämä tieto jää pääosin nykyisin kokoamatta ja hyödyntämättä. Ilman osaamista ja asiakastietojärjestelmän apuvälineitä tiedonkeruu ei voi toteutua. Lastensuojelutyön ohjaamiseksi, johtamiseksi ja kehittämiseksi, tarvitaan nimenomaan asiakasvaikuttavuudesta kertovaa tietoa.

2 kommenttia: