tiistai 24. toukokuuta 2011

Lastensuojelututkimus hallitusohjelmaan

Hyvä hyvinvointipalvelujen hallitusohjelmaryhmän puheenjohtaja ministeri Paula Risikko ja muut ryhmän jäsenet.

Kiitos Paulalle ensin siitä, että otit jo nykyisen hallituksen ohjelmaan lastensuojelun kehittämistä koskevan tavoitteen ja jotain olemme saaneet aikaankin - olen itse saanut olla monissa hallitusohjelman ja Kaste-hankkeen lastensuojelua kehittävissä toimissa mukana. Tosin se kansallinen lastensuojelun laatusuositus vaatisi loppuunsaattamista pikimmiten.

Minulla on jälleen yksi toive hallitusohjelmaan ylitse muiden.

* lastensuojelututkimusta tekevän pysyvän organisaation perustaminen maahan.

Tällaisella instituutiolla tulee olla resurssit tehdä jatkuvasti lastensuojelun perustutkimusta, kuten tutkimusta huostaanotoista, huostaanottoon johtaneista elämänolosuhteista, toteutuneista avohuollon tukitoimista, huostassaolevien ja olleiden lasten ja vanhempien asiakkuuden aikaisesta tuen saamisesta ja elämäntilanteesta, myöhemmästä elämänsujumisesta, lastensuojelutyön laadusta ja työmenetelmistä, lastensuojelutyön vaikuttavuudesta, lastensuojelutyössä toteutuvasta lain soveltamisesta, lastensuojelun kustannuksista, lastensuojelulain toteutumisesta jne. Tutkimusaiheita riittää.

Suomen valtiolla on erityinen velvollisuus taata nimenomaan lastensuojelututkimukselle resurssit, sillä julkinen hallinto (valtio ja kunnat) ottaa vastatakseen lasten elämää koskevat ratkaisut. Tällä hetkellä tutkimus on vähäistä eikä kenenkään vastuulla. Yksittäiset kunnat eivät ole tutkimuslaitoksia, vaan tutkimuksen tulee olla valtion vastuulla.

On monia vaihtoehtoja käytännössä perustaa tällainen lastensuojelututkimus-yksikkö. Tärkeintä olisi, että uusi hallitusohjelma sitoutuu tällaisen perustamiseen ja varaa siihen valtion resursseja sekä kohdentaa kuntien valtionosuuksien kautta myös kuntien resursseja tutkimukseen. Pääasia olisi, että tutkimusyksikkö olisi pysyvä, sillä olisi vakituinen ja riittävä rahoitus sekä tutkijoita. Osa tutkimusrahoituksesta tulisi käyttää määräaikaisiin tutkimushankkeisiin.

Lastensuojelututkimuksen tuottamaa tietoa tarvitaan, jotta voidaan koko ajan varmistua siitä, että lastensuojelutyötä tehdään korkealla ammattitaidolla, käyttäen vaikuttaviksi osoitettuja tukitoimia, perustuu asiakkaiden tarpeisiin ja on aina asiakasta kunnioittavaaa. Lastensuojelutyön johtaminen ja työn kehittäminen vaati perustakseen tutkimustietoa, jota nyt ei kertakaikkiaan ole riittävästi.

Tutkimusyksikön lisäksi tarvitaan radikaali muutos lastensuojelun asiakasrekisterin tietosisältöön, sillä tällä hetkellä valtakunnalliseen rekisteriin ei sisälly juuri lainkaan sellaista tietoa, jonka pohjalta voitaisiin edes tehdä rekisteritutkimusta. Lastensuojelurekisteriin tulee kunnat velvoittaa tallentamaan kaikista lastensuojelun asiakkaista henkilötunnuspohjaisesti tiedot asiakkuuden keskeisistä asioista. Ilman tätä tietoa, ei laajoja asiakasmääriä koskevia tutkimuksia voida tehdä. Kuntien asiakastietojärjestelmistä tulee saada ulos tietoa, jota voidaan tutkimuksissa käyttää. Rekisteritutkimus perustuu ehdottomaan anonymitettiin, eikä kenenkään henkilöä koskevia tietoja voida yhdistää juuri tiettyyn henkilötunnukseen (tästä pitää huolen lukuisat tietosuojaan liittyvät lait).

Lastensuojelututkimuksen lisäksi tulee lastensuojelun valvontaa lisätä kaikilla tasoilla; kunnat on lain mukaan velvollisia valvomaan alueellaan olevia kaikkia yksiköitä, oli niissä kuntien omia asiakkaita tai ei. Kunnat ovat velvollisia valvomaan myös (tietenkin) niiden yksiköiden toimintaa, jonne se on asiakkaita sijoittanut, myös avohuollon palveluyksiköiden toimintaa, ja luonnollisesti jokaisen lapsen ja perheen osalta valvonta pitää olla jatkuvaa. Valtion aluehallintovirastojen (Avi:t) sekä lupa- ja valvontaviraston (Valvira) tulee myös valvoa sekä ohjata ja kehittää valvontatoimintaa koko maassa. Ja tähän on ehdottomasti liian vähän resursseja sekä Aveilla että Valviralla, että kunnilla. Valvonta pitää saattaa paremmalle tolalle myös siksi, että kansalaisten luottamus viranomaisten toimintaan säilyisi ja olisi hyvää. Hyvää luottamus voi olla silloin kun toiminta lisää lasten ja heidän läheistensä hyvinvointia, kun oikeusturva toteutuu kaikkien osapuolien osalta niinkuin pitää ja työ ammattitaitoista ja eettisesti korkeatasoista. Näin myös vähenisi Anonyymien kirjoitukset huonosti toimivasta lastensuojelusta.

Pahoillani, että muut kirjoittamistyöt ovat pitäneet minut kiireisenä, enkä ole ehtinyt blogiani pitämään ajantasalla. Olen edelleen laajan kuntakyselyn tutkimusraportin parissa. Neljän kyselyn tuottama tieto tulee kertomaan mm. että suunnanmuutosta on kuntien lapsiperheiden ja lastensuojelunn palveluissa tapahtumassa, niin että esimerkiksi lähes hävinneen lapsiperheiden kotipalvelun saatavuutta ollaan parannettu. Tutkimusraportti valmistuu vasta alkusyksyllä.

Toinen hallitusohjelmaan saatava asia liittyy lasten, nuorten ja perheiden palveluihin ja tavoitteeseen lisätä eri ministereiden ja ministeriöiden ja niiden neuvottelukuntien yhteistyötä, kuten myös valtion ja kuntien yhteistyötä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointisuunnittelussa. Tästäkin Paula Risikko tietää, sillä lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelmassa työstettiin talvella 2011 ehdotus, miten politiikkaohjelman jälkeen uudessa hallituksessa tällaisia vakiintuneita yhteistyörakenteita voitaisiin viedä eteenpäin. OKM:n raportti ehdotuksineen on asiasta olemassa - tässäkin työssä olen saanut olla mukana. Kokonaisvastuu niin kansallisella kuin kunnallisella tasolla, ja näiden keskinäisellä yhteistyöllä, parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia sekä ehkäisevää lastensuojelua ja ehdottomasti viimesijaista lastensuojelua.

Tässä linkki tuohon OKM:n raporttiin.

Lapsiasiavaltuutetun tukena toimiva neuvottelukunta myös kiirehti 19.5.2011 kokouksessaan lastensuojelun tutkimusyksikön perustamista. Aloite asiasta tehtiin neuvottelukunnan lastensuojelujaostosta, jonka puheenjohtaja olen kuluneen neuvottelukunnan toimintakauden ajan toiminut (2008-2011). Lastensujelututkimus-yksikön perustamista esittää myös ITLAn (Suomen Itsenäisyyden lastenrahasto) tukema Lastut -tieto ja tutkimusverkosto.

Ne, jotka ovat seuranneet blogiani pidempään, tietävät että olen kirjoittanut hallitusohjelmatavoitteista jo muutama kuukausi sitten, mm. lapsiperheköyhyys, lastensuojelun sosiaalityö jne. tulisi olla hallituksen listalla myös.

Klikkaa tästä tähän blogikirjoitukseeni.

8 kommenttia:

  1. En jaksa vielä uskoa että perheiden hätä mielivaltaisen lastensuojelun kynsissä tulisi Rousun keinoin - edes Risikon myötävaikutuksella - kuulluksi ja päivänvaloon.

    Toivon kuitenkin että kaikilla virkamiestasoilla ymmärrettäisiin se, että laiton huostaanotto on perusoikeusrikos, ja vaikeneminen niistä edesauttaa ihmisoikeusrikollisuutta ja salassapitovaatimusten hämärän peitossa toimivaa suoranaista huostateollisuutta Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Jokaisen huostaanoton pitää tietenkin olla laillinen. Anonyymi kirjoittaja ei selvästikään halua parantaa lastensuojelututkimusta, joka voisi esim.tuottaa tutkittua faktatietoa huostaanotoista. Keskustelu Anonyymien kanssa taitaa olla aivan turhaa... vastaa Anonyymi Rousu

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti kaikki "lastensuojelijat" eivät malta pitäytyä faktamaailmassa.

    Se on surullista. Ei riitä että sitä tutkitaan - mielivalta pitää tuomita ankarasti.

    VastaaPoista
  4. Lastensuojelututkimuksen ja suoran asiakaspalautteen keruun lisääminen ja rahoitus on erittäin kannatettava idea. En kuitenkaan yhdy käsitykseesi, että lastensuojelun toimintakäytännöt korjaantuisivat pelkästään tutkimusta lisäämällä tai että väitteitä lastensuojelun toimimattomuudesta esittäisivät pääasiassa anonyymit.

    http://www.knuutilaki.net/node/31
    http://hannamantyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60480-lapsikauppaa-verovaroin
    http://annakontula.blogspot.com/2008/01/lastensuojelun-huolenaiheet.html
    http://annakontula.blogspot.com/2007/02/ongelmanuoret-ja-lastensuojelu.html
    http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/vaaryyskirja.htm
    http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos//huostaanotto.htm
    http://www.vartu.fi/lehtikirjoitukset/HS08092007.pdf
    http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/vuoden-piina-lapsen-pahoinpitelyep%C3%A4ilyist%C3%A4/673604
    http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/suomessa-varastetaan-lapsia
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/aiti-sai-huostaanotetun-lapsensa-takaisin/art-1288338364964.html
    http://www.kaapeli.fi/pesue/artikkeleita/
    http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?1245700
    http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/ajankohtaisohjelmien-aiheita/mot-pelastakaa-lapset-isalta
    http://anupalosaari.blogspot.com/p/lapsiperheiden-koyhyys-suomessa_12.html
    http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009_02_01_archive.html
    http://www.kaapeli.fi/pesue/artikkeleita/HsYoKjaT18052000.html

    VastaaPoista
  5. Kiitos hienosta lastensuojelusta kirjoittavien listasta. Lastensuojelusta tulee kirjoittaa ja tuoda muullakin tavalla näkyviin lastensuojelun todellisuutta. Elämä on on erilainen eri lapsille ja perheille, ja lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tehtävä on auttaa ja tukea silloin kun siihen on tarvetta. Miten löytää yhteinen missio lastensuojelun kehittämiseksi, jossa asiakkaat, työntekijät, tutkijat jne. voisivat yhdessä saada aikaan parannuksia? Nyt jokainen toimii tahollaan. Voimien yhdistäminen jonkinlaiseksi lastensuojelun foorumiksi, saattaisi nostaa asiat paremmin julkiseen keskusteluun.

    VastaaPoista
  6. Yksi jonninjoutava asialle vihkiytyneiden foorumi ei auta mitään, ei vaikuta mitenkään (korkeintaan ehkä näitä ammattihöpöttäjiä työllistävästi). Lopputulos on todennäköisesti jokin vaimea projekti joka tulee elinkaarensa päähän heti kun rahoitus loppuu.

    Lastensuojelussa ilmenevä mielivalta pitää tuomita riittävän ankarasti tuomioistuimissa ja siitä pitää olla kouriintuntuvia seurauksia ihmis- ja perusoikeusloukkauksiin syyllistyneille sosiaalityöntekijöille.

    VastaaPoista
  7. Mielivaltaa ei tietenkään pidä mitenkään hyväksyä, ja jokainen tällainen epäily on tietenkin tutkittava. Ja jos tuomioita on jaettava, niin sitten niitä jaetaan. Tämän seurauksena on aina myös toimintaa parannettava, jotta vastaavaa ei jatkossa enää ole.

    Tämä ei kuitenkaan vähennä tarvetta lastensuojelutyön jatkuvaan kehittämiseen muuttuvassa maailmassa ja ihmisten elämässä. Tarvitaan siis myös niitä yhteisiä foorumeita, eikä vain kerran kokoontuvaa tilaisuutta, vaan pysyvää vakiintunutta rakentavaan vuoropuheluun perustuvaa eri osapuolien yhteistyöareenaa. Siitä puhuin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos että tuomitsit selvin sanoin sosiaalityöntekijöiden harjoittaman mielivallan lastensuojelussa!
    Toivottavasti Sinun äänesi kuuluu paremmin kuin niiden perheiden, jotka ovat viranomaisten käsittämättömän noitavainon kohteeksi joutuneet.

    Tarkoitin lähinnä kritiikilläni sitä, että hampaattomat foorumit eivät auta, kun kentällä rehottaa selviä perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavia toimintatapoja.

    Hyvää kesänjatkoa!

    VastaaPoista