sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Lastensuojelututkimusta tulee lisätä

Olen edelleen mukana pysyvänä asiantuntijajäsenenä lapsiasiavaltuutetun tukena toimivassa neuvottelukunnassa kaudella 2011-2015. Aiemmin tehtävää hoidin Kuntaliiton työhöni liittyen, ja nyt Metropolia ammattikorkeakoulun yliopettajana. Pyrin toimimaan myös linkkinä ammattikorkeakoulujen lapsi- ja nuorisoalan koulutukseen. Lue lisää neuvottelukunnasta alla olevasta linkistä.

Ensimmäisessä syksyn kokoontumisessa oli esillä mm. opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) saapunut vastaus lastensuojelututkimusta koskeneeseen neuvottelukunnan aloitteeseen. OKM on samaa mieltä lastensuojelututkimuksen lisäämisen tarpeesta. Lue OKM:n lausunto alla olevasta linkistä.

Käsittelimme asiaa myös neuvottelukunnan antamassa lausunnossa OKM:n valmistelemaan Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan (Lanuke), jonka valtioneuvosto tulee hyväksymään lausuntokierroksen jälkeen syksyn lopulla. Ohjelma linjaa nykyisen hallituksen lapsi- ja nuorisopolittiikkaa. Lue neuvottelukunnan hyvä lausunto alla olevasta linkistä.

Tiedän, että lastensuojelututkimuksen lisääminen ja vakiintuneen tutkimusverkoston/yksikön perustaminen on vielä pitkän tien takana. Olen silti luottavainen. Jos on saatu aikaiseksi esim. Nuorisotutkimusverkosto ja sille myös jatkuvaa tutkimusrahoitusta, niin miksi emme saisi aikaan myös lastensuojelun tutkimuksen ja tiedon ympärille vakiintunutta tutkimusrakennetta ja rahoitusta. Lisäsin linkkilistaani myös meneillään olevan LasTut-hankkeen sivut. Lastensuojelun tieto ja tutkimus-hanke toimii määräaikaisena hankkeena Nuorisotutkimusverkostossa. LasTut julkaisi 27.10.2011 raportin, jossa lukuisat haastateltavat kuvaavat mitä lastensuojelussa tulisi tutkia. Varsinkin kun yhteiskunta ottaa huostaansa lapsia, niin on täysin välttämätöntä, että tätä myös tutkitaan. Myös siitä, miksi avohuollon tutkitoimin ei lasta ja perhettä ole voitu auttaa, tulee tuottaa tutkimusta. Klikkaa linkkiä, niin pääset lukemaan tilaisuuden materiaalit ja raportin. Raporttiin tästä.

Jotain on sentään perusturvaministeri päättänyt: STM selvittää parhaillaan millä tavoin vuosikymmeniä sitten on huostaanotettuja lapsia kohdeltu. Selvitystarve nousi esille Ruotsissa tehdyn vastaavan selvityksen perusteella. Vaikka menneisyyden selvittäminen on tärkeää - voimme siitäkin oppia, olisin sitä mieltä, että nykyisyyden selvittäminen olisi vielä tärkeämpää. Klikkaa alla STM:n asiaa koskeneeseen uutiseen.

Lapsiasianeuvottelukunnan sivuille tästä

OKM:n vastaus lastensuojelututkimusaloitteeseen

Neuvottelukunnan lausunto Lanuke-ohjelmaan

STM:n uutinen: miten selvitetään menneisyyden lastensuojelulasten kohtelua.

1 kommentti:

  1. Olisin halukas olemaan käytettävissä, kun tutkitte lastensuojelulasten kohtelua. Neljä lasteni ovat olleet huostaanotettuina. Yksi sijoituksista oli todella onnistunut ja kolmen muun lapsen kohdalla tapahtui monenlaista ,todella epäasiallista ja huonoa kohtelua. tapahtumat sijoittuvat aikajaksolle 97-2010. Olin itse se, joka hain lapsilleni apua oman jaksamiseni romahtaessa. Yhteystietoni leena.lumijarvi@suomi24.fi

    VastaaPoista