torstai 17. marraskuuta 2011

Vihdoinkin keskustellaan valvonnan kehittämisen tarpeesta

Tarvittiin valelääkärien paljastuminen, jotta vihdoin keskustellaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta. Äsken TV 1:n ajankohtaiskeskustelun johtopäätöksenä todettiin, että on arvioitava valvonnan KOKONAISUUTTA: miten valvonta toimii, mikä on kenenkin tehtävä valvonnassa, millaista valvontaa tarvitaan ja milloin sitä tehdään, esim. ennakkovalvonta, toiminnan aikainen valvonta ja jälkikäteisvalvonta.

Vaikka nyt keskustellaan lupamenettelyyn liittyvän valvonnan pettämisestä, toivon että valvonnan kokonaisuuden toimivuutta arvioitaisiin koko valvontajärjestelmän näkökulmasta. Valvovia viranomaisia ovat myös kunnat, ja luulenpa, että kuntien valvontaresurssit ja osaaminen eivät ole myöskään ihan niin hyvässä kunnossa kuin se nykyisessä palvelujärjestelmä-viidakossa pitäisi olla. Kunta valvoo alueellaan toimivia palveluyksikköja sekä kunnan hankkimia ostopalveluja sekä palveluntuottajaa että palvelujen toteutumista kunkin asiakkaan osalta. Lisäksi on palveluntuottajan oma valvontajärjestelmä, joka on tullut sos.huollon lainsäädäntöön tänä vuonna. Ja jonkun kait pitää ehtiä valvoa myös kuntien omaa toimintaa (Avi:t lähinnä tekee tätä), ja kunnat itse omavalvontana. Asiakkaillakin tulee olla rooli valvoa käyttämäänsä/saamaansa palvelua.

Tässä TV-ajankohtaiskeskustelussa ei tullut esille, mitä puhujat tarkoittivat kun haluavat nyt arvioitavan koko valvontaa ja sen huolellisen analysoinnin perusteella kehittää valvontaa. Palvelujärjestelmässä on nykyisin niin monia toimijoita, että jotain koko valvontajärjestelmälle todellakin pitää tehdä. Tämänkaltaisesta on esimerkkejä muista maista, eli kun paljastuu jotain tosi karmeata, niin sitten on eri maissa pantu myös valvontajärjestelmä kokokonaan uusiksi.

4 kommenttia:

  1. Lastensuojelun toiminnassa on paljon erittäin epäasiallista toimintaa. Lapsen etu ja suojelu voi jäädä kokonaan taka-alalle. Liian usein toimenpiteet ovat pikemminkin perhettä tuhoavia. Alalla on suuri määrä työntekijöitä, joilla ei ole riittävää pätevyyttä. He tekevät päätöksiä, jotka sitten joku kriteerit täyttävä allekirjoittaa tapaukseen tutustumatta.
    Tämä käy ilmi silloin, kun lastensuojelun asiakirjat ovat ristiriidassa keskenään.
    Kysymyksiä herättää myös se, että jokaisen tärkeän, toimeenpanopäätös asiakirjan, allekirjoittaja on eri henkilö.
    Lastensuojelun perhetyö, kaksoisroolissaan, on liian usein perhettä dominoivaa ja psyykkisesti äärettömän raskasta. Jatkuvasti perhettä tarkkaileva vieras henkilö, jonka tiedetään keräävän aineistoa lastensuojelulle, ei voi olla traumatisoimatta perhettä.
    Valitettavaa on myös hallinto-oikeuksien toiminta. Kaikki lastensuojelun käsitykset kelpaavat todisteeksi vaikka vanhemmilla on asiantuntijoiden antamaa faktamateriaalia, joka kumoaa lastensuojelun lausumat.
    Hallinto-oikeuksien, sekä alempien että korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä viranomainen on aina oikeassa. Onko se oikeus?
    Olen kohdannut lastensuojelun henkilöitä eri paikkakunnilla. Joukossa on myös asiallista toimintaa.
    Toisaalta on paljon myös erittäin arveluttavilla periaatteilla toimivia tahoja. Perheenyhdistämis tavoitteisiin ei ole minkäänlaista pyrkimystä. Päinvastoin. Huostatun lapsen ja hänen vanhempiensa tapaamisia pyritään vaikeuttamaan.
    Pahin kokemus on, sijoituksen seurauksena taantuneen ja traumatisoituneen lapsen hoitamatta jättäminen ja trauman kieltäminen.
    Sijaisperhe pitäisi olla lapselle räätälöity. Miten esim. virkamiesperhe, jossa molemmat vanhemmat käyvät töissä, perheessä on useita omia lapsia, koko perhellä on omat harrastuksensa, voi ja jaksaa toimia traumatisoituneen lapsen huoltajina.
    Tapaamisista keskusteltaessa, lastensuojelu on kehoittanut vanhempia ajattelemaan sijoitusperheen arkea. Se on yksi syy, miksi tapaamisten järjestäminen on melkein mahdotonta.
    Kysymyksessä on vakava asia, lapsen elämä ja tulevaisuus. Siitä päättäminen ei saisi olla ammattitaidottomien eikä harjoittelijoiden tehtävä.
    Esimerkki lapsi voi kaikkien terveydenhuollon asiantuntijoiden lausuntojen mukaan hyvin, kotona ollessaan. Lastensuojelukaan ei ole kyennyt mainitsemaan yhtään huostaaoton kriteeriä, joka täyttyisi.
    Mistä mahtaa lopultakin olla kysymys?

    VastaaPoista
  2. Hei.Kiitos kommentista. Uskon, että myös tämänkaltaista lastensuojelua on, vaikka ei missään tapauksessa saisi olla. Jos yhtäkään huostaanoton kriteeriä ei enää täyty, niin saattaa tietenkin olla lapsen etu saada jäädä esim. sijaisperheesee, jossa mahdollisesti on elänyt koko elämänsä. Huostaanottopäätöksessä tulee tietenkin lapsen tilanteen olla sellainen, että hän ei voi olla omien vanhempiensa hoidossa, eli kriteerien tulee täyttyä.

    Kuten tuot esille, on myös asiallisesti ja ammattitaitoisesti toimivaa lastensuojelutyötä lapsen ja perheen parhaaksi. Sellaista pitäisi lastensuojelutyön olla kaikissa kunnissa.

    Niin monia asioita pitäisi lastensuojelutyössä edelleen kehittää, jotta työntekijöiden osaaminen olisi korkealaatuista. Kuten blogissani olen todennut, tarvitaan myös kunnollista valvontaa, mutta senkin resurssit ovat nyt täysin riittämättömät, eikä valvonta saisi kohdistua vain yksityisten palveluntuottajien toimintaan ja vain sijaishuoltoon, vaan myös kunnan omaan lastensuojelutyöhön, ja myös avohuoltoon, perhetyöhön.

    Toivon myös, että jokainen asiakas valittaa päätöksistä ja myös kantelee aluehallintovirastolle työn laadusta, kohtelusta yms. - viimeistään valvojan reagoinnin tulisi muuttaa huonosti hoidetun lastensuojelutyön laatua.

    Ja tarvitaan laaja-alaista lastensuojelututkimusta jossa tutkitaan suurta määrää asiakastapauksia. Mistä tämänkaltaiseen ja jatkuvaan tutkimukseen rahat? Minusta tällaisen tutkimuksen tulisi olla itsestäänselvyys, jota valtio ja kunnat yhdessä rahoittavat.

    Kiitos arvioinneistasi. Parempaan pitää pyrkiä.

    VastaaPoista
  3. Hei, olen toiminut pari vuotta tukihenkilönä perheelle, jossa kolmesta lapsesta kaksi Nyt 16 ja 21 -vuotiaita) on ollut sijoitettuna kodin ulkopuolella. Molemmat ovat olleet intensiivisessa psykiatrisessa hoidossa. Tämä kokemus yhdessä muun kertyneen informaation kanssa on lisännyt huolta molempien toimintojen ja yleensä lappsiperheiden sosiaalityön ja mielenterveystyön laadusta.

    Kun puhutaan laadun halllinnasta ja valvonnasta, on tärkeätä selkiyttää tarkemmin, mistä on kysymys.

    Laadun hallinta on tai sen pitäisi olla välttämätöntä kaikessa lapsi/perhetyössä. Olisi hyvä puhua myös läpinäkyvyydestä ja tilivelvollisuudesta suhteessa toiminnan kohteena oleviin perheisiin ja myös veronmaksajiin, laajemmin kuntalaisiin. Esimerkiksi Englannissa seurataan lastenpsykiatrian intensiivihoidon tuloksia yhteisesti sovitulla menettelyllä.

    Laadun valvonta on eri asia kuin laadun hallinta. Valvontaa tarvitaan siksi, että laadun hallinta ei aina toimi. Valvontaa tarvitaan erityisesti heikkojen asiakkaiden turvaksi. Jos missään niin lastensuojelussa ja lastenpsykiatriassa asiakkaiden mahdollisuus valvoa heille tarjotun palvelun laatuas on heikkoa. Vaikka 99 % toiminnasta olisi laadukasta, yksi prosentti 17 000 sijaishuollon lapsesta on lähes 200.

    Tällaisessa kentässä tuntuu välttämättömältä erottaa toisistaan laadun hallinta ja valvonta. Hallinta kuuluu palvelun tuottajan ja kunnan tehtäviin, mutta valvonta voisi olla muun tahon tehtävä. Näin on toimittu työsuojelussa.

    Ehdotan harkittavaksi vastaavaa menettelyä kaikkiin lasten palveluhin: Kunnista ja palvelujen tuotttajista riippumaton taho nvalvomaan toiminnan laatua.

    VastaaPoista
  4. Hei, Matti Rimpelä on tietenkin aivan oikeassa. Hänen ja muidenkin kannattaa lukea myös palvelujen tuottamista ja valvonnan kehittämistä (mm. riippumattoman valvojan osalta) koskevat muut blogikirjoitukseni, jossa vastaavia ehdotuksia olen tehnyt: viimeksi 22.11., 30.11. ja 11.12.2011.

    Olen itse myös hyvin tietoinen laadunhallinnan ja laadun kysymyksistä/eroista, joista olen kirjoittanut kollegani kanssa muutaman oppaankin mm. Rousu & Holma 2004 Lastensuojelupalvelujen laadunhallinta, ja tätä aiemmin jo vuonna 1999 lastensuojelun sosiaalityön laatua käsittelevä LASSO-julkaisua.

    Lastensuojelun laatukriteerit tulee määrätä kansallisesti ja se, että jokainen organisaatio toiminnassaan täyttää vaaditut kriteerit, on tietenkin jokaisen organisaation johtamisen keskeinen tehtävä. Laatukriteerien tulee koskea kaikkia toimijoita, ei vain yksityisiä palveluntuottajia, joita koskee mm.omavalvonta-säännökset ja joiden laatua kunta kilpailuttaessaan jo vahtii (mutta oma toiminta saattaa olla laadultaan kehdompaa, ja toisaalta kunnan lastensuojelun sosiaalityön laatu vaikuttaa myös kaikkien muiden toiminnan onnistumiseen (mm. Rousu 2007).

    Jostakin syystä viime vuosina kirjoitetut kaikki kansallisiksi ohjeiksi tarkoitetut asiakirjat vain makaavat edelleen STM:n pöydällä, kuten mm. kansallinen lastensuojelun laatusuositusluonnos, ohjeet lastensuojelusta ja yhteistyöstä terveydenhuollon sekä ohjeet opetustoimen organisaatioille, kansallinen perhehoidon toimintaohjelma - näiden valmisteluun olen myös osallistunut jo joitakin vuosia sitten.

    Kannattaa tutustua myös Tupu Holman v.2009 LapsiARVI-kriteerit: perusvaatimukset lastensuojelupalvelujen laadulle -oppaaseen. Kaikki julkaisut löytyy maksuttomina pdf-julkaisuina kunnat.net > kirjakaupasta.

    VastaaPoista