sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Lastensuojelun kehittyminen näkyy hienoisesti tilastoissa ja tutkimuksissa

Tämä on pitkä blogikirjoitus.

Referoin ja tulkitsen tässä Kuusikko-kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu) vuoden 2010 tilastollista vertailuraporttia sekä Kuntaliiton lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmiin liittynyttä kyselytutkimusraporttia (Rousu & Keltanen 2011, tulossa).

Lastensuojelua on kehitetty viimeisen 10-15 vuoden ajan erityisen paljon: lastensuojelun kehittämisohjelma, Kaste-hankkeet, Perhekeskus-hanke ja lukuisat muut. Muutosta parempaan on varmasti tapahtunut Reino Salon 1956 esille nostamissa asioissa, kuten lapsen ja perheen kohtaaminen tunnetasolla, varhainen tuki ja kokonaisvaltainen auttaminen ja kasvuolojen riskien vähentäminen. Näissä tarvitaan kuitenkin jatkuvaa osaamisen parantamista. Yhteiskunta muuttuu, lasten ja perheiden tarpeet muuttuvat ja siksi myös lastensuojelua tulee koko ajan kehittää. Eikä ihan kaikki lastensuojelutyön perusedellytyksetkään ole tänä päivänä vielä kunnossa, kuten alla olevasta yhteenvedostani käy ilmi.

Kuusikko-kunnissa:

Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kasvaneet keskimäärin 10 % edellisestä (2009) vuodesta.
Hyvä, sillä tämä oli myös uuden lain tavoite: selvittää lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Ilmoituksista noin puolet oli sellaisia, joissa lapsen tilanteesta tehtiin lastensuojelutarpeen selvitys. Kuntaliiton tutkimuksesta (Rousu & Keltanen 2011, tulossa) selviää, miksi kaikki ilmoitukset eivät johda selvitykseen, kuten lapsesta oli selvitys jo käynnissä, selvitys oli juuri tehty, lapsi on jo lastensuojelun asiakkaana.

Lapsen ja perheen tuen tarpeen selvittämisen jälkeen, lastensuojelun asiakkuus keskimäärin noin 40 %:ssa myös päättyy tässä vaiheessa.
Hyvä, sillä selvitystyö tehdään Kuntaliiton tutkimuksen (Rousu & Keltanen 2011, tulossa) mukaan pääasiallisesti hyvin räätälöidysti kunkin lapsen ja perheen tarpeiden mukaan. Näin ollen voidaan tulkita myös, että selvityksen yhteydessä lapselle ja perheelle järjestetään heidän mahdollisesti tarvitsemiaan muita tukitoimia. Näin lapsen ja perheen ei ole tarve jatkaa lastensuojelun asiakkaana.

Avohuollon asiakasmäärät ovat keskimäärin kasvaneet edellisestä vuodesta vajaa 5 %. Hyvä, sillä lastensuojelulain tavoitteena on ollut tehostaa niiden lasten ja perheiden tukea, joiden arvioidaan tarvitsevan avohuollon tukitoimia.

Lastensuojelun kokonaiskustannukset laskivat aavistuksen edellisestä vuodesta, vaikka esim. henkilöstön palkkakulut nousivat kohtuullisen paljon: Helsingissä, Espoossa ja Turussa on korkeimmat kokonaiskustannukset suhteutettuna asiakasmääriin. Kun kustannukset suhteutetaan alle 18-20v. väestöön, ovat korkeimmat kustannukset Helsingissä (1275e /alle 18-20v.) ja Turussa (1195e /alle 18-20v.). Kustannuksia näissä kahdessa kunnassa selittää laitospainotteisempi palvelurakenne.

Avohuollon kustannukset ovat laskeneet hieman edellisestä vuodesta. Huonoa, jos se merkitsee, että lapset ja perheet eivät saa tarpeidensa mukaista riittävää tukea. Mutta hyvää, jos taustalla on sellaisten tukitoimien kehittäminen, jotka auttavat lasta ja perhettä heidän arjessaan tehokkaasti, mutta ovat kustannuksiltaan edullisempia. Viitettä tästä on Kuusikkoraportissa ja Kuntaliiton kyselyssä, jossa avohuollon tukitoimien valikko on monipuolinen. Avohuollon kustannukset ovat Kuusikko-kunnissa keskimäärin 172 euroa/ alle 18-20v. väestö, ja 2284 euroa / avohuollon ja jälkihuollon asiakkaat.

Sijoitettujen lasten määrät kasvoivat kaikissa muissa Kuusikko-kunnissa, paitsi Helsingissä (-0,6 %), keskimäärin kasvu oli 7,8 %. Tämä on huonoa, jos avohuollon tukitoimin ei kyetä saamaan parannusta lapsen kehitykseen ja terveyteen. Hyvää sijoitusten kasvussa on se, että jokainen lapsi tai nuori pääsee sijaishuoltoon jos on sijaishuollon tarpeessa.

Huostaanotot tehtiin Kuusikko-kunnissa lapsen ja vanhempien suostumukseen perustuvana päätöksenä keskimäärin vajaa 70 %:ssa, ja hallinto-oikeuden päättäminä noin 30 %:ssa. Ero kaupunkien välillä ovat hyvin suuria, mikä kertonee työkäytännöistä ja palvelujärjestelmästä enemmänkin kuin lasten tilanteesta. Esimerkiksi Helsingissä huostaanotot perustuivat suostumukseen 73,3 %:ssa ja hallinto-oikeuden päätökseen 26,7 %, kun Tampereella suostumukseen perustui 49,3 % ja hallinto-oikeus päätti 50,7 %:a huostaanotoista.

Sijaiserhehoito on lisääntynyt selkeästi edellisestä vuodesta Kuusikko-kunnissa ja ostopalvelulaitosten käyttö vähentynyt. Perhehoitoa on eniten Oulussa 79,6 % ja Tampereella 51,5 % ja pienin osuus on Turussa 30,8 %. Tällainen palvelurakenne selittää suurimman osan kustannuksista. Lapsia sijoitetaan läheis/sukulaisperheisiin vielä hyvin vähän, esim. Helsingissä 52 lasta (kaikista 1958 sijoitetusta lapsesta). Tilanne on edelleen siis huono sekä perhehoidon osalta (Oulua ja joitakin muita kuntia lukuun ottamatta) että läheis/sukulaisperheisiin sijoitusten osalta, mutta on sentään kehittynyt.

Sijoitusten kustannukset ovat laskeneet Helsingissä ja Oulussa, muissa kaupungeissa kustannukset ovat nousseet hiukan. Taustalla on vaativahoitoisten lasten määrän nousu, vaikka sijoitettujen määrä olisikin laskenut. Turussa käytettiin reilu 55 000 euroa lasta kohden vuonna 2010, Helsingissä vajaa 50 000 euroa ja Oulussa vajaa 22 000 euroa sijoitettua lasta kohden vuodessa. Sijoitusten kustannukset alle 18-20 v. väestöä kohden olivat Turussa 1042 euroa, Helsingissä 1005 euroa, ja Oulussa 361 euroa. Keskimääräinen hoitovuorokausihinta oli kunnallisessa laitoksessa 268 e/vrk, ostopalvelulaitoksessa 237 e/vrk, ammatillisessa perhekodissa 159 e/vrk ja perhehoidossa 64 e/vrk. Sijaishuoltomuodon hintalappu voi siis olla hyvin erilainen. Tutkimusten mukaan hyvin tuettu sijaisperhe tai ammatillinen perhekoti, johon lapsi voi kiinnittyä, on myös lasten myöhemmän selviytymisen kannalta hyvä ratkaisu.

Sijaishuoltoa on kunnissa kehitetty voimaperäisesti viime vuosina, mm. kouluttamalla päivystäviä perheitä ja perheiden työn tukea muutoinkin lisätty (esim. Oulu). Sama kehitys käy ilmi myös Kuntaliiton kyselytutkimuksesta (Rousu & Keltanen 2011, tulossa).

Heikko lenkki lastensuojelussa on yhdellä vastuutyöntekijällä olevan asiakasmäärän suuruus sekä Kuusikko-raportin että Kuntaliiton tutkimuksen tietojen mukaan.

Kuusikko-kunnissa yhdellä avohuollon vastuusosiaalityöntekijällä olevien lasten määrää (luvussa ei siis ole mukana sijoitettujen ja jälkihuollossa olevien lasten määrä): Keskimäärin Kuusikko-kunnissa työntekijällä oli yhteensä 76 lapsen asiakkuusvastuu. Heikoin tilanne oli Turussa, jossa yksi vastuusosiaalityöntekijä hoiti 112 lapsen elämää koskevia asioita ja paras tilanne oli Helsingissä 61 lasta. Vastaava tulos käy ilmi Kuntaliiton raportista.

Lastensuojelu ei voi mitenkään olla niin vaikuttavaa kuin se voisi olla
- kun yhdellä sosiaalityöntekijällä on vastuullaan tällaiset määrät lapsia ja heidän elämäänsä koskevat ratkaisut,
- kun työntekijöiden vaihtuvuus on hyvin suuri,
- kun isolla osalla työntekijöistä ei ole kelpoisuuslain mukaista pätevyyttä sosiaalityöntekijän työhön,
- puhumattakaan että työntekijöillä olisi erikoistumiskoulutus juuri lastensuojeluun (ks. edellinen blogini, Salo 1956).

STM:N pöydällä edelleen odottavan Kansallisen lastensuojelun laatusuositusluonnoksen mukaan asiakasmäärämitoituksen tulisi olla: 35 lasta/vastuutyöntekijä silloin kun käytettävissä on myös muuta tukea, ja 20 lasta/vastuutyöntekijä silloin kun lapsen ja perheen tuki on pääosin sosiaalityöntekijän työn varassa.

Kaukana ollaan siis suositusluonnoksen asiakasmäärämitoituksesta. Ja mitoituskin on liian suuri, jos oikeasti ajatellaan mitä yksi työntekijä ehtii viikkotyöaikansa kuluessa tekemään kun osa työajasta menee myös muuhun työhön kuin suoraan asiakastyöhön.

Jotain tälle asialle siis pitäisi jo kiireesti tehdä! Olen asiasta tässäkin blogissa kirjoittanut jo aiemmin vaatimalla ”Kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelman laatimista”. Ilman sellaista, veikkaan ettei lastensuojelun tuloksellisuus parane.

Kuntaliiton tutkimuksesta käy ilmi, että kunnissa on kehitetty lastensuojelua ja uudistamistyötä aiotaan jatkaa kunnissa hyvin kokonaisvaltaisesti lasten, nuorten ja perheiden koko palvelujärjestelmässä ja lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa.

Tärkeimmät voimavarat on tietenkin lapsen lähellä, perheessä, vertaissuhteissa ja arjen kasvuyhteisöissä kuten päivähoidossa ja koulussa. Niiden voimavaroista pitää pitää huolta – se vähentää lastensuojelun tarvetta.

Lastensuojelun 2010 tilastoihin löytyykin jo linkki etusivultani.

Linkki Kuusikko-raporttiin.

Linkki aiemmin kirjoittamaani blogiin kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastamisesta.
Olen kirjoittanut lastensuojelun kehittämisestä myös hyvin monissa muissa blogeissani.

Kuntaliiton tulossa olevasta kyselytutkimusraportin (Rousu & Keltanen 2011) julkaisemisesta voi kysellä Kuntaliitosta. Käsikirjoituksen olemme tehneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti