Olen istunut muuttolaatikoiden keskellä ja
inventoinut elettyä arkea. Jo aikuistuneiden lasten vauva-ajasta alkaen on
kertynyt paljon pieniä tavaroita. Yksi sellainen oli isoveljen puukäsitöissä
tekemä ulko-oven avaimen apulaite ekaluokkaa käyvälle pikkusiskolle. Leirillä
saadut ansioviirit kertoivat lasten yhteisöjen huippuhetkistä ja voimavaroista.
Näistä ei voi luopua.
Siltoja rakentava yhteisöllisyys yhdistää Helsingin
Sanomien Matti Kalliokosken mukaan ihmisiä ideologisista, uskonnollisista,
etnisistä ja muista taustoista riippumatta. Se perustuu jaettuihin vuoropuhelun
kokemuksiin ja yhdessä sovittuihin yhteisön toimintasääntöihin. Synnyttyään se
on lähes poikkeuksetta positiivista laatua. Positiivisuus on mahdollisuuksien
näkemistä, ratkaisukeskeisyyttä, tavoitteellisuutta ja toivoa. Se on kehityksen
ja hyvinvoinnin perusta.
Muuttolaatikoiden keskellä oli hyvä tunnistaa, että elämässämme on ollut paljon
siltoja rakentavia arjen yhteisöjä. Arvokkuutta kokenut tunnustaa arvokkuuden
myös muissa, kuten Pekka Himanen esittää Kestävän kasvun mallissaan. Siinä päämääränä
on arvokas elämä ihmisen, yhteiskunnan ja globaalin maailman yhteisöissä.
Dosentti Sakari Möttösen mukaan pieni
sosiaalipolitiikka rakentuu ihmisten yhteisöissä. Se on keskeisesti kohtaamista
ja kuulluksi tulemista, mutta myös kuntien lähipalvelujen saatavuutta ja
oikeudenmukaisuuden kokemusta. Pieni politiikka on toimintaa. Se rakentaa perustan
luottamukselle, että myös suuri politiikka kuuntelee ihmisten tarpeita. Suuri
sosiaalipolitiikka on lainsäädäntöä, järjestelmiä ja rakenteita. Sen
uskottavuus, legitimiteetti, on pienen politiikan varassa.
Viimeisten vuosien keskustelua on hallinnut suuri
politiikka. Sitä on ruokittu kovin myös mediassa, jossa uutiskynnystä harvoin
läpäisee pienen politiikan ilot ja onnistumiset. Kuten toimittaja Riikka
Venäläinen kuvaa, tällaiset uutiset voisivat parantaa maailmaa vähentämällä
pelkoa, voimattomuutta ja toivottomuutta.
Tarvitsemme
suurta ja pientä sosiaalipolitiikkaa. Ratkaisevinta ei kuitenkaan hyvin
tulosten aikaansaamisessa ole se, millainen sote-hallinto meillä on. Hyvät
hallintorakenteet toki edistävät ja tukevat fiksujen käytännön ratkaisujen
syntymistä. Näin on esimerkiksi Etelä- Karjalan sote-kuntayhtymässä. Johtaja
Timo Salmisaari vakuuttaa, että mielenterveyshoito ja päihdepalvelut ovat
parantuneet ja rahaa säästynyt. Ihmiset saavat apua silloin kun sitä
tarvitsevat ja siellä missä ihmisten omat yhteisöt ovat.
Toiminnan
tehokkuus on ymmärrystä ja dialogia asukkaiden kuntayhteisöjen pienen
politiikan ja suuren politiikan sote-rakenteiden kesken. Pieni politiikka on
paikallista ja aina erilaista. Siksi sote-rakenteiden tulee mukautua
alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin. Miten tämä viesti saadaan perille
maan hallitukselle ja ministeriöille?
Sirkka Rousu, hyvinvointipolitiikan yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta
-----------------------------------------------------------
Päätin neljän vuoden kolumnisti-jaksoni Ahjo-lehdessä, joka on Metallityöväenliiton 150 000 jäsenen lehti. Olen kirjoittanut erilaisista hyvinvointiteemoista, perheväkivallasta, lasten hyvinvoinnista, parisuhteesta, työhyvinvoinnista, palvelujen saatavuudesta, sote-uudistuksesta ja monesta muusta.
Tämänpäiväinen kolumniaihe sattui sopivasti samaan teemaan, sillä tänään julkaistiin sote-järjestämislakia valmistelleen työryhmän ehdotukset - se suuri sosiaalipolitiikka.
Laitan tähän linkeiksi
- Huoltaja-säätiön Bruno Sarlin seminaariaineiston, josta mm. Möttösen Sakarin esitys löytyy.
- Ahjo-lehden kolumnipalstalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti