torstai 3. kesäkuuta 2010

Kuopio vältti uhkasakon palkkaamalla henkilöstöä

Kerroin helmikuun blogissani Kuopion saamista uhkasakoista. Kaupungin piti kesäkuuhun mennessä saada lastensuojelutarpeen selvitysten määräajat lainmukaisiksi välttääkseen uhkasakot. Onneksi näin tapahtui. Lapsen oikeuteen saada lastensuojelutarpeensa selvitettyä lain edellyttämässä palvelutakuun määräajassa, tulee suhtautua vähintään yhtä suurella vakavuudella kuin terveydenhuollon hoitotakuuseen. Lapsen lastensuojelun tarve pitää selvittää viipymättä (lain mukaan) tai viimeistään 3 kk kuluttua, mikä on aika pitkä aika sellaiselle lapselle, jonka asiat eivät ole hyvin.

Savon Yle raportoi alla olevan uutisen:
Kuopion kaupunki on saanut toimeentulotukihakemusten käsittelyjonon jälleen lainmukaiseksi. Itä-Suomen aluehallintovirasto vaati kaupungilta toimia sekä toimeentulohakemusten että lastensuojeluilmoitusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi.

Henkilöstölisäysten ansiosta ruuhkat on saatu purettua. Lastensuojelun perustettiin kuusi määräaikaista sosiaalityöntekijän virkaa. Toimeentulotukihakemusruuhkan purkamiseksi palkattiin kolme määräaikaista etuuskäsittelijää.

Toimien ansiosta Kuopio välttää aluehallintoviraston asettamat uhkasakot. Käsittelyaikoja koskevien määräysten noudattamatta jättäminen olisi tuonut kaupungille yhteensä 370 000 euron sakon.

Toimeentuloasiassa uhkana oli 125 000 euron ja lastensuojeluasiassa 245 000 euron sakko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti