sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Lastensuojelu seuraavassa hallitusohjelmassa

Tapaamme keskiviikkona lastensuojeluteeman parissa kansallisia vaikuttajia. Omat toivomukseni seuraavan hallituksen ohjelmaan ovat:

1. hallituksen on vähennettävä tehokkaasti lapsiperheköyhyyttä

- lastensuojelun asiakaslapset ja perheet ovat köyhiä

- lastensuojelu niittää sitä, mitä muilla yhteiskunnan sektoreilla kylvetään tai jätetään tekemättä. Liian monen lastensuojelun asiakkaana olevan perheen ahdingon taustalla on aineellinen köyhyys.

2. hallituksen on varmistettava ehkäisevän lastensuojelun tukitoimien saatavuus eri-ikäisten lasten ja heidän perheidensä tarpeiden mukaan, kuten kynnyksettömiä palveluja esim. perhekeskus-toimintamallin mukaan, varhaista perhetyötä jo neuvolasta ja päivähoidosta, vanhemmuuden vertaistukea, tukea oppimisvaikeuksiin

3. käynnistetään erityinen kunnallisen lastensuojelun sosiaalityön pelastusohjelma vuonna 2011 annettavan kansallisen lastensuojelun laatusuosituksen toimeenpanemiseksi:

- lastensuojelun sosiaalityö on kiistatta kriisissä, jonka ratkaisemiin tarvitaan
monia keinoja. Lastensuojelutyön kokonaislaatu ja vaikuttavuus on ratkaisevasti riippuvainen lastensuojelun SOSIAALITYÖN laadusta. Sosiaalityöntekijä vastaa lapsen asiakasprosessista ja johtaa sitä.

- annetaan lisää aloituspaikkoja yliopistoihin ja yl amk-tutkintoon, jotta saadaan riittämään kelpoisia sosiaalityöntekijöitä (yl amk –tutkinto on antanut v.2005 lähtien pätevyyden maisterikelpoisuutta edellyttäviin virkoihin)

- synnytetään järjestelmällinen erikoistumiskoulutus-malli, jolla varmistetaan riittävä erityisosaaminen juuri lastensuojelun sosiaalityöhön. Lastensuojelun sosiaalityö vaatii erittäin korkeaa erityisosaamista.

- kansallisella tasolla turvataan käytännön asiakastyön vaatima tuki: mm. antamalla lastensuojelun asiakastyön dokumentaatiota koskeva STM:n asetus ja kehittämällä kaikkiin keskeisiin asiakasprosessin mukaisiin tehtäviin yhdenmukaiset lomakesisällöt ja ohjeistukset. Näin varmistetaan oikeusturva ja edistetään työn tasalaatuisuutta.

- kunnissa kehitetään kaikilla tavoilla sosiaalityön työolosuhteita: vähemmän asiakkaita per työntekijä, työn vaativuutta vastaava palkkaus, tiimi- ja parityö, sekä lähityön muu tuki.

Näillä päästäisiin jo pitkälle.

3 kommenttia:

  1. "annetaan lisää aloituspaikkoja yliopistoihin ja yl amk-tutkintoon, jotta saadaan riittämään kelpoisia sosiaalityöntekijöitä (yl amk –tutkinto on antanut v.2005 lähtien pätevyyden maisterikelpoisuutta edellyttäviin virkoihin)"

    Kohta luo vaikutelman että Yl-AMK antaisi kelpoisuuden lastensuojelun sosiaalityöntekijän virkaan. Näin asia ei kuitenkaan ole.

    VastaaPoista
  2. Jos yl amk-tutkinnon suorittaneella on vaadittavat sosiaalityön opinnot suoritettuna, on hän kelpoinen.

    VastaaPoista
  3. Mitä tarkoittaa tässä "vaadittavat sosiaalityön opinnot"?

    VastaaPoista