maanantai 8. lokakuuta 2012

Huomioidaanko lapset ja nuoret kunnan päätöksenteossa?

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) syyskuussa toteuttaman kuntapalvelukyselyn perusteella lasten ja nuorten tarpeita huomioidaan kunnassa heikosti. Lapsivaikutusten arviointi kunnan päätöksissä on harvinaista.

Vastaaviin tuloksiin tulimme toteuttamassani Kuntaliitton laajassa kyselyssä 2010, jossa kysyimme lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksista.

 Kunnavaltuuston hyväksymän lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman valmistelussa ja tiedonkeruussa lasten, nuorten ja vanhempien sekä lastensuojeluasiakkaiden ääni on kuulunut vielä heikosti. Tilanne kunnissa vaihtelee: joissakin kunnissa osallistumismahdollisuuksista oli huolehdittu hyvin ja joissakin niitä ei ollut lainkaan. Avovastausten mukaan osallistumismahdollisuuksia aiotaan parantaa sekä kerätä laajemmin myös lasten, nuorten ja vanhempien kokemustietoa.

 Kuntavastaajat arvioivat, että lapset, nuoret ja vanhemmat osallistuvat hyvin, kun heille annetaan siihen mahdollisuus. Kokemus osallisuudesta, kuulluksi tulemisesta ja vaikuttamisen aidosta mahdollisuudesta itseään koskeviin asioihin on hyvinvointia lisäävä asia.

 Ohuesta osallistumisen ja viestinnän kulttuurista kertoo myös se, ettei kuntalaisille suunnitelman valmistelusta ja sen sisällöstä juurikaan tiedoteta: reilu 85 % ilmoitti, ettei ajankohtaista tietoa suunnitelman toteutumisesta löydy kunnan nettisivuilta.

(Lähde: Rousu Sirkka & Keltanen Marju 2011. Kuntien lakisääteinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma sekä hyvinvoinnin ja palveluiden tila 2010 kuntien arvioimana.)


MLL vetoaa peruspalveluiden turvaamisen sekä osallisuuden kehittämisen puolesta. MLL on myös laatinut oman kuntavaaliohjelman, johon pääset tästä linkistä. Tässä linkki myös MLL:n kuntapalvelukyselyyn.

Tämän päivän lapsi on huomisen kuntapäättäjä. Tästäkin syystä heidän kokemuksiaan ja toiveitaan kannattaa kuunnella. Yhden hyvän työvälineen kehitimme tähän johtamassani LapsiARVI_hankkeessa: Arki- ja kokemustiedon lomakkeisto, joka löytyy Kuntaliiton nettisivuilla - tässä linkki siihen. Sivuilta löytyy myös laatimani oppaat ja muut työkalut.

Lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa osallistumismahdollisuuksia pitää kunnissa kehittää. Kokemuksen ääntä kannattaa kuunnella. Palvelujen laatu yleensä paranee kun ne, joita toiminta ja palvellut koskevat, ovat niitä "muotoilemassa" (palvelumuotoilun toimintamalli).

2 kommenttia:

  1. Onkohan lasten ja nuorten huomioiminen parantunut kunnissa viimeisen vuoden aikana?

    VastaaPoista
  2. Hei, ainakin siihen on pyritty nyt kiinnittämään paljon enemmän huomiota. Uskon, että tässäkin asiassa edetään pienten askelten mukaan ja toisten kuntien hyvin esimerkkien pohjalta. Lasten ja nuorten, ja myös kaikkien kuntalaisten osallistumiskanavien kehittäminen vaatii siis vielä paljon työtä.

    VastaaPoista