Lapsiperheiden arkeen muutoksia hyvään ja huonoon suuntaan

Hallituksen budjetti- ja rakennemuutoslinjaukset 29.8.2013 tulevat vaikuttamaan lapsiperheiden arkeen. Yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, joten vaikutuksista voi tehdä vain jossittelevia arvioita.

Se, että kotihoidon tuen käyttö jaetaan vanhempien kesken, on yleisellä tasolla hyvä suuntaus kehittää lastenhoidossa isien roolia, ja isien työpaikkojen kautta myös työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen käytäntöjä. Hyvää lienee sekin, että pitkään kotona kotihoidontuella olevat naiset saataisiin välillä työelämään - niin, jos niitä työpaikkoja sitten olisi minne mennä. Huonoa on se, että hallitus ei luota perheiden omiin valintoihin. Jokaisen perheen elämäntilanne on yksilöllinen ja vanhemmat tietävät parhaiten mikä ratkaisu heille sopii. Miten muutos vaikuttaa yksinhuoltajien ja yrittäjien kotihoidontukeen, sitä ryhdytään vasta selvittämään.

Suomessa tarvittaisiin lasten varhaiskasvatusjärjestelmästä, kotihoidon tuesta ja pienten lasten perheiden muista tukipalveluista uudenlainen kokonaisuus, joka on perustuu perheiden valintoihin ja ottaa huomioon perheen elämäntilanteen. Ei ole hyvä, että järjestelmät pakottavat yhdenlaiseen muottiin. Aika moni laaja työryhmä on istunut näidenkin asioiden äärellä vuosien varrella. Päätökset vain ovat jääneet puuttumaan. Nyt tehty linjaus on yksittäinen toimenpide.  

Kokopäivähoito-oikeuden rajoittamisen vaikutukset ovat arvailussa. Tässäkin asiassa olisin luottanut siihen, että perheet itse tietävät lastensa ja perheensä tarpeet. Perheillä ei aina ole myöskään tarjolla vaihtoehtoja kokopäivähoidon sijaan. Jokaisen lapsen tulisi päästä jatkossakin varhaiskasvatuksen piiriin omien tarpeidensa mukaan.

Suomessa pitäisi siirtyä maksuttomaan varhaiskasvatukseen esim. Ruotsin mallin mukaan jokaisella lapsella on oikeus tietty viikkotuntimäärä (taitaa olla noin 4-5 tuntia päivässä) maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Peruskoulukin on maksuton, miksei varhaiskasvatus. Investointi varhaislapsuuteen on ehdottomasti kansankunnan tulevaisuuden kannalta parasta. Lukuisat ja lukuisat tutkimukset osoittavat tämän investoinnin merkityksen taloudellisesti että inhimillisesti.  

Esikoulun pakollisuus lienee vain muodollinen ratkaisu, sillä lähes kaikki lapset ovat jo esikoulussa. Kuntien kannalta pakollisuus saattaa tosin merkitä sitä, että lasten kuljetuskustannukset ja muut oheiskulut lisääntyvät.

Minusta lapsella pitäisi olla oikeus myös aamu- ja iltapäivätoimintaan, ja toiminnan laatutaso pitäisi varmistaa. Toiminta voisi olla osa lapsen kokonaiskoulupäivää - hengittävä ja joustava, sopivasti oppitunteja ja sopivasti liikuntaa ja muuta toimintaa osana turvallista koulupäivää, olisi kehitys, johon pitäisi edetä. Lea Pulkkisen kokeiluista tehdyt tutkimukset osoittavat myönteiset vaikutukset lapsille ja perheille, opettajille ja kokonaiskustannuksille.

Oppivelvollisuusiän nostamisessa pitäisi löytää jokaisen nuoren kannalta joustava ja yksilöllinen ratkaisu. Ei ole mielekästä istuttaa koko ikäluokkaa yhtä vuotta lisää peruskoulun penkillä. Nuoren oikeus omanlaiseen jatkopolkuun tulee olla pääperiaate. Myös lapsilisää pitäisi saada aina 18-vuotiaaksi asti. !7-vuotiaat nuoret eivät saa käytännössä mitään taloudellista tukea asuessaan kotona (eikä taida kotoa poissa-asuvatkaan saada kun vanhempien tulot vaikuttavat opintorahaan). Jos ei lapsilisää voida myöntää, niin toinen vaihtoehto on taata jokaiselle nuorelle opintoraha.

Loistavaa oli hallituksen linjaus, jolla vihdoinkin työtön voi ansaita 300e kuukaudessa ilman että tämä tulo vähentää ansiosidonnaista päivärahaa. Kyllä tällaista linjausta on odotettukin. Samoin asumistuen osalta, leikkuri ei heti alenna asumistukea vaan ansaita saa 400 e ja vasta kuuden kuukauden jälkeen tuen määrä arvioidaan.

Kuntien kannalta hallituksen linjaukset ovat aika rajuja. On vielä epäselvää, mitkä kuntien tehtävät valtio aikoo siirtää kunnilta pois. Lopetetaanko näiden (mitä ovatkaan) tehtävien hoito kokonaan, vai siirtyykö vain vastuu niiden järjestämisestä kunnilta pois. Aika paljon pitää tehtävät vähentyä, jotta niiden vaikutukset ovat miljardiluokkaa.

Kuntien valtionosuuksia aiotaan siis leikata hurjasti edelleen - valtion maksuosuudethan ovat vähentyneet vuosien varrella jo aika minimiin. Joissakin kunnissa verotuksen tasausjärjestelmän vuoksi, ei käytännössä saada enää valtionosuuksia muutoinkaan. Monet kuntapoliitikot, kuten minäkin, ovat peräänkuuluttaneet julkisen vallan kokonaistaloudellista tarkastelua. Liian usein käy niin, että valtio säästää ja kunnat (julkisen vallan toinen osapuoli) joutuvat nostamaan siitä syystä veroja ja maksuja. Ei hyvältä näytä.

Metropolihallintoa tervehdin ilolla, samoin kaupunkiseutujen kehittämistä. Pakkoa siinä ei silti kannata käyttää. Suomessa on tehty meneillään olevaa kuntauudistusta vajaa kahdeksan vuotta (Paras-hanke käynnistyi keskustan ministeri Hannes Mannisen johdolla). Monia kuntaliitoksia on syntynyt ja myös sote-yhteistoiminta-alueita, joilla kunnat hoitavat asioita yhdessä. Monissa maissa homma on hoidettu tarkastelemalla samalla myös valtion aluehallintoa ja muutokset on pantu ripeästi toimeen. Näin olisi meilläkin pitänyt jo vuosia sitten tehdä.

Sote-uudistuksen osalta hallitus vihdoin linjasi, että aletaan valmistella nykyisen sote-järjetelmän rahoitusmallin remonttia. Hienoa, tästä sote-rakenneuudistuksen olisi pitänyt käynnistyä. Parempi myöhään….

Kaiken kaikkiaan hallitus sai lopulta aikaiseksi juonellisen rakenneohjelman, yksittäisten temppujen sijaan, kuten asiaa analysoitiin aamun Hesarin pääkirjoituksessa (31.8.2013).  

Tässä linkki Valtioneuvoston 29.8.2113 tiedotteeseen. Tiedotteessa on pähkinänkuoressa hallituksen linjaukset.

Tässä linkki Valtioneuvoston rakennepoliittiseen ohjelmaan 29.8.2013.