Hallituksen
budjetti- ja rakennemuutoslinjaukset 29.8.2013 tulevat vaikuttamaan
lapsiperheiden arkeen. Yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, joten vaikutuksista
voi tehdä vain jossittelevia arvioita.
Se, että kotihoidon tuen käyttö jaetaan
vanhempien kesken, on yleisellä tasolla hyvä suuntaus kehittää lastenhoidossa isien
roolia, ja isien työpaikkojen kautta myös työ- ja perhe-elämän
yhteensovittamisen käytäntöjä. Hyvää lienee sekin, että pitkään kotona kotihoidontuella
olevat naiset saataisiin välillä työelämään - niin, jos niitä työpaikkoja sitten
olisi minne mennä. Huonoa on se, että hallitus ei luota perheiden omiin
valintoihin. Jokaisen perheen elämäntilanne on yksilöllinen ja vanhemmat
tietävät parhaiten mikä ratkaisu heille sopii. Miten muutos vaikuttaa yksinhuoltajien
ja yrittäjien kotihoidontukeen, sitä ryhdytään vasta selvittämään.
Suomessa
tarvittaisiin lasten varhaiskasvatusjärjestelmästä, kotihoidon tuesta ja pienten
lasten perheiden muista tukipalveluista uudenlainen
kokonaisuus, joka on perustuu perheiden valintoihin ja ottaa huomioon
perheen elämäntilanteen. Ei ole hyvä, että järjestelmät pakottavat yhdenlaiseen
muottiin. Aika moni laaja työryhmä on istunut näidenkin asioiden äärellä
vuosien varrella. Päätökset vain ovat jääneet puuttumaan. Nyt tehty linjaus on
yksittäinen toimenpide.
Kokopäivähoito-oikeuden rajoittamisen vaikutukset ovat arvailussa. Tässäkin
asiassa olisin luottanut siihen, että perheet itse tietävät lastensa ja
perheensä tarpeet. Perheillä ei aina ole myöskään tarjolla vaihtoehtoja
kokopäivähoidon sijaan. Jokaisen lapsen tulisi päästä jatkossakin varhaiskasvatuksen
piiriin omien tarpeidensa mukaan.
Suomessa pitäisi
siirtyä maksuttomaan varhaiskasvatukseen
esim. Ruotsin mallin mukaan jokaisella lapsella on oikeus tietty viikkotuntimäärä
(taitaa olla noin 4-5 tuntia päivässä) maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Peruskoulukin
on maksuton, miksei varhaiskasvatus. Investointi varhaislapsuuteen on ehdottomasti
kansankunnan tulevaisuuden kannalta parasta. Lukuisat ja lukuisat tutkimukset
osoittavat tämän investoinnin merkityksen taloudellisesti että inhimillisesti.
Esikoulun pakollisuus lienee vain muodollinen ratkaisu, sillä lähes kaikki lapset
ovat jo esikoulussa. Kuntien kannalta pakollisuus saattaa tosin merkitä sitä,
että lasten kuljetuskustannukset ja muut oheiskulut lisääntyvät.
Minusta lapsella pitäisi
olla oikeus myös aamu- ja iltapäivätoimintaan,
ja toiminnan laatutaso pitäisi varmistaa. Toiminta voisi olla osa lapsen kokonaiskoulupäivää - hengittävä ja
joustava, sopivasti oppitunteja ja sopivasti liikuntaa ja muuta toimintaa osana
turvallista koulupäivää, olisi kehitys, johon pitäisi edetä. Lea Pulkkisen kokeiluista
tehdyt tutkimukset osoittavat myönteiset vaikutukset lapsille ja perheille, opettajille
ja kokonaiskustannuksille.
Oppivelvollisuusiän nostamisessa pitäisi löytää jokaisen nuoren
kannalta joustava ja yksilöllinen ratkaisu. Ei ole mielekästä istuttaa koko
ikäluokkaa yhtä vuotta lisää peruskoulun penkillä. Nuoren oikeus omanlaiseen
jatkopolkuun tulee olla pääperiaate. Myös lapsilisää
pitäisi saada aina 18-vuotiaaksi asti. !7-vuotiaat nuoret eivät saa
käytännössä mitään taloudellista tukea asuessaan kotona (eikä taida kotoa
poissa-asuvatkaan saada kun vanhempien tulot vaikuttavat opintorahaan). Jos ei
lapsilisää voida myöntää, niin toinen vaihtoehto on taata jokaiselle nuorelle opintoraha.
Loistavaa oli
hallituksen linjaus, jolla vihdoinkin
työtön voi ansaita 300e kuukaudessa ilman että tämä tulo vähentää ansiosidonnaista
päivärahaa. Kyllä tällaista linjausta on odotettukin. Samoin asumistuen osalta,
leikkuri ei heti alenna asumistukea vaan ansaita saa 400 e ja vasta kuuden
kuukauden jälkeen tuen määrä arvioidaan.
Kuntien kannalta hallituksen linjaukset ovat
aika rajuja. On vielä epäselvää,
mitkä kuntien tehtävät valtio aikoo siirtää kunnilta pois. Lopetetaanko näiden
(mitä ovatkaan) tehtävien hoito kokonaan, vai siirtyykö vain vastuu niiden
järjestämisestä kunnilta pois. Aika paljon pitää tehtävät vähentyä, jotta
niiden vaikutukset ovat miljardiluokkaa.
Kuntien valtionosuuksia
aiotaan siis leikata hurjasti edelleen - valtion maksuosuudethan ovat
vähentyneet vuosien varrella jo aika minimiin. Joissakin kunnissa verotuksen tasausjärjestelmän
vuoksi, ei käytännössä saada enää valtionosuuksia muutoinkaan. Monet
kuntapoliitikot, kuten minäkin, ovat peräänkuuluttaneet julkisen vallan
kokonaistaloudellista tarkastelua. Liian usein käy niin, että valtio säästää ja
kunnat (julkisen vallan toinen osapuoli) joutuvat nostamaan siitä syystä veroja
ja maksuja. Ei hyvältä näytä.
Metropolihallintoa tervehdin ilolla, samoin kaupunkiseutujen
kehittämistä. Pakkoa siinä ei silti kannata käyttää. Suomessa on tehty meneillään
olevaa kuntauudistusta vajaa kahdeksan vuotta (Paras-hanke käynnistyi keskustan
ministeri Hannes Mannisen johdolla). Monia kuntaliitoksia on syntynyt ja myös sote-yhteistoiminta-alueita,
joilla kunnat hoitavat asioita yhdessä. Monissa maissa homma on hoidettu
tarkastelemalla samalla myös valtion aluehallintoa ja muutokset on pantu
ripeästi toimeen. Näin olisi meilläkin pitänyt jo vuosia sitten tehdä.
Sote-uudistuksen osalta hallitus vihdoin linjasi, että aletaan
valmistella nykyisen sote-järjetelmän rahoitusmallin remonttia. Hienoa, tästä
sote-rakenneuudistuksen olisi pitänyt käynnistyä. Parempi myöhään….
Kaiken kaikkiaan
hallitus sai lopulta aikaiseksi juonellisen rakenneohjelman, yksittäisten temppujen
sijaan, kuten asiaa analysoitiin aamun Hesarin pääkirjoituksessa (31.8.2013).
Tässä linkki Valtioneuvoston 29.8.2113 tiedotteeseen. Tiedotteessa on pähkinänkuoressa hallituksen linjaukset.
Tässä linkki Valtioneuvoston rakennepoliittiseen ohjelmaan 29.8.2013.
Tässä linkki Valtioneuvoston 29.8.2113 tiedotteeseen. Tiedotteessa on pähkinänkuoressa hallituksen linjaukset.
Tässä linkki Valtioneuvoston rakennepoliittiseen ohjelmaan 29.8.2013.
Olen kanssasi samaa mieltä, että lapsilisää pitäisi ehdottomasti jatkaa 18-vuotiaaksi niillä lapsilla, jotka eivät saa opintotukea.
VastaaPoistaKotoa pois muuttanut 17-vuotias opiskelijahan saa opintotukea, mikäli vanhempien tulot ovat tarpeeksi pienet.
Nykyisillä vuorahinnoilla tosin tiukkaa tekee toimeentulo senkään turvin. Kai ajatus on, että nuoria aktivoitaisiin töihin, kun tukia ei tule. Todellisuudessa harva työnantaja ottaa alaikäisiä töihin. Kaupan kassanakaan on hankala olla, koska ei ole oikeutta myydä alkoholia ja tupakkatuotteita itsenäisesti.
Mielestäni ei opintolainankaan ottaminen tuossa iässä kovin hyvä idea ole. Hyvin monella nuorella on vielä heikot rahankäyttökyvyt ja lainarahaa käytetään kaikkeen sellaiseen, mitä kadutaan sitten, kun alkaa olla aikuistuttu ja hahmotettu elämää vähän paremmin.