Asiakkaille räätälöitävien erityispalvelujen hankintaan ei pitäisi soveltaa lainkaan hankintalakia

Tarjosin alla olevaa kommenttia HS mielipidepalstalle, jossa se ei ole ilmestynyt.

Uudistuva hankintalaki ei tuo ratkaisua Kortesalmen ja Röykän (HS 30.12.2015) kuvaamiin hankinnan ongelmiin olipa kyse mielenterveyskuntoutujien, kehitysvammaisten tai lastensuojelun palveluista, varsinkin silloin kun palvelu on käytännössä heidän kotinsa. Kodistaan ei pitäisi joutua muuttamaan kilpailutuksen johdosta. 

Palvelut kilpailutetaan kirjavin kriteerein, kilpailutusprosessi vie runsaasti resursseja ja on lyhytjänteistä, asiakkaan vastuutyöntekijän rooli palvelunhankinnassa on heikko. Tärkein mittari palvelussa onnistumiselle on asiakkaan hyvinvointi, mikä tieto ei kuitenkaan ohjaa markkinoiden toimintaa.

Miksi emme siirtyisi hankintamalliin, jossa jokainen palveluntuottaja pääsee palveluntoimittaja-rekisteriin, kun täyttää vaatimukset tuottajana ja ko. palvelun osalta. Kaikille maksetaan sama maksu samasta palvelusta - laatu ratkaisee. Jatkuvia kilpailutuksia ei enää tarvittaisi. Asiakkaan vastuutyöntekijä etsii toimittaja-rekisteristä asiakkaan tarpeisiin soveltuvan palvelun. Lisätarpeista neuvotellaan. Toiminta ohjautuu kansallisten laatu- ja vaikuttavuusvaatimusten mukaan. Palvelua kehitetään asiakastyön vaatimusten mukaan pitkäjänteisessä kumppanuudessa.   

Yksi varteenotettava palvelun järjestämisen tapa on myös henkilökohtainen budjetointi-malli, jossa asiakas on palveluvalintojen tekijänä (ks. HS 30.11.2015 Rousu, Hakoma).

Sirkka Rousu, HT, yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulu

Tässä linkki 30.12.2015 HS vieraskynäartikkeliin: Sosiaalialan hankinnoissa keskityttävä tavoitteisiin.