Sosiaalityöntekijän työn laadulla vaikuttavuutta lastensuojeluun

Tämä artikkeli on julkaistu 4-2008 Kuntalehdessä. Sen sanoma on mitä ajankohtaisin tänä päivänä. Siksi julkaisen sen blogissani nyt. Asioiden tila on viidessä vuodessa vain huonontunut. Lastensuojelusta puhutaan.... mutta oikeasti siihen ei satsata niin kuin pitäisi. Toivon, että Aulikki Kananojan työryhmä kuunteli mitä sanoin ja ehdottaa käynnistettäväksi kunnan lastensuojelun pelastusohjelman "Toimiva lastensuojelu", ja myös lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen.

----------------------------------------------------------------------------------

Tarvitaan oikein kohdennettuja panostuksia - Väitöskirja lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnista

Lastensuojelun sosiaalityön työoloja ja työn määrää on käsitelty laajasti päivälehdissä. Lastensuojelutyötä tehdään kunnissa suurissa työpaineissa ja usein myös lastensuojelulain vaatima ammatillinen pätevyys puuttuu päätöksiä tekeviltä tai valmistelevilta sosiaalityöntekijöiltä. Työntekijöiden vaihtuvuus on suuri tai vakanssit ovat kokonaan vailla hoitajaa, mikä heijastuu kielteisesti juuri sellaiseen työhön, jonka tulisi olla paneutuvaa ja pitkäjänteistä.

Joulukuussa tarkastetussa lastensuojelun tuloksellisuuden arviointiin liittyneessä hallintotieteen väitöstutkimuksessani nostan esille ne kriittiset menestystekijät, joihin voimavarat tulisi kuntien lastensuojelutyössä kohdentaa. Oikeisiin paikkoihin tehdyt panostukset koituvat viimekädessä kuntien taloudelliseksi säästöksi. Lastensuojelussa avaintoimija on lapsen palveluprosessista vastaava sosiaalityöntekijä, jonka työ vaikuttaa sekä lapsen ja perheen elämään, mutta myös muiden auttamisenketjussa mukana olevien mahdollisuuksiin onnistua lapsen auttamisessa. Sosiaalityöntekijän työn laatu on siten koko asiakasprosessin toimivuuden, tuen vaikuttavuuden ja myös syntyvien kustannusten kannalta aivan keskeinen kriittinen menestystekijä.

Siksi kunta käytännössä oikeastaan tuhlaa rahaa kun sosiaalityöntekijän vakansseja on työmäärään ja työn vaativuuteen nähden liian vähän, eikä lapsen vastuutyöntekijällä ole mahdollisuus käyttää työaikaa ja tehokkaiksi osoitettuja tukitoimia juuri kyseisen lapsen ja perheen ongelmien edellyttämällä tavalla. Nykyiset työolosuhteet ja alan palkkaus eivät houkuttele sitoutumaan työhön, joka kuitenkin tutkimuksissa koetaan hyvin antoisaksi ja merkitykselliseksi työksi. Useissa kunnissa ei ole tällä hetkellä yhtäkään pätevää sosiaalityöntekijää. Samankaltainen hätätilanne on nähtävissä lääkärijohtoisissa prosesseissa, jossa avaintoimija eli lääkäri puuttuu kokonaan, tai työkuorma on suuri ja työolosuhteet eivät kannusta pysymään kunnassa. Lääkärien työolosuhteisiin on jo herätty etsimään ratkaisuja. Entäpä sosiaalityön työolosuhteet, joissa tilanne on paikoin kestämätön?

Kustannustehokkaita päätöksiä kunnissa olisivat siten sellaiset, joilla lastensuojelun asiakasprosessin avaintoiminnon eli sosiaalityön työskentelymahdollisuudet korjataan ja palvelujen saatavuus varmistetaan. Tällaiset kriisipäätökset tarvittaisiin monissa kunnissa heti.

Suurimmat voimavarat lasten ja perheiden varhaiseen ja kuntouttavaan tukeen

Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet reilussa kymmenessä vuodessa yli 100 %, eikä kasvu ole kääntymässä laskuun. Tehokkaasti toimivan lastensuojelun tulisi käyttää suurimmat voimavarat lasten ja perheiden varhaiseen ja kuntouttavaan tukeen. Hyvää lastensuojelua olisi toimivat lasten ja perheiden peruspalvelut ja vanhemmuuden tuki sekä räätälöity tuki erityistarpeisiin. Toinen perusteltu panostus onkin lasten palvelujärjestelmän kehittäminen tähän suuntaan.

Kunnissa on kuitenkin ajauduttu tilanteeseen, jossa lastensuojelun suurimmat  panostukset käytetään vasta kun lapsen kasvuolosuhteet vaativat jo kalliita korjaavia toimia   – pelkästään kuntien sijaishuollon vuosimenot ovat jo noin 500 miljoonaa euroa. Usein lapsi ja perhe olisivat tarvinneet jo avohuollollisia kuntouttavia tukitoimia. Sijaishuollossamme on myös toteutunut kehitys, jonka seurauksena suurin osa sijoitetuista lapsista hoidetaan ammattimaisessa hoidossa ja vain 35 % lapsista on enää sijaisperheissä. Muissa pohjoismaissa luvut ovat aivan päinvastaisia. Lapsi kuitenkin tutkimusten mukaan hyötyy sijaisperheessä kasvamisesta, ja myös kustannukset kunnalle ovat 3-4 kertaa edullisemmat kuin laitoshoito. Suomalaiset lapset eivät liene erilaisia kuin pohjoismaiden lapset, vaan kyse on palvelujärjestelmän ongelmista. Suomen kunnissa ei ole panostettu sijaisperhehoidon kehittämiseen ja perhehoitajien saatavuuteen.

Muutamissa kunnissa on lisätty voimavaroja avohuollon kuntouttaviin palveluihin ja erityisesti perheiden kotona tapahtuvaan intensiiviseen tukemiseen ja jo lyhyelläkin aikajänteellä on havaittu myönteisiä vaikutuksia lastensuojelutarpeen kasvun hillitsemisessä. Perheet ovat saaneet apua eikä raskasta lastensuojelua samassa määrin tarvita. Nuorten huostaanottojen määrä on erityisen suuresti lisääntynyt, mikä ei ole lainkaan yllättävää yhteiskunnallisen todellisuuden kehittymisen näkökulmasta – kuntien palvelujärjestelmälle tämä tuntuu olevan yllätys, sillä nuorten auttamiseen ei tunnu olevan hyviä keinoja.  Tutkimukseeni sisältyy kuvaus niistä tuen muodoista, joista näyttää lastensuojelun kannalta olevan hyötyä.

Lastensuojelun tuloksellisuuden kriittiset menestystekijät

Kokosin lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät tutkimustulosten ja laajan lastensuojelukuvauksen pohjalta kriittisiksi menetystekijöiksi, jotka ovat merkityksellisiä kaikissa lastensuojelutehtäviä toteuttavissa organisaatiossa. Nämä muodostavat eräänlaisen lastensuojelun kehittämisen strategisen kartan. Tutkimuksessa nousi esille viisi lastensuojelun tuloksellisuuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää. Kussakin ryhmässä on 3-4 tekijää. Menestystekijäryhmistä kolme on perusedellytyksiä ylipäätään sille, että lastensuojelussa voitaisiin onnistua – olla tuloksellisia. Kuten sanotaan ”ei voi kauhalla ammentaa, jos lusikalla annetaan”, niinpä kohtuulliset edellytykset lastensuojelutyölle on vain yksinkertaisesti varmistettava. Ensiksi organisaation toiminnan tulee olla aidosti asiakaslähtöistä. Toiseksi osaamisen ja tukitoimien tulee vastata lasten ja perheiden ajankohtaisia vaatimuksia ja kolmanneksi toimintaprosessien tulee edistää asiakkaan voimavaraistumista.

Vaikuttavuuden kriittiset menestystekijät korostavat asiakkaan oman kokemuksen merkitystä elämänlaadun kohentumisessa sekä sitä, miten tärkeää on pyrkiä vaikuttamaan lapsen ja nuoren kasvun riskiolosuhteiden vähenemiseen ja usein ylisukupolvisesti siirtyvän erilaisen osattomuuden ja köyhyydenketjun katkaisemiin, ja näin lastensuojelun pitkän aikavälin toiminta voi olla kustannusvaikuttavaa.

Tuloksellisuuden kannalta keskeisiin tekijöihin tulisi siten organisaatioissa kiinnittää erityistä huomiota voimavaroja käytettäessä ja toisaalta voimavaroilla saatavia tuloksia arvioitaessa. Kuitenkin nämä lastensuojelun kannalta keskeiset tekijät usein puuttuvat niiden seurantatietojen ja mittareiden joukosta, joiden perusteella organisaatioissa arvioidaan tuloksellisuutta.

Ilman relevanttia tietoa on lastensuojelua vaikea ohjata, johtaa ja kehittää

Organisaatio – kuten lastensuojelusta vastaava kunta – ei voi ohjata, johtaa eikä kehittää lastensuojelua ilman asianmukaista tietoa ja työvälineitä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin/pahoinvoinnin seurantaan ja palvelujen toimivuuden kehittämiseen ei riitä tieto esimerkiksi siitä, montako lasta on asiakkaana lastensuojelussa.

Monissa kunnissa tämä on kuitenkin se ainoa lastensuojelusta kerättävä tieto - sen tiedon ohella kuinka paljon rahaa kuluu sijoitettujen lasten hoitovuorokausiin. Organisaatiossa tarvitaan eri näkökulmista tuotettua tietoa tuloksellisuuden arvioimiseksi, kuten tietoa miksi asiakkaat ovat asiakkaina, tietoa niistä vaikutuksista, joita asiakkaiden elämässä on muutoksina nähtävissä, tietoa henkilöstön osaamisesta ja jaksamisesta sekä tietoa asiakasprosesseista ja niiden toimivuudesta. Lastensuojelun keskeisin tehtävä on tuottaa sellaisia vaikutuksia, jotka edistävät lasten kasvua ja kehitystä ja tukevat ja korjaavat kasvuolosuhteita.

Kun myönteisten vaikutusten aikaansaaminen lasten hyvinvointiin on vahvasti riippuvainen siitä, miten lasten, nuorten ja perheiden muissa palveluissa onnistutaan, tarvittava arvioinnin tietopohja onkin jo laaja. Tuloksellisuuden arvioinnilla tutkimuksessani tarkoitetaan sitä kokonaisjärjestelmää, jolla organisaatiossa tuotetaan tällaista monipuolista tietoa, analysoidaan ja tulkitaan sitä sekä tehdään päätelmiä toiminnasta. Tämä keskusteluprosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin kerättävän tiedon laatu.

Sosiaalinen vaisto organisaation tuloksellisuuden arviointimenetelmänä

Tutkimuksessani nimesin organisaatioiden tuloksellisuuden arviointiprosessin ”sosiaalisen vaiston menetelmäksi”. Sosiaalisella vaistolla kuvaan kokemustiedon ohjaamaa informaalista toimintatapaa, jolla organisaatio paikantaa omaa tilannettaan, asiakaspalvelutyössä onnistumista, tunnistelee/haistelee tulossa olevia haasteita, odotuksia ja tarpeita työlle, ja näin pyrkii korjaamaan ja kehittämään toimintaa vaistottujen kehitystarpeiden suuntaisesti. Sosiaalisen vaiston mukainen tuloksellisuuden arviointi on käsitykseni mukaan merkityksellinen myös muilla tehtäväalueilla, ei vain lastensuojelussa.

Toimintatapa on vahvasti sidoksissa kokemustietoon, jota organisaatiossa on sekä hitaana historiatietona että nopeana ajankohtaistietona, jota käsitellään pääosin vuorovaikutteisilla foorumeilla. Tämänkaltainen sosiaalisen vaiston mukainen organisaation tuloksellisuuden arviointi ja toiminnan ohjaus on vahvuus, sillä parhaimmillaan sen avulla kyetään suuresti muuttuvassa toimintaympäristössä luotsaamaan organisaation toimintaa tuloksellisesti.

Sosiaalinen vaisto vaatisi kuitenkin tuekseen myös systemaattisesti koottua ja jäsennettyä tietoa. Tietoa tarvitaan erityisesti lastensuojelun asiakkuutta aiheuttavista tekijöistä eli siitä minkälaiset kasvuolot ja tarpeet käynnistävät asiakkuuden sekä niistä vaikutuksista, joita lasten ja nuorten parissa tehtävällä työllä on syntynyt. Tällä hetkellä organisaatioissa tiedetään vähiten juuri näistä lastensuojelun tuloksellisuuteen liittyvistä tekijöistä.

Lastensuojelun vaikutuksia kuvaava tavoite ja mittari

Ilman tietoa, kunnan on vaikea asettaa lastensuojelutyölle edes relevantteja tavoitteita, joiden saavuttamista voitaisiin mitata ja mitattu tieto koota aika ajoin. Kuvaan tutkimuksessani yksinkertaisen esimerkin, miten kunta voi asettaa lastensuojelulle vaikutustavoitteen, joka kuvaisi juuri sitä, mitä varten lastensuojelu on olemassa: ”Lastensuojelun avopalvelujen asiakkaana olevien lasten elämäntilanne paranee lastensuojelun tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen asiakkuus alkoi”.

Asiakaskohtainen mittari kuvaa suuntaa, mihin asiakkaan osalta on edetty: Jokaisen asiakkaan osalta vähintään kerran vuodessa, tai ainakin aina asiakkuuden päättyessä, dokumentoidaan arvio, missä määrin lapsen elämäntilanne on muuttunut verrattuna alkutilanteeseen tai asetettuihin tavoitteisiin nähden: onko lapsen elämäntilanne muuttunut erittäin hyvään suuntaan (4), hyvään suuntaan (3), edennyt jonkin verran (2), tilanne pysynyt ennallaan (1), tilanne huonontunut (0).

Samaan dokumentaatioon voidaan liittää yhteistyössä asiakkaan kanssa myös arvioivia mainintoja siitä, mitkä tekijät ovat olleet vaikuttamassa edistymiseen tai tilanteen huonontumiseen. Sekä vaikuttaviksi arvioiduista että huonosti vaikuttaviksi arvioiduista tekijöistä voidaan oppia. Näin saadaan myös esille jopa haitalliset tukimenetelmät.

Muutokset lapsen elämässä syntyvät usein monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta, jossa asiakkaan oma panos on merkittävä. Paitsi käytettyjen tuen menetelmien tehosta, on organisaatiossa järkevää olla selvillä myös erilaisten menetelmien kustannuksista niin, että käytettäisiin hyviä mutta myös valittavista vaihtoehdoista esimerkiksi taloudellisimpia menetelmiä. Lastensuojelun asiakastyöhön on kehittynyt paljon uudenlaisia työotteita ja -menetelmiä, joiden toimivuutta ja vaikutuksia kuvaava seurantatieto on välttämätöntä toiminnan kehittämiseksi ja toisaalta turhien ”ihmiskokeiden” välttämiseksi tai minimoimiseksi.

 Asiakashyötyjen ja vaikutusten laajemman ja monipuolisemman seurannan kautta, voisi lisääntyä ymmärrys siitä, minkälaiset palvelut ja hoito- ja tukitoimet, sosiaalista pääomaa vahvistavat työnmuodot ja yhteiskunnan toimintarakenteisiin liittyvät muutokset, vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointia edistävästi ja mitkä taas eivät.

Päätöksenteko ja johtaminen tarvitsee työvälineet

Kuntien päättäjien tulee ohjata ja johtaa pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti lastensuojelua sekä lasten ja nuorten hyvinvointityötä. Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen lastensuojelulain mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy ja tarkistaa vähintään neljän vuoden välein kunnan tai kuntien yhteisen suunnitelman siitä, miten kunta huolehtii lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä. Suunnitelman ohjausvaikutusta korostaa se, että suunnitelmassa esitettävät asiat on otettava huomioon kunnan talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.

Suunnitelma onkin uusi lakisääteinen kunnan lasten hyvinvointi- ja lastensuojelutyön ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen väline. Suunnitelman tulee sisältää tiedot kunnan lasten ja nuorten kasvuoloista ja hyvinvoinnin tilasta, lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista, lastensuojelun tarpeesta kunnassa, lastensuojeluun varattavista voimavaroista, käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä, yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä sekä suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta.

Lastensuojelu on lain mukaan koko kunnan laaja-alainen tehtävä, joka velvoittaa huolehtimaan lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja ongelmien ehkäisemistä, vanhemmuuden ja kasvatuksen tukemisesta sekä ehkäisevästä lastensuojelusta ja lapsi- ja perhekohtaisista tukitoimista. Lain määräämät tehtävät ovat siten huomattavasti laajemmat kuin vain ns.viimesijainen lastensuojelu. Niinpä kunnanhallitusten päättäessä lastensuojelun suunnitelman valmistelusta, tulee jo valmisteluprosessiin kytkeä eri hallintokunnat ja toimijat, joiden tehtävät liittyvät lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Lastensuojelun on uuden lain mukaan oltava laadultaan sellaista, että se takaa lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa avun ja tuen. Tämä edellyttää, että kunta määrittää lastensuojelun laadun sekä varmistaa lastensuojelupalvelujen toimivuuden ja räätälöinnin tarpeiden mukaan. Lastensuojelun tulee näin ollen olla vaikuttavaa. Laki edellyttää, että lastensuojelun suunnitelman toteutumista ja vaikutuksia seurataan. Tutkimukseeni sisältyy laaja liite, johon on koottu niitä seurantatietoja, joita suunnitelman seurannassa voidaan hyödyntää.

Palvelujen toimivuuden kehittäminen – elämänkaarimalleista yksi ratkaisu

Lasten ja nuorten hyvinvointityötä hoidetaan monissa kunnissa hyvin hajaantuneesti eri toimialoille sektoroituneilla palveluilla ja toiminnan kokonaisuustoimivuudesta on vaikea ottaa selkoa. Viimesijaisen lastensuojelun palvelut vaatisivat myös riittävän laajan väestöpohjan, jotta ne kyettäisiin rahoittamaan ja erityisosaaminen voitaisiin varmistaa. Uudenlaisia ratkaisuja on kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä kunnissa tarpeen juuri nyt tehdä.

Monissa kunnissa on käynnistetty kehittämistyö, joka kokoaa saman ohjauksen ja johtamisen alaisuuteen ns. elämänkaarimallin mukaisesti lasten ja perheiden palvelut. Vaikka toimintamallien vaikutuksista ei vielä olekaan seurantatietoa, on tutkimuksenikin näkökulmasta oletettavaa, että lapset ja perheet hyötyvät ja työntekijöiden yhteistyö tiivistyy sekä kustannusvaikuttavuus paranee kun voimavaroista päättäminen ja lasten ja perheiden palvelujärjestelmän kehittäminen on koottu samaan toimielimeen. Elämänkaarimalli soveltuu myös hyvin kuntien yhteistoiminta-alueiden sekä laajan väestöpohjan kuntayhtymän toimintamalliksi – muutama kuntayhtymä onkin jo toteuttanut organisaatiouudistuksen elämänkaarimalliin perustuvaksi.

Lastensuojelutyön kehittämisestä tulisi myös kantaa kansallista huolta. Julkisella vallalla on vastuu lasten perusoikeuksista koko maassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE hyväksyttiin 31.1.2008 Valtioneuvostossa. Kaste-ohjelma lupaa valtion jatkavan kansallista lastensuojelun kehittämistä mm. laatimalla lastensuojelun laatusuositukset. Näiden valmistelun tueksi löytyy tutkimuksestani runsaasti tietoa. Kuntaliitolla on myös jo pitkät perinteet lastensuojelun laadun kehittämisessä. Hyvää yhteistyötä kuntien ja valtion kesken tarvitaan jatkossakin.

Sirkka Rousu, HT, projektipäällikkö

Kirjoittaja työskentelee Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikössä vastuualueenaan hyvinvointipalvelujen kehittäminen, lapsipolitiikka ja lastensuojelu. Hallintotieteiden tohtorin tutkinnon lisäksi hänellä on sosiaalityöntekijän tutkinto Tampereen yliopistosta.

 

Linkki väitöskirjaani löytyy blogissani olevasta linkkilistasta.

Rousu Sirkka 2007. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Tampereen Yliopisto ja Suomen Kuntaliitto, Acta-sarja 197/2007