Kerroin helmikuun blogissani Kuopion saamista uhkasakoista. Kaupungin piti kesäkuuhun mennessä saada lastensuojelutarpeen selvitysten määräajat lainmukaisiksi välttääkseen uhkasakot. Onneksi näin tapahtui. Lapsen oikeuteen saada lastensuojelutarpeensa selvitettyä lain edellyttämässä palvelutakuun määräajassa, tulee suhtautua vähintään yhtä suurella vakavuudella kuin terveydenhuollon hoitotakuuseen. Lapsen lastensuojelun tarve pitää selvittää viipymättä (lain mukaan) tai viimeistään 3 kk kuluttua, mikä on aika pitkä aika sellaiselle lapselle, jonka asiat eivät ole hyvin.
Savon Yle raportoi alla olevan uutisen:
Kuopion kaupunki on saanut toimeentulotukihakemusten käsittelyjonon jälleen lainmukaiseksi. Itä-Suomen aluehallintovirasto vaati kaupungilta toimia sekä toimeentulohakemusten että lastensuojeluilmoitusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi.
Henkilöstölisäysten ansiosta ruuhkat on saatu purettua. Lastensuojelun perustettiin kuusi määräaikaista sosiaalityöntekijän virkaa. Toimeentulotukihakemusruuhkan purkamiseksi palkattiin kolme määräaikaista etuuskäsittelijää.
Toimien ansiosta Kuopio välttää aluehallintoviraston asettamat uhkasakot. Käsittelyaikoja koskevien määräysten noudattamatta jättäminen olisi tuonut kaupungille yhteensä 370 000 euron sakon.
Toimeentuloasiassa uhkana oli 125 000 euron ja lastensuojeluasiassa 245 000 euron sakko.
torstai 3. kesäkuuta 2010
torstai 27. toukokuuta 2010
Turhista ja tekemättömistä huostaanotoista
FS-TV:n Spotlight käsitteli asiallisesti ja hyvin 26.5.2010 huostaanottoteemaa, johon myös minua oli haastateltu (30.4.2010 blogissani julkaissuista teemoista). Ohjelmassa kuvattiin muutaman nuoren elämäntilanne, joissa heidän huostaanottonsa oli toteutettu, vaikka siihen ei nuoren itsensä ja hänen vanhempansa tai hallinto-oikeuden mukaan olisi ollut lastensuojelulain mukaisia perusteita. Lapset ja heidän vanhempansa kokivat, ettei heitä myöskään oltu kuultu siten, että he olisivat ymmärtäneet miksi huostaanotto toteutettiin. Ainakin yhdessä ohjelmassa esitellyistä tapauksista lapsi oli otettu kiireellisesti huostaan (olen käsitellyt kiireellisen huostaanoton perusteita ja –prosessia blogissani 21.3.2010).
Näin ei tietenkään koskaan pitäisi tapahtua, että lapsi otetaan turhaan huostaan.
Se on inhimillisesti ja taloudellisesti väärin. Pitkässä TV-haastattelun nauhoituksessa toin esille alla olevan asian, jonka myös kirjoitin blogissani 30.4.2010 (tätä otosta haastattelustani ei oltu otettu mukaan ohjelmaan):
- Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
- On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
- Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
- Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa räätälöityjä tukitoimia. Taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.
Kerroin TV-ohjelmaan otetussa haastattelupätkässä, että omaan pitkään työkokemukseeni ei sisälly tietoa turhista huostaanotoista. Ihmettelin ääneen myös sitä, että miksi kalliiseen huostaanottoon ryhdyttäisiin, jos lasta ja perhettä voidaan auttaa halvemmin avohuollon tukitoimin. (ja toisaalta juuri tuo kohta haastattelussa, oli se, joka otettiin toivomuksestani nauhalle uudestaan, mutta toimittaja oli ohjelmaan ottanut kuitenkin sen pätkän, jonka olin toivonut poistettavan ja käytettävän uutta ottoa, no, tällaista tämä on. Eipä silti, ihan hyvä ohjelma oli).
Tarvitaan tutkittua tietoa turhista huostaanotoista
Turhista huostaanotoista tarvitaan tarkempaa tutkimustietoa, jotta tämänkaltaiset oikeusturvan loukkaukset voidaan ehkäistä! Kuten tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa päätökset on tehty, onko ne tehty esim.sellaisen sosiaalityöntekijän toimesta, joka on työhönsä pätevä ja kokenut, kuinka paljon asiakkaita työntekijällä on samaan aikaan asiakkaana – toinen Spotlight-ohjelman asiantuntijahaastateltava kuvasi, että sosiaalityöntekijällä ei pitäisi olla enempää kuin 8-12 asiakasta, ja todellisuudessa niitä on voinut olla 40-60-80 asiakasta.
Tiedän, että hallinto-oikeuden päätöksistä voidaan poimia sellaiset huostaanottopäätökset, joita oikeus ei ole vahvistanut ja nämä analysoimalla päästäisiin tutkimaan tällaisten tapausten taustat. Näin päästäisiin kiinni siihen, miksi tällaiset päätökset ovat syntyneet. Hiitolan & Heinosen hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008 (THL, raportti 46/2009, 7, 33) raportin mukaan vuoden 2008 aineistossa oli 22 sellaista huostaanottoa, jotka oikeus hylkäsi. Tämä oli 4,5 % kaikista huostaanottohakemuksista. Yhteensä hallinto-oikeuksissa ratkaistiin 981 huostaanottoa koskevaa asiaa. Päätökset koskivat 600 lasta. Raportissa ei voitu tutkia näiden tapausten lastensuojeluprosessia, jonka kautta vasta selviäisi miksi näin oli tapahtunut. Tämän perusteella voitaisiin tehdä niitä korjausliikkeitä, ettei tällainen enää toistu. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?
Turhat huostaanotot onneksi ovat harvinaisia ja taustalla vaikuttanee lastensuojelun työolosuhteet, osaamisen, lähituen ja konsultaation puutteet eli lastensuojelutyön laadun ongelmat. Niiden korjaaminen vaati erilaisia RESURSSEJA - niin se vain on.
Tekemättä jäävät huostaanotot
Entäpä kun lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kasvuolosuhteensa olisivat kuinka vakavasti vaarantuneet? Kuntia usein moititaan - enemminkin kuin turhista huostaanotoista - siitä, että lasta ei oteta huostaan kunnan taloustilanteesta johtuen. Tämänkin väitteen todentumiseksi tarvittaisiin tutkimusta! Itse olen ainakin jo väsynyt vastaamaan tähän väitteeseen, jonka tosiasiapohjaa ei tutkimuksin osoiteta. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?
Pysyvyyden teemastakin olisi hyvä saada kunnon tutkimusta … tutkimustiedon lisäämisen tarpeita on lastensuojelussa paljon.
Miksi yhteiskunta, joka ottaa lasten elämän vastuulleen, ei ole kiinnostunut ottamaan selvää siitä, miten tässä työssä onnistutaan ja millaisin edellytyksiin siinä voidaan onnistua! Vähän kyllästyttää tämänkin turha vaahtoaminen.
Näin ei tietenkään koskaan pitäisi tapahtua, että lapsi otetaan turhaan huostaan.
Se on inhimillisesti ja taloudellisesti väärin. Pitkässä TV-haastattelun nauhoituksessa toin esille alla olevan asian, jonka myös kirjoitin blogissani 30.4.2010 (tätä otosta haastattelustani ei oltu otettu mukaan ohjelmaan):
- Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
- On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
- Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
- Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa räätälöityjä tukitoimia. Taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.
Kerroin TV-ohjelmaan otetussa haastattelupätkässä, että omaan pitkään työkokemukseeni ei sisälly tietoa turhista huostaanotoista. Ihmettelin ääneen myös sitä, että miksi kalliiseen huostaanottoon ryhdyttäisiin, jos lasta ja perhettä voidaan auttaa halvemmin avohuollon tukitoimin. (ja toisaalta juuri tuo kohta haastattelussa, oli se, joka otettiin toivomuksestani nauhalle uudestaan, mutta toimittaja oli ohjelmaan ottanut kuitenkin sen pätkän, jonka olin toivonut poistettavan ja käytettävän uutta ottoa, no, tällaista tämä on. Eipä silti, ihan hyvä ohjelma oli).
Tarvitaan tutkittua tietoa turhista huostaanotoista
Turhista huostaanotoista tarvitaan tarkempaa tutkimustietoa, jotta tämänkaltaiset oikeusturvan loukkaukset voidaan ehkäistä! Kuten tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa päätökset on tehty, onko ne tehty esim.sellaisen sosiaalityöntekijän toimesta, joka on työhönsä pätevä ja kokenut, kuinka paljon asiakkaita työntekijällä on samaan aikaan asiakkaana – toinen Spotlight-ohjelman asiantuntijahaastateltava kuvasi, että sosiaalityöntekijällä ei pitäisi olla enempää kuin 8-12 asiakasta, ja todellisuudessa niitä on voinut olla 40-60-80 asiakasta.
Tiedän, että hallinto-oikeuden päätöksistä voidaan poimia sellaiset huostaanottopäätökset, joita oikeus ei ole vahvistanut ja nämä analysoimalla päästäisiin tutkimaan tällaisten tapausten taustat. Näin päästäisiin kiinni siihen, miksi tällaiset päätökset ovat syntyneet. Hiitolan & Heinosen hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008 (THL, raportti 46/2009, 7, 33) raportin mukaan vuoden 2008 aineistossa oli 22 sellaista huostaanottoa, jotka oikeus hylkäsi. Tämä oli 4,5 % kaikista huostaanottohakemuksista. Yhteensä hallinto-oikeuksissa ratkaistiin 981 huostaanottoa koskevaa asiaa. Päätökset koskivat 600 lasta. Raportissa ei voitu tutkia näiden tapausten lastensuojeluprosessia, jonka kautta vasta selviäisi miksi näin oli tapahtunut. Tämän perusteella voitaisiin tehdä niitä korjausliikkeitä, ettei tällainen enää toistu. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?
Turhat huostaanotot onneksi ovat harvinaisia ja taustalla vaikuttanee lastensuojelun työolosuhteet, osaamisen, lähituen ja konsultaation puutteet eli lastensuojelutyön laadun ongelmat. Niiden korjaaminen vaati erilaisia RESURSSEJA - niin se vain on.
Tekemättä jäävät huostaanotot
Entäpä kun lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kasvuolosuhteensa olisivat kuinka vakavasti vaarantuneet? Kuntia usein moititaan - enemminkin kuin turhista huostaanotoista - siitä, että lasta ei oteta huostaan kunnan taloustilanteesta johtuen. Tämänkin väitteen todentumiseksi tarvittaisiin tutkimusta! Itse olen ainakin jo väsynyt vastaamaan tähän väitteeseen, jonka tosiasiapohjaa ei tutkimuksin osoiteta. Kuka rahoittaisi tällaisen tutkimuksen?
Pysyvyyden teemastakin olisi hyvä saada kunnon tutkimusta … tutkimustiedon lisäämisen tarpeita on lastensuojelussa paljon.
Miksi yhteiskunta, joka ottaa lasten elämän vastuulleen, ei ole kiinnostunut ottamaan selvää siitä, miten tässä työssä onnistutaan ja millaisin edellytyksiin siinä voidaan onnistua! Vähän kyllästyttää tämänkin turha vaahtoaminen.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Lapsen kasvuolojen pysyvyyden turvaaminen ja palvelumarkkinat
Turvattomissa oloissa kasvaneelle lapselle on erityisen tärkeää varmistaa kasvuolojen pysyvyys, ihmissuhteiden jatkuvuus ja turvallisuus sekä elämän ennustettavuus. Tätä jokainen lapsi tarvitsee tavalliselta lapsuudelta, mutta tätä erityisen kovasti tarvitsee lastensuojelun asiakaslapsi.
Tähän aiheeseen pureuduttiin eilen 17.5.2010 lastensuojelun vaikuttajafoorumilla. Lue foorumin tiedote tästä linkistä. Foorumilla julkaistiin aihetta käsitellyt julkaisu, joka on maksutta saatavana lapsiasiavaltuutetun sivuilta, ja jonne linkki löytyy em. foorumitiedotteen sivuilta. Julkaisu on kirjoittajiensa tiivis (35s.) punnittu puheenvuoro, joka perustuu tutkimustietoon ja käytännön pitkäaikaiseen kokemukseen. Puheenvuoro on keskustelun herättäjä ja tulemme koostamaan foorumin työskentelystä toimenpidelistan, jota viemme eteenpäin. Minusta vaikutti siltä, että pysyvyys-teema kolahti foorumin osanottajiin. Meitä puhutti kysymys: Miten lastensuojelu kykenee varmistamaan lastensuojelun lapsille tavallisen turvallisen lapsuuden ja sen suhteellisen pysyvät kasvuolot? Miten lastensuojelu on tässä tähän mennessä onnistuneet – mitä siitä tiedämme? Emme juuri mitään! Tiedontuottamisen tarve on huutava.
Pysyvyyden tulisi olla erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kriittinen menestystekijä. Kun suurin osa sijaishuollosta – siis lapsen kodista - tuotetaan yksityisten palveluntuottajien toimesta, tulisi pysyvyyden olla myös keskeisin peruslaadun kriteeri kun kunta hankkii palveluja. Palveluntuottajan tulisi kyetä kuvamaan erityisesti se, miten yksikkö kykenee varmistamaan lapsen kasvuolojen pysyvyyden. Olen ollut eilen 17.5. Ylen radion ja TV:n haasteltavana lastensuojelupalvelujen markkinoiden nykytilasta ja tulevasta kehityksestä. Kirjoitan aiheesta myös Sosiaalitieto-lehteen pyydetyn artikkelin – ilmestynee kesän lopulla.
Sen verran jo nyt kommentoin, että lapsen kasvuolojen pysyvyydelle muodostaa suuremman riskin se, että nimenomaan sijaishuollon palvelut tuotetaan markkinaehtoisesti, sillä pörssiyhtiön sijoittajat voivat milloin tahansa lopettaa tuotannon tai yksityiset pienyritykset voivat samoin joutua taloudellisten tai henkilökohtaisten syiden vuoksi lopettamaan yrityksensä. Miten tällöin käy sijoitetun lapsen elämän pysyvyyden? Riski on myös järjestötuottajien sijaishuoltopalveluissa, sillä nekin toimivat kuntien ostojen varassa, ja niiden hiipuminen voi merkitä järjestöjen tuottamien sijaishuoltopalvelujen alasajoa ja lapsen pysyvyyden romuttumista. Riskiksi voi osoittautua myös se kun suuryritys ostaa pienyritykset pois markkinoilta ja lopputuloksena on alan palvelutarjonnan monopolisoituminen. Ja tämä riski voi osoittautua myös kunnille kalliiksi.
Kunnan pitäisi itse tuottaa pääosa sijaishuollon palveluista
Minulla on monta muutakin hyvää syytä ajatella niin, että kuntien pitäisi itse pääosin tuottaa nimenomaan sijaishuolto tai hankkia ne suorahankintana kunkin lapsen tarpeiden mukaisesti yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ja yrityksiltä. Tähän suuntaan saatamme kunnissa olla jo menossakin. Kunnat ovat laatimissaan lakisääteisissä (Ls.laki 12§) suunnitelmissa ottaneet kantaa lastensuojelupalvelujen tuottamiseen ja näyttää siltä, että kunnat ovat kehittämässä nyt omaa tuotantoa ja yhteistyötuotantoa toisten kuntien kanssa. Viisasta.
Ja kaikkein viisainta olisi tietenkin lastensuojelupolitiikka, jossa painopiste on ehkäisevässä lastensuojelussa ja tehokkaassa lastensuojelun avohuollon työssä – näin yhä vähemmän lapsia tarvitsee lastensuojelun sijaishuoltoa.
Kirjallisuutta aiheen piiristä
Kasvuolojen pysyvyyden varmistamista korostimme kollegani kanssa laatimissamme vuonna 2003-2004 julkaistuissa lastensuojelun neljässä kirjassamme. Kirjat on saatavana maksutta Kuntaliiton kirjakaupan sivuilta (pdf-julkaisut: hakusanalla Rousu). Tätä ennen sen olimme jo kirjoittaneet vuonna 1999 lastensuojelun laadun perusteita käsitelleessä julkaisussamme.
Toteutimme samaisen kollegan kanssa ensimmäisen lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulun vuonna 2004 osana Harava-hanketta. Samalla ”koulunpenkillä” opiskelivat noin 8 kk oppimisjaksolla palvelujen hankkijat, tuottajat ja palvelujen valvojat. Opiskelimme yhteistä kieltä, jolla hankintaprosessi nimenomaan lastensuojelussa toimisi. Osto- ja myyntikoulun raporttikin on maksutta saatavana sivuiltamme.
Tähän aiheeseen pureuduttiin eilen 17.5.2010 lastensuojelun vaikuttajafoorumilla. Lue foorumin tiedote tästä linkistä. Foorumilla julkaistiin aihetta käsitellyt julkaisu, joka on maksutta saatavana lapsiasiavaltuutetun sivuilta, ja jonne linkki löytyy em. foorumitiedotteen sivuilta. Julkaisu on kirjoittajiensa tiivis (35s.) punnittu puheenvuoro, joka perustuu tutkimustietoon ja käytännön pitkäaikaiseen kokemukseen. Puheenvuoro on keskustelun herättäjä ja tulemme koostamaan foorumin työskentelystä toimenpidelistan, jota viemme eteenpäin. Minusta vaikutti siltä, että pysyvyys-teema kolahti foorumin osanottajiin. Meitä puhutti kysymys: Miten lastensuojelu kykenee varmistamaan lastensuojelun lapsille tavallisen turvallisen lapsuuden ja sen suhteellisen pysyvät kasvuolot? Miten lastensuojelu on tässä tähän mennessä onnistuneet – mitä siitä tiedämme? Emme juuri mitään! Tiedontuottamisen tarve on huutava.
Pysyvyyden tulisi olla erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kriittinen menestystekijä. Kun suurin osa sijaishuollosta – siis lapsen kodista - tuotetaan yksityisten palveluntuottajien toimesta, tulisi pysyvyyden olla myös keskeisin peruslaadun kriteeri kun kunta hankkii palveluja. Palveluntuottajan tulisi kyetä kuvamaan erityisesti se, miten yksikkö kykenee varmistamaan lapsen kasvuolojen pysyvyyden. Olen ollut eilen 17.5. Ylen radion ja TV:n haasteltavana lastensuojelupalvelujen markkinoiden nykytilasta ja tulevasta kehityksestä. Kirjoitan aiheesta myös Sosiaalitieto-lehteen pyydetyn artikkelin – ilmestynee kesän lopulla.
Sen verran jo nyt kommentoin, että lapsen kasvuolojen pysyvyydelle muodostaa suuremman riskin se, että nimenomaan sijaishuollon palvelut tuotetaan markkinaehtoisesti, sillä pörssiyhtiön sijoittajat voivat milloin tahansa lopettaa tuotannon tai yksityiset pienyritykset voivat samoin joutua taloudellisten tai henkilökohtaisten syiden vuoksi lopettamaan yrityksensä. Miten tällöin käy sijoitetun lapsen elämän pysyvyyden? Riski on myös järjestötuottajien sijaishuoltopalveluissa, sillä nekin toimivat kuntien ostojen varassa, ja niiden hiipuminen voi merkitä järjestöjen tuottamien sijaishuoltopalvelujen alasajoa ja lapsen pysyvyyden romuttumista. Riskiksi voi osoittautua myös se kun suuryritys ostaa pienyritykset pois markkinoilta ja lopputuloksena on alan palvelutarjonnan monopolisoituminen. Ja tämä riski voi osoittautua myös kunnille kalliiksi.
Kunnan pitäisi itse tuottaa pääosa sijaishuollon palveluista
Minulla on monta muutakin hyvää syytä ajatella niin, että kuntien pitäisi itse pääosin tuottaa nimenomaan sijaishuolto tai hankkia ne suorahankintana kunkin lapsen tarpeiden mukaisesti yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ja yrityksiltä. Tähän suuntaan saatamme kunnissa olla jo menossakin. Kunnat ovat laatimissaan lakisääteisissä (Ls.laki 12§) suunnitelmissa ottaneet kantaa lastensuojelupalvelujen tuottamiseen ja näyttää siltä, että kunnat ovat kehittämässä nyt omaa tuotantoa ja yhteistyötuotantoa toisten kuntien kanssa. Viisasta.
Ja kaikkein viisainta olisi tietenkin lastensuojelupolitiikka, jossa painopiste on ehkäisevässä lastensuojelussa ja tehokkaassa lastensuojelun avohuollon työssä – näin yhä vähemmän lapsia tarvitsee lastensuojelun sijaishuoltoa.
Kirjallisuutta aiheen piiristä
Kasvuolojen pysyvyyden varmistamista korostimme kollegani kanssa laatimissamme vuonna 2003-2004 julkaistuissa lastensuojelun neljässä kirjassamme. Kirjat on saatavana maksutta Kuntaliiton kirjakaupan sivuilta (pdf-julkaisut: hakusanalla Rousu). Tätä ennen sen olimme jo kirjoittaneet vuonna 1999 lastensuojelun laadun perusteita käsitelleessä julkaisussamme.
Toteutimme samaisen kollegan kanssa ensimmäisen lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulun vuonna 2004 osana Harava-hanketta. Samalla ”koulunpenkillä” opiskelivat noin 8 kk oppimisjaksolla palvelujen hankkijat, tuottajat ja palvelujen valvojat. Opiskelimme yhteistä kieltä, jolla hankintaprosessi nimenomaan lastensuojelussa toimisi. Osto- ja myyntikoulun raporttikin on maksutta saatavana sivuiltamme.
torstai 13. toukokuuta 2010
Lapsen etu myös kirkon ohjenuorana?
Viime päivinä on mediassa keskusteltu lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä eri uskontokunnissa. Hyväksikäytön kohteeksi on joutunut lapsia myös Suomen valtakirkon piirissä. Lastensuojelijana en voi hyväksyä minkäänlaisia verukeselityksiä, joilla oikeutettaisiin lapsiin kohdistuva rikos, sen salailu ja peittely.
Kirkon tulisi olla uskottava arvoyhteisö, jonka toimintaa ohjaa lapsen etua vaalivat eettiset toimintaperiaatteet. Myös kirkon tulee toiminnassaan sitoutua lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen noudattamiseen ja myös tiedossa olevien epäkohtien poistamiseen.
Minun oikeustajuuni ei mahdu se, että lastensuojelulaki vesittää ilmoitusvelvollisuuden ja antaa kirkolle erivapauden tulkita ilmoitusvelvollisuutta rippiin ja sielunhoitoon liittyvissä asioissa. Vain rikoslain ns. törkeän rikoksen suunnittelu murtaa salailun. Lastensuojelulakia tulee muuttaa. Samoin kirkkolakia tulee muuttaa niin, että lapsen hyväksikäyttö ja lapseen kohdistuva muu vastaava pahoinpitely ei ole milloinkaan salassa pidettävä asia. Kirkon itsensä tulee toimia aloitteellisesti kirkkolain muuttamiseksi. Olisi jo aika toimia eikä vain puhua.
Alla lainaukset
– Lapsen oikeuksien sopimuksesta ja linkki sopimukseen.
– lastensuojelulaista ja linkki lakiin
– ev.lut.kirkon ohjeistuksesta lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuudesta ja linkki julkaisuun
– linkki Helsingin Sanomien vieraskynä 13.5.2010: Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”.
Lapsen oikeuksien sopimus
” 19 artikla: Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.
Tällaisten suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi.” - katso tästä koko lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi on v.1991 lailla hyväksynyt (linkki on Unicef:n sivuille).
Suomen lastensuojelulain (25§) mukaan … ”Seurakunnan tai muun uskonnollisen yhteisön palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.” - katso tästä koko lastensuojelulaki (linkki Finlex:iin).
Kirkko ja lastensuojelutyö ohjeistuksessa todetaan seuraavasti: ”Poikkeuksena pappien ja lehtoreiden ehdottomaan rippisalaisuuteen on tilanne, jossa joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan suunnitteilla. Vaikka siis papin ja lehtorin rippisalaisuutta ei voi murtaa, se väistyy rikoslain 15 luvun 10 §:n 1 momentissa mainituissa tilanteissa. Pykälässä tulee esille lukuisa joukko rikoksia, joita ilmiantovelvollisuus koskee. Lastensuojelun näkökulmasta olennaisimmat ovat raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö,
murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen.” (Kirkkohallitus 2007, päivitetty 1.4.2008, s.17). – katso linkki ev.lut.kirkon sivuille.
Helsingin Sanomien vieraskynä-artikkeli 13.5.2010. Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”. Linkki Hesariin.
Kirkon tulisi olla uskottava arvoyhteisö, jonka toimintaa ohjaa lapsen etua vaalivat eettiset toimintaperiaatteet. Myös kirkon tulee toiminnassaan sitoutua lapsen oikeuksien sopimuksen artiklojen noudattamiseen ja myös tiedossa olevien epäkohtien poistamiseen.
Minun oikeustajuuni ei mahdu se, että lastensuojelulaki vesittää ilmoitusvelvollisuuden ja antaa kirkolle erivapauden tulkita ilmoitusvelvollisuutta rippiin ja sielunhoitoon liittyvissä asioissa. Vain rikoslain ns. törkeän rikoksen suunnittelu murtaa salailun. Lastensuojelulakia tulee muuttaa. Samoin kirkkolakia tulee muuttaa niin, että lapsen hyväksikäyttö ja lapseen kohdistuva muu vastaava pahoinpitely ei ole milloinkaan salassa pidettävä asia. Kirkon itsensä tulee toimia aloitteellisesti kirkkolain muuttamiseksi. Olisi jo aika toimia eikä vain puhua.
Alla lainaukset
– Lapsen oikeuksien sopimuksesta ja linkki sopimukseen.
– lastensuojelulaista ja linkki lakiin
– ev.lut.kirkon ohjeistuksesta lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuudesta ja linkki julkaisuun
– linkki Helsingin Sanomien vieraskynä 13.5.2010: Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”.
Lapsen oikeuksien sopimus
” 19 artikla: Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.
Tällaisten suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi.” - katso tästä koko lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi on v.1991 lailla hyväksynyt (linkki on Unicef:n sivuille).
Suomen lastensuojelulain (25§) mukaan … ”Seurakunnan tai muun uskonnollisen yhteisön palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.” - katso tästä koko lastensuojelulaki (linkki Finlex:iin).
Kirkko ja lastensuojelutyö ohjeistuksessa todetaan seuraavasti: ”Poikkeuksena pappien ja lehtoreiden ehdottomaan rippisalaisuuteen on tilanne, jossa joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan suunnitteilla. Vaikka siis papin ja lehtorin rippisalaisuutta ei voi murtaa, se väistyy rikoslain 15 luvun 10 §:n 1 momentissa mainituissa tilanteissa. Pykälässä tulee esille lukuisa joukko rikoksia, joita ilmiantovelvollisuus koskee. Lastensuojelun näkökulmasta olennaisimmat ovat raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö,
murha, tappo, surma, törkeä pahoinpitely, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, panttivangin ottaminen.” (Kirkkohallitus 2007, päivitetty 1.4.2008, s.17). – katso linkki ev.lut.kirkon sivuille.
Helsingin Sanomien vieraskynä-artikkeli 13.5.2010. Olav S. Melin ”Pappien vaitiolovelvollisuuteen pitää puuttua”. Linkki Hesariin.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Vastauksia kysymyksiin huostaanotosta ja kustannuksista
TV-toimittaja oli kiinnostunut haastattelemaan minua lastensuojelusta. Vastaukseni hänen useisiin kysymyksiinsä saattavat kiinnostaa myös sinua – tässä ne.
Miksi lasten ja nuorten huostaanotot kasvavat Suomessa?
Ainakin kaksi asiaa vaikuttavat
• Ensiksi: Lapset ja perheet eivät näytä saavan riittävän tehokasta apua ja tukea, josta johtuen elämäntilanne vain vaikeutuu ja ollaan tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvata lapsen kehitys ja terveys huostaanottamalla hänet.
• Lain mukaan kun lapsen kehitys ja terveys on VAKAVASTI VAARANTUNUT, on lapsi otettava huostaan. Viime vuosina on otettu entistä enemmän huostaan yläasteikäisiä ja nuoria, ja taustalla on itsetuhoista elämää päihteineen, rikoksineen, koulunkäynnin laiminlyöntiä, ongelmia läheisissä ihmissuhteissa.
• Usein kyse on vanhempien vakavasta päihde- tai mielenterveysongelmasta, näihin liittyvästä lapsen kaltoinkohtelusta, hoidotta jäämisestä ja väkivallasta. Mikäli vanhempi ei kykene kuntoutumaan siinä määrin, että pystyy huolehtimaan lapsestaan, on lapsella oikeus päästä huostaan.
• Toiseksi: Erilainen lasten ja nuorten pahoinvointi ja elämisen ongelmat myös kasautuvat samalle perheelle niin, että tehokkaista kuntoutustoimista huolimatta, vanhemmat eivät aina kuntoudu: on köyhyyttä, työttömyyttä, katkeilevia ihmissuhteita, päihde- ja mielenterveysongelmia, jaksamattomuutta ongelmien parissa. Ja tällöin yhteiskunnan on turvattava lapsen kehitys ja terveys. Näissä tilanteissa on todennäköistä, että lapsi/nuori tarvitsee hyvin pitkään, jopa aikuisuuteen asti sijaishuoltoa – lapsella on myös oikeus kiintyä sijaishuollon aikuisiin ja siihen sijaiskotiin, missä hän on kasvanut vuosia, eikä ole lapsen edun mukaista jatkuva epävarmuus missä hän saa kasvaa.
Onko avohuolto riittävästi resursoitu?
• Lastensuojelun avohuolto on todella riittämättömästi resursoitu: esimerkiksi sosiaalityöntekijällä saattaa olla samaan aikaan 40-60-80 lapsen asiat hoidettavana – hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä auttamaan jokaista lastensuojelussa asiakkaana jo olevaa lasta ja perhettä.
• Myös tilanteissa, joissa joku on lapsesta huolissaan ja on tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys, ei monessakaan kunnassa lapsen tilannetta ehditä selvittämään lain määräajassa ”viipymättä mutta viimeistään 3 kk kuluessa”. Kuopion kaupunki jo sai valtiolta uhkasakkopäätöksen kun kaupunki ei ehdi tekemään lastensuojelutarpeen selvityksiä määräajassa. Ns. jononpurkurahaa ei kunnissa ole lastensuojeluun tähän mennessä ohjattu, vaikka tilanne on aivan sama kuin terveydenhuollon hoitotakuussa, jossa jonojen purkuun on satsattu iso määrä rahaa.
• Se, ettei avohuoltoa resursoida kunnolla, on yltäkylläisen yhteiskuntamme etiikan kannalta todella väärin. Lapsi ja perhe, joka on vihdoin päässyt viimesijaisen lastensuojelun asiakkaaksi, myös tukea oikeasti tarvitsee. Kynnys asiakkuuteen pääsemiseen on korkea, eli ne jotka ovat asiakkaina, apua myös tarvitsevat. Ja keskeisin auttava asia on tietenkin se, että työntekijällä olisi oikeasti AIKAA lapsen ja perheen tukemiseen (viikossa on kuitenkin vain 37.5 työtuntia)
• Toki sosiaalityöntekijä ei tänä päivänä aivan yksin työskentele perheen kanssa, mutta hän on se, joka lain mukaan vastaa siitä, että lapselle ja perheelle järjestyy tukitoimia. Avohuollon tukitoimia ei asiakasmäärien suuresta kasvusta johtuen ole tarjota riittävästi, oli sitten kyse perhetyöntekijän tuesta perheen kotiin tai lapsen tarvitsemasta terapiasta.
• Avohuoltoon tietenkin kannattaisi satsata, sillä sen tehtävä on myös ehkäistä huostaanottoja. Ja avohuolto on taloudellisesti järkevää.
Huostaanoton pitää olla viimesijainen keino. Miten hyvin tämä pätee käytännössä?
• Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
• On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
• Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
• Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa määriteltyjä tukitoimia, taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.
Esiintyykö sitä, että lapsia ei ole huostaanotettu säästösyistä?
• Tätä en suomalaisessa päätöksenteossa usko kuitenkaan tapahtuvan, mistä kertonee myös jatkuvasti kasvaneet huostaanottojen määrät ja kustannukset.
• Kunnissa ja sen sosiaalityössä toimitaan eettisesti vastuullisella tavalla, eikä lasta joka tarvitsee huostaanottoa, jätetä ottamatta huostaan kunnan talousarviosta johtuen. Meillä on vahva lastensuojelulaki ja perustuslaki, joka ohjaa käytännön työtä.
• Viime kädessä viranomainen voi joutua vastuuseen heitteillejätöstä, mikäli lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kehityksensä ja terveytensä on lain tarkoittamalla tavalla vakavasti vaarantunut.
Mitkä ovat huostaanoton kustannukset Suomessa?
• Vuonna 2008 lastensuojelun laitos- ja perhehoito maksoi yhteensä kunnille 544 miljoonaa euroa, mikä oli 64 Me enemmän kuin edellisenä vuonna. Kun asiakasmäärät ovat koko ajan kasvaneet, on näin tehnyt myös kustannukset.
• Yhden lapsen hoitovuorokausikustannukset voivat olla ammatillisessa hoidossa 4500-7500 e/kk eli 55 000 - 90 000 euroa vuodessa, ja sijaisperhehoidossa noin 2000e/ kk eli noin 24 000 e vuodessa.
• Näillä summilla tehtäisiin aika paljon tehokasta avohuollon tukityötä. Muutama kunta on onnistunutkin kääntämään kustannuskehityksen suunnan satsaamalla tehokkaaseen perhekuntoutukseen ja perhetyöhön ja erilaiseen intensiiviseen räätälöityyn tukeen. Tästä hyötyvät lapset ja perheet.
Maksavatko kunnat kaikki kustannukset - vai tuleeko tähän valtionosuuksia?
• Lastensuojelu on 100 % kuntien vastuulla olevaa työtä, mutta toki kunnat saavat oman tilanteensa mukaan laskennallista valtionosuutta, jossa yhtenä laskentakriteerinä on huostaanottojen määrä. Valtion rahoituspotti valtionosuuksien määränä kunnille on kuitenkin kaikkinensa vuosien kuluessa kovasti laskenut.
Voidaanko rahat kanavoida muuhun?
• Kunnalla on yksi kassa, johon kaikki tulot tulevat ja kunta päättää mihin rahat käytetään, ei ole mitään ns. korvamerkittyä rahaa eikä normeja siitä, että minkä verran rahaa pitää käyttää lastensuojeluun. Laki sanoo, että lastensuojelua on oltava kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan.
Miten henkilökunnan pätevyys ja pitkäaikainen sitoutuminen työhön voidaan taata?
• Lain mukaan jokaiselle lastensuojelun asiakaslapselle on nimettävä oma sosiaalityöntekijä, jolla on myös lain edellyttämä kelpoisuus. Maassa on kuntia, joissa ei ole yhtään pätevää työntekijää, kuntia joissa iso osa viroista hoidetaan muodollisesti epäpätevillä ”valesosiaalityöntekijöillä”. Sosiaalityöntekijöitä tulisikin kouluttaa nykyistä huomattavasti enemmän.
• Sosiaalityön suuri ongelma on myös suuri vaihtuvuus, joka ilman muuta vaikuttaa kuinka pitkäjänteisesti lapsen asiakasprosessia kyetään hoitamaan. Hyvin hoidettu sosiaalityö takaa laadun ja pitää myös kustannukset kurissa. Ja huonosta laadusta voi aiheutua suuriakin laaduttomuuskustannuksia, ja se voi olla lapsen ja perheen elämän kannalta tosi huono asia.
• Työolosuhteet on keskeinen tekijä työntekijöiden saatavuudelle ja pysyvyydelle: kohtuullinen määrä asiakkaita, erilainen työnohjauksellinen ja konsultatiivinen tuki vaikeassa työssä onnistumiseksi, kohtuullinen palkka sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä ja saada lisäkoulutusta. Aivan perusasioita, jotka eivät nyt ole kunnossa.
• Yleensä henkilöstö tykkää lastensuojelutyöstä, työ on palkitsevaa. Kyse ei siis ole siitä, vaan työolosuhteista ja työn tukijärjestelmien puutteista, miksi henkilöstö on kovin vaihtuvaista eikä myöskään hakeudu lastensuojelutyöhön.
Usein sosiaalityössä puhutaan ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä. Toteutetaanko tätä?
• Kyllä lasten ja nuorten erilaisia kasvuolojen ongelmia ilman muuta pyritään oikeasti ehkäisemään ennalta.
• Hyvät peruspalvelut, mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja turvalliset ihmissuhteet ovat parasta ehkäisyä lapsen ja nuoren arjessa. Tätä myös todella paljon tehdään. Olen listannut ehkäisevän lastensuojelun toimintaesimerkkejä 2009 julkaistussa oppaassa kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien seurannasta ja arvioinnista.
• Kun lapsen ja nuoren arkiset kasvuolot sisältävät tänä päivänä hyvinkin monenlaisia riskejä, on koko ajan tarve tehostaa ennaltaehkäisevää työtä ja skarpata siinä, millaiset uhat ja riskit ovat tätä päivää. Kymmenen vuotta sitten ei esim. sähköinen verkko ollut minkäänlainen uhka lapsen elämälle, ja nyt on vakiotoimi perheissä se, että netissä on lapsilukko.
Kasvuolojen turvallisuus ei ole enää itsestään selvyys meilläkään. Tarvitaan monenlaista yhteistyötä ja kumppanuutta. Lapset raportoivat erilaisissa kyselyissä yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Paljon on vielä tehtävää turvallisen lapsuuden varmistamisessa jokaiselle lapselle ja nuorelle.
Miksi lasten ja nuorten huostaanotot kasvavat Suomessa?
Ainakin kaksi asiaa vaikuttavat
• Ensiksi: Lapset ja perheet eivät näytä saavan riittävän tehokasta apua ja tukea, josta johtuen elämäntilanne vain vaikeutuu ja ollaan tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvata lapsen kehitys ja terveys huostaanottamalla hänet.
• Lain mukaan kun lapsen kehitys ja terveys on VAKAVASTI VAARANTUNUT, on lapsi otettava huostaan. Viime vuosina on otettu entistä enemmän huostaan yläasteikäisiä ja nuoria, ja taustalla on itsetuhoista elämää päihteineen, rikoksineen, koulunkäynnin laiminlyöntiä, ongelmia läheisissä ihmissuhteissa.
• Usein kyse on vanhempien vakavasta päihde- tai mielenterveysongelmasta, näihin liittyvästä lapsen kaltoinkohtelusta, hoidotta jäämisestä ja väkivallasta. Mikäli vanhempi ei kykene kuntoutumaan siinä määrin, että pystyy huolehtimaan lapsestaan, on lapsella oikeus päästä huostaan.
• Toiseksi: Erilainen lasten ja nuorten pahoinvointi ja elämisen ongelmat myös kasautuvat samalle perheelle niin, että tehokkaista kuntoutustoimista huolimatta, vanhemmat eivät aina kuntoudu: on köyhyyttä, työttömyyttä, katkeilevia ihmissuhteita, päihde- ja mielenterveysongelmia, jaksamattomuutta ongelmien parissa. Ja tällöin yhteiskunnan on turvattava lapsen kehitys ja terveys. Näissä tilanteissa on todennäköistä, että lapsi/nuori tarvitsee hyvin pitkään, jopa aikuisuuteen asti sijaishuoltoa – lapsella on myös oikeus kiintyä sijaishuollon aikuisiin ja siihen sijaiskotiin, missä hän on kasvanut vuosia, eikä ole lapsen edun mukaista jatkuva epävarmuus missä hän saa kasvaa.
Onko avohuolto riittävästi resursoitu?
• Lastensuojelun avohuolto on todella riittämättömästi resursoitu: esimerkiksi sosiaalityöntekijällä saattaa olla samaan aikaan 40-60-80 lapsen asiat hoidettavana – hänellä ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä auttamaan jokaista lastensuojelussa asiakkaana jo olevaa lasta ja perhettä.
• Myös tilanteissa, joissa joku on lapsesta huolissaan ja on tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys, ei monessakaan kunnassa lapsen tilannetta ehditä selvittämään lain määräajassa ”viipymättä mutta viimeistään 3 kk kuluessa”. Kuopion kaupunki jo sai valtiolta uhkasakkopäätöksen kun kaupunki ei ehdi tekemään lastensuojelutarpeen selvityksiä määräajassa. Ns. jononpurkurahaa ei kunnissa ole lastensuojeluun tähän mennessä ohjattu, vaikka tilanne on aivan sama kuin terveydenhuollon hoitotakuussa, jossa jonojen purkuun on satsattu iso määrä rahaa.
• Se, ettei avohuoltoa resursoida kunnolla, on yltäkylläisen yhteiskuntamme etiikan kannalta todella väärin. Lapsi ja perhe, joka on vihdoin päässyt viimesijaisen lastensuojelun asiakkaaksi, myös tukea oikeasti tarvitsee. Kynnys asiakkuuteen pääsemiseen on korkea, eli ne jotka ovat asiakkaina, apua myös tarvitsevat. Ja keskeisin auttava asia on tietenkin se, että työntekijällä olisi oikeasti AIKAA lapsen ja perheen tukemiseen (viikossa on kuitenkin vain 37.5 työtuntia)
• Toki sosiaalityöntekijä ei tänä päivänä aivan yksin työskentele perheen kanssa, mutta hän on se, joka lain mukaan vastaa siitä, että lapselle ja perheelle järjestyy tukitoimia. Avohuollon tukitoimia ei asiakasmäärien suuresta kasvusta johtuen ole tarjota riittävästi, oli sitten kyse perhetyöntekijän tuesta perheen kotiin tai lapsen tarvitsemasta terapiasta.
• Avohuoltoon tietenkin kannattaisi satsata, sillä sen tehtävä on myös ehkäistä huostaanottoja. Ja avohuolto on taloudellisesti järkevää.
Huostaanoton pitää olla viimesijainen keino. Miten hyvin tämä pätee käytännössä?
• Huostaanottamisen kynnys on Suomessa korkea: lain mukaan huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuta kuin silloin kun siihen on tarvetta.
• On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsia, vaikka lapsella ei olisikaan huostaanoton tarvetta. Näissä tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa.
• Mutta tämä on kuitenkin harvinaista, ja pääsääntöisesti lapsen tilanne on arvioitu huolella ja lapsi on todellisesti huostaanoton tarpeessa eivätkä avohuollon tukitoimet ole olleet riittäviä lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi.
• Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana - kun kuitenkin lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa määriteltyjä tukitoimia, taustalla ei ole sosiaalityön laatu, vaan kuntapäättäjin resurssipäätökset.
Esiintyykö sitä, että lapsia ei ole huostaanotettu säästösyistä?
• Tätä en suomalaisessa päätöksenteossa usko kuitenkaan tapahtuvan, mistä kertonee myös jatkuvasti kasvaneet huostaanottojen määrät ja kustannukset.
• Kunnissa ja sen sosiaalityössä toimitaan eettisesti vastuullisella tavalla, eikä lasta joka tarvitsee huostaanottoa, jätetä ottamatta huostaan kunnan talousarviosta johtuen. Meillä on vahva lastensuojelulaki ja perustuslaki, joka ohjaa käytännön työtä.
• Viime kädessä viranomainen voi joutua vastuuseen heitteillejätöstä, mikäli lapsi ei pääse huostaan, vaikka hänen kehityksensä ja terveytensä on lain tarkoittamalla tavalla vakavasti vaarantunut.
Mitkä ovat huostaanoton kustannukset Suomessa?
• Vuonna 2008 lastensuojelun laitos- ja perhehoito maksoi yhteensä kunnille 544 miljoonaa euroa, mikä oli 64 Me enemmän kuin edellisenä vuonna. Kun asiakasmäärät ovat koko ajan kasvaneet, on näin tehnyt myös kustannukset.
• Yhden lapsen hoitovuorokausikustannukset voivat olla ammatillisessa hoidossa 4500-7500 e/kk eli 55 000 - 90 000 euroa vuodessa, ja sijaisperhehoidossa noin 2000e/ kk eli noin 24 000 e vuodessa.
• Näillä summilla tehtäisiin aika paljon tehokasta avohuollon tukityötä. Muutama kunta on onnistunutkin kääntämään kustannuskehityksen suunnan satsaamalla tehokkaaseen perhekuntoutukseen ja perhetyöhön ja erilaiseen intensiiviseen räätälöityyn tukeen. Tästä hyötyvät lapset ja perheet.
Maksavatko kunnat kaikki kustannukset - vai tuleeko tähän valtionosuuksia?
• Lastensuojelu on 100 % kuntien vastuulla olevaa työtä, mutta toki kunnat saavat oman tilanteensa mukaan laskennallista valtionosuutta, jossa yhtenä laskentakriteerinä on huostaanottojen määrä. Valtion rahoituspotti valtionosuuksien määränä kunnille on kuitenkin kaikkinensa vuosien kuluessa kovasti laskenut.
Voidaanko rahat kanavoida muuhun?
• Kunnalla on yksi kassa, johon kaikki tulot tulevat ja kunta päättää mihin rahat käytetään, ei ole mitään ns. korvamerkittyä rahaa eikä normeja siitä, että minkä verran rahaa pitää käyttää lastensuojeluun. Laki sanoo, että lastensuojelua on oltava kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan.
Miten henkilökunnan pätevyys ja pitkäaikainen sitoutuminen työhön voidaan taata?
• Lain mukaan jokaiselle lastensuojelun asiakaslapselle on nimettävä oma sosiaalityöntekijä, jolla on myös lain edellyttämä kelpoisuus. Maassa on kuntia, joissa ei ole yhtään pätevää työntekijää, kuntia joissa iso osa viroista hoidetaan muodollisesti epäpätevillä ”valesosiaalityöntekijöillä”. Sosiaalityöntekijöitä tulisikin kouluttaa nykyistä huomattavasti enemmän.
• Sosiaalityön suuri ongelma on myös suuri vaihtuvuus, joka ilman muuta vaikuttaa kuinka pitkäjänteisesti lapsen asiakasprosessia kyetään hoitamaan. Hyvin hoidettu sosiaalityö takaa laadun ja pitää myös kustannukset kurissa. Ja huonosta laadusta voi aiheutua suuriakin laaduttomuuskustannuksia, ja se voi olla lapsen ja perheen elämän kannalta tosi huono asia.
• Työolosuhteet on keskeinen tekijä työntekijöiden saatavuudelle ja pysyvyydelle: kohtuullinen määrä asiakkaita, erilainen työnohjauksellinen ja konsultatiivinen tuki vaikeassa työssä onnistumiseksi, kohtuullinen palkka sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä ja saada lisäkoulutusta. Aivan perusasioita, jotka eivät nyt ole kunnossa.
• Yleensä henkilöstö tykkää lastensuojelutyöstä, työ on palkitsevaa. Kyse ei siis ole siitä, vaan työolosuhteista ja työn tukijärjestelmien puutteista, miksi henkilöstö on kovin vaihtuvaista eikä myöskään hakeudu lastensuojelutyöhön.
Usein sosiaalityössä puhutaan ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä. Toteutetaanko tätä?
• Kyllä lasten ja nuorten erilaisia kasvuolojen ongelmia ilman muuta pyritään oikeasti ehkäisemään ennalta.
• Hyvät peruspalvelut, mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan ja turvalliset ihmissuhteet ovat parasta ehkäisyä lapsen ja nuoren arjessa. Tätä myös todella paljon tehdään. Olen listannut ehkäisevän lastensuojelun toimintaesimerkkejä 2009 julkaistussa oppaassa kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien seurannasta ja arvioinnista.
• Kun lapsen ja nuoren arkiset kasvuolot sisältävät tänä päivänä hyvinkin monenlaisia riskejä, on koko ajan tarve tehostaa ennaltaehkäisevää työtä ja skarpata siinä, millaiset uhat ja riskit ovat tätä päivää. Kymmenen vuotta sitten ei esim. sähköinen verkko ollut minkäänlainen uhka lapsen elämälle, ja nyt on vakiotoimi perheissä se, että netissä on lapsilukko.
Kasvuolojen turvallisuus ei ole enää itsestään selvyys meilläkään. Tarvitaan monenlaista yhteistyötä ja kumppanuutta. Lapset raportoivat erilaisissa kyselyissä yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Paljon on vielä tehtävää turvallisen lapsuuden varmistamisessa jokaiselle lapselle ja nuorelle.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Lastensuojelun vaikuttajafoorumi 17.5.2010
Vaikuttajafoorumi toteutetaan kutsuseminaarina Kuntatalolla yhteistyössä Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahasto ITLA:n, Lapsuudentutkimuksen seuran, Kuntaliiton, Lastensuojelun Keskusliiton ja Lapsiasiavaltuutetun kanssa. Teemana on lastensuojelun vaikuttavuus. Paneudumme erityisesti siihen, miten lastensuojelu kykenee turvaamaan lapsille mahdollisuuden pysyviin kasvuolosuhteisiin ja ns. tavalliseen lapsuuteen. Toisena teemana on lastensuojelun yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Tilaisuudessa julkaistaan myös professori Tarja Pösön ja perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhosen puheenvuoro lapsen kasvuolojen pysyvyyden turvaamisesta lastensuojelussa. Puheenvuorossa ehdotetaan myös parannauskeinoja.
Kunnan lastensuojelulla on kahtalainen perustehtävä.
Ensimmäinen tehtävä koskee kaikkia kunnassa asuvia lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan ja on luonteeltaan yleinen ja yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen. Lastensuojelulain mukaan kunnan toimielimen on seurattava ja edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Kunnan on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista. Tämä tarkoittaa huolenpitoa lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja erilaisten tunnistettujen riskien, esimerkiksi lapsiin kohdistuvan ja perheväkivallan vähentämisestä. Kunnan on myös tuettava kaikkien kunnassa asuvien lasten kasvatustyötä sekä vanhemmuutta. Ehkäisevällä lastensuojelulla kunnan tulee edistää ja turvata lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukea vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Lastensuojelun yleisen tehtävän keinoin vähennetään lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ja muiden erityispalvelujen tarvetta, jotka saattavat olla yksisukupolvisia. Keskeinen kysymys on, millaiseen tietopohjaan perustuen kunnassa seurataan yhteiskunnallisen lastensuojelutehtävän vaikuttavuutta ja miten esimerkiksi päätöksentekijät arvioivat tässä tehtävässä onnistumisesta.
Toinen lastensuojelun perustehtävä on erityinen ja lapsi- ja perhekohtainen. Lastensuojelun tehtävä ei ole vain tuottaa lastensuojelutarpeen selvityksiä, avohuollon tukitoimia, huostaanottoja sekä sijais- ja jälkihuoltoa, sillä nämä ovat välineitä ja keinoja perustehtävälle. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ydintehtävä on turvata niiden lasten ja nuorten kehitys ja terveys, joiden kasvuolosuhteet ovat vaarantuneet tai vakavasti vaarantuneet ja joiden vanhemmat eivät ilman lastensuojelun tukea kykene tavallista lapsuutta ja nuoruutta heille turvaamaan. Lastensuojelu ottaa huostaan otetun sijoitetun lapsen ja nuoren osalta myös vastuun tästä.
Vastaavalla tavalla keskeinen kysymys on, mitä tietoa kunnan lastensuojelu tuottaa lapsi- ja perhekohtaisesta työstä ja miten lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta kunnassa arvioidaan? Miten tästä raportoidaan johdolle, päättäjille, yhteistyökumppaneille, asiakkaille ja kuntalaisille? Asiakasvaikuttavuustietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä. Tämä tieto jää pääosin nykyisin kokoamatta ja hyödyntämättä. Ilman osaamista ja asiakastietojärjestelmän apuvälineitä tiedonkeruu ei voi toteutua. Lastensuojelutyön ohjaamiseksi, johtamiseksi ja kehittämiseksi, tarvitaan nimenomaan asiakasvaikuttavuudesta kertovaa tietoa.
Kunnan lastensuojelulla on kahtalainen perustehtävä.
Ensimmäinen tehtävä koskee kaikkia kunnassa asuvia lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan ja on luonteeltaan yleinen ja yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen. Lastensuojelulain mukaan kunnan toimielimen on seurattava ja edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Kunnan on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista. Tämä tarkoittaa huolenpitoa lasten kasvuolojen turvallisuudesta ja erilaisten tunnistettujen riskien, esimerkiksi lapsiin kohdistuvan ja perheväkivallan vähentämisestä. Kunnan on myös tuettava kaikkien kunnassa asuvien lasten kasvatustyötä sekä vanhemmuutta. Ehkäisevällä lastensuojelulla kunnan tulee edistää ja turvata lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukea vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Lastensuojelun yleisen tehtävän keinoin vähennetään lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ja muiden erityispalvelujen tarvetta, jotka saattavat olla yksisukupolvisia. Keskeinen kysymys on, millaiseen tietopohjaan perustuen kunnassa seurataan yhteiskunnallisen lastensuojelutehtävän vaikuttavuutta ja miten esimerkiksi päätöksentekijät arvioivat tässä tehtävässä onnistumisesta.
Toinen lastensuojelun perustehtävä on erityinen ja lapsi- ja perhekohtainen. Lastensuojelun tehtävä ei ole vain tuottaa lastensuojelutarpeen selvityksiä, avohuollon tukitoimia, huostaanottoja sekä sijais- ja jälkihuoltoa, sillä nämä ovat välineitä ja keinoja perustehtävälle. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ydintehtävä on turvata niiden lasten ja nuorten kehitys ja terveys, joiden kasvuolosuhteet ovat vaarantuneet tai vakavasti vaarantuneet ja joiden vanhemmat eivät ilman lastensuojelun tukea kykene tavallista lapsuutta ja nuoruutta heille turvaamaan. Lastensuojelu ottaa huostaan otetun sijoitetun lapsen ja nuoren osalta myös vastuun tästä.
Vastaavalla tavalla keskeinen kysymys on, mitä tietoa kunnan lastensuojelu tuottaa lapsi- ja perhekohtaisesta työstä ja miten lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta kunnassa arvioidaan? Miten tästä raportoidaan johdolle, päättäjille, yhteistyökumppaneille, asiakkaille ja kuntalaisille? Asiakasvaikuttavuustietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä. Tämä tieto jää pääosin nykyisin kokoamatta ja hyödyntämättä. Ilman osaamista ja asiakastietojärjestelmän apuvälineitä tiedonkeruu ei voi toteutua. Lastensuojelutyön ohjaamiseksi, johtamiseksi ja kehittämiseksi, tarvitaan nimenomaan asiakasvaikuttavuudesta kertovaa tietoa.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Turvallisuustyö on ihmisten sosiaalisen turvallisuuden parantamista
Työkiireitä ja matkoja –siksi vasta nyt blogin äärellä.
Olin Suomen sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmän kanssa tutustumassa brittien sisäiseen turvallisuustyöhön ja erityisesti terrorisminvastaiseen työhön. Jos pähkinänkuoreen tiivistää matkan pääviestin on se tämä: terrorismin vastainen työ on pitkälti sosiaalipolitiikka ja työtä ihmisten erilaisten yhteisön kanssa.
Ns. kovan ytimen turvallisuusviranomaiset (poliisi, raja jne) olivat 2007 Englannissa tapahtuneet ison terroriteon jälkeen todenneet, että terrorismin uhkaa ei kyetä torjumaan lisäämällä heidän panostaan (jota toki sitäkin on tehty). Britit ovat tehneet täyskäännöksen politiikassaan ja käynnistäneet v.2007 erittäin hyvin johdetun ja resursoidun koko maan ja kaikki viranomaiset ja keskeisimmät yhteistyötahot mukaan kytkevän turvallisuusohjelman, jonka suurimmat paukut ovat paikallistason yhteisöissä (pääosin maahanmuuttajayhteisöjä) tehtävässä työssä, lapsi- ja nuorisotyössä, perhetyössä (kasvatuksessa), kouluissa, työllisyyden ja asumisen kysymyksissä, kumppanuudessa ja kommunikaation parantamisessa.
Ohjelmalla on erityinen ja erinomainen viestintästrategia, joka lähtee siitä, että päättäjät puhuessaan turvallisuusasioista ihmisille käyttävät sellaista kieltä, joka rakentaa yhteistyötä ja vähentää vastakkainasettelua sekä lisää yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta. Kyttäysyhteiskunnan sijaan rakennetaan luottamusta. Erityisen paljon panostetaan kommunikaatioon mm. moskeija-organisaatioiden ja niiden sekä paikallisyhteisöjen johtajien kautta. Näin tuetaan yhteisöjen omia toimintakeinoja. Yhteistyösopimuksiin sisältyy esimerkiksi humanitaariseen paikallistyöhön tarkoitettuja määrärahoja.
Ohjelmalla oli laaja indikaattori-lista, jonka mukaan ohjelman toteutumista seurataan ja arvioidaan ja tutkitaan. Tulossa olevat vaalit ratkaisevat kuinka ohjelman jatkolle käy. Oli hienoa huomata, että sosiaalipolitiikka oli palannut sille kuuluvaan tehtävään myös yhteiskunnan turvallisuuden takaamisessa.
Lastensuojelun tila on mitä suurimmassa määrin riippuvainen yhteisöjen ja yhteiskuntien sosiaalisesta turvallisuudesta ja rauhasta. Siksikin oli hienoa havaita, että lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön sekä vanhemmuuteen satsattiin niin paljon. Lastensuojelun tila puolestaan ennakoi ko. yhteiskunnan tulevaisuuden menestymistä. Suomen tulee toimia turvallisuuden lisäämiseksi maailman valtioiden ja yhteisöjen kanssa sekä huolehtia omasta kotouttamistyöstä vastuullisesti.
Olin Suomen sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmän kanssa tutustumassa brittien sisäiseen turvallisuustyöhön ja erityisesti terrorisminvastaiseen työhön. Jos pähkinänkuoreen tiivistää matkan pääviestin on se tämä: terrorismin vastainen työ on pitkälti sosiaalipolitiikka ja työtä ihmisten erilaisten yhteisön kanssa.
Ns. kovan ytimen turvallisuusviranomaiset (poliisi, raja jne) olivat 2007 Englannissa tapahtuneet ison terroriteon jälkeen todenneet, että terrorismin uhkaa ei kyetä torjumaan lisäämällä heidän panostaan (jota toki sitäkin on tehty). Britit ovat tehneet täyskäännöksen politiikassaan ja käynnistäneet v.2007 erittäin hyvin johdetun ja resursoidun koko maan ja kaikki viranomaiset ja keskeisimmät yhteistyötahot mukaan kytkevän turvallisuusohjelman, jonka suurimmat paukut ovat paikallistason yhteisöissä (pääosin maahanmuuttajayhteisöjä) tehtävässä työssä, lapsi- ja nuorisotyössä, perhetyössä (kasvatuksessa), kouluissa, työllisyyden ja asumisen kysymyksissä, kumppanuudessa ja kommunikaation parantamisessa.
Ohjelmalla on erityinen ja erinomainen viestintästrategia, joka lähtee siitä, että päättäjät puhuessaan turvallisuusasioista ihmisille käyttävät sellaista kieltä, joka rakentaa yhteistyötä ja vähentää vastakkainasettelua sekä lisää yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta. Kyttäysyhteiskunnan sijaan rakennetaan luottamusta. Erityisen paljon panostetaan kommunikaatioon mm. moskeija-organisaatioiden ja niiden sekä paikallisyhteisöjen johtajien kautta. Näin tuetaan yhteisöjen omia toimintakeinoja. Yhteistyösopimuksiin sisältyy esimerkiksi humanitaariseen paikallistyöhön tarkoitettuja määrärahoja.
Ohjelmalla oli laaja indikaattori-lista, jonka mukaan ohjelman toteutumista seurataan ja arvioidaan ja tutkitaan. Tulossa olevat vaalit ratkaisevat kuinka ohjelman jatkolle käy. Oli hienoa huomata, että sosiaalipolitiikka oli palannut sille kuuluvaan tehtävään myös yhteiskunnan turvallisuuden takaamisessa.
Lastensuojelun tila on mitä suurimmassa määrin riippuvainen yhteisöjen ja yhteiskuntien sosiaalisesta turvallisuudesta ja rauhasta. Siksikin oli hienoa havaita, että lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön sekä vanhemmuuteen satsattiin niin paljon. Lastensuojelun tila puolestaan ennakoi ko. yhteiskunnan tulevaisuuden menestymistä. Suomen tulee toimia turvallisuuden lisäämiseksi maailman valtioiden ja yhteisöjen kanssa sekä huolehtia omasta kotouttamistyöstä vastuullisesti.
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Lapsen edun turvaaminen
Lapsiasiavaltuutetun työtä edistävä lapsiasianeuvottelukunta otti kantaa 11.3.2010 kokouksessaan kahteen lastensuojelua koskevaan asiaan: toinen koski yksin maahan tulleiden turvapaikkaa hakevien lasten edun arviointia ja toinen adoptiomahdollisuuksien selvittämistä lapsen huostaanoton sijasta. Aloitteet oli valmistellut neuvottelukunnan lastensuojelujaosto, jonka puheenjohtajana toimin.
Lastensuojelun asiantuntemus on välttämätön turvapaikkaprosessissa
Lapsiasianeuvottelukunta korostaa eri ministeriöille tehdyssä aloitteessa, että yksin maahan tulevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita pitää kohdella ensisijaisesti lapsina. Heillä on samat lapsen oikeudet erityiseen suojeluun kuin Suomessa asuvillakin lapsilla ja heitä tulee kohdella yhdenvertaisesti muiden ilman vanhempien turvaa olevien lasten kanssa. Siksi lastensuojelun asiantuntemusta turvapaikka-asioiden hoidossa pitää vahvistaa. Vähemmistövaltuutetun toimiston laatima tuore Annika Parsonsin selvitys osoittaa, että ulkomaalaislain periaatteista huolimatta lapsen etu ei toteudu turvapaikkaprosessissa ja palveluissa. Neuvottelukunta katsoo, että lastensuojelulain sisältämä lapsen edun (4§) määritelmä tulee ottaa ohjenuoraksi myös ulkomaalaislain mukaisessa toiminnassa ja lapsen etu tulee myös todellisuudessa arvioida.
Lastensuojeluviranomaisten rooli ja tehtävät turvapaikanhakijalasten palveluissa näyttävät olevan epäselviä sekä maahanmuuttopäätöksiä valmisteleville valtion viranomaisille että kunnan viranomaisille. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan viranomaisten toiminnassa tulee ottaa huomioon ensisijaisesti lapsen etu. Lastensuojeluviranomaisten rooli sekä tarvittavat yhteistoimintamallit valtion ja kuntien kesken tuleekin pikaisesti selkeyttää samalla kun muutoksia turvapaikan hakijoiden vastaanottoa ja kotouttamista koskevaan lainsäädäntöön parhaillaan valmistellaan. Lapsen etu tulee aina olla päätösten perustana.
Pikaista selvittämistä kaipaa myös se, olisiko Suomessakin perusteltua siirtyä Ruotsin tai Norjan tapaiseen toimintamalliin ja lainsäädäntöön lasten aseman turvaamisessa. Ruotsin mallissa lasten vastaanotto on eritytetty aikuisten vastaanotosta ja Norjan mallissa alle 15-vuotiaiden maahan tulleiden lasten vastaanotosta vastaa kokonaisuudessaan lastensuojelu.
Myös yksin Suomeen tulleiden alaikäisten turvapaikan hakijoiden ja pakolaislasten osalta tulee arvioida adoption mahdollisuus esimerkiksi tilanteissa, joissa perheen yhdistämismahdollisuutta ei ole.
Yksin Suomeen tulleita lapsia tuli viime vuonna reilu 500 lasta. Kyse on siis hyvin pieni lasten määrä, jotka ovat tulleet yleensä erittäin haavoittavista oloista. Nämä lapset tarvitsevat huolenpitoa ja tukitoimia, ja Suomella on varaa arvioida näiden lasten tilanne asiantuntevasti.
Lue tuore selvitys asiasta: Annika Parsons 2010. Lapsen edun toteutuminen turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Vähemmistövaltuutetun toimiston julkaisuja 6-2010.
Linkki lapsiasianeuvottelukunnan kannanottoon.
Lapsella on oikeus pysyviin kiintymyssuhteisiin: avoin adoptio lastensuojelussa
Lapsiasianeuvottelukunta esittää kotimaisten adoptioiden nykyistä laajempaa käyttöä lasten pysyvien kiintymyssuhteiden turvaamiseksi. Lakiin tulisi kirjata ns. avoin adoptio, joka mahdollistaisi lapselle sekä tärkeiden pysyvien ihmissuhteiden säilymisen että yhteyden biologisiin vanhempiin. Neuvottelukunta esittää, että valmisteilla olevassa uudessa adoptiolaissa säädettäisiin ns. avoimesta adoptiosta, jossa sijaishuollossa olevan lapsen siteet biologiseen sukuun säilytetään. Avoin adoptio on viime vuosina yleistynyt joissakin maissa, mutta Suomessa sitä käytetään harvoin eikä siitä myöskään tiedetä riittävästi sosiaalityössä. Lastensuojelun osaamista olisikin vahvistettava, jotta lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pystyisi arvioimaan, milloin adoptio on lapsen edun mukaista, ja osaisi tarvittaessa saattaa prosessin vireille.
Kotimaisia adoptioita on vuodessa noin 50 lapsen osalta. Huostaanotettuna on vuosittain noin 10 000 lasta. Osa näistä lapsista on aikuisikään asti lastensuojelun huostassa kun paluumahdollisuutta biologisten vanhempien hoitoon ei ole. Lastensuojelun tehtävä olisi turvata näille lapsille pysyvät ja vakiintuneet kasvuolot, ja keinona tässä tulisi olla huollon siirto ja adoptio, ja vasta viimesijainena keinona lapsen huostassapito aikuisikään asti. Tämä on ollut lastensuojelulain johtoajatus jo v.1983 lakia laadittaessa.
Avoimessa adoptiossa mahdollistetaan lapselle sekä tärkeiden pysyvien ihmissuhteiden säilyminen että yhteyden säilyminen biologisiin vanhempiin. Tämä vahvistaisi etenkin pitkään sijaishuollossa olleiden huostaanotettujen lasten edun toteutumista, mutta myös hieman vanhempina adoptoitujen lasten, joilla on vielä elävät yhteydet juuriinsa.
Ns. itsenäiset adoptiot ulkomailta
Lapsiasianeuvottelukunta on kiinnittänyt huomiota myös ulkomailla toteutettuihin ns. itsenäisiin adoptioihin, joihin ei ole haettu Suomessa palveluja eikä adoptiolautakunnan lupaa . Tätä mahdollisuutta tulisi uudessa laissa rajoittaa, koska lapsen etua voidaan näissä tapauksissa arvioida vasta jälkikäteen. Myös adoptioprosessia on vaikeampi valvoa ja selvittää, onko lapsi lapsikaupan uhri.
Pelastakaa Lapset ry:n Kohtaaminen-hanke parantaa lastensuojelun valmiuksia adoptiomahdollisuuksien arvioimisessa. Nelivuotisen hankkeen (2010-2013) tarkoituksena on kehittää ja laajentaa kotimaista adoptiotyötä avoimen adoption suuntaan. Päämääränä on selvittää, mitä avoimella adoptiolla tarkoitetaan, miten sitä voisi toteuttaa ja minkälaisen mahdollisuuden se voisi tuoda lastensuojelun perhehoitoon ja sijaishuoltoon laajemminkin. RAY:n tuella käynnistetyssä hankkeessa kehitetään lapsen syntymävanhempien kanssa tehtävää sosiaalityötä, kuullaan aikuisia adoptoituja ja koulutetaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä adoptio-osaamisessa.
Hienoa, että tällainen hanke on käynnistynyt ja sosiaalityön osaamista kehitetään.
Pelastakaa lapset ry:n artikkeli ”Adoptio antaisi lapselle pysyvän kodin” julkaistiin Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 26.3.2010. Artikkelin kannanotot ovat samansisältöisiä lapsiasianeuvottelukunnan kannanototon kanssa.
Linkki lapsiasianeuvottelukunnan kannanottoon.
Linkki Pelastakaa Lapset ry:n hankkeeseen.
Linkki HS vieraskynä-artikkeli 26.3.2010.
Lastensuojelun asiantuntemus on välttämätön turvapaikkaprosessissa
Lapsiasianeuvottelukunta korostaa eri ministeriöille tehdyssä aloitteessa, että yksin maahan tulevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita pitää kohdella ensisijaisesti lapsina. Heillä on samat lapsen oikeudet erityiseen suojeluun kuin Suomessa asuvillakin lapsilla ja heitä tulee kohdella yhdenvertaisesti muiden ilman vanhempien turvaa olevien lasten kanssa. Siksi lastensuojelun asiantuntemusta turvapaikka-asioiden hoidossa pitää vahvistaa. Vähemmistövaltuutetun toimiston laatima tuore Annika Parsonsin selvitys osoittaa, että ulkomaalaislain periaatteista huolimatta lapsen etu ei toteudu turvapaikkaprosessissa ja palveluissa. Neuvottelukunta katsoo, että lastensuojelulain sisältämä lapsen edun (4§) määritelmä tulee ottaa ohjenuoraksi myös ulkomaalaislain mukaisessa toiminnassa ja lapsen etu tulee myös todellisuudessa arvioida.
Lastensuojeluviranomaisten rooli ja tehtävät turvapaikanhakijalasten palveluissa näyttävät olevan epäselviä sekä maahanmuuttopäätöksiä valmisteleville valtion viranomaisille että kunnan viranomaisille. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan viranomaisten toiminnassa tulee ottaa huomioon ensisijaisesti lapsen etu. Lastensuojeluviranomaisten rooli sekä tarvittavat yhteistoimintamallit valtion ja kuntien kesken tuleekin pikaisesti selkeyttää samalla kun muutoksia turvapaikan hakijoiden vastaanottoa ja kotouttamista koskevaan lainsäädäntöön parhaillaan valmistellaan. Lapsen etu tulee aina olla päätösten perustana.
Pikaista selvittämistä kaipaa myös se, olisiko Suomessakin perusteltua siirtyä Ruotsin tai Norjan tapaiseen toimintamalliin ja lainsäädäntöön lasten aseman turvaamisessa. Ruotsin mallissa lasten vastaanotto on eritytetty aikuisten vastaanotosta ja Norjan mallissa alle 15-vuotiaiden maahan tulleiden lasten vastaanotosta vastaa kokonaisuudessaan lastensuojelu.
Myös yksin Suomeen tulleiden alaikäisten turvapaikan hakijoiden ja pakolaislasten osalta tulee arvioida adoption mahdollisuus esimerkiksi tilanteissa, joissa perheen yhdistämismahdollisuutta ei ole.
Yksin Suomeen tulleita lapsia tuli viime vuonna reilu 500 lasta. Kyse on siis hyvin pieni lasten määrä, jotka ovat tulleet yleensä erittäin haavoittavista oloista. Nämä lapset tarvitsevat huolenpitoa ja tukitoimia, ja Suomella on varaa arvioida näiden lasten tilanne asiantuntevasti.
Lue tuore selvitys asiasta: Annika Parsons 2010. Lapsen edun toteutuminen turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Vähemmistövaltuutetun toimiston julkaisuja 6-2010.
Linkki lapsiasianeuvottelukunnan kannanottoon.
Lapsella on oikeus pysyviin kiintymyssuhteisiin: avoin adoptio lastensuojelussa
Lapsiasianeuvottelukunta esittää kotimaisten adoptioiden nykyistä laajempaa käyttöä lasten pysyvien kiintymyssuhteiden turvaamiseksi. Lakiin tulisi kirjata ns. avoin adoptio, joka mahdollistaisi lapselle sekä tärkeiden pysyvien ihmissuhteiden säilymisen että yhteyden biologisiin vanhempiin. Neuvottelukunta esittää, että valmisteilla olevassa uudessa adoptiolaissa säädettäisiin ns. avoimesta adoptiosta, jossa sijaishuollossa olevan lapsen siteet biologiseen sukuun säilytetään. Avoin adoptio on viime vuosina yleistynyt joissakin maissa, mutta Suomessa sitä käytetään harvoin eikä siitä myöskään tiedetä riittävästi sosiaalityössä. Lastensuojelun osaamista olisikin vahvistettava, jotta lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pystyisi arvioimaan, milloin adoptio on lapsen edun mukaista, ja osaisi tarvittaessa saattaa prosessin vireille.
Kotimaisia adoptioita on vuodessa noin 50 lapsen osalta. Huostaanotettuna on vuosittain noin 10 000 lasta. Osa näistä lapsista on aikuisikään asti lastensuojelun huostassa kun paluumahdollisuutta biologisten vanhempien hoitoon ei ole. Lastensuojelun tehtävä olisi turvata näille lapsille pysyvät ja vakiintuneet kasvuolot, ja keinona tässä tulisi olla huollon siirto ja adoptio, ja vasta viimesijainena keinona lapsen huostassapito aikuisikään asti. Tämä on ollut lastensuojelulain johtoajatus jo v.1983 lakia laadittaessa.
Avoimessa adoptiossa mahdollistetaan lapselle sekä tärkeiden pysyvien ihmissuhteiden säilyminen että yhteyden säilyminen biologisiin vanhempiin. Tämä vahvistaisi etenkin pitkään sijaishuollossa olleiden huostaanotettujen lasten edun toteutumista, mutta myös hieman vanhempina adoptoitujen lasten, joilla on vielä elävät yhteydet juuriinsa.
Ns. itsenäiset adoptiot ulkomailta
Lapsiasianeuvottelukunta on kiinnittänyt huomiota myös ulkomailla toteutettuihin ns. itsenäisiin adoptioihin, joihin ei ole haettu Suomessa palveluja eikä adoptiolautakunnan lupaa . Tätä mahdollisuutta tulisi uudessa laissa rajoittaa, koska lapsen etua voidaan näissä tapauksissa arvioida vasta jälkikäteen. Myös adoptioprosessia on vaikeampi valvoa ja selvittää, onko lapsi lapsikaupan uhri.
Pelastakaa Lapset ry:n Kohtaaminen-hanke parantaa lastensuojelun valmiuksia adoptiomahdollisuuksien arvioimisessa. Nelivuotisen hankkeen (2010-2013) tarkoituksena on kehittää ja laajentaa kotimaista adoptiotyötä avoimen adoption suuntaan. Päämääränä on selvittää, mitä avoimella adoptiolla tarkoitetaan, miten sitä voisi toteuttaa ja minkälaisen mahdollisuuden se voisi tuoda lastensuojelun perhehoitoon ja sijaishuoltoon laajemminkin. RAY:n tuella käynnistetyssä hankkeessa kehitetään lapsen syntymävanhempien kanssa tehtävää sosiaalityötä, kuullaan aikuisia adoptoituja ja koulutetaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä adoptio-osaamisessa.
Hienoa, että tällainen hanke on käynnistynyt ja sosiaalityön osaamista kehitetään.
Pelastakaa lapset ry:n artikkeli ”Adoptio antaisi lapselle pysyvän kodin” julkaistiin Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 26.3.2010. Artikkelin kannanotot ovat samansisältöisiä lapsiasianeuvottelukunnan kannanototon kanssa.
Linkki lapsiasianeuvottelukunnan kannanottoon.
Linkki Pelastakaa Lapset ry:n hankkeeseen.
Linkki HS vieraskynä-artikkeli 26.3.2010.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Lastensuojeluviranomaisen toiminta kiireellisissä sijoituksissa
Kirjoitin pyynnöstä 16.3.2010 Turun Sanomille siitä, miten laki ohjaa lastensuojelun käytännön työtä lapsen tarvitessa kiireellistä sijoitusta. Turussa oli jo useita päiviä käyty keskustelua kaksoiskansalaisuuden omaavan lapsen sijoituksesta ilman, että lukijoille oli selvennetty kiireellisen sijoituksen perusteita. Julkaisen artikkelini blogissani nyt.
*********
Suomalaista lastensuojelutyötä ohjaa vahvasti lainsäädäntö. Lastensuojeluviranomaisten tulee noudattaa työssään monia lakeja, kuten asiakkaan oikeuksista annettua lakia (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista L 812/2000), hyvään hallintoa ja oikeusturvaa hallintoasioissa koskevaa lakia (Hallintolaki 6.6.2003/434) sekä yhdenvertaisuutta edistävää ja syrjinnän kieltävää lakia, jonka mukaan viranomaistoiminnassa ei saa syrjiä ketään esimerkiksi etnisen, kansallisen alkuperän tai kansalaisuuden vuoksi (Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21). Lastensuojeluviranomaisten tulee kaikessa käytännön asiakastyössään noudattaa suomalaisen oikeusvaltion lakeja ja toimintaperiaatteita.
Lastensuojelulain (L417/2007) mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista (2§). Lastensuojelun erityinen tehtävä on varmistaa lapsen kehitys ja terveys silloin, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä (34§) tai jos
puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa
lapsen terveyttä tai kehitystä (40§). Lapsen ja perheen tilanne on arvioitava huolella. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (4§).
Lapsen kiireelliseen sijoitukseen (38§) voidaan joutua turvautumaan, jos lapsi on välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tehtävä selvitys lapsen tilanteesta. Selvityksessä arvioidaan lapsen kasvuolosuhteita, huoltajien tai muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sekä lastensuojelutoimenpiteiden tarvetta. Lapsen kiireellisen sijoituksen tarve on oltava selvä. Useimmiten kiireellisessä sijoituksessa syynä on lapsen kaltoinkohtelu, hoidon laiminlyönti, heitteillejättö, pahoinpitely tai vastaava vakava syy. Syynä voi olla myös vanhemman vakava äkillinen onnettomuus tai sairaus. Lapsi tai nuori voi myös omalla käyttäytymisellään vaarantaa oman terveytensä ja kehityksensä. Näissä tilanteissa on kyse esimerkiksi itsetuhoisuuudesta tai vakavasta päihteiden käytöstä. Kiireellinen sijoitus on vakava puuttuminen ihmisten elämään sekä yksityisyyteen ja näin ollen siitä säädetään lastensuojelulaissa tarkoin.
Päätöksen kiireellisestä sijoituksesta tekee ns. kelpoisuuslain mukaan ammatillisesti pätevä sosiaalityöntekijä. Ennen päätöstä on selvitettävä lapsen, vanhemman, huoltajan sekä muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavan henkilön mielipide ja käsitys tilanteesta. Tämän tarkoituksena on päästä selville esimerkiksi siitä, miten lapsen hoito voidaan väliaikaisesti järjestää muulla tavoin tai mihin lapsi tulisi sijoittaa. Kiireellistä sijoitusta koskeva päätös on aina perusteltava. Perusteluista on ilmettävä se, mitkä ovat ne välttämättömät syyt tai se välitön vaaratilanne, joka edellyttää päätöksen tekemistä. Kiireellinen sijoitus on oikeusvaikutuksiltaan verrattavissa huostaanottoon, joten edellytykset kiireelliselle sijoituspäätökselle ovat tiukat. Puuttuminen ihmisen yksityiselämän suojaan edellyttää huolellista arviointia.
Kiireellisen sijoituksen aikana lastensuojeluviranomaisilla on oikeus päättää lapsen asioista toimenpiteen tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Yleensä tämä merkitsee päätöstä lapsen olinpaikasta, hoidosta, välttämättömästä terveydenhuollosta ja lapsen yhteydenpidosta. Mikäli kiireellisen sijoituksen aikana joudutaan rajoittamaan yhteydenpitoa, siitä on tehtävä perusteltu erillinen päätös. Lastensuojeluviranomaisella on viime kädessä kokonaisvaltainen vastuu lapsen hoidon ja huollon järjestämisestä. Kiireellisen sijoituksen aikana on lapsen asioista neuvoteltava huoltajien ja vanhempien kanssa sekä pyrittävä muutoinkin hyvään yhteistoimintaan päätettäessä lapsen asioista.
Kiireellisen sijoituksen enimmäiskestoaika on sosiaalityöntekijän päätöksellä 30 päivää. Huoltajan ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostuessa kiireellisen sijoituksen jatkamiseen ja huostaanottopäätöksen valmistelemiseen, on määräaika 60 päivää (1.3.2010 muuttunut määräaika). Tänä aikana on tehtävä jokin seuraavista toimenpiteistä: päätös kiireellisen sijoituksen lakkaamisesta, päätös huostaanotosta, päätös kiireellisen sijoituksen määräajan jatkamisesta tai hakemus huostaanotosta hallinto-oikeudelle. Kiireellinen sijoitus päättyy kun peruste kiireelliselle sijoittamiselle lakkaa, ja sosiaalityöntekijä arvioi, että lapsi voi palata turvallisesti kotiin.
Vuoden 2008 aikana huostaanotettuina tai kiireellisesti sijoitettuina oli kaikkiaan 11 804 lasta, mikä on 1,3% alle 18-vuotiaiden lasten määrästä. Sijoitetuista lapsista kiireellisesti sijoitettiin 2 410 lasta. Suostumukseen perustuva huostaanotto koski 7 966 lasta ja tahdonvastainen huostaanotto 2 171 lasta. Lastensuojelutilastossa sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisiin sijoituksiin että huostassa olleiden määrään, mikäli lapsi kiireellisen sijoituksen jälkeen päätetään huostaanottaa. (Lastensuojelu 2008. Suomen virallinen tilasto. www.thl.fi)
Lastensuojelutyötä ohjaa ja tukee kaikille avoin nettikäsikirja. www.lastensuojelunkasikirja.fi. Käsikirjassa kuvataan myös miten kiireellinen sijoitus valmistellaan.
*********
Suomalaista lastensuojelutyötä ohjaa vahvasti lainsäädäntö. Lastensuojeluviranomaisten tulee noudattaa työssään monia lakeja, kuten asiakkaan oikeuksista annettua lakia (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista L 812/2000), hyvään hallintoa ja oikeusturvaa hallintoasioissa koskevaa lakia (Hallintolaki 6.6.2003/434) sekä yhdenvertaisuutta edistävää ja syrjinnän kieltävää lakia, jonka mukaan viranomaistoiminnassa ei saa syrjiä ketään esimerkiksi etnisen, kansallisen alkuperän tai kansalaisuuden vuoksi (Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21). Lastensuojeluviranomaisten tulee kaikessa käytännön asiakastyössään noudattaa suomalaisen oikeusvaltion lakeja ja toimintaperiaatteita.
Lastensuojelulain (L417/2007) mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista (2§). Lastensuojelun erityinen tehtävä on varmistaa lapsen kehitys ja terveys silloin, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä (34§) tai jos
puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa
lapsen terveyttä tai kehitystä (40§). Lapsen ja perheen tilanne on arvioitava huolella. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (4§).
Lapsen kiireelliseen sijoitukseen (38§) voidaan joutua turvautumaan, jos lapsi on välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on tehtävä selvitys lapsen tilanteesta. Selvityksessä arvioidaan lapsen kasvuolosuhteita, huoltajien tai muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sekä lastensuojelutoimenpiteiden tarvetta. Lapsen kiireellisen sijoituksen tarve on oltava selvä. Useimmiten kiireellisessä sijoituksessa syynä on lapsen kaltoinkohtelu, hoidon laiminlyönti, heitteillejättö, pahoinpitely tai vastaava vakava syy. Syynä voi olla myös vanhemman vakava äkillinen onnettomuus tai sairaus. Lapsi tai nuori voi myös omalla käyttäytymisellään vaarantaa oman terveytensä ja kehityksensä. Näissä tilanteissa on kyse esimerkiksi itsetuhoisuuudesta tai vakavasta päihteiden käytöstä. Kiireellinen sijoitus on vakava puuttuminen ihmisten elämään sekä yksityisyyteen ja näin ollen siitä säädetään lastensuojelulaissa tarkoin.
Päätöksen kiireellisestä sijoituksesta tekee ns. kelpoisuuslain mukaan ammatillisesti pätevä sosiaalityöntekijä. Ennen päätöstä on selvitettävä lapsen, vanhemman, huoltajan sekä muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavan henkilön mielipide ja käsitys tilanteesta. Tämän tarkoituksena on päästä selville esimerkiksi siitä, miten lapsen hoito voidaan väliaikaisesti järjestää muulla tavoin tai mihin lapsi tulisi sijoittaa. Kiireellistä sijoitusta koskeva päätös on aina perusteltava. Perusteluista on ilmettävä se, mitkä ovat ne välttämättömät syyt tai se välitön vaaratilanne, joka edellyttää päätöksen tekemistä. Kiireellinen sijoitus on oikeusvaikutuksiltaan verrattavissa huostaanottoon, joten edellytykset kiireelliselle sijoituspäätökselle ovat tiukat. Puuttuminen ihmisen yksityiselämän suojaan edellyttää huolellista arviointia.
Kiireellisen sijoituksen aikana lastensuojeluviranomaisilla on oikeus päättää lapsen asioista toimenpiteen tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Yleensä tämä merkitsee päätöstä lapsen olinpaikasta, hoidosta, välttämättömästä terveydenhuollosta ja lapsen yhteydenpidosta. Mikäli kiireellisen sijoituksen aikana joudutaan rajoittamaan yhteydenpitoa, siitä on tehtävä perusteltu erillinen päätös. Lastensuojeluviranomaisella on viime kädessä kokonaisvaltainen vastuu lapsen hoidon ja huollon järjestämisestä. Kiireellisen sijoituksen aikana on lapsen asioista neuvoteltava huoltajien ja vanhempien kanssa sekä pyrittävä muutoinkin hyvään yhteistoimintaan päätettäessä lapsen asioista.
Kiireellisen sijoituksen enimmäiskestoaika on sosiaalityöntekijän päätöksellä 30 päivää. Huoltajan ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostuessa kiireellisen sijoituksen jatkamiseen ja huostaanottopäätöksen valmistelemiseen, on määräaika 60 päivää (1.3.2010 muuttunut määräaika). Tänä aikana on tehtävä jokin seuraavista toimenpiteistä: päätös kiireellisen sijoituksen lakkaamisesta, päätös huostaanotosta, päätös kiireellisen sijoituksen määräajan jatkamisesta tai hakemus huostaanotosta hallinto-oikeudelle. Kiireellinen sijoitus päättyy kun peruste kiireelliselle sijoittamiselle lakkaa, ja sosiaalityöntekijä arvioi, että lapsi voi palata turvallisesti kotiin.
Vuoden 2008 aikana huostaanotettuina tai kiireellisesti sijoitettuina oli kaikkiaan 11 804 lasta, mikä on 1,3% alle 18-vuotiaiden lasten määrästä. Sijoitetuista lapsista kiireellisesti sijoitettiin 2 410 lasta. Suostumukseen perustuva huostaanotto koski 7 966 lasta ja tahdonvastainen huostaanotto 2 171 lasta. Lastensuojelutilastossa sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisiin sijoituksiin että huostassa olleiden määrään, mikäli lapsi kiireellisen sijoituksen jälkeen päätetään huostaanottaa. (Lastensuojelu 2008. Suomen virallinen tilasto. www.thl.fi)
Lastensuojelutyötä ohjaa ja tukee kaikille avoin nettikäsikirja. www.lastensuojelunkasikirja.fi. Käsikirjassa kuvataan myös miten kiireellinen sijoitus valmistellaan.
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Kustannusvaikuttavaa lastensuojelutarpeen selvitystyötä
Kuopion saama uhkasakko herättää keskustelua. Tänään sunnuntaina Helsingin Sanomat (Kotimaa, Minna Pölkki) selvitti, että lastensuojelutarpeen selvittämisajat ja lastensuojeluilmoitusten tutkinta-ajat venyvät myös muissa kunnissa, kuten Helsingissä, Espoossa, Keravalla, Tuusulassa, Lohjalla. Aluehallintovirastot tulevat STM:n hallitussihteeri Lotta Silvennoisen mukaan selvittämään lähiaikoina alueidensa kaikkien kuntien tilanteen. Henkilöstön alimitoituksesta on vihdoin päästävä eroon (ks. aiemmat blogikirjoitukseni).
Lastensuojelutyötä voitaisiin myös organisoida uudella tavalla, esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvitys-tiimi voisi kyetä tukemaan jo selvitysvaiheessa perheitä niin, että lastensuojelun asiakkuus päättyy tehtyyn selvitykseen. Ja mikäli lapsi ja perhe tarvitsisi edelleen tukea (mutta ei siis lastensuojelun erityispalvelua), tulisi tuki järjestyä peruspalveluissa lapsen arkiyhteisössä.
Tiimin tulisi olla moniammatillinen. Lastensuojelutarpeen selvitystyössä sosiaalityöntekijän työparina voisi olla sellainen työntekijä, joka on lapsen tai nuoren elämässä jo muutoinkin mukana. Tämä vaatii yhteistyömallien kehittämistä esimerkiksi koulujen, nuorisotoimen, neuvolan, päivähoidon, perheneuvolan yms. lapsialan henkilöstön kanssa. Tiimin erityisosaaminen karttuu niin, että pystytään paremmin arvioimaan missä tilanteessa tarvitaan ns. pitkän kaavan mukainen selvitysvaiheen työskentely ja missä tilanteessa voidaan selvityspäätös tehdä ns.lyhyen kaavan mukaan – tällainen arviointiosaaminen tehostaa lastensuojelutyötä ja vähentää kustannuksia.
Tiimin vaikuttavuus/tulosmittarina voisi olla 1) mahdollisimman monen selvitysasiakkaan asiakkuuden päättyminen selvitykseen sekä 2) asiakkaan antama arvio siitä, että hän kokee saaneensa riittävän tuen eikä enää tarvitse lastensuojelun tukitoimia. Tällaisen selvitystiimin työ olisi kustannusvaikuttavaa.
Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Merikallio kirjoitti aiheesta Savon Sanomissa. Lue artikkeli tästä linkistä.
Lastensuojelutyötä voitaisiin myös organisoida uudella tavalla, esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvitys-tiimi voisi kyetä tukemaan jo selvitysvaiheessa perheitä niin, että lastensuojelun asiakkuus päättyy tehtyyn selvitykseen. Ja mikäli lapsi ja perhe tarvitsisi edelleen tukea (mutta ei siis lastensuojelun erityispalvelua), tulisi tuki järjestyä peruspalveluissa lapsen arkiyhteisössä.
Tiimin tulisi olla moniammatillinen. Lastensuojelutarpeen selvitystyössä sosiaalityöntekijän työparina voisi olla sellainen työntekijä, joka on lapsen tai nuoren elämässä jo muutoinkin mukana. Tämä vaatii yhteistyömallien kehittämistä esimerkiksi koulujen, nuorisotoimen, neuvolan, päivähoidon, perheneuvolan yms. lapsialan henkilöstön kanssa. Tiimin erityisosaaminen karttuu niin, että pystytään paremmin arvioimaan missä tilanteessa tarvitaan ns. pitkän kaavan mukainen selvitysvaiheen työskentely ja missä tilanteessa voidaan selvityspäätös tehdä ns.lyhyen kaavan mukaan – tällainen arviointiosaaminen tehostaa lastensuojelutyötä ja vähentää kustannuksia.
Tiimin vaikuttavuus/tulosmittarina voisi olla 1) mahdollisimman monen selvitysasiakkaan asiakkuuden päättyminen selvitykseen sekä 2) asiakkaan antama arvio siitä, että hän kokee saaneensa riittävän tuen eikä enää tarvitse lastensuojelun tukitoimia. Tällaisen selvitystiimin työ olisi kustannusvaikuttavaa.
Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Merikallio kirjoitti aiheesta Savon Sanomissa. Lue artikkeli tästä linkistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)