Lastensuojelun tutkimus, kehittäminen ja erikoistumiskoulutus mukaan sote-lain valmisteluun

Valmisteilla olevassa sote-laissa tullaan säätämään myös miten valtio osallistuu alan tutkimuksen, kehittämisen ja erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Tällä hetkellä esimerkiksi terveydenhuollon tutkimusta ja lääkäreiden erikoistumiskoulutusta rahoitetaan valtion toimesta. Sosiaalialalta vastaavat säädökset ja rakenteet puuttuvat, lukuunottamatta vuoden 2001 alusta lähtien perustettuja sosiaalialan osaamiskeskuksia, jotka saavat perustoimintaansa pienen valtionosuuden. Osaamiskeskusten toiminta on ollut erityisen merkityksellistä, mutta kehittämistyön pitkäjänteisyys on jatkuvasti vaakalaudalla kun pääosa toiminnasta rahoitetaan ulkopuolisella lyhvtkestoisella hankerahoituksella.

Vaikuttavuustietoa ja erityisosaamista tarvitaan lastensuojelussakin

Kuitenkin esimerkiksi sosiaalialan toiminnan vaikuttavuudesta tarvittaisiin jatkuvasti tutkimustietoa niin lastensuojelun, sosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön kuin vammais- ja vanhustenhuollon asiakastyöstä. Alan kehittämishankkeissa tehdään jatkuvia ihmiskokeita erilaisilla tukitoimilla ja muilla interventioilla. Kehittämishankkeissa ei kuitenkaan tuoteta tutkimustietoa siitä, miten palveluilla ja erilaisilla tukitoimilla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja elämään.    

Vuosien ajan on peräänkuulutettu myös osaamista esimerkiksi lastensuojelutyöhön, kuitenkaan erikoistumiskoulutusta ei ole millään tavalla organisoitu ja rahoitettu. Erityisosaamista vaativaan lastensuojelutyöhön tulee voida erikoistua ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen.  

Myös sosiaalialalle tutkimus- ja opetuskeskukset sekä lastensuojelun erityisosaamisen keskus

On itsestään selvää, että sosiaalialan tulee olla tasavertaisessa asemassa terveydenhuollon kanssa alan tutkimuksen, kehitystyön ja erikoistumiskoulutuksen voimavaroissa. Kirjoitettavana olevassa sote-laissa tulee olla pykälät, joilla muodostetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä sote-alan käytäntötyön ja sen opetuksen tutkimus- ja opetuskeskukset.

Tällaiset tutkimus- ja opetuskeskukset pitää olla kullakin viidellä sote-alueella ja mahdollisesti niiden filiaalipaikkakunnilla. Tutkimus- ja opetuskeskukset verkottuvat alueensa kuntien ja muiden sosiaalialan palveluja tuottavien kanssa. Erikoitumiskoulutus organisoidaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Käytännön erikoistuminen tapahtuu esimerkiksi sovittujen TK-kuntien lastensuojelutyössä tai niiden vastuulla toimivien sijoitettujen lasten hoitoyksiköissä.

Edellisessä jo roskiin menneessä sote-lakiesityksessä mainittiin, että kullekin sote-erityisvastuualueelle perustettaisiin esimerkiksi lastensuojelun erityisosaamisen keskus. Näin voitaisiin kirjoittaa uuteenkin sote-lakiesitykseen.

Mutta kaikkien osaamista ei huolittasi mukaan

Olen ollut viime aikoina eri foorumeilla mukana keskusteluissa, joissa yliopistojen sosiaalityön professorit rajaavat ammattikorkeakoulut pois sote-lain tutkimus- ja opetuskeskuksen ja erikoistumiskoulutuksen virallisesta rakenteesta. Heidän mielestään niiden tulee olla yliopistollisia keskuksia, ja laissa ei pitäisi mainita ammattikorkeakouluja.

Tosiasia kuitenkin on, että valtaosa sosiaalialan ammattilaisista koulutetaan ammattikorkeakouluissa, ja joissa voi suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Näiden tutkintojen opettajista ja yliopettajista iso osa on saanut tutkijakoulutuksen (tohtori tai lisensiaattitutkinto). On sosiaalialan tutkimusosaamisen haaskaamista, mikäli tällainen opetus- ja käytäntötutkimuksen osaaminen jätetään sote-alueen rakenteista pois.

Hyvinvointia ja terveyttä edistävä & ongelmia ja sairauksia ehkäisevä   

Kun pääosa sosiaalialan työstä tehdään kunnissa lähellä ihmistä, on tärkeää, että sote-lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan sote-alan keskeisimpänä päämääränä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävä sekä ongelmia ja sairauksia ehkäisevä toiminta. Laissa tarvitaan porkkanoita, joilla kunnat ovat motivoituneita jatkossakin kehittämään perusterveyden- ja sosiaalihuollon, peruskoulun, päivähoidon, liikunnan, nuorisotyön ja arkikulttuurin toimijoiden yhteistyötä kansalaisten kanssa. Yksi tällainen porkkana voisi olla suunniteltu ”sairastavuuskerroin”, jonka mukaan kunta maksaa sote-alueelle sitä enemmän mitä heikommin se huolehtii kuntalaistensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Raha kun tuntuu aina puhuvan päättäjille.

Kotikuntani Nurmijärvi palkittiin pitkäjänteisestä varhaisen avoimen yhteistyön lastensuojelun toiminnasta

Nurmijärvi sai 27.3.2014 kunnallisen lastensuojelupalkinnon

Palkinto myönnettiin Kuntaliiton, Huoltaja-säätiön ja Lastensuojelun keskusliiton toimesta. Palkittu toimintamallimme on varhaisen avoimen yhteistyön malli, jota olemme kehittäneet ja tutkineet sen toimivuutta vuosien ajan yhteistyössä THL:n kanssa (keskeinen henkilö on ollut tutkimusprofessori Tom Arnkil), kuntakumppanina kehittämisessä on ollut Rovaniemi.

Varhaista avointa yhteistyön mallia sovelletaan kunnassamme nykyisin hyvin laajasti, vaikka mallin kehittely onkin käynnistynyt lastensuojelussa. Toimintamallia sovelletaan kunnan johtamisessa, henkilöstöhallinnossa, päivähoidossa, neuvoloissa, kouluissa, nuorisotyössä ja toki edelleenkin myös lastensuojelussa - siis kaikessa toiminnassamme, myös kuntastrategiassa tämä ajattelu ohjaa päätöksiämme (olen kuntavaltuutettu). 

Meillä lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvointityötä myös johdetaan yhteistyönä. Toimintamallilla onkin onnistuttu luomaan uudenlaista yhteistyön kulttuuria, ei vain ammattilaisten kesken, vaan ennenkaikkea asukkaiden ja eri palveluja käyttävien asiakkaiden kanssa. 

Toimintamallin koordinoinnista ja kehittämisestä vastaa meillä Olli Laiho - onnea hänellekin!

Tässä linkki Kunnallinen lastensuojelu palkintouutiseen

Tässä lisätietoa Nurmijärven varhaisen avoimen yhteistyön toimintamallista
Onnea meille!

--------------------------------------------------------- 

Tervetuloa Lastensuojelu 14 -tapahtumaan Wanhaan satamaan 3-4.6.2014.

Kaupalliset kongressijärjestäjät ovat tulleet koulutustapahtumien järjestäjiksi perinteisille julkishallinnon tai järjestöjen järjestämille lastensuojelun päiville - itsekin olen työpaikoissani ollut järjestämässä lukuisia lastensuojelun seminaareja, ja kolme kertaa olen ollut järjestämässä Lastensuojelun laatupäivien maakunnallisia serminaareja eri puolilla Suomea. Alan toimijoita niihin riitti, mutta tilaisuudet olivatkin joko maksuttomia tai hyvin pieni osallistumismaksu. Lastensuojelun 2014 seminaari oli helmikuussa Talentumin järjestämänä Messukeskuksessa ja nyt siis kesäkuun alussa Wanhan Sataman järjestämänä Lastensuojelu 14 -koulutus.

Minulla on puheenvuoro 4.6.2014 lastensuojelun vaikuttavuuteen liittyen ja toimin päivän puheenjohtajana tuon päivän. 

Tässä linkki Wanhan Sataman ohjelmaan. 

STM käynnisti sosiaalihuollon kelpoisuuslain tarkastelun

Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyy toimenpide, joka edellyttää ministeröiden arvioivan nykyisten kelpoisuussäännösten ajantasaisuutta työelämässä. Ministeri Huovinen on käynnistänyt myös sosiaalihuollon kelpoisuuslain tarkastelun. Tarkastelun fokuksessa on hallituksen rakenneohjelman tavoite saada aikaan kustannussäästöjä.

Olen ollut yhteydessä STM:n osastopäällikkö Kirsi Varhilaan ja toimittanut hänelle aineistoa koskien sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suoittaneiden kelpoisuuden määrittämistä niin, että he olisivat päteviä myös sosiaalityöntekijän tehtävään. 

Sosiaalityön työvoimapula ja osaamisvajeet näkyvät asiakastyön kokonaiskustannuksissa sekä työn vaikuttavuudessa. Sosiaalityön prosessissa avaintoimijan työn laatu heijastuu myös asiakkaan asiakasprosessissa muiden mahdollisuuksiin onnistua työssään. Sosiaalityön osaaminen on siten ns. kriittinen menestystekijä koko asiakasprosessin onnistumiselle. Osaavan ja työssäpysyvän henkilöstön toimin voidaan tehdä kustannusvaikuttavaa työtä. 

Työntekijöiden jatkuva vaihtuminen näkyy minulle myös hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijajäsenen työssäni. 

-------------------------------------------------------------------------------------- 

Tekstiä sosionomi ylempi AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta (julkaistu aiemmin). 

Tämän artikkelin keskeinen sisältö on julkaistu mm. 25.4.2013 Kuntalehdessä lyhennettynä ja Kuntalehden nettisivuilla kokonaisuutena. Lisäksi Talentia-lehdessä on julkaistu vastaavansisältöinen teksti kommenttina lehdessä olleeseen samankaltaiseen keskusteluun.

Kuntien sosiaalityön työvoimapulaan on myös ratkaisuja

Kuntalehden 4/2013 numerossa sosiaalipalvelujohtaja Päivi Nykänen kuvasi, miten käytännön asiakastyö kärsii henkilöstön suuresta vaihtuvuudesta. Sosiaalityön vakansseihin ei saada kelpoisuuslain edellyttämiä yliopistomaistereita. Asiakastyöhön voidaan rekrytoida korkeintaan vuodeksi määräaikainen ei-kelpoinen työntekijä. Nykäsen mukaan heillä on jatkuva pula pätevästä työvoimasta. Suuri vaihtuvuus vaikeuttaa pitkäjänteistä asiakastyötä. Jatkuva henkilöstön perehdytys kuormittaa henkilöstöä ja esimiehiä.  

Osaavia työntekijöitä on koulutettu, mutta heidän osaamistaan ei haluta tunnustaa kunta-alalla

Vuodesta 2002 lähtien on voinut suorittaa virkakelpoisuuden antavan ylemmän korkeakoulututkinnon tiede- tai ammattikorkeakoulussa (L 351/2005, 18§). Laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (2005/272) ei kuitenkaan määrittele ammattikorkeakoulusta valmistuvien sosionomi YLEMPI AMK- tutkinnon suorittaneiden pätevyyttä lainkaan. Toistuvista vetoomuksista huolimatta kelpoisuuslakia ei ole haluttu muuttaa.  

Ministeriö aikoo ratkoa työvoimapulaa niin, että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille sosionomeille (AMK) tarjottaisiin joustavaa lisäkoulutusmahdollisuutta yliopisto-opintoihin. Ministeriö sivuuttaa tosiasian, että sosiaalialan YLEMPI AMK-tutkinnon suorittaneilla on jo maisteritason ylempi korkeakoulututkinto ja usean vuoden sosiaalialan työelämäkokemus sekä asiakastyön osaaminen.

Sosiaalialan ja –työn teoriaa ja työelämälähtöistä oppimista on heillä yhteensä 300 op (taso 7.), mikä kertyy yhteensä noin viiden-kuuden vuoden opiskelusta, kuten yliopistossakin. Lisäksi heillä tulee olla  vähintään kolme vuotta sosiaalialan työkokemusta jo ennen YAMK-tutkintoon hakua.  Useimmilla erilaista asiakastyökokemusta on tätä enemmän. Kuitenkin yliopistot vastustavat ammattikorkeakoulusta valmistuneiden sosiaalialan YAMK-tutkinnon suorittaneiden hyväksymistä kelpoisiksi sosiaalityöhön, heidän sosiaalityön osaamisestaan huolimatta.

Ammattikorkeakouluista valmistuvien osaaminen on sosiaalialan asiakkaiden ja työelämätarpeiden mukaista. Vaikka tutkinnon profiili on erilainen kuin yliopistoissa, tuottaa se varmasti hyvän osaamisen sosiaalityöhön. Vastaavalla tavalla kahden koulutusputken kautta sijoitutaan tällä hetkellä kelpoisiksi lastentarhanopettajiksi: yliopiston kasvatustieteen kandidaatin sekä sosionomi (AMK) tutkinnoilla (molemmissa taso 6.). Tutkintojen takaama erilainen osaaminen on tarpeen päivähoidon asiakastyössä.     

Jos sosiaalialalta valmistunut sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittanut haluaa toimia sosiaalityöntekijänä, tulee hänen hakea sosiaalityön maisteritutkintoon suorittaakseen sosiaalityön pääaineopinnot. Tämä on sekä opiskelijan että veronmaksajien resurssien haaskaamista eikä vastaa työelämässä oleviin asiakastarpeisiin. Kun eduskunta hyväksyi kymmenen vuotta sitten kelpo-lain, muutettiin STM:n valmistelemaa hallituksen esitystä niin, että sosiaalityön pääaineopinnot tulee olla yliopistollisia opintoja. Tämä merkitsi sitä, että ammattikorkeakoulun opintopolulta kertyvä sosiaalityön polku (300 op) ei lain mukaan tuota sosiaalityön pääaineopintoja, vaikka tosiasiallisesti sosiaalityön osaaminen ainakin sosiaalialan AMK + Ylempi AMK-koulutuspolun valinneilla osaaminen kertyy (ks. ohessa oleva esite Yamk-tutkinnosta ja sen tuottamasta osaamisesta).   

Vuosittain valmistuu noin 150 opiskelijaa sosiaalialan YLEMPI AMK-koulutusohjelmista. Lisäksi heitä valmistuu myös sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisen ja esimerkiksi terveyden edistämisen koulutusohjelmasta. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat hyvin alan eri tehtäviin, mutta heikoiten heidän osaamisensa tunnetaan vielä kunnissa, joskin tilanne on parantunut viime vuosina. Kunnissa on kehitetty henkilöstön tehtäväkuvia niin, että erilainen osaaminen (myös Yamk-tutkinnon) hyödynnetään esimerkiksi aikuissosiaalityössä, lapsiperheiden palveluissa, mielenterveys-, päihde- ja vanhustyössä.

Osa sosionomi (YLEMPI AMK) tutkinnon suorittaneista työskentelee myös ns. epäpätevänä sosiaalityöntekijänä, jolloin virkasuhde ja myös asiakkuudet ovat koko ajan katkolla. Osaavan työvoiman saatavuus sosiaalityöhön helpottuisi, kun heidän osaamisensa tunnustettaisiin myös kelpoisuuslaissa. 

Sosiaalityön työvoimatilanne on ollut heikko jo vuosia: alan palkkaus, työn määrä ja kuormittavuus ja liian vähäiset koulutusmäärät. Tarvitaankin monia tekoja työvoimatilanteen muuttamiseksi paremmaksi. Yksi ratkaisu olisi kelpoisuuslain päivittäminen. Kyse ei ole kelpoisuusehtojen madaltamisesta, vaan sosiaalialan samantasoisten master-tason tutkintojen rinnastamisesta tuottamaan samantasoisen pätevyyden. Yliopiston sosiaalityön aloituspaikkoja tarvitaan myös lisää sekä joustavia opiskelujen jatkamisväyliä.

Kunnissa tulisi uudistaa aktiivisesti henkilöstön tehtäväkuvia, sillä ihmisten tarpeet ja palvelujärjestelmä muuttuvat koko ajan.  Sosiaalityössä tarvitaan tiimityötä, jossa erilainen osaaminen yhdistyy asiakkaiden hyväksi.

Sirkka Rousu, sosiaalityöntekijä ja yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta

Sijaisperheessä kasvavan lapsen tarina: dokumenttielokuvan ensiesitys 15.2.2014

Lastensuojelun sijaisperhetyön kehittämistarpeista

Merituuli asuu sijaisvanhempiensa luona. Perheessä on myös toinen sijoitettu lapsi sekä sijaisvanhempien kaksi omaa lasta. Merituuli tapaa säännöllisesti isäänsä ja isoveljeään. Sijaisperheen ja lasten arjessa on paljon verkostoja ja tukea. Sijaissisaruus on voimavara.  

Merituulen puheenvuoro 15.2.2014 klo 19 - ensiesitys AVA -kanavalla. 

Olen elokuvan teemaa taustoittavassa artikkelissani tarkastellut laajemmin lastensuojelua ja sijaisperhehoitoa. Alla osa artikkelista. Ks.linkki koko artikkeliin, tämän tekstin lopusta. 

--------------------------------------------------------  

Viime vuosina on keskusteltu runsaasti lastensuojelun kokonaisvaltaisesta kehittämisen ja osaamisen parantamisen tarpeesta. Aulikki Kananoja jätti selvitysryhmän raportin kesäkuussa 2013. Siinä pääpaino oli lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheen ja avohuollon sekä niihin sisältyvän yhteistyön tarkastelussa.

Sijaishuollon osalta rajoituttiin muutamiin yksittäisiin havaintoihin.

Joitakin Kananojan selvitysryhmän esittämiä ehdotuksia ollaan viemässä eteenpäin. STM on laatimassa lastensuojelun kehittämisen toimintasuunnitelmaa (ks. STM /tiedote  21.1.2014 http://www.stm.fi/tiedotteet/verkkouutinen/-/view/1872880#fi).

Laajemmin perhehoidon ja lainsäädännön kehittämistä tarkasteltiin STM:n työryhmässä (2010). Raportin mukaan sijaisperheet tarvitsisivat nykyistä enemmän erilaista tukea, ovathan sijoitetut lapset usein vaativahoitoisia. Samoin sijoitetun lapsen biologisten vanhempien tarvitsema tuki ja kuntoutus on puutteellista. (Perhehoidon kehittäminen 2010). Työryhmän ehdotuksista joitakin lainsäädännön parannuksia on jo tehty mm. hoitopalkkioon ja valmennukseen, josta tuli sijaisperheelle oikeus ja kunnalle velvollisuus.

Sijaisvanhemman juridinen asema suhteessa sijoitettuun lapseen ja nuoreen on heikko, koska he pääsääntöisesti eivät ole lapsen tai nuoren huoltajia. Myös sosiaaliturvaan tarvittaisiin edelleen parannuksia mm. sairastumiseen, työttömyyteen ja eläkkeelle siirtymiseen liittyen. Lisäksi sijaisvanhemmuuden ja kodin ulkopuolisen työn yhteensovittamisella voitaisiin huomattavasti edistää sijaisperheiden hyvinvointia kokonaisuudessaan. Sijaisperheet voivat tarvita myös kodinhoito- ja lastenhoitoapua sekä apua lasten kuljettamiseen esimerkiksi vierailuille lapsen omien vanhempien luokse. Sijaisperheiden tukemiseksi ollaan myös kehittämässä vapaaehtoistoimintaa mm. Pelastakaa Lapset ry:n PePPi-hankkeessa ”Vapaaehtoiset voimavarana sijaisperheiden tukemisessa”.  

”Vanhemmuus voi kukkia huostaanoton jälkeen” - Voikukkia -hankkeessa kehitetään erityisesti vanhempien vertaistoimintaa. (www.voikukkia.fi ). Sijoitetun lapsen hyvinvointia edistää se, että hänen omat vanhempansa saavat tukea, ja voivat toimia lapsensa kehityksen tukena yhteistyössä sijaisperheen kanssa. 

Sijoitetun lapsen tarvitsema erityinen hoito ja tuki ei myöskään aina toteudu lapsen tarpeiden mukaan, esimerkiksi tarve lastenpsykiatriseen hoitoon ja koulun erityisiin tukitoimiin. Näistä sijaisperhe joutuu ”taistelemaan” kunnan eri viranomaisten kanssa.

Hyvin toteutuva sijaisperhetyö edellyttää sekä sijaisperheen, sijoitetun lapsen, ja hänen vanhempiensa tukemista. Kuntien vastuulla oleva lapsen ja perheen lastensuojelutyö on hyvin kuormittunutta, mikä heijastuu sijaisperheiden saamaan lähitukeen ja sijoitettujen lasten sijaishuoltoon kaikkinensa. Sijaishuollon palvelujärjestelmää tulisi kokonaisuutena kehittää. Lastensuojelun tukea tarvitsevat lapset ja heidän perheensä ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa asuvat.  

Lue koko sijaisperheen elokuvateeman taustaa kuvaava teksti 

Emma & Elias-ohjelman Mun perhe-sivuilta - sinne pääset suoraan tästä.

Siellä voit myös katsoa Mun perhe -elokuvien asiantuntijahaastattelut, joissa keskustellaan perheistä, vanhemmuudesta ja kunkin elokuvateeman perheen yhteiskunnallisesta asemasta. 

Katso myös dokumenttielokuvien vanhempien haastattelut, joissa he kuvaavat vanhemmuutta, kasvatusta ja arjen haasteita. 

Mun puu - dokumenttielokuvan ensiesitys on la 15.2.2014 klo 19. 

Uusintoja seuraavina päivinä. Kaikki viisi elokuvaa katsottavissa myös MTV:n Katsomo-palvelussa.

Tästä pääset elokuvan nettisivuille ja siellä sijaisperhe-elokuvan ohjaajan tervehdykseen:

Mun perhe-elokuvan nettisivuille.

Elokuvahankkeen facebook-sivuille tästä. Käy tykkäämässä!

Lue myös lapsiasiavaltuutetun nettiuutinen 14.2.2014 tästä.

Puitekilpailuttaminen aikaansaa tehottomuutta ja lisää kustannuksia lastensuojelussa

Tämä artikkeli julkaistiin lyhennettynä Kuntalehden printtilehdessä 6.2.2014 ja kokonaisuudessaan Kuntalehden verkkosivuilla.

Arvioimme yhteistyössä Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön johtaja Tuija Åstedtin kanssa erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kilpailutusta. Tässä juttumme kokonaisuudessaan:

Kunnat eivät osaa kilpailuttaa vaativan tason asiakaspalveluja, toisin kuin Mika Pohjonen (Kuntalehti 1/2014) väittää. Asiakas on pelinappulana, jossa pahimmillaan asiakkaan koti vaihtuu aina sen mukaan, kuka kilpailun milloinkin voittaa. Tämä on perusoikeuksien vastaista. Tai parhaimmat pisteet saaneen yrittäjän palveluja ei käytetä puitesopimuksesta huolimatta lainkaan. 

Julkiseen talouteen kohdistuu ankaria paineita. Usein ratkaisuksi tarjotaan palveluiden yksityistämistä, jolla halutaan tehostaa toimintaa. Julkisorganisaatiot ostavat yksityisiä palveluita kilpailuttamalla useimmiten puitesopimuskilpailutuksena. Tämän tuloksena syntyy sisämarkkina, jonka piirissä kunta ostaa ja tuottajat myyvät. Kunta ei sitoudu ostamaan mitään puitesopimuksen piirin hyväksytyltä palveluntuottajalta, vaikka tuottaja olisi saanut kilpailutuksen parhaimmat hinta- ja laatupisteet. Ostajaa sitoo vain kilpailutuksessa sovittu hinta, mikäli palvelua päätetään ostaa puitesopimuksen puitteissa. Palveluntuottaja joutuu tilauksia odottaessakin pitämään henkilöstön palkkalistoilla ja kiinteistön toimintakunnossa.

Lastensuojelun sijaishuollon palveluissa laki antaa minimiehdot: yhtä lasta kohden tarvitaan vähintään yksi työntekijä, ja asuinyksikköä kohden vähintään kuusi työntekijää, vaikka hoitopaikkoja on tätä vähemmän. Minimiehtojen sijaan tilaaja voi edellyttää, että henkilökuntaa on 1,3 tai enemmän suhteessa yhteen lapseen. Myös henkilöstön kelpoisuus- ja osaamisvaatimukset voivat ylittää minimiehdot, esimerkiksi vähintään puolella henkilökunnasta edellytetään olevan korkeakoulutasoinen koulutus.

Velvoitteilla tähdätään hyvään: halutaan turvata lapsen arki riittävällä aikuisten määrällä ja heidän osaamisellaan.  Edes voitto tällaisessa kilpailutuksessa ei tuo takeita siitä, että lopulta ostetaan palvelua. Palveluntuottajan keino selviytyä voi olla se, että myytävän palvelun hintaan lisätään tyhjien hoitopaikkojen riskin osuus. Mitä suurempi tämä riski on, sitä enemmän palvelun ostaja tulee maksaneeksi oletetuista tyhjistä paikoista jokaisessa ostamassaan hoitopäivässä. Siten sen sijaan, että puitesopimuskilpailutuksilla saataisiin hintoja laskemaan, palvelujen hinnat ovatkin usein nousseet kustannusindeksejä enemmän.

Eurojakin merkittävämpiä ovat inhimilliset kustannukset, joita puitesopimuskilpailuttaminen pahimmillaan tuottaa. Lastensuojelupalveluissa kiinteiden kustannusten osuus on suuri eikä se jousta kysynnän mukaan. Jos käyttöaste on alhainen, syntyy tappiota vauhdilla. Hyvin lyhyessä ajassa voidaan ajautua tilanteeseen, jossa laadukaskin palvelu on ajettava alas. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä lastensuojelulla perimmiltään tavoitellaan. Lapsen elämässä turvallisen arjen jatkuvuus ja ihmissuhteiden pysyvyys kasvuolosuhteita vakauttamalla on sijaishuollon onnistumisen keskeinen kriittinen menestystekijä.

Tämän laatuvaatimuksen pitäisi koskea myös palvelun hankkijaa. Sijaishuollossa on kyse lapsen tarvitsemasta kodista tai pitkäkestoisesta kuntoutuksesta, eikä koti voi vaihtua sen mukaan kuka kulloinkin tarjousmenettelyssä ja sen jälkeisillä markkinoilla pärjää. Pahimmillaan puitekilpailutus tarjoilee lapselle sitä, mitä hän kaikkein vähiten tarvitsee. Ostosopimuksissa pitäisi sitoutua molemmin puolin yhteistyöhön ja jonkinlaiseen vähimmäistilausmäärään ja ajallisesti pitkäkestoisempaan kumppanuuteen.

Hankintamenettelyjen kehittäminen

Hankintalainsäädäntö mahdollistaa kuitenkin jo nyt monia kilpailuttamisen tapoja, jolla voitaisiin välttää kielteiset vaikutukset ja uudistettavana olevat EU-direktiivit tulevat kasvattamaan näitä mahdollisuuksia.

Hyvä malli lastensuojeluunkin olisi ns. strateginen kumppanuus, joka tarkoittaa pitkäkestoista kunnan ja palveluntuottajien kumppanuutta, jossa osapuolilla on yhteistyön kohteena olevassa, osapuolille strategisesti tärkeässä toiminnassa yhteiset tavoitteet. Osapuolet sitoutuvat jatkuvaan koko palvelun tuottamisen elinkaaren aikaiseen parantamiseen ja yhteiseen oppimiseen. Kumppanuus perustuu luottamukseen ja lisää osapuolien yhteistä tietopääomaa ja tuo kaikille kumppanuusosapuolille lisä-arvoa. Kumppanuudessa mahdollistuu myös yhteinen tuotekehittely.

Puitekilpailutusta parempi ratkaisu olisi myös esimerkiksi toimintatapa, jossa kunta ilmoittaa hankintailmoitusjärjestelmä Hilma:ssa osallistumispyynnön. Halukkuudestaan ilmoittaneiden joukosta valitaan neuvotteluprosessiin tuottajat, joiden kanssa hankittavaa palvelua kehitellään vuoropuhelussa. Tämän pohjalta olisi vuorossa tarjouspyyntöprosessi.

Vaihtoehto voisi olla myös Ruotsin mallin mukainen, jossa kaikki, jotka täyttävät asetetut laatukriteerit pääsevät palvelun toimittajarekisteriin ja kaikille, jotka tuottavat samankaltaista palvelua, on hinta sama.

Todellinen vaihtoehto lastensuojelupalveluissa on myös suorahankinta, joka on hankintalainkin mukaan perusteltu, kun asiakkaan osalta palvelu tulee räätälöidä kunkin lapsen ja perheen tarpeiden mukaan.

Markkinoiden toimivuutta ja kehittymistä edesauttaisi myös se, että kunnat lisäisivät markkinavuoropuhelua palvelun tuottajien kanssa eivätkä piiloutuisi neutraliteettivaatimusten taakse. Nykyisin palvelun tuottajat joutuvat liian usein arvailemaan, mitä on odotettavissa. 

Palvelutuotanto-ohjelmilla pitkäjänteisyyttä palvelujen hankintaan

Kaikkien etu olisi se, että julkisten organisaatioiden palveluiden ostotarpeet olisivat hyvin ennakoitavissa kunnan palvelutuotanto-ohjelman pohjalta. Siinä kunta linjaa, miten tarvittavat palvelut halutaan tuottaa: mitkä palvelut ja missä määrin kunta tuottaa itse, mitä palveluja tuotetaan yhteistyössä toisten kuntien kanssa ja mitä hankintaan ns. markkinoilta. Palvelustrategiset päätökset ohjaavat vahvasti markkinoita, sillä kunnat ovat lastensuojelupalvelujen lähes ainoa ostaja. Lastensuojelulasten tarvitsemaa pysyvyyttä on vaikeaa tuottaa, jos koko järjestelmä toimi lyhytjänteisesti.

Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ja Tuija Åstedt, lapsi- ja perhetyön johtaja, Helsingin Diakonissalaitos 

Tästä linkki Kuntalehden verkkosivuille. 

Avoin adoptio ja pitkäaikaisessa sijaishuollossa oleva lapsi

Avoin adoptio tarkoittaa sitä, että adotoitu lapsi pitää yhteyttä omiin syntymävanhempiinsa. Tällainen adoptiojärjestely mahdollistaa myös pitkäaikaisessa sijaishuollossa olevalle lapselle pysyvät kasvuolosuhteet ja hänestä huolta pitävät aikuiset.

Pelastakaa Lapset on kuvannut tähän astisia kokemuksia hyviksi niin lapsen kuin hänen syntymävanhempiensa näkökulmasta. Tällainen adoptiojärjestely on lapsen edun mukainen.
Olin tekemässä aloitetta avoimen adoption mukaan ottamisesta adotiolakiin (lapsiasianeuvottelukunnan lastensuojelujaoston esitys).

Lue lisää Helsingin Sanomien jutusta.  

Lue lisää Pelastakaa lapset sivuilta hankkeesta.

Lue lisää Lapsiasiavaltuutetun sivuilta.

Lastensuojelun laatu ja sen valvonta

Olen kirjoittanut tässä blogissa paljon lastensuojelun laadusta ja valvonnasta - en toista niitä nyt tässä (löytyvät avainsanojen kautta blogini arkistoista).

Sanon kokoavasti sen, että lastensuojelun laadun kehittämisessä on paljon tehtävää, kuten osaamisessa, asiakkaan kohtaamisessa ja kuuntelemisessa, yhteistoimintamuodoissa eri toimijoiden kanssa, lapsen ja perheen tarvitsemissa palveluissa jne.  Ja keskeisintä olisi tietenkin parantaa lasten ja perheiden hyvinvoinnin edellytyksiä niin, ettei lastensuojelun tarvetta edes syntyisi, ja tämä on meidän kaikkien ja koko yhteiskunnan tehtävä.

Lastensuojelun nykytila on oikein hyvin kaikkien tiedossa. Valtion ratkaisuja kehittämistoimiksi odotetaan edelleen. Toimiva lastensuojelu -työryhmän ehdotukset on jätetty kesäkuussa 2013. Valtion tason toiminnan parantaminen ja kehittämistoimien käynnistäminen ei tietenkään riitä, vaan kuntien ja alalla toimivien palveluntuottajien pitää jatkaa lastensuojelun ja lapsiperheiden palvelujen parantamista.

Valvontalainsäädäntöä rukattiin juuri pari vuotta sitten, kun sosiaalipalvelujen valvontalaki uudistettiin. Tosin siinä ei parannettu valvonnan hajautettua järjestelmää, meiltähän puuttuu kokonaan esim. riippumaton ulkopuolinen valvontajärjestelmä.

Uudistetun valvontalain myötä Valvira on tehnyt loistavaa työtä pienin resurssein. Valvira on laatinut kunnille erityisesti lastensuojeluun liittyviä valvonnan ohjeita sekä antanut omavalvontaa koskevan ohjeistuksen, ne ovat eräänlaisia lastensuojelun laatukäsikirjan ohjeistuksia. Käytännön valvontatyöhän tehdään AVI:en ja kuntien toimesta. Tässä yhteistyössäkin olisi edelleen kehitettävää.

Valvonnan parantaminen vaatisi kuitenkin myös sen henkilöstön, joka valvontaa toteuttaa, heidän osaamisensa parantamista sekä valvontaprosessien kehittämistä, erityisesti kunnissa ja kuntayhtymissä. Tätä työtä tein aikoinaan Kuntaliiton töissäni.

Täytyypä keskustella Metropoliassa, miten voisimme osaltamme ryhtyä tarjoamaan täydennyskoulutusta työpaikoille valvontaosaamisen ja valvontaprosessien parantamiseksi.

Ylen sivuilla ja ohjelmissa käydystä lastensuojelun keskustelusta tekee johtopäätöksiä toimittaja tässä jutussa - klikkaa tästä.

Mun perhe-dokumenttien TV-esitykset alkavat 18.1.2014

Olen ollut valmistelemassa Mun perhe -dokumenttielokuvien hanketta.
Elokuvien TV-esitykset alkavat la 18.1.2014 klo 19 AVA-kanavalla.

Mun perhe -elokuvilla on yhteinen teema; perhe, joka koetaan lasten näkökulmasta.  Lasten silmin nähtynä maailma on täynnä mahdollisuuksia ja positiivisuutta, vaikka vanhempia arki saattaakin huolettaa. Lapset kertovat elämästään sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, yhteishuoltajuusperheessä, perheessä jossa on vähän rahaa ja perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi. Tällaisissa perheissä kasvaa ja elää nykyään noin 65 prosenttia suomalaisista lapsista.

Elokuvien tv-oikeudet on hankkinut MTV Oy. Tämä on MTV:ltä hieno satsaus laadukkaaseen kotimaiseen dokumenttielokuvatuotantoon, ja lisää erityisesti MTV:n lapsille ja koko perheelle suunnattua kotimaista ohjelmistoa. Elokuvat esitetään AVA –kanavalla.

Ensimmäisenä esitetään Anna Korhosen ohjaama riemastuttava HYVÄ VELI, joka saa ensi-esityksen lauantaina 18.1. klo 19. Ville (7) ja isoveli Veeti (12) jakavat saman huoneen, ja Villen mukaan nahistelevat kaikesta. 

AVAlla vietetään viisi viikkoa Mun perheen juhlaa. Joka lauantai 18.1. alkaen esitetään uusi Mun perhe –elokuva. Viimeisenä esitetään Hanna Maylettin ohjaama MUN PUU lauantaina 15.2.  Siinä kuvataan lasten arkea sijaisperheessa.

Elokuvat uusitaan viikon ajan AVAlla, ja ne ovat katsottavissa myös Katsomo –verkkopalvelussa ensi-esityksen jälkeen. 

Mun perhe on verkossa ja facebookissa

Mun perhe-elokuvan kotisivut, jossa mm. elokuvien trailerit, ohjaajien esittelut, päähenkilöiden esittelyt, ja kuvia 
Hankkeen asiantuntija-aineistoa ja haastattelut löytyy Emma & Elias -sivustolta  TV-esitysten rytmissä.  

----------- 
ps. olen pahoillani, että en ole ehtinyt päivittää blogiani, vapaa-aika on huvennut omakotitalon tyhjentämiseen, uuden rakentamiseen, valtuutetun työhön, Mun perhe-hankkeeseen ja myös muuta yhteiskunnallista toimintaa tulee harjoitettua. Ja yliopettajan työkin on myös melkoista urakkatyötä. Mutta iloisin mielin ja hyvissä voimin eletään.  


  

Pientä ja suurta sosiaalipolitiikkaa ihmisille

Tämä kolumni on julkaistu 19.12.2013 Ahjo-lehdessä

 

Olen istunut muuttolaatikoiden keskellä ja inventoinut elettyä arkea. Jo aikuistuneiden lasten vauva-ajasta alkaen on kertynyt paljon pieniä tavaroita. Yksi sellainen oli isoveljen puukäsitöissä tekemä ulko-oven avaimen apulaite ekaluokkaa käyvälle pikkusiskolle. Leirillä saadut ansioviirit kertoivat lasten yhteisöjen huippuhetkistä ja voimavaroista. Näistä ei voi luopua.

Siltoja rakentava yhteisöllisyys yhdistää Helsingin Sanomien Matti Kalliokosken mukaan ihmisiä ideologisista, uskonnollisista, etnisistä ja muista taustoista riippumatta. Se perustuu jaettuihin vuoropuhelun kokemuksiin ja yhdessä sovittuihin yhteisön toimintasääntöihin. Synnyttyään se on lähes poikkeuksetta positiivista laatua. Positiivisuus on mahdollisuuksien näkemistä, ratkaisukeskeisyyttä, tavoitteellisuutta ja toivoa. Se on kehityksen ja hyvinvoinnin perusta.

Muuttolaatikoiden keskellä oli hyvä tunnistaa, että elämässämme on ollut paljon siltoja rakentavia arjen yhteisöjä. Arvokkuutta kokenut tunnustaa arvokkuuden myös muissa, kuten Pekka Himanen esittää Kestävän kasvun mallissaan. Siinä päämääränä on arvokas elämä ihmisen, yhteiskunnan ja globaalin maailman yhteisöissä.

Dosentti Sakari Möttösen mukaan pieni sosiaalipolitiikka rakentuu ihmisten yhteisöissä. Se on keskeisesti kohtaamista ja kuulluksi tulemista, mutta myös kuntien lähipalvelujen saatavuutta ja oikeudenmukaisuuden kokemusta. Pieni politiikka on toimintaa. Se rakentaa perustan luottamukselle, että myös suuri politiikka kuuntelee ihmisten tarpeita. Suuri sosiaalipolitiikka on lainsäädäntöä, järjestelmiä ja rakenteita. Sen uskottavuus, legitimiteetti, on pienen politiikan varassa.

Viimeisten vuosien keskustelua on hallinnut suuri politiikka. Sitä on ruokittu kovin myös mediassa, jossa uutiskynnystä harvoin läpäisee pienen politiikan ilot ja onnistumiset. Kuten toimittaja Riikka Venäläinen kuvaa, tällaiset uutiset voisivat parantaa maailmaa vähentämällä pelkoa, voimattomuutta ja toivottomuutta.

Tarvitsemme suurta ja pientä sosiaalipolitiikkaa. Ratkaisevinta ei kuitenkaan hyvin tulosten aikaansaamisessa ole se, millainen sote-hallinto meillä on. Hyvät hallintorakenteet toki edistävät ja tukevat fiksujen käytännön ratkaisujen syntymistä. Näin on esimerkiksi Etelä- Karjalan sote-kuntayhtymässä. Johtaja Timo Salmisaari vakuuttaa, että mielenterveyshoito ja päihdepalvelut ovat parantuneet ja rahaa säästynyt. Ihmiset saavat apua silloin kun sitä tarvitsevat ja siellä missä ihmisten omat yhteisöt ovat.

Toiminnan tehokkuus on ymmärrystä ja dialogia asukkaiden kuntayhteisöjen pienen politiikan ja suuren politiikan sote-rakenteiden kesken. Pieni politiikka on paikallista ja aina erilaista. Siksi sote-rakenteiden tulee mukautua alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin. Miten tämä viesti saadaan perille maan hallitukselle ja ministeriöille?

Sirkka Rousu, hyvinvointipolitiikan yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta
-----------------------------------------------------------

Päätin neljän vuoden kolumnisti-jaksoni Ahjo-lehdessä, joka on Metallityöväenliiton 150 000 jäsenen lehti. Olen kirjoittanut erilaisista hyvinvointiteemoista, perheväkivallasta, lasten hyvinvoinnista, parisuhteesta, työhyvinvoinnista, palvelujen saatavuudesta, sote-uudistuksesta ja monesta muusta.  

Tämänpäiväinen kolumniaihe sattui sopivasti samaan teemaan, sillä tänään julkaistiin sote-järjestämislakia valmistelleen työryhmän ehdotukset  - se suuri sosiaalipolitiikka.

Laitan tähän linkeiksi

- Huoltaja-säätiön Bruno Sarlin seminaariaineiston, josta mm. Möttösen Sakarin esitys löytyy.

- STM:n sote-järjestämislakityöryhmän esityksen

- Ahjo-lehden kolumnipalstalle     

Liputa Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. ja tervetuloa Kaikkien lasten ja perheiden Suomi-tapahtumaamme

Hei kaikille lukijoilleni. Arki ja työ ovat pitäneet minut taas hyvin työllistettyinä. Kun aikuiset lapseni ovat muuttaneet kotoa ja asun yksin isoa omakotitaloa, päätin talon myydä. Nyt pakkaan urakalla ja samalla rakennutan uutta omakotitaloa vanhimman poikani perheen naapuritontille - ihan vähän matkan päähän nykyisestä upeasta asuinpaikastani Nurmijärven kirkonkylällä.

Oppilaitoksessa lukukausi on kiihkeimmillään, ja samalla tehdään kevään opetusta. Palaankin bloggaamisen lastensuojelun teemojen äärelle hiukan myöhemmin paremmalla ajalla. Paljon on asioita, joista voi kirjoittaa.

Nyt kehotan kaikkia liputtamaan lapsen oikeuksien päivänä 20.11. Jokainen lipputanko liehumaan.
Lue lisää asiasta lapsiasiavaltuutetun sivuilla - tässä linkki liputustietoon. http://www.lapsiasia.fi/lapsille-oma-liputuspaiva

Jos olet Helsingissä, olet tervetullut juhlimaan kanssamme Kaikkien lasten ja perheiden Suomi-tilaisuuteemme Bio Rexiin 20.11. klo 13-17.30 - tässä linkki tapahtumaan.http://www.emmaelias.fi/ajankohtaista/kaikkien-lasten-ja-perheiden-suomi-tapahtumassa-paeaeosassa-on-perheiden-mo