Helsingin Sanomat (HS 1.2.2010 Kotimaa, A 6, Päivi Repo) kertoi tänään siitä, millaisia vastauksia lehti sai pyyntöönsä kertoa huostaanottokokemuksista. Vastaajat kuvaavat, kuinka vaikeaa on päästä lastensuojelun asiakkaaksi, vaikka avun tarve olisi suurikin. Usein tarvitaan monen eri tahon huolenilmaisuja. Aikaa saattaa kulua niin, että ongelmat ovat ehtineet pahentua jo pitkään. Joskus lapsi/nuori hakee itse apua, eikä hän tule aina avuntarpeessaan kuulluksi. Varhainen tuki jää saamatta. Toisaalta on myös ylireagointia, jossa lastensuojelun tukitoimet on käynnistetty silloin, kun siihen ei olisi ollut perusteita. Kokemuksia oli myös siitä, miten ”taistelujen jälkeen pääsin huostaanoton piiriin 14-vuotiaana”.
Mitä laki sanoo asiasta?
Lapsella on nuorella on oikeus saada lastensuojelun avohuollollisia tukitoimia, jos lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä, taikka jos lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään ja kehitystään. Kunnalla on tällöin velvollisuus ryhtyä avohuollon tukitoimien järjestämiseen viipymättä (34§).
Kunnalla on velvollisuus ottaa huostaan ja järjestää lapsen sijaishuolto lapsen tarpeiden mukaisesti, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat VAKAVASTI vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä tai lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään ja kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään (40§).
Viisaampaa lastensuojelupolitiikkaa kuntiin
Tutkimuksin ja useilla tilastoilla on osoitettu, että kunnan lastensuojelussa ei ole tarpeeksi sosiaalityöntekijöitä nykyisiin asiakasmääriin nähden, ja näin lapsi, nuori ja perhe ei saa apua edes silloin kun avun tarve on ilmeinen. Aina myöskään ei ole osaamista arvioida lapsen ja nuoren avuntarve. Monissa kunnissa sosiaalityön vakansseissa ei ole lainkaan työntekijää, tai työntekijöillä ei ole lain edellyttämää kelpoisuutta työhönsä. Tämä tulee väistämättä kunnalle kalliimmaksi kuin se, että lastensuojelulla olisi kunnolliset perusedellytykset hoitaa tehtävänsä niin kuin pitää. Laskelmien mukaan yhden lapsen syrjäytyminen tavallisesta elämänkulusta maksaa kaikkinensa yhden miljoonan euron verran.
Siksi viisasta lastensuojelupolitiikkaa olisi lisätä satsauksia sosiaalityöhön. Väitän edelleen, että investoimalla lastensuojelun sosiaalityöhön saadaan kunnissa aikaan todellisia kustannussäästöjä. Väitin näin myös väitöskirjassani ”Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi” (Rousu 2007, http://acta.uta.fi./teos.php?id=11017). Valtion olisi pikimmiten lisättävä myös sosiaalityön maisteriopintojen aloituspaikkoja, sillä yliopistoista ei edes valmistu riittävästi sosiaalityöntekijöitä tarpeeseen nähden. Kerroin näistä ajatuksistani myös Turun Sanomille, jossa ollaan parhaillaan laatimassa artikkelia sosiaalityöntekijätilanteesta kunnissa.
Kirjoitan blogissani myöhemmin siitä, millaisista syistä johtuen nykyisin ollaan lastensuojelun asiakkaana. Samoin kirjoitan siitä, millainen lastensuojelun pelastusohjelma pitäisi kunnissa laatia. Ja kirjoitan siitä, että asiakkaaksi vihdoin päässeet kokevat saaneensa myös apua. Palaan näihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti